Yhdysvaltojen kongressi teki ratkaisevan päätöksen. Se salli WTC-tornien terrorismin uhrien haastaa Saudi-Arabia oikeuteen.Useimmat WTC-torneihin törmänneiden lentokoneiden kaappareista olivat saudeja. Presidentti Obama ei olisi sallinut tätä oikeudenkäyntiä. Asialla saattaa olla kauaskantoiset seuraukset ellei Yhdysvallat aloita laajaa sotaa peitelläkseen todellisia syyllisiä, terrorismista hyötyjiä, USA:ta ja sen liittolaisia EU:n NATO-maita.

Yhdysvallat synnytti terrorismin Afganistanissa 1980-luvulla. Osama bin Laden toimi yhteistyössä USA:n kanssa. Jugoslavian hajottamisen yhteydessä Osama bin Laden ja Yhdysvallat yhdessä tukivat kalifaattia rakentavaa Bosnian presidentti Izetbegovicia. Aselasteista osa meni Kroatian neo-fasisteille ja osa muslimijoukoille Bosniassa. Kauloja katkovia jihadisteja tuli rahoituksen avulla n. 10.000. Uhreina olivat perustuslaillista järjestystä, tasa-arvoa ja yhtenäistä valtiota puolustavat serbit. EU:n NATO-maat, erityisesti Saksa loivat USA:n suorittamalle Jugoslavian hajotukselle eurooppalaisen sivustatuen.

Todistettavasti samoja taistelijoita, jotka taistelivat jihadistijoukoissa, jäi Eurooppaan mm Saksaan. Esimerkiksi Mohamed Atta toimi terroristisolussa Saksassa. Useita soluja jäi myös NATO:n miehittämään Bosniaan. Nämä Bosnian sodan terroristit suorittivat WTC-iskut.

Yhdysvallat, EU ja Saudi-Arabia ovat kouluttaneet terroristeja taistelemaan Syyriassa. Koulutuspaikkana on ollut mm. Jordania. Turkki on toiminut kanavana USA:n tuelle terroristeille.

Syyria on liittoutumaton, itsenäinen sekulaarinen valtio, joka ei hyväksy Yhdysvaltojen vallankäyttöä ja terrorismin tukemista Lähi-Idässä. USA:n, Britannian ja Tanskan aloittaman, laajaksi NATO-sodaksi laajentuneen Irakin sodan seurauksena 1,5 miljoonaa Irakin pakolaista sai turvan Syyriassa puolen miljoonan Palestiinan pakolaisen lisäksi.

Syyria kutsui Venäjän tukemaan taisteluaan terrorismia vastaan. Yhdysvallat haluaa saada aikaan vallanvaihdoksen ja syöstä vaaleilla valittu presidentti vallasta. Tämän aikaansaamiseksi Yhdysvallat on voimistanut tukeaan terroristeille välitttämällä heille erittäin kehittyneitä asejärjestelmiä Turkin kautta.

Objektiivisesti ajatteleva henkilö näkee, että Venäjä tekee ihmiskunnan kannalta hyvää työtä tukiessaan Syyrian hallitusta. Terrorismin tukemiseen on kuitenkin osallistunut niin suuri määrä Yhdysvaltojen NATO- ja muita liittolaisia sen itsensä lisäksi, että koko läntinen tiedonvälitys/propagandakoneisto on valjastettu kuvaamaan Venäjä rikolliseksi ja terrorismin tukijat viattomiksi hyväntekijöiksi.

Suomen edellinen valtioneuvosto lähetti 100 suomalaista henkilöä opiskelemaan kuinka tiedonvälitys toteutetaan yhdysvaltalaisittain. Samoin itsenäisesti ajattelevat toimijat on leimattu Venäjän trolleiksi tai muuten epäluotettaviksi tahoiksi. Tiedonvälitys on toiminut täydellisen yksipuolisesti. TV:n uutisissa, ajankohtaisohjelmissa ja viihteessä on läpäisyperiaatteella toteutettu Venäjälle vihamielistä, panettelevaa ja venäläisten ihmisarvoa alentavaa propagandaa. Sanomalehdet ovat huolehtineet omasta osuudestaan kiitettävästi.

