Israelilaismedia The Haaretz uutisoi taannoin Ranskassa parhaillaan meneillään olevasta oikeudenkäynnistä, jossa syytöksiin on vastaamassa valtiovarainministeriössä työskennellyt Arnaud Mimran. Mimranin epäillään varastaneen vähintään 282 miljoonaa euroa Ranskan valtiovarainministeriön varoja monimutkaisessa petosoperaatiossa, jonka rakennusaineina ovat päästökauppa, arvonlisäverotus ja sopimusmenettelyt.

Mimran kertoi oikeudenistunnossa rahoittaneensa Israelin äärioikeistolaisen pääministeri Benjamin Netanjahun vaalikampanjointia ”siinä miljoonalla eurolla”. Jo aiemmin tiedettiin Mimranin kustantaneen Netanjahun sekä Netanjahun perheen lomia Alpeilla ja Rivieralla. Ohimennen tuli myös esiin, että Mimran vältteli veroja ja takavarikkoja rekisteröimällä omaisuuttaan perheensä ja sukulaistensa nimiin.

Netanjahu kiistää saaneensa miljoonan mutta myöntää 40 000 $. Mimranin perheen tuttavuus Netanjahun klaanin kanssa alkoi Arnaud Mimranin isän Jacquesin aikana. Jacques Mimran on tuomittu petoksesta muussa yhteydessä.

Vaikka Ranskassa ei olekaan laitonta rahoittaa vieraiden valtioiden poliitikkojen vaalikampanjointia, osa Mimranin varallisuudesta lienee peräisin Ranskan valtiovarainministeriössä suoritetusta varkaudesta, joten eräässä mielessä ranskalaiset veronmaksajat ovat tietämättään rahoittaneet Israelin pääministeriä.

Sotilasapua Yhdysvalloista

Uskonnollista siionismia edustava israelilainen Arutz Sheva uutisoi huhtikuussa Yhdysvaltain aikovan antaa Israelille kaikkien aikojen suurimman sotilasapupaketin. Arutz Sheva:n mukaan Israel on painostanut Valkoista taloa kasvattamaan avustusta.

Israel haluaisi nyt saamansa 3,1 miljardin dollarin avun sijaan vuosittain $4–5 miljardia ”Iranin ja terroristijärjestö Isisin kasvaneen uhan takia, Arutz Sheva kertoo.

Väite Isisistä Israelia uhkaavana tekijänä on erikoinen, koska Israelin armeijan tiedetään auttaneen islamistimilitantteja. Israelilaismediankin uutisoinnin perusteella herää mielikuva, että osa Israelin Yhdysvalloista saamasta avusta ohjataan Syyrian hallitusta vastaan taisteleville palkkasoturiterroristeille – sen lisäksi että palkkasoturiterroristit (valtamediassa nimellä ”maltilliset kapinalliset” ja ”laillinen oppositio”) saavat suoraa tukea Yhdysvalloista.

Nykyisellään Israelin vuosittain saama 3,1 miljardia edustaa 53 prosenttia Yhdysvaltain ulkomaille antamasta sotilasavusta. Yhdessä Egyptin saaman sotilasavun kanssa tämä muodostaa noin 75 % kaikesta Yhdysvaltain ulkomaille antamasta sotilasavusta.

Sotilasavun lisäämistä Israelille kannatti 83 senaattoria, jotka edustavat sekä demokraatteja että republikaaneja. Vain 17 senaattoria vastusti.

Kesäkuun alussa Yhdysvaltain kansallisen turvallisuuden neuvonantaja Susan Rice lupasikin Amerikan juutalaisen komitean globaalifoorumissa, että Yhdysvaltain tuleva sotilaallis-taloudellinen avustuspaketti Israelille tulee olemaan kaikkien aikojen suurin koko Yhdysvaltain historiassa.

