Kun 1970-luvun lopulla kävelin Euroopan suurkaupunkien katuja, pystyin erottamaan maanmieheni jo kaukaa. Suomalainen oli vaalea, usein vanhahtavasti pukeutunut oudon tuttu hahmo, joka työntyi tajuntaani suurimmankin ihmisvilinän keskeltä.

Monasti vielä varmistin arvioni etsiytymällä suomalaiseksi epäilemäni ihmisen läheisyyteen kuulemaan hänen kieltään tai näkemään joitain muita varmoja tunnusmerkkejä. Ja osuin oikeaan. Tiesin kuka oli suomalainen.

Nykyään se ei enää ole mahdollista. Suomalaiset ovat kehittyneet, oppineet sivistyneen maailman muodin ja tavat, he ovat hävinneet kansojen vilinään ja muuttuneet maailmankansalaisiksi. Olennoiksi, jotka ovat kotonaan kaikkiallla, kaikissa hotelleissa ja ravintoloissa, kaikilla maailman lentokentillä.

Uusi matkustava, näkyvä ja menestyvä suomalainen on omaksunut ylikansallisen yhtenäiskulttuurin tunnusmerkit. Hän pukeutuu oikein, syö, juo ja ajattelee niin kuin pitää. Hän on maailmanlaajuisten markkinoiden jäsen, joka ei enää millään tavoin poikkea muista sivistyneistä ja kehittyneistä ihmisistä.

Maailmankansalaiset ovat nousseet maan mullasta tieteen, talouden ja teknologian mahtaviin temppeleihin, joista käsin he hallitsevat koko ihmiskuntaa.

Nämä maailmankansalaiset vannovat taloudellisen kehityksen ja länsimaisen tieteen ja teknologian nimeen. He hallitsevat maailmaa rahalla ja rationaalisilla ajatuksilla. Heillä ei ole kotimaata, he ovat luopuneet omasta identiteetistään ja ottaneet tilalle yhtenäiskulttuurin menestystä huokuvat arvot.

Maailmankansalaiset ovat nousseet maan mullasta tieteen, talouden ja teknologian mahtaviin temppeleihin. Niistä käsin he hallitsevat koko ihmiskuntaa. He pyrkivät muuttamaan kaiken rahaksi ja tiedoksi, alistamaan niin ihmiset kuin koko elävän luonnonkin markkinoiden mahtaville voimille. He ovat valmiita tekemään mitä tahansa tavoittaakseen kehityksen aina vain kauemmaksi kaikkoavan unelman.

Heidän johdollaan me olemme sotineet kaikki sodat, sillä mitä muuta sodat ovat kuin oikeiden arvojen opettamista vielä niskuroiville kansoille. Heidän johdollaan me olemme kaataneet ja polttaneet maailman metsät. Heidän johdollaan me olemme alistaneet maan mahtavat joet tehtaita pyörittämään ja niiden saasteita kuljettamaan.

Heidän johdollaan me olemme turmelleet maailman meret, tuhonneet ilmakehän suojaavan otsonikerroksen ja käyneet rahan ja kehityksen puolesta elämän ikuisia arvoja vastaan. Heidän johdollaan me olemme saattaneet itsemme ja tämän kauniin maailman kehityksen viimeisille rajoille. Me olemme tuhoamassa luontoa, kaiken vaurautemme perustaa.

Suomenkin vauraus on katoamassa, meidän metsämme on silputtu, aurattu ja ojitettu tylsiksi ja sairaiksi puupelloiksi. Meidän koivujemme latvat kuolevat, haapamme kellastuvat ja kuusemme peittyvät jäkälän harmaaseen syleilyyn. Meidän maamme on sairas, sen metsät kuolemassa pois, sen vedet happamoitumassa ja saastumassa, jättämässä meidät oman onnemme ojaan.

Vain vähän aikaa sitten me suomalaiset olimme köyhiä ja velattomia, vapaita ja itsenäisiä. Meillä oli oma pieni maatilkkumme, joka kovan työn kautta tarjosi leivän perheellemme. Meidän maamme oli puhdas, se tuotti lähes kaiken mitä tarvitsimme. Meidän metsämme kohosivat suurina ja mahtavina kaikkialla ympärillämme, ne tarjosivat suojan ja rauhaa, ruokaa ja rahaakin.

