Yksityiskohta ruumiidenluovuttajien yhteishaudasta Bernissä Sveitsissä. Hautakirjoituksessa lukee:
Yksityiskohta ruumiidenluovuttajien yhteishaudasta Bernissä Sveitsissä. Hautakirjoituksessa lukee: "Jopa kuolemassa palvelemme elämää." Kuva: Sandstein | Creative Commons

Yhdysvaltain armeija on käyttänyt pommivammakokeissa lääketieteelliselle tutkimuslaitokselle tutkimustarkoituksiin lahjoitettuja ruumiita.

Biological Resource Centre (BRC), yritys joka väitti välittävänsä ruumiita [lääketieteellisiin] tutkimustarkoituksiin, myi lahjoituksina saamansa ruumiit 5893 dollarin kappalehintaan armeijalle, joka käytti niitä räjäytyskokeissa.

Perheet luulivat ruumiita käytettävän mm. syövän ja Alzheimerin taudin tutkimuksiin.

Vastaavaa on tapahtunut aiemminkin. Vuonna 2003 tutkimustarkoituksiin lahjoitettuja ruumiita välittävä National Anatomical Services oli myynyt Tulanen yliopistolle lahjoitettuja ruumiita 25 000–30 000 dollarin kappalehintaan armeijalle maamiinojen räjäytyskokeisiin.

BRC ei ole enää toiminnassa. Sen entinen omistaja Stephen Gore myönsi viime vuonna oikeusjutun yhteydessä syyllistyneensä petokseen.

Gore suomentuu pikantisti mm. sanoilla hurme, veri, verenvuodatus, väkivalta ja saasta.

Lähde

Tamplin, Harley | Metro.UK (23.12.2016): US Army blew up bodies that were donated for medical research http://metro.co.uk/2016/12/23/us-army-blew-up-bodies-that-were-donated-for-medical-research-6342644/#ixzz4ThBwfpb7

22 KOMMENTTIA

  1. Kuuluu varmaan tämä törkeä ruumiiden häpäisyuutinen samaan sarjaan tuon alla olevan kotimaisen uutisen kanssa sikäli että rahan ja yksityisten yritysten hallitessa sellaisilla asioilla kuin moraali ei ole enää mitään merkitystä:
    Miten on mahdollista, että kansalaisten verovaroilla rakennettu tieverkosto voidaan myydä noin vain yksityiselle yritykselle pilkkahintaan?
    http://rayhablogi.blogspot.fi/2016/12/miksi-anne-berner-voi-myyda-suomen.html

    • Suomi on yritys


      Y-tunnus 0986674-0

      PL 14, 00054 Valtiokonttori

      Yritystiedot

      Virallinen nimi
      Suomen Valtio/AlvLähde: YTJ
      Yhtiömuoto
      Valtio ja sen laitoksetLähde: YTJ
      Perustamisvuosi
      1994Lähde: Fonecta-konserni
      Kotipaikka
      HelsinkiLähde: YTJ
      Yrityksen liikevaihtoluokka
      Ei tiedossaLähde: Fonecta-konserni
      Toimipaikan henkilöstöluokka
      Ei tiedossaLähde: Fonecta-konserni
      Toimialaluokitus (TOL2008)
      84110 Julkinen yleishallintoLähde: YTJ
      Voimassa olevat rekisteröinnit
      Ennakkoperintärekisteri: 1.3.1995 (tarkistus 28.2.2017)
      Verohallinnon perustiedot: 5.12.1994
      Arvonlisäverovelvollisuus:
      Liiketoiminnasta: 1.1.1995
      Kiinteistön käyttöoikeuden luovuttamisesta: 1.1.1995Lähde: YTJ

  2. Kirjoitin kyllä pitkän jutun tähän, mutta se nyt vain katosi demokratian uumeniin, ennenkuin ehdin edes lähettää.

    Oleellisilta osiltaan kysymys oli siitä, että moni yksilö on arvokkaampi kuoltuaan kuin eläissään, ja USA ostaa ruumit miinatestien materiaaliksi. Kannattaa katsoa tietysti ajantaisaiseti olisiko maksa, munuaiset tms. oleellinen sisäelin vielä kunnossa muille markkinoille, ennenkuin ruho kaupataan miinatesteihin.

