Euroalueen kolmanneksi suurimman talouden, Italian pankkien taseissa on €360 miljardin edestä tuottamattomia lainoja. Heikoin lenkki on jälleen kerran Monte dei Paschi Siena (MPS) joka on kaksi kertaa pelastettu veronmaksajien kustannuksella ja jota on uudelleenpääomitettu useaan kertaan vuoden 2008 jälkeen. MPS:n taseissa on tuottamattomia lainoja noin 45 miljardin euron arvosta. Italian valtio omistaa edelleen apupakettien jäljiltä 4 prosenttia MPS:ta.

Sijoittajat ovat alkaneet MPS:n osakkeiden paniikkimyynnin, ja niiden arvo pudonnut 50 prosenttia. Paniikin laukaisi euroalueen keskuspankki EKP:n kehotus alaskirjata tuottamattomat lainat.

MPS ei kuitenkaan ole ainoa apua tarvitseva pankki. Italian hallitukselle saattaa koittaa hankalat ajat, koska se tarvitsee rahaa pelastaakseen pankkisektorinsa ja samaan aikaan sen pitäisi vähentää budjettialijäämäänsä täyttääkseen talouskurisopimuksen rajat sallitusta alijäämästä. Toisaalta EU:n pankkiunioni kieltää valtiota auttamasta pankkeja: Vastuu pankkien uudelleenpääomittamisesta pitäisi jättää sijoittajille, jotka taas ovat hylkäämässä MPS:n.

Sijoittajien haluun paeta vaikuttaa epäilemättä viime syksyn kokemukset, jolloin neljän alueellisen pankin pelastamiseen sovellettiin pankkiunionin bail-in -sääntöjä sillä seurauksella että sijoittajat menettivät kaikki rahansa.

Lisäksi pääministeri Matteo Renzin sosiaalidemokraattinen hallituspuolue pelkää tulevia vaaleja hävittyään Torinon ja Rooman paikallisvaalit ruohonjuuritason ”Viisi tähteä” -liikkeen ehdokkaille. Renzi puolueineen ei uskalla tällä kertaa pelastaa pankkeja veronmaksajien ja tallettajien rahoilla.

Italian pankkien ongelmat ovat kuitenkin pieniä verrattuna saksalaisjätti Deutsche Bankin johdannaisriskeihin. Myös Deutschen sekä italialaispankki Banco Popolaren osakekurssit ovat romahtaneet.

Slovenian poliisi on puolestaan tehnyt ratsian Slovenian keskuspankkiin takavarikoiden luottamuksellista materiaalia. Rikostutkinnan kohteena on vuonna 2013 tehdyt pankkitukitalkoot Sloveniassa. EKP:n pääjohtaja Mario Draghi on esittänyt vastalauseensa, ja pitää poliisin keskuspankin toimintaan kohdistaman rikostutkinnan takia tehtyjä datatakavarikkoja laittomina.

Lähde

EuObserver (8.7.2016): A €45bn headache for Italy https://euobserver.com/beyond-brussels/134251

43 KOMMENTTIA

  1. Tämähän kuuluu ’pelin henkeen’. Ei siinä ole mitään yllättävää jos on perillä asioista.

    Kapitalismi ei romahda eikä ero rikkaiden ja köyhien välillä kavennu vaan kasvaa ellei yksityistä pankkijärjestelmää saada kaadettua nurin tai sen rinnalle luotua ei-riistävää yhteisöllistä pankkitoimintaa.
    Pankkiirisuvun perustaja Mayer Amschel Rothschild on tunnettu lauseestaan: ”Antakaa minulle oikeus painaa rahaa ja hallita pankkeja, niin en välitä siitä, kuka säätää lait.”

    Pankit ovat parasiitteja, eivät talouden vetureita — Mikään ei muutu ellei tätä pankkiirien hirmuvaltaa saada nurin.
    http://magneettimedia.com/juutalaiset-pankit-koronkiskonta/

    ’… nykyaikainen valtioiden velkaorjuuttaminen alkoi, kun hollanninjuutalaiset maahanmuuttajat perustivat Englannin keskuspankin 1694. Keskuspankin ideana oli kieltää valtiota rahoittamasta itse julkisia kuluja. Kun valtio päätti tehdä investoinnin, joutui se ottamaan korollisen velan yksityiseltä keskuspankilta. Paisuva korkotaakka ja rahoitusriippuvaisuus alistivat hallituksen pankkisektorin palvelijoiksi.
    Sama järjestelmä levisi pian muihinkin länsimaihin. Nyt myös Suomessa hallitus leikkaa hyvinvoinnista, korottaa veroja, myy kansallisomaisuutta ja tuhoaa puolustusvoimia vain siksi, että valtiovarainministeriö ei saa rahoittaa julkisia menoja itse luomallaan rahalla.’

    • Maamme (ennenkaikkea ulkomaan)velkaorjuudesta saamme kiittää valtapitäneitä ja tällä hetkellä vallassaolevia, EU-korruptoituja maanpettureita, ks. ”Suomalainen EU-vaalipetos tiivistettynä ”A-nelosella””, http://jormajaakkola.fi/EY-vaalipetos%20A-nelosella

      Milloinkahan he avaavat taas suomalaisten piikin ulkomaisten pankkigangstereiden keinotteluvoittojen pelastamiseksi.
      Tuoreessa muistissa on se, kun Katainen & Urpilainen pakottivat suomalaiset osallistumaan konkurssikypsäksi tietämäänsa Kreikkaa rahoittaneiden ulkomaisten pankkigangstereiden keinotteluvoittoja – jo silloin kriittisen korkeaksi paisuttamaansa Suomen KOROLLISTA ULKOMAANVELKAA kasvattaen vastaavalla summalla, ”vastuullisesti”, ”me tienataan sillä”. Sitten Kataisen ylikansalliset takapirut palkitsivat hänet politrukin viralla Brysselin lihapatojen äärellä!

      • Nwohavaintoja-blogisti puhuu ihan täyttä asiaa tuoreessa artikkelissaan ”Suomen EU-eroa on kiirehdittävä”.

    • Paitsi että yksityispankit ovat parasiitteja ne myös pitävät rahoillaan huolen että meillä on aina tärkeissä tehtävissä vallassa sellaiset poliitikot jotka toimivat nöyrästi heidän lakeijoinaan eivätkä halua toimia tätä pankkimaailmaa vahingoittavalla tavalla..
      Tämä kaksoissidos (pankit — poliitikot) estää tehokkaasti todellisen demokratian ja kansanvallan. Siksi meilläkin on vallassa hallitus joka toimii vastoin kansan enemmistön tahtoa ja vastustaa aitoa kansanvaltaa (suoria kansanäänestyksiä) pankkiirien ja finanssikeinottelijoiden eduksi.
      Koko systeemi on läpimätä ja korruptoitunut, kaksinkertaisesti parasiittinen ja kansaa kurittava koska kansalta aina saalis lypsetään.

