Palkittu, Lähi-Itään erikoistunut The Independentin toimittaja Patrick Cockburn kirjoittaa artikkelissaan This is why everything you’ve read about the wars in Syria and Iraq could be wrong syitä, miksi kaikki uutisointi Lähi-Idän sotatoimialueilta, kuten Syyrian Alepposta tai Irakin Mosulista, voi olla virheellistä. Hän toteaa asiantuntevassa tekstissään pitkälti sen, minkä moni ajatteleva ja mediakriittinen suomalainenkin on huomannut Aleppon ja Mosulin – todellisuudessa hyvin samankaltaisten tapahtumien – radikaalisti erilaisesta käsittelystä kansainvälisessä mediassa.
Mosulin siviiliuhreista on syytelty Isisiä. Irakin armeijan ja sille ilmatukea antavan Yhdysvaltojen liittolaisineen on annettu toimia vailla kritiikkiä. Isisiä on syytetty siitä, että se estää siviilejä pakenemasta ja käyttää heitä ihmiskilpinään. Tätä Cockburn vertaa länsimedian kuvauksiin Syyrian presidentti Bashar al-Assadin julmasta siviilien teurastamisesta Venäjän tuella. Jopa YK:n humanitaaristen asioiden johtaja Stephen O’Brien on muistuttanut, että kapinalliset estävät myös itäisessä Alepossa siviilejä lähtemästä. Tätä ei kuitenkaan ole liiemmin käsitelty.
Cockburn kirjoittaa:
”Yksi tekijä, joka yhtäältä yhdistää Aleppon ja Mosulin tilanteita, mutta toisaalta erottaa niitä esimerkiksi Israelin Beirutin 1982 tai Gazan 2014 piirityksistä on se, että nyt tapahtumapaikoilla ei ole läsnä riippumattomia ulkomaisia toimittajia. Syykin on selvä: Isis vangitsee ja mestaa ulkomaalaisia. Al-Qaeda -liittolainen Jabhat al-Nusra on korkeintaan hieman vähemmän verenjanoinen pitäessään heitä panttivankeinaan. Nämä kaksi ryhmää dominoivat Syyrian aseellista oppositiota. Vaikka Aleppossa vain noin 20 prosenttia taistelijoista kuuluu al-Nusraan, he liittolaisineen johtavat vastarintaa.”
Cockburnin mukaan on outoa, että vaikka ulkomaiset mediaorganisaatiot eivät Syyriassa luota toimittajiensa henkiä edes maltillisimpien aseellisten kapinallisryhmien käsiin, ne kuitenkin luottavat samojen ryhmittymien hallussa olevilta alueilta tulevaan tietoon. Hän huomauttaa, etteivät edes puolueettomat aktivistit voi näillä alueilla toimia ilman Al-Qaedan tapaisten ryhmittymien lupaa. Suomalaisessa mediassa tämä asia tuli esiin lähinnä lelusalakuljettaja Rami Adhamia käsitelleissä artikkeleissa, joista kävi ilmi, ettei tämäkään olisi mitenkään voinut toimia ilman yhteyksiä näihin ryhmiin.
Cockburn pitää selvänä, etteivät elämästään taistelevat oppositioryhmittymät salli tuottaa informaatiota, joka ei ole propagandaa sen omiin tarpeisiin, eikä heitä voi siitä syyttää. Onkin yksin median vika, jos se antaa syöttää itselleen yksipuolisia ja kyseenalaisia tarinoita. Cockburn muistuttaa, miten toimittajat menivät joukolla mukaan opposition tarinoihin vuonna 2003, kun Yhdysvaltojen johtama – nykyisten Lähi-Idän sotien alkusysäys – invaasio Irakiin oikeutettiin oletetuilla Saddam Husseinin joukkotuhoaseilla. Niitä ei kuitenkaan koskaan löydetty. Hän ihmettelee, miten jotkut näitä tarinoita tuottaneista kehtasivat jälkeenpäin kritisoida Irakin oppositiota harhaanjohtamisesta. Ikään kuin heillä olisi ollut mitään oikeutta odottaa puolueetonta informaatiota ihmisiltä, jotka olivat omistaneet elämänsä Saddam Husseinin kaatamiselle.
Samanlaista kaavaa noudateltiin Cockburnin mukaan myös Libyassa vuonna 2011, kun Nato tuki kansannousua Muammar Gaddafia vastaan. Monet oppositiolta virranneet julmuuksista kertoneet tarinat todistettiin ihmisoikeusorganisaatioiden toimesta perättömiksi. Tämä ei estänyt niiden levittämistä pääuutisina.
