Samaan aikaan, kun Suomessa ihmetellään elintarvikkeiden hintojen nopeaa nousua, Etelä-Amerikassa käydään taistelua maasta, jonka suuryhtiöt ovat vallanneet ja panneet kasvamaan eukalyptusta, josta keitetään sellua ja valmistetaan kertakäyttöastioita rikkaille amerikkalaisille. Köyhällä maattomalla on hätä siitä, että eukalyptusta ei voi syödä. Maaton tahtoisi maata, jossa voisi viljellä oman ruokansa.

Taistelu maan takaisin valtaamisesta on ajoittain niin kiivasta, että se johtaa myös väkivaltaan. Hanna Nikkasen mukaan maanviljelijänainen sanoi seuraavasti Brasilian Rio Grande de Sulissa, jossa sijaitsevat Stora Enson tehdas ja plantaasit:

”Eniten tuntuu vaikuttavan se, miten poliisit uhkailivat lapsia. Monelle meistä sanottiin, että jos et nyt vaikene, katkaisen vauvalta pään – ja he kantoivat oikeasti isoja veitsiä. Sellainen ei unohdu. Se taktiikka toimi, sillä nyt harva uskaltaa enää jatkaa samanlaista toimintaa.”

Kirjailija ja kansalaisaktivisti Arundhati Roy kirjoittaa:

”Taistelu maasta on ’kehitystä’ koskevan keskustelun ydinkysymyksiä. Ennen tuloaan Intian valtiovarainministeriksi P. Chidambaram oli Enronin juristi ja kuului Niyamgirin kukkuloita Orissassa pilaavan ylikansallisen kaivosyhtiö Vendantan johtokuntaan. Ehkä urakehitys vaikutti hänen maailmankuvaansa. Tai sitten toisin päin. Vuonna 2010 hän sanoi eräässä haastattelussa, että hänen visionsa on saada 85 prosenttia intialaisista elämään kaupungeissa.”

Jo nyt Nobelillakin palkitut, 20 prosentin korolla annettavat mikrolainat ovat ajaneet joukoittain köyhiä ihmisiä pois mailtaan. Ja loppu hoidetaan väkivalloin, aseella uhaten. Käynnissä on käänteinen versio Intian itsenäisyyden jälkeisestä maareformista.

”Muutaman viime vuoden aikana yli 180 000 intialaista viljelijää on tehnyt itsemurhan. Samalla kun valtion viljasiilot pursuavat ruokaa, joka lopulta mätänee, nälkiintyminen ja aliravitsemus hipovat samoja lukuja kuin Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa.”

Leo Tolstoi kertoo kirjassaan Ylösnousemus ukosta, jota ei voinut loukata kukaan, koska ukko uskoi vain itseensä. Sama ukko oli käsittänyt jotain hyvin olennaista: että valta oli säätänyt lait, joiden mukaan ryöstäminen ja varastaminen tulivat rangaistaviksi teoiksi vasta sen jälkeen, kun hallitsijat olivat ensin ryöstäneet kaikki muut.


Kaija Olin-Arvola on runoilija ja eläkkeellä oleva toimittaja.

.
Aiheeseen liittyen:

Berta

 