      Yksi valaiseva esimerkki:
      Vihreiden europarlamentaarikko Heidi Hautala osoittaa Talouselämän haastattelussa, millaisia ihmisen irvikuvia poliitikot ovat.
      Suomen perustuslain mukaan “valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta”, sekä “kansanvaltaan sisältyy yksilön oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen”. — Tätä Hautala ei hyväksy. Kuitenkin hänelle löytyy kannatusta niin paljon että hän voi tuhlata veronmaksajien rahoja ja silti toimia kansanäänestyksiä halveksien!
      Uskomatonta että joku on antanut hänelle äänensä ja mahdollistanut hänen puuhansa!
      Säännönmukaisesti nämä kansan rengit asettavat itsensä kansan yläpuolelle, kuten Heidi Hautala nyt.
      Elämäntapapoliitikko, veronmaksajien elätti ja renki, Heidi Hautala, nostaa itsensä demokratian yläpuolelle, vaikka on itse demokraattisesti asemaansa valittu. — Lisää linkistä
      http://mvlehti.net/2016/07/09/poliitikon-irvikuva-heidi-hautala-madattaa-ja-arvostelee-suvereenin-valtion-kansan-tahtoa/
      Ellemme ala nostaa tärkeisiin tehtäviin päättäjiä jotka eivät sitoudu pankkimafiaan niin emme koskaan saavuta todellista kansanvaltaa vaan jäämme ikuisiksi lypsylehmiksi.

      • Vien oivallisen kommenttisi pidemmälle korvaavalla sanalla; kolmoissidos!
        Vien oivallisen kommenttisi pidemmälle korvaavalla sanalla; kolmoissidos.

        Kolmoissidos: pankkimafia – poliitikot – valehteleva massamedia.

        Pankkimafia on romahduttamassa pankkijärjestelmän, mutta sitä politiikot ja muka toimittajat eivät tietysti hoksaa. Olemme siirtymässä ajanjaksoon, jolloin pyramidin huippu ryhtyy uhraamaan omia palvelijoitaan: kiitos ja näkemiin. Pankkien ovet – yksi toisensa jälkeen – tulee sulkeutumaan ja pankkiautomaatit false flag iskuissa lamaantuvat. Mitä luulet… kun leipä loppuu, mihin se kansan viha sillä hetkellä kohdistuu?

        Aivan!

        Kaaos, sota ja nälkä on ollut AINA se elementti, jolla nämä psykopaatit ovat vahvistaneet omaa valtaansa. Pankkimafian pillin mukaan tanssiva massamedia, poliittinen eliitti ja sadat organisaatiot ovat toimineet työssään tehokkaasti, he ovat jakaneet ihmiset vastakkaisiin leireihin. Pankkimafian uskolliset palvelijat ovat provosoineet, sekoittaneet ja hämmentäneet… he ovat niin kiireisiä etteivät huomaa, että sahaavat omaa oksaansa.

        Tämä ”vastakkaisten leirien” vapaus ja demokratia on pankkimafian WW3-juoni – tuli on sytytetty, joten ei muuta kuin bensaa sopivissa annoksissa liekkeihin. Korruptoituneet poliitikot ja ahneet yritysjohtajat otaksuvat olevansa turvassa, vaikka he tulevat menettämään rahansa ja monet heistä myös henkensä tässä rytäkässä.

        – Hajoita ja hallitse.
        – Order out of chaos.
        – City of London – Washington – Vatikaani.

        Näin ihmiskunnan sotia ylläpitänyt pankkimafia on aina toiminut ja näin he edelleenkin toimivat!

        • Jotta ’sidosputki’ olisi täydellinen niin lisätään vielä lampaat. Eli näin:

          Pankkimafia — poliitikot — valtamedia — lampaat

          Tosiasiahan on että nuo ’lampaat’ ovat myös suuri ongelma kun ne eivät tee mitään muuta kuin syövät ruohoa.
          Valta on kuitenkin heillä. Mikseivät ota sitä?

  2. Tuo talouselämässä oleva mädättäjä-Hautalan haastattelu sisältää sitä samaa aivopesusontaa mitä valtamediamme on syöttänyt siitä asti kun Brexit tuli julki!

    Vai että kansanäänestyksen irvikuva!?? Heh, senkö takia että mädättäjä Hautalan mielestä äänestystulos oli väärä?

    Ihmettelen suuresti minkä kaltaiset ”avaruusoliot” tätä Hautalaa oikein äänestää.
    Samaa voisi kysyä koko puolueesta.

  3. Yksi pirullisimmista Rotschildin kasaarimafian jäsenistä on monimiljardööri Soros, joka rikastui ennenkaikkea suurisuuntaisilla valuuttakeinotteluilla. Tässäkin ’Rajat kiinni’-järjestö ja Mvlehti ovat tehneet hatunnoston arvoisen teon tuomalla alunperin Zerohedgen julkaiseman artikkelin suomeksi käännettynä laajan lukijajoukon saataville:
    ”Zerohedge: Kuinka Soros yksin aiheutti Euroopan pakolaiskriisin ja miksi hän sen teki”,
    http://mvlehti.net/2016/07/10/zerohedge-kuinka-soros-yksin-aiheutti-euroopan-pakolaiskriisin-ja-miksi-han-sen-teki/

  4. Näissä pankkitukitalkoissa on yksi mielenkiintoinen piirre. Talousasiantuntijat, erityisesti finanssitalouteen perehtyneet kuten Aalto-yliopiston Vesa Puttonen, pitävät näitä tapauksia talousjärjestelmän säätämiseen ja käynnissäpidon varmistamiseen liittyvinä teknisluonteisina ongelmina. Jos suuret pankit kaatuisivat, se aiheuttaisi systeemitason ongelmia. Kansainväliset pääomamarkkinat hyytyisivät, mikä ajaisi kansantaloudet (eli lopulta ne isien ja äitien työpaikat) suuriin vaikeuksiin. Veronmaksajille on tässä systeemissä varattu rooli, joka muistuttaa entisaikojen alitehoisten linja-autojen matkustajia. Kun tarpeeksi jyrkkä mäki tuli eteen, määrättiin matkustajat bussin taakse työntämään. Talouspelissä tärkeintä tuntuu olevan, että ’bussi’ ei saa koskaan pysähtyä, muuten se räjähtää kappaleiksi. Sen sijaan bussin korjaaminen normaalista tiestöstä suoriutuvaksi ei talousviisaita juurikaan kiinnosta.

