Greenpeace on saanut haltuunsa tietovuotona 248 sivua TTIP-vapaakauppasopimusta käsitteleviä sisäisiä muistiinpanoja. Papereita pääsee lukemaan Hollannin Greenpeacen TTIP-sivuilla.

TTIP on Yhdysvaltain ja Euroopan unionin neuvotteluvaiheessa oleva vapaakauppasopimus, jonka on määrä yhdistää ”maailman suurin talous” ja maailman suurin yhteismarkkina-alue samaan kauppablokkiin.

Brittilehti The Guardian, jonka toimittajat ovat lukeneet Greenpeacen hallussa olevat paperit, kirjoittaa, että vuodettujen neuvottelupaperien perusteella EU:n ja Yhdysvaltain välillä on sovittamattomia ristiriitoja.

Tietovuodon perusteella Yhdysvallat vaatii EU:ta heikentämään ympäristöä ja eläinten suojelua varten luotuja standardejaan. Luontojärjestö SierraClubin mukaan EU vaikuttaisi olevan tähän suostuvainen, kauppakomissaari Cecilia Malmström kiistää.

Amerikkalaiset käyttävät kosmetiikan valmistamisessa ainesosia, joiden testauksessa käytetään eläinkokeita, mikä on EU:ssa kielletty. Tämä vaikeuttaa tai jopa kokonaan estää amerikkalaisen kosmetiikan pääsyä EU:n markkinoille.

Yhdysvallat puolestaan ei halua keskustella tekniikan alaan (engineering) liittyvistä pulmakohdista, selviää sisäisestä muistiosta.

The Guardianin mukaan Euroopan komission europarlamenttia varten laatimassa neuvottelujen etenemistä kuvailevassa, myös tietovuotona julki saadussa muistiossa ei näitä ongelmia mainita ollenkaan. Julkisuuteen tarkoitetussa komission asiakirjassa puolletaan EU:n oikeutta säätää lakeja mutta sisäisessä muistiossa tällaista oikeutta ei edes mainita.  Julkisuuteen tarkoitetussa komission asiakirjassa puolletaan EU:n oikeutta säätää lakeja mutta sisäisessä muistiossa tällaista oikeutta ei edes mainita.Tietovuotojen perusteella Yhdysvallat vaatii, että EU velvoitetaan informoimaan amerikkalaista teollisuutta etukäteen suunnitteilla olevista laeista sekä sallimaan amerikkalaisyrityksille ja niitä edustaville lobbaajille vastaavan oikeuden osallistua eurooppalaiseen lainsäädäntöprosessiin kuin eurooppalaisilla yrityksillä on. Tähän tarkoitukseen esitetään useita erilaisia mekanismeja.

(Toim.huom. Kansalaisten oikeutta osallistua yhteiskunnalliseen päätöksentekoon ei ilmeisesti pidetä tarpeellisena kummallakaan puolen Atlanttia. Sen sijaan yrityksille halutaan järjestää monia väyliä kuten ehdotettujen lakien arviointiprosessi. Demokratialla ei ole tässä sijaa.)

Yhdysvallat haluaa sopimukseen mukaan osiot, jossa yritykset osallistuvat (omien tuotteidensa) riskien arviointiin ja arvioinnin perusteella tehtävään sääntelytyöhön.

Ennaltaehkäisevän varovaisuuden periaatetta, jota EU:ssa on pyritty noudattamaan, ei vuodetuissa muistioissa mainita.

Kiistat esimerkiksi elintarvikkeissa olevista torjunta-ainejäämistä ratkaistaisiin YK:n ruoka- ja maatalousjärjestö FAO:n Codex Alimentarius -järjestelmän puitteissa, The Guardian selittää.

Vuodetuissa asiakirjoissa puhutaan kaunistellen ”modernin maatalousteknologian tuotteista” sekä tarpeesta parantaa yhteistyötä niiden suhteen. Yhdysvallat haluaa mukaan myös ”globaali matalan tason läsnäolo” -aloitteen (Global Low Level Presence Initiative).

Näillä peitenimityksillä tarkoitettaneen, että EU:n tulisi sallia sellaisten elintarvikkeiden tuonti Euroopan unionin alueelle, joissa on jäänteitä EU:ssa kielletyistä geenimuunnelluista ainesosista ja myrkyistä – ilman varoittavia merkintöjä tuotepakkausten kyljissä.

