Valeuutiset ovat isomman maailman länsimedian uusin kuuma aihe. Lähes jokaisessa lehdessä keskustelutetaan pääkirjoituksissa, kolumneissa ja artikkeleissa valeuutisista. Suosituimman työhypoteesin mukaan Venäjä luo ja levittää valeuutisia luodakseen sekasortoa länsimaisiin demokratioihin.

Länsimedian kirjoittelun pohjalta saa sen käsityksen, että 1) Venäjä on keksinyt propagandan ja että 2) kukaan muu koko maailmassa ei turvaudu moiseen, eikä ole koskaan turvautunut, ja että 3) länsimaailma ei olisi sekasorrossa ilman Venäjän vaikutusta.

Tämän ”vahvistaa” mm. ProporNot-organisaatio, joka aloitti twitter-toimintansa elokuussa 2016. Länsimedian tietopuolinen anti lukijoilleen ProporNot-ryhmästä on, että siihen kuuluu asiantuntijoita (joiden nimiä ei kerrota), jotka käyttävät menetelmiä (joista ei kerrota). Ryhmän asiantuntijuuden laatu, aitous ja menetelmien luotettavuus jäävät siten uskon varaan. ProporNot-ryhmän twiittien perusteella alkaa ajatella, että kyseinen ryhmä on joukko mielensäpahoittajia, jotka huutelevat anonyymiuden takaa.

Toinen paljon siteerattu asiantuntijatiimi on sotahaukkojen ajatushautomon, Foreign Policy Research -instituutin tutkijat, jotka julkaisivat War on the Rocks -sivustolla ällistyttävän pläjäyksen, jossa ”todisteltiin” venäläisten pyrkivän järkyttämään amerikkalaisten luottamusta amerikkalaiseen järjestelmään. Tutkijat eivät ota esiin sitä mahdollisuutta, että amerikkalaisten luottamus järjestelmään olisi järkkynyt ihan puhtaasti kotoisin keinoin, amerikkalaisten poliitikkojen toimesta. Venäjän syyttäminen esimerkiksi Yhdysvaltain presidentinvaalin tuloksesta antaa vääristyneen kuvan Venäjän vaikutusvallasta. Omien hallitusten epäonnistumiset näkyvät ihan ilman Venäjääkin, joka päivä, ihmisten elämässä.
Entäpä sitten Venäjän yksipuolinen propaganda? Onko todellakin niin, että vain Venäjä harrastaa propagandaa siinä kuin muut vain tiedottavat; että länsimaissa ei ole missään mitään ylätasolta alatasolle kohdistettua yksipuolista viestintää, jonka tarkoitus on antaa vain tietynlainen käsitys?

EU:n strateginen viestintä kolmansien osapuolten levittämän EU:n vastaisen propagandan torjumiseksimietintö on opettavainen esimerkki yksipuolisesta propagandasta, jonka tarvetta perustellaan muiden tahojen – lähinnä Venäjän – tuottaman propagandan vaikutuksen torjumisella. Mietintö kieltää mm. EU:n ja Naton arvostelemisen. Se on hyvä esimerkki myös siitä, miten toiveajattelu ja pelot muuttuvat EU-narratiivissa faktaksi. Kannattaa lukea ja oppia!

Pata kattilaa soimaa, kaksoisstandardit kalisevat

1970-luvulla Yhdysvaltain senaatin komitea, jota johti Frank Church, perehtyi Yhdysvaltain armeijan ja tiedustelupalvelujen perustuslain ja Yhdysvaltain virallisen ulkopolitiikan vastaiseen toimintaan. Komitean löydösten perusteella tiedustelupalvelut kuten CIA, kansallisen turvallisuuden virasto NSA, keskusrikospoliisi FBI, puolustusministeriön (DOD) alaiset yksiköt, kansallisen turvallisuuden neuvosto NIC sekä ulkoministeriön alaiset tiedusteluyksiköt olivat palkanneet pilkkahinnalla journalisteja syöttämään tarkoitushakuisia ja osin täysin keksittyjä uutisia pahaa aavistamattomille lukijoille. Moni niistä länsimedioista, jotka tänään huutavat valeuutispelkoa, oli 70-luvulla itse levittämässä valeuutisia. Länsiagentteja myös lähetettiin vieraisiin maihin journalistin kaapuun piiloutuneena.

Ei silti tarvitse mennä 70-luvulle asti löytääkseen länsimaisen totuusmedian levittämiä valeuutisia. Ajallisesti lähempääkin löytyy runsaasti materiaalia: Afganistanin, Irakin, Libyan ja Syyrian sotia edeltänyt uutisointi samoin kuin itse sodista uutisointi. Ukrainan tilanteen uutisointi on toistanut mallia.

Tai mennään vuoteen 2013, jolloin Obaman (dem) hallitus kumosi anti-propaganda-lain, joka kielsi kohdistamasta propagandaa amerikkalaisiin. Siihen asti – ainakin teoriassa – Yhdysvaltain hallitukset olivat rahoittaneet vain muiden maiden asukkaisiin kohdistettuja radio- ja tv-kanavia sekä ohjelmia. Sataan maahan 61:llä kielellä kohdistettu propagandavyöry ei ole pieni sijoitus.

Ison-Britannian vakoiluvirastojen keskus GCHQ käyttää nettiaikaan sopivia työkaluja, joilla manipuloidaan online-mielipidekyselyjä sekä syötetään väärää tietoa nettiin, mutta myös valeuhrien blogipostauksia, paljastui Edward Snowdenin toimittamista asiakirjoista.
Euroopan unionilla on heinäkuusta 2015 ollut toiminnassa ryhmä, jonka tehtävä on kumota Venäjältä tulevaa – tai sellaiseksi luultua – propagandaa. Käytännössä siis vastakkaisia, EU:n narratiivista eroavia näkökulmia. Ryhmän määrärahoja lisättiin hiljattain. Ja jos se ei riitä, ainahan on sensuuri ja massavalvonta.

Sotaa itsenäistä ajattelua vastaan

Pohjimmiltaan valeuutiskohutuksessa näyttää olevan kysymys kamppailusta mielipiteiden hallinnasta. Internetin ja someilun myötä mielipiteiden hallinta ja yhdenmukaistaminen on muuttunut hankalammaksi. Enää media ei pysty toimimaan mielipiteiden portinvartijana samaan tapaan kuin tähän asti.

Eriävän mielipiteen ilmaisemisesta ja/tai totuuden kertomisesta on tullut vihamielinen, terrorismiin rinnastettava teko. Länsimaista kerrontaa siitä, miten asiat ovat, ei saa haastaa. Toisin ajattelevat leimataan vihapuhujiksi, propagandisteiksi, putinisteiksi, vaikuttaja-agenteiksi ja ”hyödyllisiksi idiooteiksi”. Nykyinen moniääniseksi, monikulttuuriseksi kuvattu mielipide-ilmasto ei suvaitse eriäviä mielipiteitä. Vuoropuhelulle ei jätetä tilaa, koska vuoropuhelu saattaisi paljastaa todellisuudesta kerrotut valheet.

Esimerkiksi valeuutiskanavaksi nimetyssä venäläisessä RT:ssa äänessä ovat pääasiassa amerikkalaiset toisinajattelijat, jotka kritisoivat Yhdysvaltain ulko-, sisä- ja talouspolitiikkaa monen muun puheenaiheen ohella. Nimeämällä RT:llä puhuvat amerikkalaiset toisinajattelijat vieraan vallan vaikuttaja-agenteiksi pyritään estämään sen kuuleminen, mitä he tosiasiassa sanovat. Leimaamalla aiheellinenkin kritiikki vihapuheeksi ja/tai propagandaksi estetään tehokkaasti keskustelua nimetyistä ongelmakohdista ja pönkitetään vallitsevaa valtarakennetta.

