Miten Martti Ahtisaaresta tuli katkera

Yleensä katkeroitumisen syynä on pettyminen omassa vallanhimossa eli v*tutus. Ja tuo himohan Maralla on ollut ihan hyvää luokkaa ja sen hyväksi hän lienee antanut kaikkensa. Ja silloinhan pitää nöyrästi kumartaa NWO-eliittiä ja pankkiirimafiaa jos aikoo olla suosittu.
Ja sanotaanhan että siitä se nopelikin taisi irrota … niitähän jaetaan vain näille ’tikkun olam’ miehille – paitsi mitä nyt välillä ehkä muodon vuoksi jollekin muulle vaarattomalle.

Lukekaa kirja ”Salainen – Operaatio Ahtisaari” niin saatte täysin uuden kuvan tästä kivikovaksi keitetystä despootista joka on koko elämänsä kähminyt yhteiskunnan ja säätiöiden rahoja itselleen, sekä ryvettynyt niin monessa skandaalissa että on joutunut kiristämään ja uhkailemaan ihmisiä saadakseen pitää asemansa ja työtehtävänsä.

http://suomenhistoriaa.blogspot.fi/2011/12/operaatio-ahtisaari.html

Siinä meillä presidenttiehdokas.

Martti Ahtisaari on katkera siksi, ettei kerennyt aktiivipoliitikkoaikanaan loikata Kokoomukseen kuten aateveljensä Juhana Vartiainen. Nyt hänet luetaan demari-humanistilässyttäjien joukkoon, vaikka on piinkova ihmisvihaaja.

Markku Juutinen kirjoittaa 9.10.2016 Magneettimediassa

”Vanhat harvainvallan lakeijat Nato- ja EU-propagandan tukena; huomiot

Suomen entisen presidentin Martti Ahtisaaren (MA) mukaan Suomen pitäisi hakea Nato-jäsenyyttä ennen Ruotsia. Ahtisaari sanoo myös, että kansalaisia johdetaan harhaan Suomen ulkopolitiikkaa koskevassa keskustelussa. MA kuittaa puolueettomuuspolitiikan höpinäksi, joka ei kuulu läntiseen demokratiaan.

Kiihkomielinen USA:n ihailija Jaakko Iloniemi kannattaa tietysti myös Natoon liittymistä, mutta ei pidä Ruotsin ohittamista Nato-asiassa realistisena.

Martti Ahtisaari kannattaa globaalia harvainvaltaa, kansanvallan oikeuksien kustannuksella: hänen mukaansa
kansanäänestykset ovat myrkkyä olipa kyse sitten Suomen Nato-jäsenyydestä tai Britannian suhteesta Euroopan unioniin. Olen ollut jo vuosikymmeniä sitä mieltä, että referendum (kansanäänestys) pitäisi kieltää kaikkialla muualla paitsi Sveitsissä, totesi MA esitellessään eilen entisen ministeri Jaakko Iloniemen ja journalisti Tapani Ruokasen kanssa julkaisemaansa kirjaa Miten tästä eteenpäin (Docendo 2016).

Valtamedialla näyttää olevan pulaa elitistisen EU:n ja globaaleja pääoman imperiumeja tukevista Naton puolustajista sortuessaan turvautumaan iljettäviin ja pölyttyneisiin läntisen harvainvallan lakeijoihin sekä isänmaansa surkeisiin vihollisiin.

Millainen on Ahtisaaren ”demokratia”?

MA alistaisi EU:n jäsenmaat Unionin byrokraattiseen ja diktatoriseen Isoveli valvoo kontrolliin. Tällainen suurkorporaatioiden ja pääoman imperiumien edunvalvonta kansojen vapauden ja oikeuden kustannuksella on Martti Ahtisaaren käsitys ”demokratiasta”. Miksi valtioiden ja kansalaisten tulisi alistua päätöksiin, jotka palvelevat vain ja ainoastaan ylikansallisten talous- ja pankkiirieliittien etua?

Miksi MA:n mielestä puolueettomuuspolitiikka ei sisälly läntiseen demokratiaan? Mikäli Suomen täytyy pakolla sitoutua Naton ja Yhdysvaltojen suurvaltapolitiikkaan, on silloin demokratia käsite kaukana siitä. Palaamme tähän Nato-kysymykseen hiukan jäljempänä.

