Jo viisi vuotta kestäneen Syyrian sodan myötä Syrian Observatory for Human Rights (SOHR) on tullut nimenä tutuksi varmasti monelle uutisia vähemmänkin seuraavalle. SOHR:ia ovat lainanneet monet suuret kansainväliset mediayhtiöt kuten AFP, Reuters, CNN, BBC, Al-Jazeera English sekä ihmisoikeusjärjestö Amnesty International. Suurten kansainvälisten mediayhtiöiden vanavedessä SOHR on ollut myös yksi suomalaismedian merkittävistä Syyrian sodan tietolähteistä. Tähän mennessä kotimainen Yle on viitannut järjestöön ”Syyrian sotaa seuraavana järjestönä”, mutta myös ”syyrialaisena oppositiojärjestönä” ja ”kapinallisia lähellä olevana ihmisoikeusjärjestönä”.
On sanomattakin selvää, että laaja näkyvyys ja vakiintunut asema kansainvälisessä mediassa on tuonut SOHR:ille myös vaikutusvaltaa. Ympäri maailmaa miljoonien ihmisten käsitys Syyrian sodan tapahtumista ja luonteesta perustuu osittain median välittämiin SOHR:in tietoihin. Vahva asema lukuisia eri intressejä sisältävän konfliktin tietolähteenä herättää mediakriittisessä lukijassa väistämättä kysymyksiä, kuten ketä tai mitä tämä paljon lainattu järjestö edustaa.
SOHR on käytännössä yhden miehen, Coventryssa Isossa-Britanniassa asuvan Rami Abdulrahmanin ylläpitämä järjestö. Abdulrahman on kuitenkin vain pseudonyymi, koska henkilön oikea nimi on Ossama Suleiman. Tämän hän todisti jo syksyllä 2011 esittämällä passinsa tv-kanava al-Hiwarin haastattelussa. Samassa yhteydessä Suleiman kertoi liittyneensä Syyrian armeijan 11. divisioonaan 1990-luvulla ja perustaneensa myöhemmin SOHR:in ”merkittävän” syyrialaistoisinajattelijan vaimon kanssa. Suleimanin mukaan pseudonyymin käytössä ei ole mitään ihmeellistä, vaan se on yleistä poliittisten johtajien keskuudessa. Hän on kertonut olevansa pitkäaikainen Syyrian oppositioaktivisti ja organisoineensa mielenosoituksia Syyrian Lontoon suurlähetystön eteen.
Suleiman elää Isossa-Britanniassa maanpaossa. Joulukuussa 2011 hän totesi Reutersille: ”Saavuin Britanniaan sama päivänä kun Hazef al-Assad kuoli ja palaan [takaisin] kun Bashar al-Assad on lähtenyt.” Hafez al-Assad kuoli vuonna 2000 eli Suleiman ei ole käynyt Syyriassa yli 15 vuoteen. Samalla hän vakuutti, ettei vastaanota minkäänlaista rahoitusta vaan ylläpitää järjestöään vapaaehtoisesti. Suleiman kertoi myös libanonilaiselle al-Akhbar-uutissivustolle toimivansa vapaaehtoisesti omilla rahoillaan. Hän kiisti väitteet Persianlahdelta tulleesta rahoituksesta ja sanoi kieltäytyneensä Yhdysvalloista ja arabimaista tarjotusta tuesta.
Pari vuotta myöhemmin Suleiman kertoi The New York Timesille kattavansa SOHR:in toimintakuluja kahden omistamansa vaateliikkeen tuloilla sekä Euroopan unionilta ja yhdeltä Euroopan maalta saamillaan ”pienillä avustuksilla”. Hän ei suostunut nimeämään kyseistä Euroopan maata.
Vaikka Suleiman ei suostunut nimeämään yksittäistä rahoittajamaataan, on syytä epäillä, että kyseessä on Iso-Britannia. Miksi? CNN uutisoi marraskuussa 2011 otsikolla ”Britannian ulkoministeri tapasi Syyrian oppositiota”. Kuvatekstissä kerrotaan Britannian silloisen ulkoministerin William Haguen tavanneen ”Syyrian oppositiota”. Haguen lisäksi kuvassa on kaksi henkilöä, joista toinen on Ossama Suleiman. Haguen mukaan tapaamisessa oli edustettuina kaksi eri oppositioryhmää: Syrian National Council (SNC) ja National Coordination Body (NCB).
