Sananvapausviikkoa vietettiin hiljattain. Julkisissa juhlissa juhlistettiin sananvapauden illuusiota. Sananvapautta ollaan kitkemässä RoundUpiakin raskaammilla torjunta-aineilla.

Kaikkia keinoja, joilla muutosvaatimukset vallitsevaan tilanteeseen kyetään hiljentämään, pitämään näkymättömissä tai tuhoamaan ennen kuin ne tulevat artikuloiduksi todellisessa päätöksenteossa, ollaan ottamassa käyttöön.

Komissio kaavailee rajoituksia nettikirjoitteluun

Komission syyskuussa julkaisema ehdotus Copyright-direktiivistä sisältää ehdotuksen linkkiverosta, jota internetin vapauden puolesta kamppaileva järjestöjen verkosto vastustaa.

Linkkivero tarkoittaa käytännössä sitä, että kun kuka tahansa nettiin kirjoittava – vaikkapa bloggaaja – linkittää hyperlinkillä lähdetiedon omaan tekstiinsä tai siteeraa suurten mediatalojen artikkeleista pätkiä, linkittäjä joutuu maksamaan käyttömaksun linkin käytöstä alkuperäisen artikkelin/tekstin oikeuksien omistajalle.

OpenMedia-järjestön mukaan komission direktiiviesitys suosii suuria julkaisijoita; pk-yrityksillä ei ole varaa maksaa linkkien käytöstä ehdotetulla tavalla.

Ancillary copyright – uusi kustantajien lähioikeus

Artikla 11 §4 esittää uutisjutuillekin 20 vuoden suojattua copyright-aikaa eli uutisjuttua siteeraavat olisivat pakotetut maksamaan veroa jutun siteeraamisesta jos jutun julkaisemisesta on alle 20 vuotta. Suuria mediataloja vero ei varsinaisesti haittaa koska ne ovat muutenkin jo siirtyneet yhteiseen uutistuotantoon synenergiaetujen saavuttamiseksi. Juttujen alkuperäiset kirjoittajat tuskin hyötyisivät, koska mediatalot omistavat jutut.

(Sivuhuomautus: Vuosia sitten kirjoitin juttuja Keskisuomalainen Oyj -konsernin lehdille.  Noilla työkeikoilla ottamieni valokuvien käyttöoikeudet siirtyivät automaattisesti Keskisuomalainen Oyj:lle, joka voi hyödyntää niitä kaikissa medioissaan ajasta ikuisuuteen tai myydä eteenpäin muille medioille ilman erillistä korvausta kuvan ottajalle.)

Hakukoneet (tai viitesivustot kuten Ampparit) kärsisivät nekin linkkiverosta, koska ne eivät voisi enää toimia ”internetin puhelinluetteloina” joiden avulla käyttäjät etsivät tietoa internetistä. Espanja otti käyttöön uuden copyright-lain vuonna 2014, jonka jälkeen Google News sulki palvelunsa Espanjassa. Eurooppalaisen digitaalisen median edustaja EDIMA arvioi lain vaikuttaneen moniin verkossa toimiviin palveluihin negatiivisesti, ja taloudellisten menetysten liikkuvan miljarditasolla vuodessa.

Sitä luulisi, että sisältöjen laillisen saatavuuden edistäminen kasvattaisi tekijänoikeusmarkkinoiden kokoa, josta hyötyisivät sekä käyttäjät että tekijänoikeuksien haltijat. Komissio on kuitenkin lähtenyt ehdotuksellaan edistämään vain rahastusmonopolimekanismia.

Direktiiviehdotus edellyttää internet-palvelujen tarjoajien monitoroivan internetin käyttäjiä. Direktiiviesityksen 13 artikla velvoittaisi kaikki sosiaalisen median palvelut ottamaan käyttöön oikeudenhaltijoiden kanssa ”sovittuja” sisällöntunnistustekniikoita. Tällöin palveluiden ylläpitäjät vastuutetaan yksittäisten palvelun käyttäjien tekemisistä, tekemään teknistä ennakkotarkastamista eli seuraamaan mahdollisia ”tekijänoikeuksia rikkovan” aineiston esiintymistä ja poistamaan sen.

Tämä on vastoin E-kaupankäyntiä koskevan direktiiviä 2000/31, jonka Artikla 14 nimenomaan kieltää tällaiset vaatimukset. Vuoden 2001 informaatioyhteiskunta-direktiivi (InfoSoc) määrittelee sekin, että välikäsinä toimivat palveluntarjoajat eivät ole vastuussa käyttäjien tuottamista sisällöistä.

Myös EU:n kaavailema terrorismin vastainen laki sisältää vastaavia sensuuri-, seuranta- ja rajoittamiselementtejä.

Yllä olevan ei ole tarkoitus olla tyhjentävä esitys kaikista komission esityksen mukanaan tuomista ongelmista; se on pikemminkin lyhyt katsaus silmiin pistävämpiin kompastuskohtiin.

Lisää tietoa löytää esimerkiksi EFFI:n lausunnosta.

Kuolema vaihtoehtomedioille

Elokuussa 2016 komissio lupasi julkisesti, että sillä ei ole suunnitelmia luoda linkkiveroa. Elokuussa Statewatch.org julkaisi vuodetun komission henkilökunnan muistion  vaikutusarvioista, jossa kerrotaan komission suunnittelevan linkkiveroa (ancillary copyright). Muillakin kuin Hillary Clintonilla on erikseen julkinen ja yksityinen asemoituminen…

Komissio ei näytä tähtäävän toimivan lakikehikon luomiseen, vaan pikemminkin copyright-markkinoiden luomiseen, jossa tuoton saavat isot mediatalot. Vuodetun muistion sivulla 145 lukee

None of these two recent ”ancillary rights” solutions have proven effective to address publishers’ problems so far, in particular as they have not resulted in increased revenues for publishers from the major online service providers

eli aiemmat lait eivät ole riittäneet lisäämään julkaisijoiden tuloja online-palveluntarjoajilta.

Vaikuttaa siltä, että EU:n linkkiverolla ja amerikkalaisten vastaavalla copyright-lainsäädännöllä halutaan päästä eroon vaihtoehtosivustoista, jotka linkkaavat paljon muiden uutisia, mutta eivät tuota niitä itse. Näin voidaan pudottaa julkiseen keskusteluun osallistuvista sellaisia medioita, joiden tulkinta on toinen kuin kaupallisen ja valtiollisen median, eikä miellytä päättäjiä.

Copyright-lainsäädännön ja linkkiveron toteutus on hankalaa, koska koko sosiaalinen media ja kansalaisjournalismi perustuu paljolti uutislinkkien jakamiseen. Jos linkit tulevat maksullisiksi tai niiden käytöstä rangaistaan, nykyisenlainen sosiaalinen media kuolee. Tästä taas eivät vaikutusvaltaiset (Facebook, Google jne) some-yhtiöt tykkää. Toisaalta niiden toimiluvat ovat riippuvaisia hallituksen tahdosta – ja poliitikkojen vaalirahoitus riippuvainen yritysten hyvästä tahdosta.

Pakkokonsensuksen luominen lainsäädännöllä

Pohjimmiltaan kyse ei kuitenkaan ole kaupallisesta vaan poliittisesta asetelmasta. Päättäjiä ja edunsaajaryhmiä huolestuttavat vaihtoehtomedioissa esitetyt tulkinnat globaalien ongelmien (talouskriisit, ympäristön tila, massatyöttömyys jne) syistä, ja näiden poliittisesti luotujen ongelmien seurauksista kärsivien tyytymättömien määrän kasvu. Valtamediassa valemedioiksi nimettyjen vaihtoehtosivustojen lukijamäärät ovat pieniä verrattuna perinteisen massamedian lukijamääriin, mutta ilmeisesti riittävät, jotta leimaavaan nimittelyyn ja kategoriointiin nähdään tarve.

Enää ei puhuta täydentävästä, moniäänisyyttä lisäävästä vaihtoehtomediasta tai kansalaisjournalismista. Ei moniäänisen, täydentävän kansalaisjournalismin tarve ole mihinkään kadonnut.

Vastavalkean kaltaisille pienille, riippumattomille toimijoille komission ehdotus linkkiverosta sekä eriävien näkökulmien julkituomista rajoittamaan pyrkivät eurooppalaiset  ja amerikkalaiset Venäjän pelko -lait tietäisi julkaisemisen vaikeutumista ellei peräti loppumista. Valtavirrasta poikkeavia näkökulmia voi pyrkiä vaientamaan monella tapaa.

Yhdysvaltain Venäjän pelko -versio, H.R.6393-lakiesitys esiteltiin 22. marraskuuta ja hyväksyttiin senaatin alahuoneessa todella nopeasti, 30. marraskuuta. Lakialoitteen tekijä oli Devin Nunes (rep), jota Google vaalirahoittaa. Lukemalla salaliittoteoria-aineksia sisältävän lakiesityksen läpi ei ole vaikea nähdä, että sillä tähdätään eriävien mielipiteiden vaientamiseen. Venäjä-uhkaan vedoten edunsaajaklikki haluaa lakkauttaa oikeuden keskustella kurjuudesta, jota edunsaajaklikki enemmistölle tuottaa.

Myös journalistisesta vapaudesta aidosti välittävien ammattitoimittajien olisi syytä huolestua kun tällaisia lakeja on tyrkyllä.

