Yhdeksänkymmentäluvun lama hoidettiin valtavalla omaisuusmassojen uusjaolla.

Toimivia PK-yrityksiä kaadettiin urakalla ja uhreja tuli enemmän kuin talvisodassa. Satojatuhansia ihmisiä viime lama kosketti, jos ei yrittäjänä, niin ainakin takaajana. Monet menettivät omaisuutensa, kaikkensa ja jopa henkensä. Monet ovat riippuneet elinikäisessä hirressä. Jotkut eivät vapaudu koskaan.

Laman selvittäminen on yhä kesken. Tapahtumaa koskevat asiakirjat on presidentti Tarja Halonen julistanut salaisiksi.

Eilen uutisissa kerrottiin tutkimuksesta, jonka mukaan myös nuoriso on kahtiajakautunut. Yhä useampi elää köyhyydessä eikä kykene siitä koskaan nousemaan. Yhä useampi sairastuu masennukseen.

Viime laman realisoinneissa otettiin pankeille useammankin sukupolven työ. Monelta meni perintönä saatu rintamamiestalo tai asutustila. Pääomat kasaantuivat entistä harvempiin käsiin.

Se sukupolvi, joka silloin yritti työllistää itsensä ja siinä sivussa myös muutaman vieraan on viimeisellä sillalla. Paluuta ei ole.

Heidän lapsensa ovat joutuneet aloittamaan kaiken alusta. Siten köyhyys periytyy jo kolmanteen polveen niin kuin sanassa sanotaan.

Nyt puhutaan syrjäytyneistä nuorista. Minusta tämä syrjäytyminen on eufemismi hirvittävimmästä päästä. Ihan niin kuin joku lapsi tai nuori tuosta vain päättäisi syrjäytyä. Vetäytyä syrjään yhteiskunnasta ja maailmasta, omaan masennukseensa ja kurjuuteensa.

Paljon rehellisempää olisi puhua syrjäytetyistä. Kilpailuyhteiskunta kun perustuu kokonaan sille ajatukselle, että heikot sortuu elon tiellä ja jätkät sen kun porskuttaa.

Ihminen voidaan syrjäyttää niin monella tavalla, mutta tärkein syrjäyttämisen keino on taloudellinen. Kukaan ei voi rahataloudessa elää ilman työtä ja toimeentuloa. Ja vallankin lapsilla ja nuorilla on valtavat paineet tämän kaupallisuuden keskellä: Miksei minulla ole, kun kaikilla muilla on? Lasten ja nuorten käytöstä ja tapoja kauhistellaan ja ihmetellään eikä aina ajatella omaa nenää pidemmälle.

Köyhän lapselle ei välttämättä jää muuta kuin kauhistuneiden aikuisten ahdistunut katse. En tarkoita, että ihminen selvitäkseen tarvitsisi ylenpalttista rikkautta, mutta terveen itsetunnon kehittymiseen tarvitaan turvatut olosuhteet. Terve itsetunto voi pelastaa ihmisen vaikeuksien keskellä.

Kuuluisan psykoanalyytikon Alice Millerin sanoilla: ”Tarkoitan terveellä itsetunnolla ehdotonta varmuutta siitä, että mielletyt tunteet ja toiveet kuuluvat omaan itseen. Tämä varmuus ei ole harkinnan tulos, vaan se on olemassa kuin sydämensyke, johon ei kiinnitetä huomiota, ellei se reistaile.

Tästä omien tunteiden ja toiveiden välittömyydestä ja luonnollisuudesta ihminen ammentaa lujuutensa ja itsekunnioituksensa. Hän voi ”elää läpi” tunteitaan ja olla surullinen, epätoivoinen tai avun tarpeessa tarvitsematta pelätä, että saattaa silloin sisäistetyn äidin tolaltaan. Hän saa hätääntyä, kun häntä uhataan, hän saa suuttua, kun hänen toiveensa eivät täyty. Hän tietää yhtälailla, mitä tahtoo ja mitä ei tahdo, ja pystyy ilmaisemaan tahtonsa välittämättä siitä, pidetäänkö hänestä vai vihataanko häntä sen vuoksi.”

