Viime perjantaina (29.4.2016) julkistettiin ”Arvio Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutuksista”. Sen parasta antia on tämän hetken kuva sotilaallisen eskalaation kärjestä Itämerellä sekä selkeä viesti Nato-jäsenyyden vaikutuksista. Epämukava puute kansainväliseen jakeluun menevässä tekstissä on epätarkkuus ja virheellisyyskin viimeisen runsaan kymmenen vuoden Suomen ulkopolitiikan sekä paikoin kansainvälisen kehityksen tarkastelussa. Mukana on myös runsaasti teknistä informaatiota, jota seuraavassa ei käsitellä.

Nykyinen tilannekuva

Arvion kuva tämän hetken kilpavarustelusta Itämerellä on tuore ja antaa taustaa myös viime aikojen uutisille.

Venäjän kannalta katsoen

”Venäjän keskeisiin uhkakuviin maan luoteisosissa kuuluvat pääsyn turvaaminen Pietariin eli ’pohjoiseen pääkaupunkiin’ ja sen puolustaminen sekä maan pyrkimys suojella kaikin keinoin ydinpelotettaan ja pohjoista laivastoaan Murmanskin rannikolla […] Maan ilmapuolustus keskittyy pohjoisnavan yli tulevia uhkia vastaan […] Maahyökkäyksen estäminen on uuden Arktisen prikaatin tehtävä, joka parhaillaan perustetaan Alakurttiin, Murmanskin eteläpuolelle, lähelle Suomen rajaa.”

Naton kannalta katsoen

”Venäjä on korvannut strategisen puskurivyöhykkeen, jonka se menetti Baltian maiden liityttyä Natoon, kehittämällä vahvan taistelualueen eristämiskyvyn (A2/AD) Kaliningradin ympärille”.

”Se pakottaa Naton harkitsemaan raskaan kaluston ennakkovarastointia Baltian maihin ja lisää tarvetta entistä pysyvämpien taisteluosastojen sijoittamiseen niihin. Nato painottaa […] kykyään toimittaa täydennyksiä Baltian maihin […] kiertämällä Kaliningrad, mahdollisesti Ruotsin ja Suomen kautta.”

Tähän voi myös liittää alan keskustelussa esiintyvän huolen Naton uskottavuudesta sekä tarpeesta saada Ruotsista ja Suomesta syvyyttä mahdollisiin sotatoimiin Baltiassa.

Kumpikin puoli katsoo toisen olevan aloitteellinen. Käytännössä sitä on vaikea tunnistaa, sillä kilpavarusteluun kuuluvat toimenpiteet, jotka sekä vastaavat toisen puolen toimenpiteisiin että ennakoivat niitä. Pari viikkoa sitten amerikkalaisen Donald Cookin ja venäläisten hävittäjien kohtaamisessa oli kysymys amerikkalaisen ohjustentorjunta-aluksen ja Kaliningradiin liittyvän Venäjän ilmavoiman kohtaamisesta. Pian alkavat Yhdysvaltojen sotaharjoitukset Suomessa taas liittyvät amerikkalaisten tarpeisiin päästä toimimaan Suomessa. Eri puolustushaarojen pienehköt yksiköt ovat riittävän suuria testaamaan omia ja suomalaisia järjestelmiä.

Toisin sanoen Venäjä pelkää Pietarin, Murmanskin ja meriyhteyksiensä puolesta ja Nato sekä Yhdysvallat pelkäävät Baltian turvallisuuden sekä Naton uskottavuuden puolesta. Samaan aikaan Yhdysvallat toimii Itämerellä yhä enemmän myös omin päin ohi Naton. Sekä Nato että Yhdysvallat tarvitsevat nyt paikallisia sotilaallisia kumppaneita eli Ruotsia ja Suomea.

Kummallakin puolella pohditaan sekä seuraavia askeleita että loppupeliä. Nato-arvion rankin muotoilu on ”Baltian maiden joutuessa hyökkäyksen kohteeksi Naton [sic] voisi olla pakotettu turvautumaan ydinaseilla uhkaamiseen”. Tämän skenaarion kuulin vuosi sitten merkittävältä henkilöltä myös Washingtonissa, tosin niin että ensimmäinen uhkaus kuultaisiin Moskovasta.

Lähihistoria

Nykyisten ongelmien ratkaisemiseksi on tiedettävä miten ne ovat syntyneet. Viime aikoina tavallinen tapa on ollut aloittaa Ukrainan kriisistä. Nato-arvio aloittaa toisesta maailmansodasta, mutta kertomuksessa on ongelmia.

Sekä jatkosodan loppuvaihe että rauhan alkuvaihe ovat laajoja kysymyksiä, ja niissä on olemassa Pekka Visurin kaksi tuoretta tutkimusta Rytin ja Mannerheimin sekä Paasikiven ja Mannerheimin yhteistyöstä noina ajanjaksoina.

Historiasta voi esittää erilaisia painotuksia, mutta kylmän sodan jälkeisestä Baltian järjestelystä kuva on selkeästi puutteellinen: ”Vaikka Venäjän johto käytti kovia sanoja ja uhkasi pakotteilla, mikäli Naton laajeneminen ulottuu Baltian maihin, maiden liittyminen ei kuitenkaan merkittävästi huonontanut niiden Venäjä-suhteita.” Tosiasiassa presidentti Clinton ja presidentti Jeltsin sopivat Baltian maiden Nato-jäsenyydestä Helsingissä maaliskuussa 1997, ja sitä seurasi sopimus, jossa Nato lupasi rajoittaa tukikohtiaan idässä. Sen tulkinnoista kiistellään nyt, mutta jos tuota sopimuskokonaisuutta aletaan unohtaa lännessä on vaara, että niin käy myös idässä.

Talven 1997 Baltia-sopimus on Pietarin lisäksi Itämeren nykyisen ongelman ydinkysymys. Sen toimivuutta monet epäilivät, ja siksi Suomea jo 1997 pyydettiin ottamaan vastuuta Baltiasta. Pian samaan suuntaan alkoi vaikuttaa myös se, että Yhdysvallat suuntautui pois myös pohjoisesta Euroopasta. Sitä korvaamaan alettiin rakentaa Natoon ja Yhdysvaltoihin nojaavaa Baltian–Pohjolan ryhmittymää, joka voisi vähitellen sulautua Natoon.

Geopoliittisesti katsoen kylmän sodan jälkeen Itämerelle muodostui voimatasapaino, jossa idän tai lännen painon muuttuminen vahingoittaisi myös etuilijaa itseään. Itse asiassa aivan aluksi Suomessa kannettiin huolta Yhdysvaltojen mahdollisesta vetäytymisestä ja sen aiheuttamasta tyhjiöstä. Siksi Suomessa ja Ruotsissa mm. vältettiin meno Baltian sotilaallisiin hankkeisiin, jotka olisivat antaneet väärän viestin Yhdysvalloille ja Venäjälle.

Nato-arvion kertomus Suomen viime vuosikymmenen yhteistyönvaraisesta ulkopolitiikasta on melko etäällä todellisuudesta. On totta, että Paavo Lipposen II hallituksen vuoden 2001 selonteon mukaan ”valtioiden toimintaa ohjaa entistä enemmän yhteinen arvoperusta sekä samankaltaiset yhteiskunnalliset ja taloudelliset tekijät”.