Tuhoisan ristiriitaista politiikkaa

Eräs vastustajista on ollut demokraattien presidenttiehdokkaaksi pyrkinyt Bernie Sanders. Sanders samoin kuin YK ja epäjohdonmukaista, sanojen ja tekojen ilmiselvästä ristiriidasta kärsivää politiikkaa tekevä Yhdysvaltain hallitus kritisoivat huhtikuussa Israelia tarpeettomasta voimankäytöstä Gazan alueelle tekemässä hyökkäyksessä sekä palestiinalaisten kohtelusta. Wall Streetin ja sotakoneiston presidenttiehdokas Hillary Clinton on puolestaan syyttänyt palestiinalasjärjestö Hamasia Gazan väkivallasta.

Clintonin sähköpostiviestinnän perusteella tiedetään Yhdysvaltain pyrkineen mm. kaatamaan Syyrian laillisen hallituksen, osittain auttaakseen Israelia ja osittain päästäkseen itse Iranin kurkkuun. Clinton kirjoitti 31.12.2012 lähettämässään sähköpostiviestissä:

Paras tapa auttaa Israelia toimimaan Iranin kasvavan ydinvoimakapasiteetin kanssa on auttaa syyrialaisia kaatamaan Bashar al-Assadin hallitus. Neuvottelut, joita käydään Iranin ydinvoimaohjelman rajoittamisesta, eivät ratkaise Israelin turvallisuusongelmaa. […] Assadin kaataminen helpottaisi Israelin ymmärrettäviä pelkoja siitä, että sillä ei enää olisi alueellista ydinaseylivoimaa. Sen jälkeen Israel ja Yhdysvallat voisivat kehittää yhteisen näkemyksen siitä, milloin Iranin [ydin]ohjelma on niin vaarallinen, että sotilaallisen voimankäytön voisi oikeuttaa. […] Lyhyesti: Valkoinen talo voisi liennyttää Israelin Iranista johtuvia jännitteitä ’toimimalla oikein’ Syyriassa.”

Kansainvälisen atomienergiakomissio IAEA:n mukaan Iranilla ei ole ydinaseita eikä kykyä sellaisia kehittää. Tiedon vahvistivat 16 Yhdysvaltain tiedusteluvirastoa vuoden 2012 raportissaan — siis aiemmin samana vuonna, jolloin Hillary Clinton kirjoitteli viestiään.

Palestiinaan kuuluva Gaza on ollut Israelin laittoman saarron alla jo lähes kymmenen vuotta, aina siitä asti kun Hamas voitti Palestiinan parlamenttivaalit vuonna 2006. Syyrialle kuuluvista alueista Israel on pitänyt Golanin kukkuloita hallussaan ja miehitettynä vuonna 1967 käydyn ns. kuuden päivän sodan jälkeen.

Lähes puolet Israelin juutalaisista haluaa karkottaa arabit

Israelin puolustusministeri Moshe Yaalon ilmoitti eroamisestaan perjantaina 20. toukokuuta. Järjen maltillisena äänenä – siis israelilaisen politiikan maisemassa – pidetty  Yaalon perusteli eroaan sanomalla ettei voi luottaa pääministeri Netanjahuun ja että Likud-hallituspuolueen sekä Israelin ovat vallanneet vaaralliset ääriainekset. Rasismi, väkivaltaisuus ja ekstremismi ovat syövyttämässä israelilaista yhteiskuntaa, ja hiipimässä nyt myös armeijaan, Yaalon lausui.

Yaalonin huoli ei ole turha. The Times of Israel uutisoi 8. maaliskuuta 2016 Pew-mielipidemittauksen tuloksista koskien israelilaisten asenteita. Mittaustulosten perusteella

* 48 % israelilaisista ajattelee, että arabiväestö pitäisi karkottaa Israelista

* 79 % israelinjuutalaisista katsoo, että kohtelun tulisi suosia Israelin juutalaisia vähemmistöjen edellä. Poliittisten ja uskonnollisten ryhmien välillä ei ole mainittavia näkemyseroja suosimiskysymyksessä.

