Tallensin joskus kauan sitten tällaisen tarinan:
Minut kasvatettiin niin kuin monet muutkin ikäiseni arvostamaan rahaa ja kovaa työntekoa, kaiken muun kustannuksella. No tähän oli pyrkimys kaksitoista vuotta, kävin töissä ja opiskelin eteenpäin. Mutta….. se kauhea pinkominen pysähtyi kun jouduinkin yllättäen työttömäksi. Vain siksi että olin tullut taloon viimeisempien joukossa. Oma esimieheni sanoi, että ottaa minut takaisin heti kun vain löytää tähän porsaanreiän. Ei aio menettää minua kellekään toiselle firmalle…
Elämä pysähtyi… ja oli aikaa miettiä mikä elämisen tarkoitus on. Mitä oikeasti halusin ja arvostin. Tulin siihen tulokseen, että olin aina ollut aivopesty noudattamaan markkinataloudellisen kasvatusmallin haavekuvaa, toteuttamaan omien vanhempieni ajatuksia upeasta elämästä: kaksi suittua lasta, oma iso talo, upea trendikäs parin vuoden välein vaihtuva sisustus, pari autoa, kaksi ulkomaanmatkaa vuodessa.
Se tarkoitti 10-tuntisia päiviä konttorityössä, niskat ja silmät kipeänä, toistuvia fysioterapeuttisia hoitoja korjaamaan ihmiselle luonnotonta työasentoa. En halunnut tätä. Ja mitä enemmän tuota haavekuvaa ajattelin, sen enemmän se alkoi etoa.
Kun entinen esimieheni sitten soitti töihin puolen vuoden päästä, en enää ottanut tarjousta vastaan. No, kun oli ollut aikaa miettiä… heitin koko 10 vuoden koulutuksen hukkaan (isäni sanoin). Hakeuduin työharjoittelun kautta osapäiväiseksi hanslankariksi. Teen 30 tuntia viikossa töitä, asun vuokralla, kuljen töissä pyörällä ja voin paremmin kuin koskaan! Tuloni ovat kolmannes siitä mitä ansaitsin ennen työttömyyttä. Mutta…. voin lähteä päivällä lenkille ja herätä myöhään.
Näen myös paljon kavereitani ja löysin elämänkumppanin, joka ajattelee elämisen laadusta samoin kuin itsekin. Emme siis enää toteuta kunnianhimojamme, vaan nautimme elämästä niin kuin se on mielestämme tarkoitettu. Emme kaipaa joka sesonki uutta vaatekertaa tai iltoja baareissa. Emme todellakaan kaipaa tyhjyyttä tekeviä palavereja tyhjänpäiväisten ihmisten kanssa, emmekä oman aikamme jakamista johonkin, missä emme enää näe mitään järkeä.
Oma kommenttiniKirjoitit hyvän tarinan ja otan siitä kopion. Sopiiko? Ehkä julkaisen sen jossakin esimerkkinä vapautumisesta. On aina hienoa kun ihminen vapautuu ja löytää itsensä. Siinä on jotain samaa kuin orjan saadessa vapautensa takaisin. Materialismin oravan- tai orjanpyörä tuhoaa ihmisen sielun ja kaiken hyvyyden, myös kyvyn nauttia henkisistä asioista, joita ei voi mitata rahalla. Se tekee ihmisestä sieluttoman robotin, arvoinvalidin joka ei kykene rakastamaan. Kerrotaan, että legendaarinen Paavo Nurmikin arveli kuolinvuoteellaan elämänsä menneen hukkaan. Meidän kaikkien pitäisi löytää sinun tiesi ja pistää maailmaa hikipajaksi ja robottiarmeijaksi tahkoava eliitti arvomaailmoineen roskikseen. Seppo K.J. Utria |
Seppo K.J. Utria on eläkkeellä oleva psykiatri.
Kuvitus: Mirja Helo.
Onnittelut! Koskaan ei ole liian myöhäistä herätä!
