Suomi on iloinnut taloustieteen Nobel-palkinnosta, kun suomalainen MIT-yliopistossa työskentelevä talousprofessori Bengt Holmström pokkasi palkinnon yhdessä Oliver Hartin kanssa.

Suomalaisten henskeleiden paukuttelu on ollut melkein yhtä kovaa kuin suomalaisen laulaja Saara Aallon toisen sijan jälkeen X Factor -laulukisassa.

Vaikka Holmström on suurimman osan työelämästään viettänyt Yhdysvalloissa, on hän kuitenkin osallistunut Suomen talouskeskusteluun ja suomalaisten yritysten toimintaan mm. Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan ja Nokian hallituksissa.

Erityisesti on jäänyt mieleen ennen IT-kuplan puhkeamista hänen kommenttinsa Hesarissa. Hän ei suinkaan varoitellut syksyllä tapahtuneesta tietotekniikka-alan romahduksesta, vaan päinvastoin lisäsi alan hypeä ja sai alan pörssikurssit taivaisiin.

Holmström väitti (HS 21.2.2000), että Suomi ja Eurooppa tarvitsevat johtajaoptioita talouden rakennemuutoksen vauhdittamiseksi. Hän peräsi osakkeenomistajan oikeuksien ylivaltaa yritysjohtoon ja työntekijöihin nähden. Yhteiskunnan ja demokratian oikeuksista hän ei puhunut mitään.

Sijoittajien näkemys ja viisaus kuulemma siirtää resurssit parhaiten kasvaville uusille internet- ja tietotekniikka-aloille. Edes yritysjohto eivätkä varsinkaan poliittiset päättäjät kykene siihen.

Holmström totesi:

”Markkinan arvo korostuu, kun muutos on suuri. Tulevaisuuden arvioiminen tulee tärkeämmäksi kuin koskaan. Uusien ideoiden arvo ei löydy mistään laskentatoimen tuottamista luvuista vaan osakekursseista.

Markkinoilla ihmiset panevat rahaa likoon. Olivat ne väärässä tai oikeassa, ainakin ne sillä hetkellä siihen oikeasti uskovat. Tämä integriteetti on uskomattoman arvokasta. Markkinoilla ei sahata silmään.”

Tohdin arvostella häntä näistä näkemyksistä kirjoittamalla Yliopisto-lehteen (nro 5) ja Kansan Uutisiin (14.3.2000) kirjoituksen otsikolla ”Suuri osa tietotekniikkayrityksistä on täysiä kuplia”. Lähetin sen sähköpostitse myös hänelle Yhdysvaltoihin.

Holmströmin palkitsemisteoriat eivät sitouttaneet eivätkä piiskanneet Nokian johtoa innovoimaan ja seulomaan parhaita ideoita.

Hämmästyksekseni hän vastasi siihen – vieläpä kohteliain sanakääntein – että meillä kummallakin on oikeus erilaisiin mielipiteisiin. Tällaista kohteliaisuutta en ole tottunut saamaan taloustieteilijöiden suunnalta.

Holmströmin hallitustyöskentelyn alussa vuonna 2000 Nokian osakkeen arvo oli 63,5 euroa, hallituskauden lopussa enää 3,9 euroa. Pörssinoteerauksen mukaan Nokian kurssi oli vain 6,1 prosenttia vuonna 2000 vallinneesta huipputasosta.

Holmströmin palkitsemisteoriat eivät sitouttaneet eivätkä piiskanneet Nokian johtoa innovoimaan ja seulomaan parhaita ideoita kannustavaksi tarkoitetusta palkkiojärjestelmästä huolimatta. Nokialle kävi sitten niin kuin kävi.

Nobelpalkintotilaisuuden yhteydessä Holmström haukkui takautuvasti Nokian palkkiojärjestelmät kelvottomiksi ja laittoi sen muiden Nokialla juosseiden konsulttien nimiin. Ollessaan luomassa Nokian ylimitoitettuja palkkiojärjestelmiä hän ei kuitenkaan lähtenyt ulos Nokian hallituksesta, vaikka oli jälkikäteen jälkiviisaasti eri mieltä.

Holmströmin hallituskauden aikana Nokiassa tehtiin muitakin ”kannustavia” taloudellisia ratkaisuja. Toimittaja Pekka Seppänen ja professori Markku Kuisma kirjoittivat kirjan Suomen kaikkien aikojen bisnesmokista, ”kamalista virheistä, joissa on palanut miljardeja”.

KOLMANNEKSI PAHIMMAKSI mokaksi Suomen taloushistorian ranking-listalla Kuisma ja Seppänen nostivat Nokian omien osakkeiden oston. Suuruutensa aikoina 2000-luvun taitteessa Nokia osti omia osakkeitaan noin 19 miljardilla eurolla ja mitätöi ne välittömästi.

Tämä vain siksi, että Nokian pörssikurssi nousisi ja johto saisi vielä muhkeammat palkkiot. Se oli johdon ”innovointia” ja puhelinten ”tuotekehitystä”.

