Saksalainen Frankfurter Allgemeine Sonntagszeitung siteerasi sunnuntaina 21. elokuuta Saksan hallituksen ”siviilipuolustuskonseptin” (Konzeption Zivile Verteidigung, KZV) nimellä kulkevaa suunnitelmaa, jossa kaavaillaan saksalaisille velvoitetta säilyttää kotonaan elintarvikkeita kymmenen päivän ja vettä viiden päivän tarpeisiin hyökkäysten ja katastrofien varalta.

69-sivuinen suunnitelma mainitsee varautumiselle tarpeellisiksi myös luotettavan hälytysjärjestelmän, paremman rakennusten rakenteellisen suojelun sekä lisäkapasiteettia terveydenhuoltoon. Siviilejä tulisi myös kouluttaa tukemaan Saksan armeijan toimintaa.

Saksan puolustusministeriöstä toivotaan suunnitelmia armeijan ja poliisin tiiviimmästä yhteistyöstä sekä yhteisistä harjoituksista mahdollisiin laajan mittakaavan militantti-hyökkäyksiin valmistautumiseksi.

Kommentti

Ehdotus siviilien selvitymispaketista sekä valmiuden parantamisesta on kannatettava, joskin se herättää myös ajatuksia siitä, että sisä- ja ulkopoliittisesti vakaa, vauras, turvallinen ja sosiaalisesti oikeudenmukainen Eurooppa on kaikkien tehtyjen poliittisten ratkaisujen jälkeen entistä kauempana.

 

Lähde

Reuters (21.8.2016): Germany to tell people to stockpile food and water in case of attacks: FAS http://www.reuters.com/article/us-germany-security-stockpiling-idUSKCN10W0MJ

 

18 KOMMENTTIA

  1. Oottaako saksalaiset sotaa, kapinaa vai muuta meteliä? Tämähän on mielenkiintoista, äkkiseltään tietysti ensimmäisenä tulee mieleen nämä ihmisten muodostamat uhat: ISIS, ryssät, jenkki-imperialistit, sisäinen kapina, niin ja tietysti vielä nämä huom! ihmisten (sic. sic. ) luomat luonnon katastrofit, joista, ei ensinkään vähäisimpänä, on tietysti tämä kuulemmkas ihmisen aikaan saama ilmastonmuutos. 😀

    Saas nähdä milloin täällä meillä seurataan Saksan esimerkkiä. Kauppiaille se tietysti tietää lisää rahaa ja bisnestä, kun immeiset ryhtyvät hamstraamaan ja hinnat tietysti ruokakaupassa nousevat. Onko siis kyseessä pelkkä talouspoliittinen kikkailu, vai liittyykö tämä kenties tähän maailmanlaajuiseen katovuoteen elintarvikkeiden osalta.

    Itse veikkaisin odotettavissa olevaa luonnonkatastrofia, joka itseasiassa tulee saamaan ns kosmiset mitat, kuten Peter von Bagh -vainaa aikanaan niin usein totesi. Kyseessä lienee vastaava ilmiö, mistä Lars von Trier teki loistavan elokuvansa Melankolia.

    Siis kyseessä on Hercolubuksen alias Nibirun alias Planeetta X:n saapuminen ja sen aiheuttamat kaoottiset vaikutukset Tellukselle. Tällöin eivät tosin kymmenen päivän eväät pitkällekään riitä, mutta toisaalta kuolemakin tuntuu varmaan mielyttävämmältä vatsa täynnä.

    Tässä aiheeseen liittyvä video:

    • Useita linkkejä sisältävä kommenttini ei mennyt läpi. Siitä huolimatta toista kertaa yrittäessäni tuli ilmoitus, että sama kommentti on jo olemassa!

    • Talouspoliittinen kikkailu on hyvä ehdotus.

      Tai sitten kyseessä on vain pelottelu. Kun pelotellaan niin erilaiset uhkakuvat saa voimakkaamman kaikupohjan. Ja uhkia varten nyt tarvitaan lisää joukkoja ja poliisi pitää aseistaa ja siirtää kamerat kadunkulmista ihmisten koteihin. Tuo kaikki vaatii Euroopan yhteisiä pelisääntöjä.