Ei kait MA tosissaan kuvittele EU:n edustavan kansainvälisen vapauden, oikeuden mukaisuuden ja turvallisuuden arvoyhteisöä, joka torjuu toisen maailmansodan kaltaiset kauheudet? Sionistinen läntinen liittouma (ei Nato kokonaisuudessaan) on jo nyt aiheuttanut hirvittävää kärsimystä muiden muassa Jugoslaviassa, Lähi-idässä ja Ukrainassa.
Miksi Ahtisaari kannattaa EU:ta ja Natoa?

Martti Ahtisaari on ollut erittäin hyödyllinen läntisen harvainvallan kansainvälisille pyrkimyksille. MA valittiin vuonna 1994 Suomen kymmenenneksi presidentiksi maallemme hyvin onnettomin seurauksin: fanaattisena Suomen EU-jäsenyyden kannattajana MA laittoi arvovaltansa peliin hankkeen toteutumisen puolesta. Poliittisen eliitin ja sitä tukevan valtavirtamedian mielten manipuloinnin tuloksena myönteisellä kansanäänestyspäätöksellä Suomi liitettiin EU:n jäseneksi vuoden 1995 alusta lähtien. Tosin liittyminen EU:n oli perustuslain vastainen ja täysin laiton teko. Ahtisaari jakoi samana vuonna pääministeriksi kohonneen Suomen syöjän Paavo Lipposen näkemyksen Suomen roolista unionissa, tavoitteena kohti ytimiä ja Euroopan komission aseman tukemisesta, vaikka Euroopan komissio ei ole demokraattisesti valittu elin. EU:n komission valta on suurempi kuin Euroopan parlamentilla. Tämä tietysti sisältyy Ahtisaaren läntiseen demokratiakäsitykseen.

Vahvasti sionistisen eliitin vaikutuksessa oleva läntinen valtamedia ”löysi” Ahtisaaren sopivasti silloin, kun Suomea ujutettiin Euroopan Unionin kuolettavaan syleilyyn.

MA on siis lahjottu mies täyttämään läntisen harvainvallan kansainväliset pyrkimykset, jotka polkevat kansakuntien ja kansojen oikeuksia. Tässä yhteydessä lahjuksilla tarkoitetaan lähinnä virka-asemia ja muita etuisuuksia. Kuitenkin Ahtisaaren väitetään tosissaan olevan korruptoituneen: Serbian parlamentin puhemies Oliver Dulic on syyttänyt YK:n Kosovon erityislähettilästä Martti Ahtisaarta lahjusten otosta.

Lienee syytä selvittää niitä toimijoita, joita MA on urallaan hyödyntänyt ja ennen muuta kuinka nämä toimijat ovat hyödyntäneet MA:ta.

Edesmenneen tohtori Karl Steinhauserin mukaan bilderbergkokoukset toimivat vapaamuurarien salaohjekonfresseina. Suomen EU-jäsenyyden tullessa ajankohtaiseksi vuonna 1994 suomalaisia oli kutsuttu kansainvälisten johtajien salaiseen Bilderbergryhmän kokoukseen. Kokous järjestettiin 2.–5. kesäkuuta 1994 Helsingin Kalastajatorpalla. Kokouksen paikallinen organisoija oli Mirja Jarimo-Lehtinen. Vuoden 1994 Bilderbergkokoukseen osallistui The Spotlight –lehden mukaan mainitut henkilöt: suomalaisia olivat presidentti Martti Ahtisaari, pääministeri Esko Aho, Suomen Pankin pääjohtaja Sirkka Hämäläinen ja Helsingin Sanomien pääomistaja Aatos Erkko sekä Jorma Ollila, Krister Ahlström, Georg Ehrnrooth, Max Jakobson, Jaakko Ihamuotila, Jaakko Iloniemi ja Gerhard M. H. Wendt.1 Nämä henkilöt ovat ja olivat innokkaita EU:n kannattajia. Lisäksi pitkään Bilderbergin ohjausryhmässä mukana ollut Étienne Davignon on todennut muutama vuosi sitten, että Bilderberg toimi euron kätilönä.

