Mikael Vehkaoja kirjoittaa Seurassa numero 16 Suomen ydinvoimalahankkeisiin liittyvistä kysymyksistä. Artikkelin alussa käsitellään Teollisuuden Voiman (TVO) Olkiluodon ydinvoimalan laajennukseen liittyviä ongelmia ja loppuosassa käsitellään Fennovoimaan liittyviä asioita.
Hieman sekavan jutun otsikko on ”Olkiluoto valmistuu lähes kymmenen vuotta myöhässä – sylttytehdas löytyy Venäjältä”. Otsikko viestittää, että syypää Olkiluodon valmistumisen viivästymiseen on Venäjällä.
Itse jutussa sitten kerrotaan kahdella lauseella, että syypää on Ranskassa:
”Merkittävä syy Olkiluodon viivästymiseen on siinä, että TVO luovutti jättimäisen hankkeen ranskalaiselle Arevalle avaimet käteen -periaatteella. Areva oli toimittanut aiemmin ydinvoimaloihin osia, mutta kokonaisen voimalan rakennusprojekti oli sille ensimmäinen.”
Otsikosta syntyy vaikutelma hämmentävän läpinäkyvästä pyrkimyksestä mustamaalata mielleyhtymän kautta. Se esittää venäläisen tahon syylliseksi Olkiluoto kolmosen viivästymiseen (hankkeessa, jonka hinta on noussut 3 miljardista 9 miljardiin euroon). Kas kun Seuran toimitus malttoi olla lisäämättä Putinia otsikkoon!
Seuran Venäjää käsittelevät kirjoitukset ovat aiemminkin olleet silmiinpistävän värittyneitä vastakohtana kilpailijansa Avun huomattavasti objektiivisemmille artikkeleille.
Otsikko on selvästi ainakin seuraavan Julkisen sanan neuvoston laatiman Journalistin ohjeen vastainen:
”Otsikoille, ingresseille, kansi- ja kuvateksteille, myyntijulisteille ja muille esittelyille on löydyttävä sisällöstä kate.” (ohje numero 15)
Otsikointi näyttää rikkovan myös ohjetta numero 8:
”Journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen.”
JSN kirjoittaa ”Jokainen, joka haluaa saattaa hyvää journalistista tapaa tai ilmaisu- ja julkaisuvapautta koskevan asian JSN:n käsiteltäväksi, voi tehdä kantelun”. Sen voi tehdä mm. käyttäen JSN:n laatimaa selkeää nettilomaketta.
Vastavalkea on sitoutunut noudattamaan Journalistin ohjeita, vaikka JSN:n tähänastinen ansioluettelo ei olekaan osaltamme antanut perusteita neuvoston tukemiseen liittymis- ja vuosimaksujen maksamisen muodossa (liittymismaksu on 250 euroa ja vuosimaksu 350 euroa). Olemme oikaisseet artikkeleissamme olevat virheet aina kun olemme huomanneet ne itse tai kun joku lukijoistamme on tuonut ne tietoomme. Emme ole vielä kieltäytyneet yhdenkään oikaisupyynnön toteuttamisesta. |
PÄIVITYS 23.4.2016: Seura on muuttanut jutun otsikon verkossa 23.4. Vastavalkean artikkelin julkaisemisen jälkeen. Uusi otsikko on ”Olkiluoto valmistuu lähes kymmenen vuotta myöhässä – luotettavuusongelmia jo Pyhäjoen aloituksessa”. Otsikon osalta muokattu juttu löytyy alkuperäisen otsikon paljastavasta osoitteesta http://seura.fi/ajankohtaista/olkiluoto-valmistuu-lahes-kymmenen-vuotta-myohassa-sylttytehdas-loytyy-venajalta. Tässä artikkelissa käsitellyssä verkko-osoitteessa julkaistussa jutussa on edelleen vanha otsikko.
PÄIVITYS 24.4.2016: Seuran paperilehdessä julkaistun jutun otsikko on ”Titaanien taistelut”. Siinä ei linkitetä Olkiluotoa venäläistahoihin. -Tarkennettu edellistä päivitystä.
PÄIVITYS 25.4.2016: Mikael Vehkaojan mukaan otsikossa oli kyse tuottajan otsikointivirheestä. Korjaus on siis tehty, joskaan sitä ei ole saatu näkymään tässä julkaisuosoitteessa.
Sitä aina ihmettelee että mitä ihmeen iloa se tuottaa jollekin taholle kun voi antaa väärän todistuksen lähimmäisestä.