Nyt Nobel-palkinnon juhlahumussa valtamediat ovat tyystin unohtaneet, mitä Holmström tuli sanoneeksi Suomen liittymisestä EU:n rahaunioniin: ”Euro tukee Suomen taloutta samalla tavalla kuin köysi hirtettyä.” Tämän asemesta on suitsutettu Holmströmin täysin evalaisia näkemyksiä (onhan hän tämän propagandalingon hallituksen jäsen).

Holmström ei näe Suomelle ulospääsyä talousahdingosta, ellei se laita kilpailukykyään pysyvästi kuntoon. Nopeimmin suunnan parempaan avaisi Holmströmin mielestä joustava ja kilpailukykyä kohentava työmarkkinaratkaisu. Hän on hämmästynyt siitä, miten vaikeaa kilpailukykysopimuksen valmistelu on ollut. Työmarkkinoiden joustavuuden ja paikallisen sopimisen lisäämisellä käännettäisiin Suomen suunta.

Näitä Holmströmin EK:n ja Evan suuntaisia uusliberalistisia näkemyksiä ei tarvitse ihmetellä, sillä amerikkalaiset yliopistot ovat suurelta osin yritysten rahoittamia. Yhdysvalloissa on perinteisesti suhtauduttu varsin varautuneesti siihen, että valtio rahoittaisi yliopistoja kuten Suomessa on tapana.

Kummallisinta tässä taloustieteen alassa on, että arvostettuja Nobelin palkintoja annetaan taloustieteilijöille, jotka ovat ”tutkimuksissaan” päätyneet aivan päinvastaisiin johtopäätöksiin.

Talousprofessorit Robert Lucas ja James Tobin saivat Nobel-palkinnot, vaikka olivat eri mieltä pääomamarkkinoiden vapaudesta. Lucas oli Chicagon yliopiston (vrt. ”Chicagon pojat”) professori ja oli täysin vapaiden markkinoiden kannattaja. Tobin puolestaan piti markkinoiden sääntelyä tarpeellisena (Tobinin vero).

Taloustieteen Nobelin jakaa Ruotsin Pankkiyhdistys, ei Nobel-komitea. Palkinnon luoja Alfred Nobel kääntyisi haudassaan, jos tietäisi, että palkinto annetaan hänen nimissään. Nobel ei varmaankaan halunnut edistää noituutta.

Ruotsin keskuspankki perusti tämän palkinnon Nobelin taloustieteen palkinnoksi nostaakseen taloustieteen statusta, tieteenalan arvostuksen nostamiseksi.

Vaikka Holmström on tehnyt taloudellisia virhearvioita, on hän kuitenkin ainoa rehellinen talousprofessori Suomessa.

Nobelin jälkeläiset ovat kritisoineet palkintoa julkisesti. Hänen pojanpoikansa Peter Nobel on verrannut Ruotsin keskuspankkia käkeen, joka munii munansa toisten lintujen pesiin. Pankin uskottavuutta on koeteltu monesti palkintoa jaettaessa.

Näitä uusliberalistisia taloustieteilijöitä on pilvin pimein. Kirjon toisessa päässä on Nobelin palkinnon vuonna 1971 saanut Simon Kuznets, joka todisteli epätasa-arvoisuuden kuilun väistämättä kapenevan sitä mukaa kuin taloudet kehittyvät ja tulevat monimutkaisemmiksi.

VAIKKA HOLMSTRÖM on tehnyt taloudellisia virhearvioita, on hän kuitenkin ainoa rehellinen talousprofessori Suomessa. Hän myönsi lähes vuosi sitten, että poliitikot ovat talouden parannuskeinojen kanssa hukassa, koska myös taloustieteilijät ovat täysin taloudesta ”pihalla”. Tämän hän tunnusti Talouselämä-lehden (13/2016) haastattelussa, että maailmantaloudessa on piirteitä, joita eivät ymmärrä edes taloustieteilijät tai keskuspankkiirit.

Hänen mukaansa keskuspankit etenevät nollakoroilla kartoittamattomaan maastoon. Ne pumppaavat rahoitusjärjestelmään lisää rahaa ja korot lasketaan aina vain syvemmälle miinuksen puolelle, jotta talous lähtisi kasvuun eikä deflaatio tekisi pesää. Tätä yritetään erityisesti Euroopassa ja Japanissa.

Tulokset ovat kuitenkin käytännössä aivan toiset kuin teoriassa. Raha ei kierrä, talous ei kasva, investointeja ei tule eikä inflaatio kiihdy. ”Koko rahan kiertämisen mekanismi on rikki”, Holmström totesi.

Holmström on ymmällään nollakorkojen maailmassa. ”Elämme aivan poikkeuksellista aikaa, joka pitää taloustieteilijätkin hämmentyneinä.”

Yhdysvalloissa, Euroopassa ja Japanissa keskuspankit yrittävät epätoivoisesti kiihdyttää talouskasvua ja torjua deflaatiota. Aseina ovat korko ja lainapapereiden valtavat osto-ohjelmat. Ohjauskorot ovat nyt suurin piirtein nollassa ja monet muut korot miinuksella.

Pankkiirien ja taloustieteilijöiden puheita kuunnellessa Holmströmistä tuntui kuin ajaisi autolla, josta vaihteet yhtäkkiä katoavat.

