Professori, eversti Pekka Visuri julkaisi tänään [5.7.2016] Suomen Geopoliittisen Seuran sivulla artikkelin Venäjän joukoista lähialueilla. Se on luettavissa TÄSSÄ osoitteessa. Siinä hän oikoo viime päivien uutisointien sensaatiohakuisia ylilyöntejä.

Yhteenvetona hän päätyy seuraavaan:

”Vielä lienee syytä mainita, että Suomen puolustusvoimien sodanajan joukkojen kokonaisvahvuus on noin 230 000 sotilasta.  Se on sattumalta aivan sama kuin Venäjän maavoimien vahvuus, joka on 230 000 sotilasta. Venäjän asevoimien kokonaisvahvuus on 770 000 sotilasta, joten varsinaisten maavoimien osuus on todella pieni ottaen huomioon laajat vastuualueet alkaen Murmanskista sekä ulottuen Kaukasiaan ja Vladivostokiin Tyynen meren rannikolle. Venäjän reservit ovat nykyisin erittäin pienet ja niiden saaminen taisteluvalmiiksi kestää kauan.

Ei noista joukoista ainakaan Suomen suunnalle paljon riittäisi, mutta silti suomalaisten kannattaa kaikin keinoin välttää sotaan joutumista. Ei myöskään ole edullista synnyttää Pohjois-Eurooppaan uutta kilpavarustelukierrettä.”

Mutta lisäksi on syytä kiinnittää huomiota Visurin toiseen johtopäätökseen:

”Tähän liittyy toivomus, että julkisessa keskustelussa ja mediassa tehtäisiin kunnollisia, faktoihin ja päteviin tulkintoihin perustuvia analyyseja asevoimista ja pidättäydyttäisiin ihmisten jatkuvasta pelottelusta kauhukuvilla.”

Viime vuosina russofobista asiantuntemattomuutta on aikaisemminkin esiintynyt suomalaisen valtamedian turvallisuuspoliittisessa journalismissa. Samaan aikaan presidentin johtaman oman maan ulkopolitiikan, aktiivisen vakauspolitiikan, reaalisista geopoliittisista perusteista ei juuri ole ollut tarjolla asiantuntevaa uutisointia saatikka analyysiä. Näin kävi jälleen myös presidentti Putinin vierailun yhteydessä presidentti Niinistön Itämeren turvallisuutta koskevan aloitteen osalta.

Poikkeuksiakin tietenkin on. Esimerkiksi Iltalehdessä on kyllä Ilta-Sanomien kanssa kilpaileva lööppiosasto, mutta myös esimerkiksi Jyrki Vesikansa ja Olli Ainola, joilla riittää osaamista ja vakavaa suhtautumista vakaviin asioihin.

Yle-veroa maksavana kansalaisena ja Helsingin Sanomien pitkäaikaisena tilaajana rohkenen ehdottaa näiden medioiden kaikkein ylimmälle johdolle arviota, onko yhtiöiden voimavarat oikein jaettu, kun koko maalle tärkeä turvallisuuspoliittinen journalismi on nykyisenlaisissa huonoissa kantimissa.

 

Risto Volanen on yhteiskuntatieteiden tohtori ja entinen valtiosihteeri. Tämä kirjoitus on alun perin julkaistu 5.7.2016 hänen blogissaan

45 KOMMENTTIA

  1. Kiitokset hyvästä artikkelista Visuri, Volanen ja Vastavalkea. Mielenkiintoista lukea, että viisimiljoonaisen Suomen maajoukkojen vahvuus on sama kuin sataviisikymmentämiljoonaisen Venäjän. Rauhoittaa kummasti näin aamusella Sanoma Oy’n lööppien jälkeen. Lööppien mukaan tässä näyttää menevän meidän ulkopoliittinen (natopoliittinen) johtommekin pikakertausharjoituksineen kaikkineen. Huvittavaa sinänsä, että toimittajakunta oli valjastettu etsimään Putinin lausunnoista virheitä oikein tikun kanssa. Mahtoi maksaakin jonkin verran. Ei oikein viisasta nyt, kun lukijat äänestävät muutenkin jo lompakollaan. Heidän kertomansa ”faktat” kun voi kumota jo ihan minibudjetillakin.

    Ei voi välttyä ajatukselta ketä nuo lööpit eniten palvelevat. Aseteollisuutta. Mahtaa lobbaus olla jonkinmoista ja toimittajat ovat lähteneet mukaan joko tieten tai tietämättään, ehkä kuitenkin enemmän ylhäältä annettuna. Kenen leipää syöt… Aseteollisuudella on sekin etu takanaan, että maksaja on suhteellisen varma. Se on valtio = veronmaksaja = sinä, joka et pääse veroja karkuun. Nyt jos koskaan tarvittaisiin johtajia, jotka saisivat raudan sijasta rauhaa rajoille ja meitä kaikkia hyödyttävä kauppa toimimaan. Pyssyt eivät tiettävästi ole niitä parhaita BKT’n nostajia.