Lähteet

European Commission (14.9.2016): Proposal for a DIRECTIVE OF THE EUROPEAN PARLIAMENT AND OF THE COUNCIL on copyright in the Digital Single Market http://ec.europa.eu/transparency/regdoc/rep/1/2016/EN/1-2016-593-EN-F1-1.PDF

Official Journal of the European Communities (22.5.2001): DIRECTIVE 2001/29/EC OF THE EUROPEAN PARLIAMENT AND OF THE COUNCIL on the harmonisation of certain aspects of copyright and related rights in the information society http://eur-lex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=OJ:L:2001:167:0010:0019:EN:PDF  (InfoSoc 2001)

Statewatch, A leaked document ”COMMISSION STAFF WORKING DOCUMENT IMPACT ASSESSMENT on the modernisation of EU copyright rules, Accompanying the document http://statewatch.org/news/2016/aug/eu-com-copyright-draft.pdf

Initiative Against Ancillary Copyright, IGEL (31.08.2016): It could not be worse: Draft Proposal for the Copyright Directive Leaked http://ancillarycopyright.eu/news/2016-08-31/it-could-not-be-worse-draft-proposal-copyright-directive-leaked

EDRi: A Copyright Reform, A guide for the perplexed https://edri.org/files/copyright/Copyright_guide_for_the_perplexed.pdf

European Digital Media Association EDIMA: The Impact of ancillary rights in news products http://www.europeandigitalmediaassociation.org/pdfs/EDIMA%20-%20Impact%20of%20ancillary%20rights%20in%20news%20products.pdf

Falkvinge on Liberty (7.2.2015): The Consequences of Ancillary Copyright for Press Publishers http://falkvinge.net/2015/02/07/the-consequences-of-ancillary-copyright-for-press-publishers/

Techdirt: Useita artikkeleita https://www.techdirt.com/blog/?tag=link+tax

Europarliament, Directorate-General for External Policies, Policy Department (marraskuu 2016): EU strategic communications with a view to counteracting propaganda http://www.europarl.europa.eu/RegData/etudes/IDAN/2016/578008/EXPO_IDA(2016)578008_EN.pdf

Europarlamentti (14.10.2016): EU:n strategisesta viestinnästä kolmansien osapuolten levittämän EU:n vastaisen propagandan torjumiseksi http://www.europarl.europa.eu/sides/getDoc.do?pubRef=-//EP//TEXT+REPORT+A8-2016-0290+0+DOC+XML+V0//FI

H.R.6393 Intelligence Authorization Act for Fiscal Year 2017 https://www.govtrack.us/congress/bills/114/hr6393/text

10 KOMMENTTIA

  1. Mutta tämähän helpottaa asioita ennestään. Enää ei tarvitse liittää lähdettä uutiseen. Riittää että sen mrekkaa itselleen ylös. Säästyy linkkejä.

    Toisaalta, jos ei laita hyprlinkkiä vaan pelkän uutisen osoitteen niin eikös silloin pysty kiertämään tätä lakia. Kuten thänkin uutiseen:”Otsikolla linkkivero-propagandantorjunta-eun-kuolemantuomiot-kritiikille-vaihtoehtomedialle”. Ja sitten vain sivujen alkuun kirjoitetaan että ”1. tarkoittaa Aamulehteä, 2. tarkoittaa Helsingin sanomia, 3. tarkoittaa Iltalehteä…”

  2. Hyvä, hyvä 🙂 tällaisen EU-päätöksen jälkeen ei tarvii munkaan enää kirjuutella tänne vastavalkeaan. Levittelen sen verran paljon linkkejä, ettei mun perse kestäisi maksaa niistä, ei millään. Vaikka RT onkin ”putinistinen” propagandakanava, josta linkkaan tänne aika paljon, niin ahneita hekin olisivat ja huutelisivat rahan perään. Tästä ahneudesta on Ruptly hyvä esimerkki, he kyllä maksavat ”pikku” korvauksen tyypeille, jotka lähettävät kännykkävideopätkiä heille ja samallahan he saavat käyttö- ja omistusoikeuden ko aineistoon aivan kuten kerroit.
    PS Älykännyköihin voi ladata lisäosan, jolla tämä videopätkien lähetys hoituu helposti.

    Tällainen EU-laki tulisi olemaan kuolinisku koko nykynetille niin facebook / naamataululle kuin twiittailuille, ei kai niissä juuri muuta oo kuin linkkejä.
    Toisaalta, jos netti yrittää tällaisen lain jälkeen tomia edes ontuen se tulee merkitsemään anonyymiuteen pyrkivien innovaatioiden räjähdysmäistä kasvua, mikä sinänsä olisi erittäin positiivista, anonyymit postipalvelimet, anonyymit selaimet jne. Se mistä Snowden on puhunut alkaa vihdoinkin konkretisoitumaan kun nettikäyttäjien lompakkoon kosketaan. Niinhän sitä sanotaan, että maailmassa ei ole pahempaa petoa kuin porvari, jonka lompakkoon kosketaan. 😀
    Netin kuolema nykymuodossa voisi siis avata aivan uusia mahdollisuuksia, loisivat niin sanottua vallankumouksellista tilannetta. Tällaiset EU-lait todistavat vastaansanomattomasti EU-globalistien fasistisen luonteen, toivottavasti tämmöinen laki avaisi useamman ihmisen silmät näkemään, missä mennään.

    • Mietin itsekin tuota samaa so. anonyymien ja rinnakkaisten verkostojen kehittely tulee tällaisen lain jälkeen vauhdilla nopeutumaan; sille on nk. sosiaalinen tilaus 😉

      Sen jälkeen transatlanttisella rinnakkaislainsäädännöllä (yhteinen sisältö, yhteinen voimaantulon ajoitus) pyritään nitistämään ”yhteiskuntarakenteita hajottava” innovatiivisuus — ja kohta ollaankin jo tieteiselokuvien ennaltaehkäisevissä malleissa.

  3. Riikka Söyringiltä tärkeä kirjoitus, jälleen kerran. Luulisi niiden, joilla on aito toimittajan sydän, olevan huolissaan kehityksestä, hyvin huolissaan. Monet merkit viittaavat siihen, että Johan Galtungin erittelemä ’uusi fasismi’ on jo täällä (’Lännessä’) tänään, vähintänkin ’tuulikaaapissa’. Vakavan ja totuuteen pyrkivän vaihtoehtomedian kannattanee ankkuroitua voimassa olevan lainsäädännön osoittamiin ’systeemeihin’ ja sitten pyrkiä pitämään huolta oikeuksistaan. On kysymys sananvapaudesta, demokratian peruspilarista.

    Media

    Media-käsitteellä viitataan viestintäkanaviin tai viestin välittäjiin. Käsitettä käytetään toisinaan synonyyminä joukkotiedotusvälineille (massamedialle). Mutta media on itse asiassa käsitteenä laajempi; se sisältää myös niin sanotun sosiaalisen median.

    Asiayhteydestä riippuen media-sana voi tarkoittaa joko viestinnän kenttää yleisesti, tiettyä viestintämenetelmää (sanomalehdet, radio, televisio, internet), tiettyä viestimuotoa (teksti, ääni, kuva) tai yksittäistä media-alan yritystä tai hanketta. Media tarkoittaa viestinnässä myös tallennetta ja viestintävälinettä.

    Sosiaalinen media

    Sosiaalisella medialla (some) tarkoitetaan verkkoviestintäympäristöjä, joissa jokaisella käyttäjällä tai käyttäjäryhmällä on mahdollisuus olla paitsi tiedon vastaanottaja myös aktiivinen viestijä ja sisällöntuottaja. Sosiaalisessa mediassa viestintä tapahtuu käytännössä jonkin keskitetyn palveluntarjoajan kautta.

    Joukkotiedotusväline

    Käsitteellä joukkotiedotusväline tarkoitetaan viestintäkanavaa tai laitetta, jolla voidaan viestiä suurille joukoille toistuvasti. Termillä tarkoitetaan teknisten laitteiden ja järjestelmien lisäksi myös organisaatioita, jotka harjoittavat joukkoviestintää. Joukkotiedotusvälineitä ovat lehdistö, radio, televisio, elokuva ja internet.

    Joukkotiedotusvälineet Suomessa

    Suomessa huomattava osa tiedotusvälineistä kuuluu suurille viestintäalan yhtymille, Sanomalle tai Alma Medialle. Toinen merkittävä taho on Yleisradio. Kolmantena vaikuttavana tekijänä ovat maakuntalehdet.

    Uutistoimisto

    Uutistoimisto tuottaa sisältöä, kuten uutisia, kuvia ja graafeja, eri medioihin. Pääasiallisia asiakkaita ovat media-alan yritykset, mutta palveluiden kehittyessä uutistoimistot ovat keskittyneet entistä enemmän tarjoamaan palveluita yrityksille ja yksityisille henkilöille. Uutistoimistot voivat olla sekä julkisia yrityksiä että valtion osittain tai kokonaan rahoittamia, kuten Kiinassa ja Venäjällä.

    Suurimmat uutistoimistot seuraavat maailman tapahtumia reaaliajassa ja tarjoavat asiakkailleen jatkuvan uutisvirran. Sisältöä tuotetaan laajasti eri elämän osa-alueilta politiikasta urheiluun, kulttuurista talouteen. Tunnetuimpia uutistoimistoja ovat AFP, Reuters ja Associated Press.

    Suomen johtavin uutistoimisto on Suomen Tietotoimisto, STT.

