”Haluan kuitenkin kysyä: onko Panama-paperien sisältö todella uutinen?”
Kansainvälinen tutkivien journalistien verkosto ICIJ julkisti 4. huhtikuuta 2016 alustavia tietoja Mossack Fonseca -lakifirman kautta harjoitetusta verojen välttelystä. Julkistettujen tietojen kerrotaan perustuvan tietovuotajan ICIJ:lle toimittamaan asiakirjamateriaaliin.
ICIJ:n toimintaa ohjaa Yhdysvaltain Center for Public Integrity, jonka toimintaa rahoittavat mm. muroja ja maissihiutaleita valmistavan Kellogg’s-yhtymän (kuusi verokeidas Luxemburgiin rekisteröityä yritystä, yritysveroprosentti 0,37 %) säätiö V K Kellogg Foundation, Ford Foundation, Rockefeller Family Fund, Carnegie Endowment sekä miljardööri George Sorosin Open Society Foundation, joista viimeksi mainittu on rahoittanut myös väri- ja kukkavallankumouksia Ukrainassa, Tunisiassa, Egyptissä, Georgiassa, Kirgistanissa ja Iranissa, Otpor!-liikettä Serbiassa, SDSM-puoluetta Makedoniassa ja niin edelleen, monen muun projektin ohella. Säätiöt itsessään ovat myös keino pienentää esimerkiksi kiinteistö- ja perintöverotusta.
ICIJ kuuluu vuonna 2006 perustettuun järjestäytyneestä rikollisuudesta ja korruptiosta raportoivaan OCCRP-projektiryhmään, jonka toimintaa tukee taloudellisesti mm. Yhdysvaltain hallitus kehitysrahasto USAID:n kautta.
Euroopan unionin virallisessa verokeitaiden mustassa listassa ei mainita Luxemburgia, vaikka komissaari Jean-Claude Juncker on Luxemburgin pääministerin ominaisuudessa ahkeroinut mahdollistaakseen suuryrityksille verojen välttelyn Luxemburgin kautta. Kenties se johtuu siitä, että komissiota neuvoo verotusasioissa verokeidasyritys PricewaterhouseCoopers (PwC). PwC:lla on toimintaa 81:ssa eri verokeitaassa.
Taloussivusto Forbes uutisoi McKinsey-konsulttiyrityksen entisen pääekonomisti James Henryn Tax Justice Network -järjestölle tekemästä raportista. Henryn laskelmien mukaan vähintään 21 biljoonaa dollaria on kadonnut verokeitaisiin pankkien avustuksella. Pankeista useimmat ovat tunnettuja rikoksenuusijapankkeja, kuten UBS, HSBC ja GoldmanSachs.
Pelkästään Venäjältä on poistunut 1990-luvun jälkeen jotakuinkin 700 miljardia dollaria.
Kansainvälisen hyväntekeväisyysjärjestöjen kattojärjestö Oxfamin analyysin mukaan niistä 68:sta yrityksestä, joille Maailmanpankin yksityinen luototushaara IFC, International Finance Corporation, on lainannut rahaa Saharan eteläpuolisessa Afrikassa tehtäviin investointeihin, peräti 51 yritystä käyttää verokeitaita. Oxfam sanoo, että yritysten verokeidasfirmoja käytettiin tavalla, jolla ei ollut mitään tekemistä yritysten ydinalan kanssa.
Panama on vain yksi verokeidas, vain yksi valtio; Mossack Fonseca vain yksi monien sellaisten yritysten joukossa, jotka auttavat varallisuuden piilottamisessa. Panamaan ja Mossack Fonsecaan keskittyminen on siten turhaa.
Hallitukset pahojen poikien kanssa kimpassa
Tietovuodot ovat hyvä asia. Ne tarjoavat vakuuttavaa tietoa syvä valtio -tyyppisestä toiminnasta niin talouden kuin geopolitiikankin alueilta — toiminnasta, jota poliittinen eliitti yhdessä talouseliitin kanssa harjoittaa omaksi edukseen.
Haluan kuitenkin kysyä: onko Panama-paperien sisältö todella uutinen?
Käsi sydämelle, monelleko tuli suurena yllätyksenä se, että monikansalliset yritykset, sikarikkaat yksityishenkilöt, huumausaineiden tukkukauppiaat ja ihmiskauppiaat kiertävät veroja piilottamalla varallisuuttaan verokeitaisiin – suomalaisetkin?