    • Juuri näin… nyt tarvittaisiin johtoa joka toisi rauhaa rajoille jne…
      Minua ihmetyttää se ettei presidentti Niinistö itse ole aktiivinen asiassa ja anna ymmärtää ettei tämä peli vetele… ettei se ole maan edun mukaista. Hänhän on kuitenkin se ylin taho joka maan ulko- ja turvallisuuspolitiikasta kantaa vastuuta.
      Miksi hän tämän asioiden vääristämisen sallii jos hän itse TODELLA ajaa jotain muuta?
      Hänhän voisi ärähtää ja sanoa että seis nyt tämä peli mutta miksei ärähdä ? Kyllä hänellä siihen kaikki valtuudet on maansa presidenttinä.

      • Nyt on muotia ärähdellä Venäjän suuntaan ja mielistellä muita. Jotkut silmäätekevät oikein kilpailevat siitä kuka uskaltaa sanoa julkisesti pahimmin Venäjästä. Se osoittaa rohkeutta. Sitä on suomettuminen 2.0. Itsenäisyys, riippumattomuus ja kohtelias diplomatia joka suuntaan olisi meidän paras ase. Onhan noita pieniä valtioita jotka käyvät esimerkiksi. Eivät ole suuna päänä isojen jaloissa alwariinsa ja paremmin pärjäävät.

        Muuten, olen pähkäillyt joko kaikki muut maat ovat keksineet keinot käydä kauppaa Venäjän kanssa ja kiertää pakotteita viemällä tuotteensa kolmannen maan kautta? Sitä on kuulemma liikkeellä, semmonen on EU. Suomi taitaa olla ainoa joka noudattaa pakotteita?

        • On totta että muut ovat jo löytäneet ’uuden reitin’ ja kauppa käy. Eräs saksalainen firma jopa siirsi tehtaansa Venäjälle.
          Me olemme perässähiihtäjiä, emme ladun avaajia. Ikävä kyllä.

  2. Tämä on kyllä yksi oudoimmista kirjoituksista, joita olen Vastavalkeasta lukenut. Mihin lähteisiin perustuu professori-eversti Visurin arviot maavoimien vahvuuksista… mikä on tämän yhteenvedon pointti? Onko se tyyliin: nukkukaa rauhassa suomalaiset, meitä on yhtä monta kuin veneläisiä – turha pelotella, vai mikä se Visurin pointti on? Viestiikö tämä siitä, että olemme valmiita NATO-taistelemaan Putinin sanoja lainatakseni ”viimeiseen sotilaaseen”. Mikäli näin on, niin ketä vastaan taistellaan ja miksi… ja vieläkin tärkeämpää: KENEN PUOLESTA TAISTELLAAN JA MIKSI? Tämä Visuri/Volasen kirjoitus ei auennut minulle millään tasolla – ei vähääkään. Se todisti minulle ainoastaan sen, että ”huonoissa kantimissa on Suomen turvallisuuspoliittinen journalismi.”

    ps. olen odottanut Vastavalkean analyysia Putinin vierailusta, eikö ollut riittävän tärkeä? Iltapäivälehdet ovat syöttäneet propagandaa ja valheita suurin otsikoin, mutta Vastavalkea on Putinin ja Niinistön tiedotustilaisuudesta hiiren hiljaa. Onko sytkäri ruosteessa… miksi vastavalkeat eivät roihahda?

    • Ymmärtääkseni pointti on tässä: Ei levitellä turhaan russofobiaa eikä uhkakuvia joilla ei ole todellista pohjaa. Pelotteluun on tekstissä mainittu ”totuusmedia” juuri panostanut. Pelkkämään tässä alkaa itse kukin kun niiden juttuja katselee ja se lienee tarkoituskin. Saadaan kilpavarustelu käyntiin ja kansa maksamaan. Asia on ilmaistu hyvin tuossa yhdessä kappaleessa, lainataan vielä: ”Tähän liittyy toivomus, että julkisessa keskustelussa ja mediassa tehtäisiin kunnollisia, faktoihin ja päteviin tulkintoihin perustuvia analyyseja asevoimista ja pidättäydyttäisiin ihmisten jatkuvasta pelottelusta kauhukuvilla.”

      Visuri kertoi tarkemmin joukkojen sijoittelusta artikkelissaan. Niitä on nyt vähemmän meidän rajan tuntumassa kuin Neuvostoliiton aikoihin. Painopistettä on siirretty etelämmäksi, koska siellä tuntuu uhkaakin olevan enemmän, toistaiseksi, ellei Suomi sitten… Meidän puolueettomuushan on perustunut myös siihen, että emme anna aluettamme vieraan vallan käyttöön, joka saattaisi olla (tai tulla) naapurimme vihulainen. Sillä meiningillä olisi hyvä jatkaa, muuten tänne saatetaan suunnata jumalan pyssyt ja puukuulat, tai jotain raskaampaa. Eihän nyt toki maavoimat ole kaikki, mutta olipahan hyvä esimerkki.