    Teknisluonteisesta tarkastelusta jää kuitenkin aina puuttumaan pankkijärjestelmän toimijoiden moraalinen vastuu ja seuraamukset, mikäli pankkien kaatumiset johtuvat pääomamarkkinoiden toimijoiden omista virheitä ja petoksista. Moraalisten rikkomuksien selvittämistä ja niistä rankaisua (mikä normaalissa yhteiskunnassa on itsestäänselvyys) ei pankkimaailmassa oteta puheenaiheeksi. Ihmeellisintä on, että ne yhteiskunnan päättäjät ja lakien noudattamista valvovat tahot, joille pankkien rellestämisen hillintä kuuluisi, eivät ole kiinnostuneet aiheesta ainakaan moraaliselta kannalta. Teknisluonteisia pelastusrahastoja kylläkin innokkaasti viritellään.

    Näin ei voi kovin pitkään jatkua ja rivikansalaiset tietävät, että näissä pankkimaailman pelastustalkoissa heitä huijataan raskaasti. On aivan uskomatonta ja sairasta röyhkeyttä, että noiden italialaispankkien tai Deutshce Bankin ongelmia ollaan kaatamassa veronmaksajien vastuulle. Myös Puttosen kaltaiset asiantuntijat paljastavat tässä leikissä täydellisen vieraantumisensa oikeasta maailmasta, joissa kaikilla teoilla on oltava moraalinen vaste.

    • Pitkälti samaa mieltä. On todellakin käsittämätöntä että järjestelmää ei korjata vaikka erilaisia järjestelmäkriisejä on ollut yli kuusikymmentä suunnilleen yhtä monen vuoden aikana.
      Globaalivaluuttaan (kuten IMF:n SDR) ei ratkaise järjestelmän ongelmia, todennäköisemmin keskittämisestä seuraa ainoastaan kriisien koon kasvu.

      • Euroopan Unionin ongelmilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että valuutta on yhteinen. Meillä ei ole eurokriisi, vaan velkakriisi. EU riensi juuri niden maiden apuun jolla oli suurin julkinen velka. Ja samassa velkakriisissä ovat myös euroon kuulumattomat maat, kuten Ruotsi, Tanska ja Iso-Britannia. Ruotsi ja Tanska ovat itseasiassa Euroopan velkaisimpien maiden joukossa.

        Globalistien vastaus siihen miksi Euroopan Unionilla oli velkakriisi (vaikka sitä ei sillä nimellä kutsutakkaan), on että samaa rahaa käyttävieen valtioiden pitäisi harjoittaa samanlaista politiikkaa: liian erilaiset taloudet ovat ongelma, ja pelastus on yhteinen talouspolitiikka (höpö-höpö se siitä johdu, vaan siitä että raha luodaan velkana ja nyt velkaa on liikaa). Kuulostaako sitten vielä laajempi valuutta hyvältä jutulta?

    • Kun moraalista vastuuta ei tunneta teoista niin tuohon se johtaa — ja myös tähän:

      How Goldman Sachs Created the Food Crisis

      Juutalaisten Lloyd Blankfeinin ja Gary Cohnin johtama Goldman Sachs –pankki on yksityinen yritys, josta on tullut maailman vahvimpia poliittisia voimia. Julkaisemme tiivistetyn käännöksen Foreign Policyn artikkelista, joka osoittaa, kuinka pankki nettoaa rahaa kiristämällä yrittäjiä ja tapattamalla vähäosaisia nälkään.
      Nyky-yhteiskunnassa pankkiirit ja finanssitreidaajat istuvat ravintoketjun huipulla. Me olemme heidän saaliita.
      Hierarkian häntäpäässä ovat maanviljelijät – todellisen työn tekijät.
      Maanviljelijä ei ole hyötynyt viljan hinnan noususta, sillä keinottelijat nostivat myös viljelyn tuotantokustannukset (aina siemenistä, lannoitteista ja polttoaineesta lähtien) pilviin. Ketjun viimeisenä lenkkinä kituu tavallinen kuluttaja, jonka suojaksi rakennettu lainsäädäntö on revitty pankkien lobbauksen vuoksi maantasalle.
      http://foreignpolicy.com/2011/04/27/how-goldman-sachs-created-the-food-crisis/
      Artikkeli suomeksi myös magn.median puolella

  5. Eurooppaan tarvitaan pankkikriisin uhan vuoksi suuri tukipaketti samaan tapaan kuin Yhdysvalloissa finanssikriisin aikaan. Tätä mieltä on Deutsche Bankin pääekonomisti David Folkerts-Landau saksalaislehti Welt am Sonntagin haastattelussa.

    Hänen mukaansa Euroopassa riittäisi pienempi paketti kuin aikoinaan Yhdysvalloissa, jossa valtio auttoi pankkeja 475 miljardilla dollarilla eli noin 430 miljardilla eurolla.

    Folkerts-Landau arvioi Euroopan pankeille riittävän 150 miljardin euron paketti uutta pääomaa. Paketti olisi tarpeen erityisesti Italian pankkikriisin vuoksi.

    Folkerts-Landaun mielestä yksityissijoittajien ei pitäisi osallistua pakettiin. Hän katsoo, että pankkien tukeminen yksityisellä rahalla ei ole tällä hetkellä mahdollista, koska se vaikuttaisi vahingollisesti ihmisten säästöihin. […]
    http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2016/07/11/ekonomisti-eurooppa-on-vakavasti-sairas-pankeille-saatava-150-miljardin-tukipaketti/20167314/12

    • No mitäs Quantitative Easing (määrällinen keventäminen eli keskuspankkirahoitus) sitten oli? Sehän oli pankkituki myöskin! No niin, tietysti siitä puhutaan elvytyksenä, mutta pankkituki se on, kun pankeilta osteaan velkakirjoja. Se oli 4,5 BILJOONAA (englanniksi triljoonaa) dollaria.
      https://en.wikipedia.org/wiki/Quantitative_easing#US_QE1.2C_QE2.2C_and_QE3

      Ja Euroopan Keskuspankilla on nyt menossa ihan samanlainen ohjelma, jota vain kasvatetaan ja jatketaan joka kerta kun asiasta puhutaan – ja nythän sitä suunnitellaan laajennettavaksi myös tiettyjen yksityisten yritysten velkakirjojen ostoon. Jos Euroopan Keskuspankki ei taikoisi pankeille rahaa ostaa lisää valtioiden velkakirjoja, koko EU olisi jo hajonnut velkakriisissä.

      Teeppä Riikka juttu Euroopan keskuspankkirahoituksesta! Moni ei edes huomaa että sellainen on menossa. Sinä olet tehnyt alan juttuja aiemminkin, joten tiedät mistä on kyse.

