Venäläismedia RT uutisoi puolustus- ja turvallisuuskomiteaa johtavan senaattori Jevgeni Serebrennikovin antaneen lausunnon, jonka mukaan Venäjä tulee kasvattamaan pohjoisluoteessa ja pohjoisessa olevilla maarajoillaan olevien joukkojen määrää mikäli Ruotsista tulee Nato-jäsen. Tämä koskisi myös Pohjanmerellä olevia joukkoja.
Käytännössä tämä merkitsisi sitä, että Venäjä kasvattaisi joukkojensa määrää Suomen kanssa yhteisellä rajalla.
Serebrennikov mainitsi myös Venäjän harkitsevan uusimpien ohjusjärjestelmiensä, joiden toimintaa Nato nykyisellään ei kykene häiritsemään, siirtämistä uhan alaisille rajoilleen vastauksena Naton laajentumiseen. Venäjällä on paitsi maailman pisin maaraja, myös enemmän yhteisiä maarajoja muiden valtioiden kanssa kuin millään muulla maailman valtiolla. Maa-alueeltaan Venäjä on maailman suurin valtio. Tällä on vaikutuksensa Venäjän ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan.
Serebrennikovin kommentti tuli kohta sen jälkeen kun Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov sanoi lehtihaastattelussa että Venäjä tulisi vastaamaan Ruotsin päätökseen liittyä Natoon ”ottamalla sotilaallis-teknisiä askeleita”. Venäjän aseteollisuus on pääosin täysin kotimaista.
Venäläinen Novaja Gazeta siteerasi maaliskuussa Venäjän puolustusministeriössä olevia lähteitään kertoen Venäjän armeijan ja laivaston lisäävän joukkoja ja modernia aseistusta lounaisessa suunnassa vastauksena Naton suunnitelmiin kasvattaa läsnäoloaan Mustan meren alueella. Venäjän Nato-edustaja Alexander Grushko lupasi ”totaalisen asymmetrista” vastausta mikä Nato pysyy aikeissaan tuoda uusia aseistettuja joukkoja Itä-Eurooppaan.
Lähde
RT (29.4.2016): Russia to boost military force if Sweden allies with NATO https://www.rt.com/politics/341330-russia-will-boost-its-military/
Europpalaisperäisen roikale ja rosvo sivilisaation saavutuksia on uudenmantereen ns löytäminen, koloniasaatio siellä suntäällä telluksella, britit oli siinä pahimpia, kun sitten Saksalaiset otti briteiltä opikseen ja aatun opusten viitoitamaa tietä yritti barbarossa suunitelmalla toteutaa vuorostaan venäjän resursien haltuunoton tunnetuin seurauksin. Viimeisin Venäjän resurssien haltuunotto yritys oli Jeltsinin aikakauden päättymisen yhteydessä tapahtunut amerrico pankin liikemiesten ja Beresvkyn operaatio Putin, mikä meni kuitenkin poskeeleen kun, Putin ei ollutkaan pelkkä marionetti, vaan patriootti, isänmaanystävä. Nykyisin menossa oleva Informaatio, hybriidi ja varsinkin yritys eristämällä näännytää taloussodalla ovat vain valmistautumista, lopulliseen rosvoukseeen ja yritykseen otaa militaarisesti haltuuun se mikä kuvitellulle läntiselle ylimystölle kuuluu. Siksi on ymmärrettävää Venäläisten aito huoli laajanmaan puolustamisesta, siihen he tarvitsivat erityisesti Krimiä, sen strateegisen merkityksen takia.Meitä on paljon varoiteltu lyömästä päätä Karjalan mäntyyn ,tuo iskeytyminen meillä on lähellä, jos jatkamme leikkimistä nato offensiiveillä, ei kyseesä ole puolustuksellinen ,vaan hyökkäyksellinen offensiivi.
Hyvin kirjoitettu. On miellyttävää lukea asiallisia viisaita mielipiteitä.
Venäjän reagointi on tietysti täysin normaali ja terve itsepuolustusreaktio tilanteessa jossa magalomaaniseen maailmanvalloituspsykoosiin ajautunut, valtaosin sionistien johtama Washington ahdistelee koko maailmaa valloitushankkeillaan, jotka todennäköisesti vain voimistuvat Amerikan presidentinvaalin jälkeen.
