Suomessa köyhyys lisääntyy kaiken aikaa, sekä suhteellisesti että absoluuttisesti. Riiston aste kovenee kuten nyt läpirunnottu kiky-sopimus osoittaa. Todellista köyhyyttä on myös Suomessa. Kansainvälisestikin on todettu, että vaikka varallisuus eri maiden kesken saattavat kaventua, maiden sisällä tuloerot kasvavat rajusti.

Itse olen sitä mieltä, että jos pitää priorisoida, niin asetan etusijalle lapset ja nuoret. He ovat tämän maan ja koko maailman tulevaisuus ja tulevaisuuden päättäjät. Heille pitää turvata ihmisarvoiset elämisen edellytykset ja oikeudet. Näin ei ole parhaillaan ja nykyisen hallituksen pyrkimyksistä päätellen kehitys on kulkemassa huonompaan suuntaan.

Meillä on säädetty nuorisotakuulaki, joka ei käytännössä takaa mitään. Kaikenlaista puuhapajaa on perustettu, mutta niihin määrääminen on enemmän keppiä kuin porkkanaa. Palkkaa ei ja tule ja usein myös itse taloudellisissa vaikeuksissa joutuvat vanhemmat joutuvat vielä sponsoroimaan matkat velvoitetyömaalle.

Kun itse lähdin maailmalle isäni kuoleman jälkeen 14-vuotiaana 60-luvun alussa, oli mahdollista valita eri ammateista. Töitä oli kotiapulaisesta rahastajaan ja kaupanmyyjästä sisälähettiin tai reikäkorttilävistäjään.

Ensimmäinen työpaikkani oli sokerijuurikaspellolla, missä taimien harventamisesta sai pennin metri. Kotona oli tiukkaa, koska perheessä oli vielä kaksi minua nuorempaa lasta. Niin tuli lähtö maailmalle. Kovin kokemus oli, kun seisoin Salon vanhalla sillalla, johon kuljettaja minut jätti. Seuraavana aamuna seitsemältä olisi pitänyt olla töissä baarissa, mutta asunnonvälityksessä tarjottiin vain ei-oota. Sieltä neuvottiin menemään osoitteeseen, jossa oli juuri vapautumassa toveriasunto. Se olisi ollut kuitenkin vapaa vasta kahden viikon kuluttua, mutta ystävällinen rouva antoi minun nukkua sen ajan omassa keittiössään. Kuka nykyisin suostuisi samaan?

Kadonneet nuoret

Tänä päivänä on Suomessa kateissa 50 000 lasta ja nuorta, joista kukaan ei tiedä mitään. He ovat kateissa. Heillä ei ole työ- eikä koulutuspaikkaa. Tätä varten kuntiin palkattiin etsiviä nuorisotyöntekijöitä, mutta tulosta ei ole syntynyt. Nuorilla tässä maassa on todellinen hätä.

Olin suuresti hämmästynyt, kun jouduin itse hoitamaan erään nuoren ”löytymistä” ja löysin Hikikomeron, Se on netissä toimiva yhteisö, jossa syrjäytyneet nuoret vaihtavat kokemuksia elämästään. Sieltä he hakevat vertaistukea. Hämmästynyt olin, kun jopa Mannerheimin lastensuojeluliitossa ei tiedetty mitään nettifoorumi Ylilaudasta ja sen kansainvälisestä, japanilaisesta Hikkykomori-ilmiöstä alkunsa saaneesta, Hikikomerosta. Siitä eivät tienneet opettajat, sosiaalityöntekijät eivätkä rehtorit.

Kun tähän lisätään vielä, että usein eristäytymiseen kuuluu kaikkein raaimpien sotapelien pelaaminen, ei ole mikään ihme, että nuori tilaisuuden tultua on valmis kokeilemaan, miltä tappaminen ihan oikeasti tuntuu. Pidäkkeitä kun ei ole.