  6. Sisäänrakennettu tai itse tuotettu konflikti — näin NWO etenee tavoitteena globaali kommunismi
    Marxilainen kommunismi on petos jolla maailmanhallinta saavutetaan sanoo Makow
    Pankit ovat keskeisessä roolissa luotaessa konflikteja ja terrorismia

    Manufactured Conflict: Banker’s Hegelian Grip
    Masonic Jewish bankers use Freemasonry to manufacture conflict and control both sides.
    Thus they frogmarch humanity to enslavement.
    – See more at: http://henrymakow.com/2016/07/manufactured-conflict.html#sthash.rvsrmjl0.dpuf

    Communism is about violent revolution to supposedly empower the working class. Everyone also knows that Communists are master deceivers. Karl Marx stated: “If one thing is certain, it’s that I am not a Marxist”.

    Terrorism is another useful tool for them since a suitable scapegoat can easily be created and conflict intensified.
    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=136121

    • Kuinka kauan Euroopan kansat antavat pankkiirien kusettaa itseään ?

      Lorenzo Bini Smaghi — who was a member of the European Central Bank’s executive board and who is now Chair of French megabank Societe Generale — said the only way to save European banks, if they start to fall like dominoes due to Italy’s banking problems, is with taxpayer-funded bailouts.

      http://www.washingtonsblog.com/2016/07/brexit-beleaguered-bankers-back-to-begging-for-bailouts.html#more-59461

    • Höpsis sen kommunismisi kanssa! NWO on suurpääoman kapitalistinen hanke! Oikeistolaiset sitä haluaa demonisoida kommunismilla, mutta päinvastoin se tähtää kaiken julkisen omaisuuden yksityistämiseen ja suuryritysten valtaan, eikä yritysten kansallistamiseen.

      Ymmärrä nyt hyvä ihminen että: KOMMUNISMISSA VALTIO OMISTAA TUOTANNON. Länsimaat eivät ole menossa lainkaan siihen suuntaan.

      • Olen jo aiemmin tehyt selväksi että minulle kommunismi on diktatuuri ja poliisivaltio. Ei ole suurta merkitystä sillä että nyt välineinä käytetään suuryrityksiä. Et näköjään tajua sitä vaan jankutat tuota samaa taas kerran.
        Lopulta kuitenkin pankit omistavat kaiken aivan kuten NL: ssa. Siellä valtio oli pankkiirien renki.
        Ei suuryirutyksiä kansallisteta vaan ne otetaan pankkiirien hallintaan sillä vain siten globaali hallinta ja yksinvalta on mahdollista. Ne pannaan toimimaan halutulla tavalla pankkimafian hyväksi kuten ne jo nyt toimivat sillä votiot ja tuotothan ovat talletettuina pankeissa ja kukas ne omistaakaan.
        Et ole ainoa joka näistä asioista on perillä ja voithan ryhtyä vääntämään kättä Henry Makowin kanssa jos kantti ja tieto riittää. Minä linkitin häntä.
        Mutta koska olet jo aiemmin leimannut hänet ’äärioikeistolaiseksi’ niin et siihen tietenkään ryhdy.
        Ikävä kaikkivoipainen ’höpsis- ja ymmärrä nyt hyvä ihminen-tyyli’ sinulla näyttää vain jatkuvan.

      • Henry Makow on propagandisti ja päästään vinksahtanut päätellen lainauksistasi mitä häneltä olet tänne ottanut. Eihän sekään olisi kommunismia, vaikka pankit omistaisivat kaikki yritykset!

        En minä väitä olevani yksin ainoastaan kaikesta perillä, mutta nosta nenäsi Makowin sivuista ja katso maailmaa! Sen minä sentään ymmärrän tehdä, sen sijaan että uskon kaikkea lukemaani.

        Onko sinusta globalistisen liikkeen emämaat Yhdysvallat ja Iso-Britannia kommunistisia maita? Vastaus: no eivät todellakaan ole. Kannattavatko pankit, Yhdysvallat ja Iso-Britannia kansallistamista vai valtion omaisuuden yksityistämistä? Vastaus: yksityistämistä, aina kun on mahdollista, ajavat valtion omistuksen yksityistämistä. Pitääkö Yhdysvallat ja Iso-Britannia kommunistihallintoja ystävinä vai vihollisina? Vastaus: vuosikymmeniä ovat taistelleet kommunistihallintoja vastaan ja yrittäneet kaataa niitä missä mahdollista. Onko rahan luominen ja pankit valtion omistuksessa Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa? Vastaus: ei ole, valtio kuten kaikki muutkin joutuvat lainaamaan rahansa. Kommunismia noissa maissa katsellaan vain aseen tähtäimen kautta.

        Ystäväsi Makow ja muu uskonnollinen äärioikeisto MUSTAMAALAA uutta maailmanjärjestystä kommunistiseksi: se on propagandaa. Suurpääoma joka on globalistien liikkeen ydin, ei ikimaailmassa halua järjestelmää missä ne eivät saa omistaa tuotantoa ja luonnonvaroja. Ei tapahdu tulevaisuudessa, ei tapahdu tällä hetkellä, eikä ole tapahtunut sen vuosisadan aikana kun globalistit ovat maailmanhallintaa rakentaneet.

        • Jäikö levy taas päälle.
          Miksi kyselet kun itse kaikkivoipaisesti vastaat valmiiksi?
          Jos sinun on vaikea ymmärtää että pankkimafia vie maailmaa kohti globaalia kommunismia niin se on sinun häpeäsi.
          Ja jos Makow on sinusta vain propagandisti niin entä mitä sitten itse luulet olevasi?

          • Rehellinen realisti verrattuna Makowiin.

            Kunnes USA ja Euroopan valtiot alkavat kommunistisiksi, eli omistus siirtyy yksityisiltä valtiolle, sanon NWO:ta kommunismiin pyrkiväksi väittäjiä typeriksi propagandisteiksi. Jos tuollainen kuitenkin joskus tapahtuu, katsotaan sitten onko takana NWO vai vastarinta sille.

          • Ja miksi syytät minua ”saman jankuttamisesta” ja ”levyn päälle” jäämisestä, kun joka kerta vain VASTAAN sinun esittämääsi teoriaan NWO-kommunismista? Itsehän sitä jauhat jatkuen! En edes jokaista kommenttiaisi lue enkä joka kerta vastaa.

            Mutta vastakin kun huomaan sinun/jonkun kirjoittavan tuota teoriaa, vastaan siihen kyllä. Minusta vääristelyillä ei asioita kannata ajaa.