Tai se, että vaalirahoituksensa suhteen edellä mainituista tahoista riippuvaiset poliitikot laativat lakeja, jotka mahdollistavat varallisuuden piilottamisen? Suomessa Matti Vanhasen hallituksesta asti ovat keskusta ja kokoomus tehneet hartiavoimin työtä saattaakseen voimaan varallisuuden piilottamisen mahdollistavan hallintarekisterilain. Vasemmalta ei ole pahemmin vastustavia ääniä kuulunut. Viime syksynä Suomi ei antanut verojärjestelyjä koskevia tietoja europarlamentin TAXE-erityisvaliokunnalle, joka tutkii verotuksen kiertämisen mahdollistavia lainsäädännöllisiä aukkoja. TAXE perustettiin Luxemburgin yrityksille tarjoamia verojärjestelyjä koskevan Luxleaks-vuodon jälkeen.
Entä onko joku yllättynyt siitä, että ns. mustia operaatioita hoitavat valtiolliset toimijat käyttävät verokeitaita operaatioissa tarvittavien varojen säilyttämiseen ja siirtelyyn?
ONKO KENELLEKÄÄN YLLÄTYS, että vapaakauppasopimukset, kuten NAFTA, CAFTA, TPP, Panama TPA ja nyt neuvottelujen alla oleva TTIP, pyrkivät poistamaan tullien lisäksi rahoitussektorin rajat ylittävien palvelujen tiellä olevat lainsäädännölliset esteet?
Eikö pikemminkin ole niin, että jokainen tämän jo tiesi, ja että jokainen tietää myös sen, että kohun laannuttua asiantilan oikaisemiseksi ei edelleenkään tehdä mitään?
Eikö pikemminkin ole niin, että todellinen uutinen olisi, jos asialle oikeasti tehtäisiin jotain: jos suitsittaisiin verokeitaat laein ja kansainvälisin sopimuksin, puututtaisiin verojen välttelyyn ja ”aggressiiviseen verosuunnitteluun”, osoitettaisiin riittävästi resursseja valvontaan sekä verottajalle että talousrikospoliisille?
Uutinen olisi sekin, jos edustuksellisen demokratian toimimattomuuteen kyllästyneet tavikset alkaisivat hirttää yksiprosenttilaisia ja heitä avustavia poliitikkoja lähimpiin lyhtypylväisiin.
Mutta ei. Sitä ei tapahdu, koska edustuksellisessa demokratiassa lakien laatimista ja voimaansaattamista hoitavat tahot, joiden ensisijaiset sidosryhmät ovat riippuvaisia verokeitaiden olemassaolosta. Taloudellinen ja poliittinen eliitti ovat suoraan riippuvaisia toisistaan. Lainsäätäjät ja toimeenpanovalta ovat mahdollistaneet veronkierron purkamalla 1990-luvulta alkaen aktiivisesti pääomiin liittyvää sääntelyä. Sääntelyn purkamista seurannut mielipuolinen pääomien keskittyminen on yksi suora tekijä valtioiden jatkuvassa verotulopulassa, jonka takia pienituloisemmat maksavat suhteessa enemmän veroja.
Yhteiskunnan loppu
Veronkierron mahdollistaminen on ideologisista syistä tarkoituksella rakennettu aivan aito rakenteellinen ongelma. Voisi myös sanoa, että kyseessä on poliittisen ja taloudellisen eliitin salaliitto muiden kustannuksella tapahtuvan oman edun turvaamiseksi.
Joten edellä kerratun vuoksi luultavasti tulee käymään niin, että huomio pyritään ohjaamaan muualle vaikertamalla totuusmediassa Venäjän uhasta, Syyrian hallituksen pahuudesta, populismin noususta sekä työtä tekevien liian korkeista palkoista, jotka, kuten vuosikymmenien ajan olemme saaneet kuulla, ovat kehittymisen este, kilpailukykyhaitta, alijäämän pohjimmainen syy ja kaiken pahan alku ja juuri.
MEITÄ TULLAAN KESKUSTELUTTAMAAN kapitalististen ja sosialististen järjestelmien eroavaisuuksista ääriesimerkkejä käyttäen, jotta emme puhuisi siitä, että pääomien vapaa liikkuvuus takaa pääomien vapaan — ja sen mukana poliittisen vallan — keskittymisen.
Meitä tullaan keskusteluttamaan keinotekoisen jaottelun oikeistosta, vasemmistosta ja keskustasta, jotta emme puhuisi oikeasta ja väärästä, oikeudenmukaisuudesta. Tai siitä, että elämme jälkidemokraattisessa yhteiskunnassa.