EU:n edustajat samoin kuin amerikkalaiset ovat ehättäneet kutsua Greenpeacen paljastuksia ”myrskyksi vesilasissa” – ja vannoneet löytävänsä tietovuodon takana olevan tahon. Greenpeace on suojannut tietovuotajaa kirjoittamalla uudelleen kaikki asiakirjat, joten niiden lähdettä on vaikeampi saada selville.

 

Kommentti

Kaiken kaikkiaan vuodetut asiakirjat vaikuttavat vahvistavan sen kriitikkojen käsityksen, että vapaakauppasopimuksilla on tarkoitus päästää suuryritykset politiikan teon keskiöön tekemällä sitova sopimus asiasta ja luoda siten demokraattista valvontaa, legitimiteettiä ja vastuuta vailla oleva ylikansallinen rakenne.

Pk-yritykset ovat ilmeisesti tunnistaneet tämän sillä viime viikolla lakimiehille suunnattu ammattisivusto Law360 uutisoi eurooppalaisten ja amerikkalaisten yritysten  Business Alliance for TTIP -yhteistyöjärjestön toppuuttelevan Yhdysvaltoja ja Euroopan Unionia kiirehtimästä TTIP-vapaakauppasopimuksen allekirjoittamista.

Business Alliance for TTIP kannattaa vapaakauppasopmuksen allekirjoittamista, mutta ei niin että laatu kärsii kiireen takia. Järjestön mielestä takarajan asettaminen allekirjoittamiselle olisi epäviisasta koska se saattaisi johtaa huonoon lopputulokseen.

Bertelsmann-säätiö on tehnyt mielipidetutkimuksen TTIP:n kannatuksesta. Vain 18 % amerikkalaisista ja 17 % saksalaisista uskoo vapaakauppasopimus TTIP:n olevan hyvä asia. Kaksi vuotta sitten 55 % saksalaisista ja 53 % amerikkalaisista oli sopimuksen puolesta.

Myös Ranska ilmoitti viime viikolla ettei tue vapaakauppasopimusta, joka kaventaa standardeja ympäristön ja terveyden suhteen. Ranskan vastustus – mikäli se pitää – merkitsee sitä, että EU ei Euroopan unionina kykene ratifioimaan TTIP:ia.

Riikka Söyring

37 KOMMENTTIA

  1. Lienee luvattu yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista vallan ja mammonan muodossa niille suomalaisillekin maanpetturi-poliitikoille ja -virkamiehille, jotka tätä rikollista puolustavat.

    • TTIP on – aivan kuten NWO – vaarallisen viruksen kaltainen:

      Virukset tarvitsevat eläviä soluja lisääntyäkseen.

      Viruksen elinkierrossa on erotettavissa tällä perusteella neljä vaihetta.

      Ensimmäisessä virus tunnistaa isäntäsolunsa ja kiinnittyy siihen.

      Seuraavaksi virus siirtää perintöaineksensa isäntään, jonka jälkeen alkaa uusien virusten rakenneosien tuottaminen.

      Silloin isäntäsolu muuttuu virulentiksi eli niin sanotuksi virustehtaaksi. Virus ottaa siis solun aineenvaihdunnan komentoonsa ja ohjaa soluun ruiskuttamallaan perintöaineksella uusien virusten rakenneosien tuotantoa.

      Viruksen elinkierron neljäs vaihe käsittää uusien virusten vapautumisen isäntäsolusta, joka yleensä kuolee tämän tapahtuman seurauksena.

  2. Korjaus edelliseen kommenttiini: piti olla ”jotka tätä rikollista HANKETTA puolustavat”.

    • Kyllä, ilman muuta. Korruptiollahan homma toimii hyvin.
      Ja meikäläisiä on mukana tietysti, mm Halla-aho siunaa kaiken. Että sellainen perussuomalainen.
      Olisi hyvä saada nimet niistä jotka tätä rikollista hanketta ovat tukeneet.

