Yhdysvaltain edustajainhuoneen tiedusteluvaliokunta (The House Permanent Select Committee on Intelligence, HPSCI) julkaisi 22. joulukuuta – sopivasti läntisen yleisön joulukiireiden aikaan – julkisen version raportistaan Edward Snowdenia koskien. Snowden reagoi välittömästi.


HPSCI:n lehdistötiedote
 22.12.2016 (suomennos)

Edustajainhuoneen tiedusteluvaliokunta julkisti tänään ei-salaiseksi luokitellun version tutkintaraportistaan koskien Edward Snowdenia, entistä kansallisen turvallisuuden viraston (National Security Agency, NSA) alihankkijaa, joka pakeni Kiinaan ja sittemmin Venäjälle varastettuaan puolisentoista miljoonaa salaista asiakirjaa. Raportti, mukaan lukien salaista tietoa sisältävät versiot, syntyi tuloksena kahden vuoden tutkinnasta, jossa paneuduttiin Snowdenin henkilöhistoriaan, varkauden todennäköisiin motiiveihin ja toteutustapaan sekä hänen tekojensa haittavaikutuksiin Yhdysvaltain kansalliselle turvallisuudelle. Raportti valmistui vuoden 2016 syyskuussa, ja tiedusteluyhteisön harkinnan perusteella osa sen sisällöstä jäi edelleen salaiseksi.

Tiedusteluvaliokunnan puhemies Devin Nunes sanoi: ”Olen tyytyväinen, että raportin valmistuminen tarjoaa Amerikan kansalle nyt täydellisemmän kuvan Edward Snowdenin rikoksista ja vastuuttomasta välinpitämättömyydestä Yhdysvaltain kansallista turvallisuutta ja amerikkalaisten sotilaiden turvallisuutta kohtaan. Hänen aiheuttamansa vahingon vaikutukset tulevat kestämään vielä kauan. En malta odottaa sitä päivää, kun hän palaa Yhdysvaltoihin kohtaamaan tuomionsa.”

Tiedusteluvaliokunnan ylempi jäsen Adam Schiff sanoi: ”Snowden ja hänen kannattajansa kutsuvat häntä pilliinpuhaltajaksi, mutta kuten valiokunnan mietintö näyttää, hän ei ole sitä. Suurimmalla osalla hänen varastamastaan materiaalista ei ollut mitään tekemistä amerikkalaisten yksityisyyden kanssa, ja murto on ollut suureksi hyödyksi Yhdysvaltain vastustajille ja niille, jotka haluavat vahingoittaa Yhdysvaltoja. Pilliinpuhaltajat ovat tärkeitä asianmukaisen valvonnan kannalta ja me suojelemme heitä kostotoimilta. Kansalaistottelemattomuuden harjoittajat ovat halukkaita jäämään ja vastaamaan seurauksista.”

NSA:ta ja kyberturvallisuutta valvovan alakomitean (NSA and Cybersecurity Subcommittee) puhemies Lynn Westmoreland sanoi: ”Amerikan kansalla on oikeus tietää Edward Snowdenin kansalliselle turvallisuudelle aiheuttaman vahingon laajuus. Nostan hattua tiedusteluvaliokunnan raportin julkistamiselle. Snowden ei ainoastaan vaarantanut amerikkalaisten sotilaiden turvallisuutta, uhannut epävakaita suhteita ympäri maailman ja alentanut liittolaistemme kykyä vastata terroristi-iskuihin. Hänen tekemänsä vahingon korjaaminen myös kulutti valtavan määrän veronmaksajien dollareita ja mikä tärkeämpää – kulutti arvokkaita resursseja, jotka olisi pitänyt käyttää maamme turvassa pitämiseen. Tämä laajamittainen raportti kertoo, ettei Snowden ole sankari ja että hänet pitäisi tuoda oikeuden eteen vastaamaan holtittomista teoistaan.”

Snowden vastaa

Edward Snowden itse kommentoi HPSCI:n raporttia Twitter-tilillään heti julkistamisen jälkeen. Jo ensimmäisessä aihetta koskevassa twiitissään hänen arvionsa on selkeä:

”Ei yllätä, että HPSCI:n raportti on täynnä ilmiselviä epätotuuksia. Ainoa yllätys on, kuinka (syytteistä) vapauttava se vahingossa on.” (Twiitin lopussa esiintyvä ”1/x” viitannee asian esittämiseen todellisuudelle käänteisenä.)