No ellei tuo taipumus olisi ihmisessä niin suuri kuin se on niin tuskin Raamatussa olisi kieltoa ettei niin tule tehdä.
Ikävä kyllä voi sanoa että maamme valtamedia ja valtaeliitti on erittäin hyvin kunnostautunut ja koko ajan kunnostautuu siinä, että näitä vääriä todistuksia ja jopa panettelua tulee kuin liukuhihnalta.
Jos tuon artikkelin kirjoittaja onkin ranskalaisten trolli. Sitten niitä on virallisen tilaston mukaan jo kahta laatua. Siinä erikoistutkija Jantuselle lisää tutkittavaa.
Oikeasti Olkiluoto 3 on ulkomaisen halpatyövoiman näyteikkuna. Siis sellaisten, joita Lepomäki haluaa tuoda Suomeen lisää ja Vanhanen antoi niille suosituimmuusaseman.
Vesa, nauroin itseni tärviölle.
HOHOO, voi pyhä yksinkertaisuus, Mikael Vehkaoja käyttää silmänkääntötemppua jutussaan ja tahallaan sotkee TVO:n Olkiluodon voimalatyömaan ja Fennovoiman Pyhöjoen keskenään.
Vehkaoja pitää lukijoitaan idiootteina, joita voi kusettaa miten tahansa.
Jos Olkiluotoa onkin rakennettu kuin Iisakinkirkkoa, joka sijaitsee Pietarissa, ei siitä Venäjää ja Putinia voi syyttää.
Voi siinä mielestäni olla yhtymäkohta Venäjään. Olen jo yli viisi vuotta sitten alkanut verrata Olkiluoto 3:n
rakentamista Iisakin kirkkoon. Lisäksi olen myös vahvasti sitä mieltä, että OL 3 ei valmistu koskaan sähkön
tuottamiseen.
Iisakinkirkko kuitenkin lopulta valmistui, vaikka rojektiin menikin 40 vuotta. Olen muuten OL3 samaa mieltä, se ei valmistu koskaan ja jos sitä yritetään käynnistää se tulee poksahtamaan Tsernobylin malliin.
OL3 on prototyyppi, toista vastaavaa rakennetaan Ranskaan ja sitä on tehty jo kauemmin kuin OL3:sta.
Mitä ilmeisimmin fransmannit antavat rohkeiden ja tyhmien suomalaisten yrittää käynnistää tätä sutena syntynyttä voimalaa ensiksi ja jos ja kun se poksahtaa niin fransmannit purkavat oman prototyyppinsä kaikessa hiljaisuudessa.
Mikä siinä on kun meillä tyhmyys näyttää tiivistyvän tälläkin sektorilla.
Se onkin LOL3 😀
Vuonna 2010 s-postiini räpsähti kirje Ranskasta. Lähettäjä oli Réseau Sortir du Nucléaire. Kirje sai minut siloin paneutumaan ydinvoima -puolesta ja vastaan argumenttien selvittelyyn – sekä tietenkin kiinnosti keneltä ydinvoimaa kannattavat kansanedustajat olivat saaneet rahoitusta.
Ranskasta tullut kirje varoitti, että EPR-reaktori (jota tyyppiä myös Olkiluoto 3 eli OL3 edustaa) on altis ydinvoimalaonnettomuudelle jo käynnistyshetkellä. EDF:n (Electricité de France) ja Arevan omienkin laskelmien mukaan reaktorin RIP (Instant Return to Power) kontrollisysteemi voi aiheuttaa onnettomuuden
Kirje kertoi senkin että ranskalainen, ydinvoimaturvallisuudesta vastaava ASN pidettiin yhtä pimennossa Arevan tiedossa olleista riskitekijöistä kuin muidenkin maiden vastaavat turvallisuuselimet.
Hold on Your horses.
Olkiluodon ydinvoimalan viivästymisen syy on perusteellinen lahjomaton Suomalainen kontrolli.
Voimalaa ei käynnistetä, ennen kuin sen turvallinen suunnittelu, valmistaminen ja käyttö on 101% todistettu.
Jossain muualla ehkä oltaisiin pysytty budjetissa ja aikataulussa ja saatu aikaan hasardi koelaitos.
Lahjomaton suomalainen kontrolli tulee väkisin päättymään, kun laitos on saatava käyntiin. Tarkastajat painostetaan hyväksymään papereita, jotka eivät ole täydellisiä ja hyväksymään vaillinaisia testejä.
Onnistuisikohan Vehkaoja tästäkin mahtavasta hankkeesta murjaisemaan Seuraan Venäjää mollaavan jutun:
Venäjä aikoo nousta ykköseksi maailmassa terveen, ei-GmO manipuloidun ja ei-teollisen ruuan tuottajana.