Kuitenkin jo Vanhasen I hallituksen vuoden 2004 selonteko totesi suurvaltojen suhteiden merkityksen sekä vakauspolitiikan ensisijaisuuden: ”Venäjän EU-, Nato- ja Yhdysvaltain suhteiden sekä EU:n ja Yhdysvaltain suhteen kehityksellä on suuri merkitys Itämeren alueen turvallisuudelle.” ”Pohjois-Euroopan turvallisuuden ja vakauden edistäminen säilyy Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan ensisijaisena tavoitteena.”

Silloinen pääministeri Matti Vanhanen kuvaa Ulkopolitiikka-kirjassaan, miten Suomessa presidentti Putinin helmikuun 2007 Münchenin ”jo riittää” -puheen jälkeen todettiin hallituksen realistisen linjan perusteiden kestävyys – ja mm. päätettiin puolustusmäärärahojen korottamisesta neljässä vuodessa neljänneksellä. Perjantain Nato-arviosta ja tutusta 080808-retoriikasta poiketen Heikki Talvitie kertoo paikan päällä olleena Myrskyn silmässä -kirjassa Georgian hyökänneen ja voi myös havaita, miten ulkoministeri Stubb teki vaikeaksi Etyjin välitysmahdollisuudet. Venäjälle edullisen ratkaisun sanelivat sitten Yhdysvaltojen ja Ranskan presidentit.

Yllättävä on Nato-arvion moneen kertaa toistama väite, että ”Suomi asianmukaisen poliittisen harkinnan jälkeen luopui liittoutumattomuuspolitiikastaan vuonna 2007”. Tuon vuoden hallitusohjelmassa esiintyvät synonyymeinä sanat ”liittoutumattomuus” sekä ”sotilasliittoihin kuulumattomuus”. Esimerkiksi pääministeri Sipilä kommentoi sen mukaisesti juuri Nato-arviota. Hänen hallituksensa ohjelmassa sanotaan, että ”Suomi on sotilasliittoon kuulumaton maa […]” Pääministeri Sipilän lausunnossa sama asia oli perjantaina muodossa: ”Oma ajatteluni oikeastaan sai vahvistusta raportista, että tämä hallitusohjelman linjaus on hyvä ja Suomelle toimiva eli liittoutumattomuus, mutta pidämme yllä valmiutta.”

Joissakin kohdissa Nato-arvion argumentointi kulkee niin, että jäsenyydestä kyllä seuraisi vaikeuksia, mutta Nato auttaisi niihin vastaamisessa. Silloin tietenkin voi kysyä, onko tarpeen hankkia vaikeuksia vain siitä syystä, että Nato auttaisi niiden ratkaisussa.

Tämä vuosikymmen

Tämän vuosikymmenen alussa Venäjä jatkoi itsetietoisena, Presidentti Obama aloitti Venäjän reset-politiikan, mutta vaihtoi sen pian reassurance-politiikaksi. Se pyrki rauhoittamaan Baltian maita ja Puolaa liian lähentymisen pelosta sekä ohjuspuolustussuunnitelmaan tehdyn muutoksen vuoksi. Käytännössä se johti myös uuteen aktiivisuuteen Baltian–Pohjolan–Nato/USA:n yhteistyön vahvistamiseksi.

Kun Suomessa aloittivat samoihin aikoihin Kataisen hallitus ja presidentti Niinistö, muuttui myös Suomen politiikka entistä aktiivisemmaksi tekniseen integroitumiseen sekä yhteisiin harjoituksiin menoon monin eri nimikkein ja perusteluin. Kotimaassa valtamedia on tukenut ja suojannut sitä viime aikoihin asti. Myös Venäjä on ollut liikkeellä koko ajan ja tunnisti pian, mistä tuulee. Kenraali Makarov sanoi sen kesäkuussa 2012. Jo vuosikymmenen alusta vähitellen voimistunut sotilaallinen eskalaatio Itämerellä sai sitten vauhtia helmikuussa 2014 alkaneesta Ukrainan kriisistä.

Itämerellä lisääntyvän jännityksen reaalisena pohjana ovat kuitenkin jatkuvasti osapuolten huolet Pietarista ja Baltiasta, jotka ovat eskaloituneet samassa tahdissa sapelinkalistelujen kanssa. Voi sanoa, että vaikka Suomen ulkopoliittinen johto on hyvin perustein pitänyt yhteyttä Venäjän johtoon, olemme menettäneet vuosia ilman varsinaista kaikkiin osapuoliin suuntautuvaa todella aktiivista vakauspolitiikkaa ja horisontaalisen eskalaation hillitsemistä. Siihen tarjoaisi jatkuvasti mahdollisuuden asianmukainen Itämeren alueen selkeä geopoliittinen analyysi, joka pitää sisällään sekä sotilas- että talousmaantieteen.

Itämeren geopoliittisen analyysin lähtökohta on, että alueen talous- ja sotilasmaantieteessä Pietari ja Baltia ovat kuin kaksi rinnakkaista ruutitynnyriä. Jos toinen sytyttää toisen, omakin tynnyri räjähtää. Siksi Itämerellä on jo nyt vakauden perusteet. Kummallakin on kaikki syy pitää sitä yllä kohtuullisten volyymien tasolla eikä antaa eskalaation kehittyä kalliiksi ja vaaralliseksi kaikille osapuolille. Tämä on edelleen hyvä lähtökohta aloitteelliselle suomalaiselle diplomatialle.

Suomessa Naton jäsenyyttä kannattavien ajatus on viime vuosikymmenen alusta kulkenut niin, että on mentävä Natoa ja Yhdysvaltoja niin lähelle, ettei ole paluuta. Uusi Nato-arvio kertoo nyt julkisesti, että se tie on kuljettu loppuun. Amerikkalaisten kanssa ollaan teknologisessa lukituksessa. Olemme myös mukana lännen puolella Itämeren sotilaallisessa eskalaatiossa, ja se jatkuu nyt Yhdysvaltojen kolmen puolustushaaran tulona Suomeen harjoittelemaan.

Tässä tilanteessa maan natomieliset ymmärrettävästi odottivat kehotusta laittaa töpseli seinään. Nyt tämä selkeästi läntisin silmälasein tehty Nato-arvio sanoo, että käyttäkää järkeänne. Siinä pistorasiassa on sellainen jännite, että syttyy tulipalo.

Mitä nyt tehdään?

Vähintä, mitä Suomi voi tehdä, on välttää omalta osalta osallistumista Itämeren alueen vakauden horjuttamiseen ja sotilaalliseen eskalaatioon — olemalla sanoin ja teoin selkeä omasta sotilaallisesta liittoutumattomuudestaan.

Toinen kohta on tehdä aktiivisesta vakauspolitiikasta aktiivista.

Suurstrategian muuttaminen

Nato-arvion varsinaiset johtopäätökset ovat järeää luettavaa. Ne tiivistyvät esimerkiksi seuraavissa muotoiluissa.

