“Mr Blair’s long Note of 28 July [2002], telling President Bush ‘I will be with you, whatever’ [Olen kanssasi, mitä tahansa tapahtuukin]” (The Report of the Iraq Inquiry No. 409, p. 58).

“The UK went to war without the explicit authorisation which it had sought from the Security Council” [Yhdistynyt kuningaskunta lähti sotaan ilman nimenomaista valtuutusta, jota se oli hakenut turvallisuusneuvostolta.] (The Report of the Iraq Inquiry No. 338, p. 47).

Kaksituhatlukua on leimannut maailman ainoan supervallan johtama ”sota terrorismia vastaan” ja sen synnyttämät kriisit, joista tuoreimpiin kuuluu vuonna 2015 alkanut Euroopan pakolaiskriisi. Kriisit ja niiden seurausvaikutukset ovat johtaneet monet maailmanpolitiikan tarkkailijat pohtimaan demokratian elinvoimaisuutta ja uhanalaisuutta. Pinnalla ja pinnan alla näyttää kytevän pelko demokratian joutumisesta kuolemanvaaraan tai vähintään näivettymisen tilaan.

Demokratian edistämiseksi sekä maailmanpolitiikan muuttamiseksi ihmisystävällisemmäksi ja ihmisoikeuksien kannalta myönteisempään suuntaan riittäisi ainoastaan yksi muutos. Ongelmana on, että tuo muutos näyttää olevan ylivoimainen erityisesti maailman ainoalle supervallalle. Muutos on se, että kansainvälisen valtioyhteisön tulisi ottaa vakavasti Yhdistyneiden kansakuntien (YK) peruskirjan määräykset. Avainasemassa on peruskirjan 2., 24. ja 25. artiklan noudattaminen.

Seuraavassa esityksessä edellä esitettyä ongelmaa tarkastellaan erityisesti yhden keskeisen konkreettisen tapauksen (hyökkäys Irakiin) valossa.

Irakin sota (20.3.2003 – 15.12.2011)

Irakin sodalla((Irakin sodasta ks. Kuosma: Terrorivaltion tilinpäätös, s. 22–34.)) tarkoitetaan tässä yhteydessä George W. Bushin hallinnon 20.3.2003 aloittamaa aseellista konfliktia Irakissa, jossa USA:n (ja Britannian) johtama kansainvälinen ”koalitio” (liittouma) syrjäytti Saddam Husseinin hallinnon vuonna 2003. USA:n johtama liittouma aloitti maahyökkäyksen Irakiin 20.3. (1) ilman YK:n turvallisuusneuvoston valtuutusta ja (2) sotaa virallisesti julistamatta. Nopean etenemisen myötä koalition joukot valtasivat Basran 6. päivänä huhtikuuta ja Bagdadin 9. huhtikuuta (2003). USA:n tukemat kurdien Peshmerga-joukot valtasivat Kirkukin 10.4. (2003). Viimeisenä merkittävänä kaupunkina USA:n joukot miehittivät Tikritin huhtikuun 15. päivänä (2003). Saddam Husseinin syrjäyttämisen jälkeen konflikti jatkui liittouman vastaisen sissisodan muodossa sekä osin sisällissotana. (Yksi selkkauksen muodoista oli Irakin etnisten ja uskonnollisten ryhmien välinen sisällissota.)

Vuoden 2003 valloituksen ja sitä seuranneen Saddam Husseinin hallinnon kaatamisen suorittivat halukkaiden koalitio (”Coalition of the Willing”), jota johtivat (Bushin) USA ja (Tony Blairin) Britannia. Liittoumaan osallistui 49 valtiota, joista sotilasoperaatioihin kuusi valtiota. Pohjoisessa taisteluun liittyi myös yli 50.000 Irakin kurdia.

Toukokuun 1. päivänä 2003 Bush julisti suuret taistelut päättyneiksi, minkä ymmärrettiin tarkoittavan sodan päättymistä ja miehitysvallan alkamista. L. Paul Bremer luovutti hallinnon USA:n tukemalle Irakin väliaikaiselle hallitukselle 28.6.2004, jolloin USA:n johtaman halukkaiden koalition suorittama miehitys muodollisesti päättyi. (Lewis Paul Bremer III toimi Irakin jälleenrakennus- ja humanitaarisen avun viraston johtajana Irakin sodan ”suurten taistelujen” päätyttyä, 6. toukokuuta 2003 alkaen. Toimessaan koalition väliaikaisen sotilashallinnon päämiehenä 11.5.2003 alkaen hän oli vastuussa USA:n puolustus-ministerille, kunnes Irakille palautettiin rajoitettu suvereniteetti 28.6.2004.) USA:n ja muiden koalitioon kuuluvien maiden sotilaita oli kuitenkin edelleen maassa ja ne olivat aktiivisesti osallisina konfliktissa.

Barack Obaman tultua valituksi USA:n presidentiksi Irakin tilannetta ryhdyttiin arvioimaan uudelleen. Obama oli luvannut lopettaa sodan Irakissa ja myöhemmin myös Afganistanissa. Elokuun 31. päivänä 2010 Obama ilmoitti USA:n sotatoimien olevan ohi Irakissa. Maahan jäi kuitenkin vielä 50.000 yhdysvaltalaissotilasta muun ohessa koulutustehtäviin. Britannian joukot vetäytyivät Irakista 22.5.2011. USA puolestaan veti viimeisetkin sotilaansa pois joulukuussa 2011.

Irakin sodassa kuoli vuoteen 2011 mennessä noin 4.500 USA:n sotilasta ja haavoittui kymmeniä tuhansia. Kuolleiden irakilaissotilaiden määrää ei tiedetä. Sota vaati 80.000–100.000 siviiliuhria. Sodassa kuolleiden irakilaissiviilien määristä on tosin esitetty varsin ristiriitaisia tietoja.

Irakin sotaa Yhdistyneen kuningaskunnan näkökulmasta selvittäneen tutkintakomitean (Chilcot-raportti) puheenjohtajan Sir John Chilcotin mukaan ”sota ja sen jälkeinen aika vuodesta 2009 lähtien johti ainakin 100.000 irakilaisen kuolemaan. Heistä useimmat olivat siviilejä. Yli miljoona on joutunut pakenemaan kodeistaan.”

Kidutusta Abu Ghraibin vankilassa

Bushin hallinnon toimenpiteistä alkunsa saanut Abu Ghraibin vankilan kidutusskandaali ((Kidutuksesta Abu Ghraibin vankilassa ks. Kuosma: Terrorivaltion tilinpäätös, s. 35–42.)) paljastui suurelle yleisölle televisiolähetyksessä huhtikuussa 2004. Tuolloin 60 Minutes II -ohjelma julkisti yhdysvaltalaisten sotilasvanginvartijoiden ottamia valokuvia vankien pahoinpitelyistä ja kidutuksista irakilaisessa Abu Ghraibin vankilassa. Vankilaan teljettyjä vankeja oli kidutettu esimiesten määräyksestä tai oma-aloitteisesti. Tapahtumista levisi valokuvia internetiin, mikä aiheutti maailmanlaajuisen kohun.

Tammikuussa 2004 USA:n armeijan sotilaspoliisi, kersantti Joseph Darby sai haltuunsa cd-rom -levyn, jolle oli tallennettu valokuvia vankien kidutuksista. Hän ilmoitti kuvista esimiehilleen, jolloin liittouman komentaja, kenraaliluutnatti Ricardo Sanchez määräsi asiasta tutkinnan. Kenraalimajuri Antonio Taguba luovutti 4. huhtikuuta (2004) tutkinnasta laaditun 53-sivuisen raportin, joka määrättiin salaiseksi.

Taguban raportin valmistuttua 17 sotilasta, mukaan lukien laitoksen aiempi johtaja, prikaatinkenraali Janis Karpinski, vapautettiin palveluksesta. Taguba nimesi myös muita sotilaita, mutta skandaalin tultua julki osa nimetyistä sotilaista oli edelleen työssä vankilassa.

Sotilaita on syytetty ja tuomittu lyhytmittaisiin vankeusrangaistuksiin vankien pahoinpitelystä, kiduttamisesta ja nöyryyttämisestä. Vankeja oli muun muassa pakotettu syömään ruokansa wc-pöntöstä ja riisumaan kaikki vaatteensa, peloteltu sotilaskoirilla, uhattu ampumisella sekä lyöty ja potkittu. Lisäksi islaminuskoisia vankeja oli pakotettu juomaan alkoholia ja syömään sianlihaa. Julkisuudessa on liikkunut tietoja myös USA:n tiedusteluelinten suorittamista kirjaamattomista pidätyksistä ja vartijoille annetuista kidutusta koskevista ohjeista. Virallisen selityksen mukaan ihmisoikeusloukkaukset olivat yksittäisten sotilaiden suorittamia, mutta on väitetty, että kidutustoimet olivat saaneet varsin korkean tason hyväksynnän.

Bushin hallinnon puolustusministerin Donald Rumsfeldin mukaan kidutuksista on olemassa lisätodisteita, joita ei ole näytetty yleisölle. The New Yorkerin tutkiva journalisti Seymour Hersh on väittänyt miesvankeja pakotetun homoseksuaaliseen seksiin. Bushin hallinto ei julkaissut kysymyksessä olevia videonauhoja.

Guantánamo Bay Detention Camp

Guantánamo Bay (GTMO tai Gitmo) on 116 neliökilometrin kokoinen USA:n laivastotukikohta Kuubassa Guantánamon lahden rannalla, lähellä Guantánamon kaupunkia.((Guantánamo Bay Detention Campista ks. Kuosma: Terrorivaltion tilinpäätös, s. 43–49.))

Tammikuusta 2002 lukien Guantánamon tukikohdassa on säilytetty yhteensä 775 vangittua henkilöä, jotka ovat edustaneet 42 eri kansalaisuutta. Suurin osa vangeista oli vangittu Afganistanissa, mutta joukossa on ollut myös muun ohella Bosniassa ja Pakistanissa vangittuja. Guantánamon vankileirille tuotiin ensimmäiset vangit tammikuun 10. päivänä 2002 Afganistanista.

Ensimmäinen erä vankeja vapautettiin Guantánamon vankileiriltä lokakuussa 2002. Syyskuussa 2007 Guantánamon vankileirillä oli jäljellä 340 vankia ja vuoden 2008 toukokuussa 270 vankia. Tammikuussa 2016 leirillä pidettiin vielä 105 vankia.

Amnesty International on vaatinut leirin sulkemista. Amnesty International on vaatinut lisäksi joko puolueettoman oikeudenkäynnin järjestämistä leirillä vangittuina pidetyille tai heidän vapauttamistaan.

Bushin hallinto luokitteli Guantánamon vankileirillä pidetyt vangit ”laittomiksi taistelijoiksi”, jottei heillä olisi lailliselle taistelijalle kuuluvaa sotavangin asemaa, mikä olisi taannut heille Genèven sopimuksen mukaiset oikeudet. ’Laittoman taistelijan’ käsitettä ei ole aikaisemmin ollut olemassa. Järjestelyllä pyrittiin luomaan oikeustila, jonka vallitessa ei olisi välttämätöntä noudattaa kiinni otettujen osalta minkään maan lakia tai kansainvälistä sopimusta. Ensimmäisinä viitenä vuotena vain kymmenen vankia sai rikossyytteen.

Yhdistyneiden kansakuntien (YK) teettämässä vankileiriraportissa päädyttiin suosittamaan Guantánamon vankileirin sulkemista. Myös Euroopan unioni on päätynyt samalla kannalle.

Passitus Guantánamo Bayn tukikohdan pidätyskeskukseen on Amnesty Internationalin vuonna 2006 julkistetun raportin mukaan merkinnyt tuomiota elinikäiseen kärsimykseen, tuskaan ja häpeään. Osa Guantánamossa pidettävien vankien omaisista ei ole tiennyt, missä heidän omaisensa olivat tai olivatko he edes elossa. Joidenkin vankien omaiset olivat tienneet, että USA piti tai oli pitänyt heidän sukulaisiaan vangittuina, mutta he olivat kuulleet vain vähän (tai eivät mitään) Guantánamon vankileiriltä.

Amnesty Internationalin raportin mukaan useat vangit olivat yrittäneet Guantánamossa itsemurhaa, koska he eivät kestäneet kidutusta, vankilan olosuhteita ja tilanteen epämääräisyyttä.

”Terrorismin vastaisen sodan” ihmisoikeusloukkaukset

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International on tuominnut jyrkästi kaikki siviileihin kohdistuvat väkivallanteot, kuten terrori-iskut, ja pitää terrorismin torjuntaa tärkeänä siviilien turvallisuuden takaamiseksi kaikkialla maailmassa. Hallitusten tiukat toimet terrorismia vastaan ovat kuitenkin johtaneet vakaviin ihmisoikeusloukkauksiin. Bushin hallinnon käymä ”terrorismin vastainen sota” on rappeuttanut kansainvälisten ihmioikeusnormien kunnioittamista.

Vuoden 2001 syyskuussa tapahtuneiden ”terrori-iskujen” jälkeen Bushin hallinto käynnisti kansainvälisen ”terrorismin vastaisen sodan”, jossa käytetyt keinot johtivat vakaviin ihmisoikeusloukkauksiin ympäri maailmaa. Ihmisoikeuksia loukattiin ja kansalaisvapauksista tingittiin ”kansallisen turvallisuuden” nimissä.

Kidutuksen kielto on yksi niistä ehdottomista ja perustavanlaatuisista ihmisoikeuksista, joita Bushin hallinnon määräyksiin perustuvilla ”terrorismin vastaisilla toimilla” räikeästi loukattiin. Useista CIA:n pidätyskeskuksista on saatu luotettavia tietoja vankien kidutuksesta. Noiden pidätyskeskusten joukossa ovat olleet Abu Ghraibin vankila Irakissa ja Guantánamo Bayn sotilastukikohta.

Amnesty Internationalin mukaan Bushin hallinto syyllistyi ”terrorismin vastaisissa toimissaan” vakaviin ihmisoikeus-loukkauksiin. ”Terrorismin vastaisten toimien” yhteydessä epäiltyjä henkilöitä on siepattu ja siirretty laittomasti USA:n ylläpitämiin salaisiin pidätyskeskuksiin.

Satoja ihmisiä vangittiin laittomasti Guantánamon vankileirille, jossa heitä on pidetty julmissa, epäinhimillisissä ja halventavissa olosuhteissa. Bushin hallinto myönsi kidutuksen ja muun epäinhimillisen kohtelun sekä pidätti itselleen oikeuden harjoittaa kidutusta myös vastaisuudessa.

Ihmisoikeusloukkausten tultua julki Bushin hallinto ei tehnyt riittävästi niiden lopettamiseksi. Syytöksiä ei tutkittu eikä syyllisiä saatettu oikeuden eteen. Pahimmillaan Bushin hallinto edesauttoi kansainvälisiin rikoksiin syyllistyneiden henkilöiden rankaisemattomuutta. Syyskuun 11. päivän (2001) iskut eivät Amnesty Internationalin mukaan oikeuttaneet Bushin hallintoa ihmisoikeusloukkauksiin.

Punaisen Ristin kansainvälisen komitean (ICRC) mukaan vankien kohtelua USA:n keskustiedustelupalvelun CIA:n salaisissa vankiloissa ympäri maailman oli pidettävä kidutuksena.

ICRC:n salaisen selonteon (vuodelta 2007) mukaan CIA:n kuulustelijat olivat käyttäneet vankiloissa julmaa, epäinhimillistä ja alentavaa kohtelua, mikä rikkoi kansainvälistä oikeutta. Selonteon olivat laatineet ICRC:n edustajat, jotka olivat saaneet luvan tavata neljätoista CIA:n salaisissa vankiloissa säilytettyä vankia. Heidät oli vuonna 2006 siirretty Guantánamon vankileirille.

Kritiikistä Bushin hallintoa kohtaan

Ihmisoikeusjuristit ja kansainväliset ihmisoikeusjärjestöt ovat syyttäneet Bushin hallintoa lukemattomista rikoksista ja oikeudenloukkauksista. Näistä mainittakoon ainoastaan kansainvälisen oikeuden ja YK:n peruskirjan vastaiset hyökkäyssodat (hyökkäykset Afganistaniin ja Irakiin) sekä pidätettyjen ja vangittujen henkilöiden järjestelmällinen kidutus ja muu epäinhimillinen kohtelu. Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International on syyttänyt Bushin hallintoa kidutuksesta ja etenkin vesikidutuksen käytöstä.

Rauhan- ja konfliktintutkija Johan Galtungin mielestä George W. Bush tulisi nähdä kansainvälisessä tuomioistuimessa. Kannanottonsa tueksi Galtung on viitannut siihen tosiseikkaan, että Bush johti maailman sotaan valheiden avulla.

Ehkäpä ’kaunopuheisin’ ja samalla hurjin julkistettu kritiikki George W. Bushia kohtaan on esitetty kirjailija Harold Pinterin Nobel-puheessa (7.12.2005), jossa hän totesi muun ohella seuraavaa:

”Kansalaisena minun on kysyttävä: mikä on totta, mikä valhetta? […] – Irakin sota oikeutettiin Saddam Husseinin väitetyillä joukkotuhoaseilla, joista jotkut voitaisiin laukaista kolmessa vartissa kylvämään kauhistuttavaa tuhoa. Meille vakuutettiin tämän olevan totta. Se ei ollut totta. Meille kerrottiin Irakilla olleen suhteet al-Qaidaan ja osavastuu syyskuun yhdennentoista päivän hirmutöistä New Yorkissa. Meille vakuutettiin tämän olevan totta. Se ei ollut totta. Meille kerrottiin, että Irak uhkasi maailman turvallisuutta. Meille vakuutettiin tämän olevan totta. Se ei ollut totta. – Totuus on jotain kokonaan muuta. Totuus liittyy siihen, miten Yhdysvallat ymmärtää asemansa maailmassa, ja kuinka se mielii asemaansa käyttää. – 

Mutta ennen kuin jatkan tässä hetkessä, haluaisin tarkastella lähimenneisyyttä, jolla tarkoitan Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa toisen maailmansodan jälkeen. […] Väitän […], että […] USA:n rikokset on viety muistiin ylimalkaisesti, niitä ei ole lainkaan dokumentoitu, puhumattakaan [siitä, että ne olisi] tunnistettu, puhumattakaan [siitä, että ne olisi] myönnetty rikoksiksi. […] – Ajatelkaa Guantánamo Baytä. Satoja ihmisiä vangittuina yli kolme vuotta ilman syytettä, ilman asianajajaa tai oikeudenkäyntiä, ikuisesti pidätettyinä. Tällaista täysin epäoikeutettua järjestystä pidetään yllä Genèven sopimuksen vastaisesti. […] Tähän rikolliseen loukkaukseen syyllistyy valtio, joka on julistanut itsensä ’vapaan maailman johtajaksi’. 