Lopuksi Cockburn kehottaa kansalaisia ja toimittajia tarkastelemaan kaikkea informaatiota Syyriasta ja Irakista harkitulla skeptisismillä ja pitäen mielessä entisen YK:n ja Arabiliiton Syyrian erityislähettilään, Lakhdar Brahimin, sanat: ”Kaikilla oli agendansa ja Syyrian kansan intressit tulivat toisena, kolmantena tai eivät ollenkaan.”
Lähde
Cockburn, Patrick | The Independent (2.12.2016): This is why everything you’ve read about the wars in Syria and Iraq could be wrong. http://www.independent.co.uk/voices/syria-aleppo-iraq-mosul-isis-middle-east-conflict-assad-war-everything-youve-read-could-be-wrong-a7451656.html
Kiitos Kimmo Kautio hyvin suoritetusta uutispoiminnasta. Juuri näitä asioita kannattaakin kriittisen lukijan ja katsojan miettiä, kun näkee uutisointeja Mosulista ja Alepposta. Suomalaisen valtamedian tasapuolisuus ja analyyttisyys on tipotiessään.
Kimmo Kautio on lupautunut avustamaan Vastavalkea-verkkolehden toimitustyötä. Siitä sinulle kiitos, ja menestystä työllesi.
Tauno O. Mehtälä Vastavalkea-verkkolehden päätoimittaja
Eikä ainoastaan uutisointeja Mosulista ja Aleposta, vaan kaikkialta ympäri maailmaa. Jenkkimediassa on 80 % uutisista on työstettyä valhetta viimeisimpänä tämä Oaklandin ”warehouse fire”, joka oli jälleen kerran HOAX, Kukaan ei kyseisessä tulipalossa kuollut, ei myöskään suomalainen ns. korutaiteilija, vaikka toisin väitetään.
Jesuiittien kaulapannassa olevat suojelupoliisit toteuttavat organisoituja feikki-iskuja jesuiittien omistaman valtamedian avulla päämääränä etnisten/poliittisten/uskonnollisten ryhmien vastakkain asettelu ja pelon ilmapiiri. Ihmisten pitäisi vähitellen avata silmänsä ja oivaltaa, että kaikki kansainväliset UUTISET tulevat ulos täsmälleen samasta tuutista… tutkiva, vapaa ja riippumaton journalismi on kuollut. Valtamedian toimittajat eivät ole oikeita toimittajia ensinkään, he ovat osa propaganda-systeemiä nimeltään: Mockingbird. Sodat ja terroristi-iskut ovat valmiiksi käsikirjoitettuja tapahtumia… elämme maailmanlaajuisen petoksen – Operation Paperclip VALENASA – aikakautta!
Sen käsittää jokainen täyspäinen tämän kansaan kohdistetun uutisoinnin falskiuden jos vaan on mahdollista seurata laajemalti tiedoitusvälineitä, kuin ainoastaan maamme valtamediaa.
Mutta askarruttamaan pistää, että onko tämä mahti näille Isänmaan pettureille vaan se korruptio ja sen kautta altistuminen kiristettäväksi jonka seurauksena alistavat maansa julkisensanan, jota YLE:n pitäisi edustaa, manipuloimaan kansaansa maailman suurimman terroristimaan politiikan kannattajaksi sekä sen itsenäisten valtioiden tuhoamisen hyväksyjiksi?
Mistä sikiää näitä jumalaisia johtajia ja suvaitesevaisia epäsikiöitä meille, jotka sitten kiipivät ylimmille vallanorsille, kutsumuksenaan kansansa ja kansakuntansa tuhoaminen ja vieraille maamme ja elintasomme lahjoittaminen?
Mikä on näiden epäsikiöiden todellinen metodi?
Osaako kukaan tätä selventää, kun kansalaiset sitä ihmettellevät, että eletään kuin vihollisen miehittämässä maassa joka on asettanut meille vihamieliset hallitsijat?
Juuri niin!
Näiden kansanpettureiden ensisijainen motiivi varmaankin on tämän matuinvaasion tuottama pisnes, mutta kun rikollistet myös ymmärtävät sen päivän koittavan jolloin joutuvat vastuuseen tekosistaann, niin ei ole ihme jos silloin heidän suojelijoinaan kansaa vastassa on nämä koulutetut kurkunleikkaaja terroristit.
