Lindenin analyysi tekee selkoa siitä, miksi (allekirjoittaneenkin) toive regionalistisesta Euroopasta on (ja oli) tuomittu epäonnistumaan. Unioni vailla kansakuntaa on ikään kuin jatkuvasti uuden isännän tarpeessa, joka voi tulla sisältä (Saksa) tai ulkoa (USA).

Johdannoksi: globalisaatio, Brexit & Trump

Kuluvana vuonna läntistä maailmaa järkytti kaksi kansojen poliittista valintaa: Brexit ja Donald Trump. Järkytyksen laajuutta ja syntynyttä vastarintaa kuvaa hyvin se, ettei kumpaakaan päätöstä voida pitää täysin varmana. Briteissä toivotaan parlamentin ja/tai uusien vaalien negeeraavan päätöksen, kun taas USA:ssa Trumpin valinnan legitimiteettiä on kyseenalaistettu sen pähkähullun ja todistamattoman väitteen nojalla, että Trump olisi Vladimir Putinin agentti ja vaaliprosessi Venäjän manipuloima.

Jollain tavalla kyse ei ole vain väärien poliittisten kantojen voitosta, vaan myös siitä, että liberaalin maailmanjärjestyksen((Ks. Wikipedia: Liberal internationalism.)) tukijoiden mielestä äänestysten voittajat ovat pysäyttäneet historian luonnollisen liikkeen kohti globaalimpaa maailmaa ja suurempaa keskinäisriippuvuutta, joka loppujen lopuksi palvelee yhteistä etua. Brexiterit ja trumpistit näyttäytyvät tässä internationalistisessa visiossa yhtä jälkeenjääneiltä kuin maaseudun kirkkouskovaiset 60-lukulaisten pyrkimyksissä kohti sosialistista onnelaa. Tuntuu siltä, että pessimistisissä visioissa trumpistit ja brexiterit eivät voittaneet vain Clintonia ja Remainia, vaan suistivat itse historian oikealta polultaan.

Tämä asettaa globalistit ja federalistit uuden tilanteen eteen: he joutuvat palaamaan propagandassaan meidän normaalien kuolevaisten joukkoon, sillä ”historia” ei näytä uskottavasti olevan enää kenenkään puolella, vaan ihmisten täytyy tehdä taas oma historiansa, olkoonkin ettei olosuhteissa tai puitteissa, jotka he itse olisivat valinneet. Brexit ja Trump edustavat globalisteille hieman samaa kuin Lissabonin maanjäristys (1755) Jumalan kaikkivoipaisuuteen ja pohjattomaan hyvyyteen, teodikeaan, uskoville kristitylle. (Jäämmekin innolla odottamaan, syntyykö päätöksistä samankaltaista kirjallista helmeä, locus classicusta, mitä Voltairen Candide aikanaan ”Lissabonin” kokeneille edusti. Toistaiseksi skribentismi on liikkunut ”itkuraivarien” tasolla.) Ilmiöt Brexit ja Trump auttavat meitä ymmärtämään, että mikäli nk. globalisaatio postuloidaan luonnonvoimaksi, väistämättömäksi kehitykseksi, sen seuraus saattaa yhtä hyvin olla Trump kuin Juncker, ”Suomi ensin” yhtä hyvin kuin Suldaan Said Ahmed. Dialektiikka tai ainakin dialektinen tietoisuus on palannut historiaan.

Majesteetillisen ”historian voittajat” -diskurssin ohella globalisaatioretoriikalle tunnusomaista on myös kuvailevan (deskriptiivisen) ja poliittisesti kantaaottavan (normatiivisen) puheen autuas sekoittaminen. Lienee riidatonta, että nykyään on taloudellisempaa valmistaa lenkkikenkiä halpatyömaissa ja kuljettaa niitä jättimäisillä konttilaivoilla Eurooppaan kuin muutama vuosikymmen sitten. Tästä ekonomisen järjen sinänsä hyväksyttävästä aksioomasta seuraa helposti konttilaivaruuhka Suezin kanavassa. Kuitenkin vain ortodoksimarxilainen ajattelee, että taloudellisen tuotantorakenteen muutos yksiselitteisesti tekisi tietynlaisen politiikan – jota voi kutsua vaikkapa globalismiksi – välttämättömäksi tai jos ei välttämättömäksi ahtaassa merkityksessä niin ainakin ainoaksi järkeväksi vaihtoehdoksi.

Marxilaisittain basis tuotantorakenteineen ja -teknologioineen (onko globalisaation kova ydin muuta kuin muutosta juuri näissä tasoissa?) ohjaa historiaa, ja ideologioiden on siihen sopeuduttava. Tämä hämärtää eron a) jonkin politiikan rationaalisen valinnan ja sen välillä, että b) tietty taloudellinen tai teknologinen tilanne kvasimystisesti, kvasikausaalisesti tuottaa tietyn politiikan. Hieman huvittavana voimme siis pitää puhetta tarpeesta uudelleenintrodusoida Karl Marx poliittiseen diskurssiin samaan aikaan kun hän edustaa poliittisen ajattelun valtavirtaa eli globalismia selkeämmin kuin koskaan. Kuitenkin niin kauan kuin emme osaa analyyttisesti erottaa globalisaatiota tosiasiana ja ”isminä”, poliittinen valveutuneisuus asiassa on mahdotonta.

EU globalismin ja regionalismin ristipaineessa

Kriittinen tarkastelu EU:n ja kansallisvaltion suhteesta on siis poliittisessa tilanteessamme kaivatumpaa kuin koskaan. Valitsevaa poliittista tilannetta kartoittaa varsin mielenkiintoisella tavalla maisteri Sakari Linden artikkelissaan Integraatio vastatuulessa: kuinka Brexit ja Trump-ilmiö haastavat federalismin ja globalismin.

Linden tuo esiin, kuinka vain nykyiseen EU-kritiikkiin uppoutumalla syntyy helposti anakronistinen harhakuva, että EU:n ja globalismin puolustus kulkevat käsi kädessä siinä missä EU-kriittiset voimat hokevat lokalismin ja/tai isänmaan mantraa. EU globalisaation väliportaana tai astinlautana on vai yksi tarina EU:sta. Toinen (joka sai itse asiassa allekirjoittaneen äänestämään EU:n puolesta 1994) on regionalistinen tarina EU:sta hyvinvointivaltion tai ehkä paremminkin hyvinvointiyhteiskunnan puolustajana globalisaation aikakaudella. Regionalismin mukaan hyvinvointiyhteiskunnan puolustus vaatii poliittista ja ennen kaikkea taloudellista voimaa, ja tätähän EU periaatteessa kykenisi tarjoamaan. Ja toki tämä tarina elää vielä nykyäänkin varsin voimakkaana.

Nyky-EU ei juurikaan pidä ammattiliitoista, mutta rakastaa homojen oikeuksia. Yhä edelleen EU tarjoilee Kreikalle ja Ukrainalle (mikäli jäsenyys toteutuu) ”oikeusvaltiokehitystä”, muttei inhimillistä toimeentuloa tai oikeutta maksuttomaan koulutukseen.

Seuraavan tarkentavan huomion Lindenin analyysiin kuitenkin tekisin: Verrattuna 1990-lukuun ns. positiiviset vapaudet((Positiivinen vapaus on vapautta johonkin ja negatiivinen vapautta jostakin. Ks. esim. Wikipedia: Positiivinen ja negatiivinen vapaus.)) ovat EU-retoriikassa yhä enemmän paitsiossa ja ne on korvannut keskittyminen negatiivisiin vapauksiin, jossa EU suojelee kansalaisia valtioiden ”tyrannialta”, kuten Unkarin Viktor Orbánilta. Nyky-EU kun ei juurikaan pidä ammattiliitoista, mutta rakastaa homojen oikeuksia. Yhä edelleen EU tarjoilee Kreikalle ja Ukrainalle (mikäli jäsenyys vuonna n toteutuu) ”oikeusvaltiokehitystä”, muttei inhimillistä toimeentuloa tai oikeutta maksuttomaan koulutukseen – ja miten voisikaan ”Troikan” (EU-komissio, EKP, IMF) juuri riistettyä säädyllisen elämän ehdot Kreikalta. EU siis ”suojelee” kansalaisiaan yhä enemmän 1800-luvun klassisen liberalismin hengessä. Siksi ei ole ihme, että uusliberalistit ja(/tai?) libertaristit, joita vielä 1990-luvulla pelotti EU:n sääntely, tuntuvat yhä väkevämmin ottaneen EU:n asian omakseen.

EU:n integraation puolustus: federalismi ja uusfunktionalismi

Linden tutkii paperissaan ideologioita, joiden avulla EU:n integraatiota artikuloidaan ja puolustetaan. Niitä hän vertaa perinteiseen geopoliittiseen realismiin, jota hän poliittisen ajattelun paradigmana asettuu tukemaan. Tarkastelen hänen ajatuksiaan tässä järjestyksessä.

Lindenin kuvaamaa federalistista ajatteluperinnettä voitaisiin kutsua myös EU-utopistiseksi. Sen tunnetuin edustaja Suomessa lienee Alexander Stubb. Ajatusmallin mukaan kansakuntien tulee alistua kehityksen myötä alisteiseen asemaan suhteessa EU:n federalistisiin instituutioihin. Tämä puolestaan edellyttää integraatiota kansojen välillä, yhteisen ”eurooppalaisuuden” kokemusta. Benedict Andersonin terminologialla voisimme sanoa, että federalisti haluaa EU:lla korvata kansakunnan ensisijaisena ”kuviteltuna yhteisönä” (imagined community)((Nationalismin analyysistaan tunnetun Benedict Andersonin lanseeraama käsite “kuviteltu yhteisö” tarkoittaa yhteisöä, joka pysyy koossa koska uskoo omaan olemassaoloonsa yhteisönä. Usko yhteisön olemassaoloon on keskeinen laajoissa kokonaisuuksissa, kuten kansakunnissa, joiden jäsenet eivät voi konkreettisesti tuntea kaikkia ryhmänsä jäseniä. Ks. Wikipedia: Kuviteltu yhteisö.)). Tämän luonnollinen seuraus on ensisijainen rooli myös EU-instituutioilla, jotka saavat legitimiteettinsä juuri tästä kokemuksesta.