  7. Yle: pankkikriisi torjutaan rankaisemalla tavallisia työntekijöitä — Huonot lainat oli tietoinen rikollinen strategia

    Muutama ote linkin hyvästä artikkelista:
    Politiikkaradion lähetyksessä ei ylipäätään puhuttu talousrikollisuudesta, vaikka Italian tilannetta verrattiinkin juutalaiseen Lehman Brothers –pankkiin, joka luhistui rikollisten lainojen taakan alle ja käynnisti edellisen kansainvälisen finanssikriisin.
    Ylen, Murron ja Kangasharjun mukaan pankkiirien syyttäminen ei ole kosher. Rikollisuudesta puhuminen on tabu. Huomio on käännettävä eliitin bandiiteista tavalliseen kansaan.
    Sen sijaan, että pankkiirit laitettaisiin vastuuseen teoistaan, tulisi seuraava finanssikriisi torjua Ylen asiantuntijoiden mukaan ”rakenneuudistuksilla”, joista tärkein on lobbaajien mukaan ”työmarkkinauudistukset”.
    ”Rakenneuudistukset” on kiertoilmaus hyvinvointivaltion purkamiselle ja peruspalveluiden yksityistämiselle. ”Työmarkkinauudistukset” merkitsevät puolestaan palkkaleikkauksia ja työehtojen heikentämistä. Kun rahoituseliitti tekee rikoksia, on Ylen tarjoama ratkaisu siis rehellistä työtä tekevien kansalaisten riistäminen ja julkisten palveluiden tuhoaminen.

    Eliitin selviytymisstrategia onkin nyt yksinkertainen: finanssikorttitalo pyritään pitämään kasassa kääntämällä eurooppalaisten katseet pois rosvopankeista kohti Brexitiä ja työmarkkinariitoja.
    Eurooppa suuntaa kovaa vauhtia kohti seuraavaa rahoituskriisiä, ja Suomessa valtamedia ja pankit ovat tehneet harvinaisen selväksi, ketkä joutuvat jälleen maksumiehiksi.

    http://magneettimedia.com/yle-pankkikriisi-torjutaan-rankaisemalla-tavallisia-tyontekijoita/

    • ”Huonot lainat oli tietoinen rikollinen strategia”

      Mitäs muuta oli se, kun mm. brittiläiset, ranskalaiset ja saksalaiset pankit rahoittivat KONKURSSIKYPSÄKSI TIETÄMÄÄNSA Kreikkaa. Kalliiksi tuli suomalaisille veronmaksajille mm. pelastuspaketilla ansaittu Kataisen politrukin virka Brysselin lihapatojen äärellä.
      Urpilaisen hokkuspokkus-tempullaan loihtimat käytännössä tyhjän arvoiset ”vakuudetkin” nostivat huomattavasti hintaa (”Analyysi Epäily vahvistuu: Kreikka-vakuudet yhtä tyhjän kanssa”, http://www.taloussanomat.fi/jan-hurri/2013/05/29/epaily-vahvistuu-kreikka-vakuudet-yhta-tyhjan-kanssa/20137544/12)

      Tässä on taas tyypillinen esimerkki, kuinka bilderbergien Jääskeläinen & Kivinen johtama Yle palvelee suurpankkigangsterien etuja meidän tappioksemme mutta meidän maksanamme – ovathan mainitut kaksi herraa käyneet kuulemassa ohjeistusta Bilderberg-kokouksissa, joissa ohjeistuksen antajiin kuuluu mm. Bilderberg-sisäpiiriläinen, kasaarimafian johtohenkilö Rotschild. On syytä myös muistaa ketkä ovat nämä kaksi herraa valinneet tehtäviinsä – rikolliset vallanpitäjämme. Kivinenhän sitä paitsi kuuluu lisäksi piirun verran pirullisempiin trilateralisteihin.

  8. Joo tuon Nikanderin kiukuttelu on täysin turhaa ja lapsellista!

    Jos hänen idiootit sukulaisensa eivät tajua näyttää henkilöpapereitaan poliisille sitä heiltä kysyttäessä niin ihan oikein että pistivät rautoihin. Siinäpähän oppivat.

    • En ole seurannut tapausta enkä tiedä mitä tapahtui. Mutta…. Poliisilla pitää olla perusteltu syy kysyä papereita. Sehän on varsinainen poliisivaltio, missä poliisit voi kysyä kenen tahansa papereita.
      Lähinnä papereita pitäisi tarvita vain silloin kun on tarve todistaa henkilöllisyys, esimerkiksi tiliä avatessa, rikottaessa liikennesääntöjä, saadessa hoitoa, hakiessa lupia ja niin pois päin.

        • Justiinsa. Ja poliisivaltiossa on myös ”hyvä” syy: valtiota vastustavien toisinajattelijoiden löytäminen.
          Mutta Suomihan onkin poliisivaltio, ja jatkuen yhä enemmän. Että ei pidä hämmästyä.

          • Suomi ei ole mikään poliisivaltio!

            Mene Turkkiin tai Saudeihin käymään niin näet mikä on poliisivaltio!

            Suomessa saa maan johtoa arvostella ihan vapaasti ja voit järjestää hallituksen vastaisia mielenosoituksia ilman että tarvitsee pelätä poliisin vievän sinut asemalle ”uudelleen koulutettavaksi” sähköpampun kera!

          • Onpas. Etkö ole huomannut Suomen poliisien toimivallan jatkuvaa lisäämistä? Tämä valtio on jo pahempi kuin Itä-Saksa oli.

            ”Helsingin poliisin talousrikosyksikön poliisit kävivät viime tiistaina hakemassa 10-vuotiaan tytön tietokoneen takavarikkoon. Tapaus tuli ilmi, kun tytön isä kirjoitti asiasta pitkän vuodatuksen Facebookiin. Hän hämmästeli poliisin toimia.

            Poliisi suoritti tietokonetta takavarikoidessaan laillisen kotietsinnän. Tuomioistuimen päätöstä ei Suomessa tarvita.

            – Pidättämiseen oikeutettu virkamies voi määrätä kotietsinnän, tutkinnanjohtaja Markku Nisula toteaa.”
            http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012112316364957_uu.shtml

            ”Apulaisoikeusasiamiehen mukaan poliisi on jättänyt ilmoittamatta kymmeniä puhelinkuunteluja tai -tarkkailuja.

            Poliisi on jättänyt ilmoittamatta jopa kymmeniä tapauksia, joissa on käytetty telepakkokeinoja, kertoo apulaisoikeusasiamiehen selvitys.”

            http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012012315114469_uu.shtml

            ”Iltalehti uutisoi eilen, että poliisi kuunteli Raisa Räisäsen katoamismysteeriin liittyen erään lääkärin puheluja ja tutki tämän teletietoja. Lääkärille lähetetystä kirjeestä ilmenee, että poliisi kuunteli muitakin.

            Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Paavo Tuominen keskusrikospoliisista ei suostu kertomaan, ketä muita poliisi on lääkärin lisäksi kuunnellut ja valvonut.