Euroopan Unioni on sionistisen eliitin eli kasaarimafian luomus. Juuri tätä mafiaa yllä nimitettiin harvainvallaksi, jolle Martti Ahtisaari, Jaakko Iloniemi, Paavo Lipponen ja lähestulkoon kaikki suomalaiset vaikuttavat poliitikot ovat sielunsa myyneet.

Siten sionistit löysivät suunnitelmilleen inspiraatiota Coudenhove-Kalergin kirjoituksista, joissa ennustettiin tulevaisuuden Euroopasta muodostuvan eri populaatioiden ja kulttuurien sulatus-uuni.

Steinhauser kirjoittaa lukuisissa teoksissaan kuinka vapaamuurarit pyrkivät kehittämään EU:sta täysin byrokraattisen ja demokraattisen kontrollin saavuttamattomissa olevan super-Neuvostoliiton, mitä salapuolue eli sionistit välillisesti diktatorisesti hallitsee. Tämä kauhuskenaario on kylläkin jo toteutunut, mutta hirvittävämpänä kuin Steinhauser kuvailee…”

Koko artikkeli: http://magneettimedia.com/vanhat-harvainvallan-lakeijat-nato-ja-eu-propagandan-tukena-huomiot/
(Artikkelin loppuosakin on lukemisen arvoinen.)

Tunnustaudunpa tässä minäkin Ahtisaaren nostajaksi presidentiksi.

Kuten Mikko tuossa yllä kuvaakin, SDP:n sisältä tullut Ahtisaaren kannatus oli luonteeltaan ei-Sorsan kannatusta. Toisaalta monia saattoi elähdyttää halu saada valtiojohtoon uutta verta perinteisen poliittisen puolue-eliitin ulkopuolelta. Itse en tuolloin ollut juurikaan mukana politiikassa; 70-luvulla tyhjensin jo takkini siinä suhteessa. Toimin tuolloin lähinnä yrittäjänä.

Yrittäjyyteni palveli osaltaan Ahtisaaren nousua. SDPn järjestämässä ehdokasäänestyksessä saivat puolueen ulkopuolisetkin äänestää. Itselläni oli tuolloin Turun seudulla suorajakeluyritys, joka kattoin 160 000 taloutta ja toimipistettä. Teimme Turun Sanomat -lehden omistajien Ketosen veljesten kanssa epäpyhän allianssin, jossa Ketoset painoivat ilmaiseksi Ahtisaarta mainostavan esitteen ja minun suorajakeluyhtiöni jakoi sen ilmaiseksi. Tukeni rahallinen arvo sen ajan rahassa oli noin 24 000 markkaa, eli euroissa 4000 euroa.

Ahtisaaren Turun seudulta saama kannatus taisi olla valtakunnassa toiseksi suurinta heti Oulun jälkeen. Sain Ahtisaarelta kaksikin kiitoskirjettä tuestani.

Olen monesti jälkeenpäin julkisestikin todennut, että jos Ahtisaaren Nato-kanta olisi tuolloin ollut tiedossa, tukeni olisi jäänyt häneltä saamatta. Monelta muulta samoin, eli hän ei olisi koskaan edes noussut presidentiksi.

Tänään pidän Ahtisaarta lähinnä säälittävänä surkimuksena. Valtion tuki hänen ”rauhanturvaamistyölleen” pitäisi kokonaan nollata (siis Suomen valtion raha, USA ja CIA voivat toki jatkaa tukemistaan).

Moni ei ilmeisesti tiedä Ahtisaaresta oleellisia, kuten hänen läheisiä yhteyksiä Sorokseen, joten tämän alkupuolella niille, jotka eivät kirjoja jaksa asiasta etsiä eivätkä ”vihasivustoja” lue: https://kosminenvalo.wordpress.com/2016/10/08/suomalaiset-salaisissa-avaruusohjelmissa/

Ahtisaaresta pitäisi jonkun kirjoittaa pidempi juttu, miehen kansainvälinen työhistoria on todella mielenkiintoinen. Sinne mahtuu vaikka mitä, salaliittoja sun muuta. Ahtisaaren uraan liittyy myös Lockerbie pommi-isku, missä kuoli YK:n apulaispääsihteeri Bengt Carlsson, minkä jälkeen Kurt Waldheim nimesi Ahtisaaren Namibia neuvottelijaksi jne jne.

