Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin tutkijat Bettina Benz ja Hanna Smith ovat julkaisseet valtioneuvoston kanslian tilaaman raportin Venäjästä ja hybridisodasta.

Raportti on ensimmäinen osa Venäjän hybridisodankäyntiä käsittelevää laajempaa projektia, jossa pyritään määrittelemään sodankäynti strategisena konseptina ja sen laajuus, arvioimaan Venäjän kykyjä hybridisodankäyntiin sekä miettimään mahdollisia vastatoimia. Tämä on Benzin ja Smithin mukaan tarpeen siksikin, että termin epämääräisyys ja väljä käyttö tekevät siitä sopimattoman analyyttiseksi työkaluksi. Käsitteen alle on mahdutettu kaikenlaista alkaen ilmatilaloukkauksista, poliittisista lausunnoista ja Venäjän Syyriassa Isista vastaan tekemistä iskuista aina sosiaalisessa mediassa esitettyihin kommentteihin.

Kylmän sodan aikaiseen ajatteluun jumiutunut länsi

Kylmä sota -ajatteluun ja nyky-Venäjän näkemiseen jonkinlaisena Neuvostoliiton jatkeena jumahtaneet länsimaat yllättyivät ja säikähtivät Venäjän napatessa Krimin itselleen ampumatta laukaustakaan. Krimin jälkeen hybridisodankäynti otettiin selitykseksi: Venäjä oli keksinyt uudenlaisen tavan käydä sotaa, sodassa voiton tuovan patenttilääkkeen, ja tällä Venäjä nyt uhkaisi länsimaitakin. Hybridisodankäynnistä tuli julkisessa keskustelussa viljelty kvasitieteellinen teoria, jota tarjoiltiin aitona sotilaallisena konseptina.

Tutkijat Smith ja Benz huomauttavatkin, että hybridisodankäynnin toteuttaminen on aina – kuten on kaikkien strategisten lähestymistapojen laita – viitekehyksestä riippuvaista, Krimilläkin.

Hybridisodankäynti on operationaalinen lähestymistapa, jolla saavuttaa asetetut tavoitteet, ei strategia, ja siksi se on aina riippuvainen viitekehyksestä: siitä että se kykenee hyödyntämään vallitsevia olosuhteita. Krimin tapaus oli tulosta mahdollistavista tekijöistä: väestön venäläismielisyys, venäläinen sotilastukikohta, Ukrainan heikko poliittinen johto, sotilaallisen vastarinnan lähes täydellinen puuttuminen ja kansainvälisen yhteisön reagoimattomuus – sekä tietenkin yllätysmomentti. Vastaavaa tilaisuutta on vaikea saada toistumaan, tutkijat lausuvat. Krimin tapahtumien perusteella olisi vaarallista alkaa tehdä yleistyksiä Venäjän toimintatapojen tai pyrkimysten suhteen ja käyttää niitä pohjaoletuksina oman puolustuksen suunnittelussa.

Venäjän hybridisodankäynti keksittiin länsimaissa

Termi ”hybridisodankäynti” kuvauksena Venäjän toiminnasta Krimillä ei ole lähtöisin Venäjän sotilasstrategisesta ajattelusta, vaan sen kehittivät länsimaiset analyytikot selittämään Krimin tapahtumia. Venäläinen lehdistö ja akatemia puhuvat hybridisodankäynnistä lähinnä viitatessaan länsimaissa aiheesta käytyyn keskusteluun, Benz ja Smith toteavat.


KUN HYBRIDISODANKÄYNNIN KÄSITETTÄ ON YRITETTY JÄLJITTÄÄ Venäjän sotilasstrategisten ajattelijoiden teksteistä, viitataan usein Venäjän yleisesikunnan päällikköön kenraali Valeri Gerasimoviin ja erääseen vuonna 2013 julkaistuun artikkeliin, joka pohjautui Gerasimovin Venäjän sotatieteiden akatemiassa vuonna 2013 pitämään puheeseen. Itse termiä hybridisodankäynti ei mainita artikkelissa lainkaan. Artikkeli käsittelee Gerasimovin näkemyksiä Arabikevään tapahtumista ja Naton Libyaan tekemästä sotilaallisesta väliintulosta heijastaen ne länsimaissa ja Yhdysvalloissa 1990-luvulta asti vallinneisiin sotilaallisten lähestymistapojen trendeihin.