Lasten syrjäyttämisen ketju on siis hyvin syvällä yhteiskunnassa. Toivoa nyt vain sopii, että viime laman ”hoidossa” tehtyjä virheitä ei tällä kertaa toistettaisi. Että tällä kertaa pelastettaisiin pankkien asemesta ihmiset.

 

Tämä runoilija Kaija Olin-Arvolan kirjoitus julkaistiin alun perin 25.11.2010 hänen Uuden Suomen blogissaan.

19 KOMMENTTIA

  1. ’…Ihminen voidaan syrjäyttää niin monella tavalla, mutta tärkein syrjäyttämisen keino on taloudellinen. Kukaan ei voi rahataloudessa elää ilman työtä ja toimeentuloa…’

    Pelkkä rahaan ja kovaan raatamiseen perustuva elämä tuhoaa ihmisen henkisesti ja varmaan yhä useammat nuoretkin tämän alkavat oivaltaa. Kaiken kilpailun ja materianpalvonnan keskellä yhä useampi Joutuu miettimään kannattaako uhrata oma elämä sellaiseen henkiseen syrjäytymiseen jossa materialismin arvot tulevat elämän johtotähdiksi.
    Mutta vaikka tämän oivaltanut yrittääkin irrottautua markkinatalouden oravanpyörästä ja panna elämänsä arvojärjestyksen kokonaan uuteen uskoon niin silti riittävä perustoimeentulo aina tarvitaan. Se on perusedellytys kaikelle muulle kehitykselle kuten kirjoituksessa hyvin tuodaan esiin.
    On enemmän kuin valitettavaa ettei maata johtava eliitti välitä tästä tosiasiasta tippaakaan vaan koko ajan kiristää perustoimeentulon ja muiden elämän kannalta välttämättömien palveluiden ehtoja samalla omia etujaan itsekkäästi paisuttaen.
    Kansastaan vastuullinen johto ei koskaan sallisi sellaista syrjäytymisen ja elämänsä jo nuorena kadottaneiden määrää mihin olemme ajautuneet maassa harjoitetun kahminta- ja riistopolitiikan seurauksena.
    Meidän pitäisi ymmärtää että emme tarvitse tällaisia omaa kansaansa tuhoavia johtohenkilöitä hoitamaan maamme asioita. Me voimme valita heidän tilalleen kansastaan aidosti vastuulliset ja huolta kantavat ihmiset jotka sitoutuvat noudattamaan yhteisen hyvän periaatetta.

    • Maassamme valtaakäyttävä, lampaanvaatteinen susilauma ansaitsisi saman kohtalon kuin 1800-luvun jälkipuoliskolla sekä ihmisiä että kotieläimiä tappaneet sudet. SILLOINEN VIISAS valtiojohtomme hoiti senkin asian tyylikkäästi.

  2. Päärikollisetkin ovat edelleen vapaalla jalalla – monin prenikoin palkittuina, asioista tietämättömien ihmisten kunnioittamina kansalaisina ja jokavuotisina kävijöinä linnan (”itsenäisyys”-juhlaksi lavastetulla) joulukuun 6. päivän vastaanotolla. Pienempiä rikollisia, samoin edelleen vapaalla jalalla, kuten pankin- ja verojohtajia löytynee satamäärin. Se on sitä ”oikeuden” jakamista maassa, jossa ylimpänä ”oikeuden”-käytön valvojana on oikeus-GANGSTERI.

