Britannian todennäköisesti arvostetuin ulkomaankirjeenvaihtaja, Lähi-idän tuntija Robert Fisk kysyy The Independent -lehdessä, miksi Britannian pääministeri David Cameron (kuvassa vas.) on niin hiljaa Isis-terroristien karkottamisesta Palmyran kaupungista.

Fisk muistuttaa, että kyseessä on Isisin suurin sotilaallinen tappio kahteen vuoteen, ja että Isisin nujersi Syyrian armeija Venäjän, Hisbollahin ja Iranin tuella. Hän kirjoittaa:

”Kun teloittamisen mustat mestarit pakenivat Palmyrasta viikonlopun aikana, herrat Obama ja Cameron olivat yhtä hiljaisia kuin haudat, joihin Isis oli lähettänyt niin monia uhreistaan. Hän, joka laski maamme lipun puolitankoon kunnioittaakseen päitä katkoneen saudikuninkaan muistoa (puhun tietysti Dave[ Cameroni]sta), ei sanonut sanaakaan.”

Kirjeenvaihtaja viittaa syyrialaiskenraalin hänelle esittämään kysymykseen, miksi amerikkalaiset eivät ole tosissaan pommittaneet Isisiä, ja jatkaa ironisesti:

”En voinut olla hymyilemättä lukiessani, että Yhdysvaltain sotilasjohto kertoi tehneensä kaksi ilmaiskua Isistä vastaan Palmyran ympäristössä kaupungin takaisinvaltausta edeltäneinä päivinä. Tämä todellakin kertoi kaiken tietämisen arvoisen amerikkalaisesta ’sodasta terrorismia vastaan’. He halusivat tuhota Isisin, mutta eivät niin kovasti.”

Robert Fisk ennustaa, että jos Syyrian armeija valtaa Isisiltä sen ”pääkaupungin”, Raqqan, länsimaiden johtajat ovat jälleen hiljaa.

Kommentti (VR). Fiskin kirjoituksen kommenttien selvä enemmistö osoittaa brittilehden lukijakunnan olevan ilahduttavan valveutunutta.
Lue myös:

USA:n tiedustelu näki Isisin välineenä Syyrian eristämiseen

15 KOMMENTTIA

  1. Syyrian tilanne on tavattoman sekava. Erilaisia ryhmiä ja sotajoukkoja on lukuisia, jotka toisinaan taistelevat toisiaan vastaan ja sitten saattavat taas liittoutua toistensa kanssa.

    Tässä tilanteessa Venäjän etu oli pommittaa Isisiä. Aikaisemmin se on osoittanut enemmän kiinnostusta al-Assadin muiden vastustajien tuhoamiseen.

    Palmyran vapauttaminen merkitsee tietenkin al-Assadin ja samalla myös Venäjän ja Iranin asemien ja vaikutusvallan kasvamista. Tämä ei ymmärrettävästi aiheuta riemunkiljahduksia lännessä.

  2. Syyrian ja Irakin tilanne osoitaa, kuinka pahoihin vaikeuksiin ja itseasiassa,omien geopolittisten etujensa vastaisesti yhdysvallat on toiminut uuskonservatiivien johdolla. Alueella on tultu tilanteeseen, jossa itseasiassa Iran on nousemassa alueen mahtitekiäksi, siihen kohdistetusta pakotteista huolimatta, tai niiden ansiosta. Seuraava maailmantalouden kasvupyrähdys tulee aiheutumaan syyrian jäleenrakentamisesta, mikäli Assadin hallinto pystyy huolehtimaan edes kohtuullisesta kurista ja järjestyksestä alueelaan. Irakissahan kävi yhdysvaltalaisten avustamana sen yhteiskunnan totaalinen hajoaminen paikallisten rosvoparoonien ja asemiesten keskinäiseksi kamppailuksi, juuri se ajaa meillekin Irakilaisia pakolaisia,ei niinkään valtiovallan vaino.

  3. Cameronia kunnon sionistina ei tietenkään innosta mikään mikä on sionisteilta pois. Heidän suunnitelmahan on hajottaa ja pilkkoa nyt Lähi-itä Israelin intressien mukaan, juuri nyt Syyria kuten he tekivät Irakille, Libyalle ym. ja ehkä haaveilevat seuraavana Irania.
    Ja aika hyvin maailma tietää, että ISIS on sionistien hanke suurelta osin.
    Toivotaan että maailma vihdoinkin herää tähän Lontoon City’n kasaarimafian virittämään koko maailman hajottavaan miinaan, joka näyttää koko ajan paisuvan yhä suurempiin mittasuhteisiin.