Mietimmekö Guantánamo Bayn asukkeja? Mitä media sanoo heistä? […] Tällä hetkellä monet heistä ovat nälkälakossa, pakkoruokinnassa, myös Isossa-Britanniassa vakituisesti asuvat. Pakkoruokinnassa ei kursailla. Ei rauhoittavia eikä puudutusaineita. Putki vain nenästä kurkkuun. Siinä oksentaa verta. Se on kidutusta. Mutta mitä Ison-Britannian ulkoministeri on sanonut tästä? Ei mitään. Entä pääministeri? Ei mitään. – Miksei? Koska Yhdysvallat on sanonut: Guantánamo Bayn toimien arvosteleminen on epäystävällisyyden osoitus. Olet meidän puolellamme tai meitä vastaan. Niinpä Blair pitää suunsa kiinni. 

Irakin miehitys oli rosvoretki, räikeää valtioterrorismia, ja osoitti kansainvälisen oikeuden täydellistä halveksuntaa. Miehitys oli mielivaltainen sotatoimi, jolle antoivat potkua valheet toisensa perään sekä median ja sen kautta yleisön sumeilematon manipulointi. Tarkoituksena oli vakiinnuttaa Yhdysvaltojen sotilaallinen ja taloudellinen kontrolli Lähi-idässä verhoamalla hanke kansan vapauttamiseksi – viimeisenä keinona kun muut verukkeet oli jouduttu hylkäämään. Näyttävä sotilaallisen voiman osoitus, jonka vuoksi tuhansia ja taas tuhansia syyttömiä ihmisiä surmattiin ja silvottiin. – Olemme tuoneet Irakin kansalle kidutusta, rypälepommeja, köyhdytettyä uraania, lukemattomia satunnaisia murhia, hätää, rappiota ja kuolemaa ja kutsuneet sitä ’vapauden ja demokratian tuomiseksi Lähi-itään’.((Harold Pinter: The Nobel Prize in Literature 2005; http://nobelprize.org/nobel_prizes/ literature/laureates/2005/pinter-lecture-e.html))

Bushin hallinnon ulkopolitiikan taustaideologiasta

Zbigniew Kazimierz Brzezinski on valtiotieteilijä, joka toimi aluksi demokraattisen presidentin Jimmy Carterin turvallisuuspoliittisena neuvonantajana (1977–1981). Brzezinski säilytti arvovaltaisen asemansa myös republikaanisten presidenttien kaudella. Brzezinskin oppikirjaksi kirjoitettu teos, vuonna 1997 julkaistu The Grand Chessboard: American Primacy and Its Geostrategic Imperatives (1997), on vaikuttanut USA:ssa uuskonservatiiviseen ulkopoliittiseen ajatteluun. Kirjan mukaan USA:n tulisi pureutua Persianlahdelle ja Keski-Aasiaan öljynsaannin varmistamiseksi ennen kuin Venäjä saavuttaa entisen suurvaltastatuksensa ja palaa voimatekijäksi itsenäistyneisiin entisiin neuvostotasavaltoihin, ja ennen kuin voimistuva Kiina ehtii pureutumaan alueelle. Brzezinski on verrannut Keski-Aasiaa 1900-luvun Jugoslaviaan levottomuuksien ja epävakauden lähteenä.((George W.Bushin hallinnon ulkopolitiikan taustaideologiasta ks. Kuosma: Terrorivaltion tilinpäätös, s. 115–122.))

Brzezinskin käsitteistössä geostrategialla tarkoitetaan ”geopoliittisten intressien hallintaa”.

The Grand Chessboard -kirjan mukaan USA oli tuolloin (vuonna 1997) shakkilaudan kuningas eli kansainvälisen järjestelmän hegemoninen valtio. Mutta kaikki tämä saattoi muuttua, jos Euraasiasta löytyisi vastapuolen kuningas eli tarpeeksi voimakas valtio tai valtioliitto, joka kykenisi haastamaan USA:n. USA:lla on Brzezinskin mukaan poikkeava asema suhteessa Euraasian valtioihin, koska se ei ole osa niitä. Mahdollisten kilpailijoiden tunnistamiseksi USA:n tuli kirjan mukaan analysoida Euraasian valtioiden toimintaa, jotta se löytäisi sellaiset aktiiviset ja dynaamiset valtiot, jotka saattaisivat aiheuttaa suoranaista haittaa USA:lle, samoin kuin sellaiset passiiviset valtiot, jotka voisivat toimia katalyytteinä aktiivisten valtioiden muutoksille. Geostrategiassa hegemoniselle valtiolle on Brzezinskin mukaan tärkeää, että (1) vasallit eivät ryhdy sotimaan toisiaan vastaan, että (2) verovelvolliset tuntevat itsensä suojatuiksi ja että (3) barbaarit eivät pääse muodostamaan liittoa keskenään.

Brzezinski ennusti vuonna 1997, että radikaalit islamin edustajat tulisivat olemaan ongelma USA:lle, koska he omasivat uskonnollisen vihan yhdysvaltalaista elämäntyyliä kohtaan. Mikäli he vielä osaisivat hyödyntää Israelin ja palestiinalaisten välistä konfliktia, he saattaisivat aiheuttaa vakavan vaaran USA:n alueellisille intresseille erityisesti Keski-Aasian ja Persianlahden alueilla. Radikaalin islamin edustajat voisivat hyödyntää terrorismia agendansa ajamiseksi. Brzezinski huomautti, että koska radikaalin islamin edustajilla ei ollut omaa yhtenäistä valtiotaan, he ilmaisivat vihansa erinäisin väkivaltaisin menetelmin. Brzezinski korosti, että Keski-Aasian kriisissä USA:n tulisi käyttää ensi sijassa ”pehmeitä menetelmiä” ja turvautua voimatoimiin vasta, jos jokin toinen valtio pyrkisi hegemoniaan tai olisi vajoamassa anarkiaan.

Bill Clintonin hallinnon aikana Persianlahden ja Keski-Aasian tilanteen kriisiytymistä pyrittiin ehkäisemään ”pehmein menetelmin”, diplomatiaa ja kansainvälisiä järjestöjä käyttäen, ja ainoastaan viime kädessä turvauduttiin sotilaalliseen voimankäyttöön. Jälkimmäisen menetelmän käyttö sen sijaan lisääntyi radikaalisti Bushin hallinnon kaudella 11.9.2001-iskujen jälkeen niin Afganistanin kuin Irakin sotien myötä.

Yhtenä Brzezinskin doktriinin (oppi) tuloksena voidaan pitää Bushin päätöstä hyökätä Afganistaniin ja aloittaa Irakin sota maaliskuussa 2003. Vapaaehtoisten koalitiota koottaessa annettiin ymmärtää, etteivät Saddam Husseinin tekemät sitoumukset öljykentistä ole enää voimassa sen jälkeen, kun USA on poistanut Saddam Husseinin vallasta. Tämä olisi koskenut YK:n kauppasaarron mahdollisesti päättyessä ranskalaista TotalFinaElf:iä, venäläistä Lukoilia sekä kiinalaista China National Petroleum Companya. Käytännön seurauksena USA:n vahvasta läsnäolosta Irakissa on, että Kiina on joutunut hakeutumaan pienten öljyntuottajien pariin varmistaakseen teollistumisensa edellyttämän lisäöljyn saatavuuden.

Bushin hallinnon voitaneen perustellusti väittää käyttäneen – tietoisesti tai tiedostamattaan – Brzezinskin oppia geostrategiasta ulkopolitiikkansa ja ainakin Irakin sodan perustana.

Brzezinskin oppi näytti langenneen otolliseen maaperään vuonna 1977 perustetussa uuskonservatiivisessa ajatushautomossa (Project for the New American Century, PNAC), joka saavutti nopeasti varsin vaikutusvaltaisen aseman USA:ssa. PNAC:in jäsenten ajatukset Irakista ja Saddam Husseinista ilmenevät keskitetysti heidän 26.1.1998 päivätystä avoimesta kirjeestään presidentti Bill Clintonille.((http://www.newamericancentury. org/ iraqclintonletter.htm))

Avoimessa kirjeessään presidentti Clintonille PNAC:in jäsenet määrittelivät yhdeksi USA:n uuden ulkopolitiikan päätehtäväksi Irakin presidentin Saddam Husseinin vallasta suistamisen. Jos Saddam jäisi valtaan, se ”vaarantaisi amerikkalaisten joukkojen sekä Israelin että maltillisten arabimaiden turvallisuuden alueella ja merkittävä osuus maailman öljyn tarjonnasta olisi vaarassa”. Avoimessa kirjeessä arvioitiin, että USA:n politiikkaa tultaisiin arvostelemaan, mutta ”harhaanjohtava vaatimus yksimielisyydestä YK:n turvallisuusneuvostossa ei voi enää rampauttaa Amerikan politiikkaa”.

PNAC 

Project for the New American Century (PNAC) oli vuonna 1997 perustettu yhdysvaltalainen, uuskonservatiivinen ajatushautomo eli think tank.((PNAC:sta ks. Kuosma: Terrorivaltion tilinpäätös, s.119–122.)) Ajatushautomo ajoi etenkin USA:n maailmanlaajuisen sotilaallisen, taloudellisen, poliittisen ja moraalisen johtajuuden asiaa. (Toimintansa nyttemmin lopettaneen) PNAC:n jäseninä ehtivät toimia muiden muassa George W. Bushin veli ja Floridan kuvernööri Jeb Bush, varapresidentti Dick Cheney, puolustusministeri Donald Rumsfeld, USA:n YK-suurlähettiläs John Bolton sekä Maailmanpankin pääjohtaja Paul Wolfowitz. Ryhmällä oli siis vahvat siteet presidentti Bushin hallintoon. PNAC kannatti voimakkaasti USA:n hyökkäystä Irakiin.

Project for the New American Centuryn ajatukset perustuivat kolmeen perusväittämään: (1) ”Amerikan johtoasema on hyväksi sekä Amerikalle että maailmalle.” (2) ”Sellainen johtoasema vaatii sotilaallista voimaa, diplomaattista tarmoa ja sitoutumista moraalisiin periaatteisiin.” (3) ”Liian harvat poliittiset johtajat puhuvat nykyään globaalin johtoaseman puolesta.”

PNAC ajoi ”sotilaallisen voiman ja moraalisen kirkkauden politiikkaa”, johon sisältyivät: (1) merkittävä lisäys USA:n sotilasmenoihin; (2) läheisemmät suhteet USA:n liittolaisiin sekä USA:n arvoille ja eduille vihamielisten hallitusten haastaminen; (3) poliittisen ja taloudellisen vapauden edistäminen USA:n ulkopuolella; (4) USA:n turvallisuudelle, vauraudelle ja periaatteille ystävällisen kansainvälisen järjestyksen ylläpitäminen ja laajentaminen

PNAC vaati pitkään USA:ta sanoutumaan irti vuonna 1972 USA:n ja Neuvostoliiton välillä solmitusta ABM-sopimuksesta. Vuonna 2002 presidentti Bushin hallitus toimikin vaatimuksen mukaisesti. PNAC kannatti USA:n asevoimien kuudennen puolustushaaran, avaruusvoimien (U.S. Space Forces), perustamista, tavoitteena avaruuden sotilaallinen hallinta.

Syyskuussa 2000 PNAC julkaisi 90-sivuisen raportin nimeltä Rebuilding America’s Defenses: Strategies, Forces, and Re-sources For A New Century, jossa PNAC esitteli ajatuksiaan USA:n globaalista johtajuudesta.((Sanotusta raportista ks. Kuosma, m.t., s. 120–122.)) Raportissa todettiin, että mikäli diplomatian ja pakotteiden avulla ei saavutettu tuloksia, USA:n oli oltava valmis käyttämään sotilaallista voimaa. USA:n sotavoimat tuli sijoittaa uudelleen, sillä kylmän sodan loputtua tilanne oli muuttunut. Uusia pysyviä sotilastukikohtia tuli perustaa Kaakkois-Eurooppaan ja Kaakkois-Aasiaan, mikä mahdollistaisi lentotukialusten vähentämisen ja säästäisi resursseja.

Project for the New American Century joutui huomattavan kritiikin kohteeksi. Arvostelijoiden mukaan USA:n ”maailmanjohtajuus” ei ollut hyväksi maailmalle eikä edes USA:lle itselleen. Eräät arvostelijat katsoivat, että PNAC:n tavoitteena oli koko maailman imperialistinen alistaminen USA:n valvontaan. USA:n ulkopolitiikan arvostelijat tarttuivat PNAC:n ajatukseen USA:sta maailman ainoana supervaltana (hypervalta).

Rebuilding America’s Defences -raportissa mainittiin ”katastrofaalinen ja katalyyttinen tapahtuma – kuten uusi Pearl Harbor”, joka kiihdyttäisi muuten hidasta muutosta USA:n globaalin hallinnan suuntaan. Eräät tarkkailijat ovat pitäneet tätä todisteena siitä, että Bushin hallinto oli 11.9.2001 iskujen takana tai että Bushin hallinto salli kyseiset iskut päästäkseen tavoitteisiinsa: Talibanin ja Saddam Husseinin eliminointi sekä Afganistanin ja Irakin miehitys. Tarkkailijat ovat viitanneet usein muun ohella seuraavaan raportin kohtaan: ”kehittyneet biologisen sodankäynnin muodot, jotka voidaan suunnata tiettyihin genotyyppeihin, saattavat muuttaa biologisen sodankäynnin kauhun valtakunnasta poliittisesti käyttökelpoiseksi työkaluksi.” (Genotyyppi eli perimätyyppi on yksilön vanhemmiltaan perimien kaikkien geenimuotojen kokonaisuus.)

PNAC:in edellä mainitun presidentti Bill Clintonille osoitetun avoimen kirjeen (26.1.1998) 18 allekirjoittajasta 11 nimitettiin huomattaviin asemiin Bushin hallinnossa. Bushin hallinto toteutti PNAC:in kirjeessä ja PNAC:in syyskuussa 2000 julkaistussa raportissa vaadittua ja viitoitettua politiikkaa. Bushin hallinnon kansainvälistä oikeutta räikeästi loukanneen ulkopolitiikan keskeiset tekijät ja vaikuttajat ovat näin ollen varsin hyvin selvillä.

Kysymyksessä olevat yksitoista uuskonservatiivia muodostivat yhdessä varapresidentti Dick Cheneyn kanssa sen Bushin hallinnon ’virkamiesklikin’, joka ohjaili tapahtumia PNAC:in osoittamaan ja haluamaan suuntaan.

Irakin sodan laittomuus

Kansainvälisen oikeuden asiantuntijat ja lakimiehet varoittivat USA:ta ja Britanniaa toistuvasti siitä, että niiden hyökkäys Irakiin olisi kansainvälisen oikeuden mukaan laiton ja rikollinen teko, mikäli se tapahtuisi ilman YK:n turvallisuus-neuvoston valtuutusta. YK:n turvallisuusneuvostolla on toimivalta antaa valtuutus voimankäyttöön ainoastaan YK:n peruskirjassa määrätyin edellytyksin. Nuo edellytykset eivät Irakin tapauksessa täyttyneet. Jos turvallisuusneuvosto poikkeaisi valtuutusta antaessaan peruskirjan määräämistä edellytyksistä, se itse syyllistyisi peruskirjan rikkomiseen.

Lontoolaisten lakimiesten Rabinder Singhin ja Charlotte Kilroyn mukaan hyökkäys Irakiin oli kansainvälisen oikeuden mukaan laiton. Public Interest Lawyers -järjestöä edustava Phil Shiner on todennut, että YK:n turvallisuusneuvoston marraskuussa 2002 hyväksymä päätöslauselma 1441 ei valtuuttanut sotilaallista interventiota.

Shiner on huomauttanut, että kun päätöslauselma 1441 esiteltiin turvallisuusneuvostolle, sekä USA että Britannia väittivät, ettei tekstissä ollut mitään salaisia sodan laukaisijoita.

Kansainvälinen oikeus ei tunne Bushin hallinnon tarkoittamaa ”ennaltaehkäisyä”. Kuusitoista Lontoon, Oxfordin, Cambridgen ja Pariisin korkeakoulujen kansainvälisen oikeuden professoria ja tohtoria julkaisi 7.3.2003 The Guardian -lehdessä kirjeen, jossa todettiin, että

”julkisesti saatavissa olevan tiedon perusteella sotilaallisen voiman käytölle Irakia vastaan ei ole kansainvälisen oikeuden mukaan mitään oikeutusta”.

”YK:n peruskirja kieltää voimankäytön vain kahdella poikkeuksella: yksilöllinen tai kollektiivinen itsepuolustus vastauksena aseelliseen hyökkäykseen ja turvallisuusneuvoston valtuuttama toiminta kollektiivisena vastauksena rauhaan kohdistuvalle uhalle, rauhan rikkomiselle tai hyökkäysteolle. Tällä hetkellä ei ole mitään perusteita väitteelle sellaisen voiman käytöstä itsepuolustukseksi.”

