Näin dramaattisesti lausuu Liisa Jaakonsaari tämän päivän (14.9.) Hesarissa. Se on paljon sanottu Jaakonsaarelta, joka tunnetaan innokkaana EU:n liittovaltiokehityksen puolustajana.

Jaakonsaaren lausunto liittyy tänään työnsä aloittavan EU-parlamentin syyskauteen. Komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker pitää linjapuheen, jonka sisältöä odotetaan mielenkiinnolla. Tosin mitään todella mullistavaa Junckerin puheelta ei odoteta, sillä EU on nyt pysähtyneisyyden tilassa.

Pysähtyneisyyttä kuvaa se, että EU natisee liitoksissaan Brexitin jälkeen. Lisäksi jäsenmaiden sisällä ja välillä on suuria ongelmia.

Espanja ilman hallitusta pian vuoden

Kaikkein hankalin tilanne jäsenmaissa näyttää olevan Espanjassa, jossa vaaleja pidetään muutaman kuukauden välein, mutta uutta hallitusta ei saada muodostetuksi. Vanhat asetelmat eivät toimi, ja toisaalta uudet puolueet eivät ole valmiita yhteistyöhön vanhojen valtapuolueiden kanssa. Espanja on yksi suurimmista EU-maista, mutta sen ongelmista ei esim. Suomen media paljon puhu.

Hieman samanlainen tilanne on Kroatiassa, jossa enemmistöhallituksen muodostaminen on vaikeata, vaikka vaaleja pidetään tiheään tahtiin.

Unkari ja Puola haluavat toisenlaisen EU:n

Jäsenmaiden välillä on suuria näkemyseroja siitä, mihin suuntaan EU:ta pitäisi kehittää. Unkari ja Puola haluavat kehittää unionia, joka olisi kansallisvaltioiden löyhä liittouma, kun taas Ranska, Saksa ja Benelux-maat tahtovat kehittää entistä tiiviimpää yhteistyötä liittovaltion suuntaan.

”Unkari pitäisi erottaa EU:sta”

Kielenkäyttö myös koventuu jäsenmaiden välillä. Eilen Luxembourgin ulkoministeri Jean Asselborn vaati, että Unkari pitäisi erottaa EU:sta ainakin väliaikaisesti sen pakolaispolitiikan ja EU:n perusarvojen rikkomisen takia. Kovin kohtelias ei ollut Unkarin ulkoministerin Peter Szijjarton vastaus. Hän kutsui Asselbornia ”älylliseksi kevytsarjalaiseksi”.

Eräät lausunnot kuvaavat EU:n nykytilaa

Suomalainen meppi Petri Sarvamaa sanoo: ”EU natisee liitoksissaan. Meidän pitää sanoa rohkeasti, että rakastamme Eurooppaa.” Virolainen Tunne Kelam: ”Meillä on ihan tarpeeksi julistuksia. Tarvitsemme päätösten toteuttamista.” Suomalainen Merja Kyllönen sanoo: ”Puolustus nostetaan savuverhoksi, ettei tarvitse puhua oikeista kysymyksistä.”

”Euroopan unioni ei ole hyvässä kunnossa”

Näin totesi komission puheenjohtaja Juncker viime vuoden linjapuheessaan. Mikä on muuttunut? Se, että unioni on vielä huonommassa kunnossa. Britannia on päättänyt lähteä (Brexit), kiistat jäsenmaiden välillä ja sisällä EU:n suunnasta ovat lisääntyneet. Mitä sanoo Juncker ensi vuonna? Vai onko EU jo silloin hajonnut?

 


 

Valtiopäiväneuvos Mikko Elo on Euroopan neuvoston kunniajäsen ja Vastavalkea ry:n hallituksen jäsen.

 

 

64 KOMMENTTIA

  1. Ja tämän samaisen invalidi-EU:n käskyjä ja ohjausta Suomi tottelee piirulleen, useimmiten omaksi vahingokseen.

    Tämän vasalliuteen verrattavan alistussuhteen purkamisen voisi aloittaa Venäjän talouspakotteista. Samalla alkaisi Suomen talouden kuntoonsaattaminen, joka tähän asti on ollut pelkkää tyhjää retoriikkaa.

  2. Sarvamaa näyttäisi myöskin kuuluvan näihin ”älyllisesti kevytsarjalaisiin”, jos mepillä ei ole painavampaa asiaa sanoa EU:n parantamiseksi kuin ”rakastamme Eurooppaa”, niin mitä tämä vihtahousu siellä yleensäkin tekee…

  3. Ilmeisesti Euroopan unioniin on saatu aikaiseksi niinpahat valuviat, ettei sitä voi uudistaa muuten, kuin kertaaleen purkamalla se ja kokoamalla uudeleen ja viellä sitten,että venäjä on niiissä rakenteissa mukana,se on maamme kannalta katsoen kohtalon kysymys,ilman sitä marginalisoitumisemme , mikä nyt on vauhdikaasti alkanut jatkuu edeleen.

    Kansakuntien europpa olkoon se tavoite, jota kohden soisin maamosamme kulkevan,sille olisi nyt hyvät mahdollisuudet, kun Britannia on lähtenyt soutamaan kohden omaa historiallista viitekehystään, eli aglosaksista fraktiota, varsinaisen transatlanttisen maailman ydintä.

  4. Pientä toivoa siis on ilmassa. Tämän tervetulleen vastarinnan Euroopan tuhoamiselle voi nähdä eurooppalaisen terveen kansallishengen ilmentymänä.
    Mahdoton ei taidakaan onnistua. Olisikin perin outoa jos se voisi. Meidät tietenkin on poissuljettava siitä joukosta joka osaisi enää elää ilman unionia ja ylipäätään itsenäisenä. Sen on maamme älyllisesti höyhensarjaan kuuluva johto kiitettävällä tavalla osoittanut.
    Britannia poistui ja palasi anglo-amerikkalais-sionistisen (AAS) imperiumin suojiin jonne se perinteisesti kuuluukin eli se on taas ’pomojen pöydässä’ ja mukana kusettamassa ja heikentämässä Eurooppaa vanhaan tuttuun tyyliinsä. Olikohan tilapäinen mukanaolo pelkkä strateginen veto?
    Varmaan väkisin ja kaikin keinoin unionia yritetään NWO-hengessä tekoh(k)engittää ja rakentaa siitä Saksan johdolla liittovaltio ja AAS-imperiumin nöyrä vasalli ja ’siirtomaa’.
    Toivo pelastumisesta tuolta kohtalolta lepänee Saksan kansassa. Pystyykö se saamaan aikaan riittävän vahvan kapinan ja leikkaamaan siivet NWO-agendaa palvelevalta merkeliläis-sionistiselta uus-kommunismipolitiikalta, joka tähtää Euroopan kansallisvaltioiden tuhoamiseen: oikeastaan koko ’vanhan Euroopan’ totaaliseen tuhoon Merkelin johdolla.
    Toinen vaihtoehto on että pienet ytimen ulkopuoliset maat saavat tarpeekseen ja jättävät uppoavan laivan. Näin unionin ydintä uhkaisi vaara sekä ulkoa että sisältä.

    • Kyllä, Brexit oli Britannian tilapäisen mukanaolon loppusinetti, eli strateginen veto. Kyseisellä teatterilla valmistellaan sitä hetkeä, kun uppoava laiva/City of London jättää meidät. Uppoava laiva, josta puhun, ei ole pelkästään EU, vaan EU+pankkijärjestelmä+muslimi-invaasio, eli – saumaton tuho-paketti – joka on organisoitu viemään Eurooppa sotaan/sisällissotaan. Kansallisvaltioita hajoitetaan parhaillaan sisältä ja ulkoa… ja se tapahtuu juuri nyt – tällä hetkellä. Meistä niistetään viimeisetkin pisarat irti ja kun työ on tehty, kansallisvaltiot päästetään romahtamaan poliittisia- ja sosiaalisia järjestelmiään myöten.

    • ”…maamme älyllisesti höyhensarjaan kuuluva johto…” – mutta maanpettureina ja SUOMENKANSANVIHOLLISINA raskaaseen sarjaan kuuluvat vain omaa etuaan ajavat, ylikansallisten takapirujensa edessä matelevat psykopaatit, jotka mm. ovat avanneet portit viholliselle apposen auki. Tosiasiallisesti tämän paljastaneen – kulttuurimarxismin (kommunismin) mädättämässä yhteiskunnassamme suoraselkäisyydessään harvinaisen – ex-poliisipäällikkö Paateron he yrittävät heitä tukevan läpimädän, valheellisen propagandamedian avulla tehdä naurunalaiseksi.

