Vuotosivusto Wikileaks on julkaissut transkription Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) sisäisestä puhelinneuvottelusta. Maaliskuun 19. päivän vuodetussa puhelussa keskustelevat IMF:n pääneuvottelija ja Euroopan osaston johtaja Poul Thomsen, IMF:n julkisen rahoituksen asiantuntija Iva K. Petrova ja IMF:n Kreikan valtuuskunnan vetäjä Delia Velculescu.

Vuodetussa keskustelussa Thomsen ja Velculescu käsittelevät Kreikan tilannetta ja neuvottelutaktiikkaa EU:n ja Kreikan suhteen. Huomiota ovat kiinnittäneet erityisesti viittaukset mahdolliseen ”tapahtumaan”, joka saisi EU:n ja Kreikan tekemään myönnytyksiä neuvottelutavoitteisiinsa.

Keskustelun perusteella IMF ei usko komission eikä Kreikan antamiin lukuihin tai siihen, että sopimukseen Kreikan veloista päästäisiin. IMF haluaa Kreikan saavan velkahelpotuksia, EU taas ei suostu niihin.

IMF ei halua osallistua Kreikan seuraavaan tukipakettiin, mutta toisaalta EU ei tee sopimusta ilman IMF:ää, koska Saksan Angela Merkel ei sisäpoliittisista syistä suostu sellaiseen. Kreikan velkahelpotukset saattaisivat kaataa Merkelin hallituksen.

Keskustelussa sivutaan myös mahdollisuutta jättää julkaisematta IMF:n seuraava Kreikan tilannetta koskeva velkakestävyysanalyysi (DSA) sekä pohditaan, miten EU saadaan kiristettyä IMF:n kannalle Kreikan suhteen.

Thomsen sanoo keskustelussa olevansa huolissaan siitä, että IMF sopii Kreikkaan paluun päivämäärästä, vaikka Troikan sisällä ei ole päästy sopimukseen edes siitä, miten Kreikan suhteen edetään.

Velculescu vastaa, ettei häntäkään kiinnosta palata Kreikkaan koska mitään edistystä ei tapahdu, mutta että hän arvelee eurooppalaisten aikovan päätyä johonkin lopputulokseen ennen kevätkokouksia, koska jatkokeskusteluja Kreikan veloista on määrä käydä ennen niitä.

Velculescu sanoo myös, että siitä sopiminen, miten edetään, on turhaa, koska ”nämä tyypit sopivat jostain ja sitten hylkäävät sen seuraavana päivänä […] heille kaikki voi muuttua jos auktoriteetit niin haluavat.”


KREIKAN VELKOJA koskevan tehtävän ihanteellinen päättymispäivä on keskustelijoiden mielestä 8. huhtikuuta, mutta viimeistään 12. tai 13. huhtikuuta, koska sitä ennen on määrä olla Washingtonin ryhmän velkatapaaminen euroryhmän työryhmän tapaamisen liepeillä.

Euroryhmän työryhmä tulee heittämään pallon takaisin IMF:lle ja toivottaa IMF:n velkaselvitysryhmälle hyvää matkaa takaisin Kreikkaan ”etsimään lisää kovia keinoja ja kompromisseja”, arvelevat keskustelijat.

Velculescu ja Thomsen pohtivat, onko mitään tapaa saada eurooppalaiset hyväksymään kaksi eri ohjelmaa, joilla olisi eri tavoitteet, toisin sanoen komission tavoitteet maksujen koosta ja IMF:n tavoitteet Kreikan velkahelpotuksien kokoluokasta, mutta pitävät tätä epätodennäköisenä koska rahoitusta ohjelmalle ei ole eikä Kreikka tule saamaan velkahelpotuksia. Kreikka joutuu ainoastaan maksamaan, koska maa ei ole täyttänyt kriteerejä.

Kreikan on määrä toteuttaa eläke- ja palkkauudistuksia, muutoksia tulo- ja arvonlisäveroihin sekä muita talouskurileikkauksia, mutta tämä on osoittautunut hankalaksi uudistusten poliittisen luonteen takia.

THOMSEN: ”Menneisyydessä on ollut yksi ainoa kerta jolloin päätös on saatu aikaan ja silloinkin vain siksi, että heiltä [Kreikalta] oli rahat loppumassa ja maa oli menossa vararikkoon. […] joten tämä tulee taas viivästymään heinäkuuhun asti, eivätkä eurooppalaiset aio selvästikään keskustella asiasta kuukauteen ennen [Britannian EU-eroa koskevaa kansanäänestystä] Brexitiä, joten jossain välissä he haluavat pitää taukoa ja sitten he haluavat aloittaa taas kun Eurooppa-kansanäänestys on ohi. […] Se on yksi mahdollisuus. Toinen on – ja olen yllättynyt ettei sitä vielä ole tapahtunut – pakolaistilanne… he haluavat saada sen päätökseen, eikö niin? Ja saksalaiset nostavat esiin kysymyksen asian hoitamisesta, ja silloin me sanomme: ’Kuulkaa rouva Merkel, teillä on tässä kysymys, teidän täytyy ajatella kumpi tulee kalliimmaksi: jatkaako ilman IMF:aa – sanoisiko Bundestag: IMF ei ole mukana? Vai suostua velkahelpotuksiin, jotka Kreikka meidän mielestämme tarvitsee, jotta IMF pysyisi mukana. Tästä on kysymys.” VELCULESCU: ”Mutta milloin se tapahtuu?’ ” THOMSEN: ”Mutta se [velkaneuvottelut] ei ole tapahtuma [event]. […] he eivät ole lähelläkään tapahtumaa, mikä hyvänsä se sitten onkin.”