Snowdenkin kiinnittää huomiota hänen tutkimiseensa käytettyjen dollareiden ja resurssien hukkaamiseen, kuten Adam Schiff HPSCI:n lehdistötiedotteessa:

”Kolmen vuoden tutkinnan ja miljoonien dollarien jälkeen he eivät pysty esittämään mitään todisteita vahingollisesta tarkoituksesta, ulkomaisesta vaikutuksesta tai vahingosta. Vau.”

Twiittivirrassaan Snowden kehottaa tutustumaan kolminkertaisen Pulitzer-palkinnon saajan, amerikkalaisen journalistin ja menestyskirjailijan, Barton Gellmanin työhön, joka purkaa myös useita dokumentoituja, todistettavasti vääriä väittämiä pilliinpuhaltajasta.

Yhdessä twiitissään Snowden huomauttaa raportin objektiivisuuden kärsivän siitä, että se sivuuttaa täysin hänen todistettavasti esittämänsä äänekkään kritiikin Venäjän politiikkaa kohtaan. Julkinen versio raportista paljastaa Bloomberg-lehden kolumnistin, Eli Laken, mukaan ”ulkomainen vaikutus” -otsikon sisällöstä vain kaksi lausetta.

Toinen lauseista lainaa Venäjän Duuman puolustus- ja turvallisuusvaliokunnan jäsenen, Frants Klintsevitšin haastattelua National Public Radio:ssa (NPR). Tämä lainaus esitetään raportissa todisteena Snowdenin yhteistyöstä Venäjän tiedustelun kanssa.

Snowdenin twiittivirran mukaan Klintsevitš ilmaisee haastattelussa selkeästi spekuloivansa asialla aloittamalla lauseensa ”Ya dumayu sto”. NPR:n tarjoama käännös esittää Klintsevitšin aloittavan kommenttinsa ”Let’s be frank” eli ”ollaanpa suoria”. Haastattelu on kuunneltavissa NPR:n artikkelin yhteydessä.

Toinen yleisölle paljastettu lause Snowdenin ulkomaisista vaikutteista kertoo Laken mukaan vain itsestäänselvyyden: ”Moskovaan saapumisestaan lähtien Snowdenilla on ollut ja on edelleen yhteys Venäjän tiedustelupalveluun.” Luonnollisesti venäläinen tiedustelu on yhteydessä Snowdeniin, jolla on korvaamatonta sisäpiirin tietoa Yhdysvaltain tiedustelun keräämästä datasta.

Aihetta käsittelevissä twiiteissään Snowden kiistää HPSCI:n raportin väitteet hänen vierailustaan Kiinan kansantasavallassa Japanin matkansa yhteydessä – ja huomauttaa asian selviävän myös passitiedoista. Raportin mukaan Snowden olisi tavannut kiinalaisia hakkereita ja kertonut myöhemmin ihmisille NSA:ssa, kuinka mahtava Kiina on. ”False and insane” eli ”mielipuolinen valhe”, toteaa Snowden.

”Yhdelläkään sivulla ei mainita, että tämä journalismi voitti Pulitzer-palkinnon yleisön palvelemisesta, uudisti lakejamme ja muutti jopa presidentin mielen.”

Snowden jatkaa twiittikritiikkiään ”naureskelemalla” väitteelle, jonka mukaan hänen olisi tullut mennä löydöksineen NSA:n ylitarkastajan puheille, jotta tämä olisi voinut puuttua väärinkäytöksiin ja suojella ilmiantajia.

Hallinnon tarkkailuun keskittyneen järjestön Project on Government Oversightin (POGO) syyskuisen artikkelin mukaan George Ellard – NSA:n ylitarkastaja ja äänekäs Snowdenin kritisoija – erotettiin virastaan juuri Snowdenin kaltaisille pilliinpuhaltajille kostamisen vuoksi.

Twiittivirrassaan Snowden vielä alleviivaa raportin pääväittämien jäävän todistamatta ja monien väitteiden olevan sekä terveen järjen että julkisen tiedon vastaisia. Pahimmaksi rikoksekseen Snowden katsoo raportin pystyvän todistamaan sen, että hän oli työkaverina ”pain in the ass” eli hemmetin ärsyttävä ja vaikea.

Viimeinen twiitti Snowdenilta raportin julkistamista koskien on sävyltään helpottunut:

”Viimeinen huomio: HPSCI:n raportti myöntää minun puhdistaneen ja hylänneen kovalevyt mieluummin kuin riskeeranneen niiden kuljettamisen Venäjän läpi. Hyvä, että tämä tuli selväksi.”