* 3/4 Israelin juutalaisista tuntee yhteenkuuluvuutta Amerikan juutalaisten kanssa, mutta on sitä mieltä, että Yhdysvaltain politiikka ei tue tarpeeksi Israelia. Israelin kristittyjen, druusien ja muslimien mielestä Yhdysvallat tukee liikaa Israelia.

* 61 % israelilaisista uskoo, että jumala antoi Israelin juutalaisille

* Länsirannan palestiinalaisalueiden asuttaminen juutalaisilla uudisasukkailla parantaa Israelin turvallisuutta (30 prosentin mielestä uudisasutukset vahingoittavat turvallisuutta)

* Enemmistö israelilaisia on poliittiselta suuntautumiseltaan keskustalaista

Lokakuun 2014 ja toukokuun 2015 välillä tehty kyselytutkimus, johon osallistui 5601 henkilöä, ei erottele Länsirannan palestiinalaisia ja Israelin arabikansalaisia kysyttäessä pitäisikö arabit karkoittaa Israelista, The Times of Israel huomauttaa.

Karkottamisen kannatus uskonnollisten ja ideologisten ryhmien välillä jakaantuu seuraavasti

* 71 % ortodoksijuutalaisista (dati´im) kannattaa arabien karkottamista

* sekulaarijuutalaisista 58 % vastustaa, yli kolmannes kannattaa

* sefardi- ja mizrahi-juutalaisten jälkeläisistä (alkuperämaistaan karkotettujen juutalaisten jälkeläiset) 56 % kannattaa arabien karkottamista

* ashkenazi-juutalaisista 40 % kannattaa karkottamista

* oikeistosta 72 % kannattaa

* vasemmistosta 87 % vastustaa

* keskustasta 37 % kannattaa, 52 % vastustaa

mikä kertoo ettei Israel/juutalaiset ole homogeeninen, yhden mielipiteen kansakunta.

Israelin väestöstä 76 % uskoo Israelin olevan demokratia. Israelilaisten vähemmistöjen mielestä Israel ei voi olla yhtä aikaa demokratia ja juutalaisvaltio (muslimit 36 %, kristityt 72 % ja druusit 58 %).

Kahden valtion ratkaisun – jossa juutalaisille ja palestiinalaisille osoitettaisiin omat itsehallinnolliset alueet – suhteen mielipiteet jakautuvat suunnilleen tasan puolesta ja vastaan. Tammikuussa Israelin parlamentti Knesset hylkäsi kaikkien tasa-arvoiseen kohteluun tähtäävän lain.

Maatalousministeri Uri Ariel ainakin on kertonut The Times of Israel –lehdelle, että maailman tulisi unohtaa palestiinalais-valtio ratkaisuna, ja että Israelin tulee anneksoida yli puolet Länsirannasta (”Alue C”) sekä karkottaa alueen arabit. Alue C käsittää yli 60 % Länsirannasta. YK:n laskelmien mukaan alueella asui 297 500 palestiinalaista vuonna 2014.

Natsihallitusko?

Jerusalem Post uutisoi pääministeri Netanjahun hallituksen olevan vaikeuksissa sen jälkeen kun Netanjahu toi mukaan hallitukseen oikeistolaisen Yisrael Beiteinu –puolueen.

Al Jazeera tiedottaa ympäristöministeri Avi Gabbayn eronneen protestina sille, että puolustusministeriksi Moshe Yaalonin tilalle nimitettiin äärinationalistinen Avigdor Lieberman.  Foreign Policy Journal kuvailee Liebermania ”Ammu ensin ja kysy vasta sitten” –mieheksi. Liebermanin nimitys kuvastelee Netanjahun hallituksen palestiinalaisiin kohdistettua ammu tappaaksesi –politiikkaa, joka ei juurikaan anna toivoa siitä, että kahden valtion ratkaisu etenisi tai että sotatila alueella joskus loppuisi.