      • Itse ymmärrän asian siten, että Suomen maavoimien vahvuuden alleviivaaminen lisää suomalaisten pelkoa ja sodan mahdollisuutta. Se on kuin punainen vaate provosoidulle vale-vastapuolelle tyyliin ”katso, meitä on näin paljon… täältä pesee ja linkoo”. Suomen pitäisi pysyä irti kaikista sotilaallisista liitoista, mutta korruptoitunut eliitti asettaa nyt omat pojat tulilinjalle. Saatanallinen NATO on työntämässä suomalaiset etulinjaan rikollis-PANKKIIRIEN rahoittamassa ja organisoimassa konfliktissa, jossa Suomella ei ole mitään tekemistä!!!

    • Visuri on verrannut lukuja, jotka eivät ole keskenään vertailukelpoisia. Venäjän asevoimien vahvuus on 771000, joista maavoimissa 230000. Suomen asevoimien vahvuus on 36500. Sodan aikana Suomi saa aseisiin 230000 henkilöä. Venäjän reservin vahvuus on noin 2,5 miljoonaa.

  3. Varsin lähelle totuutta, nyky resurssein voidaan todeta,että ns länsiliittoutuma on monekertaisesti vahvempi sotilaallisesti, kuin Venäjä tällähetkellä.
    Siksi on melkoista liioittelua, se hysteria jonka jotkin ajatushautomot ovat meillä ja balttiassa saaneet aikaan, tietenkin asetteollisuus kiitää moisesta mahdollisuuksien tarjoamisesta.

  4. Kysynpähän vaan, mikä rooli maajoukoilla on nykyisissä sodankäynneissä? Siis suuri vai ei kovin merkittävä?

  5. Tämä Putinin viesti on osoitettu myös Sanoman ja YLEn toimittajille — koittakaa nyt juml..ta tajuta mitä olette tekemässä…!
    Kerjäättekö koko planeetan tuhoavaa ydinsotaa !

    Putin completely lost patience with the journalists, berating them for lazily helping to accelerate a nuclear confrontation by repeating US propaganda. He virtually pleaded with the western media, for the sake of the world, to change their line:
    We know year by year what’s going to happen, and they know that we know. It’s only you that they tell tall tales to, and you buy it, and spread it to the citizens of your countries. You people in turn do not feel a sense of the impending danger – this is what worries me. How do you not understand that the world is being pulled in an irreversible direction? While they pretend that nothing is going on. I don’t know how to get through to you anymore.
    http://www.informationclearinghouse.info/article45055.htm
    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=135946

    • Ainakin Alex Jones on ottanut Putinin varoituksen ydinsodan vaarasta tosissaan.

      Alex Jones covers the fact that Western media has failed to broadcast Putin’s warning to humanity about nuclear war with the West and NATO.
      Coupled with the general public’s growing departure from political awareness and the government’s growing hubris, the geopolitical danger unfolding at current is beyond levels even seen during the Cold War.
      http://www.infowars.com/is-planet-earth-about-to-die-special-report/

  6. Jos Länsi ajaa Venäjän ”nurkkaan” niin sille ei jää paljonkaan vaihtoehtoja mitä tehdä.

    Modernit nykyaikaiset ydinaseet ovat tuollaisessa tilanteessa pirunmoinen houkutus!

    • Ja jokainen nurkkaan ajettu niitä käyttää tai pakotetaan käyttämään viimeisenä keinona.
      Silloin vastuu lankeaa sille joka ryhtyy ajamaan nurkkaan eli Venäjää on aivan turha USA-koaliition ryhtyä syyttelemään planeetan tuhosta ja omasta itsemurhastaan.

    • Järkyttävin totuus tässä Venäjän nurkkaanajossa on ettei yksinapaistaja totalitaarista maailmanherruutta tavoitteleva ’Länsi’ halua tehdä yhteistyötä eikä hyväksy moninapaista maailmaa vaan haluaa olla mukana tuhoamassa kaikki vanhat kulttuurit ja rakentaa uuden ’onton hedonismin’ ja kaiken sallivan, kulutuksen varaan rakentuvan uuden yksilökeskeisen ’kultturinsa’ jolla ei ole mitään todellista arvopohjaa.
      Ja tähän se haluaa koko maailman alistaa, jopa ydinsodan hinnalla.
      Ja että Eurooppa, perinteisen universaalin kulttuurin kehto, on läjtenyt mukaan tähän tuhoprosessiin ja katkaissut yhteistyön Venäjän kanssa jolla olisi paljon annettavaa luotaessa todellista, multipolaarista ja kestävää maailmaa.
      Venäjä ymmärtää että ensin on kulttuuri, sitten vasta tulee yksilö. Kulttuuri on ihmisen olemssaolon perusta. Ilman sitä häntä ei todellisuudessa ole.

      Was bedeutet dies alles für die Friedensbewegung? Es bedeutet, dass sich diese für eine multipolare Weltordnung einsetzen sollte. Eine Weltordnung, in der auch in Zukunft kein Staat und auch kein Bündnissystem über die ganze globale Macht verfügen sollte. Und wo aufgrund der globalen Gewaltenteilung in einer mehrpoligen Welt Spielräume für eine organische Kulturentwicklung erhalten bleiben.

