NATO on ollut eräs puhutuimpia aiheita Suomessa ja maailmalla, mutta mikä on NATOn tehtävä 67 vuotta sen perustamisen jälkeen? Sitä kysymystä näkee harvoin, mutta sen sijaan Suomessa keskustellaan siitä, pitäisikö meidänkin liittyä NATOon. Kaikesta muutoksesta huolimatta NATOn kannatus maassamme polkee paikallaan. Pidän tätä osoituksena suomalaisten maltillisuudesta ja järkevyydestä. Ydinasevaltion naapurina meidän on syytä tarkasti harkita, miten voimme parhaiten säilyttää kansallisen turvallisuutemme.

NATO perustettiin kommunistisen maailman vastapainoksi

NATO (North Atlantic Treaty Organization) perustettiin 4. huhtikuuta 1949 vastapainoksi Neuvostoliiton johtamalle kommunistiblokille, joka koettiin uhkaksi. Perustajamaita olivat Alankomaat, Belgia, Britannia, Islanti, Italia, Kanada, Luxembourg, Norja, Portugali, Ranska, Tanska ja Yhdysvallat. Kolme vuotta myöhemmin liittyivät Kreikka ja Turkki ja vuonna 1955 Saksa. Myöhemmin suuri laajentuminen tapahtui Neuvostoliiton hajottua vuonna 1991. Tällä hetkellä NATOssa on 26 eurooppalaista maata sekä Yhdysvallat ja Kanada.

Varsovan liitto hajosi, mutta NATO säilyi

Jonkinlaisena kuriositeettina voidaan pitää sitä, että Neuvostoliitto pyrki NATOn jäseneksi 1954, mutta erityisesti Yhdysvallat vastusti sitä. Varsovan liitto perustettiin Neuvostoliiton johdolla v.1955, mutta hajosi Neuvostoliiton purkautumisen myötä 1991. Monet entisistä kommunistimaista ovat nyt NATOn jäseniä.

NATOn tehtävä?

USA:ssa republikaanien presidenttiehdokas Donald Trump on esittänyt kysymyksen NATOn tehtävästä tänään. Hän on myös vaatinut eurooppalaisilta jäseniltään suurempaa sitoutumista NATOn rahoitukseen. Tällä hetkellähän USA rahoittaa NATOn toiminnasta noin 75%. Trump ei myöskään pidä mahdottomana NATOn purkamista.

NATOn alkuperäinen tarkoitus oli puolustaa omia jäsenmaitaan. Tähän tähtää järjestön 5. artikla yhteisestä puolustuksesta. Kuitenkin NATO on viime vuosina tehnyt paljon muuta kuin puolustanut jäsenmaitaan. Eri puolilla maapalloa NATO on suorittanut operaatioita, joissa ei suinkaan ole ollut kyse jäsenmaan puolustuksesta.

NATO on myös laajentanut toimintaansa Venäjän rajoille asti ja näin osaltaan lisännyt jännitteitä.

Esimerkki tästä on NATOn joukkojen lisääminen Puolassa ja Baltiassa. Syynä tähän on NATOn mukaan Venäjän ”aggressiivisuus” ja ”arvaamattomuus”. Siitä, että Venäjä todella suunnittelisi hyökkäystä Baltiaan, ei kuitenkaan ole mitään näyttöä. Voi myös esittää kysymyksen, mitä Venäjä voittaisi hyökkäämällä Baltiaan. Tuskin mitään, mutta näin voisi syttyä sota, jota kukaan ei halua.

Miksi NATO ei yritä torjua terrorismia?

Natolla voisi olla tärkeä tehtävä terrorismin torjunnassa. Hyvä kysymys onkin, miksi NATO ei ota sitä tehtäväkseen. Onhan terrorismi yksi suurimmista ongelmista tämän päivän maailmassa. Siinä olisi NATOlla tehtävää yhdessä Venäjän kanssa. Yksittäiset NATO-maat USA:n johdolla toimivat terrorismin kitkemiseksi, mutta NATO kokonaisuudessaan ei sitä tee.

Liennytystä tarvittaisiin

Sana ”liennytys” kuuluu vanhaan maailmaan, sillä tänään sitä ei juuri kuule. Kuullaan vain sotaisaa retoriikkaa ja uhkakuvien luomista. Nyt olisi jo liennytyksen aika ennen, kuin se on liian myöhäistä. NATOlla on tässä suuri rooli. Kysymys kuuluu, pystyykö NATO ottamaan liennyttäjän roolin?

 

Mikko Elo on porilainen valtiopäiväneuvos ja Vastavalkea ry:n hallituksen jäsen.

49 KOMMENTTIA

  1. Onko Nato trolli iskenyt Wikipediaan ja pistänyt väärää tietoa Naton 5 artiklasta ? Ja onkohan Suomalaisille annettu oikea kuva ”turvatakuista” ?

    verratkaapa:

    Ymmärsinköhän tämän oikein, vaikka Suomi olisi Naton jäsen ja joutuisi hyökkäyksen kohteeksi, niin sopimus ei velvoita antamaan aseellista apua ?

    ” to a stiff diplomatic protest.”…..

    Article 5 says that the response may include armed force, but it does not mandate it. All that NATO actually promises is to take “such action as it deems necessary” to restore and maintain security. That could be anything from nuclear war to a stiff diplomatic protest.

    http://www.economist.com/blogs/economist-explains/2015/03/economist-explains-6

    ”myös asevoimia käyttäen”

    Wikipedia:
    Naton ”kova ydin” on määritelty sopimuksen artiklassa viisi, jossa osallistujat sitoutuvat siihen, että ”hyökkäys jotain jäsenmaata vastaan, Euroopassa tai Pohjois-Amerikassa, tulkitaan hyökkäykseksi kaikkia jäsenmaita vastaan. Jos tällainen hyökkäys tapahtuu, jokainen jäsenmaa saa Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan 51. artiklan sallimin oikeuksin puolustautua yksikseen tai liitossa, ja sen on puolustettava hyökkäyksen kohteeksi joutunutta maata omakohtaisesti ja muiden jäsenmaiden kanssa, kukin maa itse parhaiksi katsomillaan keinoin, myös asevoimia käyttäen, palauttaakseen ja pitääkseen yllä turvallisuutta Pohjois-Atlantin alueella”

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Nato

    • Olet oikeassa, sopimus ei velvoita antamaan nimenomaan aseellista apua. Jos Suomi joutuisi aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, niin esimerkiksi Portugalille tai Albanialle järkevä tapa antaa Suomelle apua olisi jokin muu kuin suoranainen sotilaallinen apu.

  2. Gorbatsov ehdotti myös Neuvostoliiton liittymistä NATO:on 1990, mutta Yhdysvaltain ulkoministeri torjui ehdotuksen.

    Minusta ei ole lainkaan hassu ajatus, että Neuvostoliitto tai Venäjä pyrkii NATO:n jäseneksi. NATO on se työkalu, jolla Yhdysvallat hallitsee Eurooppaa, ja NATO tarvitaan Neuvostoliiton/Venäjän uhkan vuoksi. Jos kyseinen uhka poistuu, menettää Yhdysvallat otteen Euroopan hallinnasta. Venäjän ja Euroopan välien lämpeneminen on pahin uhka NATO:n olemassaololle.

    Ensimmäinen NATO:n pääsihteeri sanoi osuvasti että NATO:n tehtävä on pitää Venäjä ulkona, Yhdysvallat sisässä ja Saksa matalana (”keep the Russians out, the Americans in, and the Germans down”).

    Venäjähän lämmitti heti erottuaan Neuvostoliitosta suhteita NATO:on. 1994 Venäjä liittyi NATO:n rauhankumppanuusohjelmaan, NATO-Venäjä-neuvosto perustettiin 2002. Krimin pakotteiden myötä sitten NATO jäädytti Venäjän kanssa tekemänsä yhteistyön.

