Virallisen aluepolitiikan alkamisajankohtana pidetään 1.4.1966. Tällöin ns. kehitysaluelait astuivat voimaan. Tämä käy ilmi Matti Sippolan 700-sivuisesta teoksesta ”Kehitysalueista aluekehitykseen — Suomen virallisen aluepolitiikan 30 ensimmäistä vuotta”, jonka  julkaisija on työ- ja elinkeinoministeriö (TEM 31/2010).

Edustamani yritys RD Aluekehitys puolestaan aloitti toiminimellä uuden aluekehitysaikakauden kynnyksellä  aluekehityslakien astuessa voimaan vuonna 1994. Yrityksen toiminnassa hankitun kokemuksen perusteella voi pitää teeman ”Aluepolitiikan käynnistymisestä 50 vuotta” huomiointia tärkeänä asiana Suomen kilpailukyvyn palauttamisen kannalta, mm. koska keskustelu maantieteen vaikutuksesta kilpailukykyymme ja politiikkaan on hiipunut historiallisen merkittävästä maakuntaitsehallintokaavailusta ja sote-ratkaisuista huolimatta.

Ilman kilpailua omilla luonnollisilla maantieteellisillä vahvuuksilla tuskin olemme kilpailukykyisiä jatkossakaan – historian muistelu ja saavutukset, vaikkapa Pohjois-Suomen teollistaminen, maakuntaylipistot yms. voisivat nostaa alueiden resurssien hyödyntämisen näkökulman esille myös tulevaisuuden kannalta. Globalisaatio korostaa entistä enemmän alueellisuuden ja paikallisuuden merkitystä kilpailukyvyn lähtökohtana. Näin totesi mm. Kansakuntien kilpailukyky -kirjan kirjoittanut Michael Porter. Yrittäjyyden professori Arto Lahti on selittänyt Saksan keskisuurten yritysten merkitystä ja vientimenestystä mm. alueellisesti hajautetulla pienten yksiköiden tutkimus- ja kehitysorganisaatioilla (Lahti 2015: German Hidden Chambions: The EU’s best option in global B2B markets!).

Suomi irroitti osaamiskäsitteen ympäristötekijöistä 1990-luvun alussa

Parhaimpia verrokkimaita Suomelle ovat Pohjoismaat ja muut pohjoiset maat, joissa maantiede on monessa mielessä samanlaista — mm. harva asutus, pitkät etäisyydet ja suuret luonnonvarat suhteessa väestöön. Näihin, mm. Norjaan verrattuna, Suomi on kulkenut mielestäni viimeiset pari vuosikymmentä suuntaan, jossa alueita ja niiden mahdollisuuksia ei ole hyödynnetty täysimääräisesti politiikassa. Jo peruskoulutuksessani professorini Juhani Hult opetti, että Norjassa alueita on arvostettu ja maan resursseja pyritty hyödyntämään jatkuvasti.

Tämä jatkumo näkyy tänään mm. Pohjois-Norjassa. Jopa koulujen käsityö on Norjassa eriytynyt alueittain tulkitsemaan kunkin alueen kulttuuriperintöä ja tukemaan matkailua toisin kuin Suomessa, jossa käsityö kuitenkin tuli oppiaineeksi ensimmäisenä maailmassa ja josta vaikutteet levisivät muualle. Mielestäni Suomessa osaamisen käsite irroitettiin ympäristötekijöistään ja maantieteestä erityisen rajusti etenkin 1990-luvun alussa. Luonnonvarojen merkitystä jopa väheksyttiin KTM:nkin politiikassa.

Esimerkiksi suomalaisten ja ulkomaalaisten yrittäjien kaivoshankealoitteisiimme vuonna 1997 vastattiin KTM:n piiristä, että kaivostoiminta on alkutuotantoa eikä kuulu tuettavien alojen piiriin. Opetusministeriön alalla alan koulutus — Oulun yliopiston rakennustekniikan yksikön georakentamisen osaamista myöten — lakkautettiin, eikä sitä ole palautettu strategisella päätöksellä tai valinnalla. Kaivosten pohjat vuotavat vielä pitkään.

Osaamisyhteiskuntaan näennäisesti siirryttäessä ja korkeakoulutusta painotettaessa myös kilpailukykymme kannalta tärkeä työnjohtotason koulutus lakkautettiin. Yhteiskunnastamme puuttuvat nyt koulutusjärjestelmän tuottamat toimeenpanijat ja työnjohtajat, vaikka tietäviä neuvonantajia ja ideoiden tuottajia on riittävästi. Professori Michael Porter kehotti suomalaisia kiinnittämään huomiota erityisesti keskiasteen koulutukseen ja korosti yleisemmin omien kilpailuetujen löytämistä vieraillessaan Suomessa vuonna 2013 (Kauppalehti Optio). Maantieteen ja toiminnan ympäristökytköksen vahvistaminen on jo yksistään laajasti ymmärrettynä riittävä strateginen linjaus Suomen kehittämiseksi.

