”Tänään [23.5.201] Brasilia heräsi shokeeraaviin uutisiin”, alkaa Glenn Greenwaldin, David Mirandan ja Andrew Fishmanin The Intercept -medialle kirjoittama artikkeli Brasilian virkarikoksista syytetyn ja niiden vuoksi ”virkavapaalle” siirretyn vaaleilla valitun, ylivoimaisen äänten enemmistön saaneen presidentti Dilma Rousseffin tapauksesta.

Brasilian suurin päivälehti Folha de São Paulo julkaisi puhtaaksi kirjoitetun tekstiversion maaliskuisista puhelinkeskusteluista joissa nykyisen sijaishallituksen suunnitteluministeri Romero Jucá keskustelee öljy-yhtiön entisen toimitusjohtajan Sergio Machadon kanssa siitä kuinka Rousseffin syrjäyttäminen on ainoa tapa lopettaa Operaatio Autopesuun kohdistuva korruptiotutkimus, jonka kohteita sekä Jucá että Machado ovat.

Keskustelussaan herrat sivuavat myös sitä, kuinka tärkeää roolia tärkeimmät kansalliset instituutiot, mukaan lukien sotilaalliset johtajat, ovat näytelleet Rousseffin syyttämisessä ja syrjäyttämisessä.

”Puhtaaksi kirjoitetut tekstiversiot ovat täynnä perusteellisen langettavia lausuntoja virkarikossyytteen todellisista päämääristä sekä siitä, kuka niiden takana on. Juonen juju on siinä, mitä Jucá kutsuu ´kansalliseksi sopimukseksi´ – jossa ovat mukana kaikki Brasilian kansalliset instituutiot – jotta presidentti voidaan korvata Michel Temerilla (huolimatta hänen osallisuudestaan lukemattomiin korruptioskandaaleihin) sekä korruptiotutkinnan lakkauttaminen poistamalla Dilma Rousseff kuvioista.  Folha de São Paulon sanoin, Jucá tekee selväksi että [Rousseffiin kohdistettu] virkarikossyyte tekee lopun median ja muiden tahojen painostuksesta Operaatio Autopesun tutkinnan jatkamiseksi. Jucá johtaa Temerin PMBD-puoluetta ja on eräs sijaispresidentti Temerin kolmesta lähimmästä uskotusta.”

Ei tiedetä, kuka on vastuussa 75 minuuttia kestävän keskustelun nauhoittamisesta ja vuotamisesta, mutta Folha de São Paulo raportoi materiaalin olevan syyttäjän hallussa.

Keskustelun aikana Jucá vakuuttaa Machadolle armeijan tukevan Rousseffin syrjäyttämistä ja myös tarkkailevan maattomien työntekijöiden liikettä (Movimento dos Trabalhadores Rurais Sem Terra, MST) joka vaatii maanjakoa koskevaa uudistusta, eriarvoisuuden vähentämistä, ja joka on johtanut liikehdintää jolla vastustetaan Rousseffia vastaan nostettua virkarikossyytettä.

Jucá vakuuttaa keskustelun kuluessa myös puhuneensa Brasilian korkeimman oikeuden tuomarien kanssa ja hankkineensa useiden tuomarien tuen virkarikossyytteelle, ja että myös Brasilian [poliittista luokkaa lähellä olevien teollisuutta omistavien perheiden käsiin keskittynyt] media haluaa Rousseffin ulos.

Mielipidekyselyn perusteella 66 % brasilialaisista uskoo Rousseffia vastaan nostetun virkarikossyytteen taustalla olleen oman edun tavoittelu.

Folha de São Paulon julkaisema materiaali osoittaa todeksi kaikki epäilyt, joita Rousseffin virkarikossyytteen vastustajat ovat tuoneet julki, kirjoittavat Greenwald, Miranda ja Fishman. Tarkoitus on nimenomaan lopettaa korruptiotutkinta nostamalla valtaan korruptiotutkinnan kohteina olevat tahot kuten sijaispresidentti Temer, mutta selväksi tulee myös se, että maata hallitsevalla eliitillä ei ole vähintäkään kiinnostusta puhtaaseen hallitukseen. Epäilyksen sijaa ei jää siitäkään, että vallankaappaus oli näille tahoille keino ottaa se mitä Brasilian kansa ei vaaleilla olisi koskaan heille antanut: mahdollisuus muodostaa oikeistohallitus ajamaan oligarkkien etuja.

