Mitä teille on tapahtunut? Mitä siellä Ylessä on tekeillä? Te voisitte olla täysin suvereeni uutismedia tässä maassa, mutta teistä on tullut yleinen naurun aihe ja tökerön länsipropagandan tuutti. Miten se on tapahtunut? Onko teille annettu määräyksiä, vai oletteko yksinkertaisesti unohtaneet journalismin perusperiaatteet?
Teidän sankaritoimittajiinne kuului nuori toimittaja, joka keskittyi kaikissa jutuissaan etsimään suomalaisia väärinajattelijoita, joka kehoitti suomalaisia antamaan ilmi Venäjän kätyreiksi nimittämiään suiomalaisia ja julisti laativansa nimilistaa heistä, jahtasi Venäjä-trolleja ja pyrki esittämään Venäjän valtaisana uhkana, joka aamusta iltaan järkytti ja heilutteli maatamme salajuonillaan. Kyseisen toimittajan Facebook-kavereihin kuului ”entinen” Yhdysvaltain armeijan erikoisjoukkojen psykologisen sodankäynnin asiantuntijaupseeri, joka omilla Facebook-sivuillaan kehui kyseistä toimittajaa. Ja se oli ihan ookoo journalistisesta näkökulmasta?
Olisitteko puolustaneet toimittajaa, joka olisi tehnyt jatkuvasti juttuja siitä, kuinka USA vaikuttaa suomalaisiin poliitikkoihin, kuinka amerikkalaiset sotajoukot ovat jo Suomessa, kuinka Yhdysvaltain suurlähettiläs puuttui jopa Helsingin kaupungin päätöksentekoon ja joka olisi ilmoittanut laativansa nimilistoja siitä, ketkä kaikki ovat amerikkalaisten kavereita? Olisiko mielestänne ollut ihan ookoo, jos tällä samaisella toimittajalla olisi ollut Facebook-kaverinaan Venäjän armeijan erikoisjoukkojen psykologisen sodankäynnin asiantuntijaupseeri? Aivan.
Uutisointinne Venäjän ilmavoimien mahdollisista ilmatilaloukkauksita 7.10.2016 oli suorastaan hävettävää. Ryssäfoobinen propagandanne oli säälittävää jo siitäkin syystä, että tällaisia tapauksia oli Suomessa 1980-luvulla viikottain, sekä silloisen Neuvostoliiton että Naton toimesta, ja te väitätte ja annatte ymmärtää, että nyt on tekeillä jotakin aivan kummallista ja poikkeuksellista. Miksi? Tiedän teidän valehtelevan. Tiedän, että 1980-luvulla näitä ilmatilaloukkauksia oli viikottain, koska olin tuolloin armeijassa ja palvelin ilmatorjuntajoukoissa. Miksi te valehtelette? En ymmärrä. Onko joku määrännyt teidät tekemään tätä propagandaa?
Syyria-uutisointinne on ollut koko ajan täysin valheellista. Vääristelette tapahtumia, jätätte kertomatta tosiasioita, ja esitätte ryssäfobisen agendan ja propagandan mukaisesti, että nyt Syyriassa on alkanut aivan kauhea sota, kun ryssät ovat siellä. Sehän on valhe. USA liittolaisineen pommitti Syyriaa vuosikausia. Pommituslentoja oli tehty jo 2014 tuhansia ja pommeja oli pudotettu tuhansia tonneja. Mikseivät nuo pommitukset olleet uutisia Ylessä? Mikseivät syyrialaislapset olleet itkun aihe toimituksessanne tuolloin?
LÄNTINEN PROPAGANDANNE on aivan samanlaista, jopa tökerömpää ja haisevampaa, kuin se mihin Ylen punakaaderit kykenivät 1970-luvun ankeimpina aikoina. Olette aivan samanlaisia kuin ne tuolloiset toimittajat, jotka lähetys toisensa perään hokivat, kuinka Neuvostoliitossa asiat ovat mallillaan ja kuinka tuotantoennätys toisensa perään murskattiin.
Syyriaa koskeva uutisointinne on aivan samanlaista kuin Reijo Nikkilän legendaarinen Afganistan-raportti, jossa puna-armeijan reimat pojat rakensivat afgaanilapsille karuselleja ja keinuja, vaikka todellisuudessa käytiin raakaa ja armotonta sotaa. Tuolloin tosin Yle kykeni uutisoimaan sodasta myös toisesta näkökulmasta, sissien puolelta. Ei enää. Nyt jäljellä on vain puhdas valehtelu ja propaganda.