Maantieteellinen ymmärrys on tuotava takaisin lähtökohdaksi Suomen kehittämiseen niin sisä- kuin ulkopolitiikassa

Suomen Maantieteellisen Seuran toiminnantarkastajana, maantieteilijänä ja tulevaisuuksien tutkijana sekä RD Aluekehityksen toimitusjohtajana totean, että maantieteellisestä ajattelusta ei ole puutetta vain Suomen kehittämisessä, vaan myös Suomen ulkopolitiikassa. Aluepolitiikan ja aluekehittämisen huomioon ottaminen voisi nostaa keskusteluun laajemminkin maantieteellisen ajattelun lisäämisen tarpeen päätöksenteossa. Naapurissamme Venäjällä maantiede on hyvin arvostettua, ja presidentti toimii sikäläisen maantieteellisen seuran johtokunnan puheenjohtajana. Meillä vastaavassa neuvoa-antavassa asemassa ovat pikemminkin taloustiede ja politiikan tutkimus ilman selkeää maantieteellistä näkökulmaa.

Aloite Suomen Maantieteellinen Seura (SMS) ry:lle: Esitän SMS:n hallituksen puheenjohtajalle Kari Synbergille asian käsittelyä SMS:ssä. Kysymys voisi olla: ”Miten SMS ottaa toimintavuotenaan huomioon kehitysaluelakien voimaantulon 50 vuotta sitten (1.4.1966)?” Voisiko SMS esim. tilata tutkijoilta ja alan virkamiehiltä aiheeseen liittyviä katsauksia ja kirjoituksia esim. Terraan?

Kirjoittajaehdotuksia voisivat antaa esim. entiset ja nykyiset aluekehittämisestä vastanneet virkamiehet, ja joiltakuilta alan tiedemiehiltä voisi pyytää aiheesta tulevaisuuskatsauksia. Lisäksi voisi olla perusteltua käynnistää tutkimuksia, jotka auttaisivat hahmottamaan tulevaa aluekehitystyötä — erityisenä näkökulmana maakuntaitsehallinnon tuloon valmistautuminen. Tähän työhön olemme valmiita itsekin ennakointi- ja maantiedeosaamisemme kautta.

Onnittelen aluepolitiikan ja aluekehittämisen 50-vuotispäivän johdosta kehitysaluelakien ja aluekehityslakien puitteissa Suomen kehittämiseen vaikuttaneita henkilöitä ja tahoja! Kiitän, että olen saanut olla mukana tässä työssä viimeiset reilut 20 vuotta.

Salossa  21.3.2016

Yrjö Myllylä, YTT
Toimitusjohtaja
RD Aluekehitys Oy

Luettavaa

Suomen Maantieteellinen Seura ry:n Facebook-sivut:
https://www.facebook.com/ geography.fi/?fref=ts

TEM-Tiedote, 15.7.2011:
Tuore historiikki: Kehitysalueista aluekehitykseen – Suomen virallisen aluepolitiikan 30 ensimmäistä vuotta

Asiantuntija-artikkeleita lehdistössä maantieteellisen ajattelun esille nostamisen tueksi Aluepolitiikka 50 vuotta -teeman puitteissa:

HS Mielipide: Osaaminen on kytkettävä takaisin ympäristöön
HS Vieraskynä: Kultasuoni on lähempänä kuin uskoisi
Suomenmaa: Estääkö EAKR-asetuksen tulkinta ja käytännöt Suomen alueellisen uusiutumisen ja alueellisen kehityksen?
Artikkeleita Savon Sanomissa
Lapin Kansa: Lappi vuonna 2100
Pohjalainen: Pohjanmaan tulevaisuus

2 KOMMENTTIA

  1. Aluepolitiikka on Keskustan lempilapsi. Valitettavasti koko Suomen pitäminen asuttuna maksaa rahaa. Paljon. Harvaan asuttujen seutujen huoltaminen on taloudellisesti kannattamatonta. Esimerkiksi maakuntayliopistot ovat ajaneet Suomen yliopistokoulutuksen ongelmiin: meillä ei riitä laadukasta tieteellistä osaamista eikä riittävän korkeatasoisia opiskelijoita näin moneen yliopistoon. Yliopistoverkosto olisi syytä karsia maksimissaan viiteen yliopistoon. Yliopistokoulutuksen laatu on kärsinyt liikaa jo nyt.

    Haja-asutusalueella asuminen on valinta. Mielestäni on kohtuutonta vaatia kaikkia kaupungin palveluja mökkiteiden varsille. Olen kauhistuneena pannut usein merkille mökille ajaessani, että syrjäisellä mökkitiellämme katuvalot palavat aina, vaikka kaupungin keskustassa säästetään mm. jättämällä joka toinen katuvalo pimeäksi. Tämä on täydellisen älytöntä toimintaa. Asutuksen keskittyminen on myös ympäristön kannalta hyvä kehityskulku, koska kerrostaloasuminen on huomattavasti ekologisempaa kuin haja-asutusalueen omakotitalossa asuminen, Myös yksityisautoilun tarve on kaupungeissa vähäinen.

  2. Kiitos kommentista. Aiheesta on tulossa laaja ja moniäänin keskustelu Terran eli Suomen Maantieteellinen Seura ry:n heinäkuussa painettavaan numeroon. Puheenvuoron kirjoittajia on kahdeksan. Määrä on kohtuullinen ottaen huomioon, että mielipiteet siinä pitää jollakin tavalla myös argumentoida ja perustella. Suosittelen numeron hankkimista seuralta. Voitte tiedustella myös minulta keskustelupuheenvuoro-osuutta pdf-muotoisena.

JÄTÄ VASTAUS