Näiden nuorten voidaan sanoa olevan syrjäytyneitä, sillä he ovat päättäneet elää elämänsä komeroissa ja laatikoissa. He hakevat ylemmyyttä sillä, että eivät ole kenestäkään riippuvaisia. He pitävät tavallisia nuoria ja muita ihmisiä lampaina. Tämä on kovaa julkikuvaa. Toisaalla jaetaan auliisti itsemurhaohjeita, kuinka esimerkiksi kannattaa syödä kourallinen vertaohentavia lääkkeitä ennen kuin hyppää katolta ja tappaa itsensä.

Itse olen tarkka siitä, milloin käytän sanaa syrjäytynyt tai syrjäytetty, koska tämä yhteiskunta kykenee kyllä tunnottomasti syrjäyttämään kenet tahansa, jolla ei ole voimaa ja tahtoa pysyä kovassa kyydissä mukana. Kukaan ei varmasti aivan ensimmäiseksi päätä vapaaehtoisesti syrjäytyä.

Olen facessa seurannut myös huostaan otettujen perheiden ja lastensuojelun uhrien kertomuksia. Nekään eivät ole kaunista luettavaa, koska monet pitävät itseään ihmiskaupan uhreina suhteessa huostaanottobisnekseen.

Nämä vanhemmat ovat sitä mieltä, että jos perheiden auttamiseen puututtaisiin ajoissa ja järeämmillä aseilla, huostaanotoilta vältyttäisiin ja tämä olisi myös yhteiskunnan kannalta halvempi ratkaisu. Rahastahan tässä kaiken aikaa puhutaan. Jos perheelle annettaisiin taloudellista ja käytännön apua, loppuun palamiselta vältyttäisiin. Lapset saisivat elää omissa perheissään, jotka kuitenkin lienevät se luonnollisin ja paras vaihtoehto. Oikeasta läheisen rakkaudesta syntyy rakkaus ja myötätunto, jota lapsi ei sijaisperheessä saa välttämättä koskaan kokea.

Pikavipit sosiaaliturva?

Yhtenä syynä kurjaan tilanteeseen pidän pikavippejä, jotka päättäjät ovat sallineet, paikatakseen niillä puutteellista sosiaaliturvaa.

Perhe on tai on ainakin ollut yhteiskunnan perusyksikkö. Ja se, miten holtittomasti vähävaraisiin perheisiin suhtaudutaan, tuntuu melkein ohjelmalliselta. Kun ihmisten välistä rakkautta ja solidaarisuutta ei ole, niin kaikenlainen hyväksikäyttö on huomattavasti helpompaa niin koko yhteiskunnan kuin maailmankin mitassa.

Ohjelmalliselta tuntuu myös ihmisten tyhmistäminen ja raaistaminen kaikenlaisen väkivaltaviihteen keinoin ja avulla. Raakuus synnyttää raakuutta, välinpitämättömyys välinpitämättömyyttä. Kun koulutuksesta leikataan, lisääntyy myös tietämättömyys ja yleissivistys ohenee. Hallittavia on helppo käsitellä kovilla otteilla. Tämän seurauksena entistä useammin nähdään kaduilla päivystäviä aseistettuja sotilaita ja poliiseja täysissä varusteissa, kuten nyt jo esimerkiksi Brysselissä on tapahtunut.

Sosiaalihuolto on voimaton

Sosiaalihuollosta minulla on pelkästään huonoja kokemuksia. Tämän vakuudeksi voin kertoa keskustelustani entisen lapsiasiavaltuutetun Maria Kaisa Aulan kanssa. Tämä tapahtui vähän ennen hänen eroaan tehtävästään, Hän kertoi minulle turhautuneensa työhönsä, koska sosiaalitoimistojen päätökset poikivat niin paljon valituksia, että Lapsiasiavaltuutetun toimisto ruuhkautui kaikista niistä eikä aikaa jäänyt enää mihinkään muuhun. Lastensuojeluntehtävät kunnissa tuntuvat rajoittuneen vain lastensuojeluilmoitusten vastaanottamiseen.

Nykyisestä lapsiasiavaltuutetusta Tuomas Kurttilasta tiedän vain sen verran, että hänen mielestään mihinkään ei voi puuttua, koska jokainen tapaus on yksittäistapaus. Näin varmaan onkin. Jokainen on yksittäistapaus ja yksittäistapauksena jokaiseen ihmiseen pitäisi myös suhtautua.