      Valheellisen propagandamediansa huijaamat suomalaiset he saivat petettyä äänestämään pienten askelten taktiikalla, ihmisten huomaamatta, täydelliseksi diktatuuriksi muutettavaan Euroopan Unioniin liitymisen puolesta – vaalitulos varmistettiin vielä vaalipetoksella, kuten Jorma Jaakkola on blogissaan osoittanut (”Suomalainen EU-vaalipetos tiivistettynä ”A-nelosella””, http://jormajaakkola.fi/EY-vaalipetos%20A-nelosella).

      Suomalaisille ei ennen äänestystä kerrottu esim. että heidät pakotetaan osallistumaan ulkomaisten pankkigangstereiden keinotteluvoittojen pelastamiseen ja että EU-maiden kantaeurooppalaiset, suomalaiset mukaanluettuna aiotaan tuhota masinoidulla, ennenkaikkea afrikkalaisten islamisti-elintasopakolaisten ja (ennen kaikkea islamisti-)terroristien maahantunkeutuja-invaasiolla (ks. ”Kreivi Kalergin suunnitelma eurooppalaisten tuhoamiseksi”, http://tappis.0catch.com/Kalergi_suunnitelma_eurooppalaisten_tuhoamiseksi.htm

      ja

      ”Coercive Engineered Migration: Zionism’s War on Europe – Is Victor Orban the ’Chavez of Europe? (Part 1 of an 11 part series)”, http://dissidentvoice.org/2016/01/coercive-engineered-migration-zionisms-war-on-europe/ ).

      Mm. nämä seikat jos mitkä jo yksinään olisivat erittäin vahva peruste kansanäänestykselle EU-erosta! Tätähän tietysti EU:n lahjomat ja siitä eri tavoin henkilökohtaisesti hyötyvät maanpetturi-vallanpitäjät jyrkästi vastustavat.

      • ”Mass-sms till insmugglade ISIS-sleepers: 12 till 21 september 2016 startar vi kriget/kalifatet i Europa

        I lördags den 10 september 2016 fick en tysk av misstag ett sms som skall ha gått till tusentals insmugglade ISIS-terrorister runtom i Europa, som bildat sleeper-celler. Sleeper betyder att tusentals ISIS-soldater kom med flyktingströmmen under falsk flagga, för att sedan gömma sig i Europa och vänta på order att attackera och utropa kalifatet i Europa.

        Det är påfallande att samtliga kom med avancerade mobiltelefoner, som de ofta fick gratis vid gränserna eller i landet, som i Sverige.

        Sms:et var på arabiska och hade följande text:

        ”En viktig nyhet till alla bröder: under tiden 12 till 21 september startar vi kriget, som leder oss till vårt mål: att bygga ett nytt kalifat. Det börjar i Frankrike och redan under samma dag kommer kriget spridas inom hela Europa.”

        Detta sms har inte kunnat bekräftas officiellt, men Internetportalen MMnews är en pålitlig källa. Den tyske ägaren Michael Mross blev i mars 2016 utsatt för ett mordförsök med men bil, där han blivit svårt sårat och ett ben fick amputeras.

        MMnews publicerade redan i juli 2016 den hemliga ISIS-planen att erövra Europa i sju faser genom total krig:

        Mass-sms till insmugglade ISIS-sleepers: 12 till 21 september 2016 startar vi kriget/kalifatet i Europa

        2016-09-14 20:59

        källa: http://www.dailymail.co.uk/news/article-2674736/ISIS-militants-declare-formation-caliphate-Syria-Iraq-demand-Muslims-world-swear-allegiance.html

        I lördags den 10 september 2016 fick en tysk av misstag ett sms som skall ha gått till tusentals insmugglade ISIS-terrorister runtom i Europa, som bildat sleeper-celler. Sleeper betyder att tusentals ISIS-soldater kom med flyktingströmmen under falsk flagga, för att sedan gömma sig i Europa och vänta på order att attackera och utropa kalifatet i Europa.

        Det är påfallande att samtliga kom med avancerade mobiltelefoner, som de ofta fick gratis vid gränserna eller i landet, som i Sverige.

        Sms:et var på arabiska och hade följande text:

        ”En viktig nyhet till alla bröder: under tiden 12 till 21 september startar vi kriget, som leder oss till vårt mål: att bygga ett nytt kalifat. Det börjar i Frankrike och redan under samma dag kommer kriget spridas inom hela Europa.”

        Detta sms har inte kunnat bekräftas officiellt, men Internetportalen MMnews är en pålitlig källa. Den tyske ägaren Michael Mross blev i mars 2016 utsatt för ett mordförsök med men bil, där han blivit svårt sårat och ett ben fick amputeras.

        MMnews publicerade redan i juli 2016 den hemliga ISIS-planen att erövra Europa i sju faser genom total krig:

        1. fas: år 2000 – 2003 (uppvaknandens fas) genom terrordåd (typ 9/11) skall muslimerna ”väckas för den rättvisa saken”

        2. fas: 2004 – 2006 (fas att öppna ögonen) muslimer skall bli medvetna att Väst är en fiende och därför skall bekämpas genom krig. Irak-kriget var central

        3. fas: 2007-2010 (fasen att stå upp) Jihadisterna formeras i Irak. Därifrån skall kampen bäras till Syrien.

        4. fas: 2011-2013 (omstörtandets fas) de hatade arabiska regimerna skall förintas, typ Arabiska våren

        5. fas: 2014-2015 (kalifatets fas) en islamisk stat skall grundas. Så skedde i Irak och Syrien.

        6. fas: från 2016 (konfrontationens fas) Islamska statens trupper skall kämpa mot de ”otrogna”. Det blir ett ”totalt krig”.

        7. fas: till 2020 (den slutliga segerns fas) det skall bli en final konfrontation med Väst. Jihadisterna skall behärska stora delar av världen via kalifatet

        Det sägs att planen härstammar från Al-Kaida som sedan övertagits av ISIS.

        ISIS betyder Islamska staten i Syrien, men för ca. ett år sedan bytte de namnet till IS, bara Islamska staten. Tanken bakom det är att de då inte längre nöjde sig med Syrien (och Irak) utan ville erövra hela världen, i synnerhet Europa.

        P.S.: I Tyskland kallades reservsoldater in i försvaret, dock enbart 5 000, varav 4 000 beväpnades. Många var specialister på skarpskytte mellan 300-900 meter. Sådant har inte hänt sedan andra världskriget i Tyskland.

        Liknande varningar på White TV:

        Hel ISIS-armé redan i Sverige med stöd av Säpo, nya indicier från 2016…”

        Koko: http://whitetv.se/sv/inget-fritt-medium-i-sverige/1667.html

        On se Paatero tosiaan naurettavä äijä!!

  5. Kun Junckerin vetämästä EU:n ryhtiliikkeestä tehtyjä uutisia katselee ja näkee vaikkapa suomalaisten täystuho-poliitikkojen pallinaamoja siellä uutiskuvissa patsastelemassa, niin enpä kovin monta euroa laittaisi likoon EU:n kasassa pysymisen puolesta. Auringonlaskun meininki siellä on eikä sen ylimielisistä kissanpäiville totutetuista byrokraateista enää uusia hyviä ideoita irtoa. ’EU:n kehittyy kriisiensä kautta’ -litaniakin on menettänyt tehonsa. Kriisejä kyllä saadaan, mutta kehittymistä ei nähdä

  6. ”suomalaisten täystuho-poliitikkojen” – täsmälleen sitä ne ovat, vain omaa etuaan ajavia, ylikansallisia takapirujaan nuoleskelevia psykopaatteja!

  7. Juncker on puheensa pitänyt. En ole puheeseensa tarkemmin tutustunut, mutta uutisten mukaan sen anti oli seuraava: Meidän on vahvistettava Euroopan yhteistä puolustusta joka tukee Natoa. Meillä ei sitten ole muita ongelmia EU’ssa. Unohdettuja ovat seuraavat:

    Talouden jähmettyminen, viennin sakkaaminen, (Saksa -10%).
    Työttömyys, paikoitellen jopa yli 50%.
    Kasvavat tuloerot, köyhyyden kasvu.
    Palkkojen ja etujen leikkaukset alemmissa desiileissä.
    Verotuksen painopisteen siirtäminen pienituloisten maksettavaksi välillisillä veroilla ja veroluonteisilla maksuilla
    Pakolaiskriisi kaikkine kustannuksineen.
    Kotitalouksien ja julkisensektorin velkojen voimakas kasvu
    Listaa saa jatkaa…

    Mitäpä Komissio on vuoden aikana tehnyt?

