Milanovic: Eriarvoisuuden taloudellinen merkitys

Alla oleva on tiivistelmä professori Branko Milanovicin haastattelusta, jonka teki Nicola Melloni.

Maailmanpankin ekonomistinakin työskentelemään ehtinyt serbialais-amerikkalainen professori Branko Milanovic kysyy Social Europe Journalissa: ”Miksi globaalilla eriarvoisuudella on merkitystä?” ja vastaa kysymykseensä.

Eriarvoisuus oli pitkään marginaalissa sekä akatemian että poliitikkojen – eritoten vasemmiston, jonka pitäisi olla herkkä sosiaalisten aiheiden suhteen – keskuudessa, Branko Milanovic toteaa. Talouskriisin myötä eriarvoisuus nousi yhtäkkiä keskeiseksi teemaksi jokseenkin odottamatta. Milanovicin mielestä vastaus on kaksijakoinen.

Taloudellinen eriarvoisuus ei ole mikään uusi ilmiö, mutta 25 vuoden ajan keskiluokka onnistui olemaan huomioimatta tulojen kasvun puuttumisen turvautumalla kulutusluottoihin ja lainaamiseen. Kriisin myötä tämä kupla puhkesi ja se iski miljooniin ihmisiin todella lujaa, koska talous oli taantumassa ja palkat liikkuivat alaspäin. Äkkiä ei ollutkaan mahdollista maksaa takaisin niitä velkoja, jotka oli otettu. Ei pidä unohtaa että Yhdysvalloissa yksityissektorin velka oli korkeampi kuin maan bruttokansantuote, Milanovic lausuu.

”Ja pian he käsittivät, mitkä heidän materiaaliset olosuhteensa todellisuudessa olivat, ja että he eivät olleet nähneet oikeaa talouskasvua yli 25 vuoteen. Samaan aikaan oli joukko ihmisiä, kuuluisa yksi prosentti […], joilla oli mennyt todella hyvin.”

Kiinnostuksen eriarvoisuuteen siis herättivät ansiotulojen kasvun puute sekä ymmärrys siitä, että kasvun puute ei koskenut kaikkia ihmisiä – osa oli rikastunut suunnattomasti talouden pysähtyneisyyden aikana, professori havainnoi jatkaen tämän huomaamisella olleen todella suuri vaikutus. Occupy-liike, Indignados Espanjassa ja Syriza Kreikassa ovat seurausta havainnon tuomasta järkytyksestä.[i]

Milanovicin mukaan se, että taloudellinen eriarvoisuus ennen kriisiä ei ollut suuri poliittinen kysymys, johtuu paljolti siitä, että mitään vasemmistoa, joka olisi pitänyt aihetta esillä ei käytännössä enää ollut jäljellä. Monet nimellisesti vasemmistolaiset puolueet olivat liikkuneet kohti keskustaa, jotkut niistä toteuttivat käytännössä keskusta-oikeistolaista politiikkaa. Italiassa entiset kommunistit ovat de facto oikeistolaisia. ”Nämä puolueet eivät esittäneet mitään kysymyksiä eriarvoisuuden kasvusta, ne vain toteuttivat uusliberaaleja oppeja […] kriisin iskettyä seurasi voimakas taloudellisia malleja ja poliittista edustusta koskeva harhojen katoaminen. […] Argumentointi, joka ajattelee sosiaalisten kriisien alaiseksi joutuneita ryhmiä vain vasemmiston viitekehyksessä, on virheellistä. Päinvastoin kriisin häviäjät ovat löytäneet poliittisen edustuksen (ääri-)oikeistossa.”[ii]

Välimerellisessä Euroopassa (Portugali, Kreikka, Espanjan Podemos) siirtymäliike on ollut vasemmalle mutta muu Eurooppa on siirtymässä oikealle, ei kuitenkaan Margaret Thatcherin oikeistolaisuuteen vaan muukalaisvihamieliseen ja anti-globalisaation suuntaan, Milanovic täsmentää. ”Eriarvoisuus ruokkii sekä radikaalivasemmistoa että radikaalioikeistoa samalla kun keskelle sijoittuvia puolueita puristetaan.”

