17 europarlamentaarikkoa kolmesta eri ryhmästä varoittaa CETA-vapaakauppasopimuksesta: Sopimus ei ole sellainen, millaisena sitä on markkinoitu.

Europarlamentaarikkojen mukaan Euroopan unionin ja Kanadan välillä neuvoteltu CETA-vapaakauppasopimus lisää ylenpalttisesti sääntelyn purkamista ja liberalisointia samalla kun se heikentää hallitusten mahdollisuuksia suojata yleistä etua.

Kun transatlanttisia vapaakaupaneuvotteluja aloitettiin, sekä amerikkalaiset että eurooppalaiset johtajat vannoivat että tällä kertaa kaikki olisi erilaista kuin NAFTA-sopimuksen kanssa, joka tuhosi tuotantopuolen työpaikat, synnytti palkka-alennuspaineita, heikensi kuluttajansuojaa ja muunsi pientilojen Kanadan erääksi maailman suurimmista geenimuunneltujen kasvien tuottajaksi.

Nyt kun salassa valmisteltu – tavallisia parlamentaarikoita ja jäsenmaiden kansanedustajia ei päästetty aiemmin tutustumaan sopimukseen tai keskustelemaan sopimuksen sisällöstä – CETA-sopimus on julkinen, voi arvioida pitivätkö markkinointiväitteet paikkansa, europarlamentaarikot kirjoittavat: Jos CETA on niin ”edistyksellinen sopimus”, miksi sen taustavoimat pelkäsivät asettua kasvokkain demokratian kanssa?

Vaikka kansallisten parlamenttien ja europarlamentin hyväksyntää pyydetään, 90 % (”EU:n toimivaltaan kuuluvat” EU-only competences) astuvat voimaan ennen kuin kansalliset parlamentit tai europarlamentti edes äänestää hyväksynnästä. Ja vaikka yksi tai useampi parlamentti hylkäisi sopimuksen, nämä ”vain EU:n toimivaltaan kuuluvat” osat jäävät silti voimaan, europarlamentaarikot kertovat.

CETA:n on väitetty tuovan ja luovan työpaikkoja, synnyttävän vaurautta, mutta kukaan ei pysty sitä todistamaan. Virallinen kestävyysvaikutusarviointi (SIA, Sustainability Impact Assessment) ennustaa vain 0,03 prosentin kasvua bruttokansantuotteeseen. Riippumattomat, YK:n käyttämään laskentamalliin perustuvat tutkimukset ennustavat negatiivisia taloudellisia vaikutuksia ja 200 000 työpaikan menetystä Euroopassa.

Komissio sanoo CETA:n olevan tarkoitettu auttamaan eurooppalaisia pk-yrityksiä – mutta 99 % Euroopan pk-yrityksistä ei tosiasiallisesti tee kauppaa Atlantin taa.

EU:n ja Kanadan välisessä sopimuksessa ei ole kysymys varallisuuden luomisesta. Kun tämän tosiasian heittää vapaakauppaintoilijoiden kasvoille, he löytävät äkkiä toisen puolustuspuheen: CETA:n avulla onkin määrä luoda korkeatasoisia kansainvälisiä standardeja yhdessä muiden samanmielisten kanssa.

Kuinka ollakaan, sopimuksen teksti ei heijastele tuollaista tavoitetta. Terveysstandardeja ei vahvisteta; ennaltaehkäisyn periaatetta ei mainita koko paperissa. EU ja Kanada eivät sitoutuneet sopimuksella suojelemaan sosiaalisia oikeuksia paremmin; EU ja Kanada eivät sitoutuneet sopimuksella vahvistamaan työtä tekevien oikeuksia. Jo sovitut ilmastotavoitteet ovat ristiriidassa CETA:n kanssa, koska CETA:n myötä päästöjen oletetaan kasvavan.

Pohjimmaltaan koko sopimus on vastoin sitä mitä Eurooppa oikeasti tarvitsee, europarlamentaarikot toteavat: CETA tarjoaa sääntelyn purkamista kun tarvittaisiin lisää sääntelyä; CETA purkaa suojia kun niitä pitäisi rakentaa lisää. Samalla se heikentää lakijärjestelmäämme ja valtioiden kykyä suojella yleistä etua. Esimerkkinä: Kun EU:n maanviljelijät pyytävät lisää suojauksia EU:n sisämarkkinoille, CETA avaa markkinat kanadalaiselle lihalle, 140 000 tonnille vuodessa.

Meppien mukaan kolme vuosikymmentä villiä globalisaatiota on jättänyt monille kansalaisille sen käsityksen, että hallitukset ovat kyvyttömiä kesyttämään globalisaatiota. Vapaakauppasopimusten jälkeen monikansallisten yritysten on entistä helpompi haastaa julkista sektoria hoitavat hallitukset. Sijoittajien ja valtioiden välisiä kiistoja ratkova tuomioistuin, ”Uusi ICS-järjestelmä” ei perusperiaatteeltaan poikkea ”vanhasta ISDS-järjestelmästä”, kirjoittavat mepit, jonka kautta yritykset ovat vaatineet valtioilta korvauksia ”menetetyistä tuotoista”.