Lähteet

U.S. Intel Committee (22.12.2016): Intel Committee Releases Declassified Snowden Report. http://intelligence.house.gov/news/documentsingle.aspx?DocumentID=743
Edward Snowden (@Snowden) on Twitter (22.12.2016).
https://twitter.com/snowden
NPR (29.6.2016): During Tenure In Russia, Edward Snowden Has Kept A Low Profile. http://www.npr.org/2016/06/29/483890378/during-tenure-in-russia-edward-snowden-has-kept-a-low-profile
Bloomberg (22.12.2016): Was Edward Snowden a Spy? The Answer Remains Classified.
https://www.bloomberg.com/view/articles/2016-12-22/was-edward-snowden-a-spy-the-answer-remains-classified

Kuvanmuokkaus: Johanna Lehtonen

19 KOMMENTTIA

  1. ”Teleoperaattori aikovat alkaa rahastamaan kansalaisten autoilusta

    Troijan hevonen ja liikenneministeri Anne Berner (kesk.) on kiirehtinyt hallituksen sisällä koko maan ajoneuvoveron, polttoaineveron uudistusta.

    Näiden kyseisten verojen on määrä poistua kokonaan ja tilalle tulisi jokaiseen autoon pakollisesti asennettava SIM-kortti, jolla teleoperaattorit alkavat rahastamaan autoilijoita kilometrien mukaan.
    Mutta SIM-kortti tulee näihin autoihin todellisuudessa vain sen takia, että sillä voidaan seurata autojen liikkeitä viranomaisten toimesta. Joten enää ei tarvitse Keskusrikospoliisin tai SUPO:n asentaa tätä Trevoc Oy:n toimitusjohtaja Pasi Pataman keksimää tupakka-askin muotoista seurantalaitetta seurattavien autoihin.

    Vaan siitä lähtien KRP saa seurattavien autojen liikkeistä datan suoraan salaisesti teleoperaattoreilta kysymällä teletunniste tiedot näiden seurattavien autojen liikkeistä.

    Autolla ajamisesta maksullista

    Liikenneverkkoyhtiön myötä valtion tiet, rautatiet ja meriväylät yhtiöitettäisiin. Se puolestaan tarkoittaisi nykyisen autoveron, ajoneuvoveron ja polttoaineveron poistamista, joka korvataan autoon käytön maksuista, joista teleoperaattorit alkavat rahastamaan kilometrien mukaan.

    Teleoperaattorit ovat suunnitelleet, että kuinka he tulisivat myymään autoilijoille useiden satojen eurojen suuruiset paketit, joilla saisi ajaa vaikka 300,00 eurolla /kk autoa vaikka rajattomasti.

    Tällainen Orwell-kehitys on todella vaarallista kehitystä ja kaikki tämä yksityisautojen seuranta pakko on tullut ylempää, sillä tätä isoveli valvoo tyylistä teknokratiaa kannattavat vain nämä arkitodellisuudesta vieraantuneet globalistit, jotka kuvittelevat olevansa koko maailman vallan kahvassa.

    Mikäli nyt tämä autojen seuranta ja laskutushanke menee läpi tulevan vuoden budjettiriihessä, niin tämä tulee tekemään tod. vielä Suomesta koko EU:n ensimmäisen isovelivalvoo prototyypin, josta voivat sitten muut EU maat ottaa mallia…”

    Koko artikkeli: http://nwohavaintoja.blogspot.fi/2016/12/teleoperaattori-aikovat-alkaa.html

    Tämä on taas yksi pieni askel kohti – pienten askelten taktiikalla, ihmisten huomaamatta – rakennettavaa täydellistä EU-DIKTATUURIA.
    Näin meidät, äänestäjänsä täysin pettäneet ja meitä vastaan sotaakäyvät psykopaatti-vallanpitäjämme omalta osaltaan kantavat kortensa kekoon LUSIFERILAISTEN JESUIITTOJEN Euroopan Unionissa, ks.
    http://new.euro-med.dk/20161222-victory-for-babylonian-vatican-and-the-jesuit-eus-pharisaic-masons-protestant-churches-returning-into-semiramisbaalisismary-churchl.php