Radio Israelin teettämän  mielipidetiedustelun perusteella puolue, jota johtaisivat eronnut puolustusministeri Moshe Yaalon, entinen sisäministeri Gideon Sa’ar ja entinen valtiovarainministeri Moshe Kahlon voittaisi helposti paikkaenemmistön Israelin parlamentissa Knessetissä.

Israel näyttää olevan yhteiskuntana jakautumassa. Toisaalla sotaisa hallitus siitä hyötyvine kannattajineen, toisaalla diplomaattisia ratkaisuja kaipaavat. The Boston Globe kertoo yli kahdensadan eläköityneen upseerin moittivan hallitusta sen kyvyttömyydestä ratkaista palestiinalaiskysymystä rauhanomaisesti.

Eläköitynyt kenraali Yair Golan vertasikin kansallisena holokaustipäivänä pitämässään puheessa 4. toukokuuta Israelin nykyisiä kehityskulkuja ”tapahtumiin Euroopassa 70-80 vuotta sitten”.

Lähteet

The Haaretz (19.5.2016) | French Tycoon on Trial for Massive Fraud: I Gave Netanjahu 1 Million Euros for Election Campaign  http://www.haaretz.com/israel-news/1.720506

The Times of Israel (8.3 2016) | Nearly half of jewish Israelis want to expel arabs, survey shows http://www.timesofisrael.com/plurality-of-jewish-israelis-want-to-expel-arabs-study-shows/

CBS News (20.5.2016) | Israeli defence chief quits, says he can´t trust Netanjahu http://www.cbsnews.com/news/israel-defense-minister-moshe-yaalon-resigns-cant-trust-benjamin-Netanjahu/

Middle East Monitor, MEMO (28.1.2016) | Knesset rejects bill for equality for all citizens https://www.middleeastmonitor.com/20160128-knesset-rejects-bill-for-equality-for-all-citizens/

Arutz Sheva (25.4.2016) | Senate demands aid to Israel be increased http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/211397#.V0AWj_mLTIV

CNN News (11.11.2015) | Seventy-five percent of U.S. foreign military financing goes to two countries http://edition.cnn.com/2015/11/11/politics/us-foreign-aid-report/

The Times of Israel (29.6.2015) | Israel acknowledges it is helping Syrian rebel fighters http://www.timesofisrael.com/yaalon-syrian-rebels-keeping-druze-safe-in-exchange-for-israeli-aid/

Daily Mail UK (joulukuu 2015) | Saving their sworn enemy: Heartstopping footage shows Israeli commandos rescuing wounded men from Syrian warzone – but WHY are they risking their lives for Islamic militants? http://www.dailymail.co.uk/news/article-3315347/Watch-heart-pounding-moment-Israeli-commandos-save-Islamic-militants-Syrian-warzone-risking-lives-sworn-enemies.html

Washington Report on Middle East Affairs | Pro-Israel PAC contributions http://www.wrmea.org/congress-u.s.-aid-to-israel/u.s.-financial-aid-to-israel-figures-facts-and-impact.html

Israel National News Arutz Sheva 7 (26.4.2016) | US to give Israel ´largest military aid package in history´ http://www.is raelnationalnews.com/News/News.aspx/211430#.V0AWj_mLTIX

Times of Israel (8.3.2016) | Nearly half of Jewish Israelis want to expel Arabs, survey shows http://www.timesofisrael.com/plurality-of-jewish-israelis-want-to-expel-arabs-study-shows/

The Salon (22.4.2016) | Bernie Sanders is right: Even U.S. State Department says Israel used disproportionate violence in Gaza http://www.salon.com/2016/04/22/bernie_sanders_is_right_even_u_s_state_department_says_israel_used_disproportionate_violence_in_gaza/

Vastavalkea (19.4.2016) | Aseita Syyrian kapinallisille http://vastavalkea.fi/2016/04/19/aseita-syyrian-kapinallisille/

Vastavalkea (24.3.2016) | Yhdysvallat ruokki Syyrian sotaa auttaakseen Israelia http://vastavalkea.fi/2016/03/24/yhdysvallat-ruokki-syyrian-sotaa-auttaakseen-israelia/

