Donald Trump voitti Yhdysvaltain presidentinvaalit.
Näin tapahtui huolimatta siitä, että Yhdysvaltain valtamedia asettui — joitain poikkeuksia lukuun ottamatta — hyvin selvästi Trumpia vastaan. Näin tapahtui myös huolimatta siitä, että republikaanipuolueen tuki ehdokkaalleen oli vähintäänkin horjuvaa. Vaalitulosta onkin pidetty herätyshuutona puolueelle. Vaalivoitto oli Trumpin henkilökohtainen voitto pikemminkin kuin republikaanien voitto.
Vaaleissa oli koko ajan kyse myös siitä, että moni amerikkalainen valitsi kahdesta huonoksi kokemastaan ehdokkaasta vähemmän epämiellyttävän.
Yksi Trumpin voiton avaimia saattoi olla se, että hän hylkäsi poliittisen korrektiuden. Amerikkalaiset kokivat, että Trump puhui asioista niiden oikeilla nimillä. Häntä ei myöskään pidetty poliittisen koneiston osana samalla tavalla kuin vastaehdokastaan. Hänen nähtiin päinvastoin asettuneen poliittista eliittiä vastaan — ja niin tilanteen näki myös eliitti itse. Kuten edustajainhuoneen entinen puhemies Newt Gingrich totesi suoraan, eliitti vierasti Trumpia, koska hän on politiikan ulkopuolinen eikä ole kontrolloitavissa (samalla tavalla kuin jopa erilaisten ”sisäpiirin riittien” avustuksella politiikan huipulle kohonneet henkilöt).
Valtamedian yksituumainen asemoituminen Clintonin taakse saattoi loppujen lopuksi tuntua monesta amerikkalaisesta liiankin läpinäkyvän agendalliselta, mihin entinen Minnesotan kuvernööri Jesse Ventura viittasi RT-kanavan vaalistudiossa. Tämä ”yhdessä kuorossa laulaminen” saattoi loppujen lopuksi kääntyä itseään vastaan. Sama asemoituminen Clintonin taakse oli nähtävissä myös Suomen valtamediassa. Monessa toimituksessa elettäneenkin nyt jonkinlaisia epäuskon hetkiä ja mietitään, miten korjata kurssia supervallan tulevan presidentin varauksettoman kritisoinnin ja ajoittain jopa suoranaisen demonisoinnin jälkeen.
Näissäkin vaaleissa nähtiin ”October Surprise”, lokakuun yllätys, kun New Yorkin poliisilaitos löysi entisen kongressin jäsenen Anthony Weinerin kannettavalta tietokoneelta valtavan määrän salaiseksi luokiteltuja sähköpostiviestejä, jotka Hillary Clinton oli lähettänyt tietoturvasäännöksiä rikkoen henkilökohtaiselta sähköpostipalvelimeltaan.
Näitä sähköpostiviestejä FBI ei ollut aiemmin tutkinut. Viraston johtaja James Comey ilmoitti 28. lokakuuta — puolitoista viikkoa ennen vaaleja — aloittavansa uudelleen tutkimukset Clintonin toimista. FBI tosin sitten ilmoitti kaksi päivää ennen vaaleja, etteivät uusienkaan viestien tutkimukset anna aihetta nostaa syytettä Clintonia vastaan. Tämän ”Weinergaten” lopullista vaikutusta Clintonin vaalitappioon on vaikea arvioida.
Yksi median kannalta noloimpia ilmiöitä oli huomion kääntäminen pois Clintonia koskeneiden Wikileaks-paljastusten korruptioon ja rikoksiin viittaavasta sisällöstä keskittymällä syyttämään vuodoista Venäjää. Kommentaattorit ovatkin nimenneet tämän Syytä Venäjää (”Blame Russia!”) -peliksi.
Valtamediaa ei — Suomessakaan — tuntunut kiinnostavan lainkaan se, mitä vuodot kertoivat Clintonista, vaan ainoastaan se, että vuotoja voitiin väittää, vaikkapa ilman todisteita, Venäjän aikaansaannoksiksi. Mutta onhan Venäjällä väitetty olleen sormensa pelissä jopa Brexitissä eli Britannian EU-erossa, samoin kuin EU-vastaisuuden kasvamisessa monissa Euroopan maissa, myös Suomessa. (Tai Natoon liittymisen vastustamisessa, mitäpä siitä, että suurin osa suomalaisista on aina vastustanut Natoon liittymistä.)
Totuusmedian™ toimittajat saattavat olla jälleen kerran vakavasti aliarvioineet lukijoidensa ja katsojiensa älykkyyttä.
Arhi Kuittisen viime maaliskuussa julkaistu kirjoitus ”Miksi Trump voittaa presidentinvaalit” näyttää osuneen hyvinkin monissa kohdissa oikeaan Trumpin menestyksen perusteista.
Minun ehdokkaani voitti. Liityin Trumpin kannattajiin eilen, kun Iltasanomat julkaisi UPI’n Trumpia mollaavan kirjoituksen. Ennen olin puolueeton. No, sarkasmi sikseen, mutta pääasia että Clinton sai köniinsä oikein kunnolla, siinä sivussa myös totuusmedia joka asettui Amerikassa 99% Clintonin taakse ja Suomessa 110%, vaikka meidän mielipitellä ei suuressa maailmassa ole merkitystä hyttysen pierun vertaa. Kunhan yrittävät muokata meidän mieltä käyttäen hyväkseen muka maailmantietoisuuttaan. Aamuteeveessä mainittiin, että vain yksi lehti Las Vegasissa tuki avoimesti Trumpia.
Näissä vaaleissa on meille yksi toivoa tuova viesti. Totuus(valta)media ei enää pysty muokkaamaan ihmisten mielipiteitä eliitille yhteensopivaksi, vaan ihmiset alkavat ajatella enemmän itse. Toivottavasti tapa tulee meillekin. Harhaanjohtajiemme olisi myös syytä miettiä, että historia ei lopu koskaan. Tänään on huomenna historiaa. Tänään tehdyt virheet tulevat kyllä vastaan ennen pitkää.
Hieno kommentti sinulta. Oleellista on että harhaanjohtaminen paska- eli rahamedian toimesta murtuu joka päivä pikku hiljaa. Se tässä on tärkein asia.
Suomalainen media Yhdysvaltain presidentinvaaleista – Lyhyt oppimäärä
”Sopivalla median aivopesulla Suomen presidentiksi saataisiin vaikka Jope Ruonansuu”
Voivat olla, muuta eivät puoliksikaan niin typeriä, kuin suomalaiset lampaat, jotka uskoivat täysin kajahtanutta Soros-mediaansa ja kannattivat (arvioiden mukaan 75-prosenttisesti) tätä sotaa lietsovaa, globalistien läpeensä korruptoimaa sätkynukkea.
http://mvlehti.net/2016/11/09/suomalainen-media-yhdysvaltain-presidentinvaaleista-lyhyt-oppimaara/
Jope Ruonansuun ja politikkojen mainitseminen samassa yhteydessä ei ole sopivaa. Jope on älykäs ja ympäristöään terävästi havainnoiva kaveri, joka osaa tehdä siitä huumoriakin. Politikot eivät mitään tällaista.
Varmaan olet oikeassa mitä Jopeen tulee. Pannaan tuo moka MV lehden piikkiin.
Annan vaalien jälkeen -ennusteen:
Clintonin voittoa tarmolla ajaneet Suomi-median edustajat ja Clintonin voittoa ennustaneet suomalaisasiantuntijat tulevat järjestämään (suureksi huviksemme) puolijulkiset mielensäpahoittamis- ja uhriutumisorgiat, joissa he vakuuttavat itselleen ja toisilleen sen, että he olivat väärässä/häviäjän puolella olevan kokonaan punaniskajunttien, putinistien, Venäjän ja tietty myös suomalaisten yleisen tyhmyyden ynnä impivaaralaisuuden vika. (Ne joilla on fb-tili, pitäkää silmällä kuinka vaalien jälkeen -ennusteeni toteutuu. Sen pitäisi näkyä fb:ssakin)
Ihan jotta (asiantuntijoiden ja mediaväen) ei tarvitsisi ajatella että omat tulkinnat siitä kuinka maa makaa ovat olleet totaalisen pielessä. Että oma tieto perustuu luuloihin.
Kaikilla meillä on kognitiivisen dissonanssin suodin olemassa – haittaa siitä on jos ei itse tiedosta sitä ja estää itse itseään miettimästä muiden esittämiä näkökulmia.
Kun on seurannut valtamedian tähänastista toimintaa niin voi sanoa ettei mitään muutosta tule.Trump on määritelty Putinin kaveriksi ja käsittely on sen mukaista.Erikoista on se miten yksimielisesti oikealta vasemmalle koko media kenttä on samassa rintamassa.Vasemmistolle ilmeisesti Clintonin naiseus oli riittävä syy kannattaa häntä.Kaikki hänen rikoksessa mm.Libyaan meno,epämääräiset taustajoukot,Soros,Roschiltit ja kumppanit,sähköpostisekoilut jne,eivät merkinneet mitään näille sokeille kuorossalaulajille.
Tuossa yksi blogisti jonka kirjoitukset poimin aina luettavaksi. Suosittelen.
http://kimmosaarikko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/225837-mista-on-ylen-hyvat-toimittajat-tehty
Tosi hyvää asiaa. Jokainen kansanvaltaa kannattava ajattelee noin. Minua vatuttaa niin vietävästi että verorahoillani olen joutunut ja yhä joudun tuota paskapuljua rahoittamaan vastentahtoisesti.
Periaatteessa olen Saarikon kanssa samaa mieltä Ylen ’hyvien päätoimittajien’ tärkeydestä.
Asia ei kuitenkaan ole ihan niin suoraviivainen kuin Saario näyttää uskovan.
Jokin aikaisempi hallintoneuvosto-koostumus on ilmeisesti valinnut ainakin toimitusjohtajaksi bilderbergi/trilateralisti Kivisen ja myös(?) bilderberg-päätoimittaja Jääskeläisen. Hallintoneuvoston jäsenten suora vaalikaan ei täysin takaisi, etteikö uudessakin hallintoneuvostossa oli Jääskeläisen ja Kivisen kaltaisia NWO-lakeijoita suosivia tyyppejä.
Toisekseen korkeakoulututkinnon vaatiminen toimittajiksi valittavilta ei millään tavalla takaa puolueetonta asioiden käsittelyä. Siitä ovat hyvänä esimerkkinä aikoinaan Tampereen yliopistosta toimittajiksi valmistuneet, viherkaavun alle kätkeytyneet taistolaiskommunistit, joista nykyisin käytetään kaunistelevaa nimikettä ’vihevasemmistolainen’ – Ylessä he mm. suoltavat solkenaan kulttuurimarxistista monikulttuuria, homotusta, lesbotusta, sukupuolettomuus-propagandaa ym. PERVERSIO-aivopesua. Räikeimpänä esimerkkinä voi ehkä mainita Taideyliopiston aikaisemman rehtori Tiina Rosenbergin, ks. esim. ”KOMMUNISTI-FEMINISTI ROSENBERGIN HALLUSINAATIOT YLE-UUTISISSA”, http://ylewatch.blogspot.fi/2014/09/kommunisti-feministi-rosenbergin.html
5 Stunning Facts About the 2016 Election
Why DID Trump Win?
So why did voters elect Trump?
Because – just like the Brexit voters – they’ve rejected globalism.
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=142677
Yksi juttu vielä miten käy kun valtaa arvostelee. Ennenvanhaan töissä minulla oli käytössä enimmäkseen vanhasta hylätystä merikontista hätäseen kyhätty toimisto. Työmaan hienoimpaan toimistoon ohjasi komea kyltti, jossa luki isoilla kirjaimilla Management. Työmaaslangilla se oli aina Mismanagement. Sinne meidät kutsuttiin haukuttavaksi muutaman kerran viikossa. No joku perkele oli käynyt yöllä piirtämässä siihen komeaan kylttiin paksulla tussilla mangement sanan eteen Mis. Arvatkaa mietittiinkö siellä ollaanko mis vaiko ei. Ei niin, mutta syyllistä haettiin ja haukkukokousten määrä lisääntyi, vaikka meistä se ei kukaan ollut.
Clinton sai enemmän äänisä kuin Trump
Suattaapi olla, en ole tuloksia katellut. Clinton voitti myös väkirikkaimman Californian valitsijamiehet. Mutta vaalisysteemistä johtuen voitti Trump. Onko oikein vai väärin, en ota kantaa. Näin ovat siellä päättäneet vaalit järjestää enkä ole ajatellut mennä sinne systeemeitä muuttamaan. Itsehän päättävät.
Toisaalta, tällä systeemillä pääsevät sanomaan sanansa myös väestöltään vähäisemmät osavaltiot. Ja olihan asetelma vaaleissa jo muutenkin nurinperinpäin. Jopa Suomessa oikeisto, jota sanoisin varsinaiseksi äärioikeistoksi, kannatti demokraattia. Ameriikassa taas takkiinsa saanut työväestö kannatti republikaania.
Ameriikanserkulla oli selitys. Republikaaninen kongressi oli jarruttanut Obaman hankkeita. Näin ei saatu aikaan juuri mitään (paitsi kallista sotaa). Nyt taitaa olla kongressissa ja senaatisssa republikaanien enemmistö ja pressana saman puolueen mies joka on luvannut muutosta köyhille duunareille. Mielenkiintoista seurata miten käy.
Mitenkä suomen sikaporras tähän nyt suhtautuu? Laantuuko Trumpin demonisointi mediassa, mitäs veikkaatte? Ja kuinka venäjän pakotteiden kanssa käy? tämähän on kuin paraskin jännitysleffa.
Parhaillaan USA’n vaaleja analysoi aamuteeveessä UPI’n erikoisasiantuntija ohjelmajohtaja Aaltola, tottakai, eihän yle juuri muita ”asiantuntijoita” studioon kutusukaan. Jotenkin näyttää, että mies on hieman vaisumpana kuin vielä eilen, jolloin antoi asiantuntijalausuntonsa Iltasanomiin julkaistavaksi.
Huvittaa jonkin verran. Aika näyttää miten käy, mutta jos vaikka Trump menee ja tekee dealin Putinin kanssa ja vetää nato-joukkonsa pois Itämereltä. Vieläkö UPI on menossa ryssän kimpuun? Suomi jää tänne euroopan perukoille impivaaraksi, joka jää kansainvälisen kaupan sivustaseuraajaksi. Impivaaraa EU on meistä tehnyt, vaikka toista puhutaan. Turha kuvitella pienessä maassa itsestään liian suurta. Ei meidän kohtalo niin kauheasti maailmaa kiinnosta.
Jonkinlainen diili Putinin ja Trumpin kesken on hyvinkin todennäköinen. Etupiirien rajoja saatetaan vetää uudelleen. Suomi palaa uuteen Yya-aikaan.
Nato-optio oli ja meni. Tämä epäilemättä ilahduttaa suuresti Vastavalkean toimituskuntaa ja suurinta osaa kommentoijia.
Meinaatko Hopalong, että USA:n ja Naton hävittäjien sijasta Suomen taivaalla alkavat lennellä Venäjän hävittäjät, kunhan Trump ja Putin saavat diilinsä sovittua?
Saattaa tietysti käydä niinkin, että nyt USAn sylkkyyn rähmälleen rojahtaneiden ei enää tarvitse katsella niska kenossa taivaalle lainkaan, kun ilmatila on puhdistettu vieraista sotakoneista.
Tällainenhan oli asioiden tila sillä surullisen kuuluisalla suomettumisen kaudella.