Jos joku kertoo todennettuihin faktoihin nojaten esimerkiksi länsimaiden rahoittavan terroristijärjestöjä, ja kertoja leimataan valeuutisten levittäjäksi, itse asiasta – terroristien rahoittamisesta ja sen seurauksista – ei tarvitse keskustella eikä ketään saada vastuuseen; propaganda- ja vihapuhe-vastasyytöksillä hankitaan itselle syytesuoja.

Joka hallitsee mielipiteitä, hallitsee väkijoukkoja – ja siihenhän uhkakuvien luomisella pyritään. Pelkäävä, uhatuksi olonsa tunteva tai vihainen ihminen ei kykene ajattelemaan selkeästi. Eikä ryhmässä huutava kuule Totuuden ja Terveen Järjen kuiskauksia. Siinä ohessa saa myytyä kaikenlaista ”turvallisuutta lisäävää”.

Aitoon demokratiaan kuuluu vuoropuhelu, myös toisin ajattelevien kanssa. Aito demokratia ei koskaan voi olla täysin valmis tuote, jossa ei ole mitään parannettavaa. Aito demokratia on elävä prosessi.

Tässä ei voi myöskään välttää mielleyhtymää mainontaan. Mainonnan teho perustuu toistoon. Eikä voi olla ajattelematta, että massaseurantaa on aina käytetty vastarinnan murskaamiseen.

Lähteet

Senate Select Committee to Study Governmental Operations with Respect to Intelligence Activities (1976): Final Report of the Select Committee to Study Governmental Operations with Respect to Intelligence Activities https://archive.org/stream/finalreportofsel01unit#page/n3/mode/2up

Fisk, Robert | The Independent (6.12.1993): Anti-Soviet warrior puts his army on the road to peace: The Saudi businessman who recruited mujahedin now uses them for large-scale building projects in Sudan. Robert Fisk met him in Almatig
http://www.independent.co.uk/news/world/anti-soviet-warrior-puts-his-army-on-the-road-to-peace-the-saudi-businessman-who-recruited-mujahedin-1465715.html

Hudson, John | Foreign Policy Journal (14.7.2013): U.S. repeals Propaganda Ban, spreads government-made news to Americans http://foreignpolicy.com/2013/07/14/u-s-repeals-propaganda-ban-spreads-government-made-news-to-americans/

Greenwald, Glenn | The Intercept (14.7.2014): Hacking Online Polls and Other Ways British Spies Seek to Control The Internet https://theintercept.com/2014/07/14/manipulating-online-polls-ways-british-spies-seek-control-internet/

Stupp, Catherine | EurActiv (24.11.2016): Parliament votes to expand EU units that debunk online propaganda http://www.euractiv.com/section/digital/news/parliament-votes-to-expand-eu-units-that-debunk-online-propaganda/?nl_ref=25504627

Europarliament, Directorate-General for External Policies, Policy Department (marraskuu 2016): EU strategic communications with a view to counteracting propaganda http://www.europarl.europa.eu/RegData/etudes/IDAN/2016/578008/EXPO_IDA(2016)578008_EN.pdf

Europarlamentti (14.10.2016): EU:n strategisesta viestinnästä kolmansien osapuolten levittämän EU:n vastaisen propagandan torjumiseksi http://www.europarl.europa.eu/sides/getDoc.do?pubRef=-//EP//TEXT+REPORT+A8-2016-0290+0+DOC+XML+V0//FI

Timberg, Craig | Washington Post (24.11.2016): Russian Propaganda effort helped spread ´fake news´ during election, experts say https://www.washingtonpost.com/business/economy/russian-propaganda-effort-helped-spread-fake-news-during-election-experts-say/2016/11/24/793903b6-8a40-4ca9-b712-716af66098fe_story.html

Cockburn, Andrew | Harper´s (joulukuu 2016): The New Red Scare – Reviving the Art of Threat Inflation http://harpers.org/archive/2016/12/the-new-red-scare/

Deutsche Welle (marraskuu 2016): Germany planning to ’massively’ limit privacy rights http://www.dw.com/en/germany-planning-to-massively-limit-privacy-rights/a-36529692

Lawless, Jill |APNews (26.11.2016): Sweeping UK spy bill dubbed ’snoopers’ charter’ becomes law https://apnews.com/ceeacb894b8f43fb9fdc88f0e58f1606

Weisburd, A., Watts. C., Berger, J.M. |War on The Rocks ( Trolling for Trump: How Russia Is Trying to Destroy Our Democracy http://warontherocks.com/2016/11/trolling-for-trump-how-russia-is-trying-to-destroy-our-democracy/

ProporNot.org https://twitter.com/propornot

Riekkola, Linda | Oulu yliopisto (2016): Logopenisen afasian kielelliset ongelmat ja neuraalinen tausta (s. 12–13) http://jultika.oulu.fi/files/nbnfioulu-201606162522.pdf

Royce Lee, Konstantinos Arfanakis, Arnold M Evia, Jennifer Fanning, Sarah Keedy and Emil F

Coccaro | Nature, Neuropsychopharmacology (20.5.2016): White Matter Integrity Reductions in Intermittent Explosive Disorder http://www.nature.com/npp/journal/v41/n11/full/npp201674a.html

Söyring, Riikka | Vastavalkea (27.4.2015): Ukrainassa teloitetaan oppositiota

Kyrönlahti, Ville | Vastavalkea (6.6.2016): Kansallisen muistin instituutti valkopesee Ukrainan synkkää menneisyyttä

Kyrönlahti, Ville | Vastavalkea (27.7.2016): Ukrainassa toimittajia rinnastetaan terroristeihin ja vakoojiin

Söyring, Riikka | Vastavalkea (3.3.2016) Ukrainan hallitus kielsi hallituksen julkisen arvostelemisen

Söyring, Riikka | Vastavalkea (24.2.2016): Valehtelun strategia: Hollanti, EU, Ukraina

70 KOMMENTTIA

  1. Voisiko valeuutisoimiseksi kutsua sitäkin, että valtamediat ja maksuja julkaisuistaan saavat trollit eri foorumeilla julkaisevat Wikileaksin yms. tarjonnasta vain pikkujuttuja. Kommentoiden jne. niitä ehkä ok tyyliin. Mutta jättävät poliittisesti tärkeimmät vuodot ja yksityiskohdat kertomatta.
    Esim. valtapoliitikoiden, kuten Hillaryn, valheet, rikokset ja yhteydet rikoksiin.
    Wikileaksistä yms. Suomenkin valtamediassa julkaistaan vain clintonilaisille yms. harmittomia pikkujuttuja.
    Mutta esim. seuraavan sisältöjä ei löydy koskaan Suomen valtamediasta: http://www.mostdamagingwikileaks.com/

    • ”Voisiko valeuutisoimiseksi kutsua sitäkin, että valtamediat ja maksuja julkaisuistaan saavat trollit eri foorumeilla julkaisevat Wikileaksin yms. tarjonnasta vain pikkujuttuja.”

      Median käyttämiä keinoja ovat:

      1. VAIKENEMINEN eli yksinkertaisesti ei kerrota, ei edes vihjata asiaan josta ihmisten tulisi saada tietää ja joka vaikuttaa kaikin tavoin heidän arkielämäänsä.

      2. SÄVYTTÄMINEN: tapa, jolla toimittaja kirjoittaa; myötätuntoa herättävä tai ilkkuva tai asiallinen tai syyllistä etsimään saava tai sekoittava/ tosiasioita sekaannuttava jne ja jolla vaikutetaan lukijan asenteisiin. Sävyttämistä versioidaan esim. vaalien yhteydessä (henkilömaalaus).

