John F. Kennedy: coup d’état 22.11.1963

”Ihminen voi kuolla, kansakunnat saattavat nousta tai kukistua, mutta aatteet jatkavat elämäänsä. Aatteet kestävät. Ne eivät milloinkaan kuole.” (John F. Kennedy)

”Omistan sen (= Caroline Lebeaun kirja Les nouvelles preuves sur l’assassinat de J.F. Kennedy) Lee Harvey Oswaldille ja hänen perheelleen, jotka olivat salahankkeen uhreja (…).” (Caroline Lebeau)

Salamurha pähkinänkuoressa

John Fitzgerald Kennedy (syntynyt 29.5.1917 Brookline, Massachusetts – murhattu 22.11.1963 Dallas, Texas) oli Yhdysvaltojen 35. presidentti (20.1.1961–22.11.1963). Hän menehtyi murhaajien luoteihin ehdittyään ainoastaan 46 vuoden ikäiseksi.

Presidentti Kennedy sekä varapresidentti Lyndon B. Johnson olivat lähteneet laajalle Texasin kiertueelle parantaakseen tulevien vaalien asetelmia. Perjantaina 22. marraskuuta vuorossa oli Dallas. Autosaattue lähti lentokentältä kuvernööri John Connallyn otettua presidenttiparin vastaan ja asianomaisten (Kennedyt ja Connollyt) asetuttua presidentin Lincoln-avoautoon.

Lähes tunnin kestänyt kiertomatka keskustassa oli juuri päättymässä, kun autosaattue saapui Dealey Plaza -aukiolle puolenpäivän aikoihin. Samassa kajahtivat kuolettavat laukaukset kohti presidenttiä. Laukausten ampujana pidätettiin Lee Harvey Oswald, jonka Jack Ruby murhasi vain kaksi päivää myöhemmin 70:n poliisin edessä Dallasin poliisiasemalla.

Viranomaisten ja hallituksen järjestämistä tutkimuksista Earl Warrenin johtama komissio päätyi vuonna 1964 yhden ampujan teoriaan, kun taas The House Select Committee on Assassinations (HSCA) päätyi tutkimuksissaan 1976–1979 esittämään, että ampujia oli suurella todennäköisyydellä kaksi. CIA:n ja FBI:n kansiot Kennedyn murhasta ovat luettavissa vasta vuonna 2029.

Anthony Summers, joka on julkaissut kirjan The Kennedy Conspiracy, uskoo, että Kennedyn tappoi ryhmä Castron vastaisia kuubalaispakolaisia, jotka olivat CIA:n kouluttamia ja mafian palkkaamia. Summersin mukaan muutama CIA:n agentti oli mukana kuvioissa eräiden mafiapäälliköiden (Marcello ja Trafficante) ohella.

Mark Lane on osoittanut kirjassaan Plausible Denial, että CIA oli sekaantunut Kennedyn murhaan. Belgialainen kirjailija Caroline Lebeau on esittänyt todisteita sen käsityksen tueksi, että mainittuun murhaan (itse asiassa ’julkiseen teloitukseen’) oli sekaantunut myös Bushin klaani ja lähinnä George H. W. Bush, joka tuolloin (vuonna 1963) toimi CIA:n asiamiehenä.

Presidentti Kennedyn murhasta on kirjoittanut myös muun ohella Michael Collins Piper kirjassaan Final Judgment. The Missing Link in the JFK Assassination Conspiracy (Sixth Edition 2004). Kirjassa syyllistetään CIA:n ja sen vastavakoilun päällikön James Jesus Angletonin lisäksi muun muassa Israel, sen pääministeri David Ben-Gurion ja Israelin tiedustelupalvelu Mossad. (Angleton oli Mossadin yhteysmies CIA:ssä.) Motiivina olisi ollut ainakin Israelin tahto saada haltuunsa ydinaseita, jota pyrkimystä presidentti Kennedy jyrkästi vastusti. Piperin mukaan Ben-Gurion piti Kennedyä Israelin vihamiehenä.

Piperin väitteitä on tukenut Israelin kansalainen Mordechai Vanunu, entinen ydinvoimateknikko (nuclear technician), joka eräässä lehtihaastattelussa kertoi Israelin olleen Kennedyn murhan takana. Tässä yhteydessä voidaan viitata myös Arieh O’Sullivanin Jerusalem Postissa 26.7.2004 julkaistuun artikkeliin Vanunu claims Israel was behind JFK’s assassination [Vanunu väittää Israelin olleen JFK:n murhan takana]. Israelin ja USA:n kansalainen Arieh O’Sullivan on Israelin ja Lähi-idän asioihin perehtynyt kirjailija ja toimittaja.

Presidentin kuolema

Presidentti Kennedy saapui Texasiin marraskuun lopulla 1963 sovitellakseen demokraattien liberaalin ja konservatiivisen fraktion välisiä erimielisyyksiä sekä taatakseen vaalitaistelujen vaatimien rahojen saannin vauraasta osavaltiosta. Presidentti oli viettänyt marraskuun 22. päivän aamun Fort Worthissä, josta hänet lennätettiin lyhyen matkan päässä sijaitsevaan Dallasiin.[1]

Dallasissa presidentin ohjelmaan kuului muun ohella autosaattueajelu kaupungin halki. Presidentin autossa, jonka irrotettava kuomu oli poistettu, olivat presidentin ja kuljettajan lisäksi presidentin puoliso Jacqueline Kennedy, Texasin kuvernööri John Connally vaimoineen sekä presidentin henkivartija. Presidentti istui auton takapenkillä oikealla (auton takaa katsottuna). Hänen vieressään vasemmalla oli Jacqueline Kennedy. Heidän edessään istuivat kuvernööri ja rouva Connally. Henkivartija oli auton etupenkillä kuljettajan vieressä.

Dallasissa oli ennen vierailua vallinnut jännittynyt ilmapiiri. Kennedyn vastaiset oikeistoryhmittymät olivat lietsoneet kaupunkilaisten vihaa syyttäen Kennedyä maanpetoksesta. Autosaattueen halkoessa Dallasin kaupunkia jännitystä ei kuitenkaan havainnut.

Autosaattueen reitti Dallasin halki oli etukäteen julkaistu lehdistössä, ja erittäin suuri väkijoukko oli saapunut reitin varrelle toivottaakseen presidentin tervetulleeksi. Alkuperäistä reittiä oli kuitenkin viime hetkellä muutettu siten, että autosaattueen oli tehtävä hankalia ja hidastavia käännöksiä Dealey Plazalle tultaessa.

Todistajanlausuntojen mukaan viimeiset presidentin autossa lausutut repliikit ennen murhaa olivat rouva Connallyn dallasilaisten ystävällistä vastaanottoa kuvaileva toteamus ja presidentin myöntävä vastaus. Rouva Connallyn legendaariset sanat kuuluivat: ”Mr. Kennedy, you can’t say that Dallas doesn’t love you” [Herra Kennedy, ette voi sanoa, ettei Dallas rakasta teitä.].[2]

Kello 12.30 iltapäivällä presidentin auto teki viimeisen, kohtalokkaan käännöksen. Auto kääntyi vasemmalle Elm Streetille, ohitti autosta oikealla sijaitsevan Texasin koulukirjavaraston ja suuntasi kulkunsa Stemmons Freewayn ylikulkusiltaa kohti. Vain muutamaa sekuntia myöhemmin alkoi kuulua laukauksia. Presidentti Kennedy oli joutunut murhaajien uhriksi.

Ensimmäinen luoti ei tavoittanut kohdettaan. Seuraava luoti lävisti presidentin kurkun. Hänen vaimonsa kääntyi katsomaan presidenttiä. Uusi luoti iskeytyi Kennedyn selkään. Connally kääntyi ensin oikealle nähdäkseen, mitä presidentille tapahtui. Sitten hän yritti kääntyä vasemmalle, kunnes hän sai selkäänsä lähes kuolettavan osuman. Connally väitti myöhemmin, ettei häneen osunut luoti ollut sama, joka oli iskeytynyt presidentin selkään.

Laukaukset seurasivat toisiaan. Yksi luodeista lävisti presidentin auton tuulilasin yläpuolisen kromin. Toinen osui auton viereiseen jalkakäytävään. Laukaukset ja niiden kaiut tallentuivat keskuspoliisiaseman ääninauhalle moottoripyöräpoliisin radiolähettimen avoimen mikrofonin kautta.

Silminnäkijöiden mukaan laukaukset ammuttiin monelta eri suunnalta auton ympäriltä. Senaattori Ralph Yarborough, joka matkusti varapresidentti Johnsonin kanssa kahta autoa taaempana, vannoi, että hän haistoi ja näki aseen aiheuttaman savun nousevan aidan takaa ruohikkoiselta kumpareelta (grassy knoll) autosaattueen oikealta puolelta. Monet muutkin silminnäkijät sanoivat, että mainitun aidan takaa ammuttiin.