Vuosina 1940–44 toisinajattelijat Suomessa olivat vankilassa ja moni heistä teloitettiin. Ystävyysseura Suomi–Neuvostoliittoseuran jäsenyys tai sen toimihenkilöys oli tuomittavaa. Suomessa toimi Suomen Aseveljien Työjärjestö / Vapaus Isänmaa Aseveljeys -järjestö. Se harjoitti propagandaa ja mielialojen hoitoa siviiliväestön keskuudessa. Toiminta perustui tehokkaaseen salassapitoon ja psykososiaaliseen vaikuttamiseen. Järjestön johdossa toimi joukko Suomen vaikutusvaltaisimpia henkilöitä kaikista yhteiskunnallisista sektoreista esimerkiksi työmarkkinajärjestöistä, puolustusministeriöstä ja valtiollisesta poliisista. Järjestön tehtävänä oli luoda valtakunnallisesti kattava ilmianto- ja mielialojamuokkaava järjestelmä, jolla synnytettäisiin ja ylläpidettaisiin psykologisesti kestävä yhteinen kuva todellisuudesta.

Martti Ruutu on kuvannut kirjassaan Me uskoimme Suomeen kuinka VIA/SAT henkilöjärjestelmän tiedot poltettiin Kallion koulun uunissa samalla tavalla kuin aikanaan tiedot sisällissodan valkoisten rikoksista sekä toisen maailmansodan aikaiset arkistot tuhottiin.

Valtioneuvoston toimesta on nyt saatu aikaan VIA/SAT järjestelmän moderni versio. Yle tavoittaa kaikki kansalaiset eikä vaihtoehtoista lehdistöä muusta tiedonvälityksestä puhumattakaan ole. Virallisessa tiedonvälityksessä Internetin kautta saatava tieto demonisoidaan. Globaali todellisuus ja ihmisten tietoisuus halutaan ottaa valtiollisesti ohjatun tiedonvälityksen huomaan.

Suomi on jälleen valinnut puolensa väärin. Täysin johdonmukaisesti ja todistettavasti Länsimaat tukevat ahneuksissaan terrorismia ja erityisesti terrorismista hyötyvää  ja terroristiseen toimintaan ryhtyvää Yhdysvaltoja (lennokkimurhat, kidutus). Venäjä ei ole koskaan tukenut terrorismia eikä fasismia eikä pyrkinyt hyötymään siitä.

Yhdysvaltojen kansalaiset joutuvat johtamaan hallituksensa sen tosiasian eteen, että WTC-iskut ja muut hirmuteot, sodat Irakisssa Libyassa ja Syyriassa ovat omien hallitusten syytä. Tätä todellisuutta Yhdysvaltojen sotateollisuus ja sodan logiikan vammauttaneet poliitikot eivät halua paljastaa. Siksi koko globaalia aseteollisuuden valtaa tukeva propagandakoneisto on ollut valjastettava Venäjän ja presidentti Putinin kimppuun.

Suomen Yle on säälittävässä länsipropagandan myötäilyssään paljastanut itsensä. Toivotaan, että WTC-tornin iskujen uhrit ehtivät nostaa todellisuuden esiin ennen kuin kolmas maailmansota alkaa.

 

Pirkko Turpeinen-Saari on psykiatri ja entinen kansanedustaja. Tämä kirjoitus on julkaistu alun perin 6.10.2016 hänen blogissaan.

12 KOMMENTTIA

  1. ”Yhdysvallat synnytti terrorismin Afganistanissa 1980-luvulla.”