Neofunktionalistille olennaista on niin sanottu asioiden logiikka. Koska maailma on kompleksinen, saavuttaaksemme keskeisiä tavoitteita, kuten yhteinen markkina-alue, joudumme väistämättä kriisien ja esteiden eteen, joiden ylittäminen vaatii ”luovia ratkaisuja”. Väistämättömänä seurauksena myöskään tulos ei koskaan näytä sellaiselta, kuin mitä missään vaiheessa kuvittelimme. Politikoilla ja kansalaisilla on kauniita ideoita, mutta kyvyttömyyttä nähdä, millaisia esteitä syntyy jo pelkästään yrityksestä toteuttaa niitä.

Juuri halu ottaa tavoitteet annettuna ja toteuttaa niitä epätäydellisessä maailmassa tuottaa EU-komission ja WTO:n kaltaisia massiivisia byrokratioita. Massiiviset byrokraattiset rakenteet nähdään funktionaalisina suhteessa komission teknokraattisesti ajamiin päämääriin, kuten tavaroiden ja palveluiden vapaa liikkuminen. Kyynikko kysyisi, miksi yhä uusia esteitä havaitessamme ideologia ei voisi joustaa. Epäilen, että tähän emme uusfunktionalistilta saa vastausta yhtään enempää kuin markkinaliberalistilta vastausta siihen, montako koulua ja sairaalaa pitää sulkea, jotta markkinat toimisivat.

Neofunktionalistinen ideologia siis tuottaa byrokratian, joka saa oikeutuksensa jatkuvasta tapahtumiin reagoinnista. Tämä ei yllättäne. Kukapa itseisarvona kaipaisi vaikkapa WTO:n kaltaista byrokratiaa. Mutta byrokratiaa eivät vaadikaan ihmiset vaan ”asiat”.

Esimerkiksi niin sanottujen Kreikka-tukipakettien kohdalla voisimme väittää vasemmiston suosineen federalistista puheenpartta kreikkalaisten EU-veljien auttamista korostaessaan, kun taas oikeistolainen markkinoiden ja euron pelastamisen korostus voitaneen nähdä neofunktionalismina. Toimenpiteiden kauheat seuraukset, kuten Kreikan valtiollisten ja sosiaalisten rakenteiden tuhoaminen, sopii ehkä luontevammin neofunktionalistin ajatusmaailmaan. Myös ajatus integraation syventämisestä kriisien kautta on neofunktionalistinen.

Realismi ja kansakunta

Yllä hahmoteltiin suurempaa integraatiota puolustavia ideologioita. Vertailukohdan muodostaa Lindenin analyysissa kansainvälisen politiikan realistinen teoria ja siihen usein liittyvä geopoliittinen analyysi. Realismin mukaan valtiot tavoittelevat itsekästä etua anarkkisessa kilpailussa. Valtion resurssit (väestö, luonnonvarat, osaaminen) loppujen lopuksi ratkaisevat valtion mahdin. Tällöin valtion järkevää toimintaa haittaavat ideologiat, jotka eivät palvele valtion etua.

Ei ole vaikea havaita, että realismi keskittyy vanhaa opettajaani Esa Saarista lainatakseni ”kylmien tosiasioiden diskurssiin” ja geopoliittisten voimasuhteiden analyysissä tämä vain korostuu. Yksi tunnetuimmista realistisista valtiomiehistä, Otto von Bismarck lausui aikanaan, että Saksa rakennetaan raudalla ja verellä (Eisen und Blut), eikä puheilla ja enemmistöpäätöksillä.

Lindenin panoksena realismi-keskusteluun voitaneen pitää korostusta, jonka hän antaa kansakunnalle ideana ja käsitteenä: ”Euroopan unionin tulevaisuuden kannalta merkityksellisin kysymys liittyy sen kykyyn muodostaa väestöstään yhteenkuuluvuutta henkivä kansakunta.” Hän jatkaa:

”Kulttuurimaantieteellinen monimuotoisuus vaikuttaa myös Euroopan geopolitiikkaan. Euroopan eri osien toisistaan erottuvat identiteetit ja intressit tekevät yhtenäisen linjan muodostumisesta Euroopan ulko- ja turvallisuuspolitiikassa vaikeaa, jollei mahdotonta. Yhtenäinen geopoliittinen linja aina vähintään heikentää kokonaisuuden eri osien asemaa suhteessa tilanteeseen, jossa ne voisivat valita oman linjansa omien intressiensä mukaan.” (s. 21)

Kuten yllä todettu, realismin perinteisessä ”bismarckilaisessa” tulkinnassa ideologia hahmottuu hämäyksenä, joka estää keskittymästä olennaiseen (Eisen und Blut). Lindenin ajatuksena on integroida realismin diskurssiin veren ja raudan ohella pehmeämpiä tekijöitä, kuten kansakunta, joka näyttäisi muistuttavan andersonilaista kuviteltua yhteisöä. Voimmekin nähdä, että realismiin on hyvin integroitavissa nk. konstitutiivinen tulkinta ideologioista, vaikka realismiin liittyykin anti-ideologisuus. Konstitutiivisella tulkinnalla viittaan siihen, että ideologia konstituoi, rakentaa yhteisöä. Ideologian avulla ryhmä tulee tietoiseksi yhteisistä intresseistään. Se mikä ennen eksistoi sinällään (an sich), kuten työväestön alistettu asema, muuttuu ideologian avulla tiedostetuksi tilanteeksi (für sich). Itsestään tietoisen työväenluokan syntyminen 1800-luvulla oli mahdotonta niin kauan kuin prototyöläiset kokivat ansaitsevansa tehtaissa rahaa voidakseen palata agraariin ammattiinsa.

Terve realismi hierarkioiden rakentumisen esteenä eli pari sanaa Ukrainan kriisin jälkeisestä ”uudesta normaalista”

Geopoliittisen realismin ajatuksesta seuraa kuitenkin eräs oleellinen piirre, joka koskee kokonaisuuksia vailla kansakuntaa eli yhteistä identiteettiä ja intressejä. Kansakuntaa vailla olevilla poliittisilla kokonaisuuksilla (esim. EU) on taipumus päätyä hierarkkiseen rakenteeseen, jossa vahvin osa määrittelee kokonaisuuden intressit ja alistaa muut tahtonsa alle. Linden kirjoittaa (s. 22):

”Euroopan unioninkaan geopoliittinen yhtenäisyys ei voi syntyä kuin yhden toimijan hegemonian avulla. Käytännössä EU:n yhtenäisyys voisi perustua pangermanismin hengessä saksalaisten tai ulkopuolisen toimijan, Amerikan Yhdysvaltojen, hegemoniaan. Yhdysvaltojen suhteellinen vaikutusvalta on kuitenkin juuri nyt laskemassa voimakkaasti maailman poliittisessa järjestelmässä. Amerikanintialaisen kansainvälisen politiikan toimittajan Fareed Zakarian mukaan Yhdysvaltojen hegemonia todennäköisesti heikentyy merkittävästi maan kielteisen velkakehityksen ja kuluttajalähtöisen kansantalouden ongelmien vuoksi, mikä saattaa kehitys johtaa maan eristäytymiseen ja vetäytymiseen merkittävästä osanotosta kansainvälisten instituutioiden työhön.”

USA:n masinoiman Ukrainan kriisin tuloksena – ja väitteeni mukaan myös aikomuksena – on ollut Euroopan sitominen ja alistaminen Yhdysvaltojen poliittisiin päämääriin. Juuri tämä tuhoaa Putinin Venäjän pitkäaikaista poliittista tavoitetta: terveeseen poliittiseen realismiin perustuvaa Venäjän integroitumista Eurooppaan. Venäjän resurssit ja Saksan teknologia ja osaaminen ovat kauhistus USA:n geopoliittisille ambitioille.

Oivallus on tärkeä, mutta tulkintana nykytilanteesta sisältänee yhden oleellisen puutteen. Kiistatonta lienee, että tulemme näkemään (ainakin jos vältymme suursodalta) USA:n geopoliittisen mahdin hiipumisen, ennen kaikkea suhteessa Kiinaan. Yhtä hyvin voimme kuitenkin ajatella, että luhistuva maailmanmahti USA, juuri nähdessään tämän kehityskulun väistämättömyyden, muuttaa geopolitiikkaansa entistä aggressiivisempaan, jopa irrationaaliseen suuntaan. Historiasta löytyy toki esimerkkejä järkevästä imperiumin purusta, kuten brittien luopuminen suorista maaomistuksista toisen maailmansodan jälkeen. Tätäkin prosessia siivitti se, että USA otti vetovastuun lännen geopolitiikasta. Tämä edusti jatkumoa jo Hollannin lyhytaikaisesta maailmanvallasta 1600-luvulla, josta valtikka siirtyi Britanniaan ja myöhemmin Yhdysvaltoihin. On kaikkea muuta kuin selvää onnistutaanko Kiina mukauttamaan osaksi surullisenkuuluisaa ”uutta maailmanjärjestystä” ennen geopoliittisen valtikan siirtymistä Atlantilta Kauko-itään.