    ”Arvopapereita” on ostettu sijoittajilta noin tuhannella miljardilla, ”ohjelma” jatkuu.
    Pörssikuplaan on puhallettu lisää ilmaa.
    Pankkeja tuettu muutamalla sadalla miljardilla.
    Talouspakotteita asetettu kansainvälisen kaupan hyydyttämiseksi ja onnistuttukin.
    ”Komissaari” Jyrkille annettu kolmisenkymmentä miljardia investointirahastoon talouskasvun kiihdyttämiseksi???
    Listaa saa jatkaa…

    Jyrkiltä sitten vaan anomaan rahaa investointeihin, että saadaan talouskasvu käyntiin. Kuulemma tuo kolmekymmentämiljardia voidaan vivuttaa aina 500 miljardiin saakka. Pahempi juttu vaan, että me vastaamme jokaisesta eurosta vielä joskus, siis me emumaiden kansalaiset.

    Voisiko Nato-Liisa kertoa edes yhden syyn. miksi olla EU’ssa. Siis muuta kuin hänen henkilökohtaiset etunsa. Sama pätee komissaareihin ja meppeihin.

  8. ”Voisiko Nato-Liisa kertoa edes yhden syyn. miksi olla EU’ssa. Siis muuta kuin hänen henkilökohtaiset etunsa.”

    Tosiaankin, Liisa voisi tehdä juhanat ja siirtyä kotiinsa Kokoomukseen.

    • Siinä demareiden perusongelma. Puolueessa on politikkoja, joiden näkemykset ovat lähellä kokoomusta, oikeasti sen oikeaa siipeä, lähellä RKP-puoluetta. Äänestäjät eivät enää tunnista puoluetta omakseen, kannatus ei kasva, oikeisto kiittää. Vahinko että eivät ymmärrä itse tehdä vartiaisia ja loikata, eikä heitä ilmeisesti voi sääntöjen mukaan erottaa puolueesta.

      Ei ole hyvä, että puolueessa on seinät leveällä ja katto korkealla. Se näkyy kansan köyhdyttämisenä. Työttömien ja palkansaajien etua ei ole ajanut kukaan kohta kolmeenkymmeneen vuoteen. Ihme ja kumma. Äänestäjissä heitä olisi eniten.

  9. Näin kommunistista EU-diktatuuria koetetaan edelleen kehittää ja pitää pystyssä:

    ”EU perusti nuorisolle monikulttuurisen aivopesujärjestön

    Euroopan komission johtaja Jean-Claude Juncker ilmoitti The Telegraphin mukaan tällä viikolla, että EU on perustanut nuorille aivopesujärjestön, jonka tavoitteena on edistää muun muassa avoimien rajojen maahanmuuttopolitiikkaa.
    Junckerin mukaan nuorten tehokkaampi aivopesu on tarpeen, sillä ”EU:n koko olemassaolo” on hänen mukaansa tällä hetkellä uhattuna. Uhan muodostavat Junckerin mielestä ”nationalistit”, joita vastaan voi taistella vain yhdellä tavalla – viemällä EU:ta entistä lähemmäs kohti täydellistä liittovaltiota:
    ”Olin jo syyskuussa 2015 sitä mieltä, että EU:lla on paljon parannettavaa. Sanoin, ettei Eurooppa ole tarpeeksi yhtenäinen. Se on totta myös tänään – Eurooppa ei ole vieläkään tarpeeksi yhtenäinen.”

    Eniten närkästystä on kuitenkin aiheuttanut Junckerin puheen osuus, jossa hän julisti, että EU pyrkii taistelemaan nationalismia vastaan erityisesti manipuloimalla eurooppalaisnuorten asenteita.
    Juncker visioi, että vuoteen 2020 mennessä EU:n uudessa monikulttuurisessa ja federalistisessa ”nuorisojärjestössä” on jo 100 000 jäsentä. Junckerin mukaan nuorisojärjestö tulee tekemään töitä muun muassa Euroopan pakolaiskriisin kanssa.

    Rajat pidettävä auki hinnalla millä hyvänsä
    Junckerin puheesta kuitenkin selvisi, että Visegrád-ryhmän maiden maahanmuuttovastaisen politiikan vuoksi EU on joutunut perääntymään hiukan.
    Juncker kertoi luopuneensa pakotetuista EU-tason maahanmuuttokiintiövaatimuksista. Mielenkiintoista kyllä, Suomessa kiintiöitä ovat kannattaneet esimerkiksi perussuomalaisten Timo Soini ja Jussi Halla-aho.
    uncker sai tukea muun muassa Guy Verhofstadtilta, joka johtaa Euroopan parlamentin Brexit-neuvotteluita.
    Verhofstadt kutsui nationalismia ”syöväksi” ja vetosi Junckerin tavoin helposti manipuloitavissa olevaan nuorisoon. Verhofstadtin mukaan nuorten tajuntaan on nuijittava eurostoliittolaiset teesit, joiden mukaan esimerkiksi ”vapaakauppasopimukset” ovat aina hyvästä…”

    Takinkääntäjä-petturit ja rotat Soini ja Halla-aho!

    Koko artikkeli: http://magneettimedia.com/eu-perusti-nuorisolle-monikulttuurisen-aivopesujarjeston/

  10. Näin kommunistista EU-diktatuuria koetetaan edelleen kehittää ja pitää pystyssä:

    ”EU perusti nuorisolle monikulttuurisen aivopesujärjestön

    Euroopan komission johtaja Jean-Claude Juncker ilmoitti The Telegraphin mukaan tällä viikolla, että EU on perustanut nuorille aivopesujärjestön, jonka tavoitteena on edistää muun muassa avoimien rajojen maahanmuuttopolitiikkaa.
    Junckerin mukaan nuorten tehokkaampi aivopesu on tarpeen, sillä ”EU:n koko olemassaolo” on hänen mukaansa tällä hetkellä uhattuna. Uhan muodostavat Junckerin mielestä ”nationalistit”, joita vastaan voi taistella vain yhdellä tavalla – viemällä EU:ta entistä lähemmäs kohti täydellistä liittovaltiota:
    ”Olin jo syyskuussa 2015 sitä mieltä, että EU:lla on paljon parannettavaa. Sanoin, ettei Eurooppa ole tarpeeksi yhtenäinen. Se on totta myös tänään – Eurooppa ei ole vieläkään tarpeeksi yhtenäinen.”

    Eniten närkästystä on kuitenkin aiheuttanut Junckerin puheen osuus, jossa hän julisti, että EU pyrkii taistelemaan nationalismia vastaan erityisesti manipuloimalla eurooppalaisnuorten asenteita.
    Juncker visioi, että vuoteen 2020 mennessä EU:n uudessa monikulttuurisessa ja federalistisessa ”nuorisojärjestössä” on jo 100 000 jäsentä. Junckerin mukaan nuorisojärjestö tulee tekemään töitä muun muassa Euroopan pakolaiskriisin kanssa.

    Rajat pidettävä auki hinnalla millä hyvänsä
    Junckerin puheesta kuitenkin selvisi, että Visegrád-ryhmän maiden maahanmuuttovastaisen politiikan vuoksi EU on joutunut perääntymään hiukan.
    Juncker kertoi luopuneensa pakotetuista EU-tason maahanmuuttokiintiövaatimuksista. Mielenkiintoista kyllä, Suomessa kiintiöitä ovat kannattaneet esimerkiksi perussuomalaisten Timo Soini ja Jussi Halla-aho.
    uncker sai tukea muun muassa Guy Verhofstadtilta, joka johtaa Euroopan parlamentin Brexit-neuvotteluita.
    Verhofstadt kutsui nationalismia ”syöväksi” ja vetosi Junckerin tavoin helposti manipuloitavissa olevaan nuorisoon. Verhofstadtin mukaan nuorten tajuntaan on nuijittava eurostoliittolaiset teesit, joiden mukaan esimerkiksi ”vapaakauppasopimukset” ovat aina hyvästä…”

    Takinkääntäjä-petturit ja rotat Soini ja Halla-aho!

    Koko artikkeli Magneettimediassa 16.9.2016 otsikolla ”EU perusti nuorisolle monikulttuurisen aivopesujärjestön”.
    (Kun ei suora linkki ei mene läpi tässa ”sananvapautta” vaalivassa Vastavalkeassa!)

