Toimiiko Venäjä todellisena vastavoimana lännelle vai osana dialektista asetelmaa?

Vaihtoehtoisessa mediassa Venäjää ja sen presidentti Vladimir Putinia on suitsutettu etenkin Ukrainan ja Syyrian tapahtumiin liittyen. Valtamedia lännessä puolestaan kritisoi Putinia mm. Syyriassa suoritetuista operaatioista, vaikka länsi itsekin on ”terrorismin vastaiseen sotaan” vedoten suorittanut ilmaiskuja maassa. Siinä missä Yhdysvaltojen johtaman länsiliittouman operaatiot ovat olleet varsin tehottomia, on Venäjä esimerkiksi onnistunut yhdessä Syyrian armeijan, Hizbollahin ja Iranin kanssa karkottamaan terroristijärjestö Isisin taistelijoita Palmyran kaupungista.^[1]

Läntisen valtamedian kaksinaismoralismia kuvastaakin hyvin, että Putinia ja Venäjää kritisoidaan asioista, jotka läntisten tahojen toteuttamina ovat hyväksyttyjä, kuten sotatoimet Syyriassa. Toisessa ääripäässä ovat sitten ne, jotka katsovat kaikessa Venäjän vähänkään negatiiviseen sävyyn esittävässä materiaalissa olevan kyse pelkästä propagandasta ja mustamaalauksesta. Massamedia toki kritisoi Putinia ja Venäjää välillä liiankin kovaan ääneen ja saattaa vieläpä esittää asiansa siinä muodossa, että se haiskahtaa propagandahakuiselta.

Mutta niissäkin tapauksissa, joissa kyse olisi jonkin sortin propagandasta, on syytä muistaa, että ollakseen tehokasta, propaganda ei voi koostua pelkistä valheista, vaan sen olisi hyvä sisältää myös faktoja. Mikäli siis Putin ei ole ollut täysin nuhteeton, vaan häneltä löytyy luurankoja kaapistaan, on päivänselvää, että länsi yrittää niitä sieltä kaivella. Ja vaikka tarinat olisivat jossain määrin värittyneitä, ei niiden välttämättä tarvitse olla kaikilta osin perättömiä. Ei myöskään kannata tehdä niin suoraviivaisia johtopäätöksiä, että vain koska länsimedia on ottanut Putinin silmätikukseen, olisi hänen oltava lännen hegemoniapyrkimyksiä pyyteettömästi vastustava kirkasotsainen sankari.

Kuten Brandon Martinez kirjoituksessaan The False Dialectics of Hero Seeking^[2] toteaa, on länsimedia parin viime vuoden aikana valjastanut resurssinsa myös kritisoidakseen Isisiä ja markkinoidakseen sitä maailman vaarallisimpana terroristijärjestönä. Varmastikaan valtamedia ei ole raportoinut Isisistä äärimmäisen totuudenmukaisesti, eikä ole esimerkiksi valottanut länsiliittouman tuesta kyseiselle järjestölle^[3] tai mahdollisista kytköksistä Isisin suorittamaksi väitettyihin terrori-iskuihin. Tarkoittaako tämä sitten, etteivät Isis-taistelijat olekaan maineensa veroisia kurkunkatkojia, vaan ovat ainoastaan valtamedian mustamaalauksen uhreja? Ei missään nimessä. Vaikka valtamedialla ja vaihtoehtoisella medialla onkin eriäviä näkemyksiä järjestöstä, ei se totisesti nauti kummankaan suosiota. Päätyminen länsimedian kritisoinnin tai mustamaalauksen kohteeksi ei siis itsessään tee kenestäkään mitään pyhimystä tai sankaria, vaan on haettava muunlaisia perusteita, mikäli haluaa liputtaa esimerkiksi Vladimir Putinin puolesta.

Entä onko Putinin Venäjä todella tukenut Syyrian hallintoa vai onko se toiminut alueella vain turvatakseen omat intressinsä? Vaikka Venäjä ainakin näennäisesti on asettunut Syyrian tueksi, presidentti Martti Ahtisaaren mukaan^[4] se oli jo vuonna 2012 ehdottanut länsimaille presidentti Bashar al-Assadin rauhanomaista syrjäyttämistä. Lisäksi Venäjä varoitti koko Syyrian takaisin valtaamista vannonutta Assadia, että seuraukset olisivat vakavia, ellei tämä noudattaisi Moskovan ohjeita rauhanprosessissa.^[5] Venäjä ei myöskään esittänyt vastalauseita Israelin Syyrian hallintoa vastaan suorittamille ilmaiskuille. Uutissivusto Breitbart jopa kirjoittaa^[6] sotilastiedusteluun painottuvan israelilaisen verkkojulkaisun Debkafilen tiedotteeseen viitaten Israelin saaneen henkilökohtaisen hyväksynnän Putinilta ”suorittaa ilmaiskuja Syyriassa ilman pelkoa venäläisten ohjusten tai suihkukoneiden sekaantumisesta asiaan”.

Tiedotteessa myös väitetään Yhdysvaltain presidentti Barack Obamalla ja Vladimir Putinilla olleen salainen sopimus Syyrian ja Irakin käsittelyyn liittyen. Siinä olisi määritetty Eufrat-joen itäpuolella sijaitsevat kurdialueet Yhdysvaltojen vastuulle ja läntiset Venäjän vastuulle. Breitbartin artikkelin kirjoittanut John J. Xenakis tosin huomauttaa, että vaikka Debkafile sotilas- ja tiedusteluyhteisöissä vaikuttavien lähteidensä vuoksi tarjoaa ”arvokkaita näkemyksiä”, ei ole epätavallista, että se toisinaan ymmärtää joitain asioita väärin.

Saako Putinia kritisoida?

Vladimir Putinin suhteita oligarkkeihin käsittelevässä kirjoituksessaan Putin, Oligarchy and Alt-Media Delusion^[7] Martinez kritisoi amerikkalaiseen vaihtoehtoiseen mediaan lukeutuvaa The Ugly Truth -sivustoa ja erityisesti sen johtohahmoa Mark Glenniä Putinin suoranaisesta ”palvomisesta”. On tosin huomioitava, että Martinezilla ja Glennillä vaikuttaisi olevan joitain keskinäisiä kaunoja. Toteamus, ettei ole ”kohtuutonta päätellä, että Glenn saattaisi toimia maksettuna jäsenenä Venäjän trolliarmeijassa” on taloustieteilijä Paul Craig Robertsin ”seniiliksi” kutsumisen ohella hieman epäasiallista muutoin mielenkiintoisessa kirjoituksessa, johon palaamme tuonnempana. Nykykielessähän aiemmin keskustelun häiritsijästä käytetyn termin ”trolli” merkitys on jokseenkin hämärtynyt, kun sitä on alettu käyttää myös toisinajattelijoista ja palkkakirjoittajista. Toisekseen, ei ole tiettävästi mitään näyttöä, että Mark Glenn rahallista korvausta saisi toiminnastaan.

Kritiikki on kuitenkin siinä mielessä oikeutettua, että jotkin vaihtoehtoisissa medioissa toimivat ovat suosiolla jättäneet Venäjän ja Putinin kritisoinnin sikseen saadakseen näkyvyyttä venäläismedioissa, kuten Russia Todayssa tai Sputnik Newsissa. Eräs heistä on Ryan Dawson, joka Martinezin mukaan on mm. yrittänyt hälventää epäilyksiä valtiollisten tahojen osallisuudesta vuoden 1999 kerrostaloräjäytyksiin Venäjällä väittämällä toisen Tšetšenian sodan alkaneen viisi kuukautta ennen kyseisiä terrori-iskuja. Siinäkin tapauksessa, että Dawsonin väite pitäisi paikkansa, ei se vielä todistaisi mitään, sillä valtiolliseen terrorismiin on useita muitakin motiiveja kuin pelkästään sodan aloittaminen. Tapahtuivathan esimerkiksi Venäjän turvallisuuselinten osallisuuteen niin ikään viitteitä omaavat Dubrovka-kadun teatterikaappaus ja Beslanin koulukaappaus toisen Tšetšenian sodan oltua meneillään jo useita vuosia.^[8]

Kevin Barrettin haastattelussa Martinez kertoo Sputnik Newsin halunneen haastatella häntä Isisiin liittyen, mutta peruneen haastattelun ilmiselvästi siitä syystä, että hän on esittänyt kritiikkiä myös Vladimir Putinia kohtaan. Martinez jatkaa, että venäläismedioille työskentelevät hänen mielestään tavallaan työskentelevätkin epäsuorasti Venäjälle, sillä heidän on sensuroitava itseään Putiniin ja Venäjään liittyvissä asioissa. Vaikkei The Ugly Truth -sivuston yhteyksistä Venäjään mitään viitteitä olekaan, suhtaudutaan siellä melko vihamielisesti kaikkeen kritiikkiin Putinia kohtaan ja pienintäkin kritiikkiä esittäviä suorastaan kehotetaan häpeämään.

Millaista reaalipolitiikkaa Putin harjoittaa?

Vaikka Glenn ja kumppanit pitävät Putinia korkean moraalin omaavana, lännen hegemoniapyrkimyksiä epäitsekkäästi vastustavana idealistina, vaikuttaisi hän ennemminkin pragmaatikolta. Esimerkkinä voisi mainita molemminpuolisesti lämpimät suhteet Israelin kanssa samalla kun Venäjä on pyrkinyt ylläpitämään hyviä suhteita myös arabimaiden kanssa. Journalisti Israel Shamir tosin pitää^[9] mahdollisena, että Putin olisi muodostanut ystävälliset välit Israeliin, jottei häntä voitaisi syyttää kaiken muun lisäksi vielä juutalaisvastaisuudestakin. Tästä huolimatta Shamirkin pitää Putinin tukea Chabad-Lubavitch-lahkolle perinteisempien juutalaisyhteisöjen kustannuksella omituisena valintana.