Joka tapauksessa historiallinen näyttö tukee vähintään yhtä hyvin teesiä, jonka mukaan väistyvän maailmanvallan politiikkaa ajaa käsitys, jossa aika eli konservatiivien peräänkuuluttama luonnollinen kehitys ei ole heidän puolellaan. Jos jokin luo vaaraa ja sodanuhkaa nykyiseen geopoliittiseen asetelmaan, niin juuri se. Juuri tästä näkökulmasta meidän on hyödyllistä tarkastella USA:n masinoimaa uutta värivallankumousta, Ukrainan kriisiä, jonka tuloksena – ja väitteeni mukaan myös aikomuksena – on ollut Euroopan sitominen ja alistaminen Yhdysvaltojen poliittisiin päämääriin. Juuri tämä tuhoaa Putinin Venäjän pitkäaikaista poliittista tavoitetta: terveeseen poliittiseen realismiin perustuvaa Venäjän integroitumista Eurooppaan. Venäjän resurssit ja Saksan teknologia ja osaaminen ovat kauhistus USA:n geopoliittisille ambitioille.

Lopuksi

Tavallaan Lindenin analyysi tekee selkoa siitä, miksi (allekirjoittaneenkin) toive regionalistisesta Euroopasta on (ja oli) tuomittu epäonnistumaan. Unioni vailla kansakuntaa on ikään kuin jatkuvasti uuden isännän tarpeessa, joka voi tulla sisältä (Saksa) tai ulkoa (USA). Tosin kolmanneksi vaihtoehdoksi – mitä tulee uuteen isäntään – voisi ehdottaa vailla isänmaata olevaa yksityistä liikepankkitoimintaa. Pankkisektori on euron avulla kaventanut poliittisen järjestelmän valtaa ja lisännyt omaansa. Euro-valtio velkaantuu yksityisille liikepankeille, kun aidosti itsenäinen valtio voi rahoittaa toimintaansa itsenäisen keskuspankkinsa kautta. EU on toteuttanut vauraassa lännessä saman velka-ansan, joka ennen toimi vain kehitysmaille. Massiivisempaa vallansiirtoa on vaikea kuvitella.

Pankkisektori on euron avulla kaventanut poliittisen järjestelmän valtaa ja lisännyt omaansa. Euro-valtio velkaantuu yksityisille liikepankeille, kun aidosti itsenäinen valtio voi rahoittaa toimintaansa itsenäisen keskuspankkinsa kautta. EU on toteuttanut vauraassa lännessä saman velka-ansan, joka ennen toimi vain kehitysmaille. Massiivisempaa vallansiirtoa on vaikea kuvitella.

Monet varmaan muistavat, miten euroa ja EKP:tä 1990-luvulla legitimoitiin: lisää kontrollia taloudesta, ennen kaikkea finanssipolitiikasta, tulee siirtää ”epäpoliittisille” asiantuntijoille, vaikka nähtävissä jo tuolloin oli, että teknokraattinen asiantuntijavalta tarkoittaa kapean ideologista talouspolitiikkaa, johon demokraattinen päätöksenteko ei voi puuttua.

Samaan aikaan komissio pyrkii estämään valtion aktiivisuutta (laskukausina) budjettiraameillaan ja velkakatoillaan. Kyseessä on toki politiikka josta toiset (e.g Kreikka) kärsivät enemmän kuin toiset (esim. Saksa). Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että mikään valtio olisi hyötyjä.

Onkin hieman epäselvää, missä määrin EU:lle hyvin olennaista talouden finansialisoitumisen kaltaista ongelmakenttää kyetään analysoimaan geopolitiikan tai realismin viitekehyksestä käsin, vaikka kosketuspintoja varmasti onkin. Kansainvälispoliittisen realismin ongelmana nykypäivän analyysissä on liiallinen valtiokeskeisyys, vaikka ongelmaa on yritetty paikata teorian uusissa neorealistisissa versioissa. Teorian uusien suuntausten esiintuomisesta olisi saattanut olla tässä hyötyä.

Sinänsä hyväksyn Lindelin ajatuksen ”logiikasta” – kansakunnan puutteesta – joka EU:ssa tuottaa väistämättä hierarkkisuutta. Lisäisin analyysiin kuitenkin vielä yhden havainnon: Osana hierarkkisuuden logiikkaa voidaan pitää myös eksklusiivisuutta eli poissulkevuutta. Hierarkiassa alisteinen (kuten tietyt valtiot EU:ssa) voi palvella vain yhtä isäntää – olkoon se EU-mekanismien välityksellä vaikka USA tai Saksa. (Toki retoriikan tasolla tämä tarkoittaa ”yhteisten pelisääntöjen” – kuten Venäjä-pakotteet, joissa hyötyjä on USA:n geopolitiikka ja kärsijä ennen kaikkea Saksa – hyväksymistä ja noudattamista, vaikkei tähän retoriikkaan uskota enää ehkä missään muualla kuin Suomen hallituksessa.)

Juuri tämä ajattelu- ja toimintamalli myötävaikutti Ukrainan kriisin laukeamiseen. Venäjälle olisi loppujen lopuksi käynyt mahdollisuus, jossa Ukraina olisi sopinut taloussopimukset sekä EU:n että Euraasian Unionin kanssa siten, että kaikki kolme osapuolta olisivat istuneet neuvottelupöydässä. Tämä ei kuitenkaan EU:lle käynyt, vaan Venäjälle annettiin rukkaset. Tämä on hyvä pitää mielessä kun nimenomaan Venäjää syytetään etupiiriajattelusta. EU halusi Ukrainan oman hierarkiansa sisään siinä missä Venäjä suhtautui asiaan avarakatseisemmin.

Ukrainan kohtaloa on hyvä pohtia suhteessa onnistuneeseen inkluusioon eli Suomen politiikkaan kylmän sodan aikana. Tuolloin maallamme oli taloudellinen sopimus sekä Lännen (EFTA) että Idän (SEV eli KOMEKON) kanssa. Tällaisten sopimusten edellytys on suvereeni valtio, jolla on suvereenisuutensa ansiosta liikkumavaraa sopimuksissa eri blokkien ristipaineessa. Mahdollisuus päällekkäisiin sopimuksiin ei olisi onnistunut ilman valtiollista suvereniteettia. Nykyisessä maailmanjärjestyksessä suvereeni Suomi voisi rakentaa talouspolitiikkaansa esim. Pohjoismaiden yhteistyön kautta, jotka voisivat hyvin kyetä lindeniläisessä parlancessa muodostamaan yhteneväisen kulttuurinsa ja intressiensä kautta riittävän vahvan regionalistisen liiton, joka voisi solmia suhteita sekä itään että länteen. Tämä taitaa nykymaailmassa olla kuitenkin utopistista: juna meni jo (ainakin toistaiseksi).

Lähde

Linden, Sakari | Suomen Perusta (2016): Integraatio vastatuulessa. Kuinka Brexit ja Trump-ilmiö haastavat globalisaation ja federalismin http://www.suomenperusta.fi/wp-content/uploads/2016/12/Integraatio-vastatuulessa-pdf-2.pdf

 

LIITTYVÄT ARTIKKELITLISÄÄ TEKIJÄLTÄ

40 KOMMENTTIA

  1. Paljon olisi tähän hyvään analyysiin kommentoitavaa mutta nyt alkuun vain tämä
    ’… Unioni vailla kansakuntaa on ikään kuin jatkuvasti uuden isännän tarpeessa, joka voi tulla sisältä (Saksa) tai ulkoa (USA). Tosin kolmanneksi vaihtoehdoksi – mitä tulee uuteen isäntään – voisi ehdottaa vailla isänmaata olevaa yksityistä liikepankkitoimintaa. Pankkisektori on euron avulla kaventanut poliittisen järjestelmän valtaa ja lisännyt omaansa. ’
    Tuossa on sanottu jotain hyvin oleellista eli luisuminen koko ajan pahenevaan ja kaiken alleen jyräämän pankki- ja rahamafian isännyyteen tai jopa tyranniaan.

    ’… Osana hierarkkisuuden logiikkaa voidaan pitää myös eksklusiivisuutta eli poissulkevuutta. Hierarkiassa alisteinen (kuten tietyt valtiot EU:ssa) voi palvella vain yhtä isäntää – olkoon se EU-mekanismien välityksellä vaikka USA tai Saksa.’
    Tässä tulisi muistaa että Saksa ja USA ovat käytännössä lähes sama asia sillä Saksa on hävityn maailmansodan seurauksena yhä miehitetty maa vailla todellista itsenäisyyttä, asia, jota monikaan ei tiedä eikä ymmärrä. Saksan kanssa ei ole tehty rauhansopimusta jolla se olisi saanut suvereenisuutensa takaisin.
    Ja silloin on turha ihmetellä miksi Saksassa (ja myös meillä) tapahtuu sitä mitä tapahtuu eli sitä mitä miehitysvaltioista suurin ja mahtavin USA haluaa tapahtuvan.
    Viittaan https://vastavalkea.fi/2016/12/27/mita-suomalaiset-todella-tahdomme-sotaa-rauhaa/ ja kommenttiin Jali Raita 30.12.2016 at 13:25

    • Olen pitkälti samaa mieltä. Juuri tässä tulee esille ”perinteisen” realismin heikkous valtiokeskeisyydessään. Siitä, että Saksa ajaa uusliberalistista kuripolitiikkaa Kreikkaan, ei missään nimessä seuraa, että valtio A sortaa ja alistaa valtio B:tä. Saksa pelastaa Kreikkaan sijoittaneita pankkeja(an), joiden intressit tuskin ovat kovin yhteneväiset Saksan valtion kanssa (miten ikinä raison d’État määritelläänkään).