Tämän osoittaa Greenwaldin, Mirandan ja Fishmanin mukaan se, että Temer nimitti ministereikseen pääasiassa korruptioskandaaleissa ryvettyneitä henkilöitä kuten André Moura, jota tutkitaan osallisuudesta useisiin rikoksiin, mukaan lukien murhayritys.

Jucá – jokseenkin virkistävästi ollakseen poliitikko – myöntää keskustelunauhoitukset autenttisiksi, mutta väittää että kaikki sanottu on tulkittu väärin, he puhuivat maan taloudesta.

Median ponnisteluista huolimatta mielenosoitukset Michel Temeriä ja hänen hallitustaan vastaan jatkuvat laajoina. Poliisi on joutunut eristämään Temerin kotikadun koska tuhannet mielenosoittajat suuntasivat sinne vaatiakseen Rousseffin paluuta. Poliisi turvautui väkivaltaan poistaessaan kadulle leiriytyneitä mielenosoittajia, tietää Latinalaisen Amerikan maiden yhteinen media TeleSUR. TeleSUR:in mukaan paikalla oli noin 30 000  mielenosoittajaa.

62 % brasilialaisista haluaa uudet vaalit valitakseen itse presidenttinsä.

Olisiko jo aika kutsua Rousseffin syrjäyttämistä oikealla nimellä vallankaappaukseksi – mediassakin, pilkkaavat Greenwald, Miranda ja Fishman.

 

Pääasiallinen lähde

Greenwald, Glenn et al. | The Intercept (23.5.2016): New Political Earthquake in Brazil: Is it Now Time for Media Outlets to Call This a ”Coup”? https://theintercept.com/2016/05/23/new-political-earthquake-in-brazil-is-it-now-time-for-media-outlets-to-call-this-a-coup/

 

Lue myös:

Miksi valta vaihdettiin Brasiliassa?

Vallanvaihto-operaatio Brasiliassa

 

19 KOMMENTTIA

  1. Huikeaa, Riikka! Teet juuri sitä duunia, jota valtamedialtamme on saanut ja saa turhaan odottaa.

    (Surkuhupaisaa että valtamediaeliitti jakelee toislleen palkintoja ja tunnustuksia ”tutkivasta journalismista”.
    Vaihtoehtomedialle sen sijaan riittää risuja sanotun eliitin taholta.)

    Toivottavasti jotkut – monet – muistavat nimesi, kun tulee seuraavan kerran tilaisuus nimetä vuoden valpilkku -ehdokkaita. Mutta niin, tärkeintähän on tieto siitä että Sinulla on kunniapaikka niiden sydämissä, jotka janoavat sensuroimatonta tietoa ja jotka arvostavat journalismin parhaita perinteitä.

    • ”(Surkuhupaisaa että valtamediaeliitti jakelee toislleen palkintoja ja tunnustuksia ”tutkivasta journalismista”.
      Vaihtoehtomedialle sen sijaan riittää risuja sanotun eliitin taholta.)”

      Menetelmä on sama kuin hallituksen luottamusäänestyksissä joissa eduskunnan hallituspuolueet äänestävät siitä nauttivatko heidän puolueensa hallituksessa istuvat jäsenet puolueen muiden jäsenten luottamusta, ajavatko agendaa sovitulla ja tuloksia tuovalla tavalla. 😀

      Ollaankin oikeastaan päädytty tilanteeseen jossa establishmentin myöntämä palkinto tutkivasta journalismista saattaa palkitun rehellisyyden, motiivit ja uskottavuuden epäilyksen alaiseksi. Valitettavasti.