Hävittäjistä puheen ollen. Niitä on lentänyt E-Savossa itärajan liepeillä toissa päivänä useampia, varsin matalalla. Samoin helikoptereita, alhaalla nekin.
Riikka.
Ne etsii lentäviä lautasia, ei siitä kannata huolestua!
Hihii 😀 mistä arvasit.
Hohoo Hopalong jenkeissä saapuikin Washingtoniin varsinainen cowboy, joka ”kuivaa suon”
”Giddiyap Myrskytuuli, preeria on suuri…”
Niinpä niin. Trump aikoo vahvistaa USA:n armeijaa. Mitähän varten? Aseteollisuuden osakkeet ovat jo nousseet.
Paniikki on suuri nato-kerhossa.
Ennustajat olivat väärässä. Niin kävi myös Britannian EU-kansanäänestyksessä. Poliittinen ja taloudellinen eliitti sekä media erityisesti täällä Euroopassa sortuivat vanhaan helmasyntiinsä. Ne näkivät, mitä toivoivat näkevänsä.
Eräs suuri ajatusharha täällä Euroopassa on ollut se, että Hillary Clintonin voiton takaa lopulta se, että Yhdysvallat haluaa ensimmäisen naispresidentin. Totuus on kuitenkin, että Yhdysvallat on konservatiivinen maa. Yhdysvalloissa naispresidentti on kaikkea muuta kuin todellinen vaihtoehto, varsinkin jos se vaihtoehto on Hillary Clinton.
Olen kyllä sitä mieltä, että Hillary Clintonin ongelma ei ollut naiseus, vaan hänen valheensa, arroganssinsa, imperialistinen asenteensa, raha-maailman kytkökset ja sotaisuus, mikä teki hänestä vastenmielisen. Se kaikki paistaa hänen kasvoiltaan ja olemuksestaan. Amerikkalaiset ovat kyllästyneet sotaan ja siihen, että rahat valuvat muutamille ultrarikkaille, kun taas tavallinen tallaaja (ja keskiluokkainen myös) on yhä enemmän pulassa.
Ei Trumpissa mitään hurraamista ole; itse asiassa kiinnostavampaa olisi, jos Clinton ei olisi pelannut Bernie Sandersia ulos, ja todellinen kilpa olisi käyty Trumpin ja Sandersin välillä. Ehkä Yhdysvalloilla olisi silloin ollut todella mahdollisuus muutokseen? Tai ehkä se tulee joka tapauksessa, nämä vaalit olivat sellainen farssi.
Mitä tulee natottajiin, niin voi miten toivon, että amerikkalaiset ja britit vedettäisiin pois paitsi Suomesta, myös Baltiasta ja muualtakin!
Sanders on jo sivuutettu vanhuuden höperönä, seuraavana BIDEN, joka kääntelee ”kelkkaansa” unohtaen entiset palopuheensa. Koko demokraattien ehdokkaiden joukko ovat hyvä esitys miten kaukana he ovat todellisuudesta. TRUMP on saavuttanut työllisyyden lisääntymisen, ja sitäkin vastaan vasemmisto tappelee. Vasemmisto vaatii ”RAJAT AUKI”, mikä tulee tuhoamaan koko maan nopeassa tahdissa. Elä heidän kanssaan sitten sivistyneesti? Järki HOI, äly, älä jätä meitä.
Valtamedian uutisointi ei lakkaa huvittamasta asian tiimoilta. Trump romuttaa USA’n talouden, pörssikurssit putoavat. Huomatkaa, että aina kun se parempi väki on vaarassa, ei vain menettää tulonsa, vaan niiden huimaava kasvu on vaarassa hiipua, puhutaan koko valtion taloudesta. Näin se uutisoidaan meilläkin, mutta ei se näin mene. Valtion taloutta eivät pörssikurssit paranna, päinvastoin, sen näkee Suomessakin. Pörssikurssien kasvu, suuret osingot ja valtion jatkuva velkaantuminen kulkevat käsi kädessä. Media kääntää asiat päälaelleen.
Olisi parempi vähän eritellä, kenen talous romahtaa ja kenen ei. Tähän saakka voittajia ovat olleet keinottelijat ja kansantaloudet ovat romahtaneet. Pörssikurssit kun toimivat kääntäen hyvinvoinnin ja reaalitalouden kanssa. Pörssikurssien laskiessa häviävät keinottelijat. Toivottavasti viisaalla politiikalla saadaan reaalitalous kasvuun. Keinottelusta voin kertoa kysyttäessä vaikka muutaman kotoisen esimerkin, miten satojen ihmisten talous on romahtanut ja keinottelijat ovat tehneet miljoonavoittoja. Uskon kyllä aika monen tietävän noita itsekin.
Donald Trum – USA:n 45. presidentti
Donald John TRUMP (s. 14.6.1946 Queens, New York) on yhdysvaltalainen yritysjohtaja ja miljardööri. Hän toimii Trump Organization -kiinteistökonsernin pääjohtajana.
Trump voitti vuoden 2016 presidentinvaalit valitsijamiehin 276 – 218. Donald Trumpista tulee siis USA:n 45. presidentti tammikuun 20. päivänä 2017.
#
Video: Donald Trumpista Yhdysvaltain presidentti
Republikaanien ehdokas Donald Trump on voittanut Yhdysvaltain presidentinvaalit.
9.11.2016 klo 09:33 päivitetty 9.11.2016 klo 10:45
Ensimmäisenä voittajan julisti uutistoimisto AP, kun vahvistui että Trump saa yli 270 valitsijamiestä.
Raja ylittyi, kun Trumpin voitto Wisconsinissa varmistui.
Trump voitti useissa tärkeissä vaa’ankieliosavaltioissa, kuten Floridassa, Ohiossa ja Pohjois-Carolinassa.
Trump menestyi huomattavasti ennakoitua paremmin ja demokraattien Hillary Clinton arvioitua heikommin.
Trumpista tulee Yhdysvaltain 45. presidentti.
http://yle.fi/uutiset/3-9280978
¤
Uutiset, 9.11.2016
Tasavallan presidentti Sauli Niinistön lausunto Yhdysvaltain presidentinvaalien johdosta
Tasavallan presidentin kanslia
Tiedote 57/2016
9.11.2016
Onnittelen Donald Trumpia vaalivoitosta ja Yhdysvaltain kansaa heidän tekemästään valinnasta. Donald Trump nousee Yhdysvaltain presidentiksi hetkellä, jona maailmanpoliittinen tilanne on jopa jännittynein sitten kylmän sodan päättymisen. Yhdysvaltain presidentillä on maailmanpolitiikassa ainutlaatuinen asema ja vastuukin. Donald Trumpilla, maansa tulevana ulkopolitiikan johtajana on merkittävä vaikutus siihen, miltä maailma hänen kautensa päättyessä näyttää. Meille suomalaisille on myös enemmän kuin tärkeää, että Yhdysvaltain sitoutuminen Eurooppaan sekä Itämeren alueen turvallisuuteen ja vakauteen jatkuu.
Suomen ja Yhdysvaltain suhteet ovat ehkä likeisemmät kuin koskaan, tästä on hyvä jatkaa. Yhteistyön kohteita riittää: taloudessa, puolustuspolitiikassa, Suomen Nato-kumppanuudessa, terrorismin vastaisessa työssä, asekaupan valvonnassa ja tietysti arktisella alueella. Suoran kahdenvälisen suhteen lisäksi on olennaista tehdä yhteistyötä ihmisyyden hyväksi myös YK:ssa ja muissa kansainvälisissä järjestöissä.
Toivotan Donald Trumpille onnea ja viisautta vaativassa, koko maailmalle merkittävässä tehtävässä Yhdysvaltain presidenttinä.
Sauli Niinistö
tasavallan presidentti
http://tpk.fi/Public/default.aspx?contentid=354057&culture=fi-FI
¤
The Kremlin released this statement on Donald Trump’s victory:
”Russian president V. Putin has send a message to D.Trump with congratulations over his victory in US elections.
”In his message, V. Putin expressed a hope for a mutual cooperation in getting US-Russian relations out of the critical condition and in solving vital questions of the international agenda and looking for effective response to global security challenges.
”Russian president also expressed belief in the fact that building a constructive dialogue between Moscow and Washington, based on principles of equality, mutual respect and real consideration of each other’s stands is in favor of the interests of our countries and the international community.
”V. Putin wished D.Trump success in such a responsible job as a head of state.”
http://edition.cnn.com/2016/11/07/politics/live-election-results-coverage/index.html
Ai… Sauli on enää vain pelkkä ”tasavallan pŕesidentti”, minne ”Suomen tasavallan presidentti” titteli on pudonnut…
Kuinka monta ”tasavaltaa on EU maissa”??? MIKÄ TASAVALTA BRYSSEL ON ?
Niinistö tyypillisesti tapansa mukaa nuoleskelee. Kysyisi kansalta ennekuin antaa lausuntojaan.
Koska saamme oman Tumpin? Toivottavsati emme koskaan vaan oman Reformi-ryhmän joka toimii kuten kansa toivoo sitä kuunnellen ja pitää neuvoa antavia kansanäänestyksiä ja noudattaa niiden tulosta.
Väyrynen: Elämme vallankumouksellisia aikoja
”Suomessakin eliitin ja kansalaisten välinen kuilu on ammottava”, kirjoittaa Paavo Väyrynen.
James Hirvisaari: Kenenkään ei pidä sortua poljettavaksi median ja muiden poliittisesti motivoituneiden toimijoiden ja kilpailijoiden jalkoihin, kirjoittaa James Hirvisaari.
http://mvlehti.net/2016/11/05/hirvisaari-reformi-me-informaatiota/
Sami Sillanpää: ”Suomalaisasiantuntijat uskovat Clintonin voittoon (…)”. HS 5.11.2016.
http://www.hs.fi/ulkomaat/a1478242826815
”Suomalaiset asiantuntijat uskovat, että demokraattipuolueen Hillary Clintonista tulee Yhdysvaltain seuraava presidentti. Se olisi historiallista, koska Clintonista tulisi ensimmäinen tehtävään valittu nainen.
Käyty vaalikampanjointi jää asiantuntijoiden mukaan kuitenkin muistiin kielteisistä asioista: epäsuosituista ehdokkaista, vastakkainasettelusta ja Donald Trumpin törkeästä kielenkäytöstä.
Neljältä suomalaiselta Yhdysvaltain-tuntijalta kysyttiin nämä kysymykset:
1) Kuka voittaa?
(…)”
[Lainaus alkaa:] Benita Heiskanen, Pohjois-Amerikan tutkimuksen John Morton -keskuksen johtaja, Turun yliopisto
1) Mittausten mukaan Clinton voittaa. Suuri kysymysmerkki on, että ei tiedetä äänestysaktiivisuutta, eli miten äänestäjät saadaan liikkeelle. On kaksi kandidaattia, joilla on hyvin negatiivinen julkisuuskuva. Paljon on kyse siitä, että äänestetään toista vastaan eikä toisen puolesta.
Kyselyissä ei kannata luottaa kansallisiin keskiarvoihin vaan katsoa osavaltiotasoa, etenkin vaa’ankieliä. Osavaltiomatematiikka puhuu sen puolesta, että Clinton voittaa.
(…)
Kristiina Helenius, toimitusjohtaja, Amcham-bisnesverkosto
1) Clinton. Se on arvaus, jos jompikumpi pitää sanoa. Uskon, mitä analytiikka sanoo. Ehkä tässä on vähän toiveajatteluakin. Tietenkin tiedetään, että on hirveästi liikkuvia asioita, jotka eivät tule pintaan eikä niitä osata mitata.
(…)
Katri Sieberg, professori, North American Studies, Tampereen yliopisto
1) Vaikea sanoa. Suurin osa sanoo, että Clinton voittaa. Mutta oikeasti ei voi tietää ennen vaaleja. Yllätyksiä tulee koko ajan.
(…)
Charly Salonius-Pasternak, vanhempi tutkija, Ulkopoliittinen instituutti
1) Eiköhän se Hillaryn suuntaan mene. (…) [Lainaus päättyi.]
¤
Metsään menivät ’suomalaisasiantuntijoiden’ ennusteet. Ainoa, joka säilytti kasvonsa, oli Katri Sieberg.
C.S-P.:n lausuma kuvastaa paitsi lausujaansa myös väistämättä Ulkopoliittisen instituutin (UPI) tasoa. Instituutti väittää olevansa ”tutkimustoiminnassaan riippumaton” (http://www.fiia.fi/fi/info/).
Miten sen riippumattomuuden kanssa mahtaa olla? ’Yhdysvaltojen politiikan ja vallan tutkimuskeskus’ ”toimii Globaali turvallisuus -tutkimusohjelman yhteydessä Ulkopoliittisessa instituutissa” (http://www.fiia.fi/fi/program/5/yhdysvaltojen_politiikan_ja_vallan_tutkimuskeskus/). ”Jane & Aatos Erkon säätiö tukee Ulkopoliittisen instituutin vieraileva tutkija (Senior Visiting Fellow) -ohjelmaa 1,2 miljoonalla eurolla vuosina 2013–2018” (ibid.).
Aatos Erkon isä oli sanomalehtimies ja poliitikko Eljas Erkko, joka toimi Cajanderin III hallituksen ulkoministerinä 12.12.1938–1.12.1939. Tarkkaavainen lukija muistanee Paasikiven kuvanneen Talvisotaa ’[Eljas] Erkon sodaksi’.
VAI törkeää kielenkäyttöä? Kansalle pitää ilmaista asiat ”kansan kielellä”. Ei siihen tarvita kieroja sanoja joita valtaosa kuuntelijoista eivät ymmärrä. TRUMP on N.Yorkin kaupungin kasvatteja,missä sanotaan suoraan niin että ”hippulat vinkuu”. Turhaa kaunistelua saa kuulla ihan liikaakin, eikä sillä mitään voiteta. TRUMP ei tuhlaa aikaansa ”hienosteluihin”, vaan ampuu lonkalta. Hänen tekemät parannukset ja uudistukset puhuvat puolestaan kova-äänisesti, ja sekös KORPEE vasemmistoa, vaalihäviönsä lisäksi.Kaikilla valtioden johtajilla on tietoisuus katukielestä, vaikka eivät sitä käytä. Sukupuoliset kirosanat ovat lisääntyneet huimasti lähes joka maassa, eikä se enää mitään uutta ole.
Tuskimpa tästä taivas aukeaa,turha ylioptimisti tulee pettymään varmasti, Trumpin puheet infastruktuurin korjamisesta on kuitenkin toivoa antavia,mutta riitääkö sekään,hänen taustalaan ei kuitenkaan näytä olevan voimakasta sosiaalista vastuuta painottavaa voimaryhmää.
INFRASTRUCTURE on nyt HYLLYLLÄ, kiitokset siitä ”äärivasemmistolle”, joka jarruttaa kaiken kehityksen raivoisasti, pyrkimyksenään pitää rajat auki kaikenmaailman ”sukan-kuluttajille”,aikoessaan saada heistä äänestäjiä seuraaviin vaaleihin. Jos he siinä onnistuuvat, niin se on USAn lopun alkua, siinä missä me sen tunnemme tänä päivänä. Kymmeniä miljoonia kielitaidottomia, tulokset me voimme vain arvioida. Ammattitaidottomat ovat riesana joka maassa, koska heitä on elätettävä työläisten hiellä, ja lisäksi vielä ”kielitaidottomia”.Kuka sellaista halajaa? Vasenkätiset tietenkin.
Donald Trump’s US election victory speech (9.11.2016):
”Sorry to keep you waiting. Complicated business.