Teemmekö mieliksi ja puhumme vain annetuissa kehikoissa?
Taloushistorioitsija, professori Markku Kuisma arvioi, että
”[…] jos kuljetaan johdonmukaisesti sitä [verojen kierron mahdollistamisen] tietä, minkä tällainen avaa, niin en minä näe sen päässä muuta kuin kaikkien sodan kaikkia vastaan, joka on se yhteiskunnan romahtamista seuraava askel. Palataan takaisin historian alkuhämärään, jolloin me tipahdimme puusta ja ryhdyimme taistelemaan ravinnosta toisiamme ja luontoa vastaan”.
Kuisma kysyykin: ”Kumpaa vastaan meidän suomalaisten pitäisi historian valossa ensisijaisesti taistella, veroja vai niiden kiertämistä?” jatkaen ”Vastaus lienee selvä.”
Paitsi hallitukselle.
Näin asia on kuten kirjoitat, parahin rouva Söyring. Nuo ”vapaakauppasopimukset” tekevät ”länsimaisista arvoyhteisöistä” lähinnä banaanitasavaltoja, joissa vallitsevat lait ovat viidakon lakeja. Tässä ollaankin jo aika pitkällä, eikä kukaan huomaa mitään. On se niin salaista touhua. Mitä nyt vähän yli puolet porukasta on jo jotain muutoksia huomannut lompakossaan. Kolmannes olettaa vielä elintasonsa säilyvän ennallaan kunnes sattuu kohdalle. Kun se 99% porukasta on köyhyysrajan alapuolella alkaa huuto, mutta se on liian myöhäistä. Jos nyt ei ole ”vaihtoehtoja”, miten niitä olisi myöhemminkään, kun lait ja sopimukset ovat tehty.
Panama paperitkin, maailman suurin tietovuoto, näyttää jäävän pelkäksi tussahdukseksi. Satoja suomalaisia pitäisi siellä olla, mutta ”löydettiin” vain yksi. Formulaperhe Rosbergia Yle ahdisteli, mutta eivät valitettavasti ole Suomen veronkannon piirissä. Tuli huti siinäkin. Muut jätetään ilmeisesti rauhaan.
Meitä keskustelutetaan nyt tulevalla presidentillä. On varmaan nähty kansaanmeneväksi aiheeksi. Kumpi valitaan, Vanhanen vaiko Niinistö? Oikean vastauksen voi jo antaa, ei mitään väliä sillä. Tarkoitus on tehdä ”tärkeitä päätöksiä” perisidentin valinnan varjossa. Siksi ”vaalit” aloitettiin etuajassa. Liikenne- ja verosuunnitteluministeri kuulemma aikoo lähteä jo syksyllä. Sitä ennen hänen pitäisi saada kaikki valtion vielä jäljellä oleva omaisuus yksityistettyä (lahjoitettua).
Olisi varmaan hyvä antaa tuleville ”presidenteille” ennakkovaroitus, mikä on heidän kohtalonsa oikeassa banaanitasavallassa. Miksi ei myös tuleville ”pääministereille”, riippuen siitä, montako ”kamaria” (kabinettia) noissa ”demokratioissa” on. Kohtalona on usein istua vankilassa jonkin aikaa virkakauden jälkeen ”korruptiosta”. Ei uusi pressa parempi ole. Kähmii valtion rahat kuten edellinenkin, mutta myös edellisen pressan ja koko suvun varat. Ollaan niin kuin vuoroin vieraissa. Vaalitkaan eivät aina täytä ameriikan standardeja (tai sitten täyttävät).
Jaa että eikö meillä? Mehän vaan leikitään banaanitasavaltaa. Korjataan sitten taas kun aika on. Milloinkahan sellainen aika olisi? Annetaan nyt vaan kaikkien ”pumpata” rahaa ulos taloudestamme, leikataan omaa kulutustamme ja kun tarpeeksi leikkaamme, horisontissa siintää auvoinen päivä jolloin kaikki on taas hyvin. Valitettavasti horisontti on taivaan ja maan yhtymäkohtaan kuviteltu viiva, joka etenee sitä mukaa kun sitä kohti kuljetaan.
