Muutama havainto – omakohtainenkin – Fidelistä ja Kuubasta. Ollaanpa mitä mieltä tahansa sosialismista niin Fidel Castro oli epäilemättä eräs Latinalaisen Amerikan merkittävimmistä politikoista. Karismaattisesta sissijohtajasta tuli kiistaton maansa johtaja, joka olisi saattanut hyvinkin pärjätä vapaissa vaaleissa, jos hän sellaiset olisi sallinut. Hänestä ja Kuuban vallankumouksesta tuli vasemmiston innostuksen kohde monessa päin maailmaa. Näin erityisesti Latinalaisessa Amerikassa joka haki vastavoimaa USA:n takapihapolitiikalle. Fidel oli David ja USA Goljat.
Kuuban vallankumous toki oli sissijoukkojen tekemä mutta se ei olisi onnistunut ilman köyhän kansan hiljaista tukea. On huomattava ettei Stalin tai Neuvostoliitto väkisin vienyt vallankumousta vaan sen tekivät Fidelin kokoamat vasemmistointellektuellit jotka eivät olleet kommunisteja. Kansa koki heidät vapauttajina ja Batistan diktaattorina.
USA heti alusta pitäen teki valtavia virheitä suhtautumisessaan vallankumoukseen ja Fideliin. Jos se olisi neuvotellen selvittänyt välinsä Fidelin kanssa niin historia olisi toinen. Sen sijaan USA aloitti vihamielisen politiikan ja julkisesti ilmoitti kaatavansa Fidelin. Monet murhayrityksen ja Sikojenlahden surkea mahalasku oli lopullinen niitti joka sysäsi Fidelin NL:n syliin. Se tarjosi talousapua ja vastineeksi Kuuba omaksui neuvostokommunismin. Senpä tähden Kuuban talous on aina ollut vaikeuksissa. NL möi halpaa öljyä, osti kalliilla sokeria joten Kuuban ei tarvinnut panostaa talouteen.
Maatalous on aina ollut tehotonta eikä teollisuutta ole syntynyt. Kun kommunismi Euroopassa romahti Kuuba ajautui todella pahoihin vaikeuksiin johon helpotusta tuli hiukan myöhemmin Venezuelan ja Brasilian yhteistyö. Kuuba koulutti korkeatasoista terveydenhoitohenkilökuntaa ja vei erityisesti lääkäreitä. Kuuba sai vastineeksi halpaa öljyä sekä lääkäreiden palkat valuuttana.
Kuuba oli kokeillut aikaisemmin vallankumouksen vientiä mutta saanut pahasti siipeensä Afrikassa ja Lattareissa. Toki Kuuba pelasti Angolan Etelä-Afrikan miehitykseltä mutta hiukan ristiriitaisia sen operaatiot Afrikassa olivat. Che Guevara epäonnistui Kongossa ja lopulta kuoli Boliviassa.
Itse olen vieraillut Kuubassa 5–6 kertaa. Pisin matka oli tietenkin 1978 Kuuban nuorisofestivaaleille joka kesti lähes 4 viikkoa. Viimeksi kävin kaksi vuotta sitten kahden viikon matkalla tutustamassa Kuuban aivan fantastiseen musiikkikulttuuriin. Se olikin paras matkani Kuubaan. Reissasimme Havannasta linja-autolla Kuuban läpi Santiago de Cubaan. Tietenkin tutustuimme Moncadan kasarmeihin, joita vastaan Fidel joukkoineen hyökkäsi 26.7.1956. Hänellä oli hyvä tuuri, ettei häntä ammuttu. Matkan aikana tutustuimme syvällisesti afro-kuubalaiseen kulttuuriin, kuten afrikkalaisiin uskontoihin jotka espanjalaiset yrittivät kieltää, mutta orjat sekoittivat ne katolisuuteen. Kokeilimme paljon myös yksityisiä ravintoloita. Vain hyvää sanottavaa. Nykyisin suosiota on lisännyt kotimajoitus. Kuubassa käy paljon turisteja, erityisesti kanadalaisia joille Kuuba on lähes ilmainen.