    Suomen Kansallinen Kokoomuspuolue, -siis ”valtakunnallinen hajaannuspuolue”, joka kaikessa tukee sitä mitä USA:ssa tapahtuu, paitsi nyt kaikkia presidenttivalintoja, niin voisi kuitenkin vakaumuksensa ja perusaatteensa mukaisesti nähdä tässä ruhokaupassa taloudellisen kasvun elementtejä Suomen osalta. Kylllä siitä vielä pörssiyhtiö syntyy, -näkymät ovat todella lupaavat…

    • HS 23.4.2010 kertoi, että kuntalakia aiotaan muuttaa niin, että kuntien on yhtiöitettävä kaikki toiminta, joka kilpailee suoraan yksityisillä markkinoilla koska liikelaitosten konkurssisuoja ja verokohtelu ovat kiellettyä valtiontukea.
      ”Kilpailluilla markkinoilla toimiville kunnallisille liikelaitoksille ei enää pitäisi myöntää rajoittamatonta takausta ja veroetuuksia, vaan niillä olisi oltava yhtäläiset toimintaolosuhteet yksityisten toimijoiden kanssa”, komissio luonnehti ja ehdotti lääkkeeksi yhtiöittämistä. Eli olemme sote-uudistuksen taustoissa.

      2010 THL yhtiöitti joitain toimintojaan http://riikkasoyring.puheenvuoro.uusisuomi.fi/46987-thl-porssiin joilla myydä mm. potilastietoja.

      Muutakin epäeettistä suunniteltiin http://riikkasoyring.puheenvuoro.uusisuomi.fi/35059-thl-tiedottaa-nimemme-muuttuu-elinkeinotteluministerioksi

      • Tuottavuus… Mitähän sitä tuotetaan. Jos kaiken pitää tuottaa, se tarkoittaa sitä, että jossain pitää luoda uutta kapitaalia marginaalin verran, siis syötteen ja tuleman erotus. Kun ollaan suljetussa systeemissä, niin tämä on mahdoton jatkumo. Jossain on siis lähde, jossa luodaan uutta varallisuutta tyhjästä… Ulkoavaruudesta ei sada Euroja eikä Dollareita, tai muuta kapitaalia.

        Potilasrekisterien pitäisi olla luottamuksellista terveydenhuollon sisäistä tietoa. Havaintoni kuitenkin on, että ne ovat ”as default” avoimia, -päinvastoin kuin pitäisi. Vika varmaankin on Valtionhallinnon Atk-järjestelmien toimittajan tasossa toteuttaa asetettuja tehtäviä…

        Aikoinaan oli kiellettyä yhdistää eri tietorekisterejä, ja koota niistä uutta tietoa levitettäväksi, mutta päädyttiin tilanteeseen, jossa henkilötietoja kaupataan mm. mediayritysten välillä.

        Hyvänä esimerkkinä edellisestä ovat nk. osoiterekisterit. Ihmisten osoitetietojen levittäminen, kuten sitä nyt tehdään on riskitekijä siinä maailmassa, jossa etenkin nyt eletään, varsinkin kun yhteiskunnan sisäisillä nk. turvaorganisaatioilla ei ole mitään resursseja yksilön turvallisuuden takaamiseksi.

        Tällä en suinkaan tarkoita sitä että vakoilun ja urkinnan volyymiä pitäisi lisätä. Päinvastoin. Osoiterekisterien tapauksessa kysymys on ollut siitä, että valtion reksiterinpitäjien tietokannat ovat vuotanet kuin seulat.

        Eräät rekisterit mm. Asiakastieto Oy:n ylläpitämä, julkaisee virheellistä tietoa maksusta, sekä antaa lausuntoja asioista, jotka eivät kuulu heidän luvanvaraiseen tehtävänkuvaansa. Jos julkisissa rekisteritiedoissa on virhe, -kuka siitä vastaa.

        Ja jos joku vastaa, niin kuka korvaa vahingot ja minkälaisen prosessin kautta. Aivan niin, -vie oikeuteen ja maksa juristeille. Kun ei ole mekanismia, mikä korjaa järjestelmävirheet ilman oikeudenkäyntiä, vaikka pitäisi, niin haasteen saanut, (Valtio) palkkaa kalleimmmat saatavissa olevat juristiti kansalaisten kustannuksella osoittaakseen olevansa oikeassa. Köyhä joutuu tyytymään oikeusavustajaan, joka repäistään juristien ”rupusakista”. Lopputulos on selvä ilman oikeudenkäyntiäkin, -jos ei muusta syystä niin siitä, että rupusakkilaisella on tarve päästä parempiin piireihin.

        Vakuutusyhtiöillä syyhyvät sormet päästä käsiksi kansalaisten terveystietoihin, jotta voidaan luoda standardit, joiden perusteelle vakuutusmaksuja voidaan nostaa, ja periä ennalta korkeampia maksuja riskiolosuhteissa, jonka määrittelevät vakuutusyhtiöt itse omine pasmoineen . Osa vakuutuksista on lakisääteisiä, siis ne on otettava, maksoi mitä maksoi, jos tahtoi tehdä jotain. Varma nakki. Samoin kuin pankkitoiminnassa. Mitä hyvänsä menee päin persettä, -niin kansalaiset maksavat. Kysymys on siis erääänlaisista yrityksistä joita voidaan luonnehtia sanalla ”suojatyöpaikka” tai ”kolhoosiyritys”.