Keskuspankkiirien syvä epätietoisuus varmistui Holmströmille San Franciscossa pidetyssä amerikkalaisekonomistien vuosikokouksessa, johon osallistui 15 000 taloustieteilijää.

Pankkiirien ja taloustieteilijöiden puheita kuunnellessa hänestä tuntui kuin ajaisi autolla, josta vaihteet yhtäkkiä katoavat.

”Auton pyörät liikkuvat, mutta et tiedä, mikä on vikana ja milloin jotain ikävää tapahtuu.

Keskuspankit ovat tällaisessa kyydissä, kun ne painavat rahaa. Kukaan ei tiedä, mitä tien päässä on ja onko olemassa jokin rauhallinen tapa tulla takaisin päätielle.”

Ongelma on, ettei raha kierrä. Sijoittajien ja säästäjien rahat menevät pankkiin, joka tallettaa ne edelleen keskuspankkiin. Sinne ne jäävät. Holmström ihmettelee:

”Yhdysvalloissa Federal Reserven rooli on muuttunut. Fedistä itsestään alkaa tulla pankkiiri, kun yhä useammat markkinaosapuolet voivat tallettaa rahojaan suoraan sinne. Fed ei kuitenkaan halua olla siinä roolissa, koska se ei tiedä, kenen viime kädessä pitäisi saada ne rahat. Koko rahan kierrättämisen mekanismi on rikki.”

Hän pitää suurena mysteerinä, että korot ovat nollassa, eivätkä yritykset silti investoi:

”Tilanne on outo. On mahdollista, että korkojen kuuluisi olla miinus kaksi tai miinus kolme tai ehkä miinus neljä prosenttia.

En ole kuitenkaan varma, että miinus neljäkään vetäisi investointeja vauhtiin. Oppineisuudestaan huolimatta Holmströmille ei ole vielä valjennut, että yritykset eivät investoi, jos eivät näe tuotteilleen ja palveluille ostajia eli kulutuskysyntää.

Perusongelma on, että keskuspankkien pitäisi saada ihmisten inflaatio-odotukset muuttumaan, mutta nykyinen rahapolitiikka saattaa vain ruokkia deflaatio-odotuksia.”

Holmström palaa jälleen nykyiseen epävarmuuteen ja hämmennykseen selittäessään, mikseivät vanhat lainalaisuudet enää päde.

Kyse on myös teknologian murroksesta ja siitä, että digitaalinen vallankumous pakottaa yhden ammatin spesialistit ryhtymään moniosaajiksi. Päätyönsä ohessa ihmiset ovat alkaneet tehdä kaikenlaista itsepalvelubisnestä. Meistä kaikista on tullut jokapaikanhöyliä.

HOLMSTRÖM KITEYTTÄÄ hyvin nykyisen ”palveluyhteiskunnan”. Hän arvioi käyttävänsä jo neljäsosan valveillaoloajastaan hoitamalla omia ja lähipiirinsä asioita: ”Kasaan Ikean huonekaluja ja odotan puhelimessa pääsyä erilaisiin palveluihin. Ennen pankkivirkailija hoiti raha-asiani. Nyt hoidan itse omat ja äitini pankkiasiat. Teen tätä kaikkea enemmän kuin haluaisin”.

Yhteiskunnallisten murrosten keskellä on myös vaikea tietää, mitä tapahtuu perinteisille ammateille. Arvailujen varaan jää sekin, mikä erilaisista teknologioista syrjäyttää minut, visioi Holmström.

”Kun ei tiedetä, mikä hevonen tulee voittamaan, ei panna rahoja minnekään. Tämä on yksi selitys investointien heikkoudelle. Tai sitten nykyinen investointilama ennustaa, että tulossa on todella suuren luokan kriisi”, hän pelottelee.

Negatiiviset korot ovat suuri ongelma kaikille ja erityisesti eläkesäästäjille. Holmströmin mukaan rahoitusjärjestelmän vakaus saattaa horjua, kun eläkesijoittajat etsivät korkeampaa tuottoa. Syntyy kuplia, jotka lopulta aina puhkeavat. Holmströmin silmissä kupla on luonnollinen sijoituskohde, koska kukaan ei tiedä toista paremmin, milloin se puhkeaa.

Ari Ojapelto on tietokirjailija ja kirjan ”Kasvun loppu – ilman ostovoimaa ei ole kasvua” tekijä.

Toimituksen kommentti

Helsingin Sanomat kysyi 45:ltä ekonomistilta, onko eurosta ollut Suomelle haittaa vai hyötyä. Vastanneista 14 arvioi eurosta olleen haittaa, 7 ei osannut sanoa ja 8 katsoi euron hyödyttäneen Suomea.

Kysymykseen ”Suomi vajosi vuonna 2012 taantumaan, josta elpyminen on ollut poikkeuksellisen hidasta. Olisiko vapaasti kelluva valuutta jouduttanut elpymistä?” 24 ekonomistia vastasi kyllä, yksi ei ja neljä ei osannut sanoa.

Yleisöltä kysyttäessä 1.1.2017 peräti 63 % katsoi eurosta olleen haittaa ja 37 % hyötyä.

Oma kelluva valuutta olisi 82 prosentin mielestä auttanut Suomen talouden toipumista ja 18 prosentin mielestä ei.