10 KOMMENTTIA

  1. Humaani kannanotto johon on helppo yhtyä.
    Mutta nykyisin ihmiskunnasta erottuu yhä selvemmin omassa itsekkyydessään ja ahneudessaan hyvin viihtyvä ’valittujen’ ja ’poikkeuksellisten’ (se on heidän oma käsityksensä) joukko, joka on nostanut itsensä rahoineen ylimmäksi ja pätevimmäksi hallitsemaan maailmaa ja ottamaan kaiken itselleen.
    Se ei tunne mitään sympatiaa sellaista ajatusta kohtaan, että jaettaisiin tämä planeetta koko ihmiskunnan parhaaksi.
    Tästä johtuen ihmiskunta polarisoituu ja olen lukenut kirjoituksia, joissa uskotaan tähän eliittiin kuulumattoman ’työläisen’ osan tulevaisuudessa olevan pelkkä rikkaiden ja valittujen palvelija. Eli ollaan menossa kohti orjuuden aikoja. Tai heitä ei jopa enää tarvittaisi kun robotit korvaisivat heidät ja heidät voitaisiin unohtaa kokonaan kuoleman armoille.
    Tämä suuryhtiöiden toiminta Brasiliassa ja Intiassa muistuttaa myös Palestiinalaisten kohtalosta, joilta Israel koko ajan vie ja on vienyt heille kuuluvia asuinalueita ja jota vastaan juutalaiset rauhanaktivistit kuten mm. Miko Peled, Gilad Atzmon, Shlomo Sand, Ilan Pappe ja Israel Shamir ovat paheksuneet muista maailman sionismin vastaisista tahoista puhumattakaan.
    Mutta onnistuuko tämä takaperoinen kehitys jossa kelvollisuus elää tällä planeetalla määräytyy vain harvojen valittujen itsekkyyteen pohjautuvilla kyvyillä?
    Itse uskon että ihmiskunnan riittävän suuri yhteinen vastavoima voisi sen lopulta estää. Ei mikään muu. Ja silloin oikeudenmukaisuus alkaisi tulla laiksi jota ei voida rikkoa.

    • Israelin arabiviha huikeaa — miksi valtamedia vaikenee…?
      Media Ignores Jews’ Hate Rally
      http://newobserveronline.com/media-ignores-jews-hate-rally/

      The West’s media—under orders to censor any news of Jewish supremacism—has refused to publicize this week’s massive hate rally attended by thousands of Jews in Tel Aviv which called for all Arabs to be killed.

      What would happen if thousands of whites gathered in any city around the world—Berlin, London, Paris, Washington, Toronto, Adelaide, or anywhere—and chanted “death to Arabs” (or “death to blacks,” or “death to Jews”), and held up banners reading “Kill them all”?
      In such a situation, the controlled media would be all over such an event, and it would be carried on every TV news broadcast, day and night, and in every newspaper, for weeks on end.

  2. Kolmannessa maailmassa, tai menneinä vuosisatoina Euroopassakin, maareformi olisi ollut hyvä juttu muutaman sukupolven välein. Muuten maa, omaisuus ja valta päätyi heille, joilla on jo ennestään eniten, ja massat menettävät omaisuutensa.

    Nyt kun vain harvat omistaa maata, massat saavat varallisuutensa palkkatyöläisinä omistajille, ja vähä omaisuus on numeroita pankkitilillä, kuinka edes vallankumous voisi voisi auttaa köyhiä? Onko joku kuullut pankkitilireformista, jossa numerot pankkitileillä jaettaisiin uudelleen? Tai työpaikkareformeissa, jossa työpaikat jaetaan uudelleen?

    Neuvostoliiton hajottua nähtiin yritys, kun valtion omaisuutta koetettiin jakaa kansalle. Muuten hyvä idea, mutta siinäkin onnistui rikolliset ja varakkaat viemään köyhien osuuden.

    Saapa nähdä, kuinka kauan länsimaissa kansa katselee varallisuuden kertymistä yhä harvemmille. Kolmannessa maailmassa on aikamoisiin banaanivaltoihin menty, ennen kuin joku sosialistinen liike saa tarpeeksi voimaa purjeisiinsa.

  3. Roistovaltio Venäjä miehittää Krimin niemimaaksi kutsuttua palasta maata joka kuuluu aina Ukrainalle.

    • Kansansuvereniteetin periaatteen mukaan, kansan kuuluu saada valita itse johtonsa. Jos krimiläiset mieluummin kuuluvat Venäjään, oikeus on tapahtunut. Jos kannatat Ukrainan oikeutta Krimiin, kannatat imperialismia, oikeutta hallita toista kansaa vastoin sen tahtoa.