”Jos Suomi – ja Ruotsi – jättäisivät Nato-jäsenyyshakemuksen, se olisi strategisesti erittäin merkittävä asia paitsi kyseisille hakijamaille myös koko liittokunnalle. Pohjimmiltaan kyse olisi suurstrategian muuttamisesta, joka vaatii huolellista harkintaa. Pienet maat eivät usein muuta ulkopolitiikkansa perussuuntaviivoja. Niille jatkuvuus on merkittävämpi asia kuin suurvalloille. Mikä tahansa muutos vaatisi myös sisäpoliittista yksimielisyyttä, jotta se nähtäisiin oikeutettuna sekä kotimaassa että ulkomailla.”

”Siirtymä olisi luonteeltaan geopoliittinen ja strateginen, yhtä merkittävä kuin esimerkiksi Ruotsin päätös ryhtyä puolueettomaksi maaksi noin parisataa vuotta sitten tai Puolan liittyminen Natoon 90-luvun loppupuolella. Nämä olivat kauaskantoisia päätöksiä, jotka muuttivat maiden asemaa poliittisina ja strategisina toimijoina. Toisin sanoen päätös liittyä Natoon ei olisi pelkkä Suomen Nato-kumppanuuden asteittainen laajennus.”

”Mutta Suomen (ja/tai Ruotsin) Nato-jäsenyyteen Venäjä reagoisi; geopoliittinen muutos olisi niin suuri, ettei Moskova voisi jättää sitä huomiotta. Suomen ja Venäjän suhteet kärsisivät huomattavasti ja poliittinen reaktio olisi ankara[…]”

Huomio kiintyy ”suurstrategian muuttamiseen” ja Ruotsiin ”noin parisataa vuotta sitten”. Suurstrategia tarkoittaa suurvaltojen voimasuhteiden muutosta pohjoisessa Euroopassa tai oikeastaan pohjoisella maapallolla. Kun Norja on jo Natossa, muodostuisi Venäjän rajalle yhtenäinen Yhdysvaltojen–Pohjolan–Baltian vyöhyke, ja Venäjä jäisi mottiin sekä Suomenlahdella että pohjoisilla merillä. Historiasta ei ole tietoa, että tällainen muutos suurvaltojen voimasuhteissa olisi tapahtunut ilman sotimista tai sopimista.

Viittaus Ruotsin historiaan liittyy myös suoraan Suomeen. Kummankin geopoliittinen asema määriteltiin Napoleonin sotien aikana ja vahvistettiin Wienin kongressissa 1815. Se tapahtui järjestelyssä, jonka eri yhdistelmin sopivat Aleksanteri I, Ruotsin kruununperillinen Bernadotte, Englannin ulkoministeri Castlereagh ja suomalaiset ”Turun realistit” eli Carl Erik Mannerheim, Jakob Tengström ja Kustaa Mauri Armfelt kannattajineen.

Osa uuden ajan alun ”Pohjoista ratkaisua” oli muodostaa uusi autonominen Suomen suuriruhtinaskunta Pietarin suojaksi ja myös Tukholman rauhoittamiseksi, koska itse Venäjä ei suoraan laajentunut Ruotsin maarajalle tai venäläistänyt Suomea. Sadan vuoden aikana suomalaiset valtasivat sivistysprojektina oman valtionsa ja julistivat sen itsenäiseksi joulukuussa 1917.

Samalla muodostui uudelleen sekä Suomen että Pietarin turvallisuusongelma. Kolmen sodan jälkeen Mannerheim ja Paasikivi ratkaisivat ongelman niin, ettei Suomi anna aluettaan Venäjän vihollisten käyttöön eikä siis ala itse Venäjän viholliseksi. Se on turvannut vakaan rauhan yli 60 vuotta, eikä kenelläkään ole argumenttia, miksi tätä vakautta pitäisi vaarantaa.

Nato-arvion Suomi–Ruotsi-osuus on mielenkiintoinen, mutta ei koko kuva. Tukholmassa ei syntyne ensimmäiseksi innostusta ajatuksesta, että yhteisen Nato-jäsenyyden kautta Ruotsi pääsisi jälleen sotilaallisesti maarajalle naapuriksi Venäjän kanssa.

Nato-arvion ajattelu muistuttaa nyt vuosia 1918 ja 1919, jolloin länsivalloista löytyi pienempiä herroja usuttamaan Venäjää vastaan, mutta vastuullinen valtionjohto kaikissa suurvalloista varoitti Suomea käyttämästä hyväksi Venäjän heikkoutta. Riippumatta siitä, millainen hallinto Venäjällä on, mottiin joutuneena se ennemmin tai myöhemmin yrittäisi murtautua siitä ulos. Arvion mukaan paine voisi suuntautua erityisesti Baltian maihin, ja sitä ne eivät ole koskaan ymmärtäneet.

Suomalainen ja ruotsalainen turvallisuuspoliittinen keskustelu tapahtuu ajankohtana, jolloin pohjoismaiden päämiehet matkustavat Washingtoniin tapaamaan presidentti Obamaa. Historian havinaa on valinnassa, menevätkö he hakemaan tukea konfliktiin vai liennytykseen. Liennytyksen edellytyksenä on kummankin osapuolen huolen syvällinen ymmärtäminen ja alueen sotilas- ja talousmaantieteeseen perustuvan tasapainon rakentaminen alenevalla sotilaallisten voimien volyymien tasolla – niin että kumpikin osapuoli hyväksyy sen.

Se merkitsee myös paluuta siihen myös Wienin kongressin ajasta alkaneeseen suurvaltojen perinteeseen, että pohjoinen kysymys voidaan sopia ja vakaus turvata omana kokonaisuutenaan, vaikka muualla maapallolla olisikin ongelmia. Kansalaisena on kaikki syy kannattaa presidentti Niinistön esittämää ajatusta arktisesta huippukokouksesta Suomen puheenjohtajavuotena. Kun asiat nyt Itämerellä kehittyvät kiihtyvällä vauhdilla, olisi merkittävää, että sen valmistelu turvallisuuspolitiikan osalta voitaisi aloittaa välittömästi ja muodostaa näin foorumi pohjoisen Euroopan tilanteen hallitsemiseksi.

 

Risto Volanen on yhteiskuntatieteiden tohtori ja entinen valtiosihteeri. Tämä kirjoitus on alun perin julkaistu hänen blogissaan 1.5.2016. 

 

24 KOMMENTTIA

  1. Se mikä jäi puuttumaan Nato-arviosta oli USAn osuus maailmanpolitiikan tekijänä ja se on ratkaisevasti muuttunut vuoden 1991 jälkeen. Sen jälkeen USA on laatinut suunnitelmat pysyäkseen yksinvaltiaana maailmassa ja alistaakseen kaikki maat Amerikan hegemonian alle. Koko USAn epäonnistunut politiikka Euroopan eteläpuolella tuhottuina valtioina ja valtavana pakolaisvyorynä osoittaa kaksinaamaista vallanhimoa. Halu osoittaa sotilasvoimaansa, mutta toisaalta myös NWOn edistäminen pakolaisvirralla.

    Obama poyhkeili puheessaan lehdistolle lausuessaan:‘“You can’t say it, but you know it’s true. Good evening everybody. It is an honour, to be here at my last, and perhaps the last white house correspondent Dinner then. You all look Great, The End of the Republic has never looked better.”’