      Denn die Kultur ist das, wofür die Menschheit im Wesentlichen existiert, was den Menschen aus der Natur heraushebt und zum Menschen macht.
      Kultur darf nicht in ein machtpolitisches Instrument der Geopolitik verwandelt werden. Sie hat ihren eigenen Wert. Und nur eine Macht, die dieses reflektiert, könnte sich deshalb dauerhaft auf das Erbe des europäischen Universalismus berufen.
      Wäre es nicht wünschenswert, wenn sich das Europa der heutigen EU und Russland gemeinsam auf dieses Erbe berufen würden?

      https://deutsch.rt.com/meinung/39274-rt-deutsch-spezial-logik-neuen/

  7. Venäjällä on siis tällä hetkellä PALVELUKSESSA kaikkiaan noin 950 000 – 1,2 miljoonaa miestä. Suomella on palveluksessa kaikkiaan 35 000 miestä.

    Venäjällä ja Suomessa on kummallakin asevelvollisuus-armeija, eli suuri osa miehistä käy armeijan. 230 000 on Suomen virallinen sodan ajan vahvuus, mutta reserviä on noin 900 000, Venäjällä reserviä on kaksi miljoonaa. Ei tässä puntit ole tasan, eivätkä ne kahdella näin erikokoisella maalla voikkaan olla.

    Länsimaissa taas tilanne on toinen: monilla euroopalaisilla NATO-mailla ja Yhdysvalloilla on ammattiarmeijat, ja reservin määrä on hyvin pieni, eikä suurta osaa kansasta ole tarkoitus aseistaa edes sodan syttyessä. Palveluksessa olevat joukot on lähes sama kuin sodanaikainen vahvuus.

    Jos sota syttyisi nyt, se ei olisi valloitussota vaan tuhoamissota (mahdollisesti ydinasesota – ja siinä sodassa ei ole voittajia), koska NATO:lla ei riitä maajoukkoja miehittää yhtään mitään. Ilmavoimilla, laivastolla ja ohjusjoukoilla ei vihollisen alueita miehitetä.

    Putin puhui kyllä asiaa sanoessaan että NATO haluaisi taistella viimeiseen suomalaiseen. Suomen reservi on niin suuri, että se sitoisi merkittävän määrän Venäjän maajoukoista ja sotaponnistuksesta, jos sota syttyisi. Sitä NATO tietysti haluaisikin.

    • Venäjän tämän hetken aktiivipalveluksessa olevien ammattisotilaiden määrä ei ole kuin n. reilut 300 000(Nato-maa Italiallakin on suurempi määrä ammattisotilaita)

      Tämän kuluvan vuoden loppuun mennessä Venäjällä määrää on tarkoitus nostaa 384 000:n(tiedot Venäjän puolustusministeriö)

      Vastaavasti kuuden suurimman Nato-maan palveluksessa olevien ammattisotilaiden määrä on n. 2700 000.
      Siis lähes 9xmäärä Venäjään verrattuna!
      Tämän lisäksi Nato kykenee kutsumaan nopeasti palvelukseen n. 3.5 milj. koulutettua ammattisotilasta.

      Kyllä noin suurella armeijalla vallataan nykyään mikä tahansa maa!

      Konventionaalisessa sodankäynnissä Venäjällä ei ole mitään saumaa Natolle mutta Venäjä on edelleen maailman suurin ydinasemahti eikä sitä sen tähden voi Länsi vallata.

      Modernissa ydinsodassa ei tuhota koko maailmaa vaan isketään taktisilla pienempi kokoisilla ydinaseilla joissa säteilyvaikutus on säädettävissä ja joissakin tapauksissa käytetystä materiaalista riippuen säteily katoaa varsin nopeasti mahdollistaen posautetun alueen valloittamisen tietyn ajan kuluttua.

      • Ai, ammattisotilaatko Venäjällä armeijan muodostaakin? Asevelvolliset on vain miinanpolkijoita, kuten Suomessakin?

        Italian ammattisotilaat ja reservi on 194 000 miestä. Puolisotilaalliset joukot mukaan laskettuina saadaan 377 000. Puolisotilaalliset ei ole armeijan, laivaston, tai ilmavoimien sotilaita, vaan kevyesti varustettuja, yleensä kansalliskaartia, kodinturvajoukkoja ja poliiseja. Italiassa on noin 110 000 poliisiin rinnastettavaa carabinieeria, jotka muodostaa pääosan noista puolisotilaallisista.
        https://en.wikipedia.org/wiki/Carabinieri

        Aktiivipalvelussa + reservissä + puolisotilaallisissa joukoissa yhteensä, Italiassa 337 800, Saksassa 227,000, Iso-Britanniassa 248,000, Ranskassa 335,000, Kreikka 364 000, Turkki 992 000, USA 2 350 000, Venäjä 3 364 000, Kiina 3 503 000.
        https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_countries_by_number_of_military_and_paramilitary_personnel

        Tietysti noista luvuista voi keskustella. Yllä oleva linkki ilmoittaa Suomelle reserviksi 354 000 ja aktiivi palveluksessa 22 200 miestä, kun taas Suomen puolustusvoimat ilmoittaa reserviksi 900 000 miestä ja aktiivipalvelussa 30 500 miestä.
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_puolustusvoimat

        • karabinieerit luetaan sotilasorganisaatioksi nimen omaan!

          https://fi.wikipedia.org/wiki/Italian_karabinieerit

          He ovat käytännössä Italian armeijan sotilaspoliisiosasto ja ovat toimineet rauhanturvatehtävissä ulkomailla.

