Japanin Okinawan prefektuurissa käydyissä paikallisvaaleissa parlamentaarisen enemmistön voitti ryhmä, joka vaatii Yhdysvaltain merivoimien Futenman lentotukikohdan häätämistä Okinawalta. Tukikohta sijaitsee kaupunkialueella. Futenma on osa S.D. Butler -leirikompleksia, johon kuuluu kymmenen eri tukikohtaa Okinawalla.
Vaatimukset amerikkalaistukikohdan sulkemiseksi saivat lisää pontta rikosten sarjasta, joihin osallistui amerikkalaissotilaiden ohella tukikohdan työntekijöitä.
Amerikkalaissotilaiden tekemä japanilaisen koulutytön joukkoraiskaus samoin kuin amerikkalaisen tukikohdassa työskentelevän siviilin suorittama japanilaisen naisen murha synnyttivät laajoja tukikohdan vastaisia mielenilmauksia.
Futenman tapaukset eivät ole ainoita laatuaan, muuallakin Japanissa tukikohtien henkilöstö ja sotilaat ovat käyneet japanilaisten naisten kimppuun – vaikkakaan toiminta ei ilmeisesti ole niin systemaattista kuin esimerkiksi Vietnamissa.
Jo ennen viimeisimpiä ilmitulleita murha- ja raiskaustapauksia alueen väestö vastusti amerikkalaistukikohtaa sen huolettoman jätteiden käsittelyn aiheuttaman ympäristön saastumisen, japanilaisten siviilien kuolemaan johtaneiden rattijuopumustapausten, meluhaittojen ja tukikohdan mukana tulevan rikollisuuden kasvun takia.
Japanissa on noin 100 000 amerikkalaista, sotilaat (n. 53 000), perheet (43 000) ja puolustusministeriön siviilityötekijät (5000) mukaan lukien. Näistä noin kaksi kolmasosaa on sijoitettu Okinawan prefektuuriin.
Vaalitulos Okinawalla ei ole mieleen Japanin pääministeri Shinzō Abelle.
Lähteet
Reuters: Anti-U.S. base assembly members win majority in Okinawa election http://www.reuters.com/article/us-japan-politics-okinawa-idUSKCN0YS0NO
MilitaryBases.com: US military bases in Japan http://militarybases.com/japan/
Tietenkään raiskaaja-ja terroristivaltio USAn vastustus ei ole mieleen maan lakeija-pääministerille kuten ei meidän oman maamme kansan vastustuskaan USAn toimia kohtaan omassa maassamme ole omalle globalisti-eliitillemme mieluista. Lakeijat ovat suurimpia loisia ja viis veisaavat kansastaan.
Japania nöyryytettiin WW2:ssa tarkoituksella niin armottomasti sodan ratkaisun kannalta turhilla ydinpommeilla (myöhemmin ydinvoimaloilla) että vie paljon aikaa ennen kuin maa löytää uudelleen identiteettinsä.
Onneksi se näyttää löytyvän tai merkkejä siitä on nähtävissä.
Pitkä kansalliset traditiot omaava kulttuuri ei liene kuitenkaan kaapattavissa globalistien massakulttuurin vangiksi niin helpolla kuin NWO-kerhossa uskotaan.
Toivottavasti samankaltaista heräämistä alkaa tapahtua laajemmassa mittakaavassa myös muualla maailmassa.
USA/EU/NATO (ns. ’Länsi’) on syvässä kriisissä tai sen ovella tiedostamatta sitä itse.
Suurin syy on siinä ettei se tiedosta ja myönnä että maailmaa ohjaa korkeampi totuus tai ylevämpi henkis-eettinen voima, jonka juuret ovat syvällä ihmisluonnossa ja eri kulttuureissa ja jonka se uskoo voivansa korvata omalla massakulttuurimallillan johon NWO_kerho väkivaltaa kaihtamatta haluaa koko maailman nyt alistaa.
Kuinka tällainen hirvittävän ihmisvihan sisällään pitävä malli voi koskaan saavuttaa kestäviä tuloksia? Sen on pakko ajaa itsensä lopulta vääjäämättä umpikujaan jota kohti se koko ajan epätoivoisena ja itselleen sokeana etenee.
Doch der wichtigste Grund besteht darin, dass die westliche Welt ein falsches Bild von sich selbst und damit auch eine falsche Vorstellung von ihren Beziehungen zu anderen Kulturen entwickelt hat. Diese Fehlentwicklung kam zustande, weil die USA und ihre Verbündeten in den 1990er Jahren die Entwicklung einer außenpolitischen Strategie für die Zeit nach 1989 lediglich einer sehr kleinen Gruppe von Menschen anvertraut hatten.
Sie glaubten nicht daran, dass es so etwas wie eine übergeordnete Wahrheit gäbe und diese im Geschichtsverlauf eine Rolle spielen würde. Ihr Weltzugang war ganz und gar von Pragmatismus bestimmt. Humanistische Bildung spielte fast keine Rolle, ja sie wurde von dieser Gruppe im Großen und Ganzen als ein Relikt der Vergangenheit angesehen.
https://deutsch.rt.com/inland/38603-logik-neuen-kalten-krieges-streit/
Menschen anvertraut hatten.
Eiväthän alkuperäiset amerikkalaiset olisi koskaan, levittäneet uhkailujaan maailman poliiseina. He olivat omissa ”Wigwameissaan” hoitaen vain omia asioitaan luonnonvaraisina heimoina.Sitten valkoinen ”Piällysmies” saapui rantaan parantamaan mantereen rauhanomaista elämää, tuhoten ”telttakylät”, teurastaen ”Biisonit” pelkästään nahkojen takia, jättäen ruhot mätänemään. Paikalliset kärsivät nälkää riistan hävitessä. Senjälkeen valkoiset hakkasivat metsät, jonka jälkeen he veivät sorat ja hiekat, sekä sotkien heimojen väliset suhteet humaltaen heitä ”pirtu-juomillaan”. Myöhemmin euroopan Juutalaiset siirtolaiset ottivat oikeudekseen aloittaa rahanpainamisen yksinoikeutenaan välittämättä tuon taivaallista perustuslaista. Tuloksia ei ole vaikeaa huomata. Rahojensa voimalla he pääsivät niskanpäälle, ja se jatkuu nyt edelleen sotaisena ”kartellina” hallitakseen viimein koko maapallon kansoja mielensä mukaan.