  3. Valitettavasti tässä raha- ja talousjärjestelmässä ihmisten pelastaminen ei käy. Meidän ensimmäinen tehtävämme on pitää pankit pystyssä ja toimintakelpoisena. Tähän tehtävään ovat politikot meidät valjastaneet. Toissijainen tehtävämme on yrittää pysytellä hengissä. Asuntoon, ruokaan tai elämälle välttämättömien tarvikkeiden hankintaan tarvitsemme rahaa, joka tulee sen ainoasta lähteestä, pankista. Raha on tietenkin palautettava sinne korkoineen ja rahaa saamme mm. tekemällä työtä jollekin toiselle joka on rahaa lainannut ja suostuu työstä palkkaa maksamaan. Muitakin keinoja on rahan hankkimiseksi kuin työ, mutta jätetään ne tällä kertaa. Raha on liikepankeista velkana liikkeelle laskettua ja suunta on pankkiin takaisin korkoineen. Tämä talous on velkapyramidi josta pankkiirit saavat asianmukaiset tulospalkkionsa. Tässä lyhyesti ns. reaalitalous. Jätetään pankkiirien virtuaalipelit vielä käsittelemättä, vaikka ne ovat suurin ”finassikriisien” aiheuttaja.

    Kierrossa olevan rahan määrä ratkaisee. Työtä tekemällä ei rahaa luoda, vaikka politikot vielä niin kuvittelevat. Vain raha luo työtä. Kun rahaa juuri nyt ”pumpataan” ulos reaalitaloudesta enemmän kuin sinne tulee, talous hiipuu. Vaatimukset velan vähentämisestä ja ”työllisyyden” lisäämisestä ovat ristiriitaisia. Vain velan kasvu kasvattaa taloutta. Jonkun on siis velkaannuttava. Velkaantumista odotetaan eniten kotitalouksilta. Sen rahan liikahduksesta valtio saisi välistä kymmennyksensä eikä velkaantuisi. Kun kotitaloudet eivät enää pysty velkaantumaan, velkaantuu valtio lakisääteisten menojensa vuoksi. SOS yrittää ratkaista ongelman muuttamalla lakeja menojen pienentämiseksi, omalla erikoisella tavallaan, ja vain sillä.

    Hyötyihminen on siis vain velkaikäinen, joka ottaa velkaa ja maksaa velkansa. Ei väliä tekeekö jotain hyödyllistä vai pelkkää vahinkoa. Velan takaisinmaksu edellyttää tietenkin, että joku toinen on ottanut velkaa ja panee sen kiertämään ja velallinen saa siitä osuutensa tavalla tai toisella. Ei velkaikäiset, kuten nuoret ja vanhat, eivät ole enää hyötyihmisiä. He ovat pelkkä rasite. Jopa säästämisestä on tullut pankeille rasite, rahaa kun voidaan luoda rajattomasti tietokoneen näppäimistöllä. Säästäjiä ei enää tarvita. Hallitus onkin tehnyt parhaansa leikatakseen eihyötyihmisille maksettavia tukia. Jopa koulutus on katsottu kannattamattomaksi. Tyhmempi suuri ja rahaa kuluttava massa on parempi. Velkapyramidi on kuin ketjukirjepeli. Se tarvitsee joka päivä valtavasti uusia osallistujia pysyäkseen edes hetken pystyssä.

  4. ”Lasten syrjäyttämisen ketju on siis hyvin syvällä yhteiskunnassa. Toivoa nyt vain sopii, että viime laman ”hoidossa” tehtyjä virheitä ei tällä kertaa toistettaisi. Että tällä kertaa pelastettaisiin pankkien asemesta ihmiset.”