Sitten presidentin päähän osui kaksi luotia lähes samanaikaisesti. Ensin takaa, työntäen hänen päätään eteenpäin, ja sen jälkeen edestä, heittäen hänen päänsä ja vartalonsa rajusti taaksepäin vasemmalle. Presidentin pää murskaantui räjähtäen lähes pysähtyneen auton vasemmalle puolelle sijoittuneen moottoripyöräpoliisin päälle.

Presidentti vajosi vaimonsa syliin. Jacqueline Kennedy vaikeroi: ”They have killed my husband. I have his brains in my hand.” [He ovat tappaneet puolisoni. Minulla on hänen aivonsa kädessäni.] Tämän jälkeen yksi luodeista murskasi Connallyn ranteen ja iskeytyi hänen reiteensä. Vielä yksi laukaus kynti vaon katuun, jolloin betonisiru haavoitti ohikulkija James Taguen vasenta poskea.

Jacqueline Kennedy ryömi auton takaosan päälle tarttuakseen miehensä päästä irronneeseen osaan. Salaisen palvelun asiamies Clint Hill juoksi eteenpäin, hyppäsi auton takaosan päälle ja työnsi rouva Kennedyn takaisin istuimelle.

Ammunnan loputtua auto alkoi jälleen kiihdyttää vauhtia suunnaten kulkunsa kohti Parklandin sairaalaa (Parkland Memorial Hospital). Hill kertoi myöhemmin huomanneensa, että presidentin takaraivosta oikealta puolelta puuttui osa ja että haavasta vuoti voimakkaasti verta. ”Part of his brain was gone.” [Osa hänen aivoistaan oli poissa.][3]

Parklandin sairaalan teho-osastolla (Trauma Room 1) presidentille yritettiin antaa ensipua. Tehtävä oli toivoton. Potilas oli itse asiassa aivokuollut jo sairaalaan tuotaessa. Lääkärit tekivät parhaansa kuin ihmettä odottaen. Viimein heidän oli pakko antaa periksi. Auttaessaan tohtori Baxteria peittämään presidentin kuollutta ruumista kirurgi Charles A. Crenshaw katsoi kelloaan. Se oli 12:52. Kuolleelle presidentille annettiin viimeinen voitelu. Sen päättyessä kello oli 13:01. Kuolintodistukseen merkittiin kuolinajaksi tasan kello 13. Presidentin ruumis kuljetettiin Parklandin sairaalasta Bethesdan laivaston sairaalaan (Bethesda Naval Hospital), jossa ruumiinavaus aloitettiin kello 22:30. Presidentti Kennedy haudattiin maanantaina 25. marraskuuta 1963.

Warrenin komission raportti

Warrenin komission 24.9.1964 julkistettu raportti käsitti 888 sivua. Raportin ydinpäätelmät olivat seuraavat: (1) John F. Kennedy kuoli kiväärinluotiin, joka ammuttiin Texasin koulukirjavaraston kaakkoiskulmasta. (2) Kivääriampuja oli Lee Harvey Oswald. (3) Oswald toimi yksin, samoin kuin hänet tappanut Jack Ruby.

Warrenin komission johtopäätökset olivat selkeät; kansakunta saattoi rauhoittua. Tapaus Kennedy näytti loppuun käsitellyltä. Warrenin komission raportin päätelmät ovat saavuttaneet virallisen teorian luonteen. Lukemattomat historiankirjat ja muut julkaisut nimeävät yhä edelleen Lee Harvey Oswaldin presidentti Kennedyn yksin toimineeksi murhaajaksi. (Warrenin komission teoriaa on virallisesti jossain määrin horjuttanut ainoastaan USA:n edustajainhuoneen salamurhakomitean [House Assassinations Committee] edellä mainittu raportti vuodelta 1979.)

Varhaisia kriitikoita

Presidentin salamurhaa koskevan virallisen teorian varhaisin ja ehkä kaikkein etevin ja tunnustetuin kriitikko oli brooklyniläinen asianajaja Mark Lane. Lanen ensimmäinen kritiikki perustui The New York Timesin selostukseen 26.11.1963 piirisyyttäjä Henry Waden lehdistökonferenssista. Lane laati 10 000 sanaa käsittävän artikkelin, jota hän tarjosi muun ohella The New York Timesille. Yritys oli turha. Kaikki suuret newyorkilaiset lehdet kieltäytyivät julkaisemasta artikkelia. Lopulta Lane sai julkaistuksi osan kirjoituksestaan National Guardianissa 19.12.1963.

Lane tarkasteli Waden todisteita Oswaldin syyllisyydestä. Lane osoitti, että syyteaineisto oli varsin heiveröinen.

Wade oli todennut, että lukuisat todistajat olivat nähneet Oswaldin kirjavaraston kuudennen kerroksen ikkunassa. Lane osoitti, että ainoastaan yksi todistaja oli esittänyt kyseisen väitteen. Tämäkin todistaja kertoi myöhemmin Newsweekille, että hän olisi kykenemätön tunnistamaan Oswaldin, mikäli hän näkisi tämän.

Oswaldin sormenjälkien väitettiin löytyneen surmakivääristä. Lane kiisti väitteen todenperäisyyden.

Koulukirjavaraston kuudennesta kerroksesta löydetty kivääri oli italialainen Mannlicher-Carcano. Lane muistutti, että kivääri oli aluksi tunnistettu saksalaiseksi Mauseriksi.

Dallasilainen poliisimies oli pysäyttänyt ja melkein pidättänyt Oswaldin rynnätessään rakennukseen heti salamurhan jälkeen. Lane huomautti, että Oswald oli poliisin kohdatessaan toisen kerroksen ruokalassa juomassa rauhallisesti Coca-Colaa eikä kuudennessa kerroksessa, josta laukaukset väitettiin ammutun.

Wade väitti, että Oswaldin vaimo Marina Oswald oli huomannut, että Oswaldin kivääri oli kadonnut säilytyspaikastaan murha-aamuna. Lane selvitti, ettei Marina ollut antanut sellaista lausuntoa.

Oswaldin väitettiin aiheuttaneen bussissa järkytystä naureskellessaan äänekkäästi Kennedyn murhalle tunnin kuluttua ampumisen jälkeen. Lane osoitti, että FBI oli jo selvittänyt, ettei sellaista välikohtausta ollut tapahtunut. Mark Lane päätyi toteamaan, että oikeudenkäynnissä Oswaldia olisi tuskin voitu tuomita syylliseksi Kennedyn salamurhaan.

Yksi varhaisia huomattavia kriitikoita oli New Yorkin kaupungin terveyshallinnon virkamies ja WHO:n tutkija Sylvia Meagher, joka löysi Warrenin komission raportista sadoittain epäselvyyksiä ja ristiriitaisuuksia. Meagher viittasi muun ohella Nelson Delgadon todistukseen, jonka mukaan Oswald oli itse asiassa kehno kivääriampuja.

Myös Euroopassa teoria Oswaldista yksinäisenä salamurhaajana nostatti voimakasta kritiikkiä. Lordi Bertrand Russell, matemaatikko, filosofi ja maailman rauhanliikkeen huomattavin puhemies julkaisi A Minority of Onessa syyskuussa 1964 artikkelin, jossa muun ohella todettiin FBI:n ja salaisen palvelun yrittäneen vaientaa avaintodistajia. Kirjoituksessa väitettiin niin ikään joidenkin todistajien kadonneen tai kuolleen oudoissa olosuhteissa. Russell päätyi katsomaan, että Oswald oli osallisena suureen salaiseen hankkeeseen. Russell ilmoittikin olevansa muodostamassa Kuka tappoi Kennedyn -komiteaa. Komiteaan kuuluisivat muun muassa näytelmäkirjailijat John Arden ja J.B. Priestly, professorit ja kriitikot Herbert Read ja William Empson, elokuvaohjaaja Tony Richardson sekä historioitsija Hugh Trevor-Roper.

Myöhempää kritiikkiä

USA:n hallitseva julkinen sana (valtamedia) tervehti Warrenin komission raporttia (24.9.1964) tyydytyksellä. Raportin päätelmät hyväksyttiin halukkaasti. Kansakunta halusi Lee Harvey Oswaldin olevan yksinäinen murhaaja. Mikään muu vaihtoehto oli yksinkertaisesti liian pelottava tarkasteltavaksi.

Tunnetuimpia virallisen teorian puolustajia oli Gerald Ford, joka vuonna 1965 julkaisi ensimmäisen Oswaldin elämäkerran ’Salamurhaajan muotokuva’ (Portrait of an Assassin). Ford ei paljastanut, että hän oli toiminut FBI:n johtajan J. Edgar Hooverin tietolähteenä (’vasikkana’; informant) toimiessaan Warrenin komission jäsenenä.