    • Näinhän se nwo-mafia hoitaa maan asioita kulissien takana ’kansan parasta tarkoittaen’ mutta todellisuudessa vain omaa kukkaroaan lihottaakseen ja kuristusvaltaansa lisäten. Kaikki pitää saada palvelemaan nwo-eliitin etuja ja viis muusta. Kansan kurjistuminen kuuluu asiaan vailla omatuntoa olevan eliitin mielestä.
      Jospa tästäkin järjestettäisiin kansanäänestys niin hanke menisi varmasti nurin alle aikayksikön mutta kansahan ei ymmärrä joten ei siltä pidä mitään kysyä, vain hakea se ääni jolla pääsee kusettajaksi.
      Saa nähdä runnotaanko tämäkin kusetus taas läpi vai joko kansa alkaa näkemään mistä todellisuudessa on kyse tässä ’ei ole vaihtoehtoja’ farssissa.

    • Se on juuri näin, Totuudenetsijä. Kiitos kommentista ja linkistä… mukava huomata, että olet onnistunut tunnistamaan Pedon pesäpaikan – Vatikaanin.

      Ihmiskunnan ”sotia ja orjuutta” ylläpitävät tiet vievät todellakin Roomaan, joten maailmanlaajuisen salaliiton kieltäminen on pelkkää itsepetosta. Tietoa kyllä asian suhteen löytyy, jos sitä viitsii etsiä – totuuden kellojen pitäisi jo vihdoinkin alkaa kilkattamaan myös suomalaisille. Heidän pitäisi tiedostaa se, että poliittiset eliitit ministeriöineen, ja mädännäisyyttä edistävät oikeustalot koostuvat ihmisistä (iso osa vapaamuurareita), jotka joko – tiedostaen tai tiedostamattaan – ovat jesuiittien työkaluja, jolla kansallisvaltiot tuhotaan. Se on juuri niin kuin Raamattu paljastaa: ihmiset seuraavat maailmanlaajuisesti Petoa. Oikeat sodat ovat pelkkä myytti, jokainen ”valtioiden ja terroristien” välinen sota on jesuiittien organisoima ja manipuloima konflikti (kuten molemmat maailmansodat, ja jesuiitti agentien ylläpitämä lähi-idän sota) – jonka varjolla toteutettiin ja toteutetaan joukkomurhia. Jesuittien hallitsema lääketeollisuus syöpää istuttavine rokotteineen on vain yksi siitä lukuisasta depopulation-variaatiosta, joilla ihmisiä järjestelmällisesti tapetaan.

      Tämäkin kirjoitus Snowdenista, tästä Venäjälle Kiinan kautta paenneesta ”pilliinpuhaltajasta” – on pelkkää näytelmää; se edustaa 100% varmuudella valeoppositiota. C’mon… Snowden muka loikkasi Kiinan kautta Venäjälle, vaikka kyseiset valtiot ovat jesuiitti-agenttien, eli oligarkien vallan alla. Yksikään teistä ei kuulisi pihahdustakaan miehestä nimeltä Snowden, mikäli hän ei olisi valemediaa hallitsevien jesuiittien puppetti, ette siis pienintä pihahdustakaan. Jokainen aito jesuiittien vastustaja – kuten Lincoln, Palme, JFK ja Putin – tapetaan, vai luuletteko, että joku yksinäinen susi nimeltään – Snowden – on antamassa ihmisille tiedoksiantoja jesuiittien hallitsemalta Venäjältä, jonka puhuva päänä sesoo TÄMÄ nykyinen pyöreäpäinen ja tihrusilmäinen vale-Putin? Kyllä… newsflash: oikea Putin on kuollut. Jesuiitat ovat kuuluisia siitä, että heidän asettamilleen nukkehallitsijoille muokataan useampi body-double, jotka säännöllisesti tekevät julkisia esiintymisiä, eli oikea Putin on korvattu kaikessa hiljaisuudessa vale-Putinilla. Hitlerillä ja Leninillä oli useampi bydy-doube, ja Putinilla niitä on ollut vuosien varrella ainakin neljä… minkäs Jesuiittien pirullisuudelle mitään voi – it is what it is. Viimeisin video, jonka olen onnistunut löytämään oikeasta Putinista on vuodelta 2007, joten tämä nykyinen ei ole todellakaan aito Putin, häntä ei ole näkynyt julkisuudessa vuosiin.

      • Kaikella ystävyydellä Tulenkantaja mutta tekee mieli kysyä kirjoitatko noita kommenttejasi aina ihan tosissasi vai juumorimielellä ?