Kannattaa huomioida, että saksalaisten tuomarien kattojärjestö voimakkaasti kyseenalaistaa tarpeen luoda tällainen rinnakkainen oikeusjärjestelmä Euroopan unioniin, mepit muistuttavat.

Mepit kyseenalaistavat komission ehdottaman ICJ-tuomioistuimen tuomarien riippumattomuuden.

”Euroopan komissio ja jäsenmaat ovat hyvin selvillä argumenteistamme. Se seikka, että komissio päätti luonnostella ´selittävän julkilausuman´ selventääkseen CETA:n lisäosia osoittaa, että väitteemme ovat hyvin perusteltuja. […] Kansainvälisen lain asiantuntijoiden mukaan komission selittävällä julkilausumalla ei ole mitään painoarvoa laki-mielessä eikä se puutu millään lailla kiistanalaisimpiin kohtiin sopimuksessa. Komissio myönsikin, että ´selittävä julkilausuma´ on lähinnä kommunikointityökalu.”

”Uskomme edelleen, että CETA ei ole sitä, mitä Eurooppa tarvitsee. Uskomme että CETA on vaarallinen demokratialle, taloudelle, standardeillemme ja ympäristölle. Uskomme myös että on mahdollista laatia hyviä, kauppaa koskevia säädöksiä, eritoten monikansallisella tasolla.”

”Kannatamme monikansallisia sopimuksia, joilla luodaan työtä tekeviä ja kuluttajia hyödyttävää sääntelyä, globalisaation sääntelyä, ilmaston lämpenemistä vastaan käydyn kamppailun integroimista, normiemme suojaamista samalla kun säilytetään demokraattiset mallimme. Muunlaiset sopimukset tulee hylätä, ja sen päämäärän eteen taistelemme loppuun asti.

Marie Arena, S&D (Parti socialiste – Belgium);

Guillaume Balas, S&D (Parti socialiste – France);

Hugues Bayet, S&D (Parti socialiste – Belgium);

Sergio Cofferati, S&D (Italy);

Fabio De Masi, GUE/NGL (DIE LINKE – Germany);

Yannick Jadot, Greens/EFA (Europe Ecologie – France)

Eva Joly, Greens/EFA (Europe Ecologie – France);

Stelios Kouloglou, GUE/NGL (ΣΥΡΙΖΑ – Greece);

Curzio Maltese, GUE/NGL (Italy);

Florent Marcellesi, Greens/EFA (EQUO – Spain);

Emmanuel Maurel, S&D (Parti socialiste – France);

Anne-Marie Mineur, GUE/NGL (Socialistische Partij – Netherlands);

Dimitrios Papadimoulis, GUE/NGL (ΣΥΡΙΖΑ- Greece);

Georgi Pirinski, S&D (Bulgarska sotsialisticheska partiya- Bulgaria);

Marc Tarabella, S&D (Parti socialiste – Belgium);

Ernest Urtasun, Greens/EFA (Iniciativa per Catalunya Verds – Spain);

Monika Vana, Greens/EFA (Die Grünen – Austria)”

 

 

Kommentti

Belgia ei pääse allekirjoittamaan CETA-sopimusta koska Vallonia, Brysselin alue sekä ranskankielinen yhteisö kaikki vastustavat sopimusta eivätkä anna liittovaltion hallitukselle valtuuksia allekirjoittaa. Myös Belgian saksankielinen yhteisö on ilmoittanut ettei anna suostumustaan.

Komissio ei voi allekirjoittaa sopimusta ilman, että kaikkien EU28:n jäsenmaiden suostumus sopimukselle on saatu. Vastustusta CETA:lle löytyy myös Kanadasta. Kanadan entinen puolustusministeri Paul Hellyer vastustaa sopimusta koska sen solmiminen estäisi Kanadaa tulevaisuudessa ottamasta rahan luontia ja valuutan liikkeelle laskemista pankeilta valtion hallintaan. Hellyer on yhdessä rahauudistusta vaativan rahataloudellisen komitean (COMER) kanssa tehnyt CETA:sta kanteen Kanadan liittovaltion oikeusistuimeen.

Kanadalaiset ympäristö-, terveys- ja kuluttajansuojajärjestöt vastustavat sopimusta.

Kolmessatoista Euroopan maassa yli 2000 paikallis- ja aluehallintoa on julistautunut CETA-, TiSA- ja TTIP –vapaiksi alueiksi.

Kuten Vallonian pääministeri Paul Magnette taannoin totesi: Vapaakauppakeskustelussa on kyse siitä, millaisen globalisaation haluamme.