Professorin mukaan uusliberaali talousteoria ei tutkinut eikä edelleenkään tutki taloudellista eriarvoisuutta, koska eriarvoisuus juontaa juurensa talousmalliin kuuluvista oletuksista. Täydellisen kilpailun mallissa markkinat määräävät hinnat – uusklassisissa malleissa ei ole sellaista muuttujaa kuin valta, ja tuloerot syntyvät yksinkertaisesti perityistä ominaisuuksista, jotka kukin toimija tuo tullessaan markkinoille – ja ominaisuudet otetaan uusliberaalissa mallissa annettuna, ne ovat mallissa ulkosyntyisiä. Empiirisesti tiedämme että kansantulon jaossa jakosuhde pääoman ja työvoiman välillä on jokseenkin vakio, professori huomauttaa.

Teknisten syiden ohella on poliittiset syyt siihen, miksi eriarvoisuus pidettiin marginaalissa, Milanovic sanoo. Eriarvoisuustutkimukset haastavat paitsi talouden myös sen maailman rakenteet, jossa elämme, eivätkä tällaiset kysymykset ole tervetulleita.

Varhaisella urallani Jugoslaviassa ja sittemmin Maailmanpankissa sekä länsimaissa sain huomata pääajatuksen olevan, että meillä on täydellinen järjestelmä eikä sitä pidä kyseenalaistaa, Milanovic kertoo. Psykologiassa tätä kutsutaan järjestelmän oikeuttamiseksi, se on tarve puolustaa lähestymistapoja jotka oikeuttavat järjestelmän olemassa olon sekä sen oikeellisuuden.

Nyttemmin asetelma on muuttunut, ja se johtuu monesta eri tekijästä. Aiemmin taloustiede ei huomioinut voimasuhteita vaan käytti ns. edustavaa toimijaa (representative agent), joka on eräänlainen keskiarvo kuvitteellisesta markkinatoimijasta teoreettisen kehyksen keskipisteenä. Tämä sulki oleellisesti pois kaiken moninaisuuden vaikka eriarvoisuus on jo määritelmällisesti moninaista. Ei voi olla eriarvoisuutta, jos ei ole eroja.

Miljoonat ihmiset ovat kriisin myötä huomanneet, että tulonjaossa on ongelma, ja julkinen mielipide on alkanut muuttua, joten tämä on johtamassa suureen muutokseen, sanoo Milanovic.

”Jopa valtavirran on täytynyt reagoida tähän uuteen tilanteeseen, instituutiot ja ajatuspajat eivät voi vain seisoa sivussa odottamassa tämän tärkeän ilmiön edessä; sitä ei voi sivuuttaa. Jopa Peterson-instituutti jota rahoittavat Washingtonissa sijaitsevat liikepankit, on alkanut tutkia eriarvoisuutta, jopa melko vakavissaan. Maailmanpankissa on sama juttu.”

Milanovic osoittaa globalisaatiota käsittelevässä kirjassaan Haves and Have-Nots että viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana kasvun tuloissa on vienyt lähes kokonaan rikkain prosentti, ja että Kiinan ja Intian työväestön ansiotulot ovat kasvaneet kun taas globalisaation häviäjät ovat olleet länsimaiden keskiluokka ja työläiset. Voi sanoa globaalin keskiluokan kasvaneen, ja tätä argumenttia on käytettykin uusliberaalin politiikan ja talousmallin puolustamiseen, mutta toisaalta voi kyseenalaistaa sen, että Kiinan ja Intian työntekijöiden tulojen kasvu olisi länsimaisen politiikan tulosta, eikä esimerkiksi Kiinan hallituksen toimien seurausta, ja Kiinaa tuskin voi kuvailla uusliberaaliksi, Milanovic pohtii. Kiina on avoin kansainväliselle kaupalle mutta institutionaaliset rakenteet ovat aivan erilaiset. Kiinan kommunismia ei mielellään pidetä esillä, koska halutaan osoittaa uusliberalismin auttaneen Kiinan köyhiä. Toisaalta palkkatason nousu Kiinassa saattaa tehdä sen vähemmän kiinnostavaksi sijoituskohteeksi, mikä mahdollisesti hidastaa työntöä lisäglobalisaation suuntaan, Milanovic arvioi.