  3. TTIP-vastustuksesta huolimatta USAn ensimmäinen LNG-kaasuntoimituslaiva saapui viimeviikolla eteläiseen Portugaliin.
    http://deutsche-wirtschafts-nachrichten.de/2016/05/04/erste-gas-lieferung-aus-den-usa-in-europa-eingetroffen/.
    EU:han oli jo aiemmin päättänyt luvasta avata USA:n energiakonsernien pääsyn Eurooppaan. Fracking siunattiin äskettäin Saksan parlamentissa hiljaisin äänin juuri siinä istunnossa, jossa suuren mediakohun saattelemana Merkelin hallitus antoi hyväksyntänsä rikossyytteen nostamiselle Böhmermannia vastaan Erdogan-satiirin johdosta. Saksa ei myöskään enää edes pääse irti ”energiasektoriaan” koskevista sijoittajansuojasopimuksista ja onhan seuraavan Natokokouksen pääteemanakin sopivasti energia.

    Kenraali Breedloven tilalle tulleen Naton Euroopan joukkojen uuden komentajan, amerikkalaisen kenraali Scaparrottin virkaanastujaispuheen viesti oli yhtä selvä: Venäjä on USA:n suurin uhka.

    http://deutsche-wirtschafts-nachrichten.de/2016/05/04/neuer-nato-chef-russland-ist-die-groesste-gefahr-fuer-die-usa/

  4. Arvi Pihkalalta hyvä artikkeli TTIP:istä: ”TTIP-vuoto: valtamedia alitti jälleen riman”, http://magneettimedia.com/ttip-vuoto-valtamedia-alitti-jalleen-riman/
    Artikkelin perusteella voi tässäkin todeta, että Suomen tuhoamiselle omistautuneet, ylikansallisia takapirujaan nuoleskelevat rikolliset vallanpitäjämme lakeijoineen käyvät – läpimädän valemedia-sylikoiransa avustamana – sotaa meitä tavallisia Suomen kansalaisia vastaan.

  5. Tähän väliin pieni dystopia-kertomus: Kokoomus ilmoittaa kesän puoluekokouksen jälkeen, että Suomi on modernin yksipuolueteknologian maa ja yksipuolueen nimi on Kansaton Kokoomus. Samalla ilmoitetaan, että Natoon on jo liitytty eikä Oregonin F-15 lennosto poistu enää Suomesta. TTIP on ollut jo pari kuukautta voimassa: tässäpä naposteltaviksi tuoreita GMO-mansikan ja lihansyöjätomaatin risteytyksiä kauppanimeltään ’Monsanto Fresh’. Orvolle saatiin jo sarvet kasvamaan. Heil Kokoomus!

    • Ai sekö orpo-piru helvetistä, joka jossain vaiheessa nousi maan päälle? Sehän on lukenut Schengen sopimustakin kuin konsanaan Piru raamattua.

    • Tälläinen yksipuolue on ollut olemassa jo pitkään ja sen nimi on ”glopaalit rapparit”, siihen kuuluu kaikki ministerit ja monet kansanedustajat sekä korkeimmat virkamiehet kuin myös kirkonmiehet riippumatta heidän puoluetaustasta ja uskonnollisesta vakaumuksesta. Erityisesti tähän puolueeseen kuuluvat Ruotsista 1600 luvulla tulleen Sursillin suvun ruotsinkielinen eliitti ja suomenkielisiä jälkeläisiä, aina Ahon Eskosta Lipposen Paavoon. Jopa samoihin aikoihin Intian suunnalta tulleet tummatkin ovat isänmaallisempia kuin nämä. Ironista jopa on, että lähes kaikki liputuspäivät on pyhitetty tämän suvun jälkeläisille Runebergistä, Topeliuksesta, Lönruutista ja Snelmannista lähtien.

    • Nuo Compactissa esitetyt argumentit pätevät tietysti kaikki. Kun niitä sitten tarkastellaan kylmän sodan kehityksen kehyksessä ja ottaa mukaan sen ” reunaehtoja” eli että

      EU on samalla tavalla kuin NATO USA.n projekti, ja ne molemmat on suunnattu Venäjää vastaan. Eikä sillä siis ole mitään merkitystä, mitä saksalaiset, ranskalaiset tai britit haluavat tai ovat halunneet, ovatko ne halunneet luopua suvereenisuudestaan ja jonka tilalle amerikkalaisten käskystä on viety läpi niiin Brüsselin
      ”sanelu”kuin EU ja NATO ja ainoastaan ne poliitikot jotka tätä projektia kannattavat päästettiin kunkin maan hallitukseen.

      die EU ist genauso ein Projekt der Amerikaner wie die NATO, und sie ist gegen Russland gerichtet. Es spielt also gar keine Rolle was die Deutschen, Franzosen oder Briten wollen oder gewollt haben, ob sie ihre Souveränität aufgeben wollten und stattdessen das Diktat aus Brüssel, die EU und NATO wurde auf amerikanischen Befehl durchgezogen und nur Politiker in die jeweiligen Regierungen gelassen, die dieses Projekt unterstützen (Transatlantik Brücke).