Monesti Putinia kannattavat mutta Israelia kritisoivat pitävät Putinin suhteita Israeliin välttämättömänä pahana – reaalipolitiikkana. Länsimaisille poliitikoille ymmärrystä ei löydy samaan tapaan, vaan kotoisena esimerkkinä Israelin ystäväksi tunnustautunutta^[10] ulkoministeri Timo Soinia toiset kutsuvat jopa sionistiksi – ottamatta nyt kantaa, onko siihen aihetta vai ei. Eräänlainen poikkeus sääntöön on presidenttiehdokas Donald Trump.

Mark Glenn ja The Ugly Truth -sivusto ovat esittäneet teoriaa, että Yhdysvaltain sotilas- ja tiedusteluyhteisössä olisi yleistä linjaa vastustavia henkilöitä, jotka paremman puutteessa olisivat tehneet jonkinlaisen sopimuksen Trumpin kanssa ja tukisivat tätä salaisesti. Teoria ei ole aivan vailla perusteita. Sotilas- ja tiedusteluyhteisöstä varmasti löytyy myös Yhdysvaltain sotaisaa ulkopolitiikkaa vastustavia toimijoita. Trump saattaisi olla ”pienempi paha” kuin esimerkiksi sotahaukkana kunnostautunut Hillary Clinton.^[11] Mittavan omaisuutensa vuoksi Trump ei myöskään olisi välttämättä niin helposti Wall Streetin finanssipiirien ohjailtavissa, ellei hänellä sitten ole jonkinlaisia luurankoja komerossaan.

Mutta ei Trump silti mikään pyhimys ole. Onhan mies kertonut ostaneensa ensimmäiset kasino-osakkeensa hankkimalla 93 % Resorts International -uhkapelikonsernista, joka sattumoisin toimi myös CIA:n rahanpesulaitoksena.^[12] Vaikkei Trump varsinainen ”sisäpiiriläinen” olisikaan, niin hänenkin taustaltaan löytynee siis sellaisia mahtimiehiä kuin David Rockefeller, Tibor Rosenbaum, Edmond de Rothschild, William Mellon Hitchcock ja Meyer Lansky, jotka olivat Resorts Internationalin keskeisiä rahoittajia, eivätkä varmasti olisi antaneet sen päätyä kenen hyvänsä käsiin. Glenn onkin todennut, ettei missään nimessä pidä Trumpia esimerkillisenä amerikkalaisena tai Putinin kaltaisena ”sankarina”, vaikka onkin asettunut tukemaan häntä.

Trumpille ja Putinille yhteistä on se, että mitä hyvänsä he tekevätkään, vankkumattomimmat kannattajat – kuten Mark Glenn – selittävät teot aina parhain päin. Putinin kohdalla kyse on joko shakkimestarin ovelista peliliikkeistä tai länsimedian Putinin vastaisesta propagandasta aina, kun miehen teot jollain tapaa asettavat hänet epäilyttävään valoon. Jos taas Trump antaa lausuntoja, jotka miellyttävät Glenniä, niin hyvä niin. Mutta jos hän lausunnoissaan asettuukin esim. Israelin tueksi ja/tai islamia vastaan, tämä osoittaakin Trumpin ”salaisesti” vastustavan sionismia antamalla lausuntoja, joilla pyrkii hämäämään vastustajiaan. Tässä kohtaa Glennin ja kumppaneiden teoria alkaa ontua, elleivät he sitten ole porautuneet Trumpin aivoihin samalla tavoin kuin väittävät kykenevänsä tulkitsemaan virheettömästi kaikki Vladimir Putininkin aivoitukset.

Jos sitten Putinin kohdalla olisi kyse vain reaalipolitiikasta, niin riittäisikö vähempikin tuki ja yhteistyö Israelin kanssa? Tai mistä ylipäätään voisimme päätellä hänen olevan rehellinen ilmaistessaan tukeaan arabimaille, mutta vain esittävän tukevansa Israelia? Voihan olla, että kyse on reaalipolitiikasta niin Israelin kuin arabimaidenkin suhteen. Mutta ei välttämättä sillä tavoin, että Putin todellisuudessa näkisi yhteistyön Israelin sen enempää kuin arabimaidenkaan kanssa vastenmielisenä, vaan että yhteistyö molempien osapuolten kanssa olisi hänelle itselleen hedelmällistä ja muulla ei olisi niinkään väliä. Entä ovatko Putinin edut yhtä kuin Venäjän kansan edut? Eli toimiiko hän ensisijaisesti maansa vai henkilökohtaisten etujensa vuoksi, onkin sitten vielä asia erikseen.

Onko Venäjä valeoppositio lännelle?

Kirjailija Henry Makowin kirjoituksesta Is Putin False Opposition?^[13] löytyy kiintoisa kommentti aiheeseen liittyen: ”Putinin intressi on hänen oma maansa. Amerikkalaiset on harjoitettu otaksumaan ’sankareiden’ tai ’hyvisten’ yrittävän pelastaa maailman. Jos pidämme Putinia omana ’pelastajanamme’, tulemme pettymään.” Näin ollen Venäjä pyrkisi esimerkiksi Lähi-idän tilannetta vakauttamaan lähinnä pragmaattisista syistä. Tämä ei olisi tietenkään huono asia muunkaan maailman kannalta, olivat syyt mitkä hyvänsä. Mutta liikaa ei kannattaisi Venäjän varaan laskea, sillä ei ole todennäköistä, että se tosissaan lähtisi haastamaan Israelin vallanpitäjien harjoittamaa politiikkaa.

Vaikka Makowin kirjoitukset eivät kaikin puolin olekaan aina vakuuttaneet allekirjoittanutta, on mainitussa kirjoituksessa joitakin mielenkiintoisia näkemyksiä. Makow arvelee Putinin Venäjän olevan valeoppositio, mutta erojen idän ja lännen välillä olevan tästä huolimatta todellisia. Venäjä ei haluaisi alistua pelkästään lännen hyväksikäyttämäksi. Hän kertoo venäläisdiplomaatti Vitali Tšurkinin todenneen heidän haluavan olla tasa-arvoisia kumppaneita lännen kanssa. Makow tulee siihen johtopäätökseen, että Putin ei nähtävästi yritä pysäyttää niin kutsuttua ”uutta maailmanjärjestystä”, vaan haluaa vain paremman paikan pöydästä kuin mitä hänelle alun perin tarjottiin noustuaan valtaan Venäjällä.

Makowin mainitsema ”uusi maailmanjärjestys” on terminä monitulkintainen. Joillekin se saattaa olla harmiton termi, jolla poliitikot kuvaavat maailman muuttumista ja toisille ”salaliittoteoreetikoiden” tai ”foliohattujen” käyttämäksi profiloitunut termi. Voi siis olla syytä huomauttaa, että termiä ovat käyttäneet useat poliitikot, kuten presidentti George H. W. Bush puheessaan 11. syyskuuta 1990^[14]. Eikä tiettävästi kukaan ole esittänyt hänen olevan ”salaliittoteoreetikko” tai ”foliohattu”. Kuten Valtiot ja terrorismi -kirjasta vastaava Hannu Yli-Karjanmaa sivustonsa nwo.11syyskuu.net esipuheessa toteaa, ”[globalistit] eivät salaa pyrkimyksiään, eli kyse ei ole salaliitosta sen enempää kuin vaikkapa jonkin poliittisen puolueen toiminnassa”.

Tässä kirjoituksessa termillä ”uusi maailmanjärjestys” viitataan juuri kansainvälisen valtaeliitin tavoitteisiin ylikansallisen vallan kasvattamisesta sekä heidän harjoittamaansa imperialismiin ja hegemoniapyrkimyksiin. Yli-Karjanmaa muotoilee asian niin, että ”kansallisvaltioihin perustuvasta systeemistä pyritään pois kohti keskitettyä maailmanvaltaa”. Arkisemmin ilmaistuna ”uuden maailmanjärjestyksen” voisi tavallaan nähdä globalisaation negatiivisina vaikutuksina, kuten vallan siirtymisenä ylikansallisille organisaatioille kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien kaventuessa.

 

Hegeliläistä dialektiikkaa?

Pidemmälle vietyjäkin päätelmiä Vladimir Putinin suhteen on esitetty. Joidenkin mukaan Putinin esittäminen sankarina kuuluisi jopa osaksi lännen ja idän dialektiseen vastakkainasetteluun pohjautuvaa agendaa. Äkkiseltään tämä voisi vaikuttaa kaukaa haetulta. Mutta onhan kaksilla korteilla pelaaminen ollut hyväksi havaittu strategia jo pitkään, sillä paras oppositiohan on luonnollisesti sellainen, jota voidaan kontrolloida edes jollain tapaa. Brandon Martinez tiivistää^[15] asian lyhyesti niin, että Putinille olisi vaihtoehtomedioissa tarkoituksella (tai osin tahattomastikin, toim. huom.) rakennettu imagoa ”hyviksenä”, joka haastaa maailmalla hallitsemattomasti mellastavat länsivallat. Lisäksi joidenkin näkemysten mukaan finanssimaailmaa hallinnoivalla eliitillä olisi läntisen talousjärjestelmän heikentyessä tai jopa romahtaessa tarkoitus siirtää valtakeskittymäänsä itään.

Brandon Smith kirjoittaa^[16], kuinka ”kansakuntia, kulttuureja ja väestöjä on helpointa hallita valheellisten paradigmojen avulla” ja että taktiikkaa on hyödynnetty jo vuosisatojen ajan. Hän jatkaa, että hegeliläisen dialektiikan mukaisesti ”kaksi näkökulmaa asetetaan vastakkain” ja ”molempien osapuolten annetaan uskoa, että juuri heidän kantansa on paras ja oikea”. Osapuolet sotivat toisiaan vastaan joko taloudellisesti tai sotilaallisesti. Yksilöitä vaaditaan tekemään uhrauksia, kuten luopumaan vapaudestaan ja itsenäisyydestään. Lopulta kumpikaan osapuoli ei varsinaisesti voita, vaan voittajia ovat vastakkaisissa leireissä vaikuttaneet, mutta kaltaisilleen lojaalit ja yhteen hiileen puhaltaneet vallanpitäjät. ”Heidän tarkoituksensa ei koskaan ollut käydä toistensa kimppuun”, vaan ”[heidän] ainoa vihollisensa on kansa itsessään – pelolla ja terrorilla hypnotisoidut mykistetyt massat”.