    Näinhän se oli, Zbigniew Brzezinski kävi palkkaamassa nämä afganistanilaiset mujehedinit ja heidän seassaan olevat muut jihadistit jenkkien uudeksi ”minimipalkkaiseksi” palkkasotilasarmeijaksi.
    Kongo-Müllerit ja muut Mike Hoaret olivat aikoinaan ja olisivat tänä päivänä aivan liian kalliita miehiä nykyiseen tulosvastuulliseen globaalin neokonservatiiviseen trotskistiseen maailmanvalloitusarmeijaan.
    Afganistanista nämä minimipalkkaiset ”uskon”soturit sitten menivät Balkanille, sitten Tsetseniaan. Irakiin, Libyaan ja Syyriaan. Isiksen mukaan Eurooppaan on matuvyöryn mukana saapunut jo yli 17000 jenkkien rahoittamaa ”uskon”soturia.

    Onneksi USA:ssa on muitakin kuin trotskilaisia maailmanvallasta haaveilevia neokonnia, annetaanpa yhdelle heistä suunvuoro, Vietnamin sodan veteraanille ja Virginian osavaltion senaattorille Richard Blackille, kannattaa kuunnella ja katsoa:

    https://www.youtube.com/watch?v=VfyDgDTu0Go

  2. 100% Bullshit. Ei Venäjä vastusta terrorismia. Venäjähän itse epäsuorasti sekä suoraan tukee poliittisesti ,taloudellisesti sekä sotilaallisesti Itä-Ukrainassa Donbassin ja Luhanskin oblastien terroristijoukkoja. Tuolle Venäjän masinoimalle Itä-Ukrainan terrorismille löytyy myös täsmällisen tarkka määritelmä , separatistinen terrorismi.

    ” Separatistinen terrorismi pyrkii erottamaan kansan tai kansanosan emävaltiosta hyökkäämällä yhteiskunnan laitoksia, kuten poliisia, yksittäisiä poliitikkoja tai armeijaa vastaan.”

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Terrorismi#Separatistinen_terrorismi

    Vastavalkea ja Pirkko Turpeinen-Saari jäitte jälleen kerran kiinni valehtelusta ja Ukrainan vastaisen disinformaation levityksestä, miten vastaatte?

  3. By way of deception thou shalt lose your Empire

    What the AngloZionist are openly and publicly defending in the Ukraine is the polar opposite of what they are supposed to stand for. That is an extremely dangerous thing to do for any regime and the AngloZionist Empire is no exception to that rule. Empire often crumble when their own people become disillusioned and disgusted with massive discrepancy between what the ruling elites say and what they do. And as a result, it is not so much that the Empire is faced with formidable enemies as it is the fact that nobody is willing to stand up – nevermind die – in defense of it.
    http://thesaker.is/by-way-of-deception-thou-shalt-lose-your-empire/

  4. Mielenkiintoinen ja oikeaan osuva rinnastus: ”Valtioneuvoston toimesta on nyt saatu aikaan VIA/SAT järjestelmän moderni versio.”

    Tuo, kansamomaisemmin ilmaistuna, ”satiaisorganisaatio” (VIA/SAT) on monille nuoremmille täysin tuntematon järjestö ja monille on varmasti myös satiaiset tuntematon ongelma. 🙂

    ”Vapaus – Isänmaa – Aseveljeys (lyh. VIA) oli Suomessa jatkosodan aikana toiminut, Valtion tiedoituslaitoksen perustama salainen organisaatio. VIA:n tehtävänä oli väestön mielialojen tarkkailu ja tulosten tiedottaminen valtiojohdolle ja eri viranomaisille sekä propagandan välittäminen väestön keskuuteen. VIA keräsi laajan asiamiesverkostonsa avulla tietoja väestön mielialoista ja raportoi päivittäin Valtion tiedoituslaitokselle.