Oma läheisin kontaktini Fideliin oli 1990 kun olin SAK:n kansainvälisenä sihteerinä Kuuban ay-keskusjärjestön CTC:n kongressissa. Berliinin muuri oli kaatunut ja pienet sosialistimaat siirtyneet kapitalismiin, mutta NL oli vielä olemassa. Sen ay-järjestöä VZSPS:ää edusti sihteeristön jäsen, muuan Gennadi Janajev, joka istui presidiumissa vieressäni.
Fidel piti vain 2-tuntisen puheen mutta oli paikalla kaikki 5 päivää ja kuunteli hyvin tarkkaan kaikki puheenvuorot ja kommentoi niistä monia. Minusta se oli dialogia Fidelin kanssa joka jakeli hyviä neuvoja CTC:n johdolle. Pienten maiden kaupan katkeaminen oli jo aiheuttanut paljon huolia. Niinpä Janajev tervehdyspuheessaan vannoi kokousväelle että hän puolustaa sosialismia viimeiseen asti. Enpä osannut arvata miten pian tuo lupaus tuli lunastettua. Minusta tuntuu että USAn järjetön boikotti antoi Fidelille hyvän tekosyyn syytää jenkkejä kaikista Kuuban vaikeuksista. Hänen hiukan vainoharhainen suhtautuminen toisinajattelijoihin oli myös tappioksi Kuuballe.
Fidelin hautajaisiin tulee varmasti paljon arvovaltaista väkeä ja häntä muistellaan kaikkialla koska hän ei jättänyt ketään kylmäksi. Sotasosialismin aika on auttamatta ohi ja Kuuba on väistämättä suurten muutosten edessä. Toivottavasti kaikki menee rauhallisesti eikä USA nielaise uudelleen Kuubaa kuten 50–60-luvulla.
Hyvä ja asiallinen kirjoitus. Tästä puuttui se Castron ja varsinkin Che Guevaran julistaminen Jeesuksen vertaisiksi pyhimyksiksi, joka on leimannut joitakin aikaisempia kirjoituksia ja kommentteja.
Kiinnostavaa luettavaa verrattuna monen muun lehden antiin. Kiitos Hannu Ohvo.
Paljon on ”analysoitu” Kuubaa vallankumouksen jälkeen, mutta vähemmän sitä, mikä oli tilanne Kuubassa ennen vallankumousta. Mitkä olivat ne syyt, jotka ajoivat vallankumoukseen. Kuuba oli todella amerikan takapiha, mafian temmellyskenttä kasinoineen kaikkineen. Eräänlainen erityistalousalue jossa ei veroja maksettu, ulkomaalaiset omistivat miltei kaiken, korruptio kukoisti ja kansalle jäi suurinpiirtein ilmaisen palvelijan rooli. Kansa pysyi köyhänä. Vähemmälläkin on vallankumouksia saatu aikaan. Katselemalla mikä on tilanne nyt muissa Karibian saarivaltioissa ja Väi-Amerikassa, saa jonkinlaisen käsityksen, mikä on ”alusmaan” kohtalo.
Haiti näyttää pysyvän maanjäristyksen jälkeisessä asennossa, vaikka sinne kerättiin miljoonia ”hätäapua”. Suomalaisetkin ottivat innolla osaa keräykseen. Artistit lauloivat ilmaiseksi ja rahaa tuli (meni) jonnekin. Muistaakseni apurahoilla suunniteltiin rakennettavksi viiden tähden hotelleja lomanviettopaikaksi varakkaammille. Paikallisia koulutetaan palvelijoiksi. Näin saadaan paikallisille ”työpaikkoja”. Tiedä onko hankkeet edistyneet. Voi olla, että rahoille on löytynyt parempaa käyttöä. Otettu paremphan talthen, niin kuin pohjoisessa sanotaan. Dominikaanisessa ”tasavallassa” mesopaikkoja on riittämiin ilmaisine palvelijoineen. Mainitaan vaikka Punta Cana. Kansan pääelinkeino on varastaminen. Tässä pari esimerkkiä.