Itse elän samalla tavalla. Perusperiaate oli sama: tehtiin seitsemän päivää viikossa keskimäärin 12h/pv töitä. Sitten koitti se aika kun piti rakentaa talo. Olisin itsekkin oravanpyörässä jos en ollisi ollut kriittinen timpureiden tuntihintoihin. Laskin että en ikinä saa nettona sitä summaa käteen mikä pitäisi timpureille maksaa. Ja koska timpureiksi ei mene valikoitunein porukka yhteiskunnastamme, päätin kokeille itse talon rakentamista. Ja siitähän tuli erinomainen. Ainoa virhe minkä tein oli se etten kaivanut taloa yhtä. tai kahta kerrosta maan alle. Siinä kohtaa kuuntelin ”kovia rakennuksen ammattilaisia”. Mutta ensimmäinen kerta on vahinko, toinen tyhmyyttä.
Loikkasin siis pois oravanpyörästä. Teen töitä silloin kun joku tarvii lyhytaikaista keikkalaista. Olen elänyt näin jo 25 vuotta eikä minulla koskaan ole ollut yhtä paljon rahaa. Polttopuut tulevat metsästä harvennuksista ja ihmisten pihoilta. Ruoka naapuritilojen apupoikana toimimisesta ja hätäkeikoista: robottien korjauksista ja poikimisista.
Kaiken kaikkiaan: Elämä on näyttäyt uuden puolen. Ja jos sanon totuuden niin nyt kun menee kaupunkiin (joskus on pakko käydä) niin jo kerrostalojenkin näkeminen oksettaa. Tuntuu ettei sielä voi hengittää ja se hirvittävä kiire tuntuu tarttuvan ihan kaduilla kävellessäkin kuin itsestään. Onneksi sielä ei tarvitse viettää montaakaan tuntia kerralla.
Kumpa useampi kaupunkilainen uskaltaisi myydä asuntonsa kaupungissa ja muuttaa maalle/maaseutukuntaan. Hekin ehkä heräisivät tästä keinotekoisesta horroksesta. Tai ainakin hengitäisivät paljon vähemmän kivipölyä ja pienhiukasia kuin kaupungissa.
Minut on kasvatettu kerrostaloissa. Mentyäni naimisiin muutin noin 15 vuotta sitten maalle mieheni kanssa, hänen isoisänsä rakentamaan taloon.
Työtä on paljon, rahapalkatonta sellaista: talomme lämpiää puilla jotka tulevat omalta maalta. Navetassa pitävät päämajaansa kanalauma kukko-ukkoineen yhdessä lampaiden kanssa (Laama Lamminen, Lilja Lamminen ja Heinä Lamminen – Late Lampaan käsikirjoittajilla on takuulla itsellään lampaita; lampaat eivät ole tyhmiä vaikka sellaista sanontaa toistellaankin). On kasvimaat, marjapensaat ja iso hoidettava pihamaa, oma kaivo. Sienestys, marjanpoiminta jne.
On tilaa lapsille leikkiä niitä järjettömiä leikkejä, joita lapset haluavat joskus leikkiä, huutaa, nauraa ja rymytä, kieriä rapakoissa ja viskellä lunta. Tehdä kevätpuroihin patoja ja veistellä halkopinosta pihistetyistä puista veneitä purosissa uitettaviksi. On tilaa ajaa hurjaa vauhtia fillarilla, tehdä nuotio, telttailla omalla pihalla. Lastenhuoneen kattoparruista roikkuu voimistelurenkaat.
Sellainen lasten vaatima elämän harjoittelu -tila alkaa kadota jo kirkonkylässä. Isoisotätini tapasi sanoa joissain tilanteissa, että ”siinä on lehmä joka ei muista vasikkana oloaan” kun meidän lasten tekemisiä tultiin paheksumaan jostain kohtuullisen viattomasta ”ilkityöstä” (vaikkapa kaupan ikkunalaudalle asetellusta lumipallorivistä).