Gerasimovin mukaan ei-sotilaallisten työkalujen tärkeys konfliktitilanteissa on kasvanut tuosta ajasta lähtien, ja tämän tulisi herättää venäläiset kehittämään uudenlaista sotilaallista ajattelua osana laajempaa modernisaatiota. Paljon väärin siteeratun artikkelin lukeminen osoittaa, ettei siinä Venäjän uutta lähestymistapaa linjata, vaan kehotetaan armeijan edustajia kehittämään uutta ajattelua, koska epätyypillisen sodankäynnin – esimerkkinä Yhdysvaltain rahoittamien sosiaalisten ja poliittisten kansalaisjärjestöjen käyttö vieraan valtion epävakauttamiseen värivallankumouksilla tai Maidanilla – alalla Yhdysvallat on Venäjää edellä, ja tämä uhkaa Venäjän suvereeniutta. Venäjän kykyä käydä hybridisotaa tulisikin arvioida pitäen koko ajan mielessään sen riskin, että syyllistyy peilaamiseen.

(Toim.huom. Peilaamisella tarkoitetaan tässä sitä, että peilaaja tulkitsee toisen tahon tekemisiä ja sanomisia omien uskomustensa, ajatustensa ja tuntemustensa kautta olettaen samankaltaisuutta (tai vastakkaisuutta) ja tapahtumista siellä, missä sitä ei ole. Tunnetasolta lähtevän reaktion takia yksilö siis heijastaa oman mielensä sisältöjä toiseen tahoon kuvitellen tekevänsä objektiivista tulkintaa todellisuudesta. Näin motiiveiksi oletetuista asioista syntyy helposti väärä tulkinta.)

Amerikanvenäläinen Andrew Korybko pitää Venäjää yhtenä hybridisodankäynnin kohteena ja katsoo Venäjän tunnistaneen Yhdysvaltain hybridisotakonseptin vasta toukokuussa 2014 Moskovan kansainvälisen turvallisuuskonferenssin yhteydessä, ja silloinkin vasta osittain.

”Venäjän ulkopolitiikan kuvaileminen länttä vastaan suunnatuksi hybridisodankäynniksi on sota-sanan vaarallista väärinkäyttöä, jolla voi olla vakavia tahattomia seurauksia. […] ajatus, että Venäjä käy hybridisotaa länttä vastaan, on hyvin ongelmallinen, koska se ei kerro mitään sellaisen oletetun menettelytavan mahdollisista tavoitteista ja tarkoituksista. […] Venäjä näkee suurvalta-asemansa valtiona selviytymisen ja suvereniteetin säilyttämisen kanssa yhtenevässä linjassa ja on sen vuoksi valmis puolustamaan sitä, mitä se näkee kansallisena etunaan, kaikin mahdollisin keinoin”, Smith ja Benz kirjoittavat. Toisin sanoen Venäjä toimii kuten valtiot toimivat, pyrkii säilymään.


VENÄJÄN OLETETUISTA PYRKIMYKSISTÄ SUURVALTA-ASEMAAN tutkijat toteavat, että Venäjä on aina pitänyt itseään suurvaltana. Länsimaiden suhtautuminen Venäjään holhousta ja neuvoja tarvitsevana alueellisena voimatekijänä ja kehittyvänä valtiona luonnollisesti herättää ärtymystä venäläisissä. Joten eräs vastaus kysymykseen ”Mitä Venäjä haluaa?” lienee kansainvälinen tunnustus Venäjästä muiden kanssa tasavertaisena toimijana.