    Asiamiesverkosto

    VIA koostui asiamiesverkostosta. Verkoston pohjana oli Akateemisen Karjala-Seuran perustaman maanpuolustusjärjestö Maan Turvan talvisodan aikana organisoima mielialojen tarkkailuorganisaatio, jossa oli talvisodan loppuvaiheessa 3 150 jäsentä.

    Jatkosodan alkuvaiheessa asiamiehiä oli runsaat 5 000, korkeimmillaan yli 10 000. Organisaatio oli koko maan laajuinen, maa oli jaettu 11 tarkkailupiiriin ja 61 tarkkailualueeseen. VIA:n asiamiesverkosto kattoi kaikki yhteiskuntapiirit, joskin ruotsinkielisillä alueilla asiamiehiä oli harvemmassa. Työväestöllä oli puolestaan suurempi edustus asiamiesverkostossa kuin sen suhteellinen osuus antaisi olettaa: taustalla oli viranomaisten huoli työväestön epäluuloisesta asenteesta sodan päämääriä kohtaan. Työväestöä tarkkailemaan oli pestattu sosiaalidemokraattisia asiamiehiä jo talvisodan aikana.

    Kartoitus

    Väestön mielialojen kartoitus perustui laajan moniportaisen organisaation työhön. VIAn verkoston asiamiehet seurasivat mielialoja tuttavapiirissään ja työpaikallaan ja kertoivat havainnoistaan paikallisasiamiehille. Paikallisasiamies raportoi kirjallisesti verkoston alueasiamiehelle, joka yhdessä piiriasiamiehen kanssa rakensi tiedoista kokonaiskuvan ja raportin Valtion tiedoituslaitoksen Tarkkailutoimistoon. Tarkkailutoimisto teki raporteista yhteenvedot päivittäin ja välitti tiedot laitoksen omalle väelle, valtioneuvostolle, valtiolliselle poliisille ja muille tietoja tarvitseville viranomaisille. Tiedoista tehtiin vielä viikkoyhteenveto, ja laadittiin erilaisia katsauksia maan mielialojen kehityksestä.

    Kun haluttiin saada selville väestön näkemyksiä jostain määrätystä aiheesta, tehtiin VIA:n organisaation avulla salainen gallup-tyyppinen kartoitus. Asiamiehille välitettiin aihe, ja he haastattelivat lähipiiriään keskustelemalla asiasta. Haastateltaville ei kerrottu tietojen keruusta. Jokaisesta haastateltavasta täytettiin lomake, jossa listattiin vastaajan mielipiteen lisäksi sukupuoli, ikä, ammatti, puoluekanta ja vastaajan eniten lukema sanomalehti. Kun asiamiesverkoston avulla vastauksia saatiin kymmeniä tuhansia, saatiin väestön mielipiteistä tilastotietoa joka voitiin jakaa maan eri osien, ammattikuntien ja puoluerajojen kesken.”

    Linkki: https://fi.wikipedia.org/wiki/Vapaus,_Is%C3%A4nmaa,_Aseveljeys

    Ja Suomen Aseveljien työjärjestö:

    Suomen Aseveljien Työjärjestö

    Suomen Aseveljien Työjärjestö (SAT) oli Suomessa kommunisminvastaista toimintaa harjoittanut asevelijärjestön salainen organisaatio. Se perustettiin vuoden 1940 Moskovan rauhan jälkeen. Se kytkeytyi toiseen organisaatioon, jatkosodan sytyt­tyä perustettuun Vapaus, Isänmaa, Aseveljeys -järjestöön (VIA). Julkisen aseveliliikkeen, Suomen Aseveljien Liiton (SAL), rinnalla ne harjoittivat salaista kommunisminvas­taista toimintaa pyrkien vaikuttamaan kotirintaman mielialaan. Niiden piirissä toimi työväestön, työnantajien, virkavallan, politiikan ja puolustusvoimain vaikuttajia, muun muassa Keijo Alho, Osmo Kupiainen, Kauko Leiponen, Veikko Loppi, L. Arvi P. Poijärvi ja Jussi Saukkonen. Organisaatioista käytetään yhteisnimitystä SAT-VIA. SAT-VIA loi perustaa vaaran vuosien ja kylmän sodan ajaan kommunisminvastaiselle toiminnalle. Se oli mainettaan porvarillisempi.