Kirjeessä puututtiin myös Bushin hallinnon kehittämään oppiin ”ennaltaehkäisevästä sodasta”:

”Opilla ennaltaehkäisevästä itsepuolustuksesta sellaista hyökkäystä vastaan, joka saattaisi ilmetä jonain kuviteltavissa olevana tulevana aikana, ei ole mitään pohjaa kansainvälisessä oikeudessa.”

Kirjeessä kommentoitiin myös Britannian pääministerin Tony Blairin veto-oikeutta koskevaa tulkintaa:

”Ennen kuin sotilaalliseen toimintaan Irakia vastaan voidaan laillisesti ryhtyä, turvallisuusneuvoston on täytynyt osoittaa selvästi ilmaistu hyväksymisensä. Se ei ole vielä tehnyt niin. Veto-oikeudella torjuttu päätöslauselma ei voisi tarjota sellaista hyväksymistä. Pääministerin väitteellä, jonka mukaan tietyissä olosuhteissa vetosta tulee ’kohtuuton’ / ’järjetön’ [unreasonable] ja se voidaan jättää huomioon ottamatta, ei ole mitään perustaa kansainvälisessä oikeudessa.”

Torontolaisen Yorkin yliopiston oikeustieteen professori Michael Mandel on lehtikirjoituksessaan Toronto Starissa((”The UN’s Crucial Role”. Toronto Star 10.3.2003.)) yhtynyt tunnetun rauhanaktivistin, pakistanilaissyntyisen journalistin Tariq Alin lausuntoon, jonka mukaan YK:n tukema sota Irakia vastaan olisi yhtä moraaliton ja epäoikeutettu kuin Pentagonin omin päin aloittama sotakin, koska kyse olisi samasta sodasta. ”Ali on oikeassa. Moraaliton ja epäoikeutettu sota ei ole vähemmän sellainen sen vuoksi, että turvallisuusneuvosto taipuu USA:n painostukseen ja valtuuttaa sen.”

Mandelin mukaan tämä ei kuitenkaan merkitsisi, että turvallisuusneuvoston valtuutus olisi yhdentekevä. Moraaliton ja epäoikeutettu sota, jota käytäisiin YK:n turvallisuusneuvoston valtuutuksella, täyttäisi edelleen Nürnbergin oikeudenkäynnissä määritellyn ”suurimman kansainvälisen rikoksen” tunnusmerkit, mutta sellainen sota olisi siinä tapauksessa kiedottu väärän laillisuuden kaapuun, mikä sodalta muuten puuttuisi. YK:n turvallisuusneuvoston valtuutus antaisi ihmisille väärän vaikutelman, että maailma olisi sodan takana ja jopa että sellainen sota olisi laillinen.

Mandel muistutti, että YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselma 1441 esitti Irakille paljon vaatimuksia, joista monet olivat täysin kohtuuttomia. Mutta päätöslauselma ei sanonut tai edes vihjannut, että jokin valtio tai valtioryhmä voisi hyökätä maahan, joka ei ole kyennyt täyttämään noita vaatimuksia. Päätöslauselma sanoi ainoastaan, että turvallisuusneuvoston vastuulla oli päättää, oliko ja missä määrin vaatimuksia noudatettu ja mitä asian johdosta tulisi tehdä. Turvallisuusneuvosto saattoi toimia laillisesti vain, mikäli yhdeksän sen 15 jäsenestä äänestäisi puolesta, eikä yksikään viidestä pysyvästä jäsenestä käyttäisi veto-oikeuttaan.

USA:lla ei ollut Mandelin mukaan mitään laillista tai moraalista oikeutta aloittaa sotaa Irakia vastaan. Hän muistutti kuitenkin, että jos turvallisuusneuvosto antaisi sodan aloittamiseen valtuutuksen, sellainen valtuutus loukkaisi YK:n peruskirjaa niin karkeasti, että se merkitsisi turvallisuusneuvoston loppua arvovaltaisena elimenä.

Suomalainen asiantuntija-arvio hyökkäyksestä Irakiin

”Hyväksyttävä esimerkki veto-oikeuden käytöstä oli […] Venäjän ja Ranskan käyttämä veto vuonna 2003 Yhdysvaltojen vaatiessa TN:n [turvallisuusneuvoston] valtuutusta hyökkäykselle Irakiin. Yhdysvaltojen ja Britannian perustelut hyökkäystarpeelle olivat oikeudellisesti riittämättömät ja osoittautuivat sitä paitsi myöhemmin valheellisiksi. Yhdysvaltojen johtaman länsimaisen koalition hyökkäys Irakiin oli näin ollen räikeässä ristiriidassa YK:n peruskirjan kanssa.” ((Lauri Hannikainen: Kansainvälisen oikeuden käsikirja [2014], s. 44; ks. myös m.t., s. 94.))

Arvio Irakiin hyökkäyksestä kansainvälisen oikeuden valossa

YK:n peruskirjassa kielletään voimankäyttö kahta poikkeusta lukuun ottamatta. Niistä ensimmäinen on YK:n turvallisuus-neuvoston voimatoimet oikeuttava päätöslauselma, joka voidaan hyväksyä rauhan rikkomisen uhan, rauhan rikkomisen tai hyökkäysteon seurauksena (ks. YK:n peruskirjan 39, 41 ja 42 artikla). Mikään  ennen Irakiin hyökkäämistä annettu Irakia koskeva päätöslauselma (päätöslauselma 1441 mukaan lukien) ei oikeuttanut USA:n (Bushin hallinnon) hyökkäystä Irakiin.

Toisen poikkeuksen muodostaa YK:n peruskirjan mukainen erillinen tai kollektiivinen itsepuolustus vastauksena aseelliseen hyökkäykseen.((Ks. YK:n peruskirjan 51 artikla.)) Bushin hallinto esitti 11.9.2001-iskujen (New Yorkin WTC-rakennuksiin ja Pentagoniin) muodostaneen sellaisen hyökkäyksen. Tällainen argumentti ei oikeuttanut niitä sotatoimia, joihin USA (presidentti George W. Bushin hallinto) ryhtyi, koska mikään tosiseikka ei osoittanut Irakin olleen kysymyksessä olevien tekojen takana (vaikka iskut olisi sinänsä määritelty aseelliseksi hyökkäykseksi, mikä kysymys oli itse asiassa varsin kiistanalainen).

USA vetosi sotatoimiensa oikeutukseksi ”ennakoivaan itsepuolustukseen”. Tuon termin käytöllä sotatoimet pyrittiin esittämään välttämättömiksi, jotta vihollisen mahdollinen hyökkäys voitiin estää. Kiertämättömäksi ongelmaksi kuitenkin jäi se tosiasia, ettei kansainvälisestä oikeudesta löytynyt (eikä löydy) tukea sanotunlaisen ”ennakoivan itsepuolustuksen” käsitteelle. Mainittu käsite oli (ja on) toisin sanoen kansainvälisen oikeuden vastainen.

Summa summarum: USA:n (Bushin hallinto) sotatoimet Irakia vastaan olivat vailla kansainvälisen oikeuden oikeutusta. USA:n (Bushin hallinto) hyökkäys Irakiin oli siis laiton ja muodosti uhan kansainväliselle oikeusjärjestykselle.

Lopuksi

Britanniassa julkistettiin keskiviikkona 6.7.2016 Yhdistyneen kuningaskunnan roolia Irakin sodassa selvitelleen tutkintakomitean raportti. Tässä niin kutsutussa Chilcot-raportissa luodataan muun ohella Tony Blairin hallituksen toimia Irakin sodan alla 2003. Työryhmä syyttää Blairin vieneen Britannian sotaan, vaikka kaikkia rauhanomaisia keinoja ei vielä ollut käytetty.

Chilcot-raportin mukaan Britannia päätti hyökätä Irakiin jo ennen kuin kaikki rauhanomaiset keinot oli käytetty. Sotatoimet eivät olleet hyökkäyshetkellä viimeinen keino. Maaliskuussa 2003 ei ollut mitään syytä epäillä, että Irakin johtaja Saddam Hussein olisi muodostanut välittömän uhkan. Tuossa vaiheessa YK:n turvallisuusneuvoston enemmistö kannatti vain YK-tarkastuksia ja tarkkailua.

Raportin mukaan Irakin joukkotuhoaseiden uhka esitettiin varmuudella, joka ei ollut oikeutettu. Tiedustelutiedot eivät olleet vakuuttaneet, että Saddam oli jatkanut kemiallisten ja biologisten aseiden tuotantoa. Tiedustelutietoja oli esitetty tahallaan väärässä valossa. Päätökset hyökkäyksestä tehtiin vääristellyn tiedon perusteella.

Chilcot-raportti on sangen raskauttava paitsi Blairin hallinnolle epäsuorasti myös George W. Bushin hallinnolle.

Nobel-palkittu kirjailija Harold Pinter totesikin profeetallisesti jo vuonna 2005 seuraavaa:

”Montako ihmistä pitää tappaa ennen kuin käy massamurhaajasta ja sotarikollisesta? Satatuhatta? Siinä on enemmän kuin tarpeeksi, ajattelisin. Siksi on oikeudenmukaista, että Bush ja Blair tuodaan kansainvälisen rikostuomioistuimen eteen. Bush on kuitenkin ollut ovela. Hän ei ole ratifioinut tätä tuomioistuinta. Sen vuoksi hän on varoittanut, että jos yksikin yhdysvaltalainen sotilas tai poliitikko joutuu syytetyksi tässä oikeudessa, hän lähettää paikalle merijalkaväen. Mutta Tony Blair on tunnustanut oikeuden ja on asetettavissa syytteeseen.”

 

 

Lähteet

Amnesty International Annual Report 2015/2016. The State of the World’s Human Rights. https://www.amnesty.org/en/latest/research/2016/02/annual-report-201516/

Brzezinski, Zbigniew: The Grand Chessboard: American Primacy and Its Geostrategic Imperatives. Basic Books 1997.

Case concerning the Military and Paramilitary Activities in and against Nicaragua (Nicaragua v. United States of America), Judgment of 27 June 1986. http://www.icj-cij.org/docket/?sum=367&p1=3&p2=3&case=70&p3=5

Chossudovsky, Michel: The Globalization of War: America’s “Long War” against Humanity. Global Research Publishers, Montreal 2015.

Galtung, Johan: Rauhanomaisen puolustuksen strategia. Suomentaneet Sirpa Mikkonen ja Kaarina Mäkelä. Into. Latvia  2016.

Galtung, Johan: Uusi fasismi pohjautuu pelon lietsontaan. Vieraskynä. Helsingin Sanomat 18.7.2013.

Hannikainen, Lauri ja Timo Koivurova: Kansainvälisen oikeuden käsikirja.| Tietosanoma. Tallinna 2014.

Kuosma, T.: Nürnbergin oikeudenkäynti. Livres ’Belles-Lettres’ 2013.

Kuosma, T.: Terrorivaltion tilinpäätös. Livres ’Belles-Lettres’ 2008.

Losurdo, Domenico: Liberalismin musta kirja. Suomennos: Pauliina De Anna. Into. Riika 2013.

Palme, Olof: En levande vilja. Urval: Hans Dahlgren et al. i samråd med Olof Palmes familj. Tidens förlag/Stockholm. Finland 1987.

Pinter, Harold: Art, Truth & Politics. Nobel Lecture. http://www.nobelprize.org/nobel_prizes/literature/laureates/2005/pinter-lecture-e.html

Pinter, Harold: Taide, totuus ja politiikka. Nobel-puhe. http://uusi.voima.fi/blog/arkisto-voima/taide-totuus-ja-politiikka/

Rome Statute of the International Criminal Court (17.7.1998) (U.N. Doc. A/CONF.183/9).

Sipilä, Annamari: Irak-raportti: Britannia lähti sotaan hatarin perustein – Blair katui virheitä vapisevalla äänellä. Helsingin Sanomat 6.7.2016. http://www.hs.fi/ulkomaat/a1467768428209

Tasavallan presidentin asetus Kansainvälisen rikostuomioistuimen Rooman perussäännön voimaansaattamisesta sekä perussäännön lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja perussäännön soveltamisesta annetun lain voimaantulosta (56/2002).

Tasavallan presidentin puheenvuoro YK:n yleiskokouksen 59. istunnossa New Yorkissa 21.9.2004. http://finland.se/public/default.aspx?contentid=110749&contentlan=1&culture=fi-FI

The Iraq Inquiry. http://www.iraqinquiry.org.uk/the-report/

The Report of the Iraq Inquiry. Executive Summary. Report of a Committee of Privy Counsellors. Ordered by the House of Commons to be printed on 6 July 2016. July 2016. http://www.iraqinquiry.org.uk/media/246416/the-report-of-the-iraq-inquiry_executive-summary.pdf

United Nations. http://www.un.org/en/index.html

United Nations Treaty Collection. https://treaties.un.org/Pages/ViewDetails.aspx?src=TREATY&mtdsg_no=IV-3&chapter=4&lang=en

Yhdistyneet kansakunnat. http://www.yk.fi/

Yhdistyneiden kansakuntien alueellinen tiedotuskeskus (UNRIC). https://www.unric.org/fi/

Yhdistyneiden kansakuntien peruskirja (26.6.1945).

YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus (10.12.1948).

LIITTYVÄT ARTIKKELITLISÄÄ TEKIJÄLTÄ

32 KOMMENTTIA

  3. Rumaa jälkeä on saanut aikaan tämä länsimainen arvoyhteisö. Lisätään vielä Libanonin pommitukset, entisen Jugoslavian pommitukset, sekä Syyrian ja Libyan saattaminen sekasortoon. Irak onkin jo pommitettu kvikaudelle ja Libyan tilanne uhkaa koko pohjoisen Afrikan vakautta. Paha panna pahemmaksi. Kuolleiden lukumäärää ei tiedä kukaan, siviilejä suurin osa, pakolaisia on jo miljoonittain. Eikun kotouttamaan ja työllistämään niitä jotka vielä hengissä ovat ja liikkumaan pääsevät. Muutenhan me emme voi tälle tilanteelle yhtään mitään.

    Eilen Poriareenassa vilahti pari politikkoa, Kaikkonen ja Kanerva. Sain käsityksen, että ovat natoyhteensopivia ja ihastuneita läntisen arvoyhteisön toimintaan. Varsinkin Kanervan tapa sanoa, me suomalaiset, meillä suomalaisilla, särähti korvaan. Minä en ole antanut hänelle mandaattia puhua puolestani. Mandaatin hänelle antoi viime vaaleissa 9 183 äänestäjää, joka on kaikista äänioikeutetuista 0,2%. Hänen edustamansa puolue sai 12,1%. Kanerva halusi olla päätöksissään ketterä, eikä kannattanut kansanäänestyksiä. No, onhan läntinen arvoyhteisö ollut toimissaan aika ketterä jo nyt. Kaikkosen mandaatin suuruutta en katellut, mutta lienee suurinpiirtein sama ja hänen ja edustamansa puolueen linja on varmaan sama kuin on Kanervankin. Erimieltä hän ei keskustelussa ollut.

  4. Sain heti vinkin, että Kaikkonen olisi ollut kansanäänestyksen kannalla natojäsenyydestä. Päivitän tietoni jos näin on. Muistaakseni puolueensa puheenjohtaja ei ole kansanäänestyksen kannalla, eikä siis koko puoluekaan?

  5. Kiitos hyvästä ja ammattitaitoisesta (objektiivisesta) yhteenvedosta Tapio Kuismalle. Kun tämän luki ja vertaa sitä Krimin tilanteeseen, tuntuu että Krimin tapauksessa ammutaan kärpästä hirvikiväärillä.
    Aika näyttää saadaanko Blair Haagiin, Bushista puhumattakaan.

  6. Tapio Kuosma on kirjannut kiitettävällä tarkkuudella läntisen arvoyhteisön kukkeimpia saavutuksia. Tähän arvoyhteisöön suomalaisista noin 20 prosenttia haluaisi luoda vielä tiiviimmän suhteen.

    Irakin sotaa on tutkittu tähän mennessä taatusti riittävällä tarkkudella, että voimme siirtyä sen käsittelyn seuraavaan vaiheeseen.

    Eli Tony Blair ja George W. Bush kuljetettakoon Haagiin kansainvälisen sotarikostuomioistuimen tuomittavaksi.

    Yhteiseksi tuomioksi odottaisi kummallekin nykymuodin mukaisesti Bexit.

  7. Miksi Lähi-itä joutui läntisen valtioterrorin uhriksi?

    Muutama ote linkistä ja sen silmiä avaavasta artikkelista jossa ei unohdeta sionistisen pankkimafian tärkeää ellei ratkaisevaa osuutta tapahtumiin:

    Liittoutuneiden hyökkäys Irakiin avasi helvetin portit maahan ja myös koko Lähi-itään. Tästä huolimatta Britannian entinen pääministeri Tony Blair vieläkin puolustaa voimakkaasti valtioterrorismiaan Irakin sodassa.

    Saddamin kukistamisen syynä oli siis se, että Irak noudatti itsenäistä talouspolitiikkaa ja oli varteenotettava vastustaja Lähi-idän rauhaa uhkaavalle Israelille.