Lokakuun liikkeessä toimiva juristi Leeni Ikonen on sitä mieltä, että huostaanottoon turvaudutaan liian helposti tai että se on jopa ainoa auttava toimenpide. Huostaanotto on Suomessa miljardibisnes, kun yhteiskunta maksaa sijaishuoltajalle esim. 15 000 euroa/kk/lapsi. Nykyisen viiden lapsen sijasta suunnitteilla on lapsiluvun mahdollinen nostaminen sijaisperheissä kuuteen, vaikka vaikeuksissa olevissa perheissä kuudennen lapsen katsotaan lisäävän kaltoinkohtelun riskiä.

Jokainen lapsi on yksilö. Jokainen lapsi syntyy tähän maailmaan pyytämättään. Siksi meillä täällä jo olevilla on vastuu siitä, että jokainen lapsi saa ihmisarvoisen elämän.,

Me puhumme kestävästä kehityksestä, mutta samaan aikaan maailmassa pistetään mielettömiä summia tuhoon ja tappamiseen. Jos tämä hulluus lopetettaisiin, jokaisen ihmisen kohtuulliset perustarpeet pystyttäisiin tyydyttämään kehdosta hautaan ja resursseja jäisi vielä ylikin. Ympäristö ja luonto kiittäisivät.

Rauha on kaikkien ihmisten, yhteiskuntien ja koko maailman ainoa kestävä vaihtoehto.

 

Kaija Olin-Arvola on toimittaja ja runoilija. Tämän kirjoituksen ensimmäinen osa ilmestyi 28.7.2016.

15 KOMMENTTIA

  1. Artikkeli olisi erittäin tarpeellista luettavaa varsinkin rikollisille psykopaatti-vallanpitäjillemme – mutta eihän se heidänlaisiaan (sieluttomia?) epäihmisiä millään tavalla hetkauttaisi!

  2. ”He hakevat ylemmyyttä sillä, että eivät ole kenestäkään riippuvaisia. He pitävät tavallisia nuoria ja muita ihmisiä lampaina”

    No aika sissi saa olla, jos tässä pohjolassa aikoo selvitä ilman työpaikkaa! Nostan kyllä hattua. Osan 1 kommentissa pohdiskelin, pitäisikö nuorille myönstää maata, jotta saisivat sieltä edes elantonsa, kun työtä ei saa. Mutta kovassa se on maanviljelijänkin hengissäpysyminen täällä, ainakin kuokka ja lapio -meiningillä.

    ”Huostaanotto on Suomessa miljardibisnes…”

    Ja voit olla varma, että sitä bisnestä ajaa samat tahot kuin terveydenhuollon yksityistämistäkin! He eivät halua verorahoilla pidettyä hyvinvointiyhteiskuntaa, kun voi perustaa firmoja jotka myyvät kunnille, valtioille ja ihmisille palveluja (jotka ennen kustannettiin veroilla). Seuraavaksi ehkä yksityiset vankilat Suomeenkin, kun kerran Amerikan malliin on huostaanotossakin menty.

  3. Suomalaiseen, historialliseen menttaliteetiin toisaalta kuuluu pakeneminen yhteiskunnan kahleita korpimaihin,juuri siten maamme on asutettu, on paettu jos mitäkin , etpäässä verotusta ja sotaan joutumista.
    Koska elämme paradoksien ajassa,kapitalistisen tuotantorakenteen valikoivan, yleensä vain kyvyiltään parhaimmiston ollessa kelpaavaa työvoimaa, olaan pian oikeasti ajassa ja mahdollisuuksissa, jota Pentti edellä esitteli.
    Voidaan olla tilanteessa, jossa yhdysvaltalainen vankilabisnes rantautu maahamme,silloin toivoisin kuitenkin, järjestelmän muuttuvan enemmän asiakaslähtöiseksi,esimerkiksi näiden yritysten tulisi tehdä tuloksensa vageiksi määrättyjen työvoimaa hyödyntämällä,eikä näitä ainoastaan eristämällä ja hegissäpitämällä.
    Baradoksi muodostuu näin meneteltäessä vankien statuksen muutoksesta, tällöin nämä pääsevät inhimillisen kohtelun kohteiksi.