Now Russia Makes an Organic Revolution
http://journal-neo.org/2016/04/21/now-russia-makes-an-organic-revolution/
As if it were not enough that Vladimir Putin’s Russia makes a monkey out of the US “anti-ISIS” campaign in Syria by accomplishing more in six months to damage the terrorist advance in that country than the Pentagon managed, with its suspiciously ineffective campaign in fourteen months.
Now Russia delivers a huge slap in the face to US agribusiness domination of global food trade by deciding to make Russia the world’s largest exporter of healthy, non-GMO, non-industrial food.
Siitä vaan mallia ottamaan!
No, harvapa sitä juttua niin tarkkaan lukee. Iltalehdissä Venäjän mustamaalaus on ollut laskussa. Onkohan tässä nyt odotettavissa politiikkaan muutosta?
Mutta jumankekka tuli kallis paukku! Miten voi edes ylittää kominkertaisesti alkuperäisen hinnan? Syylliset täytyy pistää vastuuseen ja nahkurin orsille tästä: on sen verran suuri rikos!
Ja aivan järjetöntä rakentaa lisää ydinvoimaa. Koko maailma ihmetteli, kun muut sulkivat ydinvoimaloita, globalistien mallioppilas rakensi lisää. Joku tässä tienaa, mutta ei Suomen yhteiskunta, taatusti.
Arvoisa Pertti, kansainvälinen Vihreä Liike sai alkunsa luonnon suojelijoiden(onnettomuusriski-ryhmä) ja antifasistien(taloudellis-sosiaalinen ryhmä) koalitiosta. Jälkimmäisen reaali argumentit on käytännössä julkisesta keskustelusta unohdettu, painottamalla ensinmainitun ryhmän argumentteja, jotka on helpompi saattaa kyseenalaisiksi, esim. Henkilön kritiikillä(tyhmä hippi).
Antifasistisen siiven argumentit kun olivat konkreettisia.
Ydinvoima on kallein tapa tuottaa sähköä. Jokainen ydinvoimala tarvitsee toimiakseen: Ilmavalvonnan, rajavalvonnan ja poliisin yhteistoimintaa jonka ylläpito maksaa muuten tarpeettomien erikois olosuhteiden varalta varautumisena. Tähän kun lisätään erikoiskoulutetut palomiehet, sairaanhoitohenkilökunta ja näiden kaikkien yhteistoiminta kyvyn ylläpito kriisitilannetta silmällä pitäen, nousee kilowatin hinta kummasti. Puhutaankin suoranaisesta varainsiirrosta turvallisuussektorille, joka ilmenee eri ministeröiden budjetteihin hajautettuina piikkilankaa ja aseistettuja väkivaltaan valmistautuneita tahoja edellyttävinä ”vakavien asioiden” ammattilaisina, joiden maailmassa ihmishenki ei paljon paina.
Luomalla ehdoin tahdoin olosuhteita, jotka paitsi jokainen veronmaksaja maksaa kukkarostaan, ovat myös suoranaisesti hänen henkilökohtaista vapauttaan ja ihmisarvoaan vastaan saadaan aikaan ”halpaa sähköä”. Mikäli ydinvoimayhtiöt maksaisivat nämä kustannukset itse, sähkön hinta ei olisi heidän puljuissaan kilpailukykyistä.
Tähän kun vielä lasketaan, että ydinjäte muodostaa turvallisuusriskin kymmeniksi tuhansiksi vuosiksi, jokainen ymmärtää aseiden, piikkilangan ja ”halvan sähkön” epäpyhän kolminaisuuden.
Mikäli valtiolla ei ole halua omata ydinase optiota(Suomi kuuluu maihin, joilla on hyvin lyhyessä ajassa mahdollisuus rakentaa ydinaseita, joskin ”toimitus menetelmissä”, kuten ohjukset on paljon petraamisen varaa), on ydinvoima kallein, vaarallisin ja kokonaisuudessaan mielisairain tapa tuottaa yhteiskunnan vaatima perusenergia.
Syy ydinvoiman rakentamiseen Suomessa, löytyy korruptiosta. Koko ydinvoima sektori oli menossa Ranskassa alamäkeä, ennenkuin läpimädät tahot Suomessa ryhtyivät Ranskalaisen ydinvoimateollisuuden mannekiineiksi tilaamalla ”kokeellisen” tuntemattomia riskejä sisältävän reaktorin.