Riikka Söyring

 

Lähde

Progressive Caucus of the European Parliament | EurActiv (17.10.216): CETA not the progressive agreement it claims to be https://www.euractiv.com/section/trade-society/opinion/ceta-is-not-the-progressive-agreement-it-claims-to-be/

Lue myös:

TPP-vapaakauppasopimuksen haitat https://vastavalkea.fi/2016/03/11/ttp-vapaakauppasopimuksen-haitat/

30 KOMMENTTIA

  1. Koska Canada on huomattavan suuri GMO tuottaja, auttaisiko sopimus avaamaan EU markkinoita laajemmin GMO tuotteille? Saisimmeko kenties nauttia jo tupakkateollisuudesta tutuiksi tulleista ”lainsäädännöllisistä kannustimista”, joilla asiallisemmat yrittäjät on marginalisoitu pois ”kilpailua haittaamasta”. Lihateollisuus pohjois-amerikassa käyttää monia keinoja, jotka eurooppalaisesta näkökulmasta ovat sangen perverssejä, eli ei enää puhuta vain eettisistä raja-aidoista, tai niiden ylittämisestä tai alittamisesta. Ei toki, salaliittoteoriaahan tuon täytyy olla.
    Otetaanpa avuksi Occamin partaveitsi… Hmm…
    -EU byrokraatit tahtovat osallisiksi pohjois-amerikan runsaista lahjusmarkkinoista.

  2. ”EU byrokraatit tahtovat osallisiksi pohjois-amerikan runsaista lahjusmarkkinoista.”

    Epäilemättä tämä mahdollisuus saa näissä hylkiöissä aikaan todellisen ’luovuuden puuskan’ keksimään ’painavia perusteluja’ mm. CETA:n puolesta.

  3. Mitä seuraavassa sanotaan ruotsalaisten huijaamisesta Euroopan Unioniin ja mitä EU-jäsenyys käytännössä merkitsee, pätee yhtä hyvin Suomeen: ”Svenska folket lurades in i EU”, http://www.bakom-kulisserna.biz/news/svenska-folket-lurades-in-i-eu/

    On yksi huomattava erokin: suomalaisten huijaaminen Euroopan Unioniin ja suomalaisten osalta edelleen euroonkin tapahtui huomattavasti törkeämmällä tavalla Ruotsiin verrattuna: ”Suomalainen EU-vaalipetos tiivistettynä ”A-nelosella””, http://jormajaakkola.fi/EY-vaalipetos%20A-nelosella

    Erään sanonnan mukaan kukin kansa saa arvoisensa vallanpitäjät.
    EU-jäsenyys ja ylikansallisia takapirujaan kieli ruskeana nuoleskelevat, omaa kansaansa vastaan sotaakäyvät vallanpitäjät tarkoittavat nyt kaiken muun pahan lisäksi maamme päällä demokleen miekan tavoin roikkuvaa CETA/TTIP-sopimusta.

  4. Nuo ”vapaakauppasopimukset” täyttävät kaikki kusetuksen merkit. Ensiksi sen neuvottelee salassa komissio, jota ei vaaleilla valita. (Mikskäkskähän ”demokraattisessa” EU’ssa ylintä valtaa käyttää komissio. Kellojen pitäisi soida jo lähtöviivalla). Toiseksi kansallista päätösvaltaa poistetaan jo neuvotteluista kaikin keinoin. Ei kansanäänestystä, vain painostusta ja uhkailua. Vastineeksi tarjotaan julkilausumia ja unelmia, joita ei ole aikomustakaan viedä itse sopimukseen. Tämäkään ei vielä kunnon politikkoja herätä.

    Jokunen ilta sitten meidän ikioma ”komissaarimme” luetteli iltauutisissa numereoita, paljonko nousee BKT ja vauraus kun sopims solmitaan. Hän oli varmaan katellut luvut siitä Himasen visiosta jonka teetti noin miljoonalla eurolla meidän rahaa. Se visiokirja on kulunut loppuun politikkojen käsissä kun ei ole sen koommin muuta kuulunut. En katellut sitäkään uutista loppuun saakka. Menee hermot.

    Referenssiä olisi sopimuksista jos viittii katella. Uusien sopimusten luvataan olevan aina entistä ehompia, mutta näin ei ole vielä käynyt. Kurjuus sen kun lisääntyy. Hyvä referenssi on tämä meidän liittyminen EU’n velkaunioniin. Mitä olemme saaneet muuta kuin rupia perceeceen. Työttömyyttä, köyhyyttä, velkaa, sosialiturvan leikkausta, kaiken leikkausta, leipäjonoja, ei toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Mutta kun uusi sopimus taas tehdään niin kyllä lähtee. Uskoo ken tahtoo.

    Leipäjonot saatiin Suomeen kyllä ihan itse ja omalla rahalla, mutta kaava oli sama. Kiellettiin/lopetettiin julkisen sektorin keskuspankkirahoitus, annettiin liikepankeille monopoli rahan painamiseen ja poistettiin kaikki sääntely. Valmista tuli. Sen jälkeen vaurastumisen kaava on noudattanut globaalia ”trendiä”. Yksi promille on vaurastunut helvetisti, yksi prosentti paljon, kymmenen säilyttänyt jotenkuten elintasonsa, loput ovat köyhtyneet ja kurjistuneet. Kurjien määrä on vieläkin lisääntymään päin ja hallitus tekee kaikkensa että se ainakaan vähenisi. Tuo prosentin vaurastuminenkin on tapahtunut pääosin julkisella rahalla, verovaroilla. Joko ”yksityistettyjen” tai ”yhtiöitettyjen” julkisen sektorin toimijoiden johtotehtävissä tai muuten vaan tukien muodossa, joiden suurimpina ”nauttijoina” ovat olleet pankit. Muutosta ei ole näkyvissä.