    • Edelliseen liittyen:

      ”Ekonomisti: Matalasti koulutetut maahanmuuttajat ovat “tikittävä pommi””,
      http://mvlehti.net/2016/09/16/ekonomisti-matalasti-koulutetut-maahanmuuttajat-ovat-tikittava-pommi/

      Politrukin virkaan Brysselin lihapatojen äärellä tähtäävä P.Orpo ilmeisestikään ei katso, että Suomessa olisi tällaista vaaraa päästäessään viime syksynä kymmeniä tuhansia elintasopakolaisia mm. Tornionjoen yli meille.
      Eikä häntä myöskään huoleta, että Suomen jo vuosia sitten kriittisen rajan ylittänyttä KOROLLISTA ulkomaanvelkaamme kasvatetaan n. 5 miljardin euron vuosivauhtia, josta viime syksyisten turvapaikkaturistien osuus on n. miljardin euron luokkaa per vuosi. (Arvokas on Orpon politrukin virka).

      • Arvokashan se oli Kataisenkin politrukin virka Brysselin lihapatojen äärellä. Suomalaisten selkänahasta revitty pelastuspaketti jo pelkästään konkurssikypsäksi tietämäänsä Kreikkaa rahoittaneiden ulkomaisten pankkigangstereiden keinotteluvoitoille on vähintäänkin miljardeja euroja ja lopulta voi kohota huomattavastikin Kreikan maksukyvyttömyyden vuoksi.

        ”Kataisen ministerivuosien tulos: 47 miljardia euroa velkaa [LISÄÄ]
        Kataisen ministerivuosina kansantuote ja tuottavuus polkivat paikallaan, mutta velka paisui”, http://www.hs.fi/talous/a1397110791148

        ”Vain velaton mies on vapaa mies” mutta Suomen upottaminen yhä syvemmälle velkaorjuuteen ei luonnollisetikaan huoleta NWO-takapirujensa kädestä syöviä maanpetturi-politrukkeja.

        • Mm. liittyen Suomen tarkoitukselliseen velkaorjuuttamiseen kannattaa lukea Nwohavaintoja blogistin 16.9.2016 julkaisema erinomainen artikkeli ”Mies joka sai loppumaan virkamieseliitin ilmaislennot ja nosti Finavian korruption esille”
          (Tässäkään suora linkki ei mene läpi, koska Vastavalkea on niin ankara ”sananvapauden” puolustaja).

    • Rothschildien yksityisen pankkimafian rikoskumppani Soros – ja Junckerin hyvä tukimies – on päättänyt ’lahjoittaa’ (lue: sijoittaa) 500milj dollaria pakolaisten avustamiseen.
      Ja 8milj dollaria olisi menossa Killary Clintonin vaalikamppanjaan jotta saadaan multi-kultia ja globalisaatiota tehokkaasti edistävä NWO-haukka USA:n johtoon.

      Soros investirà 500 milioni di dollari per i migranti
      ”Ho deciso di destinare 500 milioni per investimenti che rispondano alle esigenze di migranti, rifugiati e comunità ospitanti”, annuncia il milionario ottantaseienne dalle pagine del Wall Street Journal, ”voglio investire in start-up, aziende già create, iniziative sociali e attività fondate dagli stessi migranti e rifugiati”.
      L’ultimo grande investimento di Soros, sempre secondo le mail hackerate, sarebbero gli 8 milioni di dollari devoluti alla campagna elettorale di Hillary Clinton. Ora, per il magnate, o l’oligarca, come lo chiamano, è arrivato il momento di cambiare business. E passare a quello dei migranti.
      http://www.ilgiornale.it/news/mondo/soros-investir-500-milioni-dollari-i-migranti-1309079.html

    • Seuraavaa tekstiä lukiessa täytyy muistaa, että se on lainattu eräästä jo 1994 eli runsaat 20 vuotta sitten julkaistusta kirjasta:

      ”Heidän päämääränään on luoda maailmanhallitus minkä alla on jokainen manner maapallolla. Se säätelee kaikkien kansojen ulkopolitiikkaa ja johtaa maapallon armeijaa, yhtä keskuspankkia koko maailmalle.

      Euroopassa on nyt vahvoja voimia liikkeellä saadakseen aikaan yhden ainoan valuutan, euron, ja yhteisen keskuspankin koko Euroopalle. Niitä siihen sisältyviä osasia pidetään vielä erillään, mutta kun se aika on käsillä, liitetään ne yhteen.

      Huomatkaa myös se että ne poliitikot jotka vastustavat maansa itsemääräämisoikeuden menetystä, yhtäkkiä saatetaan tarkoituksellisesti huonoon valoon ja poistetaan vallankahvasta.
      Veljeskunta joka työskentelee taustalla olevalle pienelle ryhmälle, tekee kaikkensa saadakseen aikaan konflikteja kaikilla tasoilla kaikkialla maapallolla. Samaan aikaan kaivetaan maata talouden alta jotta saataisiin hävitettyä sekin pieni luottamus mikä kansalaisilla vielä sattuu poliitikkojaan ja hallituksiaan kohtaan olemaan jäljellä.

      Veljeskunta on pitänyt huolen siitä että kyvyttömät henkilöt joilta puuttuu järkevä ajattelu ja kyky päätellä mitä tulevaisuus tuo heidän toimillaan tullessaan – marionetit – ovat päässeet politiikan huipulle. Siten veljeskunnalle on helpompi ulkopuolisten ”neuvonantajien” avulla manipuloida päättäjiä, joiden tehtäviinsä soveltumattomuus vähentää lisää kansan luottamusta politiikkaan ja poliitikoihin.

      Vähentämällä työpaikkoja saadaan kansalaiset rippuvaisiksi avustuksista, kun samaan aikaan hävitetään kaikki mahdollisuudet muunlaiseen elämisen tyyliin, esimerkiksi omavaraistalouteen mikä ei olisi yhtä riippuvainen luotavasta uudesta systeemistä. Nyt käytetään sitä ihmisten riippuvaisuutta ja omintakeettomuutta aiempaa vahvempaan manipulointiin. Kun vähennetään maksuja tarvitseville sosiaalisista tulonsiirroista, niin pakotetaan ihmiset työskentelemään valtiolle ja kunnalle työttömyyskorvauksilla ja vastaavilla summilla.

      Se mikä halutaan saavuttaa on katkeroitunut alaluokka jotta saataisiin aikaan sisällissota rikkaiden ja köyhien välille. Halutaan myös katkaista ihmisten henkinen jaksaminen niin perusteellisesti että he liian uupuneina eivät jaksa vastustaa uutta maailmanjärjestystä vaan peräti toivottavat sen pelastajana tervetulleeksi.

      Kun on päästy niin pitkälle että talous on kaatunut, sota ja sairaudet riehuvat ja maailma on sekasorron vallassa, silloin veljeskunta astuu esiin ja lupaa palauttaa kaiken oikeudenmukaiseen hyvään järjestykseen. Sitä he eivät tule kertomaan että ovat itse tarkoituksella aiheuttaneet kaiken. He tulevat syyttämään poliitikkoja joita ovat itse ohjailleet ja systeemiä jonka ovat itse luoneet. Ihmisten psyykeä pommitetaan jatkuvilla tulevaisuuden kauhukuvilla mediassa ja sen tarkoituksena on puuduttaa tietoisuus ja saada ihmiskunta uskomaan että he ovat täysin ilman valtaa ja mahdollisuuksia niin valtavan suurten ongelmien edessä.

      On korkea aika poliitikoilla ja valitsijoilla jotka haluavat todellista vapautta ja rauhaa, lopettaa keskinäinen nahiseminen turhista mielipide-eroavuuksista jotka veljeskunta on heihin iskostanut. Koko vuosisadan ajan on ollut vallalla poliittinen kamppailu oikeiston, vasemmiston ja keskustan välillä, vaikka koko ajan on sama veljeskunta vedellyt naruista jokaiselle noista ryhmistä! Herätkää! Puolueita, ammattiliittoja, poliittisia ja poliittisesti sitoutumattomia ryhmiä käytetään hyväksi uuden maailmanjärjestyksen luomiseen.

      Palkkoja on nostettu mutta samalla ostovoimaa vähennetty hinnoittelun ja verotuksen avulla.

      Useimmat journalistit tyytyvät istumaan älykkäiden vankilassa (vaikka kunniallisia poikkeuksiakin on) ja useimmat heistä ymmärtämättä että näin on. He uskovat näkevänsä selkeästi maailman tapahtumat, mutta jos he avaisivat silmänsä niin huomaisivat olevansa pelkkiä kirjoitusapulaisia manipuloijille. Se mitä he tutkivat, on joko jotain pientä yhdentekevää yksityiskohtaa tai sitä mikä ajaa veljeskunnan päämäärää. Siihen mitä suuren yleisön tarvitsisi tietää, he eivät koske tikullakaan.

      John Swinton, entinen New York Timesin toimituspäällikkö sanoi puheessaan kustantajaklubilla 1953:

      ”Ei ole olemassa mitään sellaista kuin sananvapaus lehdistölle. Sekä te että minä tiedämme sen. Yksikään teistä ei uskaltaisi kirjoittaa sellaista mitä rehellisesti asioista ajattelette. Journalistin työ on hävittää totuutta, valehdella hetkeäkään epäröimättä, väärentää, mustamaalata, langeta polvilleen mammonan edessä ja myydä itsensä, maansa ja kansansa jokapäiväisestä leivästään. Me olemme työkaluja rikkaille miehille jotka pysyttelevät kulissien takana. Olemme sätkynukkeja ja kun he vetävät naruista niin me tanssimme. Meidän kykymme, mahdollisuutemme ja meidän elämämme ovat noiden miesten omaisuutta.”

      Melkoista, jonkun ’foliohattuisen salaliittoteoreetikon’ suoltamaa huuhaata!?

      Siihen tapaanhan epäilemättä raudankovassa matrixissaan olevat kaikentietävät ainakin kirjan julkaisun aikoihin olisivat sanoneet luettuaan korkeintaan muutaman lauseen, jos olisivat tienneet tekstin kirjoittajan. Sanalla ’matrix’ tarkoitan sitä mitä esim. amerikkalainen Steven Yates tuo esille artikkelisarjassaan, ””TAKING THE RED PILL” – THE REAL MATRIX, PART 1″, http://www.newswithviews.com/Yates/steven.htm

      Ylläoleva teksti on David Icken kirjasta ”Robottien vallankumous” (The Robots’ Rebellion). Käännös on Nwohavaintoja-blogistin artikkelista ”David Icke oli aikaansa edellä jo vuonna 1994” sunnuntaina 20. maaliskuuta 2016.

      • Näinhän se menee tämälleen myös Suomessa:

        ”16.09.2016 21:51
        I en essä om hur Sverige erövrades beskriver gästskribenten Herr Larsson hur svenska ledare, genom ett samarbete med den globalistiska Bilderberggruppen som har pågått i årtionden, har förrått det svenska folket med avsikten att omvandla Sverige, från vad som tidigare var ett säkert och fritt land med en homogen befolkning, till vad som i framtiden kommer att vara ett multikulturellt land så sönderslitet av kulturella och religiösa motsättningar att folket slutligen kommer att böna och be dem, sina ledare, att om det så behövs minska friheterna och öka övervakningen, gärna införa polisstaten, bara de lyckas stävja det meningslösa våldet…”,

        http://www.bakom-kulisserna.biz/news/en-essa-om-hur-sverige-erovrades2/

      • NWO-suunnitelma etenee juuri näin, eli olet löytänyt ytimen.

        Kriittisin vaihe tulee olemaan kansallisvaltioiden poliittisten järjestelmien romahduttaminen, joka johtaa sosiaalijärjestelmien romahdukseen ja sitä kautta sisällissotiin. Samaan aikaan he tulevat romahduttamaan pankkijärjestelmän ja käynnistävät muslimien kansan-nousun maailmanlaajuisesti. He aikovat toteuttaa Mao tyylisen ”Agenda 21”, juuri sen, jonka he toteuttivat toisen maailmansodan aikana. Kansallisvaltioiden omavaraistuotantoa (ruoka/sähkö) ja kriisien varalle rakennettuja viljavarastoja on ajettu tarkoituksella alas. Monet valtiot ovat riippuvaisia vedestä, jonka saantia/jakelua nämä psykopaatit myöskin hallitsevat. Näinhän se kansallisvaltioiden tuhoamis-suunnitelma etenee. Katsokaa mitä jesuiitti-pankkiirien ”koevaltio” Venetzuelassa parhaillaan tapahtuu. Näyttää pahasti siltä, että edessämme on sota ja maailmanlaajuinen nälänhätä.

        Pahuuden akseli: Vatikaani – City of London – Washington

    • Erittäin hyvä, että Väyrynen nostaa kissan pöydälle.
      Sen vaikutus jää kuitenkin vähäiseksi, jos valemedia vaikenee siitä tai vääristelee Väyrysen lausumaa.

    • ”Valheelle rakennettu ei kestä

      Valheiden päälle rakennettu harvoin kestää pitkään kosketusta todellisuuden kanssa. Suomen maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikka perustuu pohjimmiltaan väärille oletuksille ja todellisuuden kieltämiselle. Siksi se on nykymuotoisena vaarallista tavallisille kansalaisille, etenkin kaikkein heikoimmille eli naisille, lapsille ja vanhuksille.

      Suomessa harjoitetun maahanmuuttopolitiikan seuraukset voivat pahimmillaan olla tuleville sukupolville katastrofaaliset. Tästä ei kuitenkaan puhuta julkisuudessa, koska unelmassa on mukavampi elää ja samalla todistaa kaikille omaa hyveellisyyttään. Riskeistä puhuvat ovat ikäviä ihmisiä ja mitä todennäköisimmin rasisteja.

      Virkistävän poikkeuksen tarjosi eläkkeelle jäänyt poliisiylijohtaja Mikko Paatero, joka varoitti turvapaikanhakijoiden järjestäytymisestä vastaanottokeskuksissa:

      ”Tietyn tyyppiset turvapaikanhakijat ovat alkaneet järjestäytyä vastaanottokeskuksissa. He ovat luoneet järjestelmiä, joiden johtajat pitävät kokonaisuuden tiukasti käsissään.”

      ”Silloin kun nämä henkilöt saavat kielteisen päätöksen ja häviävät vastaanottokeskuksista maan alle, tilanne on äärimmäisen arvaamaton.”

      Paatero tietää, että tulijoiden joukossa on runsaasti sotilaskoulutuksen saaneita ja niitä, jotka ovat kotimaassaan toimineet erilaisissa aseellisissa ryhmissä. Tällaista ainesta voidaan Paateron mukaan värvätä järjestäytyneen rikollisuuden pariin. Hän on myös sitä mieltä, että viranomaiset vaikenevat uhkakuvista ja antavat todellisuudesta siloitellun ja liian positiivisen kuvan.

      Paateron ulostulo ei saanut erityisen positiivista vastaanottoa valtamediassa, mikä tietysti oli täysin odotettavissa. Johtajankyvyistään julkisuudessa suitsutettu Sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg kielsi, että järjestäytymisestä olisi jotain merkkejä…”,

      Koko artikkeli: http://vasarahammer.blogspot.fi/2016/09/valheelle-rakennettu-ei-kesta.html

      Vasarahammer-blogissa on monia muitakin hyviä artikkeleita tästä rikollisten vallanpitäjiemme tukemasta tai vähintäänkin sallimasta elintaso- ja islamistiterroristi-”pakolaisten” maahantunkeutuja-invaasiosta.

      • ”VASEMMISTON OIKEISTOLAISET AISANKANNATTAJAT HALUAVAT KIELTÄÄ POLIITTISET OIKEUDET ”ÄÄRIOIKEISTOLTA

        Viime päivien lehtiä ja sähköistä mediaa seuraamalla saa kuvan, että koko Suomea uhkaisi äärioikealta tuleva poliittisen väkivallan hyökyaalto. Jonkinlaisen moralistisen hysterian merkit ovat ilmassa, joka on puolestaan luonut sopivan ilmapiirin harjoittaa pidäkkeetöntä poliittista vainoa. Eniten äänessä ovat olleet irtopisteitä keräävät poliitikot, jotka ovat nyt ärhäkkäästi kieltämässä pientä kansallissosialistista järjestöä, joka ei ole edes yhdistysrekisterissä.

        Kovinta ääntä on pitänyt kansansa sisäministerinä pettänyt nykyinen valtiovarainministeri Petteri Orpo, jota on haastatelu mm. Ylen juttuun Orpo kieltäisi väkivaltaiset äärijärjestöt – ”Olen syvästi huolissani Suomesta”. Jutussa jämäkkää auktoriteettiä teeskentelevä ministeri Orpo on tässä maassa viimeinen mies puhumaan rikollisista, sillä hänen päätöstensä vuoksi Suomeen päästettiin Dublin-sopimuksen vastaisesti 32 000 laitonta siirtolaista. Voi olla, että olemukseltaan ja puheiltaan lähinnä henkistä kääpiötä muistuttava Orpo teki päätöksensä EU:n Isojen poikien painostuksesta, mutta hänellä on edelleen nimellinen vastuu porttien avaamisesta islamilaisille sotureille.