      Perinteinen realismi, siinä merkityksessä kun Linden sitä tuo esiin, sopii sen sijaan huomattavasti paremmin Ukrainan kriisin analyysiin, jossa Saksa nimenomaan omien valtiollisten intressiensä vastaisesti on laitettu tukemaan USA:n geopolitiikkaa, jossa Saksa ja Venäjä halutaan irtauttaa poliittisesti ja taloudellisesti toisistaan. Tämä on ”atlantisismin” ja ”mannermaalaisuuden” välistä ”klassista” geopoliittista taistelua, jonka ääriviivat hahmotti jo Harold Mackinder heartland-teoriassaan.

      On ällistyttävää, miten prestitute-mediassa jopa brutaalin tunnusomainen geopoliittinen taistelu on onnistuttu muuttamaan keissiksi, jossa vastakkain ovat lännen universaalit ja pyyteettömät arvot sekä Venäjän laajentumishalu. Pelottavaa sikäli, että jos ja kun tämä käsitys on myyty Suomen hallitukselle ja eduskunnalle, herää kysymys, mitä älyttömyyttä sille tai niille ei voisi myydä. Tämä kertoo pelottavaa tarinaa Suomen realistisen valtioedun kannalta, hyvin pelottavaa.

      • ”On ällistyttävää, miten prestitute-mediassa jopa brutaalin tunnusomainen geopoliittinen taistelu on onnistuttu muuttamaan keissiksi, jossa vastakkain ovat lännen universaalit ja pyyteettömät arvot sekä Venäjän laajentumishalu.”

        Näinpä juuri. Minua on myös häirinnyt että useimmissa lukemissani Venäjä-raporteissa ja -analyyseissa ei huomioida Venäjän tunnetaloutta vaikka se on iso liikuttava tekijä.

  2. ” Ajatusmallin mukaan kansakuntien tulee alistua kehityksen myötä alisteiseen asemaan suhteessa EU:n federalistisiin instituutioihin. ”
    – Kyseessä on siten negaation, negatiivisen kautta (”kehitys”) muodostettu kokonaisuus jonka perusteluksi tarjotaan ideologispainoitteista narratiivia (”markkinatalous”) höystettynä eettisillä mausteilla (”yhteiset länsimaiset arvot”).

    ”Kansakuntaa vailla olevilla poliittisilla kokonaisuuksilla (esim. EU) on taipumus päätyä hierarkkiseen rakenteeseen, jossa vahvin osa määrittelee kokonaisuuden intressit ja alistaa muut tahtonsa alle. ”
    – Vertautuu katoliseen kirkkoon ja Vatikaaniin.

    ”Ukrainan kriisiä, jonka tuloksena – ja väitteeni mukaan myös aikomuksena – on ollut Euroopan sitominen ja alistaminen Yhdysvaltojen poliittisiin päämääriin. Juuri tämä tuhoaa Putinin Venäjän pitkäaikaista poliittista tavoitetta: terveeseen poliittiseen realismiin perustuvaa Venäjän integroitumista Eurooppaan. Venäjän resurssit ja Saksan teknologia ja osaaminen ovat kauhistus USA:n geopoliittisille ambitioille.”
    – Samaa mieltä. Tämä asetelma pakottaa Venäjän pelaamaan Kiinan kanssa vaarallista peliä. Toisaalta asiain kulku edetessään voi johtaa myös siihen, että Yhdysvallat, EU ja Venäjä tulevat pakon edessä solmimaan liittosopimuksen kyetäkseen yhteisvoimin sitomaan Kiinaa. Venäjällä kyllä tätäkin on mietitty, ja itse asiassa Putin ynnä joukko Venäjän (ynnä Saksan ja Ranskan) hallituksen jäseniä on tähän eri tavoin viitannut julkisestikin. meillä vaan ei nuo NATO-hihhulit osaa ajatella johdonmukaisesti ja loppuun asti, valitettavasti.

    ”EU on toteuttanut vauraassa lännessä saman velka-ansan, joka ennen toimi vain kehitysmaille. Massiivisempaa vallansiirtoa on vaikea kuvitella.”
    – Ei lisäämistä.
    ——-
    Olet Antti Kukkonen kirjoittanut erinomaisen hyvän kommenttiartikkelin, ja minä kiitän siitä.

    • ”Venäjän resurssit ja Saksan teknologia ja osaaminen ovat kauhistus USA:n geopoliittisille ambitioille.”
      —
      Venäläiset luottavat saksalaisten tekniseen osamiseen, -on konkreettisia kokemuksia.. Saksalaiset luottavat siihen että putkesta tulee energiaa. Kuka tässä oikein on heikoilla…

      Onko Suomi jotenkin väärinarvioinut asemansa.?

      *—
      Tämä asetelma pakottaa Venäjän pelaamaan Kiinan kanssa vaarallista peliä. Toisaalta asiain kulku edetessään voi johtaa myös siihen, että Yhdysvallat, EU ja Venäjä tulevat pakon edessä solmimaan liittosopimuksen kyetäkseen yhteisvoimin sitomaan Kiinaa.
      —
      Jotta voisi pelata kaksilla korteilla, pitää olla 2 kertaa fiksumpi kuin kukaan muista pelureista. Onko EU:sta tässä suhteessa mitään havaintoja…?

      Ei Kiinaa voi sitoa ennen kuin EU:ssa ja muualla kyetään samaan tuotannon hinta/laatutasoon. Tässä on reunaehdot… Mitään muuta ei tarvitse enää sanoa.

      • ”Jotta voisi pelata kaksilla korteilla, pitää olla 2 kertaa fiksumpi kuin kukaan muista pelureista. Onko EU:sta tässä suhteessa mitään havaintoja…?

        Ei Kiinaa voi sitoa ennen kuin EU:ssa ja muualla kyetään samaan tuotannon hinta/laatutasoon. Tässä on reunaehdot… Mitään muuta ei tarvitse enää sanoa.”

        Selvennän. Venäjällä ja Kiinassa ollaan fiksumpia. Toisaalta venäläiset muistavat takuulla kaiken aikaa Kiinan silmäilevän himokkaasti Siperiaa (vettä, energiaa, puuta, mineraaleja, asutustilaa!) ja varautuvat sen varalta.

        Venäjä ja Kiina yhdessä kykenevät sitomaan EU:n sekä Yhdysvallat tuotannon hinta-/laatutasolla yhdistämällä työ- ja energiaresurssinsa, ja tätähän ne ovat tehneetkin (Euraasian unioni ja muut liitot ynnä sopimukset).

        Samaan aikaan Venäjä on pitänyt EU:lle (ja Yhdysvalloille) ovea auki ehdottamalla kauppasopimusta ja yhteistyötä mm. EU:n ja Euraasian unionin välillä (EU:n ja Euraasian unionin välinen kauppasopimus) samoin kuin puhumalla siitä, että EU:n ja Yhdysvaltain olisi tehtävä Moskovan kanssa turvallisuusyhteistyötä (esim. Isisin suhteen) koska alueiden turvallisuusedut ovat yhteneväiset.

        Myös Kiina ja Japani ovat haudanneet vanhoja vihollisuuksiaan ja pyrkineet yhteistyöhön solmimalla sopimuksia. Japani tavoittelee parempaa asemaa itselleen Aasia-vetoisessa taloudessa ja tod.näk. toivoo että Venäjältä Kiinaan kulkevaa energiaputkea jatketaan meren yli Japaniin. Filippiinien nykyisten tapahtumien perusteella arvelen Dutertenkin suorittaneen uudelleenarviointia ja kääntäneen katseensa Kiinaan.

        Joten eräs skenaario on, että Venäjän, rakoilevan EU:n ja hiipuvan Yhdysvaltain on PAKKO alkaa tehdä yhteistyötä ettei Kiina kohoa uudeksi hegemoniksi.

        • No niin, hyvin selvennetty.

          Kiinalaiset ovat aktiivisia myös Afrikassa, jossa oltaneen kohtuullisen tyytyväisiä heidän akteihinsa.

          • Tässä intialaisessa mediassa kirjoitetaan näemmä (2.1.2017) Duterten kääntyvän kohti Kiinaa ja irtautuvan Yhdysvaltojen talutusnuorasta. http://zeenews.india.com/world/duterte-seeks-strategic-shift-from-us-to-china-envoy_1963813.html

            Intiassa seurataan Kiinaan liittyviä asioita aika tarkkaan koska Kiinan ja Intian yhteisellä rajalla ei ajoittain ole erityisen sopuisa meininki. Ei ole nytkään.

            Intia on iso maa mutta jostain syystä sen vaikutus ja asemoituminen täällä Suomessa sivuutetaan uutisanalyyseissa kun maailmanpolitiikasta kerrotaan. Minusta se on hölmöilyä.

            Saattaa tietenkin johtua siitä, että Intiakin on ajoittain näyttänyt niskuroimisen merkkejä Yhdysvaltain suuntaan, eikä sitä puolta haluta tuoda esiin: ei käy suomalaisille kertominen että kaikki maailman kansat ei kumarra Yhdysvaltain suuntaan.

          • Kiinassa ja Intiassa on valtava väestöpotentiaali. Kumpikin maa on selviytynyt näihin päiviin asti perusasioilla.

            Siirtymisessä esim. huipputeknologian sektoreille, Kiina ja Intia voi lyödä prosesseihin useampia aivoja jalostamaan jo olemassaolevia tekniikoita kuin muut, ja myöskin uusien tuotteiden kehitykseen. On turhaa kuvitella, että Aasiassa elettäisiin jossain kopiointikulttuurissa.

            Tieteessä ja tekniikassa, kun ”perustasot” ylitetään, kehitystä ei voi estää enää muulla kuin rajoittamalla tuotantoteknologioiden ja eräiden huipputuotteiden myyntiä ”boikotin alaisiin” maihin.

            USA kumppaneineen harrastaa tätä luodakseen nk. itselleen mieluista ”vapaata maailmaa” ja kauppakulttuuria.