Hämmästyttävintä tässä on se, että ”länsimainen arvoyhteisö” yritti palauttaa vallankumousta edeltävän tilanteen Kuubaan kaikin keinoin. Kauppasaarto, josta Kuuban talouden vaikeudet johtuvat, oli meininki pitää voimassa maailman tappiin. Mainita kannattaa myös vähän päälle kuusisataa murhayritystä toisen valtion päämiestä kohtaan. Maihinnousu Kuubaan epäonnistui, mutta sotavoimaa käytetään vielä nykyisin Väli-Amerikan maissa ”järjestyksen” ylläpitoon. Puhumattakaan salaisemmista operaatioista joilla toisinajattelijoita tapetaan. Tämäkö on ”länsimaisen arvoyhteisön” tapa toimia? Panee funtsimaan, onko eurooppa vapaaehtoisesti suostumassa tällaiseksi alusmaaksi. Kannattajat varmaan laskevat, että ei köyhyys minuun koskaan satu. Eivät näe, että kyllä se hiipii parhaillaan ylempiin ”sosialikerroksiin”. Jokainen saa kyllä osansa vuorollaan. Kun se iskee, ei voi sanoa, etteikö olisi varoitettu.
Siinäpä se ’länsimainen arvoyhteisö’ pähkinänkuoressa. Hyvä ja lyhyt analyysi.
linkki unohtui
http://mvlehti.net/2016/12/04/paljastuksia-siita-kuinka-kansallinen-omaisuutemme-myydaan-ulkomaisille-suuryrityksille/
Kuubalaisten elämää ennen ”vallankumousta” voisi tutkia vähän enemmänkin, ja kirjoittaa myös, mutta länsimainen arvoyhteisö unohtaa sen kovin mielellään. Vallankumouksen jälkeen saatiin kaikille terveydenhoito ja ruoka pöytään. Se oli merkittävä parannus kansan silloiseen elintasoon. Verrata voi vaikka nykyiseen Suomeen. Kohtapuoliin miljoonan kansalaisen ruoka on vapaaehtoisen avun varassa ja terveydenhoito ollaan ”yhtiöittämässä” köyhempien ulottumattomiin. Täysin päinvastaista kehitystä, vaikka jonkun uskonlahkon oppien mukaan mennään.
Kuuban historia on jaettavissa viiteen ajanjaksoon: (1) alkuperäiskansojen aika ennen Kolumbusta, (2) siirtomaakausi vuoteen 1902, (3) itsenäisyyden ajan alku ja Fidel Castron johtama vallankumoussota 1902–1958, (4) Fidel Castron valta (1.1.1959 – 24.2.2008) ja (5) Fidel Castron jälkeinen aika.
Ennen itsenäistymistään Kuuba oli ensin Espanjan siirtomaa ja sitten USA:n miehittämä.
Kuuba itsenäistyi vuonna 1902, mutta niin talous kuin politiikkakin oli tiukasti USA:n ohjaksissa. Seurasi sarja nukkehallituksia ja diktaattoreita. Korruptio kukoisti, mustaihoisia syrjittiin. Yhdysvaltalaiset yhtiöt omistivat kaksi kolmasosaa maan viljelymaasta ja lähes kaikki kaivokset. Yleislakko vuonna 1933 syöksi presidentti Machadon vallasta nostaen armeijan kersantti Fulgencio Batistan johtoon. Aluksi hän kätkeytyi nukkepresidenttien taakse, mutta vuonna 1940 hänet valittiin vaaleilla maan presidentiksi. Neljän vuoden kuluttua vapaissa vaaleissa Batistan ehdokas hävisi. Hän yritti paluuta, mutta teki varmuuden vuoksi vallankaappauksen kolme kuukautta ennen vuoden 1952 vaaleja.