      3. ASETTELU, ASEMOINTI: jutun sijoittaminen lehdessä tärkeälle tai ei-tärkeälle paikalle.

      4. MANIPULOINTI KUVITUKSEN AVULLA eli esim. kerrotaan ihmisryhmästä joista jotakuta halutaan ”nostaa”. Tällöin ”nostikas” sijoitetaan sivun asemoinnissa parhaalle paikalle, mieluiten hieman isompana (kuten esim. bysanttilaisessa kirkkotaiteessa) kuin muut tai niin että nostikkaan kuva on otettu lähempää kuin muiden kuvat. Lähikuvalla luodaan vaikutelma lähestyttävyydestä, intiimiydestä. Tuodaan nostikas ns. katsojan lähelle. — Samoin kuvan valinnalla voidaan vaikuttaa; onko ilme ystävällinen vai luotaantyöntävä, tekeekö se kohteen naurettavaksi vai lisääkö uskottavuutta. Myös ”laskeminen” toimitetaan tällä metodilla, kun jotakuta halutaan mustamaalata syystä tai toisesta.

      5. PIILOTTAMINEN. Piilottamisella tarkoitan, että asiasta kyllä uutisoidaan (tällöin voidaan myöhemmin vedota siihen että kyllähän siitä kerrottiin, vrt. Lissabonin sopimus) mutta se piilotetaan lehteen. Artikkeli on pieni, huomaamattomassa paikassa ja mahdollisesti – jopa todennäköisesti – myös tylsästi ja/tai harhaanjohtavasti otsikoitu. Muu lehti täytetään ministerien seksiskandaaleilla ja jossain tv-ohjelmassa vilahtaneesta tissistä ja tussusta uutisoimalla. Mitä isommat turhake-otsikot, sen todennäköisemmin kulissien takana tapahtuu jotain josta pitäisis kertoa.

      5. HARHAUTTAMINEN: jutussa ohjataan puhe aidanrakentamisesta seiväsmateriaaliin (vrt. Vanhasen lautakasa-jupakka) eli varsinaisesta rikoksesta/rikoksen epäilystä ja epäillystä/epäillyistä kertomisen sijaan huomio pyritään kiinnittämään sivuseikkoihin. Moniko tiesi, että PM Matti Vanhasen toimia tutkittiin Oikeuskanslerin virastossa muistakin ministerin viran hoitamiseen liittyvien seikkojen laillisuusnäkökohtien rikkomisesta kuin Nuorisosäätiön asioista ja lautakasoista?

      Harhautettaessa kerrotaan osatotuus, ei koko asiaa. Missään tapauksessa sitä ei kerrota objektiivisesti.

      6. KOHUTTAMINEN. Kohuttamisella pyritään hoitamaan kaikki yllä luetellut 5 kohtaa yhdellä kertaa.

      ja sitten jää keinoksi vielä erilaisten tilastojen julkaiseminen. Tilastoja julkaisemalla pyritään usein antamaan haluntunlainen kuva yleisestä mielipiteestä. Tilaston saa näyttämään kysymyksenasettelulla mitä tahansa.

      On keinoja toki muitakin, mutta yllä luetellut ovat päivittäiskäytössä.

      • ProporNot -ryhmästä sanoisin vielä omana arvauksenani, että en yllättyisi mikäli ko. ryhmän Suomi-yhteyksiksi aikanaan paljastuisi joku tai jotkut seuraavista henkilöistä: Jessikka Aro, Saara Jantunen, Laura Halminen, Torsti Sirén, Janne Riiheläinen.

  2. ”Silä ei ole väliä mitä sanotaan, kaikki riippuu siitä, miten sanotaan”. Sitaatti eräältä Suomen median ”kantaisistä”.

  3. ”Silä ei ole väliä mitä sanotaan, kaikki riippuu siitä, miten sanotaan”. Sitaatti eräältä Suomen median ”kantaisistä”.

  4. Kuten olen usen kommentoinut, tätä kerroksellista, ihmisten vastakkain asettelua (kuten toistensa kimppuun hyökkäävät valeuutiset), ohjataan ylhäältä. Siihen liittyen: onko eliitin ajojahti kenties alkanut?

    25. marraskuuta 2016 klo 15.09
    Lähettäjä: juha.sipila@vnk.fi
    Vastaanottajat: salla.vuorikoski@yle.fi, atte.jaaskelainen@yle.fi, Riina.Nevamaki@vnk.fi,
    Markus.Lahtinen@vnk.fi
    Otsikko: Re: kommenttipyyntö pääministerille / YLE
    Eipä kerennyt kommentoida, kun edesvastuuton juttu on jo tehty. Hyvään journalismiin kuuluu se, että syytetyllä on mahdollisuus sanoa oma näkemyksensä. Tämä on käsittämätöntä Yleltä, ja käsittämättömän kaukaa haettu.
    Vahinko on jo tapahtunut. Minua saa haukkua niin paljon kuin haluatte (ja niin totisesti teettekin), mutta pitäkää lapseni ja kaukaiset sukulaiset ulkona tästä likaisesta pelistä. Tätä viestiä ei saa käyttää julkisuudessa.
    t. Juha Sipilä
    ****************************

    • Sipilä on oikeassa siinä, että hyvään journalismiin kuuluu se, että syytetyllä on mahdollisuus sanoa oma näkemyksensä. Toisaalta hän sanoo, että ”eipä kerennyt kommentoida” eli hänelle on kuitenkin tarjottu mahdollisuutta kommentoida.

      ”Minua saa haukkua niin paljon kuin haluatte (ja niin totisesti teettekin), mutta pitäkää lapseni ja kaukaiset sukulaiset ulkona tästä likaisesta pelistä.”

      Tässä nähdään esimerkki vastasyytös-taktiikasta. Sipilän lapsia ja sukulaisia ei olisi vedetty mukaan, mikäli Sipilän lasten yhtiö ei olisi saanut urakkaa, josta Sipilän hallitus päätti – ilman että Sipilä jääväsi itseään päätöksenteosta.

      • Kysymys ei ollut pääministerin ”haukkumisesta”, ei niin syyttelystä eikä likaisesta pelistä, vaan ihan normaalista tiedon julkistamisesta. Pääministerin mielestä hänen tietojaan ei saisi julkistaa, vaikka hoitelee valtakunnansalin korkeinta virkaa. Tähän yhtyi myös komissaari Jääskeläinen. Ainoa joka syyllistyi haukkumiseen ja syyttelyyn. oli malttinsa menettänyt pääministeri itse.

        • Tosiasioiden kertominen on aina haukkumista silloin kun tosiasiat eivät miellytä 😀 Sitten voi alkaa uhriutumisen

      • Pääministerin jääviys ei olisi itse asiaa muuttanut. Teknisesti homma olisi vain toiminut siistimmin. Pojat olisivat päättäneet peräkammarissa kantaa satamiljoonaa Talvivaaran paska-altaaseen ja siinä samalla olisi sovittu, että pääministeri jäävää itsensä päätöksenteosta ja sillä siisti. Talvivaara olisi saanut rahansa.

        Yleisemmällä viittauksella olisi tietnkin voitu esittää syvä paheksunta kepulle äänten ostosta meidän rahalla kunnallisvaaleja ja maakuntahallintoa silmällä pitäen, mutta ei olisi voitu kohdistaa paheksuntaa keneenkään henkilökohtaisesti. Tämä äänten osto toisten rahalla ei ole kepulle mitään uutta ja erikoista. Sitä ovat tehneet maailman sivu.