Nykyään kun joudun käymään kaupungissa, saan parkkimittaristressiä (parkkimittari määrittelee ajankäytön), ärsyynnyn etsiessäni megakaupoista turhan roinan joukosta tarvittavaa tuotetta, tulen surulliseksi nähdessäni pikkukauppojen ikkunoissa ”liike lopetetaan” -ilmoituksia, ahdistun lähiö-arkkitehtuurista jne.
Järkevän tekemisen puute ohjautuu/ohjataan tuotteiden ja palveluiden osteluun, jotka eivät sitten lopultakaan onnellista – ainakin näin voisi ajatella masentuneiden määrä mielessään.
Olen minäkin alkanut vältellä kaupungeissa käymistä.
Ilahduttava kertomus. Ihastuttavan iskevä kuvituskuva.
Kurjistuminen lisääntyy kovaa vauhtia. Valtaeliitti ei välitä kansan heikomman osan kohtalosta vaan rakentaa maata vain itseään varten ja sipilöi kaiken itselleen. Kansa jakaantuu ja eriarvoistuu — toisilla on liikaa, toisille ei jää mitään ja jopa leipä uhkaa loppua.
Suuri osa näistä luhistuu ja syrjäytyy kokonaan ja liian moni jo nuorena kaiken ulkopuolelle. Heistä kilpailuyhteiskunta ei halua ottaa vastuuta vaikka se sille kuuluukin. Heistä onkin jo tullut suuri ’jäteongelma’ yhteiskunnalle ja ongelma koko ajan pahenee kun se kylmästi sivuutetaan.
Asiantila olisi helppo korjata mutta halua siihen näytä olevan kun ’sipilöinnistä’ on tullut se malli joka ohjaa.
Sitten on näitä joista artikkeli kertoo. Heistä monet ovat lähteneet mukaan eliitille voittoja ja ilmaista rahaa takovan hikipajan oravanpyörään työorjiksi ja raatavat aamu aikaisesta iltamyöhään itsekään oikein ymmärtämättä miksi niin tekevät. Ja he uhraavat usein jopa terveytensä tähän raatamiseen.
Tosin suuri osa näistä hikipajan orjista ja raatajista on puun ja kuoren välissä kun on mentävä rahalla arvoja mittaavan osta-ja-kuluta systeemin ehdoilla. Silloin voi olla vaikeaa itse säädellä elämäänsä niin paljon kuin haluaisi. Varsinkin kun on juuttunut velkaorjuuteen johon meitä kannustetaan.
Silti oravanpyörästä voi löytää ulospääsyn jos asian tiedostaa ja voi ainakin alkaa etsiä sitä ennen kuin kuluttaa itsensä täysin loppuun.
Tässä ajattelemisen aihetta on paljon. Toimistotyö typerine palavereineen, typerine ihmisineen ja vihjeettömine ”johtajineen” tökkii kun ikää kertyy. On katkeraa huomata miten iso osa siitä onkin ihan teatteria. Ettei ole mitään syvempää päämäärää. Se on ihmisen aivojen kapasiteetin väärinkäyttöä. Olet vain ”resurssi”, et enää yksilö.
Jos yhtään lohduttaa, niin moni muu palaverissa istuva saattaa miettiä tasan samaa kuin sinäkin.
Ajan varastaminen muilta on rakennettu sisään järjestelmään, ja toimii eräänlaisena kurinpitomekanismina.
Niin, organisaatio on luotu turvaamaan ja rajoittamaan valtaa jopa siinä määrin, että sitä ei kohta ole kenelläkään 😉 Lisäksi organisaatiossa käynnistyvät sisäiset hukkaprosessit, jotka eivät enää liity mihinkään arvontuotantoon. Ja siitä maksetaan!