    Aika absurdiltahan tuo kuulostaa, mutta totta on. Luulisi rahanpainamisen olevan maailman paras bisnetti, mutta ei näytä olevan. Veromaksajat joutuvat rahanpainajia ylläpitämään. Jos ette anna rahojanne vapaaehtoisesti, otamme ne väkisin politikkojen avulla. Nyt varsinkin politikkoja tarvitaan tukihimmeleitä rakentamaan, kun kaikki rupeavat olemaan niin persaukisia, että ei ole enää mistä antaa ja antajilta leikataan jo leipäkin suusta.

    Kainuunkonkarin arvio pääsystä Ameriikan lahjusmarkkinoilla taitaa olla lähellä oikeaa. Olihan Nokiaakin pakko myydä Ameriikkaan, että saatiin kunnon tulospalkkio-ohjelma käyntiin. Se onkin levinnyt Suomeen aika kiitettävästi. Jopa monopoli viinakaupan johtajille maksetaan tulospalkkioita. Maksetaanko siitä, että myy vähän vaiko paljon, en tiedä. Nokialle kävi niin kuin kävi. Käy hyvin yhdeksi esimerkiksi ”vapaasta” kaupasta.

  5. Kiitos tämän päivän tiedonvälityksen nopeuden jonka tuottaa mahdollisuuden analysoida meille tarjoiltuja ”totuuksi”, ennen internettiä siihen avautui tilaisuus vasta historian lehdiltä, ja toivottavasti myös tietoisuuden laajennus lisää kansalaisten / kansojen vaikutusmahdollisuuksia omaan tulevaisuuteensa.
    Olemme maassamme vielä ”alkusuoralla” vaihtoehtoisen tiedonvälityksen löytymiseksi vastapainoksi perinteiselle valhemediaksi muutetulle YLE:lle ym. valtalehdistölle, mutta yhä useampi on jo ne löytämässä koska nämä hallituksen-äänitorvet ovat lukijansa aliarvioinnissa ylittäneet sen rajan jossa jo kusevat itse omaan kuppiinsa.

    • Juuri näin, mutta vaihtoehtomediankin kanssa pitää olla tarkka, koska sieltä löytyy paljon valheen ja totuuden sekoittajia, joista esimerkkinä mainittakoon Henry Makow ja Alex Jones. Ainoastaan kyseiset herrat itse tietävät sen, sekoittavatko he pakkaa pelon vuoksi vai kilahtavatko lahjukset tilille.

      Nykyinen tilanne – tämä maailmanlaajuinen sodan ja rauhan poliittinen TEATTERI – on kaikessa petollisuudessaan on taruakin ihmeellisempi kokonaisuus. Sen kykenee hahmottamaan ainoastaa he, jotka tiedostavat ensimmäisen ja toisen maailmansodan todelliset tapahtumat ja sitä edeltävän historian, ja silloinkin vain hämärästi. Meitä ihmisiä on kusetettu/kusetetaan maailmanlaajuisesti rankalla kädellä: koulukirjat ja opetusohjelmat on muokattu tyhmistämään ihmisiä.

      – Pankki- ja talousjärjestelmä on rakennettu pitämään meidät eliitin orjina.
      – Tiede on rakennettu pitämään meidät loppumattomassa valheessa.
      – Lääketiede rakennettu pitämään meidät sairaina ja kuolemaan nuorina.
      – Valtamedia on rakennettu valehtelemaan meille over and over and over….

        • Jos laitat hakukoneeseen ’Makow,Hitler’, niin löydät useita artikkeleita, joilla H.Makow perustelee väitettään, että HItler edusti valeoppositiota.

          Toisaalta Makowin todistelua vastaan sotii se, että on osoitettu Wehrmachtissa olleen kenraaleiden joukossa pettureita, jotka aiheuttivat saksalaisille häviöitä tärkeissä taisteluissa ja lopulta koko toisen maailmansodan häviämisen, vaikka Hitler itse tähtäsi voittoon, esim. seuraava artikkeli ”Petos itärintamalla”,

          ”Full text of ”Friedrich Georg – Verrat an der Ostfront””,
          https://archive.org/stream/164492688GeorgFriedrichVerratAnDerOstfrontIDerVerloreneSieg1941422012450SScanText/164492688-Georg-Friedrich-Verrat-an-Der-Ostfront-I-Der-Verlorene-Sieg-1941-42-2012-450-S-Scan-Text_djvu.txt

          Aiheesta on myös kirjoja, esim.
          ”Verschwörung gegen Deutschland: So verloren wir den Krieg”, Karl Balzer
          ja
          ”Der verratene Sieg: Die alliierte Invasion in der Normandie 1944 und ihre Hintergründe1”, Hrowe H Saunders

          • Kiitos linkeistä!

            Tuota tämä Saksan tappio 2. maailmansodassa on yksi niitä aiheita jotka ovat sotahistoriassa erityisellä tavalla kiinnostaneet minua.

            Miksi Saksa hävisi?, löytyykö sille selvät johdonmukaiset syyt?

            Mielestäni kyllä löytyy ja mitä enemmän olen näihin syihin perehtynyt, niin sitä selvemmältä koko homma näyttää.

