Belgian liittovaltion ranskankieliset yhteisöt vastustavat Euroopan unionin ja Kanadan välillä neuvoteltavaa CETA-vapaakauppasopimusta (Comprehensive Economic and Trade Agreement).

Flanderin, Vallonian ja Brysselin autonomiset alueet, joiden ranskan- ja saksankielisillä yhteisöillä on aluehallituksista erilliset hallitukset, pyytävät paikallishallintojen toimeenpanevia elimiä kieltäytymään antamasta liittovaltion hallitukselle valtuuksia allekirjoittaa CETA-sopimusta.

Päätöslauselmissa pyydetään myös Euroopan oikeustuomioistuimen konsultointia siitä, onko CETA EU-sopimusten mukainen ja että CETA aikanaan ratifioidaan prosessilla, johon osallistuvat kansallisten parlamenttien ohella europarlamentti sekä Eurooppa-neuvosto (EU-huippukokous).

Myös Hollannin parlamentti on antanut päätöslauselman, jossa pyydetään hallitusta kieltäytymään kaikista lisäosista sopimukseen ennen kuin ratifiointiprosessi on saatu päätökseen.

Saksassa useat kansalaisjärjestöt ovat ilmoittaneet vievänsä CETA-sopimuksen perustuslakituomioistuimeen Karlsruheen osoittaakseen sopimuksen olevan vastoin Saksan perustuslakia.

 

Kommentti

EU:n kauppakomissaari Cecilia Malmström sanoi puhuessaan Brysselin Business Summit -tapaamisessa paikallisen opposition olevan oikea riesa monenkeskisille sopimuksille.

”Emme voi pitää kansanäänestyksiä kaikista kauppasopimuksista jos haluamme olla vakavissamme. Jos teemme niin [pidämme kansanäänestyksiä] voimme yhtä hyvin pistää puodin kiinni.”

Kylläpä lähidemokratia taas etenee…

Riikka Söyring

 

Lähteet

Parlement francophone bruxellois (Assemblée de la Commission communautaire française), SESSION ORDINAIRE 2015-2016, PROPOSITION DE RÉSOLUTION relative à l’accord économique et commercial global entre l’Union européenne et le Canada (AECG/CETA), 13 mai 2016 http://www.parlementfrancophone.brussels/documents/proposition-027890-du-2016-05-13-a-12-00-48/document

PARLEMENT DE LA COMMUNAUTÉ FRANÇAISE, Session 2015-2016, PROPOSITION DE RÉSOLUTION RELATIVE À L’ACCORD ÉCONOMIQUE ET COMMERCIAL GLOBAL ENTRE L’UNION EUROPÉENNE ET LE CANADA (AECG/CETA)(1), 4 MAI 2016 http://archive.pfwb.be/10000000203a02c

PARLEMENT WALLON, SESSION 2015-2016,  RÉSOLUTION sur l’Accord économique et commercial global (AECG), TEXTE ADOPTÉ EN SÉANCE PLÉNIÈRE, 27 Avril 2016 http://nautilus.parlement-wallon.be/Archives/2015_2016/RES/212_5.pdf

Maurice, Eric | EuObserver: Local opposition to EU trade deals multiplies (3.6.2016) https://euobserver.com/economic/133696

2 KOMMENTTIA

  1. Puoti kiinni vain! Globalisaatio on jo Suomen taloutta päässyt tuhoamaan 20 vuotta! Jos EU:n luomisessa olisi mitään järkeä, se olisi SUOJELLA Euroopan kansantalouksia suuryhtiöitä ja työpaikkojen katoamista vastaan. Nyt se toimii päinvastoin. Tavalliselle eurooppalaiselle tämä on ollut kova isku. Ja taloustuhon päälle vielä demokratian ja läpinäkyvän avoimen hallinnonkin menivät pilaamaan.

    Eurooppa on niin Yhdysvaltain otteessa, että vapaakauppakehitystä on mahdoton sen vastustaa. Yhdysvaltain tarvitsee liittyä yhteen Euroopan ja Tyynenvaltameren liittolaistensa talouksien kanssa, jotta se pystyy vastustamaan lähitulevaisuuden taloudellisia uhkaajia, ensin Kiinaa ja sen jälkeen Intiaa. Ilman vaåpaakauppa-aluetta jota hallitaan samoilla säännöillä, ja tulevaisuudessa yhtenäisellä politiikalla (aivan kuten Euroopan Unioniakin) taloudet eivät yhdisty.

    Jos Euroopan Unionia on joskus kutsuttu Neljänneksi valtakunnaksi ja Euroopan valloitukseksi koska Saksa on sen suurin peluri, Yhdysvaltain nyt suunnittelemat talousalueet ovat TTIP (Transatlantic Trade and Investment Partnership) ja TPP (Trans-Pacific Partnership) ovat vastaavasti Yhdysvaltain suorittama valloitus jossa mennään sen ehdoilla, niin taloudessa kuin politiikassakin.

    • Koska on käynyt ilmeiseksi, että ISIS on Turkin ja Persianlahden emiraattien aseistama palkkasoturi joukkio, on kansalaisten kannalta käynyt välttämättömäksi huomioida Pariisissa tapahtunut de facto sodan julistus.
      Jos minä palkkaisin meksikolaisia palkkasotureita massamurhaamaan Moskovan asukkaita ja jäisin siitä housut kintuissa kiinni, uskoisiko joku paljon parjatun Putinin julistavan televisiossa: Hondurasin täytyy maksaa hirvittävä hinta tästä teosta?
      Tällä logiikallahan EU maat osallistuvat Syyrian tragediaan.
      Koska mikään inhimillinen organisaatio ei ole korruption ulottumattomissa, jää EU:ta kannattavien kansalaisten ainoaksi turvaksi niin sanottu varoittavan esimerkin politiikka. Ilman pidäkkeitä suurten organisaatioiden johtajat kyllä aina löytävät kätyreitä kotoa tai kaukomailta omia kansalaisiaan kohtaan kohdistuviin ”motivointi toimiin”(vrt. Pariisi 2015, 911, Reichstag 1933 JNE…).
      Vain Turkin ja Persianlahden maiden hävittäminen tulee kysymykseen, mikäli EU:lta haetaan jotain muuta kuin tukea kuin EU kansalaisen yksilöllisen arvottomuuden vahvistaminen.
      Käytännössä tämä voidaan kuitenkin kääntää humanistien osavoitoksikin, sillä kiusoittelemalla ranskalaisia asiaankuuluvasti siitä miten naurettavalta pateettiset ”runkkarit” näyttävät isojen aseiden kanssa, saadaan kenties tolkkua toimintaan. Näin ollen ydinase riisuntakin saa uutta pontta.
      Jokainen ymmärtää, että kaikki tuhovoima, joka on poissa moraalittomilta, mielisairailta tai typeriksi todetuilta tahoilta on viime kädessä kaikkien ihmisten etu.
      Massamurhaamalla EU nousuun!
      PS. Pitäisikö meidän sittenkin ottaa tähän touhuun etäisyyttä?

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here