Monikansallinen Tobie Mining and Energy Inc. kiristää Kolumbiaa uhkavaatimuksella. Yhtiö vaatii Kolumbian valtiolta lupaa kultakaivokselle Yaigojé Apaporis -kansallispuistossa Amazonasin sademetsän alueella tai 16,5 miljardia dollaria korvauksena menetetyistä tuotoista. Summa edustaa 11,8 prosenttia Kolumbian budjetista.
Kyseinen kansallispuisto perustettiin vuonna 2009, ja kaksi päivää myöhemmin Tobie-ryppääseen kuuluva Tobie Ingeominas Mining sai oikeudet kaivaa alueella kultaa 29 vuoden ajan. Kolumbia on maailman toiseksi suurin kullan tuottaja. Kansallispuiston alueella elää erittäin harvinaisia nisäkkäitä kuten vaaleanpunainen jokidelfiini, jaguaari, manaatti ja jättiläismuurahaiskarhu.
Kolumbian perustuslaki kieltää kaivosoikeuksien myöntämisen suojelluille alueille, minkä vuoksi Tobien saama lupa peruttiin ja sopimus purettiin vuonna 2013. Yhtiön edustajat perustivat ja taloudellisesti ylläpitivät alkuperäiskansojen yhteisöistä muodostettua Acitava-aktivistiryhmää joka jätti valituksen kansallispuiston perustamista vastaan. Kolumbian perustuslakituomioistuin hylkäsi valituksen vuonna 2015 vahvistaen kansallispuiston perustamisen, sekä ilmoitti että alueelle ei myönnetä kaivosoikeuksia tulevaisuudessakaan. Acitava on sittemmin julkisesti pyytänyt anteeksi esittäen toimineensa kaivosyhtiön harhaanjohtamana, ymmärtämättä mistä on kysymys.
Tämän jälkeen Tobie on ilmoittanut kanteen nostamisesta sijoittajansuojasta huolehtivassa ylikansallisessa välimiesoikeudessa vedoten Yhdysvaltain ja Kolumbian väliseen vapaakauppasopimukseen.
Law360 -sivusto uutisoi Tobien asianajajan kertoneen, että lisää vaatimuksia Kolumbialle suunnitellaan Tobien kanssa yhteistyötä tekevän kanadalaisen kaivosyhtiön Cosigo Resources Ltd:n ja sen kolumbialaisen tytäryhtiön Cosigo Resources Sucursal Colombian toimesta. ICSID puolestaan on ilmoittanut brittiläis-sveitsiläisen Glencore International AG -kaivosyhtiön samoin kuin kanadalaisen Eco Oro Minerals Corporation -kaivosyhtiön hakeneen välimiessovittelua Kolumbian alueella tapahtuvan kaivostoiminnan suhteen. Syyksi edellä mainitut yritykset ovat ilmoittaneet ”kohtuuttoman viiveen” miljardien arvoisten kulta- ja hopea -esiintymien kaivamiseen tarvittavan kaivausluvan saamisessa.
Maailmanpankin yksityinen rahoitushaara IFC (International Finance Corporation) on tukenut Eco Oron projektia ostamalla 11 miljoonan dollarin edestä sen osakkeita vuoden 2009 jälkeen. IFC:n toiminnasta on jätetty valitus .
Kaivauslupia halutaan alueille, joilla asuu Kolumbian alkuperäisväestön yhteisöjä. Intiaanien mielipiteet kaivostoiminnasta saatavista hyödyistä ovat jakautuneet, kaivosyhtiöt valittelevat.
Tobieta ja Cosigoa edustava asianajaja Kevin W. Boyd uskoo Kolumbian valtion saavan lisää vastaavia vaateita muiltakin kaivosyhtiöiltä lähitulevaisuudessa.
Kolumbian asema ei ole ongelmaton. Kolumbia on allekirjoittanut eri tahojen kanssa useita vapaakauppasopimuksia.
Samaan aikaan Yhdysvallat, EU, Saksa, Norja ja Iso-Britannia ovat rahoittaneet Kolumbiassa sademetsien suojeluun tähtäävää BioREDD-ohjelmaa UN-REDD ohjelman kautta. Kolumbia on saanut rahaa myös Maailmanpankilta sademetsien suojeluun. Raha on korvausta siitä, että Kolumbia vähentää sademetsähakkuita säilyttäen ne hiilinieluina.
Kommentti.