Vaikka olen tätä asiaa yrittänyt tutkia, olen saanut selville yllättävän vähän: Reaktorin hyötysuhde on parempi perinteisiin nähden, mutta vastavuoroisesti sen tuottama jäte on perinteiseen reaktoriin nähden huomattavan paljon vaarallisempaa, eli nykyjätteelle suunnitellut varastointi tavat on laitettava uusiksi.
Hyvää piikkilangan päivää kaikille lapsiperheille.
Vanha venäläinen sanan lasku ,missä järki loppuu valurauta alkaa. Odotan innolla kaatuvia reaktorin seiniä. Harasoo harasoo..
Ydinvoimahulluuden viimeinen päätepiste: Onkalo
Onkalo on piilopaikka, jonne ydinjätettä aiotaan haudata tämän vuosisadan lopulla.
Onkalo on turvallinen paikka, vakuuttivat Posivan johtajat videossa, jota ei enää ole GR:n artikkelissa.
Kaivausprojekti vienee 120v. Sen on laskettu kestävän 100.000v, jonka jäte vaatii muuttuakseen turvalliseksi.
On vastuutonta pitää jätettä maan päällä ja Onkalo on suunniteltu kestämään kaikki mahdolliset riskit, jotka me tietenkin osaamme ennakoida kuten Tsernobylistä ja Japanista näimme. Ja Ruotsille sopii hyvin, että paikaksi on valittu Suomi.
Madsen Tanskasta sanoo, että kyse on ensimmäisestä ns. ’post-human projektista’, josta ihmiskunta ei voi ottaa vastuuta koska sellainen aikaväli ei ole meidän käsitettävissämme, ehkä ei enää koettavissakaan.
Suomen ja Ruotsin hallitukset tekevät yhteistyötä projektissa.
Kun Onkalo on valmis tarvitaan maailmassa joidenkin arvioiden mukaan yli 500 samanlaista.
Kun turvallista energiaa olisi vaikka kuinka saatavilla ja kehitettävissä niin ”hullun ihmisen taudista” kertovia voimaloita syntyy maailmaan silti roppakaupalla.
What To Do With All The Nuclear Waste
Into Eternity – What To Do With Nuclear Waste
It is a peek inside an amazing underground facility being built in Finland to store nuclear waste, called ”Onkalo” – the Finnish word for ”hiding place.” The project first broke ground in the 1970s and will not be completed for 120 more years. It is designed to last 100,000 years – the time it takes for nuclear waste to become safe
”It’s the first time we’re knowingly building a post-human structure,” Madsen said by Skype from Denmark. ”This problem of a hundred thousand years, and how to act responsibly may exceed what is possible for us humans to grasp.”
Consider that the Egyptian pyramids are less than 6,000 years old. The oldest known man-made structure, a stone cave wall in Greece, is 23,000 years old. ”There’s maybe an expectation that civilization as we know it will cease to exist within this time span,” Madsen said. ”Therefore we cannot expect people in the future to know what radiation is. Therefore (Onkalo) has to be able to operate by itself.”
The Finnish and Swedish governments are collaborating on the project because they believe it would be irresponsible to keep hazardous nuclear waste above ground, as we do currently, a fact the Japanese have paid dearly for since the earthquake and tsunami in March. The Onkalos are designed to be invulnerable to above-ground dangers such as natural disasters, war or terrorism.
”If the expansion of nuclear energy were to stop today, then when this Onkalo is finished in 120 years and sealed off, you will need another 99 facilities of the same capacity” to store the rest of the world’s waste, Madsen said. ”But if conservative estimates of the continued use and expansion of nuclear energy are correct, you would need 500 such facilities.”
http://www.globalresearch.ca/what-to-do-with-all-the-nuclear-waste/25038
http://www.posiva.fi
Mistä ihmeestä tuohonkin artikkeliin Venäjä löydettiin? Historiaa huonomuistisille. Loviisa 1 toimitettiin Neuvostoliitosta ja valmistui 1977 ”vain” pari vuotta myöhässä, vaikka automaatio- ja turvajärjestelmät vaihdettiin länsimaisia standardeja vastaavaksi. Muutostöissä suomalaisten osuus oli merkittävä. Loviisa 2 valmistui kolme vuotta myöhemmin,1980. Käyttöasteeltaan nuo voimalaitokset ovat olleet parhaasta päästä, tietääkseni. Myöskään Olkiluoto ykkösen ja kakkosen kanssa en muista olleen suurempia ongelmia. Ongelmat ovat tulleet suuremmin mukaan kuvioon vasta tämän Olkiluoto kolmosen kanssa.