  4. Meillä on alkamassa Talvisota 2: kansa vastaan globalisti-eliitti. Toivotaan että kansa herää Talvisodan henkeen eikä luovuta maata ilman taistelua

    Finland First! vs. extremist Muslims and anarchists! (Video)
    Finland First! demo against islamization attacked by extremist Muslims and anarchists
    http://kansanliike.net/blogi/finland-first-vs-extremist-muslims-and-anarchists-video/
    http://kansanliike.net/#topbar
    http://kansanliike.net/tapahtuma/suomi-ensin-itsenaisyys-ja-stop-islamisaatiolle-itis-osa-2/

    • Herääminen on se avainsana – tietyn kriittisen massan saavuttaminen heränneiden määrässä ja varsinkin niiden suhteen, jotka ovat valmiita lähtemään barrikadeille rikollisia, maanpetturi-vallanpitäjiämme vastustamaan.

    • Lisää todisteita Suomessa valtaa pitävän klikin moraalisesta mädännäisyydestä ei oikeastaan tarvita. Tilanteen vakavuuteen havahtuminen on kuitenkin tuskallista. Turruttava mediatarjonta on yksi iso syyllinen tähän. Kaikilla ei ole henkis-fyysisiä edellytyksiä omaksua tilanteen vaatima militantti asenne. Jos jollakin on vireä henkinen tila, se käytetään usein puhtaaseen omaneduntavoitteluun. Lääkärikunta on ehkä räikein esimerkki tästä. Taloudellisen hyödyn tavoittelu menee heillä kaiken edelle, vaikka ammattikunnalle asetetut eettiset velvoitteet ja valat tämän oikeastaan kieltäisivät. Tämä on itsekkyyttä puhtaimmillaan.

      • Tilanteen hankaluutta lisää se, että vallankahvassa olevilla rikollisilla on läpimädäksi korruptoitunut valta- eli valemedia apunaan ja suojanaan. Ehkä räikein esimerkki tästä on Koiviston konklaavin taakse kätkeytyvä, meidän oloissamme suunnattoman laaja RYÖSTÖ-operaatio. Siinä kymmenet tuhannet ja monet terveellä pohjallakin toimivat pien- ja keskisuuret yritykset keinotekoisesti ajettiin konkurssiin ja rikollisille pankeille annettiin vapaat kädet periä velallisilta yrittäjiltä velat moneen kertaan. Päärikollisetkin kävelevät edelleen vapaalla jalalla monin prenikoin palkittuina kunnioitettuina kansalaisina – ja valta- eli VALEMEDIA on edelleen täysin vaiti asiasta.

  5. Sota synnyttää sotaa, vastarinta vastarintaa, väkivalta väkivaltaa – sodassa ei ole voittajia. Kansalaisten tulisi olla viisaita kuin käärmeet – vallassa olevaa pyramidin huippua ei pitäisi sisällis-sodalla ruokkia. Sisällissota saa aikaan poikkeustilan ja sitä kautta kokoontumiskiellon, joten mielummin kuin vastarinta, ihmisten pitäisi yhdistää voimansa mitätöimällä korruptoituneen eliitin toiminnan vaikutukset niin hyvin kuin pystyvät. Ensimmäinen askel on sulkea korvat massamedialta ja asettaa YLEn poliittinen tuotanto kategoriaan: ”päivän valheet.”

    Työttömien tulisi yhdistää voimansa ja kehittäää pieniä verkostoja, jotka perustuisivat PAIKALLISEEN yhteistyöhön ja vaihtotalouteen siinä määrin kuin se on mahdollista. Ensin pitäisi artikuloida selkeästi se, mitä tarvitaan ja sen jälkeen keskittyä yhdessä ”sen” tuottamiseen. Olemisen sijasta pitäisi suosia tekemistä ja kaikkein heikompia pitäisi auttaa ”talvisodan” hengessä. Lapset kasvavat huikeaa vauhtia, joten esimerkiksi vaatteet ja kengät pitäisi laittaa ilmaiseksi kiertämään. Tälläisia paikallis-ryhmiä voisi koota yhteen netin avulla siten, että olisi koko Suomen kattava emosivu, jonka alla paikallis-sivut toimisivat. Emosivun nimi voisi olla vaikkapa ”NYT RIITTÄÄ!” ja sen tarkoitus olisi saada työttömät PAIKALLISESTI yhteen – eli motivoida heitä tuottamaan yhteistä hyvää. Kokoontuminen pienissä ryhmissä on avain yhteishenkeen ja positiiviseen tekemiseen. Suomessa on valtava määrä ideoita ja osaamista, joka on poliittisilla toimilla passivoitu.