Mutta se juttu on tässä, vuonna 2010 wikileaks paljasti erään komitean, jonka sisäpiiriin Ahtisaari kuuluu.

PS Yritän esittää tän asian kiertoilmauksin koskapa tietyt sanat tuntuvat estävän tän postauksen lähettämisen.

Tuon sisäpiirin listaus löytyy

//www.cuttingedge.org/news/n2474_committee300_full.htm

Kokeillaan pääsekö näin läpi??? 😮

”Euroopan parlamentti: Suomessa kolmanneksi eniten Soros-lakeijoita!

Uutisoimme elokuussa, että talousrikoksilla rikastunut juutalaismiljardööri George Soros on joutunut suuren tietovuodon kohteeksi. Vuodot osoittavat, kuinka järjestelmällisesti Soros manipuloi Euroopan ja Yhdysvaltojen politiikkaa likaisella rahallaan.

Ruotsalainen kansallissosialistijulkaisu Nordfront vertaili vuodettujen tietojen perusteella sitä, kuinka paljon valtaa Sorosillla on suhteessa eri eurooppalaismaiden poliittisiin järjestelmiin.

Vertailun pohjana käytettiin ”Reliable allies in the European Parliament” –asiakirjaa, joka kertoo nimensä mukaisesti, keitä juutalainen talousrikollinen pitää Euroopan parlamentissa luotettavina liittolaisinaan.

Pohjoismaiden osuus kolmen kärjessä voi yllättää monet. Eniten Soros-lakeijoita löytyi ruotsalaisten europarlamentaarikoiden joukosta, ja Suomi on listan sijalla kolme. Nordfrontin kokoama täydellinen lista:…”,
ks. http://magneettimedia.com/euroopan-parlamentti-suomessa-kolmanneksi-eniten-soros-lakeijoita/

Hyvä Mikko Elo, Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksesta.

Käytän tilaisuutta tässä yhteydessä, kun en keksi muutakaan keinoa. Rohkenen tiedustella käsitystänne Heikki Urmaksen kirjassa ’Voi maatamme!’ esitetyistä kertomuksista sikäli kuin on kysymys Väinö Leskisen ja Keijo Liinamaan inhimillisesti katsoen aivan liian varhaisesta poismenosta. Tiedusteluni perusteluksi viittaan seuraavaan:

Kirja ihmisistä

”Jos olen väärässä, yksikin olisi riittänyt!”
– Einstein kommentoi kirjaa Hundert Autoren gegen Einstein (”Sata asiantuntijaa Einsteinia vastaan”)
#
Väinö Leskinen

”Väinö Leskinen kuoli sydänkohtaukseen 55-vuotispäivänään hiihtoladulle Helsingin Lauttasaaren edustalla.” (Noin väitetään.) [Vai oliko se sittenkään sydänkohtaus? Tai jos oli, mistä se johtui?]

Väinö Leskinen (8.3.1917 Helsinki – kuoli 8.3.1972 [55-vuotiaana] Helsinki) oli suomalainen ministeri ja kansanedustaja. Värikkäänä persoonana tunnettu Leskinen oli 1950- ja 1960-luvuilla yksi merkittävimmistä Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen (SDP) poliitikoista.

Ennen poliittista uraansa Leskinen oli menestyksekäs uimari seuranaan Helsingin Työväen Uimarit (HTU). Hän voitti Antwerpenin työläisolympialaisissa 1937 200 metrin rintauinnin ajalla 2.57,1 ja 400 metrin rintauinnin ajalla 6.21,2[14]. Leskinen toimi myöhemmin myös Työväen Urheiluliiton pääsihteerinä 1940–1943 ja puheenjohtajana 1951–1955. – Leskinen palveli talvi- ja jatkosodassa Ässärykmentissä. Hän haavoittui 1941 jatkosodan etenemisvaiheessa. Tämän jälkeen hän toimi Suomen Aseveljien Liiton sihteerinä vuosina 1942–1944. Sotilasarvoltaan hän oli majuri. – Leskinen oli keskeinen vaikuttaja Aseveljien Liitossa toimineiden sosiaalidemokraattien sodan jälkeen muodostamassa asevelisosialisteiksi kutsutussa ryhmittymässä, joka onnistuneesti voitti kommunistit taistelussa keskeisten vasemmistolaisten järjestöjen enemmistöstä.