”I’ve just received a call from Secretary Clinton. She congratulated us, it’s about us, on our victory and I congratulated her and her family on a very very hard fought campaign. I mean, she fought very hard.
”Hillary has worked very long and very hard over a long period of time and we owe her a major debt of gratitude for her service to our country. I mean that very sincerely.
”Now it’s time for America to bind the wounds of division. We have to get together.
”To all Republicans and Democrats and Independents across this nation, I say it is time for us to come together as one united people. It’s time.
”I pledge to every citizen of our land that I will be President for all Americans and this is so important to me.
”For those who have chosen not to support me in the past, of which there were a few people, I’m reaching out to you for your guidance and your help so we can work together and unify our great country.
”As I’ve said from the beginning, ours was not a campaign but rather an incredible and great movement made up of millions of hard working men and women who love their country and want better brighter future for themselves and for their family.
”It will be a movement comprised of people from all races, religions, backgrounds and beliefs who want and expect our government to serve the people – and serve the people it will.
”Working together we will begin the urgent task of rebuilding our nation and renewing the American dream.
”I have spent my entire life in business looking at the untapped potential in projects and in people all over the world.
”That is now what I want to do for our country. Tremendous potential. I’ve got to know our country so well. Tremendous potential. It’s gonna be a beautiful thing.
”Every single American will have the opportunity to realise his or her fullest potential. The forgotten men and women of our country will be forgotten no longer.
”We are going to fix our inner cities and rebuild our highways, bridges, tunnels, airports, schools, hospitals. We’re gonna rebuild our infrastructure which will become, by the way, second to none and we will put millions of our people to work as we rebuild it.
”We will also finally take care of our great veterans who’ve been so loyal and I’ve got to know so many over this 18 month journey the time I’ve spent with them in this campaign has been among my greatest honours. Our veterans are incredible people.
”We will embark upon a project of national growth and renewal. I will harness the creative talents of our people and we will call upon the best and brightest to leverage their tremendous talent for the benefit of all. It’s gonna happen.
”We have a great economic plan. We will double our growth and have the strongest economy anywhere in the world.
”At the same time we will get along with all other nations willing to get along with us.
”We will have great relationships. We expect to have great great relationships.
”No dream is too big, no challenge is too great.
”Nothing we want for our future is beyond our reach. America will no longer settle for anything less than the best.
”We must reclaim our country’s destiny and dream big and bold and daring. We have to do that. We’re doing to dream of things for our country and beautiful things and successful things once again.
”I want to tell the world community that while we will always put America’s interests first we will deal fairly with everyone.
”All people and all other nations. We will seek common ground not hostility, partnership not conflict.
”First I want to thank my parents who I know are looking down on me right now. Great people. I’ve learned so much from them. They were wonderful in every regard. I had truly great parents. I also want to thank my sisters Maryanne and Elizabeth who are here with us tonight.
”And my brother Robert, my great friend. Where is Robert? They should all be on this stage but that’s OK. And also my late brother Fred, great guy, fantastic guy. Fantastic family. I was very lucky.
”To Melania and Don and Ivanka and Eric and Tiffany and Barron, I love you and I thank you and especially for putting up with all of those hours. This was tough. This was tough. This political stuff is nasty and it’s tough.
”… We have got tremendously talented people up here and I can tell you, it’s been very special. I want to give a special thanks to our former mayor Rudy Giuliani who’s unbelievable. Unbelievable. He travelled with us and he went through meetings and Rudy never changes. Where’s Rudy? Where is he?
”Governor Chris Christie folks, was unbelievable. Thank you Chris.
”The first man, the first Senator, the first major major politician and let me tell you he’s as smart as you get, Senator Jeff Sessions. Great man.
”Another great man, very tough competitor, he was not easy, he was not easy, who is that? Is that the mayor? Ah, Rudy got up here.
”Another great man who’s been a friend to me, I’ll tell you, I got to know him as a competitor because he was one of the folks that was negotiating to go against those democrats, Dr Ben Carson. Where’s Ben? Where is Ben?
”And by the way Mike Huckabee is here some place and he is fantastic. Mike and his family, Sarah, thank you so much.
”General Mike Flynn and General Keller, we have over 200 generals and admirals who’ve endorsed our campaign. They’re special people and it’s a great honour.
”We’ve got 22 congressional medal of honour recipients. We have just tremendous people.
”A very special person who believed me and I’d read reports I wasn’t getting along with him – I never had a bad second with him – he’s an unbelievable star. I said Reince (Priebus), I know it, look at all those people over there, is a superstar. But I said they can’t you a superstar rites unless we win…
”He is the hardest working guy. Come up here. Where is Reince? Get over here Reince. It’s about time you did this Reince. Come on, say a few words!
”Our partnership with the RNC was so important to the success of what we’ve done.
”So I also have to say I’ve gotten to know some incredible people. The Secret Service people. They’re tough, they’re smart and they’re sharp and I don’t wanna mess around with them I can tell you and when I wanna go and wave to a big group of people and they rip me down in my seat. They are a fantastic group of people.
”And law enforcement in New York City, they’re here tonight. These are spectacular people, sometimes under appreciated unfortunately, but we appreciate them, we know what they’ve been through.
”So it’s been what we call a historic event, but to be really historic, we have to do a great job. And I promise you I will not let you down. We will do a great job. WE will do a great job.
”I look very much forward to being your President and hopefully at the end of two years or three years or four years or maybe even EIGHT years you will say that that was something you were really very proud to do.
”Thank you very much. I can only say that while the campaign is over our work on this movement is now really just beginning.
”We’re going to get to work immediately for the American people and we’re going to be doing a job that hopefully you will be so proud of your President. You will be so proud.
”It’s an honour. It’s been an amazing evening, it’s been an amazing period, and I love this country. Thank you. Thank you very much. Thank you to Mike Pence. Thank you everybody.”
Nyt on sodan aloitus jäänyt taustalle. Se on hyvä se. Ja jos Trump poistaa Idiootin Obaman eu-pakotteet Venäjälle, niin kauppatase toimii taas. Suomalaisillakin on mahdollisuus loiventaa laman syksykierrettä.
On hyvä että EU-johtajat saivat kylmää vettä niskaansa oikein ämpärikaupalla. Ei enää NATO-kiima kuumota kun pili pieneni.
Trumpin voitto oli nähtävissä jo viime keväänä 🙂
Kysymykseen: Miksi Trump voitti presidentinvaalit? Otetaan vastaus suoraan hevosen suusta. Matt Drudge, eräs maailman arvostetuimmista journalisteista, julkaisi palasen Bill Clintonin vuoodettua puhetta ”erityisintressiryhmille”…
https://twitter.com/DRUDGE_REPORT/status/795705403807961089
Pientä paniikkia näyttää pukkaavan jo suomalaisten politikkojen mieliin, vaikka vasta on ollut vaalit ja nekin kaukana USA’ssa. Mitään muuta ei ole vielä edes tapahtunut. Vaaleja luonnehditaan jo kansan vallankumoukseksi, kun kaikki ei mennytkään piirustusten mukaan johon oli tuudittauduttu. Pelätään saman tulevan meillekin, tämän vaalivallankumouksen. Kepu ei enää saakaan 20.2% äänistä, kok 19,7% ja sdp 21,3% kuten ennenvanhaan. Pahimmassa tapauksessa putoaa eduskunnasta ja joutuu soputuseläkkeelle. Tai vielä pahempaa, uusi eduskunta päättää lopettaa sopeutuseläkkeen ja laittaa ex-edustajat samoille ”eläke-eduille” kuin ovat kansansakin säätäneet. Töihin heistä ei ole, kun aniharva on oikeaa työtä koskaan edes tehnyt. Puhuvat vaan ja ”säätävät” työelämän ehtoja.
Nyt pitäisi kuulemma ottaa ihmisten murheet tosissaan. Näin sanoo edustaja, joka on istunut eduskunnassa jo useamman kauden. Siis aikaisemmin ei ole tarvinnut. Toinen sanoo, että äänestäjillä oli kaipuu menneisyyteen. Ja vtut, tulevaisuuttansa jokainen ajattelee. Paljon muutakin höpistään, mutta en yhdessä kommentissa viitsi alkaa kaikkia idiootteja referoimaan. Kertovat vain, että ulkona ovat oikeasta elämästä kuin lumiukko.
Just joo… mikä yllätys. Trump on suomalaisia täydellisesti huijannut Timo Soini steroideilla, eli tämän teatteriesityksen nielaisseet joutuvat syömään vielä karvasta myrkkyä. Näin se NWO etenee; poliittiselle rikollis-järjestelmälle alkoi lähtölaskenta, pitää ottaa popcornit esiin….
PRESIDENTTI TRUMP JA NÄENNÄISDEMOKRATIAN TULEVAISUUS
”Sinut on valittu viisi kertaa ja sinut valitaan vielä viisi kertaa.
Ihmiset pitävät iloisista hyväluonteisista barbaareista.” Näin
Kungfutse sanoo Englannin presidentille Bernard Shawn lähes sata vuotta
sitten kirjoittamassa näytelmässä ”Back to Metusalah”.
USA:n mahdollisesti tuleva presidentti Donald Trump vastaa monien
amerikkalaisten huutoon. Tuoreen kyselyn mukaan 70-80 prosenttia USA:ssa
asuvista on vihaisia vallanpitäjille. Jo pitkään äänestysprosentit
ovat olleet 50 kieppeillä. Trumpin äänestäminen on haiseva
vastalause valtarakenteelle. Siksi Trump on sekä mahdollinen että
todennäköinen presidentti.
USA:ta kutsutaan yleisesti demokratiaksi. Demokratian selitykseksi
riittää, että järjestetään vapaat vaalit. Vaalien vapaudesta
keskustelu taas ei juuri kiinnosta – varsinkaan kun sitä ei juuri
käydä.
Joku on lausunut, että demokratia kapitalismissa on mahdotonta, kun
äänet voidaan ostaa. USA:n presidentinvaalikampanjassa menestyminen
vaatii yhdeksännumeroista kampanjabudjettia, joten mahdollisuudet ovat
harvoilla. Trump ei juuri ole tarvinnut miljooniaan kampanjointiin,
mutta ilman niitä hänestä tuskin paljon puhuttaisiin.
Tulevaisuus näyttää tämän ajan trumpeille valoisalta, sillä
demokratiaksi kutsuttu järjestelmä on muuttunut
näennäisdemokratiaksi. Siinä vaaleilla valitut edustajat samaistuvat
taloudelliseen eliittiin – rahoittajiinsa – enemmän kuin kansalaisten
enemmistöön. Rakenteellisen korruption kyllästämä hyvä-veli
-systeemi jakaa etuja, valtaa ja rahaa. Tämä koskee myös Suomea.
Ei siis ihme, että Trumpin kaltaiset korjaavat potin. He laukovat
joitakin kipeitä totuuksia vaikkapa työttömyyden syistä. Monien
perustellusti kaipaama muutos tulee, mutta se voi tulla entistä
huonompaan suuntaan.
Onko meillä kypsyyttä hallita itseämme ja rakentaa yhteisvastuuseen
perustuvaa sivistystä? Huonolta näyttää. Toivoa silti on. Nyt on
liikaa edustusta ja liian vähän demokratiaa. On kuitenkin mahdollista
siirtyä kohti suoraa demokratiaa, jossa kansalaiset saavat ja ottavat
vastuuta. Mikään hallitusvalta ei pysy pystyssä ilman kansan tukea.
Tukea vallassa oleville on myös valinpitämättömyys.
Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja
Teksti on julkaistu 4.5.2016
http://www.anttipesonen.fi/2016/05/presidentti-trump-ja.html
Piru tietää miten tässä loppujen lopulta käy, mutta toivotaan parempaa ja aika näyttää. Vielä ainakin naurattaa. Jos politikko, joka on istunut vaikka vain neljä kautta eduskunnassa, sanoo että nyt on ruvettava kuuntelemaan kansaa, niin terävä toimittaja kysyisi, ketä olette tähän saakka kuunnelleet.
Terävät toimittajat kun ovat nykyisin harvininen ’luononvara’ – valheellisen kulttuurimarxistisen, NWO-kommunistisen koululaitoksen ja vastaavaa propagandaa suoltavan valemedian tyhmentämiä.
Kokoomuslainen opetusministeri tukee kulttuurimarxistista koulua. Mvlehden mukaan:
”Sanni Grahn-Laasonen on tekemässä valtavan virheen uuden opetussuunnitelman myötä.
Digiloikka ja kaiken vanhan hylkääminen ammattilaisten vastustuksesta huolimatta on vastuutonta. Selvää on, että iältään nuorta opetusministeriä, jolla ei ole mitään koulutusta ja kokemusta opettamisesta, ohjaavat aivan muut tahot kuin opetusala.
…
Vastarinta.com julkaisi erityisopettajan haastattelun, josta MV-lehti julkaisee otteen:
Millaisia terveisiä sinulla on opetusministerillemme?
Sanni Grahn-Laasonen on tekemässä valtavan virheen uuden opetussuunnitelman myötä. Tätä on ihmetelty myös Ruotsissa, joka on aikaisemmin kadehtinut suomalaista peruskoulua.
Digiloikka ja kaiken vanhan hylkääminen ammattilaisten vastustuksesta huolimatta on vastuutonta. Selvää on, että iältään nuorta opetusministeriä, jolla ei ole mitään koulutusta ja kokemusta opettamisesta, ohjaavat aivan muut tahot kuin opetusala. Taustalla on, jälleen kerran, taloudellinen hyötyajattelu.
Opetusministeri on poistamassa myös lukio-opinnoista yleissivistäviä pakollisia oppilaineita kuten historian opetuksen. Kansastamme tehdään tyhmää, globaalin eliitin orjaa.
Opetusministerin toimista näkee hyvin sen, ettei opetusalan ammattikunnan näkemyksillä ole todellisuudessa mitään väliä.
Aiotko jatkaa alalla?
Olen siirtynyt opetusalalta toistaiseksi toisiin tehtäviin. En voi toimia ammatissani opettajana, jos oma arvomaailma on voimakkaasti ristiriidassa ympäristön arvojen kanssa.
Perheemme harkitsee muuttoa pois pääkaupunkiseudulta. Voisin palata opetustyöhön johonkin pieneen maalaiskouluun, jossa arvomaailma olisi lapsilähtöisempi ja inhimillisempi.
Monet koulut noudattavat onneksi piilo-opetussuunnitelmaa, jossa käytäntö on eri kuin valtakunnallinen OPS.
Koen, että olemme saaneet tämän maan lahjana esivanhemmiltamme. Perintöä tulee vaalia, ja se tulee siirtää entistä rikkaampana seuraavalle sukupolvelle
Nykyisessä kulttuurimarxilaisessa arvomaailmassa entistä tärkeämmäksi nouseekin kotien rooli: pitää lapsiemme juuret syvällä isänmaassamme. Toivon, että kansallismieliset opettajat eivät vaikene, ja uskon, että yhdessä muutos on mahdollinen.
Lähde: vastarinta.com”
http://mvlehti.net/2016/11/09/sanni-grahn-laasonen-on-tekemassa-valtavan-virheen-uuden-opetussuunnitelman-myota/
Veteraanipoliitikko Paavo Väyryseltä miekenkiintoinen artikkeli:
”Elämme vallankumouksellisia aikoja”, http://www.nykysuomi.com/index.php/2016/11/09/elamme-vallankumouksellisia-aikoja/
Trump pisti median ja politiikan shokkiin; voiko Venäjä toivoa parempia suhteita?
https://deutsch.rt.com/meinung/42978-endet-mit-trump-eiszeit-zwischen/
How well the Mainstreammedien in Germany their job of the demonization of the newly elected US President Trump have done, was determined at the end of October in a survey. According to this, only 4 percent of respondents voted Trump as Chancellor.