  4. Miksi iloitsisi, Englanti ja USA rakastavat näitä päänkatkojatyyppejä, äärimuslimeja, Al-Qaidaa ja Isistä. Näissä äärijärjestöissä on kyse angloamerikkalaisen imperialismin synnyttämistä omista rakkaista lapsista.

    Nimimerkki Hopalong kirjoittaa tällaista: ”… Aikaisemmin se on osoittanut enemmän kiinnostusta al-Assadin muiden vastustajien tuhoamiseen (siis Venäjä) ….”
    Nimimerkki näyttää seuranneen aktiivisti ”läntisen arvoyhteisön” propagandaa. Kysynpä taas kerran dokumentaatiota näistä al-Assadin ”muiden vastustajien” pommituksista?

    Kerro minulle samalla mitä ovat nämä Obaman moneen kertaan mainitsemat ”maltilliset” terroristit? Katkovatko he päitä jotenkin maltillisemmin? 🙂

    PS Jos Hopalong yrittää todistella kuulemaansa läntistä propagandaan, tämän organisaation huuhaa uutisilla ”Syrian Observatory for Human Rights”, niin ne eivät mene läpi. Kyse on täyttä paskaa suoltavasta ns organisaatiosta, jota pyörittää englantilaisessa pikkukaupungissa asuva, jo v. 2000 Syyriasta poistunut hyypiö yhdessä akkansa ja tyttärensä kanssa. Joten jotain luotettavampia lähteitä, kuin joku Englannissa elävä syyrialaishamppi, joka pysyäkseen leivän syrjässä, sepittää valheita tälle ”läntisen valtayhteisön” valtamedialle pliis.

    • Minulla on tapana seurata maailmantapahtumia lukemalla lehtiä ja seuraamalla sähköisiä tiedotusvälineitä. Niissä on uutisia mm. Syyrian tapahtumista. Siellähän Venäjä sanoo taistelevansa Isisiä ja terroristeja vastaan. Käytännössä Venäjän mielestä terroristeja ovat kaikki, jotka taistelevat al-Assadin hallintoa vastaan.Venäläisten sanat ja teot ovat ristiriidassa, mikä ei tosin ole ensimmäinen kerta.

      Nimimerkki M. Harhama näyttää seuranneen aktiivisesti epämääräisiä ”vaihtoehtosivustoja” ja putinilaista propagandaa. Tähän liittyy se, että ilmeisesti hänen mielestään kaikki länsimaisen ”valtamedian” uutisointi ja raportointi tapahtumista on silkkaa valetta ja harhautusta.

      Tämän Syrian Observatory for Human Rights -järjestön tiedonantoja en ole seurannut.

      • Arvoisa Hopalong, kyllä nyt näyttää, että epämääräisiä ”vaihtoehtosivustoja” ja putinilaista propagandaa seuranneilla on ollut siihen hyvin perustellut syyt:
        http://www.zerohedge.com/news/2016-03-28/top-german-journalist-admits-mainstream-media-completely-fake-we-all-lie-cia
        Kun 25 vuotta ammattiaan harjoittanut kotimaassaan tunnettu ja arvostettu saksalais toimittaja antaa moisen ”murska-arvion” länsimaisesta tiedonvälityksestä, on syytä suhtautua valtamediaan vähintään samalla skeptisyydellä, kuin vaihtoehtoisiinkin medioihin. Toivottavasti olette muuten jo lopettaneet insestin puolustelemisen. Valtamediakaan ei vaikenemisestaan huolimatta edellytä sen ihailua. Ainakaan toivottavasti.

        • Valitettavasti en voi ottaa tätä Udo Ulfkottea kovin vakavasti. Mies on vaihtanut uskoaan kuin paitaa. Nyt hän näyttää olevan kiihkeä antimuslimi, joka on esiintynyt mm. rasistisen Pegida-järjestön tilaisuuksissa.

          Kovin on hän ansioitunut myös Putin propagandan levittäjänä. Kaveri näyttää saavansa intuitionsa äärioikeistolaisesta ajatusmaailmasta.