      Miehittämisestä ei ole kyse, jos kansa haluaa Venäjään kuulua: miehittäminen on nimenomaan viholliseen kohdistuva toimi.

      En minäkään yritä liittää Kosovoa takaisin Serbiaan, tai Suomea Venäjään, vaikka ne itsenäistyivät omavaltaisesti valtiosta johon kuuluivat. Kansan tahto molemmilla alueilla aivan selkeästi kannatti itsenäisyyttä, ja tilanne on siis hyvä.

      Venäjä ei menetellyt oikein kun sen joukot saapuivat Krimille ennen kuin Krimin tasavallasta tuli kutsu. Suurimmat roistovaltiot Jugoslabviassa olivat ne, jotka perustivat sinne sissijärjestön taistelemaan Serbian hallintoa vastaan sodan saamiseksi aikaan ja sitten hyökkäsivät Serbiaa vastaan, kun tämä vastasi sissitoimintaan, ja Ukrainassa järjestivät vallankaappauksen. Tosin Serbiankin päälle lankeaa osasyyllisyys: se piti imperialistisesti Kosovoa hallussaan ja kohteli albaaniväestöä syrjivästi.

  4. Oliko Pertillä muita hyviä tarinoita tarjolla? Ukrainan krimiläisistä otti osaa tuohon laittomaan miehitysoloissa tapahtuneeseen äänestykseen vain 30% krimin väestöstä ja niistäkin vain puolet eli 15 % oli Venäjään liittymisen kannalla. Nämä alkuperäiset äänestystulokset julkaisi heti Venäjän presidentinkanslian ihmisoikeusneuvosto sivuillaan. Mistään krimiläisten tahdosta on siis aivan turha puhua, 70 % ei päässyt syystä tai toisesta äänestämään. Ei kansa siellä mihinkään Venäjään halunnut koskaan kuulua. Kreml väärensikin äänestyksen tulokset myöhemmin.

    http://www.forbes.com/sites/paulroderickgregory/2014/05/05/putins-human-rights-council-accidentally-posts-real-crimean-election-results-only-15-voted-for-annexation/#22f18f010ff7

  5. Oikeudenmukaisuutta omaisuuden- ja tulonjakoon vaativat puheenvuorot ovat viime aikoina kilpistyneet kuin vuorenseinään. Vastassa on piinkova usko elitistikapitalistien lähes jumaltenvertaiseen ylemmyyteen ja toisaalta nk. looserien itse itselleen petaamaan köyhyyteen. Ihmiskunta on nyt totaalisen idiotismin vallassa ja siinä määrin mistään mitään piittaamattomien oppien ja ajatusvirtausten vietävänä ettei tällaista ehkä ole koettu koskaan historiassa. Ei ole väliä ollaanko nk. kolmansissa maissa, ’vapaassa’ lännessä vai vaikkapa ’kommunistisessa’ Kiinassa. Mikään ei ole sitä, mitä sen väitetään olevan. Valehtelu, sorto, orjuus, himojen yllytys, vihaan ja väkivaltaan herkästi yltyvä kiihkoilu ohjaavat aina vain enemmän planeettamme sosiaalisia olosuhteita.

  6. Lisäys: Eiku maa kuuluu maan omistajalle. Risapersuksille ei kuulu mikään eikä mitään, muuta kuin ryydyksissä
    olevat kalsarit. Islanti on näyttänyt esimerkin mitenkä maata ja valtiota voidaan hoitaa, mutta onko heidän
    ratkaisunsa pysyvä, se nähdään vain tulevaisuudessa. Perustotuushan on se ettei mikään HYVÄ kestä pitkään.

  7. T.Hunter, mitä noita kyselet. Poliittinen mädännäisyys liimaantuu henkilöön ,ettei siihen auta Joulusaunassa
    vihtominenkaan. Ehdottaisin avantoon upottamista, se rapsii luteita, LOL.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here