Trump is against globalization. It is against TTIP and against its Pacific counterpart TPP. He also promised to abolish the existing pan-American free-trade agreement NATFA, because it was not the American workers and small employees, but the transnational large-scale conglomerates. He wants to build tariffs again. These are particularly intended to meet those American corporations that export US-American jobs to low-wage countries, then sell their products in the US at a low price, driving the domestic producers into bankruptcy and their workforce into unemployment.
In addition, Trump wants to withdraw the US troops from Korea, Japan, and the Middle East, and possibly also from Europe. In Syria, Trump wants to work with Russia and fight the IS together with Moscow. In the Ukraine, he also wants to communicate with the Russians. The latter would mean that especially the hysterically Russophobic governments in Ukraine, Poland and the Baltic States would lose their support in Washington. And then the military and military-policy support of Germany and the EU for the Eastern European Russians would soon be shrinking.
If Trump is able to push through his policies, that would also mean a political crash for politicians in Germany and the EU, who have hitherto advocated a confrontation with Russia. On the other hand, their counterparts, who have placed themselves in agreement with the Kremlin, are going to have a new backwind.
This little detail of Trumps’s plans shows how the circles of the oligarchs and their many servants in governments, media, and think tanks would be thrown together. It is no wonder that in these performances, even the otherwise always coolly chilling sprout from the German aristocracy, Frau von der Leyen, has almost gotten stuck in the ARD interview. And worst of all, the idea that the ”Trump movement” might overpower Europe, where very many people-not AfD voters-are just as disgusted by the self-proclaimed elites of the oligarchs and their political caste as the Americans.
Toivon mukaan Trump pitää lupauksensa, sinänsä kuulostavat varsin hyviltä.
John F. Kennedy describes his vision for world peace in an age of nuclear threats.
American University Speech
June 10, 1963
“(…)
(…) I have (…) chosen this time and place to discuss a topic on which ignorance too often abounds and the truth too rarely perceived — and that is the most important topic on earth: peace.
What kind of peace do I mean and what kind of a peace do we seek? Not a Pax Americana enforced on the world by American weapons of war, not the peace of the grave or the security of the slave. I am talking about genuine peace — the kind of peace that makes life on earth worth living — and the kind that enables men and nations to grow and to hope and build a better life for their children — not merely peace for Americans but peace for all men and women — not merely peace in our time but peace in all time.
(…)”
#
John F. Kennedy murhattiin 22.11.1963.
#
The Gulf of Tonkin Resolution or the Southeast Asia Resolution, Pub.L. 88–408, 78 Stat. 384, enacted August 10, 1964, was a joint resolution that the United States Congress passed on August 7, 1964, in response to the Gulf of Tonkin incident.
It is of historical significance because
it gave U.S. President Lyndon B. Johnson
authorization, without a formal declaration of war by Congress, for the use of conventional military force in Southeast Asia.
Specifically, the resolution authorized the President to do whatever necessary in order to assist ”any member or protocol state of the Southeast Asia Collective Defense Treaty”. This included involving armed forces.
It was opposed in the Senate only by Senators Wayne Morse (D-OR) and Ernest Gruening (D-AK). Senator Gruening objected to ”sending our American boys into combat in a war in which we have no business, which is not our war, into which we have been misguidedly drawn, which is steadily being escalated”. (Tonkin Gulf debate 1964)
The Johnson administration subsequently relied upon the resolution to begin its rapid escalation of U.S. military involvement in South Vietnam and open warfare between North Vietnam and the United States.
¤
Irakin sota (20.3.2003 – 15.12.2011) oli konflikti Irakissa, jossa kansainvälinen USA:n (George W. Bushin hallinto) ja Britannian (pääministeri Blairin hallitus) johtama liittouma hyökkäsi kansainvälisen oikeuden vastaisesti Irakiin ja syrjäytti Saddam Husseinin hallinnon.
Senaattori Hillary Clinton (3.1.2001 – 21.1.2009) tuki George W. Bushin Irak-politiikkaa. (Clinton voted in favor of the October 2002 Iraq War Resolution, which authorized President George W. Bush to use military force against Iraq.)
USA:n masinoima kansainvälisen oikeuden vastainen hyökkäys Irakiin (20.3.2003) osoitti, ettei George W. Bushin hallinto ollut oppinut mitään onnettomasta Vietnamin sodasta.
Toivon mukaan USA:n 45. presidentin valtakaudesta muodostuisi rauhan aikakausi.
David Ickeltä hyvä analyysi USA:n presidentinvaalien tuloksesta:
”America’s Primal Scream, Listen to Us! David Icke Reacts to the US Election Result (Fixed Audio)”, http://tapnewswire.com/2016/11/americas-primal-scream-listen-to-us-david-icke-reacts-to-the-us-election-result-fixed-audio/
(12 minuutin video)
”Vähemmän koulutetut ja iäkkäät nostivat Trumpin voittoon (…)”
Donald Trump sai poikkeuksellisen paljon ääniä valkoiselta työväestöltä ja pienituloisilta. Nuoret sen sijaan suosivat Hillary Clintonia.
(…)
Keskiviikkona [9.11.2016] iltapäivällä Suomen aikaa Clinton näytti saavan reilusti yli 150 000 ääntä enemmän kuin Donald Trump. Prosenteissa Clintonin kannatus oli 47,6 ja Trumpin 47,5.
Ratkaisevaa presidentinvaaleissa on kuitenkin se, kumpi ehdokas saa taakseen enemmistön eli 270 jaossa olevista 538 valitsijamiehestä.
Trumpin voitto selittyy sillä, että hän onnistui voittamaan taakseen aiemmin demokraattipresidentti Barack Obamaa tukeneet Floridan, Ohion ja Pennsylvanian osavaltiot.
(…)
Naiset eivät hylänneet Trumpia
Trumpin naisia halventava kielenkäyttö ei ollut vaaleissa niin ratkaiseva tekijä kuin etukäteen arveltiin. The New York Timesin mukaan suurin osa naisista äänesti Clintonia, mutta melkoinen joukko naisia päätyi myös Trumpin kannalle.
Miesten keskuudessa Trump sai selvästi enemmän ääniä kuin Clinton. Trump keräsi miehiltä myös enemmän ääniä kuin aiemmat republikaaniehdokkaat keskimäärin.
Vähemmistöjen tuki Clintonille oli vahvaa, mutta jäi odotettua pienemmäksi. Mustaihoisesta väestöstä Clintonia äänesti lähes 90 prosenttia, latinoista ja aasialaisistakin kaksi kolmasosaa. Luvut ovat kuitenkin pienempiä kuin Obamalla neljä vuotta sitten.
Valkoisista selvästi yli puolet äänesti Trumpia.
(…)
Ovensuukyselyt kertovat myös, että Trump oli suositumpi ehdokas keski-ikäisten ja eläkeikäisten äänestäjien keskuudessa. – Jos nuoremmat ja erityisesti alle 30-vuotiaat olisivat saaneet päättää, Clinton olisi voittanut.
Demokraattien kannatus on perinteisesti vahvaa suurissa kaupungeissa. Yli 50 000 asukkaan kaupungeissa Clintonia kannatti 59 prosenttia, kun Trumpin kannatus jäi 35:een. – Sen sijaan maaseudulla ja pikkukaupungeissa asetelma on päinvastainen: Trumpia tuki 62 ja Clintonia 34 prosenttia.
Valkoinen työväestö tuki Trumpia
Trumpin siivitti vaalivoittoon ennen kaikkea laaja kannatus valkoisen työväestön keskuudessa. Trumpia äänesti valkoisesta ei-korkeakoulutetusta kansanosasta 67 prosenttia. (…)
Koulutetumman väen keskuudessa sen sijaan tapahtui siirtymää Clintonin taakse. Korkeakoulututkinnon hankkineista valkoihoisista demokraattiehdokasta äänesti 45 prosenttia, eli 10 prosenttiyksikköä edellisvaaleja enemmän.
Trump keräsi poikkeuksellisen paljon myös pienituloisten ääniä. Perinteisesti pienituloisten on Yhdysvalloissa ollut tapana äänestää demokraatteja, mutta nyt moni alle 30 000 dollaria vuodessa ansaitseva siirtyi Trumpin joukkoihin.
Suurituloisten eli 100 000 dollaria tai enemmän vuodessa ansaitsevien joukossa puolestaan tapahtui siirtymää Clintonin taakse.
(lähde: Johanna Numminen: Vähemmän koulutetut ja iäkkäät nostivat Trumpin voittoon – Clinton sai silti enemmän ääniä. Yle Uutiset 9.11.2016)
¤
Sipilä: Suhteiden rakentaminen tärkeää
Pääministeri Juha Sipilän (kesk.)
mukaan Suomi lähtee mahdollisimman
nopeasti rakentamaan suhteita
Yhdysvaltain uuteen hallintoon.
Sipilä kertoo jo ehdottaneensa
tulevalla varapresidentille tapaamista.
Ehdotus sisältyy Sipilän Mike Pencelle
lähettämään onnittelukirjeeseen.
Samalla pääministeri arvioi, ettei
uuden presidentin virkaanastuminen
muuta Suomen turvallisuuspoliittista
asemaa tai Nato-suhdetta.
Edes Suomen ja Venäjän suhteisiin ei
valinnalla ole merkitystä, Sipilä
sanoo.
(lähde: Yle Teksti-TV – Sivu 107/1
9.11.2016)
¤
Trumpin 2011 tavannut suomalainen toimitusjohtaja: Hän oli valpas, kiinnostunut ja jopa lämmin
Amcham Finlandin toimitusjohtaja Kristiina Helenius tapasi Donald Trumpin vuonna 2011 Valkoisen talon Correspondents’ Dinner -tapahtumassa.
(…)
(…) [Tapahtuma] (…) on vuosittain järjestettävä suuri illallisjuhla Valkoisessa talossa. Ennen varsinaisten juhlien alkamista Helenius huomasi Trumpin ja tämän Melania-vaimon ja kävi esittäytymässä. – Helenius tunnisti Trumpin muun muassa Diili-ohjelmasta, jota on näytetty Suomessakin.
Heleniuksen mukaan Trump osaa todella ottaa ihmiset huomioon. Lyhyen keskustelun aikana miehestä saatu vaikutelma oli jopa lämmin. Helenius uskoo Trumpin olevan sosiaalisen lahjakkuuden lisäksi myös tunneälylahjakkuus, joka pystyy aistimaan huoneen lämpötilan.
– Hän otti heti kontaktia, hän heti kiinnostui ja katsoi kohti ja halusi ryhtyä juttelemaan. Hän oli valppaan oloinen, Helenius kuvailee.
– Ja kuten vaalivoitto osoitti, hänen poliittiset hoksottimet olivat täysin kohdallaan.
(…)
(lähde: Mikael Mikkonen: Trumpin 2011 tavannut suomalainen toimitusjohtaja: Hän oli valpas, kiinnostunut ja jopa lämmin. Yle Uutiset 9.11.2016)
¤
(…) kun voittopuhetta kuuntelin, se oli älykkään ihmisen loistava puhe, jota monet valtiopäivämiehet eivät osaisi edes pitää.” – ”Toisaalta Trump osasi kampanjakuukausina puhutella äänestäjäkuntaa, joka koki, että maa menee päin helvettiä. Se puri. Hänen voittonsa on vähän samanlainen kuin ulkoministeri Timo Soinin (ps) jytky aikoinaan. Tulos on nyt maailman ja Amerikan jytky.”
(vuorineuvos Martin Saarikangas) [”Martin Saarikangas on yksi harvoista suomalaisista, jotka tuntevat Trumpin: ’Intelligentti bisnesmies, joka kunnioittaa rahaa’”. HS 10.11.2016]
¤
(…) Moore kehottaa valtaamaan demokraattisen puolueen ja palauttamaan sen takaisin ihmisille.
– He ovat pettäneet meidät surkeasti, Moore tykittää.
– Antakaa potkut kaikille asiantuntijoille, ennustajille, ennakkoon suosiota mitanneille ja kaikille muille mediassa, joilla oli tarina, josta he eivät suostuneet päästämään irti ja kieltäytyivät kuuntelemasta tai tunnustamasta mitä oli todella tapahtumassa.
– Kaikkien täytyy lakata sanomasta, että he ovat ”järkyttyneitä” tai ”sokissa”. Mitä tarkoitatte sanoa on, että olitte kuplassa ettekä kiinnittäneet huomiota kanssa-amerikkalaisiin ja heidän epätoivoonsa. Molemmat puolueet jättivät heidät huomiotta vuosiksi, ja viha ja koston tarve systeemiä vastaan vain kasvoi.
– Sitten tuli tv-tähti, josta he pitivät ja jonka suunnitelmana oli tuhota molemmat puolueet ja sanoa heille ”saat potkut!”. (Michael Moore) [Iltasanomat 9.11.2016]
”Vähemmän koulutetut ja iäkkäät nostivat Trumpin voittoon (…)”
Sama selitys kuin Brexit-tuloksen selvittyä. Selitys kertoo siitäkin, että koulutetut valkoiset (kuten mediatyöläiset et al) lokeroivat itsensä asioita enemmän ymmärtäviksi.
Selitys oikeastaan sanoo, että ”muiden vika” mutta ei puutu siihen puoleen, että ”enemmän ymmärtävät” ovat olleet hakoteillä jo kauan tulkitessaan tuntoja ja tiloja.
Työttömillä on aikaa ajatella. Joten sosiaaliturvan vastikkeellistaminen on tarpeen, loppuu se ärsyttävä miettiminen. (sarkasmivaroitus)
Mutta eikö ajatus siitä että Orwellin käsikirjoituksen mukainen uusliberalismiin perustuva NWO-hanke olisi tullut tiensä päähän, kuulosta kuitenkin melkein mahdottomalta.
Ainakin Simsonien Barts osasi ennustaa Trumpin voittavan (11.osassa ”Bartsin katse tulevaisuuteen”), mutta sanoi samalla Trumpin tekevän USA:sta raunion.
Ja ilman minkäänlaista sarkasmia: Brexitin tekee ymmärrettäväksi vain se että näin” brittihallinto pääsee CETA:n ,TTIP:n ja suurkonsernien erityistuomioistuimen kynsistä.
Se on juuri näin, Jolle. Trumpilla on vain yksi tehtävä: provosoida yhteiskunta kaaokseen ja romahduttaa poliittinen järjestelmä. Naurettavaa spekulointia ja sinisilmäisyyttä kommentoijilta ja toimittajilta… täällä näyttää olevan vahva usko siihen, että Trump oli kansan valinta. Anne mun oikeasti nauraa, uskotte demokratiaan, vaikka kaikki on suurta teatteria. Tämä oli täsmälleen samanlainen ”massamedia vastustaa kansan tahtoa” kusetus kun Brexit oli.
Trump tulee tuomaan tuhon, ei vain Amerikkaan, vaan maailmanlaajuisesti.
Trumpin voitto perustuu siihen, että demokraatit jäivät kotiin.
Ei siis siihen, että joku olisi ruvennut äänestämään
Mitt Romney sai 2012 ääniä n 61 miljoonaa , Trump vain 59-miljoonaa.