            Hyvänä kotimaisena esimerkkinä tästä toimivat mm. ”Repolaisten” Oceanics toimialan kaataminen, ja Hollmingin ”Multi-Beam Echosounderin kohtaamat kaupparajoitteet. Muitakin esimerkkejä tietysti on.

            Tämä ”maailman upein supervalta” ei siedä sitä, että muut saavuttavat teknologiatason, johon heidän supersysteeminsä ei ole kyennyt… Joko siis yritykset ostetaan pois, tai jos ei ole kaupan, pannaan pakotteet pystyyn. jos tämäkään ei toimi aloitetaan sota jollain perusteella, joita ”klaanit” tehtailevat. Näin siis ”vapaan maailman” supervalta.

            Sitäköhän se ”Super” tarkoittaa…?

            Japani löi jenkit autoteollisuuden alalla, kuin myös elektroniikan sektorilla. Oli varmaan kova pala. Oli kasvamassa ohi USA:n.

            Mitä sitten tapahtui…?

            Intiassa on autotehdas Tata, jolla tavaramerkillä mm. tehdään Mercedes Benzin hyötyajoneuvoja, jotka aikanaan on sinne lisenssioitu. Samoin tehään entistä brittiautoa Morris Oxfordia, taksiajoneuvoksi. Muitakin esimerkkejä on. Oleellinen peruslogistiikka toimii, ja huipputekniikkaakin on.

            Kiina kykenee esim. konepajateollisuuden alalla toleransseihin, joihin välttämättä esim. Suomessa ei ylletä…

            Anglomaailman suurin pelko on Aasian Integoituminen, kun siellä on kehityspotentiaalia ja valtavat sisämarkkinat, kun kaikki tarvittava pystytään tekemään siellä.

            Kehitystä voi aina yrittää jarruttaa, mutta sitä ei voi pysäyttää… Backsteppi voidaan sitten ottaa nk. ”tuhon tiellä”, jolloin luodaan kaaos ja korjataan sillä tilannetta omaksi eduksi.

            Sitäkin se ”supervalta” kaiketi tarkoittaa.

            Suomi on jo viisaiden ja kaukokatseisten poliitikkojen johdolla ja jopa ohi hallintokehysten, sotkeutunut omaan näppäryyteensä ja muihin sotkuihin tavalla josta ei näytä olevan ulospääsyteitä, -siis poliitikkojen, jotka mieltävät kuuluvansa nk. eliittiin.

            Aikanaan luotu perusinfra rapautuu täällä hillitöntä vauhtia, ja kehityksenä pidetään kaiken yksityistämistä, ja integroitumista suurempiin hallinto-organismeihin.

            EU on keskellä suuria ongelmia, joihin sillä ei ole mitään ratkaisuja näköpiirissä. Mikään Euroopan Unioniin littymisen argumenteista ei Suomen osalta ole pitänyt paikkaansa, -eikä yleisestikään.

            Euroopan Unioni on sekä talouskriisissä ja turvallisuuskriisissä, joka on huonoin mahdollinen vaitoehto. Mutta tähän on tultu. Siinä Suomi sitten nilkuttaa mukana. -ja pitkään.

          • ”Anglomaailman suurin pelko on Aasian Integoituminen, kun siellä on kehityspotentiaalia ja valtavat sisämarkkinat, kun kaikki tarvittava pystytään tekemään siellä.”

            Näin on. Aasiassa tämä on tiedossa, olen ollut huomaavinani kun olen sikäläisiä lehtiä lueskellut, sikäläisiä tutkimuslaitosten tuotoksia selaillut.

            ”Aikanaan luotu perusinfra rapautuu täällä hillitöntä vauhtia, ja kehityksenä pidetään kaiken yksityistämistä, ja integroitumista suurempiin hallinto-organismeihin.”

            Kuten Yhdysvalloissa. Siellä taitaa mennä nyt loputkin kun Trumpin nimittämät yksityistämis-entusiastit pääsevät tositoimiin.

    • Vieläkin tästä samasta aiheesta…
      —
      ”Toisaalta asiain kulku edetessään voi johtaa myös siihen, että Yhdysvallat, EU ja Venäjä tulevat pakon edessä solmimaan liittosopimuksen kyetäkseen yhteisvoimin sitomaan Kiinaa.”
      —
      Kiinan sitominen markkinatalousjärjestelmän kehyksissä EU:n tai jonkin muun vaikuttajan taholta johonkin on utopiaa niin kauan kun ei kyetä samaan hinta/laatutasoon teollisuustuotannossa, -tapahtui se muuten missä puitteissa hyvänsä. Tai sitten pittää muuttaa talousjärjestelmä, ja olla siinä määräävässä asemassa.

      EU:n osalta se on jo ohimennyttä päiväunta. Pian ei ole enää mitään sellaista informatiivista tai teknisen osaamisen spesialiteettia, jossa Kiina ei vetäisi pidempää kortta.

      USA teki aikoinaan Japanista melkein eunukin pudottamalla sinne pommit. Sitten japsit löivät amerikkalaiset jenkkien omilla teollisuussektoreilla.

      Japanista oli tulossa Maailman ykkös-talousmahti, joka piti kaataa. Miksi pitäisi ajatella, että Kiina olisi nyt tässä suhteessa heikompi. USA vaan on nyt heikompi, kun aikoionaan pommeja pudotettaessa.

      USA:n viimeaikuiset demokratian levittämiset on tehty kiinalaisten rahoilla. Kun aasialaiset kelaavat kultavarantonsa USA:sta niin jenkkilä putsaa vessanpyttyjä muualla maailmassa, -jos niistä on enää edes siihenkään… 🙂

      Voin kyllä lähettää kehitysapuna tiskiharjan putsaustarkoituksiin Amerikan lähetystöön, -ellei sitä ole jo vuokrattu maahanmuuttajien vastaanottokeskukseksi.

      Onko näköpirissä nyt uudemman sortin atomipommit Pekingiin…? Mitään muuta tähän asiaan ei kai tarvitse enää sanoa.

    • ”EU on toteuttanut vauraassa lännessä saman velka-ansan, joka ennen toimi vain kehitysmaille. Massiivisempaa vallansiirtoa on vaikea kuvitella.”

      Muotoilisin asian hieman toisin: Tietyt piirit ovat toteuttaneet vallan anastuksen alkuun ensin kehitysmaissa. Toimiva protoyyppi on ulotettu nyt myös teollisesti kehittyneempiin maihin, Suomen kohtaloksi se laajemmassa mielessä tuli -90 luvulla. EU on näiden tahojen suorassa ohjauksessa. Tästä sotkusta ja taloudellisesta ahdingosta ei ole ulospääsytietä EU:n kehyksissä.

  3. Näissä ansiokkaissa alustuksissa, tai miten sen nyt tahtoisi sanoa, on se ominaisuus, että niiden asiasisältö levittää niin laajan paletin asioita, että kun niitä sitten kommentoidaan, niin siinä on enemmän divergenssiä kuin konvergenssiä, ja monastikin koko hyvä homma menee täysin hukkaan.

    En ole mikään kirjoitusekspertti, -mutta olen sitä mieltä, että samassa jutussa olisi parempi valita yksi taso ja siltä tasolta yksi rankka argumentt jalosteineeni, johon kaivataan kommentteja. -eikä esittää kaikkea mahdollista asian ympäriltä. Silloin asia pysyy hanskoissa myös loppupäätelmän suhteen.

    Ei kaveruutta haeta sen takia, -valitettavasti ei, että nähdään että joku on kaverin puutteessa, vaan optimoidaan tilanteessa omat edut.

    Yksilötasoilla tästä on poikkeuksia, -valtiollisilla tasoilla ei koskaan.

    Tekisi mieli nyt panna tähän yksi linki, jolla on eräitä yhtymäkohtia esim. kirjoituksessa esiintyviin asioihin.

    http://neilkeenan.com/

    • Hyvää synteesiä ei ole olemassa ilman hyvää analyysiä. Balanssi näiden välillä on toki perin vaikeaa. En täysin silti näe, mitä Erkki kritiikissään hakee.

      • En halua hyvää kirjoitustasi kritisoida. Taisin liikuskella omissa sfääreissäni, joiden selittäminen nyt vähän myöhässä ei enää vie mihinkään… 🙂

        Kerrotut tapahtumathan ovat joka tapauksessa todellisia.

    • Artikkelin kirjoittaja pohti EU:n ’isännän ongelmaa’ tai miksi integraatio ei onnistu:
      ’—Lindenin analyysi tekee selkoa siitä, miksi (allekirjoittaneenkin) toive regionalistisesta Euroopasta on (ja oli) tuomittu epäonnistumaan. Unioni vailla kansakuntaa on ikään kuin jatkuvasti uuden isännän tarpeessa, joka voi tulla sisältä (Saksa) tai ulkoa (USA).’

      Oma näkemykseni oli, että rahanvalta pyrkii ottamaan isännyyden ja alistamaan kaiken muun alleen.
      Ja toiseksi Saksa ei ole suvereeni vaan miehitetty maa ja siksi pakotettu toimimaan miehittäjän ehdoilla joten EU ei voi mitenkään olla itsenäinen toimija vaan pelkkä anglo-amerikkalais-sionistisen imperiumin lakeija.
      Jos pysytään teemassa niin tästä pitäisi keskustella, ei Kiinan tai Venäjän suhteista tai muusta ’epäoleellisesta’ asiasta. Ehkä tarkoitat tätä, Erkki ?
      Siis miksei EU halua tai voi olla muuta ja miksemme mekään halua muuta kuin istua EU; kelkassa siitä huolimatta että tilanne on tämä.
      Eikö kaiken järjen mukaan tämä kahlitseva peruskuvio pitäisi murtaa joka estää muunlaisen ja itsenäisen toiminnan?
      Ja mikseivät EU:n alla suvereenisuutensa menetystä parkuvat kansat tee mitään asian hyväksi vaan suostuvat olemaan kahleissa? Miksei Saksa tee mitään vaan suostuu olemaan yhä miehitetty maa?
      En tiedä ovatko nämä asiat sitten mahdottomia ratkaista mutta outoa on että näin suostutaan elämään.