            Tuominen ei avaa myöskään perusteita, miksi näitä henkilöitä epäiltiin.”

            http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011121014917794_uu.shtml

            ”HS: Poliisi voi asentaa vakoiluohjelmia suomalaisten kotikoneille 2014

            Vuoden päästä poliisi voi asentaa vakoiluohjelmia salaa vakavasta rikoksesta epäiltyjen tietokoneisiin ja puhelimiin.”

            http://www.iltasanomat.fi/digi/art-1288527998269.html

            ”Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske on suivaantunut poliisihallinnon rekistereiden valvonnan tasosta. Helsingin käräjäoikeus hylkäsi tänään ”Putin-rekisterituomiossaan” kaikki syytteet, koska poliisin valvontaohjeistus on tuomareiden mukaan ollut erittäin epäselvä.”

            Kalsketta sapettaa. Hän ei kuitenkaan arvostele tuomareita. Hän suuntaa piikkinsä poliisin ylimpään johtoon.

            – Lopputulema on se, että Eprin valvonnasta ei vastaa kukaan.

            – Poliisihallitus saisi nyt tulla ulos. Kuka näistä rekistereistä vastaa? Kenen asiana on valvoa niitä?
            Epri-merkintöjen mahdollinen laittomuus jäi nyt auki.”

            http://yle.fi/uutiset/apulaisvaltakunnansyyttaja_kalske_poliisin_rekistereita_ei_nakojaan_valvo_kukaan/8666728

            ”Näin poliisin oikeuksia lisätään

            Ensi vuoden alussa voimaan tulevan esitutkintalain uudistus lisää poliisin salaisia pakkokeinoja.

            Esitutkintalain uudistus lisää poliisien salaisia valvontakeinoja.

            Nykyisen lain mukaan poliisi voi käyttää rikoksesta epäiltyyn telekuuntelua, televalvontaa, matkapuhelimien sijaintitietojen hankkimista, teknistä tarkkailua, peitetoimintaa ja valeostoa.

            Vuoden alussa poliisin käyttöön tulee seitsemän uutta pakkokeinoa.

            tietojen hankkiminen telekuuntelun sijasta

            henkilön tekninen seuranta

            tekninen laitetarkkailu

            suunnitelmallinen tarkkailu

            peitelty tiedonhankinta

            tietolähteen ohjattu käyttö

            valvottu läpilasku

            Kotietsintä jaetaan uudessa laissa kolmeen osaan: kotietsintään, erityiseen kotietsintään ja paikanetsintään.

            Erityinen kotietsintä on kyseessä, jos etsinnän kohteessa voidaan olettaa sijaitsevan salassapidettävää tietoa. Tällaisia paikkoja ovat esimerkiksi lääkärien vastaanottotilat, asianajotoimistot, toimitusten ja kustantamojen tilat ja toimittajien asunnot.

            Uuden lain perusteella poliisi voi suorittaa myös laite-etsintää, esimerkiksi tietokoneen, matkapuhelimeen muun vastaavan laitteen sisältöön. Laite-etsintä voidaan tehdä myös etänä eli poliisilla ei tarvitse olla hallussaan kyseistä laitetta.

            Ensi vuonna myös rikoksen uhrille voidaan tehdä henkilönkatsastus ilman hänen suostumustaan.”

            http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013121317831646_uu.shtml

          • Tässä vielä yksi poliisivaltio-uutinen. Ongelmahan on siinä, että sellaista poliisia ei ole, joka ei halua lisää keinoja ja työkaluja helpottamaan työtään, eli kansalaisten valvontaan ja vakoiluun. Eikä ole sellaisia vallanpitäjiä, jotka eivät halua tietää mitä vastustajat tekevät. Turvallisuus on aina diktaattorien selitys, ja poliisi diktaattorien työkalu. Kun meillä on demokratia erittäin heikoissa kantimissa ja media vallanpitäjien käsissä, meiltä puuttuu enää se yksinvaltias ja Suomi olisi diktatuuri, nyt olemme harvainvaltainen poliisivaltio.

            ”Poliisitarkastaja Kalevassa: Televalvontatiedoista poliisin perustyökalu

            Televalvontatiedoista pitäisi saada poliisin perustyökalu kaikkien rikosten tutkintaan, ehdottaa sisäministeriön poliisitarkastaja Antti Simanainen sanomalehti Kalevassa.
            Tällä hetkellä laki mahdollistaa televalvonnan vain vakavampien rikosten tutkinnassa.”

            http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288701293630.html

          • Yksikään lähettämistäsi linkeistä EI TODISTA SUOMEN OLEVAN POLIISIVALTIO!

            Väitteesi kommenttisi alussa että Suomi olisi jo pahempi kuin Itä-Saksa on mielenvikainen!

            Mielestäni vakavia rikoksia tutkittaessa on ihan perusteltua että poliisilla on käytössään laajemmat keinot. Sehän säästää yhteiskunnan varoja että murhat ym. vakavat rikokset saataisiin nopeammin selvitettyä.

            Mitä yleiseen ”isoveli valvoo” yhteiskunnan kehitykseen tulee niin taustalla suurten massojen tietämättä kehitys menee joka tapauksessa eteenpäin.

            Eli oli poliisilla millaiset oikeudet salakuunnella/vakoilla hyvänsä niin joka tapauksessa tiedusteluelimet salakuuntelevat ja vakoilevat ihmisiä.

          • Itä-Saksassa poliisi ei päässyt seuraamaan ihmisten liikkumista tai tapahtumia kotien seinien sisällä tai ihmisen yksityitä elämää lähellekkään kuten nykyinen elektroninen vakoilu mahdollistaa. Ei ole mitään mieletöntä sanoa että Suomessa tilanne on jo pahempi kuin Itä-Saksassa oli: sen on mahdollistanut teknologinen kehitys. Erona meillä on se, että Suomessa ei vielä käytetä näitä keinoja – ainakaan samassa laajuudessa – etsimään valtion vastaisia terroristeja tai oppositiota, mutta katso kuinka likellä EU on jo sitä kehitystä: terrorismin vastainen taistelu on viemessä meidät juuri sinne.

            Mutta kun poliisi ei jätä asiaa siihen, että näitä valvontakeinoja käytettäisiin vain vakavia rikoksia tutkittaessa, tai että edes kerrottaisiin koska ja kenelle niitä käytetään tai valvotaan rekistereitä. Mene tekemään Hesarin testi siitä mitä poliisi saa sinulle tehdä, ja huomaat että kansalainen on täysin poliisin mielivallan alainen, sekä epäillyt että rikoksen uhrit että kadulla ohikävelevät kansalaiset!