Vuosi 1966 muodostui ratkaisevaksi Warrenin komission raportin ja virallisen teorian uskottavuuden kannalta. Tuona vuotena suuren yleisön luottamus maan hallitus-, hallinto- ja oikeusjärjestelmään romahti ennen kokemattomalla tavalla.

Kesällä 1966 julkaistiin kaksi kirjaa, jotka merkitsivät alkusoittoa presidentti Kennedyn murhan virallisen teorian vakavalle kritiikille. Teokset olivat Edward Jay Epsteinin Inquest: The Warren Commission and the Establishment of Truth ja Mark Lanen Rush to Judgment. Lane keskittyi Warrenin komission ristiriitaiseen todistusaineistoon Epsteinin suunnatessa mielenkiintonsa komission työskentelyyn ja ristiriitaiseen toimeksiantoon. Komission totuuden etsintää vaikeutti vakavasti komission tehtävää rajoittava reunaehto: komission tuli ottaa huomioon kansallisten turvallisuusetujen suojeleminen. Mainittujen kirjojen julkaiseminen horjutti vakavasti yleisön luottamusta Warrenin raporttiin. Toisaalta teokset merkitsivät alkusoittoa uusien kriitikoiden ja tutkijoiden esiinmarssille.

Epsteinin ja Lanen kirjat herättivät huomiota myös USA:n ulkopuolella. Lane ja Epstein olivatkin vuonna 1966 virallisen teorian kuuluisimmat kriitikot. Tosiasiassa Epstein ja Lane olivat kiitollisuudenvelassa kahdelle vähemmän tunnetulle kriitikolle, asianajaja Vincent Salandrialle ja entiselle senaatin tutkijalle Harold Weisbergille.

Tammikuussa 1965 Liberationissa julkaisemassaan artikkelissa Salandria kiinnitti ensimmäisenä huomiota Warrenin komission neuvonantajan Arlen Specterin kehittämää niin kutsuttua yhden luodin teoriaa koskeviin epätodennäköisyyksiin. Mainitun teorian (Single Bullet Theory) mukaan luoti, joka lävisti presidentti Kennedyn kurkun, aiheutti myös kuvernööri Connallyn haavat.

Maaliskuussa 1965 julkaistussa jatkoartikkelissaan Salandria jälleen ensimmäisenä osoitti FBI:n alkuperäisen raportin ja virallisen ruumiinavauskertomuksen väliset eroavuudet.

Monet Mark Lanen kirjan Rush to Judgment kysymyksistä oli vuotta aiemmin esittänyt Harold Weisberg kirjassaan Whitewash. Weisberg oli ensimmäisiä, jotka esittivät, että Oswald oli mahdollisesti saatettu syntipukiksi vale-oswaldia käyttämällä. Weisberg teorioi myös ensimmäisenä, että toinen (tai kolmas) ampuja saattoi ampua kirjavarastoa vastapäätä sijaitsevasta Dal-Tex-rakennuksesta.

Sylvia Meagherin vuonna 1967 julkaisema kirja Accessories After The Fact muodostaa Warrenin komission raportin täydellisimmän ja kokonaisvaltaisimman arvostelun. Teoksessa murskataan Warrenin komission yksinäisen ampujan teoria ja esitetään ongelman ratkaisemiseksi muun muassa vale-Oswaldin henkilöllisyyden selvittämistä.

Meagherin teorian mukaan Kennedyn murhan takana oli salainen hanke, johon kuului vastavallankumouksellisia kuubalaispakolaisia, yhdysvaltalaisia äärioikeistolaisia aineksia ja entisiä armeijan upseereita. Murhan motiivina oli Meagherin skenaariossa presidenttiin kohdistunut silmitön viha. Kennedyä pidettiin kommunistina ja maanpetturina. Murha tarjosi samalla tilaisuuden kostaa kaksoisagentiksi epäillylle marxilaiselle, joka oli yrittänyt soluttautua Castron vastaiseen liikkeeseen.[4]

Filosofian professori Josiah Thompson julkaisi vuonna 1967 hätkähdyttävän kirjan Six Seconds in Dallas. Thompson oli saanut nähdäkseen Life Magazinen ostaman alkuperäisversion kuuluisasta Zapruderin JFK:n salamurhan sisältävästä kaitaelokuvasta. Näkemänsä perusteella Thompson päätteli, että presidenttiä oli ammuttu niin takaa kuin edestäkin. Tämä osoitti, että ampujia oli ollut enemmän kuin yksi.

Oikeusjuttu Louisianan osavaltio v. Clay Shaw

Virallisen version kritiikistä huolimatta presidentti Kennedyn murha näytti pitkään jäävän vaille varsinaista rikosoikeudenkäyntiä. Maaliskuun 1. päivänä 1967 tilanne muuttui, kun New Orleansin piirisyyttäjä Jim Garrison ilmoitti syyttävänsä tunnettua liikemiestä Clay Shawta murhan suunnittelusta.

Clay Shaw pidätettiin 1.3.1967 ja asetettiin syytteeseen osallisuudesta salaiseen hankkeeseen John F. Kennedyn murhaamiseksi. Oikeudenkäynti alkoi 29.1.1969. Valamiehistön ratkaisu ilmoitettiin 1.3.1969 puolenyön jälkeen. Tuomio oli vapauttava; Shaw oli todettu syyttömäksi.

Vapauttavan päätöksen jälkeen valamiehistön jäsenille esitettiin kysymyksiä, mikä oli Louisianassa sallittua. Ne valamiehet, joille kysymyksiä tehtiin, myönsivät syyttäjän näyttäneen toteen, että presidentti Kennedy oli surmattu salaisen hankkeen tuloksena. Valamiehet olivat vapauttaneet Shawn yksilönä, mutta eivät olleet hyväksyneet liittohallituksen käsitystä yksinäisestä murhaajasta.

Garrisonin arvion mukaan tuomio olisi saattanut olla toisenlainen, mikäli valamiehet olisivat tienneet Shawn CIA-yhteyksistä.[5] Oikeudenkäynnin aikana CIA ei tahtonut myöntää Shawn yhteyksiä keskustiedustelupalveluun. Richard Helms, joka oli toiminut vuonna 1963 CIA:n peitetoimien apulaissuunnittelupäällikkönä, myönsi vasta 1979 valan velvoittamana, että Clay Shawlla oli ollut yhteyksiä tiedustelupalveluun. Helmsin mukaan Shaw oli toiminut CIA:n kotimaan yhteysosaston osa-aikaisena yhdysmiehenä.

Garrisonin teoria

Edesmennyt New Orleansin piirisyyttäjä, sittemmin Louisianan New Orleansin neljännen asteen vetoomustuomioistuimen tuomari, Jim Garrison on esittänyt oman teoriansa JFK:n salamurhasta vuonna 1988 julkaistussa kirjassaan On the Trail of the Assassins.[6]

Garrisonin mukaan Dallasin Dealey Plazalla tapahtui 22.11.1963 coup d’État (valtiokaappaus). ”Uskon, että Yhdysvaltain tiedustelukollektiivin kiihkomieliset antikommunistit lietsoivat ja suunnittelivat sitä kauan etukäteen, että sen suorittivat todennäköisimmin ilman virallista hyväksyntää CIA:n peitetoimikoneiston henkilöt ja muut hallituksen ulkopuoliset yhteistyöosapuolet, että sen salasivat FBI:n, salaisen palvelun, Dallasin poliisilaitoksen ja armeijan samanhenkiset yksilöt ja että sen tarkoituksena oli estää Kennedyä liennyttämästä suhteita Neuvostoliittoon ja Kuubaan ja lopettamasta kylmää sotaa.”[7]

Edustajainhuoneen salamurhakomitean raportti

USA:n edustajainhuone asetti 17.10.1976 komitean (House Select Committee on Assassinations) tutkimaan presidentti Kennedyn ja tohtori Martin Luther Kingin murhia. Komitea julkisti raporttinsa 29.7.1979. Raportti sisälsi muun ohessa kaksi sensaatiomaista väitettä: toinen ampuja oli ampunut neljännen laukauksen ’ruohikkoisen kumpareen’ takaa. Komitea myönsi niin ikään, että salainen hanke oli todennäköinen (”likely”). Toisen ampujan henkilöllisyys jäi epäselväksi. Komitea arveli, että hanke saattoi käsittää Castron vastaisia ryhmiä tai mafian jäseniä.

Oikeusjuttu Hunt v. Liberty Lobby

USA:n oikeusministeriö ei ole suostunut tutkimaan presidentti Kennedyn murhaa edustajainhuoneen taannoisen salamurhakomitean suosituksesta huolimatta. Kuten edellä todettiin, Garrisonin rikosoikeusjuttu päättyi vapauttavaan tuomioon.