          Sinänsä en epäile, ettäkö CIA ja Yhdysvaltain propagandakoneisto yrittäisi vaikuttaa kovasti siihen, minkälaista aineistoa tiedotusvälineet maailmalle levittävät. Mutta se on täyttä puppua, että ”valtamedia” laidasta laitaan olisi CIA:n vallan alla. Monet kuprut USA:nkin politiikassa ovat nimenomaan sen oman laadukkaan lehdistön paljastamia ja ilmituomia.

        • Vastaanpa vielä tähän:

          ”Toivottavasti olette muuten jo lopettaneet insestin puolustelemisen.”

          En tiedä, mitä ryhmää tarkoitatte. Mutta jos kysymyksenne oli osoitettu vain minulle, niin sen olisi pitänyt kuulua: ”Toivottavasti olette muuten jo lopettanut insestin puolustelemisen.” Tähän vastaan, että en ole sitä aloittanutkaan.

  5. Arvoisa nimimerkki Hopalong, se, että seuraat ”…on tapana seurata maailmantapahtumia lukemalla lehtiä ja seuraamalla sähköisiä tiedotusvälineitä.”, siis kotimaista valtamediaa, tämä kävi hyvin selväksi jo ensimmäisestä kommentistasi. Toistit liki sanatarkasti Ylen ja Hesarin uutisia Syyrian tapahtumista ja siitä kuinka Venäjä pommitti vain ja ainoastaan näitä ns maltillisia terroristeja (siis al-Assadin vastustajia).
    Et sinä, sen paremmin kuin Yle, Hesari tahi Pentagon, ole kyennyt todistamaan väitettäsi, että Venäjä olisi pommittanut yksinomaan näitä ”maltillisia” terroristeja, kyse on vain ilmaan heitetystä mielipiteestä, väitteestä, jota ei kyetä todistamaan faktoilla.

    Et muuten vastannut kysymykseen näistä ”maltillisista” terroristeista, siitä miten he eroavat ääriterroristeista.

    Varmasti olet seurannut Syrian Observatory for Human Rights -järjestön ”uutisointia” Syyriasta, koska koko läntisen valtamedian Syyria uutisointi, niin Ylessä kuin Hesarissakin, ovat suurimmaksi osaksi perustuneet tämän propagandatoimiston välittämiin uutisiin. Et vain ole tiennyt tai tajunnut sitä. Näin helposti meitä huijataan. jos ei ole tarkkana.

    Kyllä seuraan aktiivisti uutisointia eri kanavilta, myös epämääräisiltä ”vaihtoehtosivustostoilta”, kirjoitanhan juuri nyt tänne Vastavalkeaan, jota valtamedian apologeettat pitävät myös yhtenä ”epämääräisenä vaihtoehtosivustona” ellei peräti ”putinistisena sivustona”. 😀
    Nyt tietysti pitäisi kysyä miten nimimerkki Hopalong itse uskaltautuu kirjoittelemaan näinkin ”epämääräiselle sivustolle” kuin Vastavalkea.

    Tämän globalistisen, angloamerikkalaisimperialistisen, Ylen ja Hesarin, uutispropagandan vastapainoksi seuraan todellakin säännölliseti RT:tä, tätä Kremlin ämyriä (bullhornia) ”putinistista propagandakanavaa”. RT ilmoittaa suoraan, että se on Venäjän valtion uutiskanava, sitä samaa ei voi sanoa näistä yksityisistä ”läntisen arvoyhteisön” tv-kanavista ja uutistoimistoista, niiden omistussuhteet pyritään piilottamaan ja hämärtämään mahdollisimman tehokkaasti, vai tietääkö Hopalong kuka omistaa esim. CNN:n, Foxin, Reutersin tai AP:n?
    Seuraan välillä myös iranilaista muslimipropagadaa PressTV:stä ja kiinalaisten kommunistien propagandaa CCTV:stä. 🙂

    Kyllä, kaikki läntisen valtamedian uutisointi on globalistista, angloamerikkalaista propagandaa, aivan samassa mittakaavassa kuin venäläisen median uutisointi on venäläistä propagandaa tai kiinalainen uutisointi on kiinalaista propagandaa.