    AP

    The Associated Press on yhdysvaltalainen uutistoimisto. AP:n perusti Moses Yale Beach vuonna 1846. AP:n hankkeeseen lähti aluksi mukaan neljä lehteä, nykyään sen tuottamaa sisältöä käyttää 1700 sanomalehteä. Palveluita hyödyntää myös 5000 televisio- ja radiotoimitusta. AP tavoittaa uutisillaan päivittäin noin 3,5 miljardia ihmistä. Sen palkkalistoilla on noin 3700 työntekijää joista kaksi kolmasosaa työkentelee kentällä. AP toimii yli 300 toimipaikassa ja uutisoi maailmanlaajuisesti reaaliajassa.

    Reuters

    Reuters on alkujaan perustettu 1849 Aachenissa, Saksassa, josta se siirtyi Lontooseen vuonna 1851. Paul Julius Reuterin uutistoimisto sai alkunsa palvelusta, joka tarjosi uutisia ja sähkesanomia sekä tiedotti osakkeiden pörssihinnoista.

    Kanadalainen Thomson Corporation osti Reutersin vuonna 2008 . Nykyään yritys tunnetaan nimellä Thomson Reuters. Uutistoimiston palkkalistoilla on tuhansia toimittajia. Reutersilla on käytössä toimittajien Handbook of Journalism, jossa on määritelty uutisoinnin etiketti sekä toimintamallit. Ohjekirjassa on myös kerrottu juttujen tekoa ja kuvien käsittelyä koskevat arvot.

    AFP

    Agence France-Presse on maailman ensimmäinen kansainvälinen uutistoimisto. Ranskalainen yritys on perustettu vuonna 1835. AFP toimi alkujaan nimellä Agence Havas perustajansa, Charles-Louis Havasin, mukaan. Vuonna 1940 nimi muuttui saksalaisten miehityksen aikana French Information Officeksi (FIO). Vuonna 1944 ensimmäiset uutiset tuotettiin nimellä AFP. Yritys on ranskan valtiosta riippumaton, julkinen uutistoimisto. Bernhard Wolff ja Paul Julius Reuter olivat Havasin työntekijöitä. Molemmat perustivat uutistoimistot – saksalaisen Wolffs Telegraphisches Bureaun ja englantilaisen Reutersin – jotka nousivat Euroopan johtavimmiksi uutistoimistoiksi yhdessä AFP:n lisäksi.

    AFP:n päämaja on Pariisissa. Uutistoimisto on edustettuna maailmanlaajuisesti: sillä on toimittajia 165 eri maassa. Henkilökuntaa on lähes 3000, joista freelancereiden osuus on noin 700. AFP tuottaa uutisia kuudella eri kielellä, ranskaksi, englanniksi, arabiaksi, espanjaksi, saksaksi ja portugaliksi. Sisältöä tuotetaan reaaliajassa vuoden jokaisena päivänä. AFP:llä on laaja asiakaskunta: graafeja, kuvia ja uutisia tuotetaan sanomalehtiin, televisioon, radioon ja sähköiseen levitykseen ympäri maailmaa.

    STT

    STT (Suomen Tietotoimisto) on perustettu vuonna 1887. STT on yksi maailman vanhimmista edelleen toimivista uutistoimistoista. Alkujaan yritys toimi nimellä Suomen Sähkösanomatoimisto. Nykyisen nimensä se sai 1915. Vuonna 2010 STT yhdistyi Lehtikuvan kanssa. Fuusioitumisen jälkeen yritys muutti nimensä STT-Lehtikuvaksi. Uutistoimisto on alansa johtavimpia toimijoita Suomessa. Osakeyhtiö on 41 eri yrityksen omistuksessa. Suurimmat omistajat ovat Sanoma News, Alma Media, TS-Yhtymä. Yleisradio ei osta palveluita STT:ltä, mutta omistaa siitä pienen osan. Ruotsinkielisistä sisällöistä vastaa FNB.

    STT:llä on kahdeksan aluetoimistoa. Sillä on myös kirjeenvaihtajat Brysselissä, Tukholmassa sekä Washingtonissa. Yritys työllistää noin 180 henkilöä ja tuottaa keskimäärin 300 uutista päivässä. Katkeamattoman uutisvirran avulla sisältöä jaetaan ympäri vuorokauden. Fuusioitumisen myötä yrityksellä on käytössään laaja kuvapankki sekä kuvauspalvelut, jotka myös yksityinen henkilö voi tilata käyttöönsä. Sisältöä tuotetaan myös graafien muodossa. Uutistoimiston palveluita on kehitetty: fokus on myös yritysviestinnässä. Tiedotepalvelun avulla yritykset voivat välittää tiedotteitaan STT:n kautta kansalliseen ja kansainväliseen tai tarkoin rajattuun jakeluun. STT ylläpitää myös kattavaa kansallista tapahtumakalenteria.

    Muita uutistoimistoja

    EuroNews

    EuroNews, kansainvälinen, Euronews SA:n omistama televisiokanava, joka lähettää joka päivä uutisia Euroopan alueelta.

    Inter Press Serice

    Inter Press Service, kansainvälinen kehitysmaiden uutisia välittävä kansalaisjärjestöpohjainen uutistoimisto.

    Major news agencies

    Saudi Press Agency SPA (KSA)
    Agence France-Presse AFP (FRA)
    Agência Brasil ABR (BRA)
    Agència Catalana de Notícies ACN (ESP)
    Agencia EFE (ESP)
    Agenția Română de Presă AGERPRES (ROU)
    Agenzia Giornalistica Italia AGI (ITA)
    Agenzia Nazionale Stampa Associata ANSA (ITA)
    AKIpress news agency (KGZ)
    Algemeen Nederlands Persbureau ANP (NLD)
    Algeria Press Service APS (DZA)
    All Headline News AHN (USA)
    Anadolu Agency (AA)
    Antara (IDN)
    Armenpress (ARM)
    Asian News International ANI(IND)
    Associated Press AP (USA)
    Associated Press of Pakistan APP (PAK)
    Athens News Agency-Macedonian Press Agency ANA
    Australian Associated Press AAP (AUS)
    Austria Presse Agentur APA (AUT)
    Azerbaijan Press Agency APA (AZE)
    Azerbaijan State Telegraph Agency AzerTAc (AZE)
    Bahrain News Agency BNA (BHR)
    Bakhtar News Agency (AFG)
    Baltic News Service BNS (LVA, LTU and EST)
    Bangladesh Sangbad Shangstha (BGD)
    Mohammadi News Agency (BGD)
    Belga BELGA (BEL)
    Bloomberg News (USA)
    BNO News
    Bulgarian Telegraph Agency BTA (BGR)
    Canadian Press (CAN)
    Central News Agency (TWN)
    China News Service CNS (CHN)
    DAPD News Agency DAPD (DEU)
    Deutsche Presse-Agentur DPA (DEU)
    Dow Jones Newswires (USA)
    European Pressphoto Agency EPA (Europe)
    Express Media Service EMS (IND)
    Islamic Consultative Assembly News Agency ICANA (IRN)
    Islamic Republic News Agency IRNA (IRN)
    Iranian Students’ News Agency ISNA (IRN)
    Ihlas News Agency IHA (TUR)
    IRA News Agency PAK (IRA)
    Indian News Agency INA (IND)
    Flags Communications Agency INA (IND)
    Indo-Asian News Service IANS (IND)
    Interfax (RUS)
    Inter Press Service IPS (ITA)
    Information Telegraph Agency of Russia ITAR-TASS (RUS)
    Jiji Press (JPN)
    Kenya News Agency (KE)
    Kyodo News (JPN)
    Lao News Agency KPL (LAO)
    Lusa news agency LUSA (PRT)
    Magyar Távirati Iroda MTI (HUN)
    Malaysian National News Agency BERNAMA (MYS)
    Namibia Press Agency NAMPA (NAM)
    National Iraqi News Agency NINA (IRQ)
    New Zealand Press Association NZPA (NZL)
    Newseria Agencja Prasowa NEWSERIA (PL)
    Norsk Telegrambyrå NTB (NOR)
    Notimex (MEX)
    Pacnews
    Pakistan Press International PPI (PAK)
    PanARMENIAN.Net (ARM)
    Philippines News Agency PNA (PHL)
    Polska Agencja Prasowa PAP (POL)
    Press Association PA (GBR)
    Pressclub Information Agency PIA
    Press Trust of India PTI (IND)
    Qatar News Agency QNA (QAT)
    Reuters (GBR)
    RIA Novosti RIA (RUS)
    Ritzaus Bureau Ritzau (DNK)
    Ruptly (RUS)
    Saba News Agency or Yemen News Agency SABA (YEM)
    Schweizerische Depeschenagentur SDA (CHE)
    Sipa USA
    Gujarat News Agency-GNA (IND)
    Samachar Bharti SB (IND)
    Slovenian Press Agency STA (SVN)
    Suomen Tietotoimisto STT (FIN)
    Syrian Arab News Agency SANA (SYR)
    Tahitipresse ATP (PYF)
    Tanjug (SCG)
    Telenoticiosa Americana TELAM (ARG)
    Tidningarnas Telegrambyrå (SWE)
    Trans Asia News Service (IND)
    Turkmenistan State news agency (TKM)
    UNI (IND)
    Ukrainian Independent Information Agency UNIAN (UKR)
    United News of Bangladesh UNB (BGD)
    United Press International UPI (USA)
    World Entertainment News Network WENN
    World Is One News (WION) (IND)
    Xinhua News Agency XINHUA (CHN)
    Yonhap News Agency YONHAP (KOR)
    ZUMA Press (USA)
    ¤
    Laki sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä (460/2003) [niin kutsuttu sananvapauslaki]

    Sananvapauslailla annetaan tarkempia säännöksiä perustuslaissa turvatun sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä.

