Isäni kirjoitti 1970-luvulla kirjan nimeltä Minä, Urho ja Mao eli isä ja hänen suuret sankarinsa. Kirjan kannessa hän kävelee Munkkiniemen kävelysilloilla merenrannassa koiraansa Maoa ulkoiluttaen. Oli varmaan tulossa Urhon luota Tamminiemestä!
Minulle ovat Hitler ja Heydrich ovat olleet ihmeellisellä tavalla tärkeitä viimeisen parin vuoden aikana sukeltaessani tutkimaan Saksan historiaa ja erityisesti natsien valtakautta, joka tuntuu peittävän koko Saksan historian alleen. Mitä tuolloin oikein tapahtui ja miksi? Ja mitä kaikella sillä on minun kanssani tekemistä sen lisäksi, että olen naimisissa saksalaisyntyisen naisen kanssa. Mitä tästä kaikesta on opittavaa?
Ensimmäinen opinkappale tuli esiin kun tiiviin Saksan historiaan keskittymisen huipentumana luin kirjan Reinhold Heydrichista, yhdestä tärkeimmistä SS-johtajista, jonka kerrotaan olleen keskeisessä asemassa juutalaisten joukkotuhoa suunnitellessa. Hän oli myös valloitetun Tsekkoslovakian hallitsija, jonka paikallisen vastarintaliikkeen edustajat murhasivat kesällä 1942.
Hän oli julman natsin perikuva, jonka kasvoja eräs historioitsija kuvasi äärimmäisen kaksijakoiseksi; toinen puoli oli julma ja tuomitseva, toinen avoin ja ystävällinen.
Hämmentävää ja paljastavaa Heydrichin kasvojen kuvauksessa oli, että se sopii myös minun kasvojeni kuvaukseksi. Isäni on jopa maalannut kaksi öljyvärimaalausta minusta, yhden ollessani vuoden ikäinen ja toisen ollessani 17-vuotias. Niissä molemmissa kasvonpuoliskoni ovat samanlailla ehdottoman erilaiset ja vastakohtaiset. Se näkyy kun peitän ne vuorotellen…
Tuo oivaltava välähdys lukiessani Heydrichista ja natsien julmuuksista paljasti jotain tärkeää ja samalla pelottavaakin minusta itsestäni. Minussakin on kaikkien natsijulmuuksien mahdollisuus, minä olen heidän kaltaisensa ihminen, kaksijakoinen niin julmuudessani kuin lempeydessänikin. Minä vain valitsen olla ilmaisematta tuota julmuutta, minä valitsen toisin, vai valitsenko todella?
Oman julmuuteni paljasti toinen juuri lukemani kirja Hitleristä. Se toi herkkätuntoisen viisaasti esiin Hitlerin luonteenpiirteet, niin huonot kuin hyvätkin. Niin, Hitlerissä oli myös ihailtavaa peräänantamattomuutta, taitavaa poliitikkoa ja häikäilemätöntä sotilaspäällikköä kaikkien tuntemiemme huonojen piirteiden ohella. Hitlerkin oli kaksijakoinen, hyvä ja paha, aivan niin kuin minäkin olen.
Tuon kirjan on kirjoittanut Sebastian Haffner vuonna 1978. Lukemani ruotsinkielisen version nimi on Anteckningar om Hitler (Muistiinpanoja Hitleristä). Haffner syntyi vuonna 1907 Berliinissä, pakeni Saksasta juutalaisen morsiamensa kanssa Englantiin 1938 ja kirjoitti laajasti Saksan historiasta ja nykypäivästä monissa kirjoissaan ja lehtiartikkeleissaan niin Englannissa kuin myöhemmin Saksassakin. Hän kuoli vuonna 1999 Berllinissä.
Haffnerin tarkkanäköisyys ja rohkeus katsoa maailmaansa omin silmin on ihailtavaa. Hän näki 30-luvun Hitlerin Saksan hulluuden läpi samaan aikaan kun lähes koko kansa mukautui Hitlerin taianomaiseen tahtoon. Mutta hän rohkeni olla itsenäinen myös sodanjälkeisessä maailmassa, jossa Saksan silmitön syyllistäminen ja alistaminen oli voittajien tahto ja vaatimus. Haffner säilytti oman linjansa läpi koko elämänsä, hänen silmiensä palo ei koskaan sammunut.
Hänen kirjansa Hitleristä on harvinaisen syvästi ja rohkeasti analyyttinen. Monipuolisesti Hitlerin tekoja pohtien hän paljastaa ihmisen myytin takaa: voimakastahtoisen ja määrätietoisen olennon, joka Saksan ensimmäisessä maailmansodassa kokeman häpeällisen tappion traumatisoimana päättää tehdä kaikkensa, jotta keisarikunnan kaatumiseen johtanut vasemmistovallankumous ja siitä seurannut sotatoimien keskeyttäminen eivät pääsisi koskaan toistumaan.
Siinä oli hänen poliittisen toimintansa lähtökohta ja motiivi, josta hän ei koskaan luopunut, ei edes silloin kun Saksan lähes täydellinen tuho odotti menestyksekkään valloitusodan käännyttyä vuonna 1942 hivuttavaksi perääntymiseksi. Itse asiassa Haffner näyttää miten Hitler halusi Saksan ja saksalaisten tuhoutuvan täydellisesti, eli tekevän itsemurhan niin kuin hän itse, koska he eivät olleet kyenneet toteuttamaan hänen unelmaansa puhdasrotuisten arjalaisten täydellisesti hallitsemasta maailmasta.
Hitlerin julmuus Saksaa kohtaan toteutui lähes yhtä hyvin kuin hänen tunnettu julmuutensa juutalaisia kohtaan. Haffner näyttää miten vuosien 1933-42 taitava ja menestyksekäs poliitikko ja sotilaspäällikkö Hitler muuttuu Neuvostoliiton sotaretken ensimmäisten suurien takaiskujen jälkeen. Yhtäkkiä hän tajuaa, ettei voi enää voittaa sotaa. Idän mahti ja suuruus on liikaa hänenkin taidoilleen ja Saksan oivallisille sotilaille. Ja kuin tappiota jouduttaakseen Hitler julistaa sodan myös Yhdysvalloille, jonka vaurauden alasinta vasten Neuvostoliitto ja muut liittolaiset aikanaan moukaroivat ja tuhoavat Saksan armeijan ja valtion.
Omaa ja Saksansa tuhoa odotellessaan Hitler keskittyy siihen mistä me hänet lähinnä tunnemme eli kaikkien eurooppalaisten juutalaisten tuhoamiseen. Kun peli oli jo menetetty eikä ollut enää mitään toiveita saada lännestä tukea taistelussa kommunismin hirviötä vastaan, Hitler päättää toteuttaa saksalaisten avulla pitkään hautomansa ajatuksen juutalaisten, noiden loisien, täydellisestä hävittämisestä. Tämänkin tuhon tuottaminen onnistuu…
Hitlerin kylmyys ja julmuus kaikkia kanssaihmisiään kohtaan on hämmästyttävää ja pelottavaa. Hän ei koskaan elämänsä aikana solminut mitään lämpimiä ja luottamuksellisia suhteita, ei perheensä jäsenten, rakastajattariensa tai kenraaliensakaan kanssa. Hän oli yksinäinen susi, joka puhujan taidoillaan ensin lumosi ja sitten tuhosi niin lähimmäisensä kuin sen kansan, jonka hän oli ottanut omakseen. Hitlerhän oli itävaltalainen eli jollain tasolla aina ulkomaalainen Saksassa. Hän ei piitannut muusta kuin valloittamisesta, niin ihmisten kuin valtioidenkin. Hänellä ei ollut minkäänlaista halua luoda mitään pysyvää, ei muuta kuin jatkuvaa valloitussotaa ja siitä väistämättä seuraava tappio ja tuho.
Hitlerin määrätietoisen julmuuden ja toisten ihmisten kohtaloista piittaamattoman itsekeskeisyyden peilissä näen taas kerran häivähdyksen itsestäni. Minäkin saatan pienen mitättömän sanan tai teon kautta suuttua ja hyljätä lähimmäiseni, kääntyä vihassani pois päin ja tehdä hänet olemattomaksi ja näkymättömäksi. Minäkin pystyn tuhoamaan orastavan yhteyden ja jakamisen mahdollisuuden, varsinkin silloin kun tuo toinen lähelläni tai vierelläni ei käyttäydy niin kuin minä tahdon.
Minussakin asuu hitler aivan niin kuin minussa asuu heydrich. Meissä kaikissa asuu kaikki inhimillisyys, kaikki sen mahdolliset ääret. Minussa asuu myös jeesus, buddha, muhammed ja gandhi, aivan niin kuin sinussakin. Mitä minä haluan ilmaista, mitä vihata tai rakastaa? Mikä on minun inhimillisyyteni summa, minun teoistani ja tunnoistani kasvava maailma? Mikä sinun?
Klaus Rahikainen on Ahvenanmaalla asuva kirjailija ja elämäntutkija.
Kaikissa meissä on pahat ja hyvät puolemme vaikkakin eriasteisina. Joissakin pahuus hallitsee, toisissa taas hyvyys. Erot voivat kiistatta olla jo geeneissä sillä tiedetään että jotkut rodut ovat jo geneettiseltä rakenteeltaan paljon muita pahempia, jotkut taas parempia. Myös kulttuuriin liittyvät kasvatus- ja ympäristötekijät vaikuttavat asiaan mutta psykopaatteihin ne eivät tehoa.
Länsimainen ihminen on erityisen hyvin kunnostautunut pahuudessa ja julmuudessa kun ajatellaan vaikka siirtomaapolitiikan ja orjakaupan raakuuksia maailmalla. On riistetty ja tapettu surutta oman käden oikeudella.
Ja mitäpä muuta historia on täynnä kuin tappamista ja tuhoamista jo alkuhetkistä alkaen. Roomassa mm. syötettiin kristittyjä leijonille kansanviihteenä.
Tässä Klaus tuot esiin vain pienen pintaraapaisun asiaan natsien muodossa. Ja vain erään kirjan kirjoittajan näkemyksen muodossa jota tuskin voi pitää täysin objektiivisena koska hän vainottuna näki asioita epäilemättä oman kokemuksensa valossa kuten ihminen aina tekee.
Mutta minusta on hyvä kun otat tämän asian esiin ja avoimeen keskusteluun koska koko kansallissosialismia ja maailmansotaa (molempia) on niin vahvasti voittajien toimesta vääristelty ja annettu valikoitua tietoa totuutta esiin tuomatta.
Laitan tähän vain pienen katkelman uudesta kirjasta WW1:stä jossa yli miljoona sotilasta menetti henkensä tai tapatettiin vain muutaman kenraalin ja sotateollisuuden mielipuolisuuden takia kun erityisesti briteillä tarkoitus oli harventaa ja eliminoida joidenkin kaupunkien ei-toivottua nuorta miesväestöä:
[ — July 1, 1916, The Battle of the Somme: General Haig’s Murderous “Great Push Forward”
By Dr. Jacques R. Pauwels
During World War I, some ordinary soldiers were in fact convinced that massacres such as those of July 1, 1916, reflected a desire on the part of their generals to reduce the ranks of the workers and thus to make the fearsome masses less “massive” and less frightful.
… This war was wanted by the bourgeoisie, the industrial capitalists, and the leaders of all the countries [involved in the war]. They observed the swelling of the ranks of the proletarian organisations and they feared for their coffers.
And so they found a solution: eliminating workers by means of war.
http://www.globalresearch.ca/july-1-1916-the-battle-of-the-somme-general-haigs-murderous-great-push-forward/5533733 — ]
Samalla kun natsien pahat teot on nostettu vahvasti esiin voittajien haluamalla tavalla niin samalla on unohdettu kommunistien tihutyöt joiden rinnalla natsit määrällisesti kalpenevat. Jo pelkästään NL:ssa tuhottiin 30 – 60 milj venäläistä ja muuta toisinajattelijaa nobel-palkitun Soltzenitskin kuvaamassa Vankileirien saaristossa ja Kiinan ja muun maailman kommunistidiktatuureissa myös valtavia määriä. Nämä ovat dokumentoituja faktoja.
Myös 6milj juutalaisen holokausti-myytti, jota sionistit ovat käyttäneet oman valtansa lujittamisessa, on nyt murtumassa totuuden vastaisena huijauksena ja siksi sen kieltäminen ja vapaa tutkiminen on luonnollisesti tehty kielletyksi. Ja joku tutkija taitaa tänäänkin istua vankilassa mikä tietenkin kertoo, että myytin takana on valhe jota ei saa paljastaa. Totuushan ei tutkimalla muutu joten vain väärää totuutta vartioidaan.
En kuulu Hitlerin kannattajiin mutta minusta asioita pitäisi voida tutkia objektiivisesti ja tasapuolisesti kaikkien hyvät ja pahat puolet mukaan ottaen. Sellaista ei vain tapahdu Hitlerin ja kansallissosialismin suhteen ainakaan vielä koska halutaan antaa yhä väärä tai valheellinen kuva asioista.
Aikoinaan usein ihmettelin miksi monet merkittävät ja valistuneetkin ihmiset kannattivat tai ainakin näkivät Hitlerin valtaannousun aika myönteisenä asiana. Esim. meidän edesmennyt akateemikkomme Georg Henrik von Wright kuten myös elokuvaohjaaja Ingmar Bergman ovat myöntäneet että he näkivät asian alkuun myönteisenä koska Euroopassa haluttiin irtaantua brittiläisen maailmanvallan julmasta otteesta. Joten kansallissosialismi piti sisällään myös jotain hyvää josta nyt vaietaan. Myös pankkijärjestelmän uudistus oli iso asia.
Jatkan myöhemmin…. tämä nyt näin alkupalaksi. Artikkelissa on monta mielenkiintoista yksityiskohtaa joita on tarve vielä kommentoida kun metsästetään totuutta.
P.s. Ei tietenkään tule väheksyä natsien ja kommunistien julmuuksia mutta meidän tulisi silti nähdä missä se todellinen julmuus asustelee ja on jo vuosisatoja asustellut kulissien takana: Brittein saarilla.
Ilman keskitys- ja työleirejäkin voi harjoittaa suurta julmuutta piilossa pysyen hallitsemalla rahaa ja sen avulla maailmanpolitiikkaa ja -tapahtumia, myös sotineen ja nykyisine kidutuskammioineen.
Jos haluat hallita koko maailmaa hallitse rahaa. Niin se on.
Rahan voimalla tapetaankin Lännen NWO Imperiumin toimesta hitaasti mutta varmasti tänään varmaan enemmän ihmisiä kuin koskaan on maailmassa ennen tapettu aseilla.
Nyt pitäisi huomio kiinnittää tähän eikä menneeseen sillä sellainen palvelee vain pankkiiri-eliitin asiaa ja tuhoamisen jatkumista..
Voimme vaikuttaa vain nykyisyyteen, emme menneeseen.
Henry Makowilla on vielä lisänäkökohta Sommen taisteluun:
”Masonic Mass Murder on the Somme 100 Years Ago
Western Civilization Died on the Somme a Century Ago
On July 1,1916, General Douglas Haig, a Freemason, began the Battle of the Somme which by November resulted in the death of one million Christian, British patriots in their prime. Fathers, sons, husbands, brothers, lovers. War is a ruse by which the globalist satanic elite kills patriots under the guise of national duty. ..”
Koko artikkeli: http://henrymakow.com/2016/06/Freemasons-Slaughtered-Christians-in%20World-War-One%20.html
”Erot voivat kiistatta olla jo geeneissä sillä tiedetään että jotkut rodut ovat jo geneettiseltä rakenteeltaan paljon muita pahempia, jotkut taas parempia.”
Tuo ei pidä paikkaansa. Mikään vakavasti otettava tieteellinen tutkimus ei tue tuota olettamusta.
Huono on genetiikan tuntemuksesi sillä asiahan on aivan selkeästi vahvistettu ja aggressiivisuutta sekä rikollisia löytyy joissakin roduissa huomattavasti enemmän kuin toisissa. Sama pätee älykkyyteen.
Mutta olen kyllä havainnut jo aiemmista kommenteistasi ettei sinusta mikään tieteellinen tutkimus, joka ei tue sinun omia käsityksiäsi, pidä paikkaansa.
Aika ylimielinen ja paljon puhuva asenne joka kyllä vie kaiken uskottavuutesi.
Pystytkö esittämään yhtään vakavasti otettavaa tutkimusta, jossa todettaisiin joidenkin ”rotujen” olevan geneettisesti parempia kuin toisten?
Aikoinaan tutkittiin ”tieteellisesti” ihmisten kallonmuotoja ja yritettiin löytää niistä viitteitä ihmisten kykyjen ja taipumusten erilaisuuksiin. Tämä on osoittautunut myöhemmin täydelliseksi huuhaaksi.
Rikollisuudella ei ole todettu olevan yhteyttä ”rotuun”, mutta kylläkin sosiaaliseen asemaan. Esimerkiksi Yhdysvalloissa pitkäaikainen orjuus ja orjuuden lopettamisen jälkeenkin jatkunut mustan väestön syrjintä on aiheuttanut sen, että mustien on paljon vaikeampi menestyä elämässä kuin valkoisten. Tämä on heijastunut suurempana rikollisuutena.
Tutkimuksia on runsaasti mutta kuten jo sanoin niin sinulle on turha esittää mitään koska olet omien käsitystesi vanki ja lyttäät kaikki muut tutkimukset.
Guuglaa niin tietoa on vaikka millä mitalla:
Voiko rikollisuutta selittää rodulla? — Kyllä voi
Rodun ja psykopatian yhteydestä — selkeä yhteys
Synnynnäiset tappajat – rikollisuus periytyy — kyllä
Valkoiset mustia älykkäämpiä? — kyllä
Kulttuurin vaikutus ihmisen geneettiseen evoluutioon onkin jo kokonaan eri asia.
Tässä on tiedemiehen itsestään selvyyksiä siitä, että ihmiskunta koostuu monista roduista: http://www.tiede.fi/blogit/rajankayntia . (Tieteelle ihmiskunnan sielullinen ykseys onkin sitten tuntematon asia.)
Kyseinen tiedemies teilaisi kuitenkin monia tästä,
suomenkielellä ainutlaatuisen laajasta koonnista rotuaiheesta: http://blogit.mvlehti.net/sydamellinenseparatisti/2016/04/16/rodut-ovat-totta-11-vaaraa-vaitetta-yhden-rodun-puolesta/
En kommentoi tuota nyt muuten mutta jos sais valtajulkisuuteen läpi edes sen, että tiedeyhteisössä on alkukantaisiakin piirteitä, mm. paineita kulloisenkin poliittisen korrektiuden itseisarvoisen arvostamisen suuntaan… mutta että silti tiedeyhteisössä on asiasta monia näkemyksiä.
Sitten on tietysti vielä sekin näkökulma, että ohitetaan syvimpien syiden pohdinta ja ihan konkreettiseen käytökseen viittaavien tilastojen kautta tutkaillaan, mitä eroa on vaikkapa ”arabilla” ja ”kaukasialaisella”. – Erot ovat merkittävän suuria niin, että ne tulisi poliittisesti ottaa huomioon.
Kannattaa huomata, että sen huomioon ottamisen ei tarvitse olla lainkaan rasistista eli uskoa samassa asemassa olevien ihmisyksilöiden lähtökohtaiseen eriarvoisuuteen.
(Esim. kaikki Suomeen haluavat maahanmuuttajat olisivat lähtökohtaisesti samassa asemassa, jos kaikille sanottaisiin, että ”tervetuloa vain kaikki ei-etsintäkuulutetut yms., tuossa maatilkku (+ tässä, jos haluat, vaatimattoman asunnon rakentamistarpeet tai vaatimaton asumus), elätä itsesi laillisin keinoin, niin saat jäädä”.)
Nykyisellään Suomen hallituksen ääripoukkoileva maahanmuuttopolitiikka on erittäin epäoikeudenmukaista vaihdellen mm. sen perusteella, minä vuonna sattuu Suomeen pyrkimään…
Lisäys: http://tuonenjoutsen.blogspot.fi/2016/07/totuus-yhdysvaltain-poliisivakivallasta.html -jutussa on vielä uusia todisteluja rotunäkökulmista – varmaan pitää merkittävästi paikkansa.
Vaikkakin uskon USA:n poliisista löytyvän rasismia myös väkivallankäyttötilanteissa.
(Eikä USA:n poliisi yleisesti ottaen ole läheskään niin hyvä kuin muiden ”demokratioiden” poliisilaitokset. – Toki USA:n poliisista jo pintatasolta (aseistuksen kasvu monin paikoin sotilaallisuuteen asti, aseiden käyttöohjeistus jne.) voi päätellä, että onhan se suuresti aggressiivistettu. Osana USA:n poliisivaltiollistumista jne.)