    Libyan entinen johtaja Muammar Gaddafi pyrki irrottamaan Afrikan maat IMF:n kaltaisten pankkien orjuudesta. Gaddafi valmistautui ottamaan kultadinaarin öljykauppaa varten ja luomaan uuden valuutan ja pankkijärjestelmän, joiden toiminta olisi ollut itsenäistä, ilman ulkomaalaisten toimijoiden vaikutusta.2
    Tämä olisi tarkoittanut tähtitieteellisiä tappioita monikansallisille pankeille ja suuryhtiöille.
    Niinpä Nato hyökkäsi Ranskan ja Yhdysvaltojen johdolla Libyaan, raunioitti hallituksen ja murhasi Gaddafin vuonna 2011.2

    Syyrian presidentin Bashar al-Assadin mukaan länsi käy sotaa Syyriaa vastaan erityisesti kahdesta syystä: Syyria tukee Israel-vastaista vastarintaa ja ylläpitää kansallistettua rahoitusjärjestelmää.3
    Valtaosa maan pankeista, esimerkiksi Syyrian keskuspankki, Syyrian liikepankki, Maataloudellinen osuuspankki, Teollisuuspankki, Kansan luottopankki ja Kiinteistöpankki ovat valtion omistamia.3

    Alleviivaamme nyt sitä tosiasiaa, että todellisuudessa Irakiin hyökkäys ei syntynyt Yhdysvaltojen ja Britannian johtaman liittouman vaikutuksesta. Kuten myös länsimaiden liittoutuman valtioterroristiset sotatoimet Lähi-idässä esimerkiksi Libyassa ja Syyriassa, eivät ole syntyneet USA:n ja sen tiettyjen liittolaisten toimesta, vaan kasaarimafian taustavaikutuksesta.
    Kuten Salbuchi toteaa, että Yhdysvallat johtavat maailmaa, mutta juutalainen eliitti hallitsee Yhdysvaltoja.
    Adrian Salbuchi osuu asian ytimeen puhuessaan maailmanmahdeista, hän kirjoittaa: Yhdysvallat johtaa maailmaa, mutta sitä ja muita maailmanmahteja hallitsee sionismi.

    http://magneettimedia.com/lahi-idan-tuhoamisen-taustat-ja-syyt/

    • Ja jatkoksi oma näkemykseni:
      Hieno analyysi, kiitos kirjoittajalle!

      Järkyttävää on ollut wtc-iskuista alkaen seurata tätä sionisti-eliitin johtama USA-koaliitio vastaan muu maailma käytyä kammottavaa ja häpeällistä sotaa maailmalla. Siitähän lopulta on ollut ja on koko ajan kyse koska on selkeää faktaa sen tueksi että USA-koaliitio on pelkkä väline jolla maailmaa on valloitettu ja valloitetaan totalitaarisen NWO-doktriinin mukaan.
      Minusta tuntuu että tämä asia helposti unohtuu tai jää vähemmälle huomiolle ja haukutaan vain ’yhtä puuta’ ja kaikkien sotien Äiti (City of London) kaikkine lonkeroineen sivuutetaan. Ovelasti tässäkin sodassa leimautuvat nyt Bush ja Blair vaikka he ovat vain pelkkä jäävuoren näkyvä huippu.

      Ongelma tietysti on siinä että nämä ’läntisen arvoyhteisön’ johtavat sotahullut, ’valitut’ psykopaatit, niin meillä kuin maailmalla ovat vain todella jäävuoren huippu, ns. toimeenpaneva pankkimafian rengiksi antautunut porras. He saavat ’valtuutensa’ siltä pieneltä vapaamuurareilla vahvistetulta sionistieliitiltä joka kaiken takana häärää ja tätä ’arvoyhteisöä’ kontrolloi omissa salaisissa kokouksissaan ja seuraavista väkivaltaisista siirroista maailmanvaltaushankkeissaan päättää.
      Who Controls the White House? — kannatta vilkaista kuka Amerikkaa kontrolloi:
      https://thezog.wordpress.com/who-controls-the-white-house/
      Of the eleven(11) current and former senior advisors of President Barack Obama, nine(9) are Jews, partial Jews, or have Jewish spouses. This is a numerical representation of 82%. Jews are approximately 2% of the U.S. population.* Therefore Jews are over-represented among the current and former senior advisors of President Barack Obama by a factor of 41 times(4,100 percent). —- lisää linkistä alla
      https://thezog.wordpress.com

      • Viittaamiesi Lusiferia palvovien talmudistien, Rotschildin kasaarimafian Illuminati-pankkigangsterien takapiru-roolista niin Lähi-Idän kuin moniin muihinkin sotiin valemedia tiukasti vaikenee.

        On hyvä muistaa myös seuraavat valemedian vaikenemat asiat:

        ”Report: Netanyahu Promises Talmud Will Be Israeli Law”,
        http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/180440
        (Vähintäänkin valemedia vaikenee siitä, mitä Talmud pitää sisällään, kuten esim. että sen mukaan goyimit eli ei-juutalaiset so. ei-talmudistit ovat korkeintaan eläimen arvoisia ja parhaimmatkin heistä pitäisi tappaa! Niinhän nämä talmudistit teurastavat palestiinalaisiakin kuin eläimiä konsanaan ja heidän Mossadinsa järjestää terroritekoja eri puolilla maailmaa.)

        ”Former US lawmaker Cynthia McKinney says every candidate for Congress has to sign a pledge to vote for supporting the military superiority of Israel”,
        https://leaksource.info/2013/02/18/cynthia-mckinney-every-member-of-us-congress-must-sign-pledge-to-israel/ eli Yhdysvallat on käytännössä Usrael!

        • ”Abstract: The NWO is a deeply satanist religious program apparently dating about 2.600 years back – when Deuteronomy, the 5. book of the Pentarch, was put in writing by a well-educated Jew. Through the Talmud, the book of the Pharisees, which is still the basis of Judaism, the Deuteronomy view of exterminating/ enslaving the Goyim (cattle), i.e. non-Jews, lives on till this day.The Rothschilds adopted the hateful and blasphemic supremacist Talmud (“The only purpose of the Goyim is to serve the Jews – Rabbi Ovadia Yosef)- as well as the satanic Shabbataean/Frankist Messianic religion. The contents of the Talmud were the basis of the Pharisees, making Christ calling their god Satan, and the Pharisees Satan´s children. In fact, prominent Jews today admit that their god is Satan – showing his horn-sign in public. The Talmudists are today´s Pharisees.
          Today, Satan is presented as a pleasant figure in the Pharisaic MSM – for he is the god of the New World Order.

          This cocktail is behind the “Protocols of The Wise Elders of Zion”, very likely coined by Jewish Jesuit Adam Weishaupt and his master, Mayer Amschel Rothschild (1776). Rabbi Reichhorn launched the contents in 1869. In 1884 a copy of this outrageous plan to subdue the Goyim by a satanically deliberated scheme to manipulate/ force politicians, churches etc. under the sway of the coming Jewish/Pharisaic king of the world emerged by means of a Jew from the Miz-raim lodge in Paris and was spread from there to England and Russia. These Protocols and Weishaupt´s/Rothschild´s 6-point-plan are the foundations of the New World Order of world Communism, being enforced upon us as the Agenda 21…”,
          Koko artikkeli: http://new.euro-med.dk/20150529-lucifer-at-large-his-realm-is-an-ancient-pharisaic-idea-of-new-world-order.php

      • Jep, juridiikan lisäksi perimmäiset vallanpitäjät on syytä selvittää ja tuoda julkisuuteen tarkasti todistetusti ja maailmanhallinnan oleellisesti taloudellista (eikä siis välttämättä pinta-alallista) luonnetta tulee korostaa. Mutta yhtä tärkeänä pidän joidenkin muidenkin näkökulmien käyttöä ja julkistusta kuin perinteistä ”mitä enemmän sopivia aseita, käyttökelpoista rahaa ja toimivia suhteita, sitä enemmän valtaa”.
        Eräs sellainen näkökulma on pikkutukijoiden ja välinpitämättömien roolin (etenkin vastuun) …

        Kuosman loistoartikkelista uupuu muuten se, että USA:n sotahaukoilla oli kenraali Wesley Clarkin tunnustuksen mukaan Irakia paljon laajempi Lähi-idän sotastrategia. (https://www.youtube.com/watch?v=nUCwCgthp_E) Ja muutenkin saimme uskottavia tietovuotoja tms. siitä, että Bush ja Blair olivat päättäneet hyökätä Irakiin jo ainakin vuosi ennen hyökkäystä ja että sen jälkeen käsky kävi vain ”perustelujen” etsimiseksi.

        Kuolonuhreista puhuttaessa en muuten ymmärrä, että jos valtio tappaa epäsuorasti, niin pitääkö siitä vaieta… Mitä siitä tulisi, jos siirrämme sen periaatteen yksilöiden puolelle – (yksilöiden, joita juristit pitävät vieläpä useimmiten maallikoina kun taas valtiot eli niiden valtapoliitikot ovat lähtökohtaisesti jotain hienompaa)?

        Isona asiana pidän myös sitä, että USA:n uudemmat vallanpitäjät suojelevat entisiä korkea-arvoisia maanmiehiään (ja monesti rivisotilaitakin), vaikka olisivat selvästi syyllisiä suuriin ihmisoikeusrikoksiin.

        Jo yksitään Irakin sodassa on kyse todella isosta asiasta.
        Esim. oli ennalta tiedossa, että kuolleita tulisi paljon ja että heistä ylivoimaisesti suurin osa tulisi olemaan viattomia siviilejä.
        Ei pahinkaan Venäjä-vihaaja syytä Venäjää kokonaisuutenakaan katsoen niin pahoista mitä jo yksin Irakin sota oli.
        Eivätkä sotasyylliset ole edes katuneet. (Blairin uudempia reaktioita ei pidetä aitoina, vaikka Lännenpropagandamedia nyt niitä esittelee. Aiemmin hän totesi Irakin sodan kuolonuhreista kysyttäessä että ”emme laske kuolleita”.)

        Toisin sanoen jo pelkästään suurrikollisten suojelu (kv. tuomioistuimeen luovuttamattomuuspolitiikka yms.) käytännössä nolaa mm. Haagin kv. tuomioistuimen ja YK:n sekä erityisen paljon itse suojelijat. Ne, jotka kuitenkin ovat valtaansa päässeet esittämällä puolustavansa paljonkin yhteistä hyvää, jopa parasta…

        Kyseinen suojelu on muuten asia, jonka yksistään riittäisi Suomelle syyksi ottaa suurta etäisyyttä länsimaiset arvot hylänneiden USA-joukkueen maista, valheiden ja propagandan mestareista.

        Toivotaan, että kansan keskuudessa Kuosman artikkelin ja senkaltaisten myötä Irakin sodan suhteen suomalaiset muuttuvat harmaista hiirulaisista rohkeammiksi ja suhteellisuudentajuisemmiksi.
        Siis vaikka etäisyys USA-joukkueeseen merkitsisi suomalaisten elintason puolittumista, eläisimme silti kokonaisuutena katsoen paremmin kuin kuninkaalliset muutama sata vuotta sitten ja aiemmin.
        Vaan nykytilanne on se, ettei Suomen kansan enemmistö erityisemmin osoita sitä edes pyytävänsä.

        Kannattaa myös huomata, että silloin, kun USA ei hyökkää tai sodi (viimeksi vuonna 2000) asia ei tietojeni mukaan kerro mitenkään siitä, että sen todelliset vallanpitäjät olisivat päämäärissään aiempaa rauhallisemmat.

  8. ”Bill Clintonin hallinnon aikana Persianlahden ja Keski-Aasian tilanteen kriisiytymistä pyrittiin ehkäisemään ’pehmein menetelmin’, diplomatiaa ja kansainvälisiä järjestöjä käyttäen, ja ainoastaan viime kädessä turvauduttiin sotilaalliseen voimankäyttöön.”

    Höpö, höpö, talouspakotteet tappoivat miljoonasta puoleentoista ihmistä Irakissa 1990-luvulla. Tässä ei ole mitään pehmeää, tämä oli julmaa teurastusta.

  9. John Prescott (Tony Blairin hallituksen varapääministeri vuosina 1997–2007) Irakin sodasta

    ”Prescott: Irakin sota oli laiton” (Yle Teksti-TV 10.7.2016 sivu 133/1)

    ”Britannian entinen varapääministeri John Prescott sanoo Irakin sodan olleen
    laiton.”

    ”Tony Blairin hallituksessa istunut Prescott äänesti vuonna 2003 alkaneen
    sodan puolesta. (…)”

    ”Vuonna 2004 YK:n pääsihteeri Kofi Annan sanoi, että Irakin sota oli
    laiton, koska hallinnonvaihdos oli sodan päätavoite. Suurta surua ja
    suuttumusta tuntien uskon nyt hänen olevan oikeassa”, Prescott kirjoittaa
    Daily Mirror –lehdessä ( http://www.yle.fi/tekstitv/txt/P133_01.html )
    ¤
    John Prescott reveals his guilt at the ’illegal’ Iraq War will haunt him for the rest of his life

    Former Deputy PM John Prescott has turned on Tony Blair and says the Iraq War was illegal

    Former deputy prime minister John Prescott says his guilt over the Iraq War will haunt him forever

    On Wednesday we finally saw the Chilcot Report .

    It was a damning indictment of how the Blair Government handled the war – and I take my fair share of blame.

    As the Deputy Prime Minister in that Government I must express my fullest apology, especially to the families of the 179 men and women who gave their lives in the Iraq War.

    Chilcot went into great detail as to what went wrong. But I want to identify certain lessons we must learn to prevent this tragedy being repeated.

    My first concern was the way Tony Blair ran Cabinet. We were given too little paper documentation to make decisions.

    I raised this matter with Lord Butler, the Cabinet Secretary. I asked him whether Blair had consulted him on the proper rules and practices of a Cabinet Government.

    He said that he had, and that Tony was not going to run it that way.

    In fact Tony ran it like a Shadow Cabinet, where the least amount of information was made available to avoid any possible leak of papers.

    These leaks had plagued Harold Wilson’s Labour Government and Tony didn’t want a repeat.

    This attitude can be seen in the criticism of the regular intelligence reports.
    The Daily Mirror’s front page the day after the Chilcot Report shows George W Bush and Tony Blair with the headline: I’ll be with you whatever
    (…)
    These reports were based on discussions at receptions and prejudiced sources.

    As I told the Iraq Inquiry, the ­intelligence seemed to be tittle-tattle, not hard evidence.

    We now learn from Chilcot that even the intelligence agencies warned of the inadequacies or reliability of such intelligence sources.

    But these concerns were never referred to in any of the intelligence documents given to the Cabinet.

    A similar example was the failure to provide the Cabinet with the reasoning of the Attorney General’s judgment that it was legal to act militarily against Iraq.
    Getty President George W. Bush (R) presents the Medal of Freedom to former British Prime Minister Tony Blair during a ceremony at the White House January 13, 2009 in Washington, DC. The Medal of Freedom is the highest civilian award given in the U.S.

    The Attorney General, Lord Goldsmith, came to the Cabinet, verbally announced it was legal, but provided no documentation to justify it.

    The timing of the decision was clearly designed to endorse an almost immediate action for us to go to war.

    In my evidence to Chilcot, I said the Attorney General in the weeks before the decision was an “unhappy bunny” as he continued to find a justification to invade Iraq.

    But the overwhelming matter of grave concern was our “special relationship” with the US and President George W Bush.

    In earlier discussions with Blair I expressed concern, to which he replied that every Prime Minister has to decide early on whether or not they are to become a special friend to the US.

    Tony’s choice was clearly to be that special friend.

    After the attacks on the Twin Towers and our justified intervention in Afghanistan, Tony’s special friend turned his attention to Saddam.
    (…)
    I am pleased Jeremy Corbyn has apologised on behalf of the Labour Party to the relatives of those who died and suffered injury.

    A day doesn’t go by when I don’t think of the decision we made to go to war. Of the British troops who gave their lives or suffered injuries for their country.

    Of the 175,000 civilians who died from the Pandora’s Box we opened by removing Saddam Hussein.

    (http://www.mirror.co.uk/news/uk-news/john-prescott-reveals-guilt-illegal-8387319)
    ¤
    Kofi Annan (YK:n pääsihteeri 1.1.1997 – 1.1.2007) Irakin sodasta

    The then United Nations Secretary-General Kofi Annan said in September 2004 that: ”From our point of view and the UN Charter point of view, it [the war] was illegal.”[1][2]
    —-
    [1] ”Iraq war illegal, says Annan”. BBC News. 16 September 2004. Retrieved 2006-05-25.
    [2] Ewen MacAskill and Julian Borger in Washington (2004-09-16). ”Iraq war was illegal and breached UN charter, says Annan”. London: Guardian. Retrieved 2010-04-19.
    #
    Last Updated: Thursday, 16 September, 2004, 09:21 GMT 10:21 UK

    Iraq war illegal, says Annan

    The United Nations Secretary-General Kofi Annan has told the BBC the US-led invasion of Iraq was an illegal act that contravened the UN charter.

    He said the decision to take action in Iraq should have been made by the Security Council, not unilaterally.
    (…)
    ”I hope we do not see another Iraq-type operation for a long time – without UN approval and much broader support from the international community,” he added.

    He said he believed there should have been a second UN resolution following Iraq’s failure to comply over weapons inspections.

    And it should have been up to the Security Council to approve or determine the consequences, he added.

    When pressed on whether he viewed the invasion of Iraq as illegal, he said: ”Yes, if you wish. I have indicated it was not in conformity with the UN charter from our point of view, from the charter point of view, it was illegal.”
    (…)
    http://news.bbc.co.uk/2/hi/middle_east/3661134.stm
    #
    Iraq war was illegal and breached UN charter, says Annan

    Ewen MacAskill and Julian Borger in Washington
    Thursday 16 September 2004 02.28 BST
    Last modified on Tuesday 12 July 2016 02.33 BST

    The United Nations secretary general, Kofi Annan, declared explicitly for the first time last night that the US-led war on Iraq was illegal.

    Mr Annan said that the invasion was not sanctioned by the UN security council or in accordance with the UN’s founding charter. In an interview with the BBC World Service broadcast last night, he was asked outright if the war was illegal. He replied: ”Yes, if you wish.”

    He then added unequivocally: ”I have indicated it was not in conformity with the UN charter. From our point of view and from the charter point of view it was illegal.”
    (…)
    https://www.theguardian.com/world/2004/sep/16/iraq.iraq
    ¤
    Virallisesta Suomesta ja USA:n hyökkäyksestä Irakiin

    Tasavallan presidentin ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan 20.3.2003 antaman lausunnon mukaan ”Suomi pitää valitettavana, että Yhdysvallat ja sen liittolaiset ovat ryhtyneet sotilaallisiin toimiin Irakia vastaan. Voimankäyttö ilman turvallisuusneuvoston nimenomaista valtuutusta ei ole hyväksyttävää”.