          Kuvassa Toscanan karabinieeri laskuvarjojääkäri osasto:

          https://en.wikipedia.org/wiki/File:2june2006_134.jpg

          Muuten wiki ei ole näissä sotilas asioissa mikään hyvä käytettävä lähde.
          Siellä on valtavasti virheitä.

          Venäjän viralliseksi aktiivisotilaiden määräksi kerrotaan n. 766 000(GFP) joista valtaosa on varusmiespalveluksessa olevia ”keskeneräisiä sotilaita” Varsinaisten palkkaa saavien ammattisotilaiden määrä ei ole kuin tuo aiemmin mainitsemani.

          Tajuat varmasti itsekin Pertti sen että sodan syttyessä varusmiespalvelustaan suorittava nuori ei ole sama asia kuin ammattisotilas.

          Toki jo varusmiespalveluksensa suorittanut luetaan täyteen sodanajan vahvuuteen.

          • Enkä tajua. Kyllä varusmiespalvelun aikana hyvin oppii ampumaan rynnäkkökiväärillä tai tykillä, tai ajamaan panssarivaunulla. Ei siinä paljon paina, oletko ammattisotilas vai asevelvollinen. Ja päälystöhän on ammattilaisia varusmiesarmeijaakin käyttävissä maissa. Suurimmalla osalla ammattisotilaista on kokemusta taisteluista ihan tasan yhtä paljon kuin suurimmalla osalla asevelvollisillakin: ei yhtään.

            Karabinieerit on silti puolisotilaallinen joukko, vaikka ovatkin armeijan organisatiossa.

          • Pertti, huomaan kyllä että et todellakaan tajua!
            Oletko muuten sivari?

          • Kannatan kyllä silti sotavoimista luopumista, vaikka itse varusmiespalveluksen suoritin. Siviilipalvelusmiehet ei ole ollenkaan vihani kohde. Ajatus on heillä oikea, mutta suurin osa ihmisistä on auktoriteettiuskovaisia ja naiiveja, varsinkin tuossa nuoressa iässä vielä. Kunnioitettava henkilökohtainen vakaumus silti, nostan hattua.

          • Minäkin kannatan sitä, että luovutaan asevoimista, jätetään vain pienet kevyesti aseistetut rajavartiointijoukot. Suomi ja Venäjä voisivat tehdä keskinäisen sopimuksen aseriisunnasta.

            Kannattaisiko ehdottaa Putinille?

          • Ystävämme ’Hopa’ : tietenkin kannatat sitten että Nato ottaa homman hanskaan meilläkin eli annat tukesi Niinistöille ennenkuin tuo aseriisunta tapahtuu josta unohdit kokonaan USAn, maailman suurimman muuta maailmaa raatelevan terroristivaltion ?
            Jospa ehdottaisit sille ensin aseriisuntaa niin eiköhän Putin seuraa lippua.
            Mutta ethän sitä tee koska olet täällä vain pelleilemässä noilla kommenteilla.

            Ja vielä: voisitko sitten maksaa ne USAn aseteollisuuden isot laskut minunkin puolestani Natokuluista koska en ole halukas sinne maksamaan mitään.

          • Kansaa jolla ei ole sotavoimia, on vaikea selittää uhkaksi. Ja kaikki hyökkäykset on viimeiset sata vuotta oikeutettu sotilaallisella uhkalla, toisen suorittamilla hyökkäyksillä tai hallinnon suorittamalla siviilien massamurhalla. Ei kukaan, ei edes Stalin ja Hitler, hyökänneet demonisoimatta vihollista ja esittämättä sitä uhkana. Jos Costa Rica ei tarvitse sotavoimia, miksi Suomi tarvitsisi? Sodan perustelu aseetonta ja puolueetonta Suomea vastaan olisi melko vaikeata. Jos joku Suomen kuitenkin joskus miehittäisi, sitä vastustamaan pitäisi kansa kouluttaa passiiviseen vastarintaan.

            Täydellistä aseriisuntaakin on ajettu ihan suurvaltojenkin toimesta. Nikita Hrutsovin ja JFK:n aikaan molempien maiden johto halusi mennä siihen suuntaan, mutta sen kehityksen katkaisi JFK:n murha. Ilmeisesti myös Dwight Eisenhowerilla oli haluja aseriisuntaan, mutta aseteollisuus torpedoi ne halut. Alla pieni katsaus aserajoitusneuvotteluista Eisenhowerin ja Kennedyn aikana.

            Kesäkuussa 1946 Neuvostoliiton YK-lähettiläs Andrei Gromyko ehdotti YK:ssa atomiaseiden valmistuksen ja varastoinnin kieltävää sopimusta. USA uskoi kuitenkin olevansa ainoa ydinasevalta vielä pitkään, ja 17 päivää myöhemmin päätti jatkaa ydinasetestauksia ja lopetti neuvottelut Neuvostoliiton kanssa. Bernard Baruch joka oli muutamaa päivää aiemmin esittänyt Yhdysvaltain oman vähemmän ankaran ehdotuksen sanoi: ”Yhdysvaltain tulee pitää voittava aseensa säilyttääkseen turvallisuutensa. Jos lopettaisimme pommien valmistuksen, olisimme lähes puolustuskyvyttömiä ja meillä olisi varmasti vain vaatimaton sotilasvoima vastustaa Neuvostoliittoa.”