Synnynnäiset tappajat – rikollisuus periytyy
Pennsylvanian yliopiston kriminologian professori Adrian Raine huomauttaa todisteiden olevan liian laaja-alaisia sivuutettavaksi. Jopa sosiologian kärkijulkaisu American Sociological Review julkaisee tutkimuksia väkivallan genetiikasta, aiheesta, johon se ei olisi uskaltanut koskea 15 vuotta sitten. Professori Rainen kirja The Anatomy of Violence selittää, kuinka geenit ja aivojen rakenne voivat tehdä yksilöstä taipuvaisen rikollisuuteen.
http://magneettimedia.com/synnynnaiset-tappajat-rikollisuus-periytyy/
https://lareviewofbooks.org/article/here-be-monsters-adrian-raines-the-anatomy-of-violence/#!
Twenty years ago, when brain imaging made it possible for researchers to study the minds of violent criminals and compare them to the brain imaging of ”normal” people, a whole new field of research — neurocriminology — opened up.
http://www.npr.org/2013/05/01/180096559/criminologist-believes-violent-behavior-is-biological
1971 juutalaistaustainen kriminologi A. Menachem Berkeleyn yliopistosta julkaisi artikkelin ”Criminality Among Jews: An Overview”. Menachemin mukaan ”juutalaisten alttius syyllistyä rikollisuuteen on selvästi korkeampi verrattuna ei-juutalaisiin, kun tutkitaan talousrikoksia”. Näitä ovat esimerkiksi petos, vilpillinen konkurssi sekä kavallus.
Ja tästä aiheesta on muitakin tutkimuksia jotka päätyvät samaan tulokseen mikä ei ole yllättävää kun tietää mitä pankkimaailmassa tapahtuu ja kenen toimesta.
Merkittävä keskustelu asiasta olisi tärkeää.
Tässä merkittäviä linkkejä:
http://www.tapiolinna.com/nakopiiri/kirjakatsaus-geenien-tulo-yhteiskuntatieteisiin/
Kirjasta Yrjö Ahmavaara (1929-2015): Hyvinvointivaltion tabut – nykykulttuurimme kritiikki. Helsinki University Press 1998
” Kirjassa pohditaan varsin pitkään eri rotujen ja etnisten ryhmien välisiä älykkyyseroja. Ala on ollut, ja on vieläkin, tabu tutkimuksen piirissä. Suomalaisia tutkijoita probleemanasettelu ei juuri ole houkutellut. Pääsyy lienee sopivien etnisten ryhmien puute. Rotujen välisissä älykkyysmittauksissa ovat juutalaiset parhaimmistoa ja seuraavina tulevat kiinalaiset ja japanilaiset. ”
– http://www.tieteessatapahtuu.fi/986/martio.htm
Truth Hunter, tietysti älykorosteisille ihmisille talousrikokset ovat tietysti luontevampia kuin fyysistä voimaa vaativat rikokset. Niin on ollut varmaan aina.
Eli ei tarvitse tuossa kohdin korostaa mitään rotua sinänsä, vaan ”tilaisuus tekee varkaan” joidenkin kohdalla. Eli jos joku muu rotu olisi älykkäin, niin sillä olisi samoin kuin juutalaisilla nykyään.
LÄHTEISTÄ – MIHIN LUOTTAA?
Olen huomannut, ettei esim. ”professori”-nimikkeellä ole viitearvoa, ainakaan, jos kyseessä ei ole tutkimusprofessori, joka pystyy tutkimukseen keskittymään ja jos julkaisija on propagandistinen.
Esim. Magneettimedia vaikuttaa kääntävän kaikki kuuluisat artikkelit joissa on ”oikea lopputulos” (esim. Natural Newsin rokotevastaiset), riippumatta niiden sisältämän päättelyn tieteellisestä tasosta.
Epäilen asian olevan tunnepitoinen ratkaisu (että miksi ei riitä pienempi määrä järkevästi perusteltuja artikkeleita)…
En kyllä yhdy tuohon: ’Eli jos joku muu rotu olisi älykkäin, niin sillä olisi samoin kuin juutalaisilla nykyään.’
Juutalaisten älykkyys on myytti ja se on kapea-alaista geenitutkija Warsonin mukaan rajoittuen pieneen ryhmään askenaaseja. Israelissa keskim. älykkyys ei ole sen korkeampaa kuin meilläkään.
Minusta näkemys että älykkyys tekee helpommin rikollisen on vaarallinen ja katteeton koska nimenomaan älykäs ei lähde sille tielle kun tietää mihin voi päätyä. Kyse on ennen muuta moraalista ja tietäen Talmudin opetukset ’goimeihin’ liittyen asia selittynee luontevasti. Kyllä se sieltä tulee.
Lisää tutkimuksia:
1988 Stanton Wheeler Yalen yliopistosta julkaisi paperin ”White-Collar Crimes and Criminals”. Wheeler selvitti, että protestanttien ja katolilaisten osuus talousrikostilastoissa oli pienempi kuin heidän väestömääränsä perusteella olisi voinut olettaa.
Juutalaiset olivat sen sijaan vahvasti yliedustettuja: 2 % Yhdysvaltojen väestöstä oli juutalaisia, mutta näiden osuus talousrikollisuudessa oli 15,2 %.
1991 David Weisburg julkaisi Yalen yliopistossa artikkelin ”Crimes of the Middle Classes: White-Collar Offenders in the Federal Courts”. Weisburg totesi, että vaikka juutalaisia on Amerikan väestöstä vain 2 %, he muodostavat 9 % matalan tason talousrikoksista (pankkikavallus, verovilppi, pankkipetos), vähintään 15 % keskitason talousrikoksista (postipetos, vahingonkorvauspetos, lahjonta) sekä vähintään 33 % korkean tason talousrikoksista (kartellit, arvopaperipetokset).
Weisburgin päivitetyt tilastot osoittavat, että pienestä väkimäärästään huolimatta juutalaiset olivat vastuussa vähintään 23,9 prosentista Amerikan valkokaulusrikoksista.
Ai että juutalaisten älykkyys on myytti ja he vain muuten vain ovat yliedustettuina kaikessa älykkyyttä vaativassa, kuten fysiikassa? (Mielestäni esim. Einstein sai Nobelinsa ansioistaan eikä siksi että jotkin juutalaiset mahdollisesti olivat korruptoineet…, jos joku sellaista väittää.)
Mainitsemaani ”jos joku muu rotu olisi älykkäin..” -vaihtoehtoon ei voi toki vielä satavarmasti vastata, koska sellaista hetkeä ei ole vielä tullut, että niin olisi ollut. Mutta en ymmärrä, millä perusteella juutalaiset olisivat niin pahoja, että mikään muu rotu ei älykkyystilaston johdossa olisi myös tavallista talousrikollisempi…
Haluat nähdä älykkyyden aika kapea-alaisesti ja vedit Einsteinin esiin sivuuttaen sen mitä esitin yllä. Tulee tunne että puolustat nyt jotain. Miksi?
En suinkaan väheksynyt kenenkään älykkyyttä vaan totesin että sen liika korostaminen on myytti. Menestys johtuu paljolti myös rahoittajista ja median suosiossa olosta minkä unohdat.
Miksi sivuutat moraalin joka myös on älykkyyden tärkeä ellei tärkein mittari?
Joku sana Einsteinista:
Hän ei – kuten ei Freudkaan – tukenut sionismia. Hän siis olisi sionistivaltio Israelin vastustaja jos eläisi tänään.
Liika yksipuolinen äly on myös rasite ja voi johtaa tragedioihin kuten Einsteinin yksityiselämäkin kertoo.
On myös sanottu ettei Einstein ollut mikään suuri nero — hän vain oli sopivaan aikaan paikalla ja pääsi hyödyntämään jo muiden tekemää satoa.
Hän syntyi Saksassa juutalaiseen mutta maallistuneeseen sukuun. Hän ei siis ollut arjalainen mutta ei myöskään Mooseksen uskoinen. Einstein piti armeijoita, aseistamista ja sotaa todella mielettöminä. Hän oli vuorotellen saksalainen (Württenberg), sveitsiläinen, saksalainen (Weimarin tasavalta), amerikkalainen. Hän suhtautui Neuvostoliittoon myönteisesti ja hyväksyi vieläpä Stalinin puhdistukset alkuvaiheessa.
Fysiikassa sivuraiteelle joutuneen Einsteinin päivät täyttyivät myös jo Saksassa alkaneesta harrastuksesta – purjehtimisesta. Kaikki muu on turhaa paitsi purjehdus…
”Maailma on niin komplisoitu ettei se ei voi olla sattuman tulosta…”
Ei, ei minulla ole tässä kiinnostusta puolustaa mitään, jos sillä tarkoitetaan jotain neutraalista tieteellisyyshakuisuudesta yms. poikkeamista.
En näe yhtään syytä vastata kaikkeen, mitä viestissäsi kirjoitit, mutta en näe siinä ongelmaakaan.
”Miksi sivuutat moraalin joka myös on älykkyyden tärkeä ellei tärkein mittari?”
Tuo on täysin epätieteellinen näkemys.
Viisaus on ollut tuhansia vuosia ainakin länsimaisessa kulttuurissa eri asia kuin älykkyys.
Älykkyys on kyllä älykkyystutkijoiden mielestä yleisessä kielenkäytössä hieman epäselvä käsite, mutta ei ole tullut vastaan yhtäkään tiedemiestä, joka akateemisessa työssään ajattelisi noin, vaan päinvastoin älykkyyden kasvattaminen on neutraalia eikä lisää ihmisen eettisyyttä mitenkään.
Ei se suuri rahakaan yleensä itsestään ole kulkeutunut niille maailman epäeettisille ja eettisesti välinpitämättömille vallakkaille, vaan paljon älyä he ovat tarvinneet rahansa saadakseen.
Einstein-väitteesi ovat yhtä perusteettomia.
En tiedä Vastavalkeasta yhtään keskustelukommenttia jossa päättely olisi kaukaa haetumpi kuin tällaiset askeleet vastaukseksi siihen mitä kirjoitin:
1) ”Joku sana Einsteinista:
Hän ei – kuten ei Freudkaan – tukenut sionismia. Hän siis olisi sionistivaltio Israelin vastustaja jos eläisi tänään.”
2) ”Liika yksipuolinen äly on myös rasite ja voi johtaa tragedioihin ”
3) ”kuten Einsteinin yksityiselämäkin kertoo.” Jne.
Noilla ei ole mitään tekemistä minkään asiallisen älykkyys-, juutalaisuus-, siionismi-, moraali- tai Einstein-keskustelun kanssa.
Tai muussa tapauksessa Truth Hunterin tulee tietotaitaa ihan oma tiede ja filosofia perusteista alkaen.
Se kuitenkin on mahdotonta, koska olemme kaikki menneiden sukupolvien harteilla.
(Miksi muuten siionismi kuuluu millään tavalla älykkyys ja rotu -keskusteluihin?)
Einsteinin otin esimerkkinä juutalaisista, jotka ovat saaneet Nobelin älykkyyttä vaativalla alalla Nobelin palkinnon.
Toinen asia on esim. Rauhan nobelit – niitä on jaettu selvästi poliittisista syistä eli voi olla korruptiota takana. – Politiikan tutkijat ovat niistä ratkaisuista eri mieltä. Mutta ei ole tiedossani fyysikkoa, joka kiistäisi Einsteinin nerouden.
Einsteinin persoonan monipuolinen valaisu tässä yhteydessä on siis erityisen hullua.
Esim. jos Einsteinin poliittiset näkemykset olivat jonkun mielestä erityisen vaarallisia tai epätosia, tai että hän joksikin aikaa erehtyi niissä, niin se voi merkitä vain sitä, että hän ei politiikkaan ajattelussaan juuri viitsinyt keskittyä. Eikä sitä, että hän olisi tyhmä.
Samoin hulluutta on, että jos mietitään, miten paljon geenit tai juutalainen kulttuuri (kuten pyrkimys menestymiseen) vaikuttavat älykkyyteen, niin mitä järkeä on kirjoittaa siitä, mitä Einstein oikeasti ajatteli juutalaisuudesta. Einstein syntyi juutalaiseksi, se tässä vain on oleellista.
Eli toki todellisuus on moninainen, mutta tilastot näyttävät, että ne, jotka luokitellaan juutalaisiksi, ovat yliedustettuja niillä aloilla, mitkä liittyvät yleisen katsannon mukaan ensisijaisesti älykkyyteen, rahaan ja valtaan.
(Toki joku voi väittää, että pankkiirit ovat ensisijaisesti maailman parantajia tai jotain muuta. Mutta yleinen katsanto mielestäni riittää pitkälle.)
Kutsun Magneettimedian tyyliksi sitä, että julkisissa kommenteissa on pakkomielle mustamaalata kaikkia niitä juutalaisia, joilla on valtaa tai kuuluisuutta jotenkin yli muiden. Siinä tyylissä ei tilastoja eikä linkkaamieni huippututkijoiden kirjoja ”tarvitse” koskaan lukea…
Vastaan vielä lyhyesti enkä enää jatka tästä teemasta:
Tietoni Einsteinista löytyvät etsivälle, eivät ne omiani ole.
Näemme asioita aika lailla eri tavalla mitä mm. älykkyyteen tulee.
Mitä taas Magneettimediaan tulee niin minusta on hyvä että asioiden salattu puoli ja moraalinen vastuu vedetään siellä esiin. Sitä pitäisi tehdä paljon enemmän eikä se ole kenenkään pakkomielteistä mustamaalaamista. Ja jos sionistit kunnostautuvat moraalinsa alhaisella tasolla niin se on heidän eikä kenenkään muun ongelma. Heitä tulee voida vapaasti kritisoida kuten kaikkia muitakin ilman että saa leiman otsaansa.
Yleensä on niin että se koira älähtää johon kalikka kalahtaa ja siksi juuri k.o. mediaa mustamaalataan kuten MV-lehteäkin.
Huippututkijoiden asia ei olen moraali, ikävä kyllä. Toki on poikkeuksiakin. Mutta moraali on kuitenkin ihmiskunnan kannalta tärkein asia. Sen varassa elämme tai kuolemme, emme tilastojen tai huippututkijoiden älykkyyden joka on tuottanut enemmän vahinkoa kuin hyötyä.
Minua eivät tilastot ja huippututkijoiden äly juurikaan kiinnosta ja pidän niitä toisarvoisina asioina.
Purjehtiminen on tärkeintä kuten Einsteinkin lopulta päätyi toteamaan hylättyään älyn keskeisen merkityksen. Tai voihan sitäkin sanoa älykkyydeksi kun sen pystyy oivaltamaan. Ei tyhmä voi koskaan olla viisas koska juuri viisaus vaatii suurta oivalluskykyä.
Homma menee oikeasti näin, mitä isompi kupolinen kaveri sinua vastaan kävelee niin sen älykkäämpi hänen täytyy olla!
Tämä on kulma tieteellinen fakta. Iso pää=älykäs ihminen.
Niin, Einsteinin yksityiselämästä voi poimia ikäviäkin puolia – harvemmin kukaan on täydellinen… Eikä Einsteinin nerous edellyttänyt huippuluokan matemaattista älyä. Sen hän myönsi itsekin ja hänen tärkeimmän työnsä toinen allekirjoittaja oli hänen silloinen, matematiikassa auttanut vaimonsa. (Tosin julkaisija vääryydellä poisti sen nimen, koska naiset olivat alistettuina siihen aikaan.)
Vaan keneenkähän kalikka on kalahtanut?
Truth Hunterilla vaikuttaa olevan eri foorumeille laittamissaan sadoissa tai tuhansissa juutalaisiin, juutalaisuuteen (kulttuurisesti tai geneettisesti) ja siionismiin viittaavissa viesteissä pelkästään niitä negativisoiva sanoma. – Sitten jos joku ottaa esiin R-sanan, niin hän heittää, ettei puhunut juutalaisista kokonaisuutena…
Aikamoista teatteria.
Ja myös hyvä tarkoitus maailman taustavallanpitäjien paljastamisesta, joista osa on toki juutalaisia, kääntyy itseään vastaan… jäädessään aina yleiselle tasolle. (Tosin toki on yleensä vaikea täsmällisesti selvittää, että nämä-ja-nämä esim. eliittivapaamuurarit käskivät näitä-ja-näitä siellä-ja-siellä…)
Mutta ehkä joku muu jaksaa lukea Ahmavaaraa ja Vanhasta?
Ei minun kalikk ole mihinkään kalahtanut eikä kalahda. Haluan vain tietää totuuden oli se sitten mikä tahansa.
Ei ole minun vika jos sana ’juutalainen’ ymmärretään hyvin eri tavoin ja että juuri ’juutalaiset’ ovat hyvin heterogeeninen ’rotu’ (vai ovat sitä lainkaan?) ja keskeisessä roolissa maailman asioissa. Ja tämä on asia jossa itse ’juutalaiset’ ovat kanssani samaa mieltä sillä heitä löytyy lähes ’joka lähtöön’.
Tässä sinulle yksi hyvin mielenkiintoinen tutkimus Ashkenazi-juutalaisiin liittyen jos kiinnostaa:
The title of Paul Wexler’s detailed study, The Ashkenazic Jews: A SlavoTurkic People in Search of a Jewish Identity, is not shy about his claim: Yiddish has Slavic grammar, syntax, morphemes, phonemes, and lexicon, with a smaller input from Turkic. Wexler made the case that Yiddish is a “relexification”—a massive borrowing of Germanic words onto a basically Slavic structure, as opposed to Weinreich’s view that Slavic words were added to a Germanic structure. Wexler’s claim applies not only to the language: “The bulk of their [Ashkenazi Jewish] religious practices and folkways also prove to be of Slavic origin” and thus “the Ashkenazic [sic] Jews may be in the main ethnic Slavs”—Wexler added his own italics, in case readers should not get the point. Wexler’s preferred term for modern Judaism was “Judaized pagano-Christianity,” though he used the term rarely on the grounds that it was too cumbersome.
— To European Christians, Jews were linked with commerce, including what was known in the Middle Ages as usurious money lending and is now called banking. For centuries, Yiddish acted as a lingua franca for merchant Jews, unmatched in Europe for its reach. Yiddish was an international financial tool linking Jews from London to Odessa. Even in the 18th and 19th centuries, the Rothschild banking family—with concerns in Frankfurt, London, Paris, Vienna, and Florence—carried on internal family correspondence in Yiddish.
http://www.tabletmag.com/jewish-arts-and-culture/books/165247/yiddish-ashkenazi-woodworth
’…Aikamoista teatteria…’
Tuollaisilla kommenteilla kerrot että sinuun kalikka enemmän kalahtaa. Sinulla ei näytä olevan nyt halua syventyä tähän asiaan.
Totuudesta kiinnostunut haluaa nimenomaan ottaa selvyyden miksi maailma menee kuten se menee eikä tunne tarvetta muiden näkemysten ja kommenttien ’teatteriksi’ leimaamiseen kun niille löytyy hyvät perusteet.
En voi sille mitään ettet näe sionismia maailman ja ihmiskunnan tämänhetkiseksi keskeiseksi ongelmaksi kuten itse näen ja uskot että korostan yksipuolisesti ja liian innokkaasti vain ’juutalaisten’ negatiivisia puolia – väite joka on täysin perätön ja kertoo että olet huonosti lukenut kommenttejani tai sitten halunnut ymmärtää niitä omalla tavallasi.
Hyvä muistaa että maailmalla on erittäin suuri joukko myös juutalaisia, jotka näkevät asiat kanssani samalla tavalla ja joita olen kirjoituksissani arvostanut suuresti. Suosittelen että perehtyisit heidän näkemyksiinsä ja vasta sitten alkaisit puhumaan teatterista tai yksipuolisesta negatiiviseksi leimaamisesta.
Tässä muutama joihin voisit alkajaisiksi perehtyä ennen kuin alat kehitellä anti-semitismi teorioita laajemmin: Ilan Pappe, Shlomo Sand, Arthur Köstler, Israel Shahak, Israel Shamir, Miko Peled, Gilad Atzmon, Henry Makow, Michel Chossudovsky ja Noam Chomsky… vain muutaman mainitakseni.
Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole yrittää sinua käännyttää enkä sano, että esittäisit teatteria. Ole rauhassa äläkä pelkää. En todellakaan siksi kommentoi täällä.
Hitler: Beyond Evil and Tyranny — oliko tämä Hitlerin kasvojen toinen puolisko jota ei haluta nähdä?
The author, Russell H. S. Stolfi, was professor emeritus at the US Naval Postgraduate School in Monterey, California, and a retired colonel in the US Marine Corps Reserve. He was also the author of several books.
http://ihr-store.com//ihrstore/index.php?main_page=product_info&cPath=1_8&products_id=137
Throughout his youth and young adulthood, Stolfi points out, Hitler betrayed no sign whatsoever of anti-social, psychopathic or “evil” behavior. His record during the First World War was that of a solider of exceptional courage. Hitler was remarkably well read, knowledgeable and insightful. He had a profound appreciation and understanding of music, and was a well-informed art historian and a competent amateur architect.
Only a man of exceptional ability and sensitivity and intelligence could have accomplished what Hitler achieved. Even before he took office as Chancellor in 1933, he had amply demonstrated extraordinary organizational talent. He had won the allegiance of millions, including men of exceptional intelligence, ability and discernment, in building by far the largest and most dynamic political party movement in Europe.
It is a major mistake to compare Hitler to the typical politician or statesman of the modern age. Instead, Stolfi emphasizes, he should be understood as a world-historical religious figure or prophet. Hitler was a personality who appears only rarely in history, comparable to Alexander the Great, Julius Caesar, Mohammed, and Genghis Khan.
