Ruotsin hallituksen ja opposition tuoreessa turvallisuusraportissa (Säkerhet i ny tid) ei enää vakavissaan edes yritetä pohtia miten Ruotsi voisi säilyttää sotilaallisen liittoutumattomuuden, mikäli Itämerelle syntyisi sotilaallinen kriisi. Suurlähettiläs Krister Bringéuksen raportissa oletetaan Ruotsin ilman muuta olevan jo aikaisessa vaiheessa konfliktin yksi osapuoli (s. 42) ja luovuttavan ilmatilansa Naton käyttöön, samoin kuin satamansakin (s. 46 – 48).

Hiljattain eli  touko-kesäkuussa Ruotsi solmi puolustusyhteistyösopimukset Yhdysvaltain (s. 191) ja Britannian kanssa. Mikäli Suomi hyvin pian tekee vastaavat puolustussopimukset Yhdysvaltain ja Britannian kanssa – kuten on ilmoitettu – , niin ne heikentävät Suomenkin tosiasiallista liittoutumattomuutta.

Uusimman ruotsalaisraportin sisällön valossa voi päätellä, että Suomen liittoutumattomuus on vaarantumassa mikäli teemme liian läheistä sotilaallista yhteistyötä vain Ruotsin kanssa. Tämä on huolestuttavaa, koska raportin tekijät ovat saaneet tietoonsa olennaisia tietoja, joista käy ilmi kuinka pitkälle armeijoidemme yhteistyötä ollaan jo toteuttamassa.

Ruotsalais-suomalainen laivasto vuonna 2023

Vuonna 2014 puolustusministerit antoivat tehtäväksi luoda suunnitelmia armeijoiden yhteistyömahdollisuuksista. Pisimmälle on edennyt laivastojen yhteisprojekti. Pysyvä ruotsalais-suomalainen laivasto-osasto (Swedish-Finnish Naval Task Group) pitäisi olla vähän yli kuuden vuoden kuluttua jo valmiina operoimaan (s. 74).

Raportissa ilmenee  kuinka Ruotsi ja Suomi tekevät jo Nato-maa Norjan kanssa rajat ylittävää hävittäjälentotoimintaa noin 40 kertaa vuodessa ja erikseen mainitaan kuinka enää jokaiseen tämän niin sanotun Cross Border Training (CBT) -harjoitukseen ei tarvitse pyytää erikseen lupaa.

Maiden puolustusvoimat toivovat jatkoa ja saada mukaan myös pohjoismaiden ulkopuolisia maita laajoille Arctic Challenge Exercise 2015 -hävittäjäharjoituksille (s. 65–66).

Pohjoismaat ovat luoneet toimintasuunnitelman – Vision 2020 – jonka on tarkoitus helpottaa armeijoiden rajojen ylittävää yhteistyötä. Yhtenä projektina on yhdistää ilma-, vesi- ja maavalvontaa kuten tutkien välittämää ilmavalvontakuvaa. Yhteistä tutkavalvontaa Ruotsin ja Suomen välille ollaan siis jo konkreettisesti tekemässä (s. 65).

Jotkut suomalaiset esittivät USA–Ruotsi–Suomi -yhteistyötä

Bringéuksen raportoi nimeämättömien suomalaisten keskustelutahojen esittäneen toistuvasti läheisempää kolmikantayhteistyötä Yhdysvaltojen, Ruotsin ja Suomen välillä. Tuon yhteistyön tulisi raportin mukaan keksittyä alueelliseen turvallisuuteen (s. 76). Koska raportissa ei nimetä kyseisiä suomalaistahoja, heidät olisi hyvä pyytää Suomessa kertomaan avoimemmin näkemyksensä perusteita, koska läheisempi kolmikantayhteistyö olisi liittoutumattoman Suomen taholta verrattain voimakas siirtymä.

Etenkin kun Helsingin Sanomat kirjoitti Naton ja Suomen suuresta CMX-harjoituksesta vuotaen julkisuuteen (6.9.) salaisena pidetyn tiedon, kuinka harjoitus oli erityinen käännekohta Suomelle:

”Erityinen käännekohta oli Naton vuosittainen strategisen päätöksenteon harjoitus CMX. Sen skenaariona viime maaliskuussa oli viidennen artiklan piiriin kuuluva sotilaallinen konflikti Itämeren alueella. […] Johtopäätöksenä oli se, että Suomi ja Ruotsi joutuisivat kaikissa hahmotelluissa tilanteissa mukaan konfliktiin.”