    Kuinkahan moni kuulijoista tajusi, ett Obama puhui tosissaan tasavallan lopusta. Globalisaatiossahan ei saa olla yhtään kansallisvaltiota jäljellä.

    Huolimatta omista suunnitelmistaa USA ei tule pankkiirin ohjelmassa säilymään nykyisellään ja huomioiden, että nykyinen USA on pikemminkin kansoj tuhoava verenhimoinen susi kuin kansojen parasta ajatteleva heitä hallitsemaan pyrkivä suurvalta.

    Näistä Amerikan ongelmista kirjoitin Jussi Niiniston Iltalehden blogiin.

    Aina Neuvostoliiton sortumisesta lähtien USAlla om ollut yksi ja ainoa julkisuudessa esitetty toiminnan päämäärä. Vuonna 1991 se havaitsi olevansa maailman ainoa supervalta ja päätti, että tällaisen tilanteen täytyy jatkua ikuisesti. USAn toimintamalli tuhosi Neuvostoliiton ja tämä USAn demokratia ja hegemonia täytyy levittää kaikkialle maailmaan. Suunitelma täsmennettiin ja syntyi v. 1997 the Project for the New American Century (PNAC). Tämän ohjelman ydinsisälto on:

    A. Pax Americana, vallitsee ilmeisesti siell’, minne se on jo sotilaallisesti viety. Tämä pitäisi kertoa tänne saapuville pakolaisille. Amerikka on jo heidän maansa vapauttanut ja tuonut sinne amerikkalaisen demokratian. Kun maat on jo vapautettu ja demokratisoitu, niin miksi Obama edelleen vaatii Merkeliä lisäämään pakolaisvirtaa Eurooppaan?

    B. Amerikan globaalisen hegemonian turvaaminen

    C. Rebuilding American the Military (RAD). Armeijan rakentaminen uudelleen. Amerikan rauhan säilyttämiseksi ja laajentamiseksi armeijan täytyy perustua kyseenalaistamattomaan sotilaalliseen valta-asemaan.
    Amerikan sotilaallista ylivaltaa tarvitaan myoskin eliminoitaessa vaarallisia tai vihamielisiä hallituksia silloin kun se on tarpeellista. USA on erikoistunut hallitusten vaihdoksiin erityisesti tällä vuosituhannella ja aina tuhoisin seurauksin liittolaisilleen Nato maille. Irak Libya Syyria ja Ukraina ovat suoraan seurausta PNACstä: ”vaarallisen hallituksen vaihto”-ohjelmasta.

    D. Tulevat sodat ja Pax Americana. RAD kuvittelee mielessään, että tulevaisuudessa Yhdysvallat kontrolloi täydellisesti planeetta maan maata, merta, ilmaa, avaruutta ja kyperavaruutta. Ilmavoimien tulee ottaa avaruus tehokkaaseen käyttoon, jolloin mahdollisella vastustajalla on tuskin mahdollisuuksia vastatoimiin.
    Erillinen Space Service pitäisi perustaa, jotta voidaan varmistaa armeijan toimivuus taistelukentän lisäksi avaruudessa saavuttaaksemme maailmanlaajuisen hallinnan niin sotilaallisesti kui kaupallisestikin.

    Ehkäpä seuraava lausunto erään PNAC aktivistin suusta kertoo ytimen USAn sodankäyntimentaliteetista.
    Recently Perle commented on America’s war on terrorism: ”If we just let our vision of the world go forth, and we embrace it entirely and we don’t try to piece together clever diplomacy, but just wage a total war . . . our children will sing great songs about us years from now.”

    Kun heidän tavoitteensa on maailma täydellinen hallinta ja sitä ei saavuteta ilman Venäjän vastaista sotaa, niin onko Suomella mitään järkeä olla mukana ja yhtyä sotahullun Amerikan johdon toiveisiin päästä virallisesti hyokkäämään Suomen kautta. Siinä rytäkässä Suomi tulee olemaan kärkijoukoissa kohti Murmanskia, joka on vähintään yhtä tärkeä Venäjälle kuin Krimin tukikohta, jota he eivät sallineet Amerikan ottaa haltuunsa.
    http://www.informationclearinghouse.info/article3249.htm#idc-cover

    • Usa on jo menettänyt globaalin hegemoniansa. Moninapaisen maailman vallat toki pyrkivät maksimoimaan hegemoniansa kaikenlaisilla strategioilla, salaisilla ja julkisilla. Venäjä pyrkii hegemoniansa vähintään säilyttämiseen alueellisella tasolla ja katsoo suomen kuuluvan siihen.

      Moitit menetelmiä. Kenties muidenkin kuin usan menetelmät hegemoniansa säilyttämiseen ansaitsevat jonkun rivin (?).

      Autoritaaristen valtojen suurelta osin läpinäkymättömyyden suojissa tapahtuva julmuus ja mielivaltaisuus on aivan omaa luokkaansa.

      Raportti:

      Vuodesta 1990 alkaneen kylmän sodan jälkeisen aikakauden tilalle on syntynyt moninapainen järjestelmä, jolla ei vielä ole nimeä, mutta jonka tärkeimmät piirteet voi tiivistää seuraavasti:

      ● Siirtyminen pois järjestelmästä, jossa Yhdysvallat oli ainoa supervalta – joidenkin mukaan jopa ’hypervalta’ – ja jossa länsimaat yleensä pitkälti asettivat kansainväliset käytännesäännöt.

      ● Kiinan nousu mahdolliseksi tasaveroiseksi kilpailijaksi Yhdysvalloille sekä Itä-Aasian kohoaminen maailmantalouden dynaamisimmaksi keskukseksi, kun taas Euroopan unioni on menestynyt tällä alueella huonosti.

      ● Uudet pyrkimykset asettaa kansainvälisiä sääntöjä länsimaisen yhteisön ulkopuolelta, erityisesti BRICS-maiden taholta, sekä Venäjän tapauksessa muuttaa kylmän sodan jälkeisen järjestyksen sääntöpohjaa Euroopassa.

      ● Pääasiassa läntisten, mutta myös muiden sotilasmahtien rajalliset kyvyt saavuttaa ratkaisevia ja haluttuja tuloksia laajemmassa Lähi-idässä, joka on syvän, jatkuvan ja usein väkivaltaisen muutoksen kourissa.

    • ’”You all look Great, The End of the Republic has never looked better.”

      Kuinkahan moni kuulijoista tajusi, ett Obama puhui tosissaan tasavallan lopusta. Globalisaatiossahan ei saa olla yhtään kansallisvaltiota jäljellä.’

      Olisi mielenkiintoista tietää, mistähän yhteydestä tuo Obaman lausuma on reväisty. Missään nimessä hän ei ole voinut tarkoittaa USA:n loppua tasavaltana tai valtiona.

      ”Kun heidän tavoitteensa on maailma täydellinen hallinta ja sitä ei saavuteta ilman Venäjän vastaista sotaa, niin onko Suomella mitään järkeä olla mukana ja yhtyä sotahullun Amerikan johdon toiveisiin päästä virallisesti hyokkäämään Suomen kautta.”