— Näin siis kirjoittaa prof.Russel H.S. Stifli linkistä löytyvässä kirjassaan Pahuuden ja tyrannian tuolla puolen Hitleristä
Kiitos Hunter, mielenkiintoista!
Rahikaisen näkemys siitä, että Hitler olisi ollut muka ”yksinäinen susi” on todella kaukaa haettu. Mitä enemmän ensimmäisen ja toisen maailmansodan tapahtumia tutkii, sen vahvempaa näyttöä saa sille, että Hitler oli pankkiireiden valinta Saksan johtajaksi. Natsi-liike nousi taianomaisesti tyhjyydestä valtavaan voimaan ja eikö vain Hitlerin nousun yhtenä puuhamiehenä/rahoittajana toiminut rikollisperheen kuuluisa isoisä Bush. Hitler oli siten samanlainen pankkiireiden puppetti kuin Churchill tai Lenin, tai nykypäivän Bushit ja Clintonit… tai vaikkapa Mauno Koivisto, joka käynnisti Suomen alasajon.
Rahikainen sortuu romantisoimaan hyvän ja pahan dualismia nostamatta esiin kylmiä faktoja, joita kyllä löytää mikäli irrottautuu valheista, joita meille on vuosikymmenet ”virallisena totuutena” syötetty. Pankiirit ovat asettameet nukkehallitsijoita ja provosoineet SOTIA ympäri maailmaa satoja vuosia ja juuri sen vuoksi totuus ei löydy Saksaa tuijottajalla – kaukoputki tulee kohdistaa ennenkaikkea Lontooseen ja Washingtoniin. Rahikainen on kuitenkin oikeassa siinä, että meissä jokaisessa on universaalisti tarkasteltuna puolet valoa/hyvyyttä ja puolet pimeyttä/pahuutta, itse kutsun kyseistä ilmiötä ihmisen tietoisuudeksi. Raamatussa sitä kuvataan Jumalan ja saatanan valtataisteluksi, joka saattaa tuntua meistä suomalaisista ensisilmäyksellä liioittelulta, mutta onko se sitä? Ei minun mielestäni. Mitä enemmän/syvemmin pahuuden luonnetta tutkii, havaitsee sangen nopeasti sen, että pahuuden jäljet johtavat usein erilaisiin kultteihin ja uskontoihin. Uskontojen, kulttien ja salaseurojen juuret johtavat puolestaan lähes poikkeuksetta satanismiin, eli erilaisten rituaalien kautta saatanan palvontaan, joka on asetettu kyseisen yhteisön Jumalaksi. Aihe on luonnollisesti tabu – siitä ei puhuta, ja siitä ei puhuta juuri siksi, että eriasteisiin rituaaleihin pohjautuvaa toimintaa harjoittaa vallan huipulla seisova eliitti. Yhtenä esimerkkinä okkulttisesta kultti-ilmiöstä voidaan mainita Skull & Bones ja Vapaamuurarit.
Hitler on siten vain jäävuoren huippu siitä pimeyden määrästä mikä maailmassa vallitsee – satanismi on kasvattanut toisen maailmansodan jälkeen voimiaan. Lasten kidnappauksia, ihmisuhrauksia ja pedofiliaa harjoittavat okkulttiset kultit seisovat parhaillaankin poliittisen ja uskonnollisen vallan huipulla maailmanlaajuisesti. Youtube on täynnä tietoa aiheesta… he voivat tappaa ilmiantajan – kuten CIAn Ted Gunderson – mutta totuutta he eivät voi tappaa. Tutkikaa aseiden ja huumeiden salakuljetusta, tutkikaa lapsien katoamisia ja ihmiskauppaa, miksi kyseisiä ilmiöitä ei saada kuriin? Edellisiä ei saada kuriin siksi, että rikollista toimintaa johdetaan AINA ylhäältä käsin – vallan huipulta. Täällä Yhdysvalloissa se on juuri USAn hallitus, FBI ja CIA, jotka ovat vastuussa tuhansien ihmisten huumekuolemista, huumausaine-rikollisuudesta ja satojen lasten katoamisesta vuosittain. Lapsien katoamisesta ei luonnollisesti puhuta, kuin ei myöskään puhuta Vatikaanin ja Englannin kuninkaallisten harjoittamasta satanismista/lapsiuhrauksista.
Tuohon kommenttisi viimeiseen kappaleeseen liittyen:
Nuo esiin tuomasi ihmisen saatanallista pahuutta kuvaavat asiat ovat niin hirveitä ja kammottavia että niitä ei hevin haluaisi uskoa todeksi. Ja siksi varmaan suurin osa ihmisiä torjuu ne ja kieltäytyy ottamasta niitä todesta aivan kuten he haluavat uskoa virallisen 911 teoriaan vaikka se on jopa sivuuttaa painovoiman lain.
Ja se että perverssit, ihmisuhreja ja pedofiliaa harrastavien okkultisten kulttien jäsenet voisivat olla maan ( tai uskonnollisen vallan kuten Vatikaani) johtajina on niin mahdoton ajatus että se ei mene helposti terveen ihmisen tajuntaan vaikka kiinnijäämisiä ja paljastuksia onkin runsaasti.
On helpompaa puhua Hitlerin julmuudesta jota media ja Hollywood on tehokkaasti ja tarkoituksella paisuttanut ja pitänyt esillä totuutta vääristäen ja samalla tuon perverssin nyky-eliitin satanismin sivuuttaen.
In an infamous letter to New York agents in 1863, Rothschild banker John Sherman wrote: ”The few who can understand the system will be either so interested in its profits, or so dependent on its favors, that there will be no opposition from that class, while, on the other hand, that great body of people, mentally incapable of comprehending the tremendous advantage that Capital derives from the system, will bear its burden without complaint and, perhaps, without even suspecting that the system is inimical to their interests.”
In other words, our civilization is leaderless and committed to its own destruction. This is portrayed as ”progress” (which it is for the Illuminati.)
If anyone speaks out, he is accused of ”anti-Semitism” and ostracized. This is a devious but effective strategy to dismiss a mortal threat as mere racial prejudice. Proof of the ”brute brains of the goyim” is that they fall for this ruse. They won’t even read the Illuminati Jewish blueprint, the Protocols of Zion, because it is ”anti-Semitic.” – See more at: http://henrymakow.com/#sthash.3GLYjqO9.dpuf
Pöytäkirjat kuvaavat varsin hyvin historian kulun runsaan sadan vuoden takaa nykypäivään – niiltä jotka väittävät pöytäkirjoja väärennöksiksi voi kysyä, että onko kirjoittajilla mahdollisesti ollut erittäin lahjakas ’ennustajaeukko’ käytettävissään!
Protokollien ehkä kaikkein tärkein kohta koskee mediakontrollia – ilman sitä muut kohdat olisivat jääneet toteutumatta ja maailma olisi tänään täysin toisennäköinen.
Totuusblogisti, https://totuusbloki.wordpress.com/2015/01/14/tarkastelussa-siionin-viisaiden-poytakirjat/
on kirjoittanut seuraavaa (mm. sulkeissa oleva teksti on totuusblogistin omaa):
Pöytäkirja nro. 12:
”SANOMALEHDISTÖN TULEVAISUUS JUUTALAISTEN MAAILMANHERRUUDEN AIKANA. Lehdistön suhteen tulemme menettelemään seuraavalla tavalla. Lehdistön tehtävänä meidän päivinämme on herättää kansassa meidän toivomiamme intohimoja ja itsekkäitä puoluepyyteitä. Se on sisällyksetön (julkkisuutiset, idolsit, big brotherit yms. turhuudet), epäoikeudenmukainen ja valheellinen (esim. jatkuva valhepropaganda ja aivopesu kansallissosialisteista ja toisen maailmansodan historiasta).
Useimmat ihmiset eivät edes tiedä, ketä lehdistö oikeastaan palvelee. Me satuloimme sen ja otamme jyrkästi sen ohjat käsiimme ja samoin menettelemme muidenkin painotuotteiden suhteen, sillä mitä hyötyä meille olisi siitä, että vapaudumme sanomalehdistön hyökkäyksistä, jos jäisimme lentolehtisten ja kirjojen maalitauluksi? Me teemme yleisestä mielipiteestä huolehtimisen, joka nyt jo tulee kalliiksi, sensuurin avulla valtion tulolähteeksi (huom. YLE-vero, joka pakottaa ihmiset maksamaan ison rahan ja puoluekorruption propagandasta), sillä me määräämme julkisen sanan maksamaan erityistä leimaveroa sekä suorittamaan maksun sanomalehtien ja kirjapainojen perustamisluvasta. Nämä maksut suojelevat hallitustamme lehdistön hyökkäyksiä vastaan. Sellaiset keinot kuin leimavero, lupamaksut ja rahasakot tuottavat suunnattomia tuloja valtiolle.
Puoluelehdet tosin eivät ehkä säiky raharangaistuksia, mutta tulemme lakkauttamaan ne heti toisen, meitä vastaan tehdyn hyökkäyksen jälkeen. Kukaan ei saa rankaisematta koskea hallituksemme erehtymättömyyden sädekehään. Sanomalehtien ja muiden julkaisujen takavarikoimisen syyksi tulemme ilmoittamaan, että takavarikoitu lehti on kiihoittanut mieliä aiheettomasti (muistamme miten kävikään Magneettimedian lehden). Pyydän, että huomaisitte meitä vastaan hyökkäävien lehtien joukossa olevan sellaisiakin, joita me itse johdamme ja julkaisemme (kontrolloitu oppositio, tällä hetkellä esim. Putinistit ja Anglo-siionistien ja vapaamuurarien kimppuun hyökkäävät valeoppositiot), mutta ne tulevat käymään käsiksi ainoastaan sellaisiin seikkoihin, jotka jo itse olemme edeltäpäin päättäneet muuttaa.”
Yllä olevasta voidaan tehdä myös se johtopäätös, että elämme jo juutalaisen maailmanherruuden aikaa, mutta tämä maailmanherruus ei ole vielä täysin absoluuttinen. Myös valeopposition perusteella siis Lännen (anglo-siionistit) ja Idän (Putinistit) välinen vastaikkainasettelu on suunniteltu täysin tarkoituksella.
Sen sijaan internetin syntyä eivät sentään Siionin viisaiden pöytäkirjatkaan ole pystyneet ennustamaan ja tämä onkin tuonut mutkia matkaan tiedon kontrolloinnissa. Tämän seurauksena internettiin on alettu lisäämään paljon kaikenlaista harhauttavaa valhesalaliittoteoriaa, jotta ihmisten olisi vaikea löytää totuutta tuhansien valheiden keskeltä. Nyttemmin on myös eri maissa (myös Suomessa) alettu laittamaan käytäntöön niin sanottuja vihapuhelakeja, joiden avulla voidaan käytännössä kieltää mitä tahansa epämiellyttäväksi koettua sisältöä internetissä. Juuri Ranskassa tapahtuneen Charlie Hebdon terrori-iskun varjolla ollaan maassa nyt tiukentamassa internetin sisällön kontrollointia sisäministeri Bernard Cazeneuven omien sanojen mukaisesti kansan kiihottamiseen ja vihapuheisiin vedoten. Tulevaisuudessa vihapuhe tuleekin olemaan maailmassa synonyymi nettisensuurille.
…jatkoa Pöytäkirja nro. 12:
”SANOMALEHDISTÖN VALVONTA. TIETOTOIMISTOT. Yleisön tietoon ei saa tulla ainoatakaan tiedoitusta meidän sitä etukäteen tarkastamatta. Tähän olemmekin jo osittain päässeet sen kautta, että kaikki uutiset saadaan muutamien harvojen uutistoimistojen välityksellä, joihin ne keskitetään maailman kaikilta kulmilta, ja jotka levittävät uutisia tarpeellisesti muokattuina lehtien toimituksiin, viranomaisille jne. Nämä toimistot joutuvat vähitellen meidän käsiimme, ja ne julkaisevat vain sellaisia uutisia, jotka me hyväksymme.”
Tänä päivänä tämä pätee entistä enenmmän. Suuret mediat ovat juutalaisten omistuksessa USA:ssa ja suurelta osin myös muualla tai ainakin juutalais-vapaamuurarivallan vaikutuksenalaisena. Suomessa ulkomaan uutiset ovat lähinnä pelkkää juutalaismedioiden uutisten kopiointia ilman mitään lähdekritiikkiä. New York Times, BBC, Reuters, The Guardian, CNN jne.; siinä suomalaismedioiden ”puolueettomat” uutislähteet. Tämän vuoksi keskiverto suomalainen kuvittelee, että maailman suurin uhka on Islam vaikka todellisuudessa se on juutalaisten uuden maailmanjärjestyksen agenda sekä kaikki orjuuttava rahajärjestelmä, jossa uutta rahaa luodaan vain yksityisen korollisen velan kautta.”
Tässä täytyy muistaa, mitä Veteranstodayn James Preston on sanonut kasaarimafiasta vs. juutalaiset artikkelissaan
The Hidden History of the Incredibly Evil Khazarian Mafia (Updated).
Olisihan mielenkiintoista tietää kuinka moni Suomen EU-korruptoiduista maanpettureista ja muista (ns. eliittiin itsensä lukevista) rikollisista kuuluu seuraavassa kuvattuun joukkioon:
”High-ranking Australian Satanist on Deathbed: Satanists Rule the World. Everything Indicates He Is Right”,
https://centurean2.wordpress.com/2010/01/12/high-ranking-australian-satanist-on-deathbed-satanists-rule-the-world-everything-indicates-he-is-right/
”Satanisti-pedofiilit hallitsevat Britanniaa”,
http://www.heinola.org/~patato/makow16.html
Eräs australialainen pedofilia-renkaan uhri Fiona Barnett tekee paljastuksia:
”The New World Order cult that rules the world administers a Satanic Pedophilia Network, including top-level politicians like Australian Prime Ministers and US Presidents.
The Satanic Pedophilia Network which underlies the New World Order was again exposed in the last few months by another brave whistleblower. Australian woman Fiona Barnett showed a ton of courage in going public at a Sydney press conference in October 2015 and naming names.
Fiona, a former victim of Satanic ritual abuse and part of an international VIP pedophile ring, not only exposed the existence of the Satanic pedophilia network and its international child trafficking ring, but actually named 3 former Australian Prime Ministers and 1 former US President as perpetrators.
She reveals that this network, composed of famous actors, celebrities, judges, politicians and other high-flyers, has infiltrated all the key organizations and institutions in Australia – just as it has in the US and Britain…”
http://humansarefree.com/2016/02/satanic-pedophilia-network-exposed-in.html
Ks. myös
”The pedophile industrial complex
The EU has been of great benefit to child traffickers and child pornography traders.
Madeleine McCann discussion. Gordon Brown. David Cameron.
Pedophile resorts in Portugal, Spain and France.
Clement Freud lived near where MMc disappeared. He’s now known to be a pedophile.
Clement’s son ran a PR company next door.
British politicians interfered in the case, and stopped the Police from investigating.
Jimmy Savile. BBC. Pedophilia is a reason why a lot of these elites want to stay in the European Union.
It makes a lot of politicians blackmailable.”
http://tapnewswire.com/2016/07/the-pedophile-industrial-complex
Tulenkantaja olet oikeassa. Muutama vuosi aikaisemmin minä nauroin noille NWO foliohatuille, kunnes ihastuin tuohon meidän kielinaiseen. Huomasin, että kyseinen nainen viljelee jatkuvasti kuvissaan tuota kaiken näkevä silmä teemaa. Lisäksi kolmio, eli pydamiditeema on jatkuvasti läsnä.
Kiinnostun asiasta.
Järkytyksekseni huomasin, että noi satanisti teemat ovat jatkuvasti läsnä ja hyvin yleisiä musiikki ja elokuvateollisuudessa. Tässä maailmassa on jotakin mätää, meidän läntinen eliittimme on myynyt itsensä Saatanalle.
Nuo asiat hieman unohtuivat, kunnes paripäivää sitten katselin Yhdysvaltalaista filmiä, jossa eräs nainen meni visiitille Italiaan. Vuokra-auton rekisterikilpi, no tottakai 666 Tuollainen moka ei ole sattumaa. Tuotantotiimi takuuvarmasti tietää, mitä 666 tarkoittaa, joten rekisterinumero on tarkoituksella jätetty viestiksi.
Minä perus sosialidemokraatti alan pikku hiljaa kallistua sille kannalle, että maailman pahuus saattaa sittenkin olla organisoitua pahantekoa raharikkaan eliitin toimesta.
Eräs parhaita sivustoja osoittamaan, kuinka meitä aivopestään mm. satanistisilla symboleilla massamedian ja massaviihteen avulla, on VigilantCitizen-blogi: http://vigilantcitizen.com/about
About-otsakkeen alla blogisti sanoo mm.:
”I remember when I first learned about the “Truth” and it wasn’t pretty. I remember learning about how mass media lie to our faces on a daily basis. About how the educational system only teaches the youth what they need to become obedient workers. About how politics are merely a puppet show and that, regardless of who is in office, the same Agenda will be going forward. About how our rights and freedoms are being revoked. About how the masses are purposely being dumbed-down. About how simple values are rejected from popular culture and replaced by shallow materialism and corrupt values.
Learning about these things was overwhelming and, to be honest, it really pissed me off. I remember being depressed for days, repeating to myself “Everything I was ever told was a lie”. I was disgusted by the world I grew up in and the people I used to look up to. That was an awful phase…”
Tätäkö tarkoitat?
http://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.fi/2016/01/sara-forsberg.html
Kyllä tämä on paljon parempi:
http://media.gettyimages.com/photos/1940s-little-blond-toddler-picture-id537858304
:DDD!
En ole näköjään ainut, jolle tuo kielinaisen kaiken näkevä silmä symboliikka on pistänyt silmään. Se, että tuota synboliikkaa viljellään noin laajasti kertoo vain siitä, ettei se ole sattumaa. Erikoista on mielestäni se, ettei mikään ns. virallinen julkaisu vaivaudu tai uskaltaudu asiaa valaisemaan. Yhdenkään toimittajan en ole kuullut kysyvän näiltä tähdiltä, että miksi he viljelevät tätä symboliikkaa.
Erillaisia jengi ja muita käsimerkkejä kyllä käsitellään rikos ja muissa ohjelmissa, mutta noi vapaamuurariperäiset käsimerkit ja symbolit saavat olla aivan rauhassa. Miksi?
Vapaamuurarien salaohjeviestintäjärjestelmä toimii yleensä salatummin kuin julkisin käsimerkein ja Bilderberger-kokouksin, sillä vm.:ista on alkanut vuotamaan tietoa.
Kyseinen ohjejärjestelmä on ainakin ulkoparlamentaarisia vaikutuksia aikaansaavan eliitin (jonka jäsenet ovat 31.-33. asteellisia mutta ei kaikki heistä halua ikävyyksiä kenellekään) ja heidän tarvitsemiensa alempien (mm. poliitikkojen, he ovat harvoin eliittiä – vai ovatko koskaan?) välillä.
Se on esimerkki salaseurojen tehokkaista mafiamaisista toimintatavoista.
Olisikin tärkeää, että laajalle leviävissä paikoissa listattaisiin Suomen poliitikkojen, korkeiden virkamiesten ja korkeiden paimenten (Suomen ev. lut. ja ortodoksisen kirkon johtoa) kaikki salaseurajäsenyydet ja Suomeen vaikuttavien salaseurojen ulkomaisten jäsenten tiedot.
Nyt on muuten huomionarvoista tämä, mikä isäntämaasopimuksen, UK+Suomi-puolustusliitto-sopimuksen jne. kanssa vahvistaa vaikutelman että Suomen hallitus vetää ääriepäisänmaallista, äärinatottunutta ja -usattunutta politiikkaa: Bilderberger-seura nähnyt tarpeelliseksi kutsua suomalaispoliitikkoja Bilderberger-tapaamiseen tällä kertaa eli kesäkuussa 2016. (Suomessa syntyneistä vain Wahlroos ja Apunen osallistuivat.)
Niistä samoista asioistahan VigilantCitizenkin puhuu, tosin monen suomalaisen kannalta valitettavasti vain englanniksi – vaikka kuinka yksi kuva sanoisikin enemmän kuin sata sanaa!
Palataan itse artikkeliin jota lupasin vielä kommentoida joiltakin osin näkemyksilläni, jotka perustuvat haluuni etsiä totuus tässäkin asiassa kaikki faktat huomioiden ja kenenkään puolella olematta.
Kuten jo totesin on hieno asia että KR on tämän häntä askarruttaneen aiheen ottanut esiin ja siten mahdollistanut keskustelun tästä aiheesta.
City of London, joka hallitsi maailman rahaa, oli tietenkin mahdotonta hyväksyä Saksan toipumista WW 1:stä johon se oli tarkoituksella ajettu ja jossa se haluttiin tuhota (ei suostuttu Saksan tarjoamaan välirauhaan) ja sitten lopullisesti tuhottiin Versaillessin kohtuuttomilla rauhanehdoilla.