Ruotsi sotisi Baltian takia mutta pitää puolustusliittoa Suomen kanssa riskinä

Vaikka Ruotsi on itsestään selvästi asettautumassa sotaan Baltian takia, niin sama ei koske Suomen puolustamista. Päinvastoin puolustussopimusta Suomen kanssa pidetään asymmetrisenä riskinä (s. 77–78).

Tämän myös pääministeri Löfven sanoi Suomen johdolle kesäkuussa Naantalin Kultaranta-keskusteluissa hyvin selvästi ”Syventynyt yhteistyö ei tarkoita kuitenkaan Suomen ja Ruotsin puolustusliittoa”, Löfven sanoi.” (HS 19.6.)

Raportista nousi kohu Ruotsissa ja vaikka ulkoministeri Margot Wallström ja puolustusministeri Peter Hultqvist yrittivät seuraavana päivänä vakuuttaa yhteisartikkelissaan Ruotsin olevan edelleen sotilaallisesti liittoutumaton valtio (DN 8.9.), on merkillepantavaa kuinka he eivät varsinaisesti irtaantuneet raportin olennaisista pääargumenteista.

Sen sijaan yhteisartikkelissa korostetaan puolustusyhteistyön ja -sopimusten Yhdysvaltojen, Britannian, Puolan ja Tanskan kanssa edistävän turvallisuusyhteistyötä ja samalla tekevän transatlanttisen linkin hyvin selväksi. Samalla ruotsalaisministerit esittivät Venäjän vakavasti otettavana uhkana.

Dagens Nyheter paljasti (1.6. ) Ruotsin antaneen jo Naton maaliskuisessa CMX-harjoituksessa Naton käyttää Ruotsin ilmatilaa ja satamia, mikä olisi vienyt Ruotsin sodan osapuoleksi. Ruotsin hallitus antoi jopa mobilisaatiokäskyn.

Tällaisten raporttien, sopimusten ja lausuntojen jälkeen Suomen puolustusvoimien yhteistyöhankkeet Ruotsin kanssa eivät enää ole yhteistyötä liittoutumattoman maan kanssa.

Ruotsi keräisi rusinat ja Suomelle jää vain lusikka käteen

Ruotsi taitaa osata diplomaattisen neuvottelun Suomea paremmin. Eri asiantuntija-arvioissa on ollut viittauksia kuinka sodan sattuessa Suomen Hornetien on vaikea toimia venäläisten erinomaisten ilmatorjuntaohjusten takia Suomessa, joten ne saattaisivat lentää Ruotsiin, josta käsin ne voivat toimia paremmin. Samoin käy varmaan myös ruotsalais-suomalaisen laivaston.

Näin Ruotsi saa kriisissä itselleen hyvän joukon kalliita hävittäjiä ja laivoja ilman, että se edes sitoutuu puolustusliitolla uhraamaan omia joukkojaan. Ruotsi ikään kuin kerää rusinat pullasta vaikka ei aio sitoutua yhteiseen puolustusliittoon Suomen kanssa.

Suomen ainoa järkevä linja on pysyä liittoutumattomana sekä Nato-maista että Ruotsista.

Sitä tulisi vaatia!

16 KOMMENTTIA

  1. Maanpuolustuksesta puhuttaessa odottelen vieläkin niitä Ottawan sopimuksen asettamien rajoitteiden jättämää aukkoa paikkaavia ”korvaavia asejärjestelmiä”. Kehnompaan pelotteeseen päästään toki kukkaronnyörejä hövelisti avaamalla, mutta missä ovat ne ”korvaavat asejärjestelmät” joiden hinta olisi ”edes” 100 kertainen jv-miinoihin nähden? Ja sitten vielä se pelote osuus… Valtavaa huoltojärjestelmää edellyttävät tekniset ratkaisut kun ovat kovin riskialttiita mahdollisen konfliktin tuomassa epävarmuuden tilassa. Suomen tulisi keskittyä puolustuksellisissa sopimuksissa synergisiä etuja tarjoamalla huoltovarmuuden varmistamiseen. Ei ole mitenkään pieni juttu, jos yli 1000km rajaa puolustaa koulutettu ja motivoitunut, hyökkääjän joukkoja sitova armeija. Olisi naivia kuvitella Suomen olevan jonkinlainen ”vastustamaton herkkupala”, vaan todellisuudessa meidät vedetään mukaan korkeintaan laajempaan konfliktiin.
    Tälläinen tilanne mahdollistaisi järkevillä esisopimuksilla materiaaliavun saamisen itsenäisen puolustuksen käyttöön, muttei toisi mukanaan liittoutumisen aiheuttamia jännitteitä.