  5. Lainaus:

    EU:n strateginen viestintä kolmansien osapuolten levittämän EU:n vastaisen propagandan torjumiseksi –mietintö on opettavainen esimerkki yksipuolisesta propagandasta, jonka tarvetta perustellaan muiden tahojen – lähinnä Venäjän – tuottaman propagandan vaikutuksen torjumisella. Mietintö kieltää mm. EU:n ja Naton arvostelemisen. Se on hyvä esimerkki myös siitä, miten toiveajattelu ja pelot muuttuvat EU-narratiivissa faktaksi. Kannattaa lukea ja oppia!

    Tutustuin tämän mietinnön sisältöön eräällä toisella palstalla, jossa oli valikoituja kohtia ko. mietinnöstä kehystettynä.
    Uskomatonta, että sen tasoista tekstiä suoltaa organisaatio, joka on edustavinaan kaikkea sitä, minkä puolesta se propagoi. Tämä puupäälauma sitten antaa erilaisia direktiivejä siitä miten toisten pitää elää, olosuhteissa, joista he eivät tiedä mitään.

    Jos mietintöä aletaan lukea tarkkaan, se kääntyy itseään vastaan niissä kehyksissä joissa ”EU:n propaganda arvot” ovat esillä. Kysymys on vain suureman kokonaisuuden osalta täysin samoista asioista kuin ne, joita Suomen Perustuslakivaliokunta kakaisi ulos kurkustaan, kun oli kysymys kansalaisaloitteesta, joka koski euroalueesta eroamista.

    Suomen Perustuslakivaliokunta eräänä Euroopan Unionin periferiana itse osoitti juuri sen että Suomesta on se itsenäisys kadonnut, jonka pian satavuotista jatkumoa nyt sitten pitäisi juhlia. Mitä ihmeen itsenäisyyttä oikein…?

    Pakko on todeta, että ko. mietintö on todella primitiivisellä tasolla oleva hengentuote. Tässä taannoin kun oli erilaisia vääntöjä Suomen pelastamiseksi, Sipilän hallitus kailotti ”yhteiskuntasopimuksesta”, -siis sillä nimikkeellä, kun periaatteessa oli kysymys jalkapallojoukkueiden välisistä pelisäännöistä ja lehmänkaupoista, Vastaavanlaisella tasolla Euroopan Parlamentti pieraisee nyt ulos omat premissinsä. Todella surkeata. Voisi ajatella, että koulutus ja tehtävistä maksettava palkkio ovat menneet täysin hukkaan pitkälle tulevaisuuteen. Tämä koskee myös yhtähyvin Suomen Perustuslakivaliokuntaa.

    Jos se tasoinen dokumentti, millä Euroopan Parlamentin ”mietintö edustaa” olisi ollut esimerkkinä unionin toiminnasta sillon kuin Suomen pariutumistiitit sen kanssa olivat julkisesti aloitteillaan, niin olisin melko vakuuttunut siitä, että sekin osa Suomen nk. ”intelligentsiasta” joka oli yhdentymisen kannalla kansanäänestyksessä, olisi asettunut ko. kollektiivista typeryyttä vastaan. Tarkoitan siis niitä, joiden intressit olivat muualla kuin businessodotuksissa.

    Poliitikoillehan Euroopan Unioni oli kuin taivas. Suomessa on rajallinen määrä nk. poliittisia huippupaikkoja, mutta Unionissa niitä sitten oli tarjolla vaikka kuinka.

    Tässä nähdään sitten tulos. Tarkoitan siis ”mietintöä”.

    Huhhuh, ”Voi aikoja voi tapoja” sanoi joku joskus. Sanotaan usein, että historia toistaa itseään. Ei historia mitään toista, Typerät ihmiset toistavat historiaa. Joukossa tyhmyys tiivistyy.

    • samaa puuhataan rapakon toisella puolen:

      The House of Representatives has passed an intelligence authorization bill containing a provision aimed at tackling what Washington claims is political interference by Russia on a global level.
      The 93-page HR 6393, passed by the House in a 390-30 vote on Wednesday, calls for setting up a new, interagency panel to suppress Russia’s alleged attempts to ”exert covert influence over peoples and governments,” the Washington Post reported.

      The panel would be tasked with ”countering active measures by Russia to exert covert influence, including exposing falsehoods, agents of influence, corruption, human rights abuses, terrorism and assassinations carried out by the security services or political elites of the Russian Federation or their proxies,” the draft legislation goes on to say.

      https://www.rt.com/usa/368776-house-bill-russian-influence/

      • Rikka,

        Ei voisi todeksi uskoa, että elämme tällä vuosituhannella. Hitaasti, mutta kiihtyvällä vauhdilla, kehityksen pyörä on muuttanut pyörimissuuntaa, ja pyörii nyt entistä vinhemmalla vauhdilla… Siis nimenomaan vauhdillla…

  6. Valeuutisia ei tarvitse kaukaa hakea. Niitä suoltaa mm. meidän YLE. Vaikka ei nyt ihan valeuutisia, niin ainakin uutisia vain soveltuvin osin. Kenen mukaan uutiset pitää soveltaa, on nyt nähty.

    Mikskäkskähän YLEssä on vastaava päätoimittaja (=politrukki)? Toimittajat ovat jo vastuussa uutisistaan. Kaupalliset mediat tarvitsevat päätoimittajia katsomaan omistajien etujen perään, mutta julkisin varoin toimiva YLE ei tarvitse. Vaikka kiva se on kaapata propaganda tuutikseen julkisin varoin toimivia organisaatioita, kuten Euroopan parlamentti ja YLE, muiden muassa. Sitä on ollut liikkeellä. Siinä on monta etua. Ensimmäinen, ei tarvitse itse maksaa propagandasta, (melkein)kaikki maksavat. Se on kallista. Se on vain sitä samaa propagandaa, jota on harjoitettu maailman sivu, vaikka uusia nimiä keksitään.

    Ervastin irtisanominen viime keväänä oli linjassa. Kuulemma maksettiin vielä julkisista varoista korvaus, että on hiljaa. Härski tapaus. Minä olen kuvitellut, että maksamme asioiden julkituonnista YLE veroa. Ei se näin näytä menevän.

    • Minä olen huolissani siitä, että valeuutiskohuttamisen ja Venäjä-pelottelun varjolla ollaan puuttumassa perusoikeuksiin (kuten sanan, mielipiteen ja kokoontumisen vapaus).

      Käytännössä ollaan kieltämässä oikeus olla eri mieltä ja sanoa se. Yhteiskuntarauha rikkoutuu, jos ei olla yksimielisiä… eli yhdenmielisiä, virallisen totuuden kannalla. Se johtaa ennen pitkää demokratian kuolemaan. Demokratia tarvitsee eri mieltä olevansa kehittyäkseen. Demokratia on ihmiset.

      Ei sanan ja mielipiteen vapautta voi suojella kieltämällä eri mieltä olevilta oikeuden tulla kuulluksi. Sellainen ajatus on absurdi!

      • EU perustettiin nimellisesti kaikenlaista fasistista hirmuvaltaa ja sotaa vastaan. Taustalla olivat toki anglo-amerikkalsen suurpääoman intressit, mutta kyllä EU:n pehmeisiin arvoihin, kuten ihmisoikeuksiin ja demokratiaan aidosti uskottiin vielä jopa kymmenisen vuotta sitten.
        EU:n muuttuminen omien perusarvojensa vastaiseksi on jälleen kerran irvokas osoitus siitä, mihin ihmisluonto pystyy. Hitler oli sentään toimissaan rehellisempi viedessään Saksaa avoimesti kohti hirmuvaltaa. EU sen sijaan yrittää syöttää meille ylikansallisen korporaatiofasisminsa inhottavan orwellimäisen uuskielen keinoin.