Kyse ei ollut vain nöyryytyksestä ja häpeästä vaan tarkoituksellisesta yrityksestä tuhota koko Saksa niin ettei se koskaan nousisi Cityn uhaksi. (tämä lisäys artikkelin kohtaan ’häpeällisen tappion traumatisoimana’) Eli siemen Hitlerin myöhemmälle nousulle kylvettiin jo siellä.
Mutta Hitlerin avulla maa nousi ja muodostui taas vakavaksi uhaksi Cityn pankkiireille. Niinpä se oli uudelleen lyötävä ja siihen Cityn tukemat liittoutuneet keskittivätkin kaikki voimansa. He eivät suostuneet muuhun kuin sotaan.
Vaikka muu vaihtoehto oli tarjolla niin Englanti ja Ranska julistivat sodan Saksalle. Siksi ajauduttiin maailmansotaan joka olisi ehkä ollut vältettävissä. Tässä oli kyse muiden kuin Saksan halusta aloittaa WW2.
Nyt ollaan NWO hankkeessa samassa tilanteessa.
Venäjän rauhantarjoukset eivät kelpaa vaan maa pitää tuhota kuten on tuhottu jo lukuisa määrä muita maita sodan raivotessa nyt Lähi-idässä. Tuota sotaa britti-aristokratia ja maan uusliberaalit neokonnat sionisteilla vahvistettuina ovat tukeneet. He ovat maailmanrauhan todellinen este kuten aina ennenkin. He eivät koskaan ole halunneet rauhaa vaan aina heille varoja tuottavaa sotaa kulissien takana. Koko aristokratian varallisuus on rakennettu siirtomaapolitiikalla.
Suomennettu luento: Hitler ei halunnut sotaa
Suosittu Youtube-kanava Miten Maailma Toimii on kääntänyt suomeksi kenraalimajuri Gerd Schultze-Rhonhofin esitelmän siitä, kuinka Saksa pyrki estämään toisen maailmansodan syttymisen ja asiasta löytyy Magn.mediassa kirjoitus.
Kun pahuuden pääpiruja (todellista imperialistia) etsitään niin heitä löytyy myös Brittein saarilta kuten aina ennenkin. Brittiläinen Imperiumi elää yhä Commonwealt kulisseissa ja sen sydämessä asuu City of London, pankkiirimafian ylin johto. Se ruokkii sotapolitiikkaa demokratian kaapuun naamioituneena. Ja se tukee palestiinalaisten raakaa teurastusta ja Israelin sotapolitiiikkaa Lähi-idässä ja on ollut tukemassa koko valtion perustamista Palestiinaan. Rotschildin lempilauseena pidetään ’antakaa minulle oikeus luoda rahaa niin en välitä kuka säätää lait’.
Ja mitä holokausttiin, josta on tehty uskonto tai dogmi jota ei saa kyseenalaistaa, tulee niin tosiasiat puhuvat sen puolesta että Hitler teki yhteistyötä sionistien, sekä oman maansa että ulkopuolisten, kanssa ja sitä käytettiin keinona pakottaa juutalaisia siirtymään Palestiinaan sionistien suunnitelman mukaan. Pitää muistaa, että Saksan juutalaisista vain n. 15% kannatti sionismia joten pakkoa tarvittiin. Hänen armeijassa palveli myös juutalaisia jopa korkeissa asemissa. Eli asia ei ole ollenkaan yksioikoinen.
Elie Wieselin kuolinpäivän kunniaksi totuudesta kiinnostuneille Uutta todistusaineistoa holokausti-uskontoon liittyen – vastapainona Iltalehden toisenlaiseen ’viralliseen näkemykseen’.
Monet näkevät että Elie Wiesel oli suuri ja taitava huijari, yksi monista tässä asiassa
http://www.eliewieseltattoo.com/buchenwald-memorial-archivist-cannot-id-wiesel-as-an-inmate/
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=135700
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016070321836189_ul.shtml
Myös myytti 6milj juutalaisen tuhosta on osoittautumassa valheelliseksi ja perättömäksi:
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=134234
Holokausti-uskonnon luominen ja ylläpito dogmina, jota ei saisi vapaasti tutkia ja kyseenalaistaa, on ollut sionisteille varsin tärkeä asia Israelin valtion luomisessa ja sitä rakennettaessa kuten tämä linkki paljastaa:
http://www.ihr.org/jhr/v08/v08p243_Weber.html
Oikeudenmukaisuuden nimissä voi kysyä missä ovat korvaukset kommunistisen juntan Venäjän kansalle (myös Ukrainalle ja monille muille kansoille) aiheuttamista kymmenien miljoonien ihmisten tuhoamisesta?
Ja lopuksi pohdittavaksi tämä mielenkiintoinen näkemys Hitlerin kansallissosialistisesta unelmasta:
http://pelontorjunta.suntuubi.com/fi/Blogi/?id=63
Asia mikä kanssa unohtuu on että Hitler paransi pankkijärjestelmän.
Talousdemokraatit vahvistavat: Hitler paransi pankkijärjestelmän!
Artikkeli löytyy Magneettimediasta.
Hän oli siis siinä asiassa aikaansa edellä ja hänestä voitaisiin ottaa oppia.
Niinpä!
Hitler toteutti maailman historian suurimman talousihmeen.
ILLUMINATI – satanismi – brotherhood of darkness!
Illuminaattiin todellakin sisältyy kirkot, suuret kansainväliset organisaatiot ja lukuisat okkulttiset salaseurat ympäri maailmaa… okkulttiset symbolit löytyy arkkitehtuurista. Okkulttisen arkkitehtuurin uusimpia taidonnäytteitä edustavat mm. Dubai ja Kazakstanissa sijaitseva Astana. Illuminaatin historia on suorastaan ällistyttävä, koska kaikki okkulttiset salaseurat ovat aikojen saatossa sulautuneet yhteen ja kaapanneet vallan yhteiskunnan kaikilta tasoilta. Kazakstanin mafia = oligarkit = jesuiitit = natsit = sionistit… mitä eroa – ei yhtään mitään.
Trilateral Commission on mielestäni yksi vaarallisimmista, ellei vaarallisin suljettujen ovien takana toimiva eliitti, koska juuri siellä toimeenpannaan koko ihmiskuntaa koskevia päätöksiä. Se ei ole siis vähimmässäkään määrin mikään keskustelukerho, vaan maailmanlaajuinen organisaatio, joka KONKREETTISILLA TOIMILLAAN rakentaa ihmiskunnan tietä kohti saatanallista One World Government. Kyseiseen ”tiehen” sisältyy kansallisvaltioiden omavaraisen ruoan- ja energiatuotannon alasajo, kansallisomaisuuden/yritysten siirto kansainvälisille suuryhtiöille, valehteleva massamedia, pelon lietsonta Venäjää kohtaan, maailmanlaajuinen muslimi invaasio, ylenmääräinen suvaitsevaisuus, sotilasjohtojen vallankaappaus, suojelepoliisijohtojen vallankaappaus, hallitusten vallankaappaus, ministeriöiden vallankaappaus, oikeusistuimien vallankaappaus, pedofilian ja raiskauksien hyväksyminen, maksetut mielenosoituiset, vaalitulosten manipulointi, tilastojen manipulointi, tekaistu terrorisminvastainen sota, ihmiskauppa, elinten myynti, lasten kidnappaukset, huumeiden maailmanlaajuinen levitys, lääkemafia, pakolliset rokotusohjelmat, virusten ja sairauksien istuttaminen ihmisiin, kaikkien uskontojen sekoittaminen, perverssioiden hyväksyminen, avoin porno ja seksuaalisuus, ihmisten aivopesu, lasten aivopesu/koulut ja tietysti valheet, valheet ja valheet!
NWO-suunnitelmaan sisältyy myös talouden ja pankkijärjestelmän TIETOINEN romahduttaminen korvaavan sirutus-järjestelmän tieltä, sekä sodat ja maailmanlaajuinen nälänhätä/tappava virus. Nämä kaikki löytyy Illuminaatin virallisesta ohjelmasta, jota nämä korruptoituneet psykopaatit seuraavat.
Trilateral Commission/Suomen jäsenet 2016:
Esko Aho – Venäjän pankin hallitus
Lauri Kivinen – YLE
Erkki Liikanen – Suomen Pankki
Hyvin toit esiin mistä on kysymys.
Kaikki tuo kuvaamasi tapahtuu tai on meneillään koko ajan eli listasi Illujen puuhista on ajan tasalla. Kaiken voi itse todeta kun seuraa maailman menoa.
RT on antanut Youtubeen n. 40 minuutin videon St. Gotthard-tunnelin avajaisseremoniasta tai oikeammin sanottuna
saatanallisesta avajais-RITUAALISTA.
Siihen osallistui Euroopan johtoa kuten Saksan Angela Merkel, Ranskan Francois Hollande ja Italian Matteo Renzi.
Siitä on Youtubessa myös eri pituisia osia, joista osassa on englanniksi symbologian tulkintaa.
Suomeksi sitä on yksittäisin kuvin selostanut melko lyhyesti Nwohavaintoja-blogisti otsikolla ”Maailman pisimmän tunnelin avajaisissa okkultistinen rituaali”. Siinä on jonkin verran symbologian tulkintaa suomeksi.
Suomeksi siitä on lyhyesti myös seuraavassa: ” Eliitin okkultistisen illuminaatin agenda julki”, http://keskustelu.suomi24.fi/t/14348790/eliitin-okkultistisen-illuminaatin-agenda-julki
Siinä on myös linkki VigilantCitizen’in yksittäisiä kuvia ja niiden symboliikan tulkintaa sisältävään artikkeliin:
http://vigilantcitizen.com/vigilantreport/opening-ceremony-worlds-largest-tunnel-bizarre-occult-ritual/
N. 9 minuutin video sisältäen jonkin verran englanninkielistä symbologian tulkintaa on esim. seuraavassa:
https://www.youtube.com/watch?v=ZBELgO3MVY4
Täyspitkänä video on esim. seuraavassa: ”European World Leaders Attend Satanic Ritual in Switzerland…”,
https://www.youtube.com/watch?v=zIEUcz7Etng
Siinä on englanninkielinen symbologian tulkinta sekä äänenä että tekstinä.
Huomionarvoinen seikka on, että Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskus CERN on lähella StGotthard-tunnelin avajaisrituaali-paikkaa.
Epätavallista asiaa CERNistä:
http://whitetv.se/en/no-free-medium-in-sweden/1303-ljusa-krafter-lyckades-sabotera-cern-den-15-augusti-2015.html
Olen joskus aikoinaan ostanut Antony Suttonin ja Patrick Woodin yhdessä kirjoittaman kirjan ”Trilaterals over Washington”.
Sen kannessa on kuva, jossa kolme hampaat paljastettuina olevaa lohikäärmettä leijuu ilmassa Valkoisentalon yllä. Enpä keksi, mikä kuva luonnehtisi paremmin sitä, mitä Trilateraalinen komissio merkitsee sekä Valkoiselletalolle että koko maailmalle!
Saksassa sirukampanjointia tehdään niin yleisillä TV-kanavoilla kuin jalkaantumalla RFID-sirua valmistavan NXP – firman busseilla arkipäivään eri puolilla Saksaa. Saksan hallitus teki NXP- yrityksestä myös henkilöllisyyspapereiden turvallisuussirujen pääasiallisen tuottajan. Sirun kehittäjät ja patenttien omistus sanotaan liittyvän MH 370 lentotapaturmaan.
http://www.macht-steuert-wissen.de/1492/achtung-rfid-chip-propaganda-jetzt-auf-deutschen-strassen/
Uskomatonta että Saksassa ollaan noin pitkällä NWO- totalitarismia puuhattaessa. Tuntuu vaikealta uskoa että tuo voisi onnistua mutta mene ja tiedä.
Jos aletaan kiristämään siten että käteinen raha poistetaan ja saat rahaa vain suosutumalla sirutettavaksi niin a vot!
Tästä pitää levittää tietoa kansalle ja olisi hyvä kun joku asiaan perehtynyt laatisi tänne artikkelin aiheesta.
Tässä on oltava aktiivinen hyvissä ajoin jottei myöhästytä viimeisestä junasta.
Ihmisten depopulointi ei ole mikrosirutuksen ykkösasia alussa (paitsi säteily vaikuttaa).
Kyse on siitä, että ihmisistä tehdään helpommin valvottavia ja hallittavia esim. pankkipaniikkitilanteessa.
”IHMISTEN ON HALUTTAVA ROKOTTEITA JA MIKROSIRU”
Suomessa alkaa 2017 pääkaupunkiseudulla kampanja ”vastauksena kansan tarpeisiin”:
Tarve tulee satavarmasti, sillä älypuhelin on pakko olla, jos haluaa mennä bussilla tai ratikalla 1.1.17 alkaen Helsingin seudulla: http://www.hs.fi/kaupunki/a1462242041173
Veikkaan että tuo johtaa suuriin vaikeuksiin ja valituksiin vanhuksilla, vammaisilla, turisteilla ym. Ja sitten jo englanniksi ainakin netissä toteutetuin ”helppous ja hymyily” -tyyppisin kampanjoin ehdotetaan, että ne, jotka eivät jaksa tai osaa hankkia älypuhelinta, voivat ottaa mikrosirun…
USA:ssa FEMA-leirit on otettu osin käyttöön ja kodittomia sirutetaan (esim. https://www.youtube.com/watch?v=VhMmETRhtzo).
Suomessakin tuli tämän vuoden alussa nettiin ehdotus, että kaikki Kela-tukia saavat sirutettaisiin.
(Esim. työvoimatoimisto haluaa tietää, ettei sen asiakas mene ilman sen tietoa ulkomaille.)
Rokotteet liittyvät sirutukseen: https://www.facebook.com/notes/seppo-raittila/sirutus-rokotteen-kautta/1023961700998058
Tarvittaessa rokotteiden tarve luodaan näinkin: http://www.activistpost.com/2016/04/food-being-contaminated-to-promote-vaccinations.html?utm_source=Activist%20Post%20Subscribers&utm_medium=email&utm_campaign=8b323f9b18-RSS_EMAIL_CAMPAIGN&utm_term=0_b0c7fb76bd-8b323f9b18-387908017
Pienten askelten taktiikalla, ihmisten huomaamatta kiristetetään EU/NWO-diktatuuria!
Pitkälle kehittynyt nanoteknologia tarjoaa mahdollisuuden mikrosirujen laittamisen rokotteisiin – ja on varmasti monia muita mahdollisuuksia saada mikrosiruja ihmisten elimistöön.
Mitä todennäköisimmin MURHATTU Rauni-Leena Kilde-Luukanen sanoi kerran jonkun ”epäeettisen kollegan” siruttaneen hänet. Kilde-Luukasella oli yhteyksiä tiedustelupalvelu-tahoille ja siellä käytössä olevalla teknologialla hän sekä pääsi selville sirutuksestaan että sai poistettua sirun kehostaan.
Ks. ”Dr. Rauni-Leena Luukanen-Kilde dead, probably murdered Update 10.2.”,
http://whitetv.se/mind-control-mk-ultra/1149.html
Minulle ei tuota tuota paskaa kyllä sisääni laiteta kuin kuolleen ruumiini yli!
Tämä uutinen antaa varmasti uskoa sydämeen ihmiskunnan henkisestä kehityksestä kiinnostuneille…
http://www.torontosun.com/2016/07/06/japanese-spa-offers-exorcism-for-your-dog
Eikös Jeesus eräästä ihmisestä ajanut riivaajat (demonit) sika-laumaan, joka sitten hukuttautui veteen?!
Entä jos lähettyvillä olisikin ollut sikojen sijasta vaikkapa kulkukoiralauma?
Naapurin koirassa ainakin vähintään legioona pahoja henkiä!
Joka kerta minut nähdessään muuttuu riivatuksi Baskervillen koiraksi.
Olen itsekin kohdannut sellaisia koiria ja varmasti monet muut – lienee osasyy paikallislehtemme lukijainosastossa säännöllisesti leimahtavaan koira- ja koiranomistaja-vihaa uhkuvaan koira(nkakka)vastaiseen kirjoitteluun!!
Jumal’auta! Minä ja mastiffi kyllä osataan olla pahapäisiä ilman korkeampien voimien myötävaikutusta. Perkele!… Ja siat on sikoja vaikka kokoomuksessa paistaisi.
Selventääkseni omaa käsitystä kansallissosialistisesta Saksasta luin Magneettimedian kaksi artikkelia, joista muutama ote
Mitä Hitler-nuorille todellisuudessa opetettiin, osa 1 & 2
Valtamedia lähettää jatkuvasti valheellisia ”dokumentteja” Kolmannesta valtakunnasta ja silloisen Saksan poliittisesta järjestelmästä. Väitetään esimerkiksi, että Hitler-nuorista kasvatettiin verenhimoisia rasisteja, jotka myöhemmin toteuttivat ”holokaustin”.
Valtamedian dokumentit eivät kuitenkaan koskaan kerro, mitä Saksan nuorisolle todellisuudessa opetettiin ja mistä kansallissosialismissa oli todella kyse.
Magneettimedian lukijan kahdessa osassa kääntämä suomennos Hitler-nuorten Glauben und Handeln –pamfletista (suom. ’Usko ja toiminta’) osoittaa, ettei nuorisoa kasvatettu ihannoimaan vihaa ja sortoa vaan oikeudenmukaisuutta, itsehillintää ja hyveitä.
Sosialismi tarkoittaa: ”Yhteinen etu ennen yksilön etua.”
Sosialismi tarkoittaa: ”Älä ajattele vain itseäsi vaan kansan ja valtion kokonaisuutta.”
Sosialismi tarkoittaa: ”Ei samaa kaikille vaan jokaiselle ansion mukaan.”
Nämä lauseet selittävät, mitä tarkoitetaan ”saksalaisella sosialismilla”. Kukaan ei ole sosialisti, ellei elä sen mukaisesti. Uusi järjestys kasvaa näistä lauseista. Lause ”jokaiselle ansion mukaan” on tappanut ”massan”, marxilaisuuden iskulauseen. ”Massa” on korvattu ”yhteisöllä”.
Itsehillintä yhtenä tavoitteena
Vihaamme syöppöjä ja juopottelijoita, joilla on pullistuneet kehot ja turvonneet silmät – ihmisiä, joilla ei ole persoonallisuutta tai itsehillintää. Syömme ja juomme elääksemme – emme elä, jotta voimme syödä ja juoda. Keho täytyy pitää rautaisessa kurissa, jotta hallitsemme sitä ja jotta voimme luottaa itseemme. Emme voi antaa seksuaalisten halujemme hallita meitä. Seksuaalisuus ei ole pelkkä tyydytettävä tarve vaan pikemminkin voima, joka synnyttää mieleltään ja keholtaan terveitä sukupolvia.
”Palvelin isänmaatani koko elämäni ajan,” sanoi Bismarck. Hän ansaitsi kaikkien kunnioituksen. Kukaan ei kunnioita sen sijaan ihmistä, joka kertoisi vältelleensä isänmaan palvelemista koko elämänsä ajan.
Näemme tässä kuinka kaukana oltiin nykypäivän rappiosta.
Kannattaa lukea artikkelit ja pohtia näitä asioita ilman valtamedian syöttämää valhetta ja propagandaa. Silloin voi asioista saada paremmin totuutta vastaavan kuvan. eikä tarvitse vaeltaa valtamedian luomassa valheessa.
Saksalaisten syyllistämiseen käytetyistä valeista ehkä suurin on holokaustihuijaus. Siitä on, esim. magneettimediasta täysin irrallaan oleva blogisti Moranenkin kirjoittanut paljon dokumentteihin perustuvaa paljastustekstiä:
”Auschwitzista nykyhulluuteen: Sivilisaation rapautumiseen”, http://moranen.blogspot.fi/
Juutalaisista puheenollen on aiheellista muistaa esim. mitä Veteranstodayn James Preston sanoo artikkelissaan ”The Hidden History of the Incredibly Evil Khazarian Mafia (Updated)”
Katkelma artikkelista:
”The Rothschild Khazarian Mafia (KM) once again decided to sheep-dip themselves and infiltrated and HIJACKED all JUDAISM:
The Rothschild KM created a master plan to control all of Judaism and mind-kontrol Judaics. The Rothschild KM has hijacked Judaism, patterned it off of Babylonian Talmudism (Luciferianism or Satanism), and gained control over the banking and Wall Street professions in general, Congress, the major mass media; along with most wealth and economic means of success.
Thus, the Rothschild KM could pass out wealth and success to those Judaics who drank their Kool-aide and use them as cutouts, assets and Sayanims. In this manner, the Rothschilds hijacked judaism.
Their financing of the Israeli Knesset and construction of it using Freemason occult architecture displayed their commitment to the occult and Babylonian Talmudism and all the evil accompanying it, including child sacrifice to their secret god Baal. They set up a NWO system called World Zionism which taught and inculcated susceptible Judaics with a paranoid group delusion of racial superiority, which assumed that all Gentiles were intent on mass-murdering all Judaics.
They called this racially-paranoid mass Judaic delusion of world conquest, “World Zionism”, which is really a form of covert Babylonian Talmudism or Luciferianism that had been unknown to mainstream Judaics. The system was designed to use Judaics as cover, but also to anoint them with Babylonian money-power, in order to use them as cutouts, and to later be sacrificed to Lucifer in two stages.