    Tätä lakia sovellettaessa ei viestintään saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa.

    Sananvapauslaissa tarkoitetaan:

    1) yleisöllä vapaasti valikoituvaa viestin vastaanottajien joukkoa;
    2) verkkoviestillä radioaaltojen, sähköisen viestintäverkon tai muun vastaavan teknisen järjestelyn avulla yleisön saataville toimitettua tietoa, mielipidettä tai muuta viestiä;
    3) ohjelmalla pääasiassa äänenä tai liikkuvina kuvina ilmaistujen verkkoviestien muodostamaa yhtenäistä kokonaisuutta;
    4) julkaisulla yleisön saataville toimitettua painotuotetta, tietolevyä taikka muuta monistamalla valmistettua teksti-, ääni- tai kuvatallennetta;
    5) aikakautisella julkaisulla julkaisua, jota on tarkoitus julkaista säännöllisesti vähintään neljä kertaa vuodessa;

    6) verkkojulkaisulla julkaisijan tuottamasta tai käsittelemästä aineistosta aikakautisen julkaisun tapaan yhtenäiseksi laadittua verkkoviestien kokonaisuutta, jota on tarkoitus julkaista säännöllisesti;

    7) julkaisutoiminnalla julkaisujen ja muiden verkkoviestien kuin ohjelmien toimittamista yleisön saataville; ja
    8) ohjelmatoiminnalla ohjelmien toimittamista yleisön vastaanotettavaksi.

    Sananvapauslakia sovellettaessa aikakautisen julkaisun ja verkkojulkaisun osina pidetään niiden otsikkojulisteita ja liitteitä.

    Sananvapauslakia sovelletaan Suomessa harjoitettavaan julkaisu- ja ohjelmatoimintaan.
    #
    Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 54/2002 vp); otteita

    Pykälän 1 momentin 6 kohdassa säädettäisiin verkkojulkaisun määritelmästä. ”Verkkojulkaisulla” tarkoitettaisiin aikakautisen julkaisun tapaan yhtenäiseksi laadittua verkkoviestien kokonaisuutta, jota
    on tarkoitus julkaista säännöllisesti. Määritelmä osoittaa, että verkkojulkaisu vastaisi sähköisessä tietoverkossa aikakautista julkaisua. Ehdotetun lain kokonaisuudessa tätä vastaavuutta osoittaisi myös se, että molemmilla tulisi ehdotetun 4 §:n mukaan olla määrättynä vas
    taava toimittaja.
    Verkkojulkaisun ja edellä 2 kohdassa tarkoitetun verkkoviestin välinen suhde määräytyisi siten samaan tapaan kuin aikakautisen julkaisun suhde 4 kohdassa tarkoitettuun yksittäiseen tallenteeseen.
    Verkkojulkaisulle olisi ominaista sen julkaisemisen säännöllisyys ja yleisön tunnistettavissa olevan kokonaisuuden osien yhteys toisiinsa (”jota
    on tarkoitus julkaista säännöllisesti”). Näin ollen verkkojulkaisulle on tyypillistä juuri sen rinnasteisuus aikakautiseen julkaisuun.
    Verkkojulkaisussa on kyse kokonaisuudesta, jonka osat on julkaisijan toimesta laadittu samalla tavalla yhteenkuuluviksi kuin esimerkiksi sanomalehden sivut ja joka voidaan rinnastaa aikakautiseen julkaisuun.
    Tyypillinen esimerkki verkkojulkaisusta onkin sanomalehden verkkoversio. Samoin esimerkiksi jonkin yrityksen tietoverkossa julkaisema asiakaslehti tai mainoskuvasto, saattaa julkaisemisen säännöllisyyden ja verkkoviestien keskinäisen yhteyden vuoksi olla rinnastettavissa aikakautiseen julkaisuun.
    Verkkojulkaisuna ei puolestaan pidettäisi esimerkiksi tietoverkossa olevia reaaliaikaisia keskusteluryhmiä sellaisinaan, koska niitä ei erikseen laadita yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Samoin olisi arvioitava muitakin tilanteita, joissa kyse on vain tilan tarjoamisesta muualta tuleville viesteille
    ilman, että niistä laaditaan aikakautiseen julkaisuun rinnastettava kokonaisuus.
    Toisaalta esimerkiksi keskustelupalsta saattaa liittyä verkkojulkaisuun sillä tavoin kiinteästi, että sitä on pidettävä kyseisen kokonaisuuden yhtenä osana.
    Verkkojulkaisulle ominaisesta osien yhteenkuuluvuudesta johtuu, että kaikki säännöllisesti ylläpidettävät tietokannat eivät olisi verkkojulkaisuja. Esimerkiksi kirjaston tietokanta ei olisi ehdotetussa laissa tarkoitettu verkkojulkaisu, koska tällaisen tietokannan osilla ei ole aikakautisen
    julkaisun osien kaltaista keskinäistä yhteyttä.
    Vastaavasti verkkojulkaisuna ei olisi pidettävä myöskään esimerkiksi pelkkää pörssikurssien päivittäistä julkaisemista. Toisaalta tällainen sivu saattaa kyllä olla osana verkkojulkaisua.
    Pelkästään tietoverkossa olevien kotisivujentoistuvakaan muuttaminen ei vielä merkitsisi sitä, että tällaisten sivujen olisi katsottava muodostavan verkkojulkaisun.
    Verkkojulkaisulle ominainen julkaisemisen säännöllisyys merkitsee sitä, että yleisöllä on tietty odotus uuden verkkoviestien kokonaisuuden julkaisemisesta. Näin ollen esimerkiksi viranomaisen tai yrityksen
    kotisivujen sisällön uudistaminen silloin, kun niillä on jotain uutta tiedotettavaa, ei yleensä vielä sinällään riittäisi täyttämään julkaisemisen säännöllisyyden vaatimusta.
    Verkkojulkaisu voi sisältää tekstin, äänen, kuvan ja liikkuvan kuvan tai näiden yhdistelmien muodossa ilmaistuja viestejä.
    Ehdotetun momentin 3 kohdan mukaisesti pääasiassa äänen tai liikkuvien kuvien muodossa ilmaistujen verkkoviestien yhtenäistä kokonaisuutta pidettäisiin kuitenkin ohjelmana.
    ¤
    Mikä vapaa lehdistö? USA:n hallitus valvoo ja monitoroi uutisyhtiöitä jatkuvasti

    9.7. J. D. H.

    Globalist war against humanity shifts into high gear: Cars, cash, literature and independent news all targeted for elimination

    Washington Post goes “full treason” – fabricates entire story falsely claiming Trump won because of Russian hacks

    “Fake news” hysteria hinges on the laughable assumption that corporate-run media has a divine monopoly on “facts”

    Increasingly, the so-called ”mainstream” establishment media is being scooped up by just a handful of mega-corporations, not necessarily because the news business is insanely profitable, but more because the moguls doing the purchasing want to control what the American public hears.

    But politically motivated corporate owners aren’t the only ones seeking to control the propaganda – er, news – that Americans hear on a daily basis. With so few companies owning so much media, the U.S. government has never found it easier to impose its will over the industry.

    Yes, of course, in the United States we have a legal construct in our founding document known as ”freedom of the press.” But over the years as the very same press has worked hard to empower big, massive, centralized government in Washington, D.C., they have essentially built their own oppression apparatus.

    Controlling the media means controlling what you learn and don’t learn

    A diversity of outlets, from websites to traditional newspapers, repeat the same stories to create an illusion of choice that allows propaganda to take root in the American imagination.

    One way Uncle Sam infiltrates is by using his intelligence community (IC), in what has been standard operating procedure since the IC was really stood up at the outbreak of the Cold War, in the early 1950s. Investigative journalist Carl Bernstein, after leaving The Washington Post (where he helped break the Watergate scandal) in 1977, penned a lengthy piece for Rolling Stone magazine detailing the CIA’s ties to the media during the Cold War (which was still very much a part of U.S.-Soviet relations at the time of his essay).

    ”The use of journalists has been among the most productive means of intelligence-gathering employed by the CIA,” wrote Bernstein.

    Following his report and others, the CIA faced some public backlash, but also some legislative fallout as well, in the form of intelligence community reforms like the Foreign Intelligence Surveillance Act and the creation of the FISA court. As such, the CIA scaled back its media infiltration operations, but only for a time. Following 9/11, the public’s cry for more surveillance, not less, combined with consolidation of the media, gave the federal government the tools it needed to exert its influence again.

    For instance, the monitoring of mainstream media, as well as alternative and social media, has been a mission of the Department of Homeland Security[PDF] for years, practically since the massive agency was created following the Sept. 11 attacks.

    Further, a 2013 report by Martin Michaels, writing for MintPress News, detailed ”how the CIA made use of intelligence from foreign correspondents during U.S. wars in Iraq and how government agencies have repeatedly sought to suppress information on drone warfare,” the news site reported.