Ettekö te käsitä, että suomalaisten käytössä on koko maailman media? Itse seuraan säännöllisesti sellaisia uutiskanavia kuin France24, Al-Jazeera, Sky News, BBC, NBC, CNN ja STV. Luen brittisanomalehtiä ja seuraan myös pienempiä julkaisuja, vaihtoehtomediaa, uusmediaa, kansainvälisiä tietolähteitä Wikileaksista lähtien.
Wikileaksista puheenollen: kuka tai ketkä Ylen uutistoimituksessa ovat päättäneet, ettei Wikileaksin paljastuksia enää uutisoida? Tehän olette sensuroineet ne täysin.
Teidän mielestänne sillä ei ole mitään uutisarvoa, että Hillary Clinton halusi tappaa Wikileaksin perustajan Julian Assangen lennokki-iskulla ulkoministerinä ollessaan. Teidän mielestänne sillä ei ole mitään uutisarvoa, että Wikileaks paljasti Hillary Clintonin henkilökohtaisesti päättäneen aseistaa Isisiä. Kuka nämä journalistiset päätökset on tehnyt ja millä perusteilla?
Näitä asioita ei noteerattu mitenkään Ylessä. Ei tosin muussakaan ”luotettavassa suomalaisessa valtamediassa”.
Tiedän, että Yhdysvaltain ulkoministeriö pyrkii tällaisten uutisten sensurointiin. Onko Ylessä töissä Yhdysvaltain ulkoministeriön virkamiehiä valvomassa uutistuotantoanne? Vai onko joku suomalainen virkamies tai poliitikko ohjeistanut teitä Yhdysvaltain ulkoministeriön tahdosta? Jos ei, niin miten ihmeessä propagandanne seuraa Yhdysvaltain ulkoministeriön tiedotusta lähes sanasta sanaan?
Miksi se, että presidentti Obama Valkoisen talon virallisessa tiedotustilaisuudessa kertoi antaneensa määräyksen ISIL-joukkojen (=ISIS) kouluttamisen ja aseistamisen kiihdyttämisestä, ei ollut teidän mielestänne uutinen? Voisin kuvitella, että kuka tahansa journalisti pitää Syyrian ja Irakin tilanteen kannalta aika olennaisena uutisena sitä, että Yhdysvaltain presidentti kertoo maansa kouluttavan ja aseistavan tuota terroristijärjestöä. Miksi se ei ollut uutinen Ylen mielestä? Miksi vaikenitte tästä täysin? Olisiko se ollut propagandanne linjan vastaista?
Henkilökohtaisemmalla, yksilötasolla, haluaisin tietää kuinka ihmeessä voitte nukkua yönne rauhassa? Miten kehtaatte katsoa itseänne peilistä? Olette tehneet maan luotetuimmasta mediasta yleisen naurun aiheen, pilkan ja ivailun kohteen, muuttamalla uutistuotantonne lapsellisen propagandan kanavaksi. Kuinka te kehtaatte edes katsoa toisianne silmiin? Miten te kehtaatte teeskennellä toisillenne toimituspalavereissa tekevänne mitään uutisia? En ymmärrä.
EIKÖ YLESSÄ OPITTU mitään 70-luvun neuvostomielistelystä? Eivätkö edellisten toimittajapolvien munaukset yhtään opettaneet? Mitä helvettiä Ylessä tapahtuu? Vedätteko kaikki LSD:tä tai näkysieniä, vai miten tämä uskomaton typeryys ja ammattitaidottomuus on mahdollista?
Älkääkä edes viitsikö selittää, että teette taustatyönne huolella ja tarkistatte faktat. Jos tekisitte niin, tietäisitte, että Israelin armeija tukee ja kouluttaa Syyrian Al Qaidaa, eli Al Nusraa, eli tämän hetkistä Vapaan Syyrian Armeijaa. Mistäkö minä sen tiedän? Koska israelilaisen Haaretz-lehden toimittajat raportoivat asiasta jo kolme vuotta sitten. Kyllä, Israelissakin on toimittajia, journalisteja, toisin kuin Ylessä.
Ette te mitään tietoja tarkista, koska jos tekisitte niin, ette voisi enää tehdä propagandaa. Niinpä käytätte ”lähteitä”, jotka sitä propagandaa toimittavat. Malliesimerkki on usein siteeraamanne Syyrian ihmisoikeusjärjestö, länsimediassa jo vuosia sitten paljastettu Naton rahoittama yhden syyrilaismiehen propagandaprojekti Englannissa. Näin kuvittelette ehkä turvanneenne selustanne siltä varalta, että jonakin päivänä joku alkaa kysellä näistä propagandajutuistanne, aivan kuten 90-luvulla kyseltiin niistä 1970-luvun neuvostopropagandajutuista. Ja kyllä monia sen ajan propagandisteja onkin hävettänyt jälkikäteen.