The first stage would be a their planned WWII in Nazi work camps, cut off from supplies, resulting in the deaths of about 200,000 Judaics from starvation and disease, along with about 90,000 non-Judaic inmates from the same causes, according to respected Red Cross official figures. This number is 5% of what the Khazarian Mafia (aka the World Zionists) claim.
The second great sacrifice would be a final one, when their New World Order Luciferian King would be placed into power, and when all three Abrahamic religions would be eradicated — especially Judaism, which would be blamed for all the wars and destruction of the world.
By then, the Rothschilds would once again morph themselves into a complete new identity not associated with Judaism in any form, not even World Zionism.
It is important to realize that the Rothschild KM took Germany down to nothing after WWI, created a vacuum for Fascism, and then rebuilt it, creating Naziism and installing Hitler as a counter-force to their Russian Bolshevism.
Hitler became a problem for the KM WHEN HE BROKE FREE and begin acting in the interests of the German people and the free people of the world, and developed his own banking system free of the Rothschilds.
Hitler introduced a financial system that was free of usury and beneficial to the working class. This mandated the utter destruction of Germany and the German people, because the Rothschilds and the Khazarians could never allow an economic system that did not depend upon usury to exist…”
Kiitos. Tämä on juuri se totuus, jota ei ihmisille kerrota… tämä lyhyt yhteenveto pitäisi kääntää suomeksi ja saada MV-lehteen!
Khazarian mafia edustaa satanismia, joka on VALHEILLAAN kaapannut vallan yhteiskunnan kaikilta tasoilta maailmanlaajuisesti. Sen luoma/rahoittama ”hajoita ja hallitse” politiikka on levinnyt kaikkialle kuin tappava syöpä. Rothschild-KM/pankkimafia on takana kaikissa salaseuroissa/poliittisissa liikkeistä ja juuri sen vuoksi, heidän toimintaansa on vaikea tunnistaa. Tämä edustaa tarkoin harkittua taktiikkaa, jonka tarkoitus on luoda sekaannus. He ovat luoneet juutalaisuuden/Talmud sen nykymuodossa ja feikkivaltio Israelin. He ovat luoneet islamin ja Koraanin, sionistit, natsit ja oligargit. He edustavat jesuiitteja, he ovat johdossa budhalaisuudessa, hinduismissa ja kristittyjen kirkkojen eri muodoissa. Pankkimafian valta perustuu siihen, että he ovat asettaneet ”omat miehet”, eli rikolliset edustamaan maailman taloutta ja rahaa, uskontoja, sotia/terrorismia.
KM/pankkimafian rikollista toimintaa rahoitettaa, organisoi ja johtaa:
1. Lontoon City: politiikka, raha ja talous – satanismi.
2. Rooman Vatikaani: uskonnot ja spirituaaliset liikkeet – satanismi.
3. Washington: sodat/konfliktit ja terrorismi – satanismi.
Kaikentasoisia konflikteja organisoidaan ”demokratian, tasa-arvon ja rauhan” nimissä maailmanlaajuisten organisaatioiden kautta, joihin kuuluu mm. YK, sekä ihmisoikeuksia näennäisesti ajava Amnesty ja Punainen Risti. Kansallisvaltioiden johtajat syöstään vallasta massamedian valheilla ja heidän paikalleen asetetaan omat miehet. Pankkimafia luo, organisoi ja rahoittaa valeoppositiota, kuten terrorismia ja ”puolesta ja vastaan” mielenosoituksia. Tämä kuvio toimii tasan niin kauan, kun miekka kohdistuu kaikkialle muualle paitsi pankkimafiaan, eli kaiken takana olevaan: HIDDEN HAND.
Ihmiset ovat heräämässä maailmanlaajuisesti – Internet/itsenäiset mediat on pankkimafian pahin vihollinen!
Israelia koskien James Preston sanoo em. artikkelissaan mm.:
”Once the Rothschild KM gained their own private homeland in Israel in 1947 through their covert political manipulations, they began to secretly view all of Palestine as their New Khazaria, and began plotting how to genocide all the Palestinians and steal all of Palestine for themselves. Their plans include their fantasy of constructing a “greater Israel” by taking over the whole Middle East and manipulating dumb American Goyim to fight and die on their behalf, taking all the Arab lands for Israel and the Khazarian Mafia (KM), so they can asset strip their wealth and natural resources, especially their crude oil.
Recent peer-reviewed Johns Hopkins genetic research by a respected Judaic MD shows that 97.5% of Judaics living in Israel have absolutely no ancient Hebrew DNA, are therefore not Semites, and have no ancient blood ties to the land of Palestine at all. By contrast, 80% of Palestinians carry ancient Hebrew DNA and thus are real Semites, and have ancient blood ties to Palestinian Land. This means that the real anti-Semites are the Israelis who are stealing Palestinian lands in order to build Israeli settlements, and it is the Israelis who are the ones tyrannizing and mass-murdering innocent Palestinians.”
Kuitenkin hyvin suuri joukko ihmisiä maailmalla palvoo NYKY-Israelissa (Kasaria 2.0) asuvia ihmisiä ’Jumalan valitun kansan’ jälkeläisinä!
Kasaariteoriaan ja KM:aan liittyen:
Ilmeistä on että ’juutalaiset’ ja hebrealaiset ovat kaksi vähän eri asiaa sillä kasaariteorialle on vahvat perusteet joita on vaikea kiistää. Alla muutama ote niistä.
Teorian mukaan askenaasijuutalaiset tai ns. itäjuutalaiset (Ostjuden) polveutuisivat kasaareista ja heihin aikoinaan sekoittuneista alkuperäisistä hebrealaisista.
Tällä on tietysti oma merkityksensä ajatellen holokaustia jossa silloin ei olisi ollut kyse hebrealaisten vaan ns. kasaarijuutalaisten vainosta. Se edisti Israelin valtion luomista jonka nykyasukkaista suurin osa taitaa olla juuri kasaareja.
Yhdistävä tekijä on ollut juutalainen uskonto (Talmud ja Toora) jonka kasaarit aikoinaan omaksuivat mikä selittäisi myös kasaarien tarpeen nousta ’valituiksi’ sekä heidän maailmanvalloitushankkeensa.
Kun puhutaan juutalaisista niin puhutaan siis enemmän uskonnollisesta kuin etnisestä ryhmästä.
Top Israeli scientist says Ashkenazi Jews came from Khazaria, not Palestine
An Israeli geneticist challenges the “Zionist” hypothesis that all Jews belong to one race and are intimately related, thus giving them a common ancestor in the Holy Land and a Biblical claim to Palestine.
Shlomo Sand, history professor at Tel Aviv University and author of the controversial 2009 book “The Invention of the Jewish People,” said the study vindicated his long-held ideas.
”It’s so obvious for me,” Sand told the journal. “Some people, historians and even scientists, turn a blind eye to the truth. Once, to say Jews were a race was anti-Semitic, now to say they’re not a race is anti-Semitic. It’s crazy how history plays with us.”
https://www.darkmoon.me/2013/top-israeli-scientist-says-ashkenazi-jews-came-from-khazaria-not-palestine/
“We conclude that the genome of European Jews is a tapestry of ancient populations including Judaised Khazars, Greco-Roman Jews, Mesopotamian Jews and Judeans. Their population structure was formed in the Caucasus and the banks of the Volga, with roots stretching to Canaan and the banks of the Jordan,” Elhaik claims.
http://failedmessiah.typepad.com/failed_messiahcom/2013/01/new-genetic-study-reportedly-proves-khazar-ancestry-for-ashkenazi-jews-567.html
George Soros, sosiopaatti ja yksi nykymaailman pahuuden ruumiillistuma, auttoi natseja sodan loppuvaiheissa ja vältti näin joutumasta itse keskitys- ja työleirille ja keräsi alkupääomaa itselleen.
Omatunto ei kolkuttanut eikä kolkuta tänäänkään kun hän tekee yhteistyötä ’demokraattien’ ja kulttuuri-marxistien kanssa ja rakentaa nyt omia keskitys- ja työleirejä NWO-totalitarismin puolesta.
Profile of a Liberal Sociopath: Billionaire George Soros Helped Nazis Murder & Steal from Jews, Feels No Remorse or Guilt
Be prepared to be hit with revulsion. Soros betrayed other Jews and helped steal their property and send them to their tragic deaths to spare himself.
This is the face of pure evil… and with whom the Democrat party has aligned itself.
http://www.frugal-cafe.com/public_html/frugal-blog/frugal-cafe-blogzone/2010/09/07/profile-of-a-liberal-sociopath-billionaire-george-soros-helped-nazis-murder-steal-from-jews-feels-no-remorse-or-guilt/
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=135950
Hyvä artikkeli taas Ylewatch-blogissa:
”DALLASISSA MURHATTU 4 POLIISIA – MITÄ YLE WATCH KIRJOITTIKAAN EILEN?
Länsimaiden yksi suurimmista ongelmista on kantaväestön apatia ja välinpitämättömyys omiensa kohtalon suhteen. Konkreettisimmin tämä näkyy silloin kun valkoisille vihamielisen hallituksen väkivaltakoneisto eli poliisi tappaa valkoisia, eikä kukaan reagoi mitenkään, varsinkaan kollektiivisesti.
…
Yhdysvaltojen esimerkki osoittaa jälleen kerran, että monikulttuurisuuteen on sisäänrakennuttuna väistämätön etninen konflikti. Yhteiskuntarauha voidaan saavuttaa vain keskinäisen ymmärryksen segregaatiolla, jossa hylätään kerralla pakotettu ”diversiteetti”. Aikaa sitten on käynyt selväksi, että mustien ja valkoisten käyttäytyminen, koko olemisen tapa, poikkeaa toisistaan niin paljon, että rauhallinen yhteiselo on käytännössä mahdotonta. Siksi Yle Watchin oli helppo ennustaa eilen, että mustat tulisivat reagoimaan omiensa kuolemiin väkivaltaisesti…”
Koko artikkeli: http://ylewatch.blogspot.fi/2016/07/dallasissa-murhattu-4-poliisia-mita-yle.html
”Saksa 2016: maahantulija-rikollisuus räjähtää
Pitkään ovat poliitikot ja valtamedia valehdelleet meille ja väittäneet: kulttuurillemme vieraiden ihmisten massavaellus Afrikasta ja idästä toisi meille rauhaa ja hyvinvointia. Todellisuus? Maahantulija-rikollisuudesta tulee kaikkialla läsnäoleva ongelma…”
”Deutschland 2016: Migrantenkriminalität explodiert
Lange Zeit haben Politik und Leitmedien uns belogen und behauptet: Die massenhafte Zuwanderung kulturferner Menschen aus Afrika und dem Orient werde uns Frieden und Wohlstand bringen. Die Realität? Migrantenkriminalität wird zum allgegenwärtigen Problem…”,
http://info.kopp-verlag.de/hintergruende/deutschland/udo-ulfkotte/deutschland-2-16-migrantenkriminalitaet-explodiert.html;jsessionid=29F0B59F817A6973FC293A7E64E091E6
Kuulostaa korruptoituneiden, valehtelevien maanpetturi-poliitikkojen ja valemedian osalta kovin suomalaiselta. Rikollisuuden osalta emmme vain vielä ole EHTINEET samaan kuin Saksa – ja tietysti meidän länsinaapurimme Ruotsi.
”Yle pitää maahan tunkeutunutta primitiivistä islamia osana suomalaisuutta
Television, radion ja verkon kautta Ylen uutisia kriittisesti seuraavat kansalaiset ovat joutuneet todistamaan jälleen kerran irvokasta kampanjaa, jossa täysin vieraan aavikkokultin tapoja yritetään sovittaa osaksi suomalaista ja eurooppalaista traditiota, kirjoittaa Yle Watch…”,
Koko artikkeli: http://mvlehti.net/2016/07/08/yle-pitaa-maahan-tunkeutunutta-primitiivista-islamia-osana-suomalaisuutta-2/
YLE kuten koko valtamedia ajaa multi-kultia joka on tärkeä osa NWO-eliitin yksinapaisen maailmanherruuden totalitaarisessa hankkeessa johon myös meidän poliittinen eliittimme on vastoin kansan tahtoa sitoutunut.
Kyse on koko maailman kattavan ja kansallisvaltiot hajottavan diktatuurin asteettaisesta luomisesta jonka takana on pankkiirimafia.
Yllä on puhuttu sirutuksesta mikä on yksi tärkeä osa hankkeessa.
Dallasin poliisien ammunta – HOAX
Orlandon yökerhon ammunta – HOAX
Äiti, joka ampui kaksi tytärtään – HOAX
Useimmat poliisien ampumat mustat – HOAX liittyen Soroksen rahoittamaan (black people matters)
San Bernardinon ammunta – HOAX
ym….ym……nämä ovat vain jäävuoren huippu.
Totta on, että ampumiset täällä yhdysvalloissa eivät ihmisiä hetkauta, ei minuakaan. Olen oppinut tunnistamaan aidon näistä liukuhihnalla tapahtuvista feikki ammunnoista, joita sataa Hollywoodin ja CIAn taivaasta. Aito ammunta/murha/tappo ei saa tilaa pankkimafian massamediassa, voit löytää sen pienellä printattuna paikallisuutisista. Feikki ammunta on toista maata. Se käynnistää pankkimafian omistamassa mediassa välittömästi pelon lietsonnan ja massiivisen yksityiskohtien rummutuksen tyyliin Pariisi-HOAX.
Televisio on valheen keskus, jokaiselta kanavalta – myös viihdekanavilta – rullaa ulos päivittäisiä valheita jatkuvalla syötöllä. Merkillepantavaa tässä aivopesussa on se, että nämä CIAn/FBIn toteuttamat feikkiampumiset toteuttavat AINA samaa kaavaa: ne leviävät hetkessä maailmanlaajuiseksi tapahtumaksi kriisinäyttelijöiden kertoessa mitä ihmeellisimpiä (käsikirjoitettuja) nyyhkytarinoita kyseessäolevasta tragediasta. Totta on siis se, että nämä feikkiampumiset eivät ihmisiä täällä Yhdysvalloissa hetkauta – ei minuakaan – vaikka CNN-lööpit huutaa kissan kokoisilla kirjaimilla maailmanlaajuisesti. Välinpitämättömyys ja apatia ei kohdistu kuitenkaan ihmisiin, vaan nimenomaan rikollisuutta ylläpitävän hallituksen, FBIn ja CIAn toimintaan!
Feikki-ammuntoja perusteluina käyttäen ja EU-korruptoitujen maanpettureiden myötävaikutuksella EU-diktatuurikin aikoo riistää aseet euroopan kansoilta – vastaavaahan Yhdysvalloissakin on jo yritetty pitkään, maan perustuslain vastaisesti.
Hampaattomat kansat on sitten helppo alistaa päämääränä olevaan NWO-superdiktatuuriin.
Saksankieltä ymmärtäville:
tässäkin ehkä voi sanoa, että ei niin pahaa etteikö jotain hyvääkin:
”Hitlers Volks-Notenbank – Ein Leben in Frieden und Wohlstand”,
https://lupocattivoblog.com/2016/07/08/hitlers-volks-notenbank-ein-leben-in-frieden-und-wohlstand/
”Portit auki – tämä matuinvaasiovideo tulisi kaikkien suomalaisten nähdä!
Videokooste Euroopan matuinvaasiosta suomenkielisellä tekstityksellä!”
http://mvlehti.net/2016/07/09/portit-auki-tama-matuinvaasiovideo-tulisi-kaikkien-suomalaisten-nahda/
1971 juutalaistaustainen kriminologi A. Menachem Berkeleyn yliopistosta julkaisi artikkelin ”Criminality Among Jews: An Overview”. Menachemin mukaan ”juutalaisten (itse en yleistäisi vaan korostaisin tässä enemmän valtaosin kasaaritaustaista sionisti-eliittiä, josta oli puhe yllä) alttius syyllistyä rikollisuuteen on selvästi korkeampi verrattuna ei-juutalaisiin, kun tutkitaan talousrikoksia”. Näitä ovat esimerkiksi petos, vilpillinen konkurssi sekä kavallus.
Tästä aiheesta on muitakin tutkimuksia jotka päätyvät samaan tulokseen mikä ei ole yllättävää kun tietää mitä pankkimaailmassa on tapahtunut ja tapahtuu ja kenen toimesta.
Juutalaisuus (Talmud ja Toora), varsin rasistinen ja julma, kasaarien aikoinaan valitsema uskonto oikeuttaa selkeästi rikollisuuden joka ei ole synti kun se kohdistuu ’goimeihin’ kuten blogisti Moranen tuo esiin:
http://moranen.blogspot.fi Ei-juutalaiset juutalaisuudessa (juutalaisessa uskonnossa)
Jos ’talmud-juutalaisuus’, jota on vaikea pitää uskontona koska se pikemminkin on psykopaattinen ellei fasistinen julistus maailmanherruudesta, niin rikollinen moraali tulee yleistymään ja kaikki merkit viittaavat siihen että näin koko ajan myös todella tapahtuu.
Lopulta siis ihmiskunta ajautuisi tilanteeseen jossa se alistetaan Pöytäkirjojen kuvaamalla tavalla totalitarismiin (juutalainen Henry Makow puhuu kommunismista
http://henrymakow.com/2016/07/manufactured-conflict.html ) johon kristinuskon ja sen moraalisen opin hylännyt ja Talmudin rasistisen ja hegemonisen opin ja moraalin toimintamallikseen omaksunut NWO-eliitti itsensä oikeuttaa.
Onko tämä uusi vapaamuurareilla vahvistettu ’kasaarimafian’ totalitarismi – mikäli se toteutuu – yhtään Hitlerin kansallissosialismia/natsismia parempi tai vähemmän julmempi jää nähtäväksi. Kaikki nyt todettavissa olevat merkit viittaavat kuitenkin selkeästi siihen ettei se sitä tule olemaan.
Väitetään, että tietyssä kasaarien historian vaiheessa heidän kuninkaallaan oli valintatilanne kolmen eri uskonnon välillä: kristinusko, islam tai talmudismiin perustuva juutalaisuskonto. Kuningas valitsi talmudismiin perustuvan juutalaisuskonnon, koska se salli koronkiskonnan päinvastoin kuin islam ja siihen aikaan kristinusko.
Loistaviin tuloksiin on varsinkin Rotschildien suku heidän itsensä kannalta päässyt velkaponzi-rahajärjestelmällään ajamalla suuren joukon valtioitakin velkaorjuuteen!
Tuohon velkakeskeiseen maailman rahajärjestelmään kannattaa keskittyä monessakin yhteydessä kunnolla. (Ja on keskityttykin: Ville iivarinen: Raha (2015)) Eivät sen erityistä pahuutta tavalliset tätä lukevat ihmiset muuten ymmärrä.
Mutta se on herättänyt huomiotani, että Hitleriin ja juutalaisiin liittyen eri foorumeilla vyörytetään nykyään valtavat määrät pieniä yksityiskohtia… vaan näyttää siltä, että tietyistä vaietaan Magneettimedian yms. piirissä.
Kuten että Hitler lupasi juutalaisen rodun tuhon Euroopassa – vauvasta vaariin -, jos juutalaisten pieni vallakas eliitti toimii häntä ärsyttäen: https://www.youtube.com/watch?v=JmDRKF1wmxc
– Paljon luvattu mm. siihen nähden, että juutalaisia oli Saksassa hyvin vähän ja siihen nähden, että natsien kannatti (päämääriensä saavuttamisen kannalta) omassa maassaankin kaunistella sanomiaan.
Seppo Raittila toteaa: ’…että Hitler lupasi juutalaisen rodun tuhon Euroopassa – vauvasta vaariin -, jos juutalaisten pieni vallakas eliitti toimii häntä ärsyttäen’
Mitä kummallista tuossa on ? ? ?
Totta kai Hitler halusi tuhota maassaan ne jotka asettuivat poikkiteloin hänen kansallissosialisminsa kanssa koska hän halusi luoda vahvan kansallissosialistisen Saksan missä hän onnistuikin ihailtavan hyvin. Tarvittiin todella hänen kaltaisensa mies pelastamaan Saksa siltä tuholta johon se oli voittajavaltioiden toimesta ajettu WW1:n ja Versaillesin epäoikeudenmukaisen ja voi sanoa törkeän rauhansopimuksen jäljiltä.
Mutta ei ole todisteita siitä että hän olisi kaikkia juutalaisia halunnut tuhota kuten kerrot, vaan vain sen ytimen joka hänestä ’saastutti’ maata eikä sopeutunut kansallissosialismiin mikä oli hänen unelmansa.
http://pelontorjunta.suntuubi.com/fi/Blogi/?id=63
Kuten tuo linkki kertoo niin marxilais-leninistisellä sosialismilla ja Hitlerin kansallissosialismilla oli varsin oleellinen ero edellisen tavoitellessa koko maailmaa kattavaa sosialismista tyranniaa johon kaikki alistetaan kun taas jälkimmäinen korosti kansasallisvaltioita ja niiden omaa itse kehittämää sosialismia.