Al Jazeera (27.4.2016) | UN rejects Israel´s claim over Syria´s Golan heights http://www.aljazeera.com/news/2016/04/rejects-israel-claim-syria-golan-heights-160426195853040.html

The Jerusalem Post (27.5.2016) | Poll: Party led by Kahlon, Ya´alon, Sa´ar could topple Netanjahu http://www.jpost.com/Israel-News/Politics-And-Diplomacy/Poll-Party-led-by-Kahlon-Yaalon-and-Saar-could-topple-Netanjahu-455208

Al Jazeera (27.5.2016) | Avi Gabbay quits Israeli government in protest http://www.aljazeera.com/news/2016/05/avi-gabbay-quits-israeli-government-protest-160527110550181.html

Foreign Policy Journal (25.5.2016) | General’s Revolt, and the Rise of Israel’s New Right

The Boston Globe (27.5.2016)| Israeli ex-officers issue peace-plan, condemn government inaction https://www.bostonglobe.com/news/world/2016/05/27/israeli-officers-issue-peace-plan-condemn-government-inaction/zcvhtnFUr1BZ7kxbgP2leO/story.html

The Haaretz (7.6.2016) | Despite Voicing Criticism, Susan Rice Promises Israel ’Largest Military Aid Package in U.S. History’  http://www.haaretz.com/israel-news/1.723578

Booth, William | The Washington Post (8.6.2016): Israeli minister wants to annex half of West Bank and kick out the Palestinians https://www.washingtonpost.com/news/worldviews/wp/2016/06/08/israeli-minister-wants-to-annex-half-of-west-bank-and-kick-out-the-palestinians/

 

4 KOMMENTTIA

  1. ”48 % israelilaisista ajattelee, että arabiväestö pitäisi karkottaa Israelista”

    Siis israelilaisista mukaanlukien arabit? Vai Israelin juutalaisista, kuten kappaleen otsikko sanoo? Israelin väestöstä noin 75% on juutalaisia ja 21% arabeja (eli Israelin palestiinalaisia).

    En sinänsä ihmettle tulosta, onhan Israelissa jo kauan ollut oppi siitä, että Israel kuuluu nimenomaan juutalaisille israelilaisille. Yksityinen rahasto Jewish National Fund (JNF) omistaa noin 13% Israelin maa-alueesta, ja vuokraa maata ainoastaan juutalaisille. JNF:n perimmäinen tarkoitus on hankkia omistukseensa maata ja luovuttaa sitä vain juutalaisten omistukseen.

    https://en.wikipedia.org/wiki/Jewish_National_Fund#Reclamation_projects

    Vuoteen 2005 asti Israelin valtion maahallinnon toimisto, Israel Land Authority (ILA) toimi JNF:n sääntöjen mukaan, mutta tuolloin uusi laki määräsi että ILA ei saa toimia rasistisesti vaan sen tulee vuokrata myös ei-juutalaisille – israelilaisen käsityksen mukaan valtion maata ei myydä, sitä vain vuokrataan eteenpäin. Myös JNF:n omistama maa kuuluu ILA:n hallinnon alle, ja aina kun ILA vuokraa JNF:n maata ei-juutalaiselle, se luovuttaa saman kokoisen alueen JNF:n omistukseen. Näin JNF:n maa-alue ei pienene ja pysyy juutalaisten omistamana ”lunastettuna maana”.

    https://en.wikipedia.org/wiki/Israel_Land_Authority
    https://en.wikipedia.org/wiki/Jewish_National_Fund#Leasing_policy_controversy

  2. Tapaus Mimran tuo mieleen pressaehdokas Strauss-Kahnin (joka oli muuten syytteessä raiskauksesta, mutta taisi olla liian kova vastus uhrille). Kertoi eräässä haastattelussa, että aamulla herätessään hän aina ensimmäiseksi ajattelee – Israelia. Tämä näyttäisi siis menneen kaiken muun edelle, eli nyt poliittisessa paitsiossa oleva herra olisi jonkin sortin siionisti, jolla on varmasti paljon hengenheimolaisia ei vain Ranskassa vaan ympäri maailmaa. Jäin miettimään, missä näiden isänmaa oikein onkaan? Ainakin Mimranin tapaus viittaisi siihen, ettei kotimaan etu ole välttämättä ensisisijainen. Mitenkähän meillä? Erään kokoomuksen kansaedustajan sympatiat eivät ainakaan ole jääneet kenellekään epäselväksi.