    • PS. Neuvostoliitto haki ensimmäisen kerran Naton jäsenyyttä jo vuonna 1954. Asia paljastui, kun Putinin hallinto avasi vanhoja neuvostoaikaisia dokumentteja. Tämä Neuvostoliiton Nato hakemuksen torppaaminen selvensi Varsovan liiton perustamisen merkitystä Naton agressiivisen sotapolitiikan torjujana. 😉

  3. Nato on jatketta sille maailmanherruuden tavoittelulle joka ”julkistettiin” Yhdysvaltojen toteuttamilla barbaarisilla Nagasakin ja Hiroshiman turhilla pommituksilla, elikkä Natolla on vielä tehtäväkenttää enemmän kuin kylliksi toteuttamatta, siksi se on hivuttautunut Venäjän rajoille tavoiteena sen nujertaminen sekä sen luonnonrikkaudet.
    Ihmiskunnan ja koko luomakunnan selviytymisen vuoksi olisi maailman kansojen noustava julkiseen vastustukseen Natoa vastaan esille tuoden sen todellisen luonteen Suomenkin ”flirttailu” on lopetettava kyseisen sotilasliiton kanssa ja palautettava maamme puolueettomuuspolitiikka.

    • Juuri noin … Nato on ennenkaikkea YK:n armeija tai sotavoima ja YK on NWO:n apuorganisatio jonka takana on pankkiirimafia. Pitää muistaa kuka tai ketkä ovat YK:n perustajia eikä unohtaa varsinkaan Rockefelleriä joka oli tärkeä rahoittaja.
      Monilla on sellainen harha että YK olisi jotain muuta kuin NWO-eliitin työkalu. Ei se ole. Naton rooli muuttuu koko ajan kohti globaalia sota- ja poliisivoimaa jolla pyritään maailmanherruuteen.
      Mikko Elo kysyy: Miksi NATO ei yritä torjua terrorismia? Vastaus on helppo: NATOn tehtävä ei ole torjua terrorismia koska terrorismi kuuluu NWO-agendaan ja se on itse luotua kuten hyvin tiedämme. Naton tehtävä on taistella sitä vastaan, siis itse luotua terrorismia vastaan ja sillä tavoin valloittaa maailmaa omistajiensa haltuun.

      Siksi Venäjä ei päässyt eikä koskaan voi päästä Naton jäseneksi. Naton tehtävä on kehittää sota Venäjän kanssa ja olla valmis miehittämään Venäjä ja kaapata maan ja muun maailman rikkaudet RR (Rotschild & Rockefeller) – mafialle.

      • Kyllä Nato torjuu terrorismia. Terrorismin torjunta on yksi Naton viidestä painopistekohteesta NATO Science for Peace and Security (SPS) -ohjelmassa.

  4. Varsovan liitto oli Moskovan työkalu ja Nato on Washingtonin työkalu. ”Puolustusliitto” nimellä myydään tätä työkalua. Mikä NATOn tehtävä on Washingtonin näkökulmasta (Valkoinen talo, Pentagon ja CIA pelaavat omia pelejään ja Washingtonin näkökulma ei ole johdonmukainen)? Breedlove NATO-kenraalina keskittyi lietsomaan vastakkainasettelua Venäjän kanssa. Libyassa NATO-maat höynäytettiin Yhdysvaltain savuverhoksi, kun valkoinen talo halusi päästä eroon Gaddafista tämän liian itsenäisen politiikan seurauksena.
    Miksi NATO ei yritä torjua terrorismia? Vapaustaistelijat (=terroristit) ovat olleet Washingtonin työkalu omien tarkoitusperien saavuttamiseksi ja mm. NATO-maa Turkki on tukenut terroristeja. Se on varmaan yksi syy, miksi terrorismin vastustaminen ei ole NATOn toimialue. Baltian maiden tai Suomen puolustus ei kiinnosta Pentagonia, eikä siis NATOa. Se, että Suomi käyttää merkittävän osan puolustusbudjetistaan tositilanteessa hyödyttömien hävittäjien hankkimiseen sen sijaan kiinnostaa Amerikan sotateollisuutta. NATO joutaisi menemään.

    • Tästäkin videosta käy hyvin selvästi ilmi, että NWO on huomattavasti muutakin kuin pelkkä ”global governance” – nukketeatterin TODELLISET naruista vetäjät ovat varsin harvalukuiset!

  5. Mielestäni Natoa tarvitaan edelleen.

    Toisen maailmansodan päättymisen jälkeen ja natsi-Saksan kukistuttua länsivaltojen ja Neuvostoliiton välit huonontuivat nopeasti. Pian kävi ilmi, että Neuvostoliiton ulkopolitiikan perimmäisenä päämääränä oli, maassa omaksutun ideologian mukaisesti, koko Euroopan ja lopulta myös koko maailman valloittaminen tai valtapiiriin liittäminen.

    Nato perustettiin 1949 tätä uhkaa torjumaan. Sitä ennen Neuvostoliitto oli liittänyt omaan etupiiriinsä useita Keski- ja Itä-Euroopan valtioita ja muuttanut niiden yhteiskuntajärjestelmän sosialismiin perustuvaksi yhden puolueen diktatuuriksi.

    Myös Suomi kuului Neuvostoliiton etupiiriin. Suomen toimintavapaus oli kuitenkin paljon suurempi kuin itäblokin maiden. Mutta Suomenkin sisäisiin asioihin Neuvostoliitto puuttui monin tavoin, mm. vaikuttamalla hallitusten kokoonpanoon.

    Neuvostoliitto hajosi 1991. Sosialismista ja yhden puolueen diktatuurista luovuttiin. Neuvostotasavalloista tuli itsenäisiä. Myös itäblokin maat irtaantuivat Venäjän etupiiristä ja siirtyivät demokratiaan.

    Näiden mullistavien tapahtumien jälkeen länsimaissa ajateltiin, että Eurooppaan on saatu ikuisiksi ajoiksi rauha ja vakaat olot. Venäjä vakuutti monessa yhteydessä maan olevan sitoutunut kansainvälisen oikeuden periaatteisiin ja kaikkien valtioiden rajojen kunnioittamiseen.

    Euroopan valtiot leikkasivat puolustusmenojaan ja vähensivät varusteluaan. Mm. Ruotsi luopui asevelvollisuudesta. Nato vähensi voimaansa Euroopassa ja keskittyi kriisinhallintaan, koska eurooppalaisten jäsenvaltioiden ei katsottu olevan sotilaallisen uhan kohteena.

    Idylli kuitenkin särkyi. Venäjällä nousi presidentiksi, aika lailla puolivahingossa, mies nimeltä Vladimir Putin. Hänen mielestään Neuvostoliiton hajoaminen oli maailman suurin katastrofi . Niinpä hän asetti ulkopoliittiseksi tavoitteekseen Venäjän aseman ja vaikutusvallan palauttamisen sellaiseksi, kuin se oli ollut Neuvostoliiton suuruuden aikoina. Hallinnon piirissä on myös joskus muistutettu, että Venäjän keisarikuntakin on ollut olemassa.

    Siitä, mitä Venäjän uusi ulkopolitiikka merkitsee, saatiin esimakua Georgian sodan aikana 2008, jolloin Venäjä irroitti Georgiasta kaksi aluetta, ja teki niistä ”itsenäisiä” valtioita. Georgian tapahtumat paljastivat, että Venäjä ei enää ole
    sitoutunut kansainväliseen järjestelmään eikä kansainvälisen oikeuden periaatteisiin.

    Moldovassa Venäjä on tukenut sotilaallisesti separatisteja, jotka ovat julistaneet Transnistrian alueen itsenäiseksi.

    Ukrainassa tapahtui se, että Venäjä liitti, vastoin aikaisemmin antamiaan sitoumuksia, osan toisesta valtiosta itseensä. Itä-Ukrainassa Venäjä pitää yllä sotatilaa, jonka tarkoituksena on Ukrainan heikentäminen ja sen pitäminen erossa liian läheisistä siteistä länteen.