        Sitähän ne faktisesti ovat, vaikka status näennäisesti on toinen.

        Jos nyt sitten ajatellaan edelläolevan valossa terveydenhuollon ja siihen liittyvien rekisterien pörssittämistä, niin ollaan sellaisen kehityksen tiellä, josta ei seuraa mitään hyvää. Mutta on todettava, että rahavirrat kyllä kasvavat, ja jossain luodaan uutta varallisutta taas tyhjästä entistä ripeämmin.

        Miten tämä nyt sitten liittyy otsikon aiheeseen… Se liittyy siten, että sama otsikko voidaan kirjoittaa usealla eri tavalla vaikka sen taustalla oleva perussisältö on sama.

  3. Olet nyt Riikka kuitenkin kesyissä asioissa liikkeellä…

    Jenkit ovat kyenneet testimielissään tuhoamaan kokonaisia kaupunkeja yksittäisten ruumiiden sijasta, kuten esim. Hiroshima ja Nagasaki. Kukaan ei ole kyennyt vielä panemaan paremmaksi. Siitä on seurannut suunnaton pullistelun mentaliteetti. Mutta kukaan ei halua panna paremmaksi …-eikä mikään ihme. Recordi on saavutettu.

    Roomakin romahti, on vain ajan kysymys koska USA romahtaa.

    Japani oli jo ennen tapahtumahetkeä käytännöllisesti katsoen valmis sodan lopettamiseen…

    Mutta Jenkkien piti perkele vielä kokeilla, miten pommit toimivat…Toimivathan ne totta helevetissä, mutta mitä tarkoitusta varten.?

    Tämä tulee säilymään aina ”Jenkkilän” ikuisena perimänä alkuperäisen intiaanikulttuurin tuhoamisen ohella. Ameriikkalaiset tuhoavat muita kulttuureita tehdäkseen niistä itsensä kaltaisia Mikki Hiiriä, ja Aku-Ankkoja.

    Jotain perin juurin sairasta on tässä mentaliteetissa. Olisiko kysymyksessä ”itsetunto-ongelma”…:-)

    Woehan Widyy, tästä voisi kehittää vaikka mitä. Riikka, -olet todellinen ”muusa” näissä asioissa, toivottavasti muut kerkiävät mukaan., -minä en aina.

    • Piti vielä sanoa, -”tuhoavat kehityksen nimissä”… Jotenkin sitä kehitystä vain ei oikein ole näköpiirissä..

      Tietysti voidaan keskustella siitä mitä kehitykseksi luetaan, vai mikä on vanhan toistamista vain uusissa kehyksissä.

    • Viimeinen pullistelu vielä nähdään kun Trump pääsee kehiin mutta kyllä loppu häämöttää … kaikki on jo niin epätoivoista että huh, huh. Pitäisi mennä sisäänpäin mutta se ei onnistu ylpeältä. Pullistelu ajaa aina lopulta umpikujaan.
      Trump on yksi suurimpia pullistelijoita, pelkkä materialismin kahlitsema nukke jolla ei henkistä potentiaalia ole maailmalle tarjota. Ja sitähän juuri nyt kaivattaisiin jos Harmagedonilta aiotaan välttyä.
      Kiistatta Putin ja Itä ylipäätään näyttävät parempaa mallia: koti – usko Jumalaan – isänmaa kuulostaa paremmalta kuin Lännen versio: rahatorni (Trumptower) – ateistinen puhdas materialismi – maailmankylä.

      • jatkoa… masentavat näköalat odottavat, pullistelu jatkunee ja Lähi-itä voi räjähtää ja johtaa maailmansotaan, Jos niin käy niin voi Suomi parkaa kun on itsensä tulilinjalle laittanut.
        The New Year and the arrival of an administration with fresh ideas would provide a great opportunity for the United States to finally distance itself from a toxic Israel, but, unfortunately, it seems that everything is actually moving in the opposite direction. Don’t be too surprised if we see a shooting war with Iran before the year is out as well as a shiny new U.S. Embassy in Jerusalem — to be built on land stolen from Palestinians, incidentally.
        Trump might think he is ushering in a new era of American policy based on American interests but it is beginning to look a lot like the same old situation but only far worse — and Benjamin Netanyahu will be very much in the driver’s seat.
        “The tail will be wagging the dog under Donald Trump.
        Benjamin Netanyahu will be very much in the driver’s seat.”
— Philip Giraldi
        http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=144857

  4. Siis mitä helvettiä……??

    Lähes 6000 dollaria kappaleelta kuolleen ihmisen ruumiista?