Tapaamisen yhteydessä Hague totesi ”Lontoon pyrkivän kasvattamaan painetta Assadin hallintoa vastaan, joka oli jo kauan sitten menettänyt legitimiteettinsä maailman silmissä”. Presidentti Assadin tuli myös tietää, että ”muu maailma neuvottelee Syyrian opposition kanssa ja me kaipaamme Syyrialle toisenlaista tulevaisuutta”.
Kahden ulkoisen oppositioryhmän valtapeli
Libanonilainen Al-Akhbar käsitteli Ossama Suleimanin ja Mousab Azzawi -nimisen oppositiohahmon keskinäistä kilpailua syksyllä 2011. Näiden verkkosivustot kilpailivat Syyrian konfliktin tiedottamisesta. Suleimanin arabiankielinen sivusto oli tuolloin, ja on edelleen, www.syriahr.com ja Azzawin puolestaan www.syriahr.org, joka ei ole enää käytössä. Azzawin taustaryhmään kuuluneet kiistivät Suleimanin olleen mukana perustamassa SOHR:ia ja sanoivat hänen olleen ainoastaan vapaaehtoinen avustaja. He väittivät Suleimanin kaapanneen SOHR-sivuston käyttöönsä syksyllä 2011. Tosin perusteet heidän väitteelleen ovat epämääräiset.
Azzawi julkaisi myös Suleimania koskevan mustamaalauskirjeen, jossa hän kertoi, että Suleimanin koulutustaso on vaatimaton ja hänen pääasiallinen ammattinsa on lautasantennien asentaminen. Mustamaalaamisen ohella Azzawi yhdisti Suleimanin myös presidentti Bashar al-Assadin maanpaossa asuvaan setään Rifaat al-Assadiin. Azzawi itse kertoi al-Akhbarille olevansa patologian asiantuntija ja luennoivansa kahdessa eri yliopistossa, joita hän ei kuitenkaan suostunut nimeämään.
Sekä Suleiman että Azzawi vakuuttivat, etteivät poliittiset näkemykset vaikuta heidän [tiedotus]työhönsä. Al-Hiwarin haastattelussa Suleiman kertoi, ettei SOHR ole sidoksissa mihinkään poliittiseen ryhmään, mikä todetaan edelleen järjestön kotisivuilla. NCB-oppositioryhmän edustaja Haytham al-Manna kuitenkin väitti Suleimanin kuuluvan hänen kanssaan samaan oppositioon. Hän kertoi Suleimanin ja NCB:n välien olevan lämpimät. Al-Manna kertoi Suleimanin perustaneen SOHR:in.
Azzawin ja Suleimanin erimielisyydet liittyivät todennäköisimmin SNC:n ja NCB:n välirikkoon loppuvuodesta 2011. SNC:ssä puhuttiin avoimesti Naton mandaatilla tapahtuvan ulkoisen intervention puolesta, kun NCB:ssä tätä puolestaan vastustettiin, kuten konfliktin militarisoimista yleensäkin. Suleimanin mukaan oppositio julisti häntä vastaan sodan, koska hän vastusti Naton väliintuloa ja uutisoi myös kuolleista Syyrian armeijan sotilaista. ”Haluan demokratiaa, en tuhota maatani”, kertoi Suleiman al-Akhbarille. Azzawi puolestaan kertoi CNN:lle toivovansa Syyriaan ”Libya-tyylistä skenaariota”.