    • Tästä saamme kiittää ennenkaikkea punikkia, suomalaisten kulttuurimarxistista (kommunistista) LESBO-mädättäja Halosta, joka masinoi tämän maanpetoksellisen, suomalaisisilta jalkaväkimiinat kieltävän sopimuksen – vaikka tiesi, että sopimuksen ulkopuolelle tulee jäämään mm. Venäjä ja USA!

    • Tässä vallinnee sama ajattelu kuin Talvisodan suhteen. Olen huomannut että useimmat suomalaiset näkevät Talvisodan omana, erillisenä sotana vaikka laajemmassa viitekehyksessä se oli eräs II maailmansodan taistelu, johon Suomi tuli vedettyä mukaan liittolaissuhteidensa (Saksa) takia, ja jossa Suomi taisteli käytännössä yksin Neuvostoliittoa, jota tukivat Yhdysvallat ja Iso-Britannia, vastaan. Ranskasta saatiin 1800-luvun lopulta peräisin olevia tykkejä sota-apuna samoin kuin Suomen liittolaiselta Saksalta – mutta nekin vasta jatkosotaan.

      • Suomen ja Saksan välit olivat etäiset ja viileät Talvisodan syttymisen aikoihin.

        Saksa esti mm. asekuljetuksia saapumasta Suomeen

        Eikä Neuvostoliiton rikollinen yllätyshyökkäys johtunut mistään mitä Suomi oli, aikoi tai käytännössä teki.

        Saksa oli ennen sotaa myynyt Suomen Neuvostoliiton etupiiriin kuuluvaksi salaisessa sopimuksessa maiden välillä.

        Suomi ei ollut yksin talvisodassa vaan sai apua lukuisista maista sekä vapaaehtoisten kautta sekä sotamateriaalin toimitusten myötä.

        Lisäksi Ruotsin ilmavoimat hoitivat lapin ilmapuolustuksen ja Ruotsalaisia itsenäisiä panssarintorjunta joukkoja taisteli Suomen joukkojen kanssa tuhoten lukuisia Neuvosto panssareita.

        Ranskasta Suomi sai paljon muutakin kuin vain nuo vanhentuneet tykit.
        Sieltä saatiin mukana myös paljon ampumatarvikkeita ja 50 kpl Morane-Saulnier 406 hävittäjä konetta.

        Ranska olisi toimittanut paljon enemmänkin mutta Suomen idiootti/seniili valtiojohto ei tajunnut etsikkoaikaansa.

        Seuraamukset tästä me kaikki tunnemme.

  2. Mielestäni Ruotsin kanssa tehtävä puolustusyhteistyö on paljon parempi ratkaisu kuin Nato-jäsenyys!

    Tästä meillä on historiassakin mainio esim. Talvisota jossa Ruotsi pelasti käytännössä Suomen miehitykseltä.
    Myöskään Norjan osuutta ei voi aliarvioida.

    Myöskään Venäjä ei pidä Suomen ja Ruotsin yhteistyötä samanlailla uhkaavana kuin täyttä Nato-jäsenyyttä.

    No tulevaisuus näyttää aikanaan ”kenelle kellot soivat”.

    Öitä Ystävät.

    https://www.youtube.com/watch?v=n0WSdUnUd3c

  3. Kun Ruotsi on luopunut liittoumattomuudestaan ja on sodan aikana osa Nato-maiden sotatoimia, niin mikäli Suomi tekee Ruotsin kanssa puolustusyhteistyötä niin sodasn syttyessä tutka-, laivasto- ja hävittäjäyhteistyö vetää myös Suomen pois liittoutumattomuuden turvallisesta sfääristä ja osaksi Naton sotatoimia.
    Suomessa on havahduttava siihen, että enää Ruotsi ei ole liittoutumaton maa.