Jämähtäminen hybridisodankäynnin kautta tehtyihin tulkintoihin saa epärealistisesti näkemään kaiken Venäjällä tapahtuvan tai Venäjän tekemän osana suurempaa juonta, laajempaa kampanjaa. Tapahtumista tulkitaan ennakkouskomusten pohjalta. Miten tähän sopii se länsimaissa suosittu uskomus ennakoimattomasti ja irrationaalisesti toimivasta Venäjästä? Venäjänhän oletetaan samaan aikaan määrätietoisesti toteuttavan jotain suurta länsimaita uhkaavaa valloitusjuonta. Tällaisten pohjaoletusten perustalle ei realistista politiikkaa kyetä muotoilemaan. Venäjän ”paras ase hybridisodankäynnissä” saattaakin olla se ymmärtämättömyys Venäjästä ja Venäjän tunnetaloudesta, joka länsimaissa vallitsee. Me teemme sen ihan itse, käymme informaatiosotaa Venäjän tarvitsematta osallistua ollenkaan.

Kommentti. Minun täytyy kehua tätä Smithin ja Benzin raporttia. Raportti on ansiokas monessakin suhteessa, ja sen ansiot vain korostuvat varsinkin minulla parhaillaan työn alla olevan amerikkalaisen CNAS-ajatushautomon Assured Resolve -tuotteen rinnalla.

Nostan esiin vain yhden, kenties mitättömältä kuulostavan mutta silti hämmästyttävän puolen. Suomalaistutkijat yrittävät todella varmistaa että lukija ymmärtää lukemansa. Osallistuu.

Se on harvinainen piirre raporteissa. Niihin törmää silloin tällöin, ja ne todella ilahduttavat.

Myös Nato-Puolan lähettiläs Tomasz Chlon on ehättänyt kehaisemaan suomalaistutkijoiden raporttia kiinnostavaksi lukemiseksi.

Etsin kunnes löydän sun…

Miten mahtavat Suomessa Venäjän trolli -hysteriaa lietsoneet tahot  ja himonatottajat suhtautua Aleksanteri-instituutin tutkijoiden päätelmään, ettei ”nyky-Venäjä erityisesti harjoittaisi Suomeen suunnattua hybridisotaa? Jos Suomeen kohdistuu hybridisotaa, siihen syyllistyvät kaikki ulkovallat.”?  Alpo Rusi ei usko tutkijoiden päätelmää, vaikka on loogista että ulkovallat joiden geopoliittisten tarpeiden kannalta Suomen maantieteellinen asema ja ideologinen asemoituminen ovat tärkeitä, pyrkisivät vaikuttamaan Suomeen kaikin keinoin. Kuten Smith ja Benz toteavat: Mielipidevaikuttamista käytettiin sodankäynnin aseena jo Sun Tzun aikoina (490 Ekr.)

Informaatiosodankäynnin vaaroihin kuuluu, että siitä saattaa tulla potku omaan nilkkaan sekä koti- että ulkomaassa, mikäli levitetty tieto ei sovi yhteen todellisuuden kanssa, Benz ja Smith miettivät. Esimakua tästä informaatiosodankäynnin takapotku-ulottuvuudesta ovat Suomessa saaneet kokea Venäjän trolleja jahtaavat toimittajat, joiden villeihin ja todentamattomiin väitteisiin suurehko osa suomalaista lukijakuntaa – kommentoinnista päätellen – suhtautuu avoimen pilkallisesti. Pelko on huono neuvonantaja.