      Der wirkliche Grund für den Kalten Krieg ( Kylmän sodan todellinen syy) http://alles-schallundrauch.blogspot.com/2016/05/der-wirkliche-grund-fur-den-kalten-krieg.html#ixzz47kuQ1yuQ

      löytää edestään umpikujan, josta ainoastaan pääsee vain peruuttamalla pois….

    • Seppo.

      juuri tuo perkeleen lobbaus koneiston takia, on EU:n ja Suomen poliittinen järjestelmä täysin läpeensä mätä.

      Voimme äänestää lähes ketä tahansa eduskuntaan kuvitellen että jotain voisimme muuttaa.

      Mutta odotas kun nämä lobbarit tulevat rahasäkkien kanssa kylään niin siinä menee suurimmalta osalta kansanedustajista politiikka saman tien uusiksi.

      Jo alkaa valehtelu ja kansan kusettaminen oman edun tavoittelemisen vuoksi!

      Vaihdellaan puoluetta jotta saataisiin parempia virkoja/titteleitä paremman rahan perässä

      Olen vuosien varrella tuntenut useita politiikassa mukana olevia henkilöitä ja olen paljon saanut heiltä tietoa joka ei ole julkista. Tiedän siis mistä puhun.

      Tänä päivänä en ole enää kuin yhden kahden kanssa keskustelu väleissä koska heistä on tullut yhtä mätiä kuin koneisto joiden rattaita he tietämättään/tiedostaen pyörittävät.

      Juuri eilen iltapäivällä juttelin ex-vasemmistolaisen edustajan kanssa joka kertoi kuinka oli saanut tarpeekseen näistä hiekkalaatikkoleikeistä eikä enää ole politiikassa mukana.

      LÄPEENSÄ MÄTÄÄ PASKAA KOKO TOUHU SANON MINÄ!!

      Money talks, bullshit walks, that is how life goes!

      Money persuades more than words!

      Juuri tästä syystä en enää äänestä.

      • No just. Noin 40% suomalaisista ajattelee samoin, että äänestäminen ei kannata. Jos nämä ääliöt menisivät ja äänestäsivät pienpuolueita jotka tarjoaa erilaisia ohelmia, niistä tulisi kertaheitolla maan suurimpia puolueita. Koko poliittinen johto vaihtuisi. Tai ainakin äänten väärentäjät joutuisi tekemään entistä mittavamman petoksen, ja siten entistä vaikeamman väittää oikeaksi.

        Miten hemmetissä luulet, että asiat sitten muuttuu? Sinulla on vain kaksi tapaa vaihtaa Suomen johto: äänestämällä tai väkivallalla. Kun tässä lampaiden maassa poliittisiin mielenosoituksiinkaan ei vaivaudu muutamaa kymmentä useampi kansalainen, vallankumous on melko kaukainen haave. Mene siis hemmetissä äänestämään, mutta älä äänestä vallassaolevia puolueita!

        • Anteeksi Pertti että en jaa kanssasi tuota optimismia.

          Kuvitellaan että tuo mainitsemasi pienpuolue saisi jytkyn. Entä sitten??

          Niin hän perussuomalaisetkin saivat ja mikä muuttui??

          Toiset hallitusneuvotteluihin osallistuvat puolueet näyttäisivät persettä tuolle jytkyn saaneelle Eu- ja Euro- kriittiselle pienpuolueelle ja tämän jälkeen heille olisi tarjolla ainoastaan paikka ”laulukuoroon”!! Siis kävisi aivan kuten persuille edellisissä vaaleissa – jäivät ilman hallituspaikkaa!

          Olen miettinyt monesti miksi Persut käänsivät takkinsa hallitukseen menon yhteydessä.
          Tähän on vain yksi varma syy. Heidät painostettiin/pakotettiin tekemään niin!