          • Neuvosto-Virosta aikoinaan Ruotsiin paennut Jüri Lina on vapaamuurari-kirjassaan ”Architects Of Deception” kirjoittanut paljon myös Hitleristä. Kirja on pdf-muodossa vapaasti ladattavissa esim. seuraavasta: https://www.barruel.com/architects-of-deception.pdf

            Allaolevista lainauksista Linan kirjasta käy selville olennaisia syitä Hitlerin moniin irrationaalisiin päätöksiin, jotka osaltaan ilmeisesti vaikuttivat sodan häviämiseen. Linan mukaan Hitler oli häntä rahoittaneiden pankkiiri-vapaamuurarien tarkkailun alla. He käyttivät hyväkseen myös Hitlerin lääkäriä vaikuttaakseen Hitleriin negatiivisesti:

            ”Hitler was far too vigorous and independent, and he was beginning to deviate from the masonic doctrine. His health problems were therefore used as an excuse to DRUG him. He had constant problems with his digestion, including flatulence and constipation, which indicates a lack of vitamin B. He was unable to digest his food properly.
            But instead of giving him vitamins and minerals, he was given large doses of chemicals, which completely ruined his health. This fact was known by American intelligence service, according to reports that are now available.

            Hitler’s Jewish doctor Theodore Morell, professor of psychiatry and a member of the Thule Society, was able to put Hitler into the condition required by the financiers of national socialism. Hitler was given up to 20 belladonna and strychnine tablets per day. Every doctor is aware of the effects of belladonna. It aggravates the digestive problems, rather than alleviates them. Belladonna causes paralysis of the central nervous system and the inner organs such as the stomach, inhibiting secretion in the digestive tract and the mucous membranes. Belladonna also has a negative effect on the
            brain. The higher the intelligence, the more harmful it is. The patient’s sensitivity deteriorates, he becomes manic and prone to hysterical outbursts of anger…

            Furthermore, the Fuhrer received large quantities of caffeine, cardiazol, coramine, sympatol, among others – a total of 28 medicines and drugs (Hugh Trevor-Roper, ”The Last Days of Hitler”, London, 1947, p. 68). Hitler demanded to be given natural medicines, but these were neutralised by pervitine, a close relative of amphetamine, which began to destroy his brain. He would frequently wake up trembling at night. Because of his insomnia, he became hysterical
            and afraid of the dark…

            Dr Theodore Morell was also a freemason (Hans Werner Woltersdorf, ”Die Ideologie der neuen Weltordnung”, 1992, p. 110).
            The Fuhrer began each day tired, grumpy and out of sorts. After his daily dose of pervitine, he changed completely. His eyes became manic, his speech was rapid and confused and his body trembled. Morell’s cures also included large doses of testosterone, the male sex hormone. In 1945, Hitler was taking 92 different chemicals…

            In his book ”The Impact of Illness on World Leaders”, Edward Park assumed that Hitler was suffering from a primary brain disorder, a type of temporal lobe epilepsy. In fact, he must have been in remarkably strong good health to be
            able to withstand attacks from such large quantities of chemicals. They are partly responsible for the criminal decisions made by Hitler under the influence of these awful drugs and toxins…”

  6. Totuusmedia näyttää uutisoineen, että Vallonia on taipunut ”vapaakauppasopimuksen” taakse. Katellaan onko totta ja millä ilveellä painostivat. Olihan lähtöasetelma aika heikko, 28 vastaan 1/2. Ja kun komissaaritkin olivat jo päättäneet. Huvittaa tuo ”komissaari”. Eikö niitä ollut edesmenneessä Neuvostoliitossa. Pankkiirit varmaan keksivät päissään pilkkanimen kun EU’ta rakentelivat. Politikot ottivat tosissaan kun pantiin liksaa muutama kymppitonni ja veroedut ynnä muut. Ei ihme että komissaariksi on kyrpyä. Siinä ei kansan edut paina.

    Mepit ja parlamenttinsa on toinen turha viritys. Liksaa tulee lisää kun painaa nappia. Ihan sama kumpaa painaa. Muistelen, että piti harmonisoida verot, mutta harmonisoitiinkin velat. Velat on jaettu tasan ja verokilpailu euroopassa kukoistaa. Verosuunnittelua käyttävät hyväkseen jo kaikki firmat jotka kynnelle kykenevät. Suurimmista alkaen, ne jotka valtio alunperin on rakentanut, pienimpään pikavippifirmaan saakka. Näin rahaa ”pumpataan” ulos Suomen taloudesta ”jäsenmaksujen” lisäksi. Ei ihme että köyhyys rupeaa vaivaamaan. On laskettu, että pelkät jäsen- ja tullimaksut ynnä korot ovat olleet noin 100 plus 70 miljardia. Siinä lienee noin puolet kaikesta rahan ulos ”pumppaamisesta”. Bruttovelkamme kun lähentelee 450 miljardia.