 

Bengt Holmström. Kuva (rajattuna): Bengt Nyman | Creative Commons

Tallenna

Tallenna

Tallenna

LIITTYVÄT ARTIKKELITLISÄÄ TEKIJÄLTÄ

16 KOMMENTTIA

  1. ”Pankkiirien ja taloustieteilijöiden puheita kuunnellessa Holmströmistä tuntui kuin ajaisi autolla, josta vaihteet yhtäkkiä katoavat.”

    Pankkiirien ja taloustieteilijöiden ”autosta” eivät ole vaihteet kadonneet, vaan ohjauspyörä. Jos sen ohjauspyörän joku valopää vielä joskus löytääkin, sitä ei missään tapauksessa pidä antaa pankkiireille ja taloustieteilijöille.

  2. ”Holmström palaa jälleen nykyiseen epävarmuuteen ja hämmennykseen selittäessään, mikseivät vanhat lainalaisuudet enää päde.

    Kyse on myös teknologian murroksesta ja siitä, että digitaalinen vallankumous pakottaa yhden ammatin spesialistit ryhtymään moniosaajiksi. Päätyönsä ohessa ihmiset ovat alkaneet tehdä kaikenlaista itsepalvelubisnestä. Meistä kaikista on tullut jokapaikan höyliä.”
    —
    Mikseivät vanhat lainalaisuudet enää päde…? Ne eivät päde siksi, että joku on laatinut uudet säännöt ja toimii niiden pohjalta. Pitäisikö ajatella, että nämä asiat hallitseva taho finansiaalisesti häviää tässä prosessissa. Se jolla on resurssit muttaa sääntöjä ja heilutella pilareita tekee sen omien intressiensä mukaisesti. Muut tulevat jälkijunassa.
    Analyytikot ja politikot selittävät asioita parhaansa mukaan rippuen siitä kuka palkan maksaa ja mistä etuudet tulevat.

    Toisaalta esiintyvät ilmiöt ja taloustieteilijöiden ymmälläänolo osoittavat sen, että taloustiede varsinaisesti ei ole mikään tiede, jossa nk. lainalaisuudet pysyvät ja joiden varassa voidaan edetä uusiin asioihin jotka ovat hallinassa. Nk. talousanalyytikot ovat läinnä rinnastettaissa entisajan ennustajaeukkoihin.

    Mikä ihmeen digitaalinen vallankumous…?

    Digitalisointi on lobattu poliitikkojen sanavarastoon, jotta saataisiin aikaan uusi kupla, jonka perässä juostaan ja ollaan ikäänkuin ajantasaisia, vaikka suurin osa on täysin pihalla siitä mikä asian sisältö varsinaisesti on.

    Termiä käytetään päivittäisessä pölinässä yhtä taajaan kuin eräitä muita sanoja katukielessä, jossa sentään ymmärretään mistä puhutaan.

    Sillä perusteella mitä havaintopiirin tulee nk. talouskehityksestä, niin tapahtumat indikoivat sitä, että nk. markkinatalousjärjestelmä nykymuodossaan on seuraava joka romahtaa.

    Tarvitaan siis shokkioitoa, siinä nyt Suomessakin altavastaajan asemassa tehdään kaikki mahdollinen kriisin aikaansaamiseksi.

    Järjestelmä itsessään on liian riskialtis, -siinä sen varsinainen vika on. Puikkoihin päässeillä on liikaa säätövaraa.

    Vuosia sitten tarjoiltiin ajatusta, että maailma on muuttunut sellaiseksi, että ihmisen täytyy opiskella useita ammatteja elinaikanaan. ”Maailma on muuttunut”. Fraasi on väärin ilmaistu. Maailma on muutettu sellaiseksi jne. on oikeampi ilmaisu,

    Expertiisiä ei saavuteta olemalla jokapaikanhöylä. Kenen intressi tämä on…? Sen saavuttaminen vallitsevissa kehyksissä onistuu vain harvemmille, ja yhteiskunta polarisoituu entistä enemmän.

  3. Varmaan Holmströmin Nobel on oikeutettu siinä kuin esimerkiksi Ahtisaarenkin. Varmasti suomalaisuus painoi jotakin. Suomalaisia halutaan muistaa kun juhlivat jotakin sata vuotta.
    Suomalaisia nuo kehut eivät vain auta. Olemme korjaamattomassa tilassa. Joitakin kurjuusmittareita:
    Ulosottovelallisia on 540 000
    Työttömiä noin puoli miljoonaa
    Maksuhäiriöisiä 380 000
    Mielialapillereitä syö noin 700 000
    Eläkeläisiä on yli miljoona
    Homeelle altistuneita nuoria tulee kouluista tuhansittain
    Syntyvyys on alentunut
    Opiskelijoiden mielisairaudet ovat lisääntyneet
    Suomessa on Euroopan toiseksi vanhimmat autot, Euroopan Kuuba
    Aalto yliopisto on katastrofi. Hallituksessaan vain Anne Brunila on opiskellut yhdessä yhteen niitatuista korkeakouluista. Holmströmkin tiirailee Aalto Atlantin takaa

    Suomessa on yli kahden miljoonan ihmisen populaatio, joka elää muun yhteiskunnan varassa. Tuo muu yhteiskunta taas elää ulkomaisen velan varassa. Julkisyhteisö työllistänee noin 600 000.

