Yhdysvaltain hallituksen tilejä tutkiva riippumaton elin GAO (Government Accountability Office) on ilmoittanut Yhdysvaltain hallituksen ja hallinnon kirjanpidon olevan niin surkeasti hoidettua, että kirjanpitoa on käytännöllisesti katsoen mahdotonta auditoida luotettavasti.
GAO:n arvion mukaan liittovaltio ei ole kyennyt osoittamaan antamiensa talousasioita koskevien lausuntojen luotettavuutta johtuen pääasiallisesti talousasioita koskevan sisäisen raportoinnin materiaalisista heikkouksista ja muista rajoittavista tekijöistä, jotka vaikuttavat annettujen lausuntojen luotettavuuteen.
Erityisen paljon epäselvyyksiä löytyi puolustusministeriön, asumisen ja urbaanin kehittämisen sekä maatalousministeriön vuotta 2015 koskevista talouslausunnoista. Pentagon ei ollut tilintarkastuskelpoinen vuonna 2012 ”paranneltuaan” kirjanpitoaan omatoimisesti – ja vaikka laki vaatii Pentagonin jokaiselta osastolta vuosittaiset raportit varojen käytöstä.
GAO katsoo, että jo vuosien ajan tiedossa olleet sisäisen raportoinnin ja kontrollimekanismien puutteet estävät varojen käytön luotettavan kontrolloinnin liittovaltiotasolla.
Lähde
United States Government Accountability Office (6.4.2016) | Testimony before the Committee on the Budget: Fiscal Year 2015 U.S. Government Financial Statements, Need to address the Government´s remaining financial management challenges and long-term fiscal paths http://www.gao.gov/assets/680/676377.pdf
USA:ssa ei enää näköjään pärjää yksinomaan omilla ääntenlaskijoilla. Täytyy olla myös omat tilintarkastajat…
Onhan se varmempaa kun omat lakeijat tutkii isolla korvauksella niin ei totuus pääse vuotamaan kansalle.