  2. Näin niitä ”kansallisia sopimuksia” väännetään, olisi mielenkiintoista tietää mikä taho vuoti tämän salaliiton, tai pitäisikö sanoa vallankaappauksen julkisuuteen. Viittaan kysymykselläni siihen, että Brazilia saattaa hyvinkin olla Venetzuelan kaltainen valtio, jota parhaillaan ajetaan/provosoidaan tahallisesti laajamittaiseen sekasotoon. Olen vakuuttunut siitä, että kyseinen ”metodi”, eli kansan raivon nostattavat paljastukset tulevat yleistymään kansallisvaltioissa ympäri maailmaa NWOn toteuttamiseksi. Valeoppositio vaikuttaa kaikkialla… esim. Trumpin kannatusjoukot kuten myös hänen vastaiset protestinsa on suurella rahalla/ammattitaidolla organisoitu ja eiköhän se vaan niin mene, että rahoitus tulee molemmille osapuolille samasta lähteestä.

    Brazilian tilanne on suoraan sanottuna omituinen. Useat tahot ovat leimanneet Braziliassa muka huippuvauhdilla leviävän Zika viruksen Ebolan kaltaiseksi false flagiksi, mutta siitä huolimatta pompsahtaa yhtäkkiä esiin 150 ”experttiä” jotka suosittelevat Rion olympialaisten siirtämistä viruksen vaarallisuuden vuoksi. Toivon todellakin, että olen väärässä, mutta tämänkaltaiset laajasti uutisoidut ”koe-virukset” paljastavat sen, että bioasetta tullaan hyvin todennäköisesti lähitulevaisuudessa käyttämään. Vallassa olevat psykopaatit rahoittavat, kehittävät ja testaavat huippuvaarallisia viruksia – täysin mielisairasta touhua!

  3. Ajatus siitä, että tässä artikkelissa kunnioitetaan vielä journalismin eettisiä ihanteita., kävi myös minulla mielessä, joten chapeu,, Riikka !
    Pelättävissä taitaa kuitenkin olla, että Brasiliassa vallankaapanneet hyödyntävät kaaosmaisessa tilanteessa neoliberalistista ”shokkistrategiaa” (Milton Friedman), Naomi Kleinin termillä ” shokkiterapiaa”.
    USA on jo epävakauttanut muut Etelä- Amerikan valtiot ennen suurimman, teollistununeen ja vauraan Brasilian ”kaappaamista”. Saksalaiset ”aukkomediat” eivät tietenkään ole uutisoineet putshia, sillä kansan ei pidäkään saada tietää, että Brasilian vallankaappauksessa on odotettavissa ”suuri saalis” myös saksalaisille sijoittajille ja yrityksille.

  4. Maailman suurin häirikkö jälleen asialla.Miten Rousseff pärjää jää nähtäväksi. Toivotaa hänelle menestystä

  5. Nykyinen mailmamme on täynnä kuplia, jossa toistensakanssa samanhenkiset kirittävät toisiaan oikeassa uskossa,tässä on vaarana yhteiskunan korvautuminen eriskunnalla.Brasiliassa tuo eriskunta kehitys on varsin pitkällä, jopa niin,että pian saatetaan siellä olla tilanteessa jossa pakkovaltaan siirtyminen on taas edessä.

  6. ”…maata hallitsevalla eliitillä ei ole vähintäkään kiinnostusta puhtaaseen hallitukseen.”

    Koska ja missä suurpääoman etuja ajavat puolueet haluaisivat muka talousrikolliset kiikkiin? Sama juttu Suomessakin: se oli Kokoomus ja RKP jotka vastustivat talousrikollisuuden vastaisten ohjelman ottamista hallitusohjelmaan. Kun kaikki varastavat, on paras pitää rikolliset johtamassa maata.

  7. Kahdeksankymmen luvulla yhdysvallat sabotoi Japanin nousun todelliseksi taalouden maailmanmahdiksi, välineenä tuolloin oli määritellä Japani lähestulkoon taloudellisksi vihollismaaksi, viemällä siltä suositummui status maiden välisessä kaupassa, siitä alkoi Japanin pitkä taantuma aika, joka ei vielläkään ole päättynyt. Brasilia oli myös nousemassa selväksi yhdysvltain taloudelliseksi uhkaajaksi, joten sen estämiseksi oli muut keinot käytössä. Koskahan ja miten on Kiinan vuoro.