    Maailmassa vallitsee syyn ja seurauksen laki, kuten lause: ”Että tällä kertaa pelastettaisiin pankkien asemasta ihmiset” vahvistaa. Ihminen ajattelee loogisesti siten, että koska pankit pelastettiin, ihminen rahan puutteessa syrjäytyy. Artikkelissa todetaan myös: ”Toivoa nyt vain sopii, että viime laman ”hoidossa” tehtyjä virheitä ei tällä kertaa toistettaisi.” Kirjoittajan ajatukset ”pankkien pelastamisesta”, ilmassa leijuvasta ”toivosta” ja tehdyistä ”virheistä” edustavat ihmiselle tyypillistä ajopuu ajattelua, jonka vuoksi peli jatkuu. Ihmisten olisi nyt korkea aika herätä ja ymmärtää se, että ”pankkien pelastaminen” ei ollut satunnainen virhe, vaan tietoinen valinta, eli – power game – kansallisvaltioiden velkataakkojen kasvattamiseksi ja sitä kautta ihmisten köyhdyttämiseksi.

    Maailmantalous/pankkijärjestelmä on näennäistä… rahasta ei ole puutettaon, se vain peräkkäin asetettuja nollia, jota luodaan tietokoneen ruudulle ilmasta. Ihmisille syötetään siis täydellistä pajunköyttä huimaa vaihtia kasvavasta valtiovelasta, jota ei ole tarkoituskaan maksaa pois. Toistan: Suomen valtiovelkaa ei ole tarkoitustakaan maksaa pois – pyramidin huippu ei anna kansallisvaltioiden maksaa velkaa pois – päin vastoin – he luovat meille lisää velkaa, kunnes vetävät töpselin irti seinästä.

    Tämä – eli kansallisvaltioiden omaisuuden ryöstö, kotimaisen yritystoiminnan tappaminen ja järjetön pakolaispolitiikka yhdistettynä näennäisesti kasvavaan valtiovelkaan – on juuri se power game, jolla kansallisvaltiot saadaan polvilleen. Se on nähtävissä kaikkialla: pyramidin huippu ajaa tietoista ihmisten vastakkain asettelua/depopulation/NWO-talouspolitiikkaa, jolla valtioiden rajat aiotaan poistaa Uuden Maailmanjärjestyksen tieltä. Kansan vyötä kiristetään jatkuvasti täysin absurdilla ”rahanpuute” huijauksella, jossa ei ole päätä, eikä häntää. Kuinka helvetissä voit pelastaa ”velan antamiseen” erikoistuneen, maailmantaloutta hallitsevan pankkijärjestelmän, jolla on yksinoikeus luoda ilmasta rahaa. Näkemys pankkien pelastamisesta on siten täysin absurdi, mutta hyvin se näyttää uppoavan näihin korkeasti koulutettuihin taloustieteilijöihin.

    Elämme järjettömässä – pyramidin huipulta ohjatussa yhteiskunnassa – jonka toiminnan ymmärtää ainostaan silloin, mikäli vaihtaa ”syyn ja seurauksen” paikkaa. Itse tarkastelen ihmiskunnan toimintaa siten, että seuraus on tietoisen toiminnan lähes ”matemaattinen” tulos, eli syy räätälöidään siten, että tietyllä toiminnalla saadaan haluttu seuraus. Siihen liittyen: pankit ”pelastettiin” nimenomaan sen vuoksi, että kansallisvaltioiden velkataakat kasvaisivat ja ihmiset enenevässä määrin köyhtyisivät.

    • Aivan näin on asioiden laita.
      Muistan kun lapsukaisina piirreltiin paperille setelin kuvia osataksemme sitten viimmeinkin aikuisina niiden täydellisen valmistuksen, se ei lasten mieleen juolahtanut, että vain joidenkin ”piirrtely” paperipaloille antoi niille sen arvon jonka kautta kaikki tässä maailmassa punnitaan ja luokitellaan.
      Lapsen ajatusmaailmahan ei ole kieroutunut, se näkee vaan piirretyssä paperinpalassa sen oikean arvon ja nythän ei enään tarvita edes sitä paperinpalaa kuliksiksi, vaan edes joku on muuttunut todellisimmaksi, eli on ilma on ilmaa.
      .