    Other journalists have filed similar reports. Glenn Greenwald, an investigative reporter for the UK’s Guardian, wrote in 2013 that the U.S. media – again – had failed to disclose important information to readers. In particular, The Washington Post admitted that it had made a tacit agreement with the government not to disclose a secret U.S. drone base in Saudi Arabia.

    ”What this media concealment actually accomplishes is enabling the dissemination of significant government falsehoods without challenge, and permitting the continuation of government deceit and even illegality” (Greenwald – who was the recipient of much of the disclosures of top secret intelligence from former NSA contractor Edward Snowden).

  4. Diktatuurit eivät siedä vallanpitäjiin kohdistettua kritiikkiä eikä EU-diktatuuri ole poikkeus, vaikka valemedia jatkuvasti ylistää EU:ta demokratian vaalijana. Tämä monsteri kuitenkin etenee pienten askelten taktiikalla – jotta ihmiset eivät huomaisi minne ollaan menossa – kohti täydellistä tyranniaa. Siihen antaa mahdollisuuden VALEPARLAMENTTI VAILLA demokratialle olennaista LAKIALOITE-OIKEUTTA ja vaaleilla valitsematon komissio, joka ei ole kenellekään vastuussa sekä jesuiitat ylimpänä johtohenkilöinä kuten myös vaaleilla valitsemattomana presidenttinä.

  5. United States War Crimes
    By Lenora Foerstel and Brian S. Willson
    Global Research, December 10, 2016
    Global Research 26 January 2002

    Human Rights Day, December 10, 2016, we bring to the attention of our readers an important article published in 2002 on the record of US war crimes.

    The issue of War Crimes emerged after World War I at the Versailles Conference, but it was not until the end of World War II that a more comprehensive definition of what constitutes war crimes was developed. First among new international conventions addressing war crimes was the 1950 Charter of the Nuremberg Tribunal. Its fundamental premise was that the conduct of war in violation of international treaties was a crime against peace. Ill treatment of prisoners of war, killing hostages, plunder of public or private property, wanton destruction of cities, towns, or villages was a war crime. Crimes against humanity include murder, extermination, deportation, and prosecution based on political, racial or religious grounds.

    The 1949 Geneva Convention gave recognition to the development of new technologies which exposed civilian life to greater threats of destruction. A 1977 addendum further emphasized the right of civilians to be protected against military operations. This included the protection of civilians against starvation as a method of warfare. Article II of the Geneva Convention addressed the issue of genocide, defined as killing or causing serious bodily harm to individuals based on their nationality, ethnic, racial or religious group and with the intent to destroy that group.

    Since the Geneva Convention, a number of other significant international treaties addressing war and human rights have been drafted, but the United States has rejected almost all of them. Among the treaties that the United States has refused to sign are the International Convention on Civil and Political Rights (1966); the Convention on Economic, Social and Cultural Rights (1966); the Convention on the Elimination of all forms of Racial Discrimination (1966), and the American Convention on Human Rights (1965).

    The United States has been particularly reluctant to sign treaties addressing the “laws of war”. It has refused to sign The Declaration on the Prohibition of the Use of Thermo-Nuclear Weapons (1961); The Resolution on the Non-Use of Force in International Relations and Permanent Ban on the Use of Nuclear Weapons (1972); The Resolution on the Definition of Aggression (1974); Protocols Additional to the 1949 Geneva Convention (1977); and the Declaration on the Prohibition of Chemical Weapons(1989).1

    Equally disturbing was the U.S. refusal to sign the Convention on Rights of the Child, introduced into the United Nations General assembly on November 20, 1989 and subsequently ratified by 191 countries.

    The first use of atomic weapons against human beings occurred on August 6-9 1945, when the United States incinerated the Japanese cities of Hiroshima and Nagasaki during World War II, killing an estimated 110,000 Japanese citizens and injuring another 130,000. By 1950 another 230,000 died from injuries and radiation. Earlier in 1945 two fire bombing raids on Tokyo killed 140,000 citizens and injured a million more.

    Since World War II the US has bombed twenty-three nations. [2001 figures] Author William Blum notes:

    “It is sobering to reflect that in our era of instant world wide communications, the United States has, on many occasions, been able to mount a large or small scale military operation or undertake other equally blatant forms of intervention without the American public being aware of it until years later if ever.”2

    The growing primacy or aerial bombardment in the conduct of war has inevitably defined non-combatants as the preferred target of war. Indeed, the combination of American air power and occupation ground forces has resulted in massive civilian casualties around the world.

    Korea:1943-1953

    On August 15,1945, the Korean people, devastated and impoverished by years of brutality from Japanese occupation forces, openly celebrated their liberation and immediately formed the Committee for the Preparation of Korean Independence (CKPI). By August 28, 1945, all Korean provinces on the entire Peninsula had established local people’s democratic committees, and on September 6, delegates from throughout Korea, north and south, created the Korean People’s Republic (KPR). On September 7, the day after the creation of the KPR, General Douglas MacArthur (image left), commander of the victorious Allied powers in the Pacific, formally issued a proclamation addressed “To the People of Korea.” The proclamation announced that forces under his command “will today occupy the Territory of Korea south of 38 degrees north latitude.”

    The first advance party of U.S. units, the 17th Regiment of the 7th Infantry Division, actually began arriving at Inchon on September 5th, two days before MacArthur’s occupation declaration. The bulk of the US occupation forces began unloading from twenty-one Navy ships (including five destroyers) on September 8 through the port at Inchon under the command of Lieutenant General John Reed Hodge. Hundreds of black-coated armed Japanese police on horseback, still under the direction of Japanese Governor-General Abe Noabuyki, kept angry Korean crowds away from the disembarking US soldiers.

    On the morning of September 9, General Hodge announced that Governor-General Abe would continue to function with all his Japanese and Korean personnel. Within a few weeks there were 25,000 American troops and members of “civil service teams” in the country. Ultimately the number of US troops in southern Korea reached 72,000. Though the Koreans were officially characterized as a “semi-friendly, liberated” people, General Hodge regrettably instructed his own officers that Korea “was an enemy of the United States…subject to the provisions and the terms of the surrender.”

    Tragically and ironically, the Korean people, citizens of the victim-nation, had become enemies, while the defeated Japanese, who had been the illegal aggressors, served as occupiers in alliance with the United States. Indeed, Korea was burdened with the very occupation originally intended for Japan, which became the recipient of massive U.S. aid and reconstruction in the post-war period. Japan remains, to this day, America=s forward military base affording protection and intelligence for its “interests” in the Asia-Pacific region.

    Seventy-three-year-old Syngman Rhee was elected President of ASouth Korea@ on May 10,1948 in an election boycotted by virtually all Koreans except the elite KDP and Rhee’s own right -wing political groups. This event, historically sealing a politically divided Korea, provoked what became known at the Cheju massacre, in which as many as 70,000 residents of the southern island of Cheju were ruthlessly murdered during a single year by Rhee’s paramilitary forces under the oversight of U.S. officers. Rhee took office as President on August 15 and the Republic of Korea (ROK) was formally declared. In response, three-and -a-half weeks later (on September 9, 1948), the people of northern Korea grudgingly created their own separate government, the Democratic People’s’s Republic of Korea (DPRK), with Kim II Sung as its premier.

    Korea was now clearly and tragically split in two. Kim Il Sung had survived as a guerrilla fighter against the Japanese occupation in both China and Korea since 1932 when he was twenty years old. He was thirty-three when he returned to Pyongyang in October 1945 to begin the hoped-for era of rebuilding a united Korea free of foreign domination, and three years later, on September 9, 1948, he became North Korea’s first premier. The Rhee/U.S. forces escalated their ruthless campaign of cleansing the south of dissidents, identifying as a suspected “communist” anyone who opposed the Rhee regime, publicly or privately. In reality, most participants or believers in the popular movement in the south were socialists unaffiliated with outside “communist” organizations.

    As the repression intensified, however, alliances with popular movements in the north, including communist organizations, increased. The Cheju insurgency was crushed by August 1949, but on the mainland, guerrilla warfare continued in most provinces until 1959-51. In the eyes of the commander of US military forces in Korea, General Hodge, and new “President” Syngman Rhee, (left) virtually any Korean who had not publicly professed his allegiance to Rhee was considered a “communist” traitor. As a result, massive numbers of farmers, villagers and urban residents were systematically rounded up in rural areas, villages and cities throughout South Korea. Captives were regularly tortured to extract names of others. Thousands were imprisoned and even more thousands forced to dig mass graves before being ordered into them and shot by fellow Koreans, often under the watch of U.S. troops.

    The introduction of U.S./UN military forces on June 26,1950 occurred with no American understanding (except by a few astute observers such as journalist I.F Stone) that in fact they were entering an ongoing revolutionary civil war waged by indigenous Koreans seeking genuine independence after five years of U.S. interference. The American occupation simply fueled Korean passions even more while creating further divisions among them.

    In the Autumn of 1950, when U.S. forces were in retreat in North Korea, General Douglas MacArthur offered all air forces under his command to destroy “every means of communication, every installation, factory, city and village ” from the Yalu River, forming the border between North Korea and China, south to the battle line. The massive saturation bombing conducted throughout the war, including napalm, incendiary, and fragmentation bombs, left scorched cities and villages in total ruins. As in World War II, the U.S. strategic bombing campaign brought mass destruction and shockingly heavy civilian casualties. Such tactics were in clear violation of the Nuremburg Charter, which had, ironically, been created after World War II, largely due to pressure from the U.S. The Nuremburg Tribunal defined “the wanton destruction of cities, towns or villages” to be a war crime and declared that Ainhumane acts against any civilian population” were a crime against humanity.