Riikka Söyring

Lähteitä

Benz, Bettina; Smith, Hanna: Russia and Hybrid Warfare – Going Beyond the Label. Aleksanteri papers 1/2016 http://www.helsinki.fi/aleksanteri/english/publications/presentations/papers/ap_1_2016.pdf

Petr Topychkanov (2015): ”Hybrid War” – A scholarly term or a propaganda cliché? The Carnegie Endowmnent, The Russian International Affairs Council http://carnegieendowment.org/2015/07/17/hybrid-war-scholarly-term-or-propaganda-clich%C3%A9/idz5

Ruiz Palmer, Diego (2015): Back to the future? Russia’s hybrid warfare, revolutions in military affairs, and Cold War comparisons. NATO Defence College http://www.ndc.nato.int/news/news.php?icode=859

Kyrönlahti, Ville | Vastavalkea (20.4 2016): Mikä hybridisota? http://vastavalkea.fi/2016/04/20/mika-hybridisota/

Lanoszka, Aleksander | International Affairs 92: 1, 2016 Russian hybrid warfare and extended deterrence in eastern Europe

Lasconjarias, Guillaume; Larsen, Jeffrey A. |Nato´s Defence College (2015): Nato´s response to hybrid threats

Gerasimov, Valery | Military Review 96, no. 1 (January–February 2016): The Value of Science Is in the Foresight: New Challenges Demand Rethinking the Forms and Methods of Carrying Out Combat Operations (ss. 23–29)

Bartles, Charles K. | Military Review 96, no. 1 (January–February 2016): Getting Gerasimov Right (ss. 30–38)


PÄIVITYS 1.5.2016 klo 18.30: Suomennoksia tarkennettu.

8 KOMMENTTIA

    • Poiminta tuosta linkistä:
      Nato-jäsenenä Suomi olisi eteentyönnetty tukikohta, jonka yli juostaisiin

      Natosta ei olisi Suomelle vaaran uhatessa mitään turvaa. Mikäli Euroopassa syttyisi sotatila, kukin Nato-maa tulisi määrittelemään itse omat turvallisuustarpeen sekä niiden tärkeysjärjestyksen. Maanosamme kartasta selvinnee Suomen merkitys Länsi- ja Keski-Euroopan maille2.
      Nato-jäsenmaan Suomi alistettaisiin vain tukikohdaksi. Muut eivät katsoisi Suomea puolustamisen arvoiseksi. Suomen yli juostaisiin mennen ja tullen, riippumatta siitä kuka sodan voittaisi. Siten Suomi ajautuisi sodan jalkoihin, jolloin Venäjän olisi pakko tuhota Suomessa olevat tukikohdat tehokkailla sotilasoperaatioilla.2 Mutta, jos Suomi ei liity Natoon ja purkaa isäntämaasopimuksen, sotilaallisen konfliktin aikana puolueettoman Suomen maaperälle ei sijoitettaisi mitään tukikohtia.

      Luulisi tämän olevan jokaiselle täyspäiselle päivänselvä asia.

  1. Oivallinen teksti ja täydellinen ajoitus ! Merci beaucoup, Riikka. Tu as toute mon admiration pour l’article impeccable.

  2. Eikö tämä puhe Venäjän käymästä hybridisodasta ole nimenomaan tätä ”peilaamista”?

    ”(Toim.huom. Peilaamisella tarkoitetaan tässä sitä, että peilaaja tulkitsee toisen tahon tekemisiä ja sanomisia omien uskomustensa, ajatustensa ja tuntemustensa kautta olettaen samankaltaisuutta (tai vastakkaisuutta) ja tapahtumista siellä, missä sitä ei ole. Tunnetasolta lähtevän reaktion takia yksilö siis heijastaa oman mielensä sisältöjä toiseen tahoon kuvitellen tekevänsä objektiivista tulkintaa todellisuudesta. Näin motiiveiksi oletetuista asioista syntyy helposti väärä tulkinta.)”

    Tuossa ”peilaamisen” teoreettisessa selityksessä jäi huomioimatta mielestäni oleellisin asia: ”Peilaamisella tarkoitetaan tässä sitä, että peilaaja tulkitsee toisen tahon tekemisiä ja sanomisia omien uskomustensa, ajatustensa ja tuntemustensa kautta….” Tuohon kohtaan olisi mielestäni liitettävä myös ja ennenmuuta tekeminen, – siis ”toisen tahon tekemisiä ja sanomisia omien tekemisten, uskomusten, ajatusten ja tuntemusten kautta”. Siis omat tekemiset peilataan toisen piikkiin.