Koko maailman rauhan ja kehityksen kannalta olisi ensiarvoista että ’läntinen arvoyhteisö’ tiedostaisi psykoosinsa ja alkaisi ymmärtää sen epärealistisuuden ja vaarallisuuden. Mitään todisteita ei ole sen puolesta historiassa, että tällainen hanke olisi koskaan onnistunut vaan aina on päädytty totaaliseen tuhoon koska on olemassa tietyt rajat joita ei voida ylittää ja joihin ihmisen ja kansojen tulee asettua. Esimerkeistä ei ole pulaa.
Viittaan kommentteihini täällä: http://vastavalkea.fi/2016/05/02/mita-nato-arviosta-voi-sanoa/
Truth_hunter 6.5.2016 at 12:29
Paul C Roberts esittää oman näkemyksensä asiasta ja kehottaa Venäjää ja Kiinaa (myös Eurooppaa) olemaan varuillaan ja olematta valmis ’yhteistyöhön’ Washingronin kanssa sillä se koituu niiden omaksi turmioksi suvereenisuuden menetyksenä. On vain kaksi vaihtoehtoa: joko hyväksyä Washingtonin hegemonia tai valmistautua sotaan, sanoo Roberts.
Somnolent Europe, Russia, and China: Accept US Hegemony or Go to War?
The documents show that the European Union was a creature of the CIA.
That Russia and China permit Washington to operate in their media, in their universities, in their financial system, and in “do-good” NGOs that infiltrate every aspect of their societies demonstrates that both governments have no interest in their survival as independent states. They are too scared of being called “authoritarian” by the Western presstitute media to protect their own independence.
My prediction is that Russia and China will soon be confronted with an unwelcome decision: accept American hegemony or go to war.
http://www.globalresearch.ca/somnolent-europe-russia-and-china-accept-us-hegemony-or-go-to-war/5523732
Käynnissä on ennennäkemätön sota, jossa kansallisvaltioita murskataan parhaillaan sekä sisältä (muslimi-invaasio), että ulkoa (peloite ydinaseista ja suursodasta – ihmiskunnan provosointi täydelliseen kaaokseen. VALTIOIDEN VÄLISET KONFLIKTIT ovat pelkkä harso sille tuholle, jota international bankers ovat organisoimassa täydellä voimalla maailmanlaajuisesti.
Eurooppa natisee liitoksistaan; Lontoo – radikaali muslimi nostettiin juuri kuvernööriksi. Vapise valkoinen, sionistien suunnitelma etenee täydellä voimalla… suurmoskeijan rukouskutsu kaikuu euroopassa kuin tappava syöpä. Ja mitä ihmettä… USAn rasistinen multimiljonääri on kokenut taivaallisen herätyksen ja heittäytynyt yllättäen mustien, köyhien ja meksikolaisten parhaimmaksi ystäväksi. Näinhän se globalistien käsikirjoitus etenee. Patriootiksi naamioitunut Trump on sionistiomisteisen median suurin lemmikki ja ainoastaan siksi, että pankkimafia on käynnistämässä poliittisen järjestelmän maailmanlaajuisen alasajon. Korruptoituneet poliitikot/virkamiehet alistetaan suorasanaisen Trumpin sylkykupiksi, hänen vihollisiaan ovat luonnollisesti myös omaa rahaa painavat Kuuba, Iran ja Pohjois-Korea.
Pyramidin huipulla seisovien miekat on siis teroitettu, eli tulemme varmuudella näkemään valemedian hyökkäyksiä kansallisvaltioiden poliittista eliittiä kohtaan. Pankkimafia nosti poliittisen eliitin korruption avulla kansallisvaltionsa huipulle ja korruption avulla HE tulevat heidät sieltä myös alas syöksemään. Raha on petollinen käsite…. eilen se oli ahneen paras ystävä ja huomenna se tulee olemaan pahin vihollinen. Feikki-valtio Israel on tekemässä feikki-juutalaisten kautta juuri sen, minkä he ovat aina tehneet: täydellisen huijauksen!
Et siis jaksa uskoa tähän:
http://www.ihr.org
Mikäli Trump valitaan presidentiksi kaikki muuttuu kun nationalismi korvaa globalisaation.