Ainoa oikeusprosessi, joka on toistaiseksi vakavasti järkyttänyt Warrenin komission ja edustajainhuoneen salamurhakomitean päätelmiä, on tapaus Hunt vastaan Liberty Lobby. Oikeusjuttua on perusteellisesti selvitetty Mark Lanen kirjassa Plausible Denial (1991).

Mainitussa prosessissa oli kysymys vahingonkorvausvaatimuksesta, joka perustui kantajana ollutta keskustiedustelupalvelun virkailijaa E. Howard Huntia koskevaan kirjoitukseen Liberty Lobby -järjestön The Spotlight -sanomalehdessä. Kirjoituksessa vihjattiin Huntin sekaantuneen Kennedyn vastaiseen salaiseen hankkeeseen. Hunt piti kirjoitusta loukkaavana ja väitti sen vahingoittaneen häntä myös taloudellisesti.

Lanen teoksen alaotsikkona on kysymys ”Was the CIA Involved in the Assassination of JFK?” [Oliko CIA sekaantunut JFK:n murhaan?] Kirjan huippukohtana on kuvaus tuomion julistamisesta helmikuussa 1985.[8] Ratkaisuna oli kanteen hylkääminen. Juryn puheenjohtaja julkisti asiasta seuraavan lausunnon: ”Mr. Lane was asking us [the jury] to do something very difficult — he was asking us to believe that John Kennedy had been killed by our own government. Yet, when we examined the evidence we were compelled to conclude that the CIA had indeed killed President Kennedy.” [{Liberty Lobbya oikeudessa puolustanut} Lane pyysi meitä {valamiehistöä} tekemään jotakin hyvin vaikeaa — hän pyysi meitä uskomaan, että John Kennedyn oli tappanut meidän oma hallituksemme. Mutta kun tutkimme todistusaineiston, meidän oli pakko tehdä johtopäätös, että CIA oli todellakin tappanut presidentti Kennedyn.][9]

Lanen teorian mukaan kysymyksessä oli valtiokaappaus, jolla tahdottiin muuttaa hallituksen ulkopolitiikan suunta liennytyksestä kylmään sotaan. Taustalla oli myös keskustiedustelupalvelun organisoima Sikojenlahden epäonnistunut maihinnousuyritys Kuubaan. Fiaskon vuoksi Kennedy erotti tiedustelupalvelun johtomiehiä ja uhkasi hajottaa koko järjestön.

Todisteena salaisesta hankkeesta on Lanen kirjan mukaan muun ohella presidentin normaalin suojelun puuttuminen kohtalokkaalla ajelulla Dallasin Dealey Plazalla. Sam Houstonin linnakkeessa olevan 112. sotilastiedusteluryhmä oli koulutettu kysymyksessä olevaan suojelutehtävään. Yksikön komentajan everstiluutnantti Rudolph M. Reichin tarjotessa yksikkönsä palveluksia Kennedyn Texasin-matkan ajaksi maan salainen palvelu suorasanaisesti hylkäsi tarjouksen. Tuloksena oli presidentin suojauksen täydellinen puuttuminen Dealey Plazalla. Kennedy oli jätetty yksin sala-ampujien armoille.

Main Streetin ja Elm Streetin kulma Dealeyn aukiolla Dallasissa, Texasissa kesäkuussa 2006. Voit vierittää kuvaa sivusuunnassa.

 

Silminnäkijät

Monet silminnäkijäkuvaukset eivät tue Warrenin komission selitystä presidentin murhasta.

Presidentti Kennedyn salamurhalla oli 121 tunnettua ja tunnistettua silminnäkijää. Selvä enemmistö (51 silminnäkijää) niistä silminnäkijöistä, joilla oli asiasta varma käsitys (83 silminnäkijää), oli sitä mieltä, että laukauksia oli ammuttu ruohikkoisen kumpareen takaa. (”The clear majority felt shots had come from the rear of the grassy knoll.”)[10] Silminnäkijälausunnot jakautuivat täsmällisesti ottaen seuraavasti: 32 todistajaa kertoi Warrenin komissiolle, että laukausten on täytynyt tulla kirjavarastosta. Sen sijaan edellä mainitut 51 silminnäkijää kertoi Warrenin komissiolle, että laukaukset oli ammuttu ruohikkoiselta kumpareelta (”51 witnesses told the Commission that shots had been fired from the Grassy Knoll”). Loput 38 silminnäkijää olivat epävarmoja.[11]

Seitsemän Dallas Union Terminalin työntekijää todisti presidenttiä ammutun ylikulkusillan suunnasta. He myös havaitsivat savun pöllähtävän ruohikkoisella kumpareella olevan aidan takaiselta alueelta.[12]

Union Terminalin opastinvalvoja S.M. Holland kuuli ammuntaa ruohikkoiselta kumpareelta: ”Kuulin kolmannen pamauksen ja laskin neljä laukausta ja… tästä! puuryhmästä… kuului laukaus, pamaus (…). Ja savunpöllähdys näkyi parin metrin korkeudella maasta aivan niiden puiden alla… En epäile ollenkaan nähneeni savunpöllähdyksen tulevan niiden puiden alta… Näin ehdottomasti savunpöllähdyksen ja kuulin pamauksen niiden puiden alta…”[13]

Jean Hill, joka ajoi takaa tapahtumapaikalta juossutta miestä, pysäytettiin aidantakaisella paikoitusalueella ruohikkoisen kumpareen päällä. Arkipukuinen mies ojensi Hillin nähtäväksi salaisen palvelun henkilökortin. Kun keskeytys oli ohitse, takaa-ajettava oli hävinnyt.[14]

Abraham Zapruder, joka kuvasi kuuluisan kaitafilmin presidentin salamurhasta selkä ruohikkoista kumparetta vastaan, totesi, että laukaukset tulivat hänen selkänsä takaa ja siis ruohikkoiselta kumpareelta.[15] Samanlaisen lausunnon antoi The Dallas Morning Newsin reportteri Mary Woodward.[16]

Poliisimies Joseph Smith, joka oli ollut moottoripyöräsaattueessa presidentin auton vierellä, juoksi kumpareelle kohti aitaa ja tunsi ruudin hajua (”caught the smell of gunpowder there”)[17]

Automaattijakelutyöntekijä Julia Ann Mercer ajoi tuntia ennen salamurhaa Elm Streetiä länteen heinikkoisen kumpareen ohi. Hän huomasi jalkakäytävän reunaan pysäköidyn avolavapakettiauton, josta nousi nuori mies kantaen kotelossa olevaa kivääriä. Mies lähti vaivalloisesti kipuamaan jyrkkää rinnettä kumpareelle.[18]

Dealey Plazan läheisen ratapihan vaihdemiehellä Lee Bowersilla oli hyvä näkymä heinikkoiselle kumpareelle lasitetusta tornistaan neljän metrin korkeudelta ratapihasta. Hän havaitsi todistuksensa mukaan muutamaa minuuttia ennen ammunnan alkamista kahden miehen seisovan paaluaidan takana kumpareella ja katselevan lähestyvää paraatia. Bowers oli jo aikaisemmin nähnyt tuntemattoman miehen ajavan autolla ratapihan ympäri kumpareen takana. Mies puhui kädessä pidettävään mikrofoniin (Garrison: JFK, s. 30). Kun ammunta alkoi, Bowers näki aita-alueelta valonvälähdyksen tai jotakin sen kaltaista (”There was a flash of light or something.”)[19]

Päätelmiä: Asiassa ei ole kiistaa siitä, etteikö presidentti Kennedyä olisi ammuttu takaapäin Texasin koulukirjavaraston tai sen lähellä sijaitsevan rakennuksen suunnasta. Silminnäkijäkuvausten perusteella on pääteltävissä, että presidentti Kennedyä ammuttiin myös presidentistä katsoen etuoikealta ja siis ruohikkoisen kumpareen suunnasta. Silminnäkijäkertomukset vahvistavat käsitystä, että presidentin ampujia oli vähintään kaksi.

Muut todistajat ja todisteet

Charles A. Crenshaw

Yksi vaikuttavimpia todistajanlausuntoja sisältyy Charles A. Crenshawn vuonna 1992 julkaisemaan kirjaan JFK — Conspiracy of Silence. Kirjoittaja toimi presidentti Kennedyn murhan tapahtuessa kirurgina Parklandin sairaalassa Dallasissa. Crenshaw oli lääkäri, joka kollegojensa kanssa yritti epätoivoisesti pelastaa presidentin hengen.