1950-luvulla SDP:n puoluehajaannuksen aikana Leskinen oli Väinö Tanneria keulakuvanaan pitäneen puolueen enemmistön tärkeimpiä johtohenkilöitä. Hän joutui Neuvostoliiton ja kommunistien epäsuosioon länsisuuntautuneen poliittisen katsomuskantansa vuoksi.

SDP:lle tappiollisten vuoden 1962 eduskuntavaalien jälkeen Leskinen pyrki tasoittamaan suhteitaan Neuvostoliittoon ja lisäämään vasemmiston yhteistyötä Suomessa. Leskinen johti neuvotteluita joilla Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö perustettiin. Vuonna 1966 Leskinen teki aikoinaan katumusmatkana tunnetun käyntinsä Moskovassa jolloin hän solmi uudelleen suhteet NKP:hen. Leskisen johdolla SDP asettui vuoden 1968 presidentinvaalissa Urho Kekkosen taakse.

Leskinen oli kansanedustaja vuosina 1945–1947 ja 1947–1969 edustaen aluksi Uudenmaan vaalipiiriä ja vuodesta 1954 Helsingin vaalipiiriä. Hän putosi eduskunnasta vuoden 1970 vaaleissa. – Leskisen ministeriura jakaantuu kahteen osaan. 1940- ja 1950-luvulla hän oli SDP:n tannerilaisen siiven edustajana. Tehtyään sovinnon Neuvostoliiton kanssa hän toimi vuodesta 1968 lähtien hallituksessa Urho Kekkosen läheisenä avustajana.

Presidentin valitsijamiehenä Leskinen oli neljästi, vuosien 1950, 1956, 1962 ja 1968 vaaleissa.

Väinö Leskisen ministerikaudet:

Kekkosen III hallituksen sosiaaliministeri 1952–1953
Törngrenin hallituksen sisäasiainministeri 1954
Kekkosen V hallituksen sisäasiainministeri 1954–1955
Fagerholmin III hallituksen sosiaaliministeri 1958–1959
Koiviston I hallituksen II kauppa- ja teollisuusministeri 1968–1970
Auran hallituksen ulkoasiainministeri 1970
Karjalaisen II hallituksen ulkoasiainministeri 1970–1971

”Väinö Leskinen kuoli sydänkohtaukseen 55-vuotispäivänään hiihtoladulle Helsingin Lauttasaaren edustalla.”

Väinö Leskinen oli Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun (CIA) tietolähde.
¤
Keijo Liinamaa

”Keijo Liinamaa kuoli 51-vuotiaana 28. kesäkuuta 1980 äkilliseen sairauskohtaukseen ollessaan ulkoilemassa kotinsa lähistöllä Helsingin Vuosaaressa.” (Noin väitetään.) [Vai oliko se sittenkään sydänkohtaus? Tai jos oli, mistä se johtui?]

Keijo Liinamaa (6.4.1929 Mänttä – kuoli 28.6.1980 [51-vuotiaana] Helsinki) oli suomalainen lakimies, joka toimi Suomen pääministerinä 1975 ja valtakunnansovittelijana vuosina 1965–1971 ja 1979–1980. Liinamaa toimi myös oikeusministerinä 1970 ja työvoimaministerinä 1971–1972.

Liinamaa oli työoikeuteen erikoistunut lakimies, joka aloitti työuransa SAK:ssa. Vain 29-vuotiaana vuonna 1958 hänestä tuli Mäntän kauppalanjohtaja. 1960-luvun alkupuolella valtakunnallisen työmarkkinasovittelujärjestelmän käynnistyttyä hän toimi paikallisena sovittelijana, kunnes vuonna 1965 hänet valittiin valtakunnansovittelijaksi. Taloudellisesti vaikeina vuosina 1965–1967 Liinamaa selvitti runsaasti työmarkkinaristiriitoja ja sai estettyä useita suurlakkoja.