    ”Vapaakauppasopimukset” turvaavat vain rahan ”pumppaamista” ulos markkinoilta verottomasti. Kaupan esteitä ei juuri ole ja ne voitaisiin kyllä poistaa vaikka yksi kerrallaan ilman noita ”sijoittajasuoja” sopimuksia. Lähinnä kauppaa rajoittaa kansalliset standardit, joita Amerikkakin on pullollaan. En ole huomannut, että niitä oltaisiin sopimuksissa mainittu. Jos sopimusten sisällöstä kukaan mitään tietää/ymmärtääkään. Tullimaksut on mainittu. Ne ovat olleet muutaman prosentin luokkaa eikä niiden poisto taida kauppaa juuri edistää. On jotain muuta sopimusten takana eikä sitä hevillä julkisuuteen kerrota. Sitten kun kerrotaan, on mukamas myöhäistä perua. Nyt on viimeisiä hetkiä lähteä kävelemään tästä velkaunionista. Niin kuin Valloniassa sanottiin, tehkää parempi sopimus niin hyväksytään.

    • Painavaa tekstiä ja totta joka sanasi!

      ”Huvittaa tuo ”komissaari”. Eikö niitä ollut edesmenneessä Neuvostoliitossa.”

      ”Former Soviet Dissident Warns For EU Dictatorship

      Vladimir Bukovksy, the 63-year old former Soviet dissident, fears that the European Union is on its way to becoming another Soviet Union. In a speech he delivered in Brussels last week Mr Bukovsky called the EU a “monster” that must be destroyed, the sooner the better, before it develops into a fullfledged totalitarian state…

      I think that the European Union, like the Soviet Union, cannot be democratized…

      It is no accident that the European Parliament, for example, reminds me of the Supreme Soviet. It looks like the Supreme Soviet because it was designed like it. Similary, when you look at the European Commission it looks like the Politburo. I mean it does so exactly, except for the fact that the Commission now has 25 members and the Politburo usually had 13 or 15 members. Apart from that they are exactly the same, unaccountable to anyone, not directly elected by anyone at all. When you look into all this bizarre activity of the European Union with its 80,000 pages of regulations it looks like Gosplan. We used to have an organisation which was planning everything in the economy, to the last nut and bolt, five years in advance. Exactly the same thing is happening in the EU. When you look at the type of EU corruption, it is exactly the Soviet type of corruption, going from top to bottom rather than going from bottom to top.

      If you go through all the structures and features of this emerging European monster you will notice that it more and more resembles the Soviet Union.”, https://www.brusselsjournal.com/node/865

      *

      ”Ei ihme että komissaariksi on pyrkyä. Siinä ei kansan edut paina.”
      Räikeimpiä ja törkeimpiä esimerkkejä ovat suomentuhoajat J.Katainen ja P.Orpo, ylikansallisten NWO-takapirujensa edessä kieli ruskeana matelevia lakeijoita.

      ”Mepit ja parlamenttinsa on toinen turha viritys.”
      On kysymys VALE-parlamentista, jolta PUUTTUU demokratialle olennainen LAKIALOITE-OIKEUS!

      Eräs huvittava asia on se, kuinka valheellinen valtamedia eli propagandamedia jaksaa uutisoida jatkuvasti kuinka siihen ja siihen tärkeään asiaan tai projektiin on saatu ’EU-tukea’ – koskaan ei mainita, että jokaista saatua tukieuroa kohti on ensin jouduttu Bryssliin maksamaan vähintään kaksi euroa – toinen euro byrokratian ja korruption kankkulankaivoon!

      • Onhan EU parlamentilla ollut kurkun käyryyden ja sälekaihtimien narujen mittausta ynnä muuta tärkeää työtä. Sitten vielä mepit kirjoittelevat blogeja ja ovat huolissaan tästä ja tuosta. Kyselin joskus niiden blogeissa onko tullut maksettua muhkea 15% vero meppiansioista Suomeen. Satu Hassi kerran kirjoitteli, että verottajalle piti tyrkyttää sitä veroa useampaan kertaan ennen kuin kelpasi. Eivät ole mepit vastanneet.

        Vallonia sai kuulemma joitain lisäyksiä sopimukseen. Koskevat ilmeisesti vain Belgiaa. Aika näyttää. Suomensukuiset mepit ja komissaarit eivät vaadi muuta kuin palkkansa ajallaan.

  7. ”Syyttäjä yritti hakea Ilja Janitskinille 13 vuoden tuomiota, epäonnistui ja Janitskin vapautettiin

    Suomen läpimätä oikeusvaltio sai tänään pysyvästi suurimman kolauksen, mitä se on saanut aikoihin.
    Viime torstaina 27.10.2016 espanjan viranomaiset pakotettiin ensin vangitsemaan MV-lehden päätoimittaja Ilja Janitskin.
    Kiinniotto tehtiin rauhallisesti kadulla ja tästä Janitskin vietiin käsi ja jalkaraudoissa vankibussilla Madridiin odottamaan seuraavana päivänä pidettävää pikaoikeudenkäyntiä.
    Pikaoikeudenkäynti käytiin Madridissa klo 9.30 paikallista aikaa.