  8. Suattaapi olla, että kysymyksessä on suuremmassa kuvassa BRICS maiden talouden lamaannuttaminen (yhtiöittäminen ja yksityistäminen) ja siinä sivussa vähän muidenkin ympäristövaltojen, etteivät vaan liity kimppaan. Saattaisivat olla tulevaisuudessa uhka dollarille maailmankaupassa, olivat sen verran kovassa kasvussa. Taalan turvaamiseksi tarvitaan asevoimia. Jokunen päivä sitten vilahti uutinen, jossa Yhdysvallat alkoi kuulemma myydä aseita Vietnamiin 40 vuoden jälkeen. Kränää oli mukamas saatu Kiinan kanssa jonkin pienen saaren hallinnasta. Tiedä vaikka saataisiin kauppapakotteita Kiinaa vastaan kun tehdään kärpäsestä härkänen.

    https://fi.wikipedia.org/wiki/BRICS

    Euroopan talouden lamaannuttaminen kävi kätevästi ihan niillä politikoilla jotka me valtaan äänestimme, ei tarvinnut vaihtaa. Otettiin käyttöön euro, EKP’n johtajaksi Goldman & Sachs, kaikki mahdolliset ja mahdottomat maat emuun ja sillä selvä. Politikot oikein kilpailivat kuka eniten ”syventää” integraatiota. Suomikin ”pääsi” päättävien pöytien alle maksajaksi. Mahtoi noita emuun ”päästäjiä” naurattaa. Väkivaltakoneistoa tarvitaankin nyt kapinan varalta ja sitä näyttää pukkaavan euroopassa. Jos katsoo Suomen lainsäädäntöä poikkeustila ja ”puolustustila”, niin eiköhän siellä ole varauduttu enemmän kapinan kuin sodan varalta. Näin siellä sanotaan.

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Puolustustilalaki

    Pidetään ne mielenosoitukset sitten pieninä, tai tulee lähilamauttimesta. Politikot hoitavat kyllä etälamauttamisen.

  9. Stratford Think Thankin G. Friedman ei salaile USA:n aikeita (mutta kylläkin sen että on CIA.n miehiä).

    Putinin puhe on myöskin avointa, mutta toisella tavalla tai tasolla..

  10. “(…) A Coup In Brazil. Secret Plot Revealed”
    By Dr. Paul Craig Roberts
    Global Research, May 30, 2016

    2In Brazil the country’s largest newspaper has published a transcript of a secret recording leaked to the newspaper. The words recorded are the plot by the rich Brazilian elite, involving both the US-corrupted Brazilian military and Supreme Court, to remove the democratically elected president of Brazil under false charges in order to stop the investigations of the corrupt elites who inhabit Brazil’s senate and bring to an end Brazil’s membership in BRICS. The Russian-Chinese attempt to organize an economic bloc independent of Washington has now lost 20% of its membership.

    Democracy has been overthrown in Brazil as in Ukraine, Honduras—indeed, everywhere the dirty evil hand of Washington falls, including the US itself.

    Glenn Greenwald reports on the extraordinary leak of the 75-minute recording of the conversations between Brazilian elites laying out the plot to frame the President of Brazil in order to protect themselves.

    The Government of President Dilma Rousseff was dealing with the corrupt Brazilian elite in a legal, not a revolutionary, way. This was a strategic error, as neither the Brazilian elites nor their backers in Washington care a hoot about legality. For them power is the only effective force.
    They used their power to remove Rousseff from the presidency, demonstrating to Brazilians that their votes are powerless to determine the government.
    (…)
    In Latin America the populist governments that managed against all odds to be elected bind their own hands by extending the protection of the rule of law to their bitter domestic enemies, who take advantage of the protection afforded them to use their power to overthrow the elected government.

    It will ever be so. Without a Lenin, there will be no change in Latin America or anywhere in the corrupt and elite-controlled Western world. In the Western world voting is a waste of time. The election hype is nothing but cover for elite control. Electorates, always hopeful, never catch on.”