Kuten Brandon Martinez toteaa^[17], venäläiset ja amerikkalaiset ovat jo pitkään leikkineet kissaa ja hiirtä. Vallanpitäjillä on saattanut olla todellisiakin riitoja ja erimielisyyksiä, mutta tarpeen vaatiessa – kuten molempien maailmansotien kohdalla – Yhdysvallat ja Venäjä/Neuvostoliitto ovat yhdistäneet voimansa kukistaakseen yhteiset vihollisensa. Kylmä sota hyödytti molempia osapuolia esimerkiksi vauhdittamalla asevarustelua. Joitain kamppailuita käytiin sijaistaistelijoiden välityksellä, mutta varsinaiseen keskinäiseen yhteenottoon tuskin edes tähdättiin. Nykyinen tilanne muistuttaa hieman tuon ajan skenaariota. Kiinan suurimpiin sanomalehtiin lukeutuva The People’s Daily onkin syyttänyt sekä Yhdysvaltoja että Venäjää kylmän sodan aikaisen asetelman uusimisesta.^[18] Lehden mukaan molemmat maat vaikuttaisivat käyttävän Syyrian tilannetta tekosyynä diplomaattiselle ja sotilaalliselle kilpailulleen.

Smith huomauttaa, kuinka joitain vuosia sitten Venäjää, Kiinaa ja Yhdysvaltoja pidettiin läheisinä taloudellisina ja poliittisina liittolaisina. Hän viittaa myös aiempaan artikkeliinsa^[19], jossa toteaa Venäjänkin olevan kansainvälisten pankkien dominoima. Jos ”[Obama] on miehittänyt^[20] kabinettinsa sekä nykyisillä että entisillä [yksityisen liikepankki] Goldman Sachsin työntekijöillä”, niin Putinin ja Venäjän keskeisimpänä taloudellisena neuvonantajana on toiminut^[21] niin ikään Goldman Sachs. Lisäksi Smith mainitsee, että myös ”Kiinan yhteydet Lontoon pankkieliittiin on dokumentoitu hyvin”.^[22]

Kun monet hehkuttavat Vladimir Putinin ehdokkuutta Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi sekä hänen puuttumistaan Syyrian kriisiin, Smithin mielestä kunnia kuuluu ennen kaikkea vaihtoehtoisille medioille. ”Syyrian vastainen sota kariutui, koska eliitti ei saanut kerättyä tarpeeksi Amerikan kansan tukea toimilleen. Jokainen junailtu sota tarvitsee tuekseen riittävästi hyväuskoista kansaa antamaan sille vauhtia.” Riittävää tukea ei Smithin mukaan saavutettu vaihtoehtoisen median väsymättömien ponnistelujen vuoksi sen paljastaessa valheita Syyrian tilanteeseen liittyen.

Smith kirjoittaa Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) osallisuudesta Venäjän talouden pelastamiseen 1990-luvulta lähtien ja kuinka ”Putin jatkaa edelleen Venäjän ja IMF:n vallankumouksellista suhdetta”. Vuonna 2009 hän vaati^[23] IMF:n hallinnoiman ”ylikansallisen varantovaluutan” luomista, jossa perustana olisi IMF:n erityisnosto-oikeuksien kori. Vastauksena sille, miksi globalistivastaisena pidetty Putin haluaisi amerikkalaisjohtoisen IMF:n olevan valuutan toimittaja ja ”maailmantalouden ylivaltias”, Smith näkee, ettei IMF ole varsinaisesti amerikkalaisten hallinnoima, vaan pankkilaitosten kontrolloima instituutio. Lisäksi Putinkin olisi hänen mukaansa todellisuudessa globalisti.

Krimin niemimaan irtautumisen Ukrainasta Smith esittää olleen osittain ”IMF:n lukuisten myönnytysvaatimusten alulle panema toimenpide, jotta IMF voisi jatkaa Ukrainan lainoittamista” ja erään myönnytyksistä olleen ”Ukrainan kaasulinjojen luovuttaminen amerikkalaiselle Chevronille”. Vaikka krimiläisjohtajat syyttivät^[24] kiovalaisia poliitikkoja Ukrainan myymisestä kansainvälisille pankeille, Smith näkee Putinin halunneen Ukrainan alistuvan näille, sillä hän oli alun perin ajamassa IMF:n tukilainoja Ukrainalle.^[25]

Smith toteaa, että ”aivan kuten [George] Orwellin kirjassa Vuonna 1984, vanhoista vihollisista tulee liittolaisia ja myöhemmin jälleen vihollisia”. Hän jatkaa, että Venäjän hallituksen rahoittama Russia Today tehtailee pätkiä Yhdysvalloista ydinuhkana, kun taas Hollywood tuottaa elokuvia venäläisten juonista Yhdysvaltain talouden romahduttamiseksi. Idän ja lännen diplomaattisten suhteiden murenemisesta luovat pelkoa mm. Kiinan ja Yhdysvaltain edustajien keskinäiset nahistelut. Pentagon puolestaan vihjailee varautuvansa uuteen maailmaansotaan.^[26]

Vaikkei lännen ja idän vastakkainasettelu olisikaan täysin autenttista, Smith toteaa parhaiden valheiden sisältävän totuuden siemeniä: itä on liittoutumassa länttä vastaan ja länsi vehkeilee joka puolella maailmaa. Eri osapuolet ovat taistelun partaalla, mutta todellisuudessa ne olisivatkin Smithin mukaan vain sätkynukkeja suuremmalla pelilaudalla, jossa mikä tahansa konflikti hyödyttäisi pientä ryhmää laudan yläpuolella. Näihin kuuluvat kansainväliset rahoittajat, jotka toivovat eri osapuolten ajautumisen suuren luokan kriisiin edistävän ”uuden maailmanjärjestyksen” mukaista agendaansa.

Goldman Sachs BRICS-yhteisön taustalla

Paitsi että Goldman Sachs on toiminut Putinin taloudellisena neuvonantajana, on sillä ollut osansa myös länsimaiden kilpailijaksi esitetyn kehittyvien markkinoiden (Brasilia, Venäjä, Intia, Kiina ja Etelä-Afrikka) muodostaman BRICS-yhteisön alulle panemisessa. Ennen Etelä-Afrikan liittymistä talousyhteisöön, käytettiin siitä lyhennettä BRIC, jonka kehitteli Goldman Sachsin johtava ekonomisti ja sittemmin aateloitu Jim O’Neill vuoden 2001 julkaisussaan Building Better Global Economic BRICs. Kuten RedefiningGod-blogin kirjoituksessa huomautetaan^[27], ”eikö olekin mielenkiintoista, että Goldman Sachsin maailmantalouden tutkimuksesta vastannut (ja Lontoon isokenkäistenkin suosiota nauttinut) Gatleyn paroni O’Neill oli se, joka käynnisti BRICS-liikkeen?”

RedefiningGod katsoo, että tämän jälkeen globalistit alkoivat hiljalleen jakaa G20-maita itä/länsi-dialektiikan mukaisesti G7-maihin ja BRICS-maihin. Hieman Makowin tapaan huomautetaan kansalaisten jo lapsuudessaan omaksuneen ”hyvikset vs. pahikset” -asetelman, joten mikä olisikaan parempi tapa voittaa epäilevien (länttä ”pahiksina” pitävien) hyväksyntä järjestelmän uudistamiselle kuin antaa ”hyvisten” (BRICS-maat) ajaa se läpi.

Blogissa esitetään vuoden 2002 paikkeilla globalisteilla olleen meneillään kaksi eri agendaa. Ensin oli tietysti ”terrorismin vastainen sota”, jossa globalistit käyttivät Yhdysvaltoja ”voimakkaasti uudelleenjärjestämään Lähi-itää invaasioiden ja värivallankumousten avulla”. Sitten oli dialektiseen vastakkainasetteluun tähtäävä agenda, jossa rakennettiin vastapainoa (BRICS) Yhdysvaltojen ”aina vaan lisääntyville järjettömille yksipuolisille toimille”. Putinin tuen molemmille agendoille katsotaan tulleen hyvin esille Irakin invaasion tapahduttua vuonna 2003.

Esimerkiksi CNN:n mukaan^[28] Putin kertoi maansa varoittaneen Yhdysvaltoja useita kertoja Irakin presidentti Saddam Husseinin hallinnon suunnittelemista terrori-iskuista antaen näin uskottavuutta väitteille Saddamin yhteyksistä al-Qaidaan. Aiemmin Putin oli kuitenkin kehottanut^[29] presidentti George W. Bushia olemaan ottamasta oikeutta omiin käsiinsä. Mutta jos Venäjä olisi ollut Irakin sotaa vastaan, miksi Putin olisi julkistanut ”tiedustelutietoa”, joka tukee sodan aloittaneen osapuolen asemaa? Irakin sota sai osakseen paljon kritiikkiä, joten ehkä Putinia tarvittiin osaltaan avustamaan yrityksissä torjua sodan vastustusta. Mutta dialektisen agendan kehittymiseksi täytyi hänen samalla olla myös kriittinen sotaa kohtaan.

Näistä Putinin lausunnoista Saddam Husseiniin liittyen kului vielä kaksi vuotta, ennen kuin BRIC-maat pitivät ensimmäisen epävirallisen kokouksensa Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokouksen yhteydessä. Vuonna 2008 – jälleen kahta vuotta myöhemmin – pidettiin laajamittaisempi kokous ja O’Neillin alulle laittama BRIC-liittouma alkoi kehittyä YK:n alaisuudessa. Vastakkainasettelukin alkoi olla näkyvämpää, kun Putin esim. puheessaan^[30] vuodelta 2007 mm. paheksui ”yksipuolisia ja usein laittomia toimia, jotka eivät ole ratkaisseet ongelmia”, vaan ”syöksevät maailman jatkuvien konfliktien pohjattomaan kuiluun” sekä totesi ”Yhdysvaltojen ylittäneen kansalliset rajansa kaikin tavoin”.