Ai, että miksikö, no minäpä postaan tässä vastauksen videon muodossa. Asian ymmärtämiseksi englannin kielen ymmärtäminen on suotavaa 🙂
Videolla norjalainen Aftonpostenin toimittaja kysyy kanadalaiseltalta Eva Bartlettilta, miksi valtamedian uurisointiin Syyriasta ei voi luottaa ja Eva antaa palaa vastauksessaan:
https://www.youtube.com/watch?v=Sb0eOcWreH8
Kimmo Kaution suomennos alkuperäisen artikkelin otsikosta “This is why everything you’ve read about the wars in Syria and Iraq could be wrong” ei osu ihan kohdilleen. Täsmällisempi suomennos kuuluisi:
“Tämän vuoksi kaikki mitä olet LUKENUT sodista Syyriassa ja Irakissa voi olla väärin“.
Käännösvirhe on vähäinen mutta merkittävä. On nimittäin paljon helpompaa kirjoitella valheita (tai lukea niitä kameran edessä teleprompterista) kuin tiedottaa (uutisoida) tapahtumista valheellisesti omalla persoonallaan.
Mitä itse alkuperäiseen artikkeliin tulee, niin se on lähinnä propagandistinen kirjoitus, joka myötäilee valtamedian levittämää sanomaa siitä, että Syyriassa olisi käynnissä sekava sisällissota “maltillisine” ja vähemmän maltillisine kapinallisineen ja vielä erillisine terroristeineen. Kirjoituksen toinen tarkoitus näyttäisi olevan selittely, miksi media muka taas meni Yhdysvaltain hallituksen halpaan.
“Cockburnin mukaan on outoa, että vaikka ulkomaiset mediaorganisaatiot eivät Syyriassa luota toimittajiensa henkiä edes maltillisimpien aseellisten käsiin, ne kuitenkin luottavat samojen ryhmittymien hallussa olevilta alueilta tulevaan tietoon.”
Ei se tieto sieltä alueelta itsestään tule. Joku sen tuottaa eikä Cockburn halua ottaa kantaa siihen kuka.
“Hän huomauttaa, etteivät edes puolueettomat aktivistit voi näillä alueilla toimia ilman Al-Qaedan tapaisten ryhmittymien lupaa.”
Kyllä voivat toimia, vaikka se onkin vaarallista.
Kannattaa muistaa, kuinka näyttävästi ja laajasti uutisoitiin sodan alkuvaiheissa länsimaisten toimittajien pidätyksistä ja teloituksista. Niiden uutisten tarkoitus oli juuri pitää uteliaat loitolla ja selittää myöhemmin se, miksi uutisointi ei ollut totuudellista.
Tähän loppuun sopii liittää linkki koko videoon tuosta M.Harhaman liittämästä Hands Off Syria – koaliition lehdistötilaisuudesta, joka pidettiin YK:ssa 9.12.2016.
Näiden ihmisten uutisointiin, jotka omilla nimillään, omilla kasvoillaan ja äänellään kertovat omakohtaisista kokemuksista Syyriassa, minä luotan.
Jostain syystä lehdistötilaisuus ei näyttänyt kiinnostaneen kovin montaa toimittajaa??
Vaikka video on englannin kielinen ja pitkähkö (52 min.) Suosittelen katsomaan ja kuuntelemaan koko videon huolellisesti. Evan Bartlettin puhetyyli on nopeaa ja voi olla vaikeaselkoista, mutta Sarah Floundersin alustus kohdasta 4:55 on selkeää kerrontaa.
https://www.youtube.com/watch?v=ebE3GJfGhfA&t=414s
Minä taas en luota mihinkään, mikä tulee ulos rikollisorganisaatio YK:n kautta – en mihinkään. Propagandaa tuotetaan kriisinäyttelijöillä, eli valtamediassa uutisoiduilla tapahtumilla ei mitään tekemistä totuuden kanssa.
Kuuleppas, ei kannata heittää lasta pesuveden mukana ikkunasta ulos.
😀
PS. Kieltämättä YK on nykyisin roistolaitos, pelkkä läntisten imperialiskolonialistien etäispääte.
Siellä toimii kuitenkin muunlaisiakin voimia, jotka ovat toistaiseksi alakynnessä, valitettavasti.