    Tasavallan presidentin [Tarja Halonen] puheenvuoro YK:n yleiskokouksen 59. istunnossa New Yorkissa 21.9.2004; ote: ”Tämän päivän globalisoituvassa maailmassa turvallisuus ja hyvinvointi ovat jakamattomia. – Kestävää rauhaa ei voi olla missään maailmassa, kun miljoonat ihmiset joutuvat joka päivä kohtaamaan riistoa, köyhyyttä, aseellisia konflikteja ja terrorismia. – Ei voida puhua ihmisarvosta, kun miljoonien ihmisten perusoikeuksia loukataan päivittäin. – Tasa-arvoa ei ole niin kauan kuin maailmassa syrjitään ihmisiä sukupuolen, rodun tai uskomusten perusteella. – Oikeudenmukaisuutta ei ole, kun kansainväliset ja kansalliset säännöt suosivat rikkaita ja voimakkaita ja sortavat köyhiä ja heikkoja. – Me, kansakuntien perhe, emme voi jäädä sivustaseuraajiksi. Voidaksemme vastata globalisoituvan maailman haasteisiin tarvitsemme monenkeskisiä työkaluja. – Meidän on kehitettävä ja parannettava yhteisiä monenvälisiä instituutioitamme. Tämä koskee erityisesti YK:ta, jonka asema rauhan ja turvallisuuden edistämisessä on ainutkertainen. – Jäsenvaltiot ovat antaneet turvallisuusneuvostolle ensisijaisen vastuun kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämisestä. Turvallisuusneuvoston jäsenten – etenkin sen pysyvien jäsenten – tulee osoittaa yhteistä tahtoa ja tinkiä suppeasti määritellyistä kansallisista eduista. Toisaalta muiden maiden on osoitettava tukea turvallisuusneuvoston asemalle ja sen päätöksille.

    Irakin sodan alla kansainvälinen yhteisö kuitenkin epäonnistui. Keskenään ristiriitaiset kansalliset edut ohittivat yhteisen tahdon. Ei sitouduttu riittävästi toimimaan turvallisuusneuvoston päätöslauselmien mukaisesti. Osa jäsenkunnasta turvautui voimatoimiin, jotka eivät olleet kansainvälisen oikeuden mukaisia.

    Nyt meidän on suunnattava katseemme ja energiamme tulevaan. Meidän tulee palauttaa Irakiin turvallisuus ja vakaus, jotta hyvinvoinnin ja demokratian rakentaminen voi toden teolla käynnistyä.”[117]
    #
    Kirjallinen kysymys 837/2004 vp (10.11.2004) – Kimmo Sasi /kok ; Tasavallan presidentin velvollisuus johtaa ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa:

    ”Eduskunnan puhemiehelle

    Tasavallan presidentti Tarja Halonen käytti YK:n yleiskokouksessa 21.9.2004 Suomen puheenvuoron, jossa hän esitti Suomen kantana, että ”osa (YK:n) jäsenkunnasta turvautui voimatoimiin, jotka eivät olleet kansainvälisen oikeuden mukaisia”.
    (…)
    Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

    Valmisteltiinko tasavallan presidentin YK:lle pitämä puhe valtioneuvostossa eli osallistuiko ulkoasiainministeriö puheen valmisteluun, poikkesiko puhe ulkoasiainministeriön valmistelusta ja kuinka kattavasti osallistuminen tapahtui,

    käsiteltiinkö presidentin puhetta valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa,

    jos puhetta ei käsitelty valiokunnassa, neuvotteliko presidentti puheesta pääministerin kanssa ja saiko hän puheen sanamuodoille ja kannanotoille pääministerin hyväksynnän sekä

    mitkä ovat ne yleiset menettelytavat, joilla presidentti on sidoksissa tärkeiden ulkopoliittisten puheidensa osalta valtioneuvoston yhteistoimintamyötävaikutukseen?”
    #
    Pääministeri Matti Vanhasen vastaus 25.11.2004:

    ”Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

    Tasavallan presidentti totesi puheessaan 21.9.2004 YK:n yleiskokouksessa seuraavaa: ’Jäsenvaltiot ovat antaneet turvallisuusneuvostolle ensisijaisen vastuun kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämisestä. Turvallisuusneuvoston jäsenten — etenkin sen pysyvien jäsenten — tulee osoittaa yhteistä tahtoa ja tinkiä suppeasti määritellyistä kansallisista eduista. Toisaalta muiden maiden on osoitettava tukea turvallisuusneuvoston asemalle ja sen päätöksille.

    Irakin sodan alla kansainvälinen yhteisö kuitenkin epäonnistui. Keskenään ristiriitaiset kansalliset edut ohittivat yhteisen tahdon. Ei sitouduttu riittävästi toimimaan turvallisuusneuvoston päätöslauselmien mukaisesti. Osa jäsenkunnasta turvautui voimatoimiin, jotka eivät olleet kansainvälisen oikeuden mukaisia.’

    Tämä kanta ei poikkea hallituksen aiemmin ottamasta kannasta. Valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta ja tasavallan presidentti käsittelivät asiaa yhteisessä kokouksessaan 7.3.2003 ja totesivat kantanaan, että ’mahdollinen sotilaallinen voimankäyttö edellyttää YK:n turvallisuusneuvoston valtuutusta, eikä voimankäyttö ilman sitä ole hyväksyttävää’. Asia oli esillä myös valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan ja tasavallan presidentin yhteisessä kokouksessa 20.3.2003 heti sodan alkamisen jälkeen. Suomen kannaksi määriteltiin, että ’Suomi pitää valitettavana, että Yhdysvallat ja sen liittolaiset ovat ryhtyneet sotilaallisiin toimiin Irakia vastaan. Voimankäyttö ilman turvallisuusneuvoston nimenomaista valtuutusta ei ole hyväksyttävää’.

    Edustaja Sasi toteaa kirjallisessa kysymyksessään, että ’Presidentin kanta poikkeaa Suomen aiemmasta, hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa vahvistetusta kannasta, jossa liittouman hyökkäystä Irakiin ilman YK:n turvallisuusneuvoston valtuutusta pidettiin valitettavana’. Kannanotot ja puhe pitää lukea kokonaisina. Asiallista eroa tasavallan presidentin puheessaan ilmaisemalla kannalla ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan ja tasavallan presidentin yhteisissä kokouksissa muotoillun kannan välillä ei ole.

    Suomen ulkopolitiikan johtamisesta säädetään perustuslain 93 §:n 1 momentissa. Säännöksen mukaan ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Perustuslain tarkoituksena on varmistaa tasavallan presidentin ja valtioneuvoston tiivis yhteistoiminta ulkopolitiikassa. Tasavallan presidentillä ja valtioneuvostolla on yhteistoimintavelvoite, jonka tarkoituksena on taata Suomen ulkopolitiikan johdonmukaisuus ja yhtenäisyys. Presidentin esittelyssä presidentti tekee ulkopolitiikkaa koskevat määrämuotoiset päätökset valtioneuvoston valmistelusta ja ratkaisuehdotuksesta. Yhteistoiminta voi laajakantoisissa asioissa edellyttää presidentin ja koko valtioneuvoston välisiä muita keskusteluja, mutta toistaiseksi koko valtioneuvoston kanssa käytäville keskusteluille ei ole ollut tarvetta. Käytännössä ulkopolitiikan yhteistoiminta toteutuu tasavallan presidentin ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan yhteisissä kokouksissa sekä pääministerin ja ulkoasiainministerin säännöllisellä yhteydenpidolla tasavallan presidentin kanssa.

    Ulkoasiainministeriö osallistui keskeisellä tavalla tasavallan presidentin yleiskokouksessa pitämän puheen valmisteluun. Ulkoasiainministeri oli presidentin mukana myös yleiskokousvaltuuskunnassa New Yorkissa ja osallistui puheen viimeistelyyn. Puhetta ei käsitelty valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisessa ministerivaliokunnassa. Ministerivaliokunnan ja tasavallan presidentin yhteisissä kokouksissa käsitellään Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiallisia toimintalinjauksia ja kannanottoja, ei yksittäisiä puheita. Yleiskokouspuheesta ei käyty myöskään neuvotteluja pääministerin kanssa. Tasavallan presidentin YK:n yleiskokouksessa ilmaisema Irak-kanta oli aiemmin omaksutun linjauksen mukainen.

    Sekä tasavallan presidentti että pääministeri informoivat toisiaan etukäteen merkittävistä puheenvuoroistaan saattamalla puheet ennakkoon toistensa tietoon. Hyväksyntää yksittäiselle puheelle ei tällä menettelyllä haeta.

    YK:n yleiskokouksessa pidetty tasavallan presidentin puhe syntyi yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa ulkoasiainministeriön kautta. Yhteistoiminta tasavallan presidentin ja valtioneuvoston välillä toteutuu valtioneuvoston mielestä asianmukaisella tavalla.”

    • Edustaja Kimmo Sasia taisi Halosen kannanotto ja YK-puhe ärsyttää sillä olisiko hän muuten tällaista kysymystä esittänyt? Tuskinpa.
      Itse olen Sasin tyyliä ja elämäntapaa seuranneena tullut vakuuttuneeksi siitä, että hän on selkeästi USA-koaliition tukija ja seisoo – kuten taitavat seisoa lähes kaikki kokoomuslaiset – NWO-agendan takana.
      Lehdistä olen myös voinut lukea kuinka Sasi on kertonut sijoittaneensa USA:n aseteollisuuteen rahojaan ja kerännyt sievoisen potin rahaa niin toimimalla. Ehkäpä Irakin sotakin oli tässä mielessä hyvä ja kannattava sijoitus hänelle.
      Kenen asialla Kimmo Sasi liikkuu? Vastaus on liiankin helppo.

  10. ”Brzezinski ennusti vuonna 1997, että radikaalit islamin edustajat tulisivat olemaan ongelma USA:lle, koska he omasivat uskonnollisen vihan yhdysvaltalaista elämäntyyliä kohtaan.”

    Tuo oli aika hauska lainaus, ottaen huomioon että juuri Brzezinski oli Afganistanin sodan, siis sen vuonna 1979- alkaneen, arkkitehti. Omien sanojensa mukaan juuri hän oli, sen suunnitelman takana, jolla Neuvostoliitolle luotiin, Brzezinskiä lainaten, sen oma Vietnamin sota.

    Ja tietysti tuolloin luotiin al-Qaida, kun CIA, Saudi-Arabia ja Pakistan värväsivät vanhoillisia wahhabisteja taistelemaan sisseinä hallitusta vastaan. Siitä alkoi Afganistanin islamin radikalistuminen. Ennen tätä sotaa Afganistan oli kuten Turkki tänään, maallistunut vaikakin islamilainen.

    • Juuri näin. Brzezinski tietää, koska hän on itse näitä sotia lietsova pääpiru ja kappas vain… parhaillaan Obaman lähin neuvonantaja. Brzezinski = mustahuppuinen mies = pahuuden ruumiillistuma. Mikäli itse saatana voi ottaa ihmisestä vallan, niin se asuu juuri tässä miehessä.

      Kuosman artikkeli tuo loistavasti esiin YKn ja Amnestyn ”räksyttäjä” roolin, sillä molemmat edustavat sotia ja kärsimyksiä ylläpitävää valeoppositiota. Ennen alistettiin ihmisiä, mutta nykyään – näiden saatanallisten organisaatioiden kautta – alistetaan valtioita. YK, sekä kansainväliset ihmisoikeus- ja hyväntekeväisyysjärjestöt ovat pankkimafian (eli City of London) omistamia työkaluja – puhuvia päitä – jotka ylläpitävät illuusiota demokratiasta.

      Guantanamo = Yhdysvaltojen (eli City of London) ylläpitämä sotilaallinen koulutuskeskus. Tätä kauhistuttaviin kidutuksiin erikoistunutta ”vankileiriä” ei tietenkään suljeta, koska juuri sieltä pullahtaa ulos näitä pankkimafialle työskenteleviä terroristiryhmiä, kuten Hezbollah ja ISIS.

      Maailmassa ei ole yhtään järjestäytynyttä terroristiryhmää, jota City of London – aka Yhdysvallat/CIA – ei hallitsisi. Maailmassa ei ole ainuttakaan aseiden- ja huumeiden salakuljetukseen etikoistunutta ryhmää, jota City of London – aka Yhdysvallat/CIA – ei hallitsisi. Maailmassa ei ole ainuttakaan järjestäytynyttä pedofiilirengasta, jota City of London – aka Yhdysvallat/CIA/Vatikaani – ei hallitsisi. Hallitukset ja suojelupoliisit koostuvat rikollisista. Nämä rikolliset ovat takana satojentuhansien lasten kidnappauksissa… näitä lapsia toimitetaan ja myydään pedofiileille, elinkauppaan ja erilaisiin rituaaleihin maailmanlaajuisesti – ihmiskauppa on organisoitua toimintaa.

      • Brzezinskin ”ennustus” on pikemminkin mainos. Sillä juuri tuon islamilaisen väkivallan lietsominen on ollut hänen ja CIA:n ohjelmassa.

        Se islamilaisen aseistettujen ryhmien luominen aloitettiin Afganistanissa 1979, sitä jatkettiin luomalla Kosovon Vapautusarmeija – joka oli länsimaiden salaisten palveluiden luoma järjestö, kuten jälkeenpäin on paljastunut. Ja Bosninan sodassakin taisteli bosniakkien rinnalla ulkomailta (arvaa kenen suosiollisella tuella) ulkomaisia muslimipalkkasotureita. Sitä on harjoitettu Iranin sisällä, ja Irakin sisällä, kumpaakin hallintoa vastaan. Sitä harjoitettiin Kaukasuksen alueella, Tsetseniassa ainakin. Sitä harjoitettiin luomlla Taleban Pakistanissa ja Afganistanin rajaseudulla, jonka piti (Pakistanin proxynä) ottaa haltuunsa ja rauhoittaa Afganistan. Sitä harjoitettiin Libyassa al-Qaidan lippujen avoimesti liehuessa Yhdysvaltain, Iso-Britannian, Ranskan ja Osama bin Ladenin tukemien wahhabbisti-palkkasotureiden joukossa. Ja sitä on harjoitettu suurella mittakaavalla Syyriassa.

        Brzezinskillä ei ollut mitään vaikeuksia tuollaista ennustaa, kun se oli CIA:n ohjelman ydin Lähi-Idässä ja Keski-Aasiassa!

  11. ”Dick Cheney Should Be Tried as a War Criminal: Former International Court judge”

    By Travis Gettys
    Global Research, July 15, 2016

    [Lainaus alkaa:] The world’s most distinguished expert in international human rights law believes Dick Cheney should – and eventually will – stand trial for war crimes.

    Thomas Buergenthal, who served as a judge at the International Court of Justice for the first 10 years of this century, said he believes the former U.S. vice president could be brought before the International Criminal Court, reported Newsweek.

    “Some of us have long thought that Cheney and a number of CIA agents who did what they did in those so-called black holes should appear before the ICC,” said Buergenthal, who survived the Auschwitz concentration camp as a boy.
    (…)
    “We (Americans) could have tried them ourselves,” Buergenthal said. “I voted for Obama, but I think he made a great mistake when he decided not to instigate legal proceedings against some of these people. I think – yes – that it will happen.”

    Buergenthal said he had no insight into whether former British Prime Minister Tony Blair might also face a war crimes tribunal for his role in the Iraq War, and he dismissed former President George W. Bush as insignificant.

    “(Bush was) an ignorant person who wanted to show his mother he could do things his father couldn’t,” Buergenthal said.

    He said Richard Nixon – under whom Cheney served in the early 1970s – would never have been stupid enough to start a war with Iraq.

    “(Nixon was) more intelligent,” Buergenthal said. “I don’t think Nixon would have got involved in Iraq.” [Lainaus päättyi.]

  12. Afganistanin sota oli yhtä laiton kuin Irakin sota ja Kosovon sodan Serbian vastainen sota. Yhdysvallat kyllä väitti joutuneensa Afganistanin hyökkäyksen kohteeksi, ja käytti sillä perusteella myös NATO:n videttä artiklaa kutsuakseen liittolaisiaan mukaan sotaan (ja Iso-Britannia liittyikin Afganistanin pommituksiin). Nimittäin YK:n peruskirjan mukaan valtioiden pitää pyrkiä sopimaan erimielisyytensä rauhanomaisesti ja hyökkäyssodat on kielletty. Toiseksi, Yhdysvallat väitti hyökkääjän olevan Osama bin ladenin johtama ryhmä. Taleban tarjosi Osama bin Ladenia puolueettomaan maahan oikeudenkäyntiä varten, mutta Yhdysvallat hylkäsi tarjouksen. Sen jälkeen Yhdysvallat on käynytkin sotaa Taleban-hallintoa vastaan, vaikka mitään todisteita ei ollut sen syyllisyydestä mihinkään. Afganistanin sotaan ei saatu sen kummemmin YK:n turvaneuvostolta lupaa kuin edellämainittuihinkaan sotiin.

  13. Chossudovsky: War Crimes and the ”Just War” Theory
    Wednesday, 20 July 2005, 3:13 pm
    Opinion: Michel Chossudovsky

    War Crimes and The ”Just War” Theory
    by Michel Chossudovsky
    July 17, 2005
    GlobalResearch.ca
    From: http://globalresearch.ca/indexTest.php?context=viewArticle&code=CHO20050717&articleId=698

    The World Tribunal on Iraq (WTI) through sessions held in Western Europe, Asia and the US has established a comprehensive record of US-UK war crimes in Iraq.