Ongelma – Reaktio – Ratkaisu

RedefiningGod tiivistää Putinin puheen hegeliläistä dialektiikkaa noudattavan ongelma–reaktio–ratkaisu -paradigman muotoon. Putin esittelee ongelman: maailmalla hallitsemattomasti toimiva Yhdysvallat, joka havittelee yksipuolista maailmanjärjestystä. Sitten hän ilmaisee kollektiivisen reaktion ongelmaan kysymällä: ”Kuka pitää tästä? Kuka on tyytyväinen tähän?” Ratkaisuna hän esittää BRIC-liittouman, maailman moninapaisuuden ja YK:n. Putin toteaa ostovoiman Intian ja Kiinan kaltaisissa maissa olevan jo suurempi kuin Yhdysvalloissa. Talouden kasvun näissä maissa hän näkee väistämättä muuntuvan poliittiseksi vaikutusvallaksi ja vahvistavan moninapaisuutta. Voimankäytön Putin katsoo oikeutetuksi vain ”jos päätös on hyväksytty YK:ssa”.

Globalistit siis käyttäisivät Yhdysvaltoja tekemään likaisen työn saavuttaakseen YK-keskeisen ”uuden maailmanjärjestyksensä”. Samanaikaisesti he rakentaisivat BRICS-maista sankareita, jotka pelastavat maailman kaikkialla riehuvalta Amerikalta muodostamalla entistä vahvemman YK:n, joka Putinin sanoin ”tulee todella yhdistämään kansainvälisen yhteisön voimat ja kykenee reagoimaan tapahtumiin useissa eri maissa”. Yrittääkö siis Putin yhdessä BRICS-liittouman kanssa pysäyttää lännen globalistien suunnitelmia vai voisiko ollakin niin, että hän itse asiassa avustaa näitä YK-keskeisen ”uuden maailmanjärjestyksen” saavuttamisessa?

RedefiningGod näkee asian niin, että Pohjois-Amerikassa globalisteilla olisi Yhdysvallat edistämässä YK:n yhdentymispyrkimyksiä. Länsi-Euroopassa heillä olisi EU, Euraasiassa Venäjä, Aasiassa Kiina ja Intia, Etelä-Amerikassa Brasilia ja Afrikassa Etelä-Afrikka. Globalistien suunnitelman se toteaa aina olleen YK-keskeinen ja aluekohtainen. Tämä tulee esille Rockefeller-rahoitteisen Special Studies Project -ryhmän työstämässä vuonna 1961 julkaistussa teoksessa Prospect for America: The Rockefeller Panel Reports, jossa suunnitellaan ”uuden maailmanjärjestyksen muodostamista”.

Opuksessa julkistettujen mietintöjen mukaan ”toivottu tulos on rauha maailmassa, joka on jaettu pienempiin yksikköihin, mutta toimii yhtenäisesti”. Tämä yhteisö ”tulisi todennäköisesti sisältämään alueellisia instituutioita, jotka toimivat kansainvälisen elimen alati kasvavan määräysvallan alla ollen yhdistettyjä, jotta ne kykenisivät selviämään ongelmista, joita valtiot erillisinä pysyessään kasvavassa määrin eivät kykene ratkaisemaan yksistään”. Symbolina tälle ”maailmanjärjestykselle, joka jonain päivänä vielä rakennetaan” nähdään juuri Putininkin hehkuttama YK. Onko sitten RedefiningGod-blogissa esitetty teoria pätevä? Sehän perustuu enemmän tai vähemmän YK:n keskeiseen asemaan globalistien agendassa. Tästä on kuitenkin esitetty monenlaisia näkemyksiä. Joidenkin arvioiden mukaan YK olisi jo menneen talven lumia siinä mielessä, etteivät globalistit enää näkisi järjestöä keskeisenä osana suunnitelmiaan.

Edellä mainitun ”uutta maailmanjärjestystä” kaavailevan projektin johtajana toimi joka tapauksessa kukapa muukaan kuin – sotarikoksista ja kansamurhastakin kriitikoiltaan syytöksiä saanut – monessa mukana ollut amerikanjuutalainen diplomaatti Henry Kissinger. Kaiken lisäksi Kissinger on myös Putinin hyvä ystävä, mikäli Putinia itseään ja hänen tiedottajaansa Dmitri Peskovia on uskominen.^[31] Putinin tukijoina ovat kunnostautuneet myös kiistelty italialainen poliitikko ja liikemies Silvio Berlusconi^[32] sekä entinen Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy.^[33] On tietysti mahdotonta sanoa, miten hyvät suhteet Putinilla todellisuudessa on mainittuihin henkilöihin. Huomion arvoista on silti, että vaikka Putinin paheksuminen onkin tällä hetkellä erityisen muodikasta, eivät herrat Kissinger, Berlusconi ja Sarkozy ole sille tielle kuitenkaan lähteneet, vaan ovat sen sijaan asettuneet Putinin tueksi.

Onko Putin aikeissa paljastaa syyskuun 11. päivän todelliset tapahtumat?

Blogikirjoituksen lopussa viitataan vielä Veterans Todayssa julkaistuun artikkeliin^[34], jossa Vladimir Putinia kehotetaan osoittamaan, ettei hän ole vain ”dialektinen roolipelaaja”, vaan taistelee tosissaan globalisteja vastaan. Tämän hän voisi artikkelin mukaan tehdä jollakin suuren luokan paljastuksella, kuten syyskuun 11. päivän terrori-iskuihin liittyviä tietoja julkistamalla. RedefiningGod huomauttaa, että mikäli Putinin rooli dialektisessa vastakkainasettelussa olisi laittaa kapuloita lännen rattaisiin (kuten se on tehnyt Syyriassa), paljastaa lännen laittomuudet ja lopulta kukistaa länsi, ei mainitun kaltainen paljastus sinänsä todistaisi mitään. Niinhän hänen juuri tulisikin toimia myös siinä tapauksessa, että olisi osana lännen ja idän dialektiseen vastakkainasetteluun pohjautuvaa agendaa.

Putinin kannattajien mielestä voi tietysti olla kohtuutonta, että teki hän mitä hyvänsä, ei hän voisi vakuuttaa epäilijöitään. Joka tapauksessa RedefiningGod katsoo Veterans Todayn artikkelin tarkoituksena olevan vastata kritiikkiin Putinin dialektisesta roolista ja vakuutella lukijoita siitä, että tämä todella on globalistivastainen. Artikkelissa väitetään esimerkiksi, että Venäjällä on hallussaan satelliittikuvia ja ”äärimmäisen raskauttavaa tiedustelutietoa, joka lopullisesti osoittaa Israelin suorittaneen syyskuun 11. päivän terrori-iskut Yhdysvaltain hallinnon avustuksella”. RedefiningGod arvelee, ettei Putin ole kertonut totuutta, koska vielä ei ole tullut oikeaa hetkeä. Mutta hiljalleen alettaisiin olla valmiita seuraavaan vaiheeseen, jossa ”hyvä poliisi” lyö ”pahan poliisin” ja Putin tulisi julkistamaan paljastukset 9/11-iskuihin liittyen lähitulevaisuudessa.

Mutta onko mitään satelliittikuvia tai tiedustelutietoja todellisuudessa edes olemassa? Veterans Todayssa toki on julkaistu kelvollistakin materiaalia. Mutta erityisen suurta luottamusta ei herätä, että – Putinin paljastuksiin liittyvän artikkelinkin^[35] julkaissut – päätoimittaja Gordon Duff on todennut, että 40% hänen kirjoituksistaan on tarkoituksellisesti ainakin osittain disinformaatiota lisäten vielä dramaattisesti, että muutoin hänen henkensä olisi uhattuna. Jotkin kirjoitukset ovat myös hieman sensaatiohakuisia ja kirjaimellisesti maalailevat piruja seinälle, sillä esimerkiksi kyseisessä RedefiningGodin esiin nostamassa artikkelissa on käytetty kuvituksena Ilmestyskirjan ratsastajia ja Luciferia.

Myös artikkelin teksti on ylidramaattista ja suorastaan pelkoa lietsovaa, kun puhutaan mustasta magiasta, ”historian pahimmista kriminaaleista” ja heidän ”keskitetyistä massiivisista sotajoukoistaan” sekä ”säälimättömästä tyranniasta ja psykopatiasta, jota ei voi edes kuvitella”. Valvontajärjestelmän todetaan olevan ”virtuaalinen potku vasten koko ihmiskunnan kasvoja 24 tuntia päivässä ja seitsemän päivää viikossa, eikä loppua ole näkyvissä milloinkaan”.

Väitteet eivät toki ole täysin perusteettomia, mutta niiden esitysmuoto – kuten valvontajärjestelmän rinnastaminen helvettiin – on melkoisen yliampuva. Aivan kuin tarkoituksena olisi viestittää, ettei mitään ole enää tehtävissä, ellei sitten juuri Putin saavu valkoisella ratsullaan pelastamaan tilannetta. Kun vielä jutun kirjoittanut James Preston on sosiaalipsykologi, ei olekaan mahdotonta, että kirjoituksen tarkoitus olisi lukijaa pelottelemalla saada hänet hakemaan turvaa Vladimir Putinista ja Venäjästä. Mutta mikäli Putin olisikin ottanut tehtäväkseen oman maansa nostamisen suosta, on hyvin mahdollista, että hänen kannattajansa muualla maailmassa tulevat – kuten Henry Makowin kirjoituksessa todetaan – pettymään odottaessaan Putinista omaa pelastajaansa.