YK:n alaorganisaatiot (kuten hyväntekeväisyys ja ihmisoikeusjärjestöt) edustavat valeoppositiota ”tasa-arvon ja rauhan nimissä” täsmälleen samoin kuten YK itse. Kaikki kyseiset organisaatiot ovat saman rikollis-syndikaatin käsissä, niiden tarkoitus on ylläpitää illuusiota demokratiasta. Valtaosa näissä jättiyrityksissä toimivista työntekijöistä uskoo oikeasti edustavansa hyvää – ihmisoikeuksia ja demokratiaa – vaikka juuri he, jotka heidän toimintaansa hallitsevat, organisoivat ja ylläpitävät terrorismia ja sotia.
Ihmisten pitäisi vähitellen ymmärtää se, että sodat eivät puhkea vahingossa – ne tietoisesti organisoidaan. Heidän pitäisi myös miettiä sitä, miksi kansainvälinen rikollisuus – kuten huumeet, pedofilia ja ihmiskauppa – vuosi vuodelta kasvaa. Kansainvälinen rikollisuus kasvaa siksi, koska juuri he, jotka kyseisiä rikoksia tutkivat – suojelupoliisit – ovat itse ko. toiminnan ylläpitäjiä. Ihmiskuntaa hallitsee tasan YKSI MAFIA, joka toimii maailmanlaajuisesti tuhansien ja taas tuhansien alayksiköiden kautta, eli se on juuri tämä mafia, joka toimii valeoppositiona omille rikoksilleen!
Olen samaa mieltä tuosta mitä yllä kirjoitat, Tulenkantaja. (Paitsi että ihmiskuntaa hallitsee monta rikollisryhmää, joista joillain on nykyään sotaisat välit keskenään.) Mutta eihän se tarkoita sitä, etteikö Eva Barlett olisi vilpitön ja pitkälti oikeassa.
Tilanne vain on se, että YK on eräs niistä areenoista, joita ei kannata ohittaa, jos tarjotaan mahdollisuuksia päästä parrasvaloihin.
Ihan sama juttu meillä. Ei Vastavalkean näkyvyys ja luettuus ole edennyt lähellekään valtamediaa, joten kun haluamme vaikuttaa massatietoisuuteen, meidän tulisi jotenkin sinne saada ujutettua oleellisia faktoja. (Siis faktoja. – Jos esitys on tulkittavissa mielipiteeksi, saati kiihkoiluksi, niin se leimataan ja jos sitä edes julkaistaan niin sen faktoja ei monikaan ota vakavasti.)
Kanadalaistoimittaja antaa äärimmäisen rehellisen ja exaktin vastauksen asetettuun kysymykseen. Yksityinen seikka kuten Syyrian sodan uutisointi edustaa samalla erittäin hyvin yleistä ( globaali moraalikato).Brandon Smithin artikkeli Understanding Evil From Globalism To Pizzagate avaa aikamme Zeitgeistia vielä hieman laajempaan näkymään. Vaikka ei olisikaan aivan kaikesta samaa mieltä Smithin kanssa, artikkeli on silti lukemisen arvoinen.
http://alt-market.com/articles/3079-understanding-evil-from-globalism-to-pizzagate
” Yksityinen seikka kuten Syyrian sodan uutisointi edustaa samalla erittäin hyvin yleistä ( globaali moraalikato).”
Yle edustaa puhtaimmillaan tätä moraalikatoa. Pikku esimerkki:
”Yleisradio rinnasti Suomeen palaavat ääri-islamistit rauhanturvaajiin
Veronmaksajien rahoittama valemedia Yleisradio lähetti maanantaina dokumentin ”Terrorin varjot Suomen yllä”, jossa pääsi ääneen vähintäänkin mielenkiintoinen katras radikaaleja kulttuurimarxisteja.
Poliisin ohella ”terrorismiasiantuntijoiksi” oli valittu – kummallista kyllä – kulttuurimarxistisen Etnisten suhteiden ja nationalismin tutkimuskeskuksen väkeä sekä äärivasemmistolaisen Into-kustannuksen kautta teoksiaan julkaiseva kirjoittaja…”,
Koko artikkeli: http://magneettimedia.com/yleisradio-rinnasti-suomeen-palaavat-aari-islamistit-rauhanturvaajiin/
Ylewatch-blogisti otsikoi ”KOULUTETUT APINAT JÄTTÄMÄSSÄ VUOTAVAN YLE-LAIVAN?”