    Mikä on tämän propagandan merkitys? Hopalong väittää tai kuvittelee seuraavansa hyvinkin tarkasti maailman, esim. Syyrian, tapahtumia läntisestä valtamediasta, mediasta, joka tekee härskiä ja iljettävää propagandaa. Syyrian Bashar al-Assadista on niin Obaman, Cameronin kuin koko läntisen valtamedian suulla pyritty luomaan kuvaa ihmispedosta, aivan samaan tapaan kuin Saddam Husseinista ja Muammar Gaddaffista ennen häntä. Ilman Putinia ja Venäjää al-Assadille olisi varmasti jo käynyt samoin kuin Saddamille ja Gaddafille, hänet olisi perheineen tapettu.
    Testasin tämän läntisen propagandakoneiston toimivuutta sukulaispojallani ja kysyin häneltä kauanko hän luulee Bashar al-Assadin hallinneen Syyriaa, hän vastasi vähintään 20-30 vuotta.
    Tosiasiassa Bashar al-Assadista tuli Syyrian presidentti v. 2000, eli hän on ollut Syyrian presidenttinä 16 vuotta. Alun pitäen Bashar al-Assadista piti tulla silmälääkäri, joksi hän kouluttautui Englannissa, mutta hänen isonveljensä kuolema autokolarissa muutti urasuunnitelmat.
    Kyllä entisellä presidentillä Hafiz al-Assadilla oli vaikutusta poikansa urasuunnitelmiin, presidenttiys siirtyi Syyriassa isältä pojalle, USA:ssa ilmeisesti seuraavaksi mieheltä vaimolle. 🙂
    Bashar al-Assadin vaimo on Asma, Voguen mukaan ”Aavikon ruusu”, ei sentään ”preerian keltaruusu”, joten Hopalong Cassidyn ei tarvinne hermostua.

    http://www.theatlantic.com/international/archive/2012/01/the-only-remaining-online-copy-of-vogues-asma-al-assad-profile/250753/

    https://en.wikipedia.org/wiki/Asma_al-Assad

    Heillä on kolme lasta.

    http://www.telegraph.co.uk/news/worldnews/middleeast/syria/9416845/Syrian-President-Bashar-al-Assads-family-photo-album.html?frame=2283527

  6. ”Et sinä, sen paremmin kuin Yle, Hesari tahi Pentagon, ole kyennyt todistamaan väitettäsi, että Venäjä olisi pommittanut yksinomaan näitä ”maltillisia” terroristeja, kyse on vain ilmaan heitetystä mielipiteestä, väitteestä, jota ei kyetä todistamaan faktoilla.”

    En ole väittänyt, eikä Hesa eikä Ylekään, että Venäjä olisi pommittanut vain ”maltillisia” terroristeja. Sanoin, että Venäjän pommitukset ovat kohdistuneet enemmän muihin kuin Isisin joukkoihin. Tähän vielä lisään, että ei Venäjänkään pommituksilta siviilit ole säästyneet, niin kuin ei sodan muidenkaan osapuolten pommituksilta.

    Mitä ”faktoja” sinä pystyt esittämään siitä, mihin Venäjän pommitukset ovat kohdistuneet. Vai sekö on fakta, mitä RT-media kertoo?

    ”Et muuten vastannut kysymykseen näistä ”maltillisista” terroristeista, siitä miten he eroavat ääriterroristeista.”

    En ole käyttänyt ilmaisua ”maltillinen” terroristi. Sanoin vain, että Venäjän mielestä kaikki al-Assadin vastustajat ovat terroristeja. Ja sotatoimet ovat kohdistuneet kaikkiin al-Assadin vastustajiin.

    ”Varmasti olet seurannut Syrian Observatory for Human Rights -järjestön ”uutisointia”…”

    ”RT ilmoittaa suoraan, että se on Venäjän valtion uutiskanava…”

    Tämän SOHR-järjestön luotettavuudesta eu voi sanoa mitään, en ole asiaan perehtynyt. Sen tiedän, että RT-media ei ole tavanomainen media, jonka tehtävä on kertoa asiat totuudenmukaisesti, vaan se on osa Venäjän valtion propagandakoneistoa, jonka itsekin tunnustat. RT-media sekoittaa taitavasti totuutta, valetta ja puolitotuuksia sangen uskottavaksi keitokseksi. Se on hienostunut painos Mv-mediasta.