Entä sitten ne Venäjällä väitetysti hallussaan olevat satelliittikuvat? Oli Putin todella globalisteja vastaan tai ei, niin ei kannata pidätellä hengitystään sen suhteen, milloinka hän nämä kuvat julkaisee, sillä tarinassa ei vaikuttaisi olevan perää. Aikeista julkistaa todistusaineistoa uutisoi alun perin Pravda ja myöhemmin tosiaan Veterans Today lisäten juttuun omat mausteensa. Infowars-sivuston Paul Joseph Watson totesi tuoreeltaan väitteiden olevan perättömiä. Ken Doc on blogissaan^[36] tarkastellut asiaa todeten Pravdan käyttäneen lähteenään sivustoa secretsofthefed.com, joka hänen mukaansa levittää paljon virheellistäkin tietoa salaliittoihin liittyen. Erityisen vakuuttavina väitteitä ei siis voida pitää, sillä ilmeisesti kukaan ei ole kuullut niitä Putinin itsensä suusta. Mikäli hänellä kuitenkin olisi hallussaan jotain todistusaineistoa valtiollisten tahojen osuuteen 9/11-iskuissa liittyen, ei Putin ehkäpä olisi innokas sitä julkistamaan siitäkään syystä, että omastakin komerosta samankaltaisia luurankoja löytyisi.

Teot ratkaisevat

Henry Makowin, Brandon Smithin ja RedefiningGodin esittämät näkemykset idän ja lännen vastakkainasettelun autenttisuudesta ovat mielenkiintoisia, mutta menevät kieltämättä enemmän tai vähemmän spekulaation puolelle, joten kukin tehköön omat johtopäätöksensä, voisiko niissä olla perää ja missä määrin. Tässä kohtaa palaamme vielä kirjoituksen alkupuolella mainittuun Brandon Martinezin artikkeliin^[37] Putiniin ja oligarkkeihin liittyen, joka jättää vähemmän sijaa spekuloinnille.

The Ugly Truth -sivustolla usein todetaan tekojen ratkaisevan, kun taas sillä ei ole mitään merkitystä, että Vladimir Putin käytännön syistä sattuu välillä poseeraamaan vaikkapa lännen liittolaisina pidettyjen korkea-arvoisten israelilaispoliitikkojen seurassa. Tämä on varsin järkeenkäyvä ajatus. Eihän esiintyminen esimerkiksi Israelin pääministeri Benjamin Netanjahun kanssa samassa kuvassa kerro tuon taivaallista miesten välisistä todellisista suhteista. Maiden välisistä lukemattomista sotilaallisista ja taloudellisista sopimuksista sen sijaan voisi päätellä, ettei Putin huolimatta tuestaan arabimaille olisi tosissaan aikeissa lähteä haastamaan Israelia millään muotoa, mikäli sellaista toivoa on joku elätellyt.

Eräs Putinia puoltava argumentti on, että hän on laittanut maansa talouden kuntoon. Vaikka paljon onkin tapahtunut parannusta edeltäjänsä Boris Jeltsinin päivistä, niin ainahan parannettavaakin luonnollisesti riittää. Mikäli Putin kuitenkin on kohentanut maansa taloutta, siitä voidaan toki antaa hänelle tunnustusta. Mutta Putinhan olisi suorastaan tyhmä, ellei haluaisi vankistaa maansa taloutta. Onnistuminen siinä ei ole tietysti itsestäänselvyys, joten on hän oikeitakin ratkaisuja varmasti tehnyt. Vaikkakin kriitikoiden mukaan talouden kohentuminen on tapahtunut mm. ihmisoikeuksia laiminlyömällä. Ja vaikka Barack Obama olisi virkakaudellaan saanut aikaiseksi mielettömiä taloudellisia parannuksia, ei niilläkään voisi oikeuttaa hänen tekemiään rikkeitä, kuten esimerkiksi Libyan invaasiota. Toisaalta Putin ei ole onnistunut katkaisemaan Venäjällekin asti yltäviä läntisen finanssijärjestelmän lonkeroita, mikäli sellaista on edes yrittänyt.

Libyan tilanteeseen Putin ei puuttunut. Syyriassa Venäjällä on laivastotukikohta sekä monia tuottoisia yhteistyösopimuksia, joten sitä ei ollut varaa jättää heitteille. Toisaalta Venäjä teki – tarkoituksella tai tarkoittamattaan – palveluksen myös Israelille suostuttelemalla Syyrian luopumaan kemiallisista aseistaan. Onhan Israel pitkään yrittänyt saada naapurimaitaan riisuttua aseista, joilla ne saattaisivat uhata sen monopoliasemaa keskittymänä Lähi-idän joukkotuhoaseille. Ja kuten todettua, Venäjän väitetään hyväksyneen Israelin ilmaiskut Syyrian hallintoa vastaan. Vaikkei väite pitäisikään paikkaansa, on Venäjä joka tapauksessa tehnyt merkittävää yhteistyötä Israelin kanssa niin sotilaallisesti kuin muutoinkin. Putin jopa valittiin Israelissa vuoden 2015 henkilöksi.^[38]

Median haltuunotto Venäjällä

Vaikka Lähi-idän tilanteesta ei voidakaan tehdä johtopäätöstä, että Putin olisi toden teolla asettunut globalisteja vastaan, niin onhan hän sentään laittanut oligarkit kuriin omassa maassaan. Vai onko? Valtaan noustuaan Putin tosiaan vangitsi ja/tai karkotti joitakin korruptoituneita oligarkkeja. Oligarkialla tarkoitetaan harvainvaltaa, jossa kapea eliitti käyttää valtaa omia etuja tavoitellakseen. Martinez esittää Putinin Venäjän yhä soveltuvan tähän kuvaukseen. Maata hallitaan kuin korporaatiota Putinin ja hänen valitsemansa hallituksen voimin. Putin pidensi presidentin virkakautta neljästä vuodesta kuuteen, minkä ansiosta hänen on mahdollista pysyä vallassa kaikkiaan 24 vuotta, mikäli huomioidaan, että Dmitri Medvedevin kaudellakin valta käytännössä oli Putinin hyppysissä hänen toimiessaan pääministerinä.

Piakkoin valtaan noustuaan Putin muodosti öljy- ja kaasumonopolin, jossa valtion omistamalla Gazpromilla on yksinoikeudet maakaasun vientiin Venäjältä, mikä ei luo kovinkaan hyviä edellytyksiä kilpailulle. Lisäksi Putin on solminut valtion sopimuksia perheenjäsenekseen väitetyn henkilön kanssa ja häntä on syytetty korruption vastaisten lakien rikkomisesta.^[39] Venäläismedia on niin ikään tiukasti Kremlin hallinnassa. Gazpromin tytäryhtiö Gazprom Media otti haltuunsa hallintoon kriittisesti suhtautuneen televisiokanava NTV:n vuonna 2001.^[40]

Mediakriitikko Natalija Rostova kuvailee^[41], kuinka Putin valtaan noustuaan otti hallintaansa kolme televisiokanavaa ja vuosina 2001 ja 2002 kaksi suurinta kanavaa – NTV:n lisäksi ORT:n (nyk. First Channel). Hiljalleen hän siirsi enemmän ja enemmän kanavia vaikutuksensa alaisuuteen, kunnes suurin osa valtamediasta oli hänen hallinnassaan. Putin nimittää päätoimittajat ja johtohenkilöt joko virallisesti tai epävirallisesti. Esimerkiksi Yleisvenäläinen valtion televisio- ja radioyhtiö (VGTRK) omistaa useita radio- ja televisiokanavia sekä verkkosivustoja ollen Gazprom Median ohella merkittävin joukkoviestintään keskittynyt yrityskonserni venäjällä. VGTRK:n johtaja nimetään presidentillisen säädöksen mukaisesti.

Rostovan mukaan päätoimittajilla ja johtohenkilöillä on viikoittain tapaamisia presidentinhallinnon kanssa. Tapaamisissa puhutaan tulevista tapahtumista, siitä mikä on merkittävää seuraavan viikon aikana ja kuinka hallinto haluaa median asioista raportoivan. Media on lisäksi riippuvainen valtion rahoituksesta ja tv-mainonta lähes monopolisoitua. Niin kutsuttu ”riippumaton” mediakaan ei ole niin riippumatonta kuin saattaisi kuvitella. Radioasema Eho Moskvya on kutsuttu ”vapaan median viimeiseksi linnakkeeksi Venäjällä”, mutta sekin kuuluu Gazprom Median hallitsemiin kanaviin, ja päätoimittaja Aleksei Venediktov onkin julkisesti todennut Putinin olevan ainoa henkilö, joka voisi erottaa hänet.

Vuonna 2005 Kreml perusti valtion rahoittaman kansainvälisen ja länsimaiselle yleisölle suunnatun uutiskanava Russia Todayn. Vaikka kanava osaltaan tasapainottaa läntisen valtamedian harjoittamaa puolueellista uutisointia tarjoamalla mahdollisuuden esittää kritiikkiä läntisiä tahoja kohtaan, ei se luonnollisestikaan salli kritiikkiä Venäjän hallintoa itseään kohtaan. Putinin kritisointi onkin syytä unohtaa, mikäli haluaa saada näkyvyyttä tai jopa työskennellä kyseisellä kanavalla. Ottamatta kantaa hänen lausuntoihinsa, esimerkiksi toimittaja Abby Martin paheksui Krimin liittämistä Venäjään. Russia Todayn edustaja totesi^[42] toimittajien olevan vapaita ilmaisemaan mielipiteitään, eikä Martinia välittömästi erotettukaan. Mutta vajaan vuoden kuluttua RT:n tiedottaja Anna Belkina kertoi ”Abbyn päättäneen, että hänen oli aika kokeilla jotain uutta”.^[43]

Yhden toimittajan tapauksesta ei tietysti pidä tehdä äkkinäisiä johtopäätöksiä. Onhan sekin mahdollista, että ero tapahtui yhteisymmärryksessä. Jälkeenpäin ajatellen Martinin lausunnoista oli jopa hyötyä RT:lle, kun se voi niihin vedoten yrittää vakuutella epäilijöitään siitä, että myös Venäjän hallinnon kritisointi on kanavalla sallittua. Hyvin vähäistä se on silti ollut, eikä varmaankaan ainoastaan siitä syystä, ettei siihen koskaan mitään aihetta olisi. Pidempää uraputkea kanavalla suunnittelevalle kun ei maan hallinnon kritisoinnin voi katsoa olevan eduksikaan. Vladimir Putinin suosion menettäminen saattaa olla hyvin kohtalokasta muutoinkin kuin pelkästään työuran kannalta. Ei välttämättä sillä tavoin, että Putinilla itsellään edes olisi sormensa pelissä, mutta hyvät suhteet häneen saattaisivat hillitä vaarallisia vastustajia käyttämästä aivan äärimmäisiä keinoja.