    • Suomi (me veronmaksajat) on maksellut velan korkoja pari miljardia vuosittain ”kansainvälisille sijoittajille”. Saman verran kuin on puolustusvoimien menot. Jos tuo raha painettaisiin Suomen pankissa ja lainattaisiin valtiolle, olisimme velkaa vain itsellemme ja korkotulot voitaisiin palauttaa valtion käyttöön. Mihin tuotto nyt menee, emme tiedä. Velkaantuisimme vain tuonnilla toisista valtakunnansaleista jos kauppatase olisi negatiivinen. Sen korjaisi kelluva valuutta nostamalla tuontituotteiden hintaa. Eurossa tätä ominaisuutta ei ole, ihmisten pitää joustaa. Sama juttu kuin ”vahvan markan” politikkojen aikaan.

      Tuskin ”sijoittaja” haluaa, että velka maksettaisiin pois. Silloin ”sijoituksensa” ei tuota, eikä rahaa voi syödä. Valtioiden lainat alkavat olla miltei ainoita ”varmoja” sijoituskohteita nykyisin. Jos kaikki maksaisivat velkansa pankkiin, pankilta loppuisivat rahat. Mitä nyt virtuaalirahapelit jäisivät pyörimään, mutta niillä ei ole reaalitaloudessa mitään arvoa. Velkaa myönnettäessä rahaa syntyy, maksettaessa tuhoutuu. Jos sinulla on satanen taskussasi, se on jonkun toisen velkaa. Tällainen on tämä rahajärjestelmä. Saatiin melkein koko eurooppa mukaan. Muutamat viisaammat jäivät pois. Pitivät oman keskuspankin ja valuutan.

      Kun monopoli rahan painamiseen on kerran annettu yksityisille liikepankeille, siitä on vaikea päästä pois. Politikkojen kantti ei kestä. Rankaisevat vain kansaa kun käsketään. Muutama johtava politikko on ehdotelllut palaamista valtion painamaan valuuttaan jo 1800 luvulta alkaen, mutta se on ollut hengelle hubaa hommaa. Pankkitoiminnan ja reaalitalouden väliin on ilmestynyt vielä pienempiäkin ”varjopankkiireja”, pikavippaajia, parasiitteja, jotka käyttävät ihmisille aiheutettua hätää härskisti hyväkseen. Viidentuhannen prosentin vuosikorko ei ole vielä käynnistänyt koronkiskonnan tutkintaa. Että sellainen valtiovalta meillä. Itse en enää SOS naamoja katsele en kuuntele. Vaikuttavat jo kiilusimäisiltä uskovaisilta, jotka minun mittapuulla ovat suurimpia huijareita.

      • ”Suomi (me veronmaksajat) on maksellut velan korkoja pari miljardia vuosittain ”kansainvälisille sijoittajille”. ”

        Nyt on vuosia eletty poikkeuksellisen matalien korkojen aikaa. Entäpä kun nykyinen n. 2% korko tuplaantuu tai kolminkertaistuu? Silloin maksetaan ulkomaille jo neljää tai kuutta miljardia euroa vuodessa pelkkää korkoa ja silloinkaa ei vielä voida puhua erityisen koreista koroista.
        Mistä ne rahat otetaan? Rupeavatko vallanpitäjämme nyt leipäjonoissa seisovia kantasuomalaisia sitten tappamaan nälkään (varsinkin kun samanaikaisesti otetaan avosylin vastaan kymmentuhat-päisin joukoin vuosittain LISÄÄ muslimi-partalapsia, joille pitää tarjota maailman korkeimpiin kuuluvaa sosiaaliturva-elatusta)?
        Valtamedia eli valemedia VALEHTELEE VAIKENEMALLA ensinnäkin tämän korkoasian so. että meidän ei tarvitsisi maksaa ulkomaille valtion velasta korkoa, jos rahanluontioikeus palautettaisiin Suomen pankille yksityispankeilta.
        Eräs toinen asia mistä rikollisia vallanpitäjiä palveleva valemedia tällä hetkellä taktisesti valehtelee vaikenemalla, on jatkuva maahantunkeutuja-virta, joskaan TOISTAISEKSI tällä hetkellä ei niin suurena kuin viime syksynä.