            Maaliskuun 1954 ydinasetestin jälkeen Bikini-atollilla, Intian pääministeri Nehru ehdottaa ydinasetestauksen lopettamista. Neuvostoliitto esitti Nehrun ehdotuksen pohjalta ehdotuksen YK:n yleiskokoukselle ydinasetestauksen lopettamiseksi, mutta Yhdysvallat vastasi että se jatkaa räjäytyksiä.

            Neuvostoliitto ehditti toukokuun 10. päivä 1955 ydinaseriisuntaa ja yleistä aseriisuntaa. Yhdysvallat ei suostu ehdotuksessa ei sisältänyt aseriisunnan tarkastusmenetelmää.

            Tuokokuun 18. päivä 1955 Aasia-Afrikka konfrenssissa Indonesian Bandungissa ehdotetaan universaalia aseriisuntaa ja armeijoiden rajoittamista ja valvontaa, sekä massatuhoaseiden valmistuksen ja testauksen kieltämistä.

            Heinäkuussa 1955 Kanadan suurlähettiläs Iso-Britanniassa lähettää sähkeen Kanadan ulkoministeriöön jossa sanotaan että: ”Yhdysvaltain politiikka on vastustaa kaikkia yrityksiä saada aikaan ydinaseriisunta.”

            Maaliskuussa 1958 Neuvostoliitto ehdottaa YK:n yleiskokouksessa ydinaseiden testauksen lopettamista, mutta Yhdysvallat ei suostu ehdotukseen. Lokakuussa 1958 Iso-Britannia ja Yhdysvallat kuitenkin aloittavat neuvottelut Neuvostoliiton kanssa ydinasetestauksen lopettamisesta.

            Vuonna 1959 Neuvostoliiton presidentti Nikita Hrutsov ehdotti YK:ssa täydellistä aseriisuntaa.

            Tammikuussa 1961 presidentti Eisenhower pitää kuuluisan jäähyväispuheensa jossa varoittaa sotilasteollisuuden (military-industrial-complex) kaapanneen vallan hallinnossa, ja katuu ettei ole saanut aikaan aserajoituksia.

            Hrutsovin ehdotusta seuranneiden neuvotteluiden perusteella allekirjoitetaan Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton välillä sopimus (McCloy-Zorin accord) syyskuussa 1961. Siinä ehdotetaan täydellistä aseriisuntaa, sekä ydinaseiden että tavallisten aseiden ja armeijoiden kieltämistä sekä kielletään sotiminen. John F. Kennedyn hienon puheen YK:n yleiskokouksessa voi lukea tuosta:

            http://www.state.gov/p/io/potusunga/207241.htm

            Elokuussa 1963 ydinasevaltiot sopivat testauskiellosta ilmakehässä, veden alla ja avaruudessa.

            Mikä sääli, että Yhdysvalloissa tapahtui vallankaappaus, ja vallan tuolloin kaapannut klikki on yhä vallassa. Jos siitä klikistä pääsisi eroon, ehkä maailma voisi uudestaan ottaa todellissen aseriisunnan tavoitteeksi.

            http://www.counterpunch.org/2007/05/26/disarmament-negotiations/
            http://www.encyclopedia.com/topic/Treaty_Banning_Nuclear_Weapons_Tests_in_the_Atmosphere_in_Outer_Space_and_Under_Water_1963.aspx
            https://www.ctbto.org/the-treaty/history-1945-1993/1955-62-from-peace-movement-to-missile-crisis/

          • Hops, olihan siinä ensimmäinen Gromykon ehdotus jo ennen Eisenhoweria. Ja tuossa lausessaa jonka editointi pilasi, sen piti kuulua näin: ”Neuvostoliitto ehdotti toukokuun 10. päivä 1955 ydinaseriisuntaa ja yleistä aseriisuntaa. Yhdysvallat ei suostu koska ehdotus ei sisältänyt aseriisunnan tarkastusmenetelmää.”

        • ”Jos Costa Rica ei tarvitse sotavoimia, miksi Suomi tarvitsisi?”

          Sitten kun Suomella on samantapainen naapuri idässä kuin lännessä, pohjoisessa ja etelässä, Suomikaan ei tarvitse.

          • Naapurimaat ei todellakaan ole ainoa uhka! Jo toisessa maailmansodassa valloitettiin ja hyökättiin pitkälle valtamerien yli. Costa Rica on erittäin strategisessa paikassa, Panaman naapurivaltio, ja sieltä pystyisi hyökkäämään Panamaan tai ilman hyökkäystäkin hallitsemaan Panaman kansavan kauttakulkua. Mikä hyvänsä valtio voisi ottaa kahden valtameren välissä olevan Costa Rican haltuunsa.