TEIDÄN HÄPEÄNNE tulee olemaan paljon syvempää, koska nyt teidän propagandanne paljastuu jo reaaliajassa. Jokainen tietokoneen tai älypuhelimen haltija pystyy tarkistamaan ”uutisenne” kansainvälisestä mediasta saman tien ja näkee suoraan, reaaliajassa, kuinka valehtelette päälähetyksessänne. Luulisi senkin olevan tiedossa. En ymmärrä, miten kenelläkään on silti pokkaa mennä kuvaruutuun valehtelemaan miljoonayleisölle päin naamaa. Se on mysteeri.
En tiedä, miksi ja kuinka kauan kehtaatte elää valehtelunne kanssa julkisuudessa, mutta toivon että selviätte omantuntonne kanssa sitten, kun valheenne paljastuvat jonakin päivänä myös teille itsellenne. Se tulee varmasti olemaan kova paikka, mutta tunnustamalla virheensä voi ehkä antaa anteeksi itselleen sen, että vuosien ajan teeskenteli olevansa uutistoimittaja tai uutisankkuri, vaikka tekikin tietoisesti täysin paikkaansa pitämätöntä propagandaa.
Sami Parkkonen on poliittisesti epäkorrekti bloggaaja. Tämä kirjoitus julkaistiin alun perin 7.10.2016 hänen blogissaan.
”Vääristelette tapahtumia, jätätte kertomatta tosiasioita, ja esitätte ryssäfobisen agendan ja propagandan mukaisesti, että nyt Syyriassa on alkanut aivan kauhea sota, kun ryssät ovat siellä.”
Venäjän ja Syyrian ilmavoimat ovat kohdistaneet täysin tarkoituksella pommituksensa avustuskolonniin ja sairaaloihin. Tämähän on ilmiselvä sotarikos, josta kansainväliseen tuomioistuimeen olisi saatettava ensi sijassa presidentti Putin.
Mutta tietenkin tämäkin on valehtelua, koska siitä Yle ja Hesa kertovat… Tai sitten se on täysin oikeutettua, koska Yhdysvaltoja vastaan kaikki keinot ovat sallittuja.
Olisikohan nyt niin että sinulta puuttuu tarkempi tieto asioista ja olet tuon SOHR miehen vääristelevän propagandan uhri tai sitten vain pelkkä nwo-haukka joka hyväksyy USA-koaliition toimet ilman kritiikkiä koska Yhdysvalloille kaikki keinot ovat sallittuja.
Sitkeästi jaksat tuota samaa jauhaa vaikka faktat eivät sinua tuekaan. Varmaan vuodatat krokotiilin kyyneleitä kun USA-koaliition raakalaisuus paljastuu maailmalle.
Joku on joskus sanonut osuvasti: ”Every country has its history, except America that has a criminal record.” Pelkäänpä, että nyt mennään kovaa kyytiä taas kerran rosvoretkille propagandan voimalla.
Sande on terää teksteiltään, pidän siitä,kuten Lahtinen totesi tuntemattomassa, helvetimoinen kouhotus on sotkenut ihmisten mielet, samoin on nyt, humanismin kaavun alle peittyy,raaka valtapolitikka, jota juuri länsi operoi, nyt syyriassa.
Venäjän ja Syyrian ilmavoimat ovat tosiaankin onnistuneet pommittamaan ISISille tulevia lännen avustus-ja täydennyskolonneja. Ja amerikkalaisethan kyllä jo myönsivät sairaala-ampumisiaan. Niistä Yle ja Hesari tietenkin vaikenevat tai toistavat USA:n ilman mitään todisteita maailmalle levittämiä Venäjä- syytöksiä
Saksankielisellä KenMF :llä oli juuri äskettäin mielenkiintoinen keskustelu aiheesta: journalismia vai propagandaa
https://www.youtube.com/watch?v=9_-R1MwF2HI&feature=youtu.be&t=2h4m
NATO/EU/NWO-lakeijoina toimivat vallanpitäjämme ovat kaapanneet Ylen propagandatorvekseen.
Vahva kannanotto Sandelta ja kaikki asiaa. Yle on pelkkä totuutta valheeksi ja propagandaksi jauhava mylly. Se on rappari- tai muurarieliitin työkalu ja tuo eliittihän taas on yksityisen pankkiirimafian työkalu jonka päätehtävä on jo vuosisatoja ollut NWO-projekti.
http://www.theoccidentalobserver.net/2016/10/the-coudenhove-kalergi-plan-white-genocide-by-design-part-1/
http://www.theoccidentalobserver.net/2016/10/the-coudenhove-kalergi-plan-white-genocide-by-design-part-2/
Tuo projekti etenee koko ajan ja yksi vaihe siinä oli Venäjän vallankumous (myös Ranskan aiemmin) ja marxilais-leninistisen kommunistisen NL:n luominen.