KommenttiSOHR:in käyttö yleisesti hyväksyttynä ja kyseenalaistamattomana Syyrian sodan tietolähteenä herättää kysymyksiä muun muassa journalismin näkökulmasta. Tiedetään hyvin, että Syyrian sotaan sisältyy maan sisäisiä, alueellisia ja suurvaltapoliittisia intressejä. Kuten konflikteissa yleensä, sen eri osapuolet pyrkivät tuomaan esiin omia tavoitteitaan tukevaa tietoa. Edellä käsitellystä ilmenee, että SOHR on todennäköisesti edelleen osa Syyrian hallituksen vastaista ulkoista oppositiota. Suleimanin mukaan järjestö on saanut rahoitusta EU:lta ja ”eräältä” Euroopan maalta, mahdollisesti Isolta-Britannialta, joka taas on usean muun Euroopan maan ohella avoimesti vaatinut presidentti Assadin syrjäyttämistä ja tarjonnut miljoonia Syyriassa toimiville oppositioryhmille. Mainittakoon, että Ylen uutisissa SOHR:ia kutsuttiin syyskuun 21. ja 22. päivä ”syyrialaiseksi oppositiojärjestöksi”. On syytä epäillä, että Suleimanin johtamalla SOHR:illa on tiedonvälityksen ohella myös poliittisia tavoitteita. Siksi on kysyttävä, kuinka puolueettomana tai luotettavana Syyrian sodan tietolähteenä SOHR:ia voidaan todellisuudessa pitää. Onko mahdolliset ongelmat tuotu suomalaismediassa riittävän selvästi lukijayleisön tietoon? Journalistin ohjeiden kohdassa 12 todetaan: ”Tietolähteisiin on suhtauduttava kriittisesti. Erityisen tärkeää se on kiistanalaisissa asioissa, koska tietolähteellä voi olla hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus.” Syyrian sodasta tiedottaminen on kiistanalaista jo siksi, että siihen liittyy paljon ristiriitaisia intressejä. Onko suomalainen media suhtautunut SOHR:iin tietolähteenä riittävän kriittisesti? Onko järjestön taustat tietäen mahdollista, että sen toiminnalla olisi hyötymis- tai vahingoittamistarkoituksia? |
Lähteet
Elbagi, Nima | CNN (21.11.2011): British foreign secretary meets Syrian opposition. http://edition.cnn.com/2011/11/21/world/europe/uk-syria-opposition/
MacFarquhar, Neil | The New York Times (9.4.2013): A Very Busy Man Behind the Syrian Civil War’s Casualty Count. http://www.nytimes.com/2013/04/10/world/middleeast/the-man-behind-the-casualty-figures-in-syria.html?_r=0
Winstansley, Asa | Al-Akhbar (26.1.2012): The Syrian Observatory: The Inside Story. http://english.al-akhbar.com/node/3701
Abbas, Mohammed | Reuters (8.12.2011): Coventry – an unlikely home to prominent Syria activist. http://uk.reuters.com/article/uk-britain-syria-idUKTRE7B71XG20111208
Skelton, Charlie | The Guardian (12.7.2012): The Syrian opposition: who’s doing the talking?. https://www.theguardian.com/commentisfree/2012/jul/12/syrian-opposition-doing-the-talking
Wallius, Anniina | Yle (21.9.2016): Ilmaisku tappoi auttajia Aleppon lähellä. http://yle.fi/uutiset/3-9181549
Pye, Minna | Yle (22.9.2016): Nääntyvää Aleppoa pommitettu rajusti. http://yle.fi/uutiset/3-9184771
Kokkonen, Yrjö | Yle (13.9.2016): Uusi arvio Syyrian sodassa kuolleista: 430 000. http://yle.fi/uutiset/3-9163691
Onko kyseessä järjestö?
Haastattelussa tämä Suleiman on kertonut tietolähteikseen yksittäiset, osittain Syyriassa toimivat tai elävät lähteet.
Hiukan ihmetyttää tämä Suleimanin ”arvoituksellisuus”.
Jos mies asuu Lontoossa, luulisi olevan melko yksinkertaista selvittää hänen puuhailunsa siellä.
Niinpä. Eikä ihan vähääkään ihmetytä. Väkisin tulee mieleen että tässäkin on CIA ja kumpp- asialla. Niinhän näissä Lähi-idän asioissa tuppaa olemaan lähes kaikissa laita kun tarkemmin tutkitaan.
Onko joku oikeasti huomannut Suomalaisessa mediakentässä kriittisyyttä EU:n/NATO:n ”virallisia totuuksia” ja ”yhteisesti hyväksyttyjä” suuria linjoja kohtaan? SOHR on kyseenalaistettu huomattavassa osassa valtamedian ulkopuolista kansainvälistä mediakenttää ja kenties syystäkin.
Eskaloituuko Lähi-idän kriisi tai USA-koaliition luoma ja ylläpitämä sota kansan valitsemaa presidentti Assadia vastaan isommaksi sodaksi ? Merkkejä siihen suuntaan on ilmassa.