Me emme omistaneet paljoakaan, ja silti meillä oli kaikki mitä elääksemme tarvitsimme, meiltä ei mitään puuttunut. Me olimme elossa, meillä oli asunto, ruokaa ja vaatteita sekä perhe, lapset, ystävät ja naapurit, joiden kanssa me kannoimme vastuumme yhteisestä maasta ja sen kasvusta. Me olimme yksinkertaisia, juroja ja rehellisiä, me emme luottaneet maailman lakeihin, emme poliitikkoihin emmekä johtajiin. Me uskoimme itseemme ja kovaan työhön.

Meistä tehtiin markkinoiden tarvitsemia kuluttajia, rahatalouden orjia ja vankeja, jotka uskoivat kaiken olevan ostettavissa ja markkinoilta hankittavissa.

Ja sitten tuli kehitys. Lehdistön, radion ja television kautta työntyivät tajuntaamme poliitikkojen, kauppiaiden ja teollisuusjohtajien ajatukset kehityksestä, uudesta paremmasta maailmasta, jossa kaikilla olisi mitä vain eikä keneltäkään mitään puuttuisi. Meille opetettiin kaikki se hyvä ja kaunis, jota vaille me olimme jääneet. Ja sitten meidät opetettiin ostamaan se, maksamaan itsemme kipeiksi kaikesta siitä, joka markkinoilla oli meille tarjota.

Meidät opetettiin velkaantumaan, luopumaan tulevaisuudestamme erilaisten tavaroiden ja tarpeitten vuoksi. Meistä tehtiin markkinoiden tarvitsemia kuluttajia, rahatalouden orjia ja vankeja, jotka eivät enää osanneet kunnioittaa omia kykyjään ja arvojaan vaan uskoivat kaiken olevan ostettavissa ja markkinoilta hankittavissa.

Me unohdimme itsemme, oman yksinkertaisen elämämme. Ja me unohdimme ahkerasti ja tehokkaasti, työteliäitä ja sisukkaita kun olimme. Me hylkäsimme oman maamme, omat pienet mökkimme, peltomme ja metsämme, ja suuntasimme joukolla askeleemme kohti kaupunkeja, kohti teollisuuden ja kaupan houkuttelevia tarjouksia.

Meille rakennettiin lähiöt, kerrostalot kaupunkien laidoille. Sinne me asettauduimme asumaan, ostamaan ja kuluttamaan, ylläpitämään kodin, kaupan ja työpaikan kallista kolmiyhteyttä. Kaupungin hälyssä ja melussa me olimme irrallisia ja outoja, helposti hallittavia kunnon kansalaisia.

Me antauduimme markkinoiden ja velkojen pauloihin, sillä muuta ei meille ollut tarjolla. Me hyväksyimme kaiken tämän, sillä me tarvitsimme paremman tulevaisuuden, me halusimme uskoa rahan ja kehityksen kaikkivaltiaaseen voimaan.

Me ostimme asunnon, teimme töitä ja lapsia, rakensimme oman kodin, ostimme auton, maksoimme velkaa, hankimme kesämökin, kasvatimme ja koulutimme lapset sekä kulutimme ja maksoimme veroja niin kuin herrat meitä opettivat. Me olimme kuuliaisia kuluttajia.

Me kävimme läpi yhä uusien nousu- ja laskukausien, maksoimme yhä enmmän veroja yhä suuremmista tuloista. Kehityksen tuomat edut, yhä kauniimmat ja kalliimmat tavarat saivat meidät valtoihinsa, ne saivat meidät unohtamaan itsemme, halveksimaan omaa luontoamme.

Näissä tunnoissa kasvoi uusi sukupolvi, uudet ihmiset maata ja sen taloutta kantamaan. Kasvoi nuoria, joille perinteinen maaseutu on kaupunkilaisten virkistysaluetta, oudon autiota aluetta, jossa ei ole mitään tekemistä. Mökillä ei ole sitä helppoa huvitusta, jota kaupunki tarjoaa. Maaseutu on kaupungin negaatio, tukirahoja nielevä ei-mikään maa kaupunkien välillä.