    Linkki: https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_Aseveljien_Ty%C3%B6j%C3%A4rjest%C3%B6

    Ja vielä Suomen Aseveljien liitto:

    ”Suomen Aseveljien Liitto

    Suomen Aseveljien Liitto

    Suomen Aseveljien Liitto (alkuperäiseltä nimeltään Suomen Aseveliliitto) oli vuosina 1940–1945 toiminut, vapaaehtoista sotainvalidien, kaatuneiden omaisten ja siirtoväen avustustyötä tehnyt järjestö.

    Perustaminen

    Suomen Aseveljien Liitto perustettiin heti talvisodan jälkeen. Järjestön tehtäväksi määriteltiin vaikeuksiin joutuneiden aseveljien, sotaleskien ja -orpojen, sotainvalidien sekä siirtoväen avustaminen. Sen katsottiin olleen vastavoima Suomen ja Neuvostoliiton rauhan ja ystävyyden seuralle, jota Neuvostoliitto tuki kaikella arvovallallaan. Historioitsija Jouko Vahtolan mukaan Suomen Aseveljien Liiton toimintaa sävyttikin hyvin merkittävästi kommunisminvastaisuus.

    Perustamiskokous järjestettiin Helsingissä Säätytalossa 4. elokuuta 1940. Kokoukseen osallistui kaikkiaan noin 200 aseveliyhdistyksen edustajaa kautta Suomen. Kokous kutsui marsalkka Mannerheimin Liiton ensimmäiseksi kunniajäseneksi. Puheenjohtajaksi valittiin kenraalimajuri Paavo Talvela ja liittotoimikuntaan eri yhteiskuntaryhmien edustajia, joista monet tulivat tunnetuksi myöhemmin poliittisessa ja muussa toiminnassa.

    Toimikunnan varapuheenjohtajaksi valittiin SAK:n sihteeri Jorma Tuominen ja toiseksi varapuheenjohtajaksi aseveliliikkeen aatteellisiin kysymyksiin perehtynyt kouluneuvos L. Arvi P. Poijärvi. Kun Poijärvi valittiin liiton pääsihteeriksi, puheenjohtajistoon valittiin professori N. A. Osara.

    Liittotoimikunnassa oli puheenjohtajiston lisäksi yhdeksän jäsentä:

    maanviljelijä, vänrikki Mikko Asunta, 1940–1945,
    fil.maisteri, kapteeni Jarl Gallén, 1940–1944,
    toimistopäällikkö, ylimatruusi Vilho Lehtonen, 1940– 1945,
    kansanedustaja Antti J. Rantamaa, 1940–1943,
    fil.maisteri, kapteeni Jussi Saukkonen, 1940–1943,
    kenr.luutnatti W.E. Tuompo, 1940–1945,
    puuseppä, alikersantti Veikko Helle, 1940–1945,
    toimittaja, majuri Kalle Lehmus, 1940–1943,
    järjestösihteeri, luutnantti Väinö Leskinen 1940–1943.

    Järjestön Aseveli-lehden toimittajana oli alkuvaiheessa myöhemmin tunnettu sosiaalidemokraattinen poliitikko, kapteeni Unto Varjonen.