Velculescu vastaa Thomsenille olevansa samaa mieltä siinä, että IMF tarvitsee jonkin tapahtuman, mutta ei sano tietävänsä mikä se olisi. ”Uskon, että [Hollannin valtiovarainministeri ja euroryhmän puheenjohtaja Jeroen] Dijsselbloem yrittää luoda [jonkinlaisen] tapahtuman” sysätäkseen keskustelun liikkeelle.

Thomsen vastaa:

”Keskustelu keinoista ja keskustelu veloista voi jatkua iät ja ajat […] kunnes heinäkuun maksusuoritus lankeaa tai johtajat päättävät että on tullut aika päästä sopimukseen. Mutta siinä ei ole mitään mikä pakottaisi kompromissiin. Eikö niin? Se tulee jatkumaan ikuisuuksiin. […] he eivät tule taipumaan meidän näkemyksiimme, eikö niin? He [kreikkalaiset] eivät tule suostumaan!”

Velkoleskou on samaa mieltä:

”Eivät tule […] vaikka heitä painostetaan kovasti […] he tietävät että komissio on suostuvainen kompromissiin, ja se on ongelma. Tavallaan menimme näihin neuvotteluihin väärällä strategialla koska neuvottelimme komission kanssa minimivaatimukset emmekä voi niitä korottaa […] Emme neuvotelleet komission kanssa ja sitten panneet kreikkalaisille jotain paljon pahempaa, me asetimme kreikkalaisille minimiehdot joita olemme valmiit harkitsemaan ja nyt kreikkalaiset sanovat ’No me emme neuvottele’. ”

”Tarvitsemme eurooppalaisten kanssa yhteisymmärryksen poistumispäivästä. Se täytyy tehdä eurooppalaisille ja kreikkalaisille täysin selväksi ennen kuin palaamme.”

Brittilehti The Guardianillekin kirjoittava kokenut toimittaja Paul Mason esittää radikaalin tulkinnan Wikileaksin julkaiseman transkription merkityksestä.

Masonin tulkinnan mukaan Thomsenin ja Velculescun keskustelussa mainittu ja toivottu tapahtuma (event) on rahoituskriisi, joka suistaa Kreikan vararikon partaalle ”kuten viime vuonna jolloin pankit sulkeutuivat, ja miljoonat ihmiset joutuivat kohtaamaan taloudellisen ja psykologisen katastrofin”. Tämä odotettu tapahtuma johtaisi puolestaan tapahtumakulkuun, jossa IMF pääsisi soveltamaan shokkihoitoa koko Eurooppaan, jolla on hallussaan Kreikan velkaa yli 300 miljardin euron edestä.

Mason kirjoittaa olevan selvää, että uusliberaalien fantasioiden temmellyskentäksi muuttunut IMF juonittelee antaakseen koko Euroopan maistaa shokkikäsittelyä, ja että ”globaalia eliittiä ohjaavan talousdoktriinin ydin on täydellinen piittaamattomuus tavallisista ihmisistä tai heidän elämästään, että doktriinia noudatetaan vaikka se romahduttaisi valtion”.

Oli Mason oikeassa tai väärässä, selvää ainakin on, että EU:n ja IMF:n yhteistyö Kreikan asiassa rakoilee pahan kerran. Kreikan pääministeri Aleksis Tsipras on vaatinut Kansainväliseltä valuuttarahastolta selvitystä vuodetusta keskustelusta. Kirjeessään IMF:n pääjohtaja Christine Lagardelle Tsipras tuomitsee mahdollisen rahoituskriisin käytön neuvotteluaseena Kreikkaa vastaan ja kyseenalaistaa IMF:n neuvottelijoiden luottamuksen ja uskottavuuden.

2 KOMMENTTIA

  1. Pointti keskustelussa lienee siinä, että IMF vaatii lainoituksen ehdoksi sekä tutuksi tulleita toimenpiteitä julkisen talouden kiristämiseksi että velkamäärän alentamista. Ja tähän euromaat eivät poliittisista syistä suostu.

    Tässä yhteydessä ei ilmeisesti yksityisiä velkojia enää vaadita leikkauksiin. Valtaosa maan veloista on jo siirretty EU:n veronmaksajien piikkiin.

  2. Riikka, oletpa jälleen kerran onnistunut briljantisti välittämään suomalaiselle lukijakunnalle ytimen globaalia eliittiä ohjaavasta talousopista.

    Onnittelut Sinulle ja yhden vuoden merkittävään ikään ehtineen Vastavalkean koko toimituskunnalle!

    ”[Brittilehti The Guardianillekin kirjoittava kokenut toimittaja Paul] Mason kirjoittaa olevan selvää, että uusliberaalien fantasioiden temmellyskentäksi muuttunut IMF juonittelee antaakseen koko Euroopan maistaa shokkikäsittelyä, ja että ”globaalia eliittiä ohjaavan talousdoktriinin ydin on täydellinen piittaamattomuus tavallisista ihmisistä tai heidän elämästään, että doktriinia noudatetaan vaikka se romahduttaisi valtion”. (Riikka Söyring: IMF:n vuodettu Kreikka-puhelu. Vastavalkea 7.4.2016)

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here