        Aivan kuin viime syksyä ei olisi ollutkaan, tällä kansanvihollisella on röyhkeyttä käyttää keppihevosena Vastarintaliikettä, jonka kieltämisen vanavedessä voitaisiin paljon suuremmalta maahanmuuttokriitiseltä väestönosalta rajoittaa poliittisia oikeuksia. Vaarana on, että Orpon kaltaiset internationalistit käyttävät pientä natsijärjestöä tekosyynä, jonka ”uhkaan” vedoten kutistetaan poliittisia perusoikeuksia myös demokraattisilta ja väkivallattomilta kansallismielisiltä ryhmiltä. Tämän vuoksi on vastustettava näkyvästi kaikkia poliitikkojen kieltolakiehdotuksia, sillä niillä tullaan valmistamaan tie kohti poliittisesti korrektia totalitarismia.

        Samassa jutussa haastatellaan myös Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Anderssonia, joka puhuessaan äärijärjestöistä tarkoittaa vain äärioikeistoa. Anderssonin tiedetään sympatisoivan ruotsalaista äärivasemmistolaista väkivaltajärjestöä eikä hän ole koskaan tuominnut kotimaan anarkistien väkivaltaisia tempauksia. Siksi on hämmästyttävää, miten Andersson ja vihreät vetävät porvaripuolueita kuin pässiä narusta kun puheeksi tulee rasismi ja äärioikeisto. Puolueen kannatukseen nähden Vasemmistoliitolla (ja Vihreillä) on enemmän valtaa kuin pitäisi, mikä johtuu siitä, että ne pitkälti määrittelevät poliittisesti korrektit puitteet julkiselle keskustelulle. Punavihreiden pitkä marssi insitutuuioihin kuten valtamediaan, yliopistoon ja kirkkoon on alkanut tuotta tulosta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että punavihreiden utopiaan kuuluva monikultturismi ja valkoisten geneettisen itsesuojelun kieltäminen ovat julkisessa keskustelussa valtavirtaa ja niistä poikkeava puhe ”vihapuhetta” ja ”äärioikeistolaisuutta”.

        Keskustapuolue ja Kokoomus toimivatkin vasemmiston arvojen aisankannattajina (Amerikassa ”Cuckservatives”), sillä ne säikähtävät kaikkea mikä saattaisi yhdistää ne isänmaallisuuteen ja maahanmuuttokriittisyyteen, jotka vasemmisto on leimannut vähintään äärioikeistolaisuudeksi. Tämä selittää pitkälti sen, miksi porvaripuolueet tuomitsevat niin jyrkästi koko kansallismielisen opposition.”

        http://ylewatch.blogspot.fi/2016/09/vasemmiston-oikeistolaiset.html

  11. No niin täällä taas!

    Totta puhut Hunter, media on vääristellyt tätä tapausta törkeällä tavalla!

    Eikös tuo kaveri mennyt itse ensiksi riitaa haastamaan, siis syljeskelemään ja muulla tavalla provosoimaan.

    Tämän jälkeen käsittääkseni häntä tuupattiin jonka johdosta kaatui ja löi päänsä.

    Miksi hänet päästettiin sairaalasta kotiin, eikö hänen päätään kunnolla tutkittu?

    Jos näin on niin syy kuolemaan on sairaalan hoitovirheen.

  12. Hyvää tekstiä täälläkin … pieni näyte

    ”—Onko sinullakin juureton olo? Luultavasti. Se johtuu siitä, että saat globalisaatio-agendan mukaista ”juurihoitoa” päivittäin, eli juuresi halutaankin poistaa. Sinulla on arvoa ainoastaan tuotantoeläimenä tai korvamerkittynä kuluttaja-nautana, jonka arvo määrittyy kyvyssä haaskata elinympäristön hupenevia resursseja, tai kyvystäsi vallata niistä muita suurempi osuus. Jos harhaudut laumasta, sinut jäljitetään nautarekisteristä ja inkvisiittorit palauttavat sinut ruotuun uskonpuhdistuksen kera.
    —”Viralliseksi” mielipiteeksi näyttää muodostuneen, että kulttuurievoluutioon liittyvä jaottelu on vähintäänkin vanhanaikaista, ellei suorastaan rikollista natsismia tai rasismia. Kansallismielisyys on kenties kammottavin asia maan päällä, ellei kyse ole urheilusta. Silloin kaikki on sallittua, koska meidän tulee verissä päin kilpailla toisiamme vastaan, eikä urheilua parempaa esikuvaa olekaan. Se on muun massaviihteen ohella ainoa asia, mikä estää meitä kiinnittämästä huomiota vääriin profeettoihin. He tajunnevat itsekin, että tulisivat hetkessä lynkatuiksi vallankumoustyyliin, kulloinkin parhaalla käytettävissä olevalla välineistöllä, mikäli naudat kiinnostuisivat omasta tulevaisuudestaan edes hitusen.”
    http://iitimo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/223006-ei-kukaan-ei-mistaan

    • Isosaaren artikkeli on kokonaisuudessaankin lukemisen arvoinen sisältäen monia hyviä lausahduksia. Isosaari näkee hyvin sen valeen verhon läpi, jota rikolliset vallanpitäjämme ylläpitävät heitä tukevan mainstream- eli propagandamedian avulla, apureinaan ennenkaikkea vihertaistolaiset kulttuurimarxisti-toimittajat, jotka ovat onnistuneet loistavasti jo vuosikymmeniä kestäneessä yhteiskuntamme mädätysprojektissaan – kommunistisen Frankfurt-koulukunnan kehittämien suuntaviivojen mukaan ( ”Frankfurtin koulukunta: salaliitto rappioon”, http://isovimma.blogspot.fi/2011/02/frankfurtin-koulukunta-salaliitto.html).

      • Taas erinomainen artikkeli Ylewatch’ilta: ”RASISMI EI OLE SUOMEN LAISSA RIKOS, VAIKKA PRESIDENTTI JA PROFESSORI NIIN VÄITTÄVÄTKIN”, http://ylewatch.blogspot.fi/2016/09/rasismi-ei-ole-suomen-laissa-rikos.html

        Siinä sanotaan mm. seuraavaa:

        ”Juristina presidentin pitäisi tietää rasismi-asia tarkemmin, mutta hän ei ole ainoa juridiikan ammattilainen, joka valehtelee päin naamaa. Selkeän kulttuurimarxilainen rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio toistaa saman pelokkaiden alamaistenkin keskuudessa elävän myytin Ylen haastattelussa Rikosoikeuden professori: Järjestäytynyt rasismi saatava rikoslaissa esille. Nuotion valehtelua voi pitää erityisen härskinä, sillä hän ei sano suoraan missä rasismi on määritelty rikokseksi. Rikoslaista sellaista ei ainakaan löydy.
        Nuotio puolestaan muistuttaa, että kysymys on yhteiskunnan yhteisistä arvoista – rasismi on jo määritelty rikokseksi.
        Punaisen yliopiston kulttuurimarxilaisissa piireissä kansan enemmistön maahantunkeutumisvastaisuutta varmaan pidetään rasismina ja siten myös rikoksena. Heidän kannaltaan on valitettavaa, ettei sopivan venyvä ja neuvostoliittomaisen epämääräinen käsite rasismi ole mielipiteenä kirjattu vielä lakikirjaan.

        Tällä hetkellä suomalaiset elävät todellisia vaaran hetkiä, sillä ilmaisuvapautta halveksuvat voimat ovat kovin toivorikkaita uuden lakiehdotuksen ja Asema-aukion varjolla tapahtuneen poliittisen lynkkausmielialan suhteen. Punavihreille ja Demlan kansanvihollisille ei nimittäin enää riitä laissa määritelty pykälä kansanryhmän vastaisesta kiihotuksesta, vaikka sitäkin on voitu jo nyt käyttää poliittisten toisinajattelijoiden mielivaltaiseen tuomitsemiseen. Tilannetta pahentaa se, että porvaripuolueiden aisankannattajat ja Persujen kosher-konservatiivit nyökyttelevät myöntävästi tälle totalitaristisille lakiehdotukselle vain siksi, etteivät tulisi leimatuksi ”rasisteiksi” median, akatemian ja punavihreiden silmissä – kansan mielipiteestä he eivät tässä kysymyksessä välitä.