  3. Israel on Rotschildien ja saksalaisilta kynittyjen holokausti-korvausten varoilla sionistien perustama valtio Palestiinaan. Jo sen syntyminen, olemassaolo ja muista piittaamaton toiminta kertovat ettei rahalla ja aseilla saa maahan demokratiaa.
    Sionistit ovat pieni vähemmistö juutalaisia mutta he ovat keinoja kaihtamatta valloittaneet palestiinalaisten maan ja ajaneet heidät pois omilta asuinsijoiltaan. Ja tämä ajojahti on koko ajan meneillään maailman laajasta paheksunnasta huolimatta.
    Esim. Einstein ja Freud monen muun ohella suhtautuivat kielteisesti koko hankkeeseen. Kaikki juutalaiset rauhanaktivistit tuomitsevat Israelin julmuudet ja rikokset ihmisyyttä vastaan ja tukevat yhtenäisvaltiota ja palestiinalaisten oikeutta tasavertaisuuteen.
    Yleensä ne jotka eivät hyvsksy Israelin harjoittamaa terroria palestiinalaisia ja naapurivaltioita kohtaan saavat antisemitistin leiman – kuten ylipäätään kaikki jotka arvostelevat sionisteja ja heidän sotaisia ja rikollisia puuhiaan, erityisesti heidän ’holokoausti-uskontoaan’. Varsin erikoista. Kuitenkin muita saamme arvostella heidän pahoista teoista vapaasti ja ilman syytöksiä.
    Holokausti-uskonnon luominen ja ylläpito dogmina, jota ei saisi vapaasti tutkia ja kyseenalaistaa, on ollut sionisteille varsin tärkeä taloudellinen kiristyskeino Israelin valtion luomisessa ja sitä rakennettaessa ja ylläpidettäessä kuten tämä linkki paljastaa:
    http://www.ihr.org/jhr/v08/v08p243_Weber.html
    Tällä hetkellä Israel on näennäis-demokratiastaan huolimatta maailman vaarallisin ja sotaisin valtio ja sionisteilla on vahva vaikutusvalta Amerikan ja Naton politiikkaan ja globaaliin militarismiin. Netanyahu on jopa avoimesti ilmoittanut että Israel kontrolloi nykyisin Amerikan hallitusta.
    Ja USAn rahalla sekä aseilla tätä kehitystä vain tuetaan ja tukahdutetaan demokratian mahdollisuuksia nousta päärooliin.

