Tässä kirjoituksessa vertaan keskenään 60-luvun taistolaisaaltoa ja nykypäivän Nato-haukkoja ja totean, että vaikka ajan suunta onkin mennyt toiseen ääripäähän, sama myötäilyn linja jatkuu.
Silloin kun taistolaisbuumi oli vahvimmillaan, oli selvää, että retoriikka oli päällekäypää ja aggressiivista. Jos yritti tuoda esiin liberaaleja arvoja, oli automaattisesti sotaa lietsova fasisti. Nykypäivänä tästä maltillisesta suuntauksesta käytetään nimitystä ”venäjämielinen trolli”. Onkin yllättävää havaita, miten paljon eri aikakaudet muistuttavat toisiaan. Kaksi eri aikakautta, mutta niin vastakkaiset, ettei eroa enää havaitse.
Taistolaisajan henki vain oli, että silloisesta Kekkosen linjasta mentiin vasemmalta ohi, siinä missä nykypäivänä Suomen ulkopolitiikasta mennään oikealta ohi. Kekkosen aikana kukaan vain ei olisi uskaltanut vehkeillä Kekkoselta salaa yhteisiä sotaharjoituksia Varsovan liiton kanssa, kun taas nykyisin poliittiset kätyrit tekevät tätä USA:n armeijan kanssa puolustusvoimain ylipäällikön ohi. On nimittäin tiedossa, ettei presidentti Sauli Niinistö ole Naton kannattaja.
Tämä amerikkalaisideologia on saastuttanut hyvin nopeasti maamme poliittisen eliitin. Potentiaaliset presidenttiehdokkaat ovat hyvin varovaisia Nato-kannanotoissaan, sillä jos sitä vastustaa, tuskin pääsee edes ehdolle tasavallan päämieheksi. 70-luvulla puhuttiin ”Moskovan pääkonttorista”, jolla oli suvereeni oikeus määrittää, kuka maassamme pääsee eliittiin, kuka vastuuasemaan ja kuka on ikuisessa paitsiossa. Tätä Moskova-korttia tietenkin hyödynsivät kaikenlaiset kiipijät. Nykyisin voi kai jo puhua ”Washingtonin päämajasta”, joka epäsuoraan luotsaa kotimaisten politiikkojen ranking-listaa.
Silloinen virkamieskuntakin oli hyvin, hyvin suomettunutta. Neuvostoliiton edut otettiin huomioon jo ennakolta, ja niitä vaalimassa oli monenlaista komiteaa. Nykyisin meillä on on näitä Suomen Turvallisuuskomiteoita, joiden pääagenda on ajaa suomea Natoon ja valvoa erityissuhteita Yhdysvaltoihin. Normaalioloissa moista kätyrilaumaa voisi luonnehtia valtiopetokselliseksi instanssiksi, mutta suomettumisen aikakausilla ne saavat aina suvereenin statuksen. Liekö ”kotiryssä-järjestelmä” näiden hämäräperäisten salaseurojen lähin vastine suomettumisen ajalla?
Kun tilanne pääsee näin pahaksi, kiipijät, ryömijät ja rähmällään olijat syntyvät. Yhteinen sävel suomettujilla on aina ollut, että he asettavat jonkin ulkopuolisen suurvallan edut oman maansa etujen edelle tai pikemminkin nivovat oman sisäpolitiikan osaksi suurvallan etuja. Aleksander Stubb lienee tästä kliinisin esimerkki.
STUBB ON LUONUT koko poliittisen uransa pelkästään ja vain transatlanttisella myötäilyllä, ja se on nostanut hänet suorastaan pelottavalla nopeudella kärkisijoille. Mitkä ovat ne taustavoimat jotka tämän ovatkaan tehneet? Sitä voi vain arvailla. Samalla tavallahan jo 60-luvun lopulla nähtiin näitä salamanousuja sen perusteella, kuka osasi valita sanansa oikein ”Tehtaankadun lastenkutsuilla”. Silloin kun Neuvostoliitto oli vielä kuosissaan, maassamme oli enemmänkin näitä silloisia stubbeja, joiden suuri unelma oli saada häivytettyä raja pois Suomen ja Neuvostoliiton väliltä.
Yhteistä heille oli silloin sama kuin Stubbillekin nykyisin. Itsenäinen Suomi, suvereeni tasavalta on pelkkä historiallinen muinaismuisto, josta pitää päästä eroon ja limittää se osaksi suurvaltaa. On sanomattakin selvää, että Neuvostoliiton aikana näitä silloisia federalisteja vasta piisasikin.
Nykyisen Ylen näen silloisen reporadion peilikuvana. Ja aivan kuin taistolaiskaudellakin oli sankaritoimittajia etsimässä imperialistien kätyreitä, nykyisin jahdataan venäjätrolleja. Samaa manipulointia, vääristelyä ja mielipidemuokkausta. Aivan kuin silloinen media ulvoi Neuvostoliiton autuuden nimeen, tehdään sama nyt transatlantismin nimeen. Rähmällään ollaan – on vain yksityiskohta, mihin suuntaan. Kun uussuomettuminen alkoi Ukrainan kriisin myötä, pelattiin venäläismedia hetimiten pois suomalaislukijalta. Jos joku edes yritti linkittää jotakin RT:n uutista, reaktio oli sama kuin olisi vienyt 60-luvun opiskelijaseminaariin Washington Postin.