Obama sai 2012 66 miljoonaa ääntä, Clinton 59 miljoonaa
Eli 2012 vaaleissa annettiin pääehdokkaille 127 miljoonaa ääntä
Mutta 2016 vaaleissa vain 118 miljoonaa
Äänestämättömät eivät siis nousseet vaaliuurnille vaan ennen äänestäneet boikotoivat vaaleja
Republikaanitkin saivat pari miljoonaa ääntä vähemmän kuin 2012, joten ei voitto perustunut siihen, että joku ryhtyi äänestämään
Maamme kerma, tuo kansaa huomattavasti älykkäämpi eliitti, on jo ehtinyt kommentoimaan kirjavin sanakääntein väärän vaihtoehdon voittoa ja sen katastrofaalisia seurauksia – pörssi laskee, nato hajoaa ja toimittelijoiden omat pääpätkin hajoaa.
Se mikä herätti mielenkiintoni, oli Salen ulostulo tai oikeammin paikka, jossa avautua. Oliko lähtenyt ihan vahingossa juuri parahiksi rysseliin kaalia haalimaan ? Samalle torille osuivat kuitenkin onneksi sattumalta:
Naton pääsihteri: J. Stoltenbergiä,
EU-parlamentin puhemies M. Schulz
EU-neuvoston D. Tusk ja
EU:n utvan ”korkea edustaja” Federica Mogherinin.
http://www.publicnow.com/view/3A897FFA73EA00E9A8009D668AA80D413A3700EF
Keskusteluissa sivuttiin tiettävästi brysselinkaalin sadon laadusta ja hinnasta. ; )
No tästäpä kaalinostoreissusta ei tietty Yle todennut muuta kuin kolmen (3) lauseen referaatin.
http://yle.fi/uutiset/3-9281812
”Niinistön mukaan vaalituloksen selvittyä Trump vaikutti aivan eri ihmiseltä kuin kampanjan aikaan.”, Tuosta S:n sanoista olisi kiva ottaa kiinni ja mikä oli se ero/ vika sen ensimmäisen ja toisen Donaldin välillä. Kumpi oli kivempi ?
Sen sijaan, että yhteisen NATO-Suomi info-tilaisuuden voisi katsoa kokonaisuudessaan ( http://areena.yle.fi/1-3811903 ) , jostain syystä tuohon suorana lähetettyyn ei ole katseluoikeuksia, kuin ulkomailla. Minkähän takia ?
Erään referaatin mukaan Jenssi kehui Salen aloitetta ja messusi kuinka ”Nato tukee Suomen toimia lentoturvallisuuden lisäämiseksi ”. Jep, jep.. eikun hetkinen, eikös transponderi-aloite jo kertaalleen tyrmätty NATO:n puolelta ?
Ja Håpålongille lohdutuksen sana. Vaikka Nato-optimismisi kärsikin pitkään kirvelevän tappion, pelkäämäsi YYA-aika tuo myös hyvää, eli nostaa meidän maatiaisten elintason vähintään triplaksi nykyiseen verrattuna. Joten älä turhaan vuodata verenpunaisia kyyneleitä. kuten Hitlery vaalibileissään. Huono häviäjä, kun ei osannut onnitella voittajaa heti tuloksen selvittyä.
Meillä on kansan vihollinen presidenttinä, mies jolle kansan enemmistön tahto ja näkemykset eivät merkitse mitään. Sellainen ei voi kutsua itseään Maan Isäksi ja sellaista kansa ei kunnioita.
Paljon parjatussa itänaapurissa presidentin kansansuosio on yli 80%. Niinistö voisi ottaa mallia eikä kääntää asiaa niin että siellä ei saisi muita kannattaa.
Putin todella ajattelee koko kansaa ja haluaa pitää maansa suvereenina ja siinä hänellä on kansan tuki.
Niin olisi Niinistölläkin jos toimisi samoin.
S.Niinistö on sanonut, että ” elämme nyt Uuden Maailmanjärjestyksen aikaa”.
Hän on myös osallistunut Bilderberg-kokoukseen. Bilderberg-agendaan mm. kuuluu kansallisvaltioiden hävittäminen – Uuden Maailmanjärjestyksen tieltä.
Joten Truth_hunter aivan oikeaan osut.
Satuin katselemaan tuon lähetyksen suorana. Ihmettelin itsekin mikä kiire sinne tuli heti vaalien jälkeisenä aamuna ja nyt ihmettelen myös miksi se ei näy areenassa. Eihän Trump vielä mitään ole tehnyt. Ei ole valtuuksiakaan ennen kuin ensi vuonna. Jotenkin jäi sellainen mielikuva, että ”turvatakuiden” perään oltiin kyselemässä. Mitä turvaa haettiin, ei suoraan sanottu, mutta arvaamme kyllä. Olisko noin menneeseen katsoen ollut parempi korostaa puolueettomuutta. Ei olisi nyt niin kiire.
Aika paha!
https://www.youtube.com/watch?v=grD_IINiH9c
:DDD!!
Täydennystä ongelmaan ’suomalaisten asiantuntijoiden metsäänmeno’
Kuten aiemmin todettu, HS:ssa 5.11.2016 kerrottiin: ”Suomalaiset asiantuntijat uskovat, että demokraattipuolueen Hillary Clintonista tulee Yhdysvaltain seuraava presidentti.” HS:n jutussa ’suomalaisiksi asiantuntijoiksi’ oli nimetty seuraavat henkilöt: 1. Benita Heiskanen, Pohjois-Amerikan tutkimuksen John Morton -keskuksen johtaja, Turun yliopisto, 2. Kristiina Helenius, toimitusjohtaja, Amcham-bisnesverkosto, 3. Katri Sieberg, professori, North American Studies, Tampereen yliopisto ja 4. Charly Salonius-Pasternak, vanhempi tutkija, Ulkopoliittinen instituutti.
Ja kuten todettua: ”Metsään menivät ’suomalaisasiantuntijoiden’ ennusteet. Ainoa, joka säilytti kasvonsa, oli Katri Sieberg.”
Kuvatun varsin surullisen asiaintilan täydennykseksi on ehdottomasti todettava, etteivät aivan kaikki suomalaiset olleet ennen vaaleja pihalla kuin lumiukko. Tunnustuksen ansaitsevat Markku Ruotsila ja Emilia Palonen!
¤
Tutkijat: Trump saattaa voittaa
Yhdysvaltojen ja Britannian historian dosentti Markku Ruotsila ja populismin tutkija Emilia Palonen kehottivat A-talkissa varautumaan Donald Trumpin voittoon Yhdysvaltain presidentinvaaleissa.
3.11.2016 klo 22:59
Yhdysvaltojen presidentinvaalit saattavat dosentti Markku Ruotsilan mukaan ratketa Hillary Clintonin sähköpostitutkintaan, josta FBI:n pääjohtaja James Comey kertoi kongresille viime viikon lopulla. Viimeisimmissä mielipidetiedusteluissa Trump on ollut nousussa.
Ruotsila katsoo, että Clintonin voitto saattaisi myös tarkoittaa pysähtyneisyyden aikaa Yhdysvalloissa, vaikka yleensä korostetaan Clintonin politiikan ennakoitavuutta.
– Hän ei pysty tekemään yhtään mitään. Häntä tutkitaan vuosi vuoden jälkeen FBI:n ja kongressin eri komiteoiden taholta. Näyttää siltä, että republikaaneilla säilyy kongressi vallassaan.
– He pystyvät estämään kaiken Clintonin toiminnan paitsi yhden: hän ehkä pystyy nimittämään korkeimpaan oikeuteen lisää tuomareita, Ruotsila kuvasi Hillary Clintonin mahdollista presidenttikautta.
Ruotsila katsoo, että Trumpin arvaamattomuutta on liioiteltu.
– Vaikka republikaanipuolue ei välttämättä Trumpista pidä, hän on pragmaatikko. Hän näyttelee sitä mitä nyt näyttelee.
Trumpin voittoa pitää mahdollisena myös populismin tutkija Emilia Palonen Helsingin yliopistolta.
– Tässä saattaa hyvinkin käydä niinkuin Brexitissä, että populismi voittaa, tässä tapauksessa trumpilainen populismi, Palonen sanoo.
– Niin tässä saattaa käydä ihan hyvin. Siihen kannattaa varautua, Ruotsila säestää.
http://yle.fi/uutiset/3-9271944
¤
Neljältä suomalaiselta Yhdysvaltain-tuntijalta kysyttiin nämä kysymykset:
1) Kuka voittaa?
(…)”
[Lainaus alkaa:] Benita Heiskanen, Pohjois-Amerikan tutkimuksen John Morton -keskuksen johtaja, Turun yliopisto
1) Mittausten mukaan Clinton voittaa. Suuri kysymysmerkki on, että ei tiedetä äänestysaktiivisuutta, eli miten äänestäjät saadaan liikkeelle. On kaksi kandidaattia, joilla on hyvin negatiivinen julkisuuskuva. Paljon on kyse siitä, että äänestetään toista vastaan eikä toisen puolesta.
Kyselyissä ei kannata luottaa kansallisiin keskiarvoihin vaan katsoa osavaltiotasoa, etenkin vaa’ankieliä. Osavaltiomatematiikka puhuu sen puolesta, että Clinton voittaa.
(…)
Kristiina Helenius, toimitusjohtaja, Amcham-bisnesverkosto
1) Clinton. Se on arvaus, jos jompikumpi pitää sanoa. Uskon, mitä analytiikka sanoo. Ehkä tässä on vähän toiveajatteluakin. Tietenkin tiedetään, että on hirveästi liikkuvia asioita, jotka eivät tule pintaan eikä niitä osata mitata.
(…)
Katri Sieberg, professori, North American Studies, Tampereen yliopisto
1) Vaikea sanoa. Suurin osa sanoo, että Clinton voittaa. Mutta oikeasti ei voi tietää ennen vaaleja. Yllätyksiä tulee koko ajan.
(…)
Charly Salonius-Pasternak, vanhempi tutkija, Ulkopoliittinen instituutti
1) Eiköhän se Hillaryn suuntaan mene. (…) [Lainaus päättyi.]
¤
Metsään siis menivät HS:ssa (5.11.2016) osoitettujen ’suomalaisasiantuntijoiden’ ennusteet. Ainoa, joka säilytti kasvonsa, oli Katri Sieberg.
C.S-P.:n lausuma kuvastaa paitsi lausujaansa myös väistämättä Ulkopoliittisen instituutin (UPI) tasoa. Instituutti väittää olevansa ”tutkimustoiminnassaan riippumaton” (http://www.fiia.fi/fi/info/).
Miten sen riippumattomuuden kanssa mahtaa olla? ’Yhdysvaltojen politiikan ja vallan tutkimuskeskus’ ”toimii Globaali turvallisuus -tutkimusohjelman yhteydessä Ulkopoliittisessa instituutissa” (http://www.fiia.fi/fi/program/5/yhdysvaltojen_politiikan_ja_vallan_tutkimuskeskus/). ”Jane & Aatos Erkon säätiö tukee Ulkopoliittisen instituutin vieraileva tutkija (Senior Visiting Fellow) -ohjelmaa 1,2 miljoonalla eurolla vuosina 2013–2018” (ibid.).
Aatos Erkon isä oli sanomalehtimies ja poliitikko Eljas Erkko, joka toimi Cajanderin III hallituksen ulkoministerinä 12.12.1938–1.12.1939. Tarkkaavainen lukija muistanee Paasikiven kuvanneen Talvisotaa ’[Eljas] Erkon sodaksi’.
Oletteko huomannut mediavallankumousta? Omien tutkimusteni mukaan Amerikkalaiset vierailevat useammin ”vastamedian” sivustoilla kuin valtamedian. Täältä voi seurata: https://www.quantcast.com/top-sites/US/1
Olen huomannut ja koska näin on, yhä useampi ”vastamedia” on ostettu varjohallituksen, eli valtamedian juoksupojaksi, eli tarkkana pitää olla. Osatotuuskin on parempi kuin valhe, mutta ei siinä tapauksessa, mikäli näiden ”paljastusten” perimmäinen tarkoitus on vihan lietsominen ihmisten välille ja verenvuodatus. Ette luonnollisesti tätä usko, mutta juuri se, eli vihan lietsominen on näiden ”paljastuksien” tarkoitus ja se toimii, koska varjohallituksella on massiivinen valeoppositio, jota myös Trump räikeimmillään edustaa.
Kansallisvaltioiden korruptoitunut eliitti on asetettu puun ja kuoren väliin – ei siksi, että haettaisiin oikeudenmukaisuutta – vaan siksi, että varjohallitus tulee syöksemään yhteiskunnat anarkiaan. Hajoita ja hallitse – kansallisvaltioiden tuho – One World Government!
http://magneettimedia.com/brexitin-ennustanut-blogisti-eliitti-tahtoi-trumpin-voittavan/
Lukaisin tuon magneettimedian jutun.
Kerroppas minulle Truth_hunter minkä vitun takia magneettimedia jauhaa paskaa pikku Adin Saksasta? Kylmä fakta ja tosiasia on, että saksalaisnatseja rahoittivat saksalaiset suuryritykset Krupp, Thyssen, IG Farben jne. Ja näitä firmoja rahoittivat nimenomaan kansainväliset juutalaispankkiirit, koko Rotschildien roistokopla. Nämä pankkiirijuutalaiset mm. rahoittivat tämän kuuluisan ns. ”Auschwitzin teollisuusalueen” rakentamisen.
Myös amerikkalaisyhtiöt olivat aktiivisti tukemassa natseja Rockefellerien öljy-yhtiö toimitti öljyt, joita ilman eivät mersut olisi kyenneet nousemaan edes ilmaan ja IBM toimitti keskitys-, eli tuhoamisleireille laskukoneet joilla voitiin luetteloida vangit ja heidän omaisuutensa. Tämä kaikki on todistettua faktaa, josta nykypäivän globalistijutkut vaikenevat ja ylläty yllätys heidän kanssaan tässä omertan ja valheen liitossa näyttävät olevan nämä ns ”vaihtoehtofasistit” a la magneettimedia.
Näin on, Harhama. Ja tämä totaalinen petos ei todellakaan lopu Rothschildien roistokoplaan, joka oli soluttanut agenttinsa toisen maailmansotien valtioiden johtopaikoille, varsinkin mediaan a la Erkko, vaan paljon syvemmälle.
Ensimmäinen ja toinen maailmansota ei ollut vähimmässäkään määrin taistelu valtio valtiota vastaan, vaan se oli – täsmälleen samanlainen kuin tämä menossa oleva sota – pyramidin kärki vastaan kansa. Valtamedia huijaa kansaa täsmälleen samoin kuin meitä huijattiin 70 vuotta sitten, sillä saatanallisella huijauksella, joka päättyi kansan teloitukseen maailmanlaajuisesti. Valtioiden ja sotajoukkojen johtajat pelasivat tuolloin saumattomasti yhteen, niin kuin he nytkin tekevät, sillä molemmat sodat olivat kansojen kusetusta. Rothschildin rosvojoukkoa johdettiin Vatikaanista täsmälleen samoin kuin sitä johdetaan parhaillaan, vaikka ette sitä tietenkään usko. Mikään muu ei ole muuttunut pedon pelikuviossa, ainoastaan se, että Jesuiitti-pankiireiden valta on kasvanut niin suureksi, että sen johtama mafia ulottuu vapaamuurareiden ja salaseurojen kautta yhteiskunnan jokaiselle tasolle. Se ulottuu jesuiitti-pankkiireiden hallitseman rahatalouden ja koulutuksen kautta jokaiseen valtioon, uskontoon ja kansallisuuteen.