      USA:lla ei ole mitään syytä hankkiutua sotaan Venäjän kanssa. Kuvitelmat sellaisesta ovat liian vilkkaan mielikuvituksen tuotteita. Sitä paitsi se, joka kilpailee Yhdysvaltain kanssa maailman herruudesta, ei ole Venäjä vaan Kiina. Venäjällä tosin jotkut ajattelevat toisin. Mutta mikään näistä kolmesta edellä mainitusta ei kykene sotilaallisesti nujertamaan kahta muuta.

    • Erittäin hyvä kirjoitus siitä suuruudenhulluudesta jossa Amerikka elää.

      Jokainen tervejärkinen tajuaa, että jos jokin yksityinen ihminen alkaisi mielessään kuvitella jotain samaa niin hänet suljettaisiin mielisairaalaan suuruudenhulluna ja vaarallisena.

      Nyt kuitenkaan maamme johto ei näytä tätä ymmärtävän vaan on pikemminkin tukemassa tätä sairasta megalomaniaa mikä viittaisi siihen , ettei omakaan pää ole enää terve.

      • P.s.
        Nyt näyttää yhä enemmän siltä että pieni ja harvalukuinen suuruudenhulluudesta kärsivien joukko johtaa maailmaa vieden sitä tragediasta toiseen ja suuriin uhkakuviin, joista voi olla todella vaikea ellei mahdotonta selviytyä tulevaisuudessa.
        Ja tämän mieleltään sairaan (psykopaattisen) ja ahneen joukon tahdon ja vallan alle pitäisi sitten terveen enemmistön sopeutua kohtalonsa hyväksyen. Onhan se nurinkurista, myös vaarallista.
        Asetelma pitäisi saada nopeasti käännettyä siten, että se viisaus, jota enemmistö edustaa tulisi maailmaa ohjaavaksi voimaksi pienen eliitin ahneuden ja sokeuden sijasta.

        The End Of America?: 13 Catastrophic Events Which Could Soon Lead To An American Apocalypse
        http://www.washingtonsblog.com/2016/05/the-end-of-america-13-catastrophic-events-which-could-soon-lead-to-an-american-apocalypse.html

  2. […]Pian samaan suuntaan alkoi vaikuttaa myös se, että Yhdysvallat suuntautui pois myös pohjoisesta Euroopasta. Sitä korvaamaan alettiin rakentaa Natoon ja Yhdysvaltoihin nojaavaa Baltian–Pohjolan ryhmittymää, joka voisi vähitellen sulautua Natoon.[…]

    En ole itse vielä lukenut Nato-arviota. Otetaanko siinä esiin se että Yhdysvaltain suuntauessa pois pohjoisesta Euroopasta Aasiaan päin (Asia Pivot) eristääkseen Kiinaa ja Venäjää toiselta(kin) suunnalta, tuli tarpeelliseksi hankkia Yhdysvaltain käyttöön ”liittolaisia” so. valjastaa sijaistaistelijat ottamaan vastuu Yhdysvaltain ulkopoliittisten päämäärien toteuttamisesta pohjoisessa Euroopassa? Ei edes Yhdysvaltain rahkeet riitä ylläpitämään omin varoin tarvitsemiaan sotajoukkoja, joilla käydä Kiinaa ja Venäjää vastaan.

    Yhdysvallat haluaa myös estää Kiinaa ja Venäjää hyödyntämästä suuren kustannushyödyn tuovia vesireittejä Jäämerellä ja Pohjois-Navan alueella jos jää siellä alkaa sulaa. Ja tietenkin sillä alueella on myös suuret luonnonvarat joiden liukumista Venäjän ja Kiinan käsiin halutaan estää – vaikka ne esim. Venäjän aluevesiksi voitaisiinkin katsoa

    Olen kolmen pojan äiti ja haluan, että Suomi jättäytyy sotilasliittojen ulkopuolelle. Minun ajatukseni mukaan poikieni siinä kuin minunkin puolustukselliset velvollisuudet kohdistuvat Suomeen, ei Yhdysvaltoihin, Venäjään tai Euroopan unioniin.

    • Niin, kaivattiinhan Suomeakin Islanninkin ilmavalvontaan ja Afganistaniin. Todellakaan Yhdysvaltain rahkeet ei riitä nykyisellä palkka-armeijalla tositoimiin, edes pelkkää Kiinaa vastaan. ”Edes” on kylläkin vähättelevää, sillä Kiina on jo varsin vahva sotilaallisesti: sen sukellusvenevoimat ovat maailman moderneimmat ja kasvaneet tahdissa johon kukaan muu ei pysty, ja Yhdysvaltain sukellusvenevoimat ovat puolestaan hyvin vanhat. RAND-ajatushautomon (joka on Pentagonin kumppani ja suunnittelee Yhdysvaltain sotastrategioita) simulaation mukaan Kiinan ilmavoimat ja ohjusjoukot ottaisivat selkeän voiton skenaariossa jossa Kiina hyökkäisi Yhdysvaltain puolustamaan Taiwaniin, vaikka amerikklaiset saisivat ilmavoittoja 10:1 suhteella.

      Yhdysvalloilla loppui maajoukot kesken sen yrittäessä miehittää yht’aikaisesti pientä osaa Afganistanista ja Irakista. Maajoukkojen miehistöä jouduttiin lähettämään uudelleen palvelukseen useammin kuin sääntöjen mukaan saisi, ja värvärit lähetettiin värväämään uusia sotilaita merijalkaväkeen ja armeijaan. Tämä siitä huolimatta että puolet Irakissa ja osa Afganistanissa toimivista miehittäjistä oli yksityisten palkka-armeijoiden palkkasotilaita. Aiemminkin olen huomauttanut, että NATO tuskin haluaa yhteenottoa Venäjää vastaan, koska NATO-mailla ei juuri ole maajoukkoja: se ei pysty miehittämään mitään. Edes yleinen liikekannallepano ei ole mahdollinen, koska NATO-maissa ei ole asevarastoja suuremmille maavoimille.

      En usko, että Yhdysvallat ja NATO oikeasti haluaa kuumaa sotaa Venäjää tai Kiinaa vastaan. Yhdysvaltain strategiana on viimeiset vuosikymmenet ollut hallitusten epävakauttaminen, ja sitä on yritetty Venäjällä ja Iranissakin. Eiköhän se jatka samalla linjalla. Kaikki tämä uhittelu ja lehdistön mustamaalaus nimenomaan tähtää hallituksen epävakauttamiseen, saamalla sen politiikan epäsuosituksi, jotta vallankaappausta voisi yrittää. Tietysti, uhittelun seurauksena voi olla yllättävä ylikuumeneminen.

  3. Risto Volasen mukaan Nato-arvion varsinaiset johtopäätökset ovat järeitä ja tiivistyvät esimerkiksi seuraavissa muotoiluissa:

    ”Jos Suomi – ja Ruotsi – jättäisivät Nato-jäsenyyshakemuksen, se olisi strategisesti erittäin merkittävä asia paitsi kyseisille hakijamaille myös koko liittokunnalle. Pohjimmiltaan kyse olisi suurstrategian muuttamisesta, joka vaatii huolellista harkintaa. ”

    Volanen kirjoittaa: Huomio kiintyy ”suurstrategian muuttamiseen” ja Ruotsiin ”noin parisataa vuotta sitten”. Suurstrategia tarkoittaa suurvaltojen voimasuhteiden muutosta pohjoisessa Euroopassa tai oikeastaan pohjoisella maapallolla. Kun Norja on jo Natossa, muodostuisi Venäjän rajalle yhtenäinen Yhdysvaltojen–Pohjolan–Baltian vyöhyke, ja Venäjä jäisi mottiin sekä Suomenlahdella että pohjoisilla merillä. Historiasta ei ole tietoa, että tällainen muutos suurvaltojen voimasuhteissa olisi tapahtunut ilman sotimista tai sopimista.”