Jokainen ideologia – jota suomettuminenkin on – vaatii aina omat symbolinsa. Se, mikä 60-luvulla oli Vietnamin sota, on nyt Ukraina. Siinä missä jotkut kommunistit ihannoivat Pohjois-Vietnamia, Pol Potin kuolemankenttiä tai vaikkapa Maon puhdistuksia, ja niihin kriittisesti suhtautuva oli sotaa lietsova imperialisti, yhtä vähän haluaa nykymedia kertoa, mitä Ukrainassa oikeasti tapahtuu Kiovan hirmuhallinnon johdolla. Nämä symbolit vaativat onnistuakseen tietynlaista sokeutta, vastapuolen demonisointia ja oman puolen glorifiointia. Tästä syystä uutistarjonta onkin ollut ensi alkuun hysteeristä kiihottamista, sotarumpujen kuminaa, suoraviivaista propagandaa ja nykyisin jo sentään maltillisempaa manipulointia, asioiden yksipuolistamista ja vääristeleviä lausuntoja.
Eikä maailma ole muuttunut siinäkään, että poliittinen eliitti ja valtamedian ylimmät edustajat ovat rappeutuneet perinteiseltä isänmaan tieltä, mutta kansa on tyystin eksyksissä. Kun lueskelee rivikansalaisten mielipiteitä näistä nk. Putin-aiheista, tajuaa kuuntelevansa taistolaisten haamuarmeijaa Richard Nixonista. Eroa on vain, heiluttaako palavasilmäinen sotahurmoksessa oleva henkilö vasenta vai oikeaa nyrkkiään ilmassa. Se riippuu vuosikymmenestä.
HISTORIA TUOMITSEE. Nykyisin suhde Neuvostoliittoon eli suomettumisen aikakausi tulkitaan räikeiksi ylilyönneiksi, ja tapahtumissa oli osittain maanpetoksellisia vivahteita. Silloin asiaa ei tietenkään nähty näin. Äänessä olivat äärityypit, ja maltillisemmat ihmiset pitivät matalaa profiilia, etteivät joutuisi leimatuiksi. Tuskin monikaan nytkään ajattelee, että Nato-haukkojen vehkeilyt, federalismi tai ”erityissuhteiden luominen USA:n kanssa” olisivat sittenkin häpeällistä ja valtiopetosta liippaavaa toimintaa. Vasta historia on tämän aikakauden tuomitseva, sillä me aikalaiset olemme liian lähellä nähdäksemme ajan henkeä. Toisekseen valtaosa meistä on mukana tässä kaikessa, säestämässä muun kuoron mukana Venäjän demonisointia aivan samoin kuin ennen vanhaan ”taantumuksellisten länsimaiden”. Valtaosa hyväksyy ja siunaa ehdottomasti Venäjän talouspakotteet – jopa kotimaisen maataloustuotannon tuhoutumisen hinnalla – aivan kuin ennen aikaan jo pelkkä vihjaus EEC-kauppaliittosta sai monet kyltit kädessä painelemaan eduskunnan eteen.
Tarkkaan ottaen on väärin sanoa, että elämme uussuomettumisen aikaa. Me elämme uustaistolaisuuden aikaa – tai pikemmin sen peilikuvaa. Sama meininki, vain käänteisesti. Samat suomettuneet puheet, sama vääristelevä media, samat mielistelyt, ryömintä, mateleminen. Itsesensuuri, puheiden ja ajatusten valvominen. Samat kiipijät, hyötyjät, suurvallan korteilla sisäpolitiikkaa pelaavat onnenonkijat. Suurin sankari on se, joka kailottaa kovimmin ja todistaa vihaavansa vastapuolta eniten. Lopulta he kaikki uskovat omaan propagandaansa.
Ja tavalliset ihmiset. Siis ne teistä, jotka luette tämän kirjoituksen, tunnistatte itsenne siitä ja koette itsenne loukatuksi. Mitä ajattelen teistä? Pidänkö teitä yhtä surkeina kuin entisaikain kiihkeimpiä taistolaisia? Pidän toki, mutta myös eksyneinä, sillä tehän olette joutuneet manipuloinnin ja propagandan uhreiksi. Olette joukkosuggestioon pakenevia, ryhmän mukana menijöitä, kykenemättömiä nostamaan totuuden lippua keskellä pimeyden aikakautta. Heikkoja vätyksiä kuin vesivelli sukassa. Taipuisia. Mielistelijöitä. Miehiä ja naisia, jotka lankeavat kuralammikkoon ilman arvokkuutta. Pakko tämä oli suoraan sanoa.
On vain kaikille valitettavaa, että asiat ovat kuin ovat. Että päättäjät pelaavat ulkopoliittista riskipeliä — korruptoituneen valtamedian myötävaikutuksella — miettimättä muuta kuin oman ”Washingtonin korttinsa” hyödyntämistä omaa uraansa ajaessaan. Onko historian pakko toistaa itseään?
![]() Jukka Nieminen on ikuinen toisinajattelija — tarvittaessa myös itsensä suhteen. |
Muokattu 19.3.2016 klo 22.23: Poistettu Jessikka Aron ja Hannu Taanilan rinnastus.
Näin se on, Nieminen, ihan samanlaiset ovat fiilikset.
”On nimittäin tiedossa, ettei presidentti Sauli Niinistö ole Naton kannattaja.”
Onpas Niinistö NATO:n kannattaja! Niinistö kannattaa Euroopan Unionin puolustusvoimia, mikä on ihan sama asia kuin NATO. Vain sen eurooppalainen pilari. Niinistö on luuytimiään myöten euroopplainen federalisti, eikä Eurooppa nyt eikä näkyvissä olevaassa tulevaisuudessa muodosta Natosta erillään olevia puolustusvoimia. Puhumattakaan Yhdysvalloista erillään olevia puolustusvoimia.
”…silloisesta Kekkosen linjasta mentiin vasemmalta ohi, siinä missä nykypäivänä Suomen ulkopolitiikasta mennään oikealta ohi. ”
Juu, yksityiset kansalaiset, media ja erilaiset järjestöt menevät hallituksen ohi ja haluavat Suomen Natoon. Mutta erona noihin Kekkosen päiviin näen hallituksen toiminnan.