Russia Todayn perustamisessa merkittävä rooli oli Mihail Lesinillä, jonka Putin palkitsi ansiokkaasta työstään tämän kootessa lähes kaikki venäläismediat Kremlin alaisuuteen. Gazprom Median johdossakin toiminut Lesin kuitenkin riitaantui vaikutusvaltaisten kollegoidensa kanssa, joista eräälle hänen sanottiin olleen velkaa huomattavan summan rahaa.^[44] Kolmen merkittävän televisiokanavan päälliköt olivat myös valittaneet Putinille Lesinin alkaneen käyttäytyä kuin olisi edelleen heidän esimiehensä, kuten aiemmin lehdistöministerinä toimiessaan oli ollut. Lesin löydettiin kuolleena hotellihuoneestaan Washingtonissa marraskuussa 2015. Hänen väitettiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta kuolinsyytutkijoiden mukaan hänen kuolemansa ”aiheuttikin raaka pahoinpitely”, kuten Yle kirjoittaa.^[45] Ehkäpä Putinin tukea vaille jääminen ja vaikutusvaltaisten vihollisten omaaminen koituivat hänen kohtalokseen.

Onko Putin kukistanut oligarkit?

Mihail Hodorkovski ja Boris Berezovski ovat tunnetuimmat oligarkit, jotka ajautuivat välirikkoon Putinin kanssa. Oligarkkien väliset riidat ja välien selvittelyt eivät kuitenkaan ole tavattoman harvinaisia. Esimerkiksi Berezovskin on väitetty aikanaan tilanneen palkkamurhaajan eliminoidakseen Vladimir Gusinskin 1990-luvulla, mutta ilmeisesti työskentely Jeltsinin uudelleenvalinnan eteen sai miehet sivuuttamaan keskinäiset kiistansa. Politiikan tutkija Lilia Ševtsovan mukaan jo Jeltsinin aikaan tämän lähipiiriin kuuluneet Valentin Jumašev, Aleksander Vološin ja Roman Abramovitš – jotka Berezovski itse oli esitellyt Jeltsinin tyttärelle Tatjana Djatšenkolle – pyrkivät syrjäyttämään Berezovskin.^[46] Lisäksi hänen väitetään olleen Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:n salaisen murharyhmän tappolistalla jo hyvän aikaa ennen kuin riitaantui Putinin kanssa.^[47]

Itse asiassa hiljattain FSB:n johtoon nousseen Putinin painostaminen asian tiimoilta ja turvallisuuspalvelun asioiden setviminen suorassa televisiolähetyksessä maan ykköskanavalla saattoi olla eräs seikka, jonka vuoksi miesten välit alkoivat viilentyä. Vaikkakin vielä tämän tapauksen jälkeen Putin osoitti tukeaan Berezovskille, jota uhkasi pidätetyksi tuleminen silloisen pääministeri Jevgeni Primakovin aloittamien talousrikostutkimusten vuoksi. Hodorkovskista puolestaan oli muodostua vaarallinen poliittinen vastustaja Putinille. Mutta vaikkeivat näiden miesten kohtalot juuri surettaisikaan, ei kyseisistä välirikoista välttämättä voi tehdä johtopäätöksiä Putinin ”oligarkkivastaisuudesta”. Eihän Berezovskia tai Abramovitšiakaan kukaan kutsu ”oligarkkivastaisiksi” vain, koska he suunnittelivat kilpailijoidensa syrjäyttämistä tai jopa eliminoimista.

Vladimir Putinin läheisiä kumppaneita ovat SGM Group -rakennusyhtiön omistavat oligarkit Boris ja Arkady Rotenberg. Yhtiö toimittaa mm. kaasuputkia valtionyhtiö Gazpromille. Lontoolaisen jalkapallojoukkue Chelsea FC:n nykyisin omistavan oligarkki Roman Abramovitšin sanotaan olleen ensimmäinen henkilö, joka suositteli Jeltsinille Putinia tämän seuraajaksi. Putinin muodostaessa ensimmäisen hallituksensa toimiessaan pääministerinä vuonna 1999, Abramovitš haastatteli ministeriehdokkaita ennen heidän hyväksymistään virkoihinsa. Hän myös suositteli Medvedeviä Putinille tämän seuraajaksi. Mikäli väitteet pitävät paikkansa, jotain kertonee sekin, että Abramovitšin sanotaan lahjoittaneen Putinille 35 miljoonan dollarin arvoisen huvijahdin.^[48]

Abramovitš on toiminut lisäksi puheenjohtajana Venäjän juutalaisyhteisöjen keskusjärjestössä, ja on tukenut taloudellisesti Putininkin suosimaa Chabad-Lubavitch-liikettä. Israelilainen Ynet News raportoi^[49], että 25 % Venäjän rikkaimmista henkilöistä on juutalaisia, vaikka heidän osuutensa väestöstä on hyvin vähäinen. Listatuista 200 rikkaimmasta vain 44,5 % on etnisesti venäläisiä. Putinin edustaja paheksui listausta kutsuen sitä ”natsiraportiksi” ja todeten, ettei etnisyyksiä olisi tullut julkistaa, koska se on ”asia, joka aiheuttaa kiistoja”.

Asiaa ei kuitenkaan mainita tässä kirjoituksessa sen vuoksi, että tarkoituksena olisi ”aiheuttaa kiistoja” tai nostattaa juutalaisvastaisuutta, vaan koska se osaltaan selittänee venäläisoligarkkien ja Putinin tukea Israelille ja juutalaisjärjestöille. Tämä taas on oleellista pohdittaessa idän ja lännen vastakkainasettelun aitoutta ja/tai Putinin asemaa todellisena vastavoimana lännelle. Ovathan Israel ja Yhdysvallat olleet jo pitkään erottamattomia liittolaisia, joiden Lähi-idän politiikkaa mm. uuskonservatiivinen liike Yhdysvalloissa on pyrkinyt yhtenäistämään. Eikä Jerusalem Postkaan ole juutalaismiljardööreistä vaiennut, vaan hehkuttaa^[50] Putinin rinnalla olevan kokonaisen ”armeijan juutalaisia miljardöörejä”. Lehti mainitsee kolme Putinin suosiossa olevaa oligarkkia, jotka ovat Mikhail Fridman, Moshe Kantor ja Lev Leviev.

Fridmanin mainitaan olevan Venäjän seitsemänneksi rikkain mies. Haaretz mainitsee^[51] Kantorilla olleen Putinin tapaan erimielisyyksiä Mihail Hodorkovskin kanssa. Tämä saattaisi Putinin henkilökohtaisten syiden lisäksi selittää Hodorkovskin päätymistä hänen mustalle listalleen. Lev Levievin toimistoa puolestaan komistaa kehystetty kuva ”oligarkkivastaisesta” Vladimir Putinista, jota hän New York Timesin artikkelissa^[52] kuvailee ”todelliseksi ystäväkseen”. Reutersin mielipideosiossa julkaistussa Josh Cohenin kirjoituksessa^[53] todetaan Putinin huolimatta tuestaan Syyrialle olevan kaikkien aikojen israelilaismielisin venäläisjohtaja. Cohen toteaa Israelin ja Venäjän ”jakavan yhteisen huolen terrorismista, ja Putinin olleen yksi harvoista maailman johtajista, jotka tukivat Israelin Hamasin vastaista operaatio Protective Edgeä vuonna 2014”.

Vaikka Vladimir Putinin väitetään kukistaneen oligarkit, hänen tuttavapiiristään heitä siis löytyy edelleen runsaasti. Toisaalta Venäjän hallintoa itseään voisi luonnehtia oligarkiaksi, mikä ei tietenkään tarkoita asioiden olevan paremmin kaikissa länsimaissakaan. Ei ole epäilystäkään, etteivätkö läntiset hallintorakenteet olisi omalla tavallaan yhtä lailla korruptoituneita, vaikkei länsimedia sattuneesta syystä niistä samalla tavoin meteliä pidäkään, kuten niin sanotuista Panama-papereistakin voisi päätellä.

Putin ja Panama-paperit

Panaman papereiksi kutsutaan julkisuuteen vuodettuja panamalaisesta lakiasiaintoimisto Mossack Fonsecasta peräisin olevia asiakirjoja. Paljastukset liittyvät veronkiertoon ja niitä alettiin julkistaa 3. huhtikuuta 2016.^[54] Tietovuotojen kohdalla on tietysti syytä aina miettiä sitäkin vaihtoehtoa, onko kyseessä ainoastaan hämäys, jossa kansa saadaan vähäksi aikaa kylläiseksi ”vuotamalla” tietoja, jotka ovat sinällään olleet jo asioita valveutuneesti seuranneiden tiedossa, mutta vailla virallista vahvistusta. Samalla voidaan uhrata joitain ”alempiarvoisia” poliitikkoja ja/tai liikemiehiä huomion kääntämiseksi pois suurimmista nimistä. Paljastusten (todellisten tai tekaistujen) julkistaminen poliittisesta vastustajasta on varmasti myös kätevää.

Mutta olisivatko Panama-paperit sitten voineet olla nimenomaan Vladimir Putinia vastaan kohdistettu hyökkäys? Onhan vuodoissa tullut esiin esimerkiksi joitain amerikkalaisia^[55] kuin myös israelilaisia^[56] nimiäkin. Länsimaiden osalta merkittävimpiä nimiä ei kuitenkaan ole välttämättä julkistettu, kun taas Venäjän suhteen syytteet kohdistettiin aina Vladimir Putiniin asti.^[57] Mutta jos vuodot olisivat olleet juuri Putinia vastaan kohdistettu operaatio, ei sen voi sanoa olleen erityisen onnistunut. Islannissa vuodot johtivat pääministeri Sigmundur Gunnlaugssonin eroon.^[58] Kuinka ollakaan, hänen edustamansa hallitus kaavaili rahanluontioikeuden poistamista yksityispankeilta ehkäistäkseen holtittomien luotonlaajennusten synnyttämiä lamoja.^[59]

Putin sen sijaan ei ole moksiskaan, sillä hänen valta-asemaansa paljastukset eivät hetkauta, pitivät ne paikkansa tai eivät. Kuten USA Today kirjoittaa^[60], ”venäläiset ovat karaistuneita korruptioon nähden sen ominaispiirteenä politiikassa, joten yksi vuoto lisää ei muuta yleistä mielipidettä tai muodosta todellista uhkaa Putinille”. Pr-päällikkö Dmitri Peskov kommentoikin, etteivät vuodot paljastaneet ”mitään uutta”. Kommentaattori Aleksandr Baunov kirjoitti Colta.ru-uutissivustolla, että ”Panaman jälkeen mikään ei muutu, koska kukaan ei pelästynyt”. Eiväthän Putinin kannatusta ole heikentäneet edes epäilykset hänen osallisuudestaan valtioterroritekoihin maassaan, vaan kuten mm. Boris Jeltsinin ihmisoikeusneuvonantajana toiminut Sergei Kovaljov on asian muotoillut, ”heidän logiikkansa yksinkertaisesti on, että todellisilla johtajilla on sellaista valtaa, että he voivat tehdä mitä vain, mukaan lukien suorittaa rikoksia”.^[61]

Vaikka vuodoilla ei kotimaassa merkitystä olisikaan, niin Putinin julkikuvaan ulkomailla ne voisivat ainakin teoriassa vaikuttaa. Käytännössä tuskin kuitenkaan merkittävissä määrin. Loppujen lopuksi ei ole edes väliä, onko vuodoissa perää vai ei. Putinia vastustavat ovat jo pitkään uskoneet hänen olevan korruptoitunut, joten väitteissä ei ole mitään uutta heille. Länsimaisten poliitikkojen ei silti kannata liiaksi heristellä nyrkkiä Putinin suuntaan, vaan olla tyytyväisiä niin pitkään kuin heidän omia tekemisiään ei ruodita lehtien palstoilla. Tarkoitus ei ole väittää, että jokaisella poliitikolla olisi kontollaan jotain valonarkaa, mutta valitettavan usein – maailmankolkasta riippumatta – täysin puhtoisella pelillä ei pärjää poliittisella areenalla. Äänekkäimmät Putinin kannattajat taas pistävät väitteet Putinin vastaisen propagandan ja demonisoinnin piikkiin. Aivan samoin kuin väitteet valtioterrorismista Venäjällä.

Lopuksi

Vladimir Putinille voi antaa tunnustusta joistakin asioista, kuten tässäkin kirjoituksessa mainituista Isis-joukkojen karkottamisesta pois Palmyrasta ja maansa talouden kohentamisesta. Realistisesti ajatellen ei kuitenkaan kannata unohtaa, että Syyrian suhteen Venäjällä on omatkin intressinsä, ja talouden kohentamisen voisi uskoa tuovan ropoja Putinin omaankin kirstuun. Putin on siis toiminut ennen kaikkea järkevästi. Huomattavasti järkevämmin kuin sotaisammalla agendalla liikkeellä oleva vastapuolensa.

Ei ole silti syytä valkopestä Putinin menneisyyttä. Venäjän turvallisuuselinten osallisuudesta maassa tapahtuneisiin terrori-iskuihin on paljon viitteitä, eikä Tšetšenian konfliktistakaan voi Putinille puhtaita papereita jakaa. BRICS-projekti on saanut siunauksensa mm. Goldman Sachsilta, joka on myös toiminut neuvonantajana Venäjälle taloudellisten asioiden suhteen. Maan sanotaankin yhä olevan kansainvälisten pankkien puristuksessa. Paljon hehkutetut oligarkkien vastaiset toimetkin ovat kyseenalaisia. Ne vaikuttaisivat kohdistuneen vain Putinin vihamiehiin, kun taas useiden muiden oligarkkien kanssa hänellä on edelleen lämpimät suhteet.

Totuutta idän ja lännen vastakkainasettelun autenttisuudesta on mahdotonta tietää. Yksiselitteistä vastaustahan ei välttämättä ole edes olemassa. Kylmä sota oli monille totisinta totta, mutta siitäkin huolimatta esimerkiksi amerikkalaisyhtiö Bryant Chucking Grinder Company sai Richard Nixonin hallinnon ja Henry Kissingerin avulla yleisestä neuvostovastaisuudesta huolimatta vientiluvan työstökoneille, joita Neuvostoliitto käytti ohjuksissaan tarvitsemiensa pienoiskuulalaakerien massatuotantoon.^[62] Yhdysvaltalaista uuskonservatiivista suuntausta uhkakuvan maalaaminen Neuvostoliitosta hyödytti, ja maan heikentyminen liiaksi olisikin hankaloittanut heidän agendansa läpivientiä.

Myös nykyinen tilanne hyödyttää joitakin tahoja niin lännessä kuin idässäkin antamalla esimerkiksi aihetta asevarusteluun ja sotavoimien vahvistamiseen. Ainahan ulkoinen uhka toimii myös kansakuntaa yhdistävänä tekijänä. Vaikka monet näkevät Venäjän pienempänä pahana, yhtäkään suurvaltaa ei tulisi silti aliarvioida tai jättää kaiken kritiikin ulkopuolelle. Joidenkin mukaan vaihtoehtoisten medioiden ei ole syytä tarkastella Venäjää kriittisesti, koska valtamedia on jo hoitanut asian. Allekirjoittaneen mielestä tämä valtamedian esittämä kritiikki on usein tarpeettoman puolueelliseen asuun puettua ja – kuten monien muidenkin aiheiden kohdalla – muutoinkin rajoittunutta. Tämänkään kirjoituksen tapaista tarkastelua on turha odottaa voivansa lukea Helsingin Sanomista.

[1] Raiskila, Vesa | Vastavalkea (28.3.2016): Miksi David Cameron ei iloitse Palmyran vapauttamisesta? http://vastavalkea.fi/2016/03/28/miksei-david-cameron-iloitse-palmyran-takaisinvaltauksesta/

[2] Martinez, Brandon | Non-Aligned Media (19.5.2016): The False Dialectics of Hero Seeking. http://nonalignedmedia.com/2016/05/the-false-dialectics-of-hero-seeking/

[3] Salmi, Mika | Vastavalkea (11.3.2016): Kansainvälinen liittouma terrorismin tukijana Lähi-idässä. http://vastavalkea.fi/2016/03/11/kansainvalinen-liittouma-terrorismin-tukijana-lahi-idassa/

[4] Tharoor, Ishaan & Smirnova, Julia | The Washington Post (15.9.2015): The West dismissed Russian offer to help remove Assad in 2012, says top diplomat. https://www.washingtonpost.com/news/worldviews/wp/2015/09/15/the-west-dismissed-russian-offer-to-help-remove-assad-in-2012-says-top-diplomat/

[5] Malpas, Anna | Yahoo News (19.2.2016): Russia warns Assad on vow to retake all of Syria. https://www.yahoo.com/news/russia-warns-assad-vow-retake-syria-080119489.html

[6] Xenakis, John J. | Breitbart (6.12.2015): World View: Israel Bombs Targets in Syria with Russia’s Tacit Cooperation. http://www.breitbart.com/national-security/2015/12/06/world-view-israel-bombs-targets-in-syria-with-russias-tacit-cooperation/

[7] Non-Aligned Media | Martinez, Brandon (1.4.2016): Putin, Oligarchy and Alt-Media Delusion. http://nonalignedmedia.com/2016/04/putin-oligarchy-and-alt-media-delusion/

[8] Yli-Karjanmaa, Hannu (2007): Dubrovka-teatterin kaappaus lokakuussa 2002. http://www.11syyskuu.net/teatterikaappaus%20ja%20beslan.htm

[9] Shamir, Israel | The Uzn Review (25.9.2015): Russia Returns to the Middle East. http://www.unz.com/ishamir/russia-comes-back-to-the-middle-east/

[10] Junkkari, Marko | Helsingin Sanomat (2.8.2014): Timo Soini puolustaa Israelin iskuja Gazaan. http://www.hs.fi/kotimaa/a1406872956652

[11] Söyring, Riikka | Vastavalkea (18.2.2016): Sotakoneiston ehdokas Hillary Clinton. https://vastavalkea.fi/2016/02/18/sotakoneiston-ehdokas-hillary-clinton/

[12] Piper, Michael Collins | American Free Press (28.9.2015): Who Towers Behind Trump? http://americanfreepress.net/who-towers-behind-trump/

[13] Makow, Henry (19.4.2014): Is Putin False Opposition? http://henrymakow.com/2014/04/Is-Putin-False-Opposition.html

[14] George H. W. Bushin puhe kongressin istunnossa 11.9.1990: https://en.wikisource.org/wiki/Address_Before_a_Joint_Session_of_the_Congress_on_the_Persian_Gulf_Crisis_and_the_Federal_Budget_Deficit

[15] Martinez, Brandon | Non-Aligned Media (4.12.2015): Damning Articles Showing Putin’s Early Collaboration with the ‘War on Terror’. http://nonalignedmedia.com/2015/12/damning-articles-showing-putins-early-collaboration-with-the-war-on-terror/

[16] Smith, Brandon | Alt-Market.com (4.6.2014): The New World Order And The Rise Of The East. http://alt-market.com/articles/2168-the-new-world-order-and-the-rise-of-the-east

[17] Katso kohta 2.