  8. Tosipaikan tullen Nato lienee lähinnä pelkkä kärpäslätkä ja maat jotka rakentavat turvallisuutensa sen varaan kaivavat omaa hautaansa. Ne asettavat itsensä alttiiksi tuhoisille ohjus- ja ydinaseiskuille, joissa maan koko infrastruktuuri ja valtava määrä kansaa tuhoutuu.

    Aseellista ylivoimaa maajoukkojen osalta Natolla ei ole ja myös miesvahvuudessa se jää jälkeen.
    Onko sitten miesvahvuudella edes merkitystä?
    Tuskin sillä laatu ratkaisee ja siinä itseään puolustava maa on aina hyökkäävää moninverroin vahvempi. Jos tai kun jotain jälkisotaa maavoimila ylipäätään käydään niin Venäjä kyllä jyrää siinä aika suurella varmuudella.

    Mikäli sota syttyisi niin Nato epäilemättä tapattaisi mielellään suomalaisia viimeiseen mieheen. Epäilen näiden miesten taistelumoraalia ja -tahtoa. Se lienee olematon. Paras etteivät joutuisi rintamalle tapettaviksi. Kun joskus rehvastelimme että yksi suomalainen sotilas vastaa kymmentä ryssää niin nyt taitaa suhde olla toisin päin.

    Suomipojasta ei ole Naton puolesta kuolijaksi tai uhrautujaksi. Eiköhän suurin osa heistä tajua että ollaan palvelemassa väärää herraa jonka puolesta ei kannata henkeään antaa. Toivottavasti tajuaa.

    Suurta hulluuttahan tämä maamme nykyinen turvallisuuspolitiikka on kun turvallisuus rakennetaan tällaisen lopulta enemmän omaa tuhoa kuin elämän säilymistä ja rauhaa palvelevan joukon varaan ja tilanteessa, jossa vihollinn on luotu itse kun sitä aseteollisuus ja pankkimafia kaipaavat..

  9. Seuraavassa Mvlehden artikkelissa esitetty asia ei täsmälleen sovi kommentoitavan artikkelin pääaiheeseen.
    Koska kuitenkin Mvlehden artikkelissa esille otettu suomalaisten ja niin ollen myös asevelvollistemme moraalinen mädättäminen kuuluu Brysselin Pravdan ja Ylen ykkösprioriteetteihin – jotta suomalaiset olisivat helpommin alistettavissa tavoitteena olevaan EU/NWO-supertyranniaan – niin tässä on artikkeli:

    ”Homokapiaisista
    Viime viikonloppuna Helsingin kaduilla näkyneen Helsinki Pride-tapahtuman tiimoilta eräs asia on noussut julkiseen keskusteluun kaikkea muuta voimakkaammaksi aiheeksi, kirjoittaa Kullervo Kalervonpoika-blogi.
    Kullervo Kalervonpoika-blogi kirjoittaa:

    Muuan asemaansa ja virkapuvun käyttöä ymmärtämätön ylikersantti Juho Pylvänäinen nimittäin osallistui tähän homomarssiin merivoimien M36 kavaijipuvussa…”,
    http://mvlehti.net/2016/07/09/homokapiaisista/

      • Meille valtamedia rakentaa illuusiota globaalista maailmanvallasta joka pitää meistä hyvää huolta ja saamme olla ajattelematta ja murehtimatta mistään… kaikki järjestyy ja maahanmuuttajat nostavat taloutemme tuottavaksi ja saamme olla turvassa kun emme vain erehdy käyttämään omia heikkoja aivojamme vaan luotamme Natoon ja poliittisiin asiantuntijoihin…
        Totuus on tietenkin jotain aivan muuta
        Pauli Vahtera blogissaan: Maahanmuutto ja velkaantuminen tuhoavat Suomen
        Maahanmuutto tuhoaa nykyisin tuntemamme Euroopan ja sen myötä Suomen, kirjoittaa Pauli Vahtera.
        http://mvlehti.net/2016/07/13/pauli-vahtera-blogissaan-maahanmuutto-ja-velkaantuminen-tuhoavat-suomen/

        • Ylewatch:

          NIZZA 14.7.2016 – JOKOHAN ALKAA RIITTÄÄ?
          Tämän päivän ykkösuutiseksi kaikkialla maailmassa nousi islamistin kuorma-autolla tekemä terrori-isku Etelä-Ranskan Nizzan kaupungissa eilen paikallista aikaa klo 22.30. Yle uutisten mukaan Ranskan kansallispäivänä tehdyssä joukkomurhassa kuolonuhreja on tähän mennessä 84 ja loukkaantuneita useita kymmeniä. Teon tekijäksi on varmistunut 31-vuotias Tunisian kansalainen Mohamed Lahouaiej-Bouhlel, joka asui pysyvästi Nizzassa.