Koska meilläkin lehdistön valta on ollut pankkiirimafialla niin aikoinaan tämä itään päin kallellaan olo tai ’suomettuminen’ kuului asiaan vaikka se Kekkoselle merkitsikin vain rauhallista rinnakkaiseloa.
Nyt kun kommunismi Venäjällä on kaatunut ja Amerikasta on tullut NWO_eliitin uusi kotimaa josta käsin maailmanvaltaa luodaan niin valtamedia kumartaa vain Washingtonia ja levittää sen propagandaa.
Ja kuka kontrolloi tai hallitsee Washingtonia?
Who Controls the White House? — kannattaa vilkaista kuka Amerikkaa kontrolloi:
https://thezog.wordpress.com/who-controls-the-white-house/
—- lisää linkistä alla
https://thezog.wordpress.com
NWO on pohjimmiltaan sionistisen eliitin hanke jota muurariveljet on otettu toteuttamaan hyvin palkattuina työmuurahaisina. Kaikki ’läntisen arvoyhteisön’ uutiset kirjoitetaan siten että ne edistävät hanketta, meilläkin. YLE on pelkkä renki ja tekee kuten isäntä käskee.
’…kuka tai ketkä Ylen uutistoimituksessa ovat päättäneet, ettei Wikileaksin paljastuksia enää uutisoida? ’
Eiköhän tuo ole päätetty muuraripyramiidin ylemmillä tasoilla kun Wikileaksiä epäillään aiheellisesti sionistien työkaluksi.
Miksi niin on päätetty? Sionistien tilanne on huononemassa Amerikoissa ja paljastukset osuvat nyt vaarallisesti Hillary Clintoniin joten olisiko se yksi syy? Eikö Trump olekaan hyvä vaihtoehto sionisteille kun hän ei ole yhtä halukas sotiin?
Aiemmin ’paljastuksilla’ on voitu tarkoituksella horjuttaa maailmaa Lännen (sionistien) hyväksi mutta nyt se ei ole viisasta joten jarrua tarvitaan nyt kun Amerikan barbarismiin aletaan reagoida maailmalla kielteisesti…? Ja ei olisi ehkä hyvä asia jos USA paljastuisikin sionistien työkaluksi muun maailman silmissä ?
http://www.globalresearch.ca/video-afghanistan-fifteen-years-of-invasion-and-occupation/5549973
Nearly six years ago, Wikileaks was “outed” as an intelligence operation. As Assange has spoken often of his admiration for Israel’s Netanyahu and has, in extremely critical areas such as 9/11, moved to quell controversy and actually suppress any investigations, particularly those that might lead to Israel, there can be little doubt who runs Wikileaks.
ZBIGNIEW BRZEZINSKI: It’s, rather, a question of whether WikiLeaks are being manipulated by interested parties that want to either complicate our relationship with other governments or want to undermine some governments, because some of these items that are being emphasized and have surfaced are very pointed.
And I wonder whether, in fact, there aren’t some operations internationally, intelligence services, that are feeding stuff to WikiLeaks, because it is a unique opportunity to embarrass us, to embarrass our position, but also to undermine our relations with particular governments.
We believe the answer is simple, that as Wikileaks has never leaked a single document or email involving Israel, a nation central to global controversy, that Wikileaks is Israel.
http://www.veteranstoday.com/2016/10/08/neo-assange-and-russias-dance-with-the-devil/
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=140743
No nythän nuo Ylen politrukit ovatkin keskittyneet Trumppiin. Rönkkö on taas koko viikonlopun ollut hyvin
tuohtunut Trumpin puheista.
On siinäkin homma aikuiselle miehelle,aika säälittävää.
Yle on täysin asettunut poliittisen vaikuttajan rooliin viime vuosina.Se ruotii kyllä poliitikkoja viikosta
toiseen mutta itse asettuu kaiken arvostelun yläpuolelle.
Ei kai kukaan täysipäinen seuraa enää Yleä???
Yle valehtelee meille Syyriasta niin, että korvat heiluu, seuraavassa tosiasiaa Alepposta, paikalla Murad Gazdiev RT:stä, yhtään yleläistä siellä ei näy 😀
PS Pitää postata teille välillä tosiasia uutisia Alepposta, että ymmärrätte missä mennään
https://www.youtube.com/watch?v=D5lS8a0l82o
Siis Itä-Aleppon mustan isis lipun ja mustan al-nusra lipun alla taistelevat Syyrian maltilliset kapinalliset??? Niinkö Yle?
Ja kukas niitä siviilejä ampuukaan al-Assadko, venäläisetkö?????
Oliko yllä oleva raportti venäläisten ja al-Assadin lavastamaa propagandaa, niinkö?