Washingtonin ja NATO:n kanssa kaveeraaminen ei mene hallituksenkaan linjasta ohi: NATO:n kanssa kaveeraaminen on hallituksen politiikkaa, sopii kysyä vaikka Stubbilta tai puloustusministeriltämme. Suomen puolustusvoimatkin on NATO-yhteenmukaistettu ja osallistuu vuosittain useaan NATO-sotaharjoitukseen. Kekkosen aikana ei kaveerattu Varsovan Liiton kanssa eikä harjoiteltu Neuvostoliiton armeijan kanssa, tai osallistuttu Neuvostoliiton käymiin maailmanpoliisitehtäviin.
Eikä pahimpinakaan suomettumisen päivinä osallistuttu Yhdysvaltain vastaiseen propagandaan ja kauppasaartoihin tai sotaharjoituksilla uhitteluun!
”Normaalioloissa moista kätyrilaumaa voisi luonnehtia valtiopetokselliseksi instanssiksi”
Juuri siltä se tuntuu näin suomalaisen patriootin kantilta! Suorastaan oksetuttaa tuo maansa myyjä tuossa sivun yläosan kuvassa!
Natottajat ja EU-federalistit ovat minulle suurin vihollinen, koska juuri he uhkaavat Suomen vähäisenkin jäljellä olevan itsemääräämisoikeuden luovuttamista Brysseliin ja Wshingtoniin. Valitettavasti olemme jo pitkällä siinä: lakimme tulevat Brysselistä, EU:n ulkopolitiikka on yhteistä, EU saa päättää Suomen budjetista tai sakottaa Suomea lipeämisestä, ja EKP on nykyään Suomen Pankin isäntä, kun se ennen oli Eduskunta.
Lainataanpa Stubbia. ”Eihän Suomella EU:n jäsenenä ole enää kansallista ulko-ja turvallisuuspolitiikka, puolustuspolitiikka on”
”Itsenäinen Suomi, suvereeni tasavalta on pelkkä historiallinen muinaismuisto, josta pitää päästä eroon ja limittää se osaksi suurvaltaa”
Ja lainaan jälleen Alexander Stubbia: ”Olen todellinen eurooppalainen federalisti, yksi niistä harvoista, jotka haluaisivat EU:n kehittyvän supervallaksi.”
Isojen puolueiden johtajat ovat kaikki myymässä Suomen itsenäisyyttä pois. Mitä enemmän myyvät, sitä varmemmin saavat lisää kannatusta globalisti-kavereiltaan.
”Presidentti Sauli Niinistö kannattaa EU-komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin ajatusta EU:n yhteisen armeijan kehittämisestä. Saksalaisen Welt am Sonntag -lehden haastattelussa Juncker sanoo, että EU:lle pitäisi perustaa yhteinen armeija. … Junckerin mukaan armeija viestittäisi Venäjälle ja muille, että EU on valmis puolustamaan arvojaan. EU:lla on jo yhteisiä taisteluosastoja…. Euroopan unioni on rauhan pohjalle rakennettu, ja se on keskeinen arvo, joten on outoa, että ei ole mitään tukena sen takaamiseksi, Niinistö sanoo STT:n haastattelussa… Korviketta Natolle Junckerin ehdotuksesta ei ole tulossa, Haglund sanoo.”
http://yle.fi/uutiset/presidentti_niinisto_tukee_junckerin_ajatusta_eu-armeijasta/7853766
Myös oma ja täälläkin esiin tuomani näkemys on, ettei Suomea olla Natoon viemässä ilman Niinistön tukea.
Hän on federalisti kiistatta ja on myötävaikuttamassa siihen, että maastamme tulee eräänlainen ’pohjoinen peräkylä’ vailla mitään mahdollisuuksia vaikuttaa juuri mihinkään asioihinsa.
Eräs iso ongelma tuollaisissa Stubbin puhekuvioissa on seuraavanlainen. Meiltä ei ainoastaan edellytetä sokeaa luottamusta varsin epädemokraattiseen, yhä epädemokraattisempaan EU:n (mukaan lukien BIS-pankki ym.), joka on luisumassa yhä enemmän USA:n kaltaiseksi (esim. salaisesti neuvoteltu TTIP-sopimus) ja omiin poliitikoihimme, jotka ovat EU:ssa toimineet suunnilleen ”kiltimmin” kuin mikään muu EU-maa, pienimmätkin EU:n inahdukset toimeen pannen (pois lukien EIT:n langettavat tuomiot Suomen oikeuslaitokselle). Meiltä ei ainoastaan edellytetä suostumista itsenäisyytemme asteittaiseen vähentämiseen avoimesti hyvin epädemokraattisesti, mm. ilman sitovia kansanäänestyksiä mistään. Ja suostumista poliisivaltiollistumisen lisäämiseen (EU:n epäonnistuneen maahanmuuttopolitiikan Suomeenkin tuomien laineiden vuoksi). Ja suostumista siihen, että kaikkia näitä muutoksia on tehty valhein (Lipponen myönsi valehdelleensa Niinistön kanssa EU:sta ja eurosta)… Ja suostumista siihen, että sekin mikä näyttää parlamentaariselta, on varmaan muuta, sillä Muutoksen johdossa ovat olleet Kok ja Sdp, joita pidetään CIA:n kätyreinä kun ovat ennenkin olleet. (Tutkaile alkajaisiksi: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015120520783935_uu.shtml ja http://www.iltalehti.fi/uutiset/201102120070939_uu.shtml – Onkin kysytty ja vaadittu: http://jukkadavidsson.fi/2016/01/vaadin-tutkintaa-lahjonnasta/) Ja kepulla nykyään keskeisimmät toimijat, jotka ovat nousseet asemiinsa jotenkin kummasti, mm. ilman laajaa kentän tukea… – LISÄKSI ikävyys on: Stubb puhekuviollaan jatkaa perinteistä periaatteessa analyyttistä puhetapaa. Vaikka todellisuudessa tässä on monta tekijää ehkä kylmän sodan aikaakin suuremmin vaikuttamassa toisiinsa. Ja siten helposti peittyy se, että Suomen itsenäisyys on todella vähissä. Eli jos alun perin oli ulko- ja turvallisuuspolitiikka ja puolustuspolitiikka ja jos vain vm. on nyt, niin se on vähemmän kuin ”yksi kolmesta”…
Olen aika lailla samaa mieltä Jukka Niemisen kanssa 70-luvun suomettuneisuuden ajan ja nykyisen lännettymisen ajan analogisesta luonteesta.