Vaalien peruuntuminen esti erään korruptiota vastustavan Ortodoxo-puolueen kandidaatin lähes varman valinnan parlamenttiin. Ehdokas oli oikeustieteen tohtori ja asianajaja Fidel Castro. USA tunnusti vallankaappari Batistan hallituksen. Castro syytti Batistaa vuoden 1940 perustuslain rikkomisesta ja yritti nostaa oikeusjutun Batistaa vastaan, mutta hänen kannettaan ei otettu edes käsiteltäväksi.
Ainekset Kuuban vallankumoukseen olivat valmiit. Havannan miljonäärit olivat Keski- ja Etelä-Amerikan rikkaimpia. Valtaosa Kuuban kansasta oli lukutaidottomia ja köyhiä. Ensimmäinen aseellinen yritys USA:n tukemaa diktaattori Batistaa vastaan tehtiin 26.7.1953. Tuosta päivämäärästä tuli myöhemmin vallankumousliikkeen nimi. Armeijan tukikohtaan Santiago de Cubassa hyökkäsi 119 kapinallista. Heistä 55 jäi kiinni ja teloitettiin. Fidel Castro pääsi pakenemaan, mutta hän antautui vapaaehtoisesti saatuaan takuut pääsystä oikeusistuimen eteen. (Castron vangitsija, luutnantti Sarria, passitti Fidelin pikateloituksen asemesta vankilaan ja sai itse maksaa teostaan vankeudella.)
Castron vangitseminen tuli yleiseen tietoon ja hänelle oli pakko myöntää avoin oikeudenkäynti. Hänen pitämästään puolustuspuheesta (Historia me absolverá) tuli tärkeä vallankumouksen julistus. Castro tuomittiin 15 vuodeksi vankeuteen Isla de Pinosin saarelle (nykyisin: Isla de la Juventud).
Castro kumppaneineen ehti olla vankilassa kaksi vuotta. USA:n tukema diktaattori Batista valitutti itsensä presidentiksi vuonna 1955 ja julisti poliittisten vankien armahduksen. Castro lähti Meksikoon, josta hän 1956 palasi salaa Granma-nimisellä moottoriveneellä Kuubaan. Alukseen oli ahtautunut 82 sissiä, joista yksi oli argentiinalainen Ernesto Guevara. Ainoastaan 12 sissiä pääsi turvaan vuoristoon.
Kuuban historian merkkipaaluja Espanjan kolonialismista vuoteen 1960
1511 Espanjan kolonialismi alkaa
1868–78 ensimmäinen itsenäisyyssota
1895 José Martí palaa Kuubaan ja käynnistää itsenäisyystaistelun
1898 USA julistaa sodan Espanjalle, Kuuba siirtyy espanjalaisilta USA:n hallintaan
1902 Kuuban muodollinen itsenäistyminen, USA:n valta-asema jatkuu
1953 Fidel Castron johtamat kapinalliset hyökkäävät Moncadan kasarmille, Castro vankilaan, puolustuspuheesta muodostuu Kuuban vallankumouksen ohjelma
1955 Castro lähtee maanpakoon Meksikoon valmistelemaan vallankumousta
1959 Fidel Castron johtama Kuuban vallankumous syrjäyttää Yhdysvaltojen tukeman diktatuurin, Castrosta pääministeri, maareformi toteutetaan
1960 Kuuba kansallistaa ylikansalliset suuryritykset
¤
Fidel Castron johtamat sissit lähtivät taistelemaan Kuuban vapauden puolesta. He katsoivat perustellusti, että Batistan diktatuuri ei ollut perustuslaillinen vaan perustuslain vastainen hallitus. (Batistan valta oli syntynyt / synnytetty perustuslain vastaisesti.) Vallankumoussota oli myös sotaa USA:n imperialismista vapautumiseksi.
