Venäjän sisäpiiri-intrigointi kiinnostaa monia

Joka etsii tietoa nykyvenäläisestä sisäpiiri-intrigoinnista, saa sitä riittämiin Mihail Zygarin Putinin sisäpiiri -kirjasta. Alaotsikkonaan kirja kertoo olevansa nyky-Venäjän lyhyt historia. Nyky-Venäjän todellisuuden ymmärtämiseksi tarvittaisiin kuitenkin tarkentava kuvaus venäläisen oligarkian synnystä Milton Friedmanin oppilaiden eli ns. Chicagon poikien konsultoinnin tuloksena, sekä tarkempi kuvaus myös USA:n ja muun lännen toimista Venäjän reunavaltioissa.

Putinin hallinnon melkoinen energianielu muodostuu juuri yhteisomistuksen purkamisen (eli yksityistämisen) tuloksena syntyneen oligarkkiluokan hallinnoinnista. Lopultakin harva oligarkeista suuntautui vallan tavoitteluun poliittisella areenalla, mutta Berezovski ja Hodorkovski muutaman pienemmän tekijän ohella saivat Putinin hallinnolle jo riittävästi harmia aikaan.

Vaikka toimittaja Mihail Zygar on ilmeisen ahkerasti sukkuloinut venäläisten korkeiden toimijoiden keskuudessa, tulos on silti enemmän spekulatiivinen kuin tosiasioita esiin tuova ja niillä vakuuttava. Mikään yllätys ei ole, että venäläisen monisatavuotisen autoritäärisen hallinnon perinne heijastuu Putininkin tavassa hallita.

Uutta ja lännessä ilmeisen tiedostamatonta on Putinin ja lähipiirinsä alkuaan suhteellisen vilpitön pyrkimys hyvään yhteistyöhön lännen johtajien kanssa. Kirjan mukaan Venäjällä todella odotettiin pääsyä Naton jäseneksi. Näiden yhteistyöodotusten kariutuminen kuvataan realistisesti.

Krimin kysymykseen pientä lisävalaisua

Ehkä relevanteinta kirjassa on Krimin menneisyyden ja nykyisyyden kuvaus. Kirjassa todetaan Krimin tulleen Venäjän osaksi jo Katariina II:n aikana 1783. Historiallinen Krimin sota (1853–1856) oli siirtomaakauden suurimpia eurooppalaisia sotia. Se oli myös ensimmäinen mediasota; vastikään keksitty lennätin välitti hyvin pienellä viiveellä tapahtumat medialle.

Krimin lahjoittamista Ukrainalle kuvataan kirjassa näin (ss. 373-374):

”Sevastopolin lopullinen pyhittäminen ”Venäjän kunnian kaupungiksi” tapahtui sitten 1900-luvulla, kun juhlittiin sen puolustuksen 100-vuotispäivää. Sevastopolin puolustuksen 100-vuotispäivänä vuonna 1954 neuvostojohto päätti luovuttaa Krimin Venäjältä Ukrainalle. Vuonna 2014 Krimin palauttamisoperaation jälkeen Putin sanoi, että se oli Hruštšovin henkilökohtainen päätös, mutta itse asiassa entisellä Neuvosto-Ukrainan johtajalla Hruštšovilla ei vielä 1954 ollut tarpeeksi valtaa tehdä yksin tällaisia päätöksiä. Vuosi Stalinin kuolemasta maata hallitsi Stalinin seuraajien kollektiivi, jonka joukossa ensimmäinen oli hallituksen päämies Georgi Malenkov. NKP:n keskuskomitean ensimmäinen sihteeri joutui ottamaan huomioon heidän mielipiteensä. Hruštšov onnistui pääsemään heistä eroon ja varmistamaan oman yksinvaltansa vasta 1957. Uskottavaa selitystä siitä, mistä syystä Krim luovutettiin Ukrainan SNT:lle. ei vieläkään ole. Vakuuttavimmalta näyttää maatalousversio: Hruštšov aikoi kastella Krimin arot vedellä Dnepristä ja laittaa Ukrainan johdon vastuuseen niemimaan maatalouden kehityksestä.”

Lopullista selvyyttä tämäkään kirja ei siis anna Krimin Ukrainalle luovuttamisen syistä, vaan asian käsittely jää spekulaation asteelle. Joka tapauksessa luovuttaminen tapahtui ikuiseksi mielletyn Neuvostoliiton sisällä, eli ulkoisia rajoja ei muutettu. Kun neuvostoperhe sitten hajosi, syntyi useitakin alueen ”omistussuhteita” koskevia kiistoja, joista Krim on noussut Ukrainan tapahtumien myötä päällimmäiseksi.

Teos ei sen pidemmälle problematisoi Krimin Venäjään liittymistä kansainvälisen oikeuden kannalta.

Jäljelle on jäänyt vain länsimedian ylläpitämä meteli kansainvälisen oikeuden rikkomisesta, mitä mikään oikeusaste tai edes uskottava juristimielipide ei ole todentanut. Merkittävät valtiolliset toimijat eri puolilla maailmaa ovat todenneet Krimin tapahtumista aiheutuneen hälyn ylimitoitetuksi, samoin kuin siihen liittyvät talouspakotteetkin Venäjää vastaan.

Viime kädessä ”tapaus Krim” nähdään hyvin yleisesti USA:n globaalin hegemoniantavoittelun välikappaleena.

USA:lle ja sen myötäjuoksijoille (joita Suomessakin piisaa valtiojohtoa myöten) Krim kuitenkin muodostaa edelleen käyttökelpoisen lyömäaseen ja irrationaalilla Venäjän hyökkäyksellä pelottelun perustelun. Merkillepantavaa on, että Mihail Zygarin kirja ei vahvista pelottelun perustan realistisuutta.

Mihail Zygarin teos toki inhimillistää kuvaa Putinista ja muistakin aikamme valtionjohtajista. Sinällään valtion sisäinen intrigointi on universaali ilmiö (Suomessakin hyvin tuttu), jonka ylidramatisointi on keltaisen lehdistön peruskauraa.

Kirja:

Mihail Zygar (2016): Putinin sisäpiiri Nyky-Venäjän lyhyt historia, suomentanut Jukka Mallinen, 457 s. Otava.

LIITTYVÄT ARTIKKELITLISÄÄ TEKIJÄLTÄ

25 KOMMENTTIA

  1. ’…Kirjan mukaan Venäjällä todella odotettiin pääsyä Naton jäseneksi. Näiden yhteistyöodotusten kariutuminen kuvataan realistisesti.’

    Putin todellakin teki aloitteen Länteen ja oli valmis tasavertaiseen yhteistyöhön mutta se torjuttiin. Aloite oli sopimaton USA-koaliition yksinapaisen maailmanherruusilluusion kanssa; Venäjä haluttiin eristää Euroopasta joka ei saisi nousta liian vahvaksi uhkaamaan USA:n hegemoniaa. Käsikirjoitus oli jo silloin valmiina nykyiselle.

    Putinille Lännen reaktio oli epäilemättä suuri yllätys ja johti pian siihen, että hän aloitti yhteistyön Kiinan ja Aasian maiden kanssa. Länsi (Eurooppa) siis menetti Venäjän mikä oli myös USA:n päämäärä.
    Ja oli hämmästyttävää kuinka Lännen media lähes täysin vaikeni asiasta eikä Putinin Saksan Heiligendammissa 2007 pitämää hienoa puhetta julkaistu missään.
    Kuitenkin se oli joitakin päiviä Putinin omalla sivustolla josta GlobalResearch sivusto sen oli jäljentänyt ja sieltä se oli luettavissa.
    Tässä linkit saksan kieltä osaavalle:
    http://www.globalresearch.ca/im-wortlaut-was-vladimir-putin-am-4-juni-2007-wirklich-sagte-teil-1/9212
    http://www.globalresearch.ca/im-wortlaut-was-vladimir-putin-am-4-juni-2007-wirklich-sagte-teil-2/9213

  2. Jotensakin kummallinen se on joidenkin suomalaisten suhtautuminen Venäjään ja valtioiden johtajiin noin yleensä. Vähiten ymmärretään, jos valtioiden johtajat pyrkivät ajamaan valtionsa ja kansalaistensa etua. Mieluummin nähtäisiin, että toimittaisiin kuten Suomessa nykyisin. Valvotaan ensin oma etu, sitten toisten etu ja viimeksi oman kansan etu jos silloinkaan.

    • ”Valvotaan ensin oma etu, sitten toisten etu ja viimeksi oman kansan etu jos silloinkaan.”

      Tavikselta hyvin tiivistetty nykypäivän meno Suomessa. Nyt suunnitellaan yrityksille uusia verohelpotuksia, joilla lisättäisiin investointeja ja sitä kautta luotaisiin uusia työpaikkoja. Kuka enää uskoo näitä satuja?

      Edelliset ”helpotukset” valuivat omistajien taskuun ja työttömyys on edelleen tapissa.

      • Sinne ne valuvat uudetkin helpotukset. Lainsäädäntöä rukataan paremminvointikansalaisille yhteensopivaksi. Tuo lause jonka kirjoitin kuuluukin kuulemma näin: Ensin valvotaan oma etu, sitten kaverin etu koska kaveri valvoo sitten sinun etua (rakenteellinen korrruptio jota ei lasketa) ja kansan etua ei valvo kukaan. Eli selkokielellä, edustuksellinen demokratiamme on lahonnut pystyyn.

        • Demokratiamme lahonneisuutta (hivuttamalla tapettuutta) kuvaa se, ettei demokratian puolesta mielenosoiteta, vaan aktiivisimmatkin mielenosoittavat vain niitä vastaan, jotka ajattelevat ”väärin”.

          Onko sitten ihme, jos Lännen propagandaa välitetään ja jopa uskotaan välittämättä ukrainalaisten mielialoista?

          Esimerkki. Jos Ukrainan nykyhallitus on niin hieno homma, että Suomenkin pitää sitä tukea, niin miten voi olla, että Maidanin vallankaappauksen 2. vuosipäivänä 20.2.16 Ukrainassa torilla oli reilu 400 ihmistä (1.3.16 noin 38,72 miljoonasta) eikä heistäkään suurin osa osallistunut juhlintaan (turkkilaisen toimittaja Okay Deprem in mukaan – evrensel.net). Donetskissa taas Kansanäänestyksen 2. vuosipäivänä 11.5.16 reilu 100 000 ihmistä juhli Janus Putkosen mukaan Donetskin Kansantasavallan syntyä (väkiluku 2,32 miljoonaa 1.3.16).
          Suomessa ei saada Suomen itsenäisyyttä juhlimaan enää minnekään 10 000 ihmistä, ainakaan, jos Suomi ei eroa EU:sta.
          Eli ei vaikuta propagandalta läntisenkin luotettavaksi katsotun lähteen kertoma äänestys, että lähes kaikki krimiläiset halusivat olla osa Venäjää.
          Vai mitä sitten demokratia ja ihmisoikeudet ovat jos krimiläisten tahdolla ei ole merkitystä? Peite jollekin ihan muulle?

          Toinen esimerkki. Putinista löytyy paljon arvosteltavaa mutta hänen kansansuosionsa on paljon suurempi kuin yhdenkään suomalaispoliitikon suosio on ollut pitkään aikaan…

  3. Luin useita muitakin arvioita Zygarin kirjasta. Mielenkiintoista on, kuinka voimakkaasti kirjoittajan maailmankatsomus ja poliittiset intohimot vaikuttavat siihen, miten he kirjaa tulkitsevat.

    Täytyypä hankkia teos luettavaksi itse.

  4. Venäjän liittyminen NATO:n jäseneksi olisi tehnyt liittoumasta turhan Atlantin tällä puolen: sillä ei oleisi ollut enää uhkaa mitä vastaan varustautua. Siten on helppo ymmärtää miksei Venäjä NATO:n jäseneksi pääse, vaikka suhteet lämpenisivätkin. Iranista tai muslimisisseistä ei ole Euroopan uhkaksi, eikä Kiinakaan ole toistaiseksi uskottava vihollinen, muuta kuin Yhdysvaltain liittoumalla Tyynen merellä.

    • Venäjä ja Kiina olisivat Natolle liian kova pala. ”Uhka” saattaisi levitä ameriikan mantereellekin. Parempi tapella vaan jonkun rauniolandian ryysyläisarmeijoiden kanssa. Niistäkään ei näytä loppua tulevan. Saa sieltä ainakin öljyt ja muut mineraalit. Mitäpä niillä tekisivät kun siellä ei ole kohta enää ihmisiäkään. Ovat täällä meidän riesana, terroristitkin.

  5. Itselleni kirja on olllut tilauksessa, kiusalisen pitkään, kirjaston kautta tosin.
    Dokventures dokumentissa Martin Amstrog esitti varsin uskottavan teorian ja tapahtumasajan Putinin pääsystä nykyisiin asemiinsa.
    Pitemmän aikaa on ollut tiedossa Putinin rooli varsinkin presidentiyden alkuaikoina eräänlaisena eri kuppikuntien ja intressipiirien sovitteliana japitemmälle uransa edettyä jopa heidän kilpailuttajanaan.
    Valitettavasti länsimainen lehdistö ja julkisuus ovat esittäneet ainoastaan propagandaa, venäjän tilanteesta.
    Tänään muuten kävin sattuneista syistä, erään pankiirin puheilla, joka sanoi , tosin vastahakoisesti, Venäjä rahaston kasvaneen tämänvuoden aikana 25 prosenttia, sijoitin siihen ja myös vielläkin paremmin kehittyneeseen kotimaiseen rahastoon, pienyritys sellaiseen.

    • Tällainen kuva ei ole ilmeisesti feikki: https://scontent-arn2-1.xx.fbcdn.net/v/t1.0-9/13151753_10156921645380241_7559567843552717227_n.jpg?oh=e1ef92d87eb8a753f833eb2e9094a518&oe=57A878B4
      Ja Venäjä on ollut mukana FIAT-systeemissä.
      Mutta Putin on ilmaissut tahtonsa siirtyä 1:1-suhteiseen kultakantaan. Ja hänen monet teot puhuvat hänen puolestaan hyvin voimakkaasti sitä vastaan että hän olisi korruptoitunut niin paljon, että veisi Venäjän tuhoon, mitä NWO-ideologiassa halutaan.

      • Vai ei ole feikki…?
        Kaikki ne joille näytin kuvaa pitävät sitä feikkinä. Voivatko he olla ’pihalla’ ?

        • Okei, no, jos on feikki, se on minulle pieni asia kun ei vaikuta kokonaiskuvaani hänestä.
          (Esimerkiksi koska eivät kaikki vaikutusvaltaiset vapaamuurarit ole välttämättä pahiksia.)

          Iso asia on se, että joka tapauksessa salaisuuksia Putinin hallintoon kuitenkin liittyy paljon, kuten selviää parhaasta Putin-kirjasta Masha Gessen: Kasvoton mies.
          Ja muistakin lähteistä olen sen verran selvittänyt, että olen ihmetellyt, miten täällä Vastavalkeassa eri Putin-keskusteluissa monilla on niin varmoja näkemyksiä Putinin vallasta ja lähipiiristä.
          On helposti kehiteltävissä niin monia isoja kysymyksiä, joihin emme oikeasti tiedä vastausta siedettävällä todennäköisyydellä… (Esim. muutokset presidentin henkivartiokaartissa Venäjän historian ajan ja Putinin omaisuuden kehittymisen syyt.)
          Eli meillä ei ole kunnon kokonaiskuvaa.
          Tunnemme tietovuotajien myötä Lännen pimeyksiä paljon paremmin.

          Venäläisiä lähteitä olisi muun ohessa hyvin tärkeää käyttää vaikka toisaalta niiden arvoa voi olla vaikea punnita. Ja onkin monen Venäjän ammattitutkijan mukaan.

  7. VLADIMIR PUTIN – HISTORIAN MIES?

    by Walter G. Moss
    Walter G. Moss is a professor emeritus of history at Eastern Michigan University and Contributing Editor of History Net Newswork. He is the author of A History of Russia, Vol. I and Vol. II

    ”Universaalit demokratian normit eivät ole venäläisiä ja ovat itse asiassa tuottaneet vahinkoa Venäjän poliittiselle kehitykselle. Venäjän on siis palattava poliittiseen järjestelmään, joka on ainutlaatuinen ja oma, joka on suvereeni ja historiallisesti juurtunut.”
    Amerikkalaisen Venäjän historian professori Walter G. Moss’in kirjoitus Vladimir Putinista valaisee itänaapurimme päämiehen persoonaa ja politiikkaa, joka on hänelle Mossin mukaan sydämen eikä vain vallankäytön asia.
    Juuri tänä aikana kun infosota käy kuumana ja totuutta pyritään halpamaisesti vääristämään ja manipuloimaan, meidän tulisi olla mahdollisimman objektiivisesti perillä maailman johtajista ja heidän motiiveistaan kun muodostamme käsitystä heidän toimistaan.

    Tiivistelmää Moss’in kirjoituksesta:

    Neljäs luku Fiona Hill’in ja Clifford Gaddy’n erinomaisesta teoksesta Putin: Kremlin työntekijä (laajennettu ed., 2015), on otsikoitu ”History Man.” Tekijät kirjoittavat: ”Vladimir Putin on ’self-made’ historian opiskelija. Hän sanoo, että historia oli hänen suosikkiaineensa koulussa, ja hän on edelleen innokas lukija. Hän myös esittelee itsensä historian miehenä, jolla on erityinen suhde aiheeseen.” Mutta kirjoittajat myös uskovat, että kuten monet muut maansa aikaisemmat johtajat hän yrittää hakea historiasta tukea poliittisiin tarkoituksiin ja että ”Putinille historia ja sen opetukset vahvistavat valtion palvelun tärkeyttä.”

    Kuten Pietari Suuri, Putin korostaa hallituksen vahvistamisen tärkeyttä ja isänmaallisuutta. Hill ja Gaddy kirjoittavat, että ”ensimmäinen avain Vladimir Putinin persoonallisuuden ymmärtämiseen on hänen oma käsityksensä itsestään valtion miehenä … hänen identiteettinsä valtiojohtajana.” Sen lisäksi, että Putin on johtaja ja ”historian ihminen”, kirjoittajat näkevät neljä muuta ”identiteettiä”, jotka luonnehtivat häntä (”Survivalist, Outsider, Free Marketeer ja Case Officer”), ja auttavat ymmärtämään hänen toimiaan Venäjän johtajana.

    Ne lännessä, jotka näkevät Putinin pääosin samana miehenä mitä hän oli kun hän palveli KGB:ssä, eivät tunnista, että hän on taistellut lähes neljännesvuosisadan määritelläkseen uudelleen ”Venäjän idean”: mitä Venäjä on, ja pitäisi olla.
    Hän tajuaa, että NL:n kommunistijohtajat tekivät paljon virheitä eikä hän halua palauttaa kommunismia. Tämä ei tarkoita, ettei KGB palvelu olisi vaikuttanut häneen. Se vaikutti, mutta niin tekivät monet hänen muutkin kokemuksensa viime vuosikymmeninä ja hänen nykyinen kielteinen suhtautuminen Yhdysvaltoihin on muotoutunut pääosin viimeisten viidentoista vuoden aikana kun hän on ollut tekemisissä maan kanssa.

    • Haluan vielä numeroida nämä eri osat siltä varalta jos tänne tulee näiden väliin kommentteja.
      Tämä oli siis OSA I — VLADIMIR PUTIN – HISTORIAN MIES?

  8. Luvussa ”History Man” on kohta ”Historian muokkaaminen: Putin ja Stolypin.” Venäjän historian opiskelijat tietävät, että Stolypin oli tsaari Nikolai II: n pääministeri v 1906 asti kunnes murhattiin vuonna 1911. Putin kuvaa olevansa kuin Stolypin siinä, että molemmat tulivat valtaan vaikeiden ja epävarmojen aikojen jälkeen – Stolypin Venäjän tappiollisen Venäjä-Japani sodan ja 1905 vallankumouksellisten levottomuuksien jälkeen – ja, kuten tsaarin pääministeri, Putin näkee itsensä myös vahvana miehenä, joka ymmärtää tarpeen uudistuksille. Matkalla Kiovaan vuonna 2013, Putin laski kukkia Stolypinin haudalle, ja joulukuun 2013 presidentinvaalien puheessaan hän mainitsi tämän henkilönä, ”joka pystyi toteuttamaan suuria edistyksellisiä uudistuksia.”

    Huolimatta siitä, että hän totesi vuosituhannen puheessaan 30. joulukuuta 1999 olevansa haluton ”palauttamaan virallisen valtioideologian oppia Venäjälle missään muodossa”, hän muotoili uudelleen Virallisen Kansalaisuusideologian, joka oli olemassa tsaari Nikolai I aikana. Tämä ideologia voidaan tiivistää kolmeen sanaan: ortodoksisuus, autokratia ja kansallishenki.

    Krimin tapauksessa maan saattamiseksi pois Ukrainan vallasta vuonna 2014, Putin totesi: ”Kaikki Krimin osalta puhuu yhteisestä historiasta ja ylpeydestä. Tämä on antiikin Khersones’ien paikka, jossa prinssi Vladimir kastettiin. Hänen hengellinen urotekonsa omaksua Ortodoksisuus määräsi kulttuurin koko perustan, sivistyksen ja inhimilliset arvot, jotka yhdistävät Venäjän, Ukrainan ja Valko-Venäjän kansoja. ”Eri tavoin hän on myös korostanut ortodoksisuuden keskeistä merkitystä liittyen Venäjän historiaan ja arvoihin ja ilmoitti, että Hän on henkilökohtaisesti palannut ortodoksiseen uskoon, jota hänen äitinsä vaali. (Mitä Krimi merkitsee Venäjälle: http://souloftheeast.org/2014/03/28/what-is-crimea-for-russia/)

    Putin on korvannut itsevaltiuden käsitteen ”suvereenisella demokratialla”. Hill ja Gaddy mukaan, ”suvereeni demokratia. . . on vahvan ja voimakkaan valtion ruumiillistuma, aivan kuten itsevaltius oli tsaarin aikakauden.” Uusi termi on tarkoitettu tuomaan julki, että ”Venäjä on vastuullinen itselleen eikä vastuussa kenellekään muulle kuin kansansa enemmistön mielipiteelle.”
    Lisäksi ”universaalit demokratian normit eivät ole venäläisiä ja ovat itse asiassa tuottaneet vahinkoa Venäjän poliittiselle kehitykselle. Venäjän on siis palattava poliittiseen järjestelmään, joka on ainutlaatuinen ja oma, joka on suvereeni ja historiallisesti juurtunut.”

    Most of all, a form of sovereignty is not an “abstraction conception” and not a “political scheme” indifferent to the life of peoples, but an order of life and the living organization of the people. It is necessary that the people understand their system of life, so that it is able to organize “namely so,” and that they respect the laws of this system and invest their will into this organization. In other words, precisely the living sense of justice of a people gives a form of sovereignty its enactment, life, and strength; and so a form of sovereignty depends most of all on the level of popular sense of justice; the historically acquired political experience; the historically acquired political experience the people; its strength of will; and its national character.—-Our conclusions: every people and every land are a living individuality with their special characteristics, their own unrepeatable history, soul, and nature. To every people is therefore due its own special individual form of sovereignty and a constitution corresponding to that people only. There are no identical peoples, and there should not be identical forms of sovereignty and constitutions. Blind borrowing and imitation is absurd, dangerous, and can become ruinous. http://souloftheeast.org/2015/04/24/ivan-ilyin-on-forms-of-sovereignty/

  9. Putinin kansallisuuden painotus myös poikkeaa jonkin verran siitä miten Nicholas I koki tämän periaatteen: se on kattavampi ja asettaa vähemmän painoa etniseen Venäjän kansallisuuteen. Putinin sanoin: ”Olemme monikansallinen yhteiskunta, mutta olemme yksi Venäjän kansa, yhtenäinen ja jakamaton Venäjä.” Putin tuntee historiaa tarpeeksi hyvin ymmärtääkseen etnisen nationalismin vaarallisen hulluuden monikansallisessa maassa, jollaisena Venäjä säilyi Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen.

    Venäjän menneisyyden filosofien ja ajattelijoiden vaikutuksesta Putiniin on kirjoitettu paljon roskaa. New York Timesin kolumnisti David Brooks on maininnut nimet Vladimir Solovyov [myös käännettynä Solovjovin ja Solovev], Nikolai Berdjajev, ja Ivan Ilyin ”Putinin suosikkifilosofeina.”

    Peter Eltsov, National Defense University professori, arvelee että kirjailija Alexander Solzhenitsyn on ”Putinin suosikkiguru.”

    Paul Grenier on hiljattain tuonut esiin miten typerää on asettaa tällaisia yhteyksiä, erityisesti koskien laajalti arvostettuja Solovyov ja Berdjajev filosofeja.
    Mitä tulee Ilyin’iin (1883-1954) ja Solzhenitsyn’iin, jotka molemmat viettivät monia myöhempiä vuosia lännessä, niin linkittäminen heihin, vaikka liiallinen, ei ole niin kaukana kuten se on kahden näkyvän aiemman filosofin suhteen. Grenier myöntää, että ”Putin säännöllisesti lainaa” Ilyin’ia ja kunnioittaa häntä (hänen ajatuksiaan demokratiasta ja fasismista voit lukea linkeistä alla), mutta myös on eri mieltä hänen kanssaan muutamissa tärkeissä kohdissa.

    Grenier huomauttaa, että jotkin Ilyin ajatuksista ovat ”päällekkäisiä Solzhenitsyn kanssa, joka oli vaikuttanut syvästi” Ilyin’iin. Esseessä Solzhenitsyn Putinin guruna Eltsov ei mainitse Ilyin’iä, mutta lainaa Putinia sanomalla, että monet hänen poliittisista toimistaan olivat ”pääosin sopusoinnussa Solzhenitsyn kirjoittamaan.”

    Tavatessaan Marraskuu 2014 kokouksessa historian opettajia, Putin totesi, että he olivat kokoontuneet kansallisen yhtenäisyyden päivänä, joka on Putinin luoma lomapäivä ja joka korostaa yhtenäisyyden tärkeyttä monien venäläisten kansallisuuksien kesken.

    Hän viittasi useihin historiallisiin tapahtumiin tukipilarina näkemyksilleen. Hän huomautti, että ”kansallisen yhtenäisyyden päivää kunnioitetaan Moskovan vapauttamisena [vuonna 1612] miliisijäsenten toimesta, joita oli johtamassa etninen tataari.” Hän julisti, että Venäjä ei hävinnyt I maailmansotaa, koska sitä ei ”lyöty taisteluissa edestä päin.” Pikemminkin maa ”revittiin sisältäpäin.” Hän valitti, että monet nuoret eivät tiedä toisen maailmansodan sankareista, että on olemassa monia heistä, ja että heihin kuului ”kaikkien eri etnisten ryhmien sotilaita.”

  10. Hän myös vertasi kahta maailmansotaa ja arveli, että ehkä Stalinin WWII aikainen kotimaan ankaruus oli välttämätöntä natsien voittamiseksi – ja ehkä kovuutta tarvitaan tänään torjumaan ulkomaisia uhkia: ” johtajien julmuudella todennäköisesti oli myös tietty rooli [voittaa WWII]. Voisimme tietysti kiistellä tästä ja antaa poliittisia arvioita. On vain vaikea sanoa, olisimmeko voineet voittaa sodan, jos johtajat eivät olisi olleet niin julmia, jos ne olisivat olleet enemmän sellaisia kuin Nikolai II: n aikana [1894-1917]. On hyvin vaikea sanoa. Ja mitä seurauksia olisi ollut, jos olisimme hävinneet? Seuraukset olisivat olleet vain katastrofaaliset.”

    STALIN’S SOVIET UNION DEFEATED GERMANY – WE SHOULD NOT FORGET.. Americans and Canadians like to believe they won the war in Europe and give insufficient recognition to the decisive Soviet role. Most Europeans would rather not think about the matter … Were it not for the USSR’s victory, Nazi Germany might be alive and well today. Let’s do the numbers. The Soviet armed forces destroyed 507 German divisions and 100 allied Axis divisions (according to Soviet figures) …. The Red Army accounted for 75-80% of Axis casualties in World War II … No one likes to admit it was Stalin who defeated Nazi Germany. Stalin killed far more people than Adolf Hitler … At that time, both Roosevelt and Churchill lavished praise and thanks on the Soviet Union, admitting its “gigantic effort” in defeating Hitler’s Germany. Today, however, we have chosen to forget who really won the war in Europe. http://ericmargolis.com/2015/05/stalins-soviet-union-defeated-germany-we-should-not-forget/

    Putinin Marraskuu puheen viittaukset historioitsijoihin pitävät sisällään myös kritiikkiä ”Normanni teoriaa” kohtaan, että ”valtion itsenäinen asema [antiikin Rus] tuli ulkopuolelta” viikinkien valepuvussa. Putin olettaa myös, että poliittisen yhtenäisyyden puute Venäjän ruhtinaiden kesken johti katastrofeihin kuten mongolien hyökkäykseen kolmetoista luvulla. Väite, jonka mukaan vahvan autoritaarisen hallitsijan puute johti Venäjän ulkovaltojen uhriksi ei ole vain Putinin keksintöä.