    From that fateful day on September 8, 1945 to the present, a period of 56 years, U.S. military forces (currently numbering 37,000 positioned at 100 installations) have maintained a continuous occupation in the south supporting de facto U.S. rule over the political, economic and military life of a needlessly divided Korea. This often brutal occupation and the persistent U.S. support for the repressive policies of dictatorial puppets continues to be the single greatest obstacle to peace in Korea, preventing the inevitable reunification of the Korean Peninsula.

    Until 1994, all of the hundreds of thousands of South Korean defense forces operated under direct U.S. command. Even today, although integrated into the Combined Forces Command (CFC), these forces automatically revert to direct US control when the US military commander in Korea determines that there is a state of war.

    Indonesia: (1958-1965)

    After 350 years of colonialism, President Sukarno, with the cooperation of the communist party (PKI), sought to make Indonesia an independent socialist democracy. Sukarno’s working relationship with the PKI would not be tolerated by Washington. Under the direction of the CIA, rebels in the Indonesian army were armed, trained and equipped in preparation for a military coup. The Indonesian army=s campaign against the PKI in 1965-66 brought the dictator Suharto to power. Under his rule, teachers, students, civil servants and peasants were systematically executed. In Central and East Java alone, 60,000 were killed. In Bali, some 50,000 people were executed, and thousands more died in remote Indonesian villages. In some areas citizens were confined in Navy vessels which were then sunk to the bottom of the sea.

    The most extensive killing were committed against suspected PKI supporters identified by U.S. intelligence. Historian Gabriel Kollo states that the slaughter in Indonesia “ranks as a crime of the same type as the Nazi perpetrated.”3

    Recent revealed documents at George Washington University’s National Security Achive confirmed how effectively the Indonesian army used the U.S.-prepared hit list against the Indonesian communist party in 1965-66. Among the documents cited is a 1966 airgram to Washington sent by U.S. ambassador Marshall Green stating that a list from the Embassy identifying top communist leaders was being used by the Indonesian security authorities in their extermination campaign.

    For example, the US Embassy reported on November 13,1965 that information sent to Suharto resulted in the killing of between 50 to 100 PKI members every night in East and Central Java. The Embassy admitted in an April 15, 1966 airgram to Washington: “We frankly do not know whether the real figure for the PKI killed is closer to 100,000 or 1,000,000.”4

    The Indonesian military became the instrument of another counter revolutionary offensive in 1975 when it invaded East Timor. On September 7,1975, just 24 hours after the highest officials of the United States government, President Gerald Ford and Secretary of State Henry Kissinger, had been in Djakarta on a state visit, 30,000 Indonesian troops landed in East Timor. Napalm, phosphorus bombs and chemical defoliants were delivered from US supplied planes and helicopters, resulting in the killing of tens of thousands of people, and the conflict continues to simmer.5

    Vietnam: (1954-1965)

    President Harry Truman began granting material aid to the French colonial forces in Indochina as early s 1946, and the aid was dramatically increased after the successful Chinese revolution in 1949 and the start of the “hot” Korean War in June 1950. By the time of the French army was defeated in 1954, the U.S. was paying nearly 80 percent of the French military expenditures and providing extensive air and logistical support.

    The unilateral U.S. military intervention in Vietnam began in 1954, immediately following the humiliating French defeat in early May 1954. The July 21, 1954 Geneva Agreement concluded the French war against the Vietnamese and promised them a unifying election, mandated for July 1956. The U.S. government knew that fair elections would, in effect, ensure a genuine democratic victory for revered Communist leader Ho Chi Minh. This was unacceptable. In June 1954, prior to the signing of the historic Geneva agreement, the U.S. began CIA-directed internal sabotage operations against the Vietnamese while setting up the puppet Ngo Dinh Diem (brought to Vietnam from the U.S.) as “our” political leader. No electrons were ever held. This set the stage for yet another war for Vietnamese independence — this time against U.S. forces and their South Vietnamese puppets.

    The significance of U.S. intentions to interfere with independence movements in Asia cannot be underestimated. U.S. National Security Council documents from 1956 declared that our national security would be endangered by communist domination of mainland Southeast Asia. Secret military plans stated that nuclear weapons will be used in general war and even in military operations short of general war. By March 1961, the Pentagon brass had recommended sending 60,000 soldiers to western Laos supported by air power that would include, if necessary, nuclear weapons, to assure that the Royal Laotian government would prevail against the popular insurgency being waged against it. For the next ten years the U.S. unleashed forces that caused (and continue to cause ) an incomprehensible amount of devastation in Vietnam and the rest of Southeast Asia.

    Eight million tons of bombs (four times the amount used by the U.S. in all of World War II) were dropped indiscriminately, leaving destruction which, if laid crater to crater, would cover an area the size of the state of Maine. Eighty percent of the bombs fell on rural areas rather than military targets, leaving ten million craters. Nearly 400,000 tons of napalm was dropped on Vietnamese villages. There was no pretense of distinguishing between combatants and civilians.

    The callous designation of as much as three-fourths of South Vietnam as a “free fire zone” justified the murder of virtually anyone in thousands of villages in those vast areas. At the time, Defense Secretary Robert S. McNamara cited a 1967 memo in which he estimated the number of Vietnamese civilians killed or seriously injured by U.S. forces at 1000 per week. The CIA=s Phoenix program alone killed as many as 70,000 civilians who were suspected of being part of the political leadership of the Viet Cong in the south.

    There was a historically unprecedented level of chemical warfare in Vietnam, including the indiscriminate spraying of nearly 20 million gallons of defoliants on one-seventh the area of South Vietnam. The vestigial effects of chemical warfare poisoning continue to plague the health of adult Vietnamese (and ex-GIs) while causing escalated birth defects. Samples of soil, water, food and body fat of Vietnamese citizens continue to reveal dangerously elevated levels of dioxin to the present day.

    Today, Vietnamese officials estimate the continued dangerous presence of 3.5 million landmines left from the war as well as 300,000 tons of unexploded ordnance. Tragically, these hidden remnants of war continue to explode when farmers plow their fields or children play in their neighborhoods, killing thousands each year. The Vietnamese report 40,000 people killed since 1975 by landmines and buried bombs. That means that each day, 4 or 5 Vietnamese civilians are killed day by U.S. ordnance.

    The U.S. and its allies killed as many as 5 million Southeast Asian citizens during the active war years. The numbers of dead in Laos and Cambodia remain uncounted, but as of 1971, a congressional Research Service report prepared for the U.S. Senate Foreign Relations Committee indicated that over one million Laotians had been killed, wounded, or turned into refugees, with the figure for Cambodia estimated two million. More than a half million “secret” US bombing missions over Laos, begun in late 1964, devastated populations of ancient cultures there. Estimates indicate that around 230,000 tons of bombs were dropped over northern Laos in 1968 and 1969 alone. Increasing numbers of U.S. military personnel were added to the ground forces in Laos during 1961, preparing for major military operations to come.

    The “secret” bombing of Cambodia began in March 1969, and an outright land invasion of Cambodia was conducted from late April 1970 through the end of June, causing thousand of casualties. These raging U.S. covert wars did not cease until August 14, 1973, by which time countless additional casualties were inflicted. When the bombing in Cambodia finally ceased, the U.S. Air Force had officially recorded the use of nearly 260,000 tons of bombs there. The total tonnage of bombs dropped in Laos over eight and a half years exceeded two million.

    The consensus today is that more than 3 million Vietnamese were killed, with 300,000 additional missing in action and presumed dead. In the process the U.S. lost nearly 59,000 of her own men and women, with about 2,000 additional missing, while combatants from four U.S. allies lost over 6,000 more. The South Vietnamese military accounted for nearly 225,000 dead. All of this carnage was justified in order to destroy the basic rights and capacity of the Vietnamese to construct their own independent, sovereign society. None of the victims deserved to die in such a war. Vietnamese, Laotians, Cambodians, and U.S. military “grunts” were all victims.

    All of these corpses were created to perpetuate an incredible lie and to serve a “cause” that had been concocted by white male plutocrats in Washington, many of whom possessed Ph.Ds from prestigious universities. Like most of their predecessors throughout U.S. history, these politicians and their appointees, along with their profit-hungry arms makers/dealers, desired to assure the destruction of people’s democratic movements in East Asia that threatened the virtually unlimited American hegemony over markets, resources, and the profits to be derived therefrom. But never did a small country suffer so much from an imperial nation as the Vietnamese did from the United States.

    Iraq:1991-2001

    The royal family in Kuwait was used by the United States government to justify a massive assault on Iraq in order to establish permanent dominion over the Gulf. The Gulf War was begun not to protect Kuwait but to establish US power over the region and its oil.6 In 1990, General Schwarzkopf had testified before the Senate that it was essential for the U.S. to increase its military presence in the Gulf in order to protect Saudi Arabia. However, satellite photos showed no Iraqi troops near the Saudi Border.

    After Iraq announced that it was going to annex Kuwait, the United States began its air attacks on Iraq. For 42 days the US sent in 2000 sorties a day. By February 13,1991, 1,500 Iraqi citizens had been killed. President George Bush ordered the destruction of facilities essential to civilian life and economic production.