    Tästäpä päästäänkin sitten itse asiaan, mitä ”läntinen arvoyhteisö” on tehnyt Fukuyaman ilmoittaman historian lopun jälkeen ja mitä Venäjä ei ole tehnyt tahi kyennyt tekemään?
    ”Läntinen arvoyhteisö” eli USA otti omaan käyttöönsä ja omaksui ex-Neuvostoliiton jäljiltä jääneen ja kertaalleen Neuvostoliitossa jo haudatun trotskilaisten idean maailmanvallankumouksesta. Tällä kertaa maailmanvallankumouksesta puhutaan UMJ:ä (uutena maailmanjärjestyksenä).
    USA:n neokonservatiivit ovat entisiä trotskilaisia ja he ovat johtaneet USA:n ulkopolitiikkaa Bush vanhemmasta lähtien ja johtavat edelleen. Neokonservatiiveista ja trotskilaisista löytyy juttua tuolta:

    http://www.enterstageright.com/archive/articles/0304/0304neocontrotp1.htm

    http://www.veteranstoday.com/2013/01/22/the-neoconservative-movement-is-trotskyism/

    USA:n uustrotskilaisten, siis neokonservatiivien, ulkopolitiikassa pyritään yhdistämään USA:n geopoliittiset edut yhteen UMJ:n kanssa. Tässä yhteydessä on todettava, ettei näillä neokonservatiivien ajamilla geopoliittisilla eduilla ole mitään tekemistä USA:n kansalaisten tahi USA:n kansallisten etujen kanssa. Tämä neokonservatiivien ajama ulkopolitiikka ajaa ja palvelee vain ja yksinomaan tämän paljon puhutun ns. ”maailman varjohallituksen” agendaa.

    Katsotaanpa asiaa hieman konkreettisemmin, ensimmäinen uustrotskilaisten ulkopoliittisen voiman näyttö oli Persian lahden sota. Silloin testattiin ennenkaikkea median hallintaa ja propagandan voimaa, ei haluttu vanhaa Vietnamin sodan aikaista uutiskatastrofia.
    Toinen ja huomattavasti laajempi testi ja näyttö oli ex-Jugoslavian tuhoamisoperaatio. Siinä käytettiin apuna jo suoraa ns. ”hybridisotaa”. USA:n uustrotskilaiset olivat synnyttäneet Serbiaan ns. ”otpor” (vastarinta) liikkeen, joka onnistui kaatamaan Slobodan Milosevicin hallinnon.

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Otpor

    Tämä samainen otpor-organisaatio jatkoi toimintaansa USA:n neokonservatiivien, siis uusiotrotskilaisten, ohjauksessa ja rahoittamana ja tämä otpor-organisaatio oli yksi oleellisimmin niin arabikevääseen kuin Kiovan Maidanin tapahtumiin vaikuttanut USA:n rahoittama kansalaisorganisaatio.

    Putinin Venäjä on tästä kaikesta ulkona kuin lumiukko ja Venäjä on joutunut aina itseasiassa puolustautumaan näiltä hybridisotaa käyviltä USA:n uustrotskilaisilta ja heidän agressioiltaan.

    Laitan tähän loppuun videolinkin otporista, tällä hybridisodan aikakudella on hyvä päivittää tämänkin termin historia:

  3. ”USA:n uustrotskilaisten, siis neokonservatiivien”

    Uustrotskilainen (neo-trotskilainen) ei tarkoita nimenomaan neokonservatiivia, vaan se tarkoittaa trotskilaista joka perustaa oppinsa osittain trotskilaisuuteen (marxilaiseen kommunismiin) mutta on hylännyt joitain Trotskin oppeja.