Crenshawn nähdessä ensi kertaa presidentin ruumiin presidentin silmät olivat auki, mutta elottomat. Crenshaw tuli heti pessimistiseksi. Sitten hän havaitsi, että presidentiltä puuttui koko oikea aivopuolisko (”the entire right hemisphere of his brain was missing”).[20] Crenshaw huomasi sisääntulohaavan myös presidentin kaulassa. Hän tiesi nyt, että presidenttiä oli ammuttu ainakin kahdesti (”I knew that he had been shot at least twice.”)[21]

Crenshaw havaitsi heti, että presidentti oli kuollut jo sairaalaan tuotaessa. Niin hän kertoo jokaisen muunkin teho-osastolla (Trauma Room 1) tuolloin olleen lääkärikollegansa ajatelleen. Mutta kirurgeina heidän oli tehtävä jotakin; olihan kysymyksessä Yhdysvaltojen presidentti.[22] Ja niin lääkärit ryhtyivät ABC-traumahoitoon (A = airway, B = breathing, C = circulation).

Crenshaw teki presidentin haavoista seuraavat havainnot: (1) Presidenttiä oli ammuttu etupuolelta kaulaan. Luoti oli tunkeutunut kaulaan ja lävistänyt henkitorven (”The bullet… had pierced the windpipe”.)[23] (2) Presidenttiä oli ammuttu etupuolelta päähän. Koko oikea aivopuolisko oli ammuttu pois. Päässä oli ikään kuin kraateri — tyhjä aukko (”His entire right cerebral hemisphere appeared to be gone. It looked like a crater — an empty cavity… there was no doubt in my mind that the bullet had entered his head through the front.”)[24]

Crenshaw väittää vuosien ajan tuhansia kertoja halunneensa huutaa maailmalle, että hänen tutkimansa haavat Kennedyn päässä ja kurkussa olivat aiheutuneet luodeista, jotka osuivat häneen edestäpäin eivätkä takaa, kuten yleisö oli johdateltu uskomaan (”bullets that struck him from front, not the back, as the public has been led to believe”)[25]

Mutta Warrenin komissio ei koskaan kuullut Crenshawta. Mikäli hän olisi saanut todistaa, hän olisi kertonut, ettei hänestä ollut epäilystäkään, että luoti, joka tappoi presidentti Kennedyn, oli ammuttu ruohikkoisen kumpareen alueelta (”the bullet that killed President Kennedy was shot from the grassy knoll area”)[26]

Vuonna 1990 Crenshawlle näytettiin valokuvia, jotka oli otettu presidentti Kennedyn ruumiinavauksesta Bethesdan laivaston sairaalassa Marylandissa. Valokuvat esittivät Kennedyn pään takaosaa. Haava ei ollut sellainen, jonka olemassaolon Crenshaw oli todennut Parklandin sairaalan hoitohuoneessa.[27] Crenshaw joutuikin toteamaan, etteivät haavat olleet niitä, jotka hän oli nähnyt Parklandissa. Joku oli käsitellyt presidentin ruumista kirurgisesti sen jälkeen kun ruumista oli lähdetty siirtämään Parklandin sairaalasta (”From these pictures it appears that someone performed some surgery on the President between the time his body left Parkland Hospital and when these photographs were taken”)[28]

Päätelmiä: Crenshawn lausumat vahvistavat presidentti Kennedyn murhan 51 silminnäkijän kertomukset: Kennedyä ammuttiin edestäpäin ruohikkoisen kumpareen suunnasta.

Marita Lorenz

Kunnianloukkaus- ja vahingonkorvausoikeudenkäynnissä Hunt v. Liberty Lobby, josta edellä on jo kerrottu, antoi merkittävän todistajanlausunnon Marita Lorenz, nainen, jonka CIA oli rekrytoinut murhaamaan Kuuban johtajan Fidel Castron.[29] Lorenzin valaehtoinen todistajanlausunto sisältyy vastauksiin, jotka hän antoi kyseisen oikeusjutun puolustusasianajajan ja kantajan asianajajan kysymyksiin. Seuraavassa esityksessä selostetaan kysymyksiä (jäljempänä myös: K) ja vastauksia (jäljempänä myös: V) olennaisilta osilta.[30]

Kysymys (K): Työskentelittekö te marraskuun aikana ja ennen marraskuuta 1963 keskustiedustelupalvelun (CIA) laskuun Miamin alueella?

Lorenzin vastaus (V): Kyllä.

K: Työskentelittekö Frank Sturgis -nimisen miehen kanssa, kun työskentelitte CIA:lle?

V: Kyllä työskentelin.

K: Tapahtuiko se Miamissa marraskuussa ja ennen marraskuuta 1963?

V: Kyllä.

K: Millä muilla nimillä Frank Sturgis on tietääksenne tunnettu?

V: Frank Fiorini (…).

K: Oliko Fiorini eli Sturgis (…) myös keskustiedustelupalvelun (CIA) palveluksessa?

V: Kyllä.

K: Maksettiinko Sturgisille tuohon aikaan maksuja työstä, jota hän teki CIA:lle?

V: Kyllä.

K: Näittekö koskaan kenenkään maksavan hänelle CIA:lle tehdystä työstä, jonka te ja Sturgis olitte yhdessä suorittaneet?

V: Kyllä.

K: Kenen näitte maksavan Sturgisille?

V: Miehen nimeltä Eduardo.

K: Kuka on Eduardo?

V: Se on hänen salanimensä; oikea nimi on E. Howard Hunt.

K: Näittekö hänet ja tapasitteko hänet marraskuussa ja ennen marraskuuta 1963?

V: Kyllä.

K: Lähdittekö matkalle Sturgisin kanssa Miamista marraskuussa 1963?

(…)

K: Saavuitteko Dallasiin marraskuussa 1963?

V: Kyllä.

K: Asuitteko jossakin Dallasiin saavuttuanne?

V: Motellissa.

K: Tapasitteko motellissa muita kuin ne, joiden kanssa matkustitte Miamista Dallasiin?

V: Kyllä.

K: Kenet tapasitte?

V: E. Howard Huntin.

K: Näittekö tai tapasitteko siellä muita?

V: Jack Rubyn.

K: Kertoisitteko olosuhteista nähdessänne E. Howard Huntin Dallasissa marraskuussa 1963.

V: Siellä oli ennalta järjestetty tapaaminen, jossa E. Howard Hunt luovutti meille rahaa niin kutsutusta operaatiosta, jonka luonnetta en tuntenut.

K: Kerrottiinko teille, mikä teidän roolinne oli oleva?

V: Vain houkutuslintu.

K: Näittekö Huntin todella luovuttavan rahaa jollekin motellihuoneessa?

V: Kyllä.

K: Kenelle näitte hänen antavan rahat?

V: Hän antoi kirjekuoren, jossa oli käteistä, Frank Fiorinille [= Frank Sturgis].

K: Oliko käteinen raha näkyvissä, kun hän antoi kuoren?

V: Kyllä.

K: Oliko teillä mahdollisuus nähdä käteistä rahaa sen jälkeen kun kirjekuori oli annettu Fiorinille?

V: Frank otti rahat ulos ja laski ne ja sanoi, että rahaa oli riittävästi, ja pani rahat takkiinsa.

K: Kauanko Hunt viipyi huoneessa?

V: Noin neljäkymmentäviisi minuuttia.

K: Milloin näitte henkilön, jonka tunnistitte Jack Rubyksi?

V: Kun Eduardo oli lähtenyt, eräs kaveri tuli ovelle ja hän oli Jack Ruby, noin tuntia myöhemmin.

K: Kun sanotte Eduardo, ketä tarkoitatte?

V: E. Howard Huntia.

K: Voitteko kertoa meille, milloin tämä tapaaminen tapahtui suhteessa päivään, jona presidentti Kennedy tapettiin?

V: Tapaaminen tapahtui päivää ennen [Kennedyn salamurhaa].

K: Tarkoittaako tämä, että todistuksenne mukaan tapaaminen, jossa Hunt maksoi rahalla Sturgisille, tapahtui 21.11.1963?

V: Kyllä.

(Oikeusjutun jury oli näin kuullut todistajan todistavan, että jutun kantaja — presidentti Kennedyn murhan aikaan CIA:n palveluksessa ollut E. Howard Hunt — oli ollut Dallasissa 21.11.1963, ja siis päivää ennen murhaa.)

K: Tarkoittaako todistuksenne, että mies, joka tappoi Lee Harvey Oswaldin, on henkilö, joka oli motellihuoneessa Dallasissa presidentin murhaa edeltävänä iltana?

V: Kyllä.

(Kun Lorenzilta kysyttiin, miksi hän ei ollut tullut Warrenin komission eteen, hän todisti, että hänen esimiehensä CIA:ssa olivat neuvoneet häntä olemaan todistamatta.)

K: Todistatteko nyt, että tämänpäiväinen todistuksenne on yhdenmukainen sen kanssa, mitä sanoitte edustajainhuoneen salamurhakomitean edessä?

V: Kyllä, aivan oikein.

(…)

K: Mitä teitte palattuanne New Yorkiin ja saatuanne tietää, että presidentti Kennedy oli juuri murhattu Dallasissa?

V: Kerroin FBI:lle.

K: Kerroitteko heille Eduardosta?

V: Kyllä.