Ei liene epäilystä että tämänkään syyn takia Hitler ei suvainnut juutalaisia jotka olivat marxismin luojia ja kannattajia ja pyrkivät ’valittuina’ luomaan oman valtion valtiossa integroitumatta muuhun kansaan – asia mikä näkyy tänään myös vahvana.
Hän teki myös yhteistyötä sekä oman maansa että globaalin sionistiliikkeen kanssa (ja huom! myös hänen armeijassaan oli paljon juutalaisia jopa korkeissa asemissa, jotka tukivat hänen tavoitteitaan!) saadakseen juutalaisia muuttamaan pois maastaan mutta kas kumma!… juuri brittien ja Amerikan sionistit estivät muuton kieltäytymällä ottamasta vastaan omiaan ja pakottaen näin muuttoliikkeen kohti Palestiinaa jonne heillä oli suunnitteilla oma valtio ja näin samalla edistivät myös holokaustin asiaa. Tästä on paljon dokumentoitua tietoa.
Holokausti oli siis pitkälti sionistien haluama asia, asia mistä vaietaan ja jonka tutkiminen halutaan kieltää yhä vieläkin koska se on haluttu säilyttää huijauksena ja paisuttaa se tarkoituksella hyväksi bisnekseksi, nykyisin jopa uskonnoksi.
http://www.ihr.org/jhr/v08/v08p243_Weber.html
Myös marxilaiset kommunistit NL:ssa, ja huom! jotka eivät olleet kasallissosialisteja kuten Hitler, lahtasivat kymmeniä miljoonia ei-toivottuja ja kommunismiin sopeutumattomia, pääosin venäläisiä. Kommunismi NL:ssa oli täysin marxilaisten juutalaisten toteuttama minkä he itsekin myöntävät.
http://moranen.blogspot.fi/2008/02/erittin-juutalainen-bolshevikkien_06.html
Ja niinhän toimii NWO-eliittikin, tosin julistamatta agendaansa avoimesti. Eli ei-toivotut eliminoidaan tavalla tai toisella. Ei se mitenkään eroa marxilaisesta kommunismista pyrkiessään globaaliin pienen pankkiirieliitin tyranniaan mutta kansallissosialismista se eroaa kuitenkin varsin selvästi kuten tuo ensimmäinen linkki kertoo.
Käsitykseni mukaan natseilla ei ollut tarkoituksena tuhota eli tappaa juutalaiset. Heidän ”lopullinen ratkaisunsa” tarkoitti vain juutalaisten poistamista Saksasta – heidän perustelunsa siihen olivat mielestäni täysin hyväksyttävät. Yhtenä ehdotettuna karkoituspaikkana muistaakseni on mainittu esim. Madagaskar Afrikan vierellä.
Sen sijaan en hyväksy ollenkaan esim. heidän ”herrakansa”-rotuoppiaan enkä suunnitelmaansa valloittaa idästä ”elintilaa” – enkä heidän suunnitelmaansa Euroopan Unionin kaltaisesta diktatuuri-monsterista Eurooppaan, ’4.valtakunta’.
Liioin en hyväksy myöskään 2.maailmansodan jälkeen kansanmurhan mitat saanutta saksalaisten tappamista, esim. 1-2 miljoonan saksalaisen sota- ja siviilivangin nälkään, janoon ja sairauksiin tappaminen Eisenhoverin kuolemanleireillä, jotka olivat avotaivaan alla. (Atlantin takaa tuotua viljaa pidettiin suuret määrät vain varastoissa!)
Metapedian mukaan toisen maailmansodan jälkeen vuoteen 1954 mennessä murhattiin n. 8 miljoonaa saksalaista kansanmurhan kaltaisilla toimenpiteillä, http://en.metapedia.org/wiki/Genocide_against_the_German_people#Western_Allies_commit_mass_genocide_against_German_prisoners_of_war_in_April.2C_1945
En myöskään hyväksy suureen holokaustihuijaukseen sisältyvää valetta muka 6 miljoonan juutalaisen tappamisesta – saksalaisten syyllistämiseksi sekä mm. rahallisen tuen ja myötätunnon saamiseksi saatanallis-talmudistis-barbaariselle terroristi-valtiolle Kasaria 2.0, josta käytetään peitenimeä Israel. (”Report: Netanyahu Promises Talmud Will Be Israeli Law”, http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/180440).
Luku 6 miljoonaa sinänsä jo on täysin absurdi: kaasukammiot, jotka oli rakennettu pelkästään syöpäläisten ja taudinaiheuttaja-bakteerien tuhoamiseen lähinnä vaatteistä olisivat käytettävissä olleen ajan puitteissa riittäneet vain pienen 6 miljoonan murto-osan osoittaman ihmisjoukon tappamiseen eikä ruumiiden poiskuljetukseen ja hautaamiseenkaan olisi ollut riittäviä resursseja. – Näitä kaasukammioita on jälkeenpäin sitä paitsi huijaustarkoituksella muunneltu näyttämään ihmisten tappamiseen soveltuvilta!
Kun n. 3 miljoonaa parhaassa työiässä ja -kunnossa olevaa saksalaista miestä sitä paitsi oli rintamalla pois työvoimasta, olisi ollut mieletöntä tappaa juutalaiset, joita voitiin käyttää työvoimana lievittämään ankaraa työvoimapulaa.
”Juutalaisen rodun tuho Euroopassa” = kaikki juutalaiset. Selvää kaikille ei-kiihkoilijatutkijoille.
(Tuo siis se, mitä hän uskalsi sanoa julkisesti eli on epäiltävissä hän halusi kidutuskuolemallisuutta juutalaisille vauvasta vaariin.)
Jo lastenkirjoissa opetettiin kaikkien juutalaisten olevan ilkeitä olioita.
Lisää: Taisteluni-kirja + Rotulait jne.
Jo lastenkirjoista tulee selville, että ”Juutalainen rotu” on linkittämässäni puheessa itse asiassa kansallissosialistisen ideologian kaunistelua. Ideologian mukaista oli kolmijako arjalaiset, ali-ihmiset ja alin kasti eli ihmiskuntaan kuulumattomat ilkeät oliot, juutalaiset. Juutalaiset oli kansallissosialistisessa ideologiassa kirjaimellisesti kääntäen ”vastarotu”.
Joidenkin uusnatsien propagandaa on ettei Hitler halunnut kaikkien juutalaisten tuhoa.
Oikeasti ainakin vuodesta 1941 juutalaisia ylempi arvoisetkin eli ali-ihmiset, kuten romanit, olivat ”valtion vihollisia”, joita sai hallinnon kielellä ”erikoiskäsitellä” (= teloittaa ilman oikeudenkäyntiä, koska heidät määriteltiin valtion vihollisiksi).
Todistajanlausuntojakin näistä löytyy vaikka kuinka paljon.
Toinen asia on sitten että toki eri virastoissa oli monenlaisia suunnitelmia juutalaisten tieltä raivaamiseksi ja hallinnon toteutuminen usein sekavaa ja kamppailu vallasta virastojen välillä vaihtelevaa. Eikä Hitlerille ollut tärkeysjärjestyksessä koskaan lähellä tärkeintä kaikkien juutalaisten tuhoaminen.
Aika pahasti sanottu sinulta: ’Joidenkin uusnatsien propagandaa on ettei Hitler halunnut kaikkien juutalaisten tuhoa.’
Jos on tutkimuksia ja tekoja sen puolesta ettei hän halunnut tuollaista tuhoa ja uskoo niihin tai ainakin pitää niitä luotettavina niin leimaat niihin uskovan uusnatsiksi. — Huh.
Missä on kykysi tarkastella asioita puolueettomasti? Tuohan paljastaa että leimaat propagandisteiksi ne jotka eivät ole kanssasi samaa mieltä. Millä oikeudella?
Itse en luota sokeasti noihin totaalisiin tuhopuheisiisi koska juutalaisilla oli oikeus vapaasti poistua maasta mikä on selvästi ristiriidassa tuon kanssa mitä esität. Jos kansallissosialismi piti heitä ’alarotuna’, josta haluttiin eroon omassa maassa niin se on aivan eri asia. Ja juuri niinhän toimii sionistien hallitsema Israelkin suhteessa palestiinalaisiin jotka halutaan tuhota tai työntää mereen.
Jimmy Carter unveils truth about Israel
https://www.youtube.com/watch?v=uvtC_qzHVM4
Jewish Man Exposes Israel’s Lies
https://www.youtube.com/watch?v=oCKWDarNdGw
Myös Talmud opettaa avoimesti että ’goimit’ eivät ole ihmisiä vaan ali-ihmisiä, jopa elukoita ja heitä voi vapaasti huijata, alistaa ja tuhota. Ja HUOM! se on vielä kaiken lisäksi ’uskontokirja’ jonka Netayahu haluaa Israelin yhteiskunnan ja politiikan kulmakiveksi. Näin siis myös talmudisni-uskonto on virallisesti mukana hyväksymässä muiden rotujen tuhoamista.
Voi sanoa että kansallissosialismin juutalaisvihassa kyse olisi vain ’käännetystä rotuopista’ jossa arjalaiset olivat parempia tai yli-ihmisiä, eivät juutalaiset.
Nyt voisit sitten ottaa tämän Talmudiin liittyvän rotuopinkin tarkastelusi kohteeksi jotta puolueettomuuteesi tässä asiassa – ja laajemminkin koko juutalaisasiassa – alkaisi edes hieman pilkahtaa.
Tähän asti olet antanut vaikutelman että seisot sionismin tukena ja kartat niitä juutalaisia tutkijoita jotka karttavat sionisteja ja että natsit ovat sinulle kaiken pahuuden ruumiillistuma.
Odotan mielenkiinnolla.
Truth Hunter, en ole leimannut sinua uusnatsiksi.
Jos sen kykenet sisäistämään, viestini on aivan korrekti (eli uusnatseja on monenlaisia jne.) ja loppuosa viestistäsi on turhuutta, koska se, mitä kirjoitin on äärimmäisen yleinen näkemys mm. holokaustitutkijoiden keskuudessa.
Holokaustitutkimus on äärimmäisen laajaa ja siihen kannattaa perehtyä ensisijaisesti mielestäni akateemisten tutkijoiden pitkien tutkimusten kautta.
Taas pakoilet. Annoit kuitenkin ymmärtää että ’Joidenkin uusnatsien propagandaa on ettei Hitler halunnut kaikkien juutalaisten tuhoa.’
Ja miksi leimaat turhuudeksi esille ottamani hyvin oleellisen ja tärkeän asian johon et suostu ottamaan kantaa?
Ja lopuksi annat ylimielisesti suosituksia… että kannattaa perehtyä…jne…heh.
Onko sinulla siihen oikeus tässä asiassa jos et edes vastaa ja suostu käsittelemään kolikon toista puolta?
Näytät itse liikkuvan hyvin ’virallisissa ympyröissä’ ja sanoisinko äärimmäisen yleisissä ja niissä siis tulee muidenkin pysyä. Vain akateemiset tutkijat ovat päteviä kun juuri heistä valtaosa pyörii virallisessa totuudessa.
Se siitä. Oliko sinulla muitakin hyviä juttuja?
Truth Hunter, en näe mielekkääksi käyttää resurssejani holokaustitutkimuksen peruskuvioiden kertomiseen. Ja tuo taso, millä kerroin, on jo moraalisesti riittävää… Miksi minun edes pitäisi yrittää vähäisin tutkailuin pohtia vaihtoehtoja noille mitä esitin kun niiden takana on monia kymmeniä vuosia holokaustia tieteellisesti tutkineita tutkijoita?
En pidä itseäni sen enempää pakoilijana koska en tunne pelkoa enkä pidä elämäntehtävänäni todistaa tieteellisen holokaustitutkijoiden puolesta, koska todisteet ovat jo niin massiivisen hyvät.
Niinpä todistustaakka valtavirran vastaisuuksiin liittyen on lähinnä niillä, jotka sellaisia väittävät.
Eikä siinä informaatiomäärältään pienten nettimateriaalien esittely ole uskottavaa.
En ymmärrä, mitä ajat takaa esimerkiksi kehumalla Hitlerin aikaansaannoksia mahtaviksi… Vastavalkeassa ollaan varmaan yksimielisiä siitä, että Versaillesin rauhansopimus oli suuri vääryys Saksalle + Katynin murhat teetti Stalin + että Hitlerin Saksan rahapolitiikka oli perusteiltaan harvinaisen, esimerkillisen tervettä ja ärsytti joitain pankkisukuja + monet tietävät myös että Churchill oli tosi pahantahtoinen… Siis en ymmärrä, miksi noiden lisäksi vielä haluat jotain todistella.
Netti on myös täynnä monenlaista luonteensa vuoksi pinnallista. (Samoin jos tekee lyhyitä kirjoituksia ja kokoaa ne sitten kirjaksi.)
En kuitenkaan väitä, että valtavirtainen historiantutkimus välttämättä kaikkea tietäisi kun esim. ei kenelläkään voi olla holokaustitutkimuksesta kunnon kuvaa sen laajuuden vuoksi. – Tuon suuntaista Antero Holmilakin argumentoi hyvässä kirjassaan.
Minusta johtavien natsien moraalin tutkimukseen kannattaa ottaa esimerkiksi Erich Fromm… ja huomioida mitä yhteistä oli kaikkien johtavien natsien saamassa kasvatuksessa…
Johtavien natsien lopullisten päämäärien arvioinnissa kannattaa myös huomioida heidän suuri älykkyytensä (Nurnbergissä tehty ÄO-tutkimus) ja yleensä korkea koulutustasonsa (keskihallinnossakin johtajilla yleensä kaksi korkeakoulututkintoa Saksan laatuyliopistoista). Ei sellaisia kannata kuitenkaan ihailla, kuten ei sitäkään, miten ja mistä Saksan tutkijat saivat lyhyessä ajassa niin paljon aikaiseksi hyvää tutkimusta ja keksintöjä… (En kommentoi tuota enempää.)
Ja välttämätöntä on lukea se aiemminkin kehumani kirja Erkki Hautamäki: Suomi myrskyn silmässä.
Lopputuloksena: ei Hitler eikä kukaan muukaan vallakkaista halunnut Saksan tuhoa eikä ollut niin tyhmä että kuvitteli Saksan voivan sodin valloittaa koko maailman noin vain. Tarkoitus oli ensi vaiheessa vain saada saksalaiset samaan valtioon, ensisijaisesti rauhanomaisin keinoin. Hautamäen kirjassa on siitä miksi historia näyttää kuitenkin toiselta.
Tuo ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö Hitler olisi haaveillut maailmanherruudesta ja etteikö hänen takanaan olevalla suurimmalla vallanpitäjällä, eliittiryhmällä (Vril-, sittemmin Thule Society), joka sodan aikana jossain vaiheessa hylkäsi Hitlerin/kansallissosialismin/Saksa-keskeisyyden, olisi ollut pitkän tähtäimen lopullista maailmanherruustavoitetta.
Eikä ole todisteita siitä, että tuota eliittiryhmää olisi edes murskattu… Äskettäin oli TV-sarja siitä, että mm. Hitler pakeni Argentiinaan jne. CIA ym. USA:n hallinnosta natsittui jne. Ja natseilla on nykyäänkin verkosto. Sodan aikana (1942 ja 1944) vain ensisijaiseksi etenemisen tavaksi päätettiin talouskuviot ja pikkuhiljaa eteneminen mm. USA:n ja synnytettävän EU:n kautta.
Siis pelkän siionistisen pankkimafian hokeminen vääristää kokonaiskuvan maailmaa hallitsevista eliittiryhmistä.
Ja kuka edes voi väittää, että joku tai välttämättä kukaan ”siionistinen pankkimafioso” oikeasti välittäisi Israelista, jos ei välttämättä juuri koskaan edes käy siellä. (Kannattaa siis ihan oikeasti miettiä sellaisten vallakkaiden psykologiaa, jotka haluavat yhä lisää valtaa ja rahaa, vaikka niitä on jo valtavasti.)
Tarkastellaanpa ensin muutamia kylmiä tilastolukuja, joita on tuotu esille alempana viitatussa artikkelissa.
(Tässä kommentissa esitetyt katkelmat artikkelista eivät ole tiivistelmä siitä eivätkä kuvasta artikkelin sisältöa kokonaisuudessaan. Koko artikkelin lukeminen on suositeltavaa, koska siinä oiotaan monia holokaustihuijaukseen liittyviä valeita. Artikkeli pohjautuu etupäässä ’Maailman-almanakassa’ (World Almanac) esitettyihin tilastolukuihin ja Punaisen ristin kansainvälisen komitean (ICRC) kolmiosaiseen raporttiin.)
”Before and after the “Holocaust”: Jewish population numbers in 1933 and 1948”,
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=85432
”For over a century, the Jewish World Almanac has been widely regarded as the most authentic source for the world’s Jewish population numbers. Academics all over the world, including the editors of the Encyclopedia Britannica, used to rely on the accuracy of those numbers. Here is what the World Alamanacs of 1933 and 1948 had to say about the world population of Jews.
World Almanac 1933” ja ’World Almanac 1948’, ks. artikkeliin kopioituja kahta sivua tästä ’Maailman-almanakasta’.
”In other words, according to the World Almanac the world population of Jews increased (!) between 1933 and 1948 from 15,315,000 to 15,753,000. If the German government under Adolf Hitler had – as alleged – murdered six million Jews those losses should have been reflected in the Jewish population numbers quoted in the World Almanac.
Mainitun arvostetun ’Maailman-almanakan’ tilastoluvut ennen ja jälkeen 2.maailmansodan eivät näinollen mitenkään tue
holokaustihuijareiden ’pyhän luvun’ 6.000.000 todellisuutta!
Saman osoittaa Punaisen ristin kansainvälisen komitean kolmiosainen raportti:
”A Factual Appraisal Of The ‘Holocaust’ By The Red Cross
The Jews And The Concentration Camps: No Evidence Of Genocide
There is one survey of the Jewish question in Europe during World War Two and the conditions of Germany’s concentration camps which is almost unique in its honesty and objectivity, the three-volume Report of the International Committee of the Red Cross on its Activities during the Second World War, Geneva, 1948.
This comprehensive account from an entirely neutral source incorporated and expanded the findings of two previous works:..”, ks. artikkelia.
”The ICRC successfully applied the 1929 Geneva military convention in order to gain access to civilian internees held in Central and Western Europe by the Germany authorities…”
Artikkelissa kuvataan sitten, kuinka saksalaiset sallivat ICRC:n (International Committee of the Red Cross) huomattavat ruoka- ja lääke-toimitukset keskitysleiriläisille.
Sitten tärkein asia holokaustivaleen paljastamiseksi eli ICRC:n johtopäätös:
”NO EVIDENCE OF GENOCIDE
Miksi sodan loppuvaiheessa kuoli paljon keskitysleiriläisiä nälkään ja sairauksiin johtui liittoutuneiden terroripommituksista, jotka katkaisivat liikenneyhteydet ja aiheuttivat sekasortoa:
One of the most important aspects of the Red Cross Report is that it clarifies the true cause of those deaths that undoubtedly occurred in the camps toward the end of the war. Says the Report: “In the chaotic condition of Germany after the invasion during the final months of the war, the camps received no food supplies at all and starvation claimed an increasing number of victims…”
”Clearly, the German authorities were at pains to relieve the dire situation as far as they were able. The Red Cross are quite explicit in stating that food supplies ceased at this time due to the Allied bombing of German transportation, and in the interests of interned Jews they had protested on March 15th, 1944 against “the barbarous aerial warfare of the Allies” (Inter Arma Caritas, p. 78). By October 2nd, 1944, the ICRC warned the German Foreign Office of the impending collapse of the German transportation system, declaring that starvation conditions for people throughout Germany were becoming inevitable…”
Re: Seppo Raittila: Yrität vetää keskustelu nyt pois siitä missä liikuttiin yllä kommentissani 18.7.2016 at 16:14 ja alat esitelmöimääsn asian vierestä ympäripyöreästi.
Olen kyllä lukenut Frommin kirjan Tuhoava ihminen ja se pätee erittäin hyvin sionisteihin, ei vain natseihin joihin juutalainen Fromm taisi pääosin keskittyä. Tuhoavuuden psykologia on sama.
Kerrot TV-sarjasta ym. mutta itselleni ne ovat valhemedian satuja kuten kaikki Hollywoodin tuottama on sionistien propagandaa pääosin, eivät mitään faktaa. Itse taidat olla enemmänkin tämän median vallassa…? sellainen olo tulee.
Lopussa taas painotat että ’Kannattaa siis ihan oikeasti miettiä sellaisten vallakkaiden psykologiaa, jotka haluavat yhä lisää valtaa ja rahaa, vaikka niitä on jo valtavasti.’
Kiitos ohjeesta mutta vähän huvittavaa antaa niitä kun itse unohdat Talmudin ja sen antamat ohjeet ja moraalin jota et suostu käsittelemään (samoit toimit Israelin valtion suhteen) vaan mieluummin esitelmöit kapea-alaisesti natsien pahuudesta.
Ja jos tuota antamaasi ohjetta itse noudattaisit niin luulisi sinua silloin kiinnostavan (ja näkevän) – kuten Salbuchi alla videossaan tuo esiin – mistä käsin ja ketkä maailmapolitiikkaa ohjaavat. Itse kallistan korvani enemmän Salbucille kuin sinulle.