        • ”EU:n muuttuminen omien perusarvojensa vastaiseksi on jälleen kerran irvokas osoitus siitä, mihin ihmisluonto pystyy.”

          Siitä lienee montaa mielipidettä, mitkä EU:n alkuperäiset (tai nykyiset) perusarvot ovat, ja oliko niitä koskaan tarkoitettu muuta kuin kakun koristeeksi.

          En kuitenkaan panisi ikävää muutosta ihmisluonnon piikkiin. Kyse on nähdäkseni hierarkian peruskäskystä ”Hierarkia on säilytettävä”.
          Hierarkia pyrkii aina varmistamaan oman säilymisensä, ja mielellään myös laajenemaan jos mahdollista.

          Jos ajattelee EU:ta biologisena entiteettinä (kuten bakteerikasvustona) ymmärtää helpommin, miksi sen ensijainen tavoite on selviytyä hengissä, ja sen jälkeen lisääntyä, laajeta. Kaikki keinot kelpaavat lebensraumista kamppailtaessa, myös ”omien” tukahduttaminen ja ruumiskasojen päälle rakentaminen.

    • Olisihan se kaikkien kannalta selkeämpää, jos Atte Jääskeläisen titteli olisi poliittinen komissaari. Silloin kaikki tietäisivät missä mennään 😉

  7. Huom.

    Europarliament, Directorate-General for External Policies, Policy Department (marraskuu 2016): EU strategic communications with a view to counteracting propaganda

    KORJAUS: toukokuu 2016

  8. Huomatkaa muuten, että tuossa mietinnössä puhutaan *vain* Venäjän propagandasta eli muista ilmanssuunnista tuleva propaganda on edelleen tervetullutta. En sitten tiedä millä lailla muiden valtioiden propaganda on parempaa mutta kai se sitten on kun herrat niin sanovat.

    • Muista ilmansuunnista tuleva propaganda ei ole propagandaa vaan ”strategista viestintää” 😉

      Vastakkainasettelun aika ei ole ohi…

      Ovatko asiat todella niin huonossa jamassa että vähäinenkin määrä julkisuuteen livahtaneita eriäviä mielipiteitä keikuttaa liikaa venettä?

  9. Pikku korjaus. Yritin hakea tuota lähteissä mainittua Linda ”Riekkolan” tutkielmaa. En löytänyt aluksi, ja syyksi paljastui, että oikea sukunimi on Rieppola.

    • Kiitän korjauksesta. Rieppolan tutkielma on kiintoisa sen sisältämän assosiaatiorata-aineiston (SLF, Superior Longitudinal Fasciculus) vuoksi, samoin tuo toinen tieteellinen teksti.

  10. Miten mulla on outo tunne, että kaikki nämä nykyisen EU-eliitin ulostulot vaikkapa tämän mietinnön EU:n strateginen viestintä kolmansien osapuolten levittämän EU:n vastaisen propagandan torjumiseksi –mietintö muodossa, ovat osa sitä strategiaa mitä olisi EU ja USA noudattaneet vieläkin härskimmin mikäli Hitlary olisi voittanut Yhdysvaltain presidentin vaalit. Yksinkertaistetusti väitän, että EU:ssa, ilmeisesti byrokratiasta johtuen, systeemiä ei ole saatu päivitettyä uuteen kansainvälispoliittiseen tilanteeseen, vaan EU jatkaa ennalta päätetyllä hitlarylaisella sodan lietsontalinjalla. Tämä on tietenkin sangen surullista. 🙁 Maailmanrauhan kannalta oli ensiarvoisen tärkeää, että Trump, luojan kiitos, voitti vaalit. Muuten maailma olisi jo tulessa.
    Positiivinen puoli tässä tilanteessa on se, että kansallismieliset globalismin ja EU:n vastaiset voimat tulevat voittamaan kaikki EU-maissa järjestetyt vaalit v 2017. Hollande luopui jo leikistä ja Merkelkin kaivaa omaa hautaansa.

    Sama kohtalo on edessä myös tällä globalistisella bildenbergiläiskomissaari Atte Jääskelällä, koska sotaa ei syttynyt yleläiselle sodan lietsonta propagandalle ei ole enää tilausta. Onneksi 🙂

    • Suomi seuraa maailman trendejä pari vuotta myöhässä, joten saatamme jäädä EU-propagandan viimeiseksi linnakkeeksi. Se voi muuten tulla vielä aikastalailla dyyriiksi meille. Toivottavasti mepit ja komissaarit putovat aikanaan tyhjän päälle ja voimme saatella heidät meidän erinomaisten työvoimapalvelujen käyttäjäksi, vaikkapa johonkin yksityisen ”työvoiman välittäjän” haastatteluun. Edellyttää tietenkin, että myös hyväveli (-sisko) piiri on kadonnut historian hämärään, joka näille voisi suojatyöpaikan vielä järkätä.

      Ihmettelin aikaisemmin miksi mepit kirjoittelevat ahkerasti blogeja kaupallisiin medioihin. Ottavat kovasti kantaa asioihin joihin eivät voi juuri mitään vaikuttaa. No sehän johtuu siitä, että muuten kansa huomaisi ettei heillä ole oikeasti mitään virkaa.

      • Olet väärässä. On mepeillä tärkeä virka: he toimivat VALEPARLAMENTIN kumileimasimen lätkyttäjinä – vaikkapa P.Lipponen voi sitten sanoa Suomen olevan EU:n ytimessä ”päättämässä” asioista, kun vielä suomalainen komissaari saa pöydän alla kuunnella mitä isot pojat ovat päättäneet!
        Todellisella parlamentilla olisi demokratialle olennainen LAKIALOITE-OIKEUS, joka tämän täydelliseen diktatuuriin tähtäävän EU-monsteriluomuksen hallintorakenteeseen on luonnollisesti tyystin sopimaton.

    • Ei huonompi teoria tuokaan, joskaan ei ainoa mahdollinen.

      Mietiskelin tänään Ranskan pressanvaaleja. Marine le Pen on länsimediassa jo leimattu äärioikeistolaiseksi ja Venäjän kätyriksi. Francois Fillonia luonnehditaan samoissa lehdyköissä Venäjä-myönteiseksi. On siten aivan mahdollista että Le Penin nousun pelossa keskustaoikeistolaisesta Fillonista rakennetaan pehmeämpää samaistumiskohdetta nykymenoon tyytymättömille.
      Tehdään Ahtisaari-projektia, ikään kuin.

      Toki on mahdollista että Fillon on aidosti järkevä ja suhtautuu asioihin vähemmän vaahtosuisesti kuin Euroopan nykyjohto. Nähtäväksi jää.

  11. PS Löytyyhän bildenbergiläiskomissaari Jääskeläiselle sentäs yx intohimoinen puolustaja, mikä ei tietenkään ole kenellekään täyspäiselle asioita seuraavalle yllätys, että se puolustaja on Jessika Aro:

    ”Jessikka Aro: Atte on mun huippupomo”

    ”Kukaan ei murra mun luottamusta Atteen”

    https://www.youtube.com/watch?v=igOa1EXKzTI

    • Oooh! Saammeko sitten seuraavaksi Jessikka Aron tutkimusten tuloksena kuulla, että PM Sipilän ”ajojahdin” ynnä Atte Jääskeläisen arvostelun takana on venäläiset trollipeikot ja Kremlin infosotabyroon botti-agentit, ja ”tämän todistaa se, että venäläismediassa ilkutaan sekä Sipilälle että Jääskeläiselle!”