Hukkaprosesseilta tuntuvat monasti ainakin kaikki ajankäyttöraportoinnit ymv. joita työntekijöiltä nykyorganisaatioissa odotetaan 😀
Viheliäisin organisaatio on (toivottavasti oli) matriisi sellainen. Olikohan Nokian meille Ameriikasta tuoma. Siinä kaikki ovat ”vastuussa” kaikesta ja kukaan ei ole vastuussa mistään. Palavereissakaan ei päätöksiä saada aikaan eikä tehtäviä kohdisteta juuri kenellekään. Kaikki vaan sättäävät asioita ristiin rastiin organisaation sisällä ja sähköpostit lentelevät. Missään ei tunne itseään turhemmaksi kuin siinä mallissa.
Sanotaan, että viidensadan hengen toimisto ei voi ottaa tehtäviä vastaan ulkopuolelta. He työllistävät toisensä ”talon sisäisillä rutiineilla”
Hieno tarina.
Monet kasvatettin samassa hengessä, minutkin sisarukseni. Periaatteella kun muut tekevät kaksi asiaa, tee sinä kolme. Äitini oli sitkeä, -kooltaan pieni, mutta muuten ”suuri” nainen, -kätevä käsistään. Kaikki mikä tehtiin, tehtiin aina kunnolla. Isänsä ja vanhin veljensä kuolivat ns. ”espanjantautiin”. Hänestä tuli sairaalloisen äitinsä vuoksi käytännössä 4-henkisen perheen huoltaja pitkäksi aikaa, kunnes nuoremmat pääsivät jaloilleen. Suvussaan oli paljon kädentaitoja ja muitakin hyviä elementtejä, jotka tulivat esiin pääasiassa arkipäivän elämässä muodossa tai toisessa. Oli sitten lapsille vaatteita, lapasia ja muuta sellaista kylmälle säälle, -ei tarvinnut palella jne. Kotona Oli vaatimatonta mutta kaunista aina olosuhteiden mukaan.
Silloin kun Suomi oli vielä nk. Ruotsi-Suomi, niin kaikki hyvä Suomesta päätyi pääasiassa ”Kunkun” typeriin sotiin pitkin Eurooppaa. Taloista vietiin ”kunkun” riveihin terveimmät ja vankimmat miehet. Jokainen ymmärtää mitä se pidemmän päälle tarkoittaa. Nk. eliitti sai sitten aikanaan maita palkintoina kuninkaalta, joka ei niitä suinkaan koskaan omistanut. Sai vaan aikanaan Rooman Paavin luvan paaluttaa koko tontti itselleen. Mikä ”Ihmepaavi” se sellainen oikein on?
Ei mikään pääpiirteissään ole oleellisesti muuttunut niistä ajoista, -toimintakehykset kyllä.
Tämän intron jäkeen olisi kai hyvä mennä siihen mistä tuo ponnistelumentaliteetti olisi saanut alkunsa. Voisin kuvitella, että on eletty aikoja, jo ennen edellämainittuja, jolloin kaikki mikä oli tehtävissä, oli tehtävä olemassaolon ja selviytymisen vuoksi. Siitä on sitten muodostunut perinne, jota muodossa tai toisessa on jatkunut sukupolvesta toiseen melkein näihin päiviin asti. Palkinto tuli silloin siitä, että kokija ja tekijä jäivät olemaan. Tehdyn työn ja olemassaolon edellytysten väliä oli tietty lineaarinen suhde, -mitä enemmän punnersit, sitä paremmin voit.
Tämän päivän tilanne ei enää ole samanlainen, se on enemmän tai vähemmän semilineaarinen. Olosuhteet ovat muuttuneet, vaikka samoja asioita voi silti edelleenkin assosioida menestymiseen, mutta ei ainoina vaikuttavina tekijöinä, kuten ei kai koskaan, mutta painokertoimet ovat muuttuneet aikain saatossa ,- vai ovatko? Olemassaolo ei pitkään aikaan ole ollut mitenkään yhteiskunnallisten kehysten suhteen kyseenalaista. Nyt se on muuttunut sellaiseksi. Viimeisin asiasta indikoiva tapahtuma on Imtaralla sattunut, jonka Järjestelmä osoittaa ainakin toistaiseksi täydellisen avuttomuutensa. Kuka on seuraava…?