Nach gescheitertem Friedensprozess: Eskaliert der Syrien-Krieg? — epäonnistuneiden rauhanneuvottelujen jälkeen USA:n sanouduttua odotetusti irti rauhan pyrkimyksistä Syyrian sota vaarassa eskaloitua USA:n ja venäjän väliseksi yhteenotoksi?
Nachdem die USA die Gespräche mit Russland zur Befriedung des Krieges in Syrien aufgekündigt haben, wächst die Sorge, Washington könnte nun direkt syrische Regierungstruppen angreifen.
Die Spannungen zwischen Russland und den USA würden sich dadurch verstärken und könnten zu einem offenen Konflikt führen. RT-Reporterin Gayane Chichakyan hat die aktuelle Lage analysiert und Stimmen eingefangen.
https://deutsch.rt.com/international/41593-nach-gescheitertem-friedensprozess-eskaliert-syrien/
Washington ist verwirrt: Wozu braucht Moskau S-300-Flugabwehrraketensysteme in Syrien? — Washington vauhkona … mihin Syyria tarvitsee venäläisiä S-300 ilmatorjunta ohjuksia ? Moskova ihmettelee moista huolestumista. (Taitavat nuo modernit ja tarkat ohjukset olla aika vakava jarru pommituksille… entä mitähän SOHR niistä tiedottaa ?)
Die Stationierung russischer S-300-Flugabwehrraketenkomplexe in Syrien hat die USA verblüfft. Während das Weiße Haus und das Pentagon mit großer Sorge nach der Zweckmäßigkeit der Systeme fragen, zeigt sich die russische Militärbehörde über die Verwirrung im Westen erstaunt.
Tämä artikkeli tuo esiin olennaisen: kaikki mitä kansainvälinen geopolitiikka/massamedia pitää sisällään on tarkasti organisoitua teatteria ja huijausta.
Sotia/terroristi-iskuja organisoi maailmanlaajuisesti sama pyramidin päällä istuva ”ydin-eliitti”, joka omistaa ihmisoikeuksia puolustavat kansainväliset organisaatiot (valeoppositio). Koska näin on, jokainen voi mielessään miettiä sitä, mitä tahoa ”itsenäisten” kansallisvaltioiden CIAn agentteina toimivat suojelupoliisit edustavat. Suojelupoliisithan – kuten CIA ja MOSSAD – taistelevat kansainvälistä rikollisuutta vastaan, eikö totta? Edelliseen pohjautuen on sangen omituista se, että jihadisteja/huumeita virtaa Eurooppaan tasaisen tappavaan tahtiin järjestäytyneistä pedofiili-renkaista puhumattakaan, eli ovatko kansallisvaltioiden suojelupoliisit kansojen turva vai surma?
Erittäin hyvä artikkeli Syyrian tuhosta ja koko maailman tilanteesta jota Lännen propagandamedia ei meille kerro — Washington ei suostu rauhaan, vain koko maailma kelpaa ja sen kaappaamisessa omiin käsiin kaikki raakalaismaiset keinotkin ovat luvallisia ja sallittuja:
War Propaganda: Syria’s Destruction by the Lies of the Western Media. “Washington will Never let Go, Their Target is World Hegemony”
Look at NATO aggressions at Moscow’s doorstep, the absurd and highly propagated US threats on Chinese sovereignty in the South China Sea, are clear signals, that there is no way in heaven that Washington will seriously negotiate for anything; not for a cease fire in Syria, not for reducing weapon-grade plutonium, not for a halt to fighting in the Ukraine Donbass – not for anything. Every attempt at diplomacy is an abject failure, as it is countered with verbal insults at the UN, with lies, accusations and denigrations in all western media. Syria is considered but a stepping stone towards Washington’s Full Spectrum World Dominance – the goal clearly spelled out in the PNAC.