Jesuiitit/Rooma istuu tämän maailmanlaajuisen petoksen kultaisella valtaistuimella – se on pedon pää. Sen alapuolella istuuu City of London – Rothscildit – ja sen alapuolella Districk of Columbia/Pentagon, joka hoitaa jesuiittien alaorganisaatioiden – CIA/FBI:n – avustuksella mafia-tyyppisen likaisen työn. Suojelupoliisit kautta maailman ovat Jesuiittien rikollisjärjestöjä, joiden toimintaa CIA. Jesuiitti-agentit haukan lailla valvovat. Ette tietenkään tätä usko, ei tarvitse uskoa…
Olen usein maininnut kommenteissani rikollisorganisaatio YK:n World Army ja ”Black Pope”, vaikka selvää on se, että todelliset power-pelaajat ovat pysyneet suurelle yleisölle ja vaihtoehtomedialle täysin tunetemattomia. Rothschild, Rockefeller, Soros, Kissinger, Brzezinski, Black Pope… he ovat kaikki toki mahtipelaajia tällä ihmiskunnan ”kärsimystä ja verenvuodatusta” ylläpitävällä shakkilaudalla, mutta hekin ovat vain harmaan eminenssin puppetteja. Kaikki julkisuudessa esiintyvät biljonäärit työskentelevät verhon takana seisovalle maailman hallitukselle – joka koostuu vanhoista mahtisuvuista – Luciferin Blood Line!
En tiedä vaikeneeko Magneettimedia tuosta. Jos niin se ei ole oikein. Laita ihmeessä sinne kommentti asiasta. Uskon että he haluavat kuitenkin kertoa totuuden kansalle.
Olen itse siinä uskossa että siellä tiedetään tuo yhteistyö sionistien kanssa mistä puhut. Sen tarkoitushan oli luoda paineita juutalaisten siirtymiselle Palestiinaan ja kyllä Aatukin sitä hanketta tuki, niin olen ymmärtänyt.
Magneettimedia ja totuus? Älä naurata!
Hopalong: Yle, Brysselin Pravda ja muu vastaava valemedia – ”totuus”.
Valtamedia eli VALE-media eli propagandamedia suoltaa kansalle sellaista ”totuutta”, jonka Tulenkantajan mainitsema vanhoista mahtisuvuista koostuva Luciferin Blood Line haluaa lakeijoidensa kertovan kansalle.
Ylen päätoimittaja Jääskeläinen ja toimitusjohtaja Kivinen sekä Bilderberg-Erkon Brysselin Pravdan päätoimittajat ovat käyneet Bilderberg-kokouksissa kuulemassa ohjeistusta sellaisilta Bilderberg-sisäpiiriin kuuluvilta Lusiferin Blood Linen edustajilta kuten Rockefeller ja läntistä velkaponzi-rahajärjestelmää hallitseva kasaarijuutalainen johtava sionisti Rotschild.
Kivinen on ainakin aikaisemmin kuulunut Rockefellerin perustamaan Trilateraaliseen komissioonkin.
Löytyisikö Trumpin valinta ja rooli nimenomaan NWO:n eteenpäinviemisestä? Erityisesti jos Pohjois-Amerikan Unionikin on jo siis olemassa kuten tässä videossa https://www.youtube.com/watch?v=vuBo4E77ZXo väitetään.
Tämän Pohjois-Amerikan unionin olemassaolo on yksi näistä salaliittoteoreettisista höpinöistä.
Daniel Estulin sanoo kirjassaan The True Story of the Bilderberg Group:
”Bilderbergien päämäärä on uusi maailmanjärjestys, New World Order
(NWO), jossa on yksi valuutta, yksi armeija, yksi pankki ja yksi
talousalue. Tarkoituksena on keskittää poliittinen, taloudellinen,
intellektuaalinen ja uskonnollinen valta yhden maailmanhallinnon alle.
Siirtyminen toteutetaan asteittain yhdistämällä pieniä alueita
suuremmaksi, kuten Euroopan valtiot Euroopan unioniksi, USA, Kanada ja
Meksiko POHJOIS-AMERIKAN UNIONIKSI ja Aasian maat Aasian unioniksi.
Euroopan unionin valmistelu laitettiin alulle 50-luvun Bilderberg-
kokouksissa. Lord Rothschild ja Laurence Rockefeller valitsivat 100
vaikutusvaltaisinta elitistiä integroimaan Euroopan – ei suinkaan
muodostaakseen mielekkäämmän tulevaisuuden tavalliselle kansalaiselle,
vaan tehokkaammin toimivan valvontakoneiston ja kaiken alistamisen
talouden ylivallalle. Bilderbergien kyky manipuloida informaatiota
mahdollistaa maailman todellisen historian sterilisoinnin. Tehokkaat
propagandakoneistot alkoivat vakuutella, että mikä on hyvää pankki- ja
liiketoiminnalle, on hyvää kaikille muille. NATO:a Bilderberg käyttää
kontrolloimaan Euroopan asioita.”
Kirjan suomenkielinen painos sensuroitiin, mm. siitä kerrotaan seuraavassa:
”Kataisen viides kolonna”,
http://paavosaariranta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/70309-kataisen-viides-kolonna
Miten Hopalong selittää, että maailman mahtavissa on ollut ja on niin paljon ”salaliittoteoreetikkoja”?
”New World Order: 37 Quotes on The New World Order, One-World Government and One-World Religion”,
https://endtimesprophecyreport.com/2013/06/05/new-world-order-37-quotes-on-the-new-world-order/
Olet Hopalong varmaan taas tänään lukenut jo ”TOTUUDENTORVESI” Bilderberg-Erkon Brysselin Pravdan tarkkaan, kun siinä nytkin varoitetaan uskomasta ”salaliittoteorioihin”.
Kyllä Brysselin Pravda palvellessaan samoja tahoja kuin CIA:kin todella muistaa VIRALLISEN ”totuuden” julistajana tämän ohjenuoran:
”In 1967, the CIA Created the Label ”Conspiracy Theorists” … to Attack Anyone Who Challenges the ”Official” Narrative”,
http://www.zerohedge.com/news/2015-02-23/1967-he-cia-created-phrase-conspiracy-theorists-and-ways-attack-anyone-who-challenge
Minäkin haluan NWO:n. Haluan maailman, jossa ei olisi armeijoita eikä sotia. Siinä maailmassa kukaan ei näkisi nälkää. Kenenkään ei tarvitsisi paeta kotoaan vainoa peläten. Ihmisen ihonväri, seksuaalinen suuntaus, poliittiset tai uskonnolliset mielipiteet eivät aiheuttaisi torjuntaa. Fasisti olisi mielisairas ja hän saisi hoitoa.
Miksi Donald Trump voitti? Miksi Hillary Clinton hävisi?
Helsingin Sanomien toimittaja Sanna Kangasniemi kirjoitti kolumnissaan (”Trumpin valinnasta järkyttynyt feministi kysyy, mitä Minna Canth tekisi – ja jatkaa tasa-arvotyötä”) torstaina 10.11.2016 muun ohella seuraavaa:
”Oli pakko vähän itkeä tihrustaa, salaa lapsilta, joiden mielestä Yhdysvaltain uudeksi presidentiksi valitun nimi kuulostaa hassulta, ja ’jos se soitettaisiin soittimilla, olisi siinä torvea ja rumpua’. – Trump. – Totta, totesin.”
”Silti kyyneleet tulivat hetken päästä uudestaan.”
”Yritin kyllä ajatella, että ehkä kaikki erityisen pelottavilta tuntuvat jutut kuten Nato ja Venäjä rullaavat Amerikalta kuten ennenkin. Business as usual. Ei hätää, kaikki hyvin. – Yhdestä ei kuitenkaan pääse yli. – Siitä, että Trump vihaa naisia.”
#
Niin kutsutut feministit kuin myös monet poliittisen valtaeliitin ja valtamedian edustajat, jäsenet ja toimijat ovat olleet selvästi järkyttyneitä Donald Trumpin voitosta.
Mistä oli kysymys? Kenties jotkut säikähtivät jo voittajan sukunimeä (?): Trump.
Pohjoismaiden suurilevikkisimmän sanomalehden kolumnistille voittaja tuo mieleen ’torven’. Tuosta jotkut trumpetistit saattaisivat jopa ’kuumentua’?
Itse asiassa voittajan sukunimi on suomennettavissa Valtiksi. Donald Trump osoittautuikin republikaanisen puolueen ’valttikortiksi’, jolle puolue-eliitin ’kerma’ käänsi selkänsä. Pian saanemme seurata varsinaista Canossan matkaa, josta riittänee iloa moneksi kuukaudeksi?
Mitä ihmettä tapahtui?
On jo naisissa ja miehissä osoitettu, että suomalainen ’asiantuntijakaarti’ epäonnistui karkeasti vaalituloste-ennusteissaan. Harvoihin kasvona säilyttäneisiin kuului Yhdysvaltojen ja Britannian historian dosentti Markku Ruotsila (s. 1.3.1969), joka yhdellä iskulla nousi suomalaisen USA-asiantuntemuksen piikkipaikalle.
”Trumpin mahdollisuuksia voittaa ei pidä aliarvioida, sanoi Yhdysvaltain ja Ison-Britannian historian dosentti Markku Ruotsila ennen vaaleja. Nyt vaalien jälkeen hän toteaa, ettei pidä luulla äänestäjien uskoneen kritiikittä Trumpin puheet.”
(Pressiklubi 11.11.2016: Sydänmaiden kansannousu)
Markku Ruotsilan, suomalaisen oivaltavan asiantuntijan, asian ytimeen menevän analyysin mukaan Donald Trumpin voitossa oli kysymys ’sydänmaiden tavallisten amerikkalaisten’ kansannoususta.
On järkyttävää, ettei kukaan muu näyttänyt oivaltavan Markku Ruotsilan esiin nostamaa pointtia, jonka hän siis jo ennen vaaleja käsitti.
Ja järkyttävää on tietysti myös se, ettei meillä valtaeliitti eikä valtamedia ollut ennen vaaleja lainkaan kartalla. Miksi? No siksi, ettei valtaeliitti eikä valtamedia piitannut pätkääkään noista Yhdysvaltojen sydänmaiden tavallisista amerikkalaisista. Eivätkä he piittaa heistä myöskään vaalien jälkeen. Siksi ei ole ihmeellistä, että protestit tulevat jatkumaan myös Euroopassa. Sillä myös Euroopassa valtaeliitti ja valtamedia elävät omassa kuplassaan piittaamatta pätkääkään omien valtioidensa, omien maittensa, ’sydänmaiden tavallisista kansalaisista’, niistä ihmisistä, jotka viimeisessä analyysissä pitävät näitä valtioita pystyssä.
Miten niin? No, siten niin, ettei valtaeliitti eikä valtamedia kykenisi sen enempää USA:ssa kuin Euroopassa tekemään kaikkia niitä välttämättömiä töitä, jotka yhteiskuntia pystyssä pitävät. Ei se yksi (1) prosenttia maailman finanssieliitistä, joka lähes kaiken omistaa, pärjäisi yksin. Ei myöskään seuraava, suurilukuisempi eliittiporras.
Fritz Lang ja Metropolis
Kyseinen ongelmavyyhti on ollut ajattelevan, lukevan ja näkevän ihmisen tiedossa viimeistään silloin, kun maailmaa siunattiin Fritz Langin mestarillisella Metropolis-elokuvalla vuonna 1927. Elokuva sijoittuu vuoteen 2026 valtavien pilvenpiirtäjien hallitsemaan Metropoliksen kaupunkivaltioon. Yhteiskunta on jakaantunut kahteen luokkaan, korkealla maanpinnan yläpuolella ylellisyydessä asuviin ’suunnittelijoihin’ ja maan alla raataviin työläisiin.
Langin elokuvan yhtymäkohdat aikamme globalisaation ja digitalisaation tuottamaan ahdinkoon ja yhteiskuntien polarisoitumiseen ovat mitä ilmeisimmät.
Mitä USA ja maailma saivat, kun Trump voitti ja Clinton hävisi?
Vastausta kaikkinensa emme vielä tiedä. Mutta jotakin tiedämme. Donald Trumpin voiton myötä Valkoiseen taloon astuu 20.1.2017 Yhdysvaltojen ensimmäisenä naisena (First Lady) hänen aviopuolisonsa Melania. Hillary Clintonin tappion myötä Valkoiseen taloon ei astu 20.1.2017 Yhdysvaltojen ’ensimmäisenä miehenä’ hänen aviopuolisonsa Bill Clinton.
Mitä tiedämme Melania Trumpista (syntymänimeltään Melanija Knavs, saksalainen kirjoitusasu Melania Knauss, s. 26.4.1970 Novo mesto, Jugoslavia)?
Tiedämme seuraavaa: Melania Trump puhuu viittä kieltä: sloveenia, englantia, ranskaa, saksaa ja serbiaa. – Melanija Knavs syntyi keskiluokkaiseen perheeseen Novo mestossa, Sloveniassa. Hänen perheensä asui Sevnicassa, Posavjen laaksossa, mutta heillä oli asunto myös pääkaupungissa Ljubljanassa. Hän aloitti mallintyöt kotimaassaan 16-vuotiaana ja solmi 18-vuotiaana sopimuksen mallitoimiston kanssa Milanossa. Opiskeltuaan arkkitehtuuria ja suunnittelua slovenialaisissa yliopistoissa hän jatkoi mallintöitään muun muassa Milanossa ja Pariisissa. – Hän vaihtoi sukunimensä Knaussiksi, ja 1990-luvun puolessa välissä hän muutti New Yorkiin. – Trump on esiintynyt mallina muotinäytöksissä, mainoskampanjoissa ja erilaisissa lehtiartikkeleissa ympäri maailmaa. – Valokuvaaja Jarl Ale de Basseville otti hänestä alastonkuvia, jotka tulivat julkisuuteen myöhemmin. – Mallintöiden lisäksi Trump on tehnyt vuosia hyväntekeväisyystyötä järjestäen ja osallistuen varainkeruutilaisuuksiin sekä muihin hyväntekeväisyyskampanjoihin ja -projekteihin. Yhdysvaltain Punainen Risti nimesi Trumpin hyvän tahdon lähettilääkseen vuonna 2005. – Vuosien varrella Trump on myös esiintynyt useissa televisio- ja radio-ohjelmissa. – Trumpilla on aviomiehensä Donald Trumpin kanssa yksi lapsi, Barron William, joka syntyi vuonna 2006.
Mitä tiedämme Bill Clintonista?
William Jefferson ”Bill” Clinton (s. 19.8.1946 Hope, Arkansas on yhdysvaltalainen demokraattipoliitikko. Hän oli USA:n 42. presidentti kahden kauden ajan 1993–2001. Sitä ennen Clinton toimi Arkansasin kuvernöörinä.
Arkansasin hallinnon työntekijä Paula Jones syytti vuonna 1994 Clintonia vuonna 1991 hotellihuoneessa tapahtuneesta ahdistelusta. Juttu sovittiin 1999, kun Clinton maksoi Jonesille 850 000 dollaria. – Jonesin jutun tutkinnassa kävi ilmi, että Clintonilla oli ollut salasuhde Valkoisen talon harjoittelijaan Monica Lewinskyyn. Clinton kiisti aluksi suhteen, ja häntä syytettiin väärästä valasta. Hänet vapautettiin syytteistä 1999.
Lewinsky valmistui psykologian kandidaatiksi vuoden 1995 keväällä, minkä jälkeen hän pääsi harjoittelijaksi Valkoiseen taloon Washingtoniin. Lewinskyllä oli seksuaalinen suhde presidentti Clintonin kanssa työskenneltyään harjoittelijana Valkoisessa talossa vuonna 1995. ”Suhteeseen sisältyi oraaliseksiä ja yhdessä tapauksessa myös sikariputkilon käyttöä seksivälineenä.” Clinton kielsi sekä suhteen että antaneensa siitä väärää valaa, koska pelkkä oraaliseksi ei Clintonin mukaan Yhdysvaltain lain nojalla muodosta seksisuhdetta. Suhde jatkui Lewinskyn aloitettua työt Pentagonissa, ja viimeinen tapaaminen presidentin kanssa oli vuoden 1997 loppupuolella.