      • ”Suomi (me veronmaksajat) on maksellut velan korkoja pari miljardia vuosittain ”kansainvälisille sijoittajille”. ”

        Nyt on vuosia eletty poikkeuksellisen matalien korkojen aikaa. Entäpä kun nykyinen n. 2% korko tuplaantuu tai kolminkertaistuu? Silloin maksetaan ulkomaille jo neljää tai kuutta miljardia euroa vuodessa pelkkää korkoa ja silloinkaa ei vielä voida puhua erityisen koreista koroista.
        Mistä ne rahat otetaan? Rupeavatko vallanpitäjämme nyt leipäjonoissa seisovia kantasuomalaisia sitten tappamaan nälkään (varsinkin kun samanaikaisesti otetaan avosylin vastaan kymmentuhat-päisin joukoin vuosittain LISÄÄ muslimi-partalapsia, joille pitää tarjota maailman korkeimpiin kuuluvaa sosiaaliturva-elatusta)?
        Valtamedia eli valemedia VALEHTELEE VAIKENEMALLA ensinnäkin tämän korkoasian so. että meidän ei tarvitsisi maksaa ulkomaille valtion velasta korkoa, jos rahanluontioikeus palautettaisiin Suomen pankille yksityispankeilta.
        Eräs toinen asia mistä rikollisia vallanpitäjiä palveleva valemedia tällä hetkellä taktisesti valehtelee vaikenemalla, on jatkuva maahantunkeutuja-virta, joskaan TOISTAISEKSI tällä hetkellä ei niin suurena kuin viime syksynä.

  5. Huomaa kyllä, että juttu on kuusi vuotta vanha, sillä kirjoittaja selvästikin olettaa, että päättäjillä olisi ’tällä kertaa’ kykyä tai halukkuutta korjata uusliberalistisen, pankkivetoisen järjestelmän kurjistaman kansanosan asemaa. Itsekin vuonna 2010 olisin sellaista saattanut uskoa. Nyttemmin, erityisesti SOS-hallituksen aikana, on käynyt selväksi, että sekä kyky että halu tuloerojen kaventamiseen on mennyt. Ketään ei ole valtioaluksen ohjaamossa ja jos onkin, niin se vain ryöstää sieltä kaikkea arvokasta tavaraa. Myös EU:n muuttuminen osaksi globalistista tyrannijärjestelmää on kiihtynyt ja ennen vain salaliittohörhöjen harrastamat teoriat NWO:sta ovat saaneet uutta uskottavuutta. Sellainen ajatus, että kansalaisten kurjistaminen on jokseenkin tahallista, alkaa pikku hiljaa saada tilaa aikaisemmin niin hyväuskoisten kansalaisten tajunnassa. Näistä ajatuksista joutuu vetämään johtopäätöksen, ettei tilanteesta ole muuta ulospääsyä kuin radikaali kumous yhteiskuntaa pyörittävien valtajärjestelmien suhteen. Muuten on huomattavan kansanosan menehtyminen nälkään, tauteihin tai pakkaseen edessä.

    • Näin se on … kansalaisten kurjistaminen on suunniteltua ja harkittua toimintaa, ei suinkaan vain pelkkää välinpitämättömyyttä. Tilanteesta ulospääsyn suhteen olen samaa mieltä.

  6. ”Näistä ajatuksista joutuu vetämään johtopäätöksen, ettei tilanteesta ole muuta ulospääsyä kuin radikaali kumous yhteiskuntaa pyörittävien valtajärjestelmien suhteen.”