K: Entä aseista?

V: He tiesivät kaikista noista toimista. He eivät halunneet mennä siihen. Ne olivat CIA:n touhuja, eivät FBI:n.

K: Puhuitteko koskaan asiasta Frank Sturgisin kanssa myöhemmin?

V: Kyllä.

K: Kertoiko hän teille, että hän oli sekaantunut presidentin murhaan?

V: Kyllä. – Strurgis oli todennut: ”Me tapoimme presidentin tuona päivänä. Sinä olisit voinut osallistua siihen — sinä tiedät, osallistua historiaan. Sinun olisi pitänyt jäädä. Se oli turvallista. Kaikki oli peitetty etukäteen. Ei pidätyksiä, ei todellista lehdistön tutkintaa. Kaikki oli peitetty, erittäin ammattitaitoista.”

Kirjassaan Marita, joka ilmestyi vuonna 1993, Marita Lorenz on paljastanut koko tarinansa ja uransa CIA:n palveluksessa. Mainittuun kahden auton matkaan Miamista Dallasiin osallistuivat hänen lisäkseen seuraavat seitsemän henkilöä: Frank Sturgis, Pedro Diaz Lanz, Orlando Bosch, Lee Harvey Oswald, Gerry-niminen agentti ja kaksi Novis-nimistä kuubalaisveljestä.[31] [32]

Lorenzin todistajanlausunnot ja kertomukset puhuvat sen käsityksen puolesta, että presidentti Kennedyn murha oli laajan salaisen hankkeen tulosta ja että hankkeeseen osallistui CIA:n palveluksessa olevia henkilöitä ja Castron vastaisia kuubalaispakolaisia.

FBI:n asiamiesten raportti

FBI:n asiamiehet Francis X. O’Neill, Jr. ja James Sibert, jotka olivat läsnä presidentin ruumiinavauksessa Bethesdan laivaston sairaalassa, laativat FBI:n ensimmäisen virallisen ruumiinavausraportin. Raportin mukaan ”tri Humes paikallisti haavan aukon, joka ilmeni luodinreiäksi ja sijaitsi hartioiden alapuolella kaksi tuumaa oikealla keskilinjasta”. ”Tri Humes tutki haavan sormellaan, jolloin päädyttiin siihen, että luodin sisääntulokulma sillä kohtaa oli alaspäin 45–60 astetta.” Luodin kulkema matka oli lyhyt, ”koska haavan aukon loppupään voi tuntea sormella”[33]

FBI:n raportti kumosi Warrenin komission esittämän yhden luodin teorian eli niin kutsutun taikaluotiteorian (jonka mukaan presidentin niskaan osuneeksi väitetty luoti lävisti presidentin ruumiin ja aiheutti Connallyyn useita haavoja) toteamuksella, ettei ruumiista löydetty luodin ulostuloreikää (”inspection revealing there was no point of exit”).[34]

Mainittu FBI:n raportti tukee voimakkaasti sitä käsitystä, että Warrenin komission raportin päätelmät kolmesta ammutusta luodista, ’taikaluodista’ ja yhdestä yksinäisestä ampujasta eivät pidä paikkaansa. FBI:n raportti vahvistaa käsitystä useammasta kuin kolmesta luodista ja useammasta kuin yhdestä ampujasta.

Oliko Oswald yksinäinen murhaaja?

Warrenin komission mukaan Oswald oli JFK:n yksinäinen murhaaja. Kuten on osoitettu, monet silminnäkijöiden kertomukset puhuvat voimakkaasti tätä käsitystä vastaan.

Silminnäkijöiden kertomusten arvioimisen kannalta on muistettava, että Oswald oli melko pitkä, laiha nuorimies, jolla oli harvahko, vaaleanruskea tukka.

Opiskelija Arnold Rowland seisoi vaimonsa kanssa viitisentoista minuuttia ennen autosaattueen saapumista Houston Streetillä vastapäätä Dealey Plazaa. Arnold Rowland katseli kirjavarastorakennusta ja havaitsi kuudennen kerroksen idänpuoleisessa päässä, jossa niin kutsuttu sala-ampujan piilopaikka sijaitsi, tummaihoisen miehen, jonka hän kuvasi ”vanhahkoksi neekeriksi” (”an elderly Negro”)[35] Arnold Rowland näki lisäksi kuudennen kerroksen lännenpuoleisessa päässä eli rakennuksen vastakkaisella puolella ikkunan takana seisovan miehen kivääri käsissään.[36]

Carolyn Walther seisoi Houston Streetin itäreunalla. Hän näki koulukirjavarastorakennuksen yläkerroksissa miehen, jolla oli kivääri. Kiväärin piippu oli epätavallisen lyhyt. Miehellä oli valkoinen paita ja melko vaalea tukka. Walther näki samassa ikkunassa aivan kiväärimiehen vasemmalla puolella toisen miehen seisovan pystyasennossa. Hänellä näytti olevan yllään ruskea puku.[37]

Toney Henderson odotti autokulkuetta Elmin itäreunalla lähellä Houstonin kulmaa. Hän havaitsi koulukirjavaraston yhdessä ylimmistä kerroksista kaksi miestä. Toinen miehistä oli valkopaitainen sekä tummahiuksinen ja tummaihoinen, mahdollisesti meksikolainen tai neekeri (”possibly a Mexican, but could have been a Negro”)[38]

Amos Euins heilutti kättään presidentille ja sattui vilkaisemaan ylöspäin kirjavarastoon. Hän näki kuudennen kerroksen ikkunasta esiintyöntyvän ’putken’. Ammunnan alettua Euins pystyi näkemään kiväärin liipaisimen ja perän. Ampuvalla miehellä oli päässään selvästi näkyvä kalju kohta (”bold spot”).[39]

John Powell näki muutaman toverinsa kanssa piirikunnan vankilan ikkunasta suoraan koulukirjavarastorakennuksen kuudenteen kerrokseen. Katsellessaan pari minuuttia ennen salamurhaa ikkunastaan aivan vastapäiseen ikkunaan he näkivät kaksi kiväärimiestä. Powell muisti, että toinen miehistä oli hyvin tummaihoinen (”very dark”)[40]

Richard Randolph Carr havaitsi valkoisen miehen koulukirjavarastorakennuksen kuudennessa kerroksessa, sala-ampujan sopen viereisessä ikkunassa. Kun laukauksista oli kulunut muutama minuutti Carr näki kadulla saman miehen, joka oli aikaisemmin varaston yläkerroksen ikkunassa. Mies oli vanttera. Hänellä oli sarvisankaiset silmälasit ja kellanruskea urheilutakki (”a heavy-set individual with horn-rimmed glasses and a tan sport jacket”)[41]

Kennedyn murhan silminnäkijä Jean Hill näki ruohikkoisella kumpareella olevan puuaidan takana kivääriä pitelevän miehen. Näkyä on kuvattu hänen yhdessä Bill Sloanin kanssa kirjoittamassaan kirjassa JFK. The Last Dissenting Witness seuraavaan tapaan: ”A muzzle flash, a puff of smoke, and the shadowy figure of a man holding a rifle, barely visible above the wooden fence at the top of the knoll, still in the very act of murdering the president of the United States.”[42]

Hill näki ruskeatakkisen miehen juoksevan kivääriä pitelevää miestä kohti. Hill sai päähänsä yrittää tavoittaa kiväärimiestä. Hän juoksi puuaidan taakse ja havaitsi olevansa pysäköintialueella. Kääntäessään katseensa siihen paikkaan, josta hän uskoi laukausten tulleen, hän näki poliisimiehen, joka piteli kädessään kivääriä. Koska poliisin virkapuku ja virkamerkki merkitsivät Hillille lakia ja järjestystä, hän ei kyennyt ajattelemaan, että kysymyksessä olisi presidentin ampuja.[43]

Jean Hill on vakuuttunut muun muassa seuraavista seikoista: (1) Warrenin komissio oli väärässä väittäessään, että ainoastaan kolme laukausta ammuttiin. (2) Sala-ampujia oli enemmän kuin yksi. (3) Ainakin yksi ampuja oli ruohikkoisella kumpareella olevan aidan takana ja ampui sieltä vähintään yhden laukauksen. (4) Kohtalokasta laukausta Kennedyn päähän ei ammuttu koulukirjavarastosta.[44]

Warrenin komission mukaan Oswald oli dallasilaisen konstaapelin J.D. Tippitin yksinäinen murhaaja. Monet silminnäkijöiden kertomukset puhuvat voimakkaasti tätä käsitystä vastaan.