    ”…kuka omistaa esim. CNN:n, Foxin, Reutersin tai AP:n?” En tiedä. Mutta en usko, että takana on maailmanlaajuinen siionistinen salaliitto.

    ”Kyllä, kaikki läntisen valtamedian uutisointi on globalistista, angloamerikkalaista propagandaa, aivan samassa mittakaavassa kuin venäläisen median uutisointi on venäläistä propagandaa tai kiinalainen uutisointi on kiinalaista propagandaa.”

    Tämä on sinun näkemyksesi, oikeastaan uskosi. Minulla on toisenlainen näkemys.

  7. Kuulostat propagandistilta ja agitaattorilta arvoisa Hopalong, propagandistilta, joka uskoo sokeasti asiaansa. Mies uskoo, että hänellä on hallussaan Allahin, Jahven ja ennenkaikkea Washingtonin ”totuus”, joiden Muhamettina, sanansaattajana, hän toimii Ylen ja Hesarin ohella. 🙂

    ”Sanoin, että Venäjän pommitukset ovat kohdistuneet enemmän muihin kuin Isisin joukkoihin. ..”
    Minkälaiseen dokumentaation tämä väitteesi perustuu, minulle, täysin jumalattomana ihmisenä, ei dokumentaatioksi riitä Jahven, Allahin tahi Washingtonin ilmoitus, koska näillä tahoilla on näissä globaalistigeimeissä oma lehmänsä ojassa ja ketunhäntä kainalossa.
    Sota on julmaa ja ratsuväki raakaa, hienoa että myönnät edes tämän tosiasian, että Naton pommit tappavat siinä kuin venäläisetkin, myös siviilejä.

    ”…Mitä ”faktoja” sinä pystyt esittämään siitä, mihin Venäjän pommitukset ovat kohdistuneet. Vai sekö on fakta, mitä RT-media kertoo?…”
    Tietoni Venäjä pommituskohteista Syyriassa perustuvat Venäjän puolustusministeriön antamiin tiedonantoihin, joista RT uutisoi suorana. En näe mitään syytä olla uskomatta Venäjän puolustusministeriön tiedonantoja, koska USA ja Nato olisivat heti tarttuneet kiinni valheisiin. ”Läntisen arvoyhteisön” valtamedia ei paljoa näihin tiedotteisiin korvaansa lotkauttanut, kylläkin käyttivät venäläisten kuvaamaa videomateriaalia ISISin öljykuljetusten pommituksista omiin propagandatarkoituksiinsa, jenkit esittivät venäläisten kuvaamaa videota omanaan.

    SOHRin julkaisemaan propagandaan olet 100% varmasti tutustunut lukiessasi Ylen ja Hesarin Syyria-uutisia.

    ”…RT-media ei ole tavanomainen media…”,
    RT on aivan yhtä tavanomainen media kuin ovat BBC ja Yle + maailmassa kaikki muutkin valtiolliset uutiskanavat. Vai tekeekö RT jotenkin erilaisen se, että se on venäläinen, Venäjän valtion uutiskanava. Ei kai Hopalong kärsi russofobiasta?

    ”…se on osa Venäjän valtion propagandakoneistoa, jonka itsekin tunnustat. RT-media sekoittaa taitavasti totuutta, valetta ja puolitotuuksia sangen uskottavaksi keitokseksi. Se on hienostunut painos Mv-mediasta….”
    Tottakai tunnustan, kaikki vaikuttaminen eli uutisointi kirjoittamalla, kuvilla, äänillä jne on propagandaa. Näin on Hopalong, vaikka se saattaakin tuhota sinun hengellisen maailmasi ja uskosi niin Allahiin, Jahveen kuin Washingtoniin ja niiden välittämään ”ikuiseen totuuteen”.
    Sinä et Hopalong tätä tosiasiaa tunnusta, koskapa uskot olevasi ovela propagandisti ja agitaattori. ”…sekoittaa taitavasti totuutta, valetta ja puolitotuuksia …” tämä on hämmästyttävän samankaltainen sanavalinta tämän kanssa ”…Propaganda voi koostua faktoista, väitteistä, huhuista, puolitotuuksista tai valheista…”
    Löytyy tuolta: https://fi.wikipedia.org/wiki/Propaganda
    Olet yrittänyt osittain opetella läksysi, mutta vain osittain, se on valitettavasti jäänyt ”manipuloidun” wikipedian tasolle. Siihen, siis wikipediaan, ei nykyään kukaan rationaalinen, täysjärkinen, usko.

    ”…En tiedä. Mutta en usko, että takana on maailmanlaajuinen siionistinen salaliitto….”
    En tiedä minäkään omistajista mitään, ainoastaan tällaiseen tietoon törmäsin, v 1983 USA oli 50 yhtiötä media alalla, 2000 luvulle tultaessa 90 % USAn median omistaa 6 yhtiötä.
    Tämä tieto löytyi tuolta: http://www.pbs.org/independentlens/democracyondeadline/mediaownership.html
    Sitä ovatko näiden 6 yhtiön omistajat siionisteja, nudisteja tahi onanisteja on sinänsä yhdentekevää, oleellista on heidän yhteiset etunsa ja yhteinen agendansa ja se synnyttää heidän yhteisen propagandansa sisällön. Toki voin heittää valistuneena arvauksena, että näiden yhtiöiden omistajat ovat taustaltaan huomattavasti suuremmalla todennäköisyydellä juutalaisia kuin eskimoita tahi suomalaisia. 🙂 , mutta tämä on vain arvaus.

    • Aivan ensimmäiseksi totean, että sinulla on oma maailmankatsomuksesi, jonka läpi suodatat sitä, mitä maailmassa tapahtuu. Totuuttasi et löydä Yleltä, Helsingin sanomista tai muista läntisen maailman ”valtamedioista”, jotka mielestäsi suoltavat silkkaa valhetta. Totuutta sinulle edustavat RT-media ja tietenkin kaikki muutkin, jotka vihaavat länsimaita ja etenkin Yhdysvaltoja. – Tässä meillä on sovittamaton ristiriita.

      Palaan vielä kerran Syyrian asioihin. Tutkija Mikko Patokallio, joka on analyytikko Crisis Management Initiative -järjestössä, kirjoittaa The ulkopolitist verkkolehdessä:

      ”Samalla Venäjä yrittää muovata tilannetta taistelukentillä, joiden perusteella voi muovata neuvotteluasemia Assadin eduksi (disinformaatio myös auttaa tässä). Sotilaallisesti Venäjä soveltaa samoja rujoja taktiikoita mitä hallinto on käyttänyt aikaisemmin – joukkorangaistus, siviilikohteiden targetointi (sairaaloita, leipomoita) ja väkivallan kohdistaminen valtavirtaoppositiota vastaan. Nykyisessä taistelussa on korostettava, että Iranin tukemat maajoukot ovat avainasemassa – vain yhdessä nämä ovat tuottaneet Assadille nykyiset voittonsa.”

      Tokihan tiedän, että The ulkopolitist edustaa sinulle samaa valhemediaa kuin kaikki läntinen vapaa journalismi ja politiikan tutkimus. Mutta siitä huolimatta hämmästyttävältä tuntuu sinun käsityksesi siitä, että Venäjä olisi jonkinlainen pyyteetön ritari, joka auttaa ja puolustaa hädänalaisia ja sorrosta kärsiviä, ilman mitään omia valtaintressejä. Kun Venäjä sanoo, että se hyökkää vain Isisin kimppuun, otat sen annettuna totuutena.

  8. Miksi jotkut saavat ”näppylöitä” sanasta propaganda? Tällaiselta allergikolta vaikuttaa myös nimimerkki Hopalong. Propagandan keskellä me elämme, halusimmepa sitä tai emme.
    Siksi lienee syytä tutustua asiaan hieman tarkemmin kuin mitä wikipedia meitä aiheesta valistaa.

    Propagandaa on kaiketi ollut iät ja ajat , mutta rajataksemme hieman aihetta, pitäydytään propaganda-sanan osalta vain aikamme kirjoitettuun ja dokumentoituun historiaan.

    1800-luvun lopussa ranskalainen Gustave Le Bon kirjoitti teoksen: ” The Crowd: A Study of the Popular Mind”, tätä teosta voitaneen pitää ensimmäisenä yrityksenä tutkia väkijoukkojen hallintaa propagandan avulla. Le Bon oli sosiologi, antropologi, keksijä ja harrastelija fyysikko, miehestä enemmän tuolla: https://en.wikipedia.org/wiki/Gustave_Le_Bon
    Teos löytyy luettavaksi netistä.
    Le Bon lienee säikähtänyt Pariisin Kommuunin tapahtumia, mikä teki hänestä äärioikeistolaisen rotutieteilijän. Le Bonin teoksella oli suora vaikutus A. Hitlerin ajatuksiin ja aatteisiin, jotka hän esitteli ”Mein Kampf” -teoksessaan.

    Ajallisesti seuraava joukkojen hallintaan ja propagandaan perehtynyt ”tutkija” oli englantilainen Wilfred Batten Lewis Trotter, hän oli kirurgi, aivokirurgian uranuurtaja, mutta suurempaa kuuluisuutta hänelle toi hänen sosiaalipsykologiset tutkielmat laumakäyttäytymisestä ” herd instinct” ja hän julkaisi aiheesta teoksen v. 1908 ” Instincts of the Herd in Peace and War”. Miehestä löytyy tietoa tuolta: https://en.wikipedia.org/wiki/Wilfred_Trotter
    Teos löytyy luettavaksi netistä.

    Tässä kohden, on ilman muuta, nostettava esille, jo tasapuolisuudenkin vuoksi, V.I Lenin. Ajallisesti hän kirjoitti propagandasta jo Trotteria aiemmin v.1901, kirjoituksessaan ”Mistä on alettava”. Tässä kirjoituksessa hän esittää teesinsä puolueen ”Iskra” (Kipinä) lehden tehtävästä: ”…Sanomalehti ei ole ainoastaan kollektiivinen propagandisti ja kollektiivinen agitaattori, vaan myös kollektiivinen organisaattori…”
    ”… A newspaper is not only a collective propagandist and a collective agitator, it is also a collective organiser…” Teksti englanniksi löytyy tuolta: https://www.marxists.org/archive/lenin/works/1901/may/04.htm

    Tässä kohden onkin hyvä heittää kehiin väitteeni, että Yle toimii hyvinkin ”leniniläisittäin”, ei niinkään politiikkansa ja propagandansa sisällöllä, vaan muodolla. Yle pyrkii toimimaan Suomen kansan kollektiivisena propagandistina, agitaattorina ja organisaattorina. Selkeimmin tämä tuli esiin ”putintrollikamppanjassa”. Yle on jo pitkään harrastanut rasistista ”ryssävihan” lietsontaa, demonisoinut propagandassaan ja agitaatiossaan niin Putinia, Venäjää kuin Venäjän kansaa, koko arsenaalillaan, viihdeohjelmista uutis- ja ajankohtaisohjelmiin ja Ylen sivustojen bloggareihin. Yle astui kehiin kollektiivisena organisaattorina, kun heidän, tämä surullisen kuuluisa ”hutkiva journalistinsa”, kehotti kansalaisia vakoilemaan ja kyttäämään toisiaan ja ilmiantamaan epäilemänsä ”putintrollit”.

    Varsinainen nykymuotoisen propagandan ”isä” ja kehittäjä oli Edward Louis James Bernays. Hän yhdisti Gustave Le Bonin ja Wilfred Trotterin esittämät ajatukset enonsa Sigmund Freudin psykoanalyysiin. Lisää miehestä löytyy tietoa tuolta: https://en.wikipedia.org/wiki/Edward_Bernays

    Edward Bernaysia voisi luonnehtia harvinaiseksi ”rehelliseksi juutalaiseksi”. Hän mitä ilmeisimmin hieman vierasti uutta propagandasta käytettyä termiä public relations, joka on suomennettu sanahirviöllä tiedotus- ja suhdetoiminta (PR), suomalainen wikipedia selittää tiedotus- ja suhdetoiminnan näin ”kauniisti”: ”Tiedotus- ja suhdetoiminta (PR, public relations) on yksi markkinointiviestinnän muoto, jolla pyritään kehittämään yhteistyötä yrityksen ja sen sidosryhmien välillä. Tiedotus- ja suhdetoiminta voidaan jakaa ulkoiseen tiedottamiseen ja sisäiseen tiedottamiseen. Ulkoisessa tiedottamisessa hoidetaan suhteita yrityksen ulkopuolisiin sidosryhmiin.
    Sisäisellä suhdetoiminnalla panostetaan yrityksen sisäisiin sidosryhmiin ja sen tavoitteena voi olla myönteisen yrityskuvan luominen, henkilöiden sitouttaminen yritykseen, ilmapiirin parantaminen yrityksessä jne.”
    Löytyy tuolta: https://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedotus-_ja_suhdetoiminta