But Syria is no stone, let alone a stepping stone. Syria is a solid rock. Syria has the world’s strongest alliance it could dream of – Russia, Iran and China. This Alliance of Peace will eventually triumph over the diabolical US-NATO-Brussels terror-alliance of destruction and killing.
http://www.globalresearch.ca/war-propaganda-syrias-destruction-by-the-lies-of-the-western-media-washington-will-never-let-go-their-target-is-world-hegemony/5549508
Niin tuota SOHRia, pizzanpaistaja Suleimanin (PS Suleimanilla oli todellakin pizzeria Englannissa ennen SOHRin hommia) pyörittämää propagandaorganisaatiota, on saanut ihmetellä jo pitemmän aikaa. Tällaisen pizzanpaistajan perustamaan propagandatuutin uskovasta läntisestä valtamediasta se kertoo varsin paljon.
Toinen vielä karmeampi tapaus tässä Syyrian propagandasodassa on SOHRiakin karmeampi Syyrian siviilipuolustusjärjestö, nämä ”kuuluisat” valkokypärät :
”Syria Civil Defense (SCD; Arabic: الدفاع المدني السوري), also known as the White Helmets, is a volunteer civil defense organization that operates in rebel-controlled Syria during the Syrian Civil War. Mayday Rescue is a foundation registered in the Netherlands that supports SCD, primarily financed by western governments.”
”Early training of volunteers was initiated in early 2013 by British security consultant James Le Mesurier, primarily as a response to indiscriminate bombardment of civilian communities in rebel-held areas by the Syrian Arab Air Force. Training and courses were provided by the Turkish NGO AKUT and the consultancy Analysis, Research and Knowledge (ARK). SCD was formally founded in its current form on 25 October 2014.
Since then, it has grown to a national organization of over 2,850 volunteers operating from 114 local civil defense centers across 8 provincial directorates (Aleppo, Idlib, Latakia, Hama, Homs, Damascus, Damascus Countryside, and Daraa). In October 2014 these self-organised teams came together and voted to form one national organisation: Syria Civil Defense. As of January 2016, SCD stated that it had rescued over 40,000 people from the effects of the civil war; 110 White Helmets had died in these rescues.”
Linkki:
https://en.wikipedia.org/wiki/Syrian_Civil_Defense
Tälle ”humanistiselle tappajorganisaatiolle” Norjan Nobel-komitea on tänä vuonna luovuttamassa Nobelin rauhanpalkintoa. En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, ”droneObamahan” jo sai oman rauhanpalkintonsa. Orwellilaisuus on ollut jo täällä pidemmän aikaa sota=rauhaa ja päiden katkonta=humaania auttamista.
Lopuksi vielä Syrian partisan girlin video, joka kertoo tästä white helmet organisaatiosta kaiken oleellisen ja samalla paljastaa läntisen valtamedian irvokkaan propagandan:
https://www.youtube.com/watch?v=jifS0fi9WB8
Luulenpa, että juuri nyt SCD enemmän ”agendalla” kuin SOHR, maailmanpoliittisista syistä, jotka pahimmassa tapauksessa tulevat johtamaan maailman ydinsotaan, niin Norjan Nobel-komitea tulee mitä ilmeisimmin palkitsemaan tämnä SCD;n Nobelin ”rauhanpalkinnolla” = sodan palkinnolla. Tilannetta voi seurata suorana ylessä.
Laitan vielä pari linkkiä SCD:stä, siis siitä, mistä näissä white helmeteissä on kysymys:
https://www.youtube.com/watch?v=s8_cPE30z-I
Ainahan tällaiset psykopaattiset voimat ja tahot yrittävät ottaa vallan käsiinsä … ei se ole kummallista koska niin on aina ollut historiassa. Kummallista on vain se että kansa sallii sen eikä ymmärrä totuutta kuin vasta jälkikäteen kun kidutus alkaa.
Kovin vaikea asia ei ole esim. se että älä luota valta- tai propgandamediaan mutta silti sitä luetaan ja kuunnellaan ja se pystyy siksi muokkaamaan ihmismieliä uskomaan valheita. Jos tietää että sen tarkoitus on huijata niin miksi lukea sitä? Ja mikseivät vanhemmat jo sano lapsilleen että älä luota esim. YLEn uutisiin koska ne eivät ole aina tota…siis opeta kriittisyyteen.
Ja miksi totuus poliitikoista ei valkene vaikka he jatkuvasti kusettavat kansaa ?
Joku addiktion tyyppinen itsetuho-ongelma tämä on: tarvitsen viinaa tai muuta myrkkyä vaikka tiedän että se tuhoaa minut.