Itse luotan huomattavasti enemmän RT:n kuin yhteenkään ”läntisen arvoyhteisön” (lue kasaarimafian) mediaan, Ylestä puhumattakaan.
Puhe ”kasaarimediasta” paljastaa, että kuulut näihin omissa maailmoissaan eläviin, todellisuudesta vieraantuneisiin hörhöihin, joille maailma näyttäytyy kaaoksenomaisena hyvän ja pahan taistelukenttänä, jossa pahaa edustavat Yhdysvallat ja yleensä länsi.
Taistelussa pahaa vastaan kaikki keinot ovat sallittuja, mm. sairaaloiden tahallinen pommittaminen.
Mao lausui kerran, että ei haittaa, vaikka ydinsodassa kuolisi 300 milj. kiinalaista. Saman verran jäisi jäljelle, ja he hallitsisivat maailma. Teikäläiset ovat nykymaailman maolaisia.
Pitää katsoa tekoja niin tietää missä se pääpiru majailee. Turha täällä on propagoida ilman faktoja. Menee vain maine kuten on kohdallasi tainnut jo käydä.
”Porkka: Suomalainen valtamedia on noussut äärivasemmiston kanssa kansan jättimäistä enemmistöä vastaan?”
http://mvlehti.net/2016/10/09/porkka-suomalainen-valtamedia-on-noussut-aarivasemmiston-kanssa-kansan-jattimaista-enemmistoa-vastaan/
Viime yön vaaliväittelyssä Clinton vs. Trump mielestäni Trump voitti selvästi, mutta Yle ja monet muutkin mediat yrittivät väittää, että väittely oli tasainen ja värikäs. Eikö valtamedia voisi edes yrittää olla vähän puolueettomampi?
Hillary oli aivan hätää kärsimässä kun Trump kysyi, että tietääkö Hillary edes ketä ne Syyrian kapinalliset ovat joita Hillary haluaa tukea ja samalla syyttää kaikesta Venäjää. Ja Hillary ei tietenkään osannut vastata siihen yhtään mitään.
Amerikkalaisen median suorittamien kyselyjen perusteella melko suuri enemmistö piti Clintonia voittajana.
Suomi juhlii nyt siniristiliput hulmuten taloustieteen nobelia. Palkinnonsaajaa hehkutti jo julkisuudessa Wahlroos ja eilen A-studiossa Sixten Korkman ja Erkki Liikanen. Hyvä ja lämmin mies on, kuulemma. Saattaa olla. Hän on toiminut mm. Nokian hallituksessa kymmenkunta vuotta ja Suomen hallituksen talousneuvonantajana. Korkman toimii taloustieteen professorina Aalto yliopistossa ja Liikanen Suomen pankin johtajana. Wahlroosinhan me kaikki tunnemme, hän on pankkiiri. Ei siis ihme, että Nokialla ja Suomella menee lujaa, koska meillä on näitä talousneroja vaikka muille jakaa.
Huomasin myös, että aikaisemmin taloustieteen nobel on annettu köyhyystutkijalle. Ihmettelin, pitääkö köyhyyttäkin tutkia. Eikö se johdu siitä yksinkertaisesta syystä, että ei ole rahaa. Jospa sitä ei ole vielä huomattu. Kaduilla näkee kun kulkee ja pitää silmänsä auki. Riippuu tietenkin missä kulkee ja millä vehkeellä. Mediassa köyhyyttä peitellään ja pannaan köyhän omaksi syyksi. Sitä se on vähiten. Valtio on politiikkansa näköinen, kaikkialla.
Pari juttua sai kirjoittamaan. Hammaslääkäri oli turhautunut, kun turvapaikanhakijat jättävät heille varattuja aikoja käyttämättä. Kirjoitus oli stadin pravdan mielipidesivulla. Eilinen MOT kertoi kustannuksista. Suomen punainen risti oli voittaja. Ruokaakin moitittiin. Ja sitten toinen näkökulma.
Kipaisin yksi päivä R-kioskilla. Viereiseltä pankkiautomaatilta tuli nuorehko kaveri vähän nuhjuisessa ja likaisessa tuulipuvussaan. Hampaat romahtamispisteessä. Pyysi paria euroa kahviin. Sanoi, että rahaa olisi pitänyt tulla tilille, mutta eipä ole näkynyt, on peeaa. Kaivoin taskustani pari euroa ja hän haki kahvit. Kiitteli kovasti.