    Tähän mennessä espanjan viranomaiset ehtivät pakkolääkitä Janiskinia mm. diapamilla, koska pitivät häntä agressiivisena henkilönä.
    No lopulta koitti tämä pikaoikeudenkäynti, jossa selvisi se, että kuinka syyttäjä Heikki Wendorff oli hakemassa Janitskinille peräti 13 vuoden vankeustuomiota nettikirjoittelusta. Mutta tuomiot naamioitiin mm. eri keksityillä rikosnimikkeillä kuten rahapelirikos, törkeä kunnianloukkaus, kunnianloukkaus, tekijänoikeusrikos jne.
    Tämä oikeusistunto päättyi lopulta siihen, että tämä espanjan kuuluisin asianajaja mr. Navas Marqués (kuvassa) sai jutun ratkaistua ja Ilja on nyt vapaa mies.

    Mutta mitä tämä tapaus tekee suomen maineelle ihmisoikeusvaltiona ?

    No se antaa siitä jo Pohjois-Koreamaisen kuvan ja tämäkin koko poliittinen vainonta ja manhunt Ilja Janitskinia vastaan johtuu vain ja ainoastaan MV-lehden vahvasta Nato-kielteisestä kannasta, jota nämä suomessakin vaikuttavat maanpetturit eivät sulata.

    Suomessahan on tällä hetkellä sellainen tilanne, että maamme on vallankaapattu jo tällä syyskuussa 2014 solmitulla Naton isäntämaasopimuksella ja mikäli suomen hallinto ei noudata Nato-agendaa, niin siinä tapauksessa CIA antaa hyökkäyskäskyn ja päästää nämä mm. Irakista tänne turvapaikanhakijoina solutetut sotarikolliset irti.

    Tämän jälkeen suomesta tulisi pahimmillaan Syyrian sisällissotaa muistuttava sotatanner, jossa tämä pieni n. 12 000 suuruinen suomen armeijan reservi sotisi näitä lähi-idän n. 25 000 sotarikollisia vastaan.

    Ilja astui MV-lehden kautta näin suurille varpaille ja tämän vuoksi hänelle yritettiin saada peräti 13-vuoden mittaista vankeustuomiota.
    Murhastakin saa vuoden vähemmän, joten tämä kyllä kertoo jo jotain tästä suomen läpimädästä oikeuslaitoksesta.
    Mutta suomen korruptoituneen eliitin vainonta Iljaa vastaan ei vielä ole ohi, koska syyttäjä aikoo ensitöikseen valittaa tästä kansainvälisen pidätysmääräyksen vapauttavasta tuomiosta.

    Alusta saakka on ollut selvää, että tätä Janitskinin poliittista vainontaa on johdettu CIA:n kautta, joka on antanut suomen viranomaisille toimintaohjeet Janitskinin kiinnisaamiseksi.
    Mutta nyt heidän tilanteensa hankaloitui, kun eivät onnistuneet pitämään tätä oikeudenkäyntiä edes salassa.

    Suomen läpimätä oikeusjärjestelmä kärsi tänään suurimman tappion, mitä se on ikinä kärsinyt. Kun se menetti kansainvälisesti kasvonsa ja tämä oikeusvaltio voi toimia tasapuolisesti vasta sen jälkeen, kun nämä oikeus-asteissa toimivat vapaamuurari-rikolliset jäävätään ulos näistä hommista.”

    http://nwohavaintoja.blogspot.fi/2016/10/syyttaja-yritti-hakea-ilja.html

  8. No tämä ”sopimushan” astuu voimaan koska ne valloonitkin sen hyväksyi. Kas kummaa kun omassa armaassa maassa ei asiasta ole juurikaan tiristy, sati kansalle selitetty. Kunhan on taas nakkimakkarat huulessa pyöräytetty pännää ja jälestäpäin hohoillaan että näin on ”sovittu”. Kuka sopi ja millä valtuuksilla? Tämä taitaa olla vaan joku kiertojuilautus tälle TTIP paskalle ja kohta täällä häärää Monsanto, Nestle ja United Fruits niinkuin Väli-Amerikassa konsanaan. Kuka oli se kuukkapää joka kirjoitti Suomen puolesta alle tämän ”sopimuksen”. Jatkon kannalta olis kiinnostava tietää.

    • ” Kuka sopi ja millä valtuuksilla?”

      Erittäin aiheellinen kysymys.
      Viime vuosikymmeninä sama kysymys olisi voitu painavin perustein esittää monen monta kertaa.

    • Komissio jyrää. Muodollinen hyväksyntä kansallisilta parlamenteilta mukamas tarvitaan, mutta sopimuksissa on takaportti. Sopimus voidaan ”saattaa” voimaan ilman parlamenttien hyväksyntääkin. Näin olen noista salaisista sopimuksista ymmärtänyt. CETA sopimuksen kanssa ei sitten vaikuttanut kansan ei oikeus- tai lainoppineiden mielipide. Juncker sen lopulta allekirjoitti ja niin kuin näkyy, eurooppa alkaa jo olla Junk Juncker Junkest. Demokratiasta ei tietoakaan.

      http://www.vapaakauppa.fi/ Tuossa linkki jossa on koottuna ehkä paras ja viimeisin tieto noista vapaakauppasopimuksista ja sivuilla voi olla vähän aktiivinenkin ja kysellä vaikka meidän mepeiltä mitä mieltä siellä ollaan. Tosin harvat ovat vaivautuneet kansalle edes vastaamaan. On muita kiireitä. Voihan kysäistä, mitäpä kuuluu turhiksille. Saisivat prkle edes tämän kellojen siirtämisen loppumaan, mutta sekin on varmaan heidän mielestään loistava idea.