Jos olemme väärässä myönnämme sen heti.
Norjan Nobel-komitea olikin rohkea eikä taipunut jenkkien painostukseen ja antoi rauhannobelin kerrankin rauhanmiehelle Kolumbian presidentille, joka on yrittänyt saada rauhansopimusta aikaiseksi FARCin kanssa yli 50-vuoden sotimisen jälkeen.
Nyt jäämmekin jännityksellä odottelemaan mitenkäs tällä kertaa jenkki-imperialistit rankaisevat Norjaa, minkä sorttinen ja kuinka hullu ulkoistettu bulvaani nyt pannaan asialle? Onko taas tulossa Utöan kaltainen isku, vaiko pelkkä pieni pommi johonkin taloudelliseen kohteeseen Hytteruta iskun tavoin.
Voi, voi ja Suomen ilmatilaa on taas rikottu, no voi, voi. Itse odotan jo innolla Topol-ohjuksia idästä ja jenkkien ydinohjuksia lännestä. Tästä Suomi-nimisestä pläntistä ei tule jäämään kiveä kiven päälle, siinä lähtee sitten niin syylliset kuin syyttömät. Kerrankin elämäni aikana ydinsodan syttyminen on todella lähellä, voisiko asiat tämän paremmin enää olla. 🙂
Mitkä asiat ovat muuten juuri nyt Suomen valtamedioille Syyria-uutisoinnissa tabuja ?
Esimerkiksi se, että Kiinan yuan pääsi juuri äskettäin maailman johtavien valuuttojen koriin ja
-että pari päivää sen jälkeen Venäjä ilmoitti USA:lle ultimatumin ja
-että Venäjällä järjestettiin samanaikaisesti valtavan laajat siviiliensuojeluharjoitukset ja
että Venäjä ilmoitti eilen Syyrian ylilentokiellosta
http://vineyardsaker.de/uncategorized/sondermeldung-rf-verhaengt-flugverbotezone-ueber-syrien/
Suomimedia ei tietenkään sano sitäkään, että tottakai USA haluaa säilyttää hegemoniansa, Pitää silti huomata että hegemonian lisäksi USA:n kohdalla on nyt kyse myöskin ”eloonjäämisestä”. Kuinka kävisi 300 miljoonan suuruisen väestön, jos maailman melkein kaikkia muita ”verottavalle ”USA:lle ( tai pikemminkin Fedille) ei enää tulvikaan petrodollariin sidottuja rahavaroja.
Edellisten tabujen joukkoon täytyy vielä lisätä yksi. Manhattanin poliisi selvittää, kuka on Putinin 64-vuotis-onnittelun Peacemaker ! takana?
https://de.sputniknews.com/panorama/20161007/312849643/new-york-putin-plakat-peacemaker.html
Vähän asian vierestä: Venäjä luopuu vähitellen Microsoftista ja kieltää sen koska kyse on vakoilusysteemistä kun jokainen kone on ’vihollisen hallinnassa’ … tämä vasta alkua, myöhemmin sama kohtalo odottaa Windowsia ja Office’a … kyse on sekä kotimaisen teknologian tukemisesta että vakoilun estämisestä jota usalaiset firmat tekevät NSA:n lakeijoina … myös Kiina tulee perässä, ehkä muutkin
Russland will Microsoft ersetzen und verbannen
Die Stadt Moskau wird die Programme von Microsoft mit einheimischer Software auf allen Computern ersetzen, nachdem Präsident Putin die russischen Behörden dazu aufgerufen hat, die Abhängigkeit von ausländischer Technologie schnellstmöglich zu reduzieren, infolge der Spannungen mit den USA und EU.
Das wäre nur der Anfang und der Einsatz von neuer Software wird sich auf über 600’000 Computer und Server erstrecken, mit dem völligen Ersatz von Windows und Office, sagte Yermolaev. Es geht einerseits um die Unterstützung der russischen Softwarehersteller und um die Sicherheit vor Ausspionierung durch die amerikanischen Firmen, die alle Hintertüren der NSA eingerichtet haben.
Hier weiterlesen: Alles Schall und Rauch: Russland will Microsoft ersetzen und verbannen http://alles-schallundrauch.blogspot.com/2016/10/russland-will-microsoft-ersetzen-und.html#ixzz4MPuPFx7I
Erityisesti Windows 10 kerää vakoilutietoa myös yksityishenkilöistä.