    Suomen Aseveljien Liiton apujärjestö oli Suomen Aseveljien Työjärjestö (SAT), jonka teki henkistä maanpuolustustyötä siviiliväestön keskuudessa sisäisten levottomuuksien ja järjestettyjen huhukampanjoiden torjumiseksi. Järjestö keräsi tietoja kansalaisten mielialoista ja sosiaalisista epäkohdista ja toimitti niistä raportteja mm. puolustusvoimien ylipäällikölle marsalkka Mannerheimille, presidentti Risto Rytille, valtiovarainministeri Väinö Tannerille ja puolustusministeri Rudolf Waldenille. Jatkosodan alettua SAT:n nimeksi vaihdettiin VIA (Vapaus – Isänmaa – Aseveljeys). Loppuvuodesta 1941 järjestö siirtyi suoraan Valtion tiedoituslaitoksen tiedotusjaoston alaisuuteen. Loppukesällä 1941 järjestö aloitti Työväen Akatemian rehtorin Yrjö Kilpeläisen toimittaman ohjelman Jahvetin kirjelaatikko, jonka tehtävä oli kaksijakoinen: toisaalta vastattiin monenlaisiin suurta yleisöä askarruttaneisiin kysymyksiin käyttäen apuna eri alojen asiantuntijoita, toisaalta harjoitettiin kulloinkin ajankohtaista propagandaa.

    Jäsenistö ja toiminta

    Suomen Aseveljien Liitolla oli vuoden 1944 lopussa eri puolilla maata 710 jäsenyhdistystä, joissa oli jäseninä noin 200 000 miestä ja 40 000 naista. Toimintansa aikana järjestö hankki rintamamiehille vapaaehtoista tietä noin 4 600 tilaa ja antoi ammattikoulutusta noin 2 000 sotaleskelle. Järjestö käytti avustustoimintaansa kaikkiaan noin 165 miljoonaa markkaa (nykyrahassa noin 15 miljoonaa euroa) ja se vaikutti pika-asutuslain säätämiseen vuonna 1940. Järjestön pääsihteerinä olivat tohtori L. Arvi P. Poijärvi ja hänen jälkeensä poliitikkona myöhemmin erittäin tunnettu Väinö Leskinen. Liiton toiminnanjohtajan tehtäviä vuosina 1943–1945 hoiti maisteri Veikko Loppi. Liiton talouspäällikkönä vuosina 1940–1945 toimi Penna Tervo.

    Tammikuussa 1942 Suomen Aseveljien Liitto perusti yhdessä Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön (SAK), Pellervo-Seuran ja Akateemisen Karjala-Seuran kanssa Suurtalkoot-yhdistyksen organisoimaan kansalaisten vapaaehtoista talkootoimintaa. Yhdistyksen tarkoitukseksi määriteltiin huomion kääntäminen sodan aiheuttamista vaikeuksista rakentavaan työhön, moraalin höltymisen estäminen sekä talvisodan aikana syntyneen kansallisen yksimielisyyden – talvisodan hengen – ja asevelihengen säilyttäminen ja lujittaminen. Yhdistyksen puheenjohtajaksi kutsuttiin kenraaliluutnantti Edvard Hanell. Joulukuussa 1943 Suomen Aseveljien Liitto järjesti rintamamiesten henkisen huollon tukemiseksi kirjakeräyksen, jolla saatiin kootuksi noin 80 000 kirjaa. Järjestö jakoi kirjat rintamalle ja sotasairaaloihin.
    Lakkautus

    Suomen Aseveljien Liitto lakkautettiin Suomen Kommunistisen Puolueen ja valvontakomission vaatimuksesta tammikuussa 1945, koska nämä katsoivat sen välirauhansopimuksen 21. artiklassa tarkoitetuksi ”fasistiseksi” järjestöksi. Valvontakomission poliittinen neuvonantaja Pavel Orlov ilmoitti lisäksi, että komissio katsoi liiton pyrkivän vaikuttamaan tulossa olleiden eduskuntavaalien tulokseen. Porvarilliset ja sosialidemokraattiset sanomalehdet tuomitsivat jyrkin sanoin liiton lakkauttamisen.”

    http://suomi.xyz/Suomen_Aseveljien_Liitto

    Kuten huomaamme kovin yksityiskohtaista tietoa ei näistä fasistijärjestöistä ole enää saatavissa, järjestöjen asiakirjat on tietysti pyritty tuhoamaan perusteellisesti.