P.s. ylläolevaan kommenttiini liittyen:
unohdin mainita etten jatka tästä enempää koska sinä SR haluat vain ’esitelmöidä’ etkä ota kantaa kuin omilla ehdoillasi ja itse valitset mistä puhut ja mihin vastaat.
Tai kuten tuolla aiemmin toteat ettet ’näe mielekkääksi käyttää resurssejasi’ …. joten älä tuhlaa niitä enää !
Mielestäni nimimerkki Pertti on osoittanut vakuuttavasti moneen kertaan – perusteellisimmin tämän https://vastavalkea.fi/2016/05/31/yleisradion-infosotayhteistyon-nolo-paljastuminen/ loppupäässä – Truth Hunterin lähteiden käyttöpolitiikasta ja niin monista käsityksistä monista aiheista asioita… että sekin on vaikuttanut käsityksiini. – Suosittelen lämpimästi tutustumaan.
Jokainen tehköön sieltä päätelmänsä, jos jäi jokin epäselväksi.
Niin, lähdit kuitenkin ’tuhlaamaan resursssejasi’ … tai nyt muiden resursseja… minusta aika ala-arvoiselle tielle…
Tämän sinut ’vakuuttaneen’ herran resurssit ovatkin kovaa luokkaa…Vai ovatko? Onhan hän nimitellyt täällä avoimesti minuakin propagandistiksi, rasistiksi, antisemitistiksi ym. mutta ei ole kuitenkaan saanut tukea Toimitukselta syytöksiinsä eikä yrityksiinsä pitää kommenttiosasto ’siistinä’ omilla ehdoillaan.
Se ehkä kertoo sinulle kaverin tason keskustelijana ja hänen kiinnostuksensa puolueettomasta totuudesta.
Mutta en jaksaisi enää … etkö voisi lopettaa. Tulenkantajan sanoin: Peace and Love !
Truth hunter, kuulostat epätoivoiselta hirvittävässä kohtalossasi.
Olen pikaisesti ohittanut noi nimittelyt, jos Pertti on niitä tehnyt. En pidä sellaisia tarpeellisina enkä ole niiden paikkaansa pitävyyttä paljoa pohtinut.
Onneksi Pertin todistelut ovat hyvien perustelujen lisäksi lähes täysin suuntautuneet muualle kuin sinun leimaamiseen silloinkin kun hän on kirjoittanut sinulle. Kuten asiallista on ollutkin.
(Toisaalta monille on epäselvää esim. miten linjasi poikkeaa natsipropagandasta joitain pieniä tuomitsemisia lukuun ottamatta.)
Kirjoitat: ” Onhan hän nimitellyt täällä avoimesti minuakin propagandistiksi, rasistiksi, antisemitistiksi ym. mutta ei ole kuitenkaan saanut tukea Toimitukselta syytöksiinsä eikä yrityksiinsä pitää kommenttiosasto ’siistinä’ omilla ehdoillaan.
Se ehkä kertoo sinulle kaverin tason keskustelijana ja hänen kiinnostuksensa puolueettomasta totuudesta.”
Siis toimituksen passiivisuus kertoo minulle neutraaliudesta. Ja Pertin näkemykset keskustelemisesta ovat pikkuruinen sivujuonne missä vain Vastavalkea-aiheessa (ja myös aiheessa ”Pertti keskustelijana”), joten en viitsi niitä kommentoida. Pertin väitteet taas eivät tietenkään kerro yhtään mistään irrotettuna perusteluista.
Ota huomioon ettei sinun ja Pertin loputtomia keskusteluja useimmat varmaan ole kauan jaksaneet seurata ja on siten monenlaisia mielikuvia niistä…
Itse olen lukenut ehkä yli puolet ja avartunut mm. niissä kohdin kun Pertti on vaikuttanut kiihtyneensä näkemyksistäsi, hänen perusteluistaan. Ne ovat olleet ihan tarkkoja asiakuvioita eivätkä varsinaisesti mainitsemiisi kolmeen yleisluontoiseen leimaan liittyviä.
Kuitenkin tähän keskusteluun (blogin aiheen vuoksi) varmaan suunnilleen eniten noi propaganda-, rasismi- ja antisemitismi-käsitteiden sisällöllistykset/rajanvedot eniten kuuluisivat, joten sikäli hyvä että otit ne esille. – Monilla olisi niistä varmasti paljon kiintoisaa sanottavaa.
Kova kaveri olet selittämään.
Siitä täydet pisteet.
Jep.
https://2.bp.blogspot.com/-cZa6EzuLkyE/V4dOznuOmcI/AAAAAAAAB3U/rqmkN_oJCdoy_6w6R7hLE_SM2xYBd0RcQCLcB/s1600/eu4.jpg
Siinäpä se lyhyesti ja nasevasti yhdellä lauseella sanottuna. Ja tämä mies aika varmasti tietää mistä puhuu.
Ja saman on sanonut jo kauan sitten Karl Steinhauser kirjassaan: EU huomispäivän Super Neuvostoliitto
http://jaakko7.puheenvuoro.uusisuomi.fi/95005-kirja-karl-steinhauser-eu-huomispäivän-super-neuvostoliitto
http://www.antikvaari.fi/naytatuote.asp?id=1642410
Samoin aikoinaan Neuvostoliitosta tarkoitettu toisinajatelija Vladimir Bukovksy:
” the 63-year old former Soviet dissident, fears that the European Union is on its way to becoming another Soviet Union”,
http://www.brusselsjournal.com/node/865
Linkistäsi löytyvään Gorbatsovin lausahdukseen viitaten voisi muotoilla mielenkiintoisia kysymyksiä esitettäväksi esim. erilaisissa vaalitilaisuuksissa EU-korruptoiduille maanpetturi-vallanpitäjillemme!
Juuri näin!
Salbuchi – Zionism: A Key Factor in the New World Order Elite Power Network – Part 1/3
Zionism is a tricky subject.
It is a Key Factor in the New World Order Elite Power Network, and yet its key premises and actions cannot be openly debated. So powerful are they, that key words have been misappropriated and misused.
Kannatta katsoa erityisesti myös kolmas osa josta Youtube sanoo että se ei ole ’sopiva’ katsojien mielestä mutta silti sillä on runsaasti katsojia… selvästi yritetään siis manipuloida, kieltää faktoja jo tuubinkin puolella.
Aika huolestuttavaa mutta kansa ei mene halpaan.
https://www.youtube.com/watch?v=yy43zYo33Dg
Tästä kaverista en ole ennen kuullutkaan!
Ja omat sivutkin vielä:
http://www.asalbuchi.com.ar/
Taitaa olla Etelä-amerikan oma Jones/Icke!!
The US is the Don Corleone of International Politics
The US corporate over-world has always worked closely with the CIA, the State Department and the Pentagon promoting the overthrow – known as “regime change in rogue states” – of governments that do not automatically align to US interests; or, better said, of governments that do not automatically align with the interests of the supra-national global power elite that is deeply embedded inside private and public power structures in the US.
http://www.asalbuchi.com.ar/2013/03/the-us-is-the-don-corleone-of-international-politics/
Seuraavassa 4 minuutin mittaisessa videossa Karjalan kuvalehden päätoimittaja Veikko Saksi kysyy
”Onko uusi maailmanjärjestys sama kuin vanha?”: https://www.youtube.com/watch?v=T4Im2XnKsaA
Hän viittaa lehden viimeisimmässä numerossa olevaan Markus Lehtipuun artikkeliin, jossa asioita tarkastellaan sodan HÄVINNEEN Suomen ja historiallisen (epä)oikeudenmukaisuuden kannalta – ja myös kysytään onko Euroopan Unioni uusi Neuvostoliitto.
Karjalan kuvalehti löytynee useimmista kirjastoista, ehkä pienimpiä lukuunottamatta.
All Wars Are Banker Wars, All Bank Owners are Jews
Real Hidden Israel – Khazar, Zionism, Talmudic Jews – Documentary
https://www.youtube.com/watch?v=6eNadFLVHBo
Sopii tuon videon jatkoksi:
Most Christians actually have no clue about Christianity.
The truth is that Jesus’ teachings have everything to do with life here on earth, and how we are supposed to align against Satanists’ plans HERE ON EARTH.
If we had followed Jesus’ plan, through the righteous who could operate through faith, hope and charity, the Satanists plans likely would have failed HERE ON EARTH. Or not affected at least that part of the world that remained true to the first century Church and the True message of Christianity.
– See more at: http://henrymakow.com/2016/07/Jesus%20has-a-Political-Platform.html#sthash.uvmzf41T.dpuf
Tässä lisäksi mielenkiintoinen Henry Makowin analyysi itsestään ja oerheestään:
http://henrymakow.com/2016/07/jews-the-unloved-people.html
http://henrymakow.com/001924.html
Luin mielenkiinnolla Makowin UPEAA tekstiä (Jesus has a Political Platform)
ylläolevaan liittyen koskien kristittyjen kyvyttömyyttä nähdä historian Jeesus miehenä koka korosti Jumalan Valtakuntaa maan päällä eikä vain taivaissa.
Historiallinen tilanne on ollut aikoinaan vaikea ja siksi tämä valtakunta on pitänyt siirtää tuonpuoleiseen vastoin Jeesuksen antamaa esimerkkiä. Hän taisteli ja kuoli ristillä oppinsa puolesta.
Mutta nyt jos koskaan olisi aika tajuta että Jeesus halusi valtakuntansa toteutuvan ja toimivan jo tämänpuoleisessa eli hän ei suinkaan ollut pelkkä epäpoliittinen henkilö ja tämä myös velvoittaa jokaista hänen kannattajaansa konkreettisiin toimiin hänen oppinsa pelastamiseksi siltä vainolta ja tuholta jota mm. sionistit ja islamistit sitä kohtaan harjoittavat.
MAKOW KRISTITTYNÄ JUUTALAISENA HALUAA RAVISTELLA KRISTITTYJÄ TOIMIMAAN.
ON PUOLUSTETTAVA TEKOJEN TASOLLA SITÄ MITÄ PiTÄÄ ARVOKKAANA
koska muuten muut tuhoavat sen. Se ei tarkoita miekkaan tarttumista vaan aktiivisuutta ja toimintaa poliittisella tasolla — mutta ei Kristillisen Liiton (KD) oikeistolaisen ja epäkristillisen vaan historian Jeesuksen antaman mallin mukaan.
Makow Comment- Gary’s response is just another example of Christians forfeiting practical power in favor of an admirable but unrealistic spiritual perspective. Just as the Christian kingdoms turned back the Muslim onslaught by force of arms in the Ottoman Wars, practical political measures are demanded today. The problem isn’t central government but its subversion. Masonic Jews, crypto Jews (Trump, Hillary, Obama), Freemasons and their lackeys hold all the reins of power. The people must express their dissatisfaction as individuals.
First Comment from Glen-
Over the years I have watched the great and always in your face action of the Satanist and the apathy and in-action of the Christians. They jam their evil and vile agendas down our throats with nary a whimper from the Christians. It’s their world and we only live in it simply because we don’t have the spine or even the give a shit to do something about it. If you cower in fear and refuse to fight these non-humans, they will have their way with you and your Children.
God gave us a brain and a free will, and it is to be used on this earth to fight the evil that is thrown in our faces on a daily basis. If you expect to have change through prayer and no action of your own, you are a fool and will be waiting a long, long time for that change. If you want something done, you best get busy and do it yourself.
P.S. Great points on the Constitution and Articles of Confederation by Gary. It is hard to be the worlds greatest Christian nation when you were born in deception yourself.
– See more at: http://henrymakow.com/2016/07/Jesus%20has-a-Political-Platform.html#sthash.QPd8ARgA.dpuf
One thing I came to realize about Christianity is it is all about the next life. Far to many times we are advised to pray, pray, and pray some more. We are told it will all be better in the next life. The reason Satanist are so successful is they live in the here and the now. They do their best to change things HERE ON EARTH. They are not waiting for someone to fly out of the clouds and save us all. Maybe we as Christians should, as Chuck Baldwin puts it, get off of our ”blessed assurance” and actually try to make some changes here on earth.
– See more at: http://henrymakow.com/2016/07/everything-unfolding-according-to-plan.html#sthash.7GrzxRlm.dpuf
Propagandalle on tyypillistä mustavalkoisuus, mikä näkyy hyvin tuossa väitteessä että kaikki pankkiirit olisivat juutalaisia.
Juutalaisviha ja juutalaisista jankuttaminen on sairaus, josta eivät kaikki parannu koskaan enkä siis yritä sellaisia käännyttää. (Ja elämänsä viettäminen netti- ym. säteilyssä varmistaa tyhmyyden.)
Mutta laitetaan tähän muille tiedoksi niistä pahimmmista ryhmistä, jotka väijyvät ja saalistavat pitkissä varjoissa, tämän alussa: http://jukkadavidsson.fi/2016/07/jokin-ei-tasmaa/
(Huomaa – taas luettelosta puuttuvat yksilönimet ja muut yksilöinnit… Mutta kyseessähän on vain lyhyeksi tarkoitettu bloggaus ja aihe on vaikea. Kuitenkin Davidsson on todellinen totuuden etsijä, mm. sanojensa mukaan kirjoitti tuhatsivuisenkirjan Suomen pankkikriisistä ja lähti siitä laajentamaan kansainvälisiin…)
Kuten huomataan kyseisiä ryhmiä on monia.
Ja vallan saamisen keinoja on niillä paljon muitakin kuin vain taloudelliset… Siihen suuntaan kun lähtee tutkailemaan, niin löytää huikeita yllätyksiä ja varsin arkaluontoisia asioita.
Todelliset totuuden etsijät ovat siis tässä aikamoisten haasteiden edessä.
Vaikka netti onkin vapauttanut informaation liikkuvuutta.
Edes joskus vois olla hyvä viheltää pellemäinen leimaamispeli poikki ja sopia, että pitää olla jotain uutta sanottavaa ja yksityiskohtaiset perustelut (mieluiten oikeita tutkimuksiakin) liittyen nykyaikaan, jos haluaa syyttää esim. kasaarimafiaa. – En ehdota, että oikeudessa läpi meneviä, mutta että edes yritystä sinne päin.
Siihen sopimukseen suostuisin mielelläni.
No pääosa tärkeistä pankkiireista on juutalaisia. Se on fakta jota et pysty kumoamaan ja loput ovat heidän lakeijoitaan. Ja myös Amerikka on sionistien kontrollissa kuten itse Netanyahu on sanonut. Vai tiedätkö itse asian paremmin?
On kummallista jopa huolestuttavaa että puhut juutalaisvihasta silloin kun käsitellään faktoja. Sinun tulisi itse pohtia miksi niin kieroituneesti toimit.
Jospa yhtä paha sairaus on se ettei näe eikä myönnä faktoja vaan alkaa leimaamaan niitä jotka ottavat selvää faktoista. Olet ehkä kuitenkin itse aika musta-valkoinen kaveri?
Itse en vihaa ketään muuta kuin pahantekijää ja epäoikeudenmukaisuutta, ja sen teen sydämeni pohjasta. Oikeudenmukaisuutta puolustan ’kynsin ja hampain’. Koita nyt saada tämä päähäsi! Siinä et minua voita.
Sionistit tässä leimaavat omiaan heitä vihaaviksi: Pakko puhua — israelilainen muusikko ’ylpeä itseään vihaava juutalainen’:
http://magneettimedia.com/pakko-puhua-israelilainen-muusikko-ylpea-itseaan-vihaava-juutalainen/
Missä kulkee demonisoivan arvostelun ja asiallisen kritiikin raja?
http://magneettimedia.com/synnyttaako-israelin-kritisoiminen-antisemitismia-onko-juutalaisvastaisuus-liioiteltua
Muutama ote linkistä:
”Jos Israelin valtion tietyn kaltainen arvosteleminen kuulostaa sen demonisoimiselta, johtuu se Israelin pirullisesta luonteesta, toteaa Markku Juutinen ja jatkaa:. Kuinka sellaista valtiota voidaan kritisoida silkkihansikkain?
Arvosteleehan länsimedia ja Israel itsekin koko ajan mm. Venäjää, Irania, Syyriaa jne., armottoman halventavasti ja suoranaisesti valehdellen. Lisäksi sionistinen läntinen eturintama on romuttanut lukuisten maiden yhteiskuntarauhan ja syössyt ne loputtomaan sodan kurjuuteen.
Anti-sionismia voivat synnyttää taloudellisen ja yhteiskunnallisen kurjuuden lietsominen, sodat ja Israelin ihmisoikeusrikkomukset. Mutta tämä on tärkeää: Anti-sionismiin ei sisälly kuitenkaan yksilöitten tai kansanryhmien vastustaminen, ellei näillä yksilöillä tai ryhmillä ole oleellista asemaa eliitin jatkettuna käsivartena.
Anti-sionismi on Juutisen mielestä jopa erittäin suositeltavaa toimintaa, sillä se vastustaa juuri rasismia, suoden yksilöille kanavan toteuttaa lähimmäisen rakkauden velvoitteita.
Voi kysyä ovatko Israelin boikottiin osallistuvat ulkojuutalaiset anti-sionisteja? Kyllä he ovat.
Tavallisia juutalaisia ei todellakaan voi eikä tule syyllistää johtajiensa ja Israelin teoista. Mutta mikäli sionistisen eliitin ulkopuoliset juutalaiset eivät tuomitse eliitin ja Israelin ihmisoikeusrikkomuksia sekä epäoikeudenmukaisuuksia, he joutuvat tahtomattaan syyllisiksi johtajiensa tekoihin. Tästä ovat monet juutalaiset rauhanaktivistit myös varoittaneet ja tähän perustuu Israelin vastainen boikotti.”
Olen täysin samaa mieltä Markku Juutisen kanssa tässä asiassa.
Ei ole olemassa tilastoa, jonka mukaan pääosa pankkiireista olisi juutalaisia.
Se on myös asia, jonka asialliset kirjoittajat olisivat huomanneet, jos se olisi totta.
Esim. muutaman vuoden Lontoon Cityn pankkiireja tutkinut Luyendijk bestsellerissään Rahan ruhtinaat.
Tuo kirja avartaa myös paljon tavallista ajattelua eli lähinnä etäsyyttelyä pankkiirien ja muiden pankkeihin liittyvien moraalisissa tarkasteluissa.
”Juutalaisten lakeijat” taas on monin osin kohtuuton ja epämääräinenkin ilmaisu.
Kohtuullinen se olisi, jos olisi edes jotain viitteitä siihen, että jollakulla on ideologia, jolla halutaan vähintään myötäillä juutalaisia.
Tässä kohdin on oleellista myös kysyä: kenellä on todellinen valta?
Ei se aina ole 1:1. Eli jos jollakulla on 50 miljardin omaisuus niin hänellä olisi 50 kertaa enemmän rahavaltaa kuin miljardin omaavalla. Eli kuka voi omaisuuttaan käyttää ja miten.
Esim. ei maailman rikkain ihminen UK:n kuningatar pysty myymään läheskään kaikkia maitaan.
(Hän ja virallisesti rikkain Gates eivät muuten ole juutalaisia.)
Tai onko korruptoiduilla valtaa, vaikka rahaa olisi paljon?
Esim. Moody’sin pomo saa 6 miljoonaa puntaa vuodessa, mutta Rahan ruhtinaat -kirjan perusteella hän on melko korruptoitu (mukavaan elämään?).
Entä kuinka moni Rotschildeista on korruptoitu vaikenemaan, mukavaan elämään – eli ei oikeasti käytä valtaa?
Pankit ovat näkyviä toimijoita ja siksi helppoja syytösten kohteita.
Esim. monet salaseurat pitkissä varjoissa pystyvät osin siksikin tekemään pahojaan merkittävästi kun helppoja kohteita syyttelyilleen etsivät tarttuvat vain näkyvimpiin tapauksiin.
Niitä ei paljon tunneta eikä tutkita, mutta monilla hirveän varmat ovat mielipiteet…
Oikeasti eri ihmisiä viehättävät eri asiat. – Esim. eivät kaikki vallan kahmijat ole kiinnostuneita pankkien omistamisista tai aina vain suuremmista rahoista.
Kyseenalaisen, suuren taloudellisen vallan suhteen on minusta sama juttu kuin USA:n ja Venäjän poliittisen vallan suhteen.
Ei ole järjen hiventäkään laittaa oikeita päättäjiä etulinjaan. (On jo pitkään ollut kaikenlaisia äärimmäisiä vaikutuskeinoja…) Siksi niin ei ole tehtykään. Eli Obamalla ja Putinilla ei koskaan ole ollut juurikaan valtaa.
Usein talouskuvioissa järjestelyt ovat monimutkaisia.
Vaihtoehtobloggareiden vakiovirsi on kuitenkin yksinkertaistaa kaikkea, kuten toistella Rothschildien suvun omaisuuden määrää liittäen siihen suvun keulakuvan kuvan.
Olen lukenut bloggareilta asiasta kohta varmaan sadasta lähteestä mutta kertaakaan ei ole tullut edes yritystä dokumentaatioksi siitä, millä tavalla he sitten omistavat melkein kaikki keskuspankit. Eikä kertaakaan ole mainittu, että heidän omaisuus jakaantuu laajalle eikä todellakaan ole nostettavissa pankkiautomaatista tai muuta vastaavaa.