[18] Blanchard, Ben & Borsuk, Richard | Reuters (13.10.2015): Top China paper says U.S., Russia playing Cold War game in Syria. http://www.reuters.com/article/us-mideast-crisis-china-idUSKCN0S70A920151013

[19] Smith, Brandon | Alt-Market.com (3.4.2014): Russia Is Dominated By Global Banks, Too. http://alt-market.com/articles/2074-russia-is-dominated-by-global-banks-too

[20] Whiteout Press (4.12.2012): List of Goldman Sachs employees in the White House. http://www.whiteoutpress.com/articles/q42012/list-of-goldman-sachs-employees-in-the-white-house/

[21] Corcoran, Jason | Bloomberg (5.2.2013): Russia Hires Goldman as Corporate Broker to Boost Image. http://www.bloomberg.com/news/articles/2013-02-05/goldman-sachs-hired-by-russia-as-corporate-broker-to-boost-image

[22] The Daily Bell (28.3.2014): Directed History of the City’s Alliance with China. http://www.thedailybell.com/news-analysis/directed-history-of-the-citys-alliance-with-china/

[23] Iosebashvili, Ira | The Moscow Times (17.3.2009): At G20, Kremlin to Pitch New Currency. http://www.themoscowtimes.com/business/article/at-g20-kremlin-to-pitch-new-currency/375364.html

[24] The Voice of Russia (9.3.2014): Crimean leaders blame Kiev for selling Ukraine off for IMF loans. http://sputniknews.com/voiceofrussia/news/2014_03_09/Crimean-leaders-blame-Kiev-for-selling-Ukraine-off-for-IMF-loans-1082/

[25] Yahoo News (23.2.2014): Russia: Ukraine should seek bailout loan from IMF. https://www.yahoo.com/news/russia-ukraine-seek-bailout-loan-imf-082309440–finance.html

[26] Apps, Peter | Yahoo News (3.6.2014): West ponders how to stop – or fight – a new Great War. https://www.yahoo.com/news/west-ponders-stop-fight-great-war-113159434.html

[27] RedefiningGod.com (26.11.2015): Let’s cut the crap: Vladimir Putin is helping usher in the globalist New World Order (Addendum 2 – Alex Jones and David Icke’s role: bash the West, praise the East, sell the dialectic). http://redefininggod.com/2015/11/lets-cut-the-crap-vladimir-putin-is-helping-usher-in-the-globalist-new-world-order/

[28] CNN (18.6.2004): Putin: Russia warned U.S. of Iraq terror. http://edition.cnn.com/2004/WORLD/meast/06/18/saddam.terror/

[29] Roberts, Joel | CBS News (19.12.2002): Putin To Bush: Don’t Go It Alone. http://www.cbsnews.com/news/putin-to-bush-dont-go-it-alone/

[30] The Washington Post (12.2.2007): Putin’s Prepared Remarks at 43rd Munich Conference on Security Policy. http://www.washingtonpost.com/wp-dyn/content/article/2007/02/12/AR2007021200555.html

[31] Barry, Ellen | The New York Times (19.1.2012): Putin Welcomes Kissinger: ‘Old Friends’ to Talk Shop. http://www.nytimes.com/2012/01/20/world/europe/henry-kissinger-to-meet-with-vladimir-putin-in-russia.html

[32] Friedman, Alan | Financial Times (2.10.2015): Silvio Berlusconi and Vladimir Putin: the odd couple. http://www.ft.com/cms/s/0/2d2a9afe-6829-11e5-97d0-1456a776a4f5.html

[33] Vinocur, Nicholas & Melo, Sofia | Politico (29.10.2015): Sarkozy calls Putin record ‘positive’. http://www.politico.eu/article/sarkozy-in-moscow-judges-putin-record-as-positive-russia/

[34] Preston, James | Veterans Today (17.11.2015): The Globalist Plan to take-down the whole World. http://www.veteranstoday.com/2015/11/17/the-globalist-plan-to-take-down-the-whole-world/

[35] Duff, Gordon | Veterans Today (10.2.2015): Pravda: Putin Threatens to Release Satellite Evidence of 9/11. http://www.veteranstoday.com/2015/02/10/pravda-putin-threatens-to-release-satellite-evidence-of-911/

[36] Ken Doc (16.2.2015): DISINFO: Putin to release 9/11 Satellite Images. https://kendoc911.wordpress.com/putin-to-release-911-satellite-images/

[37] Katso kohta 7.

[38] Russia Today (2.1.2016): Israelis vote for Putin as their person of 2015. https://www.rt.com/news/327710-putin-israel-2015-person/

[39] Luhn, Alec | The Guardian (25.2.2016): Putin’s alleged son-in-law in top 10 list of Russian state contract winners. http://www.theguardian.com/world/2016/feb/25/putins-alleged-son-in-law-in-top-10-list-of-russian-state-contract-winners

[40] BBC News (4.5.2001): Russian NTV handed to Gazprom. http://news.bbc.co.uk/2/hi/europe/1313050.stm

[41] Gordts, Eline | The World Post (24.10.2015): Putin’s Press: How Russia’s President Controls The News. http://www.huffingtonpost.com/entry/vladimir-putin-russia-news-media_us_56215944e4b0bce34700b1df

[42] BBC News (4.3.2014): Russia TV host calls Ukraine intervention ’wrong’ on-air. http://www.bbc.com/news/world-europe-26440556

[43] Gray, Rosie | BuzzFeed News (19.2.2015): RT Host Who Criticized Russia’s Ukraine Invasion Is Leaving The Network. http://www.buzzfeed.com/rosiegray/rt-host-who-criticized-russias-ukraine-invasion-is-leaving-t

[44] Hobson, Peter | The Moscow Times (11.3.2016): The Mysterious Death of the Man Behind Putin’s Media Machine. http://www.themoscowtimes.com/business/article/the-mysterious-death-of-the-man-behind-putins-media-machine/548764.html

[45] Teider, Hannu | Yle (11.3.2016): Venäjän ex-ministerin kuoleman Washingtonissa aiheuttikin raaka pahoinpitely. http://yle.fi/uutiset/venajan_ex-ministerin_kuoleman_washingtonissa_aiheuttikin_raaka_pahoinpitely/8735738

[46] Dunlop, John B. (2012): “Storm in Moscow” A Plan of the El’tsin “Family” to Destabilize Russia (sivu 12). http://www.silvyedizioni.com/pdf/pdf4f76060a8b5e1.pdf

[47] Hakala, Pekka | Helsingin Sanomat (14.12.2014): Tappolistalle joutunut agentti HS:n haastattelussa: ”Putinin lähipiiri – mahtavia satusetiä!” http://www.hs.fi/ulkomaat/a1418444473616

[48] Oliphant, Roland | The Telegraph (25.1.2016): Vladimir Putin, Roman Abramovich, and the £25 million yacht. http://www.telegraph.co.uk/news/worldnews/vladimir-putin/12120710/Vladimir-Putin-Roman-Abramovich-and-the-25-million-yacht.html

[49] Eichner, Itamar | Ynet News (2.11.2014): Report: 25% of wealthiest Russians are Jewish. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4587086,00.html

[50] Shefler, Gil | The Jerusalem Post (26.6.2012): At Putin’s side, an army of Jewish billionaires. http://www.jpost.com/Jewish-World/Jewish-Features/At-Putins-side-an-army-of-Jewish-billionaires

[51] Barkat, Amiram | Haaretz (22.6.2007): Putin Ally Is Frontrunner to Head European Jewish Congress. http://www.haaretz.com/putin-ally-is-frontrunner-to-head-european-jewish-congress-1.223798

[52] Chafets, Zev | The New York Times (16.9.2007): The Missionary Mogul. http://www.nytimes.com/2007/09/16/magazine/16Leviev-t.html

[53] Cohen, Josh | Reuters (14.1.2016): Vladimir Putin is the closest thing to a friend Israel has ever had in Moscow. http://blogs.reuters.com/great-debate/2016/01/14/vladimir-putin-is-the-closest-thing-to-a-friend-israel-has-ever-had-in-moscow/

[54] Yle (3.4.2016): Maailman suurin tietovuoto – Veroparatiisien saloja avataan sunnuntai-illasta lähtien. http://yle.fi/uutiset/maailman_suurin_tietovuoto__veroparatiisien_saloja_avataan_sunnuntai-illasta_lahtien/8784847

[55] Madhani, Aamer | USA Today (7.4.2016): American executives’ names surface in Panama Papers. http://www.usatoday.com/story/news/2016/04/06/panama-papers-americans-with-past-financial-crimes/82704788/

[56] Blau, Uri & Dolev, Daniel (7.4.2016): Israeli Diamond Tycoons Listed in Leaked Panama Papers. http://www.haaretz.com/israel-news/1.713130

[57] Harding, Luke | The Guardian (3.4.2016): Revealed: the $2bn offshore trail that leads to Vladimir Putin. http://www.theguardian.com/news/2016/apr/03/panama-papers-money-hidden-offshore

[58] Henley, Jon | The Guardian (5.4.2016): Iceland PM steps aside after protests over Panama Papers revelations. http://www.theguardian.com/world/2016/apr/05/iceland-prime-minister-resigns-over-panama-papers-revelations

[59] Söyring, Riikka (3.4.2015): Islanti kieltämässä yksityisen rahanluonnin. http://riikkasoyring.puheenvuoro.uusisuomi.fi/191773-islanti-kieltamassa-yksityisen-rahanluonnin

[60] Arutunyan, Anna | USA Today (6.4.2016): Voices: Why Panama Papers won’t harm Putin. http://www.usatoday.com/story/opinion/voices/2016/04/06/voices-why-panama-papers-wont-harm-putin/82696634/

[61] Knight, Amy | The New York Review of Books (22.11.2012): Finally, We Know About the Moscow Bombings. http://www.nybooks.com/articles/2012/11/22/finally-we-know-about-moscow-bombings/

[62] Sutton, Anthony C. (1986): The Best Enemy Money Can Buy. http://reformed-theology.org/html/books/best_enemy/chapter_07.htm