    Miten Venäjän toiminta on vaikuttanut kansainväliseen tilanteeseen? Lännessä on herätty huomaamaan, että
    maanosassa on edelleen autoritäärisesti hallittu valtio, jonka ulkopoliittiset tavoitteet ovat ristiriidassa useiden muiden maiden kanssa. Venäjä pyrkii muodostamaan itselleen etupiirin, joka sillä oli Neuvostoliiton aikana. Tähän etupiiriin ajatellut maat eivät taas suin surminkaan haluaisi siihen kuulua. Entisen Varsovan liiton jäsenmaat ovat turvanneet asemansa liittymällä Natoon silloin, kun Venäjä ei asiaa jyrkästi vastustanut. Saman tekivät itsenäistyneet Baltian maat.

    Nato onkin ottanut muuttuneen tilanteen huomioon ja palannut enemmän alkuperäiseen tehtäväänsä, Euroopan valtioiden turvallisuuden takaamiseen.

    Suomi ei liittynyt Natoon silloin, kun olisi käynyt kivuttomasti. Minun mielestäni tämä oli virhe. EU:n jäseneksi Suomi liittyi, ja osasyy siihenkin oli turvallisuus.

    Entäs nyt? Suomella on lännessä naapuri, joka ei uhkaa turvallisuuttamme. Samoin pohjoisessa: Norja. Etelässä meren takana on Viro, josta ei myöskään ole pelkoa. Idässä sen sijaan on maa, jonka aikeisiin ja kehitykseen ei voi varmasti luottaa. Viisas ulkopolitiikka on erittäin tärkeää, mutta se ei yksin riitä turvallisuuden takaamiseksi. Jos riittäisi, voisimme kokonaan luopua puolustusvoimista.

    Nykyajan sotilaallinen varustelu on niin kallista, että pienellä maalla ei ole varaa hankkia riittää puolustusvalmiutta.
    Sotilasliiton jäsenenä Suomella olisi käytössään liiton jäsenten ilma- ja merivoimia. Maapuolustuksen Suomi hoitaisi pääosin itse.

    Olen sitä mieltä, että Suomen tulisi jättää hakemus Naton jäseneksi liittymisestä. Miten Venäjä siihen suhtautuisi?

    Putin on sanonut, että on Suomen oma päätös, liittyykö se Natoon vai ei. Venäjän taholta on kuitenkin esitetty enemmän tai vähemmän verhoiltuja uhkauksia liittymisen seurauksista. Etenkin ulkoministeri Sergei Lavrov on ollut aktiivinen asiassa.

    Luotan siihen, että Venäjän johto pystyy tekemään suhteellisen rationaalisia päätöksiä. Olisiko Venäjälle mitään hyötyä siitä, että Suomea vastaan ryhdyttäisiin jäsenyysprosessin aikana jyrkkiin painostustoimiin? Sellaiset kääntäisivät kansan mielialoja päinvastaiseen suuntaan kuin tarkoitettu.

    Venäjä rakentaa Suomeen ydinvoimalaa, jonka onnistunutta loppuunsaattamista ilmeisesti pidetään Venäjällä hyvin tärkeänä. Olisiko Venäjä valmis vaarantamaan sen?

    Venäjän johto väittää, että Nato on Venäjän vihollinen. Tämähän ei ole totta. Mikään mahti maailmassa ei saisi Naton demokraattisia jäsenmaita hyökkäämään Venäjän kimppuun. Nato estää Venäjän etupiirin laajentamisen jäsenmaihinsa, ja tämän takia Nato esitetään Venäjän vihollisena. Jos aseellinen konflikti syntyy Naton ja Venäjän välille, syy on ainoastaan se, että Nato puolustaa jäsentään hyökkäystä vastaan.

    Naton esittäminen viholliseksi johtuu myös sisäpoliittisista syistä. Venäjän taloudessa menee aika huonosti, ja hallitsevan eliitin mielessä on pelko aseman ja etuoikeuksien menettämisestä. Uhka ulkoisesta vaarasta saa kansan tiivistymään johtajiensa ympärille.

    Suomen liittymisellä Natoon ei tavoiteltaisi sotaa, vaan rauhantilan säilymistä ja turvaa painostusta vastaan. Historia on kuitenkin osoittanut, että mahdollisen sodan syttyessä Euroopassa Suomi ei pärjää yksin. Suomen tilanne on nyt helpompi kuin ennen toista maailmansotaa, jolloin Euroopassa Suomen lähialueella oli kaksi aggressiivista diktatuuria.

    Naton jäsenenenäkin Suomi voisi ja sen kannattaisi pitää hyvät suhteet Venäjään. Se olisi Venäjänkin etu.

    Suomen pitäisi aloittaa valmistelut jäsenyyden hankkimiseksi pian. Venäjä on ollut naapurimme satoja vuosia ja on sitä tulevaisuudessakin. Kehitys siellä voi mennä huonompaan tai parempaan suuntaan. Emme voi tietää, minkälainen sekopää tai vainoharhainen psykopaatti siellä voi joskus olla vallan kahvassa. Esimerkkejä on.

    Jos Natoon liittyminen ei syystä tai toisesta onnistu, Suomen kannattaisi harkita kahdenkeskistä puolustussopimusta Yhdysvaltojen kanssa.

    • Olipas todella realiteettien vastainen tarina … huh huh !!
      Mutta tietäen kirjoittajan ei ollenkaan yllätys sillä tämä NWO- ja Nato-kiihkoilija ja kansanvallan vastustaja on näitä vastaavia tarinoita tänne ennenkin kirjoittanut.
      Liekö takana joku rahoittaja vai onko sitten realiteetit kaverilta täysin hämärtyneet.

      Kommentista voisi poimia vaikka kuinka paljon täysin perätöntä ja provokatiivista tietoa tai itse asiassa siinä ei juuri muuta olekaan.
      Mielipiteen vapaus ei tarkoita että voi surutta valehdella ja kirjoittaa ihmisiä harhauttavaa ja täysin katteetonta ja perätöntä tietoa vaikkei se täällä lukijoihin tehoaisikaan.

      • Mikko Elo kysyi otsikossa: ”Onko NATOlla vielä jokin tehtävä?” No minä siihen vastasin sillä tavalla, kuin olen asiasta ajatellut. Eikö olisi saanut?

        Itse asiassa olen kauan epäillyt, että sinä ja hengenheimolaisesi haluatte tukkia suut niiltä, joilla on erilainen näkemys maailmanmenosta. Enää en epäile, koska sain varmistuksen asiasta: ”Mielipiteen vapaus ei tarkoita että voi surutta valehdella ja kirjoittaa ihmisiä harhauttavaa ja täysin katteetonta ja perätöntä tietoa vaikkei se täällä lukijoihin tehoaisikaan.”

        • Juu … meillä on todella erilainen näkemys ja sinä esitit omasi.
          Ihmetellä täytyy että se on niin totuudenvastainen, siis sen totuuden joka maailmalla ihmisten – ei sotahullun NWO-eliitin – keskuudessa vallitsee.
          Ja täällähän saa vapaasti esittää myös perätöntä asiaa. Täytyy vain toivoa ettei perätön sanoma mene perille.

          • Sinun maailmasi taitaa olla kaikenkarvaiset vaihtoehtosivustot, joilla lähes kaiken aikasi kulutat.

          • Juu … en juurikaan viihdy eliitin omistaman valtamedian sivuilla kuten sinä taidat viihtyä.
            Joskus kyllä minuakin kusetettiin monen muun tavoin kun elin valtamedian varassa kunnes totuus alkoi valjeta … huijaus oli liian rajua ja pahenee päivä päivältä.

    • ”Jos Natoon liittyminen ei syystä tai toisesta onnistu, Suomen kannattaisi harkita kahdenkeskistä puolustussopimusta Yhdysvaltojen kanssa.”

      What’s the point? Jos kirjoittajan mielestä ainoa uhka on Venäjän suunnalta, eikö silloin kannattaisi tehdä puolustussopimus Venäjän kanssa ja täten eliminoida ko. uhka.