Artikkelin loppuosassa todetaan:
” Tuskastuminen Ylen Uutis- ja ajankohtaistoiminnan vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläisen kepulaistyyliseen suhmurointiin alkaa eräille toimittajille jo riittää, mutta mistään aidosta sananvapausongelmasta näissä keskinäisissä riidoissa ei ole kyse. Toimittajat ja Ylen johto on harvinaisen yksimielinen yhtiön monikultuurisesta suomalaisvihamielisestä linjasta, joka jo itsessään on sensuuria ylläpitävä Omertan laki yhtiössä. Salla Vuorikosken marinat toimittajiiin kohdistuvasta sananvapauden rajoittamisesta eivät ole uskottavia niin kauan kuin toimittajat itse rajoittavat kansallismielisten näkemysten päästämistä ääneen Pasilassa ja Tohlopissa.
Yleisradion sisäinen riitely näyttää liittyvän opposition puolella olevíen vasemmistolaistoimittajien ja valtioneuvostoa puolustavan Yle-johdon väliseen kiistaan. Puolueetonta uutistarjontaa odottavan kansan kannalta kyse ei ole muusta kuin teatterista, myrskystä vesilasissa.”
http://ylewatch.blogspot.fi/2016/12/koulutetut-apinat-jattamassa-vuotavan.html
Minä taas en luota mihinkään, mitä tämä natsiyhdistyksen julkaisema lehti kirjoittaa.
Tervehdys neofasisti, globalisti, ex-taistolainen Hopalong!
Giddiap Myrskytuuli preeria on suuri ja pian Trump rupeaa suon ojitukseen Washingtonissa. Meilläkin lienee syytä ojittaa lisää soita, ainakin tuolla Arkadianmäellä. 😀
Nykyään äärioikeisto ja äärivasemmisto ovat merkillisellä tavalla sulautuneet yhteen. Kannanottojensa sisällön perusteella ei aina voi päätellä, onko puhuja natsi vai äärivasemmistolainen. Vai onko niin, että natsit ja muut äärioikeistolaiset ovat onnistuneesti kaapanneet äärivasemmistolaisen liikkeen tunnukset omikseen?
Tätä aikaa voi verrata 1930-lukuun. Silloin ei ollut internetiä ja sosiaalista mediaa. Mutta jos olisi ollut, niin etkö vain sinä, M. Harhama, olisikin innokkaasti tukenut Hitleriä? Olisihan hän kuitenkin vastustanut Ison-Brtitannian ja Ranskan edustamaa inhottavaa länsimaista demokratiaa. Hitlerhän vielä liittoutui toisen jalon suurmiehen, Josif Vissarionovitš Džugašvilin, kanssa, joka myös kunnostautui tappamalla väärinajattelevia ja muuta rappioväkeä (nykypäivän kielellä mädättäjiä).
Eipä tässä muuta. Hyvää jatkoa sairaalla ristiretkelläsi demokratiaa ja ihmisoikeuksia vastaan!
Moraalikadon ilmentymä tämäkin:
”Suomen poliisi aikoo jälleen estää maahanmuuttovastaisen mielenosoituksen
Suomen poliittinen poliisi yrittää jälleen sabotoida maahanmuuttokriittisten aktivistien toimintaa. Samalla poliisi antaa vapaat kädet esimerkiksi äärivasemmistolaisille ja maahanmuuttajataustaisille mielenosoittajille.
Suomen poliisi on viime kuukausien aikana vaatinut Internet-sensuurin tiukentamista, lainkuuliaisten maahanmuuttokriitikoiden painostamista ja maahanmuuttajarikollisuuden sensurointia.
Lisäksi poliisi syyllistyi itsenäisyyspäivänä maahanmuuttovastaisen mielenosoittajan kidutukseen, minkä lisäksi virkavalta on ahdistellut yksittäisiä maahanmuuttokriitikoita sekä pyrkinyt estämään mielenosoituksia ennakolta.
Kulttuurimarxilaiseksi Stasiksi tai Shomrimiksi taantunut poliisi päätti jatkaa tutulla linjalla heti itsenäisyyspäivän jälkeenkin.
Tampereella oli tänään määrä järjestää Tamperelaiset ensin! –mielenosoitus vastalauseena kaupunkia riivaavalle pakkomonikulttuurisuudelle ja poliittiselle korruptiolle.