          Eivät he sen tähden sitä tehneet että olisivat silkkaa ilkeyttään pettäneet omat äänestäjänsä.

          Ja aivan samoin kävisi esim. Ipulle jos he saisivat jytkyn.

          Eli mikään ei edelleenkään muutu!

          ”Same shit, just a different package”.

          Tulee mieleen vanha ja legendaarinen Mark Twainin toteamus:

          ”If voting made any difference they wouldn’t let us do it”

          Hyvä puoli Pertti tässä on se että ”Paska Nousee Aina Pintaan” joten se on helpommin kaikkien nähtävissä!

          Eikä Suomilaivan karilleajo tule kenellekään yllätyksenä.

          On niin kuin vanha merimies vastasi minulle kun kysyin häneltä miten elämä luistaa.

          ”vauhtia on kuin viemärissä mutta suunta on vain alaspäin”.

          Öitä Pertti.

          https://www.youtube.com/watch?v=-jEUq3hEjus

          • Noin se menee…

            Mutta mitä persuihin ja Soiniin tulee niin uskon, että Soini on jo pohjimmiltaan petturi ja on vetänyt huijaamalla taakseen kansaa.
            Mitä muuta Vatikaanin mieheltä ja usanistilta voisi odottaa?
            Ja Veikko Vennamon fanina epäilen että Karjalan takaisin valtaaminen kummittelee taustalla mutta siitä ei puhuta ?
            Eli tilanne Soinin kohdalla ei minusta olisi sama kuin muiden ’pakotettujen’.
            Hän on minusta ihan omasta tahdosta mukana ajamassa maatamme Natoverkkoon ja USAn siipien alle.

          • No mene ja tiedä!

            Yllä kuvaamani kuitenkin osoittaa sen että elämme näennäisessä demokratiassa, jossa äänestämisellä vaikuttaminen on enimmäkseen pelkkä illuusio.

            Länsimaisesta poliittisesta demokraattisesta järjestelmästä on tullut hirviö joka on kääntynyt siihen uskovia/luottavia vastaan.

            Valta on käytännössä otettu pois kansallisilta hallituksilta ja eduskunnalta koska päätöksiä tehdään liian paljon talousmaailman huipulla tavallisten ihmisten mitään asioista tietämättä!

  6. USA:lla on nyt kiire saattaa päätökseen TTIP, sillä amerikkalaisia pankkeja vastaan nostettujen kanteiden määrä kasvaa jatkuvasti. TTIP mahdollistaisi sen että kansalliset tuomioistuimet voitaisiin kokonaan kiertää.
    Saksan korkein oikeus katsoi 2011 antamassa tuomiossaan että ,pankkien neuvonnalla korko-swap-sopimuksissa on oltava korkeat vaatimukset. Tuomioon perustuen Pforzheimin kaupunki vaatii JP Morganilta 57 miljoonaa takaisin, sillä kyseessähän on kunta ja kuntia koskee spekulaatiokielto. Eikä näitä samanlaisia kuntia ja yrityksiä löydy pelkästään yhdestä EU-maasta.
    http://deutsche-wirtschafts-nachrichten.de/2016/05/07/usa-planen-mit-ttip-frontal-angriff-auf-gerichte-in-europa/
    Hyvin todennäköisesti imperiumi tulee kuitenkin hoitamaan homman kotiin ironiasta huolimatta , että jotkut vaativat uusliberalisti Margaret Thatcherin sanoilla ” I want my money back” amerikkalaisia pankkeja vastuuseen?

  7. Jenkeissä ei ole tietääkseni yhtäkään suuren pankin johtajaa tuomittu vankeuteen pankkien tekemistä rikoksista!

  8. Tässä vielä pari pointtia professori Wolfgang Bergerin näkemyksestä , mistä TTIP:ssä oikeastaan on kyse. http://www.wissensmanufaktur.net/die-nato-der-wirtschaft
    1) Kyse ei ole suinkaan vapaasta kaupasta vaan muutos aiempaan yksi mies yksi ääni periaatteeseen on TTIP:ssä one dollar one vote.
    Bei den Abkommen, die jetzt auf uns zukommen, geht es um einen grundlegende Änderung der Machtverhältnisse: One man one vote (eine Stimme für jeden Bürger) soll ersetzt werden durch One dollar one vote (eine Stimme für jeden Dollar).
    2) TTIP on tosiasiassa EU:n jäsenmaita ja niiden parlamentteja koskeva vallankaappaus. Tämä coup kerrotaan vasta Britannian Brexit -äänestyksen jälkeen.
    Dieser Coup der Entmachtung der Mitgliedsstaaten und ihrer Parlamente soll erst nach der Abstimmung der Briten über den EU-Verbleib bekannt geben werden

  9. Artikkelin kirjoittajan johtopäätös ettei EU Euroopan unionina kykene ratifioimaan TTIP:ia, lienee oikea.
    Mutta olisikohan mahdollista, että EU- komissio päättää yksin TTIP:stä..