      Kannattaisi muuten hieman lukea totuuksia Georgian sodasta ja muusta jakamastasi valeinfosta.

      Aloita vaikka laskemalla kuolonuhrit Krimin ja Kosovon tapahtumissa.

      • Unkarissa tapahtui kansannousu 1956. Kuka sen kukisti? Liittolaismaa Neuvostoliitto.

        Tšekkoslovakiassa 1968 johto toteutti kansalaisten tuella uudistuksia, joita kutsuttiin ”ihmiskasvoiseksi sosialismiksi”. Tätä ei Neuvostoliitossa hyväksytty. Niinpä Varsovan liiton maat, Romaniaa lukuunottamatta, miehittivät Tšekkoslovakian ja palauttivat maahan kurin ja järjestyksen.

        Oletko koskaan pohtinut, miksi entiset Varsovan liiton maat liittyivät Natoon eivätkä pysyneet Venäjän liittolaisina? Miksi Baltian mailla oli kiire Natoon heti, kun se tuli mahdolliseksi?

        • Raha ratkaisi. Ne liittyivät NATO:on koska halusivat EU:n tukirahoihin kiinni. Myös Ukraina ja Georgia haulsivat NATO:on, mutta niitä Eurooppa piti liian suurina riskeinä.

          Ja saman työn siellä teki herrakerhot, ostaessaan päättäjät mukaan mukaan, ja massamedia milipidettä taivutellessaan kun ovat tehneet Suomessakin. Suomessakaan ei ole järjestetty kansanäänestystä, koska kansa eiNATO:a kannata: se ei kuitenkaan estä päättäjiä viemästä Suomea NATO:on.

          • ”Ne liittyivät NATO:on koska halusivat EU:n tukirahoihin kiinni.”

            Tuo ei pidä paikkaansa. Ne liittyivät Natoon siksi, koska ne eivät luottaneet Venäjään. Ne eivät luottaneet, että Venäjällä lyhyen aikaa vallinnut kansainvälistä oikeutta ja pienten naapurimaiden suvereenisuutta kunnioittanut ilmapiiri jäisi pysyväksi.

            Ja olivat siinä oikeassa.

          • Eivätkös ne ole EU:ssa? Kyllä vain ovat. EU: ja NATO on molemmat Yhdysvaltain hanskassa. Yhdysvaltain ulkoministeriön omat asiakirjat kertovat että CIA rahoitti ja tukli Euroopan Yhdysvaltojen luomista. Amerikan vallanpitäjien kärkeen kuuluva poliitinen vaikuttaja Zbigniev Brzezinski kirjoitti että kaikki EU:n laajeneminen on Yhdysvaltain vaikutuspiirin laajentumista.

            EU haluaa uudet jäsenmaansa NATO:n jäseneksi ja Yhdysvaltain leiriin. NATO:n jäsenyys ja EU:n jäsenyys kulkee käsikädessä, kun NATO haluaa pitää uudet jäsenmaansa Venäjän rajalla omassa hallinnassaan.

            ”Eurooppa on Amerikan elintärkeä sillanpääasema Eurasiassa. … Eurooppalaisten liittolaiskansakuntien ollessa yhä erittäin riippuvaisia Yhdysvaltain suojelusta, mikä hyvänsä Euroopan poliittisen ulottuvuuden laajentuminen on myös automaattisesti Yhdysvaltain vaikutuksen laajentumista.”
            – NWO-strategi ja Yhdysvaltain presidenttien turvallisuusneuvonantaja Zbigniev Brzezinski kirjassaan ”The Grand Chessboard” (1997) sivu 59.

        • ”Miksi Baltian mailla oli kiire Natoon heti, kun se tuli mahdolliseksi?”

          Esimerkiksi Viro on ollut mm. Tanskan, Saksan ja Neuvostoliiton alaisena. Kyllä selvä mentaliteetti on, että Viro haluaa ”alistua” johonkin suuntaan.

          Nyt Viron on ”miehittänyt” jenkkisotilaat.

          Mutta apropoo, oletkos itse miettinyt, sitä, kun Baltian maat kuuluvat Natoon, niin eikös heidän armeijan sotilaat ole samalla Naton sotilaita, miksi pitää aina pyytää joka paikkaan jenkkejä ”valvomaan”. Eivätkö baltit luota Naton 5. artiklaan?

          • Kyllä baltit luottavat Naton 5. artiklaan. Amerikkalaisten sotilaiden määrä Baltian maissa on symbolinen: sillä halutaan osoittaa, että puolustusvelvoite on voimassa. Halutessaan Venäjä voisi valloittaa Baltian maat nopeasti, mutta mitä siitä seuraisi? Ydinasepelote on tehokas ennaltaehkäisevä ase.

            Virolaiset, niin kuin muutkin Baltian kansat, ovat pieni kansa. Tällaisten kohtalona on usein joutua muiden vallan alle. Viro on myös kuulunut Ruotsiin joskus, ja sitä aikaa muistellaan vieläkin hyvänä.

          • Tämä on vastaus hoppan vastaukseen, jostain syystä siinä ei ole ”vastaa” kohtaa.
            Miksi juuri jenkkejä, onhan siinä lähempänä esim. Puola ja Turkki, suuret armeijat ja Nato-maita molemmat? Eivätkö niiden armeijat ole uskottavia?

          • Natolla on valmis organisaatio. Turkin intressi Baltian maita kohtaan ei liene kovin suuri. Puolakin on Naton jäsen, ei sillä ole syytä solmia muita puolustussopimuksia.

        • Eli jenkit vie ja muut vikisee. Ei kai enää tarvitse puhua ”demokraattisesta” Natosta, niin kuin jotkut vaahtoavat varsinkin Hesarin palstoilla.

          Jenkkisotilaat ovat Virossa Viron kuluilla, ei USA:n eikä edes Naton.

          • Minun käsittääkseni Naton joukot Baltian maissa ja Puolassa kustannetaan Naton yhteisestä budjetista. Jäsenmaat rahoittavat ne siis yhteisesti. Mutta jos sinulla on toisenlaista tietoa, niin ilmoittanet lähteen.

            Naton operaatioihin osallistuvat maat sen sijaan maksavat itse osallistumisensa kustannukset. Virokin on näihin osallistunut.

          • Luin tuon linkin tekstin. Viro ei suinkaan maksa Natolle kahta prosenttia bkt:sta, vaan Viron puolustuskulut, mukaanluettuna Nato-liittolaisten läsnäolo maassa, tekevät yhteensä noin kaksi prosenttia bkt:sta.

            Tämä kaksi prosenttia bkt:sta on määrä, jonka Nato toivoo jäsentensä sijoittavan puolustusmenoihin.

        • ”Peaminister Taavi Rõivase sõnul on valitsus kokku leppinud, et kulud, mis kaasnevad NATO liitlaste kohalolekuga Eestis, lisanduvad kaitsekulutuste kokku lepitud kahele protsendile SKT-st.”

          Pääministeri Rõivaksen mukaan on hallitus sopinut, että kulut, jotka aiheutuvat NATO-liittolaisten Virossa olemista, lisätään sovittuihin, 2 prosentin, puolustusmenoihin BKT:sta.

          Ok, selles osas sul on õigus, et see 2 protsenti ei lähe otse Natole, aga põhiküsimus oli, kes maksab kinni jänkide elu Eestis ja vastus on: EESTI.

          • Vielä sen verran, että jenkkien kulut LISÄTÄÄN siihen 2 prosenttiin.

    • Ei ei ei!!! Ei täällä saa esittää mitään järkeviä näkemyksiä! Jos tuollaisia alkaa puhumaan niin maailma alkaa näyttämään loogiselta paikalta, jossa asioita tapahtuu syystä.

      Se on paljon parempi itse keksiä historia, niin sitten voi nykypäivän tapahtumia tulkita ihan oman mielensä mukaan.