Taisin olla ensimmäisiä kirjoittelijoita, joka käytti uustaistolainen -ilmaisua kuvaamaan Hesarin nettikirjoitteluissa kohtaamiani Tavallista maisteria alias Matti Ridanpäätä ja muita saman genren kommentoijia. Tämä tapahtui jo moniaita vuosia sitten.
Analyysi ilmiöstä syvenee tietysti kaiken aikaa, kun ilmiön eri ilmenemismuodot kehittyvät. Nyt voidaan jo puhua kiistatta uusnatseista tämän porukan jyrkimman ja fundamentalistisimman osan osalta.
Uusnatsismi on saanut myös yhä selvempiä internationaalisia muotoja, kun suomalaiset uusnatsit ovat antaneet propagandistista ja jopa käytännön tukea esim. Ukrainassa taisteleville uusnatseille.
Näiden uusnatsien taholta on odotettavissa selkeä uhka suomalaiselle järjestäytyneelle yhteiskunnalle ja elämänmuodolle. Sen sijaan, että kohdistaisi huomionsa tämän uhkan poistamiseen tai edes vähentämiseen, valtionhallinnon virkamieseliitti valtioneuvoston viestintäpäällikön Markku Mantilan johdolla huuhailee kuvitteellisten Venäjän trollien jahdissa.
Heidän pyrkimyksenään on tietysti edesauttaa uustaistolaisten mission toteutumista ja Suomen alistamista USAn ja Naton vasalliksi. Ensimmäisenä kaupiteltavana siinä on Suomen itsenäisyys.
Mites sitten Donbassiin Venäjältä saapuneet uusnatsit ja fasistit ja niiden tukeminen? Mielestäni paljon erikoisempi ilmiö on se että Suomessa julkisesti monet antifasisteina esiintyvät henkilöt( Bäckman , Molari,Putkonen + muu seurakunta) ja ”Suomen antifasistinen komitea” nimeä valheellisesti käyttävä yhdistys ovat olleet avoimesti julistamassa tukeaan tekaistun nk. ”Donetskin kansantasavallan” johdossa toimineille ja joukoissa taistelleille venäläisille sekä itä-Ukrainalaisille uusnatseille ja fasisteille. Kuuluisin heistä taitaa olla ”Donetskin kansantasavaltaa” johtanut venäläinen uusnatsi Pavel Gubarev. Jos nyt ollaan lynkkaamassa Ukrainaa puolustavia isänmaallisia aluepuolustuspataljoonien taistelijoita poliittisen vakaumuksen vuoksi niin muistetaanpa samalla myös että täsmälleen samanhenkistä porukkaa on Ukrainaan hyökänneiden venäläistenkin joukoissa.
http://khpg.org/index.php?id=1394442656
http://khpg.org/index.php?id=1420855493
Pavel Gubarev ei kuitenkaan taida olla uusnatsi. Gubarev liittyi Russian Nationality Unit -venäläisnationalistiseen äärioikeistolaiseen natsipuolueeseen 16-vuotiaana, kun Itä-Ukrainassa ukrainalaistettiin venäläisellä alueella kouluja jonka oppilaat oli venäläisiä, ja hän alkoi vastustamaan ukrainalaistamispolitiikkaa. Sen jälkeen aikuisena hän liittyi vasemmistolaiseen sosialistipuolueeseen. Wikipediassakin Gubarevin kerrotaan sanovan että hän on keskusta-vasemmistolainen poliittiselta kannaltaan.
Gubarev aivan ilmeisesti on venäläismielinen nationalisti, ja itse venäläinen identiteetiltään. Tuossa alla tuore julkaisu Hiroyaki Kuromiyalta Gubarevin menneisyydestä:
http://www.historians.in.ua/index.php/en/avtorska-kolonka/1839-hiroaki-kuromiya-pavel-gubarev-as-a-little-russian
Hopsis! Korjaus. RNU ei tietenkään ollut puolue, vaan järjestö.
Miksi Jukka Nieminen loukkaa noin verisesti Hannu Taanilaa, vertaamalla häntä vainoharhoista ja aivan ilmeisestä tylsämielisyydestä kärsivään Jessika Aroon.
Fasismin uusi tuleminen Suomessa
Suomen valtamedia levittää sotapropagandaa, joka peittää totuuden ja auttaa fasimin nousussa hivuttamalla.
http://www.turpeinen-saari.net
Pelottavaa faktaa nykytilanteesta Euroopassa ja Amerikassa.
Jos nyt ollaan fasismin ”noususta” Euroopassa noin huolissaan niin kannattanee muistaa kuitenkin että fasismin vastaisen taistelun johtavana maana esittäytyvä juuri Venäjä itse edesauttaa äärioikeistolaisen liikkeen ja fasismin nousua täällä Euroopassa tukemalla rahallisesti miljoonilla euroilla sekä poliittisesti avoimen fasistisia eurooppalaisia natsitunnuksia käyttäviä äärioikeistopuolueita kuten itävaltalaista FPÖ:tä, unkarilaista Jobbikia, kreikkalaista Kultaista aamunkoittoa,bulgarialaista Atakia, ranskalaista Kansallista rintamaa. Suomesta meidän kaikkien suomalaisten suureksi häpeäksi paikallisista äärioikeistolaisista piireistä Kremlistä tukea hakeneet ja sitä saaneet ovat puoluerekisteristä pois pudonnut itsenäisyyspuolue (IPU) sekä Kansallinen vastarinta.
Btw Venäjällähän toi uusnatsismi ja fasismi vasta onkin pinnalla. Pelkästään Kremlin hallinnon myötävaikutuksella toimiva ”Venäjän kansallinen yhtenäisyys” niminen puolisotilaallinen uusnatsiliike n. 100000 jäsenellään lukeutuu maailman isoimpiin uusnatsiliikkeisiin. Näitä erilaisia venäläisiä väkivaltaisia homoja, jutkuja ja neekereitä vihaavia fasistisia natsiryhmittymiä arvellaan olevan jo 200. Ryhmittymien jäsenmäärät yhteenlaskettuna kattavat puolet maailman kaikista uusnatseista..
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ven%C3%A4j%C3%A4n_kansallinen_yhten%C3%A4isyys
Suomen vastarintaliike ja Odinit ovat kuoropoikia näihin venäläisiin verrattuna:
https://www.youtube.com/watch?v=WhIvAkXd-W0
En pidä siitä, miten muodottoman laajasti fasismi-sanaa yleensä nykyään käytetään.
Tapana on hukata kansallissosialismin ja (Italian) fasismin eroavuus ja muutakin.
Mutta ohitan tuollaiset ja vain kysyn: Mitä konkreettitsta aiotte tehdä tälle Niemisen esiin nostamalle ilmiölle?
Muistutan taas 198 väkivallattomasta keinosta. Ne ovat kirjassa Gene Sharp: Väkivallattomuus (alkut. 2003). Vai jäävätkö ne ”tylsinä” käyttämättä – tai koska ei ole riittävästi ihmisiä lähtökohtaisesti mukana jossain vaihtoehtoisessa aktiviteetissa?
Puolustan nyt kyllä Taanilaa, mies oli enemmänkin nuorhegeliläisyyden pauloissa, ja on edeleen varsin sivistynyt tyyppi. Täytyy tunnustaa, että itselläni on ollut paha tapa kuunnella Taanilan saarnoja nauttien niiden älyllisestä leikittelystä. Marx tietenkin oli ja on edeleen hänen kiinostuksen kohteensa, muttei misään palvonta suhteessa. Taistolaisuudessa oli kysymys uskoonhurahtamisesta, mikä valitettavasti on vaarana usein tavallista fiksuimmille tyypeille.Juha Siltala vetää pitkiä historiallisia kaaria suorastaan körttiläisyyden inoususta lapualaisuuteen ja päätyen taistolaisuuteen, kyseessä on antiteesi edelliselle sukupolvelle, niiden parhaimmiston toimesta.
Tärkein Niemisen kirjoituksen herättämä ajatus: Onko niin, että Vastavalkean olisi parasta keskittyä aina yhteen asiaan kaikissa Suomi-, EU- ja USA-jutuissaan eli ei ensisijaisesti poliitikkojen tyhmyys, vaan korruptoituneisuus ja kiristykselle alttius on kaiken taustalla? (Siis myös torjua sellaiset tekstit, jotka eivät tuota huomioi.)
Tässä juuri vastaan tullutta: Rethró Wenneri 19.3.16: https://www.facebook.com/Rethrowenneri/posts/10154047032398011
– Korruptio on toki tavallista haasteellisempi aihe monin tavoin. Mutta ennätyksellisen pahoja viitteitä tuollaiset.
Mitähän siellä sanotaan? En tue Facebookia enkä käy siellä.
Kiitos kommenteista, M. Harhama ja P. Räsänen. Myös toimitus puolustaa Taanilaa. Rinnastus on nyt poistettu. 🙂
Onko kirjoittaja perehtynyt ns. Reporadion aikaan? Kun olen sen ajan aktiivisesti elänyt, niin muistan pelkästään myönteisenä yhteiskunnallisiakin aiheita esiin nostaneet ohjelmat. Minä vertasin sitä edeltävään aikaan.
Historialliset analogiat ovat ongelmallisia, tässä mittakaavassa. En suostu ymmärtämään, etteikö 60-luku olisi ollut yhteiskunnallisen heräämisen aikaa.
Rähmällään ollaan nyt USA:n politiikan mukaisesti, se on totta.
Reporadion aikaiset ohjelmat olisivat taas ajankohtaisia. Niissähän näytettiin huumorin(kin) säestyksellä miten duunaria ja kansaa kyykytettiin. Sattuivat aika pahasti ”omistavaan luokkaan” ja tekivät kaikkensa että ne kiellettiin. Myöhemmin saatiin parannuksia duunareille ja kansalle tasa-arvoa, mutta nyt ollaan menossa taas takaisin. Ehkä vielä näemme samantyyppistä ohjelmaa myös verovaroilla tuotettuna kunhan kansan mitta täyttyy. Tässä malliksi Lapinlahden lintuja.
https://www.youtube.com/watch?v=bHuBE3Zw-c4&ebc=ANyPxKoMg6llA2OS6lGdm0IdZYlA-O9IQdnoE_FUCv8L97U3n5tj3f-w_f72pOLDZGBfc5ciby07rr5U6BL4hQQYzVtC56uGHw
Huuhaan vaikutus on aina vahvasti mukana tämän Venäjää nuoleskelevan Jukka Niemisen kirjoituksissa . Kannattaisiko kirjoittajan kuitenkin pysyä siellä omassa leipälajissaan eli Ufoista, haltijoista ja menninkäisistä kertovien lastensatujen parissa eikä tehdä näitä harharetkiä politiikan puolelle? Vastavalkean kannattaisi vähän tarkemmin katsoa kenen juttuja jakaa. Julkaisemalla näiden hörhöjen maineessa olevien blogistien juttuja, meneekin sitten journalistinen uskottavuus viemäriin pesuveden mukana.
Oletteko huomanneet että valtiovarainministerimme Stubb (Kansallinen kokoomus) ei hevillä luovuta kun veronkierrosta varakkaampien eduksi on kysymys. On pannut ministeriönsä virkamiehet laatimaan uuden lain hallintarekistereistä, kun entinen ei mennyt läpi julkisen painostuksen edessä. Hallintarekisteröintiä ollaan tekemässä lailliseksi suomalaisille osakkeenomistajille ulkomaisen arvopaperiyhtiön avulla. Tavallaan kyllä laillistettaisiin vain voimassa oleva käytäntö. Eräänlainen armahduslaki, siis taas. Tyylipuhdasta reaganismia.
Tuossa aikaisemmassa kommentissa arvosteltiin Niemisen kirjoitelmia ja niiden asenteellisuutta, varsinkin Uuden Suomen puheenvuorossa ne ovat oleet varsin viihdyttävää kerrontaa valtavirrasta poikkeavasta näkökulmasta, enpä oikein usko että ns valtavirtakaan välttämättä olisi oikeaa objetivimismiä. Sen havainnon olen viime vuosikymmeninä tehnyt ,että ne kansakunnat ja varsinkinn yritykset ,joissa on sallittu moniäänisyys, ovat parhaiden menestyneet. Menestymättömyydestä yritysmaailmassa ovat Sanoma ja Nokia, joissa autoritäriseksi osittautunut huippujohto Erkon ja Ollilan johtoryhmän muodossa ovat ajaneet yrityksensä tappiollisuuden karkkoiselle merelle. Juuri tuon trollijahdin vuoksi ja ansiosta näin on vaarassa käydä myös kansakunnalle nimeltä Suomi.
Mielestäni tietoisessa Venäjän valtion sotapropagandan valheiden toistamisessa ja tietojen vääristelyssä sekä levittävimessä ei ole kuitenkaan mitään viihdyttävää. Juuri tätä tekee Nieminen kirjoituksissaan, Venäjän valtion sotapropagandasta kopioitua huuhaata.
JL, oletko täysin varma totuudesta, vaikkapa Ukrainan menneisyyden suhteen, silloin kannataa lukea,vaikkapa Johannes Remyn Ukrainan historia, myös maan nykyisyydestä voi kertoa monenlaisia kertomuksia, eikä mikään niistä ole varmasti täydellisen totta. Edustamasi kanta kaikeen venäjälltä tulevaan viestintään on vähintäänkin arvolatautunut,ellei puolueellinen. Nähdäkseni naapurimaastamme ei koskaan tule,eikä tarvitse tulla ns läntistä liberaalia demokratia, eikä sivumennen sanoen myöskään meidän tulevan kehityksen suunnasta ole takeita, onhan näet ns.uusliberaalin doktriinin keskiössä oppi rajoitetuun demokratiaan, eli demokratia on vaan voimassa makuja ja mieltymyksiä koskevissa asioissa.Europassa tätä doktriinia toteutetaan rahapolitikassa täysmääräisesti. Myös tuo venäläisten asiamiehiksi,trolliksi leimaaminen on vapaan yhteiskunnan arvojen mukaan, avointa yhteiskuntaa kahlitseva suuntaus, sanotaanhan että kaikkein kovimmat amerikkalaisen hegemonian vastustajat tulevat juuri yhdysvalloista,eikä siellä näiltä ole suita edes yritettytukkia, sitten Mac Chartyn päivien. Jopa RTkanava saa siellä toimia ja saa jopa ohjemiinsa arvovaltaisia laadukkaita keskustelioita, meillä ei edes radiokanava saanut lupaa, eli jo pelkästään se todistaa ,ettemme elä avoimessa yhteikunnassa ja sen puolesta on kamppailtava.
Russia Today ei saanut sitä toimilupaa radiolleen koska ei ollut tarjolla vapaita taajuuksia millä toimia. Sillä ei ollut siis mitään tekemistä informaation rajoittamisen kanssa kuten yrität väittää. Tilannetta paikkasi kuitenkin samaan mediakonserniin kuuluva Sputnik News joka aloitti suomenkielisen toimituksen netissä. Sputnikin suurella kohulla aloitettu toiminta kuitenkin floppasi vuoden kestäneen toiminnan aikana. Syytä voi vain jokainen itse kukin arvailla miksi lopettivat, ehkäpä tulivat vuoden aikana hitaasti siihen loppupäätelmään että täällä Suomessa ei Venäjän valtion valtamedian propaganda ja valehtelu uppoa? Turha tuhlata rahoja sinne mistä ei saa mitään muuta vastinetta rahoilleen kuin vittuilua takaisin. Tuskinpa tuo Russia Todayn hanke olisi ollut yhtään sen menestyneempi.
Pauli Räsänen, puhut asiaa.
Nimimerkki `JL´ on eripuraa lietsova trolli..pelkkää adhominemia ja toisten kommenttien mitätöintiä.
Minua lähinnä huvittaa se, mistä näitä Venäjän valtion sotapropagandan tuntijoita on äkisti niin paljon siunaantunut. Osaatko JL Venäjää? Oletko tutkinut Venäjän valtion sotapropagandaa? Miten se eroaa USAn sotapropagandasta?
Veikkaisin, että pää on tyhjä kaikesta tieteellisestä tiedosta ja toistaa papukaijan lailla isojen poikien mantroja.
Uups, I did it again…. Mainitse Matti Ridanpää ja koko rauhanyhdistys on jo mukana pippaloissa…
Minkä rauhan? Jos tuossa on kytkös, niin aika sotaisaa porukkaa näyttäisivät olevan. Hyvä jos eivät lähde höökimään. Minä noista uskonnoista ymmärrä, mutta ei taida mennä ihan Jessen oppien mukaan, vaikka eipä silti, enimmäkseen ovat valvomassa että toiset sillai eläisivät. Itellä ei niin väliä.