        Vihreiden nuorten lakiehdotuksesta kirjoitti osuvasti Tapio Linna verkkosivullaan. Jutussaan Vihreiden nuorten aloite rasististen järjestöjen kiellosta on kuin suoraan 1970-luvulta, Linna osoittaa, että vasemmiston yritys kaventaa poliittisten vastustajien sanavapautta ja toimintavapautta vaatimalla neuvostovastaisuuden kriminalisoimista ei eroa mitenkään nykyvihreiden pehmeän totalitarismin tavoitteista:..”

        Artikkeli kannattaa kokonaankin lukea!

    • Tulin lukeneeksi erään toisenkin Isosaaren artikkelin, viime huhtikuulta ”Alexilla taas 10 ja 90 sekaisin?”, http://iitimo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/216082-alexilla-taas-10-ja-90-sekaisin

      Siinä erityisesti seuraava kommentti on mielestäni hyvin osuva ja RIKOLLISTEN VALLANPITÄJIEN hallitsemaa EU-Suomea kuvaava:

      ”Hilkka Laikko 30.4.2016 06:59

      Nappaan kopin tuosta hallintarekisteristä, jota ei suinkaan ajatuksena ole kuopattu. Nordean veroparatiisiasiakkaat tulivat ilmi hieman liian aikaisin – onneksi. Jos katsotaan tämän maan kehitystä sitten 90-luvun -jälki on karmivaa:

      – KANSALLISOMAISUUTTA myydään surutta ulkomaisille pääomapiireille: Yksi hyvä esimerkki on kaivostoiminta, joissa ulkomaalaiset suuryhtiöt voivat GTK:n tutkimuksia ilmaiseksi hyödyntämällä vallata kaivoksia Suomesta. Vielä 1980 Outukumpu omisti suurimman osan kaivoksista Suomessa Nyt kaivokset on lähes täysin myyty ulkomaisille yhtiöille ja kaivosmiehetkin tulevat yleensä ulkomailta. Me emme edes osaa hyödyntää valtavaa Geologisentutkimuskeskuksen keräämään arvokasta tietoa esiintymistä – vaan annamme sen ilmaiseksi ulkolaisten suuryritysten käyttöön.
      Arvokkaat mineraalivarat valuvat ulkomaille ja meille sekä jälkipolville jäävät jäljelle ympäristötuhot, jotka tuhoavat alueen luonnon arvokkailta matkailualueilta. Suomi on Pohjolan Kongo.

      – TERVEYSPALVELUMME ovat lähes täysin jo veroparatiisiyhtiöiden hallussa.Terveystalo, Esperit, Mehiläinen, Orlando, Attendo jne jne. Vanhuksiemme, lastemme ja sairaiden hoito on ulkoitettu Jerseyn tai Cayman saarille. Valtavaa voittoa tuottavat yritykset vievät rahat pois Suomesta ja julkinen terveydenhuolto on alasajovaiheessa. Köyhän on kohta mahdoton saada hoitoa, koska julkiseen et pääse ja yksityiseen eivät rahat riitä. Tämä koskee noin 2 miljoonaa kansalaistamme -vähintään.

      – PERINTÄTOIMI on yksi uskomattomin, jossa mm. kunnat, kaupungit ja pankit ovat siirtäneet perinnän veroparatiisi yhtiö Lindorffille. Eikö todellakaan kukaan ole käsittänyt, että tätä kautta kuntien ja kaupungien alueella ostovoima pienenee jatkuvasti kiihtyvällä vauhdilla, koska esim. pienen terveyskeskusmaksun perintäkulut ja korot vievät ne rahat pois paikkakunnalta veroparatiisiin…puhumattakaan tilanteista, joissa em. firma perii lehtilaskuja 10,44 euroa vuodelta 1991 ja laskun summa on useita satoja euroja.

      KUKA MEITÄ VEDÄTTÄÄ? KETKÄ OVAT TÄMÄN TAKANA JA KETKÄ HYÖTYVÄT MAAMME RYÖSTÖSTÄ?

      Claes Andersson totesi: ”Markkinavoimat – haluaisin saada heidän puhelinnumeronsa. Näyttää todella, että haamuporukka johtaa meidät tuhoon, jos me emme viimeistään nyt sano – ei, me emme hyväksy maamme ryöstöä.”

    • Mediahiljaisuudessa toimiminenhan on vuosikymmeniä ollut Suomessa valtaapitävien rikollisten taktiikka heitä tai heidän klikkiään hyödyttävien lakiesitysten saamisessa läpi!

      • Joo ja siihen tarvitaan myös hiljaista mediaa. Tai ei niin hiljaistakaan, vaan semmosta joka julkaisee hömppää asian sijaan ja sitähän meillä riittää. Bonnier taisi vipata just satamiljoonaa Käteisen investointi- ja kehittämisrahastosta. Meinaavat vissiin pistää hömppää eetterin täyteen.

        • Mielenkiintoinen palanen Bonnierin historiaa:

          ”Bonnier ville sälja koncernen till Hitler år 1940

          Sveriges ledande Kreugerforskare Nikola Majstrovic har kommit ut med en ny bok: MAKTEN PRESSEN och DET FRIA ORDET. Kärnan i boken är striden mellan Bonnierfamiljen och Torsten Kreuger under 1950-talet om Kreugers avslöjanden, att Bonnier hösten 1940 ville sälja hela sin koncern till Hitler för 6 miljoner dollar och sedan fly till USA. Bonnier förnekade detta under användandet av kriminella metoder, men misslyckades i slutändan. Boken är ett mycket viktigt presshistoriskt dokument.”

          http://www.vaken.se/bonnier-ville-salja-koncernen-till-hitler-1940/

          • Aatu taisi etsiä maailmalta valmista propagandakoneistoa, mutta päätti luottaa omaansa. Taisi olla parempi valinta. Nyt on MTV (Bonnier, ei siis musiikki tv) tulossa valtion sosialiluukullekin. Mainostulojen ehtyessä ja jakautuessa ostovoiman puutteeseen on kokkarit perustaneet työryhmän jota johtaa edustaja Harkimo. Meininki on vääntää mainosteeveekin ”julkiseksi palveluksi” ja näin osalliseksi valtion tukeen. Ilman valtion tukea toimivat Suomessa enää seksin ja viinan salakauppiaat. Politiikassa tätä kutsutaan ”markkinataloudeksi”.

  13. Bilderberg-Niinistö paljastaa todelliset karvansa viimeistään nyt:
    ”Presidentti Niinistö YK:lle: kansallismielisyys on tuhoisa aate, joka täytyy pysäyttää!”,
    http://magneettimedia.com/presidentti-niinisto-yklle-kansallismielisyys-on-tuhoisa-aate-joka-taytyy-pysayttaa

    Enpä keksi enää sanoja kuvaamaan, miltä tuntuu.

    Bilderbergejä tutkineen Daniel Estulinin mukaan bilderbergeillä on lopullisena päämääränä Uusi Maailmanjärjestys,
    koko maailman alistaminen yhden hallinnon alaisuuteen. Tässä uuden maailmanjärjestyksen hirmuvallassa ei ole keskiluokkaa, vaan vain eliitti ja sitä kuuliaisesti palvelevat köyhät alamaiset, joiden elämä
    on läpikotaisin kontrolloitua huipputeknologian valvomassa poliisivaltiossa.

    Tämä Uusi Maailmanjärjestys, New World Order (NWO) tarkoittaa siis maailmaa, jossa on yksi valuutta, yksi armeija, yksi pankki ja yksi talousalue. Tarkoituksena on keskittää poliittinen, taloudellinen, intellektuaalinen ja uskonnollinen valta yhden maailmanhallinnon alle.
    Siirtyminen toteutetaan asteittain yhdistämällä pieniä alueita suuremmaksi, kuten Euroopan valtiot EUROOPAN UNIONIKSI, USA, Kanada ja Meksiko Pohjois-Amerikan unioniksi ja Aasian maat Aasian unioniksi.
    Euroopan unionin valmistelu laitettiin alulle 50-luvun Bilderberg-kokouksissa. Lord Rothschild ja Laurence Rockefeller valitsivat 100 vaikutusvaltaisinta elitistiä integroimaan Euroopan – ei suinkaan muodostaakseen mielekkäämmän tulevaisuuden tavalliselle kansalaiselle, vaan tehokkaammin toimivan valvontakoneiston ja kaiken alistamisen
    talouden ylivallalle.

    Bilderberg-agendaan kuuluu em. päämäärään pääsemiseksi mm. KANSALLISVALTIOIDEN TUHOAMINEN.

    S.Niinistöhän on osallistunut Bilderberg-kokoukseen ja on julkisesti maininnut Uuden Maailmanjärjestyksen olevan tulevaisuutta.