Olen ollut banaanitasavalloissa. Kun kokee, lukee niiden uutisiakin tarkemmin. Kättelin yhdellä työmaalla muun muassa pressaa ja paikallinen totuusmedia julkaisi siitä kuvan oikein etusivullaan. Vuosi kättelyn jälkeen tämä pressa sai parikymmenen vuoden tuomion ”korruptiosta” ja uusi aloitti kähminnän. Eikä katulamppuun hirttäminenkään ole aina poissuljettu vaihtoehto oikeassa banaanitasavallassa. Muistaakseni yksi edellisistä pressoista pääsi pakoon rahoineen, juuri Panamaan, mutta sai myöhemmin bazookan ammuksen auton ikkunasta sisään. Rahojen nautintaoikeus päättyi siihen.
WikiLeaks: US Government, Soros Funded Panama Papers to Attack Putin
SPOTLIGHT, 11 April 2016
7 Apr 2016 – Washington is behind the recently released offshore revelations known as the Panama Papers, WikiLeaks has claimed, saying that the attack was “produced” to target Russia and President Putin.
On Wednesday, the international whistleblowing organization said on Twitter that the Panama Papers data leak was produced by the Organized Crime and Corruption Reporting Project (OCCRP), “which targets Russia and [the] former USSR.” The “Putin attack” was funded by the US Agency for International Development (USAID) and American hedge fund billionaire George Soros, WikiLeaks added, saying that the US government’s funding of such an attack is a serious blow to its integrity.
https://www.transcend.org/tms/2016/04/wikileaks-us-government-soros-funded-panama-papers-to-attack-putin/
¤
The Panama Papers: Why Iceland? | Global Research – Centre for …
http://www.globalresearch.ca/the-panama-papers-why-iceland/5519510
Apr 9, 2016 … The most unusual aspect of this week’s ’Panama Papers’ scandal was the … already ’planned before the Panama Papers were made public’.
The ’Panama Papers’ and ’Regime Change’: Who is Behind ’The …
http://www.globalresearch.ca/the-panama-papers-and-regime…/5519178
Apr 8, 2016 … The ’Panama Papers’ and ’Regime Change’: Who is Behind ’The … data, told CNBC the papers show Putin’s close aides were involved in a $2 …
Secret Offshore Money: Fabricated Putin Link to Leaked Panama …
http://www.globalresearch.ca/secret-offshore…putin…panama-papers/5518562
Apr 5, 2016 … The Panama-based Mossack Fonseca law firm is at the heart of the … Yet ICIJ’s Panama Papers report prominently featured Putin’s image, …
Selective Leaks Of The #Panama Papers Create Huge Blackmail …
http://www.globalresearch.ca/selective-leaks…panama-papers…s…/5518635
Apr 5, 2016 … Selective Leaks Of The #Panama Papers Create Huge Blackmail Potential. “ Smear People the U.S. Dislikes”. By Moon of Alabama.
US Government Partially Funded the Panama Papers’ Leak | Global …
http://www.globalresearch.ca/us-government…the-panama-papers…/5519705
6 days ago … In the wake of damning claims by WikiLeaks that the United States government was behind the Panama Papers as part of a ploy to smear …
The War on Savings: The Panama Papers, Bail-Ins, and the Push to …
http://www.globalresearch.ca/the-war-on…the-panama-papers…/5519682
6 days ago … The bombshell publication of the “Panama Papers,” leaked from a Panama law firm specializing in shell companies, has triggered both outrage …
The Panama Papers: “Spreading Suspicion”, The People Deceived …
http://www.globalresearch.ca/the-panama-papers-spreading-suspicion…/5519469
Apr 9, 2016 … The Panama Papers: “Spreading Suspicion”, The People Deceived … on Sunday , April 3 of a story about what are called the Panama Papers.