Onneksi sain rokotuksen uskontoja vastaan jo pienenä, Köyhiä oltiin, hengen ravintoa ja kovaa kuria vain tarjottiin, syntisiksi haukuttiin, vaikka en ollut vielä mitään ehtinyt. Se kun ei mahaa täyttänyt, niin päätin isona ruveta pakanaksi ja hankkia leipää maallisilla keinoilla. Näinkin on pärjännyt. Tai ei se oikeastaan ollut mikään päätös, pakon sanelema ”valinta”.
Välillä JL:lta tulee ihan hyvää, asiallista asiaa, mutta sitten mennään loanheiton puolelle ja henkilökohtaiseen mollaamiseen. Mitä jos vastaavasti kommentoisin purkauksiasi arvioimalla, että kärsit ilmiselvästi ns. epävakaasta persoonallisuudesta tai peräti persoonallisuushäiriöstä? Lisäkysymyksellä, että oletko unohtanut ottaa lääkkeesi – tai vastaavasti harkinnut niiden vaihtamista? Veisikö tämä keskustelua eteenpäin? Tuskin, ja siksi en esitä tuollaista, vaikka se saataisi sopia sinulle.
Jotta tämä foorumi välttäisi epäsosiaalisen median alennustilan, voitaisiinko sopia edes kahdesta perusperiaatteesta: unohdetaan trolliväitteet (toki todennetut trollipajastukset ovat tervetulleita) ja henkilöön käyvät hyökkäykset/mitätöinnit. Eli keskitytään asioihin ja argumentointiin. Onko tämä liikaa vaadittu ns. täyspäisiltä, aikuisilta ihmisiltä, jollaisena kai useimmat meistä itseään pitävät?
No kukapa meistä ei olisi joskus nähnyt näissä nettikeskusteluissa vaikkapa Mehtälän tai tämän Niemisen, argumenttien köyhyydestä tai kuten usein on , niiden puutteesta johtuen, mustamaalaavan muita vastakkaista propagandan tai salaliittoteorian kyseenalaistavaa infoa esittäviä kommentoijia vähintäänkin SUPO:n, NATO:n, CIA:n,, NWO:n, Valtaeliitin, Lääketeollisuuden, Bilderbergin tai jopa Hesarin palkkaamiksi äärioikeistolaisiksi trolleiksi,agenteiksi tai disinformaatikoiksi? Tämähän on hyvin tunnettu ”modus operandi” näissä propagandaporukoissa ja salaliittoskenessä AINA. Mc Carthyismiäkö? 🙂
JL. Oksennuksesi sijaan olisit voinut edes yrittää vastata kysymyksiin.
Kertauksen vuoksi: Osaatko JL Venäjää? Oletko tutkinut Venäjän valtion sotapropagandaa? Miten se eroaa USAn sotapropagandasta?
Matti Ridanpää ja Hesari näyttävät olevan varoissaan, kun kirjoittelevat näin:
http://www.hs.fi/elama/a1458533370657
Nuo kaksi artikkelin kuvan henkilöäkin ovat epäilemättä Hillary Clintonin tukijoita jonka valinta presidentiksi lienee ilmeinen fakta.
Mitä se tietää maailmalle? Tässä eräs näkemys:
If Hillary Isn’t Indicted, the Rule of Law and the Republic Are Dead
The United States has reached a crossing the Rubicon moment: either Hillary Clinton is indicted for knowingly violating statutes regarding State Department security, or the rule of law and the Republic are dead.
This is a binary moment: we either let Hillary evade the laws that were established to protect the security of the nation and confess there is no rule of law now for the Oligarchy, or the agencies tasked with defending the nation indict her.
http://www.washingtonsblog.com/2016/03/hillary-isnt-indicted-rule-law-republic-dead.html
Tuo rähmälläänolo Länteen näkyy myös maamme kirkon toimista. Ne mukailevat täysin sitä doktriinia, jonka puolesta Vatikaani, nwo-politiikan kulissien takainen tukipilari, tekee myyräntyötä pyrkimyksenä kehittää globaali uskonto, jota tarjoillaan kaikkiin pöytiin.
Espoon piispa Tapio Luoman suvakki-ideologia: islam ja kristinusko rinnakkaineloon Suomessa
http://mvlehti.net/2016/03/27/espoon-piispa-tapio-luoman-suvakki-ideologia-islam-ja-kristinusko-rinnakkaineloon-suomessa/
Sanallakaan piispa ei kertonut siitä, mitä luterilainen oppi ja Uusi testamentti sanovat pitkäperjantain ja pääsiäisen tarkoitusperäksi, esimerkiksi syntisen ihmisen saamasta anteeksiantamuksesta Jumalan pojan uhrin ansiosta.
Murheellista luettavaa. Maamme kirkko todellakin tekee parhaansa jotta väki sen hylkäisi. On helppo ymmärtää kirkosta eroavia piispojemme puheiden takia.
Sinänsä on ok että rauhaa ja rinnakkaiseloa korostetaan mutta ei näin että siihen pakotetaan. Siitä seuraa vain lihava riita.
Rauhassa voidaan elää myös siten, että eri uskontokunnat eivät sekoitu vaan pysyvät eheinä ja antavat toistensa olla rauhassa omissa maissaan tunkeutumatta käännyttämään muita. Kun esim. islamisteilla uskonto on politiikkaa (myös juutalaisilla) niin he väistämättä erilaiseen kulttuuriin tullessaan haluavat muokata sen uskontonsa vaatimalla tavalla. Ja varmaan myös kristityt haluavat, että heidän asuttamansa kulttuuri noudattaa Uuden Testamentin oppeja.
Kun näin on niin eri uskontojen sekoitus johtaa riitoihin ja pahimmillaan väkivaltaan kuten olemme saaneet nähdä. Rinnakkaiselo on utopia joka ei toimi. Seuraus on vain eriytyminen omiin lokeroihin.