The Lewinsky scandal was an American political sex scandal that came to light in 1998, referring to a sexual relationship between 1995 and 1996 with then 49-year-old President Bill Clinton and a 22-year-old White House intern, Monica Lewinsky. During a televised speech, Clinton ended with the statement that he did not have sexual relations with Lewinsky. Further investigation led to charges of perjury and led to the impeachment of President Clinton in 1998 by the U.S. House of Representatives and his subsequent acquittal on all impeachment charges of perjury and obstruction of justice in a 21-day Senate trial.
Clinton had also said, ”there is not a sexual relationship, an improper sexual relationship or any other kind of improper relationship” which he defended as truthful on August 17, 1998, hearing because of the use of the present tense, famously arguing ”it depends on what the meaning of the word ’is’ is” (i.e., he was not, at the time he made that statement, still in a sexual relationship with Lewinsky). Under pressure from Starr, who had obtained from Lewinsky a blue dress with Clinton’s semen stain, as well as testimony from Lewinsky that the President had inserted a cigar tube into her vagina, Clinton stated, ”I did have a relationship with Miss Lewinsky that was not appropriate.” (https://en.wikipedia.org/wiki/Monica_Lewinsky)
On kiinnostavaa, mikäli Hillary Clintonin kannattajat olisivat todellakin halunneet Valkoiseen talon Yhdysvaltojen ’ensimmäiseksi mieheksi’ ’sikari Venukseen-kehäraakin’, joka nykyisin tuonee monelle mieleen jonkinlaisen tonttu-ukon prototyypin?
Huolestuttavinta, järkyttävintä
Huolestuttavinta on, että Hillary Clintonin (HC) kannattajat näyttivät unohtaneen tai olleen peräti tietämättömiä siitä, että HC senaattorina kannatti George W. Bushin hallinnon YK:n peruskirjan ja kansainvälisen oikeuden vastaista hyökkäystä Irakiin, mikä johti lukemattomien irakilaisten siviilien kuolemaan.
Järkyttävää on, että niin monille yhdysvaltalaisille ja eurooppalaisille (ja niiden mukana suomalaisille) näyttää olevan yhdentekevää, jos ja kun maailman ainoan supervallan armeija suorittaa sotarikoksia ja kansainvälisen oikeuden vastaisia hyökkäystekoja muita kuin yhdysvaltalaisia ja eurooppalaisia kohtaan.
The Anti-Trump Protesters Are Tools of the Oligarchy. Their Objective: Delegitimize Donald, Install “Madam President”
By Dr. Paul Craig Roberts
Global Research, November 11, 2016
“Reform always provokes rage on the part of those who profit by the old order.” Arthur M. Schlesinger, Jr., The Crisis of the Old Order
Who are the anti-Trump protesters besmirching the name of progressives by pretending to be progresives and by refusing to accept the outcome of the presidential election? They look like, and are acting worse than, the “white trash” that they are denouncing.
I think I know who they are. They are thugs for hire and are paid by the Oligarchy to delegitimize Trump’s presidency in the way that Washington and the German Marshall Fund paid students in Kiev to protest the democratically elected Ukrainian government in order to prepare the way for a coup.
The organization, change.org, which claims to be a progressive group, but might be a front, along with other progressive groups, for the Oligarchy, is destroying the reputation of all progressives by circulating a petition that directs the electors of the Electoral Collage to annul the election by casting their votes for Hillary. Remember how upset progressives were when Trump said he might not accept the election result if there was evidence that the vote was rigged? Now progressives are doing what they damned Trump for saying he might do under certain conditions.
(…)
Mitä tapahtuu joulukuun 19. päivänä 2016?
“Change.org Petition to Unseat Donald and Make Hillary President”
By Stephen Lendman
Global Research, November 11, 2016
“Change.org is a for-profit enterprise, not an NGO – deceiving supporters by using the .org domain suffix, not .com as it should.
Its business is getting people to sign petitions, along with selling advertising and personal data for added profits.
Best to ignore its petitions altogether, especially a deplorable one now circulating with nearly two million signers – calling for the Electoral College to make war goddess/racketeer/perjurer Hillary president when it votes on December 19 – wanting Trump’s election annulled.
Democracy in America is pure fantasy. Change.org wants it undermined more than already – for its bottom line interests exclusively, taking advantage of state-sponsored and media anti-Trumpism, unrelated to electoral results or anything else.
(…)” http://www.globalresearch.ca/change-org-petition-to-unseat-donald-and-make-hillary-president/5556377
¤
change.org: “Petitions surrounding President-Elect Donald Trump”
“Electoral College: Make Hillary Clinton President on December 19
elijah berg NC”
“On December 19, the Electors of the Electoral College will cast their ballots. If they all vote the way their states voted, Donald Trump will win. However, they can vote for Hillary Clinton if they choose. Even in states where that is not allowed, their vote would still be counted, they would simply pay a small fine – which we can be sure Clinton supporters will be glad to pay!
We are calling on the Electors to ignore their states’ votes and cast their ballots for Secretary Clinton. (…)”
Tuomioja ylistää imperialismia ja kieltää Amerikan aiheuttaman taantuman
Ai että Tuomiojan mielestä Suomi ei ole jo taantumassa (moraalisesti & taloudellisesti) AMERIKAN hyökkäyssotia promotoivan geopolitiikan takia, venäjävihan takia, Amerikan pörssin keinottelun ja pankkiirin vastuun vapauttamisen takia – joita kaikkea demarit ja rkp ajavat EVAn käskemänä?
— Erkki Tuomioja: Taantumus valmistautuu ottamaan Donald Trumpin haltuun
Sdp:n kansanedustajan mielestä USA:n tulevan presidentin ohjelmassa ei ollut juuri mitään, joka auttaisi työväenluokkaa.
VERKKOUUTISET.FI —
https://finnsanity.blogspot.fi/2016/11/tuomioja-ylistaa-imperialismia-ja.html
Naurettavaa paranoidista epäkeskoa ja epärationaalista demonisointia, ideologista infosotaa.
”Uusliberalistit”, europuolueet ja natotrollit vinkuvat kuuluvasti että Trump ei muka muuta mitään positiivisesti.
Ei Trump olekaan vasemmistolainen – mutta hän haluaa muokata Amerikan kapitalismia pois kahden pääpuolueen sotataloudesta.
— NATO Panics As Putin Urges Trump To Force Alliance Withdrawal From Russian…
ZEROHEDGE.COM —
http://www.zerohedge.com/news/2016-11-12/nato-panics-putin-urges-trump-force-alliance-withdrawal-russian-border
Trump ei ole todellakaan vasemmistolainen. Ja hän haluaa, – tai ainakin hänen politiikkansa tulos on – rikkaat entistä rikkaammiksi ja köyhät entistä köyhemmiksi.
Köyhien äänet Trump keräsi fasistisella propagandalla ja rasistisella propagandalla.
President Donald Trump’s Inauguration Speech (20.1.2017)
”Chief Justice Roberts, President Carter, President Clinton, President Bush, President Obama, fellow Americans and people of the world, thank you.
We, the citizens of America, are now joined in a great national effort to rebuild our country and restore its promise for all of our people. Together we will determine the course of America and the world for many, many years to come. We will face challenges. We will confront hardships, but we will get the job done. Every four years we gather on these steps to carry out the orderly and peaceful transfer of power and we are grateful to President Obama and First Lady Michelle Obama for their gracious aid throughout this transition. They have been magnificent. Thank you.
Today’s ceremony, however, has very special meaning because, today, we are not merely transferring power from one administration to another or from one party to another, but we are transferring power from Washington, D.C., and giving it back to you, the people.
For too long, a small group in our nation’s capital has reaped the rewards of government while the people have born the cost. Washington flourished, but the people did not share in its wealth. Politicians prospered, but the jobs left and the factories closed. The establishment protected itself, but not the citizens of our country. Their victories have not been your victories. Their triumphs have not been your triumphs and, while they celebrated in our nation’s capital, there was little to celebrate for struggling families all across our land.
That all changes starting right here and right now because this moment is your moment. It belongs to you. It belongs to everyone gathered here today and everyone watching all across America. This is your day. This is your celebration, and this, the United States of America, is your country.
What truly matters is not which party controls our government, but whether our government is controlled by the people. January 20th, 2017, will be remembered as the day the people became the rulers of this nation again. The forgotten men and women of our country will be forgotten no longer.
Everyone is listening to you now. You came by the tens of millions to become part of an historic movement, the likes of which the world has never seen before. At the center of this movement is a crucial conviction that a nation exists to serve its citizens. Americans want great schools for their children, safe neighborhoods for their families, and good jobs for themselves. These are just and reasonable demands of righteous people and a righteous public, but for too many of our citizens, a different reality exists.
Mothers and children trapped in poverty in our inner cities, rusted out factories scattered like tombstones across the landscape of our nation, an education system flush with cash, but which leaves our young and beautiful students deprived of all knowledge and the crime and the gangs and the drugs that have stolen too many lives and robbed our country of so much unrealized potential. This American carnage stops right here and stops right now.
We are one nation and their pain is our pain. Their dreams are our dreams and their success will be our success. We share one heart, one home and one glorious destiny. The oath of office I take today is an oath of allegiance to all Americans. For many decades, we’ve enriched foreign industry at the expense of American industry, subsidized the armies of other countries, while allowing for the very sad depletion of our military.
We’ve defended other nations’ borders, while refusing to defend our own, and spent trillions and trillions of dollars overseas, while America’s infrastructure has fallen into disrepair and decay. We’ve made other countries rich while the wealth, strength and confidence of our country has dissipated over the horizon. One by one, the factories shuttered and left our shores with not even a thought about the millions and millions of American workers that were left behind. The wealth of our middle class has been ripped from their homes and then redistributed all across the world.
But, that is the past and now we are looking only to the future. We assembled here today, are issuing a new decree to be heard in every city, in every foreign capital, and in every hall of power. From this day forward, a new vision will govern our land. From this day forward, it’s going to be only America first. America first. Every decision on trade, on taxes, on immigration, on foreign affairs will be made to benefit American workers and American families.
We must protect our borders from the ravages of other countries making our products, stealing our companies and destroying our jobs. Protection will lead to great prosperity and strength. I will fight for you with every breath in my body and I will never, ever let you down.
America will start winning again. Winning like never before. We will bring back our jobs. We will bring back our borders. We will bring back our wealth. And we will bring back our dreams. We will build new roads and highways and bridges and airports and tunnels and railways all across our wonderful nation. We will get our people off of welfare and back to work rebuilding our country with American hands and American labor. We will follow two simple rules: buy American and hire American. We will seek friendship and goodwill with the nations of the world, but we do so with the understanding that it is the right of all nations to put their own interests first.
We do not seek to impose our way of life on anyone, but rather to let it shine as an example. We will shine for everyone to follow. We will reinforce old alliances and form new ones and unite the civilized world against radical Islamic terrorism, which we will eradicate completely from the face of the earth. At the bedrock of our politics will be a total allegiance to the United States of America and, through our loyalty to our country, we will rediscover our loyalty to each other. When you open your heart to patriotism, there is no room for prejudice.
The bible tells us how good and pleasant it is when god’s people live together in unity. We must speak our minds openly, debate our disagreements honestly, but always pursue solidarity. When America is united, America is totally unstoppable. There should be no fear. We are protected and we will always be protected. We will be protected by the great men and women of our military and law enforcement and most importantly, we will be protected by God.
Finally, we must think big and dream even bigger. In America, we understand that a nation is only living as long as it is striving. We will no longer accept politicians who are all talk and no action constantly complaining, but never doing anything about it. The time for empty talk is over. Now arrives the hour of action. Do not allow anyone to tell you that it cannot be done. No challenge can match the heart and fight and spirit of America. We will not fail. Our country will thrive and prosper again.
We stand at the birth of a new millennium ready to unlock the histories of space, to free the earth from the miseries of disease and to harness the energies, industries, and technologies of tomorrow. A new national pride will lift our sights and heal our divisions. It’s time to remember that old wisdom our soldiers will never forget, that whether we are black or brown or white, we all bleed the same red blood of patriots. We all enjoy the same glorious freedoms, and we all salute the same great American flag.
And whether a child is born in the urban sprawl of Detroit or the windswept plains of Nebraska, they look up at the same night sky. They fill their heart with the same dreams and they are infused with the breath of life by the same almighty creator. So, to all Americans in every city near and far, small and large, from mountain to mountain, from ocean to ocean, hear these words: You will never be ignored again. Your voice, your hopes and your dreams will define our American destiny. And your courage and goodness and love will forever guide us along the way.
Together we will make America strong again. We will make America wealthy again. We will make America proud again. We will make America safe again. And, yes, together, we will make America great again. Thank you. God bless you and god bless America. Thank you. God bless America.”
¤
”For too long, a small group in our nation’s capital has reaped the rewards of government while the people have born the cost. Washington flourished, but the people did not share in its wealth. Politicians prospered, but the jobs left and the factories closed. The establishment protected itself, but not the citizens of our country. Their victories have not been your victories. Their triumphs have not been your triumphs and, while they celebrated in our nation’s capital, there was little to celebrate for struggling families all across our land” (Donald Trump, 20.1.2017).
Sama suomeksi
Päätuomari Roberts, presidentti Carter, presidentti Clinton, presidentti Bush, presidentti Obama, amerikkalaiset, maailman kansalaiset: kiitos.
Me, Yhdysvaltain kansalaiset, olemme nyt liittyneet yhteen ja meillä on suuri kansallinen pyrkimys jälleenrakentaa maamme ja lunastaa uudelleen lupaus kansallemme.
Yhdessä me määrittelemme Yhdysvaltain ja maailman suunnan vuosiksi eteenpäin. Kohtaamme haasteita, koemme vastoinkäymisiä, mutta me hoidamme työmme.
Joka neljäs vuosi keräännymme näille portaille ja toteutamme järjestäytyneen ja rauhanomaisen vallanvaihdon. Olemme presidentti Obamalle ja ensimmäiselle rouvalle Michelle Obamalle kiitollisia heidän ystävällisestä avustaan. He ovat olleet upeita. Kiitos.
Tämän päivän seremonialla on kuitenkin erityinen merkitys tänään, koska me emme vain siirrä valtaa hallinnolta toiselle tai puolueelta toiselle, vaan me siirrämme vallan Washingtonista ja annamme sen takaisin teille, kansalle.
Liian kauan pieni ryhmä kansakuntamme pääkaupungissa on kerännyt hyödyn hallinnosta ja laittanut kansan vastaamaan kustannuksista.
Washington kukoisti, mutta ihmiset eivät jakaneet sen rikkauksia. Poliitikot menestyivät, mutta työpaikat lähtivät ja tehtaat sulkeutuivat. Eliitti suojeli itseään, mutta ei maamme kansalaisia. Heidän voittonsa eivät ole olleet teidän voittojanne. Heidän menestyksensä ei ole kuulunut teille. Kun he juhlivat kansakuntamme pääkaupungissa, vaikeuksissa olleilla perheillä eri puolilla maata ei ollut aihetta juhlaan.
Se kaikki muuttuu nyt ja tässä, koska tämä on teidän hetkenne, se kuuluu teille.
Se kuuluu kaikille tänne kerääntyneille ja kaikille, jotka katsovat tätä eri puolilla Yhdysvaltoja. Tämä on teidän päivänne. Nämä ovat teidän juhlanne. Ja tämä maa, Amerikan Yhdysvallat, on teidän maanne.