    ”Riippumatta siitä, millainen hallinto Venäjällä on, mottiin joutuneena se ennemmin tai myöhemmin yrittäisi murtautua siitä ulos. Arvion mukaan paine voisi suuntautua erityisesti Baltian maihin, ja sitä ne eivät ole koskaan ymmärtäneet.” (Volanen)

    • Eiköhän asia kuitenkin ole jo harkittu. Wikileaksin paljastamat suurlähetystöjen sähkeet kertoivat että Yhdysvaltain suurlähetystö Suomessa yrittää saada mileipidettä täällä kääntymään NATO-jäsenyden kannalle tukemalla NATO-jäsenyyttä edesauttavia henkilöitä (eikä Kokoomus ja Suomen mediakaan ajaisi NATO-jäsenyyttä, ellei siihen olisi mahdollisuuksia).

      Toinen asia on, olisivatko Europpan NATO-liittolaiset Yhdysvaltain kanssa samoilla linjoilla. Esimerkiksi Yhdysvallat halusi Georgian ja Ukrainan mukaan NATO:on. Ukraina jo ehti jäsenyyttä hakeakkin Julia Timoshenkan johdolla, mutta NATO:n eurooppalaiset jäsenmaat suhtautuivat hakemukseen kielteisesti. Eurooppalaisilla NATO-mailla voi olla erilainen linja Suomenkin suhteen: onhan Suomi hyvin likellä Pietaria ja Muurmanskia ja pitkä yhteinen raja, sekä kaukana Keski-Euroopasta. Suomella on siis selkeästi erittäin strateginen sijainti, ja Ukrainan tavoin sen siirtyminen NATO-leiriin olisi selkeä uhka Venäjälle.

      Epäilen vähän sitäkin, oliko EU mukana Yhdysvaltain tukemassa Ukrainan vallankaappauksessa. Jos oli, kuinka moni EU-poliitikko asiasta tiesi? Nimittäin tilanne oli ja on hyvin tulenarka Euroopalle, ja taannoinen NATO-jäsenyyden torppaaminen kertoo siitä, että Euroopan poliittiset johtajat eivät niin paljon Ukrainaa riveihinsä kaipaa kuin Yhdysvallat.

  4. NATOsta puhuttaessa pitäisi ymmärtää se yksinkertainen perusasia, että käynnissä ei ole valtioiden väliset kahakat vaan järjestelmällinen maailmanvaltaus, joka on lähestymässä maaliaan – One World Government. Kansallisvaltioiden asettaminen vastakkain on ihmisten täydellistä harhauttamista, juuri sitä kaksinaismoraaliin perustuvaa – harhauttamista – johon ihmiskunnan toimintaa organisoivan varjohallituksen toiminta kokonaisuudessaan perustuu. NATO ei ole todellakaan Yhdysvallat, eikä edes kaikki NATO-maat yhdessä, koska sen takana on paljon suurempi voima. NATO on pelkkä työkalu maailmanvaltausta toteuttavalle kansainväliselle varjohallitukselle, joka hallitsee suvereenisti rahaa ja maailmantaloutta kuin myös ase- ja huumekauppaa lukuisten organisaatioidensa kautta, joista suurimpana voidaan mainita rikollisorganisaatio YK. Kyseisen varjohallituken valta on korruption voimalla kohonnut korkealla. Se on soluttautunut maailmanlaajuisesti kansallisvaltioiden huippuvirkoihin ja juuri sen vuoksi – kansallisvaltioita maailmanlaajuisesti – hajoitetaan parhaillaan sisältä päin. Sionistisen valemedian/nukkehallitusten syyttävä sormi luonnollisesti pyörii kuin tuuliviiri osoittaen milloin mihinkin ilmansuuntaan, vaikka sen pitäisi kohdistua vain ja ainostaan pankkijärjestelmään, eli pimeyden ytimeen.

    Ihmiskunnalla on siis vain ja ainoastaan yksi vihollinen rotuun, uskontoon tai kansallisuuteen katsomatta ja se on rahajärjestelmää hallitseva pankkimafia. Se on ihmiskunnan kärsimyksen aiheuttaja numero yksi, joten tässä vaiheessa ei ole mitään merkitystä sillä kuulummeko NATOon vai ei, sillä meitä hajoitetaan parhaillaan sisältä päin. Suomen velkaa tietoisesti lisätään, sosiaalijärjestelmää ajetaan tietoisesti alas ja muslimi invaasiota ajetaan tietoisesti ylös. Kyseinen yhdistelmä on sellainen kuoleman suudelma, joka pakottaa meidät muutamassa vuodessa polvilleen. Sen lisäksi muhkea eläkerahastomme on ”sijoitettu” kätevästi taivaan tuuliin, eli olemme varjohallituksen panttivankeja!

    • Hyvä tiivistelmä.
      Pankkimafiaa voi verrata syöpäkasvaimeen joka lähettää etäispesäkkeitä joka puolelle kohoa tuhoten lopulta sen. Pelkkä etäispesäkkeiden hoito on hölmöläisten hommaa eikä auta mitään joskin ehkä hieman pitkittää potilaan hengissä pysymistä ja kärsimysaikaa.

    • Suomen kansallisen kivääriyhdistyksen puheenjohtaja Runo K. Kurko:

      ”Suomen poliittinen johto on unohtanut todellisen demokraattisen vaihtoehdon tarjoamisen kansalaisilleen Sveitsin mallin mukaisesti, eli kansanäänestyksen toteuttamisen Suomelle elintärkeissä kysymyksissä. Kuvitelma sotilaiden ja politiikkojen asiantuntemuksesta sotilasliitto Naton todellisista tavoitteista on osoittaunut virheelliseksi. Ulkopoliittinen Instituutti ja Teija Tiilikainen ovat ainoastaan kansainvälisten pankkipiirien asialla tukiessaan tavoitettaan Suomen muuttamiseksi USA:n vasalliksi. Maanpuolustuskorkeakoulu tuottaa eversti Torsti Sirenin johdolla USA:lle uskollisia sotatieteen maistereita. Ainoan oikean tiedon välittäjänä Torsti Sirenistä on tulossa todellinen some-hitti, niin huonosti perusteltuja ovat kyseisen “kaluuna-herran” mielipiteet!

      Suomen poliittinen johto ei ole oppinut mitään Sveitsin maanpuolustuksen perusteista! Jokainen sveitsiläinen mies on velvollinen puolustamaan maataan ja siksi jokaisella reserviin kuuluvalla on rynnäkkökivääri patruunoineen kotona. Miksi Sveitsi ei ole halukas tapattamaan kansalaisiaan USA:n käymissä sodissa. Sveitsi selviytyi Toisesta Maailmansodasta miehittämättömänä maana, kuten Suomi. Saksan sotavoimia ei haluttu sitoa 1939 Sveitsin vuoristoon, sillä myös Saksassa ymmärrettiin 700 vuotta vanhan valtion kansalaisten itsenäisyystahto!