      No, toki varautuminen on kylläkin fiksua. Yhteiskunta on haavoittuvainen: rahan arvo romahtaa tai sähköt katoaa, niin kaaos on paha. Mutta yleensä päättäjät vain rauhoittelevat ja sanovat että mitään huolta ei ole.

    • Analyysi: mistä valtamedia puhuu ja mistä vaikenee? Pakolaispolitiikka

      Kuinka on mahdollista, että Suomen (Saksan) poliittinen johto, pakolaispolitiikasta vastuussa olevat elimet ja valtavirtamediat ovat uhraamassa kantaväestön monikulttuurisuuden iljettävälle alttarille, jonka päätepisteenä väistämättä on väestönvaihdos eli kansanmurha: suostummeko siihen vastaan taistelematta.
      http://magneettimedia.com/analyysi-mista-valtamedia-puhuu-ja-mista-vaikenee-pakolaispolitiikka/
      http://magneettimedia.com/ruotsi-seksirikokset-nuorisofestivaaleilla-kaksinkertaistuivat-turvatoimista-huolimatta/

  2. Eiköhän tuo ’siviilipuolustuskonseptio’ ole enemmänkin siviilituhoamiskonseptio joka on laadittu jossain muualla kuin Saksassa, ainakin annettu ohjeet sille.
    Kun tietää miten Merkelin eliitti toimii (ajaa kommunismia Eurooppaan) niin mitä muuta se voisi olla. Kansa saadaan pelon valtaan ja valmistautumaan sotaan jota Nato suunnittelee Venäjää vastaan kun muka ’aggressiivinen Venäjä’ uhkaa Eurooppaa.

    Aina kun Merkelistä puhutaan kannattaa pitää mielessä että kyseessä on sionismin asiaa ajava itäsaksalaisen kommunistitaustan omaava nainen jonka menneisyys Itä-Saksassa paljastaa varsin intensiivisen suhteen kommunismiin:
    The biography of Merkel shows that she was “a supreme and very visible Young Communist official in East Germany, responsible for propaganda and agitation.” Beyond leading the Young Communist League, Merkel also held high rank in the Sozialistische Einheitspartei Deutschland (SED), which was the leading Marxist–Leninist party of East Germany. Members of this party enjoyed ‘special privileges’ denied to ethnic Germans in East Germany after WWII. For example only closely trusted members of the Communist party (SED) were allowed to travel to western countries and Merkel often travelled to West Germany and other Western Nations.

    Totuus lienee että kansa saadaan pysymään pelossa ja avuttomana kun Nato valmistautuu puolustautumaan kansaa vastaan kun sisällissota uhkaa kun kansa on kääntämässä selkänsä Merkelin siunaamalle Euroopan islamisaatiolle.
    Nato on se nyrkki jolla isketään jos kansa alkaa nousta barrikaadeille. Nato on nwo-eliitin työrukkanen, sen armeija. Se on globalistinatsein ja -neokonnien armeija.

    • Brewing Collapse of the Western Monetary System? German Government Warns of an Upcoming Catastrophe, Tags Russia as an “Enemy Nation” — mistä kysymys ? onko pankkiirieliitti taas junailemassa romahdusta vai sotaa … Venäjän vaarallisuutta korostetaan vihollisvaltiona
      Saksan varoitus luo pelkoa ja pelossa eläviä on helppo manipuloida, kun supermarkettien hyllyt tyhjenevät tarvitaan lisää poliiseja ja armeijan suojausta ja se on juuri sitä mitä NWO-mafia haluaa Euroopan militarisoimiseksi ja Saksan alistamiseksi Obaman päälakeijaksi
      Turkin tilanteen muutos ehkä sotkenut pahasti kaiken … Venäjä, Turkki, Iran ja Syyria ovat nyt yhdessä, jotain ehkä pitää tehdä ? MIKSI NÄITÄ VAROITUKSIA TULEE …? jotain on ilmassa
      En jaksa suomentaa, linkistä avautuu hyvä artikkeli ja analyysi tilanteesta … alla muutama ote