Tippitin murhan silminnäkijä Helen Markhamin mukaan Tippitin tappaja oli vanttera, ja hänellä oli tuuhea musta tukka.[45] ”Mrs. Markham … described Tippit’s killer as ’a short man, somewhat on the heavy side, with slightly bushy hair’. The description she gave the police was ’about 30, 5’8, black hair, slender’.”[46]

Acquilla Clemons havaitsi ennen ensimmäistä laukausta kaksi miestä seisomassa Tippitin poliisiauton lähellä. Hän näki pistoolia pitelevän toisen miehen huitovan toista pois hölkätessään Jefferson Streetiä kohti. Juokseva mies, joka ampui Tippitiä, oli Clemonsin mukaan ”aika lyhyt ja aika painava” (”kind of short, kind of heavy”).[47] Toinen mies oli pitkä ja laiha. Hänellä oli valkoinen paita ja kellanruskeat housut; sellaisia vaatteita ei kukaan muistanut Oswaldilla tuona päivänä olleen. Clemons kertoi Dallasin poliisikonstaapeleiden kieltäneen häntä puhumasta kenellekään näkemästään, jottei häntä tapettaisi.[48]

Frank Wright näki Tippitin kieriskelevän maassa. Wright havaitsi erään miehen katselevan kaatunutta konstaapelia. Sitten mies kiersi poliisiauton, nousi vanhaan harmaaseen autoon ja ajoi kiireesti pois.[49] Myöhemmin paljastui, että FBI:n johtaja J. Edgar Hoover oli määrännyt, ettei FBI:n Dallasin toimiston johto saisi antaa asiamiestensä kuulustella Clemonsia eikä Wrightiä.[50]

Silminnäkijöiden kertomukset puhuvat sen käsityksen puolesta, ettei Oswald ampunut sen enempää presidentti Kennedyä kuin Tippitiäkään. Oswald lavastettiin murhaajaksi kummassakin tapauksessa. Hän oli ’syntipukki’, jotta laaja salainen operaatio jäisi paljastumatta. Todisteiden salaamiseen osallistui Dallasin poliisilaitoksen, FBI:n, CIA:n, Salaisen palvelun ja armeijan (Pentagon) virkamiehiä ja edustajia.

Muita huomionarvoisia seikkoja

Oswaldille tehtiin pidätyspäivänä nitraattitesti, jonka tulokset osoittivat, ettei hän ollut laukaissut kivääriä lähimmän vuorokauden aikana. Silminnäkijä Abraham Zapruderin ottama kaitafilmi Kennedyn murhasta kätkettiin yli viideksi vuodeksi yleisöltä. Elokuva osoitti Kennedyä ammutun (myös) edestäpäin. Kennedyn ruumiinavausta Bethesdan laivaston sairaalassa johtanut patologi poltti ruumiinavauspöytäkirjan ensimmäisen luonnoksen kotinsa takassa.

Presidentin aivot katosivat ruumiinavauksen jälkeen. Warrenin komissio ei koskaan tutkinut ruumiinavauksesta otettuja valokuvia eikä röntgenkuvia.

Jack Ruby havaittiin noin tuntia ennen JFK:n autosaattueen saapumista ruohikkoisen kumpareen alapuolelle pysähtyneen auton kuljettajan paikalla. Autosta poistui mies, joka näytti kantavan kiväärilaukkua. FBI muutti tapauksen silminnäkijän Julia Ann Mercerin kertomusta.

Monet kymmenet Dealey Plazalla olleet silminnäkijät kuulivat toistuvaa kivääriammuntaa heinikkoiselta kumpareelta JFK:n etupuolelta.

Ammuntaa seuranneessa ajojahdissa Dallasin poliisi otti kiinni kolme miestä ja marssitti heidät pois. Heidän pidätyksestään otettuja lukuisia uutiskuvia ei koskaan julkaistu. Pidätettyjen nimistä, sormenjäljistä tai arkistokuvista ei ole poliisin arkistossa merkintöjä tai luetteloa.

FBI:n New Orleansin toimisto sai viisi päivää ennen Kennedyn murhaa telexvaroituksen, jossa kerrottiin, että JFK yritettäisiin murhata Dallasissa loppuviikolla. FBI:n toimisto ei välittänyt varoitusta edelleen salaiselle palvelulle eikä muille viranomaisille. Telex siirrettiin pian murhan jälkeen pois FBI:n New Orleansin toimiston arkistokaapista. Kiireellisen, 17.11.1963 päivätyn telexin keskeinen sisältö oli seuraava:

”THREAT TO ASSASSINATE PRESIDENT KENNEDY IN DALLAS TEXAS NOVEMBER TWENTYTWO DASH TWENTYTHREE NINETEEN SIXTYTHREE… INFO HAS BEEN RECEIVED BY THE BUREAU… A MILITANT REVOLUTIONARY GROUP MAY ATTEMPT TO ASSASSINATE PRESIDENT KENNEDY ON HIS PROPOSED TRIP TO DALLAS… ALL RECEIVING OFFICE SHOULD IMMEDIATELY CONTACT ALL CIS; PCIS LOGICAL RACIAL AND HATE GROUP INFORMANTS AND DETERMINE IF ANY BASIS FOR THREAT. BUREAU SHOULD BE KEPT ADVISED OF ALL DEVELOPMENTS…”[51]

Presidentti Kennedyltä puuttui normaali suojaus kohtalokkaalla ajelulla Dallasin Dealey Plazalla. Sam Houstonin linnakkeessa oleva 112. sotilastiedusteluryhmä oli koulutettu kysymyksessä olevaan suojelutehtävään. Yksikön komentajan everstiluutnantti Rudolph M. Reichin tarjotessa yksikkönsä palveluksia Kennedyn Texasin-matkan ajaksi salainen palvelu hylkäsi tarjouksen varsin suorasukaisesti (”categorically refused by the Secret Service”)[52] Lyndon B. Johnsonin ystävä, kirjailija Leo Janos tapasi Johnsonin tämän Texasin maatilalla vähän ennen entisen presidentin kuolemaa. Janosin mukaan LBJ oli kertonut, että ”Dallasin salamurha oli ollut salahankkeen tulosta”. Hän oli lisäksi todennut, että hallituksella oli ollut ”käynnissä Murha Oy Karibian alueella”.[53]

Kennedyn murhan pitkäaikainen tutkija Harrison Edward Livingstone on esittänyt laajan teoriansa murhasta vuonna 1995 ilmestyneessä teoksessaan Killing Kennedy and the Hoax of the Century. Livingstone katsoo, että kysymyksessä oli salainen operaatio, poliittinen vallankaappaus, joka antoi kuoliniskun ’maltilliselle liberalismille’. Valtaan nousi varsin pian äärioikeistolainen, fasististyyppinen hallinto, joka nojasi yhteiskunnan oikeistolaisiin ja äärioikeistolaisiin ryhmiin, kuten Dallasin äärioikeistolaiset, radikaalit ryhmät (esimerkiksi Ku Klux Klan, Minutemen ja John Birchers), öljyparonit sekä armeijan, poliisin ja tiedusteluorganisaatioiden oikeistolaiset ja äärioikeistolaiset ainekset.

Hankkeen vahvisti laajamittainen todisteiden hävittäminen ja väärentäminen.

Livingstone on kirjassaan yksityiskohtaisesti selostanut Kennedyn ruumiinavausvalokuvien ja -röntgenkuvien väärentämistä samoin kuin Zapruderin kaitaelokuvan manipulointia. Kaiken tarkoituksena oli pyrkiä osoittamaan, että Oswald oli toiminut yksin. Sen vuoksi totuuden selvittämiseksi on ollut olennaista, että murhalla oli niin monta silminnäkijää, joiden kertomukset on saatu suurelta osalta tallennetuiksi. Elintärkeitä ovat myös Dallasin Parklandin sairaalan lääkärien ja sairaanhoitajien silminnäkijäkertomukset.

Zapruderin elokuvan tärveleminen ei ole täysin onnistunut. Vaikka julkisuudessa esitetty versio on asianomaisten tutkijoiden mielestä viime kädessä ’animaatio’, väärentäjät eivät ole onnistuneet täysin peittämään elokuvan olennaista sisältöä eli sitä tosiseikkaa, ettei Kennedyä ampunut ainoastaan yksi murhaaja. Sala-ampujia oli enemmän kuin yksi.

* * *

Summa summarum:  Monet riippumattomat tutkijat ovat päätyneet perustellusti siihen käsitykseen, että Lee Harvey Oswald oli syytön syntipukki (”patsy”). Heidän mielestään John F. Kennedyn murha on yhä edelleen virallisesti ja oikeudellisesti asiamukaisesti selvittämättä. Piirisyyttäjä ja sittemmin tuomari Jim Garrison, asianajaja, tietokirjailija Mark Lane ja tietokirjailija, internet-radion juontaja Michael Collins Piper lienevät selvittäneet asiaa niin pitkälle kuin se on mahdollista yksittäisten virkamiesten (Garrison) ja yksittäisten kansalaisten (Lane ja Piper) voimin.