Vuonna 1967 pääministeri Rafael Paasio antoi Liinamaalle erityistehtävän: Liinamaan piti neuvotella työmarkkinaosapuolien kanssa keskitetystä palkkaratkaisusta estääkseen inflaation, jonka palkankorotukset olisivat aiheuttaneet. Tämä johti ensimmäiseen tulopoliittiseen kokonaisratkaisuun, jonka yhteydessä kiiteltiin erityisesti Liinamaan neuvottelutaitoja. Kaksi ensimmäistä TuPo-sopimusta nimettiinkin hänen mukaansa Liinamaa I:ksi ja Liinamaa II:ksi.

Vuoden 1970 eduskuntavaalien jälkeen poliittiset puolueet eivät pystyneet muodostamaan hallitusta. Presidentti Urho Kekkonen määräsi tällöin Teuvo Auran muodostamaan virkamieshallituksen. Pääministeri Auran hallituksessa Liinamaa toimi oikeusministerinä 63 päivää touko-heinäkuussa 1970,[5] kunnes Ahti Karjalainen muodosti uuden hallituksen.

Karjalaisen hallitus hajosi syksyllä 1971 ja eduskunta hajotettiin. Teuvo Auran toinen virkamieshallitus muodostettiin ja Liinamaa toimi siinä työvoimaministerinä lokakuusta 1971 helmikuuhun 1972.

Vuoden 1975 eduskuntavaalien jälkeen poliittiset puolueet eivät saaneet muodostettua hallitusta. Presidentti Kekkonen kutsui Keijo Liinamaan pääministeriksi ja hänen virkamieshallituksensa istui 13. kesäkuuta – 30. marraskuuta 1975, kunnes Kekkosen väliintulo mahdollisti Martti Miettusen uuden hallituksen muodostamisen.

”Keijo Liinamaa kuoli 51-vuotiaana 28. kesäkuuta 1980 äkilliseen sairauskohtaukseen ollessaan ulkoilemassa kotinsa lähistöllä Helsingin Vuosaaressa.”

Liinamaasta kaavailtiin ennen hänen kuolemaansa poliittisen hallituksen pääministeriä.
¤
Heikki Urmas

”Urmas on väittänyt seminaarissaan syyskuussa 2011 Koiviston kanssa presidenttiehdokkuudesta kilpailleiden Väinö Leskisen ja Paul Paavelan tulleen murhatuiksi samoin kuin Keijo Liinamaan (…).”

Heikki Urmas (15.6.1935 Koski Tl – 16. heinäkuuta 2013 Helsinki) oli suomalainen lentokapteeni ja kauppatieteiden tohtori. Urmas aloitti työuransa liikennelentäjänä Finnairin palveluksessa, opiskeli kauppatieteitä työn ohella ja suoritti tohtorin tutkinnon vuonna 1976. Hän toimi opettajana muun muassa Helsingin kauppakorkeakoulussa ja oli myös Helsingin kauppakorkeakoulun Mikkelin yksikön rehtorina.

Teoksessaan Raadolliset toverit ja vallan väärinkäyttäjät Urmas väittää, että SDP:n johtohahmot Kalevi Sorsa ja Mauno Koivisto olivat KGB:n palveluksessa. Urmas väitti kirjassaan että KGB järjesti Kalevi Sorsan SDP:n puoluesihteeriksi Turun puoluekokouksessa vuonna 1969.

Urmaksen kirjan mukaan vuonna 1975 USA:n presidentti Gerald Ford kieltäytyi saapumasta Helsingissä kesällä 1975 järjestettyyn ETYK-huippukokoukseen jos KGB:n pääministeriksi junailema Sorsa olisi kokouksen aikana tässä tehtävässä. Presidentti Kekkonen joutui sen vuoksi hajottamaan toukokuussa 1975 eduskunnan ja Sorsan tilalle pääministeriksi tuli kesäkuussa Keijo Liinamaa.

Urmas väittää myös Neuvostoliiton tukeneen Koivistoa Kekkosen seuraajaksi Ahti Karjalaisen sijaan. Urmas kertoo perustavansa tietonsa ay-johtajien Jaakko Rantasen ja Olavi Järvelän, Keijo Liinamaan ja Suomen Pankin johtajan Päiviö Hetemäen muistioihin sekä heidän kanssa käymiinsä keskusteluihin.

Urmas on väittänyt seminaarissaan syyskuussa 2011 Koiviston kanssa presidenttiehdokkuudesta kilpailleiden Väinö Leskisen ja Paul Paavelan tulleen murhatuiksi samoin kuin Keijo Liinamaan (…).