  4. Ruotsin demarivetoinen hallitus ei ymmärrettävistä syistä halua leimautua kansan Nato-vastaisen tahdon toteuttajaksi. Heinäkuussa liki 50 prosenttia ruotsalaisista vastusti Nato-jäsenyyttä ja vain 33 kannatti. Nato-vastustus on kasvanut jyrkästi syyskuusta 2015. http://www.svd.se/svd-sifo-kraftigt-okat-motstand-mot-nato/om/svenska-natodebatten
    Kuitenkin Ruotsin johdon tilaaman oman selvityksen mukaan Ruotsi luovuttaa ilmatilansa ja satamansa sodassa Nato-maille, mikä merkitsee puolueettomuuden loppua. Etenkin kun maan ulko- ja puolustusministerit heti raportin ilmestymisen jälkeisessä kirjoituksessaan eivät kumonneet ilmatilan ja satamien luovuttamista Nato-maille. (DN 8.9.16 http://www.dn.se/debatt/inte-aktuellt-andra-svenska-sakerhetspolitiska-doktrinen/)
    Sen sijaan he hallituksen edustajina korostivat puolustusyhteistyön Yhdysvaltojen, Britannian, Puolan ja Tanskan kanssa edistävän turvallisuusyhteistyötä ja tuovan Ruotsin transatlanttisen linkin hyvin näkyväksi. Samalla ruotsalaisministerit esittivät Venäjän vakavasti otettavana uhkana.
    Näin hallituksen ministerien yhteisartikkelissa esittämä väite Ruotsin ”sotilaallisen liittoutumattomuuden ” muuttumattomuudesta lienee tarkoitettu lähinnä ruotsalaisäänestäjien mielipiteiden rauhoittamiseksi.

    • Sama trans-atlantinen tai anglo-amerikkalais-sionistisen AAS-imperiumin imu näyttää toimivan kulisseissa sekä meillä että Ruotsissa – ja vastoin kansojen tahtoa. Toisin kuin kansalle puolueettomana ja aidosti itsenäisenä pysyminen näyttää olevan eliitille ylivoimaisen vaikeaa.
      Voi kysyä MIKSI ? Vastaus on helppo: oma etu ohjaa ja sivuuttaa kansan tahdon. Ollaan olevinaan kansanvaltaisia demokratioita mutta todellisuudessa ei olla. Ja näkyyhän se muissakin asioissa kuten mm. pakolaispolitiikassa että NWO-mafia ohjaa kulisseissa.

  5. Järkytyin tästä artikkelista
    Tällaisten rikollisten käsissä maailman kohtalo tänään on

    7-minute video: ‘black swan’ event of Clinton Foundation looting, lying, treason in ‘pay to play’ US rogue state empire
    http://www.washingtonsblog.com/2016/09/7-minute-video-black-swan-event-clinton-foundation-looting-lying-treason-pay-play-us-rogue-state-empire.html#more-61157

    Ei ihme ttä Obama haluaa sensuroida internetin jotta tieto rikollisista ja heidän hankkeistaan ei leviäisi kansan pariin
    President Obama wants this to be the last month of an open, uncensored internet guaranteed by the U.S. government.
    His plan to end American stewardship would hand new power to authoritarian governments offended by the internet as we know it.
    http://www.infowars.com/last-month-of-open-uncensored-internet/

  6. Kun sotimaan alettiin palstoilla, niin piti kaivaa hyllystä yksi kirja luettavaksi, Wolf H. Halsti, ”Talvisodan päiväkirja”. Hyvä kuvaus Talvisodasta Summan lohkolta, jossa Halsti toimi divisioonan huoltopäällikkönä. Hän mainitsee myös nuo 1870-luvulta peräisin olevat tykit, jotka Ranska toimitti ”materiaaliapuna”. Olivat ranskalaisten kertoman mukaan olleet puolustamassa jo Maginot-linjaa, jäykkälavettisisa ja pomppasivat metrejä taaksepäin ammuttaessa. Niille annettiin siellä uusi nimikin, ”ping pong”.