Tästä tullaankin sitten asiasta kolmanteen, juuri tähän vapauttamisen kysymykseen jota alkuperäisen kertomuksen kertoja kuvaa. Se että ihmisiä piiskataan yhä tehokkaampiin suorituksiin on toimintaa joka lopulta kääntyy itseään vastaan, kuten kerrottu hikiesimerkki osoittaa, kun sattumakaan ei enää ole sattumaa, vaan jotain muuta.
Nuorimmaiseni on minua 30 vuotta nuorempi, ja on nyt sairaslomalla ”burn-outin” vuoksi. Uskallan väittää että ei hän ole mikään pahvi, -mutta kun rajat ylitetään, niin silloin piuhat palavat. Onneksi kysymyksessä on pieni yritys, ja työnantajansa omaa ne inhimilliset ominaisuudet, joita kaikilla sellaisilla pitäisi olla, kun signaalit ovat selvät.
Se, että joku vetää itsensä piippuun nk. globalisaatiokisassa on jotain, joka viimekädessä ei palkitse kuin niitä, jotka ovat nykimässä naruja, ja loppujen lopuksi ei heitäkään. Suurin harha on elää omassa kuvitelmassaan omasta suuruudesta. Niin se loppui aikanaan Ruotsissakin ”kunkun” valta, kuten on loppunut monasti muuallakin. Mutta palkintolehmät ja oriit ovat sensijaan saaneet hyvän ”Start Up”: in siitä eteenpäin. Niitä kutsutaan nykyisin ”aatelisiksi”, ja niiden uusintoja jollain muulla nimellä muissa kuningaskunnissa, -mutta periaate on sama.
Maailmassa on, on ainakin ollut intelligenssiä ja varallisuutta hoitaa kaikki inhimilliset kärsimysongelmat missäpäin maapalloa hyvänsä nykyisen tietämyksen valossa, mutta sitä ei ole tehty pääasiassa joko oman ahneuden lumoissa, tai siksi, että kuvitellaan että ollaan ”jumalia”, ja suvereenin päätäntävallan haltijoita. Aasiassa on nämä kysymykset ymärretty jo kauan aikaa sitten senaikuisissa kehyksissä, ja typeryteensä nk. ”Länsimainen kulttuurikin” vielä kompastuu, -mikäli ei ota opikseen missä toiset ovat jo tyrineet, vaan luulee olevansa parempi. Näin siis kehitys ei kehity, kuten termi kuuluu.
Sellaiset tarinat kuin mistä Seppo K.J.Utria on kertonut, ovat sitä, että ihminen ottaa arvomaailmansa omiin käsiinsä, mutta en suinkaan tarkoita mitään ammuskelijoita, ja alkaa toimia sen mukaisesti on aina kirkastava esimerkki. Miksi sitä ei opeteta koulussa…? Lisää vain samanlaisia tarinoita!
Ne joille se ei sovi, tehköön tarvitsemansa itse, -tai hävitköön hevon kuuseen. Maailman ei mitenkään tarvitse olla sellainen kuin se nyt on, eikä kehityksen tarvitse ravata eteenpäin sellaisella vauhdilla, -siis ei suunnalla, -kun ei ilmeisestikään ole tiedossa mihin ollaan menossa. On vain luulo siitä, että kaikki on hallinnassa. Pääasia kuin vain mennään, -vai mitä, ja releet raksuttavat. Muitakin vaihtoehtoja voisi olla… Miksi kaikista niistä on nyt valittu meneillään oleva?
”Ne joille se ei sovi, tehköön tarvitsemansa itse, -tai hävitköön hevon kuuseen. Maailman ei mitenkään tarvitse olla sellainen kuin se nyt on, eikä kehityksen tarvitse ravata eteenpäin sellaisella vauhdilla, -siis ei suunnalla, -kun ei ilmeisestikään ole tiedossa mihin ollaan menossa. On vain luulo siitä, että kaikki on hallinnassa. Pääasia kuin vain mennään, -vai mitä, ja releet raksuttavat. Muitakin vaihtoehtoja voisi olla… Miksi kaikista niistä on nyt valittu meneillään oleva?”