  14. Magneettimedia otsikoi 21.9.2016:
    ”Presidentti Niinistö YK:lle: kansallismielisyys on tuhoisa aate, joka täytyy pysäyttää!”

    Bilderbergeistä kirjan julkaisseen Daniel Estulinin mukaan näillä on lopullisena päämääränä Uusi Maailmanjärjestys,
    koko maailman alistaminen yhden hallinnon alaisuuteen. Tässä uuden maailmanjärjestyksen hirmuvallassa ei ole keskiluokkaa, vaan vain eliitti ja sitä kuuliaisesti palvelevat köyhät alamaiset, joiden elämä on läpikotaisin kontrolloitua huipputeknologian valvomassa poliisivaltiossa.
    Siirtyminen toteutetaan asteittain yhdistämällä pieniä alueita suuremmaksi, kuten Euroopan valtiot EUROOPAN UNIONIKSI USA, Kanada ja Meksiko Pohjois-Amerikan unioniksi ja Aasian maat Aasian unioniksi.
    Euroopan unionin valmistelu laitettiin alulle 50-luvun Bilderberg-kokouksissa. Lord Rothschild ja Laurence
    Rockefeller valitsivat 100 vaikutusvaltaisinta elitistiä integroimaan Euroopan – ei suinkaan muodostaakseen mielekkäämmän tulevaisuuden tavalliselle kansalaiselle, vaan tehokkaammin toimivan valvontakoneiston ja kaiken alistamisen talouden ylivallalle.

    Seuraavassa videopätkässä S.Niinistö puhuu tämän vuosisadan alkupuolesta uuden maailmanjärjestyksen aikana:
    https://www.youtube.com/watch?v=nSM_87DEPUk

    S.Niinistö on osallistunut myös Bilderberg-kokoukseen:
    ”Ahtisaari, Wahlroos, Niinistö… Nämä suomalaiset ovat osallistuneet Bilderberg-kokouksiin”,
    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012060215660719_uu.shtml

    Yhden maailmanhallinon päämäärään pääsemiseksi bilderbergien agendaan kuuluu mm. KANSALLISVALTIOIDEN TUHOAMINEN.

    Tämä kansallisvaltioden ja kansojen tuhoaminenhan oli johtavana ajatuksena jo Euroopan Unionin AATTEELLISENA ISÄNÄ pidetyllä ERITTÄIN RASISTISELLA Coudenhove-Kalergilla:
    ”Kreivi Kalergin suunnitelma eurooppalaisten tuhoamiseksi”, http://tappis.0catch.com/Kalergi_suunnitelma_eurooppalaisten_tuhoamiseksi.htm

    Kuinkahan suuri osa suomalaisista olisi äänestänyt Niinistön puolesta presidentinvaaleissa, jos he olisivat tienneet Niinistön kannattavan suomalaisen kansallisvaltiomme ja kansamme tuhoamista afrikkalaisten elintasopakolaisten ja islamistiterroristien maahantunkeutumis-vyöryn alle – hänen ja hänen ylikansallisten takapirujensa Uuden Maailmanjärjestyksen toteuttamiseksi?

  15. Taas erinomainen artikkeli Ylewatchilta:

    ”KORRUPTOITUNEIDEN POLIITIKKOJEN, MEDIAN, JA AKATEMIAN SOTA OMAA KANSAA VASTAAN”,
    http://ylewatch.blogspot.fi/2016/09/korruptoituneen-median-poliitikkojen-ja.html

    Erityisesti artikkelin loppuosassa on hyvä lausuma:

    ”Kaiken karvaisten asiantuntijoiden ja kukkahattu-poliitikkojen on mahdotonta ymmärtää, että verkossa lähinnä vain eliittiä pelottava vihapuhe johtuu hallituksen ilman kansan hyväksyntää harjoittamasta ulkomaalais- ja pakolaispolitiikasta. Kun etsitään syitä yhteiskuntarauhan rikkoutumiseen, ei pitäisi katsoa Vastarintaliikkeeseen, sillä he ovat vain ongelman oire, vierasta bakteeria vastaan taisteleva antibiootti. Todellisia rikollisia ovat sellaiset ääriliikkeet kuten Kokoomus, RKP, Vihreät, SDP, Keskusta, Kristillisdemokraatit, Perussuomalaiset, ja Vasemmistoliitto. Vaadimme niiden välitöntä kieltämistä Suomen kansalle vaarallisina rikollisliigoina.”

  16. Pienten askelten taktiikalla, ihmisten huomaamatta kohti täydellistä diktatuuria:

    ”Håll inte tyst när EU tar bort våra medborgerliga rättigheter
    EU har bildat en allians med Facebook, Twitter, Youtube och Microsoft för att blockera innehåll på Internet som syftar till att radikalisera människor – och hatpropaganda. Det kallas den gemensamma hänvisningsplattformen .
    Detta är, per definition, om att begränsa yttrandefriheten. Som sådan, kranar detta i demokratiska kärnfrågorna…”,

    Koko artikkeli: http://www.bakom-kulisserna.biz/news/hall-inte-tyst-nar-eu-tar-bort-vara-medborgerliga-rattigheter/
    Englanniksi: https://hax.5july.org/2016/09/23/dont-stay-silent-when-the-eu-take-our-civil-rights-away/

    • För att göra saken ännu värre, verkar kommissionen vara ovilliga att ge information om den rättsliga grunden för den gemensamma hänvisningsplattformen.
      Detta är inte hur man genomför saker i ett demokratiskt samhälle.
      Tyvärr är detta typiskt för hur EU apparaten fungerar. Demokratiska principer och grundläggande värden avfärdas. Rättsstatsprincipen beaktas. Mänskliga och medborgerliga rättigheter ignoreras.

      EU kulkee kohti poliisivaltiota kovaa vauhtia Amerikan malliin. Se onkin ainoa mahdollisuus kun ihmisiä heidän tahdostaan riippumatta halutaan pakottaa yhteen muottiin, yhteiseen velkaorjuuteen ja hikipajaan. Eihän kukaan sellaiseen orjuuteen ole halukas omasta tahdostaan.
      Nähtäväksi jää kuinka pitkälle turrutettu kansa lopulta antaa taluttaa itsensä kohti tyranniaa ennen kuin herää kapinaan.

      • Asiaa pahentaa se, että myös meidän rikolliset vallanpitäjämme pyrkivät diktatuureille ominaiseen sananvapauden rajoittamiseen, esim. ks. Nwoblogistin artikkelia 27.9.2016:
        ”Poliisi päätti hake Ilja Janitskia vangittavaksi”

        Mvlehti kun on ehkä paras näiden monin tavoin rikollisen ja varsinkin SUOMALAISVASTAISEN politiikan paljastaja.

        • MV-lehden päätoimittaja Ilja Janitskin poliittisen vainon kohteena!
          Espanjalaisen julkaisun Espanjassa viisi vuotta asunutta päätoimittajaa vainotaan koko Suomen valtakoneiston voimalla – tekaistuin syin!
          Tänään Suomen lehdistö julkaisi repäiseviä otsikoita siitä, kuinka Helsingin poliisilaitos on vaatinut nettijulkaisu MV-lehden päätoimittajaa Ilja Janitskinia vangittavaksi oikeudessa perjantaina.

          http://mvlehti.net/2016/09/27/mv-lehden-paatoimittaja-ilja-janitskin-poliittisen-vainon-kohteena/

          • Neuvosto-Virossa eläneet olivat oppineet, millaista ”totuutta” (Moskovan) Pravda heille suolsi.
            Kun heitä Viron vapautumiseen jälkeen muutti Suomeen, monet heistä ihmettelivät kuinka suomalaiset näyttävät uskovan lähes kaiken mitä sanomalehdet kirjoittavat.
            Internetin sensuroimattoman, todellisen vaihtoehtomedian ja varsinkin Mvlehden ansiosta sadattuhannet suomalaiset ovat saaneet tietää millaista ”totuutta” sensuroiva/salaileva, vääristelevä ja valehteleva valtamedia – varsinkin Bilderberg-Erkon BRYSSELIN PRAVDA – heille tarjoaa.
            Näinollen ei ole lainkaan ihmettelemistä, että rikolliset vallanpitäjämme ja heitä sylikoirana palveleva valheellinen valtamedia yrittävät eliminoida ehkä tärkeimmän yksittäisen heidän päivänvaloa kestämättömän toimintansa paljastajan.

  17. Mitenkäs sen erään kreikkalaisen ex-valtiovarainministerin suunnitelmille EU:n uudistamisesta kävi…?

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here