    Niinkuin huomaamme Suomen Aseveljien Liitossa ja sen apujärjestössä Suomen Aseveljien Työjärjestössä oli huomattava sosialidemokraattien edustus mm. Väinö Leskinen, Veikko Helle, Unto Varjonen jne. vain muutama tunnetumpi nimi mainitaksemme.

    Niin SDP:tä, Kepua kuin Kokoomustakin voimme kutsua ”satiaispuolueiksi” tai ”stasilaissatiaisiksi”. 🙂 Aivan viimeaikoinahan tämä ”satiaispuolue” SDP on profiloitunut myös ”insestipuolueena” (tuo on mainio MV-lehden oivallus) erään ulkomaalaisvahvistuksen ja SDP:n jäsenen ”harratusten vuoksi.

    Tänä päivänä nämä ”stasilaissatiaiset” tulevat koostumaan näistä globalistisista jenkki-imperialismia ihailevista suvakeista. Nämä suvakit ovat pääosin näiden globalististen mädätyspuolueiden kokoomuksen, kepun, SDP:n, persujen, vihreiden RKP:n ja vassareiden jäsenistöä. Siinä meillä onkin uusi uljas ilmiantajajärjestö ”stasilaiset suvakkisatiaiset”. 😀 Sitten alkaakin hurja vihapuhujien ja putintrollien takaa-ajo ja metsästys. 🙂

  5. Ei pidä unohtaa brittejä … noita demokratiaa esittäviä huijareita

    Britain’s Seven Covert Wars: RAF Drones, Embedded SAS Forces, Training of Jihadists,
    Britain is fighting at least seven covert wars in the Middle East and North Africa, outside of any democratic oversight or control. Whitehall has in effect gone underground, with neither parliament nor the public being allowed to debate, scrutinise or even know about these wars.
    To cover themselves, Ministers are now often resorting to lying about what they are authorising. While Britain has identified Islamic State (among others) as the enemy abroad, it is clear that it sees the British public and parliament as the enemy at home.
    http://www.globalresearch.ca/britains-seven-covert-wars-raf-drones-embedded-sas-forces-training-of-jihadists/5551086

    • Tämä vielä … mitäpä muuta USA-koaliitio tekisi kuin yrittäisi ajaa Assadin vallasta

      How Britain Funded Syria’s “Moderate Armed Opposition” (aka Terrorists with a Human Face)
      A document (1, pdf) produced last December by the UK Foreign and Commonwealth Office, headed: “ UK Humanitarian Aid in Response to The Syria Conflict”, makes interesting reading.
      The British government it states, has spent “over £100 million” since 2012, “working closely with a range of actors” to “find a political solution to the conflict and prepare to rebuild the country in the post Assad era.” (Emphasis added.)
      “The coalition will do everything in its power to reach the goal of overthrowing the Assad regime …” and to “Establish a transitional government …” (Emphasis added.)

      http://www.globalresearch.ca/how-britain-funded-syrias-moderate-armed-opposition-aka-terrorists-with-a-human-face/5551093

  6. PUTIN’S PHILOSOPHER — JOS PUTINLLA ON SUOSIKKIFILOSOFI SE SE NÄYTTÄISI OLEVAN ILYIN
    Ote linkistä
    If Putin has a favourite philosopher, Ilyin seems to be the man. So who was he and what did he believe in?
    Ilyin’s work covered a large variety of subjects, including the philosophy of Hegel, law, politics, the ethics of violence, the nature of the Russian nation, and the tasks incumbent on Russian émigrés.