Nyt on merkitystä vain sillä, että hallinto on kansan käsissä, ei sillä mikä puolue hallitsee. 20. tammikuuta 2017 muistetaan päivänä, jolloin kansasta tuli jälleen tämän maan hallitsijoita. Maamme unohdettuja miehiä ja naisia ei enää unohdeta. Teitä kuunnellaan nyt. Kymmenet miljoonat teistä muodostivat historiallisen liikkeen, jollaista maailma ei ole koskaan aiemmin nähnyt.
Tämän liikkeen ytimessä on vakaumus, että valtion tehtävä on palvella kansalaisiaan. Amerikkalaiset haluavat mahtavia kouluja lapsilleen, turvallisia asuinalueita perheilleen ja hyviä työpaikkoja itselleen. Ne ovat oikeamielisten ihmisten oikeutettuja ja kohtuullisia vaatimuksia.
Mutta liian monien kansalaistemme todellisuus on erilainen: äidit ja lapset ovat slummien vankeina, ruostuneet tehtaat levittäytyvät kuin hautakivet maisemassa, koulutusjärjestelmään syydetään rahaa, mutta nuorilta ja ihanilta oppilailta riistetään oikeus tietoon. Rikollisuus, jengit ja huumeet ovat vieneet liian monta elämää ja ryöstäneet maaltamme niin paljon toteutumattomia mahdollisuuksia.
Tämä amerikkalainen verilöyly päättyy tähän ja nyt.
Me olemme yksi kansakunta, ja sen tuska on meidän tuskamme. Sen unelmat ovat meidän unelmiamme. Sen menestys on meidän menestyksemme. Meillä on yhteinen sydän, yhteinen koti ja yhteinen loistava kohtalo.
Virkavalani tänään on uskollisuudenvala kaikille amerikkalaisille.
Vuosikymmeniä olemme rikastuttaneet ulkomaista teollisuutta amerikkalaisen teollisuuden kustannuksella, tukeneet muiden maiden armeijoita samalla kun olemme sallineet oman armeijamme surullisen riistämisen. Olemme puolustaneet muiden maiden rajoja, mutta kieltäytyneet puolustamasta omiamme.
Olemme syytäneet biljoonia ja biljoonia dollareita ulkomaille, mutta oma infrastruktuurimme on ränsistynyt ja rappeutunut. Olemme tehneet muista maista rikkaita samalla kun oman maamme vauraus, voima ja luottamus on kadonnut horisonttiin. Yksi toisensa jälkeen tehtaat suljettiin ja ne lähtivät maasta eikä ajatustakaan suotu miljoonille ja miljoonille jälkeen jätetyille amerikkalaisille työläisille. Keskiluokan rikkaus on viety heidän kodeistaan ja jaettu uudelleen kaikkialle maailmaan.
Mutta se on menneisyyttä. Nyt katsomme tulevaisuuteen.
Olemme kokoontuneet tänään yhteen antaaksemme uuden julistuksen, joka kuullaan jokaisessa kaupungissa, jokaisen ulkomaan pääkaupungissa ja jokaisessa valtakeskuksessa. Tästä päivästä maatamme hallitsee uusi näkemys. Tästä hetkestä eteenpäin on vain Amerikka ensin. Amerikka ensin.
Kaikki päätökset kaupankäynnissä, veroissa, siirtolaisuudessa ja ulkosuhteissa tehdään Yhdysvaltain työläisten ja perheiden etujen mukaisesti. Meidän täytyy suojella rajojamme tuholta, joka syntyy, kun muut maat tekevät tuotteemme, varastavat yrityksemme ja tuhoavat työpaikkamme. Suojelu takaa mahtavan vaurauden ja voiman.
Taistelen puolestanne kehoni jokaisella henkäyksellä. En koskaan, ikinä petä teitä.
Yhdysvallat alkaa jälleen voittaa, se voittaa ennennäkemättömällä tavalla.
Tuomme työpaikkamme takaisin. Otamme rajamme takaisin. Palautamme rikkautemme ja palautamme unelmamme. Rakennamme uusia teitä, valtateitä, siltoja, lentokenttiä, tunneleita ja rautateitä joka puolelle ihmeellistä maatamme. Kansalaisemme pääsevät sosiaaliavun piiristä takaisin töihin rakentamaan maatamme amerikkalaisin käsin amerikkalaisella työvoimalla.
Seuraamme kahta yksinkertaista sääntöä: Osta amerikkalaista. Palkkaa amerikkalainen.
Etsimme ystäviä ja hyvää tahtoa muista kansakunnista, mutta teemme sen yhteisymmärryksessä, että jokaisella maalla on oikeus laittaa oma etunsa ensimmäiseksi.
Emme vie elämäntapaamme muille kansoille vaan haluamme sen olevan loistavana esimerkkinä jokaiselle.
Vahvistamme vanhoja liittolaisuuksia ja luomme uusia, yhdistämme sivistyneen maailman radikaalia islamilaista terrorismia vastaan ja pyyhimme sen pois Maan päältä.
Politiikkamme perustana on täydellinen uskollisuus Amerikan Yhdysvalloille. Kun olemme lojaaleja maallemme, löydämme uudelleen lojaalisuuden toisiamme kohtaan.
Kun avaatte sydämenne isänmaallisuudelle, ennakkoluuloille ei ole siinä sijaa.
Raamattu kertoo meille, ”kuinka hyvää ja miellyttävää on kun Jumalan kansa elää yhdessä yhtenäisenä”. Meidän täytyy kertoa mielipiteemme avoimesti, keskustella erimielisyyksistämme rehellisesti, mutta tavoitella aina solidaarisuutta. Kun Yhdysvallat on yhtenäinen, se on täysin pysäyttämätön.
Ei ole syytä pelkoon. Me olemme turvassa ja meitä suojellaan aina. Meitä suojelevat mahtavat miehet ja naiset armeijassa ja poliisissa, ja mikä tärkeintä, Jumala suojelee meitä.
Lopuksi, meidän täytyy ajatella suuria ja toivoa vielä suurempaa. Me amerikkalaiset ymmärrämme, että kansakunta voi elää vain kun se ponnistelee.
Me emme enää hyväksy poliitikkoja, jotka vain puhuvat eivätkä toimi, valittavat jatkuvasti, mutta eivät koskaan tee mitään asialle.
Tyhjän puheen aika on ohi.
Nyt on toiminnan aika.
Älkää antako kenenkään sanoa, että jotain ei voi tehdä. Mikään haaste ei lannista amerikkalaisten sydäntä ja taistelua ja henkeä. Me emme epäonnistu. Maamme menestyy ja kukoistaa jälleen. Seisomme uuden vuosisadan synnyn kynnyksellä, valmiina avaamaan avaruuden mysteerit, vapauttamaan maa sairauksien kurjuudesta, valjastamaan huomisen energian, teollisuuden ja teknologian.
Uusi kansallinen ylpeys sävähdyttää sielujamme, nostaa katseemme ja parantaa kahtiajakomme. On aika muistaa vanha viisaus, jota sotilaamme eivät koskaan unohda: olimme sitten mustia tai ruskeita tai valkoisia, me vuodamme samaa punaista patrioottien verta, nautimme samoista kunniakkaista vapauksista, tervehdimme samaa mahtavaa Yhdysvaltain lippua.
Detroitin rönsyilevälle kaupunkialueelle ja Nebraskan tuulenpieksemille tasangoille syntynyt lapsi katsoo samaa yötaivasta ja täyttää sydämensä samoilla unelmilla ja heidät valtaa saman Kaikkivaltiaan luojan elämän henkäys.
Kaikki amerikkalaiset kaupungeissa lähellä ja kaukana, pienissä ja suurissa, vuorelta toiselle, mereltä merelle, kuulkaa nämä sanat:
Teitä ei enää jätetä huomiotta. Teidän äänenne, toivonne ja unelmanne määrittelevät amerikkalaisen kohtalomme. Rohkeutenne ja hyvyytenne ja rakkautenne johdattavat meitä tiellämme.
Yhdessä me teemme Amerikasta jälleen vahvan.
Teemme Amerikasta jälleen vauraan.
Teemme Amerikasta jälleen ylpeän.
Teemme Amerikasta jälleen turvallisen.
Ja kyllä, yhdessä me teemme Amerikasta jälleen mahtavan.
Kiitos, Jumala suojelkoon teitä ja Amerikkaa.
Mauri, missä olet oppinut runoilemaan noin kauniisti? Vasenkätinen puolueesi saattaa päästä valtaan laittomien rajanylittäjien tukemana, mutta mitäs sitten sen jälkeen seuraa? Miljoonat kielitaidottomat eivät nosta maata konkurssin partaalta, mikä tulee varmasti tapahtumaan kaiken etuisuuksien takia joita ulkomaalaisille myönnetään. Miljoonat uudet tulokkaat eivät ole muuta kuin yhteiskuntaa nakertavia syöpäläisiä. Jonkinlainen ”QUOTA” systeemi pitää palauttaa maahan, koska se toimii.
Trump, Bannon, Lenin – ja suomalainen psykiatri
“While the State exists, there can be no freedom. When there is freedom there will be no State” [’Niin kauan kuin valtio on olemassa, ei voi olla vapautta. Sitten, kun vapaus on, ei ole valtiota.’] (Vladimir Lenin).
“We set ourselves the ultimate aim of abolishing the state, i.e., all organized and systematic violence, all use of violence against people in general” (Vladimir Lenin).
#
– Lenin halusi tuhota valtion, ja se on myös minun päämääräni. Haluan repiä kaiken alas voimalla ja tuhota kaiken nykyisestä järjestelmästä, Bannon totesi.
(http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000005068834.html)
“I’m a Leninist.” – “Lenin wanted to destroy the state, and that’s my goal too. I want to bring everything crashing down, and destroy all of today’s establishment.”
[‘Olen leninisti. – Lenin halusi tuhota valtion, ja se on minunkin tavoitteeni. Haluan saada kaiken romahtamaan ja tuhota koko tämän päivän yhteiskuntajärjestelmän {valtaa pitävät}’] (Stephen Bannon
Ronald Radoshin mukaan; ttp://www.thedailybeast.com/articles/2016/08/22/steve-bannon-trump-s-top-guy-told-me-he-was-a-leninist.html)
Loppuvuodesta 2013 tuolloin vielä Breitbart News Network -uutissivuston (Breitbart.com) toimitusjohtajana ollut presidentti Donald Trumpin pääneuvonantaja Stephen Bannon ilmoitti Daily Beastin toimittajalle olevansa leninisti.
#
Perinteisen valtaeliitin vastustaminen oli yksi Trumpin vaalikampanjan kulmakiviä.
#
Stephen Bannon ja kommentaattori-yrittäjä Andrew Breitbart perustivat vuonna 2007 konservatiivisen vaihtoehtomedian Breitbart News Network –uutissivuston.
Andrew Breitbartin kuoltua vuonna 2012 Bannonista tuli uutissivuston johtaja.
Bannon jättäytyi pois Breitbartin johdosta siirtyessään Trumpin presidenttikampanjan ohjaimiin. Breitbart-sivustolla oli tuolloin 18 miljoonaa lukijaa kuukaudessa, ja se oli Facebookin yhdenneksitoista suosituin.
#
”Psykiatri, kirjailija ja entinen kansanedustaja Claes Andersson sanoi Yle Vega -radiokanavalla, että Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kärsii persoonallisuushäiriöstä.
Psykiatri, kirjailija ja entinen kansanedustaja Claes Anderssonin mukaan Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kärsii persoonallisuushäiriöstä.
Yli 30 vuotta psykiatrian alalla työskennellyt Andersson diagnosoi Trumpin olevan narsistinen psykopaatti.”
(http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201701302200062488_ul.shtml)
#
”Psykiatriyhdistys tyrmää Claes Anderssonin puheet Trumpista: ’Diagnoosia ei tulisi käyttää lyömäaseena’” (http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000005068795.html).
”Psykiatriayhdistyksen puheenjohtaja [sosiaalipsykiatrian professori Sami Pirkola] muistuttaa, ettei pätevää lääketieteellistä diagnoosia ihmisen persoonallisuudesta ole mahdollista tehdä tapaamatta tätä henkilöä” (http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000005068795.html).
”Yhdysvaltain psykiatrisen yhdistyksen eettistä Goldwater-sääntöä, jonka mukaan on väärin antaa ammatillista mielipidettä julkisen henkilön mielenterveydestä tutkimatta häntä” (http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000005068795.html).
#
”Psykopatia on viralliseen tautiluokitukseen kuulumaton luonnehäiriö, jota voidaan mitata luotettavasti. Sille ominaisia piirteitä ovat pinnallinen viehätysvoima, itsekeskeisyys sekä myötäelämiskyvyn, syyllisyydentunnon ja pidäkkeiden puute. Psykopaatille tyypillisiä ovat julmuus, epäsosiaaliset teot, alkoholin ja huumeiden käyttö, vastuuttomuus ja moraalittomuus. Psykopatiasta kärsivää henkilöä kutsutaan psykopaatiksi.” (https://fi.wikipedia.org/wiki/Psykopatia#Tunnettuja_psykopaatiksi_tai_sosiopaatiksi_diagnosoituja)
#
Rikoslaki (39/1889)
24 luku (9.6.2000/531) Yksityisyyden, rauhan ja kunnian loukkaamisesta
9 § (13.12.2013/879) Kunnianloukkaus
Joka
1) esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka
2) muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista,
on tuomittava kunnianloukkauksesta sakkoon.
Kunnianloukkauksesta tuomitaan myös se, joka esittää kuolleesta henkilöstä valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan kärsimystä ihmiselle, jolle vainaja oli erityisen läheinen.
Edellä 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuna kunnianloukkauksena ei pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn politiikassa, elinkeinoelämässä, julkisessa virassa tai tehtävässä, tieteessä, taiteessa taikka näihin rinnastettavassa julkisessa toiminnassa ja joka ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.
Kunnianloukkauksena ei myöskään pidetä yleiseltä kannalta merkittävän asian käsittelemiseksi esitettyä ilmaisua, jos sen esittäminen, huomioon ottaen sen sisältö, toisten oikeudet ja muut olosuhteet, ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.
10 § (13.12.2013/879) Törkeä kunnianloukkaus
Jos 9 §:n 1 momentissa tarkoitetussa kunnianloukkauksessa aiheutetaan suurta kärsimystä tai erityisen suurta vahinkoa ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä kunnianloukkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Trump hävisi noin 2,7 miljoonalla äänellä ja tuli silti valituksi.
Kyllä USA:ssa pitäisi siirtyä suoraan kansanvaaliin.
USAn ISÄT harkitsivat vaalit tunnettuun tapaan, ja se toimii. Eri kokoiset osavaltiot eivät ole tasavertaisia äänestyksissä. Miksi muutella se mikä toimii?
Suorilla puheilla on vaikutusta. Trump on tyypillinen NEW YORKER, käytökseltään ja kieleltään. Se oli ensimmäinen ”shokki” koko maalle. Trump tekee oikoteitä politiikassa, eikä ole vielä oppinut Washingtonin korrektia poliittista kielenkäyttöä. Fake-News kanavat ovat siitä kauhuissaan, ja teeskentelevät olevansa itse pyhimyksiä. Pahoinvointia aiheuttavat ohjelmat on huomattu, ja kansa on tainnut herätä itse ratkaisemaan, minkä tien valitsevat. Toivottavasti HILLARY yrittää vielä kerran, se olisi suurenmoinen voitto Trumpille.