    Kiistämättä Putin uskoo paljon siitä, mitä hän sanoo, mutta hänkään ei Mossin mielestä ole rehellinen eikä nöyrä Murdochin ’hypoteettisen tutkijan’ kuvaamalla tavalla. Filosofi ja kirjailija Iris Murdoch kirjoittaa Hyvyyden suvereenisuus artikkelissaan ”tutkijan rehellisyydestä ja nöyryydestä, joka ei edes tunne houkutusta tukahduttaa sitä mikä kiroaa hänen teoriansa.” Todellinen ”historian ihminen” on totuuden etsijä, joka panee totuuden etsimisen poliittisten tai henkilökohtaisten syiden edelle, olivatpa ne ideologisia, kansallisia, isänmaallisia, etnisiä, luokkaan tai sukupuoleen liittyviä.

    Poliitikot, jotka omaavat sellaisia hyveitä ovat harvinaisia missä tahansa maassa.
    Ja jopa meidän ammatti historioitsijoiden täytyy taistella jatkuvasti ja yrittää estää meidän omien harhojen ja subjektiivisten käsitysten luoma totuuden tavoittelun kumoutumisen vaara, toteaa Walter G. Moss lopuksi.

    http://historynewsnetwork.org/article/158989

  11. Kun tuota yllä olevaa Mossin artikkelia väsäsin niin ajattelin että se voisi rauhoittaa sitä käsistä ryöstäytynyttä ja valheelliselle pohjalle ajautunutta likaista propagandasotaa jota nyt omakin valtamediamme on alentunut harrastamaan ja jossa erityisesti ’tietty taho’ jessika-aroineen on tahrinnut maineensa.
    Kun artikkelin lukee niin aika vaikea on kehitellä sellaisia teorioita ’aggressiivisesta Putinista’ ja Venäjästä jonka rajoilla on Naton pakko nyt ajattaa panssarivaunujaan jotta tämä umpikiero ja kavala Eurooppaa ja erityisesti Baltian maita ja Pohjolaa vaaniva sotahaukka pysyisi omalla tontillaan.
    Mutta varmaan yrittäjiä silti löytyy kun heille tällaiset ’syvemmät asiat’ eivät mitään merkitse…

  12. Mielenkiintoista analyysia Obaman ulkopolitiikasta saksan kielen taitoiselle.
    Vaikkei tämä suoranaisesti liitykään Putiniin niin sillä on tietenkin keskeinen merkitys myös Venäjän tilannetta ajateltaessa. Kirjoittajan mukaan O:n ulkopolitiikan painopiste olisi nyt siirtymässä Aasiaan.
    (Mutta entä todennäköinen Clintonin valtaantulo ? Killary on jo kauan sitten luvannut sotaa Irania vastaan…)
    Parissa ensimmäisessä osassa on kuitenkin hyviä paljastuksia kuinka Lähi-idän rikolliset ja halpamaiset sodat, joista nyt maksetaan suuri arvovallan menetyksen tappio maailmalla, heijastavat niiden taustalla vaikuttanutta ja toiminutta Amerikan Establishmenttiä, siis v(h)allitsevaa järjestelmää.

    Obamas Außenpolitik – I: Zurück zum Offshore Balancing
    In den Internationalen Beziehungen scheint in den letzten Jahren die Unordnung zu dominieren. Viele vermuten zwar, angestoßen etwa durch George Friedman, eine außenpolitische Methode hinter scheinbar chaotischen Umbrüchen. Eine Systematik lässt sich jedoch nur schwer erkennen. In den USA beginnen unterdessen die Bilanzen für acht Jahre unter Barack Obama.
    von Malte Daniljuk
    https://deutsch.rt.com/international/39355-obamas-aussenpolitik-zuruck-zum-offshore/