  12. Asiasta toiseen. Olin tänään tilaisuudessa, jossa mainittiin ohimennen psykososiaaliset syyt suurimmaksi työkyvyttömyyden ja työkyvyttömyyseläkkeelle jäännin syyksi. Tälle ”eläkkeelle” joudutaan keskimäärin viisikymmentäkaksi vuotiaana. Kertoo paljon valtakunnan ja ihmisten johtamisesta, eivätkä ”työkaveritkaan” taida jäädä ihan syyttömiksi. Mikä helvetti on meidät saanut tähän asentoon? Jäi takaraivoon. Täytyy tarkistaa tiedot, vaikka luotan tuon asian kertojaan. Oli alan mies.

    • Eipä hämmästyttäisi. Työstä on monilla työpaikoilla kadonnut hauskuus, palkitsevuus, yhteishenki, palkalla ei elä ja enemmän pitäisi tehdä kuin ehtii.

      Ihmisten luontaiset rytmit menevät eri askeltahtiin kuin tehokkuus fetissinään ajattelevat tajuavat.

      Nuoriso on aamu-unista, vanhemmat aamuvirkkuja. Valon määrä vaikuttaa unentarpeeseen so. talvella useimpien luontainen rytmi kehottaa lepäilemään, tekemään töitä sen pakollisen määrän, syömään tukevasti rasvaa ja nukkumaan kun taas kesällä rytmi muuttuu erilaiseksi.

      Tehokkuuden metsästys-tahdissa ei kestä kroppa eikä nuppi.

    • Valtarakenteet ovat muuttumassa tyrannimaisiksi kaikilla tasoilla – myös työpaikoilla. Erityisesti Suomessa voi havaita, että maksettu orjuus laajenee helposti myös poliittiseksi orjuudeksi. Ihmisillä ei ole vaikutusvaltaa omaan osaansa työpaikoilla ja he joutuvat alistumaan pelon ja pelottelun valtaan. Pelokas ihminen muuttuu pikku hiljaa orjaksi. Työelämä vie niin paljon ihmisten huomiota ja energiaa, että siellä omaksuttu pelokas ja alamainen asennoituminen alkaa näkyä myös ihmisten suhtautumisessa yhteiskunnallisiin asioihin.
      Tämän asenneongelman lisäksi työpaikoilla on tomera HR- tai kahvihuoneosasto, joka yleensä myötäilee valtavirran poliittisesti korrektia agendaa, kuten (uus)liberalismia ja globalisaation ihannointia, jolloin yksittäisen työntekijän poliittinen elintila kapenee entisestään. Esimerkiksi maahanmuuton julkinen kritisointi pelottaa monia, koska työnantajat tai kollegat voivat olla ovat tarkkoja poliittisen korrektiuden noudattamisen suhteen.

      • ”Työelämä vie niin paljon ihmisten huomiota ja energiaa, että siellä omaksuttu pelokas ja alamainen asennoituminen alkaa näkyä myös ihmisten suhtautumisessa yhteiskunnallisiin asioihin.”

        Olen tullut siihen tulokseen, että lomienkin pituus on tarkkaan mietitty. Eka lomaviikko menee rästitöitä tehdessä ja lomaillessa, seuraava lomaviikko lomaillessa, ja sen jälkeen alkaa stressi siitä, että loma on päättymässä. Loma on suunniteltu niin lyhyeksi, että muuta ei ehdi ajatella.
        Lomautetut sen sijaan, lomautuksen jatkuessa pitkään, ehtivät ajatella, ja usein ajattelun tuloksena on havaintoja, jotka eivät ole järjestelmälle edullisia.

        Työttömilläkin on aikaa ajatella, mutta suuri osa heidän energiastaan menee selviytymiskamppailuun.

        Kun työttömien (= tyytymättömien) määrä ylittää kriittisen pisteen, alkaa julkisuudessa parku populismin kasvusta ja äärioikeistolla pelottelu. Syrjäytetyistä aletaan rakentaa kuvaa asenneongelmaisina vaaratekijöinä.

    • Ensimmäiseksi tuli mieleeni pelolla johtaminen, joka on levinnyt taas kaikille tasoille, tullut uudeksi normaaliksi. Siitä on mainittu tässä YLE’n johtamisessakin. Pelko on pantu leijailemaan YLE’n käytävillä. Jopa nollatuntisopimuksella tunnin työkeikkaa kotona 24/7 odottavan tulee pelätä ”työpaikkansa” menettämisen puolesta, koska silloin menettää myös sosialiturvansa ja toimeentulonsa jonka on jo itse asiassa menettänyt. Palkattoman ”työn” menettämisellä on uhkaillut lakitoimistokin, jonka pitäisi parhaiten tuntea Suomen laki ja oikeus. Sillä yritettiin vaientaa työntekijä kertomasta asiaa julki. Muuten ”lähtö tulloo”. Lainaus erään karjalaisen työkaverini usein käyttämästä sanonnasta jo 70-luvulta.

      Suomessa luokkayhteiskunta istuu syvällä. Jako herroihin ja narreihin, rälssiin ja rahvaaseen on geeneissä. perintöä historiastamme, joka näyttää taas ottavan uutta tuulta purjeisiinsa. Varsinkin kepussa näkyy ”isäntä ja emäntä ja piika ja renki” asenne taas paremmin kuin pitkään aikaan. Se ei lähde sieltä kirveelläkään, vaikka olisi uusi Fiskars. Kokemuksestakin voin puhua. Aloitin pitkän polkuni tallaamisen ”renkinä” ruokapalkalla maalaistalossa, muistaakseni noin kymmenvuotiaana.

      Pitäisi joskus kerätä yhteen lauseita, joilla on vastattu hienovaraisiin pyyntöihin saada jotain työntekijän oikeuksia konkretisoitua työpaikalla. Vastaukset eivät ole aina liittyneet mitenkään itse kysymykseen, vaan ovat kuuluneet seuraavasti. ”Eikö työ maistu” (eniten kuultu), ”portin takana on tulijoita”, ”mikä on nussimalla tehty, niitä on aidan takana lisää”. Siinä aluksi maistaisia paikallisesta sopimisesta joita olen matkan varrella kuullut ja kannattaa muiden muassa talousnoopelisti Holmström ja tietenkin moni muu, joilla ei ole kosketusta sille tasolle jota pyrkivät neuvomaan ja ohjaamaan.

      Viimeisenä politiikan sirkuksena voi pitää tätä Sipilän perustamaa työryhmää, joka rupeaa pohtimaan eriarvoistumista. Mistä mahtaa johtua? Uskon, että noin miljoona suomalaista olisi voinut sen Sipilälle kertoa minuutissa ja ihan ilmaiseksi. Kansan kuunteleminen ei vaan enää ole trendikästä.

      • ”Viimeisenä politiikan sirkuksena voi pitää tätä Sipilän perustamaa työryhmää, joka rupeaa pohtimaan eriarvoistumista. Mistä mahtaa johtua? Uskon, että noin miljoona suomalaista olisi voinut sen Sipilälle kertoa minuutissa ja ihan ilmaiseksi. Kansan kuunteleminen ei vaan enää ole trendikästä.”

        Kansa olisi sen ehkä kertonut minuutissa, mutta kun se olisi ollut väärä vastaus, siis sellainen jota ei haluta kuulla. Työryhmä antaa poliittisesti sopivamman vastauksen, siitähän sille maksetaan.

        • Näin on … kyse on valtapolitiikasta. Kaikin keinoin vaikeutetaan muutoksia joilla heikompien ja sorrettujen asema voisi parantua.
          Tyranniaa tämä on kun suoraan sanotaan.