  6. On sillä tehtävä. Pitää dollari maailman valuuttana. Ei se yksin sitä hommaa hoida, mutta on hyvänä apuna.

  7. Näitä hopalongeja lukiessa aina vaan vahvistuu käsitys sen läntisen aivopesun tehokkuudesta jota on lapsesta lähtien ”länkkäreiden” voimalla toteutettu, sanotaan että Suomi on enemmän amerikka, kuin itse se kuuluisa jenkkilä.
    Täällähän apinoidaan sitä jenkkeilyä niin että opitaan uskottavasti valehtelemaan jopa itseensäki pettäen, jos esimerkiksi Venäjä olisi suorittanut nämä Irakin, Libyan, ym. suvereenien valtion tuhoamiset, niin mitenkähän nämä hopalongilaiset olisivat siihen reakoineet, olisivatko he nämä hirmurikokset hyväksyneet demokratian vienniksi, niin kuin se nyt on uutisoitu meille ja eikö teikäläisiä yhtään ihmetytä näiden ”demokratisoitujen” maiden tämän päivän tila?
    Turha kysyä, sillä KUN se on läntistä demokratiaa, niin ymmärrättävästihän se OK:

    • Olet eksynyt aiheesta. Aihe ei ollut suurvaltojen pahat teot ympäri maailmaa, vaan Naton tarpeellisuus.

  8. Yksi näkökulma entisen itäblogin maiden natoon liittymiseen on juuri tuo Varsovan liiton hajoaminen. Siinä hajosi myös armeija, tuli ns. sotilaallinen tyhjiö. Oman armeijan uudelleen varustaminen olisi ollut pidemmässä kuusessa. Nopeimmaksi nähtiin liittyminen natoon joka varusti maan armeijat. Päästiinhän siinä samalla ”länteen”. Aika näyttää onko hintansa väärti. Tämä ”tulkinta” taitaa olla lähimpänä oikeaa.

    Mielestäni parempi olisi tuo Elon mainitsema liennytys. Rauhaa, ei rautaa rajoille. Mukavaa se on tietenkin pohdiskella joskus toisten tekemisiä, mutta ei niistä pidä vetää suoria linjauksia omiin tekemisiin. Jonkin toisen etu ei aina välttämättä ole oma etu.

  9. Mikko Elo kysyy: Miksi NATO ei yritä torjua terrorismia? Vastaus on helppo: NATOn tehtävä NWO-eliitin armeijana ei ole torjua ’terrorismia’ joka on USA-koaliition itse luomaa ja rahoittamaa kuten hyvin tiedämme. Naton tehtävä on käydä näennäistä sotaa itse luotua terrorismia vastaan – jopa edistää sitä – ja sillä tavoin valloittaa maailmaa NWO-mafian haltuun jonka työväline Nato nykyisin on.
    Tulevaisuudessa Naton merkitys NWO-mafian työvälineenä kasvaa kun maissa joihin tungetaan eri rotuisia ja eri uskonnon omaavia sisäiset ongelmat alkuperäisväestön ja tunkeilijoiden välillä kasvavat ja saattavat kärjistyä väkivaltaisuuksiin ja avoimiin taisteluihin. Naton tehtävä tulee olemaan silloin näiden ’sisällissotien’ hallinta ja jopa taistelu oman maan (EU:N) kansalaisia vastaan. Eli meilläkin Naton joukot voisivat pian taistella niitä oman kansan ääri- ja vastarintaryhmiä vastaan jotka vastustavat haittamaahanmuuttoa ? !
    Ruotsin armeijan johtaja on jo sanonut sotilailleen että nämä voivat varautua siihen että he (miksei myös suomalaiset ?) joutuvat muutaman vuoden kuluttua taistelemaan Euroopassa syttyviin sotiin kuten alempana olevasta linkistä ilmenee, josta tiivistelmä alla.

    Europe’s descent into chaos — Euroopan rappio kohti kaaosta
    Massamaahanmuuton seurauksena rikollisuus, terrorismi ja äärioikeistolaisten puolueiden ja itsepuolustusryhmien nousun myötä Eurooppa on tätä nykyä ajautumassa poliittiseen, taloudelliseen ja yhteisölliseen perikatoon.
    Turvallisuuspalvelut ovat tänään ylikuormitetut monissa maissa ja miljoonien pakolaisten yhtäkkinen virta johon yhdistyy kielivaikeudet ja rajanylitystutkimukset vain pahentaa tilannetta. Kun tähän lisätään ääriryhmien terrorismi, joka tulee vain kasvamaan niin poliisiresurssit ovat nopeasti ylikuormitetut ja riittämättömät.
    On huomioitava myös sivilisaatoiden yhteentörmäys. Monet pakolaisista ovat kasvaneet kiinni erilaiseen uskontoon ja edustavat täysin erilaista kulttuuria erilaisine arvoineen ja uskomuksineen. Kahden kulttuurin eläminen rinnakkain on aina vaikeaa kuten esim. Pohjois-Irlannista näemme. Tämä on maa jossa ihmiset ovat samaa rotua ja puhuvat samaa kieltä. Mitä tapahtuukaan kun kieliä on useita ja erilaiset uskonnot ja etniset ryhmät yrittävät elää rinnakkain? Malmössa esim. jotkut pakolaisyhteisöt ovat ajautuneet rotujen väliseen sotaan.
    Eurooppa on luisumassa sivilisaatioiden väliseen kuiluun ja kaikki yritykset ylläpitää eurooppalaista kulttuuria vallassa ja hallitsevana koetaan diskriminaationa joka edistää jakautumista ja uusia konflikteja ja sotaa.
    Kaikki tämä tulee tapahtumaan vuosien ellei vuosikymmenten saatossa ja kun taloustilanne heikkenee ja romahtaa niin kehitys nopeutuu. Ryhmät kuten esim. Soldiers of Odin, Britain First ym. edustavat joukkoa jolla ei ole mitään menetettävää ja siksi he protestoivat ensimmäisinä. Keskiluokka tulee mukaan vasta kun se on ajautunut ahtaalle ja kun miljoonat menettävät työnsä ja asuntonsa niin mikään ei pidättele heitä tuomasta vihaansa julki. On helppo yhtyä Ruotsin armeijan komentajan sanoihin että tulemme näkemään uuden sodan Euroopassa.
    — Jokainen järkeään käyttävä joutuu kysymään miksi kaikki tämä ja kuka tai ketkä ovat tällaisen Euroopan tuhon arkkitehtejä ? Mistään sattumasta ei voi olla kyse.