    Mitään julkista suunnitelmaa ei ole suuren ongelman ratkaisemiseksi. Oulun insinööri Sipilä vain puuhii hallituksen kärkihankkeiden parissa kuin nuori kokeilija ja keksijä. SOTE ja maakunta uudistukset ovat jo lähteissään epäonnistuneita.

    Suomella on edessään vain katastrofi.

    • ’…Oulun insinööri Sipilä vain puuhii hallituksen kärkihankkeiden parissa kuin nuori kokeilija ja keksijä. ’

      On todella erikoista että meillä on maassa johto, joka ei lainkaan tiedosta kansakunnan todellista tilannetta, ihan presidenttiä myöten.
      Uudenvuoden puhe oli todella huolestuttava, vain EU-uskollisuuteen keskittyvä ja maan todellisen tilan sivuuttava.

      • YIT:n legendaarinen toimitusjohtaja kehoitti meitä nuorempia diplomi-insinöörejä puhumaan päälle eikä perseelle. Hän tarkoitti tuolloin päällä UKK:ta. Nyt maalla ei ole ollut päätä, jolle puhua. On jeesmiehiä ja -naisia. Sauli Niinistön koulun päästötodistuksen lukuaineiden keskiarvo oli 6,50, paljon alle luokan keskiarvon. Huolellisuusnumerokin oli vain kahdeksan. Ei noilla tiedoilla voida kansakuntaa johtaa. Olen silmäilyt Oxfordin tohtori Olli Rehnin väitöskirjaa. Surkea. Ukko ei ole ymmärtänyt kirjoittamastaan aiheesta yhtään mitään.
        Suomella ei ole tulevaisuutta.

        • Surullista… Surullista Jali, -todella surullista.

          Päitä on harvemmassa kuin perseitä, ja kuten on havaittu niin kaikki kehityksen nimissä tulevat muutokset tulevat nyt pääasiassa perseestä.

          Älä nyt silti Ollia mollaa, Olli on lukenut pitkän matematiikan, ja osaa laskea, mutta päätyi sitten muille aloille.

          Joillain aloilla väitöskirjan tekemiseen ei tarvita kuin hieman aikaa panna oikeat asiat oikeeseen järjestykseen, tarkastuttaa, ja panna painoon.

          Väitöskirjan arvo punnitaan sitten aikanaan siinä kuinka useasti sitä pelikentillä referoidaan.

          Kun kävin oppikoulua, siellä laulu oli yksi opppiaineista. Jos lauloi Finlandian tai eräitä muita vastaavan genren lauluja, sai ysin tai kympin, -tunteen palosta riippuen,..

          Mutta jos lauloi ”Nokipojan” tuli vitonen vaikka kuinka olisi mennyt nuotilleen.

          Nelosta ei saanut, olisi tullut ehdot. Tämä oli kyllä strateginen virhe… Olisi pitänyt ehtolaiskokeissa laulattaa Finlandiaa niin kauan, että varmasti menee ”jakeluun”.

          Tässäkin on tietysti tietty ongelma, -nimittäin siinä, että eri ihmisillä ”jakelukeskus” on eri paikassa.

          Nyt tuntuu edellisen valossa siltä, että tätä järjestystä on jotenkin permutatiivisesti priorisoitu, miltä lie taholta.

          Mutta kyllä ”Nokipoika” laulukin on nousujohteinen ja nykyagendioille sopiva alkuvaiheessaan, -mutta degeneroituu sitten myöhemmissä säkeistöissä, etenkin jos ne lauletaan uudempaa lyriikka noudattaen.

  4. Kaikki taisi vinoutua jo silloin kun rahan painamisesta ja lainaamisesta tuli yksityinen bisnes.
    Eräänlainen ’ahneen lehmän tautihan’ tämä on. Ahneus on ajanut järjen ohi ja kakkanen loppu taitaa häämöttää jo lähellä.
    Itsenäisyys, oma raha ja oma valtionpankki, siitä se pitäisi aloittaa mutta kun EU hirttoköysi ei ole vielä tarpeeksi kireällä niin jatketaan köydessä roikkumista.
    Tai SOS ehkä antaa valaisevan kommentin että kun ’ei ole muutakaan vaihtoehtoa’.

  5. ”Albert Camus kirjoitti, että jos Euroopalla ylipäänsä on olemassa tulevaisuus, se on mahdollista ainoastaan kansallisvaltioiden kautta. Olen samaa mieltä. EU on pirun keksintö, (…)” (Aki Kaurismäki).