    Maaliskuun lopulla 2016 EU-komission kaupasta vastaava komissaari Jean-Luc Demarty nimittäin ilmoitti, että EU-jäsenmaiden parlamenttien ei olisi pitänyt saada päättää Kanadan kanssa tehdystä sopimuksesta.
    Tämän hän perusti siihen, että kauppapolitiikka kuuluu komission kompetenssiin.

    Ende März 2016 erklärte der Generaldirektor Handel der EU-Kommission, Jean-Luc Demarty, dass die Parlamente der EU-Mitgliedstaaten gar nicht über das Abkommen mit Kanada entscheiden sollten. Handelspolitik falle in die Zuständigkeit der Kommission.

    http://www.wissensmanufaktur.net/die-nato-der-wirtschaft

  10. Mitenkähän tämä metafora TTIP on Troijan hevonen olisi ymmärrettävä, kun toiset väittävätkin CETA:aa Troijan hevoseksi? Tämän viikon perjantaina kokoontuu Brüsselissä eurooppalainen ulkoasiainministeri-neuvosro päättämään,miten CETA;n kanssa edetään. Mahdollisena pidetään, että neuvosto tekisi lokakuussa väliaikaisen CETA-päätöksen ilman kansallisten parlamenttien ratifiointia. Jo nyt tällaista komission kantaa pidetään hyvin kyseenalaisena, koska kyse on EU:n kompetenssiin kuuluvasta sopimuksesta. USA ei ole neuvotteluissa suostunut EU:n vaatimiin TTIP-rajoituksiin- ja miksiköhän ei?
    CETA taitaakin olla se oikea Troijan hevonen. Faktahan on, että USA:lle CETA+rajoituksia sisältävä TTIP olisi huonompi kuin CETA kokonaan ilman TTIP:tä rajoituksineen. EU:lle asia olisi juuri päinvastoin,ilman TTIP:iä rajoituksineen CETA olisi sille oikea Super-Gau.

    http://www.nachdenkseiten.de/?p=33314

  11. Kohti itsetuhoa — erittäin hyvä artikkeli järkyttävästä totuudesta

    TTIP-sopimus muuttaisi perinpohjaisesti eurooppalaisia yhteiskuntia, uskoo kansainvälisen oikeuden professori Martti Koskenniemi Helsingin yliopistosta. EU:n ja Yhdysvaltain vapaakauppasopimukseen sisältyvä investointisuoja rajoittaisi merkittävästi valtioiden mahdollisuuksia säätää lakeja muun muassa ihmisten ja ympäristön suojaksi.

    – “TTIP on ennennäkemätön vallansiirto, koska se antaisi yksityisille amerikkalaisille sijoittajille mahdollisuuden haastaa julkisen vallan päätökset. Kansainvälinen pääoma saisi oikeuden vaatia julkista valtaa toimimaan itselleen edullisella tavalla”, Koskenniemi selittää Minimahdin mukaan.
    http://mvlehti.net/2016/05/11/oikeusprofessori-jyrahtaa-ttip-sopimuksesta-tassa-luodaan-suursijoittajien-hallitsemaa-maailmaa/

  12. Zürichiläisen teknisen korkeakoulun ETH:n tekemä tutkimus osoittaa että 147 suuryritystä johtavat maailman taloutta. Taloudellisen vallan keskittyminen näille 147 yrityksille jotka ovat vielä täysin sidoksissa toisiinsa todetaan romuttavan demokraattisen valtiokäsityksen, estävän kilpailukykyä ja vaarantavan koko systeemin vakauden.. Se että noista 147 yrityksestä vielä kolme neljäsosaa ovat finanssialan yrityksiä ei oikein ihmetytä. Sen sijaan Suomen taloutta ajatellen voi vain kysyä, onko Suomessa käytävä kilpailukykykeskustelu enää pelkkiä sanahylsyjä nykyisenlaisen agressiivisen globaalikapitalismin todellisuuksien näkökulmasta katsottuna..