    Toisin sanoen: työttömien tulisi yhdistää voimansa positiivisessa mielessä ja tuottaa itse itselleen tekemistä (työtä) ilman ansiota. Kyseisellä toiminnalla he ottaisivat vallan omasta elämästään ja näyttäisivät keskisormea torkkupeittojensa alla nukukkuvalle poliittiselle eliitille!

    • Työttömien tulisi kehittää itselleen työtä ilman ansiota? Luulenpa että aika moni työtön tekee työtä ilman ansiota, työtä josta tienaa liian vähän tai ei mitään. Pikemminkin he tarvitsevat työtä josta saa ansiota.

      Valtion pitäisi antaa jokaiselle työttömälle maata, jos ei valtiolla ole muuta annettavaa – eihän tällä meidän valtiolla ole, joka on pankkiireille luovuttanut kaikki mahdollisuutensa ja oikeutensa. Hittojako se valtio maata itsellään pitää, antaisi pois tarvitseville kansalaisille! Omalla maallaan saisi edes ilmaiseksi asua, metsän voisi kaataa tai ehkä laittaa pottupellon ja omenapuita.

      • Kyllä keinoja olisi pilvin pimein, mutta kun virkamiehet on pantu vahtimaan, että työtön ei saa tehdä mitään, paitsi heidän ”osoittamaansa” ilmaista työtä. Muuten menettää sen viimeisenkinkin ”sosialiturvan”, peruspäivärahan, jolla pysyy nippanappa hengissä jos hakee kännykällä kätevää pikavippiä joltain veroparasiitilta vuokranmaksuun, joka menee nykyisin sekin veroparasiitille. Jopa talkoilla ilmaiseksi tehty kahvinkeitto kirpputorilla on katsottu ”työksi” virkamiehen toimesta ja päiväraha on evätty. Kapitalismi on siitä vahän vidumainen homma, että et syö et juo et asu jos ei ole rahaa.

        Työllisiä taas tehdään tilastoimalla. Tiedän kun minulle soitteli Tilastokeskuksen ”haastattelija” takavuosina. Kysyi olenko tehnyt talkoita, antanut esim. naapuriapua viimeisen kahden viikon aikana, vai oliko kuukauden. Kysyin miksi tuollaista kysyt, miten se tähän liittyy. Sanoi jos olet, sinut merkataan työlliseksi. Kysyin, ihanko sellaiseksi, joka itsensä elättää naapuriavulla. Vastasi kyllä. Että semmosta ”työllisyyttä” mittaavat.

        Onhan tämä valtavaa inhimillisten resurssien tuhlausta ja mitätöintiä, jopa viranomaisten toimesta. Hallituksissa on näin päätetty. Katelkaa politikkojen nimiä, sieltä se syy löytyy. Eikä tässä raha- ja talousjärjestelmässä pääomia anneta kaikkia hyödyttävällä parhaalla mahdollisella tavalla. Ne on annettu pikavoittoja tavoitteleville keinottelijoille, ja mieluummin verottomana, kiitos. Muuten eivät ”sijoita”.

    • Aiheellisia ajatuksia, kunnes virkavalta sekaantuu siihen, ilmoittaen sen kaiken ”laittomaksi”,sekä terveydelle vaaralliseksi. Toisen käyttämät jalkineet voivat levittää” varvas-sientä”, eikä sitten muuta tarvita kaiken ilmaisen jakamiseen tarvitseville. Pirullinen ihminen keksii aina jotakin edistystä vastaan, varsinkin jos siitä ei ole itselle tuloja. Meitä johtavat saatanalliset loiseläjät, jotka eivät anna köyhemmän naapurin edistyä mihinkään suuntaan, kuin alaspäin.