      • Kari Arvola tuossa alla viittaa systeemin vastarintaan.
        Siitäkö nyt on kyse myös siinä, ettei mikään noista yllä esittämistäni asioista voi toteutua. Kenties? Tai mistäpä muusta.
        Mieluummin pidetään yllä rahanvallan vaatimaa kuristavaa ’pakkointegraatiota’ koska pieni globaali finanssieliitti sitä haluaa ja vaatii hegemoniansa turvaksi. Se on hyvä isäntä heidän taloonsa.
        Itsenäiset ja suvereenit valtiot omine pankkeineen ja rahoineen olisivatkin vakava uhka tuolle isännälle.

      • ”Ehkä tarkoitat tätä, Erkki ?” Jotakuinkin niin taisin ajatella kirjoittamisen hetkellä.

        ”Ja mikseivät EU:n alla suvereenisuutensa menetystä parkuvat kansat tee mitään asian hyväksi vaan suostuvat olemaan kahleissa? Miksei Saksa tee mitään vaan suostuu olemaan yhä miehitetty maa?”

        ”En tiedä ovatko nämä asiat sitten mahdottomia ratkaista mutta outoa on että näin suostutaan elämään.”

        Näin juuri. Kysymys lienee Suomen osalta siinä että ”mallioppilas” on luonut itse itselleen raja-aidat, joilla se sitoo itsensä Euroopan Unioniin, eikä siinä muka ole vaihtoehtoja.

        Aina on vaihtoehtoja. Toinen vaihtoehto vie toisenlaiseeen ratkaisuun, jonka puitteissa kehitys voisi olla parempikin, mutta sitä ei haluta ajatella, koska sillä rajoitetaan sen poliittisen ”elitiin” ulottuvuuksia, johon ongelmat nykytilanteessa eivät mitenkään ulotu.

        Kysymys on eräänlaisesta ”intressieturistiriidasta”, jonka manipulatiivisena ojektina kansakunta on.

        • Juuri näin , vaihtoehtoja ei muka ole koska ne rajoittaisivat sen eliitin toimintaa, joka nyt manipuloi ja käyttää hyväkseen kansaa.
          Eli tahtoa ja halua ei eliitillä ole muuhun kuin oman edun ajamiseen. Ikävintä tässä on että kansa sallii tämän eikä nouse vastarintaan vaikka siltä viedään tai otetaan koko ajan yhä enemmän pois.

  4. Historiasta löytyy todellakin esimerkkejä siitä, että hegemonistinen suurvalta on purkanut valtajärjestelmäänsä lähes rauhanomalsesti – kun sen ylläpito on käynyt mahdottomaksi.
    USA:n tapauksessa kyse on kuitenkin globaalitalouden suurimmasta toimijasta, finanssikapitalismin emämaasta. Muutoin erinomainen analyysi edellyttäisi mielestäni myös tämän näkökulman avaamista.

    USA on paitsi suurin talousmahti, myös finanssikapitalismin tärkein innovaattori ja hyödyntäjä. Trumpin yritys muuttaa jotain olennaista USA:n globaalin hegemonian valtakoneistossa saattaa törmätä itse systeemin vastarintaan.
    Siinä tapauksessa Trumpiin liitetty toive jonkin sortin suojasäästä osoittautuu epärealistiseksi unelmaksi.
    Hegemoniasta kamppaileva talousmahti on todellinen riski maailmanrauhalle. Sitä ei esimerkiksi Venäjän taitavinkaan ulkopolitiikka välttämättä kykene eliminoimaan.

  5. Integraatio vastatuulessa, finanssieliitti haluaa ’pakkointegraatiota’ jossa raha astuu isännäksi ja kansallisvaltioiden suvereenisuus ja itsenäinen päätöksenteko uhrataan rahan mahdille.
    Siinä lienee pääsyy miksi vastarinta kasvaa ja EU natisee liitoksissaan. Ei kukaan terve kansa halua että sen yli kävelee joku harmaa finanssieliitti joka väittää vielä törkeästi ajavansa vain ’teidän parasta’ mutta nyhtää itse kaiken itselleen.
    EU on pienen eliitin itsekkyyden hirvittävä ruumiillistuma kun suoraan sanotaan. Ja tuohon eliittiin kuuluu ikävä kyllä myös oman maamme valtio- ja suuryritysjohto.
    Tuo eliitti viis välittää muusta kuin itsestään. Kaikki ’turha ja tarpeeton’ ajetaan alas ja pannaan tuottamaan voittoa eliitille. Kaikki on myynnissä. Ja jotta paluuta kansallisvaltioihin ei olisi kärrätään maat tulvilleen pakolaisia, jotka saavat aikaan kaaoksen ja luovat ’sopivan terrorismin’ kansojen pelotteeksi.
    Eikä tähän itse luotuun ’terrorismiin’ tarjota muuta lääkettä kuin taistelua sitä vastaan paikan päällä, ei kajota sen perimmäisiin syihin eli pakolaisvirtaan jota eliitti itse tuottaa ja ylläpitää kuten hyvin tiedämme.
    Näin kansat pidetään hajota-ja-hallitse strategian avulla pelon alla jonka alla on helppo rakentaa eliitin tarpeet täyttävää poliisivaltiota jossa ei vain ’terroristit’ vaan myös omat kansalaiset saadaan toivotun valvonnan alle ja mediat kontrolliin.
    Kun tämä on pelin henki kulissien takana niin miten integraatio voisi onnistua? Tehtävä on mahdoton ja voidaan toteuttaa vain pakolla ja voimalla, ei demokraattisesti kansojen tahtoja kunnioittaen. Ja väistämätön seuraus ovat kapina ja kansannousut, ne ovat terve reaktio mielivaltaan.

    Native Syrian: “It was Never a Revolution nor a Civil War. The Terrorists are sent by your Government”
    Among Global Research’s most popular articles in 2016 by Mark Taliano author of a forthcoming book on Syria
    All we have to do is open our eyes.
    http://www.globalresearch.ca/i-am-a-syrian-living-in-syria-it-was-never-a-revolution-nor-a-civil-war-the-terrorists-are-sent-by-your-government/5544450
    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=144960

    EU ei ole demokraattinen eikä noudata oikeusvaltioperiaatteita. Tosin EU korostaa kansanvaltaisuutta, mutta se on vain tyhjää lumepuhetta.
    On siksi Suomen kansallisten etujen mukaista erota sekä eurosta että EU:sta. Tämä Suomen uudelleen itsenäistyminen tulee tapahtumaan lähivuosina.
    Lähde: Jouko Piho
    http://mvlehti.net/2016/12/31/piho-suomi-ja-euroopan-unioni/
    http://mvlehti.net/2017/01/01/isis-piti-lupauksensa-joulupukit-iskivat-yokerhoon-istanbulissa-ainakin-35-kuollutta-ja-40-haavoittunutta/
    CNN Runs Fake News Story About Russia Closing Anglo-American School in Moscow
    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=144948
    Migrants Angry with Sweden Expected ‘Own House’, Girlfriend
    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=144943

      • ”Väyrynen: Eduskuntavaaleihin herkullinen asetelma”,
        http://mvlehti.net/2017/01/04/vayrynen-eduskuntavaaleihin-herkullinen-asetelma/

        Väyrysen mukaan mm.:

        ”Vaalien lähestyessä käydään neuvotteluja Britannian EU-erosta ja samalla unionin tulevaisuudesta. Maahanmuuttokriisi jatkuu. Euroalueen ongelmat ravistelevat sen jäsenmaita.

        Suomen EU-puheenjohtajuuskausi alkaa heti hallituksen muodostamisen jälkeen kesällä 2019. Eduskuntavaalien tulos ratkaisee, minkä puolueen ja kenen johdolla Suomi on mukana päättämässä unionin kehityksen suunnasta ja samalla myös omasta tulevaisuudestaan.

        Kaikki hallituspuolueet ja suurimmat oppositiopuolueet ovat sitoutuneet Suomen jäsenyyteen euroalueessa. NE MYÖTÄILEVÄT UNIONIN KEHITTYMISTÄ YLIKANSALLISEN LIITTOVALTION SUUNTAAN. Vain Kansalaispuolue ajaa Suomen eroamista euroalueesta ja unionin kehittämistä itsenäisten valtioiden liittona.

        Talouspolitiikassa sekä hallituspuolueet että suurimmat oppositiopuolueet ovat sitoutuneet sisäisen devalvaation, velkaantumisen ja julkisen talouden menoleikkausten linjaan. Ne ovat eri mieltä ainoastaan siitä, kuinka paljon ja millä tavalla menoja leikataan. Vain Kansalaispuolue tarjoaa vaihtoehdon tälle kurjistavalle talouspolitiikalle.

        Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa Suomen linja on hämärtynyt. Kansalaispuolue varmistaa Suomen pysyttäytymisen Paasikiven linjalla, sotilaallisesti liittoutumattomana maana.

        Maahanmuuttopolitiikkaa on hoidettu holtittomasti.

        Suomen hallitus ei tarttunut ehdotuksiin Euroopan unioniin tulleen maahanmuuton hillitsemiseksi. Kun muuttoliike suuntautui voimakkaana Suomeen, hallitus ei suostunut palauttamaan osittaisia rajatarkastuksia, kuten Itävalta ja Saksa olivat jo tehneet.

        Vain neljään EU-maahan tuli suhteellisesti enemmän maahanmuuttajia kuin Suomeen. Suurimmat oppositiopuolueet ovat moittineet hallitusta liian tiukasta maahanmuuttopolitiikasta.”