Poliisi on antanut laittomasti maassa oleskeleville ”turvapaikanhakijoille” luvan järjestää suurmielenosoitus Tampereella kirkon ja joulutorin vieressä. Olisi siis luullut, että mielenosoituslupa torin toiselle laidalle myönnettäisiin myös lainkuuliaisille Suomen kansalaisille.
Poliisin mukaan rikolliset maahantunkeutujat ovat kuitenkin jonkinlaisia kunniakansalaisia, joilla on erivapauksia Suomen kansalaisiin nähden. Siksi poliisi päätti, että tunkeutujat saavat osoittaa mieltään mutta suomalaiset eivät.
Tamperelaiset ensin! –mielenosoitusta järjestänyt Marco de Wit kirjoitti aiheesta Facebookiin:
”Poliisin epäloogisuus on moninkertaista.
Ensinnäkin poliisin ei pitäisi antaa paperittomien järjestää minkäänlaista mielenosoitusta, vaan välittömästi pidättää heidät ja palauttaa kotimaihinsa.
Toiseksi poliisi epäloogisesti antaa paperittomien muslimien järjestää mielenosoituksen kirkon vieressä. Eihän poliisi ole antanut Suomi Ensin -yhdistyksenkään järjestää mielenosoituksia moskeijan vieressä.
Kolmanneksi, samalla kun poliisi antaa laittomien maassaolijoiden järjestää suurmielenosoituksen se kieltää täysin laillisesti mielenosoituksia järjestäneen Suomi Ensin -yhdistyksen mielenilmauksen saman torin toisella laidalla.
Tämä siitä huolimatta, että aiemmin poliisi on nimenomaan päästänyt anarkistit ja muslimit aivan Suomi Ensin -mielenosoitusten viereen.
Poliisilla on siis valtava kaksoisstandardi. Matut ja anarkistit saavat järjestää mielenosoituksiaan missä tahansa ja miten tahansa samaan aikaan kun suomalaisten oikeutta järjestää mielenosoituksia jatkuvasti rajoitetaan.”
Monet luulivat, että viranomaiset olisivat tulleet järkiinsä vuosi sitten räjähtäneen pakolaiskriisin myötä. Nyt vaikuttaa kuitenkin siltä, että hulluus ja korruptio vain kärjistyvät.
http://magneettimedia.com/suomen-poliisi-aikoo-jalleen-estaa-maahanmuuttovastaisen-mielenosoituksen/
Tuntuu ettei millään ole enää mitään väliä. Ei tätä voi mitenkään ymmärtää.
Oma maa ja kansa ovat toisen luokan matkustajia kun matut istuvat eka luokan vaunussa. Ruotsin kohtalo häämöttää eikä kansa nouse kapinaan.
Päättäjien strategia näyttää olevan kansan ajaminen kurjuuden apatiaan siten että se seuraa omaa tuhoutumistaan tumput suorana vain vierestä. Mieltä ei saa osoittaa.
Voi, voi sentään, valehteleva valtamedia on huolestunut, kun heidän valheisiinsa ei enää uskota.
Nyt pitää todistella heidän ”tietolähteidensä” uskottavuutta.
Iltapaska on pannut ”kansalaisjournalistisen” (HOHOHOO 😀 ) Bellingcat-ryhmän asialle. Mistäs tämä ryhmä olikaan tuttu ai niin Ukrainan tapahtumista ( HOHOHOO 😀 ) Linkki epätoivoon:
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000005007595.html
Voi surkeuden surkeutta.
Minun käy itseasiassa nämä valehtelijat (jotka kutsuvat itseään toimittajiksi tahi journalisteiksi) sääliksi. Kohta heihin ei usko kukaan, ei mihinkään mitä nämä valehtelevat valepukit sanovat. Näiden valtamedioiden valehelijoiden henkilökohtainenkin elämä tulee muuttumaan helvetiksi, vain sen vuoksi, että he potkujen pelossa toteuttavat pomojensa ja isäntiensä ajamaa agendaa välittämättä paskaakaan journalistisista periaatteista.
Heidän tuttvansa ja sukulaisensa kääntävät heille selkänsä, heidän lapsiaan tullaan ailituiseen kiusaamaan koulussa jne jne. Kukaan ei usko heitä eikä kukaan jaksa enää kuunnella valehtelevia paskan puhujia.