      Germany has just warned its citizens of an upcoming catastrophe and urged them to stockpile food, water and money for at least 10 days, to be autonomous and independent until the government has caught up putting the necessary public safety systems in place – in case of a ‘catastrophe’. There was no mention on the type of disaster awaiting them. A war, an economic and or monetary collapse, or both? – The warning was later downplayed as part of a ‘routine exercise’ in Germany’s new defense strategy.
      On a related note, against many Members of Parliament and several ministers, the German Bundeswehr (army) has declared Russia as an enemy nation. This is akin to a declaration of war. The head of the Foreign Affairs Committee of the Russian State Duma, Alexei Puschkow, has posted the Twitter message:
      ‘The decision of the German government declaring Russia to be an enemy shows Merkel’s subservience to the Obama administration.’
      The idea of the German warning is to scare people. People who are afraid can be easily manipulated. While buying supermarkets’ shelves empty, they will ask for more police and military protection. That’s precisely what Washington and the EU want – a militarization of Europe. Germany, being Obama’s chief vassal, is the mouthpiece for the rest of Europe. At the same time, this scare tactic is an indirect warning of a threat of aggression from Russia. The past weeks of western lie-propaganda have shown Russia’s protection of Crimea with heavy maneuvers in the Black Sea, depicting them as a preparation of war towards the west. Never mind that Ukraine’s self-styled lord Poroshenko has threatened to take Crimea back, amassing troops and tanks at the border of this historic and strategic Russian peninsula.
      President Erdogan’s new alliance with Russia, his recently re-established relation with his old friend Bashar al-Assad, Turkey’s supposed closing of her borders to the Islamic State (IS-ISIS-Daesh) at the request of Russia, plus Iran putting her Hamadan base at Russia’s disposal, making Russia, Iran, Syria, Hezbollah and (perhaps) Turkey the new axis of stability and maybe peace in the Middle East, is not boding well for the West. It is more than a loss of prestige. The area contains an enormous wealth of hydrocarbons and other natural resources – and the new axis threatens to block the Zionist expansion towards a Greater Israel that would cover about a third of the current area called Middle East, including all of Palestine, Jordan, Syria, parts of Saudi Arabia and Iraq. This, and for achieving world hegemony, Full Spectrum Dominance, the overall objective of the ever ongoing PNAC (Plan for a New American Century), is what Washington is fighting for. No small matter. And not easy to let go.
      ——
      It would not be surprising if some bold aggression – militarily, monetarily or both – by the West would rock the world. Indications to this effect are plentiful, other than the German appeal to her citizens to hoard food and money.
      What the West wants to ignore is that there is an alternative to the fraudulent western monetary system – a Russia-China based monetary scheme, totally delinked from the dollar-euro and the western privately owned FED-BIS-Wall Street manipulated system; a monetary structure built according to the value and strength of the member countries’ economies. Instead of illegal sanctions, blackmail, threats and outright financial wars for those ‘unwilling’ to submit to Washington, the eastern perspective offers a potential of equitable economic development, fairness in trade to a federation of sovereign nations.
      It is high time for the freedom loving world to move out from under the boots of the empire; that we return to a multi-polar world of equals, that the international agencies we created to serve humanity are freed from the claws of their hijackers in Washington and those who command Washington, that the UN and its specialized agencies, as well as the International Criminal Court – even the Olympic Committee – may operate according to their peoples’ given mandates, that they may operate without the oppressive fist of Washington dictating them their terms. ‘Economics of Peace’ under a new egalitarian monetary system may lead humanity to freedom and prosperity for all.

      http://www.globalresearch.ca/brewing-collapse-of-the-western-monetary-system-german-government-warns-of-an-upcoming-catastrophe-tags-russia-as-an-enemy-nation/5542181

  3. Sama juttu Tsekissä … kansaa kehoitetaan varastoimaan ruokaa ja vettä katastrofin varalta Saksan vastaavan kehoituksen jälkeen

    Warning follows German advisory for citizens to stockpile enough food and water for 10 days
    After the German government told its citizens to stockpile food and water in case of a catastrophe, the Czech government is also now reportedly warning its population to prepare for the worst.
    Gun sales in France and Germany are also skyrocketing as a response to the millions of Muslim migrants pouring into Europe and a spate of terror attacks across Europe over the last two months.
    http://www.infowars.com/report-czech-government-tells-citizens-to-prepare-for-the-worst/