        • ’…Vain Kansalaispuolue ajaa Suomen eroamista euroalueesta ja unionin kehittämistä itsenäisten valtioiden liittona.’

          Mihinkä unohtui Väyryseltä IPU, joka on koko historiansa ajan ajanut eroa EU:sta, omaa rahaa ja pankkia. Ja myös KANSANÄÄNESTYKSIÄ kaikista tärkeistä asioista.
          Siinä perusresepti jolla Suomi voidaan kuntouttaa ja itsenäisyys palauttaa.
          Ilman itsenäisyyttä on turha haaveilla mistään muustakaan. Se on kaiken kynnys.

      • Kokoomuksen P.Orpolla oli ainakin kaksi vahvaa syytä sisäministerinä ollessaan ottaa avosylin vastaan kaikki Tornionjoen yli marssineet partalapset ja pieni joukko TODELLISIA pakolaisia:

        Ensinnäkin kartuttaakseen pisteitä niiden ylikansallisten takapirujensa silmissä, jotka päättävät politrukin virkoihin valittavista Brysselin lijhapatojen äärelle.

        Toiseksi:
        ”Ai niin, ja yksi juttu vielä…

        Sisäministeri Petteri Orpon puoliso, Nina Kanniainen-Orpo, on osakkaana lakiasiaintoimisto Lakiverstas Oy:ssä, jonka toiminta keskittyy viranomaisvalituksiin.

        Lakiverstas Oy on perustettu sopivasti juuri ennen pakolaisinvaasiota viime kesänä.
        http://www.lakiverstas.fi/Lakiverstas/Palvelut.html

        Pakolaiset tulevat tekemään tällaisten lakiasiaintoimistojen kautta pilvin pimein viranomaisvalituksia… joka tulee maksamaan todennäköisesti tuhansia euroja per valittaja… ja suurin osa kielteisen päätöksen saaneista tulee valittamaan.

        Ko. firma on nimenomaisesti keskittynyt viranomaisvalituksiin… joka hieman outo fokus sinänsä… että miksi keskittyä juuri viranomaisvalituksiin ja mikä on tällöin kohderyhmä saada asiakkaita; No tietysti kielteisen turvapaikan saaneet… eli nimenomaisesti väärin perustein tänne tulleet… eli nimenomaisesti Irakilaiset, somalit ja afgaanit, joita yllätys yllätys on Suomeen tullut suhteessa ylivoimaisesti eniten.

        Nina Kanniainen-Orpon viesti kertoo paljon:

        “Olemme tästä uudesta yrityksestämme hurjan innoissamme ja odotamme paljon uusia asiakkaita ja mielenkiintoisia toimeksiantoja.”

        -Ilja J/MV”
        http://mvlehti.net/2016/02/17/vielako-joku-uskoo-pakolaisten-invaasion-olevan-spontaania/

        • juupa juu, olisihan tuo pitänyt arvata että ns. ’oma lehmä on taas ojassa’. Hyvä bisnes varmaan ja jotta bisnes pyörisi niin … no saatte arvata lopun.

  6. Ei ole paljoa ihmettelemistä siinä, että valtaapitävät koettavat kaikin keinoin vaientaa heidän hämärätoimiaan paljastavan Ilja Janitskin mielipide-”rikollisena”!

  8. Koko NWO-integraatio on vastatuulessa sillä yhä suurempi osa maailmaa taistelee pienen finanssieliitin rikollista ja psykopaattista hanketta vastaan jossa tarkoitus on luoda globaali tyrannia ja alistaa koko maailma globaalin eliitin mielivallan alle.
    Richard K Moore, ent. Silikon Valley’n työntekijä, on tehnyt muutamia vuosia sitten tästä hankkeesta monia hyviä artikkeleita, jotka läytyvät täältä: http://www.globalresearch.ca/author/richard-k-moore
    Richard K. Moore; Vapauden loppu – globaali poliisivaltio, osa I-2 löytyy vapaamuotoisesti suomennettunakin
    http://www.globalresearch.ca/the-elite-plan-for-a-new-world-social-order/27188
    http://novahierosolyma.fi/vainovalkea/2016/11/06/richard-k-moore-vapauden-loppu-globaali-poliisivaltio-osa-1/

    • Onneksi on Venäjä, niin on pakko sanoa. Muuten tuo NWO-mafia voisi häärätä kaikessa rauhassa mutta nyt Venäjän johdolla on maailma saanut uutta toivoa moninapaisesta tulevaisuudesta, jossa ei vain yksi kukko kukkoile tunkiolla.
      2016: the year of Russia’s triumph
      http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=144780

  9. Venäjän salaisuus — olisiko meidän syytä ottaa tästä oppia ja rakentaa maamme suvereenisuus Venäjän näyttämän mallin mukaan.

    Venäjä kestää kriisejä, joissa muut maat sortuvat

    Vuosien 2014 ja 2015 aikana Venäjä on ollut Lännen eliitin armottoman taloudellisen, strategisen ja informaatiosodan hyökkäyksen kohteena, jonka tarkoitus on ollut yrittää saada aikaan vallanvaihdos Moskovassa, kirjoittaa geopoliittinen analyytikko Steven McMillan.
    Mutta se, mistä on vähemmän puhuttu, on Venäjän kansan kyky vastustaa tällaista suunnatonta taloudellista ja avointa hyökkäystä koko historiansa ajan ja silti pystyessä säilyttämään vahvuutensa ja yhtenäisyytensä.
    Venäjä on ainutlaatuinen kansa maapallollamme ja se on pystynyt vastaamaan pakotteisiin ja demonisointiinsa tavalla, johon tuskin kukaan muu maa olisi kyennyt.
    Venäjän hallituksen kaataminen on paljon suurempi haaste Lännelle kuin jonkun muun valtion hallituksen. Ja se on yritys, joka voi tulla bumerangina takaisin ja pikemminkin hajottaa Lännen kuin onnistua.

    Joulukuun artikkelissaan ( Viewing Russia from the Inside ) George Friedman, ( geopolitical intelligence firm Stratforin, joka tunnetaan myös nimellä ‘varjo-CIA’, perustaja ja CEO ), selvittää Venäjän kykyä kestää asioita, jotka murtaisivat muut kansat.
    Hän toteaa, etteivät venäläiset reagoi taloudellisiin pakotteisiin länsimaalaisten tavoin.

    ”Venäläisten vahvuus on siinä, että he kestävät … siksi on turha odottaa, että tiukat pakotteet tuottaisivat tulosta … Moskova ei antaudu vaikka öljyn hinta laskee tai talous heikkenee. Luotettavat kannatusmittaukset osoittavat, että Putin on suosittu, jopa suositumpi kuin ennen. Jatkuuko näin … sitä en tiedä mutta näemme, etteivät venäläiset reagoi kuten me Lännessä,” sanoo Friedman.

    Historia opettaa, että venäläiset kestävät hyvin kovia aikoja. Selviytyminen ja hengissä pysyminen ovat osa venäläistä identiteettiä. Riittää kun katsotaan vain lähihistoriaa kuten WW2 tapahtumia vaikkapa Leningradissa.
    Kahden viime vuosikymmenen aikana Venäjä on vahvistunut valtavasti ja on nyt vahvempi kuin 1990 johtuen maan pienestä ulkomaan velasta. Pakotteet ovat luoneet maassa uudenlaisen selviytymisstrategian, josta mm. William Engdahl on kirjoittanut ja kuvannut sitä renessanssina ( “renaissance” ).

    Kommentti: Kiistatonta faktaa Friedmanilta. Venäjä reagoi juuri kuten me Talvisodassa kun sionistien hallitsema NL hyökkäsi: kansa yhdistyi ja aloitti taistelun itsenäisyyden säilyttämiseksi.
    Näyttäisi kuin Friedman jopa kadehtisi bolsevikkidiktatuurista irti päässyttä Venäjää tästä kyvystään, jonka suurin osa länsimaista, oma maamme mukaan lukien, on menettänyt.

    Pirstottu ja rappeutunut, moraalisesti selkärangaton ja suvereenisuutensa menettänyt kansakunta ei pysty kokoamaan voimiaan ja puolustamaan itseään. Sen on pakko pettää itseään ja haaveilla paikkaa pelastajan siipien alla. Mutta tämä pelastaja on todellisuudessa sen miehittäjä.
    Niinpä Länsi onkin jo pankkiirimafian miehittämä kuten ent. Kanadan puolustusministeri Paul Hellyer toteaa:

    http://www.globalresearch.ca/full-disclosure-us-in-grave-danger-paul-hellyer/5437970

    Stratfor Founder: Russia “can endure things that would break other nations”
    Throughout 2014 and into 2015, Russia has been under relentless assault by the Western elite who have engaged in economic, strategic and information warfare in a bid to force regime change in Moscow, a fact that is well documented by this point. What has been less well documented is the ability of the Russian people to withstand such tremendous economic hardships and full-frontal assaults down through history, whilst still remaining a strong and cohesive people. Russia is a one of the most unique countries on the planet who has responded to sanctions and demonization in a way no other country could have. Overthrowing the Russian government is a far greater challenge to the West than ousting any other regime on earth, a challenge that has as much chance of boomeranging and fracturing the West as it has of being successful.
    Steven MacMillan is an independent writer, researcher, geopolitical analyst and editor of The Analyst Report, especially for the online magazine “New Eastern Outlook”.

    http://journal-neo.org/2015/03/23/stratfor-founder-russia-can-endure-things-that-would-break-other-nations/

    • jatko-osa
      Miksi Venäjä kestää…? Joku syyhän asiaan täytyy olla. Olisiko se tässä:

      Koti, uskonto ja isänmaa – arvot Venäjän suvereenisuuden ja vahvuuden takana

      Uskonnon merkitys on ollut Venäjällä ennennäkemättömässä kasvussa viimeisten 30v aikana. Pappisseminaarien määrä on 16-kertaistunut ja uusia kirkkoja on rakennettu 30 tuhatta.
      Kristinuskon ortodoksinen suunta on Venäjän selvästi suurin uskonto. Venäjällä mielipidekyselyitä tekevän tutkimuskeskuksen mukaan 63 prosenttia vastaajista piti itseään Venäjän ortodokseina, 6 prosenttia muslimeina ja alle yksi prosentti piti itseään buddhalaisena, katolisena, protestanttina tai juutalaisena.