Panama Papers Barely Scratch the Surface: Tax Havens and Money …
http://www.globalresearch.ca/tax-havens-an…panama-papers…/5518866
Apr 6, 2016 … The recent revelation resulting from the Panama Papers is nothing knew, it just helps to highlight the sheer scale of criminality being …
Are “Panama Papers” an Act of Destabilization by Western Powers …
http://www.globalresearch.ca/are-panama-papers-an-act-of…by…/5518900
Apr 6, 2016 … World media is now alight with reports surrounding the largest data leak in the history of journalism known as the Panama Papers. The 2.6 …
Selected Articles: “Selective Leaks Of The #Panama Papers …
http://www.globalresearch.ca/selected-articles…of…panama-papers…/5518777
Apr 5, 2016 … The International Consortium of Investigative Journalists (ICIJ) calls itself an initiative “focusing on…cross-border crime, corruption, and the …
Clinton Supported and Enabled Tax Evasion Revealed By the …
http://www.globalresearch.ca/clinton-supported…panama-papers…/5518827
Apr 6, 2016 … Barack Obama pushed the trade deal with Panama which allowed the tax evasion revealed by the “Panama Papers” to flourish. Huffington Post …
Dance to the Panama Papers ’Limited Hangout’ Leak | Global …
http://www.globalresearch.ca/dance-to-the-panama-papers-limited…/5518852
Apr 6, 2016 … This sets the scene for the Panama Papers leak – a massive hoard of 11.5 … The Panama Papers are in fact a Monster Truck, global version of …
British Money Connections to the “Panama Papers” and the …
http://www.globalresearch.ca/british-money…to…panama-papers…/5518581
Apr 5, 2016 … Published today are “The Panama Papers”, a global publication of eleven millions files of 2.6 terabytes of data made up of emails, documents, …
President Poroshenko’s Offshore Tax Haven: Ukraine’s Largest …
http://www.globalresearch.ca/president-poroshenkos-offshore…/5518413
Apr 4, 2016 … The Panama Papers. One of the biggest leaks in journalistic history reveals the secretive offshore companies used to hide wealth, evade taxes …
History of the Panama Papers: Offshore Banking Havens: Hidden …
http://www.globalresearch.ca/tax-free-offshore-banking-havens…/5331792
Apr 5, 2016 … The Panama Papers include approximately 11.5 million documents … For a historical review of the Offshore Leak and the Panama Papers, …
Panama Tax Haven Scandal: The Bigger Picture | Global Research …
Tuli mieleeni yksi tilastoharha, se on köyhyysraja. Köyhyysrajan alapuolella on, jos tulot ovat alle 60% mediaanitulosta. Mutta että, tilasto ottaa huomioon vain verotettavat tulot. Jos mukaan lasketaan myös verottomat, köyhyysrajan alla saattaisi olla huomattavasti enemmän porukkaa.
Niin mutta, verottomia tulojahan ei voida tilastoida koska niistä ei kukaan tiedä mitään. Ei edes lainsäätäjät.
ICU näyttää olevan sellaisten tahojen rahoittama, että vuodetuista papereista on vuodettu vain osatotuuksia. Ja niinhän se oli, että ensimmäisenä uutisoitiinkin juuri Putiniin ja hänen lähipiiriinsä liittyviä verokeidasjuttuja. CIA operaatio, jossa tuo oli se iso maali, mutta tuli sitten myös hieman sivullisia uhreja.
No jos lukee kansalaisten kommentteja massamedian kommenttiosastolla, niissä kerrotaan että se on verotus joka on Suomen tuho. Eli vastaus kysymykseen lienee, että kansan mielestä meidän pitäisi nimenomaan taistella verotusta vastaan.
Suuri osa kansalaisista uskoo selvästi olevansa ansaitsemistilaston kärkipäässä, koska pitää verojenmaksua haitallisena. Veroilla kun tasoitetaan tuloeroja, ansaitsemistilaston häntäpäässä olevien pitäisi kannattaa verojen maksua. Koska pieni vähemmistö suomalaisista omistaa yhteisestä kakusta kuitenkin suhteellisesti suuren osan, verojen maksun lopettamisesta hyötyisi vain pieni isorikkaiden osa, ja häviäisi suurin osa kansasta. (Eikä ne hyötyjätkään kovin kauaa hyötyisi, kun valtion ja yhteiskunnan ylläpito loppuisi.)
Tai sitten suuri osa kansasta ei ymmärrä verotuksesta sen enempää, kuin mitä tilinauhassa lukee: että sehän on kaikki itseltä pois.
Verotus on haitallista kun verotus on tasaveroa, jolloin se rasittaa yhteiskunnan pienituloista osaa ja aloittelevia yrityksiä ja siirtää varallisuutta varakkaille: osa kansasta putoaa köyhyyteen eikä pysty ostamaan palveluita tai tuotteita: työttömyys kasvaa kysynnän laskiessa (vuoden 2016 Suomi). Verotus on hyödyllistä kun se on progressiivista ja tasoittaa tuloeroja. Pienten tuloerojen maassa on enemmän kuluttajia jotka pystyy käyttämään kotimaisia palveluita ja ostamaan tuotteita: tehdään enemmän työtä ja raha kiertää nopeammin, kansa on hyvinvoivaa ja yhteiskunta rauhallinen (vuoden 1980 Suomi).