Maahanmuutto, kauppa, verotus, nationalismi ja NATO ovat asioita jotka tulevat kokemaan muutoksen.
Globalisaatio ja maailmalla mahtailu on osoittautunut katastrofiksi Amerikalle ja sen on Trump paljastanut. Republikaanit eivät suostu eurooppalaiseen finanssieliitin ajamaan demokraattiseen sosialismiin.
Tuo eurososialismi tai kommunismi uusi tuleminen jota Trump ei hyväksy on käytännössä kansan rahojen siirtoa pankkimafialle.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001174959.html
Trumpin strategia saattaa purra kun hän saa keskiluokan taakseen ja vie Killaryn ääniä joilla suurempi merkitys kuin muutamalla superrikkaalla
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000001175057.html
Trumpiin uskovat he, jotka uskovat umpimätään poliittiseen järjestelmään ja siihen, että äänestämällä voi vaikuttaa – minä en usko. Yhdysvaltojen kaksi puoluetta palvelee 100% varmuudella pankkimafiaa, aidot isänmaalliset eivät saa palstatilaa heidän omistamassa mediassa, siellä paistattelee ainoastaan valeoppositio. Näin se valitettavasti tällä vallitsevalla valheen aikakaudella menee. Valemediaa seuraamalla voi kyllä havaita sen, mikä on globalistimafian seuraava siirto. Luoja sen tietää millaisia sopimuksia Obama solmi äskettäisellä Kuuban vierailullaan, eikä tarvitse olla mikään selvänäkijä tietääkseen, että Iran ja Pohjois-Korea on taas kerran lännen uhka valmistaessaan sitä näkymätöntä ydinasetta.
Trumpin räväkät kannanotot ovat vasta alkusoittoa sille kaaokselle, jota pankkimafia ajaa parhaillaan takaa. Itse näen asian siten, että kun tupa on saatu muslimi-invaasiolla täyteen, KANSALLISVALTIOIDEN POLIITTINEN ELIITTI on pankkimafian tähtäimessä. Sen he luonnollisesti tulevat hoitavamaan siten kuin ovat aina hoitaneet – sisällissodilla. Trump siis provosoi kansaa vihaamaan korruptoituneita poliitikkoja/nykyistä järjestelmää koko sydämensä pohjasta; epäoikeudenmukaisuutta tietoisesti kasvatetaan… kansa on saatava raivon valtaan. Pankkimafian taktiikka on aina sama: provosoi kansa nousemaan kapinaan oman maan valtaeliittiä kohtaan ja ota kyseinen valtio hallintaan. Tähän asti he ovat vaihtaneet vain lakeijoitaan, mutta seuraavien vuosien aikana he tulevat vaihtamaan koko järjestelmän. Vanhan on kuoltava uuden tieltä – One World Government.
Lähi-itä on tullut Eurooppaan – sattumaako?
Onkohan Thierry Meyssanin esittämä kenraali Mattis ihan realistinen optio Trumpille?
The military-industrial complex is preparing the candidacy of General James Mattis, and a war against the Iranian Revolution.
http://www.voltairenet.org/article191595.html
Mielenkiintoinen artikkeli – kiitos.
Pankkimafia ajaa INTERNATIONAL MARTIAL lakia kun käärmettä pyssyyn, eli siinä konseptissa Mattiksen nousu voisi näyttää luontevalta. Koko presidenttikisa on näytelmä, ja sitä se on nyt enemmän kuin koskaan, sillä käynnissä oleva härdelli on on jopa Hollywoodin mittapuulla mitattuna epätodellinen. Poliittisesti sitoutumattoman Trumpin tie valemedian parrasvaloihin on varmuudella korkeamman tason ”harhautus”, vaikka Trump ja äänestäjät eivät sitä itse tiedosta. Näinhän se aina menee, todelliset pelaajat seisovat taka-alalla kun pupetit pitävät rinta röyheänä poliittisia puheita. Pelin rakenne on kuitenkin muuttumassa, koska puoluejärjestelmät ajetaan tulevina vuosina alas. Trumpillekin annetaan siimaa vain niin kauan kun se palvelee pankkimafian tarkoitusta ja sen jälkeen tulee äkkipudotus.