    An extensive documentation has been forth, testimonies have been presented in some 17 global sessions. The BRussells Tribunal sessions of the WTI in Brussels in April 2004 focused on the role of ”The Project for the New American Century” (PNAC) which consists in a blueprint of global military conquest. http://www.worldtribunal.org/main/?b=28

    At the New York session in August 2004, organized by the International Action Center, criminal indictment charges were brought against inter alia George W. Bush, Richard B. Cheney and Donald H. Rumsfeld, for ”Crimes Against the Peace” and violations of the Charter of the United Nations and the Constitution of the United States. (http://www.worldtribunal.org/main/?b=32 )

    The WTI at its final session in Istanbul in June 2005, brought to public attention the testimonies of several prominent writers including Dahr Jamail , Arundhati Roy, Niloufer Bhagwat , Hans von Sponeck, not to mention the powerful statement of Denis Halliday on the role of the United Nations. ( http://www.worldtribunal.org/main/?# )

    The WTI put forth a powerful final declaration by the Jury which contains the following charges against the the governments of the UK and the US:

    • Planning, preparing, and waging the supreme crime of a war of aggression in contravention of the UN Charter and the Nuremberg Principles.
    • Targeting the civilian population of Iraq and civilian infrastructure
    • Using disproportionate force and indiscriminate weapon systems
    • Failing to safeguard the lives of civilians during military activities and during the occupation period thereafter
    • Using deadly violence against peaceful protestors
    • Imposing punishments without charge or trial, including collective punishment
    • Subjecting Iraqi soldiers and civilians to torture and cruel, inhuman, or degrading treatment
    • Re-writing the laws of a country that has been illegally invaded and occupied
    • Willfully devastating the environment
    • Actively creating conditions under which the status of Iraqi women has seriously been degraded
    • Failing to protect humanity’s rich archaeological and cultural heritage in Iraq
    • Obstructing the right to information, including the censoring of Iraqi media
    • Redefining torture in violation of international law, to allow use of torture and illegal detentions

    ”The Jury also established charges against the Security Council of United Nations for failing to stop war crimes and crimes against humanity among other failures, against the Governments of the Coalition of the Willing.”

    The Just War Theory

    There is one important aspect of the WTI’s activities at its final sessions in Istanbul, which tends, however, to weaken the thrust of the work accomplished in the various global sessions. It pertains to the role of the ”Just War theory” in assessing war crimes.

    At the WTI’s Istanbul venue, the ”Panel of Advocates”, which had a mandate to collect and analyze the evidence of US war crimes, was led by Professor Richard Falk, a protagonist of the ”Just War” theory, who has gone on record for openly supporting two previous US led wars.

    The ”Just War” theory (justum bellum) has a longstanding tradition. It can be found in the writings of the Greek philosophers including Plato. It is contained in the Old Testament and was later embodied into the teachings of the early Christian Church. It has been used throughout history to uphold the dominant social order and provide a justification for waging war.

    While Professor Falk rightly focuses on ethical and moral principles in assessing war crimes in Iraq, he fails to put the Iraq war in an appropriate historical perspective. War Crimes in Iraq cannot be divorced from the broader history of US military aggression and the crimes and atrocities committed in previous wars including Korea, Vietnam, Afghanistan and Yugoslavia. Moral and ethical standards for assessing war crimes cannot be formulated in a historical vacuum or in piecemeal fashion, in defiance of the Geneva Convention and the Nuremberg Charter, which apply unequivocally to all US led wars.

    While Professor Falk condemns the US led war on Iraq, he has endorsed, on moral and ethical grounds, the 1999 NATO bombing of Yugoslavia and the 2001 US-led invasion of Afghanistan:

    ”The Kosovo War was a just war because it was undertaken to avoid a likely instance of ”ethnic cleansing” undertaken by the Serb leadership of former Yugoslavia, and i t succeeded in giving the people of Kosovo an opportunity for a peaceful and democratic future. It was a just war despite being illegally undertaken without authorization by the United Nations, and despite being waged in a manner that unduly caused Kosovar and Serbian civilian casualties, while minimizing the risk of death or injury on the NATO side.” (http://www.wagingpeace.org/articles/2003/08/01_falk_interview.htm , emphasis added)

    In the immediate wake of 9/11, Professor Falk made a case for ”self defense” and retaliation against terrorism, on moral and ethical grounds. His position regarding the launching of the war on Afghanistan was broadly consistent with that of the Bush Administration announced on September 12, 2001:

    ”I have never since my childhood supported a shooting war in which the United States was involved, although in retrospect I think the NATO war in Kosovo achieved beneficial results. The war in Afghanistan against apocalyptic terrorism qualifies in my understanding as the first truly just war since World War II. But the justice of the cause and of the limited ends is in danger of being negated by the injustice of improper means and excessive ends. Unlike World War II and prior just wars, this one can be won only if tactics adhere to legal and moral constraints on the means used to conduct it, and to limited ends. (The Nation, 11 October 2001, emphasis added)

    He later revised his position with regard to Afghanistan, while maintaining the main moral and ethical thrust of his argument:

    Early on, I was overly persuaded by the language used by President Bush and other leaders that they understood that force must be used sparingly and with great sensitivity in relation to civilian innocence. As the military campaign in Afghanistan deepened, with America once again seeming to confine its battlefield role to high-altitude bombing and Vietnam-era tactics, I felt unable to endorse any longer the justice of the means. Now, given the unexpectedly rapid collapse of the Taliban regime and the obvious impact on the operational nexus of Al Qaeda, there seems, at least temporarily, to be a restored sense of proportionality between means and ends. (The Nation, 6 December 2001, emphasis added)

    Professor Falk was not alone in endorsing the wars on Yugoslavia (1999) and Afghanistan (2001). Many ”progressive” intellectuals supported the US war agenda. The humanitarian mission of the US administration was accepted and upheld: jus ad bellum. In March1999, a large segment of ”the Left” in the US, Canada and Western Europe took a stance in favor of the NATO led war, including support, in some cases, for the self proclaimed Kosovo Liberation Army (KLA), which was responsible for atrocities committed against Serbian and Albanian civilians in Kosovo.

    Yugoslavia

    It was known and documented at the time that the pretext to bomb Yugoslavia had been fabricated in the same way as the WMD pretext was fabricated for Iraq. NATO was upheld by Western public opinion as coming to the rescue of ethnic Albanians, whose rights had supposedly been violated.

    I recall when the 1999 bombings of Yugoslavia occurred, the Canadian antiwar movement was completely isolated. None of the main organizations, including the trade unions and the NGOs were prepared to lift a finger.

    The media lies on Yugoslavia were accepted as indelible truths. While the bombings were often condemned on humanitarian grounds, the overall legitimacy of the war was not questioned.

    According to Nuremberg jurisprudence, NATO heads of State and heads of government were responsible in Yugoslavia for the supreme crime: ”the crime against peace.” In the words of the late William Rockler, former prosecutor of the Nuremberg War Crimes Tribunal at the height of the 1999 bombings of Yugoslavia:

    ”The [1999] bombing war violates and shreds the basic provisions of the United Nations Charter and other conventions and treaties; the attack on Yugoslavia constitutes the most brazen international aggression since the Nazis attacked Poland to prevent ”Polish atrocities” against Germans. The United States has discarded pretensions to international legality and decency, and embarked on a course of raw imperialism run amok.”

    The geopolitics behind the war in Yugoslavia, not to mention the underlying economic interests, were misunderstood. The disintegration of Yugoslavia was part of the US foreign policy agenda, which had been carefully prepared in several stages since the early 1980s. National Security Decision Directives (NSDD) had been issued under the Reagan administration, which called for the destabilization of the Yugoslav model of market socialism. (See Michel Chossudovsky, Dismantling Former Yugoslavia, Recolonizing Bosnia-Herzegovina , 1996)

    In the mid-1990s, the CIA and Germany’s Secret Service, the BND, joined hands in providing covert support to the Kosovo Liberation Army (KLA). In turn, the latter was receiving support from Al Qaeda.

    The role of the Kosovo Liberation Army (KLA) as a terrorist organization has been amply documented by Congressional transcripts, yet many ”progressive” voices upheld the KLA as a liberation movement.

    According to Frank Ciluffo of the Globalized Organized Crime Program, in a testimony presented to the House of Representatives Judicial Committee:

    ”What was largely hidden from public view was the fact that the KLA raise part of their funds from the sale of narcotics. Albania and Kosovo lie at the heart of the ”Balkan Route” that links the ”Golden Crescent” of Afghanistan and Pakistan to the drug markets of Europe. This route is worth an estimated $400 billion a year and handles 80 percent of heroin destined for Europe.” (House Judiciary Committee, 13 December 2000)

    The relationship between the KLA and Al Qaeda had also been confirmed by Interpol’s Criminal Intelligence division:

    ”The U.S. State Department listed the KLA as a terrorist organization, indicating that it was financing its operations with money from the international heroin trade and loans from Islamic countries and individuals, among them allegedly Usama bin Laden . Another link to bin Laden is the fact that the brother of a leader in an Egyptian Jihad organization and also a military commander of Usama bin Laden, was leading an elite KLA unit during the Kosovo conflict.” (US Congress, Testimony of Ralf Mutschke of Interpol’s Criminal Intelligence Division, to the House Judicial Committee, 13 December 2000).

    The Broader War Agenda

    With perhaps the exception of Michel Collon in his book Monopoly and the late Sean Gervasi, the relationship between the war in Yugoslavia and the broader US-NATO military agenda extending into Eastern Europe, Central Asia and the Middle East was never analyzed, nor was it addressed in a meaningful way by the antiwar movement.

    Gervasi had already foreseen in 1995, the crucial geopolitical role of the Balkans:

    There are deeper reasons for the dispatch of NATO forces to the Balkans, and especially for the extension of NATO to Poland, the Czech Republic and Hungary in the relatively near future. These have to do with an emerging strategy for securing the [oil] resources of the Caspian Sea region and for ”stabilizing” the countries of Eastern Europe — ultimately for ”stabilizing” Russia and the countries of the Commonwealth of Independent States. (Sean Gervasi , 1995)

    Jus ad Bellum: 9/11 and the Invasion of Afghanistan

    The Just War theory in both its classical and contemporary versions upholds war as a ”humanitarian operation”. It calls for military intervention on ethical and moral grounds against ”rogue states” and ”Islamic terrorists”, which are threatening the Homeland.

    Possessing a ”just cause” for waging war is central to the Bush administration’s justification for invading and occupying both Afghanistan and Iraq.

    Taught in US military academies, a modern-day version of the ”Just War” theory has been embodied into US military doctrine. The ”war on terrorism” and the notion of ”preemption” are predicated on the right to ”self defense.” They define ”when it is permissible to wage war”: jus ad bellum.

    Jus ad bellum serves to build a consensus within the Armed Forces command structures. It also serves to convince the troops that they are fighting for a ”just cause”. More generally, the Just War theory in its modern day version is an integral part of war propaganda and media disinformation, applied to gain public support for a war agenda.

    The US Military Academy at West Point has recently sponsored a Conference focusing inter alia on ”just cause ” and ”the rules that govern just and fair conduct in war” (jus in bello). http://www.dean.usma.edu/departments/law/lawterror.htm )

    In 2001, when Afghanistan was bombed and later invaded, ”Progressives” largely upheld the Administration’s ”just cause” military doctrine. The ”self-defense” argument was accepted at face value as a legitimate response to 9/11, without examining the fact that the US administration had not only supported the ”Islamic terror network”, it was also instrumental in the installation of the Taliban government in 1995-96.

    In the wake of 9/11, the antiwar movement against the illegal invasion of Afghanistan was isolated. The trade unions, civil society organizations had swallowed the media lies and government propaganda. They had accepted a war of retribution against Al Qaeda and the Taliban. Several prominent intellectuals upheld the ”war on terrorism” agenda.

    Media disinformation prevailed. People were misled as to the nature and objectives underlying the invasion of Afghanistan. Osama bin Laden and the Taliban were identified as the prime suspects of the 9/11 attacks, without a shred of evidence and without addressing the historical relationship between Al Qaeda and the US intelligence apparatus. In this regard, understanding 9/11 is crucial in formulating a consistent antiwar position.

    Professor Falk has not revised his position on Kosovo despite recent documentary evidence , nor has he fundamentally altered his position with regard to Afghanistan and America’s right to defend itself in the wake of 9/11:

    The Afghanistan War was again controversial in relation to the just war tradition. It seems to qualify as an instance of defensive necessity in view of the high risks of harm associated with the heavy al Qaeda presence in the country, and its demonstrated capacity and will after September 11 to inflict severe harm on the United States in the future. Again, as with Kosovo, the means used and the ends raised serious doubts about the just means and just ends of the war. The American failure to assume the risks of ground warfare in order to carry out the mission of destroying the al Qaeda presence, as well as the failure to convert the battlefield outcomes into a durable peace, raise doubts about the overall justice of the war. (Turkish Daily News, August 1, 2003)

    Iraq

    With regard to Iraq, Falk’s position remains ambiguous. While he condemns the US led war, he nonetheless tows the official line in stating that the 2003 invasion had the ”effect of freeing Iraqis” from oppression:

    When it comes to the Iraq War, there seems to be little doubt that the war is generally regarded as an unjust war, despite its effect of freeing the Iraqi people from the oppressive rule of Saddam Hussein. The reasons for viewing it as unjust in origin are the following: the absence of defensive necessity, the refusal of the UNSC to authorize war, the dangerous uncertainties associated with recourse to war, the manipulation of evidence relating to the alleged presence of weapons of mass destruction in Iraq, the reluctance in the aftermath of the fighting to respect the aspirations of the Iraqi people to achieve political independence and exercise their rights of self-determination. For all of these reasons it is difficult to avoid the conclusion that the Iraq War is a clear example of an unjust war. (Ibid)

    Moreover, at the WTI’s press conference in Istanbul in June 2005, Richard Falk, speaking this time on behalf of the Tribunal, in blatant contradiction with the WTI Jury, indicated that the WTI ”is not opposing the governments or the UN”:

    ”The WTI is opposing aggressive war, war crimes, and crimes against humanity. It is not opposing the governments or the United Nations. Indeed it hopes to create pressure from below that will encourage law-abiding governments and the UN to do their proper job of protecting weaker countries and their populations against such illegalities. (WTI at http://www.worldtribunal.org/main/?b=89, June 2005, emphasis added)

    The issue has to do with the perpetrators of war crimes as defined by the Nuremberg charter. In this case, it is the governments, which have committed war crimes. Military invasion on a fabricated pretext is a war crime under international law:

    ”To initiate a war of aggression… is not only an international crime, it is the supreme international crime differing only from other war crimes, in that it contains within itself the accumulated evil of the whole”. (1948 Nuremberg Military Tribunal).

    The illegal invasion of Iraq was ordered by President George W. Bush and Prime Minister Tony Blair and endorsed by the US Congress and the British House of Commons. In other words, war criminals lead those ”governments” and Richard Falk speaking on behalf of the World Tribunal on Iraq at its final session in Istanbul, says we are ”not opposing the governments”. We want to put pressure on ”law abiding governments” and help the UN ”to do their proper job”.

    Is Falk suggesting that the WTI is opposed to war crimes but not to the governments, which have committed and ordered those war crimes, nor is it opposed to the United Nations, which is in violation of its own charter? The statement of Professor Falk is not only contradictory and misleading; it serves to weaken the thrust of the testimonies as well as the work accomplished in the WTI global sessions. It also contributes to creating divisions within the anti-war movement.

    Unless there is a meaningful change of government in the UK and the US, not to mention the other governments which are part of the ”Coalition of the Willing”, it is difficult to see how the antiwar movement can ”work with governments” headed by war criminals. This of course raises the broader issue of impeachment and prosecution of the war criminals, who continue to occupy positions of authority in the governments, which have ordered countless atrocities.

    Moreover, the illegal occupation of Iraq was accepted by the UN and the so-called ”international community”, which instead of initiating sanctions against the invaders, have collaborated with the US-led occupation forces. Professor Falk’s stance, once again, speaking on behalf of the World Tribunal on Iraq (WTI) is that we should work with the United Nations.

    Under the disguise of peacekeeping, the UN played a supportive role in violation of its own charter. In the words of Denis Halliday in testimony at the Istanbul WTI sessions:

    ”[T]he March 2003 invasion took place in breech of all known international laws, executed with the application of terrorism and commission of war crimes, including further and massive use of depleted uranium. The UN, its member states and its Secretary-General failed to employ all possible means to protect the people of Iraq. Worse the UN was generally seen around the world to be acquiescent and collaborative. (…). The occupation was supported by member states and donor agencies, and then actively supported by the UN. That support and active involvement constitutes collaboration. (…) The UN had no mandate to be in Iraq. A demand from Washington and/or London does not constitute a legitimate invitation. And puppet regimes cannot be recognized by the UN.

    History of US Led Wars

    The ”Just War” theory as formulated by Richard Falk sets double standards (on ethical grounds): some US led imperial wars are ”just” whereas others are ”unjust”.

    On what grounds? The whole concept is devoid of a historical perspective. Crimes against humanity were committed in all US led wars including Yugoslavia, Afghanistan and Iraq and more recently in Haiti where UN ”peace-keeping” troops have participated in the massacres of innocent civilians

    The invasion of Afghanistan in 2001 was not different from that of Iraq. It resulted in countless civilian casualties, it destroyed an entire country, while installing, with the UN’s seal of approval, a US sponsored puppet regime.

    The issue, however, does not pertain to Professor Falk’s writings per se. The fundamental question is why did the Istanbul organizers invite Professor Falk to lead the Panel of Advocates, knowing that he was supportive of two previous US led wars, on ”humanitarian grounds”? Why was this issue not raised by the participants and those who provided testimony?

    From the Truman Doctrine to the ”War on Terrorism”

    George F. Kennan had outlined in a 1948 State Department brief what was later described as the ”’Truman doctrine.” What this 1948 document conveys is continuity in US foreign policy, from ”Containment” to ”Pre-emptive” War. In this regard, the NeoCons Project for a New American Century (PNAC), should be viewed as the culmination of a post-war agenda geared towards establishing US military hegemony and global economic domination, as initially formulated under the ”Truman Doctrine” at the outset of the Cold War.