          Nämä ovat Ylen ja muiden suurten mediatalojen julkisuuteen antamia faktoja. Kaikki muu tiedotus onkin sitten sitä tuttua ongelman ytimen kiertelyä ja syiden etsimistä muualta kuin siitä ilmeisestä. Ylekin panee tässä kortensa kekoon, kun se haastattelee vain hölmöjä liberaaleja jutussaan Suomessa asuvat ja vierailevat ranskalaiset ja ranskansuomalaiset ovat huolestuneita tulevasta: ”Tämä on vasta alkua”. Haastateltujen suurin huoli näyttää olevan se, että kantaväestö alkaa suhtautua yhä epäilevämmin muukalaisiin ja epäonnistuneeseen monikulttuurikokeiluun. Hyväkkäät voisivat pysähtyä kerrankin hetkeksi ja pyyhkiä silmäkulmistaan krokotiilin kyyneleet, sillä juuri he ovat kannattaneet siirtolaispolitiikkaa, joka on synnyttänyt tämänkin kulttuuriamme rikastuttavan ilmiön.

          Tulevina päivinä saamme lukea valtamedioista kyllästymiseen asti, kuinka yhteiskuntatieteiden puolivillaiset tätitutkijat kommentoivat massamurhaa ennalta arvattavilla kliseillä. He toistavat jo moneen kertaan nähdyn muslimiterrorin jälkeen, että ”tämä ei ole oikeaa islamia” ja ”kaikki muslimit eivät ole terroristeja”. Muistin virkistykseksi kerrataan myös väite kuten ”pelolle ei saa antaa sijaa samalla kun pitää tiedostaa äärioikeiston muodostama vaara”. Todennäköisellä varmuudella nämä ”asiantuntijat” korostavat myös sitä, että islamilaisella terrorismilla Euroopassa ei ole mitään tekemistä maahanmuuton kanssa. Ongelman ratkaisuksi liberaalit vaativat tuttuja ”toimiviksi osoittautuneita” keinoja kuten ampuma-aselakien kiristämistä sekä kansainvälisen yhteistyön ja valvonnan lisäämistä, joka merkitsee epäkorrektin kantaväestön valvonnan kasvattamista. Ja aina löytyy se liberaaliälykkö, joka ilman ironiaa on klassisen liberalismin perinteiden vastaisesti valmis kieltämään minkä tahansa, jolla luulee ratkaisevansa ongelman – kuten vaatimalla kuorma-autojen myynnille, vuokraamiselle ja omistamiselle rajoituksia.

          Vapaana riippumattomana kansalaismediana Yle Watch voi puhua ongelman juurista ilman itsesensuuria. Toisin kuin korruptoituneet valtamediat, YW on samalla linjalla kuin suuri yleisö, joka pitää kolmannen maailman invaasiota Eurooppaan islamilaisterrorismin ydinsyynä. Ongelman tunnustamisen lähtökohtana on, että eurooppalaiset ja kolmannen maailman värilliset edustavat eri sivilisaatiota, eri kulttuuria, eri rotua – toisin sanoen vesi ja öljy eivät sekoitu…”,

          Koko artikkeli: http://ylewatch.blogspot.fi/2016/07/nizza-1572016-jokohan-alkaa-riittaa.html

          • Kävin lukemassa tuon blogikirjoituksen. Täytyy sanoa, että se oli hyvin kirjoitettua sontaa, joka varmasti tekee kriittiseen ajatteluun tottumattomiin ihmisiin vaikutuksen. Kirjoittajalla on äärioikeistolainen ja fasistinen maailmankatsomus, jossa muslimeita erityisesti ja maahanmuuttajia yleensä pidetään älyllisesti ja moraalisesti alempana kastina.

            Maahanmuutto ei lisää terrorismia Euroopassa. 2000-luvun Euroopassa terrorismin uhrina kuolee murto-osa ihmisiä verratttuna 1970- ja 1980-lukuihin. Silloin ei ollut nykyisenkaltaista massamaahanmuuttoa. Terroristit olivat eurooppalaisia separatisteja ja poliittisten äärilaitojen edustajia.

            Maahanmuuton estämisellä terrorismia ei saada kuriin, eikä maahanmuuttoa edes voida estää, jos haluamme pitää kiinni eurooppalaisesta elämäntavastamme. Kaikki eivät tietenkään sitä halua, vaan kaipailevat systeemiä, josta äärimmäinen esimerkki on Pohjois-Korea.

          • Kaikki totuudet käyvät läpi kolme vaihetta.
            Ensimmäisessä se tehdään naurunalaiseksi.
            Toisessa sitä vastustetaan väkivaltaisesti.
            Kolmannessa se hyväksytään itsestäänselvyytenä.”
            – Arthur Schopenhauer

        • Tällainen totuus — 79 v nainen sai kokea NWO-ihanuuden antimia. Ja tämä on karu totuus myös meillä ja kaikkialla missä multi-kultia pakkosyötetään

          Pakolainen raiskasi 79 vuotiaan naisen Saksassa hautausmaalla … ei siis työmaalla (heh)
          Refugee rapes 79yo woman at German cemetery
          A new rape scandal is brewing in Germany after 40-year-old man from Eritrea with official refugee status was arrested as he was sexually assaulting an elderly woman at a cemetery in North Rhine-Westphalia.
          The victim, a 79-year-old boarder of a nursing home, was provided first aid before being transferred to a medical facility for treatment. She was released from the hospital on Tuesday. 
          http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=137006

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here