  13. Kevennetään sen verran, että olen toki saanut inhimillistäkin kohtelua työelämässä, mutta Suomessa en muista sellaista tapahtuneen. Täällä ei tarvitse olla kaksinen tappi, kun kokee keskeisimmäksi tehtäväkseen työntekijän pilkkaamisen, nöyryyttämisen ja kurjistamisen. Onhan köyhä duunari myös nöyrä. Pelko ”työn” menetyksestä lasketaan eduksi. Tämä on tietenkin karkea yleistys, myönnän, mutta on tullut taas enemmän tavaksi.

    Johtamisen kehittämisestä on puhuttu ja kirjoitettu. Löytyy mm. Työturvallisuuskeskuksen sivuilta. Minulle on kuitenkin jäänyt käsitys, että palavereissa ollaan liikuttavan yksimielisiä tavoitteista, mutta kun palataan ”hommiin”, tehdään kuten on aina tehty. Työssä vaikuttaa enää vain osakkeen ja tulospalkkioiden arvo. Varsinkin ylimmän johdon tulospalkkiot ovat johtaneet siihen, että he eivät välitä enää firmastaan eikä henkilökunnastaan yhtään mitään. Jaa että esimerkkejä? No otetaan pari.

    Posti, joka oli aikanaan luotettava postinjakelija ja jonka omistimme 100%, ei saa enää kotimaan kirjettä perille viikossa jatkuvista maksujen korotuksista huolimatta. Sen pääoma hukattiin Posti-Itella-Posti sekoiluun. Se ei enää pärjää ”kiristyvässä kansainvälisessä kilpailussa”. Ei niin. Tilasin paketin Espanjasta. Sain ilmoituksen sähköpostiini, tilaus on toimitettu, ja seuraavana päivänä toi paketin käteeni DHL. Alle kilo, hinta 10,50. Hallitus ”auttaa” Postia harventamaan jakelua, ensin kolmeen päivään, sitten kahteen ja lopulta nollaan, varmaankin. Ja johtaja pistää jakelijoita haravoimaan lehtiä, kiinteistöhuoltoyhtiöiden tontille. Yli puolen miljoonan vuosipalkalla emme parempaa Postia siis saa. Paljonko mahdetaan maksaa DHL’n paikalliselle johtajalle?

    Rehu-Raision tulosvedätystä seurailen sivusilmällä. Sehän on johtanut noin viidensadan työntekijän irtisanomiseen, eikä osakkeen arvokaan ole enää hääppöinen. Muutaman miljoonan siinä pojat saivat, mutta kansantaloudelle ja työntekijöille aiheutetut vahingot ovat suuret. Kärsijöinä siis kaikki muut, paitsi muutama johtaja. Tämä vissiin kosettaa vähän myös kepun äänestäjiä. Oletan, että tästä voi tulla Finassivalvonnalta ”ankarat” nuhteet tiedottamisesta, tai sitten ei yhtään mitään.

  14. Jätin suuremmat politikkojen myötävaikutuksella tehdyt bisnesmokat tällä kertaa väliin. Otin vain pari vaatimatonta esimerkkiä. Yhdestä asiasta olen talousnoopelistimme kanssa samaa mieltä. Tulospalkkioiden perusteita olisi syytä vähän katella. Nyt on palkittu, ja palkitaan parhaiten niitä, jotka tekevät kansantaloudellemme suurimmat vahingot.

  15. Näin pakolaisbisnes pyörii Välimerellä — eipä näy mitään tietoa tästä valtamediassa

    Something Strange Is Taking Place In The Mediterranean
    NGOs are smuggling immigrants into Europe on an industrial scale.
    Brussels has created particular legislature to protect people traffickers against prosecution. In a dedicated section of an EU resolution entitled On Search and Rescue, the text states that “private ship masters and non-governmental organisations who assist in sea rescues in the Mediterranean Sea should not risk punishment for providing such assistance.”2)
    During the two months of our observation, we have monitored at least 39,000 Africans illegally smuggled into Italy, which was done with the full consent of the Italian and European authorities.
    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=143638
    https://gefira.org/en/2016/12/04/ngos-are-smuggling-immigrants-into-europe-on-an-industrial-scale/

    NGOs Armada operating off the coast of Libya
    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=143643

    • Valemedian uusi taktiikka maahantunkeutuja-invaasiosta raportoinnin suhteen on VALEHTELU VAIKENEMALLA.

      • Kuinka moni suomalainen tietää tästä:
        ”Bryssel on luonut erityisiä lakeja suojelemaan ihmiskauppiaita syytteiltä. Erillisessä osiossa EU:n resoluutio ”Pelastustarkoituksessa” sanotaan, että ”yksityisten alusten päälliköiden ja kansalaisjärjestöjen avunantoa meripelastuksissa Välimerellä ei voi vaarantaa rankaisemalla heitä tällaisesta tuesta.”?

        Sellaiseen Euroopan Unioniin vallankahvassa olleet maanpetturit huijasivat ja petoksilla liittivät Suomen, ks.
        http://jormajaakkola.fi/EY-vaalipetos%20A-nelosella

      • Näin Ruotsin maanpetturihallitus toteuttaa kantaruotsalaisten kansanmurhaa:

        ”Folkmordet – november 2016

        Folkmordet lever och mår väl. Sverige och alla andra västländer har, tyvärr, begåvats med en samlad elit som gör allt för att utplåna sina länders ursprungsbefolkningar. Det har helt uppenbart sitt uppdrag från andra än folket. Vad svenska folket behöver är ledare inom samhällets alla områden som kliver fram och oblygt hävdar vårt intresse. För vi finns faktiskt än så länge. Fria Sidor kanske kan önska sig det i julklapp. I november beviljades 18750 uppehållstillstånd. Prognosen(FS) för helåret är 139337, en ökning med 28 % i jämförelse med 2015. Antalet asylsökande var 26929 för perioden jan-nov 2016 vilket för helåret blir runt 29377. Det är högre än genomsnittet för perioden 2000-2012. Vi ser således ingen avmattning som man vill få oss att tro, inte ens i antalet nya asylsökanden.

        Varje månad ska Fria Sidor försöka göra en djupdykning inom något område…”,
        Koko artikkeli: http://friasidor.is/4170-2/

  16. Who is Behind “Fake News”? Mainstream Media Use Fake Videos and Images
    By Prof Michel Chossudovsky
    Global Research, December 10, 2016
    First published on November 24, 2016

    The mainstream corporate media is desperate.
    They want to suppress independent and alternative online media, which it categorizes as “fake news”.
    Readers on social media are warned not to go onto certain sites.

    The intent of this initiative is to smear honest reporting and Truth in Media.

    Our analysis confirms that the mainstream media are routinely involved in distorting the facts and turning realities upside down.

    They are the unspoken architects of “Fake News”.

    One area of routine distortion is the use of fake videos and images by the mainstream media.

    Four Notorious Cases of Media Distortion

    These are four examples and there are many more. The manipulation of videos and images is routine. In some cases, these manipulations are revealed by readers, independent media and social media. In most cases they go undetected. And when they are revealed, the media will say “sorry” we apologize: they will then point to technical errors. “we got the wrong video”.

    What is important to emphasize is that these media distortions are invariably deliberate.

    1. Coverage of CNN 2008 Riots in Tibet
    Chinese Cops with khaki uniforms and Indian Style Moustaches

    The video footage, which accompanied CNN’s John Vause’s report, had nothing to do with China. The police were not Chinese, but Indian cops in khaki uniforms from the Northeastern State of Himachal Pradesh, India.

    Viewers were led to believe that demonstrations inside China were peaceful and that people were being arrested by Chinese cops.

    Chinese Cops in Khaki Uniforms?