    Missä kulkee demonisoivan arvostelun ja asiallisen kritiikin raja?
    http://magneettimedia.com/synnyttaako-israelin-kritisoiminen-antisemitismia-onko-juutalaisvastaisuus-liioiteltua
    Muutama ote linkistä:
    Jos Israelin valtion tietyn kaltainen arvosteleminen kuulostaa sen demonisoimiselta, johtuu se Israelin pirullisesta luonteesta, toteaa Markku Juutinen ja jatkaa:. Kuinka sellaista valtiota voidaan kritisoida silkkihansikkain?
    Arvosteleehan länsimedia ja Israel itsekin koko ajan mm. Venäjää, Irania, Syyriaa jne., armottoman halventavasti ja suoranaisesti valehdellen. Lisäksi sionistinen läntinen eturintama on romuttanut lukuisten maiden yhteiskuntarauhan ja syössyt ne loputtomaan sodan kurjuuteen.
    ——-
    Anti-sionismia voivat synnyttää taloudellisen ja yhteiskunnallisen kurjuuden lietsominen, sodat ja Israelin ihmisoikeusrikkomukset. Mutta tämä on tärkeää: Anti-sionismiin ei sisälly kuitenkaan yksilöitten tai kansanryhmien vastustaminen, ellei näillä yksilöillä tai ryhmillä ole oleellista asemaa eliitin jatkettuna käsivartena.
    Anti-sionismi on Juutisen mielestä jopa erittäin suositeltavaa toimintaa, sillä se vastustaa juuri rasismia, suoden yksilöille kanavan toteuttaa lähimmäisen rakkauden velvoitteita.
    ——
    Voi kysyä ovatko Israelin boikottiin osallistuvat ulkojuutalaiset anti-sionisteja? Kyllä he ovat.
    Tavallisia juutalaisia ei todellakaan voi eikä tule syyllistää johtajiensa ja Israelin teoista. Mutta mikäli sionistisen eliitin ulkopuoliset juutalaiset eivät tuomitse eliitin ja Israelin ihmisoikeusrikkomuksia sekä epäoikeudenmukaisuuksia, he joutuvat tahtomattaan syyllisiksi johtajiensa tekoihin. Tästä ovat monet juutalaiset rauhanaktivistit myös varoittaneet ja tähän perustuu Israelin vastainen boikotti.

    • Joku sana vielä sionistien holokausti-uskonnosta, ’pyhästä pakkopulla-dogmista’, jolla maailmaa on huijattu ja rahastettu ja koko ajan rahastetaan ei vain Israelin valtion vaan Lähi-idän sota-kierteen tukemiseksi ja jota dogmia/6 milj-myyttiä ei kukaan saa kyseenalaistaa edes selkeiden, puolueettomiin tutkimuksiin pohjautuvien faktojen ja havaintojen pohjalta.
      —–
      Mies joka väitti paenneensa Auschwitzista myötää valehdelleensa vuosikausien ajan ja esittäneensä valheellista tietoa julkisesti – ja maksua vastaan.
      Näitä paljastuksia on paljon – tämä oli yksi monista – mutta silti ’holokausti-uskontoa’ ei saa arvostella eikä tutkia ilman rangaistuksia suuressa osassa Euroopan maista. ??
      Mitä tämä kertoo länsimaisesta kulttuuristamme? Se kertoo hyvin ikävän totuuden sionistien tyranniasta jonka alla eletään ja joka on häpeäksi koko Euroopalle.
      Onko mitään muuta asiaa jota ei saa tutkia? Ei tule mieleen. Miksi juuri tämä on?
      http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=135339
      Juutalaiset Illuminaatin pelinappuloina — myös juutalaiset ovat joutuneet ja joutuvat kärsimään sionistien ja Illuminaatin (Zio-globalism) puuhista. Tästä paras todiste on että heidän siirtymisensä natsiSaksasta ( josta heillä oli lupa poistua ) estettiin sionistien ja Liittoutuneiden yhteisvoimin ja moni sai maksaa sen hengellään. Näin sionisti-eliitti itse merkittävästi ja tarkoituksellisesti myötävaikutti ja oli mukana luomassa itseään hyödyttävää 6milj-holokaustimyyttiä.
      Asiasta on paljon puolueettomia tutkimuksia, alla yksi niistä.
      A book, ”The Holocaust Conspiracy”  (1989)  shows how Allied and neutral governments ensured that most Jews would remain in Europe and would die. The author William R. Perl argues that  a parallel Nuremberg Trial is necessary for ”those leading figures in the Allied and neutral camps” who ”knowingly and willingly co-operated in the German annihilation scheme.” (34) – See more at: http://henrymakow.com/are_jews_being_set_up_for_anot.html#sthash.W3bzaGtZ.dpuf
      http://www.nytimes.com/2013/04/07/books/review/fdr-and-the-jews-by-richard-breitman-and-allan-j-lichtman.html?_r=2&
      http://www.savethemales.ca/001850.html

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here