    Conclusion
    With mass migration, criminality, terrorism and the rise of far right political parties and self-defence groups, Europe is currently on a path to political, economic and civil turmoil.
    Security services are currently overstretched in some countries and the sudden influx of millions of migrants, associated language difficulties and cross border investigations will only make the problem more acute. Add to this the potential for right and left wing terrorism, which cannot be discounted and seems likely in the medium term, suddenly intelligence and police institutions will be completely overwhelmed.
    There is also the issue of a clash of civilisations. Many of Europe’s new arrivals have been raised in another religion and represent a radically different culture, with different beliefs and values. Two cultures living side by side peacefully is difficult, just take Northern Ireland as an example. That is a country where the people are of the same race and speak the same language. What will happen when there are suddenly numerous religions and ethnicities living side by side? In Malmo for example certain migrant communities are currently engaged in a race war.
    Europe is heading for a clash of civilisations and any reaction by political groups to enforce European cultural dominance will be seen as discrimination, leading to further divisions and eventually if the political process cannot solve these issues, conflict and warfare.
    The process I have outlined will take place over a matter of years and decades, however, with the European economy still precariously unstable, should an economic deterioration occur this process will be significantly quickened. People who support the Soldiers of Odin, Britain First or the English Defence League represent a section of society who have little to lose, which is why they are the first to protest. The middle classes will only come out to protest when they are being significantly impacted by a situation, so if millions across Europe suddenly lose their jobs and houses, there is nothing to hold them back from venting that anger. In that situation, I would agree with the head of Sweden’s armed forces that we would witness another world war in Europe.
    If you are interested in European or indeed global security and would like to discuss how Intelligence Fusion can help you or your organisation, then please get in touch for a confidential discussion.
    Mikko Elo kysyy: Miksi NATO ei yritä torjua terrorismia? Vastaus on helppo: NATOn tehtävä NWO-eliitin armeijana ei ole torjua ’terrorismia’ joka on USA-koaliition itse luomaa ja rahoittamaa kuten hyvin tiedämme. Naton tehtävä on käydä näennäissotaa itse luotua terrorismia vastaan – jopa edistää sitä – ja sillä tavoin valloittaa maailmaa NWO-mafian haltuun jonka työväline Nato nykyisin on.
    Tulevaisuudessa Naton merkitys NWO-mafian työvälineenä kasvaa kun maissa joihin tungetaan eri rotuisia ja eri uskonnon omaavia sisäiset ongelmat alkuperäisväestön ja tunkeilijoiden välillä kasvavat ja saattavat kärjistyä väkivaltaisuuksiin ja avoimiin taisteluihin. Naton tehtävä tulee olemaan silloin näiden ’sisällissotien’ hallinta ja jopa taistelu oman maan (EU:N) kansalaisia vastaan. Eli meilläkin Naton joukot voisivat pian taistella niitä ääri- ja vastarintaryhmiä vastaan jotka vastustavat haittamaahanmuuttoa ?
    Ruotsin armeijan johtaja on jo sanonut sotilailleen että nämä voivat varautua siihen että he (miksei myös suomalaiset ?) joutuvat muutaman vuoden kuluttua taistelemaan Euroopassa syttyviin sotiin kuten alempana olevasta linkistä ilmenee, josta tiivistelmä alla.

    Europe’s descent into chaos — Euroopan rappio kohti kaaosta
    Massamaahanmuuton seurauksena rikollisuus, terrorismi ja äärioikeistolaisten puolueiden ja itsepuolustusryhmien nousun myötä Eurooppa on tätä nykyä ajautumassa poliittiseen, taloudelliseen ja yhteisölliseen perikatoon.
    Turvallisuuspalvelut ovat tänään ylikuormitetut monissa maissa ja miljoonien pakolaisten yhtäkkinen virta johon yhdistyy kielivaikeudet ja rajanylitystutkimukset vain pahentaa tilannetta. Kun tähän lisätään ääriryhmien terrorismi, joka tulee vain kasvamaan niin poliisiresurssit ovat nopeasti ylikuormitetut ja riittämättömät.
    On huomioitava myös sivilisaatoiden yhteentörmäys. Monet pakolaisista ovat kasvaneet kiinni erilaiseen uskontoon ja edustavat täysin erilaista kulttuuria erilaisine arvoineen ja uskomuksineen. Kahden kulttuurin eläminen rinnakkain on aina vaikeaa kuten esim. Pohjois-Irlannista näemme. Tämä on maa jossa ihmiset ovat samaa rotua ja puhuvat samaa kieltä. Mitä tapahtuukaan kun kieliä on useita ja erilaiset uskonnot ja etniset ryhmät yrittävät elää rinnakkain? Malmössa esim. jotkut pakolaisyhteisöt ovat ajautuneet rotujen väliseen sotaan.
    Eurooppa on luisumassa sivilisaatioiden väliseen kuiluun ja kaikki yritykset ylläpitää eurooppalaista kulttuuria vallassa ja hallitsevana koetaan diskriminaationa joka edistää jakautumista ja uusia konflikteja ja sotaa.
    Kaikki tämä tulee tapahtumaan vuosien ellei vuosikymmenten saatossa ja kun taloustilanne heikkenee ja romahtaa niin kehitys nopeutuu. Ryhmät kuten esim. Soldiers of Odin, Britain First ym. edustavat joukkoa jolla ei ole mitään menetettävää ja siksi he protestoivat ensimmäisinä. Keskiluokka tulee mukaan vasta kun se on ajautunut ahtaalle ja kun miljoonat menettävät työnsä ja asuntonsa niin mikään ei pidättele heitä tuomasta vihaansa julki. On helppo yhtyä Ruotsin armeijan komentajan sanoihin että tulemme näkemään uuden sodan Euroopassa.
    — Jokainen järkeään käyttävä joutuu kysymään miksi kaikki tämä ja kuka tai ketkä ovat tällaisen Euroopan tuhon arkkitehtejä ? Mistään sattumasta ei voi olla kyse.

    Conclusion
    With mass migration, criminality, terrorism and the rise of far right political parties and self-defence groups, Europe is currently on a path to political, economic and civil turmoil.
    Security services are currently overstretched in some countries and the sudden influx of millions of migrants, associated language difficulties and cross border investigations will only make the problem more acute. Add to this the potential for right and left wing terrorism, which cannot be discounted and seems likely in the medium term, suddenly intelligence and police institutions will be completely overwhelmed.
    There is also the issue of a clash of civilisations. Many of Europe’s new arrivals have been raised in another religion and represent a radically different culture, with different beliefs and values. Two cultures living side by side peacefully is difficult, just take Northern Ireland as an example. That is a country where the people are of the same race and speak the same language. What will happen when there are suddenly numerous religions and ethnicities living side by side? In Malmo for example certain migrant communities are currently engaged in a race war.
    Europe is heading for a clash of civilisations and any reaction by political groups to enforce European cultural dominance will be seen as discrimination, leading to further divisions and eventually if the political process cannot solve these issues, conflict and warfare.
    The process I have outlined will take place over a matter of years and decades, however, with the European economy still precariously unstable, should an economic deterioration occur this process will be significantly quickened. People who support the Soldiers of Odin, Britain First or the English Defence League represent a section of society who have little to lose, which is why they are the first to protest. The middle classes will only come out to protest when they are being significantly impacted by a situation, so if millions across Europe suddenly lose their jobs and houses, there is nothing to hold them back from venting that anger. In that situation, I would agree with the head of Sweden’s armed forces that we would witness another world war in Europe.
    If you are interested in European or indeed global security and would like to discuss how Intelligence Fusion can help you or your organisation, then please get in touch for a confidential discussion.
    http://www.counterterrorbusiness.com/company-focus/europe’s-descent-chaos
    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=137677 
    http://www.counterterrorbusiness.com/company-focus/europe’s-descent-chaos

    • Jossain meni nyt jotain vinoon kun tuli kaksinkertaisena… toimitus voisi korjata jos haittaa.

  10. Jostain syystä haittamaahanmuutto ja eurooppalaisen kulttuurin tuho näyttää olevan asia joka ei kiinnosta koska kukaan ei kommentoi. Mutta ikävätkin tosiasiat on pakko kohdata ja mieluummin ajoissa.
    Muualla asiasta keskustellaan avoimesta eikä totuutta paeta.