Tulojen jakautuminen ei ole ainoa muuttuva tekijä, on myös teknologinen – ensi silmäyksellä neutraali innovaatio – ja poliittinen muutos, mutta niitäkään ei voi erottaa globalisaatiosta, eivätkä muutokset olisi nykyisenlaisia ilman globalisaatiota. Ajatellaan vaikka verotusta: Pääomien vapaan liikkuvuuden takia ei ollut mahdollista ylläpitää korkeaa veroastetta, joten politiikan oli pakko mukautua näihin rakenteellisiin muutoksiin, Milanovic sanoo. ”Vastaavasti Saksan työllisyyspolitiikan suunnan on pääasiassa sanellut saksalainen pääoma, uhkana uudelleen sijoittuminen Puolaan tai Tšekin tasavaltaan.”

Väestön ikärakenteen muutokset vaikuttavat myös. Kiina on keskellä demografista siirtymää, ja väkiluku saavuttanee huippunsa seuraavan vuosikymmenen aikana; Intiassa suunta on toisenlainen, siellä kasvuhuipun saavuttaminen vienee puolen vuosisataa. Samaan aikaan Afrikan väkiluku kasvaa todella nopeasti. On arvioitu, että huipussaan maailman väkiluku tulee olemaan noin 11 miljardia. Milanovic ajattelee väestön kasvun tasoittuvan noin kahdessa vuosikymmenessä, ja koska pääomaa on runsaasti, eriarvoisuuden suunta voidaan kääntää. Hän ei myöskään ole pessimistinen teknologisen vallankumouksen suhteen. ”Aina kun ollut teknologinen muutos, on myös ollut pelkoja massatyöttömyydestä, mutta sitä ei ole koskaan vielä tapahtunut.” Uudenlaisia työpaikkoja syntyy uusien keksintöjen myötä vaikka emme osaakaan kuvitella, millaisia ne tulevat olemaan, Milanovic rohkaisee.

Henkilökohtaisesti Milanovic uskoo – vaikkei olekaan mahdollista laatia täsmällisiä ennusteita – että muut maat, joissa väestönkasvu on voimakkaampaa, tulevat ottamaan Kiinan roolin (globaalin talouskasvun veturina) ja tämä tasaa globaaleja palkkaeroja seuraavien 50 vuoden aikana. Länsimaissa tämä tulee kuitenkin olemaan poliittinen ongelma, koska siitä seuraa, että reaalipalkat eivät lännessä kasva. Siinä mielessä globaali, rikkaiden ja köyhien maiden välinen eriarvoisuus vähenee, mutta maiden sisäinen eriarvoisuus eri yhteiskuntaluokkien välillä tulee kasvamaan, arvioi Milanovic: Lännessä tulee seuraavien vuosikymmenien aikana mahdollisesti olemaan yhä enemmän kansallisia konflikteja globalisaatiosta ja tulojen jakautumisesta.

Milanovic pitää kiinnostavana sitä, että huolimatta taloudellisen kriisin vakavuudesta, ei ole näkynyt merkkejä vakavasta järjestelmän vastaisesta liikehdinnästä; jopa Ranskan kansallinen rintama Front National toimii demokraattisessa viitekehyksessä. Milanovic uskoo, että tulevina vuosina jännitteet kasvavat niiden puolueiden, jotka haluavat populistista vastausta kriisiin, ja plutokraattisten puolueiden, joiden täytyy tukahduttaa yhä kasvavan köyhän väestön voimat, välillä, ja tämä tulee johtamaan rahan yhä keskeisempään rooliin poliittisia päätöksiä tehtäessä.