Yhteenveto: oikeasti tiedämme todella vähän todellisista valtakuvioista… Vallakkaimpien psykologiasta… Esim. millä perusteella joku miljardööri ryhtyy NWO-ideologian ajajaksi tai etääntyy siitä? Yleensä emme saa tietää… Yleensä talouden rakenteet ja yritysten toimintakulttuurit vaikuttavat merkittävästi…
Mitä lähempää tutkii, sitä vähemmän kiinnostavat hyvä/paha -mustavalkoistukset.
Netistä saa kiihkoille sytykkeitä helpoimmin niin että jää lukematta Luyendijkit.
Lisäys: en ymmärrä jatkuvaa ”siionisti”-etuliitteen laittamista käytännöllisesti katsoen kaikkien juutalaispankkiirien eteen.
Siis eihän Israel ole ollut Kuuden päivän sodan jälkeen sellaisessa hädässä että mitään aatteellisuutta (vähäistä enempää) kukaan vähänkään älykäs voisi ajatella Israelin tarvitsevan puolustuksekseen.
Noh, 00-luvulla Syyria meinasi saada ydinaseen, mutta Mossad oli tehokas. – Kyse siinäkin oli ensisijaisesti muusta kuin suurista rahoista.
Pankkiirien maailmassa on kyse yleensä rahan tekemisestä amoraalisin mutta suurin piirtein laillisin keinoin… Ei siinä yleensä ole todistettavasti it-seis-ar-voi-ses-ti mukana NWO-agendaa, suurta pahantahtoisuutta, saati siionismia tai USA-keskeisyyttä.
Miksi maailmassa kuitenkin on varsin pahojakin virtauksia meneillään, III maailmansodan sytytyshaluisiakin? Ketkä miljardööreistä ovat oikeasti pahimpia ihmiskunnalle ja tukemassa sellaisia?
Gates on julkisesti ajatuksiaan yllättävän pimeistäkin paljastanut (rokotteet), mutta muutoin on vaikea tietää.
(Paitsi jotain yhden kuvion kautta mutta en taida tällä foorumilla siitä mainita sen enempää. Mutta se ei tietääkseni liity juutalaisiin.)
The Holocaust Hoax Exposed by Victor Thorn
Top Customer Reviews,https://www.amazon.com/Holocaust-Hoax-Exposed-Victor-Thorn/dp/1467506389
”Reputable journalist, author, and historical revisionist Victor Thorn has done the world an invaluable service with the publication of his book, The Holocaust Hoax Exposed: Debunking the 20th Century’s Biggest Lie. Tackling a tremendously complex subject, Thorn offers his readers a short, concise – yet thorough – description of what really happened to European Jewry during WWII, completely destroying the false propaganda endlessly disseminated by organized Jewry and their minions. To put it bluntly, Thorn’s book debunks virtually every single aspect of the official ”Holocaust” narrative, and sets the historical record straight.
The alleged ”Holocaust” of 6 million Jews at the hands of Adolf Hitler and National Socialist Germany during WWII is one of the most egregious and outrageous falsehoods ever perpetrated against mankind. Deceitful Jewish propagandists and their lackeys in the educational establishment, media, and Hollywood have foisted upon the world a completely baseless, manufactured narrative, chock full of a wide variety of ridiculous claims and impossible events, all to advance the Jewish agenda of world domination and subjugation. The official ”Holocaust” story has been used to justify the very existence of the criminal, terrorist Jewish state occupying Palestine, garner public sympathy for Jews and elevate ”Jewish suffering” above all others, and to reinforce the false narrative of historical Jewish persecution at the hands of ”evil, irrational anti-Semites” who hate Jews. Organized Jewry has used the false ”Holocaust” story to seize and distort our collective history for their corrupt ends, to demonize Adolf Hitler and National Socialist Germany specifically, and nationalism and European civilization generally. It is, without a doubt, the Big Lie of the 20th century.
Thorn’s book is divided into two parts: Deconstructing Holocaust Mythology and How Elite Zionists Engineered the Holocaust: An Analysis of Their Means, Motives and Agenda. The first twenty-one chapters focus on refuting the official ”Holocaust” narrative in virtually every respect, while the final four chapters focus on how the ”Holocaust” narrative was manufactured by elite Jewish interests to advance their global agenda. He offers readers an extensive array of important facts, quotes, and explanations dealing with the alleged Jewish ”Holocaust” in WWII, demystifying and clarifying all the falsehoods and distortions. These basic facts, quotes, and explanations help the reader decipher truth from fiction, allowing one to recognize the reality of what actually happened during WWII as opposed to the fairy tales promulgated by alleged ”Holocaust survivors” and depicted in deceitful Hollywood movies.
Take, for example, Thorn’s quotation of Aryeh Leon Kubovy of the Israeli Center for Jewish Documentation, who said, ”There exists no document signed by Hitler, Himmler, or Heydrich speaking of exterminating Jews… and, the word `extermination’ does not appear in the letter from Herman Goering to Heydrich concerning the Final Solution of the Jewish question.”
Or consider the statements Thorn excerpts from the Leuchter report, which investigated the alleged ”death camps” in Germany and Eastern Europe controlled by the National Socialists and their allies in WWII. Leuchter wrote in part:
”The author finds no evidence that any of the facilities normally alleged to be execution gas chambers were ever used as such and find, further, that because of the design and fabrication of these facilities, they could not have been utilized for execution gas chambers. […]
We have produced definitive proof that there were no execution gas chambers utilized for genocidal purposes by the Germans at these wartime camps. The simple fact is that the holocaust story is not true.”
Thorn explains that the camps and industrial centers established by the Germans in Germany and Eastern Europe during WWII were never set up for genocidal purposes. The alleged ”death camps” the world has been propagandized to believe were in fact work camps, where individuals arrested or detained by the Germans, which included European Jews, were sent to live and work in. A number of chapters in Part One of Thorn’s book detail what life was really like in these work camps, and refute the typical nonsense we hear from alleged ”Holocaust survivors” that millions of Jews were worked or gassed to death. Thorn also debunks the Zyklon B myth, which Jews and other deceitful ”Holocaust” promoters contend was used to exterminate the enemies of the Third Reich. Thorn establishes that Zyklon B was in reality used to save Jewish lives, not murder them, as it was used to combat typhus and other diseases that were present in the work camps.
Thorn also discusses the 1946 Red Cross report, which found that only 270,000-300,000 registered inmates of all nationalities died in German work camps over the entire course of the war. The magical ”6 million” myth is thoroughly destroyed, and Thorn clarifies the situation by explaining that people did in fact die at the German-run labor camps – but virtually all died as a result of disease, starvation, and exhaustion due to Allied bombing of German supply routes, not as a result of German policy. It was the Allies that were responsible for many of the actual Jewish deaths during WWII, not the Germans.
Amazingly, the German government ended up settling claims with 400,000 ”survivors” shortly after WWII, and then on June 30, 1965 over 3 million more Jews claimed to be ”survivors”, key facts Thorn brings to light in the book. Jewish ”Holocaust survivors” continue their swindle of the German, Hungarian, and other Eastern European governments and people to this very day, and have essentially turned the ”Holocaust” myth into a religion.
Many other aspects of the fraudulent and deceitful official ”Holocaust” narrative are debunked by Thorn throughout the book, and are well beyond the scope of this brief review. In closing, I’d like highlight a statement made by French revisionist Robert Faurisson in his essay, ”Against Hollywoodism, Revisionism”. Faurisson wrote:
”The alleged Hitlerite gas chambers and the alleged genocide of the Jews form one and the same historical lie, which has permitted a gigantic political and financial swindle whose main beneficiaries are the State of Israel and international Zionism and whose main victims are the German people – but not their leaders – and the Palestinian people in their entirety.”
The Big Lie of the 20th Century must be defeated. Victor Thorn’s book The Holocaust Hoax Exposed: Debunking the 20th Century’s Biggest Lie is a major step in that direction, and will arm its readers with the knowledge to defeat the colossal untruths surrounding WWII and the alleged Jewish ”Holocaust” of 6 million ”innocent, persecuted” Jews endlessly disseminated by organized Jewish interests.”
Hienoa kun toit tämän kommentin tänne.
Oma näkemykseni on ollut ja on että ellei tätä huijausta saada paljastettua ja asiaa saatettua oikeisiin mittasuhteisiin saavat sionistit liian helpon voiton läntisestä kulttuurista jota he koko ajan yrittävät tuhota maailmanherruutta tavoitellessaan.
Onneksi monet juutalaiset rauhanaktivistitkin ovat totuuden paljastamisen takana eikä – varsinkin kun tällaisia tutkijoita ja heidän teoksiaan alkaa ilmestyä -monikaan enää jaksa uskoa heille syötettyyn valheeseen tai jopa uskontoon kuten mm. Gilad Atzmon sanoo.
Jokainen joka taistelee oikeudenmukaisuuden puolesta vääryyttä vastaan ei voi hyväksyä nykyistä tilannetta jossa moni rohkea tutkija on päätynyt vankilaan totuutta etsiessään ja että koko tutkimisen oikeus on kyseenalaistettu ja jopa kielletty asia.
Minusta tämä totuuden tutkimisen estäminen on yksi suurimpia häpeätahroja sionistien puuhissa puhumattakaan siitä rahallisesta hyödystä mikä tällä huijauksella on erityisesti saksalaisilta ryöstetty, ja myös niiltä jotka eivät millään tavoin ole olleet edes osallisina koko asiaan.
http://www.ihr.org/jhr/v08/v08p243_Weber.html
Magn.media:
Saksan veronmaksajilta lisää ilmaista rahaa juutalaisille
Saksa on uskollinen orja
Viime syksynä Israelin diplomaatti Adi Farjon totesi suoraan, että ”on Israelin eduksi”, että ”saksalaiset tuntevat jatkossakin kollektiivista syyllisyyttä holokaustista”.
Farjon kertoi toimittajille, ettei Israel todellakaan halua ”normalisoida” välejään Saksan kanssa, sillä syyllistämiseen perustava hyväksikäyttösuhde on juutalaisvaltiolle paljon tuottoisampi.
World Jewish Congressin pitkäaikainen johtaja Nahum Goldmann myönsi jo vuonna 1976:
”Ilman saksalaisia korvausrahoja Israelissa olisi vain murto-osa sen nykyisestä infrastruktuurista. Kaikki Israelin junat ovat saksalaisia. Laivat ovat saksalaisia. Sähköverkko on saksalainen ja niin on myös suuri osa koko maamme teollisuudesta […] puhumattakaan rahoista, joita saksalaiset maksavat yksittäisille [toisen maailmansodan juutalaisille] selviytyjille.”
Vaikka Saksan sisäpolitiikka on räjähdyspisteessä muun muassa siirtolaiskriisin vuoksi, on maa onnistunut pitämään ulkopoliittiset suhteensa Israeliin ja kansainväliseen juutalaislobbyyn lämpiminä.
Brexit-äänestyksen jälkeen monet brittien isänmaallisuutta säikähtäneet juutalaiset ilmoittivat suunnittelevansa muuttoa Saksaan. Israelilaisen analyytikko Sharon Pardon mukaan monet sionistit todennäköisesti toivovat, että Britannian EU-eron jälkeen Israel-alisteinen Saksa vakiinnuttaisi asemansa unionin kiistattomana johtajana.
Erittäin tehokasta on saksalaisten syyllistämis-aivopesu ollut. Siksi he eivät näe elefanttia olohuoneessaan: Angela Merkel, joka on jo pitkään johtanut sekä Saksaa että koko Eurooppaa rajoittamattoman, ennenkaikkea islamilaisen muukalaisvyöryn avulla tuhoon.
Eddie Wiesel cons the world
Buchenwald Memorial Archivist Cannot ID Elie Wiesel as an Inmate
http://www.eliewieseltattoo.com/buchenwald-memorial-archivist-cannot-id-wiesel-as-an-inmate/
Aina kun Merkelistä puhutaan kannattaa pitää mielessä että kyseessä on sionismin asiaa ajava juutalaistaustan omaava nainen jonka menneisyys ilmenee linkistä alla. Siitä lyhyt ote:
The biography of Merkel shows that she was “a supreme and very visible Young Communist official in East Germany, responsible for propaganda and agitation.” Beyond leading the Young Communist League, Merkel also held high rank in the Sozialistische Einheitspartei Deutschland (SED), which was the leading Marxist–Leninist party of East Germany. Members of this party enjoyed ‘special privileges’ denied to ethnic Germans in East Germany after WWII. For example only closely trusted members of the Communist party (SED) were allowed to travel to western countries and Merkel often travelled to West Germany and other Western Nations.
http://www.angelfire.com/wizard/pixie666/Merkel_Is_Jewish_.pdf
http://englishnews.org/informative-news-headlines/anti-ethnic-european-nature-of-the-eu-is-exposed.html
Rahikaiselle on annettava nykyaikana harvinainen tunnustus, että merkittävien miesten joukossa on Kolmannen valtakunnan johtomiehiä. Nythän heidät on 75 vuotta virallisessa liturgiassa ja lasten mieliin jo istutetuissa kuvauksissa hirviöikisi tehty. Siitä on visusti säästynyt ensimmäisien atomipommien kayttäjä siviilejä vastaan pyöveli-Truman, sekä Saksan siviilipommituksien suurmestari Kirkkomäki. Stalin ja muut on myös hirviöiksi leimattu länsitiedottamisessa.
Luin pyynnöstä kolmannen kerran Hitlerinin kaksiosaisen Taisteluni arvosteltavaksi. Alla on se arvostelu, jota tilaajalehti ei sitten jolkaissutkaan. Syy: ”Sinulla on aivan liian myönteinen kuva Hitlerista! Sinun tekstisi ei painota riittävästi, että Saksa ja Hitler ovat syyllisiä kuuden miljoona juutalaisen kuolemaan ja Euroopan tuhoon yksin!
Adolf Hitler: Taisteluni 1+ 2
kustantaja WSOY, kaksiosaisena nahkakantisena laitoksena
tekstisivuja 420 + 350 s
Ensimmäiseksi pitää todeta, että näin vanhan kirjan, jonka 1940 luvulla V. A. Koskenniemen tapaisen hegemoonin jo arvioima kirja, ei ole helppoon analyysiin aukeava. Toiseksi tämä kirja lienee se, joka ihmisissä vieläkin herättää suurimmat tunteet raamatun, koraanin ja muiden mielialakirjojen keskuudessa.
Tuomio Landsbergin vankilaan, antoi Hitlerille ajan, paikan, sekä innokkuuden kirjoittaa tämä teos. Se oli alun pitäen nimeltään ”Tilinteko” saks. Eine Abrechnung ensimmäisestä osastaan ja toinen jako myöhemmin ”Kansallissosialistinen liike” Die Nationalsozialistische Bewegung. Kummankin kohdalla lopuksi kirjapainon kustannustoimittajat halusivat lyhyemmän ja osuvamman ”Taisteluni- nimen”. Onko näin, kun jopa painovuodestakin on epäselvyyttä. Ensimmäisen painoksen väitetään olevan 1925, kun Hitler sen kirjoittamisen aloitti vuotta aikaisemmin. Toisen osan painokseksi merkitään 1927, joka lienee kuitenkin, jonkun tutkijan mukaan valmistettu jo 1926 joulukuun lopussa jouluyyntiin.
Mitä teos sitten sisältää? Se on kaksipuolinen asia, kuten osiakin on. Ensimmäinen osa on melko johdonmukaista historiaa, ensimmäisen maailmansodan syitä, alkua, kolonialismia, Saksan liikakansoittumista ja tekijöitä käsittelevä. Juutalaisuus on selvä syyllinen useimpiin asioihin. Hitler kyllä kaapiikin kokoon johdonmukaisen ketjun Saksan rikkaiden juutalaissukujen 1900 -luvulle tullessa olevat teot, temput ja vehkeilyt. Samoin ensimmäisen maailmansodan sota-ajan tapahtumat, joissa rintama kesti. Samaan aikaan kotirintama ja politiikka idässä bolsevistisjuutalaisten kanssa petti. Nämä hän saa näyttämään suunnitelmalliselta, lännestä ja synagogista johdetulta toiminnalta.
Toinen vihollinen oli bolsevismi. Siinä taas on lähtökohtana, että Saksan kommunistinen liike oli täysin juutalaisten käsissä ja johdossa. Samoin Moskovan kansankomissaarit ja korkeimmat virkamiehet olivat synagogassa tuttuja. Tämä pitänee paikkansa, koska ei 1930- luvun ainutkaan varteenotettava juutalaistutkija Englannissa tai Ranskassa tätä kieltänyt, eikä valheeksi pyrkinyt väittämään.
Kolmaskin vihollinen oli maailmassa Hitlerille. Se oli plutokratia, eli muutaman juutalaissuvun suuri vaikutusvalta finanssi-, pankki- ja muussa rahaliikenteessä ja sen omistavassa ohjailussa. Tämä on täsmälleen sama aihe ja ajatus, kuin autokuningas Henry Fordilla samaan aikaan 1920 neliosaisessa kirjassaan ”Kansainvälinen juutalainen -maailman tärkein kysymys” The International Jew. Kuinka paljon Hitler mahdollisesti sai Fordilta vaikutteita, silloin jo saksaksi käännetyistä tekstistä?
Ensimmäinen osa on, kuten kiihkottomimmat analysoijat ovat vuosikymmenet, yli yhdeksänkymmentä vuotta, sanoneet järkeväksi pohdinnaksi. Mitä se toinen osa sitten on? Se on sekavaa. Se on jonkinlaista Hitlerin luultavasti sanelemaa ja puhumaa kiihkoa, tai sekaisin mennyttä tilitystä tulevasta ja menneestä. Luin sen nyt uudelleen kolmannen kerran, parin kymmenen vuoden tauon jälkeen. En pysty 350 sivua pitämään kahdessa lukujaksossa johdonmukaisesti koossa, käsitteiden virrassa. Sitä väitetään kirjoittaneen Rudolf Hessin puoliso Ilse ja kulttuuritoimittaja Josef Stolzing-Cerny. Hitler-tutkija engl. Ian Kershaw väittää tätä jälkiosaa kirjoittaneen monen muunkin. Sen uskon tekstin ja ajatuksen sekavuudesta. Oli Suomessakin vuonna 1943, kun kirjaa myytiin paljon, sanonta, ettei toista osaa ole kukaan lukenut käsittäen. Ainoastaan Koskenniemi oli sen yli-ihmiskyvyillään osannut lukea. Kulttuurisnobi Olavi Paavolainen ”Synkässään” sanoo samaa asiaa, heti 1946 sodan jälkeen julkaisussa ”Synkässään”.
”Taisteluni” Mein Kamp, oli Hitlerille ensin vähätuottoinen, mutta valtaan päästyään saksalaiset ostivat sitä miljoonittain. Kaksiosaista kansanpainosta myytiin niin edullisesti, kuin kahdeksan Saksan markkaa 1939. Se oli hieman, kuin meillä nykyään kirja Kimi tai joku Amerikassa jääkiekkoa pelannut Selänne. Ne löytyvät niistäkin kodeista, jossa muuta kirjaa ei ole. Tosin markettien halpa laatikoissa esiintyvät 8 euroa kappale.
Miksi tämä kirja on yhä niin vaarallinen, kuuma ja kielletty monissa valtioissa? Suomessakin siitä aiottiin ottaa 1990- luvulla painos, mutta siihen puuttui presidentistä alaspäin paljon voimaa. Yksi oleellinen asia aukeaa heti kolmenkymmenen sivun lukemisessa. Hitler ei peittele, että juutalaisuus on germaaniheimon ja muidenkin ainainen vihollinen, joka pitää saada pois Saksasta, tietysti Euroopastakin. Hitler ei peitä myöskään ajatusta, että Saksa ja sen ihmiset tarvitsevat enemmän tilaa, maanviljelysaluetta, satamia, ja yhteyden suoraan Atlantille ja Välimerelle. Hänestä Saksan pitää myös vapauttaa Venäjä Neuvostojen liittojen ikeestä. Ensimmäisessä osassa on paljon samaa ideologiaa kuin monien suurvaltojen johtajien puheissa nytkin. Jopa meillä Suomessa pinittävät jotkut ”kunniavelasta, menetettyjen alueiden takaisin ottamisesta ja muusta” Maailmassa on ydinasevaltioissa johtajina miehiä ja naisia iskulauseilla ”suureksi jälleen ja näytämme voimamme vihollisillemme!” ja ”meitä ei tule kukaan määräämään!”, sekä ”meille kuuluvat maapallon toisella puolella olevat tapahtumat!”.
Hitlerin ”Taisteluni” ykkösosan uhoa löytyy meiltä nytkin ylhäältä. Ei kenellekään voinut jäädä epäselväksi puolustusministeri Niinistön armeijauho, tai presidentti Niinistön uhittelu uudenvuoden puheessaan Venäjälle, että ”Kasakka ottaa varastaen mukaansa kaiken irti saatavan!” Miksi vain kasakka? Eikö juutalainen, mustalainen, somali, tai salolainen varasta vihapuheessa?