      Ministeri Mykkänen hehkutti CETA sopimusta, nyt lähtee, alkaa näkyä jo tänä talvena. Ruvetaan siis seurailemaan Suomen ja Kanadan kauppatilastoja tullin sivuilta. Jos ei niitä piiloteta tai ruveta muokkaamaan sopiviksi. Sekään ei olisi uutta tässä maailmassa. Tai sitten, jos ei käykään kuten haaveiltiin, on niillä selitys. Politikolla pitää aina olla selitys. Kaupassa on ollut se sama EK’n lanseeraama vakio selitys, korkeat palkat ja jäykät työmarkkinat. Tuo selitys alkaa olla jo kymmenkunta vuotta vanha. Sille vois pitää synttärit.

      • Ylewatch-blogissakin kosketellaan CETAa osuvasti, ks. viimeinen, varsinaiseen otsikkoon kuulumaton kappale seuraavassa: http://ylewatch.blogspot.fi/2016/10/vakivaltainen-aarivasemmiston_30.html

        ”…Huomattavasti tärkemmästä asiasta kerrotaan Ylen verkkosivujen jutussa Vapaakauppa: Miksi Kanada-sopimus on hyvä mutta USA-sopimus paha? Ei ole mikään yllätys, että Ylen vanhat vasemmistolaiset internationalistit ovat kasvattaneet uuden toimittajasukupolven, joka syleilee globalismia ja sen tuhoisia voimia kuten EU:ta ja mannerten välisiä vapaakauppasopimuksia. Miten muuten voi selittää sen, että Kanadan ja EU:n välinen CETA-sopimus nähdään jutussa pelkästään hyvänä asiana, vaikka se ei ole muuta kuin portti pahamaineiselle TTIP-sopimukselle, joka tekisi koko maapallosta markkinapelurien ja suurkapitalistien saalistusmaan.

        Uutisen tiimoilta varsinaisena riemuidioottina on esiintynyt ulkomaankauppaministerimme, josta kertoo Ylen verkkosivujen juttu Ministeri Mykkänen hehkuttaa Kanadan vapaakauppasopua: ”Suomi eniten hyötyviä maita”.

        – Suomi on suhteellisesti eniten hyötyvien [maiden] joukossa. Nimenomaan Suomi on maa, joka elää kone- ja laiteviennistä, jossa erilaiset standardit ja tullit ovat suuri riesa, Mykkänen arvioi sopimuksen merkitystä.

        Tosiasiassa sopimus on alkua sille, että suomalaiset voivat jatkossa jättää hyvästit pohjavesillemme ja metsillemme. Eräs kansalaisvaikuttaja kertoo fb-sivullaan suomalaisten hölmöstä hyväuskoisuudesta mitä tulee kansainvälisiin kauppasopimuksiin:

        Ulkomaiset kaivosyhtiöt raiskaavat maisemat, Coca-Cola vie pohjavedet ja metsät myydään ulkomaisille yrityksille, jotka hakkaavat ne paljaiksi. Niin, ne työpaikat! Niitä ei tule. Ei kai jenkki suomalaiselle maksa (surkeaa) 9-10 euroa tunnilta, jos oman maan duunarin saa tekemään saman homman 5 dollarilla tunnilta. Suomi on kuin 5-vuotias lapsi; se uskoo kaikista lähtökohtaisesti hyvää eikä oikein ota opikseen, vaikka huonosti käykin. Työtä, kilpailua ja halvempia hintoja on aiemminkin luvattu, kun kotimaisista omistuksista on luovuttu. Esimerkkeinä mm. sähkönsiirto ja autokatsastus, kuinkas niiden kanssa kävi? Halpenivatko hinnat kilpailun avulla, tuliko ihmisille töitä vai kävikö täsmälleen päin vastoin? Nyt ei kuitenkaan puhuta yksittäisistä, kotimaisista yrityksistä, vaan meidän luonnonvaroistamme, joita ei missään nimessä pitäisi vieraille luovuttaa. Ennen vanhaan kansat riistivät luonnonvarat toisiltaan sotimalla, nyt sen tekee EU.”

        • Joitakin vuosia sitten vesilakia muutettiin – käytännössä mediahiljaisuudessa – siten, että se enää ei ole este arvokkaiden pohjavesiemme dumppaukselle kansainvälisille saalistajille.
          Silloinen pääministeri – kukas muu kuin bilderbergi ja vapaamuurari Katainen – on tällä hetkellä onnellisena politrukkina nauttimassa Brysselin lihapatojen antimista!

          Lisäksi joukko vallankahvassa olevia maanpettureita kävi Brasiliassa asti valmistelevissa neuvotteluissa pohjavesiemme dumppaukselle, ks. Marko Sihvosen parin minuutin pituinen video: https://www.youtube.com/watch?v=oZ92QaOUY-A (videon alussa on raivostuttava mainos).

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here