Olen suhtautunut nuivasti noihin parin euron pyytäjiin, mutta en enää. Seuraavan kerran tarjoan kahvit sämpylän kanssa. Meidän täytyy auttaa noita syrjäytettyjä, vaikka vähänkin, koska hallitus ja eduskunta on heidät jättänyt. Antoivat juuri miljoonan ”köyhäinapuun”. En tiedä kenelle ja oliko vasta ehdotus. Sehän tekee sataatuhatta köyhää kohden kokonaisen kympin. Raikastaa varmaan rintaa ja voi sanoa että on tässä köyhiäkin muistettu. Leipäjonot sillä tuskin lyhenevät. Niistä on tullut Suomessa täysin hyväksytty ja köyhien syyllistämisen aihe. Tuntee itsensä paremmaksi ihmiseksi kun niitä katselee. Vai tunteeko?
Ennen kuin joku ehtii moralisoimaan noita parin euron pyytäjiä, että ostavat kumminkin pummaamillaan rahoilla viinaa, niin sanon, mitä sitten. Jos minulla olisi taskussa niin vähän rahaa, että en sillä päivääkään pärjäisi, ostaisin viinaa jos irti saisin. Se auttaisi edes hetkeksi unohtamaan kaikki persläpipolitikot ja talousnerot. Rahastani ottaisi valtio 95% ja voisi maksaa sen tukena takaisin.
Sosialiturvasta yleensä uutisoidaan, että tukimiljardit ovat kuin kankkulan kaivoon heitettyä rahaa. Eivät ole. Ensiksi niillä pidetään ”syrjäytettyjä” hengissä, mikä lienee tärkeintä ja toiseksi raha kiertää. Niitä myös verotetaan, sekä suoraan että välillisesti. Leikkaukset näkyvät valtion ja kuntien tulopuolella ja tuet ovat myös lähikauppiaiden ja maataloustuottajien parasta ”sosialiturvaa”. Maatalous-, teollisuus ja yrittäjätukien ohella. Joskus ihmettelen, miksi ei kaikkia valtion jakamia tukia nimetä ”sosialiturvaksi”, niin toisarvoisia kuin jotkut ihmisten hengissäpitämisen lisäksi ovatkin.
Maailman parhaimpiin kuuluvaa sosiaaliturvaa riittää kuitenkin vallan mainiosti niille kymmenille tuhansille – muotivaatteet päällä ja ipad kourassa – viime syksynä Tornionjoen yli marssineille NUORILLE MIEHILLE, jotka P.Orpo suvakki-tukijoukkoineen avosylin otti vastaan. Nämähän Orpo olisi Schengen-sopimuksen perusteella voinut suoraan käännyttää takaisin turvalliseen Ruotsiin; ilmeisesti hän kuitenkin katsoi sellaisen vaarantavan hänen tavoittelemansa politrukin viran saamisen Brysselin lihapatojen äärellä – SUOMALAISET veronmaksajat ja SUOMALAISET VÄHÄOSAISETHAN maksavat kustannukset!
sitä paitsi lisäähän näitä ulkomaalaisia sosiaalipummeja otetaan kaiken aikaa vastaan, tänäkin vuonna jo yli 10000.
Rikolliset vallanpitäjämme pitävät AJATUSRIKOLLISINA (ja vihertaistolaisten ym. kulttuurimarxisti-kansanvihollisten kanssa kuorossa ”natseina”, ”rasisteina”, ”fasisteina” jne) niitä, jotka tällaista toimintaa vastustavat, ks. Nwohavaintoja-blogistin artikkeli 7.10.2016 ”Ajatusrikollinen Ilja Janitskin vangittiin poissaolevana Helsingin käräjäoikeudessa”.
Ks. myös ”YLE TELEVISIOI EDUSKUNNAN SUUREN KESKUSTELUN ÄÄRILIIKKEISTÄ”, http://ylewatch.blogspot.fi/2016/10/yle-televisioi-eduskunnan-suuren.html
Artikkelissa todetaan mm. seuraavaa
”Arkadianmäellä hurskastelu löi tänään omat ennätyksensä, kun Keskustan poliittiset aisankannattajat Antti Kaikkosen johdolla olivat ehdottaneet eduskunnan ajankohtaiskeskustelun aiheeksi Ääriliikkeet ja väkivalta Suomessa. Ehdotusta olivat tukeneet myös porvaripuolueille ahteriaan pyllistelevät punavihreät, sillä kerrankin löytyi riittävän merkityksetön yhteinen vihollinen, jota demonisoimalla kaikki kansanedustajat saattoivat kiillottaa puolueensa kilpeä ja näyttäytyä itse oikeuden ritareilta.
Salissa kaikui useaan otteeseen puhe demokratian itsepuolustuksesta, joka näytti nolon ylimitoitetulta julistukselta, kun tiedetään että kansanedustajien kivenä kengässä on alle sadan hengen Suomen Vastarintaliike. Puheissaan edustajat halusivat puolustaa ennen kaikkea muodollista demokratiaa, nykydemokratian julkisivua, jolla on kansanvallan kanssa enää hyvin vähän tekemistä. Tässä demokratian pantomiimissä kansalla ei ole juurikaan vaikutusvaltaa, koska valta on valunut EU-vehkeilijöiden, globalismin hämärämiesten, kansainvälisten suuryritysten ja kansaa manipuloivan ja halveksuvan median holveihin.”