      Nato merkitsee Suomelle ainaostaan sitoutumista USA:n käymiin sotiin ja kansanmurhiin! Afganistanin, Irakin, Libyan ja Syyrian operaatiot ovat olleet hyökkäyksiä suvereenien valtioiden alueelle, ilman että USA tai Nato olisi ollut uhattuna. On erittäin vaikea nähdä mitään etua joutua USA:n pankkiirien käymien sotien tukijaksi. USA:n sotateollisuudelle on välttämätöntä käydä sotia globaalisti, jotta työllisyyteen vaikuttava teollisuus saa USA:n kongressilta tarvittavat miljardit käyttöönsä. Suomi ja Ruotsi ovat pieniä valtioita asukasluvultaan, mutta USA:n askenaasijuutalaisten pankkiirien riiston kohteita. Naton edellyttämät kansainväliset operaatiot ovat erittäin kalliita ja tulisivat merkitsemään pienille kansantalouksille velkaantumisen jyrkkää kasvua…”

      Koko artikkeli: http://nra.fi/puheenjohtajalla-on-asiaa-109/

  5. RT Deutsch sivulla alkanut mielenkiintoinen sarja kriisistä, johon Länsi on itsensä ajanut.
    Kuinka kaksi vuosikymmentä NL:n kaaduttua on voitu ajautua uuteen ’kylmään sotaan Idän ja Lännen välillä’?
    Syynä on pääosin Länttä ohjaava ideologinen kriisi joka on seurausta siitä, että se yrittää pakottaa muuta maailmaa omaan elämäntapaansa, kirjoittaa filosofi Dr Hauke Ritz

    Lännen ulkopolitiikka viimeisten 15 vuoden aikana on sarja useita epäonnistumisia. Se on häpäissyt itsensä maailmannäyttämöllä ja aiheuttanut vakavaa vahinkoa imagolleen maailmassa. Tämä on johtanut ideologiseen kriisiin lännessä. Tällä hetkellä kuitenkaan tätä ideologista kriisiä ei haluta hyväksyä ja tunnustaa vaan varustaudutaan geopoliittiseen kilpailuun ja syytetään muita epäonnistumisesta. Näin käännetään huomio pois omista virheistä.
    Lähtökohtana tähän uuteen kylmään sotaan, jonka keskellä tänään olemme, on epärealistinen perusajatus: nimittäin, että olisi mahdollista länsimaistaa koko maailma monine usein vuosituhansia vanhoine kulttuureineen.
    Tämä ajatus on epärealistinen voidakseen olla merkittävän ulkopoliittisen strategian lähtökohta. Kuitenkin viimeisten 25 vuoden aikana näin on täsmälleen tapahtunut.

    RT Deutsch Spezial: Die Logik des neuen Kalten Krieges – Teil 1
    In einer mehrteiligen Serie analysiert der Philosoph und Publizist Dr. Hauke Ritz exklusiv für RT Deutsch die Logik des neuen ”Kalten Krieges”. Wie konnte es nur zwei Jahrzehnte nach dem Zusammenbruch der Sowjetunion abermals zu einer Konfrontation zwischen Ost und West kommen? Grund hierfür sei vor allem eine ideologische Krise des Westens, der das Ziel verfolgt, dem Rest der Welt das eigene Lebensmodell aufzuzwingen.

    Die westliche Außenpolitik der letzen 15 Jahre ist eine Aneinanderreihung von Fehlschlägen. Sie hat sich auf der Weltbühne blamiert und dem Image des Westens in der Welt großen Schaden zugefügt. Dies hat zu einer ideologischen Krise im Westen geführt. Zurzeit kann diese ideologische Krise aber noch nicht eingestanden werden. Und so rüstet man rhetorisch gegenüber dem geopolitischen Konkurrenten auf, macht ihn für die eigenen Misserfolge verantwortlich, um so von eigenen Fehlern abzulenken.
    Am Ausgangspunkt dieses neuen Kalten Krieges, den wir heute erleben, steht somit eine – vorsichtig ausgedrückt – nicht sehr realistische Grundidee: nämlich die, dass es möglich wäre, die gesamte Welt mit ihren vielen, oft Jahrtausende alten Kulturen zu verwestlichen. Diese Vorstellung ist eigentlich zu unrealistisch, um zum Ausgangspunkt einer groß angelegten außenpolitischen Strategie zu werden. Und doch ist in den vergangenen 25 Jahren genau das passiert.
    https://deutsch.rt.com/meinung/38153-rt-deutsch-spezial-logik-neuen/

    • Jokseenkin samaa mieltä tri Hauke Ritzin kanssa. Millä perusteella vaadimme että muiden pitäisi kopioida meidän mallimme? Emme sitä ainakaan onnistumisilla voi perustella.

      • Sanopa muuta. Kyllä ’läntisen arvoyhteisön’ tunarointi on lähes täydellistä ja se taitaakin olla ainoa asia josta sille voi antaa huippupisteet.
        Kaikki paljastuu lopulta huijaukseksi ja petokseksi … vaikea enää löytää juurikaan mitään hyvää tämän yhteisön puuhista. Tuhoa kohti edetään.

        The Entire Status Quo Is a Fraud
        Truth is a dangerous poison in centralized hierarchies: anyone caught telling the truth risks a tenner in bureaucratic Siberia. (In the Soviet Gulag ,a tenner meant a ten-year sentence to a labor camp in Siberia.)
        And so the truth is buried, sent to a backwater for further study, obfuscated by jargon, imprisoned by a Top Secret stamp, or simply taken out and executed.Everyone in the system maximizes his/her personal gain by going along with the current trajectory, even if that trajectory is taking the nation off the cliff.
        http://www.washingtonsblog.com/2016/04/entire-status-quo-fraud.html#more-55361

    • Artikkelisarjan toinen osa ilmestynyt, alla muutama ote

      Osa II: virhearvio, joka on alussa

      1992 Francis Fukuyama julkaisi ylistetyn teoksensa ”The End of History”, joka rakentuu Lännen maailmanlaajuisen valta-aseman ja hegemonian varaan. Geo-strategit kuten Charles Krauthammer ja Zbigniew Brzezinski uskoivat samoin. Yhdysvaltojen politiikkaa viime vuosina onkin rakentunut tämän varaan.
      Mutta korjaavat mekanismit ulkopolitiikan aivoriihissä Washingtonissa, Lontoossa, Pariisissa ja Berliinissä ovat heikosti kehittyneet viimeisten 25 vuoden aikana. Lisäksi kriittistä julkista keskustelua ei ole hyväksytty.
      Niinpä kohtalokas, katastrofiin vievä tie pääsi alkuun ja äärimmäisen epärealistinen ajatus (globaali hegemonia, koko maailman länsimaalaistaminen) sai Lännen ulkopolitiikassa viralliset suuntaviivat ja läntisen sotilasliiton järjestelmä valitsi vastaavan kehitystien kuten Neuvostoliitto aikoinaan.
      Sekin oli todellakin perustanut ulkopolitiikkansa epärealistiseen odotukseen tulevasta maailmanvallankumouksesta.