Teokset

Työrauhajärjestelmä yhteiskunnan osajärjestelmänä. Tarkasteltuna SAK-laisen ammattiyhdistysliikkeen hajaannuksen aikana. Väitöskirja. Helsinki: Helsingin kauppakorkeakoulu, 1975. ISBN 951-699-072-X.
Uhrina työtön. Jyväskylä, Helsinki: Gummerus, 1998. ISBN 951-20-5344-6.
Raadolliset toverit ja vallan väärinkäyttäjät. Helsinki: Heikki Urmas, 2010. ISBN 978-952-92-7678-3.
Voi maatamme! Helsinki: Heikki Urmas, 2012. ISBN 978-952-93-0993-1.
¤
Otteita Urmaksen kirjasta Voi maatamme!

”Aivan liian monet tahot ovat pyrkineet hämärtämään ja salaamaan sellaista tietoa, jonka saanti olisi ollut välttämätöntä objektiivisen kuvan saamiseksi. Ikävintä on, että salaaminen ja peittely jatkuvat edelleen” (m.t., Lukijalle-osio).

”(…) Jukka Tarkka epäili Savon Sanomille antamassaan haastattelussa, olinko todellisuudessa edes käynyt kuvailemiani keskusteluja Päiviö Hetemäen ja Keijo Liinamaan kanssa. (…) – Tarkka ei ehkä tiennyt, että keväästä 1969 lähtien olin vuosittain tavannut Hetemäen useamman vuoden ajan” (m.t., s. 13).

”(…) Martti Hetemäki [= Päiviö Hetemäen poika] totesi, että väitöskirjan julkaisemisen aikoihin hänen isänsä [= Päiviö H.] oli muun muassa sanonut, että Heikki Urmas on harvinaisen rehellinen henkilö” (m.t., s. 15).

”(…) Liinamaa [= Keijo Liinamaa] piti minua luotettavana” (ibid.).

”(…) on vaikeata pitää Jukka Tarkkaa varteenotettavana tutkijana” (ibid.).

”(…) Keijo Liinamaa oli henkilö, joka todella ajatteli kansakunnan etua. (…) Liinamaan kaltaisia rehellisiä suomalaisia – joista on edelleenkin huutava puute – puoluepolitiikassa tarvittaisiin” (m.t., s. 21).

”(…) olin saanut tappouhkauksia 1970-luvun alussa tutkimukseni tultua julkisuuteen” (m.t., s. 23).

”Liinamaa yllätti minut kertomalla, että hänkin oli saanut uhkauksia. Näitä olivat hänelle esittäneet sosiaalidemokraattiset toverit – avoimesti! Niiden sisältönä oli, että Liinamaalle kävisi huonosti, ellei hän muuttaisi poliittista asennettaan lähemmäksi puolueen virallista linjaa. Liinamaa ei ollut puhunut näistä uhkauksista muille kuin Päiviö Hetemäelle. Uhkailijoiden mukaan häntä odottaisi silloin Väinö Leskisen kohtalo” (ibid.).

”Liinamaata huolestutti erityisesti liikkeelle päästetty huhu, jonka mukaan hän sairastaisi perinnöllistä sydänvikaa (…). Liinamaa sanoi minulle tällaisella huhulla ilmeisesti pyrittävän siihen, että jos hänen kuolinsyynsä olisi infarkti, kuolemaa pidettäisiin luonnollisena” (m.t., s. 24).

”(…) Liinamaa pyysi minua painamaan mieleeni mitä hän oli minulle kertonut. ’Toivottavasti pystyt tuomaan tämän esiin jälkipolville!’” (ibid.).

”Tämä jäi viimeiseksi tapaamisekseni Keijo Liinamaan kanssa” (ibid.).

”Lehden mukaan Liinamaa oli menehtynyt lenkkipolulla 51-vuotiaana 28. kesäkuuta 1980 äkilliseen sairauskohtaukseen ollessaan ulkoilemassa kotinsa lähistöllä Helsingin Vuosaaressa” (m.t., s. 25).

”(…) pohdin jälleen kerran, miksi vakavasti sydänsairaaksi väitetty henkilö vaarantaisi henkensä juoksemalla lenkkipoluilla” (ibid.).