Vallankahvassa olevat hämärätoimiensa paljastumista ja valtansa murenemista pelkäävät todelliset rikolliset haluavat antaa Supolle käytännössä rajoittamattoman urkintaoikeuden; Brysselin Pravdan artikkelin mukaan 11.10.2016: ”Siviilitiedustelua suunnitteleva työryhmä ehdottaa, että Supo saisi valtuudet tiedustella ilman konkreettista rikosepäilyä tai rikoksen estämistarkoitusta”.
Artikkelissa mainitaan myös:
”Tulevaisuudessa tiedustelumenetelmiä saadaan käyttää tietojen hankkimiseksi, kun on epäilys…[esim.] maanpetoksellisesta tai valtiopetoksellisesta toiminnasta” – mutta tämä luonnollisestikaan ei koske lukuisia vallankahvassa olevia tai olleita maanpettureita, ks. esim. ”Suomalainen EU-vaalipetos tiivistettynä ”A-nelosella””, http://jormajaakkola.fi/EY-vaalipetos%20A-nelosella tai Bilderberg-kokouksiin osallistuneita; Bilderberg-agendaan kun kuuluu kansallisvaltioiden kuten esim. Suomen itsenäisyyden tuhoaminen (jos EU-diktatuurin Suomi-provinsissa nyt ylipäätään enää voidaan puhua itsenäisyydestä).
Demokratia ei näytä ulottuvan suomalaisiin syrjäytettyihin ja velkavankeihin.
He ovat lainsuojattomia. Täydellinen immuniteetti lakeja vastaan on taas niillä, jotka ovat nämä onnettomat velkavangit TARKOITUKSELLISESTI vankeuteensa saattaneet . Ks. esim. ”SUOMEN TRAGEDIA .. tästä kansan ahdinko alkoi”, http://www.promerit.net/2015/04/suomen-tragedia/ – ”THERE IS EVIL IN HIGH PLACES in Finland today” – mukaelin hiukan artikkelista http://nationalvanguard.org/2016/04/evil-in-high-places/
Yle = verovaroin kustannettua paskaa.
Kokoomus-YLE on valjastanut jopa ns. viihdeohjelma Uutisvuodonkin informaatiosotaansa; ei sellaista lauantai-iltaa ettei Jari Tervo nälvi Venäjää tai Putinia.
Olisiko heidän perheystävänsä, asia jonka Kati Tervo eräässä pakinassaan tuli paljastaneeksi, Matti Bilderberg-Apunen, joka lie EVA:ssa Natokampanjan mediavastaava, värvännyt Puolustusvoimain aseista kieltäytyneen Jari Tervon infosodan taiston tuoksinaan, ja ansiokkaasti J.Tervo joka käänteessä pestiään hoitaakin, pankaapa merkille!
Kyllä Tervon sutkautukset ovat jo haalistuneita ainakin minun korviin. Kuulostaa lähinnä mieheltä, joka vetää julkisuudelta viimeisiä iltalypsyjä. Pari vuotta vielä, niin kukaan ei enää viitsi tämän miehen juttuja ostaa.
Eiköhän Tervo tuota infosotaansa käykin eri maksusta, kas kun kirjojensa myyntikäyrät osoittavat kaakkoon.
Muutoin samoilla ”apajilla” sofioksasten kanssa, russofobia myy, vielä jonkin verran, mutta eiköhän kansalaisten kyllästymispiste aiheen ympärillä ole jo laantumaan päin?
Näin SUOMI KUNNOSTAUTUU MAAILMALLA — jaritervot ja kumpp. varmaan ylpeitä maamme saamasta PR:stä
Suomen “syyttäjä” Heikki Wendorf vastaan MV-lehden Espanjan asianajaja Juan Ignacio Navas Marqués – Kuinka käy?!
Katsotaan, kuinka käy.
http://mvlehti.net/2016/10/07/suomen-syyttaja-heikki-wendorf-vastaan-mv-lehden-espanjan-asianajaja-juan-ignacio-navas-marques-kuinka-kay/
Yleisradiosta voisi tulla vielä kalua kun johto vaihdettaisiin. Jos politikot hallintoneuvostoineen eivät voi/halua/osaa sekaantua ohjelmatuotantoon, älköön sekaantuko poliittisesti johtavalintoihinkaan. Kivinen ja Jääskeläinen kortistoon ja oikeita journalisteja ohjelmatuotantoon. Uutisista, saati ajankohtaisohjelmista, puuttuu ammattimainen ote, objektiivisuus ja tapahtumien analysointi vähän joka kantilta. Kulttuuri pitää siirtää omaan osastoonsa.