    Ja vastaavasti propagandan suomalainen wikipedia selittää näin: ”Propaganda on aatteen tai opin järjestelmällistä levitystä, jolla pyritään muokkaamaan mielipidettä. Propaganda on tavoitteellista, harkittua ja järjestelmällistä pyrkimystä manipuloida ihmisten uskoja, asenteita tai tekoja. Propaganda voi koostua faktoista, väitteistä, huhuista, puolitotuuksista tai valheista. Se voi olla muodoltaan sanallista tai eri tavoin visuaalista. Tavoitteensa saavuttamiseksi propagandan levittäjä valikoi esittämänsä tiedot ja argumentit tehokkaimmaksi katsomallaan tavalla, joskus vääristellen niitä tai jättäen oleellista tietoa pois, ja joskus tavoitteenaan saada vastaanottajan koko huomio puoleensa. Propaganda on yksipuolista, eikä sen sanomaa ole tarkoitus epäillä. Propagandan levittäjä voi kuitenkin joskus vilpittömästi katsoa käyttävänsä vääristelyä vain todenmukaisen tai hyödyllisen sanomansa perille menon hyväksi.”
    Löytyy täältä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Propaganda

    Eli public relations ja propaganda termeillä tehdään jo propagandaa, mielenkiintoista, kun fakta on kuitenkin tämä, public relations eli PR = propaganda. Nimi, public relations keksittiin I maailmansodan jälkeen, kun propaganda-sana oli joutunut huonoon huutoon (saksalaisten takia), tilalle kehitettiin uusio termi public relations PR, molempien termien sisältö on aivan sama. Siksi PR -opaganda, kuulostaa aika samalta. 🙂

    Edward Bernays hoiti USA I maailmansodan aikaisen sotapropagandan ja teki sen erittäin tehokkaasti, joten Woodrow Wilson kutsui Bernaysin mukaan Pariisin rauhanneuvotteluihin. Sodan jälkeen Bernays keksi, jos propaganda toimi sodassa, toimii se rauhan aikanakin ja siitä alkoi tarina, jolla Edward Bernays teki omaisuuden.
    Vuonna 1928 Edward Bernays kirjoitti teoksen ”Propaganda”, tämäkin opus löytyy netistä luettavaksi. Natsi-Saksan propagandaministeri Josef Göbbels kertoi amerikkalaiselle lehtimiehelle lukeneensa Bernaysin ”Propaganda” -kirjan. Aika yllättävää, kun natsipomo kertoo lukeneensa juutalaisen kirjoittaman kirjan ja vieläpä kehui sitä.

    Liitän tähäm loppuun BBC:n tekemän liki 4 tuntisen, mutta hyvin mielenkiintoisen dokumentin The Century of the Self. Tässä dokkarissa käydään läpi ”läntisen arvoyhteisön” propagandan historia Edward Bernaysista alkaen.

    Varsinaisena public relations -termin lanseeraajana englannin kielinen wikipedia esittelee Ivy Ledbetter Leen. Miehestä löytyy tietoja tuolta: https://en.wikipedia.org/wiki/Ivy_Lee

    Lopuksi tuohon dokkariin, siinä sivutaan myös Marcusea ja ”Frankfurtin koulukuntaa”, mutta unohdetaan Marcuse, koska joutuisimme varsinaiseen suohon tämän uusiokäyttöön lanseeratun ”kulttuurimarxisti” -termin kanssa. Tuota termiä käyttää tänä päivänä tyypit ja hyypiöt, kuten Timo Soini, joka ei ymmärrä asiasta enempää kuin sika hopelusikasta.

    Mielyttävää elokuvailtaa 🙂

    https://www.youtube.com/watch?v=eJ3RzGoQC4s

    • ”Mielyttävää elokuvailtaa”

      Kiitoksia vihjeestä, mutta minulla ei ole aikaa kyseisen filmin katselemiseen. Sen sisältämä informaatio löytyy varmasti myös muualta.

    • Hyvät kommentit M. Harhama. Olet ottanut asioista selvää. Valitettavasti helmesi heitit sioille. Mutta niinhän se on: jos ei yritä valistaa, on osasyyllinen tietämättömyyteen.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here