      Teil II: Die Fehleinschätzung, die am Anfang steht

      1992 veröffentlichte Francis Fukuyama sein viel beachtetes Buch „Das Ende der Geschichte“, in dem er die globale Vorherrschaft des Westens postulierte. Geostrategen wie Charles Krauthammer und Zbigniew Brzezinski taten es ihm gleich. Die Theorien lesen sich heute wie eine Blaupause für die US-Politik der vergangenen Jahre. Doch wuchs auch der Widerstand gegen den globalen Führungsanspruch aus Washington. Der Philosoph und Publizist Dr. Hauke Ritz über die Logik des neuen „Kalten Krieges“.
      Doch die Selbstkorrekturmechanismen in den außenpolitischen Think Tanks in Washington, London, Paris und Berlin waren in den vergangenen 25 Jahren nur schwach entwickelt. Zudem wurde eine kritische Debatte in der Öffentlichkeit nicht zugelassen. Und so nahm das Unglück schließlich seinen Lauf. Die äußerst unrealistische Idee wurde zur offiziellen Leitlinie westlicher Außenpolitik. Damit schlug das westliche Bündnissystem einen ähnlichen evolutionären Weg ein, wie einst die Sowjetunion. Denn auch diese hatte ihre Außenpolitik ja auf der nicht sehr realistischen Erwartung einer kommenden Weltrevolution begründet.
      https://deutsch.rt.com/meinung/38178-rt-deutsch-spezial-logik-neuen/

  6. Historia ei ehkä sittenkään lopu kuten Fukuyama oletti kirjassaan 1992 eikä maailmaa panna Washingtonin pakettiin Clintonin tyyliin…?

    Mielenkiintoinen artikkeli: The dying dream of globalization — globalisaatio kuollut haave

    Mikäli Trump valitaan presidentiksi kaikki muuttuu kun nationalismi korvaa globalisaation.
    Maahanmuutto, kauppa, verotus, nationalismi ja NATO ovat asioita jotka tulevat kokemaan muutoksen.
    Globalisaatio ja maailmalla mahtailu on osoittautunut katastrofiksi Amerikalle ja sen on Trump paljastanut. Republikaanit eivät suostu eurooppalaiseen finanssieliitin ajamaan demokraattiseen sosialismiin.

    Republicans blanch at Trump’s unvarnished talk, and the Democrats pretend it’s the ‘60s
    … Globalization is dying, as far as the political base of America is concerned. The only politician in 2016 who crafted a message based on that profound truth was Donald Trump, and he forced the Republicans to confront it … Democrats such as Hillary Clinton refused to relinquish their Wilsonian, feel-good impulse to use American force to salve the wounds and hurts of humanity in distant precincts of the globe (globalization again). And Republicans were captive to the neoconservative notion that America could stand tall upon the globe by flexing its muscles everywhere (with a little Wilsonian, do-good nation-building along the way). Neither party could bring itself to accept the reality that the Cold War was over, and the post-Cold War effort to run the world as in the Cold War days has failed.

    Trump vs. Hillary is Nationalism vs. Globalism
    http://www.ihr.org

    • Paul C Robertsin arvio Trumpin ulkopolitiikan puheesta
      — jos Trump valitaan niin se on selkeä merkki siitä että kansa on pettynyt nykyiseen politiikkaan ja tiedostanut muutoksen tarpeen, sanoo Roberts.

      http://www.paulcraigroberts.org/2016/04/27/donald-trumps-foreign-policy-speech-paul-craig-roberts%E2%80%A8/

      Donald Trump’s Foreign Policy Speech
      Paul Craig Roberts

      Readers and foreign news organizations are asking me the meaning of Donald Trump’s foreign policy speech.
      On the surface, his speech is contradictory. Trump says he will rebuild US military might so that America will always be first. Yet Trump emphasizes that “we want to live peacefully and in friendship with Russia and China.”
      In a multi-polar world, there is no first country.
      Perhaps the “America first” bit is just an effort to ward off neoconservative attacks on his policy of peace. Perhaps Trump means that the US is going to continue to be the top dog, but that the US is going to cease using muscle to make others do what Washington wants.
      In my opinion, should Trump be elected, the importance would be that the electorate would have declared their lack of confidence in the political establishment. Unless Trump can put the establishment into the trash bin of history, he would not be able to accomplish much.

  7. RT Deutsch sivulla alkanut mielenkiintoinen sarja kriisistä, johon Länsi on itsensä ajanut.
    Kuinka kaksi vuosikymmentä NL:n kaaduttua on voitu ajautua uuteen ’kylmään sotaan Idän ja Lännen välillä’?
    Syynä on pääosin Länttä ohjaava ideologinen kriisi joka on seurausta siitä, että se yrittää pakottaa muuta maailmaa omaan elämäntapaansa, kirjoittaa filosofi Dr Hauke Ritz

    Osa III jatkona ylläoleviin osiin I ja II
    Viimeistään Irakin epäonnistuneen sodan jälkeen on selvää ettei yksinapainen maailmajärjestys voi toimia tulevaisuudessa. Venäjä ja Kiina ovat tehneet selväksi etteivät ne seuraa Washingtonin ulkopoliittista linjaa kirjoittaa Dr Hauke Ritz

    RT Deutsch Spezial: Die Logik des neuen Kalten Krieges – Teil 3
    Spätestens mit dem Scheitern der USA im Irak ist klar geworden, dass die unipolare Weltordnung keine Zukunft hat. Russland, China und der Iran haben unterdessen klar gemacht, dass sie eine von Washington losgelöste Außenpolitik verfolgen. Damit ist ein System der internationalen Beziehungen entstanden, welches dem der Zeit vor 1989 ähnelt. Die heute noch vorherrschende Ideologie des Neoliberalismus gerät zunehmend in die Defensive.
    https://deutsch.rt.com/meinung/38228-rt-deutsch-spezial-logik-neuen/

  8. “Usein sanotaan, että Nato perustettiin vastauksena Neuvostoliiton uhalle. Tämä on totta vain osaksi. Todellisuudessa Naton luominen oli osa paljon laajempaa hanketta, jolla oli kolme tavoitetta:
    1. Neuvostoliiton leviämisen estäminen
    2. Kansallismielisen militarismin uudelleenheräämisen estäminen tuomalla suuri määrä amerikkalaissotilaita Eurooppaan
    3. Tukea Euroopan poliittista yhdistymistä [siis liittovaltiohanketta. Suom. huom.]
    Sotilasliiton alkuperäisiä tavoitteita ei välttämättä lausuttu ääneen, mutta kaksi niistä pitävät edelleen, Neuvostoliiton kaaduttuakin.
    Naton tehtävä on estää militantin nationalismin nousu, levittää demokratiaa ja ajaa Eurooppaa kohti poliittista yhdistymistä.”
    http://www.vastarinta.com/brexit-kohti-itsenaisyytta/

    Itse laittaisin tuon lopun näin: Naton tehtävä on estää eliitin mielestä väärän nationalismin nousu, levittää demokratiaksi naamioitua poliisivaltiokehitystä ja ajaa Eurooppaa kohti pankkimafian hallitsemaa kommunistista Eurostoliittoa.

JÄTÄ VASTAUS