Ennakkoluulo on äänekkäin asiantuntija tässä maailmassa, kuten romaanihenkilö Fermín Romero de Torres sanoo ”Tuulen varjo” -kirjassa.
Ennakkoluulon kanssa ei pääse helpolla vuoropuheluun.
Tällä menolla on niin sanottu downshift edessä yhä useammalla. Sen tulee kokemaan jokainen vuorollaan kun hallitus toteuttaa ”isojen poikien” suunnitelmaa. Se tehdään rahalla niiden toimesta, joille on annettu monopoli tuotteeseen nimeltä raha.
Hallituksen downshift-malli tarkoittaa, että tekisimme yhä enemmän ja saisimme vähemmän. Vai oletteko havainneet jotain muuta kuin lupauksia paremmasta joskus tulevaisuudessa. Sitä päivää ei tällä menolla tule. Niin kuin artikkeli kertoo, voimme auttaa hallitusta downshiftaamalla myös itse. Miksi odottaa, että hallitus sen tekee ja uhrata elämänsä jonkun toisen hyväksi jos itse ei saa siitä mitään muuta kuin menetetyn terveyden. ”Kasvun” hedelmille löytyy kyllä ottajia. Ottajien etua valvoo nyt kansakunnan ”päättäjät”. Kansasta viis.
Jopa Nalle ensimmäinen suuri on kutsunut tätä itse tehtyä downshiftaamista kommunismiksi. Sitä se ei ole, mutta kertoo, että tässä raha- ja talousjärjestelmässä se on yksi oikea vaihtoehto. Vai olisiko parempi painaa niska limassa ilman että saat siitä toimeentulosi? Siihen meitä ollaan viemässä. Nallen suurin huoli on tulojensa hiipuminen, ei muuta. Nyt ollaan siinä rajoilla, että emme voi antaa hänelle ja hänen kaltaisilleen enää enempää. Siksi ”talous” ei kasva.
Tähän lähtöön sopii yksi Matti Hyryläisen blogi ”Kaikki työ ei ole arvokasta”. Linkki alla, suosittelen. Nykyisinhän palkitaan parhaiten niitä, jotka tekevät meille suurimmat vahingot.
http://kirjoituksiataloudesta.blogspot.fi/2013/04/kaikki-tyo-ei-ole-arvokasta.html
’…Nykyisinhän palkitaan parhaiten niitä, jotka tekevät meille suurimmat vahingot.’
Kyllä … niin kai on aina palkittu mutta tänään tuo ilmiö näkyy äärimmäisen räikeänä. Tuskin mitään muutosta tässä asiassa tapahtuu ennen kuin sellainen todellinen kansanvalta ja demokratia toteutuu jossa yhteinen hyvä menee yksityisen hyvän edelle.
Usein tulee blogeissa ja kommenteissä vastaan väittämä, minä olen pienituloinen enkä valtion tuloveroa maksa, enkä hyödy ”työn verotuksen” keventämisestä yhtään mitään. Totta on, vain pieni vivahde-ero. Valtion välitöntä tuloveroa eivät pienituloiset juuri maksa, valtion veroa kylläkin ja paljon. Ne ovat välillisiä veroja, jotka perii valtio ja vain valtio. Vain osa niistä palautetaan maksajille erilaisina palveluina, vähenevässä määrin. Näitäkin veroja ollaan ohjaamassa nykyisin enemmän privaattibisneksiin.