    Viimeisessä luvussa ”Miksi”, hän antaa arvionsa avusta. Ei pidä koskaan luottaa vieraan apuun sodassa. Jokainen valtio valvoo ensin omat etunsa ja ovat valmiit myymään naapurinsa edut kourallisesta valtaa. Kannattaisi varmaan uskoa miestä, jolla on noinkin omakohtainen ja vankka kokemus asian tiimoilta.

  7. TUo ei ole koko totuus.

    Ranska toimitti muutakin kuin nuo vanhentuneet tykit.

    Ranska toimitti suuren määrän ampumatarvikkeita(tykinammukset, luodit granaatit ym.) yhteensä lähes 200 milj. euron edestä.

    Suomen virallisessa historiankirjoituksessa on aina ymmärrettävistä syistä johtuen pyritty vähättelemään ulkomaisen avun ratkaisevaa merkitystä.

    Totuus on kuitenkin se että Talvisota yllätti Suomen täysin eikä pienellä Suomella ollut kuin mitättömän vähän aseita ja ammuksia lentokoneista puhumattakaan!

    Ilman tuota massiivista ulkomaista apua Suomi olisi vallattu kohtuullisen helposti.

    • Siksi kai Marski suositteli että NL:n vuokratarjous Suomenlahden saarista jossa me olisimme saanet ison palan Karjalaa pitäisi hyväksyä mutta Erkko&hallitus tilasi oman sotansa.

    • Mikä olisi sitten koko totuus? Apua ei pidä tietenkään vähätellä, tarpeeseen tuli, olihan armeijan varustus Talvisotaan lähdettäessä mallia Cajander. Mutta ei sitä pidä liioitellakaan, parempaakin olisivat voineet antaa. Tyhjennettiin lähinnä vanhentunutta varastoa jonka seurauksena kalusto oli kirjavaa aiheuttaen huollolle helvetinmoisia vaikeuksia. Ja suurimman osan ”avusta” Suomi osti, velkaantui ja maksoi velkansa. Nyt kun uusia sopimuksia allekirjoitellaan pilvin pimein, kannattaa muistaa Halstin sanat. Tositilanteessa ”ystävät” muuttuvat ihmeen pidättyväisiksi.

      Halstia edelleen siteeraten, lupauksia annettiin runsaasti, toteutuksessa olisi ollut parantamisen varaa. Haluttiin ensin katella miten äijien käy. Kun vastarintaa oli kestänyt maaliskuuhun saakka, apulupaukset pontevoituivat. Halsi kysyykin aiheesta, miksi ei jo tammikuussa kun hätä oli suurin. Torjunta oli monen tekijän summa. Suurimman vastuun kantoivat etulinjassa olleet komppaniat, jokainen alussa noin 200 – 300 miestä, joista rauhan tultua marssi tulemaan taaksepäin vain noin kymmenen miehen joukkoja, aika väsyneitä.

      Kainuunkonkari otti esille maamiinat. Kieltosopimus oli maailmansyleilyä parhaasta päästä. Ne olivat varastoissa, eivät sieltä kenenkään silmille hyppineet, eivätkä aiheuttaneet ongelmia Amerikassa, Kanadassa, eikä Euroopassa, vaan Aasiassa, joita on sinne kylvetty mielettömästi ja vähiten koordinoidusti. Korvaava järjestelmä taitaa tosiaan olla vieläkin hakusessa.

      Vaikka tässä armeijan asioista kirjoitan, puolustus täytyy olla, kaipaan taas julkisuuteen miestä, joka alkaisi puuhastelemaan rauhaa tämän sotakiihkoilun tilalle.

      • No oli tietysti päivän selvää että vallitsevissa olosuhteissa Suomea avustaneet valtiot eivät luovuttaneet aivan moderneinta aseistusta.

        Olihan suuren sodan uhka koko Euroopan yllä voimakkaana.

        Kuitenkin täytyy todeta että Suomen saama meteriaaliapu ei ollut pelkästään vanhentunutta.

        Ruotsi toimitti Suomelle eniten uudentyyppistä aseistusta esim. Boforsin panssarintorjunta tykit ja ilmatorjuntatykit olivat maailman huippua tuohon aikaan. Tehokkaita ilmatorjunta tykkejä saatiin myös muualta mm. Italiasta, Unkarista, Saksasta ja Britanniasta.