    Needless to say, successive Democratic and Republican administrations, from Truman to George W. Bush contributed to carrying out this military agenda of global conquest.

    Kennan’s writings point to the formation of the Anglo-American alliance, which currently characterizes the close relationship between Washington and London. It also points to the inclusion of Canada in the Anglo-American military axis. In this regard, Kennan also underscored the importance of preventing the development of a continental European power that could compete with the US.

    With regard to Asia, including China and India, Kennan hinted to the importance of articulating a military solution: ”The day is not far off when we are going to have to deal in straight power concepts. The less we are then hampered by idealistic slogans, the better”

    Moreover, from the outset of the Cold War era, Washington was also intent upon weakening the United Nations as a genuine international body, an objective that has largely been achieved under the Bush administration:

    The initial build-up of the UN in U.S. public opinion was so tremendous that it is possibly true, as is frequently alleged, that we have no choice but to make it the cornerstone of our policy in this post-hostilities period. Occasionally, it has served a useful purpose. But by and large it has created more problems than it has solved, and has led to a considerable dispersal of our diplomatic effort. And in our efforts to use the UN majority for major political purposes we are playing with a dangerous weapon which may some day turn against us. This is a situation, which warrants most careful study and foresight on our part. (Kennan 1948)

    The wars in the Balkans, Afghanistan and Iraq are part of the same ”military road-map”, responding to US strategic and economic objectives. These wars are intimately related from a geopolitical standpoint. Iran and Syria have already been identified as the next targets of the US led war.

    There is a continuum in US-led military operations from the ”Truman doctrine” to Bush’s ”war on terrorism”.

    The ”Just war” theory serves to camouflage the nature of US foreign policy, while providing a human face to the invaders.

    It undermines and weakens all forms of meaningful resistance to the US led war agenda. It is in contradiction with the basic tenets of international law including the Geneva Convention and the Nuremberg Charter. It can under no circumstances be part of a war crimes tribunal.
    *************
    Michel Chossudovsky has been Professor of Economics at the University of Ottawa and is Director of the Centre for Research on Globalization (CRG), He is the author [among others] of The Globalization of Poverty and the New World , Second Edition, Global Research, 2003.
    http://www.scoop.co.nz/stories/HL0507/S00280.htm

    • Tuo kommentti jossa perehdyit Kosovon sotaan ja Afganistanin vuonna 2001 alkaneeseen sotaan, ja miksi ne eivät olleet oikeutettuja sotia, ansaitsisi hyvin tulla jatkoksi tälle Irakin sodan jutulle. Sen kun käännät, juttu on lähes valmis.

      Toivottavasti moni lukee tuon kommenttisi.

  14. Kuala Lumpur War Crimes Tribunal took place from 19th to 22nd November 2011 in Kuala Lumpur, Malaysia

    Hearing of the International Tribunal was an open public event which was attended by the representatives of diplomatic and consular missions, NGOs, media, universities, government, business and academic affiliates as well as members of the public at large. Four years after the idea was mooted, the first Hearing of the Kuala Lumpur War Crimes Tribunal took off as scheduled on Saturday 19 November 2011.

    The Tribunal initially started with 7 judges, namely, Judge Abdul Kadir Sulaiman (President), Judge Zakaria Yatim, Judge Tunku Sofiah Jewa, Judge Salleh Buang, Judge Alfred L. Webre, Judge Shad Saleem Faruqi and Judge Niloufer Bhagwat.
    The Prosecution team was headed by Professor Gurdial Singh Nijar and assisted by Professor Francis A. Boyle, Mr. Avtaran Singh, Ms. Usha Kulasegaran and Ms. Gan Pei Fen.

    As the defendants were not present, Mr. Jason Kay Kit Leon, the Head of the Defence Division of the Legal Team was appointed Amicus Curiae.

    After full hearing for 4 days, the Tribunal on November 22, 2011 issued unanimous verdict that found both George W Bush and Tony Blair guilty of crimes against peace, crimes against humanity, and genocide as a result of their roles in the Iraq War.

    In its Unanimous Findings, the Tribunal made the following recommendations:
    • First, the Commission must invoke the Nuremberg law to report Bush, Blair and their accomplices for crimes against peace, war crimes and crimes against humanity under Part VI of the Charter of the Nuremberg Tribunal.
    • Second, the Commission must file reports of genocide and crimes against humanity with the International Criminal Court (ICC).
    • Third, the General Assembly of the United Nations must be approached to pass a resolution to end the American occupation of Iraq.
    • Fourth, the findings of this Tribunal must be communicated to all countries that have acceded to the Rome Statute and are possessed of universal jurisdiction.
    • Fifth, the UN Security Council must reassert itself and ensure that true sovereignty is transferred to the Iraqi people as soon as possible with the assistance of a UN Peacekeeping Force. The autonomy of the newly installed Iraqi government must be ensured.

    In the meantime KLFCW sent individual requests for initiation of domestic criminal proceedings against Bush and Blair to all the 120 States Parties to the Rome Statute as well as to some other non-signatory countries such as China, India, Iran, Malaysia, Russia and Singapore.

    The KLWCT added two “Orders” to its verdict that had been adopted in accordance with the charter of the KLWCC that controlled the operating framework of the tribunal: 1) Report the findings of guilt of the two accused former heads of state to the International Criminal Court in The Hague; and 2) Enter the names of Bush and Blair in the Register of War Criminals maintained by the KLWCC.

    For more information click on the following documents below:

    >>Charges

    >>Notes of Proceedings

    >>Judgement

    >>Photos of KLWC Tribunal 2011

    >>Videos of KLWC Tribunal 2011

    http://criminalisewar.org/media-centre/documents/kl-war-crimes-tribunal/

  15. Kiitos Tapio!

    Tämä oli uutta minulle.

    Mietin vain onko tuolla paljonkaan todellista merkitystä?

  16. Kiitos. Diabolik. Todellinen merkitys lienee viimeisessä analyysissä ’tulkinnanvaraista’ ?
    Ajattelen, ehkä ’romanttisesti’, että tärkeintä on ongelmista keskusteleminen. Tätä romanttista käsitystä näyttää tukevan se tosiseikka, että historia osoittaa suurimpienkin imperiumien jossakin vaiheessa sortuneen.

    Saattaa olla niin, että demokratian olennainen ’keksintö’, sananvapaus, koituu lopulta erilaisten tyrannioiden tuhoksi?

    Oli miten oli, nykyolossa on tärkeää, että asioista ja ongelmista keskustellaan. Sen vuoksi on tärkeää, että muun muassa juuri Sinä, Diabolik, osallistut keskusteluun. Sinäolet yksi niistä maailman tiedostavista kansalaisista, joka
    pyrkii kantamaan vastuun yhteisen hyvän tavoittelusta. Meidät voidaan alistaa, murtaa ja tuhota asevoimin, väkivallalla. Mutta meidän unelmiamme ei voida millonkaan tuhota. Hyvän ja oikean idea on ikuinen.

  17. Todella kauniisti ja koskettavasti sanottu!

    Näin se juuri on, totuutta ja hyvyyttä ei milloinkaan voida tuhota.

    Ne on asetettu pysyäkseen ikuisina voimina ja arvoina!

    Historiallisesti ajatellen kaikki suurvallat ovat romahtaneet taikka tuhottu aikanansa.

    Ne ovat mädättyneet sisältäpäin ja lopulta menettäen myös ulkoisen voimansa.

    Tämä sama kehitys on nähtävissä jo vuosien ajan myös Amerikan yhdysvaltojen kohdalla.

    Itse uskon vailla pienintäkään epäilystä että Jenkkilä on totaalisen romahtamisen partaalla!

  18. ”Demokratian edistämiseksi sekä maailmanpolitiikan muuttamiseksi ihmisystävällisemmäksi ja ihmisoikeuksien kannalta myönteisempään suuntaan riittäisi ainoastaan yksi muutos. Ongelmana on, että tuo muutos näyttää olevan ylivoimainen erityisesti maailman ainoalle supervallalle. Muutos on se, että kansainvälisen valtioyhteisön tulisi ottaa vakavasti Yhdistyneiden kansakuntien (YK) peruskirjan määräykset. Avainasemassa on peruskirjan 2., 24. ja 25. artiklan noudattaminen.”

    Yhdistyneiden Kansakuntien Peruskirja

    (…)

    I Luku: Päämäärät ja periaatteet

    (…)

    2. artikla:

    Järjestön ja sen jäsenten on, pyrkiessään 1 artiklassa esitettyihin päämääriin, toimittava seuraavien periaatteiden mukaisesti:

    1. Järjestö perustuu kaikkien jäsentensä täysivaltaisen tasa-arvoisuuden periaatteeseen.
    2. Kaikkien jäsenten on, jotta niille jokaiselle voitaisiin turvata jäsenyydestä johtuvat oikeudet ja edut, vilpittömästi täytettävä tämän peruskirjan mukaan itse kullekin kuuluvat velvoitukset.
    3. Kaikkien jäsenten on selvitettävä kansainväliset riitansa rauhanomaisin keinoin siten, ettei kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta eikä oikeudenmukaisuutta vaaranneta.
    4. Kaikkien jäsenten on pidätyttävä kansainvälisissä suhteissaan väkivallalla uhkaamisesta tai sen käyttämisestä minkään valtion alueellista koskemattomuutta tai poliittista riippumattomuutta vastaan tai menettelemästä muulla tavalla, joka on ristiriidassa Yhdistyneiden Kansakuntien päämäärien kanssa.
    5. Kaikkien jäsenten on kaikin tavoin autettava Yhdistyneitä Kansakuntia jokaisessa toimenpiteessä, johon järjestö ryhtyy tämän peruskirjan mukaisesti, sekä pidätyttävä antamasta apua millekään valtiolle, jota vastaan Yhdistyneet Kansakunnat ryhtyy ehkäisy- tai pakkotoimenpiteisiin.
    6. Järjestön on huolehdittava siitä, että valtiot, jotka eivät ole Yhdistyneiden Kansakuntien jäseniä, toimivat näiden periaatteiden mukaisesti, mikäli se on tarpeen kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämiseksi.
    7. Mikään tämän peruskirjan määräys ei oikeuta Yhdistyneitä Kansakuntia puuttumaan asioihin, jotka olennaisesti kuuluvat jonkin valtion sisäiseen toimivaltaan, eikä velvoita jäseniä alistamaan tällaisia asioita tämän peruskirjan mukaan selvitettäviksi. Tämä periaate ei kuitenkaan saa estää VII luvussa edellytettyjen pakkotoimenpiteiden soveltamista.

    (…)

    V Luku: Turvallisuusneuvosto

    (…)

    Tehtävät ja valtuudet

    24. artikla:

    1. Taatakseen järjestön nopean ja tehokkaan toiminnan Yhdistyneiden Kansakuntien jäsenet jättävät turvallisuusneuvostolle ensisijaisen vastuun kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämisestä sekä tunnustavat, että turvallisuusneuvosto täyttäessään tästä vastuusta johtuvia velvollisuuksiaan toimii niiden nimessä.
    2. Näitä velvollisuuksia täyttäessään turvallisuusneuvoston on toimittava Yhdistyneiden Kansakuntien päämäärien ja periaatteiden mukaisesti. Turvallisuusneuvostolle näiden velvollisuuksien täyttämiseksi myönnetyt erityiset valtuudet on määritelty luvuissa VI, VII, VIII ja XII.

    (…)

    25. artikla:

    Yhdistyneiden Kansakuntien jäsenet sitoutuvat hyväksymään ja täyttämään turvallisuusneuvoston päätökset tämän peruskirjan mukaisesti.

    (…)

    VI Luku: Riitojen rauhanomainen selvittely

    33 artikla:

    1. Jokaisessa riidassa, jonka jatkuminen on omiaan vaarantamaan kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämistä, on asianosaisten ensi sijassa pyrittävä ratkaisuun käyttämällä neuvotteluja, tutkimusmenettelyä, välitystä, sovintomenettelyä, välitysoikeudellista tai tuomioistuinmenettelyä, alueellisten elinten tai sopimusten apua taikka muita rauhanomaisia keinoja oman valintansa mukaan.
    2. Turvallisuusneuvoston on kehotettava, milloin se katsoo sen tarpeelliseksi, asianosaisia selvittämään riitansa tällaisin keinoin.

    (…)

    VII Luku: Toimenpiteet rauhaa uhattaessa tai rikottaessa taikka hyökkäystekojen sattuessa

    39 artikla.

    Turvallisuusneuvoston on todettava rauhan rikkoutumisen uhan, rauhan rikkomisen tai hyökkäysteon olemassaolo ja sen on esitettävä suosituksia tai tehtävä päätös siitä, mihin toimenpiteisiin on ryhdyttävä 41 ja 42 artiklan mukaisesti kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämiseksi tai palauttamiseksi.

    40 artikla:

    Estääkseen tilanteen pahenemisen turvallisuusneuvosto voi, ennen kuin se esittää suosituksia tai päättää 39 artiklassa edellytetyistä toimenpiteistä, kehottaa asianosaisia mukautumaan sellaisiin väliaikaisiin toimenpiteisiin, joita se pitää tarpeellisina tai toivottavina. Nämä väliaikaiset toimenpiteet eivät saa vaikuttaa asianosaisten oikeuksiin, vaatimuksiin tai asemaan. Mikäli tällaisiin väliaikaisiin määräyksiin ei mukauduta, turvallisuusneuvoston on asianmukaisesti kiinnitettävä siihen huomiota.

    41 artikla:

    Turvallisuusneuvosto voi päättää, mihin sellaisiin toimenpiteisiin, jotka eivät sisällä asevoiman käyttöä, on ryhdyttävä sen päätösten tehostamiseksi, ja se saattaa antaa Yhdistyneiden Kansakuntien jäsenille kehotuksen soveltaa näitä toimenpiteitä. Niihin saattaa sisältyä taloudellisten suhteiden sekä rautatie-, meri-, ilma-, posti-, lennätin-, radio- ja muiden yhteyksien täydellinen tai osittainen keskeyttäminen sekä diplomaattisten suhteiden katkaiseminen.

    42 artikla:

    Jos turvallisuusneuvosto katsoo, että 41 artiklassa edellytetyt toimenpiteet olisivat riittämättömiä, tai jos ne ovat osoittautuneet riittämättömiksi, se voi ryhtyä sellaiseen toimintaan ilma-, meri- tai maasotavoimien avulla, jota se pitää tarpeellisena kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämiseksi tai palauttamiseksi. Sellaiseen toimintaan voi sisältyä mielenosoituksia, saartoja tai muita Yhdistyneiden Kansakuntien jäsenten ilma-, meri- tai maasotavoimien suorittamia toimia.

    51 artikla:

    Jos jokin Yhdistyneiden Kansakuntien jäsen joutuu aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, ei mikään tämän peruskirjan säännös saa rajoittaa sen luonnollista oikeutta erilliseen tai yhteiseen puolustautumiseen, kunnes turvallisuusneuvosto on ryhtynyt tarpeellisiin toimenpiteisiin kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämiseksi. Ne toimenpiteet, joihin jäsenet ovat ryhtyneet käyttäessään tätä puolustautumisoikeutta, on heti ilmoitettava turvallisuusneuvostolle, eivätkä ne saa millään tavoin vaikuttaa turvallisuusneuvoston tämän peruskirjan mukaiseen oikeuteen ja velvollisuuteen ryhtyä kulloinkin niihin toimenpiteisiin, joita se pitää tarpeellisina kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämiseksi tai palauttamiseksi.

    (…)

  19. Historic Civil Law Suit against Alleged War Criminal George W. Bush in California: Chilcot Report Submitted to the Ninth Circuit Court; otteita

    By Witness Iraq
    Global Research, July 25, 2016
    Witness Iraq 23 July 2016

    [Lainaus alkaa:] We are pleased to announce that excerpts from the Chilcot Report by the British Iraq Inquiry Committee have been submitted to the Ninth Circuit in support of the plaintiff’s case in Saleh v. Bush, et al.

    What is the current status of the case?

    Currently, Saleh v. Bush is on appeal before the Ninth Circuit. Ms. Saleh’s lawsuit in federal court against US government leaders named as Defendants — George W. Bush, Richard Cheney, Donald Rumsfeld, Colin Powell, Condoleezza Rice and Paul Wolfowitz — was dismissed in December 2014 after the district court immunized the Defendants, ruling they were acting within the lawful scope of their employment when they planned and executed the Iraq War.

    Former British Prime Minister Tony Blair shaking hands with Defendant-Appellee George W. Bush.

    Ms. Saleh is arguing on appeal that the Defendants should not be immunized. She alleges that the Defendants were acting from personally held convictions that the US should invade Iraq, regardless of any legitimate policy reasons. Specifically, she is pointing to a record of statements made by some of the Defendants in leading neoconservative outlets in which they called for the military overthrow of the Hussein regime as early as 1997.

    She is also arguing that Bush administration officials knowingly lied to the public by fraudulently tying Hussein to Al Qaida and the threat of weapons of mass destruction. Such misrepresentations would also make them personally liable for their conduct under relevant law.

    (…)

    What is the Chilcot Report?

    The Chilcot Report is the final report issued by the Iraq Inquiry, a committee established by the British Government in 2009 to investigate what happened during the run up to the Iraq War. (…)

    Why is the Chilcot Report important to the Saleh v. Bush lawsuit?

    The Chilcot Report contains (i) factual conclusions by the privy counsellors about what happened during the run up to the Iraq War, (ii) actual documentation (including written notes between Blair and Bush) that show a plan to go to war in Iraq as early as October 2001, and (iii) statements of international law by distinguished experts who have concluded that the Iraq War was illegal and constituted aggression against Iraq.

    What are some of the pieces of evidence submitted to the Ninth Circuit?