Pankkimafia haluaa poikkeustilan ja sitä kautta vallan korruptoituneen suojelupoliisin / armeijan ylijohdon käsiin, ei vain USAssa, vaan maailmanlaajuisesti.
Jossakin nettisivulla esitetään myös yhtenä vaihtoehtona, että Obama jatkaa ”poikkeuslailla”.
Joo, olen kuullut samaa. Siis arveluja siitä, että tapahtuisi suuren luokan false flag isku, jonka johdosta astuisi voimaan poikkeustila ja Obaman kausi sen johdosta jatkuisi. Ainut suuren luokan isku ennen presidentin vaaleja voisi mielestäni kohdistua Rion olympialaisiin, joten saas nähdä miten kisat menee.
Kuka olisi mielestäsi se taho, joka lavastetaan syylliseksi false flag -iskuun?
Ainakin jotkut arvelevat, että 2016- Bilderberg kokouskin on vähän kuin symbolisesti Dresdenissä koska Merkel tiputetaan nyt alas.Uusliberaalista yhteiskuntapolitiikkaa hyödyntävää pankkimafiaa voidaan lukea sen manipulaatiotiedon avulla. Yksinkertaisin sen kaavoista on:todellinen piilotetaan ja näytetään väärä. . Manipulaatiotieto alkaa olla ehkä jo yksi suurimmista ja jatkuvasti kasvavista tiedon ”alueista”Ainakin sata vuotta muut tieteet, ennen kaikkea psykologia ja sosiologia ovat olleet sitä kartuttamassa ja suurin tuon tiedon soveltaja on ollut USA hegemoniapyrkimyksissään.
Meillähän on nyt jo muslimi-invaasio, hyperinflaation sanotaan kuuluvan samaan arsenaaliin. Amerikkalaisen shadowstatin mukaan hyperinflaatio on alkanut USA:ssa jo 2014. Se on vain vielä piilotettuna manipuloidussa virallisissa luvuissa.
Поздравляю Вас с 70-летием с Днем Победы!
Onnittelut kaikille Vastavalkean lukijille fasismista saavutetun voiton 71 vuotispäivän johdosta. 🙂
Lähetys alkaa Punaiselta torilta klo 10.00 Moskovan ja Suiomen aikaa, näkyy tuolta:
https://www.rt.com/on-air/
Jolle otti puheeksi hyperinflaation. Miten sellainen saadaan aikaan? Linkitän herra Kanin näkemyksen asiasta. Olen hänen kanssaan samaa mieltä. Historiakin sen osoittaa todeksi. Siitä ei vaan ole opittu yhtään mitään.
http://ebolakani.blogspot.fi/2014/02/eraanlaisia-spontaaneja-hyperinflaatio.html
Kuka tai ketkä olivatkaan II maailmansodan todelliset voittajat? -Punainen armeija, vaikka lännen historiankirjoitus kertookin aivan muuta. Siksi tämä Punaisen torin juhla on niin merkittävä. Venäjähän reagoi ” Naton laajenemiseen” juuri myös huippusolistien esittämällä Palmyran konsertilla, joka antaa
toivoa toivottomalta näyttävään maailmaamme. Toivottamaksi maailman tekee nyt yhä kasvava ihmisten kontrolli ja manipulaatio. Jo George Orwell tiesi: Se joka kontrolloi menneisyyttä, kontrolloi tulevaisuutta; se joka kontrolli nykyistä, kontrolloi menneisyyttä.
Freemannin (vapaan miehen) ”historiankirjoitusta II mailman sodan voittajista
Wer hat den II. WK wirklich gewonnen? http://alles-schallundrauch.blogspot.com/2016/04/wer-hat-den-ii-wk-wirklich-gewonnen.html#ixzz48A2xL5hO
voi todellakin suositella
Vastaus Riikalle:
länsiliittoutuman rahoittama, aseistama ja organisoima terrositiryhmä ”ISIS” uppoaa vieläkin sinisilmäiseen kansaan, eli muslimit ovat heitä, joista leivotaan aina terroristeja ja siten myös syyllisiä. Itse uskon siihen, että pankkimafian suunnittelupöydällä on jokin maailmanlaajuinen katastrofi – jonkinlainen tapahtumavyyhti – joka koostuu useasta iskusta samaan aikaan. Siihen liittyy varmuudella talousromahdus, koska käteinen taha halutaan mitätöidä uuden One World Currency pankkijärjestelmän myötä.
Maailmanlaajuisen sekasorron pankkimafia voisi saada aikaan false flag cyberhyökkäyksellä, jonka he tekisivät omaa pankkijärjestelmäänsä vastaan siten, että pankkien tietokanta äkillisesti ”tuhoutuisi”. Se olisi kauhistuttava skenaario, joka pysäyttäisi yhteiskunnan kertaheitolla ja johtaisi kaaokseen.
Talousromahdus minullekin tuli ensimmäisenä mieleen – ja sehän on lakisääteinen syy poikkeustilalle, myös Suomessa. (valmiuslaki, poikkeustilalaki, perustuslaki 23 §, 94 §, 95 § ja Lissabonin sopimus).
Kyberhyökkäyksestä syytettäneen Venäjä, Kiinaa, Irania tai ”terroristeja”.
Itse uskon, että ko. false flag hyökkäyksen tekijäksi lavastetaan kansa. Olet luultavasti tietoinen ilmiöstä ”Anonymous” ja siitä kuinka se edustaa ’kasvottomia hakkereita & meitä’… eli sinua ja minua. Anonymous ilmiötä levitetään parhaillaan jokaiseen maahan, se edustaa oppositiota, joka paljastaa eliitin valheet ja provosoi kansaa nousemaan heitä vastaan. Anonymous on jo varsin normaali ilmiö katukuvassa Venetzuelassa ja Braziliassa, jossa levottomuudet ovat räjähtämässä käsiin.
Anonymous on kaikki ja ei kukaan. Se on kaikessa nurinkurisuudessaan suorastaan nerokas työkalu pyramidin huipulle, sillä se ’hakkeroi ja hyökkää’ niin poliittista eliittiä kuin myös pankkeja vastaan. Anonymoushan on jo MUKA hakkeroinut pankkien huipputurvallisia tiedostoja siellä sun täällä, eli ensin härnätään ja sitten isketään maailmanlaajuisesti täydellä voimalla. Anonymous-ilmiö voimistuu varmuudella siinä vaiheessa kun kansallisvaltioiden maanpetturit ovat työnsä tehneet, koska provosoinnin päämääränä on kansan nousu, eli sisällissodat. Pyramidin huippu tulee heittämään poliittisen eliitin leijonille sillä hetkellä kun heistä ei ole enää heille hyötyä.
Uskon siis, että pankkimafia käyttää vanhaa taktiikkaansa provosoimalla konfliktin kaikkia osapuolia. He ovat kasvattaneet nykyisen poliittisen järjestelmän ja huijaukseen perustuvan pankkijärjestelmänsä huippukorkeuteen, ja nyt heidän on päästävä niistä eroon. Koska näin on, he höynäyttävät kansan murskaamaan oman valtionsa poliittisen eliitin ja yhteiskunta- ja pankkijärjestelmän. Anonymous on siten pankkimafian TYÖKALU, joka paljastaa eliitin korruption pala palalta ja heittää bensaa liekkeihin. Kasvoton anonymous on käynnistänyt poliittisen eliitin ajojahdin, jossa kierroksia lisätään niin kauan kunnes tulee romahdus. Anonymous on siten samankaltainen työkalu kuin valemedian suosikkipoika Trump, jonka perimmäinen tarkoitus on provosoida amerikkalaisia nousemaan nykyistä järjestelmää vastaan.
Natoa ei olisi ilman USA:ta ja päinvastoin, joten voimme kirjoittaa Nato=USA.
Ilman USA:ta Nato katoaisi maailmankartalta aivan kuin lumi keväällä. Siksi linee syytä tarkastella USA:ta hieman tilastojen valossa, samalla paljastuu kuinka rauhanomainen ja rauhaisa tuo Nato=USA todellisuudessa on ja on ollut. Nythän meidän natokiimassa piehtaroivat sotahullut yrittävät todistaa Suomen kansalle kuinka puolustuksellinen ja rauhaisa Nato on. 🙂
USA on perustamisestaan, vuodesta 1776 alkaen ollut sodassa 93% ajastaan, siis itsenäisyytensä 239 vuodesta (vuodesta 1776 vuotéen 2011) USA on ollut sodassa 222 vuotta. Nyt tilanne olisi päivitettävä, joten vuoteen 2016 mennessä USA:n kiäymien sotavuosien määrä nousee 226 vuoteen.