    Badu & Suomipojat – Tule Markka Takaisin
    https://www.youtube.com/watch?v=rSJIguLKsfM

    “Olemme luoneet eurojärjestelmän myötä hirviön” (taloustieteen professori Thomas Piketty)

    EMU wasn’t designed to make everyone happy. It was designed to keep Germany happy – to provide the kind of stern anti-inflationary discipline that everyone knew Germany had always wanted and would always want in future.
    Paul Krugman, ”The euro: beware of what you wish for”, Fortune (1998)

    What has happened, it turns out, is that by going on the euro, Spain and Italy in effect reduced themselves to the status of Third World countries that have to borrow in someone else’s currency, with all the loss of flexibility that implies.
    Paul Krugman, ”Paul Krugman Does Modern Money Theory: Today’s Links”

    If there was ever a bad idea, EMU it is.
    Rudiger Dornbusch, ”Euro fantasies”, Foreign Affairs, vol. 75, n. 5, p. 124, September/October 1996.

    Instead of increasing intra-European harmony and global peace, the shift to EMU and the political integration that would follow it would be more likely to lead to increased conflicts within Europe.
    Martin Feldstein, ”EMU and international conflict”, Foreign Affairs, vol. 76, n. 6, p. 61, November/December 1997

    Spiegelin haastattelema ranskalainen taloustieteen professori Thomas Piketty Piketty on kertonut suhtautuvansa erittäin kriittisesti eurojärjestelmään ja kritikoinut harjoitettua talouspolitiikkaa ja eurokriisin ratkaisukeinoja. Hän katsoo julkisten talouksien saneerauksen kasvattaneen työttömyyttä ja lisänneen tuloeroja.
    – Harjoitettu politiikka on luonut syvän luottamuskriisin koko euroalueelle, hän väittää.

    Saksalainen kurinalainen talouspolitiikka Pikettyn mukaan ei sovi kaikille maille, ja hän pitää euroaluetta täysin keskeneräisenä luomuksena. Yhteinen raha ja rahapolitiikka edellyttävät tuekseen yhteistä finanssipolitiikkaa, eurobondeja ja tulonsiirtoja. Hänen mukaan tarvittaisiin laaja yhteisvastuu, jotta euroalue voi selvitä kriisistä ja menestyä tulevaisuudessa.
    – Meillä on yhteisvaluutta 19 maassa, mutta kullakin maalla on oma veropolitiikkansa. Maiden harjoittama finanssipolitiikka poikkeaa toisistaan. Tämä ei voi toimia. Olemme luoneet eurojärjestelmän myötä hirviön, Piketty toteaa.

    ”Euroalueen pelastaminen ei (…) onnistu pelkästään pankkiunionilla ja/tai uusilla rahastoilla. Euroalue voi pysyä vakaana vain joko poliittisen liiton osana tai järjestelmänä johon ei liity yhteisvastuuta. Jos vaadimme nykyisen euroalueen säilymistä, tulemme samalla vaatineeksi kehitystä kohti poliittista unionia (liittovaltiota), koska kaikki jäsenmaat eivät tulisi toimeen ilman tulonsiirtoja. Jos emme hyväksy pysyviä tulonsiirtoja, tulisi varautua siihen, että euroalue hajoaa joko kokonaan tai osittain. Jos poliittista tahtoa poliittiseen unioniin ei kansalaisten keskuudessa ole, euroaluetta voi olla mahdotonta pelastaa” (taloustieteilijä, valtiotieteen tohtori Heikki Koskenkylä, taloustieteen tohtori Tuomas Malinen ja valtiotieteen tohtori Peter Nyberg 15.12.2016).

    Kansantaloustieteen professori (emeritus) Vesa Kanniainen: Euron tragedia: 50 vuotta liian aikaisin? [toukokuu 2016] (poimintoja):

     Monien amerikkalaisten ekonomistien (Milton Friedman, Martin Feldstein) mielestä – jo ennen euron luomista – euro oli väärä ratkaisu
     Yhä useampi pitää sitä vääränä ratkaisuna nyt, kun sen seuraukset nähdään – myös Suomessa
     EuroThinkTank: Eurosta aiheutunut kumulatiivinen tuotantokuilupohjainen hyvinvointitappio 10 % keskimäärin (1-2 % per vuosi) 2014 loppuun mennessä (EuroThinkTank: Euron tulevaisuus, Suomen vaihtoehdot, 2014.)
     Vain Saksa hyötynyt eurosta: (i) muiden euromaiden veronmaksajat pelastivat saksalaiset pankit (ii) Saksan vaihtotaseylijäämä 6 – 9 % suhteessa BKT:hen. Saksa on silti tyytymätön negatiivisiin korkoihin.
     Ennuste: EKP:n määrällinen elvytys ei pelasta eurotalouksia (on vain valuuttasodan välikappale kuten USA:ssa ja Japanissa) – näkyy lähinnä arvopapereiden hinnoissa – tavoiteltujen inflaatio- odotusten luominen ei onnistu (inflaation määrää globaalitalous). Euroalueella ei ole rohkeutta investoida, vaikka korot ovat matalat
     Loppupeli näkyvissä. Euroalueen julkinen velka suurelta osin siirtyy eurojäsenmaiden keskuspankkien ja EKP:n taseisiin– mitä Maastrichtin sopimukseen tällaisesta mahdollisuudesta oli kirjattu? => KOHDEN EUROSTOLIITTOA