    1′.27-1′.44″ video footage of “Chinese cops” and demonstrators including Buddhist monks. Chinese cops are shown next to Tibetan monks

    Are these Chinese Cops from Gansu Province or Lhasa, the Tibetan capital, as suggested by CNN’s John Vause’s Report?

    REPORT ON CHINA, MARCH 14, 2008

    Alleged Chinese cops in khaki uniforms repressing Tibet demonstrators in China, CNN, March 14, 2008 1’38″, 1’40″ (images above)

    Their khaki uniforms with berets seem to bear the imprint of the British colonial period.

    Khaki colored uniforms were first introduced in the British cavalry in India in 1846.

    Khaki means “dust” in Hindi and Persian.

    Moreover, the cops with khaki uniforms and mustache do not look Chinese.

    Look carefully.

    They are Indian cops.

    The videotape shown on March 14, 2008 by CNN is not from China (Gansu Province or Lhasa, Tibet’s Capital). The video was taken in the State of Himachal Pradesh, India. The videotape of the Tibet protest movement in India was used in the CNN report on the Tibet protest movement within China. CNN got its countries screwed up.

    For the full report on Global Research click Here

    2. BBC Coverage of the War on Libya, 2011
    Green Square Tripoli. Libyans Celebrating “Liberation” and the Victory of Rebel forces over Gadaffi waving Indian Flags

    Examine the footage: It’s not Green Square and it’s not the King Idris Flag (red, black green) of the Rebels.

    Its the Indian flag (orange, white and green) and the people at the rally are Indians.

    Perhaps you did not even notice it.

    And if you did notice, ”it was probably a mistake”.

    Sloppy journalism at the BBC or outright Lies and Fabrications? Recognize the flags?

    Indian Flag (see right)

    Libya’s Rebel Flag (King Idris)

    Terrorists “celebrating” in Green Square

    There is no celebration. It is a NATO sponsored massacre which has resulted in several thousand deaths.

    But the truth cannot be shown on network television. The impacts of NATO bombings have been obfuscated.

    The rebels are heralded as ”liberators”.

    NATO bombing is intended to save civilian lives under The Alliance’s R2P mandate. But the realities are otherwise: the civilian population is being terrorized by the NATO sponsored Rebels.

    The images must be switched to conform to the “NATO consensus”.

    Death and destruction is replaced by fabricated images of celebration and liberation.

    See the full report on Global Research

    3. CNN and BBC on 9/11.
    The Report on the Collapse of WTC Building Seven Occurred Prior to the Collapse

    Fake News regarding the Collapse of WTC Building Seven

    The most grotesque lie pertains to the BBC and CNN announcement in the afternoon of September 11, that WTC Building Seven (The Solomon Building) had collapsed.

    The BBC report went live at 5.00pm, 21 minutes before the actual occurrence of the collapse, indelibly pointing to foreknowledge of the collapse of WTC 7.

    CNN anchor Aaron Brown announced that the building “has either collapsed or is collapsing” about an hour before the event.

    See the images below: WTC Building Seven is still standing.

    (See WTC7.net the hidden story of Building 7: Foreknowledge of WTC 7′s Collapse)

    The Collapse of WTC Building Seven.

    “CNN anchor Aaron Brown seems to struggle to make sense of what he is seeing one minute after announcing that WTC Building 7, whose erect facade is clearly visible in his view towards the Trade Center, has or is collapsing.” (see below)
    See the complete Global Research article

    4. The March 2016 Brussels Terrorist Attacks.
    Belgian Media Used Video of a 2011 Moscow Airport Terrorist Attack

    Brussels News media Dernière Heure at dhnet.be as well as La Libre reported on the terror attacks by providing a CC Camera Airport Surveillance Video of the terror attacks.

    The published video footage was fake as documented by a blog posting on Media Part.

    The video pertains to a terror attack at Moscow’s Domodedovo airport on 24 January 2011 (posted on youtube in November 2013).

    The report of DHnet.be on the Brussels airport attack used the video of the Moscow 2011 attack with the date of the Brussels attack: (22/03/2016) pasted onto the Russian video.

    Below is the screenshot of DH’s report.

    And the screenshot of La Libre at http://lalibre.be,

    And here is a screenshot of the January 2011 terror attack at Moscow’s Domodedova International Airport published on youtube in November 2013 followed by the full youtube video of the Moscow attack:

    According to the BBC (January 24, 2011) report (which includes the video), the Moscow 2011 airport attack resulted in 35 dead.

    Read Complete article on Brussels Fake Videos

    Concluding Remarks

    The lies and fabrications of the MSM are not the result of “sloppy journalism”.

    They are deliberate and are intended to mislead the public.

    The mainstream media routinely uses fake images and videos in its coverage of the war on Syria.

    The campaign against alternative and independent media seeks to limit freedom of expression.
    ———-
    About the author:
    Michel Chossudovsky is an award-winning author, Professor of Economics (emeritus) at the University of Ottawa, Founder and Director of the Centre for Research on Globalization (CRG), Montreal, Editor of Global Research.
    He has taught as visiting professor in Western Europe, Southeast Asia, the Pacific and Latin America.
    He has served as economic adviser to governments of developing countries and has acted as a consultant for several international organizations.
    He is the author of eleven books including The Globalization of Poverty and The New World Order (2003), America’s “War on Terrorism” (2005), The Global Economic Crisis, The Great Depression of the Twenty-first Century (2009) (Editor), Towards a World War III Scenario: The Dangers of Nuclear War (2011), The Globalization of War, America’s Long War against Humanity (2015).

    • Professori Michel Chossudovsky on The Centre for Research on Globalization -järjestön johtaja. Järjestö on pitää yllä laajasti tunnettuja ja luettuja vaihtoehtosivustoja.

      Quoraan kirjoittavan Jacqueline Wongin mukaan ”It is by no means an objectively reliable media source. The articles, videos, and other media it puts forth are highly skewed and often factually inaccurate.

      Some people have been quoting it as a legitimate source, but it has very strong ties to an organization known for churning out blatant propaganda.

      The Centre for Research on Globalization, also known as the Centre for Global Research and Mondialisation.ca is a fascist/Kremlin-funded propaganda outlet that defames and slanders their targeted groups such as Jews, Ukrainians, the United States, and other western countries.”

      • Minusta M Chossudovsky (’Kossu’), ent. venäjänjuutalaisen YK-diplomaatin poika. tekee kyllä hyvää työtä paremman ja inhimillisemmän maailman puolesta. On yksi suosikkejani.

  17. Ihmisille voi tietysti yrittää syöttää mitä tahansa, mutta onneksi on ainakin yksi tietoteoreettinen seikka, joka auttaa totuuden etsinnässä: Jos ihmisen oma kokemus ei vahvista tietoa, sitä ei omaksuta totuutena. Tämä ainakin poliitikkojen kannattaisi muistaa. Hyvä on myös aina asettaa kysymys: Kuka hyötyy?

  18. ”M Chossun” sukujuuret huomioon ottaen suhtaudun siihen varauksella. Heimoveri on sakempaa kuin viini.
    Luvatussa maassa, Amerikassa on kristallipallossa riittävästi todisteita siitä keitä ovat ne järjestöt ja laitokset jotka ”todella” maata johtavat, finanssisektoreilla. Suomikin on hivuttautumassa saman kansallisuuden alaisuuteen, eikä ainakaan siitä voida syyttää Putinia. EU liittymän takia Suomeen tunkeutuvat ”bisnes-miehet” ovat vapaita ryöstämään kaiken mikä irti lähtee, saaden jopa Suomen kansalaisuuden ”bonuksena”. Mitä he koleassa maassa tekevät, muuta kuin kaivamassa maata Suomalaisten jalkojen alta. Heillä on palmusaarilla omat huvittelupaikkansa.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here