    These are some of the excerpts that we highlighted for the Ninth Circuit as evidence that the Iraq War was illegal, and that government leaders were not acting within the lawful scope of their employment authority when they planned and executed the Iraq War:

    Conclusions of the Iraq Inquiry Committee:

    President Bush decided at the end of 2001 to pursue a policy of regime change in Iraq.

    On 26 February 2002, Sir Richard Dearlove, the Chief of the Secret Intelligence Service, advised that the US Administration had concluded that containment would not work, was drawing up plans for a military campaign later in the year, and was considering presenting Saddam Hussein with an ultimatum for the return of inspectors while setting the bar “so high that Saddam Hussein would be unable to comply.”

    Mr Straw’s advice of 25 March proposed that the US and UK should seek an ultimatum to Saddam Hussein to re-admit weapons inspectors. That would provide a route for the UK to align itself with the US without adopting the US objective of regime change. This reflected advice that regime change would be unlawful.

    Sir Richard Dearlove reported that he had been told that the US had already taken a decision on action – “the question was only how and when;” and that he had been told it intended to set the threshold on weapons inspections so high that Iraq would not be able to hold up US policy.

    Conclusions of the Iraq Inquiry Committee related to the legal analysis of the British government leading up to the war:

    Despite being told that advice was not needed for Mr Blair’s meeting with President Bush on 31 January, Lord Goldsmith wrote on 30 January to emphasise that his view remained that resolution 1441 did not authorise the use of military force without a further determination by the Security Council.

    Mr Wood had warned Mr Straw on 24 January that “without a further decision by the Council, and absent extraordinary circumstances”, the UK would not be able lawfully to use force against Iraq.

    Mr Wood wrote that Kosovo was “no precedent”: the legal basis was the need to avert an overwhelming humanitarian catastrophe; no draft resolution had been put to the Security Council; and no draft had been vetoed. He hoped there was: “… no doubt in anyone’s mind that without a further decision of the Council, and absent extraordinary circumstances (of which at present there is no sign), the United Kingdom cannot lawfully use force against Iraq to ensure compliance with its SCR WMD obligations. To use force without Security Council authority would amount to the crime of aggression.”

    Lord Goldsmith recognised that there was a possibility of a legal challenge

    Underlying statements and facts relied on by the Iraq Inquiry Committee

    15 January 2010 Statement by Foreign & Commonwealth Office legal advisor Sir Michael Wood to the Iraq Inquiry Committee

    I considered that the use of force against Iraq in March 2003 was contrary to international law. In my opinion, that use of force had not been authorized by the Security Council, and had no other legal basis in international law.

    18 January 2010 Statement by Foreign & Commonwealth Office legal advisor Elizabeth Wilmshurst to the Iraq Inquiry Committee

    I regarded the invasion of Iraq as illegal, and I therefore did not feel able to continue in my post. I would have been required to support and maintain the Government’s position in international fora. The rules of international law on the use of force by States are at the heart of international law. Collective security, as opposed to unilateral military action, is a central purpose of the Charter of the United Nations. Acting contrary to the Charter, as I perceived the Government to be doing, would have the consequence of damaging the United Kingdom’s reputation as a State committed to the rule of law in international relations and to the United Nations.

    12 July 2010 Statement by Carne Ross, First Secretary of the U.K. Permanent Mission to the U.N. to the Iraq Inquiry Committee

    This process of exaggeration was gradual, and proceeded by accretion and editing from document to document, in a way that allowed those participating to convince themselves that they were not engaged in blatant dishonesty. But this process led to highly misleading statements about the UK assessment of the Iraqi threat that were, in their totality, lies.

    October 11, 2001 message from former British Prime Minister Tony Blair to George W. Bush

    I have no doubt we need to deal with Saddam. But if we hit Iraq now, we would lose the Arab world, Russia, probably half of the EU …

    However, I am sure we can devise a strategy for Saddam deliverable at a later date. My suggestion is, in order to give ourselves space that we say: phase 1 is the military action focused on Afghanistan because it’s there that perpetrators of 11 September hide. Phase 2 is the medium and longer term campaign against terrorism in all its forms. …

    (…)

    December 4, 2001 message from former British Prime Minister Tony Blair to George W. Bush

    Iraq is a threat because it has WMD capability … But any link to 11 September and AQ [Al Qaeda] is at best very tenuous; and at present international opinion would be reluctant, outside the US/UK, to support immediate military action … So we need a strategy for regime change that builds over time. …

    (This note supports allegations that U.S. government leaders were aware that Iraq had no link to the 9/11 attacks or Al Qaeda and support allegations that U.S. government leaders made false statements to the public about the threat Iraq posed, or its connection to Al Qaeda, in order to support a war and satisfy personally-held objectives of regime change that had no legitimate policy underpinning)

    July 28, 2002 message from former British Prime Minister Tony Blair to George W. Bush:

    I will be with you, whatever …

    The Evidence. Again, I have been told the US thinks this unnecessary. But we still need to make the case. If we recapitulate all the WMD evidence; add his attempts to secure nuclear capability; and, as seems possible, add on Al Qaida link, it will be hugely persuasive over here.

    (This note confirms that U.S. government official’s intent to invade Iraq was well-formed by July 2002. Mr. Blair’s July 2002 note to George W. Bush observed that U.S. officials thought evidence supporting regime change was “unnecessary” and that an “Al Qaida link” could be simply be tacked onto government messaging in order to sell the war).

    Statements by legal experts who have concluded that the Iraq War was illegal

    10 September 2010 Submission by Philippe Sands QC to the Iraq Inquiry Committee

    Distinguished members of the legal community in the United Kingdom have also concluded without ambiguity that the war was unlawful.

    9 September 2010 Statement by Professor Nicholas Grief to the Iraq Inquiry Committee (emphasis added).

    A second Security Council resolution specifically and unambiguously authorising military action was required. The vague warning of ‘serious consequences’ in resolution 1441 did not suffice, and to interpret resolution 678 as granting the necessary authority was not ‘good faith’ interpretation as required by international law. Without such a resolution, the invasion of Iraq constituted an act of aggression, contrary to Article 2(4) of the UN Charter.

    (…) [Lainaus päättyi.]

  20. ”ICC epäilee USA:n tehneen sotarikoksia”

    (Yle Teksti-TV 15.11.2016 sivu 134/1)

    ”Yhdysvaltain armeija ja keskus-
    tiedustelupalvelu CIA ovat ehkä
    syyllistyneet sotarikoksiin
    Afganistanissa, väittää kansainvälisen
    rikostuomioistuimen ICC:n pääsyyttäjä.”

    ”Raportin mukaan USA:n armeija näyttää
    alistaneen vähintään 61 vankia ja CIA
    vähintään 27 vankia kidutukselle,
    julmalle kohtelulle ja häväistykselle
    joulukuun 2002 ja joulukuun 2014
    välisenä aikana.”

    ”ICC:n syyttäjät aikovat lähiaikoina
    päättää, hakevatko he lupaa
    täysimittaisen tutkimuksen
    aloittamiseksi Afganistanissa
    mahdollisesti tehdyistä sotarikoksista.”

    #

    ”Yhdysvallat tyrmää ajatuksen ICC:n sotarikostutkinnasta”

    Julkaistu 16.11.2016 | STT
    (http://www.sss.fi/2016/11/yhdysvallat-tyrmaa-ajatuksen-iccn-sotarikostutkinnasta/)

    ”Yhdysvallat vakuuttaa, etteivät maan sotilaat tai vakoojat joudu Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) tutkinnan kohteeksi. (…) Yhdysvallat ei ole (…) ratifioinut Rooman perussääntöä, eikä ICC:llä siksi ole asiassa toimivaltaa, Yhdysvaltain ulkoministeriön tiedottaja sanoo. (…)”

    STT

    ¤

    Niinpä niin. Tulee jälleen mieleen aito nobelisti Harold Pinter:

    “(…)
    As every single person here knows, the justification for the invasion of Iraq was that Saddam Hussein possessed a highly dangerous body of weapons of mass destruction, some of which could be fired in 45 minutes, bringing about appalling devastation. We were assured that was true. It was not true. We were told that Iraq had a relationship with Al Quaeda and shared responsibility for the atrocity in New York of September 11th 2001. We were assured that this was true. It was not true. We were told that Iraq threatened the security of the world. We were assured it was true. It was not true. – The truth is something entirely different. The truth is to do with how the United States understands its role in the world and how it chooses to embody it.
    (…)
    How many people do you have to kill before you qualify to be described as a mass murderer and a war criminal? One hundred thousand? More than enough, I would have thought. Therefore it is just that Bush and Blair be arraigned before the International Criminal Court of Justice. But Bush has been clever. He has not ratified the International Criminal Court of Justice. Therefore if any American soldier or for that matter politician finds himself in the dock Bush has warned that he will send in the marines. (…)” (Harold Pinter: Nobel Lecture : Art, Truth & Politics)

    [Suomennos: (…)
    Kuten jokainen täällä tietää Irakin sota oikeutettiin Saddam Husseinin väitetyillä joukkotuhoaseilla, joista jotkut voitaisiin laukaista kolmessa vartissa kylvämään kauhistuttavaa tuhoa. Meille vakuutettiin tämän olevan totta. Se ei ollut totta. Meille kerrottiin Irakilla olleen suhteet al-Qaidaan ja osavastuu syyskuun yhdennentoista päivän hirmutöistä New Yorkissa. Meille vakuutettiin tämän olevan totta. Se ei ollut totta. Meille kerrottiin, että Irak uhkasi maailman turvallisuutta. Meille vakuutettiin tämän olevan totta. Se ei ollut totta. – Totuus on jotain kokonaan muuta. Totuus liittyy siihen, miten Yhdysvallat ymmärtää asemansa maailmassa, ja kuinka se mielii asemaansa käyttää.
    (…)
    Montako ihmistä pitää tappaa ennen kuin käy massamurhaajasta ja sotarikollisesta? Satatuhatta? Siinä on enemmän kuin tarpeeksi, ajattelisin. Siksi on oikeudenmukaista, että Bush ja Blair tuodaan kansainvälisen rikostuomioistuimen eteen. Bush on kuitenkin ollut ovela. Hän ei ole ratifioinut tätä tuomioistuinta. Sen vuoksi hän on varoittanut, että jos yksikin yhdysvaltalainen sotilas tai poliitikko joutuu syytetyksi tässä oikeudessa, hän lähettää paikalle merijalkaväen. (…)]
    {Englannin kielestä suomentaneet Juha Suoranta, Tuukka Tomperi ja Tere Vadén}

  21. Invasion of Iraq, The Secret Downing Street Memo: “Intelligence and Facts were being Fixed”
    By Global Research News
    Global Research, January 08, 2017
    Global Research 8 May 2005

    Is the alleged Russian Hacking of the DNC being used as a pretext to confront Russia.

    Extensive war games are conducted on Russia’s border under Obama’s “Operation Atlantic Resolve” involving a massive deployment of troops and military hardware.

    According to the Director of National Intelligent James Clapper, Russia’s alleged hacking constitutes “An Existential Threat”. According to John McCain its an Act of War.

    Flashback to the Iraq war. Recall how intelligence pertaining to Iraq’s WMD was fixed with a view to justifying the 2003 invasion of Iraq.

    This secret UK government memo (which can be considered as the minutes of a meeting with Prime Minister Tony Blair on July 23, 2002) was leaked and first published by the London Times on May 1, 2005. It was posted on Global Research on May 8, 2005.

    More than 11 years later, this key document, referred to as “The Downing Street Memo” is of crucial significance. It shows that “massive military action” was contemplated 8-9 months prior to the March 2003 invasion. It also confirms that the US and its indefectible British ally were seeking a pretext and a justification to unleash the invasion of Iraq.

    The manipulation of intelligence pertaining to WMD and terrorism is casually acknowledged in the memo.

    “Bush wanted to remove Saddam, through military action, justified by the conjunction of terrorism and WMD. But the intelligence and facts were being fixed around the policy. The NSC had no patience with the UN route, and no enthusiasm for publishing material on the Iraqi regime’s record. There was little discussion in Washington of the aftermath after military action.”

    Michel Chossudovsky, Global Research, March 20, 2013, January 2017

    SECRET AND STRICTLY PERSONAL – UK EYES ONLY

    DAVID MANNING
    From: Matthew Rycroft
    Date: 23 July 2002

    S 195 /02cc: Defence Secretary, Foreign Secretary, Attorney-General, Sir Richard Wilson, John Scarlett, Francis Richards, CDS, C, Jonathan Powell, Sally Morgan, Alastair Campbell

    [C refers to the head of the Secret Intelligence Service MI6 Sir Richard Billing Dearlove, CDS refers to the UK Defense Chief of Staff]

    [The cc list shows that this meeting included all key Cabinet members involved in the formulation of the UK’s Iraq policy. This copy of the memo was sent to Foreign Policy Advisor David Manning (akin to the US National Security Advisor) from Matthew Rycroft, a foreign policy aide].

    IRAQ: PRIME MINISTER’S MEETING, 23 JULY

    Copy addressees and you met the Prime Minister on 23 July to discuss Iraq.

    This record is extremely sensitive. No further copies should be made. It should be shown only to those with a genuine need to know its contents.

    John Scarlett summarised the intelligence and latest JIC assessment. Saddam’s regime was tough and based on extreme fear. The only way to overthrow it was likely to be by massive military action. Saddam was worried and expected an attack, probably by air and land, but he was not convinced that it would be immediate or overwhelming. His regime expected their neighbours to line up with the US. Saddam knew that regular army morale was poor. Real support for Saddam among the public was probably narrowly based.

    C reported on his recent talks in Washington. There was a perceptible shift in attitude. Military action was now seen as inevitable. Bush wanted to remove Saddam, through military action, justified by the conjunction of terrorism and WMD. But the intelligence and facts were being fixed around the policy. The NSC had no patience with the UN route, and no enthusiasm for publishing material on the Iraqi regime’s record. There was little discussion in Washington of the aftermath after military action.

    CDS said that military planners would brief CENTCOM on 1-2 August, Rumsfeld on 3 August and Bush on 4 August.

    The two broad US options were:

    (a) Generated Start. A slow build-up of 250,000 US troops, a short (72 hour) air campaign, then a move up to Baghdad from the south. Lead time of 90 days (30 days preparation plus 60 days deployment to Kuwait).

    (b) Running Start. Use forces already in theatre (3 x 6,000), continuous air campaign, initiated by an Iraqi casus belli. Total lead time of 60 days with the air campaign beginning even earlier. A hazardous option.

    The US saw the UK (and Kuwait) as essential, with basing in Diego Garcia and Cyprus critical for either option. Turkey and other Gulf states were also important, but less vital. The three main options for UK involvement were:

    (i) Basing in Diego Garcia and Cyprus, plus three SF squadrons.

    (ii) As above, with maritime and air assets in addition.

    (iii) As above, plus a land contribution of up to 40,000, perhaps with a discrete role in Northern Iraq entering from Turkey, tying down two Iraqi divisions.

    The Defence Secretary said that the US had already begun “spikes of activity” to put pressure on the regime. No decisions had been taken, but he thought the most likely timing in US minds for military action to begin was January, with the timeline beginning 30 days before the US Congressional elections.

    The Foreign Secretary said he would discuss this with Colin Powell this week. It seemed clear that Bush had made up his mind to take military action, even if the timing was not yet decided. But the case was thin. Saddam was not threatening his neighbours, and his WMD capability was less than that of Libya, North Korea or Iran. We should work up a plan for an ultimatum to Saddam to allow back in the UN weapons inspectors. This would also help with the legal justification for the use of force.

    The Attorney-General said that the desire for regime change was not a legal base for military action. There were three possible legal bases: self-defence, humanitarian intervention, or UNSC authorisation. The first and second could not be the base in this case. Relying on UNSCR 1205 of three years ago would be difficult. The situation might of course change.

    The Prime Minister said that it would make a big difference politically and legally if Saddam refused to allow in the UN inspectors. Regime change and WMD were linked in the sense that it was the regime that was producing the WMD. There were different strategies for dealing with Libya and Iran. If the political context were right, people would support regime change. The two key issues were whether the military plan worked and whether we had the political strategy to give the military plan the space to work.

    On the first, CDS said that we did not know yet if the US battleplan was workable. The military were continuing to ask lots of questions.

    For instance, what were the consequences, if Saddam used WMD on day one, or if Baghdad did not collapse and urban warfighting began? You said that Saddam could also use his WMD on Kuwait. Or on Israel, added the Defence Secretary.

    The Foreign Secretary thought the US would not go ahead with a military plan unless convinced that it was a winning strategy. On this, US and UK interests converged. But on the political strategy, there could be US/UK differences. Despite US resistance, we should explore discreetly the ultimatum. Saddam would continue to play hard-ball with the UN.

    John Scarlett assessed that Saddam would allow the inspectors back in only when he thought the threat of military action was real.

    The Defence Secretary said that if the Prime Minister wanted UK military involvement, he would need to decide this early. He cautioned that many in the US did not think it worth going down the ultimatum route. It would be important for the Prime Minister to set out the political context to Bush.

    Conclusions:

    (a) We should work on the assumption that the UK would take part in any military action. But we needed a fuller picture of US planning before we could take any firm decisions. CDS should tell the US military that we were considering a range of options.

    (b) The Prime Minister would revert on the question of whether funds could be spent in preparation for this operation.

    (c) CDS would send the Prime Minister full details of the proposed military campaign and possible UK contributions by the end of the week.

    (d) The Foreign Secretary would send the Prime Minister the background on the UN inspectors, and discreetly work up the ultimatum to Saddam.

    He would also send the Prime Minister advice on the positions of countries in the region especially Turkey, and of the key EU member states.

    (e) John Scarlett would send the Prime Minister a full intelligence update.

    (f) We must not ignore the legal issues: the Attorney-General would consider legal advice with FCO/MOD legal advisers.
    (I have written separately to commission this follow-up work.)
    MATTHEW RYCROFT

    [Rycroft was a Downing Street foreign policy aide]

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here