        • pieni selvennys: Snowdenin osalta saatat olla osin oikeassa mutta Putinin ym. osalta heräsi ajatus ’jhuumöristä’ ja siksi tuo leikkimielinen kysymys.

      • Jaa että oikein Vatikaani. Mitenkäs se sopii sitten Israelin maailmavallan yrityksiin? Saattaahan se olla tottakin miten Paavi makaa samassa petissä N-jahun kanssa, kuvaannollisesti mainiten. Oikeamieliset eivät voi edes kuvitella sitä saastaa mitä hallitsijat harrastavat, mutta me olemme nopeita oppimaan.

    • ’…Tämä on taas yksi pieni askel kohti – pienten askelten taktiikalla, ihmisten huomaamatta – rakennettavaa täydellistä EU-DIKTATUURIA.’

      Näin kirjoittaa Antti Pesonen, IPU:n puh,johtaja:

      Juhlavuosi alkaa mutta mitä ihmettä juhlitaan?

      Suomen itsenäistymisestä tulee v. 2017 kuluneeksi sata vuotta. Suomi on kuitenkin paljon vanhempi. Asutusta Suomen nykyisellä alueella on ollut ainakin tuhansien vuosien ajan. Vanhimmat säilyneet kirjalliset maininnat suomalaisista ovat lähes parin tuhannen vuoden takaa.

      Missä vaiheessa Suomesta tuli valtio, on akateeminen kysymys, mutta vv. 1809-1917 Suomi oli autonominen suuriruhtinaskunta Venäjän alaisuudessa. Tuolloin Suomella oli sisäinen itsehallinto, kansallinen itsenäisyys. Suuriruhtinaskuntana Suomi sai oman rahan v. 1860.

      Valtiollisen itsenäisyyden Suomi sai v. 1917. Heinäkuussa 1917 eduskunta julistautui korkeimman vallan haltijaksi ja saman vuoden joulukuun 6. annettiin itsenäisyysjulistus. Valtiollinen itsenäisyys merkitsi sitä, että Suomella oli sen jälkeen muista valtioista riippumaton lainsäädäntövalta, omaan lainsäädäntöön nojaava itsenäinen tuomioistuinlaitos ja oma ulkopolitiikka.

      Valtiollisesta itsenäisyydestä luovuttiin v. 1995 alussa, kun Suomi liitettiin Euroopan unioniin. EU-Suomi ei täytä itsenäisen valtion tunnusmerkkejä.

      Nyt virallinen Suomi juhlii ”satavuotiasta Suomea”. Teema on ilmeisen tarkkaan harkittu. Itsenäisyyttä siinä ei mainita, vaikka juuri Suomen itsenäistymisestä tulee kuluneeksi tuo sata vuotta.

      Tosiasiat ovat itsepäisiä kuin aasit. Tosiasiaa Suomen itsenäisyyden menetyksestä ei pääse pakoon. Suomen perustuslain mukaan maamme on edelleen itsenäinen tasavalta, jossa ylin valta kuuluu Suomen kansalle. Perustuslaista on näiltä osin tehty kuollut kirjain. Asiaa ei paranna se, että EU-jäsenyys hiljattain lisättiin perustuslakiin ja näin sinne tuotiin sovittamaton ristiriita. Itsenäisyys ja EU-jäsenyys eivät voi toteutua yhtä aikaa.

      Suomen itsenäistymisen kannattajille tuleva vuosi tarjoaa tilaisuuksia kertoa että keisarilla ei ole vaatteita, Suomella ei ole itsenäisyyttä.

      EU-Suomen nykytila osoittaa, että Suomi tarvitsee valtiollista itsenäisyyttä aidon kansanvallan ja kaikkia koskevan hyvinvoinnin perustaksi.

      Itsenäisyyden palauttaminen, siis ero EU:sta voi tapahtua eduskunnan enemmistön päätöksellä. Maailman tapahtumat osoittavat, että äänestämällä voi vaikuttaa. Muutoksen aloittaminen on Suomessakin kansalaisten käsissä.

      Meneillään on itsenäisyystaistelu, joka voidaan ja pitää käydä ilman väkivaltaa. Itsenäisyystaistelun yksi tärkeä puoli on, että se loppuu vasta kun se on voitettu.

    • Jos en väärin muista, niin Berner sukunimi on myöskin itäeurooppalaisen juutalais-suvun sukunimi. Saatan olla väärässä, mutta voin myöskin olla ”erehtynyt”. On aivan yllättävää oppia myöhemmin, miten paljon sitä heimoa on ollut jo kauan levittäysyneenä pohjoismaihin, eikä se ole mitenkään lain vastaista, pitäähän heidänkin tehdä elatuksensa, ja tekevätkin, heh.