    • Kannattaa katsoa mitä linkittää eikä laittaa kovin montaa linkkiä samaan juttuun. Myös liian pitkät jutut eivät ehkä mene läpi ja hyvä niin sillä asian voi sanoa lyhyesti eikä tehdä isoja paketteja … ja eihän niitä monikaan edes lue joten menevät harakoille.
      Itse olen havainnut että mitä pitempi juttu sen haluttomampi olen sitä lukemaan. Liialla asialla ei kannata kuormittaa ihmisiä yhdellä kertaa.
      tämä nyt vain yleisesti ottaen ja enhän edes tiedä miksi kommenttisi on juuttunut seulaan.

      • Toimit vastoin omaa neuvoasi. Usein laitat pitkiä jopa vieraskielisiä lainauksia kommentteihisi, kuten tälläkin sivulla. Sitten valitat kun joku toinen kirjoittaa pidemmän kommentin omaa tekstiään suomeksi.

        • Ja taas syytät että valitan… sanominen tai asian toteaminen ja valittaminen ovat kaksi eri asiaa. Ja tuo oli vastaus Totuudenetsijälle, ei sinulle..
          Englanninkielinen jatko-osa on tarkoitettu vain asiasta enemmän kiinnostuneille ja tukee lyhyttä suomeksi sanottua asiaa mikä yleensä on tyylini. Itse asia käy ilmi lyhyestä alkuosasta ja jos kiinnostuu enemmän ja osaa kieltä voi lukea lisää… lukija siis päättää.
          Olisi varmaan riittänyt pelkkä linkkikin mutta ehkä hyvä saada vähän vihiä linkin sisällöstä niin on helpompi lähteä sitä avaamaan.
          Eiköhän ne pitkiä kirjoittavat löydy muualta…

  4. Nwohavaintoja tiistaina 23.8. 2016: ”Ruotsalainen lakimies väittää Jihadin alkavan Euroopassa syyskuussa 2016”

  5. Sisäministeriö veti johtopäätöksen, kun huomasi, ettei Merkeliä saada pois vallasta. Nyt legalisoidaan Euroopassakin punaniskajenkkien jo pitkään harrastama preppers-kulttuuri, jota on Atlantin tällä puolen pidetty heikkopäisten touhuna. Näin ne ajat muuttuvat.

  6. MV rajussa nousussa eikä ihme—- näin alas on maamme ja kirkkommekin jo vajonnut

    Kirjailija puhui eilisessä SDP:n lobbaustilaisuudessa Kokkolassa ja ilmaisi, että Suomeen pitää saada muslimeja parantamaan suomalaisten geeniperimää!
    http://mvlehti.net/2016/08/26/kirjailija-anneli-merilainen-haluaa-parantaa-suomalaisten-geeniperimaa-kehitysmaiden-muslimeilla-2/
    Evankelis-luterilaisen kirkon Facebook-sivulla nimellä Kirkko Suomessa julkaistiin kuva, jossa kehotettiin nauttimaan islamofobiaan pillereitä. Kirkko ja kaupunki -lehdessä 25.8. kirkkohallitus pyytelee anteeksi epäonnistunutta kirkon kampanjaa!
    http://mvlehti.net/2016/08/25/kirkon-islamofobiapillerit-olivat-jihadisteilta-kirkkohallitus-pahoittelee/
    http://mvlehti.net/2016/08/25/mv-lehti-hyokkaa-hurjilla-lukijamaarillaan-on-your-face/

  7. Eräs näkemys: Amerikassa tilanne tämä: kumpi tahansa voittaa vaalin niin katastrofi väistämätön ?

    Chaos will erupt across America in less than 100 days… no matter who wins the election

    If Trump wins, the left goes full terror — jos Trump voittaa vasemmisto käynnistää terrorin

    Hundreds of millions of guns across America are now in the hands of people who are fed up with being stomped on, ridiculed and marginalized by a corrupt leftist regime that’s destroying America — Satoja miljoonia aseita on nyt sellaisten ihmisten käsissä jotka ovat saaneet tarpeekseen nykypolitiikasta

    A Hillary victory would set off an immediate popular revolt — Hillaryn voitto käynnistää heti kansannousun ja kapinan