    Epäoptimaalisen valuutta-alueen seuraukset: Euroalueen korkojen vuoristorata 1996-2015
     Matalat korot ovat itse asiassa ongelmien lähde: asuntomarkkinakuplat ja valtioiden velkaantuminen (eurokriisi on EKP:n vastuulla!)
     Matala inflaatio – ei EKP:n rahapolitiikan ansiota vaan johtuu globalisaatiosta.  Suomen vienti euroalueelle – Ruotsi ja Puola pärjänneet mainiosti euroalueella omalla rahallaan
     Miksi työnantajat ajoivat euroon liittymistä? Toive: työmarkkinoiden yhä toteutumattomat uudistukset

    Fixitin hyödyt – julkisessa keskustelussa sivuutettu
     Oma raha, oma stabilisaatiopolitiikka
     Kilpailukykyloikkaa ei tarvittaisi. Sipilän hallitusohjelmassa ei tarvittaisi sisäisen devalvaation osiota
     Suomi ei mukana uusissa eurositoumuksissa
     Euroliittovaltio voi (…) epäonnistua tai sen ylläpitokustannuksen kuten tulonsiirrot voivat olla merkittävät ja jatkuvat
     Tutkimukset puoltavat joustavia valuuttakursseja

    Irtaantumisen kustannukset (lyhyt aikaväli) ja hyödyt (pitkä aikaväli).
    Johtopäätöksiä laskelmista
     Perin vaikea tuottaa laskelmaa, jossa pitkän aikavälin hyödyt eivät ylittäisi lyhyen aikavälin ”helvettikustannuksia”
     Jo pieni pysyvä lisäys bkt:hen tai sen kasvuvauhtiin ylittää suuretkin kertaluonteiset erokulut.
     Aikapreferenssin valinta = sukupolvien välinen konflikti
     Entä riskien vaikutus exit-option arvoon: (i) miten kansallisen valuutan arvo kehittyy? (ii) mitä poliittisten ”ystävien” menetys maksaa?

    Suomen valinta?
     Jos Suomi pääsee nousu-uralle, optimiratkaisu on poistua eurosta, sillä Suomi jatkaa maksajan roolissa euroliittovaltiossa pankki- ja tulonsiirtounionin kautta
     Jos Suomi ei pääse nousu-uralle, optimiratkaisu on liittyä euroliittovaltioon, sillä oletuksella että Suomi siirtyy pysyvien vastikkeettomien avustusten vastaanottajaksi ja Troikan komentoon
     Suomen Pankin arvio: Suomen talous ei nouse moneen vuoteen parhaassakaan tapauksessa
     Suomen tuleva kasvuvauhti nykyisillä rakenteilla korkeintaan 1 % niin kauas kuin silmä siintää
     Suurin hyöty omasta valuutasta saadaan silloin, kun talous ei ole kunnossa
     Ero eurosta olisi taas helpompi (mutta epätodennäköinen), jos maan talous olisi kunnossa
     Suomen pankkiriskit ovat kohtuullisia: pankkijärjestelmä on vahvassa kunnossa verrattuna useimpiin muihin euromaihin, TARGET2-saldo eurojärjestelmässä on positiivinen ja käteisen määrä hyvin pieni

    Mitä riskejä euroon (ja EU:hun) nyt kohdistuu?
     Kreikka ei elvy eurolla (Kiander, 2015: Kreikka saattaa selviytyä; Liikanen, 2015: Kreikka selviää veloistaan), tarvitseeko Kreikka neljännen tukipaketin?
     Keski-Euroopan maat irtoavat EU:n maahanmuuttopolitiikasta ja liberaalista demokratiasta
     Brexit-riski lienee aito
     Italian talous junnaa, Ranskan poliittisen tilanteen kehitys avoin
     Ranskan ja Saksan taloudet: eri kehitysuralla
     Merkel saattaa kaatua Saksassa

    Ehkä suurin tragedia on tässä: eurokriisi oli tarpeeton
     Maailmalla lukuisia esimerkkejä siitä, miten omalla valuutalla naapurimaiden kansantalous toimii verrattoman hyvin: – USA/Kanada – omat valuutat – Australia/Uusi Seelanti – omat valuutat – Pohjoismaat – omat valuutat

    Onko euro (…) väärä valuutta Suomelle ja muille euromaille?
     Suomi jää kaiken aikaa jälkeen Ruotsista (Mellin, Kanniainen, Malinen 2016: kumulatiivisesti 40 % vuoden 2007 jälkeen)
     Työmarkkinoiden tila ei-yhteensopiva yhteisvaluutan kanssa – Sipilän hallituksen aikana työmarkkinajärjestöjen valta vahvistunut
     Pankkiunioni ei riitä euroalueen tervehdyttämiseksi – EKP:n määrällinen elvytys ei toimi
     Yhteisvaluutta toimii vain vahvoissa federaatioissa – USA, Sveitsi
     Euroratkaisu tulee eurooppalaisille kalliiksi – hyvinvoinnin tarpeettomat menetykset

    Miksi 50 vuotta? Federaatiot kehittyvät hitaasti
     USA: julkishyödykkeet (kansallinen turvallisuus, ulkopolitiikka)
     USA: tasa-arvon normistot (sisällissota, 1960-luvun rotumellakat)
     USA:n kongressi: no bailout –sääntö v. 1840, federaation laajat tulonsiirrot osavaltioille 1930-luvulta lähtien
    ¤
    Tuu tuu tuu markka takaisin
    (san. Timo Eränkö)