    The Red Crescent Society of Jordan announced at the end of the war that 113,00 civilians were dead and sixty percent were women and children. Some of the worst devastation was wrought by the US military’s use of Depleted Uranium (DU) on battlefields and in towns and cities across Iraq. It left a legacy of radioactive debris which has resulted in serious environmental contamination and health problems, particularly among Iraqi children. Child mortality rates have risen by 380 percent. Between August 1990 and August 1997 some 1.2 million children in Iraq died due to environmental devastation and the harsh economic sanctions imposed in 1991. Not satisfied with such havoc, the U.S. and Britain have recently sought to tighten the blockade against Iraq by imposing so-called :”smart sanctions.” This would continue the aggression against northern and southern Iraq and lead to the deaths of more women, children and elderly.

    Yugoslavia: (1991-1999)

    The United States and Germany prepared plans for the dismemberment of Yugoslavia in the late 1980′s and have since reconfigured Yugoslavia into mini-states, with only Serbia and Montenegro remaining in the Yugoslav federation, a situation which has opened the way to the re-colonization of the Balkans.

    In 1991, the European Community, with US involvement, organized a conference on Yugoslavia that called for the separation, sovereignty and independence of the republics of Yugoslavia. President George Bush’s administration passed the 1991 Foreign Operations Act, which provided aid to the individual republics, but cut off all aid to Belgrade, the capitol of Yugoslavia. This stimulated the eventual secession of Slovenia, Croatia, Macedonia and Bosnia-Herzegovina. With secession came civil wars. Ethnic Serbs living in Croatia had been loyal to that Yugoslav republic, but great power meddling now forced them to defend their region in Croatia known as Krajina. The U.S. covertly provided arms, training, advisors, satellite intelligence and air power to the Croats in “Operation Storm” directed against the helpless Serbs in Krajina. When the bombing began, the Krajina Serbs fled to Belgrade and Bosnia. Approximately 250,000 Serbs were thus ethnically cleansed from the Krajina and all evidence of Serb habitation was systematically destroyed. Civilians were executed, livestock slaughtered and houses were burnt to the ground.7

    To avoid a similar human catastrophe in Bosnia/Herzegovina, Bosnian Serbs consolidated Serb-owned lands, an area constituting about two thirds of Bosnia/Herzegovina. Germany and the U.S. quickly aided the military alliance of Bosnian Muslims and Croats against the Serbs, and , supported by American bombing and regular army forces from Croatia, the Muslim/Croat alliance soon swept the Serbs from the majority of Bosnia/Herzegovina. As in the Krajina, the conflict forced ethnic Serbs off of their lands, creating one hundred thousand Serb refugees.

    Under the U.S.-brokered Dayton Agreement, Bosnia/Herzegovina was divided into two parts, a Muslim-Croat Federation and Republica Srpska. The central government today is controlled by US/NATO forces, the IMF, and international NGOs. With no history of independence, Bosnia/Herzegovina=s economic assets have been taken over by foreign investors who now own their energy facilities, water, telecommunication, media and transportation.

    The effects of the Bosnian civil war on the city of Srebrenica were reported extensively in the western media. Reports claimed that 7,414 Bosnian Muslims were executed by the Serbian army. After years of searching, digging and extensive investigations, only seventy bodies were found, but the original charges of genocide are still circulated in the media.

    Kosovo, an autonomous region of Serbia, is the site of the most recent, and perhaps most disastrous, U.S. military intervention. Kosovo=s problems began after World War II when immigrants from Albania flooded into the region, sparking political confrontation between Albanians and Serbs. escalated into military conflict. The “Kosovo Liberation Army, an Albanian terrorist/separatist group, escalated tensions by directing their violence against not only Serbian civilians, but Albanian who refused to join their cause. As the war intensified, a United Nations team of observers in the Kosovo village of Racak found 44 Albanian bodies. The Serbs identified them as KLA fighters killed during one of the now frequent gun battles with police. William Walker, a US diplomat, who had earlier acted as an apologist for the death squads in El Salvador, led a group of journalists to view the bodies, and their subsequent claims of Serb war crimes made world-wide headlines.8

    President Clinton used this event to bring delegates form the contending forces in Bosnia to Rambouillet, and the proposed Ramboullet Accords served as a prelude to U.S. intervention in Kosovo. The accords, if accepted, would have allowed NATO forces complete access to all of Yugoslavia, a virtual foreign occupation, with all associated costs to be borne by the Yugoslav government. As the Ramboullet negotiations began to stall, U.S. Secretary of State Madeline Albright ordered the bombing of Yugoslavia to begin.

    On March 16, 1999, twenty three thousand missiles and bombs were dropped on a country of eleven million people. Thirty five thousand cluster bombs, graphite bombs and 31,000 rounds of depleted uranium weapons were used, the latter scattering radioactive waste throughout the Yugoslav countryside.

    The 78 day bombing of the Federal Republic of Yugoslavia targeted schools, hospitals, farms, bridges, roads communication centers, and waterways. Because a large number of chemical plants and oil refineries bombed by US/NATO planes were located on the banks of the Danube river, the bombing of these industrial sites polluted the Danube, a source of drinking water for ten million people in the region. The environmental damage done to the soil, water and air of Yugoslavia soon spread to Hungary, Bulgaria, Romania, Macedonia, Greece and Italy. Countries like Russia, Ukraine and Georgia, which border on the Black Sea, into which the Danube empties, also continue to face health hazards.

    Afghanistan:(1979-2001)

    “The Bush-Afghan war calls up memories of the Vietnam War in both actions and rhetoric, the massive use of superior arms heavily impacting civilians, deliberate food deprivation, wholesale terror allegedly combating ‘terrorism’, but always sincere regrets for collateral damages.”9

    The U.S. war in Afghanistan began in 1979, ostensibly as a campaign to oust the ruling Taliban and apprehend the alleged terrorist Osama Bin Laden, who was assumed to be hiding in Afghanistan. Ironically, the Taliban had received billions of dollars worth of weapons from the CIA to help it overthrow a progressive socialist government in Afghanistan, and Bin Laden regarded himself as an important CIA asset. Indeed, the CIA had been deeply involved in Afghanistan even before the Soviet Union intervened there in 1979 to defend the revolutionary government.

    Since the September 11, 2001 terrorist attack on the World Trade Center in New York City, the U.S. has waged a merciless war against the Afghan people, using chemical, biological and depleted uranium (DU) weapons. The use of DU continues to spread radiation throughout large parts of Afghanistan and will affect tens of thousands of people in generations to come, causing lung cancer, leukemia and birth defects. DU was also used against Iraq and Yugoslavia, where the frequency of cancer has tripled.

    The bombing of the Afghan population has forced thousands of civilians to flee to Pakistan and Iran, and seven to eight million civilians are facing starvation. UNICEF spokesman Eric Larlcke has stated, “As many as 100,000 more children will die in Afghanistan this winter unless food reaches them in sufficient quantities in the next six weeks.”10

    The racist underpinnings of the American world-view allows the American press and its political leaders to be silent on the mass killing of Third World children. Donald Rumsfeld, the U.S. Secretary of Defense, has stated that the U.S. is not looking to negotiate peace with the Taliban and Al-Quida in Afghanistan. There is a clear indifference to the daily carnage in Afghanistan, where sixty percent of the casualties are women and children. Human rights organizations have expressed concern over reports of large-scale executions of would-be Taliban defectors in the city of Kunduz, and the United Nations has echoed human rights groups in demanding an investigation into the slaughter of prisoners at the Qala-i-Jhangi fort near Mazar-i-Sharif. With more than 500 people dead and the fort littered with bodies, allegations of war crimes against the U.S. and UK for ignoring the Geneva Convention on the treatment of prisoners of war have led the United Nations High Commissioner for Human Rights, Mary Robinson, to call for an urgent inquiry.

    “Once we recognize the pattern of activity designed to simultaneously consolidate control over Middle Eastern and South Asian oil and contain and colonize the former Soviet Union, Afghanistan is exactly where they need to go to pursue that agenda.”11

    In his book The Grand Chessboard, Zbigniew Brezezinski writes that the Eurasian Balkans are a potential economic prize which hold an enormous concentration of natural gas and oil and important minerals as well as gold.

    Brezezinski declares that the Central Asian region and the Caspian Sea basin are “known to contain reserves of natural gas and oil that dwarf those of Kuwait, the Gulf of Mexico, or the North Sea.”12 Afghanistan will serve as a base of operations to begin the control over the South Asian Republic in order to build a pipeline through Turkmenistan, Afghanistan and Pakistan to deliver petroleum to the Asian market. This pipeline will serve as a bonanza of wealth for the US oil companies.

    Conclusion:

    An examination of the American conduct of its wars since World War II shows the US to be in violation of the Nuremberg Principles, the 1949 Geneva Convention relating to protection of civilian prisoners of war, the wounded and sick, and the amended Nuremberg Principles as formulated by the International Law Commission in 1950 proscribing war crimes and crimes against humanity. The massive murder and destruction of civilian infrastructure through the use of biological, chemical and depleted uranium weapons violates not only international laws but the moral and humanitarian standards expected in modern civilization.

    Notes

    1. Ward Churchill, A Little Matter of Genocide: Holocaust and Denial in the Americas, 1942 to the Present. San Francisco: City Lights Books, 1977, p. 371.

    2. William Blum, Killing Hope: US Military and CIA Intervention Since World War II, Monroe, Maine: Common Courage Press, 1995, p. 17.