            Mitä poliisi saa tehdä sinulle? Testaa tietosi poliisin valtuuksista:
            http://www.hs.fi/kaupunki/a1468725870156

            Poliisivaltion ei tarvi olla diktatuuri tai oligargia, se voi olla aivan yhtä hyvin demokraattinen valtio. Poliisin toimien ei tarvi olla laittomia, ne voi olla aivan yhtä hyvin laillisia. Poliisivaltiossa on kyse siitä, kuinka paljon poliisilla on oikeuksia ja kuinka paljon se käyttää näitä oikeuksia kansalaisten vapauksia ja yksityisyyttä loukatakseen. Mutta koska mitään mittaria sen määrittelemiseen ei ole, voimme olla eri mieltä.

            Kun tiedustelupalvelut tekee sitä, niin on OK että poliisikin tekee sitä? Saksassa poliisi asensi jopa kenelle hyvänsä jälleenmyytäviin tietokoneisiin salaa poliisin vakoiluohjelman! Kun asia selvisi hakkerien toimesta, siellähän asiasta nousi (aiheestakin) skandaali.

  9. Velkaorjuuden vastustamisen historiaa
    Kreikka ei voi maksaa velkojaan — Kansannousu on tulossa

    Platonin Valtio-teoksen ensimmäisessä kirjassa (julkaistu 370-luvulla eKr.) Sokrates keskustelee velan takaisinmaksuun liittyvästä moraalista. Liikemies Cephalus on sitä mieltä, että velkojen takaisin maksaminen on reilua ja oikeudenmukaista.

    Sokrates vastaa, että lainattujen aseiden palauttaminen hulluksi tullelle miehelle ei olisi reilua eikä oikeudenmukaista. Velkojen takaisinmaksujen vaatiminen ei siis välttämättä ole oikeutettua, mikäli se voi todennäköisesti johtaa katastrofiin.

    Toisin sanoen Sokrates ei ollut kiinnostunut yksilötason velkakiistoista vaan siitä, millaisia vaikutuksia velkataloudella on koko yhteiskuntaan. Jos mielipuoli suunnittelee murhaa, aseiden palauttaja avustaa häntä rikoksessa. Myös velkojen takaisinmaksu voi johtaa negatiivisiin lopputuloksiin. Jokaista tilannetta on arvioitava laajemmasta näkökulmasta.

    IMF:n ja EKP:n takaisinmaksuvaatimukset on helppo rinnastaa Sokrateen murhamiesvertaukseen. Kysymys on siitä, ketkä tulisi pelastaa: rikkaat rahanlainaajat vai tavallinen Kreikan kansa, joka kärsii jo nyt laajasta työttömyydestä, vakavista terveysongelmista sekä työikäisten kansalaisten maastamuutosta. — lisää linkistä

    http://magneettimedia.com/velkaorjuuden-vastustamisen-historiaa/

  10. Pertti en nyt ymmärrä mitä ihmeellistä tossa pravdan testissä nyt muka oli?
    Ihan yleismaailmalliset poliisin perusoikeudet, ei muuta!

    Missäpäin Saksaa tuo tapahtui tuo ”poliisin vakoiluohjelmien asentaminen?”
    Ainakaan mitään laajamittaista tuo ei ole voinut olla.
    Poliisin resurssit eivät riittäisi moiseen edes Pohjois-koreassa!

    Sitä paitsi miten tuo käytännössä on voinut onnistua jos sinä lataat uuteen koneeseesi F-securen tai muun vastaavan tehokkaan torjuntaohjelman?
    Useat henkilöt käyttävät vieläpä päällekkäisiä ilmaisia turva-ohjelmia! En jaksa uskoa että tuollainen ohjelma kauan koneella viihtyisi.

    Hauska sattuma sinänsä juuri kun aloitin kirjoittamaan tätä, koneellani oleva f-secure ilmoitti laittaneensa karanteeniin 4 vakoiluohjelmaa ja lisäksi 2 haittaohjelmaa!!

    Erikoista tässä on se että helvetin pitkään aikaan tämänkaltaista ei ole tapahtunut minulle, viimeksi pari vuotta takaperin käytyäni kiinalaisella video-sivustolla katsomassa Ranskalaisen rikoselokuvan L’homme du train (2002)

    Viranomaisten käyttämiä vakoiluohjelmia vastaan pystyy kyllä puolustautumaan mikäli vain taitoja löytyy.
    Itseäni tällä hetkellä tuollaiset ”puolustustoimet” eivät jaksa kiinnostaa. F-secure riittää ainakin toistaiseksi minun tarpeisiini, ja minulla on aivan saatanasti tärkeämpää mietittävää…

    Joka tapauksessa mielenkiintoinen aihe tämä vakoilu kaikissa muodoissaan.

    Öitä Pertti.

    https://www.youtube.com/watch?v=38p55TkZibc

  11. Poliisin yleismaailmallisia oikeuksia? Ei sellaisia olekkaan: joka maassa on omat lait sitä varten. Kuten edellisestä kommentistani näit, Suomeenkin on juuri tullut UUSIA valtaoikeuksia poliiseille, joten eivät ne mitään yleismaailmallisia ole voineet olla! Vaikka Yhdysvaltoja pidetään yleisesti pakhana poliisivaltiona, muun muassa siellä on aseiden ja väkivallan käyttö poliisille sallitumpaa kuin Suomessa, siellä tarvitaan tuomarin päätös kotietsintään, ja vakava epäily esimerkiksi ihmisen tai auton tarkastukseen, mitä Suomessa ei tarvita.

    Poliisin resurssit ei riittäisi? Asentaminen on todella helppoa! Käyttöjärjestelmät asennetaan usein tietokoneisiin jälleenmyyjillä ja laitevalmistajilla. Uuden koneen asentaminen on niin helppoa, että ei tarvi kuin laittaa massamuisti sisään (esim. DVD-asema tai USB-laite) jossa on joku image sisältäen käyttöjärjestelmän, ja kone käynnistetään. Kaikki uudet koneet tunnistetaan verkon kautta automaattisesti ja niille asennetaan ehkä verkon ylitse vielä lisää tavaraa (tai vaihtoehtoisesti KAIKKI asennetaan verkon ylitse, myös käyttöjärjestelmä). Sihen hommaan ei tarvita poliiseja muussa vaiheessa kun he ostavat ohjelman ja toimittavat sen jälleenmyyjän tai valmistajan haltuun tai muodostavat verkkoyhteyden heidän verkkonsa! Sen jälkeen ohjelma asentuu kaikille koneille mitä poliisin kanssa yhteistoiminnassa oleva jälleenmyyjä tai valmistaja asentaa: mitään ei tarvi tehdä erikseen joka koneelle.