Viitteet

1. Ks. Groden — Livingstone, s. 13 ss.

2. Crenshaw, s. 63.

3. Groden — Livingstone, s. 17.

4. Callahan, s. 75.

5. Garrison: JFK, s. 323.

6. Kirja on Book Studion kustantamana ilmestynyt suomeksi vuonna 1992 nimellä JFK — Avoin tapaus.

7. Garrison: JFK, s. 355.

8. Ks. United States District Court, Southern District of Florida, verdict of February 6, 1985, case number 80-1121-Civ-JWK.

9. Ks. New York Post 21.9.1991.

10. Callahan, s. 60.

11. Callahan, s. 48.

12. Callahan, s. 61.

13. Garrison: JFK, s. 31.

14. Garrison: JFK, s. 37.

15. Garrison: JFK, s. 61.

16. Callahan, s. 61.

17. Callahan, s. 61; Garrison: JFK, s. 31.

18. Garrison: JFK, s. 30.

19. Callahan, s. 61.

20. Crenshaw, s. 78.

21. Crenshaw, s. 79.

22. Crenshaw, s. 79.

23. Crenshaw, s. 84.

24. Crenshaw, s. 86.

25. Crenshaw, s. 4.

26. Crenshaw, s. 5.

27. Crenshaw, s. 10 .

28. Crenshaw, s. 11.

29. Ks. Lane, s. 288-289.

30. Kysymykset ja vastaukset ovat englanniksi Mark Lanen kirjassa Plausible Denial, ss. 291–303.

31. Lorenz, ss. 130–133.

32. Gerry lienee sama henkilö kuin Lorenzin eri yhteydessä mainitsema Jerry Patrick Hemming.

33. Callahan, ss. 54–55; Groden — Livingstone, s. 94.

34. Callahan, s. 55.

35. Garrison, s. 106.

36. Garrison, s. 106.

37. Groden — Livinstone, s. 140; Garrison, s. 107.

38. Garrison, s. 107; ks. myös Groden — Livingstone, s. 228.

39. Garrison, s. 108.

40. Garrison, s. 109; ”a Latin”; Groden — Livingstone, s. 228.

41. Garrison, s. 111; ks. myös Groden — Livingstone, s. 139.

42. Sloan (with Jean Hill), s. 23.

43. Sloan (with Jean Hill), ss. 24–26.

44. Sloan (with Jean Hill), ss. 247–248.

45. Garrison, s. 226.

46. Lane, s. 366.

47. Garrison, s. 228.

48. Garrison, s. 229.

49. Garrison, s. 229.

50. Garrison, s. 229.

51. Valokuva kyseisestä telexsanomasta on Grodenin ja Livingstonen kirjassa High Treason.

52. Prouty: Introduction, s. XV.

53. Mafiatermi ’Murha Oy’ viittasi CIA:n palkkalistoilla olleisiin niin kutsuttuihin mekaanikkoihin eli palkkamurhaajiin.

Lähteet

Blum, William: Rogue State. A Guide to the World’s Only Superpower. Common Courage Press. Third printing. Monroe 2000.

Brown, Walt: Treachery in Dallas. Carroll & Graf Publishers, Inc. New York 1995.

Buchanan, Thomas G.: Kuka murhasi Kennedyn? Tammi. Toinen painos. Helsinki 1964.

Crenshaw, Charles A. — Hansen, Jens — Shaw, J. Gary: JFK. Conspiracy of Silence. A Signet Book. New York 1992.

Douglas, Gregory: Regicide: The Official Assassination of John F. Kennedy. Monte Sano Media 2002.

Furiati, Claudia: ZR RIFLE. The plot to kill Kennedy and Castro. Translated by Maxine Shaw. Ocean Press. Second edition. Australia 1994.

Garrison, Jim: On the Trail of the Assassins. Warner Books. New York 1991.

Giancana, Sam — Giancana, Chuck: Double Cross. The Story of the Man Who Controlled America. Warner Books. London 1993.

Groden, Robert J.: The Killing of a President. The Complete Photographic Record of the JFK Assassination, the Conspiracy, and the Cover-up. Viking Studio Books. New York 1993.

Groden, Robert J. — Livingstone, Harrison Edward: High Treason. The Assassination of President Joh F. Kennedy and the New Evidence of Conspiracy. Berkley Books. New York 1990.

Hinckle, Warren — Turner, William W.: Deadly Secrets. The CIA-Mafia War Against Castro and the Assassination of J.F.K. Thunder’s Mouth Press. New York 1993.

Hitchens, Christopher: Henry Kissinger inför rätta. Översättning: Carl-Michael Edenborg. Vertigo Förlag. Gamleby 2003.

Julien, Claude: Imperiumin kasvot. Suomentanut Kalle Salo. Otava. Helsinki 1970.

Kennedy, Rose: On aika muistella. Suomentaneet Arto Häilä, Antti Nuuttila ja Aarne Valpola. WSOY. Porvoo 1974. (Kennedy)

King, Martin Luther: Emme voi odottaa. Suomentanut Antti Vahtera. Weilin & Göös. Helsinki 1965.

Kuosa, Tauno: Epilogi. Teoksessa: Hugh Sidey: John F. Kennedy, presidentti. WSOY. Porvoo 1964, ss. 457–479.

Kuosma, T.: John F. Kennedy : unelma uudesta Camelotista. Nordbooks 2014.

Lane, Mark: Rush to Judgment. Thunder’s Mouth Press. New York 1992.

Lane, Mark: Plausible Denial. Was the CIA Involved in the Assassination of JFK? Plexus. London 1992.

Lebeau, Caroline: Les nouvelles preuves sur l’assassinat de J. F. Kennedy. Le clan Bush est-il coupable?  Éditions du Rocher  2003.

Lindfors, Jorma — Rislakki, Jukka: CIA. Love Kirjat Ky. Helsinki 1978.

Livingstone, Harrison Edward: High Treason 2. Carroll & Graf Publishers, Inc. New York 1992.

Livingstone, Harrison E.: Killing Kennedy And the Hoax of the Century. Carroll & Graf Publishers, Inc. New York 1995.

Lorenz, Marita (with Ted Schwarz): Marita. One Woman’s Extraordinary Tale of Love and Espionage from Castro to Kennedy. Thunder’s Mouth Press. New York 1993.

Manchester, William: Presidentin kuolema. 20.–25. marraskuuta 1963. Suomentaneet Juhani Pietiläinen ja Kari Sajavaara. Tammi. Helsinki 1967.

Marrs, Jim: Crossfire. The Plot That Killed Kennedy. Pocket Books. Glasgow 1993.

Mikkonen, Timo T. A.: Vuosisadan salamurha. Sotilasaikakauslehti 12/2003, ss. 14–21.

Oliver, Beverly (with Coke Buchanan): Nightmare in Dallas. Starburst Publishers. Lancaster 1994.

Piper, Michael Collins: Final Judgment: The Missing Link in the JFK Assassination Conspiracy. 2004.

Prouty, L. Fletcher: JFK. The CIA, Vietnam, and the Plot to Assassinate John F. Kennedy. With an Introduction by Oliver Stone. A Citadel Press Book. New York 1996.

Prouty, Fletcher: Kennedy and the Vietnam Commitment. In: Groden — Livingstone: High Treason, pp. 467–473.

Prouty, L. Fletcher: Introduction. In: Mark Lane: Plausible Denial, pp. Xiii–xvi.

Roberts, Craig — Armstrong, John: JFK; The Dead Witnesses. Consolidated Press International. Tulsa 1995.

Sidey, Hugh: John F. Kennedy, presidentti. Suomentanut ja epilogin kirjoittanut Tauno Kuosa. WSOY. Toinen painos. Porvoo 1964.

Sloan, Bill (with Jean Hill): JFK: The Last Dissenting Witness. Foreword by Oliver Stone. Pelican Publishing Company. Second printing. Gretna 1992.

Sorensen, Theodore C.: Kennedy. Suomennos Juhani Pietiläinen. Tammi. Helsinki 1966.

Sorensen, Theodore C.: The Kennedy Legacy. Special Twenty-fifth Anniversary Edition. Macmillan Publishing Company. New York 1993.

Summers, Anthony: J. Edgar Hoover. FBI:n päällikön salainen elämä. Suomennos Päivi Saarinen. Recallmed Oy. Jyväskylä 1994.

Talbott, Strobe (toim.): Hrushtshev muistelee. Johdanto ja kommentit Edward Crankshaw. Suomentaneet Antti Nuuttila, Tauno Kuosa, Osmo Mäkeläinen, Mikko Kilpi ja Matti Snell. WSOY. Porvoo 1971.

United States District Court, Southern District of Florida, verdict of February 6, 1985, case number 80-1211-Civ-JWK.

Weberman, Alan J. — Canfield, Michael: Coup d’État in America. Quick Trading Company. San Francisco 1992.

Zirbel, Craig I.: The Texas Connection. Warner Books. New York 1992.

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna