Hangon Vapaudenpatsaalla, Appelgrenintie 1
Maanantaina 6. kesäkuuta 2016 alkaen klo 14

Mielenilmaus  suuntautuu Hangon Syndalenissa samana päivänä alkavaa NATO-johtoista BALTOPS 2016 sotaharjoitusta vastaan.

Vapaan kansalaisryhmän järjestämällä tilaisuudella halutaan muistuttaa, että vakaa rauhantila on säilytettävissä vain kansakuntien ja valtioiden diplomaattisen kanssakäymisen ja luottamuksellisen yhteistyön avulla.

Suomen tiivistyvällä NATO-yhteistyöllä on Itämeren alueen ja Suomen turvallisuutta ja vakautta vaarantava vaikutus. Se haaskaa myös Suomen taloudellisia voimavaroja, jotka tulisi suunnata kansalaisten hyvinvoinnin varmistamiseen ja maan puolueettoman roolin vahvistamiseen maanosassa ja maailmassa.

NATO:n merellisen osaston STRIKFORNATO:n johtama Baltops 2016 maihinnousuharjoitus toteutetaan 6.–9.6.2016 Puolustusvoimien Hangon Syndalenin harjoitusalueella ja sen merellisellä edustalla. Siihen osallistuu 4500 sotilasta 20 maasta, 49 alusta, 61 ilma-alusta ja kolme sukellusvenettä. Suomesta harjoitukseen osallistuu miinalaiva Uusimaa ja 140 hengen vahvuinen Uudenmaan prikaatin rannikkojääkärikomppania.

Mielenilmauksen Bulevardin eteläpäässä sijaitsevalla tapahtumapaikalla on historiallisesti synkeä varjo. Paikalla on nousi keväällä 1918 maihin keisarillisen Saksan armeijan osasto, joka eteni Hangosta pääkaupungin suuntaan ja osallistui sekä taisteluihin että sisällissodan väkivaltaisiin jälkiselvittelyihin alueella.

 

Katso myös tapahtuman Facebook-sivu.

Mahdolliset yhteydenotot GSM 040 5764794

 

6 KOMMENTTIA

  1. On ollut pitkään tiedossa, että kaikki sodat – ainakin merkittävät – ovat pankkiirien sotia, siis suur-pankkigangstereiden, Rotschild & Co:n järjestämiä, koska he hyötyvät niistä suunnattomasti ennenkaikkea sotateollisen kompleksinsa ansiosta. Sitten vasta kun riittävä määrä ihmisiä on herännyt horroksestaan ja on ELIMINOINUT nämä suurpankkigangsterit ja näiden lakeijat, voidaan ruveta puhumaan rauhantyöstä.

    • Tässä hiukan historiallista taustaa edelliselle: ”The Hidden History of the Incredibly Evil Kharian Mafia (Updated)” eli suunnattoman pirullisen (Rotschild-)kasaarimafian salainen historia, http://www.veteranstoday.com/2015/03/08/the-hidden-history-of-the-incredibly-evil-khazarian-mafia/

      Yksi erityisen merkille pantava, edellisessäkin mainittu lause on: ”The Rothschild bankers learned early on that war was a great way to double their money in a short time by lending money to both warring sides.” eli Rotschild-pankkiirit oppivat aikaisin, että SOTA oli suurenmoinen tapa kaksinkertaistaa heidän rahansa lainaamalla sitä sodan kummallekin osapuolelle!

      Ellei sotien pääaiheuttajia, suur-pankkigangstereita lakeijoineen eliminoida, niin kaikenlaiset ’rauhan-piknikit’ ja vastaavat ovat kuin täysin tyhjänpäiväistä kukkahattutätien lirkuttelua!

      Johtaviin sionisteihin kuuluva Rotschildhan oli myös yksi päätekijöistä laitettaessa alulle Kasaria2.0, peitenimeltä Israel – sen NYKYISISTÄ asukkaista ylivoimainen enemmistö on geneettisiä sukulaisia niille turkkilaisten ja mongolien sekarodun kasaareille, joiden valtakunta Kasaria1.0 eli huippukauttaan joskus n. 1000jKr.

      Seuraava kuvastaa sitä, millaisia tämän Kasaria2.0:n johtajat ovat:
      ”Report: Netanyahu Promises Talmud Will Be Israeli Law” eli Netanyahy lupaa, että Talmud tulee olemaan Israelin laki, http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/180440

      Mitä talmudismi pitää sisällään, se on seuraavaa erään Prestonin artikkeliinsa antaman oman kommenttinsa mukaan:

      ”Babylonian Talmudism is Baal or Moloch worship, aka pure satanism or Luciferianism, a death cult based on child blood sacrifice, pedophilia and mass-murder to gain power, profits, thin the human herd, purify the human race and gain extreme power from Satan. They have infiltrated and hijacked most Freemasonry, especially P2, the Scottish Rite and the Yale Rite. These use the Satanic cults run by MI-6 such as the “Process”.

      Joitakain lauseita Talmudista lähteinä I. B. Pranaitisin “Christianus in Talmude Iudaeorum” (engl. “The Talmud Unmasked“), Elizabeth Dillingin “The Jewish Religion – Its Influence Today” sekä Christian News Encyclopedia I-V.
      Ei-juutalaisista (kristityt mukaan lukien):
      1. Keritoth 6b: Ei-juutalaiset eivät ole ihmisiä.
      2. Kiddushin 68a: Ei-juutalaiset ovat eläimiä, aaseja.
      3. Midrash Talpioth 225d: Jehova (Jumala) loi ei-juutalaiset ihmisen muotoisiksi, niin ettei eläinten muotoisten eläinten tarvitse palvella juutalaisia. Ei-juutalainen (esim. kristitty) on niin ollen ihmishahmon omaava eläin, jonka on palveltava juutalaista yötä päivää. Heitä ei voi koskaan vapauttaa tästä palvelusta.
      4. Shene Lukohoth Haberith: Vaikka maailman kansat ulkonaisesti muistuttavat juutalaisia, he ovat varsinaisesti vain apinoita ihmisiin verrattuna.
      5. Ketuboth 111a: Ei-juutalaiset ovat kansaa, joka on kuin aaseja – orjia, jotka katsotaan isännän omaisuudeksi.
      48. Abodah Zarah 26d Tos.; Kiddushin 66c; Soferim XV, sääntö 10: Parhaimmatkin ei-juutalaisista tulee tappaa.

      On aiheellista muistaa myös seuraava asia talmudisti-valtio Israelin ja Yhdysvaltojen suhteesta: ”[Former Georgia Congresswoman] Cynthia McKinney Drops Bombshell: Candidates to sign pledges of support for “Israel” eli ex-kongressin jäsen Cynthia McKinneyn mukaan kongressiehdokkaiden on allekirjoitettava vakuutus [SOTILAALLISEN YLIVOIMAN] tuesta Israelille, https://jhaines6.wordpress.com/2012/11/19/cynthia-mckinney-drops-bombshell-candidates-to-sign-pledges-of-support-for-israel/

      • Tiukka kädenvääntö jatkuu talmudistien ja muun maailman välillä. Talmudisteilla kovat piipussa.
        Rabbi Higger monen muun rabbin ohella vakuutti kirjassaan The Jewish Utopia jo v1932 ( linkki alla), että muu maailma (the ’non-righteous’) jää perikatoon ja on vailla mahdollisuuksia rahaa ja mediaa hallitsevien talmudistien (the ’righteous’) ylivallan edessä kun NWO:ta rakennetaan. Hän sanoo, että kaikki valta ja maailman varallisuus ja rikkaudet kertyvät tämän eliitin käsiin.

        Makow myös korostaa (varoittaa) monen muun lailla zionistijuutalaisten roolia NWO-hankkeessa:
        http://henrymakow.com/2016/05/Is%20New%20World%20Order%20The%20Jewish%20Utopia.html
        According to Rabbi Higger, in Jewish tradition Jews are destined to govern mankind.  The “non-righteous,” i.e. everyone who resists Jewish domination, shall perish. This is the New World Order.
        http://www.controversyofzion.info/Jewish%20Utopia/Jewish_Utopia_index.htm
        http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=70583
        Higgerin mukaan ei tule olemaan eroa pahan juutalaisen tai pahan ei-juutalaisen välillä. Kaikki tuhotaan jotka eivät alistu.
        Higger asserted: First, no line will be drawn between bad Jews and bad non-Jews.

        Mitenkähän lopulta käy?
        Pahalta näyttää. Länsi on jo tiukassa zionistien puristuksessa ja sen uusliberaali kulttuuri etenee koko ajan kohti perikatoa.

  2. EU-Suomi tekee asioita, jotka ovat vieneet sotiin

    Sodat alkavat ennen alkamistaan, eivätkä välttämättä pääty rauhanpiipun polttamiseen. Näin kirjoitti runoilija Arto Melleri.
    Historiasta opitaan että historiasta ei opita mitään. Silti on lievimmin sanoen hämmentävää, että EU-Suomi tekee asioita, jotka ovat aiemmin vieneet sotiin.

    Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan ydinkysymys on edelleen maamme suhde suureen itäiseen naapuriin, jonka nimi on nyt Venäjä. Ydinkysymys tuo suhde se on siksi, että Venäjälle tärkeimpiin alueisiin kuuluvat Pietari ja Murmansk sijaitsevat Suomen rajan välittömässä läheisyydessä.

    Suurvaltapoliittiset jännitteet ovat lisääntyneet Itä-Euroopassa ja Itämeren alueella. Suomi voi omalta osaltaan joko pyrkiä noiden jännitteiden vähentämiseen tai lisäämiseen. Nyt Suomi omilla toimillaan lisää jännitteitä. USA:n sotavoimien harjoittelu ja voimannäyttö Suomen maaperällä, merialueella ja ilmatilassa kertoo tästä riittävästi.

    Pieni Suomi ei ole uhka Venäjälle, mutta sellainen Suomi, joka antaa alueensa ulkopuolisen liittouman tai suurvallan käyttöön, tekee itsestään uhan Venäjälle. Samalla Suomi tekee Venäjästä uhan itselleen.

    Juuri näin on nyt toimittu. Puolustuksen nimissä tietysti. Lähes kaikki sodat käydään puolustuksen takia. Sanonta ”hyökkäys on paras puolustus” tulee tosielämästä.

    EU-Suomi on luopunut itsenäisestä ulkopolitiikasta ja sitoutunut EU:n ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan. Samalla on luovuttu hyvin toimineesta puolueettomuuspolitiikasta, jonka ydin oli pysyminen suurvaltojen ristiriitojen ulkopuolella. Tämän historiallisen ratkaisun takana ovat – käsittämätöntä kyllä – kaikki nykyiset eduskuntapuolueet.

    Suomi voi nojata suhteessaan Venäjään voimaan tai taitoon. Taitoon, siis puolueettomuuspolitiikkaan, nojaaminen on siis hylätty. Kun nojataan voimaan, sitä on haettava maamme rajojen ulkopuolelta, koska omat voimat eivät ydinasevaltaa vastaan riitä.

    Näin ollaan taas kerran tilanteessa, joka on vienyt aiemmin Suomen sotiin. On annettu lupa käyttää Suomen aluetta Venäjää vastaan. Naton isäntämaasopimuksen hyväksyminen oli tämän politiikan huipennus.

    Sääli Suomea.

    Ja kuitenkin Suomen asema on hyvä, kun sen oivallamme. Meidän ei pidä sekaantua muiden riitoihin. Voimme hyötyä Venäjän läheisyydestä, käydä kauppaa ja viedä sinne monenlaista osaamista. Mutta hyötyä voimme vain, kun itse huolehdimme hyvien suhteiden rakentamisesta.

    Meidän ei tarvitse hyväksyä kaikkia Venäjän tekemisiä. Mutta hyvänen aika: Suomi rakensi hyvät suhteet jopa diktaattori Stalinin johtamaan Neuvostoliittoon. Miksi emme nykyoloissa ymmärtäisi mikä on hyväksi sekä meille että rauhantilan säilyttämiselle? Ovatko maamme itsenäisyyden ja puolueettomuuden palauttaminen asioita, jotka tehdään vasta kun ei ole muuta mahdollisuutta?

    Antti Pesonen
    Itsenäisyyspuolueen pj. 2004-2015 http://ipu.fi

  3. Mitä enemmän ja useammin perustetaan ”rauhanmarsseja”, sitä vaarallisemmaksi tilanteet kehittyvät. Mikään marssiminen ei estä sotaan menoa, koska juuri ”sotaan marssitaan” samassa tahdissa. Jokainen sukupolvi on nähnyt sodan.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here