”Toimittajat tuhoavat totuuden, valehtelevat, vääristävät, panettelevat ja polvistuvat rahan vallan edessä. Heidän ammattinsa on pettää heidän isänmaansa ja rotunsa. Olemme valtamediassa kasvottoman eliitin palvelijoita, sätkynukkejä; he vetävät naruista ja me tanssimme.” – John Swinton 1880
”To Fawn at the Feet of Mammon
In 1880, newspaper publisher, New York Times chief editor and orator John Swinton was the guest of honor at a banquet for the press. When a toast was raised to the independent press, Swinton reportedly had this rather surprising announcement:
THERE is no such thing in America as an independent press, unless it is in the country towns. You know it and I know it. There is not one of you who dares to write his honest opinions, and if you did you know beforehand that it would never appear in print.
I am paid $150.00 a week for keeping my honest opinions out of the paper I am connected with—others of you are paid similar salaries for similar things—and any of you who would be so foolish as to write his honest opinions would be out on the streets looking for another job.
The business of the New York journalist is to destroy the truth, to lie outright, to pervert, to vilify, to fawn at the feet of Mammon, and to sell his race and his country for his daily bread.
You know this and I know it, and what folly is this to be toasting an ”Independent Press.” We are the tools and vassals of rich men behind the scenes. We are the jumping-jacks; they pull the strings and we dance. Our talents, our possibilities and our lives are all the property of other men.
We are intellectual prostitutes.”
http://nomadicpolitics.blogspot.com/2014/04/nyt-editor-john-swinton-and-truth-about.html
Uskokaa huviksenne, että Suomi on vain kaarnalaiva tässä puhurissa, joka tulee muuttumaan lähivuosina myrskyksi. Poliittinen eliitti, samoin kuin valtamedian toimittajat ovat puun ja kuoren välissä, ja samaan ryhmään kuuluu kirkko, sekä Suomen poliisi- ja sotilasjohto. Tätä mielisairasta kansallisvaltioiden alasajoa ohjataan Suomen rajojen ulkopuolelta ja tilanne ei tule muuttumaan paremmaksi, ennen kuin ihmiset tunnistavat vihollisen. Ei… vihollinen ei ole USA tai Venäjä tai Kiina tai Saudi-Arabia, koska näidenkin maiden toimintaa ohjataan valtiorajojen ulkopuolelta. Kansallisvaltioiden eliitti on pakotettu palvelemaan samaa Ihmiskunnan yhdentymistä ajavaa NWO-mafiaa, ja se on käsky, eikä kehoitus… mikäli et palvele, päiväsi ovat luetut. Mitä enemmän asioita tutkit, sitä enemmän huomaat, että lähes kaikki ”mitä meille on syötetty ja syötetään” on teatteria. Valtamedia edustaa lähes yksinomaan propagandaa urheilu-viihde-hollywood-hömpän siivittämänä, ja koulukirjat opettaa meille valheita. Vallitseva tiede edustaa pseudo-tiedettä.
Tässä muutama emävale:
9/11 – suuren luokan näytös – tyhjät tai lähes tyhjät tornit – vale-lentokoneet ja valeuhrit!
Terrorismin vastainen sota – teatteria – proxiarmeijat ja kriisinäyttelijät!
Valtamedian uutisoimat terroristi-iskut ympäri maailmaa – hoax, hoax, hoax, hoax!
Atomipommit Japaniin – täydellinen hoax!
Atomiaseet – hoax!
NASA – hoax – Hollywood tuotantoa alusta loppuun – fiktiota!
Cold War – hoax – Itä vastaan Länsi – valeoppositio (teatteria) – kansan sumuttaminen!
Nuclear energy – hoax!
Olet varmaan joskus katsellut sinusta otettuja röntgen-kuvia. Huomaat siis, että radioaktiivinen säteily ja radioaktiiviset materiat ovat totta.
Jos jokin ilmiö on totta, niin silloin on totta myös ilmiöön perustuva tekniikka, kuten ydinenergia ja atomipommit.
9/11 oli suuren luokan huijaus. Lentokoneita kuitenkin törmäsi pilvenpiirtäjiin ja ihmisiä kuoli. 9/11 tapauksen huijaus liittyy siihen, kuka suoritti hyökkäyksen ja kuinka se todellisuudessa tehtiin.
9/11 huijauksesta on monia todisteita. Merkittävin niistä (smoking gun) on wtc7 romahtaminen.
juuso257. Ei ollut koneita – piste. Kuten olen aiemmin todennut, koneet on lisatty studiossa Hollywood tyyliin ja ne on lahetetty muka ”suorana lahetyksena” televisiosta maailmanlaajuisesti OSANA SUORAA LAHETYSTA.