    Onpa kova hinta!

    • Mitä sitten, -pyöräytetään painokonetta 1000 dollarin laatoilla 6 varvia per ruumis. Eihän siitä tarvitse maksaa kuin kuuden varvin hinta.

      Toistaiseksi ei ole virallisesti identifioitu eikä erotettu henkilön sielua tai henkeä erikseen, siis sitä tomumajaa, jossa henki elämänsä aikana asusti…

      Henkilöityminen samaistetaan siihen kehoon jossa henki asusti,. Kun hengellä ei ole henkilökorttia, ja tunnistaminenkin tapahtuu naamakuvan tai sormenjälkien tms. fyysisten tekijöiden perusteella, niin näissä kehyksissä mennään.

      Tässä nähdään puhtaimmillaan materialismin projektiot fokusoituna kuvite-edustamaansa arvomaailmaan, juuri siihen, johon me 100 vuotiaan itsenäisyyden kehityksen tuloksena olemme kaikin käytettävissä olevin keinoin viime aikoina pyrkineet.

      Näin kun kerran on asiat, niin voisimme tehdä listan tulevista ruumisjoukoista, -siis niistä jotka luonnollisen poistuman kautta tai muista syistä pian katoavat esim. polittisesta kierrosta, -joko ruumiina tai henkinä, ja myydä ne jenkkilään kaiken hyvän tyyssijan kehyksissä nimetyn vapauden akselin pyörittämiin myllyihin .

      Sinne voisivat päätyä kunnia-asiakkaina kaikki ne, jotka ovat korostetusti esiintyneet tämän aatemaailman pyyteettöminä puolustajina.

      Näin he saisivat ko. yhteyksissä jo elinaikanaan saamiensa palkintojen lisäksi itselleen kunniakkaan lopun ameriikkalaisen vapauden, ja kaiken hyvyyden tyyssijan taistelukentillä kiellettyjä maaminoja vastaan…

      Vielä kuoltuaankin heidän merkityksesnsä tulevalle kehitykselle ja etenkin tulevien sukupolvien aktiviteetteja silmälläpitäen olisi mittaamattoman arvokas..

      Kun lista on niin pitkä, niin voitaisiin kyllä harkita paljousalennusta, jos 6000 USD on sinusta liian kova hinta/ruumis.

      Eikö tässä olisi nostetta busineksille… Olisi Start-Uppia Spin-Uppia yms. Täydelliset myyjän markkinat.

      • No 6000 dollaria, 600 tai vain 6 dollaria, minulle ihan sama niin kauan kuin noita testejä ei tehdä elävillä ihmisillä niin kuin erässä kommariparatiiseissa tehtiin!!

          • Siellä missä ruoho oli aina vihreämpää, puut kasvoivat ”kultahedelmiä” ja koko kansa oli satumaisen onnellisuuden valtaamia!

          • Tästähän löytyy yhtymäkohtia mm. Suomeen, -mutta ethän sinä varmaan sitä tarkoita.

            Samat määritelmät pätevät myös markkinaparatiiseihin.

            Kumpikaan noista ai kuitenkaan kuulu tavoittelemisen arvoisiin paratiiseihin,

  5. Jotenkin on sellainen olo, että Yle tai HS eivät uutisoi tästä aiheesta… Eli kiitos jälleen tiedosta, Riikka.

    • Asia ei edusta ko. korporaatioiden periferioden ”eettistä julistusta”. Siksi näistä asioista on luettava muualta.

  6. ”Tässä nähdään puhtaimmillaan materialismin projektiot fokusoituna kuvite-edustamaansa arvomaailmaan”

    No länsimaisiin arvoihin kuuluu vapaa markkinatalous ja tehokkuus ynnä ekologisuus (kierrätys) niin että luulisi HS:n ja Ylen laativan pitkätkin artikkelit aiheesta näkökulmasta ”kuoltuasikin voit pitää kansantalouden pyörät pyörimässä” ja ehdottaa että ruumiin lahjoittaminen sotateollisen kompleksin kokeisiin asetetaan sosiaaliturvan ehdoksi (”osallistava sosiaaliturva”).

    • Niin, -länsimaisiin arvoihin kuuluu kapitalismin avulla säädelty markkinatalous. Vapaa markkinatalous ei kuulu länsmaiseen arvomaailmaan, koska sen kehittyminen em. keinoin on estetty.

      Eikö tämänkaltainen ”kierrätys” pitäisi saattaa kärkihankkeeksi…? Poliittinen eliitti voisi hyvin näyttää esimerkkiä testamenttaamalla ruuminsa miinakentille.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here