      Ei-uskonnollisten ihmisten määrän arviointi on hankalaa, sillä etniset venäläiset identifioivat itsensä ortodokseiksi silloinkin, kun he eivät varsinaisesti harjoita uskontoaan tai edes usko sen oppeihin. Uskontokuntiin kuuluminen jakautuu pääasiassa etnisten jakolinjojen mukaan.
      Ortodoksi-kristillisyys omaksuttiin Venäjällä alun perin 900-luvulla.
      Suurin osa ortodoksiuskoa tunnustavista ei käy säännöllisesti kirkossa. Kuitenkin kirkko on kunnioitettu sekä uskonnollisten että ei-uskonnollisten keskuudessa, sillä se nähdään Venäjän kulttuuriperinnön symbolina.

      Muutama poiminta Suomen Kuvalehden artikkelista
      Kun neuvostovaltio hajosi ja maalle alettiin luoda uutta perustuslakia, säädettiin nimenomaan, ettei Venäjän federaatiolla ole virallista ideologiaa, ei siis mitään kaikenkattavaa politiikan ja yhteiskuntaelämän oppijärjestelmää. Täten haluttiin suojautua kokemuksilta, jotka liittyivät neuvostovaltion synkkään menneisyyteen.
      http://moranen.blogspot.fi/2008/02/erittin-juutalainen-bolshevikkien_06.html
      Kommunistinen ideologia oli ollut – ainakin teoriassa – myös arvojen järjestelmä. Tosin monet arvoista olivat pikemminkin näennäisiä kuin todellisia. Eräät niistä olivat universaalisia, kuten ihmisoikeudet. Se ei merkinnyt sitä, että arvoja olisi kunnioitettu, mutta olemassa ne sentään olivat.
      Kun arvojärjestelmä luhistui ja osoittautui ontoksi, syntyi arvotyhjiö. Ortodoksinen kirkko riensi apuun, ja pitkistä vainon vuosista huolimatta se osoittautui hämmästyttävän toimintakykyiseksi. Myös maan poliittinen johto näki siinä mahdollisuuden nojautua arvojärjestelmään, joka on ankkuroitu syvälle Venäjän historiaan. Syntyi maallisen ja hengellisen vallan symbioottinen suhde, taas kerran. Poliittiset ja uskonnolliset johtajat esiintyvät näkyvästi rinnan eri yhteyksissä ja varsinkin seremonioissa.
      Kirkko tukee valtiota ja valtio kirkkoa (kuten se tekee meilläkin mutta tuhoisalla tavalla sitä hajottaen globalistieliitin näyttämän mallin mukaan).

      Perhearvot on toinen tekijä, joka on noussut arvojen asteikossa korkealle (meillä kehitys on päinvastainen: perhearvoja nihiloidaan ja perheen merkitys heikkenee koko ajan). Se ei sinänsä yllätä, sillä perheiden sisäinen solidaarisuus ja perheen merkityksen korostaminen on yleistä siellä, missä perhe on sen jäsenten kannalta turvallisuusyhteisö.
      Murroksen oloissa, jolloin verovaroin rahoitetut sosiaalipalvelut joko katosivat tai muuttuivat maksullisiksi, tarvittiin perheen sisäistä yhteenkuuluvuutta ja yhteisvastuuta. Sitä tarvitaan yhä.
      Väestöltään Neuvostoliittoa puolta pienempi Venäjän federaatio on myös homogeenisempi yhteiskunta kuin neuvostovaltio. Se helpottaa kansallistunnon rakentamista. Sitä taas tarvitaan lujittamaan maantieteellisesti ainutlaatuisen suuren alueen eri osien yhteenkuuluvuuden tunnetta. Kansallisena voimavarana nähdään myös miljoonat kansallisuudeltaan venäläiset, jotka asuvat federaation alueen ulkopuolella.

      Vanhat tutut – koti, uskonto ja isänmaa – eivät kuulosta suomalaisten korvissa kovin moderneilta arvoilta. Kuitenkin Putin-Medvedev-tandemin keskeisin ohjelma on Venäjän modernisaatio. Arvojen ei tarvitse olla ristiriidassa maan modernisaation kanssa. Kun suomalaisten keskeiset arvot olivat juuri nuo kolme, Suomea modernisoitiin tehokkaasti 1900-luvun vaihteen molemmin puolin ja vielä sisällissotamme jälkeenkin.
      http://suomenkuvalehti.fi/jutut/mielipide/puheenvuoro/koti-uskonto-ja-isanmaa-venajan-uudet-arvot/

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Venäjä

      https://deutsch.rt.com/gesellschaft/42803-russland-wiederkehr-religion-kirche/

      • ”Perhearvot on toinen tekijä, joka on noussut arvojen asteikossa korkealle (meillä kehitys on päinvastainen: perhearvoja nihiloidaan ja perheen merkitys heikkenee koko ajan). ”
        ”Vanhat tutut – koti, uskonto ja isänmaa – eivät kuulosta suomalaisten korvissa kovin moderneilta arvoilta.”

        Nämähän ovat meillä ja ilmeisesti useimmissa läntisissä maissa kulttuurimarxististen (eli kommunististen) kansanvihollisten (varsinkin vihertaistolaiset ja telaketju-punafeministit) erityisen tuhovimman kohteena. Meillä heillä on käytettävissään mm. NWO-rikollisten pääpropagandatorvi Bilderberg-Erkon Brysselin Pravda ja Bilderberg-johtoinen Yle sekä paljolti myös muu propagandamedia.

        Tässä on jokunen poiminto erään ruotsalaisen blogistin artikkelista:

        ”Om det nya perversa Sverige och införandet av NWO

        Det kulturmarxistiska övertagandet av svensk media, svenska skolor, svenska högskolor, svenska universitet, svensk massmedia och svensk politik innebär en aktiv och medveten fördumning och en pervers normjustering av av främst våra barn. Det finns få undantag för smittan. Allt har med planen för NWO att göra, FN Agenda 2030
        …
        ”Sverige har blivit en mardröm, kulturmarxismens högborg, satanisternas våta drömsamhälle. Vänsterfeminismen skapades enbart för att destabilisera samhället, få möjlighet att beskatta kvinnorna och förbereda för NWO säger Aaron Russo (video).

        Planen i 8 steg är verkligen satanistisk. Läs här (linkki).

        Våra barns klassiska barnböcker av Astrid Lindgren censureras och plockas undan. Skolböckerna prepareras med kulturmarxistisk propaganda från de bokförlag som globalisterna äger, t.ex. Bonniers. Läs denna text av Mauricio Rojas på Timbro om socialistisk politisk indoktrinering i skolböcker.
        …
        Lucifer vinner seger efter seger och till och med Svenska kyrkan, och katolska kyrkan, viker sig för Luciferianerna/Satanisterna OCH Islam. Svenska kyrkans kurs i kristen tro erbjuder numera koranstudier. Läs här.
        …
        Marxismen och Satanismen frodas överallt, speciellt i svensk media, inom ramen för införandet av NWO där även Påven är med och är i själva verket en av de ledande figurerna i NWO.
        Titta på dessa chockerande videos från öppnandet av världens längsta tunnel i Schweiz. Detta är dyrkande av satan som Illuminati sysslar med för NWO. Och de bryr sig inte ens om att dölja sin agenda längre (video).
        …
        Respekten för tidigare generationers slit och ansträngningar för vår skull smulas sönder. Vilket kan illustreras med ett citat av Marx:

        The tradition of all dead generations weighs like a nightmare on the brains of the living.

        Vi ser resultatet i svensk sjuklöverpolitik varje dag som helt lojalt arbetar med införandet av NWO inkluderande det folkutbyte som är en del av Kalergiplanen.

        Sverige går sönder, vi är på väg mot en totalitär Marxistisk diktatur enligt FN Agenda 2030. En global maktelit förstör demokratin i Sverige som Lars Bern skriver här (linkki). I utbyte får vi en totalitär Marxistisk diktatur där Lucifer dyrkas.

        Det är hög tid att slå tillbaka mot ondskan och vansinnet. Kanske är det redan försent?”

        http://hagenbo.blogspot.fi/2016/06/om-det-nya-perversa-sverige-och.html

        Emmekä ole paljoa jäljessä Ruotsista suomalaisen kansallisvaltiomme ja kantasuomalaisten tuhon tiellä – kiitos että meillä on ollut kolmisenkymmentä vuotta EU/NWO-maanpetturit vallankahvassa.

        • ’…Sverige går sönder, vi är på väg mot en totalitär Marxistisk diktatur enligt FN Agenda 2030. En global maktelit förstör demokratin i Sverige som Lars Bern skriver här (linkki). I utbyte får vi en totalitär Marxistisk diktatur där Lucifer dyrkas.’

          Pian mekin menemme rikki, se on vain ajan kysymys ja niin menee koko Länsi.
          Mutta Venäjä ei mene ja syy miksei mene löytyy yllä olevista kommenteistani.

  10. Se mikä kirjoituksessa esitetään marxilaisena, ei sitä ole. Se on vulgaarimarxilaisuutta, joka estää järkevän pohdinnan ja talousjärjestelmän kritiikin, jota tarvitaan uuden tulevaisuuden välttämättömään hahmottamiseen.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here