  11. Wall Street Behind Brazil Coup d’Etat
    By Prof Michel Chossudovsky
    Global Research, June 01, 2016

    Control over monetary policy and macro-economic reform was the ultimate objective of the Coup d’Etat. The key appointments from Wall Street’s standpoint are the Central Bank, which dominates monetary policy as well as foreign exchange transactions, the Ministry of Finance and the Bank of Brazil (Banco do Brasil).

    On behalf of Wall Street and the “Washington consensus”, the interim post coup “government” of Michel Temer has appointed a former Wall Street CEO (with U.S citizenship) to head the Ministry of Finance.

    Henrique de Campos Meirelles, a former President of FleetBoston Financial’s Global Banking (1999-2002) and former head of the Central Bank under Lula’s presidency was appointed minister of finance on May 12.

    New President of the Central Bank of Brazil Ilan GoldfeinIlan Goldfajn [Goldfein] (right) appointed to head the Central Bank, was chief economist of Itaú, Brazil’s largest private bank. Goldfajn [Goldfein] has close ties to both the IMF and the World Bank. He is a financial crony of Meirelles.
    (…)
    Concluding Remarks

    What is at stake through various mechanisms –including intelligence ops, financial manipulation, media propaganda–is the outright destabilization of Brazil’s state structure and national economy, not to mention the mass impoverishment of the Brazilian people.

    The US does not want to deal or negotiate with a sovereign reformist nationalist government. What it wants is a compliant US proxy state.

    Lula was “acceptable” because he followed the instructions of Wall Street and the IMF.

    While the neoliberal policy agenda prevailed under Rousseff, a reformist-populist agenda was also implemented which departed from the Wall Street sponsored macroeconomic mainstay during the Lula presidency. According to IMF’s Managing Director Heinrich Koeller (2003) Lula was “Our best president”:

    “I am enthusiastic [with Lula’s administration]; but it is better to say I am deeply impressed by President Lula” (IMF Press Conference, 2003).

    Under Lula, there was not need for “regime change”. Luis Ignacio da Silva had endorsed the “Washington Consensus”.

    The temporary demise of Henrique de Campos Meirelles following the election of Dilma Rousseff was crucial. Wall Street had not approved Dilma’s appointments to the Central Bank and the Ministry of Finance.

    If Dilma had chosen to retain Henrique de Campos Meirelles, the Coup d’Etat would most probably not have taken place.

    The US Proxy Regime in Brasilia

    A former CEO/president of one of America’s largest financial institutions (and a US citizen) controls Brazil’s key financial institutions and sets the macroeconomic and monetary agenda for a country of more than 200 Million people.

    It is called a Coup d’Etat… by Wall Street.
    ———-
    Michel Chossudovsky is an award-winning author, Professor of Economics (emeritus) at the University of Ottawa, Founder and Director of the Centre for Research on Globalization (CRG), Montreal, Editor of Global Research. – He has taught as visiting professor in Western Europe, Southeast Asia, the Pacific and Latin America. He has served as economic adviser to governments of developing countries and has acted as a consultant for several international organizations. – He is the author of eleven books including The Globalization of Poverty and The New World Order (2003), America’s “War on Terrorism” (2005), The Global Economic Crisis, The Great Depression of the Twenty-first Century (2009) (Editor), Towards a World War III Scenario: The Dangers of Nuclear War (2011), The Globalization of War, America’s Long War against Humanity (2015)

  12. Roussefin ulosajo on selvä todistus lisääntyvästä rikollisuudesta, eikä ainoastaan Brasiliassa. Rikollisuus on lisääntymässä nopeaa vauhtia maapallon laajuisesti. Rikollisuuden huipentuma on ennustettu johtavan ”Armagedoniin”, jota ei voida sivuuttaa olan kohauksella. Uskonnolliset järjestöt eivät ole mitenkään erikoisasemassa uskoessaan olevansa sen ulkopuolella. Politikkojen ”kultainen kehä” pään yllä joutaa parempaan käyttöön, sulatusuuniin.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here