Käsittämätöntä ettei kirkkomme piispat tätä tajua vaan jopa lietsovat riitaa vaikka ovat olevinaan suuria rauhan ruhtinaita.
Ymmärrämme hyvin että jos jokin kansa sairastaa jotain geenivikaa joka aiheuttaa sairauden niin sitä ei tule sekoittaa muihin kansoihin sillä jos tuo geeni leviää niin se tuhoaa. Mutta mitä uskontoihin tulee niin järki ei toimi.
Jos rähmällään olo -aiheessa haluaa vaikuttaa, joskus YLE-artikkelienkin perässä on mahdollisuus olla hukkumatta liian moniin kommentteihin.
Kuten täällä: http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/02/25/sokeutuminen-oman-ajan-muutoksille
Rähmällään Länteen… vaiko kommunismin uuteen tuloon ?
Cuba: Communism Part of Illuminati Charade
Communists always portray their demented drive for world domination in terms of serving the people. Not surprisingly, many suckers swallow this bait. (I did.) But, why do these dupes include the US State Dept. and media establishment? The US government, media and most corporations are controlled by the central banking cartel, i.e. the Rothschilds, Warburgs, Rockefellers etc. These are the same people who sponsored Communism.
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=131098
The guiding principle behind world events is their plan to translate their monopoly over government credit into a world monopoly of power, business, culture and religion.
These bankers use a Hegelian dialectic to achieve their end. They created both Capitalism and Communism as thesis and antithesis. Their aim is a synthesis, combining the political and cultural tyranny of Communism with the appearance of Capitalist free markets.
China or even Cuba may be the end model for the New World Order. – See more at: http://henrymakow.com/the_death_wish_of_western_civi.html#sthash.C8OBXu5d.dpuf
Kohti itsenäistä Suomea — irti nwo- ym. kahleista
Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen pj. 2004-2015
”Venäjä-kammoa potevat perussuomalaiset ovat kannattaneet venäläisen ydinvoimalan rakentamista Pyhäjoelle. Näin on sidottu Suomen energiapolitiikkaa Venäjään. Aika irvokasta toimintaa EU-jäsenyyttä kannattavalta ja Natoon haikailevalta puolueelta.
Suomella tulee jatkossakin olemaan suuri itäinen naapurimaa. Olimme oppineet kovien kokemusten jälkeen elämään rauhassa sen kanssa sekä nauttimaan hyvistä suhteista ja molempia osapuolia hyödyttävistä taloussuhteista. Nyt nuo opetukset on Suomen johdossa hylätty. Tämä on jo tullut Suomelle kalliiksi taloudellisesti. Nykyisen politiikan jatkuessa hinta tulee kasvamaan.
EU-jäsenyyden ja euron vaihtoehto ei ole Venäjän syli vaan oma raha ja itsenäisyys. On selvää, että perussuomalaisilta on turha odottaa toimia Suomen oman rahan ja itsenäisyyden palauttamisessa.”
http://ipu.fi
Hyvä MV-lehden kirjoitus
Mitä yhteistä sitten on on Halla-aholla ja Stubbilla?
Ennen kaikkea se, että he kuvitellessaan olevansa tavallista ihmistä paremmin kartalla siitä, mikä on hyväksi Suomelle, ovat valmiita sitomaan meidät kaikkeen siihen, mikä on raunioittanut Suomea parin viimeisen vuosikymmenen aikana ja erityisesti siihen, mikä tulee tekemään meistä lopun viimeistään seuraavien parin vuosikymmenen aikana.
http://mvlehti.net/2016/04/04/mestari-syyta-tiputtaa-jalustalta/
Eikö Jukka Nieminen ymmärrä,että Suomi kuuluu länteen.?? Näin ollen emme ole millään lailla rähmällään länteen,koska olemme OSA länttä.
Aina joutuu näille punkuille kaikki vääntämään rautalangasta.
Katselin jälleen kerran ”FOX”kanavan lähetystä Venäjän osallistumisesta USAn vaalien tulokseen.Suorastaan huvtittavaa toistoa perättömien uutisten tuloksista.Mitään todisteita ei asiinny Venäjän osallistumisesta mihinkään USAn valtiollisiin asioihin,mutta niiden valheiden levittäjät eivät anna periksi,koska ei heillä mitään muutakaan ole esittää,”koska TULI SANOTTUA” ilmasta temmattuja syytteitä.”FOX”kanava on ollut tähän asti luotettavin tiedon-antaja kaiken valheen keskellä.Muut kanavat ovat täysin äärivasemman hallinnassa.
Venäjän- vastaisten trollaajien päämaja sijaitsee Washingtonissa. Katkerat vasemmistoDemarit eivät myönnä
hävinneensä vaaleja. Heidän mielestään Putin on syyllinen jokaiseen epäkohtaan. Mitään todisteita ei ole
kyetty tuomaan esille Trump perhettä vastaan. Verhontakaiset saattavat olla pettyneitä valintaansa, Pressan omapäisyyden takia. Vasemmalta kuuluu jo uhkailuja pressan potkimisesta pihalle, ja se olisi häpeä koko län-
tiselle pallonpuoliskolle. Hillary takaisin kuvaan ,niin kolmas M-sota olisi ilmeinen. Suomen NATO- intoilijat
likaisivat kalsarinsa laidasta toiseen.
Suomessa vallitsee valtava eripuraisuus kaikesta mahdollisesta. Mitään yhteistä suuntaa ei ole eikä sellaista kai koskaan ole ollutkaan . Pyrkimys rynnätä taas kerran venäjälle ja pitää suomessa amerikkalaisten johtamia sotaharjoituksia, liittyy ilmeisen paljon siihen että Siperiassa on maailman suurimmat koboltti varannot ja niiden varaan rakentuu autoliikenne tulevaisuudessa yhä enemmän. Mutta vastarinta nousee http://www.unianova.eu/wordpress/