    Tätä samaa ajatusta tukee seuraava Markku Juutisenkin artikkeli Magneettimediassa:

    ”Kansaa riistetään ja Guggenheimille tarjotaan
    Eduskunta on päättänyt viedä lapsiperheiltä ja eläkeläisiltä tuhkatkin pesästä. Vastaavasti Guggenheim-museo hanke (G-hanke) on taas nostamassa rumaa päätään.

    Eduskunta päätti hiljattain kurjistaa taloudellisesti esimerkiksi eläkeläisten ja lapsiperheiden asemaa: poistojen kohteena ovat eläkeläisten etuudet ja lapsilisät. Ylikansallista rahan imperiumia ensisijaisesti palveleva hallitus tyrmäsi kaikki opposition hylkäysehdotukset.

    Ei tarvitse ihmetellä miksi Suomen kantaväestöä riistetään? Raha ja omavaraisuus eivät riitä, koska Suomen kansallisvarallisuutta kipataan kiihtyvällä vauhdilla ulkomaiseen omistukseen. Lisäksi Suomen poliittinen mafia toimii ensisijaisesti globaalin pankkiirieliitin edunvalvojana. Kansainväliset rahoituslaitokset lainaavat rahaa maailman valtioille ottaen korkoa ja vielä koron korkoa. Kansainvälinen pankkitoiminta on ihmiskunnan talouden syöpäkasvain.1 Uutta rahaa ilmestyy kiertoon, kun asiakkaat velkaantuvat yksityisille pankeille. Velkaa ei pystytä koskaan maksamaan kokonaan takaisin. Koron takia velan osuus on aina suurempi kuin raha, jolla velkaa lyhennetään. Velkakierteestä hyötyvät globaalit yksityiset pankit, jotka rohmuavat korkorahat sekä lainapääoman ilmaisena rahana. Esimerkiksi korkorahaa ei siis ole luotu missään, vaan se saadaan muiden muassa velallisen tekemän työmäärän palkasta.

    Suomen kansallisvarallisuuden lahjoittamisesta ulkomaiseen omistukseen mainittakoon muutamia esimerkkejä: Aikaisemmin tänä vuonna hallitus päätti Metsähallituksen yhtiöittämisestä: kysymyksessä on erittäin suuri uhka kokonaisuudessaan Suomen luonnolle.

    Lisäksi Suomen valtio myi vuonna 2007 noin 30 prosentin osuutensa entisestä Kemira Growhow’sta nojalaiselle Yaralle 200 miljoonalla eurolla. Koko yhtiön hinnaksi norjalaisille tuli 670 miljoonaa euroa. Itse yhtiö myytiin huomattavalla alihinnalla ja Soklin kaivosvarat luovutettiin käytännössä ilmaiseksi. Yhtiö ilmoitti aikovansa jalostaa Savukosken Soklin malmin Venäjän Kovdorissa.2

    Kaupan jälkeen Yaralla oli Suomessa lähes 100 prosenttiin markkinaosuus lannoitteiden kaupassa ja sen sanottiin nostaneen hintoja 28 prosenttia, joidenkin tietojen mukaa jopa 47 prosenttia. Tällä oli välitön vaikutus maatalouden kustannuksien kohoamiseen ja välillisesti elintarvikkeiden hintojen nousemiseen, mutta kansakunta ei tästä ole saavuttanut mitään hyötyä…”,

    Koko artikkeli: http://magneettimedia.com/kansaa-riistetaan-ja-guggenheimille-tarjotaan/

  7. Meilläkin vallankahvassa olevista löytyy niitä jotka ’sopivaa korvausta’ tai luvattuja henkilökohtaisia etuja vastaan ovat valmiita lyömään propagandarumpua ja tarvittaessa äänestämään esim. TTIP-hankkeen puolesta, joka toteutuessaan voisi olla hyvin tuhoisa pienen maamme PK- ja vähän suuremmillekin yrityksille:

    ””Vapaakauppasopimuksilla” suojellaan suuria monopoleja!
    Pankkikriittinen Naked Capitalism julkaisi hiljattain artikkelin otsikolla ”TPP on monopolien suojeluhanke ja ’vapaakaupan’ täydellinen vastakohta”. Tyynenmeren TPP-sopimus tulee nyt mahdollisesti kaatumaan, mutta sen eurooppalainen sisarsopimus TTIP ei ole kuollut. Siksi on tärkeä muistuttaa, etteivät sopimukset liity nimestään huolimatta ”vapaaseen kauppaan”…”

    Koko artikkeli: http://magneettimedia.com/vapaakauppasopimuksilla-suojellaan-suuria-monopoleja/

    Toisin sanoen TTIP merkitsisi suomalaisille riistoa riiston päälle.

  8. Sain aamusella heti tietoa miten sote-uudistus etenee, erityisesti ”valinnanvapaus”. Kävin verikokeessa Yliopistollisen keskussairaalan labrassa. Palvelu hyvää, nopeaa, ammattitaitoista ja ystävällistä. Kertoivat, että heidän palvelujaan käyttivät monet yksityisen lääkärin potilaatkin, mutta nyt heitä on kielletty menemästä julkisen puolen labraan.

    Hallitus on siis korjaamassa jotain sellaista mikä ei ole rikki. Taustalla on vain terveydenhoidon siirtäminen yksityisen puolen rahastettavaksi.

    • ”Taustalla on vain terveydenhoidon siirtäminen yksityisen puolen rahastettavaksi.”
      Jotta voitot voidaan kotouttaa veroparatiisiin!

      • Sote-”uudistus” on kahdenkymmenenmiljardin euron puhallus. Ei ihme, että politikkoja palkataan bulvaaneiksi hyvillä liksoilla. Hoidot tuskin tästä paranevat, ei ole mitään ”takuutuksia”. Asiaahan vasta mietitään ja ”yksityiset” ovat panneet jo toimeksi. Taitaa käydä juuri päinvastoin. Kun tuo kaksikymmentämiljardia puhalletaan muutaman veroparasiittitoimijan kesken, ei siitä enää ihmisten hoitoihin riitä rahaa. Ehkä muutamalle ”kasvukeskuksissa” asuvalle, jos on varaa maksaa kohonneet hoitomaksujen omavastuut.

  9. Pankkitukeen laitettiin 90-luvulla määrätään määrä veronmaksajien rahoja. Sillä samalla rahalla olisi pystytty pelastamaan yritykset, jotka työllistivät suomalaiset. Mutta niin ei tehty. Pankeilla oli piikki auki. Osa veloista oli jo maksettu. Silti kaikki realisoituu. Velat myytiin ulkomaille ja osaa peritään yhä. Tämä on katkera tarina. Siinä meni monen sukupolven työ. Ja nyt yritetään kupata se Vähä, mikä vielä on suurpääomalle velkaannuttamalla jo lapsetkin. Ja sitten vielä ihmetellään, miksi ihmiset ovat haluttomia yrittämään. Milläyrität, kun ei ole edes luottotietoja. Ei pääomaa. Ei perintöjä tulossa. Ei tähän mikään muu enää sitäkään kuin vallankumous ja omaisuuksien uusjako.

  10. Nyt on saatu uusi menoerä kansoille – sellainen josta kansat eivät saa mitään. Nimittäin EU-komission päättämän ja määräämän sadan miljardin satsaus verovaroja ”hurjaan ilmastonmuutosremonttiin”. EU-komissio on hurmostilassa kun näkee miten kansat alistuvat päivänvalossa tapahtuvalle ryöstölle, eivätkä välitä tieteestä joka todistaa että mitään alarmismia vaativaa ihmisten vaikutusta maapallon lämpenemiseen ei ole olemassa.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here