Tassa todiste – video kestaa vain pari minuuttia:
Proof No Planes Hit Twin Towers. 9/11 Videos Are Fake!
https://youtu.be/m5Dl5jIdtdk
… ja tassa toinen todiste, video kestaa hiukan yli 3 minuuttia!
New 911 Footage – THERE IS NO PLANE – From Another Helicopter
https://youtu.be/7AJXajQVu0E
Lukemattomat ihmiset New Yorkissa näkivät omin silmin koneiden törmäykset torneihin.
”The 9/11 Truth Movement, Free Energy Suppression and the Global Elite’s Agenda ”,
http://www.checktheevidence.co.uk/cms/index.php?option=com_content&task=view&id=182&Itemid=60
Mielestäni tässä on vakuuttavimmat todisteet siitä että WTC:n rakennukset purkuräjäytettiin hallitusti alas ilmeisesti sotilaskäyttöisellä termiitillä.
Eteläisestä tornista nähtiin valuvan sulaa metallia ulos vain muutamia minuutteja ennen romahdusta!
Kerosiinipalo ei avoimessa tulipalossa nosta lämpötilaa niin korkeaksi että metalli sulaa.
kerosiinin palamislämpötila on n. 890 astetta ja WTC:ssä käytettiin erikoisvalmisteisia teräsrakenteita joiden sulamislämpötila oli muistaakseni yli 2000 astetta. Se oli suunniteltu kestämään Boeing 707:n törmäyksen täydessä polttoaine määrässä niin että kerosiini valuu rakennuksen sisälle palaen siellä!
Todellisuudessa virallisen teorian mukainen palolämpötila tuskin edes toteutui josta hyvänä todisteena tämä kuva:
https://www.cs.purdue.edu/homes/cmh/simulation/phase3/Run11/NorthFaceWTC1.jpg
Kuvassa näkyy nainen joka nojaa tukirakenteisiin lentokoneen osumiskohdassa!??
Lämpötilan on täytynyt laskea jo todella paljon että nainen voisi olla vielä hengissä tuolla kohtaa.
Itse asiassa palomiesten radiopuhelin keskusteluissa kävi ilmi että tulipalo oli saatu hallintaan ja romahdusvaaraa ei ollut.
On päivän selvää että kaikki kolme WTC: n rakennusta räjäytettiin hallitusti alas.
Tässä hyvä katsaus siitä mitä tapahtui:
http://www.seattle911visibilityproject.org/rwtcpdf.pdf
https://www.youtube.com/watch?v=0Odg8nDgMQQ
Kaikkea Syyria-infoa valtamediassa on todella ollut syytä tarkastella suurella varovaisuudella.
Nyt paljastui että US-koaliition ja Naton upseereita on antautunut Aleppossa. Miksi heitä on siellä ollut ja mitä se kertoo koko sodasta? Mitäpä muuta kuin totuuden jota on yritetty pimittää mediassa ja antaa asioista kokonaan toisenlainen kuva mikä on edelleenkin havaittavissa esim. iltapäivälehtien uutisissa.
BREAKING: At Least 14 US Coalition Military Officers Captured by Syrian Special Forces in East Aleppo Bunker
http://21stcenturywire.com/2016/12/16/reports-at-least-10-nato-military-officers-captured-by-syrian-special-forces-this-morning-in-east-aleppo-bunker/
alkaa totuus paljastua
So the truth about the ’horrid massacre’ in East Aleppo comes out at last – the Western states have been trying frantically to gain a truce there so they could safely evacuate their terrorist leaders from NATO. I truly wish that Syria and Russia would announce this all over the world as it decisively demonstrates who is REALLY in charge of the terrorists in Syria.
Das Letzte, was die USA wollen: Frieden in Syrien — eikä US-koaliitio näytä vieläkään haluavan rauhaa Syyriaan vaan sabotoi todellisia rauhan pyrkimyksiä todetaan alla
Die Wahrheit ist, dass auch schon bis jetzt jedes Mal, wenn es eine echte Chance gab, den Konflikt in Syrien zu beenden, Uncle Sam dazukam, um diese zu sabotieren.
Überall auf der Welt haben die USA, wie ich hier detailliert dargelegt habe, konstant gegen den Frieden gekämpft.
https://deutsch.rt.com/meinung/44351-frieden-in-syrien-usa/