Valtion tulot tulevat jo noin 90% välillisistä veroista, siis kulutuksesta. Vain 10% peritään enää ”suurituloisilta” progressiivissella valtion tuloverolla. Sipilä ehti jo kekkuloimaan teevessä prosentin kasvusta, jonka hän oli mielestään saanut aikaan kiroilejakyyki-sopimuksellaan. Ja paskan marjat. Lähestyvä joulu on ilmeisesti saanut ihmiset kuluttamaan vähäisiä säästöjänsä. Siitä ”kasvu”. Kun kasvua mitataan vain kulutuksella, ei tarvitse olla raketti-insinööri tietääkseen miten käy, kun tuloja leikataan ja välillisiä veroja korotetaan. Kulutus ja valtion tulot leikkautuvat samassa suhteessa. Suomi on jo kallein eutomaa ja kalliimmaksi tulee SOS-hallituksen päätöksillä. Mitäpä poloiset osaisivat, kuin korottaa välillisiä veroja, jotka maksavat kipeimmin juuri pienituloiset. Katsokaa kuinka monta välillistä veroa tämä hallitus on jo korottanut ja montako palkkaa ja etuisuutta ovat leikanneet. Kreikan tiellä ollaan, sanoisin.
Palkkojen leikkaaminen jopa privaattipuolella oikein valtiovallan painostuksella ja hintojen korottaminen välillisillä veroilla, kun samalla odotellaan jotain kasvun ihmettä tapahtuvaksi, on mielenvikaista puuhastelua. Kansantaloudesta ymmärretään yhtä vähän kuin sika tuulimyllystä. Jos leikkaamme kulutustamme vapaaehtoisesti, tulee pää vetävän käteen muillakin kuin meillä köyhemmillä. Periaatteessa oikein.
Katellaan budjetin numerotauluista vaikka pääluokat, mistä valtio rahansa meinaa ottaa tänä vuonna:
Verot ja veroluontoiset tulot 41,5 miljardia josta
-progressiivinen tulovero 5,5 miljardia
-pääomatulovero 2,6 miljardia
-lähdeverot 350 miljoonaa
Ja sitten välillisiin veroihin:
-YLE-vero 493 miljoonaa
-liikevaihdon perusteella (sis. alv) 18 miljardia
-valmisteverot 7 miljardia
-muut verot 3 miljardia josta
-autovero 900 miljoonaa
-varainsiirtovero 800 miljoonaa
-arpajaisvero 225 miljoonaa
-ajoneuvovero 1 miljardi
-jätevero 25 miljoonaa
Sitten muita tuloja eli veroluonteisia maksuja
– Sekalaiset tulot 5,4 miljardia
-oikeusministeriö 139 miljoonaa jnejne… Voitte katella tarkemmin budjetin numerotauluista.
Budjetin loppusumma näyttää olevan nyt 55 miljardia. Siitä saa kätevästi prosenttilaskemalla osuudet, mistä valtion tulot tulevat, ken prosenttilaskua taitaa.
Ja lähteet mistä numerot
-Valtion tulo- ja menoarvio 2016, numerotaulut. Oli muuten vähän hakusassa taas. Ei kai vain yritettty piilottaa?
http://budjetti.vm.fi/indox/sisalto.jsp?year=2016&lang=fi&maindoc=/2016/aky/aky.xml&opennode=0:1:5:
-Ojala Herman, Laskento- ja mittausoppi, WSOY 1899
Pieni korjaus. Monet sanovat, että eivät maksa valtion veroa. Näin se usein mietitään, kun ei suoraa tuloveroa valtiolle maksa, eikä välillisiä veroja veroksi lueta. Myös media uutisoi usein vain välittömät verot, jopa osoittaen pienituloisia vähäisestä valtion verojen maksusta. Näinhän asia ei oikeasti ole.
Työstä vielä. Eräs politikkomme antoi pääministerinä ollessaan ulkomaalaisille yrityksille ns. suosituimmuusaseman kilpailussa meidän ”markkinoilla”. Tiedä mitä se viimekädessä oikein tarkoittaa, mutta enemmistönä työmailla alkaa olla jo vieraat kielet. Veronmaksua vältellään noissa firmoissa viimeiseen saakka ja euroopan unioni antaa siihen hyvät eväät sisäänrakennettuinen veroparasiitteineen.