Vapaakauppasopimusten seurauksena valtioita vastaan nostetuista korvausvaateista kirjoittaessa tulee etsimättä mieleen ajatus, että oikeampaa olisi puhua vapaaryöstösopimuksista. Riikka Söyring |
Kolumbia on Yhdysvaltain vasallivaltio. Veikkaan että lupa myönnetään ja korvauksetkin maksetaan. Maistiaisia siitä, mitä meillä TTIP-vapaakauppasopimuksen onnelassa saadaan nähdä.
TTIP neuvottelujen avoimuudesta vähän. Suuri valiokunta on kuulemma nimennyt kymmenen kansanedustajaa jotka saavat tutustua neuvotteluiden asiakirjoihin. He saavat tutustua niihin tiistaina ja torstaina klo 14 – 16 välisenä aikana. Aikeet on ilmoitettava kaksi päivää aiemmin ja asiakirjat joita halutaan katella on nimettävä etukäteen. Mukana ei saa olla matkapuhelinta, tietokonetta, elektronisia laitteita eikä henkilökohtaisia tavaroita (muistiinpanovälineitä).
Että näin avoimesti tuosta ”vapaakauppasopimuksesta” neuvotellaan. Onhan eu sitoutunut avoimuuteen. Miten voi etukäteen nimetä asiakirjoja joista ei tiedä mitään?
Yksi avoimuus unohtui. Ennen kuin nuo valitut kansanedustajat pääsevät tutustumaan neuvotteluasiakirjoihin, on allekirjoitettava vaitiolositoumus. Rikkomuksesta on kuulemma säädetty rangaistuskin. Jos nuo tiedot ovat kaikki oikein, ei voi muuta sanoa kuin että on aikoihin eletty. Mikään mitä julkisesti kerrotaan ei enää pidä paikkaansa tässä unionissa.
Kyllä tiedot pitävät jotakuinkin paikkansa. Täällä samasta asiasta eu:ksi http://www.europarl.europa.eu/sides/getDoc.do?type=RULES-EP&reference=20150428&secondRef=ANN-07&language=EN ja täällä selkokielistettynä http://corporateeurope.org/international-trade/2015/05/ttip-talks-despite-pr-still-under-cloak-secrecy
Tietovuotajien kohtalo näyttääkin olevan kova. Taloustietovuotajien varsinkin. Nyt viedään Deloirs ”oikeuteen”, Luxleaks tietovuotaja. Ranskan valtion väkivaltakoneisto ehdottelee viittä vuotta vankeutta ja 1,25 miljoonan euron sakkoa. Muita toimenpiteitä tuo tietovuoto ei sitten aiheuttanutkaan, paitsi puhetta.
Kaveri oli töissä Pricewaterhouse Coopersissa. Eikös tuo sama firma ole Suomessakin aika merkittävässä asemassa?
Verokeidasfirma, Neuvoo komissiota verotusasioissa.
Nämä verojen kierrot tehdään salaisuudessa, joten vuotajien jahtaaminen on asioita hoitavien rötösfirmojen erittäin korkeassa intressissä. Onneksi ehti vuotaa ennen kuin pääsi hengestään. Kyllä tämä toimii varoituksena kaikille nykyisille työntekijöille. Sekä tämän firman että muiden.
Valtioiden edun mukaista olisi suojella tällaisia vuotajia. Mutta niinkuin Suomessakin on nähty, Kokoomus ja RKP kannattavat talousrikollisuutta ja vastustavat veronkierron tutkimista. Kun valtion johdossa on tuollaiset tahot, valtion eduista ei välitetä: oma etu on tärkeämpi.
Korjataan nimi, Antoine Deltour.
Tietovuodoista puheenollen, voidaan vain arvailla miksi viikatemies on ryhtynyt nistimään huipputason pankkiireja maailmanlaajuisesti. Voidaan myös arvailla syytä siihen, miksi kyseisiä kuolemia ei tutkita, kolme laukasta takaraivoon on virallisen selityksen mukaan itsemurha. Sama trendi vallitsee tiedemiesten ja tutkijoiden hämäräperäisten kuolemien, ”äkillisten itsemurhien” ja katoamisten kohdalla.
GRAY STATE elokuvan tekijä tapettiin perheineen muutama vuosi sitten… katsokaa ihmeessä YouTube-traileri niin tiedätte miksi. Tekijät ilmoittivat projektinsa alkuvaiheessa julkisesti sen, että haluavat tehda itsenäisen leffan pienellä budjetilla ilman hollywood-rahoitusta. He totesivat myös sen, että Gray State on fiktio, joka paljastaa totuuden. Todella hyvin tehty traileri ja paljon valmista materiaalia, mutta hys hys… kukaan ei uskalla jatkaa projektia.