    Sain linkin tuohon saksalaisen jälleenmyyjän asentamiin poliisin troijalaisiin saksalaiselta ystävältäni. Valitettavasti linkkiä minulla ei enää ollut, mutta kysyn kun tapaan hänet taas muutaman päivän kuluttua. Sillä välin, tuossa yksi uutinen Saksan poliisin troijalaisista, joka lyhyesti kertoo mistä on kyse. Poliisi ensin kielsi että se käyttäisi vakoilutroijalaisia, mutta myöhemmin, mm. Wikileaks-vuotojen takia, on tunnustanut käyttävänsä niitä, ainakin viidessä osavaltiossa.

    http://www.themarysue.com/german-gov-trojan/

    F-Secure on hyvä tietoturvatalo, ainakin omien puheidensa mukaan he pyrkivät paljastamaan myös hallitusten toimistojen vakoiluohjelmat. Sitten taas on näitä kuten esimerkiksi Symantec joka on kertonut ettei se paljasta sellaisia. Mutta kyse on siitä, että tuollaiset troijalaiset ovat hyviä piiloutumaan. Ennen kuin ekaa kertaa löydetään, sellainen voi olla piilossa vuosia. Vaikka hakkeritkin pystyisivät löytämään, kuten esimerkiksi CCC, se ei silti tarkoita että virustentorjuntaohjelmat löytäisivät kyseisen ohjelman. F-Secure ja Sophos ainakin ovat ilmoittaneet että löytävät R2D2-ohjelman, joka on yksi Saksan poliisin troijalaisista (tai sille annettu lempinimi).

  12. Muutamia suosituksia taloudellisen ja sosiaalisen taantuman eheyttämiseksi
    Suomalaisten hyvinvointi ja työllisyys sitoutuu osaltaan eurovaluutan kohtaloon, minkä vuoksi ajaudumme kansainvälisten kriisien armoille. Suomen ollessa riippuvainen kansainvälisestä taloudesta vaikuttavat ylikansalliset uhkatilanteet kohtalokkaasti maamme talouteen. Siksipä Suomen pitää erota sekä EU:sta että eurosta.
    Suomen on luovuttava vapauden illuusiosta ja palautettava henkinen ja taloudellinen itsenäisyytensä. Meidän tulee suosia suomalaista tuotantoa ja harjoittaa omavaraisuutta sekä itsenäistä rahapolitiikkaa.

    Suomen poliittinen johto on asettunut myös globaalin pankkiiri eliitin lakeijaksi. Kansainväliset rahoituslaitokset lainaavat rahaa maailman valtioille ottaen korkoa ja vielä koron korkoa. Kansainvälinen pankkitoiminta on ihmiskunnan talouden syöpäkasvain.6 Uutta rahaa ilmestyy kiertoon, kun asiakkaat velkaantuvat yksityisille pankeille. Velkaa ei ikinä pystytä maksamaan takaisin kokonaan. Koron takia velan osuus on aina suurempi kuin raha, jolla velkaa lyhennetään. Velkakierteestä hyötyvät globaalit yksityiset pankit, jotka kahmivat korkorahat ja lainanpääoman ilmaisena rahana. Esimerkiksi korkorahaa ei siis ole luotu missään, vaan se saadaan muiden muassa velallisen tekemän työmäärän palkasta.

    Kansainvälinen pankkijärjestelmä kiskoo siis kansalaisten ja valtioiden selkänahasta ilmaista rahaa tekemättä itse yhtään mitään. Tästä tulee irrottautua!

    Pankkien kansallistaminen olisi enemmänkin kuin suositeltavaa ja rahan synnyttäminen olisi äkkiä poistettava yksityisten tahojen käsistä. Valtiolla tulee olla oma valuutta ja sen paino-oikeus. Valtion omistuksessa oleva keskuspankki voisi luoda tarvittaessa rahaa velattomasti, jota säännösteltäisiin inflaation ja deflaation (rahan arvon nousu) eliminoimiseksi. Pankit olisivat vain asiakkaiden talletusten vastaanottajia ja siten ne lainaisivat osittain asiakkaiden talletuksia. Velattoman rahan jakelu tapahtuisi esimerkiksi valtion kulutuksen mukaan tai perustulon kautta.
    Velkarahan tulisi olla korotonta. Tällaista rahaa voitaisiin käyttää investointeihin, jotka lisäisivät työllisyyttä ja siten kulutuksen myötä maan vaurautta sekä omavaraisuutta. Luonnollisesti myös vienti tulee saada vetämään kunnolla: uudet innovaatiot ovat lääkkeenä tähän. Miksi Suomessa ei kehitetä omaa autoteollisuutta ja metsäteollisuuden eri alueita?
    lisää linkistä
    http://magneettimedia.com/suomen-ryoston-ja-pakolaisinvaasion-sosiaalinen-hinta-seka-politiikkasuositukset/

    • Niin, velkaa on luotu jo enemmän kuin rahaa, ja kun sitä luodaan jatkuen enmmän kuin rahaa, lopputulos on selvä. Sen kyllä tunnustaa monet taloustieteilijätkin jotka ovat nousseet vastustamaan velalla (pankin lainatiskillä) luotavaa rahaa.

      Mutta tuo mitä sanoit että pankkien kansallistamisen jälkeen pankit lainaisivat tallettajien rahaa, ei ole järkevää eikä olisi enää tarpeellista – tuo kuuluu malliin jolla estettäisiin pankkeja luomasta liikaa omaa rahaa (mitä tapahtuu tällä hetkellä). Kansallistettujen pankkien pitäsi toimia konttoreina valtion harjoittamalle rahan luomiselle, eli siellä yritykset ja kansalaiset voisivat neuvotella valtion tuesta (ennen lainasta) ja sen mahdollisesta takaisinmaksusta (kaikkia kansallistetun pankin tukiahan ei välttämättä edes tarvitsisi maksaa takaisin, jos tuella mahdollistettu toiminta on sellaista mikä koetaan yhteiskuntaa hyödyttäväksi – esimerkiksi oman ensiasunnon rakentamiseen voisi saada tietyn määrän tukea jota ei tarvi takaisin maksaa, uusi yritys ”starttirahaa” jne.) Ja tietysti myös kansallistetut pankit voivat toimia jatkossakin rahan tallettajana ja maksuliikenteen mahdollistajana.

      ”Velattoman rahan jakelu tapahtuisi esimerkiksi valtion kulutuksen mukaan tai perustulon kautta.”

      Nimenomaan, julkisen alan palkkoina, julkisen alan hankintoina ja palveluiden ostamisena sekä valtion myöntäminä tukina. Ja inflaation pitämiseksi aisoissa ja hintavakauden ajamiseksi – mikä on nykyään keskuspankkien tehtävä korkopolitiikalla – verottaa rahaa tarpeeksi pois jotta hintavakaus säilyisi.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here