    He was in many respects a religious philosopher, in that he regarded spiritual matters as more important than material ones. He believed that the Russian revolution was a product of the spiritual failings of the Russian people.
    Russia’s resurrection depended on the revival of the correct spirit, including a love of God, a love of Russia, respect for the law, a sense of duty and honour, and devotion to the state and the common weal rather than personal or party interests.
    It is difficult to reduce the writings of such a complex thinker to a few lines, but three themes stand out: gosudarstvennost’ (statehood); pravosoznanie (legal consciousness); and natsionalizm (nationalism).

    The state should work for the general good. To this end, it must be strong. In Russia, a weak state would result in anarchy. ‘Russian state power will be strong, or it won’t exist at all’, he wrote. Ilyin rejected federalism and demanded a unitary state, ‘dictatorial in the scope of its powers.’ He favoured autocracy, but one filled with ‘creative spirit … a dictatorial-aristocratic-democracy.’
    The state should be absolute in those areas in which it had competence. But it should not have competence over everything. ‘At the head of the state must stand a single will,’ he wrote, ‘It cannot and should not regulate everything.
    The totalitarian state is godless.’ The state had to be bound by law and accountable to the peopl

    One of the most important tasks of the autocratic state would be to develop the people’s legal consciousness until eventually it reached a level at which the people would become capable of self-government. Until then, however, attempts to impose liberal democratic forms of government would be disastrous.

    The single true path to any reform is a gradual education in legal consciousness … in its idea the state can be reduced to self-government of the people. However, the sole and objective end of the state is so high and requires from the citizenry such mature legal consciousness that historically the people turn out to be incapable of self government. … Political philosophy must uncover the root of this divergence; state power must find the path to healing it.

    lyin was a nationalist. Love of country was a central part of his philosophy. Russians he felt, should put Russian interests first. This contrasted with the internationalist philosophy of the communists. Furthermore, every nation, Ilyin said, should develop in its own way.
    Thus the West had no right to tell Russians how to run their own country; conditions in Russia weren’t the same as in the West. ‘Western Europe, which doesn’t know Russia, has not the slightest basis for imposing any political forms whatsoever on us,’ Ilyin declared. At the same time, Ilyin’s vision of Russia was as a multi-national empire.
    https://irrussianality.wordpress.com/2014/12/22/putins-philosopher/

  7. Tuo ”oman maan kansalaisten vakoilu”, ei yhtään ihmetytä, niin saastaisia ovat meidän johtajamme olleet jo vuosikymmenien ajat. Jokaisessa maassa on samat meiningit valtioiden taholta, koska johtoasemassa olevat pelkäävät menettävänsä asemansa poliittisen kierolun paljastuessa.

  8. Ilmoitan sen vielä kerran. Miksi ne noret Istaelin kansalaiset nousivat hurraamaan pakettiautonta katolle Tornien räjähdellessä, jos he eivät olisi olleet edeltäkäsin siitä tietoisia. New Jerseyn puolella sitä ilkamoimista seurasi nainen asuintalonsa ikkunasta ihmetellen sitä intoa minkä tornien tuho sai miehissä aikaan. Nainen soitti N.Jerseyn valtionpoliisille jotka vangitsivat miehet. Jostakin syystä heille myönnettiin paluu Israeliin ? Kuullostaa kovin MOSSAD operaattoreilta. Tuskin näitä todisteita esiintyy missään, ne on poispyyhitty.

  9. Saudien osallistumisesta ei ole mitään muuta todisteita kuin ne ”priimakunnossa olleet PASSIT, jotka ovat TEFLONIA, kun kestivät virheettöminä ”SULAN METALLIN kiehuessa tornien raunioissa”,ehe-ehe? Käsittämätöntä asiassa on se miten USAn ystävät, ”öljyssä uivat SAUDIT”, tehtiin SYNTIPUKEIKSI purkuhommien aiheuttajiksi? USAn ja SAUDIARABIAN johtajat makaavat saman peiton alla. Hyi sentään.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here