    3. Gabriel Kollo, AWar Crimes and the Nature of the Vietnam War, Bertrand Russell Foundation, http:www.homeusers.prestel.co.uk/littleton/br7006gk.htm

    4. George Washington University’s National Security Archive, July 27, 2001, http://www.Narchives.org

    5. Deirdre Griswold, Indonesia: the Second Greatest Crime of the Century, 2d edition. New York: World View Publishers, 1979, p. vii.

    6. Ramsey Clark, The Fire This Time: U.S. War Crimes in the Gulf. New York: Thunder’s Mouth Press, 1992, p. 3.

    7. Scott Taylor, INAT: Images of Serbia and the Kosovo Conflict. OttAwa, Canada: Espirit de Corps Books, 2000, p. 15.

    8. Michael Parenti, To Kill a Nation: The Attack on Yugoslavia. New York: Verso, 2000, p. 106.

    9. Edward Herman, A Genocide as Collateral Damage, but with Sincere Regrets, Centre for Research on Globalisation (CRG) at http://globalresearch.ca , 2001

    10. 100,000 Afghan Children Could Die This Winter, The Times of India, October 16, 2001.

    11. Stan Goff, A September 11th Analysis, October 27, 2001, http://www.maisonneuvepress.com .

    12. Zbigniew Brzezinski, The Grand Chessboard: American Primacy and Its Geostrategic Imperative, New York: Harper
    ———-
    Lenora Foerstel is author of War, Lies & Videotape: How media monopoly stifles truth ,
    Brian Willson is a Vietnam war veteran, peace activist and author. Brian Willson has carefully documented the balance sheet of US government war crimes in Vietnam and Korea

  6. Kiitos Riikka Söyringille tämän asian esiin tuomisesta. Kuulostaa täysin absurdilta, mutta absurdihan tämä maailman nykyään on.

    (Ja kommenttina KSML-sivuhuomautukseen: Freelancer-journalisti joutuu tosiaan näkemään, kuinka hänen juttunsa ja kuvansa leviävät konsernien lehdissä ja niiden nettiversioissa, sellaisenaan tai muuteltuna, killinkiäkään niistä ei tekijä saa vaikka alkuperäisestäkin jutusta on maksettu vähemmän kuin AY-liikkeessä tai Vasemmistoliitossa uskallettaisiin edes kuvitella.)

  7. Ajankohtainen reunahuomautus: aleppolaiset juhlivat tänään kaupunkinsa vapautumista läntisistä proxyterroristeista, sisällissotaahan Syyriassa ei ole missään vaiheessa ollut.
    Iltalehdessä asia tuntuu ”vetävän pahasti ikenistä”. Iltalehden Jaakko Isoniemi näkökulma-blogissaan kehuskelee ”sankarillista isistä” Palmyran valtauksesta / valtausyrityksestä. Linkki, josta en varmasti iltapaskalle maksa mitään 🙂

    http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201612122200039588_ul.shtml

    ” Monet merkit viittaavat siihen, että Johan Galtungin erittelemä ’uusi fasismi’ on jo täällä (’Lännessä’) tänään, vähintänkin ’tuulikaaapissa’.”

    Ei se ole ainoastaan tuulikaapissa, väitän. että se on jo aivan avoimesti nähtävissä kun vain ymmärtää katsoa ja katsoessa ei saa antaa minkään menneiden ennakoluulojen sumentaa katsetta.
    Tämä nykyinen fasismi on aivan erilaista kuin se entinen NSDAP:n eli natsien fasismi. Nyt niillä ei ole jalassaan pussihousuja ja nahkasaappaita koppalakkeineen. Nykyfasismi on globaalia meinikiä, jonka aktivisteina ja tappajina toimivat mitä erilaisimmat etniset ja poliittiset kuppikunnat; jihadisti-islamisteista kaikenkarvaisiin anarkarkisteihin, viherpiipertäjiin ja muka-muka-vasemmistoon + kaikkeen muuhun mikä jää näiden väliin. Siis käytännössä kaikki ne voimat, jotka ovat tavalla tai toisella tukemassa ja propagoimassa tätä ns. globaalia-agendaa. Tätä agendaa voi myös kutsua NWO.ksi eli näiden lystikkäiden ”Illujen märäksi uneksi”. 😀

    Muutama reunahuomio näistä globalistiagendan kannattajista. Tähän porukkaan täällä Suomessa kuuluu likimain kaikki maamme poliittiset puolueet ja niiden nuorisojärjestöt. Tämän agendan tiimoilta heillä ei ole minkäänlaista ristiriitaa keskenään, ne kaikki tuomitsevat ns. vihapuheen eli globalistiagendan kritisoinnin ja heidän oman toimintansa arvostelun. Ne kaikki hehkuttavat hillitöntä ryssävihaa ja Putin vastaisuutta. Tämä ryssävihan lietsonta onkin ainoa selkeä yhtymäkohta 1930-luvun fasismiin. Ne nielevät USAn ja EUn propagandan karvoineen päivineen olipa kyse Saddamista, Gaddafista tai al-Assadista ja tätä riittää… Tähän propagandaan kuuluvat mitä härskimmät valheet ja valeuutiset, jotka yritetään työntää meidän kurkustamme alas vaikka väkivalloin kaikenlaisen vittuilun säestyksellä. 🙂

    Kiusasin itseäni ja katsoin viime torstaina A-talkin. Aiheena oli äärioikeisto, keskustelemassa olivat Dan Koivulaakso, Juho Eerola, ex-natsi Esa Holappa ja supolainen Kari Harju, jutun juonsi Jan Andersson. Ohjelmaan kuului insertti, jossa ruotsalainen äärioikeiston tutkija selitti niitä näitä ja kusetusmielessä yritti kytkeä Putinin ja Venäjän näihin ruotsalaisnatseihin. Jutussa kerrottiin ruotsalaisnatsien menneen sotimaan Ukrainaan, muta sitä tämä tutkija ei sanonut kummalle puolelle. Satun nimittäin tietämään että nämä ruotsalaisnatsit sotivat Azov-pataljoonassa ukrainalaisnatsien seurassa, jotka tekivät tämän Majdanin vallankaapauksen heitä tukevien, rahoittamien ja kouluttamien globalistien käskystä. Tietämättömille, asioita vähemmän seuraaville tuollainen paskapropaganda menee tietysti läpi, että Putin tukisi Poroshenkoa ja Ukrainan natseja. Tätä samaa paskaa jauhoivat nämä suomalaiskeskustelijat Dan Koivulaakson johdolla.
    Tosiasiassa koko tämä pellelauma, tämä Pohjolan / Suomen vastarintaliike on luotu näennäisnatseiksi, jota vastaan nämä globalistifasistien pikkuapurit, siis kaikenkarvaiset anarkistit, jihadisti-islamistit ja muka-muka-suvaitsevaisto voivat harjoittaa varjonyrkkeilyä. Linkki areenaan:

    https://areena.yle.fi/1-3073448

    Näiden nykyfasistien, globalistien, ainoa tavoite, johon he näitä apureitaan tarvitsevat on kaaoksen ja tuhon luominen, joka on pahimmillaan kansanmurhaa. Tavoite on tuhota ja halvaannuttaa kaikki toimivat kansalliset valtiokoneistot niin Lähi-idässä, Euroopassa ja kaikkialla muualla. Irakissa, Afganistanissa ja Libyassa tämä tavoite on jo aika hyvin saavutettu, mutta Syyriassa meidän kaikkien onneksi löivät kirveensä kiveen.

    PS Jos jollain on tunnin verran jouto aikaa, suosittelen ehdottomasti katsomaan tämän silmät avaavan videon terroristisesta sodankäyntitavasta, se jo sillään selittää paljon siitä miksi tuo Syyrian sota menee miten menee ja samalla se on hyvä varoitus meille itsellemme siitä, mitä meillä voi olla edessä:
    PS video on venäläinen, mutta se on puhuttu englanniksi pääle

  8. Riikka se vaan jaksaa… On se hyvä.

    Yhä enemmän ja enemmän EU alkaa muistuttaa maskottiaan Brysselissä ( Mannekenpis ). Pullovatsa joka juuri ja juuri yltää kuseksimaan yli omien varpaittensa. Nyt taitaa jo mennä varpaille. Vapaan maailman ja valinnanvapauden apostoleille voi sanoa, että vapaus on ko. esimerkin mukaista. Jos tuulee vastaan, tulee varpaille, myötätuulessa lentää vähän pidemmälle. Kun oikealta tuulee niin menee vasemman jalan varpaan väliin, ja päinvastoin. Siinä ne valinnan vaihtoehdot.

    Mitä enemmän Eu:n säädöskokoelma kasvaa, niin sitä enemmän siinä sotkeudutaan omiin aikaisempiin sotkuihin. Mutta kuten on havaittu, -sen myötä maailma paranee… Virkailijat saavat palkkansa, lobbarit palkkionsa ja toiset säädösten pohjalta kehittyvän bizzzneksen. Ajatukset ovat jo menneet niin älyttömiksi, että on hyvä jos jotkut vielä jaksavat laatia kunnon responsseja.

    Kuten joku sanoi jo edellä, ”Absurdia touhua”. Aina vain absurdimmaksi menee. Typeryyden typeryys tulee pian Euroopan Unionin tekemisissä määritellyksi. Silloin viisauskin on vastakohtansa kautta määritelty.

JÄTÄ VASTAUS