    http://www.forschung-und-wissen.de/nachrichten/oekonomie/147-konzerne-kontrollieren-die-gesamte-weltwirtschaft-13371950

  13. The Collapse of the European Union: Return to National Sovereignty and to Happy Europeans?

    Imagine – the European Union were to collapse tomorrow – or any day soon for that matter. Europeans would dance in the streets. The EU has become a sheer pothole of fear and terror: Economic sanctions – punishment, mounting militarization, the abolition of civil rights for most Europeans. A group of unelected technocrats, representing 28 countries, many of them unfit to serve in their own countries’ political system, but connected well enough to get a plum job in Brussels – are deciding the future of Europe. In small groups and often in secret chambers they decide the future of Europe.
    http://www.globalresearch.ca/the-collapse-of-the-european-union-return-to-national-sovereignty-and-to-happy-europeans/5524555

    Under the TTIP, the citizens of Europe would lose out on all fronts. Europeans would become literally subjects of a corporate empire, led by the United States of America. EU countries would stop being sovereign nations, even more so than is already the case under the current Brussels dictate. As the secret TTIP documents reveal, the agreement would be the death knell for Europe. Here is what Susan George, philosopher and political analyst and President of the Planning Committee of the Transnational Institute in Amsterdam has to say:
    ▪ The food we import would be chemically treated, would be genetically modified, would have no labels. You wouldn’t know exactly what is in your food. You could buy chicken that has been rinsed in chlorine, you could have beef that was raised with hormones, you could have biosynthetic food made out of one gene of a plant another of an animal, and this would not be labeled.
    ▪ In the area of agriculture again, it is very likely that we would lose a great many farmers, because if we lower the tariffs of agriculture we will have a flood of American [highly subsidized, GMO]-corn and basic grains flooding into Spain and that will ruin a lot of farmers, exactly the way the ”campesinos” in Mexico were ruined by the North American Free Trade Agreement, the NAFTA.
    ▪ ln the area of health, the pharmaceutical companies [want] to get rid of generic drugs. They have already succeeded in forcing the generic drug companies to repeat all of the clinical trials that they have already had to do with the same identical medicine but which has a brand name. To make it a generic drug you have to start all over again: clinical trials, blind tests, and so forth. So medicine would become much more expensive.

    But most important:
    ▪ [The TTIP] is about giving corporations the freedom to sue governments if they don’t like a law that the government has passed.
We have a lot of examples now, because in hundreds of bilateral treaties this private judiciary system exists, and for example, the government of Egypt raised the minimum wage and a company, an important company, Veolia, from France, sued them because they would have to pay their workers more. This case has not been decided yet, but one case that has been decided is for example, Ecuador, which refused that an American petroleum company could drill in a particular region. Well, they said this is a protected area and you cannot drill here. And the company said, ah, we will sue you; and they won. And they have a fine on Ecuador of 1.8 billion dollars which is a lot of money for a small and fairly weak country.
    This simply means that private corporate courts would be above the laws and courts of sovereign nations. There would be no sovereignty left; not even the little idependence Brussels has not yet destroyed. EU nations would all be under the rules of an Anglo-American led corporate empire.

  14. Kaikki pelkää Donald Trumpia

    Kaikissa on huonot puolensa ja Trump tyyleineen ei tietenkään kaikkia miellytä, mutta Trumpin ajamat tavoitteet olisivat varmastikin koko maailmalle positiiviset. Pelkästään USA:n ulkopolitiikan muuttaminen rauhanomaisemmaksi ja ”vapaakaupan” vastustaminen ja siitä perääntyminen tai radikaalit sääntömuutokset siihen olisivat jo muutos parempaan suurelle osalle maapalloa.

    Kyse on siis niin suurista asioista, että jos ne edes osaksi toteutuvat, niin Donald Trump on oikeasti Nobelin rauhanpalkinnon arvoinen mies, toisin kun Barack Obama.
    Lisää linkistä. upea kirjoitus:
    http://nikokauko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/216694-kaikki-pelkaa-donald-trumpia

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here