  6. Jos vielä elämä jatkuu, niin kansamme historian lehdiltä voi tulevat sukupolvet lukea uskomattoman laskelmoivasta epäinhimillisestä ajanjaksosta jolloin maatamme hallitsi kansainvälistä suurpääomaa kumartavat omaa etuaan ajavat keinottelijat.
    Kolmessakymmenessä vuodessa nämä ulkomaalaisten keinottelukaartien vasallit ovat kenkänneet kansallisenomaisuutemme näille ”isännilleen”, velkaannuttanut Suomen, sallineet ympäristötuhoiset kaivostoiminnat ja kaiken tämän he vielä lopuksi maksattavat nuorisolla, vanhuksilla ja vähävaraisilla jotka ovat joutuneet ahdinkoon heidän riistopolitiikkansa vuoksi.
    Esimerkiksi jos joku taho olisi 1970-luvulla kehdannut ehdottaa sellaisia orjatyömarkkinoita jota tänä päivänä pidetään normaalina, (pätkätyötä, ym. työttömyyslukujen kaunistus- kurssituksia) niin se olisi tiennyt yleislakkoa, mutta silloin ei maatamme hallittu pörssimeklareitten hoveista.
    Oma lukunsa on erityisesti Itsenäisyytemme alistaminen EU-keinttelijoille, Markamme hävitys ja puolueettomuuspolitiikasta luopuminen, joka on ollut ehdoton turvallisuutemme takuu, nämä kaikki on tapahtunut kansan mielipiteestä ja perustuslaistamme piittaamatta.

    • Näin on ja kaikkein kummallisinta tässä on että tämä kaikki on voinut tapahtua vain siksi että olemme omaksuneet länsimaisen demokratian. Viisaat kyllä ovat tienneet ja kauan sitten että demokratia päätyy despotismiin ja nyt se on päätynyt pankkimafian despotismiin ja se näkyy meillä juuri noin kuten asian kuvaat kommentissasi.
      Demokratia ei siis lopulta ole lainkaan hyvä asia ihmiskunnalle koska ihminen ei pysty pitämään sitä vaan ajautuu sen myötä korruption suohon. Oman itsensä luomaan upottavaan suohon. Demokratia on jopa vaarallinen nykyihmiselle. Se vaatisi kehittyneemmän ihmisen toimiakseen ja pysyäkseen demokratiana, siis kansanvaltana. Näemme kuinka valta on luisunut pois kansalta ei vaan meillä vaan koko läntisessä maailmassa USAn johdolla.
      Mitä tilalle. Minusta Venäjä on toiminut viisaammin ja päätynyt ’suvereeniin demokratiaan’. Siinä kansa ei pääse sotkemaan asioita joita määrää isompi ja kokonaisvaltaisempi voima kuin kaikenkattava suvaitsevaisuus ja individualismi. Yksilö ei voi nousta yhteisen edelle.
      Ote linkistä:
      ’Putin on korvannut itsevaltiuden käsitteen ”suvereenisella demokratialla”. Hill ja Gaddy mukaan, ”suvereeni demokratia. . . on vahvan ja voimakkaan valtion ruumiillistuma, aivan kuten itsevaltius oli tsaarin aikakauden.” Uusi termi on tarkoitettu tuomaan julki, että ”Venäjä on vastuullinen itselleen eikä vastuussa kenellekään muulle kuin kansansa enemmistön mielipiteelle.”
      Lisäksi ”universaalit demokratian normit eivät ole venäläisiä ja ovat itse asiassa tuottaneet vahinkoa Venäjän poliittiselle kehitykselle. Venäjän on siis palattava poliittiseen järjestelmään, joka on ainutlaatuinen ja oma, joka on suvereeni ja historiallisesti juurtunut.” ’
      https://vastavalkea.fi/2016/07/26/zygarin-kirja-putinin-sisapiirista/