Johtuisiko siitä, että palkkasumma on privaattipuolella laskenut. Noussut se on vain julkisen puolen johtotehtävissä, joissa ”yhtiöittäminen” on auttanut palkkoja lentoon. Ei taida juuri ”kestävyysvajetta” korjata. Mieltä vailla oleva päätös, mutta kertoo, kuinka asioitamme hoidetaan. Niin, tämä mieshän on jo pyrkimässä Eur.. eikun Suomen tasavallan presidentiksi. Referenssiä näyttäisi olevan.
Budjetin numerotauluja selaamalla tuli vielä vastaan ”Tehokas katuminen”, jonka tuotoksi on arvioitu vuositasolla 10 miljoonaa euroa. Hallitus on sen sinne pistänyt ja sillä ohitetaan Rikoslaki sujuvasti. Sehän kuuluu näin:
Veropetos
Veropetoksesta säädetään rikoslain 29 luvun 1 pykälässä. Veropetoksesta voidaan tuomita tekijä, Joka antamalla viranomaiselle verotusta varten väärän tiedon veron määräämiseen vaikuttavasta seikasta, salaamalla verotusta varten annetussa ilmoituksessa veron määräämiseen vaikuttavan seikan, veron välttämistarkoituksessa laiminlyömällä verotusta varten säädetyn velvollisuuden, jolla on merkitystä veron määräämiselle, tai muuten petollisesti aiheuttaa tai yrittää aiheuttaa veron määräämättä jättämisen, tai sen määräämisen liian alhaiseksi, tai veron aiheettoman palauttamisen.
Kuten säännöksestä ilmenee, myös veropetoksen yritys on rinnastettu tunnusmerkistössä täytettyyn tekoon. Veropetos voidaan suorittaa lainsäännöksen mukaan neljällä eri menettelyllä. Veropetos voidaan siten lukea syyksi, jos tekijä antaa viranomaiselle veron määräämisen vaikuttavan väärän tiedon, salaa verotuksen kannalta olennaisia tietoja, laiminlyö verotukseen liittyvien ilmoitusten antamisen, tai muuten petollisesti aiheuttaa veron määräämisen liian alhaiseksi, tai saa ylimääräistä veron palautusta.
Rangaistusasteikko veropetoksessa on sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta.
On varmaan niitä politikkojen ”pelisääntöjä” joista paljon kirjoittelevat.
Löytyi vielä helvetin hyvä blogi asian tiimoilta. http://yrjoperskeles.blogspot.fi/
Tässä artikkelissa ja kommenttiketjussa ollaan asian ytimessä. Mikä riitti eilen ,ei riitä tänään ja mikä riitti tänään ei riitä huomenna. Kehitystä on monenlaista esim. on ehdottomasti kehitystä se ,että 100 lehmää hoidetaan siinä missä 10,mutta sekin olisi kehitystä ,että sillä 10 lehmällä tulisi toimeen. Jatkuva kasvun ja loputtoman riittämättömyyden tarve ajaa ihmisiä yhä järjettömämpiin kehityskulkuihin,joissa ihminen ei ymmärrä tärkeiden asioiden ja hömpän eroa enää,eikä omaa kokoaan. Jos ajatellaan valtioita ,niin periaatteessa kaikki valtiot pitäisi tulla toimeen omillaan ,ainakin pyrkiä siihen ,niin kuin joskus on ollut tavoitteena. Suuruuden ja yhden hallinnon ekonomia ei ole ratkaisu erilaisten ihmisten ja kansojen tarpeisiin. Tämä meininki on aiheuttanut vain lisää ongelmia, jotka aiheuttavat uusia ongelmia ”olemme jälleen uusien haasteiden edessä”jne.. Niinpä,niin.
Jotenkin toivoisi ,että peli pantaisiin poikki ja pohdittaisiin asioita esim. ylläolevan artikkelin ja kommenttien pohjalta. Ainakin se tuntuisi paljon mielekkäämältä. Se edellyttäisi kansalaisten laajaa heräämistä ja vaatimusta ,että nyt tämä sekoilu saa riittää!