Batistan diktatuuri oli paljastanut Kuuban kansan ongelmat erityisesti maanomistuksen, teollistamisen, asuntokysymyksen, työttömyyden, koulutuksen ja kansanterveyden sektoreilla.
85 prosenttia pienviljelijöistä maksoi vuokraa maatilkustaan ja eli jatkuvan häätämisuhan alaisena.
Yli puolet parhaiten tuottavasta viljelysmaasta oli ulkomaalaisten käsissä. Suurimmassa maakunnassa Orientessa United Fruit Companyn ja West Indianin maat ulottuivat etelärannikolta pohjoisrannikolle.
Kuubassa oli 200 000 maatyöläisperhettä, joilla ei ollut aariakaan maata. Samanaikaisesti mahtavien liikeyritysten hallussa oli 41 000 km2 tuottavaa maata, jota ei kuitenkaan viljelty.
600 000 kuubalaista olivat vailla työtä.
500 000 maatyöläistä, jotka elivät kurjissa hökkeleissä, tekivät työtä neljä kuukautta vuodessa ja viettivät lopun ajasta nälässä jakaen kurjuuden lastensa kanssa..
100 000 pienviljelijää elivät ja kuolivat viljellen toiselle kuuluvaa maata.
Suurissa taloudellisissa ongelmissa elivät myös opettajat, pikkukauppiaat ja nuoret vapaan ammatin harjoittajat.
Kuuban asuntotilanne oli kurja. Maassa oli 200 000 hökkeliä, ja 400 000 perhettä asui ahdettuina surkeisiin parakkeihin, jotka eivät täyttäneet alkeellisimpiakaan hygienian ja terveydenhoidon vaatimuksia.
2.200.000 asukasta maksoi vuokraa, joka vei viidenneksen tai jopa kolmanneksen tuloista.
2.800.000 maalla ja kaupunkien liepeillä asuvaa ihmistä oli vailla sähkövaloa.
Maaseudun lapsista 90 prosentilla oli erilaisia elimistöä tuhoavia loisia.
400 000 teollisuus- ja käsityöläisen eläkkeet oli kavallettu ja saavutukset mitätöity. He asuivat helvetillisissä vuokraparakeissa ja heidän palkkansa siirtyi suoraan työnantajalta koronkiskureille. (Noiden työläisten tulevaisuudennäkymän muodostivat jatkuvat palkanalennukset ja erottamiset. Heidän elämänsä oli loputonta raatamista ja levon he saivat vasta haudassa.)
#
”Luulivat kai voivansa
loputtomiin keinotella
vuokraslummituotannolla
ja koota hirmuvoittoja
ja entistäkin julmemmin
kansaa pettää ja rosvota
sitä vastaan juonitella.
Ja viimein tuli Fidel.
Ja kävi käsky armoton:
Jo riittää se riisto ja rosvous …”
¤
No, lopulta (21.3.2016) Fidel Castro ja hänen sissinsä (Che Guevara mukaan lukien) sekä koko Kuuban kansa sai ainoan supervallan korkeimman edustajan tunnustuksen (jonka Barack Obama antoi Fidel Castron veljen, Kuuban presidentin Raúl Castron läsnä ollessa):
”Yhdysvallat tunnustaa edistyksen, jonka Kuuba on tehnyt kansakuntana, sen suunnattoman suuret saavutukset koulutuksessa ja terveydenhoidossa. Ja mikä kenties tärkeintä, minä vahvistan, että Kuuban kohtalosta ei päätä Yhdysvallat tai mikään muukaan kansakunta. Kuuba on täysivaltainen ja omaa oikeutetusti suuren ylpeyden, ja Kuuban tulevaisuudesta päättävät kuubalaiset, eivät ketkään muut” (presidentti Barack Obama, lehdistökonferenssi [yhdessä Kuuban presidentin Raúl Castron kanssa] Havanna 21.3.2016).