      Myös meillä on käynyt juuri näin: universaalin demokratian normit ovat nyt koituneet meille vahingoksi ja olisi palattava johonkin parempaan. Venäjän malli ei varmaan sovi meille – ei ainakaan vielä – eikä meiltä löydy Putinin kaltaisia johtajia jotka pystyisivät pelastamaan kansan nykyisiltä verenimijöiltä. Ja meidän historiallinen perintömme on erilainen. Meidän tien on mentävä kohti syvempää demokratiaa, sellaista kansanvaltaa jossa kansanäänestyksillä päätetään asioista, ei siis kansaa edustavien toimesta.
      Onko meistä siihen ? Se on ydinasia ja tällä hetkellä näyttää ettei ole. Eli suo vain syvenee… mutta minkäs teet

  7. Keneltäkään on tuskin jäänyt huomaamatta pikavippifirmojen räjähdysmäinen kasvu. Se on varmin merkki kansan köyhtymisestä. Köyhimmät on jätetty koronkiskureiden armoille, joka imee ne viimeiset veret ja tietenkin ulos verojen piiristä. Näin on päättänyt politikko, vieläpä hyvinvointivaltion kasvatti, joka on jo kaiken valtiolta saanut. Itsessään meille miljoonien arvoinen, joka ei ole elämänsä aikana tuottanut yhteiseen kassaan markkaakaan, euroakaan. Isoksi tultuaan hän on sitä mieltä, että nyt on kaikkien oltava oman onnensa seppä. Jos et saa rahaa ”markkinoilta”, voit aivan hyvin olla syömättä, juomatta ja asumatta. Koronkiskontaa ovat politikot katsoneet läpi sormien, vaikka se on rikoslaissa kriminalisoitu. Se on nyt jokaisen oma asia.

    Olin kerran töissä valtiosssa, joka lasketaan yhdeksi maailman köyhimmistä. En julkisella puolella, vaikka rahoitus hankkeeseen tuli usealta eri ”fundilta”. Valtion rahat kun riittivät vain jotenkuten pressalle ja hänen lähipiirilleen. Se oli myös Suomen huomattava kehitysapukohde. Valtion nimessä on demokratia. Maaseutua kierrellessäni silmiin pisti lukuisat luottokorttiyhtiön mainokset. Miksi antaisivat luottokortin täysin maksukyvyttömälle? Ehkä hän voisi maksaa velkansa koronkiskurille, ottamalla velkaa toiselta koronkiskurilta, tai ostaakseen unelmiensa vempaimen, esim. television ikkunattomaan majaansa. Mitä saa luottokorttiyhtiö kun velka jää maksamatta. Varmaan sen maapläntin jolla velallinen asuu. Ota vuoteesi ja käy.

    Työllisti hanke paikallisiakin jonkin verran. Työkaluina hakku ja lapio. Työpäivä kymmenen – kaksitoista tuntia neljänkymmenen asteen kuumuudessa, kuusi päivää viikossa, tarvittaessaa myös sunnuntaisin. Palkka varmaan sovittiin ”paikallisesti” ja määräytyi ”vapailla markkinoilla”. Kaksi kaunista pikkutyttöä toi paikalliselle miehelle soppaa iltapäivällä muoviastiassa ja vettä muovipullossa joka oli ilmeisesti otettu jostain purosta. Ostoveteen kun duunarilla ei sielläpäin ollut varaa. Iloisia olivat tytöt kun iskä oli saanut ”töitä”. Kun näin tämän ensimmäisen kerran, tuli kyyneleet silmiini ja menin nurkan taakse. Kaveri tuli vastaan, kysyi mitä nyt. Sanoin naamaa pyyhkiessäni, että hikoilen vaan. Pahoin pelkään, että tällainen on Suomenkin tulevaisuus.

  8. Edellä on ollut puhetta siitä, kuinka tärkeää olisi saada kansa ’heräämään’.
    Sitä yrittävät NWO-rikolliset maanpetturihallitukset estää näinkin:

    ”Staged Zika pandemic was engineered by globalist governments to justify the aerial bombardment of awakening populations with toxic chemicals”,
    http://tapnewswire.com/2016/08/staged-zika-pandemic-was-engineered-by-globalist-governments-to-justify-the-aerial-bombardment-of-awakening-populations-with-toxic-chemicals/

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here