No mitäs luulette, miksi Windows vaadittiin, suorastaan pakotettiin, tietokoneiden ainoaksi käyttöjärjestelmäksi maassa, joss on tiukka kartellilainsäädäntö. Gates sattui ajan hermolle ja onnistui sopimusneuvotteluissa. Tuskin siinä paljon onnea tarvittiin. Googlekin on varoitellut jo muutaman vuoden uusista ”tietosuojakäytännöistä”. Onko kukaan lukenut niitä? Tarkoittavat sitä, että ”viranomaisille”, joita ei tarkemmin määritellä, täytyy luovuttaa kaikki käyttäjän tiedot. Käytännössä ehkä sitä, että sellaisia salausjärjestelmiä ei saa tehdä, joihin ”viranomaiset” eivät pääse käsiksi. Virustorjuntaohjelmatkin noudattavat varmaan samoja ”määräyksiä”. Sähköisessä viestinnässä mikään ei ole salaista. Tämän kertoi meille Snowden, mutta jo ennen häntä asiantuntijat tästä varoittivat.
Uuden koneen hankinnan yhteydessä olen miettinyt vaihtoehtoisia käyttiksiä, ihan huvikseni, koska windows on melkein ainoa lisenssimaksuineen kaikkineen. Vaihtoehtona on vain Linux tai Chrome book, tietääkseni. Ajattelin alkaa Linuxin käyttäjäksi, syystä että. siihen saa vapaita ohjelmia. Miksi Valtio ei tee samoin. Lisenssimaksut lienee huimaavia ja loppaus valtavaa bulvaanien taholta. Bittinikkareitakin on työttömänä vino pino. Työllistäminen ei tässä taida olla asian ydin. Helsinki osti Apotinkin Ameriikasta puolella miljoonalla, joka lienee vasta käsiraha. Muuten kyllä valtio panostaa työllistämiseen.
Salausta tuskin saa Linuxillakaan, mutta eipä ole tarpeen. Ei ole salattavaa, ellei patriotismia ruveta laskemaan rikokseksi. Sellainen saa olla vain Ameriikassa nykyisin. Muistaakseni presidenttimmekin kävi siellä puhumassa, että sellaiset aatteet on kitkettävä Suomesta ja Euroopasta.
”Ei ole salattavaa, ellei patriotismia ruveta laskemaan rikokseksi. Sellainen saa olla vain Ameriikassa nykyisin. Muistaakseni presidenttimmekin kävi siellä puhumassa, että sellaiset aatteet on kitkettävä Suomesta ja Euroopasta.”
Mainitsit toisessa yhteydessä kuinka typeriä useimmat Uusisuomi-sivuston kommentoijat ovat (josta olen samaa mieltä). Onko sitten ihmettelemistä, että suomalaiset kansana eivät nosta minkäänlaista ääntä presidentin tunnustautuessa TOSIASIALLISESTI MAANPETTURIKSI!
(Tosin ilmeisesti vain pieni joukko suomalaisia tietää, että S.Niinistö on julkisesti sanonut 2000-luvun alun olevat Uuden Maailmanjärjestyksen aikakautta ja että hän on osallistunut Bilderberg-kokoukseen; bilderbergien tavoitteenahan on Uuden Maailmanjärjestyksen supertyrannian toteuttaminen, johon kuuluu mm. kansallisvaltioiden tuhoaminen.)
Joo, kyllä useimmat blogistit ja kommentaattorit siellä saavat äkkiä päivän kiintiön täyteen ja täytyy siirtyä muihin aiheisiin. Joitain asiallisia kirjoituksia siellä on ja mainitsen vain heitä joskus nimeltä, etten joudu syytteeseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
Otaksuttavasti huomattava joukko suomalaisia on viimeksi toimeenpannuissa vaaleissa äänestänyt kokoomusta edelleen ’koti,uskonto ja ISÄNMAA’-puolueena ja tulee niin tekemään seuraavissakin vaaleissa. Ei vain tyhmiä vaan todellisia HYÖDYLLISIÄ IDIOOTTEJA puolueessa vallan kaapanneille maanpettureille!