Puolueet pitävät yleä ja meitä katsojia jo aivan pilkkanaan. Ajankohtaisohjelmiin voi aivan hyvin lähettää pelkkiä suunsoittajia, kuten Ben Zyskowichin. Hän osaa siirtää keskustelun pois aiheesta kuudessatoista sekunnissa. Viimeksi kun katsoin A-studiota, hän soitteli ukuleleä Havaijilla.
Journalistin mallina voisi pitää esim. jo eläkkeellä olevaa TUTKIVAJOURNALISTI Seppo Konttista. Hän taisi olla VALTA-mediassa viimeinen lajiaan!
Jos tutkii vääriä juttuja tulee fudut valtamediasta. Nyt saa tutkia vain vihapuhetta.
Eiliset uutiset olivat kyllä Ylen pohjanoteeraus, ensin kehuttiin jenkkien ja heidän kaveriensa hyökkäystä Mosuliin, joka tulisi pelastamaan satoja tuhansia, jopa miljoonia siviilejä. Seuraavassa klipissä oli Venäjän hyökkäys Aleppoon, käytännössä samanlaiset tapaukset. Yle kuitenkin kertoi, miten siviilejä kuolee, miten yksi perhe oli menettänyt 14 perheenjäsentä ja Venäjää vaaditaan kv-oikeuteen.
Ylessä olisi kirveellä töitä.
Ei suinkaan samanlaiset tapaukset. Venäjän ilmahyökkäykset Aleppossa on tarkoituksella kohdistettu siviiliväestöön ja mm. sairaaloihin.
Heh, jälleen paljastui yksi ylenoksennus. Lelu-Rami, joka oli vakituinen Venäjän kiroaja Ylen lähetyksissä, paljastuikin huijariksi ja ääri-islamistiksi.
Ehtiköhän käydä Kivisen ja Jääskeläisen kanssa Ylen edustussaunassa :).
Samalla paljastui Alepposta tieto, että siellä on sama katu kuvauksissa, jossa sijaitsevat ”kaikki nämä Aleppon pommitetut sairaalat ja kuvataan ne itkevät lapset”.
Totuusmedian vastuuntuntoiset toimittajat olivat hyvin selvittäneet Ramin taustat :):):).
Hyvähän se oli, että totuus Ramista paljastui. Teille maahanmuuttokriittiselle se on tietenkin yksi todiste lisää mamujen kaikinpuolisesta kelvottomuudesta.
Minäkin teen paljastuksen. On varsin tavanomaista, että jostakin aiheesta pyöritetään samoja uutiskuvia useaan kertaan.
Tästä olen kanssasi samaa mieltä, kuten edellä mainitsin Aleppossa kuvataan aina samaa katua tuhojen osalta, tuntuu hieman ihmeelliseltä.
Ehkäpä tämä Lontoossa toimiva yhden miehen tietotoimisto ei ole käynyt Aleppossa vähään aikaan.
Muuten, Iltasanomissa on täydellinen kommentointisulku KAIKKIIN ALEPPOON LIITTYVIIN JUTTUIHIN. Pelkäävätköhän, että ihmiset eivät usko niitä tarinoita?
Jos on kiinnostusta, niin tietoa kyllä löytyy – ongelma on tietenkin kokonaiskuvan muodostaminen (myös YLEn toimittajille, uskoisin). USAn toimia seuratessa eri tietolähteistä, syntyy pakosta ruma kuva: maapallon musta-aukko? Jos Yle tätä pyrkii pimittämään jollain tapaa niin kannattaa katsoa esim seuraavat pätkät – ehkä mieli muuttuu ? https://youtu.be/LGk4gAEeK3c https://youtu.be/Uug1D-2_O34 https://youtu.be/4uFqr_TLp-U
https://youtu.be/735lA9oF9PM https://youtu.be/B0iA8T1U7No
David Swanson – War is a Lie – Seattle April 15, 2016 https://youtu.be/3spLydTvTsg
Laaja kuvaus, miksi media epäonnistuu kertomaan kansalaisille, mitä tapahtuu (mm kohdissa 36:30 ja 1:06:50 Soros ja median rahoitus) https://youtu.be/ARqez2FQzw8
Tyttäreni historian kokeesta josta hän sai arvosanaksi 9 ja puoli ”Venäjä hyökkäsi Suomeen Suomen sodassa” kyllä vai ei… Mitään mainintaa siita että Suomea valtiona ei ollut tuohon aikaan ei kysymyksessä mainita. Lapsilllemme ei valehdelle vaan jätetaan kertomatta koko totuus. Täma on propagandaa.