  2. Hiton hyvä artikkeli, Johanna. Näkökulmia on aina enemmän kuin yksi, ja tässä se tulee esiin.

  3. ”NSA:ta ja kyberturvallisuutta valvovan alakomitean (NSA and Cybersecurity Subcommittee) puhemies Lynn Westmoreland sanoi: ”Amerikan kansalla on oikeus tietää Edward Snowdenin kansalliselle turvallisuudelle aiheuttaman vahingon laajuus. ”

    Amerikan kansalla on oikeus tietää Lynn Westmorelandin ja kumppanieittensa koko muulle mailmalle ja sen turvallisuudelle aiheuttamien vahinkojen laajuus.

    • Nämä ’westmorelandit’ kääntävät asiat aina niin päin, että kansallinen turvallisuus on uhattuna kun he haluavat manipuloida kansaa tukemaan omaa aggressiotaan vieraissa maissa tai muissa itse valituissa kohteissa. Niistä tehdään uhka oman kansan turvallisuudelle jotta kansa tukisi heidän tuho- ja sotaviettiään vaikka he itse ovat se suurin uhka kansalle.
      Mitenkähän meillä? Eikös meillä luotu russo- ja putinfobia palvele samalla tavoin oman maamme ’westmorelandeja’.

  4. Ensin Usa, sitten Saksa ja nyt Italialta uusin vaatimus ’feikkimedian’ sensurointiin, vain hallitseva eliitti tietää totuuden ja sanelisi mitä kirjoitetaan. Totalitarismia pukkaa

    First it was the US, then Germany blamed much of what is wrong in society on “fake news”, and not, say, a series of terrible decisions made by politicians. Now it is Italy’s turn to call for an end to “fake news”, which in itself would not be troubling, however, the way Giovanni Pitruzzella, head of the Italian competition body, demands the European Union “cracks down” on what it would dub “fake news” is nothing short of a total crackdown on all free speech, and would give local governments free reign to silence any outlet that did not comply with the establishment propaganda.
    http://www.zerohedge.com/news/2016-12-30/italy-urges-europe-begin-censoring-free-speech-internet
    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=144919

  5. Freedom? US Banishes Truth; Legalizes Lies
    “All news is lies, and all propaganda is disguised as news.” – Willi Münzenberg, father of Communist propaganda
    The Satanic cult that rules the world is enacting new laws that invert truth and falsehood in true Cabalistic (Communist) fashion.
    The truth is being banned, labelled “Russian propaganda” and ‘fake news.’ Meanwhile the government has given itself permission to lie to its own citizens. They are also banning anything that smacks of “anti Semitism”, including criticism of Israel.
    We have a de facto Communist government, one that serves the totalitarian world government agenda of the Masonic Jewish world central banking cartel. They have been forced to act because the depraved satanic practices (pedophilia, human sacrifice) used to blackmail and control their agents (Clinton, Obama) are becoming public knowledge thanks to the Internet.
    Thanks to the Internet, Donald Trump, a Junior member of the Illuminati, was able to steal the Presidency from the intended occupant
    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=144754

  6. Vatikaani on van yksi pedoista. Jahrmulka-päiset toinen, ja Islam kolmas. pitää tarkistaa ilmestyskirjasta montako niitä on yhteensä.

  7. oonSnowden on pieni pelaaja isompien joukossa. Kiina sekä VENÄJÄ ovat tienneet paljon Usan salaisista asioista jo paljon kauemmin, mutta joku yksilö on aina pantava kantamaan vastuuta, koska kokonaista maan vakoiluverkostoa on mahdotonta saada syytteisiin todisteiden puutteessa. Missä ovat nyt todisteet VENÄJÄn sekaantumisesta TRUMPin valintaan ? Vastatkoon se jolla on siihen todisteet. TRUMPin syyllisyyden kaiveleminen ”jostakin rikoksista” pitää jatkua koska alkuperäiset syytökset rappeutuivat, ja kuivuivat kokoon. Pressan potku viraltaan alkoi heti vaalivoiton juhlinnan aikana. Osakemarkkinoiden jyrkkä
    pudotus yhtäkkiä saattaa olla tienviittana mitä on tulossa. Ahneudella on yleensä saastainen loppu. Köyhä ei voi pudota korkealta.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here