    Poliittinen kirjoittaja Michael Lind on esittänyt ajatuksen että USA:ssa trotskilaisista (siis kommunisteista) intellektuelleista tuli anti-kommunisteja kun Trotskista tuli Stalinin ja Neuvostoliiton vastustaja. Sitten näistä anti-kommunisteista tuli imperialistisia militaristisia äärioikeistolaisia (neokonservatiiveja).

    Neokonservatiivinen poliittinen ryhmä alkoi kehittyä vasta 1970-luvulla, kun Amerikan Sosiaalidemokraattisen puolueen johtaja nimitteli neokonservatiiveiksi Demokraattisen puolueen sisällä vaikuttavaa ryhmää, joiden ideologia hylkäsi liberalismin ja läheni oikeistolaista konservatiivismia. Vaikka alunperin neokonservatiiveissa oli Demokraatti-puolueen ja Sosiaalidemokraattien poliitikkoja, lähes kaikki nykyiset neokonservatiivit on Republikaani-puolueen jäseniä.

    Ja koska trotskilaisuus ON kommunistinen liike, ja Republikaaninen (sekä Demokraattinen) puolue on kapitalistinen, on väärin vetää yhtäläisyysviiva neokonservatiin ja uustrotskilaisen väliin, mitä VT:n artikkelin kirjoittaja propagandistisessa jutussaan tekee.

    • Eli siis VT:n artikkeli pyrkii mustamaalaamaan neokonservatiiveja sillä, että he olisivat yhä trotskilaisisia, mikä tietysti on propagandistinen vääristely. Mutta niin fantastinen juttu, että moni ei päätään vaivaa yhtään eikä huomaa että kirjoittaja yhdistää 30-luvun nykypäivään, vaikka käytetyssä lainauksessakin sanotaan kuinka alun trotskilaiset hylkäsivät trotskilaisen aatteen.

  4. Kiitos Riikka mainiosta briiffistä Aleksanteri-instituutin raporttiin. Ja kiitokset keskustelijoille älyllisesti erittäin korkeatasoisista kommenteista. (Ainakin) ulko- ja turvallisuuspolitiikan alueella älyllisen yhteiskunnallisen keskustelun painopiste on siirtymässä Vastavalkean sivustoille, mikä toki oli tavoitteemmekin verkkolehteä perustaessamme.

    Ymmärtääkseni hybridisota sodankäynnin kokonaiskonseptina on täysin USA:n ja sen sotilas- ja talousstrategien luomus. USA on myös kehittänyt sen komponentteja pisimmälle. Taloussotimisen osalta TTIP:n ja muiden vastaavien ”vapaakauppasopimusten” ohella on yhä meneillään konkreettinen taloussotatoimi eli talouspakotteet Venäjää vastaan, joihin USA sai EU:n jäsenvaltioineen painostetuksi mukaan. Suomen osalta tässä oli ratkaisevassa asemassa silloisen ulkoministerin Erkki Tuomiojan (sd) myötäjuoksenta; esteitä ei sillä radalla ollut.

    Toinen tärkeä hybridisodan komponentti on informaatiosota. Tämän osalta nykyaikaisen informaatiosodankäynnin alkujuuret juontavat reilun 100 vuoden taakse, jolloin USA:ssa Creelin komissio onnistui kääntämään USA:n väestön varsin lyhyessä ajassa ensimmäiseen maailmansotaan mukaanmenon kannalle. Tästä mainion kuvauksen antaa Noam Chomsky kirjasessaan Mediakontrolli.

    Aleksanteri-instituutti saa tuottamastaan raportista ansaitsemansa kehut. Onkin todettava, että tekemisen laadun osalta Aleksanteri-instituutti hakkaa Ulkopoliittisen instituutin UPI:n mennen tullen. Onkin esitettävä – jälleen kerran – painotettu kysymys, tarvitsemmeko enää ylimalkaan ollenkaan lähinnä CIA:n paikalliseksi äänitorveksi miellettyä UPI:a. Siinä olisi pääministeri Juha Sipilälle hallituksineen mainio säästökohde.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here