Yhdysvalloissa on Milanovicin mukaan erityisen mielenkiintoinen tilanne. Toisaalla presidenttiehdokkaaksi pyrkii henkilökohtaiseen omaisuuteensa tukeutuen oligarkki Donald Trump, ja toisaalta eliitin oma ehdokas Hillary Clinton, establishmentin vankka puolustaja. Molemmat suosivat globalisaatiota ja puolustavat etuja, joita se tuo varakkaimmalle viidelle prosentille. Se, mitä tulee tapahtumaan, on se että molemmat tulevat tekemään kaikkensa jotta työläiset, tai mustat, tai vähintään taloudellisesti altavastaajan asemassa olevat eivät äänestäisi lainkaan, hän sanoo. Tämä voi johtaa demokratian vähittäiseen muuntautumiseen plutokratiaksi, ja ”siteeratakseni (Antonio) Gramscia, tällaisen ajattelun ja siitä hyötyvien ylivalta-aseman vahvistamista; toisaalta globalisaatiota vastustavan äärioikeistolaisen liikehdinnän kasvuun.”

Näin on jo länsimaissa. Intiassa on avoimesti oikeistolainen hallitus. Sellaisissa maissa kuin Kiina, Indonesia tai Thaimaa jako klassisen vasemmiston ja oikeiston välillä on vähemmän korostunut kuin lännessä.

Monet ekonomistit pitävät talouden kriisejä taloudellisen eriarvoisuuden, kasvaneiden tuloerojen seurauksena. Tulojen kasautuminen, pääomien keskittyminen yhtäälle aiheuttaa kokonaiskysynnän heikentymisen riskin. Tähän on ratkaisuja, vaikka ne eivät olekaan helposti saavutettavissa. Globalisaation vuoksi rikkaiden/pääomatulojen ankarampi verotus on vaikeaa: vaikka useampi maa korottaisi rikkaiden verotusta, aina löytyy maita, jotka ovat innokkaasti tarjoamassa alempaa verotusta pyydystääkseen liikkuvaa pääomaa.

Jos on niin kuin ranskalainen taloustieteilijä Thomas Piketty sanoo, että pääoman omistajuus vaikuttaa ratkaisevasti tulotasoon, tämä on se alue, jolla täytyy pyrkiä vaikuttamaan esimerkiksi tasaamalla eri yliopistoissa tarjottavan koulutuksen laatueroja. Koulutuksen tasoerojen kaventamisella olisi vastaava vaikutus kuin pääomien keskittymisen purkamisella, miettii Milanovic.

Samaan aikaan olisi tärkeää vähentää fyysisen pääoman keskittymistä päästämällä ammattiliitot yritysten johtokuntiin sekä luomalla ammattiliitojen ja työntekijöiden osakkuusohjelmia yrityksiin. Helppoja nämä ratkaisut eivät ole, mutta ne näyttäisivät paljon toteuttamiskelpoisemmilta kuin muut nykyään tarjolla olevat keinot, lopettaa Milanovic.

Lähde

Milanovic, Branko | Social Europe Journal (18.3 2016): Why global inequality matters https://www.socialeurope.eu/2016/03/why-global-inequality-matters/

[i] Toim.huom. Talouskriisin seurauksena ilmaantuneiden liikkeiden enemmistö on kuitenkin maassa kuin maassa enimmältään ”vasemmistolaista”, tai vielä oikeammin poliittisesti sitoutumattomia taloudellista oikeudenmukaisuutta vaativia tavallisia ihmisiä.

[ii] Toim.huom. Lehdistö on pelotellut äärioikeiston nousulla asettamatta äärioikeiston nousua oikeaan viitekehykseen so. noudatetun uusliberaalin politiikan epäonnistumiseen, jonka seurauksena tyytymättömät ovat alkaneet etsiä vaihtoehtoja nykymenolle.