    Unkarin pääministeri Viktor Orbán kutsui hiljattain maahan tunkeutuvia laittomia siirtolaisia ”myrkyksi”, josta ei ole lainkaan hyötyä vaan ainoastaan haittaa.
    ”Jos joku tarvii siirtolaisia, ottakoot. Mutta älkää pakottako meitä ottamaan niitä vastaan, sillä me emme tarvitse niitä,” Orbán jyrähti lehdistötilaisuudessa Unkarin pääkaupungissa Budapestissä. Orbánin mukaan siirtolaiset ovat ”myrkky, jota Unkari ei aio niellä”.
    Orbán tyrmäsi pankkiirien ja äärivasemmiston kuluneet propagandaväitteet, joiden mukaan Euroopan talous tarvitsee siirtolaistyövoimaa: ”Unkarin talous ei tarvitse yhtäkään maahanmuuttajaa. Kansamme tulee erittäin hyvin toimeen ilman niitä!”
    Pakkomonikulttuurisuutta vastaan
    Unkarissa tullaan lokakuun alussa järjestämään kansanäänestys EU:n maahanmuuttopoliittisesta ”taakanjakojärjestelmästä”.
    EU tahtoo lisätä väkisin ”monikulttuurisuutta” sellaisissa maissa, jotka ovat eliitin mielestä tällä hetkellä liian valkoisia.
    Hiljattain Tšekin presidentti Miloš Zeman kannusti kansalaisia aseistautumaan siirtolaisrikollisuutta vastaan.
    Zeman painotti, että lopulta ainut tapa torjua terrorismia ja väkivallan leviämistä on sulkea rajat ja lähettää tunkeutujat kotimaahan. Zemanin mukaan kansalaiset voivat tehdä oman osansa kantamalla käsiaseita julkisilla paikoilla, jotta he kykenevät puolustamaan itseään.
    http://mvlehti.net/2016/08/11/unkarin-paaministeri-kutsui-laittomia-siirtolaisia-myrkyksi/
    http://magneettimedia.com/unkarin-paaministeri-kutsui-laittomia-siirtolaisia-myrkyksi/

  11. Tietoa Berliinistä — mielenosoitus Naton ekspansiota ja Venäjään kohdistuvia hankkeita vastaan … aktivistit haluavat rauhaa Euroopan ja Venäjän välille

    Protest vor dem Brandenburger Tor gegen NATO-Expansion und für Frieden mit Russland
    Eine Gruppe von Demonstranten hat sich am Donnerstag vor dem Brandenburger Tor versammelt, um gegen die NATO-Expansion zu protestieren. Die Aktivisten riefen zum Frieden zwischen Europa und Russland auf, da nur so der Frieden im Westen garantiert ist. Im Anschluss bildeten die Demonstranten eine Menschenkette vor der russischen Botschaft. Der Protest verlief friedlich und ohne Zwischenfälle.
    https://deutsch.rt.com/kurzclips/40331-protest-vor-brandenburger-tor-gegen/

  12. ’Kesäkuun 23.päivänä 1937 syntynyt viipurilainen’ ”näkee läntisen puolustusliiton [Nato] jäsenyyden välttämättömänä Suomelle” (Iltalehti 5.10.2016).

    Maamme valtaeliitin jäsenet vetoavat, silloin kun se on heidän agendansa mukaista, tavan takaa Euroopan unionin arvoihin. Kysymys on yleensä tarkoituksenmukaisuudesta, ei niinkään moraalis-eettisestä periaatteellisuudesta.

    Nato-jäsenyyspropagoijat ovat systemaattisesti ’unohtaneet’ yhden perustavaa laatua olevan ristiriidan.

    Euroopan unionin perusoikeuskirjan I osaston (IHMISARVO) 1.artiklan (Ihmisarvo) mukaan ”[i]hmisarvo Ihmisarvo on loukkaamaton. Sitä on kunnioitettava ja suojeltava”. Artiklan 2 (Oikeus elämään) 1. kohdan mukaan ”[j]okaisella on oikeus elämään”. Saman artiklan 2. kohta kuuluu seuraavasti:

    ”Ketään ei saa tuomita kuolemaan eikä teloittaa.”

    Toisin on maailman ainoassa supervallassa, joka määrää Naton linjasta.

    ”Kuolemanrangaistus on käytössä 31 Yhdysvaltojen osavaltiossa. Osavaltioiden ohella myös liittovaltiolla ja Yhdysvaltain asevoimilla on oikeus tuomita ihmisiä kuolemaan. (…) vuoden 1976 jälkeen Yhdysvalloissa on teloitettu 1 289 ihmistä (tilanne huhtikuu 2012).

    Yhdysvallat on ainoita läntisiä teollisuusmaita, joissa rangaistusta vielä käytetään. Vuonna 2007 tehdyn mielipidemittauksen mukaan 69 prosenttia maan asukkaista kannattaa rangaistusta. Eniten kuolemanrangaistuksia määrätään etelävaltioissa ja niistä varsinkin Texasissa.” (https://fi.wikipedia.org/wiki/Kuolemanrangaistus_Yhdysvalloissa)

    Niinpä niin, ’Kesäkuun 23.päivänä 1937 syntynyt viipurilainen’ tahtoo Suomen tasavallan liittyvän Natoon, joka viimeisessä analyysissä on maailman ainoan supervallan valtapolitiikan ’käsikassara’. Ja ainoa supervalta hyväksyy kuolemanrangaistuksen ja teloituksen, vaikka EU pitää sellaista rangaistusta julmana ja epäinhimillisenä eikä sellaista rangaistusta hyväksy.

    Jälkikirjoitus: USA:ssa teloituksen toimeenpanon sortimentti on seuraava: ampuminen, hirttäminen, kaasukammio, myrkkyruiske ja sähkötuoli.

    Ja ainoalla supervallalla on suuri kannatus myös pienessä pohjoismaisessa tasavallassa, EU:n arvoista välittämättä.
    #
    ”Kuolemanrangaistus on yksiselitteisin todiste siitä, että yhteiskuntamme ei tunne kristinuskoa vähimmässäkään määrin.” (Leo Tolstoi)

    • En hyväksy kuolemanrangaistusta. Yhdysvallat ei kuitenkaan ole tuomassa kuolemanrangaistusta Suomeen, vaikka Natoon liittyisimmekin.

      Naton jäsenyydessä on Suomen osalta kysymys viime kädessä rauhan säilymisestä. Nato tarjoaisi myös suojaa Venäjän koko ajan harjoittamaa painostusta, jolla pyritään vaikuttamaan Suomen päätöksiin, vastaan.

      • Clintonit hyväksyivät ”kuolemantuomiot” jokaiselle vastustajalle, joka asettui
        poikkiteloin heidän rikollisiin, sekä poliittisiin rahastuksiinsa. ”Edesmenneitä
        jo arvioitu tusinan verran”. Pitääkö suunniteltua murhaajaa elättää yhteiskunnan
        laskuun vuodesta toiseen. Sehän on ”epäinhimillistä”, parempi ratkaisu on päästää
        ilma ulos murhaajasta, niin hänen ei tarvitse pitkään kärsiä synkässä sellissä, LOL.
        Vahingollinen kuoleman tuottaminen on taas aivan toinen asia. Silmä silmästä, hammas hampaasta on ainoa oikea tuomion muoto.

  13. Rauhan säilyttämisen voi tehdä monella tavalla,yksi niistä on pommittaminen,kunnes siellä ei ole ketään
    enää elossa.NATO on perustettu ”salakavalasti”pimennyksenä,ilman USAn päävaltion sekaantumista häpeällisiin pommituksiin,joissa kuolee syyttömiä siviilejä tarpeettomasti,mutta eihän sillä ole väliä?
    Irvokas ”valkoinen kyyhkynen”on pahin tuholainen kansoille,koska se on todellisuudessa symboolinen
    peto ihmiskunnalle.”Black-Water ognanisation”oli myöskin ”väliaikainen”lännen synnyttämä rikollis-
    sotajärjestö,jota ei Genevan sopimukset sitoneet mihinkään vastuuseen mistään sotarikoksistaan.Ne
    ovat ”oikoteitä”,mihinkä ei tarvita päävaltion hallituksen suostumusta hidastamaan tarkoituksiaaan.
    Kaikesta edellämainitusta on ”Demokraattisuus”kaukana,vai onko se juuri sen ilmenemis-muoto?

  14. Al-Qaeda, onko sitä järjestöä koskaan edes ollut olemassa ? Vai onko se vain ”BUSH-perheen keksintöä” ? NWO
    sanaa ovat käyttäneet johtajat molemmin puolin atlantia, Medvedev mukaan luettuna ? Ihmetystä herättää kaikki kuvaukset maiden johtajista, ”Yeshiva. palmikkopäiden seurassa”, jotka ovat Israelin uskontojärjestön edustajia. Se aiheuttaa epäilyksiä, kenenkä pillin mukaan USAn johto marssii. Ilman USAn – juutalaisten vaikutusta arabimaissa ei taisteltaisi missään muodossa. Siitä lyön vetoon ”taivas-osuuteni”,hehheh, vaikka en ole sinne edes menossa. Myyn osuuteni pilkka hintaan, jos on halukkaita.