    Obamas Außenpolitik – II: Kein Balancing im Nahen und Mittleren Osten?
    Das Weiße Haus konnte außenpolitisch lange Zeit nicht selbständig handeln. Bis 2012 bestimmten die Interventionisten aus den Bush- und Clinton-Teams das Feld. Die wesentlichen Grundlinie, nämlich die Zerstörung des Irak und Syriens, liefen auch nach 2013 weiter. Beim Thema Iran setzte Obama jedoch andere Akzente. Lässt sich Offshore Balancing als Strategie in der Region ausmachen? Teil 2 zu Obamas Außenpolitik.
    Barack Obama ist, wie übrigens auch John Mearsheimer, ein Vertreter des amerikanischen Neorealismus.
    „CIA-Direktor David Petraeus legte einen Plan vor, nach dem eine Gruppe von ‚gemäßigten‘ syrischen Rebellen bewaffnet wird. Der Plan, den Petraeus mit dem saudischen Prinzen Bandar bin Sultan und einigen anderen arabischen Sicherheitschefs formuliert hatte, sah vor, Kleinwaffen, vor allem Gewehre, an eine kleine, ausgewählte Gruppe der syrischen Opposition zu schicken. Petraeus versprach keine Wunder; er sagte ausdrücklich, dass diese Rebellen Assad nicht sofort stürzen können. Das Ziel sei es, ‚Druck‘ auf Assad auszuüben. Wenn Sie sagen, ‚Assad muss gehen‘, argumentierte er gegenüber dem Präsidenten, dann ist das hier ein Vorschlag, wie die CIA dabei helfen kann. Der Plan hatte die Unterstützung von Clinton, Verteidigungsminister Leon Panetta und den Generälen. Aber der Präsident lehnte ab.“
    „Zweitens hat die CIA lange Zeit – durch verdeckte, von Saudi Arabien finanzierte Operationen –  sunnitische Dschihadisten mit Waffen ausgerüstet und trainiert. Diese Dschihadisten wiederum brachten den IS hervor, der eine direkte, wenn auch unerwartete Folge der von der CIA und ihren saudischen Partnern verfolgten Politik ist.“
    „Offshore-Balancing ermöglicht einen Mittelweg zwischen reinem Isolationismus, der vorgibt, dass die Vereinigten Staaten keine Interessen im Ausland haben, die es wert sind, sie zu verteidigen, und dem Interventionismus, der die USA in teure militärische Konflikte im Ausland geführt hat. Offshore Balancing beinhaltet, die US-Interessen durch indirekte Mittel zu verteidigen, wie zum Beispiel durch Waffenlieferungen an lokale Partner, die, so hofft man, US-Interessen an unserer Stelle schützen, und durch andere Mittel der Beeinflussung, um die lokalen Verhaltensweisen zu gestalten.“
    Barack Obama hat von Anfang an betont, dass er dem Nahen und Mittleren Osten politisch weniger Bedeutung einräumen will. In seinen zentralen Strategiepapieren spielt die Region überhaupt keine Rolle mehr. Insofern macht es Sinn, sich die Frage von Obamas außenpolitischer Strategie eher anhand der Region anzusehen, die er frühzeitig zum absoluten Schwerpunkt erklärt hat: Asien.
    https://deutsch.rt.com/international/39623-obamas-aussenpolitik-kein-balancing-im/

    Pivot to Asia: Das Südchinesische Meer als amerikanische Blockbildung gegen China
    https://deutsch.rt.com/international/39396-pivot-to-asia-sudchinesische-meer/

  13. Rauhanmarssi Berliinistä Moskovaan — rauhanaktivistit tekevät pitkän marssin eri Baltian maiden kautta Moskovaan ja sieltä takaisin Valkovenäjän ja Puolan halki — Venäjä ei uhkaa Eurooppaa mutta Nato uhkaa Venäjää on haastattelun selkeä sanoma
    Koskakohan meillä saadaan jotain vastaavaa aikaiseksi…? Tässä olisi hyvä malli meillekin
    Reitti näkyy linkistä … alla lukijoiden kommentteja jotka ovat vain positiivisia.. joku sanoo että kohteena pitäisi olla Amerikka joka on todellinen rauhanhäirikkö maailmassa … kansa ei tahdo sotaa

    Aktivisten für Völkerverständigung: Friedensfahrt nach Moskau
    Am 7. August 2016 startet die von Dr. Rainer Rothfuß initiierte Friedensfahrt von Berlin nach Moskau. In einem Vorbericht erklären Rothfuß und seine Mitstreiter Owe Schattauer und Sergey Fiba, was sie zu dieser Idee inspiriert hat.
    https://deutsch.rt.com/inland/39757-aktivisten-fur-volkerverstandigung-friedensfahrt-nach/

    —Super Sache. Viel Erfolg! … hyvä juttu… menestystä
    —tolle Aktion und ich wünschte, RT würde ausführlich darüber berichten! … mahtava asia, toivon että RT kertoo tästä enemmän
    —Leider bekomme ich im Sommer nie Urlaub – sonst hätte ich gerne daran teilgenommen!
    Viel Glück allen Beteiligten und vielen Dank an die, die den Teilnehmern Unterkunft usw. geben!
    —WOW – Respekt !!
    —Diese Friedensfahrt geht nur ins falsche Land…der Kriegstreiber und Welt Besatzer ist doch die USA, die USA hat über 800 Stützpunkte Weltweit um so in jedem Land der Erde sofort einzufallen…
    Russland ist friedlich und möchte nichts anderes..
    Ihr solltet besser eine Europaweite Fahrt zu allen Millitärbasen der US Besatzer Organisieren…mit dem Slogan
    —Ami Go Home…wir brauchen und wollen keinen Besatzer in unseren Ländern, wir brauchen keinen Neuen Hitler
    —gute Sache. Was da gesagt wurde dass,das Volk keinen Krieg will kann ich unterstreichen. Das Volk wollte noch nie einen Krieg es ist immer nur eine Interessengruppe die Krieg will. Wir als Volk müssen diesen Verbrechern das Handwerk legen.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here