”Toisin sanoen, on löydettävissä vain 21 sellaista vuotta, jolloin Yhdysvallat ei ole käynyt ainuttakaan sotaa.
Laittaaksemme asian oikeaan perspektiiviin:
* Valitessamme vuodesta 1776 lähtien minkä tahansa vuoden, on todennäköisyys sille että Yhdysvallat on tuon vuoden aikana osallistunut johonkin sotaan noin 91%
* Yhtäkään USA:n presidenteistä ei voida kutsua rauhan ajan presidentiksi. Sen sijaan, kaikkia USA:n presidenttejä voidaan teknisesti kutsua ”sotapresidenteiksi”
* USA ei ole milloinkaan ollut täyttä vuosikymmentä sotimatta
* Ainoa ajanjakso, jolloin USA oli täydet viisi vuotta sotimatta oli suuren laman aikana (1935-40)
Sitten vuoden 2011 on Yhdysvallat käynyt seuraavia sotia:
2012 – Sota terrorismia* vastaan Afghanistanissa, Irakissa, Somaliassa, Syyriassa ja Jemenissä
2013 – Sota terrorismia* vastaan Afghanistanissa, Irakissa, Somaliassa, Syyriassa ja Jemenissä
2014 – Sota terrorismia* vastaan Afghanistanissa, Irakissa, Somaliassa, Syyriassa ja Jemenissä; Ukrainan sisällissota
2015 – Sota terrorismia* vastaan Afghanistanissa, Irakissa, Somaliassa, Syyriassa ja Jemenissä; Ukrainan sisällissota ”
Juttu löytyy tuolta:
https://fi.sott.net/article/377-Sotariippuvainen-USA-on-sitten-1776-ollut-sodassa-93-ajastaan-222-vuotta-239-sta
Kaikki USA:n käymät sodat aikajärjestyksessä listattuna löytyvät täältä:
http://www.washingtonsblog.com/2015/02/america-war-93-time-222-239-years-since-1776.html
Johtopäätös kaikesta tästä: tätä kotimaista natokiimaa voi ja pitää kutsua sotakiimaksi, siitä ja vain siitä on kysymys, sen meille todistaa vastaansanomattosti USA=Naton sotaisa historia.
M. O. T. 🙂
Se on juuri näin. JFK aikoi panna pisteen Vietnamin sodalle ja paljastaa pankkimafian NWO-juonen ja juuri sen vuoksi hänet murhattiin. Samasta syystä murhattiin hämen veljensä Robert. Poikien isä sai kätevästi sydänkohtauksen ja Jackie Kennedy tappavan syövän. Paljastavaa on myös se, että heti kun John F Jr. näytti ensimmäisiä kiinnostuksen merkkejä siirtymisestään politiikkaan, hänetkin murhattiin. Näin he toimivat maailmanlaajuisesti.
Pankkimafia, joka hallitsee rahaa, kaappasi toisen maailmansodan tuoksinassa USAn, joka on valheiden, petoksien ja verenvuodatuksien avulla ottanut valtaansa lähes kaikki kansallisvaltiot mukaanlukien Suomen. Rothschild-mafian tähtäimessä on parhaillaan heidän valtansa ulkopuolella olevat AINOAT valtiot; Kuuba, Iran ja Pohjois-Korea. Heillä on valtava paine saada nämäkin valtiot omaan taskuun, se suorastaan loistaa Obaman ja Trumpin lännen demokratiaa ja vapautta hehkuttavista puheista!
Rivien välistä opiskellen, JFK sinetöi oman matkansa lopulliseen päätökseen kieltäessään ISRAELILTA
ydinaseiden hankinnan. Seuraava siirto oli ”Mossad” järjestöllä !
Putin antoi kovan lausunnon USAn mahdollisille hankkeille varustaa Euroopan itäinen raja USAn ohjuksilla.
Saas nähdä miten siinä käy ?