        Mainittakoon vielä että Suomen ilmatorjunta oli ennen Talvisotaa katastrofaalisessa tilassa, joten tässäkin mielessä saatu materiaaliapu oli suorastaan pelastus Suomelle!

        Näillä aseilla Suomi taisteli urheasti ja Neuvostoliitto menetti Talvisodassa Suomea vastaan yli 600 lentokonetta ja 3543 hyökkäyvaunua. Tuosta yli 600:sta tuhotusta lentokoneesta Suomen ilmatorjunta tuhosi 314 konetta ja ilmavoimat 218 konetta.
        Suomalaisten pommikoneiden kentälle tuhoamia koneita arvioidaan olleen noin 100.

        Hauskaa sinänsä että Neuvostoliitto väitti virallisesa propagandassaan tuhonneensa 427 Suomalaista konetta!??
        Vahinko vain Suomella ei edes ollut Talvisodassa moista määrää vaan todelliset tappiot olivat vain 76 konetta(onnettomuuksissa tuhoutuneet mukaan lukien).

        Tuo Halstin kertoma ongelma liittyi lähinnä kenttätykistöön jossa suurin ongelma ei ollut sinänsä tykkien vanhuus vaan niiden toiminta periaate. Suomella oli liian vähän joustolavettisia tykkejä ja samalla liian kirjava kalusto jonka vuoksi tulenjohtaminen(erityisesti maalien laskeminen) oli hankalaa.
        Lisäksi Suomella oli valtava pula toimivista ja tarpeeksi nykyaikaisista raskaista kenttätykeistä.

        Sinänsä 1. maailmansodan aikaisilla joustolavettisilla tykeillä sodittiin ympäri Eurooppaa myös 2. maailmans.
        Eikä Suomi tehnyt tässä mitään poikkeusta.

        Suomen molemmissa sodissa yleisimmin käyttämä kenttätykki oli malli 76 K/02 joka oli vuosisadan alkupuolen suunnittelua muuta kuitenkin varsin hyvin toimiva ja tehokas joustolavettinen tykki. Tykissä voitiin käyttää myös useita erityyppisiä ammuksia(myös modernit)
        Myös Suomen sotilaat pitivät tykistä sanoen sen olleen helppokäyttöinen ja tehokas operoimaan.

        Suomen Ranskalta saatu apu jäi tykistön kannalta surkeaksi ja tuli vielä liian myöhään. Sen sijaan jalkaväen kipeästi tarvitsemaa aseistusta tuli runsaasti Ruotsista, Ranskasta, Unkarista ja lisäksi muista maista.

        Ilman tätä massiivista jalkaväen tarvitsemaa apua joka sisälsi lähes 150 000 eri tyyppistä kivääriä(pika, kone ym.),
        reilusti yli puoli miljoonaa käsikranaattia, lähes 400 000 kranaattia(kranaatinheittimiin), reilusti yli 50 000 000 ammusta eri tyyppisiin kivääreihin(ei sisällä Jenkeistä tulleita ampum. tarvik.), Britanniasta 5000 panssarivaunumiinaa, Suomi olisi todennäköisesti menettänyt torjuntavoittonsa!

  8. Marski varmasti kaukaa viisaana miehenä tiesi mitä tulossa on.

    Uskon siis että hän tiesi jokatapauksessa sodan syttyvän.

  9. “Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa näyttää johtavan taustalta joidenkin poliitikkojen, talouselämän vaikuttajien ja upseereiden muodostama salaliitto, joka saa tukea johtavista tiedotusvälineistä.”

    “Ulko- ja turvallisuuspolitiikan tulee olla keskeinen kysymys tulevissa presidentin- ja eduskuntavaaleissa. Äänestäjien on voitava ottaa kantaa Suomen linjaan ja kansan enemmistön tahtoa on noudatettava.”
    “Jos näin tapahtuu, ryhdymme taas vahvistamaan itsenäisyyttämme, vaalimaan puolueettomuuttamme ja toteuttamaan rauhaa lujittavaa vakauspolitiikkaa”, kirjoittaa Väyrynen.
    http://mvlehti.net/2016/09/25/vayrynen-suomen-ulko-ja-turvallisuuspolitiikkaa-nayttaa-johtavan-taustalta-salaliitto/

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here