    If Trump wins, the globalist banksters crash the debt bubble to unleash mass chaos — Jos Trump voittaa globalistibanksterit räjäyttävät velkakuplan käynnistääkseen kaaoksen

    The political establishment as we know it today will not survive intact — Nykyinen poliittinen valtaeliitti ei säily eheänä

    America has nearly reached the fulcrum of rebellion — Amerikka on kapinan partaalla

    Never hope for Civil War… be careful what you ask for — Ei pidä toivoa sisällissotaa …

    Questions to ask yourself in all this — Kysymyksiä joita kannattaa pohtia

    How will you feed yourself if social chaos halts food deliveries to your local grocers? — Kuinka turvaat ravintosi kun ruoka loppuu kaupoista
    Do you possess a means of self-defense that does not depend on dialing 911 and praying somebody shows up to save you? — Onko sinulla keinot puolustaa itseäsi kun et voi soittaa hätänumeroihin
    Do you depend on financial payments from the federal government? How would you survive if those payments stop coming? — Oletko riippuvainen hallituksen takaamasta rahasta ja miten selviydyt kun se loppuu
    Do you live within walking distance of the inner cities? If so, prepare to be overrun by raging, violent, angry extremists who respect no law and actually murder police every chance they get. — Asutko paikalla johon raivoisat ja laista piittaamattomat väkivaltaiset joukot löytävät tiensä…
    linkistä lisää
    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=138833
    Miksei tämä voi olla tilanne myös Euroopassa pian…? pahin skenaario

  8. Rohkea 87v ’Natsi-isoäiti’ näyttää Merkelille mallia… jotkut menevät hautaan asti totuudessa pysyen ja sitä viimeiseen asti puolustaen — rohkeudestaan hän maksaa vankeustuomiolla kun sanoo ettei mitään holokaustia ollutkaan (sen ovat monet muutkin tutkijat todenneet). oli vain työleirejä joissa kuolema tuli aikanaan kuin manulle illallinen … holokausti on ollut suurin ja pisimpään ylläpidetty valhe historiassa, hän sanoi ja siitä hyvästä nyt vankeustuomio
    Voi Saksa parkaa … tuohon jamaan alentunut ja alistunut maa, häpeäksi Euroopalle.

    ’Nazi Grandma’ holocaust denier Ursula Haverbeck sentenced to jail

    An 87-year-old woman has been sentenced to prison after she claimed that Jews were never exterminated in Auschwitz. Her criminal record includes two fines and another sentence for sedition.
    Haverbeck was found guilty of writing a letter to Detmold’s mayor, Rainer Heller, saying it was ”clearly recognizable” that Auschwitz was nothing more than a labor camp.
    Ursula Haverbeck is known for her right-wing extremist views. Several courts have sentenced her and her punishments include two fines and another suspended sedition sentence. She was on trial last year for saying that the Holocaust was ”the biggest and longest-lasting lie in history.”
    http://www.dw.com/en/nazi-grandma-holocaust-denier-ursula-haverbeck-sentenced-to-jail/a-19522941
    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=138923

    Kummallista on kun tämä järkyttävä ’holokausti’ on kokonaan unohdettu jossa miljoonia syyttömiä saksalaisia tuhottiin vain ’huvin vuoksi’ Liittoutuneidn (USA ja britit) toimesta
    Hellstorm: The Death of Nazi Germany, 1944-1947
    World War II – the most destructive conflict in history – is often portrayed, especially in the US, as the “Good War” in which Virtue triumphed over Evil. As this book makes abundantly clear, the full story is, of course, much more complex.
    The Allies sought not merely to subdue Germany’s armed forces, or to eradicate the National Socialist regime. As Hellstrom shows — in numbing, excruciating detail – the US and its allies waged a wantonly destructive and needlessly cruel war against the German people. The Allied leaders aimed, the author writes, at “nothing less than the utter extinction of the German nation.”
    This genocidal drive, the author explains, was in large part the culmination of a vicious eleven-year propaganda campaign of focused hate against Third Reich Germany – a vast, malevolent campaign organized and led mainly by American Jews.
    http://ihr-store.com//ihrstore/index.php?main_page=product_info&products_id=129

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here