  15. Naton salaiset armeijat ja Suomi

    Sveitsiläinen historioitsija ja rauhantutkija Daniele Ganser julkaisi vuonna 2008 selvityksensä Naton salaisista armeijoista. Teoksen suomennos (lisätietoineen Suomesta) julkaistiin seuraavana vuonna.) Tutkimuksessaan Ganser osoitti, miten Naton salaiset joukot sekaantuivat Euroopassa lukuisiin laittomuuksiin. Naton salaisten armeijoiden toiminta johti monessa tapauksessa väkivaltaisiin terroritekoihin, joiden tarkoituksena oli mustamaalata vasemmistoa. ‘Terrorismin vastaisen sodan aikakaudella tri Ganserin tutkimustulokset nostattavat perustavanlaatuisia kysymyksiä tiedustelupalveluiden roolista demokraattisissa yhteiskunnissa” (professori Jussi Hanhimäki).

    Als die italienische Geheimarmee unter dem Namen „Gladio“ im Jahre 1990 vom italienischen Premierminister Giulio Andreotti enttarnt wurde, folgte die Entdeckung von ähnlichen bewaffneten Netzwerken in Frankreich, Deutschland, Griechenland, Holland, Belgien, Spanien, Portugal, Norwegen, Luxemburg, Dänemark, Österreich, Finnland, Schweden und der Schweiz.
    ¤
    Vuonna 1990 Italian pääministeri Giulio paljasti maan parlamentissa koko Länsi-Euroopan kattavan, salaisen vastarintaverkoston Gladion. Suomi kiisti tiedot omalta osaltaan.

    TV-Nytt: ”Jag har fått den informationen, att definitivt ingenting har skett. Att det här man inte känner till. Att man är stort frågetecken. Så det här kan jag gärna berätta vidare för det är eksakt den informationen jag har fått” (puolustusministeri Elisabeth Rehn 15.8.1991). Tiedustelukenraali Raimo Heiskasen mukaan Suomen sotilastiedustelulla ei ole ollut tietoa väitetystä vastarintatoiminnasta. (Heiskanen toimi vuosikymmenen Suomen armeijan tiedustelupäällikkönä.)

    Ylen MOT-ohjelman (14.10.2019) mukaan Suomessa todella toimi salainen maanalainen armeija vuosikymmenten ajan. Se vakoili muun muassa Neuvostoliittoa ja Urho Kekkosta CIA:n ja Naton laskuun. Lännettämishanke alkoi vaivihkaa heti sotien jälkeen. Salaisella asialla olivat vaikutusvaltaiset sotilaspoliittiset piirit. ”Koko läntisen Euroopan kattanut salainen vastarintaverkosto on noussut esiin lukuisten murhien, kidnappausten, pommi-iskujen, vallankaappausten ja terroritekojen yhteydessä. Tarkoitus on ollut laittaa väkivalta vasemmiston piikkiin.”

    Stay behind -verkoston taustalta löytyvät USA:n keskustiedustelupalvelu CIA ja Britannian ulkomaitten vakoilusta vastaava MI6. CIA ja sen yhteistyökumppanit houkuttelivat yksityishenkilöitä vaarallisiin tehtäviin. Läntiset tiedustelupalvelut kouluttivat asiamiehiä ja perustivat varustekätköjä, joissa oli ammuksia, aseita, radiolaitteita ja räjähteitä.

    Nato johti ja koordinoi Gladio-maiden toimintaa. Organisaation tiedustelupäälliköt kokoontuivat säännöllisesti Naton päämajassa. Myös suomalaiset osallistuivat näihin tapaamisiin. ”Se oli länsimaiden sponsoroima suomalainen verkosto, joka oli rakennettu NL:n miehityksen tai kommunistien valtaan nousun varalta” (tietokirjailija Jukka Rislakki).

    Suomesta ryhdyttiin 1940-luvun lopulla lähettämään vakoilijoita itärajan yli. Toimeksiantajana oli sotilasliitto Nato. Suomalaisasiamiehet välittivät läntisille tiedustelupalveluille tietoja NL:sta. ”Kaikkiaan tässä Naton salaisessa armeijassa oli kuulemma noin 50 000 miestä 16 Euroopan maassa” (Rislakki).

    Suomalaisvakoilijoiden tiedot palvelivat länsimaiden ohella myös kotimaan puolustusvoimien johtoa. Itärajan takana tarkkailtiin lentokenttiä samoin kuin puna-armeijan joukkojen sijoituksia, kuljetuksia, keskityksiä, aseistusta ja kasarmeja. Tiedustelijat olivat aseistettuja ja aseita myös käytettiin. Kaikki eivät elävinä palanneet. Neuvostoliittoon tehtyjen vakoilurmatkojen lisäksi organisaatio kätki aseita, ammuksia, räjähteitä ja varusteita. ”CIA:n ohje ainakin Pohjoismaisen verkoston jäsenille oli, että kätköjen pitäisi (…) riittää vuoden tarpeisiin” (Rislakki).

    CIA:n tuleva pääjohtaja William Colby palveli USA:n Tukholman-suurlähetystössä vuonna 1951. Hänen tehtäviinsä kuului pitää yhteyttä maanalaisiin vastarintamiehiin Pohjoismaissa ja toimittaa heille radioita.

    Gladio –verkosto myös vakoili tarkkaan valikoituja suomalaisia. Organisaation tarkkailuun joutuivat lähinnä johtavat kommunistit mutta myös pääministeri ja presidentti Kekkonen. Tärkein suomalaissosiaalidemokraatti lännelle oli eversti Kalle Lehmus, jatkosodan aikainen Päämajan tiedotusosaston päällikkö. (Lehmus toimi aikoinaan myös SDP:n puoluesihteerinä, Suomen puolustusministerinä sekä puolustusministeriön kansliapäällikkönä.)

    Toinen merkittävä sosiaalidemokraattinen Gladio–aktivisti oli asevelisosialistina tunnettu Väinö Leskinen. (Leskinen oli 1950- ja 1960-luvuilla yksi SDP:n vaikutusvaltaisimmista poliitikoista.)

    Vastarintaverkoston toiminta tapahtui demokraattisen valvonnan ulottumattomissa. Suomen puolueettomuuspolitiikan vuoksi organisaation Nato-yhteydet oli pidettävä erittäin salaisina.

    1950-luvun puolivälissä vakoilutoiminta itään loppui. Vaikka tiedustelumatkat päättyivät, jatkui muu vastarintatoiminta jopa 1980-luvulle saakka. ”Usein sanotaan, että Suomessa tää toiminta päättyi 70-luvulla viimeistään, mutta kyllä nää Kekkosen seuraajat ja Brysselissä käyneet upseerit mulle kertoivat, että tällaista tapahtui vielä 80-luvun alussakin” (Rislakki).
    ¤
    Hannu Rautkallion kirjassa ’Laboratorio Suomi : Kekkonen ja KGB 1944 – 1962’ (joka perustuu muun ohella länteen loikanneen KGB-upseerin Anatoli Golitsynin lausuntoihin) väitetään, että ”KGB värväsi Kekkosen eli agentti Timon jo 1940-luvulla”.
    #
    Lähteitä ja kirjallisuutta

    Byman, Kai: Kylmän sodan suomalaisagentit: käsikirjoitus. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/10/14/kylman-sodan-suomalaisagentit-kasikirjoitus
    Ganser, Daniele: NATO-Geheimarmeen in Europa : Inszenierter Terror und verdeckte Kriegsführung (2008).
    Ganser, Daniele: Naton salaiset armeijat : operaatio Gladio ja terrorismi Länsi-Euroopassa (2009)
    Kuosma, Tapio: Murhamysteerit : selvittämättömien henkirikosten ongelma (2006).
    Rautkallio, Hannu: Laboratorio Suomi : Kekkonen ja KGB 1944 – 1962 (1996).

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here