    Tuu tuu tuu takaisin
    Suomen markka suloisin
    tuu tuu tuu takaisin
    mummon markka makehin
    Suomen markka tule takaisin
    lapsill uudet kengät jakaisin
    ennen markal sai saunalenkin
    nyt vievät senkin viime sentin
    Suomen markka tule takaisin
    töitä paiskittais lailla isin
    sais vanhus timmit tekohampaat
    euroeliitin pois ajais uhrilampaat
    Tuu tuu tuu takaisin
    Suomen markka suloisin
    tuu tuu tuu takaisin
    mummon markka makehin
    Suomen markka tule takaisin
    miks vierait velkoja mä maksaisin
    sitten maljat yhteen kilautetaan
    hyvinvointivaltio kun palautetaan
    Suomen markka tule takaisin
    isänmaamme syli ihanaisin
    niityt hellät meille heilimöi
    kuka Suomen ulkomaille möi
    Tuu tuu tuu takaisin
    Suomen markka suloisin
    tuu tuu tuu takaisin
    mummon markka makehin

  7. Hyvää analyysiä takuutekijältä. Kiitokset Ari Ojapellolle uutteruudesta ja valaisevista kirjoituksistaan. Eurosta tuli mieleen, kuinka heti tuon lelurahan käyttöönoton jälkeen julkisuus täyttyi termistä ”mummonmarkka”, ikään kuin laillinen valuuttamme olisi melkein yhdessä yössä muuttunut joksikin muinaismuistoksi. Tällainen pejoratiivinen mielikuvilla pelaaminen lienee ollut tarkoin harkittu ja kenties päätoimittajien yhteissaunassa suunniteltu mielipiteen muokkausoperaatio. Viimeaikaisten Ylen tapahtumien valossa tällainen epäilys tuntuu enemmän kuin oikealta.

    • Tuo ”mummonmarkoista” saman tien puhuminen oli kyllä kieltämättä aika erikoista ja arroganttiakin. Ranskassa summat on ihan viime vuosiin saakka ilmoitettu sekä euroissa että frangeissa, esim. peruskauppakuitissa ovat molemmat olleet näkyvissä.

  9. Valtaeliitti ja valtamedia väittävät Bengt Holmströmin voittaneen taloustieteen Nobel-palkinnon (ks. esimerkiksi Jyrki Vesikansa kirjoitus, Iltalehto 16.10.2016; https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/2016101622471182). Niin ei ole tapahtunut. Kysymyksessä oleva Ruotsin keskuspankin taloustieteen palkinto Alfred Nobelin muistoksi (Sveriges Riksbanks pris i ekonomisk vetenskap till Alfred Nobels minne) on Ruotsin keskuspankin vuonna 1969 perustama, taloustieteellisestä tutkimuksesta vuosittain jaettu palkinto.

    Holmströmille myönnettiin siis Ruotsin keskuspankin taloustieteen palkinto Alfred Nobelin muistoksi.

    Kysymys kuuluu: Miksi valtaeliitti ja valtamedia käyttävät Holmströmin saamasta palkinnosta harhaanjohtavaa nimeä? Vastaus on tietysti varsin ilmeinen. Harhaanjohtavuudella pyritään kohottamaan ”taloustieteen” arvoa ja uskottavuutta suuren yleisön silmissä. Elämme todellakin ’totuuden jäkeistä aikaa’.
    #
    Sveriges Riksbanks pris i ekonomisk vetenskap till Alfred Nobels minne, i dagligt tal ofta kallat Ekonomipriset[1][2] eller (felaktigt/missvisande) ”Nobelpriset i ekonomi”, är ett pris som instiftades av Sveriges Riksbank 1968 i samband med bankens 300-årsjubileum.
    #
    Peter Nobel (barnbarnsbarn till Alfred Nobels bror Ludvig Nobel) är en internationellt uppmärksammad kritiker mot att Sveriges Riksbanks pris i ekonomisk vetenskap till Alfred Nobels minne låtits associeras till Nobelpriset, baserat på hans uppfattningar att ekonomi inte är en vetenskap och att belägg saknas för att Alfred Nobel skulle ha instämt till ett sådant pris i hans namn. Enligt Peter Nobel har de flesta ekonomipris gått till personer som spekulerar i aktier och optioner, vilka verkar emot Alfred Nobels mål att förbättra människans villkor och överlevnad.
    #
    Like several other members of his family, among them Marta Helena Nobel-Oleinikoff, Peter Nobel is a fierce critic of the Bank of Sweden’s prize in Economics, and what he and his family sees as misuse of their family name by the awarding institution. PeterNobel argues that no member of the Nobel family has ever had the intention of creating a prize in economics.
    #
    ”Ruotsin keskuspankin taloustieteen palkintoa Alfred Nobelin muistoksi on kritisoitu ideologisesti motivoituneeksi ja epätieteelliseksi. Alfred Nobelin pojanpoika Peter Nobel on verrannut Ruotsin keskuspankkia käkeen, joka munii toisten pesiin” (https://fi.wikipedia.org/wiki/Nobel-palkinto#Arvostelua).

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here