Yhä useammat alkoivat vieroksua isiensä maata, sen muhevaa multaa, sitä maaseutua, joka heillekin kaiken ruoan lopulta kasvattaa. He oppivat uskomaan kaiken kasvavan kaupoissa, kaiken olevan helpommin rahalla ostettavissa.

Vähitellen myös ne, jotka olivat maalla kasvaneet, alkoivat vähätellä omaa taustaansa, hekin oppivat uskomaan kehityksen markkinamiesten vapautuksen sanomaan, jota tiedotusvälineet ja heidän niiden varjossa kasvaneet lapsensa jatkuvasti toistivat. Lopetetaan kallis maatalous, tapetaan lehmät, paketoidaan pellot ja ostetaan kaikki ruoka maailmanmarkkinoilta. Se on halvempaa.

Näin me kasvoimme ja toinen toisiamme kasvatimme, opimme maailman tavoille, kehityimme ja sivistyimme. Meistä tuli maailmankansalaisia, me lankesimme samaan sudenkuoppaan kaikkien maailman kansojen kanssa.

Ulkomaiset pankit ja kehityksen markkinamiehet muuttavat maamme rahaksi ja ostavat halvalla kaiken, jonka kansamme on kovalla työllään rakentanut.

Me kaikki halusimme kehittyä ja vaurastua, me halusimme näyttää menestyksemme toinen toisillemme, ostaa kaiken sen minkä tarvitsimme. Ja kun pankeilla oli rahaa helposti ja halvalla saatavilla, me lainasimme ja lainasimme, me lainasimme yhä lisää maailman pankeilta. Me kaikki lainasimme kunnes yhtäkkiä huomasimme olevamme loukussa.

Meillä ja meidän maallamme on nyt velkaa monin verroin enemmän kuin tuloja ja varallisuutta. Pankkitukiaisten, konkurssien ja loppuunmyyntien kautta meidän varallisuutemme, meidän työmme tulokset päätyvät toisiin käsiin, ne päätyvät ulkomaisille pankeille ja kehityksen markkinamiehille, jotka muuttavat maamme rahaksi ja ostavat sitten halvalla kaiken sen, jonka kansamme on kovalla työllään rakentanut. Meidän kansallinen varallisuutemmme kaikkoaa muille maille.

Meidän kehityksemme on päättynyt, me elämme katkerassa velkavankeudessa. Meillä ei enää ole muuta tehtävää kuin tehdä töitä ja maksaa omia ja yhteisiä velkojamme. Muuhun meitä ei enää tarvita, muuhun meistä ei enää ole. Elämämme on ohi, kaikki on valmista, kehitys on saavuttanut päämääränsä. Me olemme lopultakin maailman hyväksymiä, sen hyväksikäyttämiä ja kuluttamia.

Tätäkö me todella kaipasimme? Tätäkö me tarvitsimme? Vapauden myydä itseämme ja maatamme, tarjota kehomme, mielemme ja sielumme markkinoiden vapaaseen käyttöön. Me olemme antaneet valtamme, voimamme ja kunniamme pois muiden käytettäväksi ja mitattavaksi, me olemme luopuneet itsenäisyydestämme ja vapaudestamme elää omaa elämäämme.

Me olemme kaiken tuon tehneet, mutta me voimme kaikesta tuosta myös luopua. Meissä on edelleen kaikki voima murtaa omat kahleemme, jos vain todella haluamme sen tehdä. Viime kädessä vain meistä itsestämme riippuu, jätämmekö kaiken sen, mikä meitä rikkoo ja vapautemme estää.


Klaus Rahikainen on Karkussa Tampereen seudulla asuva kirjailija ja elämäntutkija.

Tämä kirjoitus ilmestyi alun perin yli 22 vuotta sitten Klausin kirjassa ”EU vai elävä maailma” — silloin kun suomalaisille annettiin muodollinen oikeus äänestää EU:hun liittymisestä ja jolloin prosessi, jossa Suomi myytiin ulkomaille, oli vasta alkamassa.

 

11 KOMMENTTIA

  1. Pahimmanlaatuista populismia, sanoisi uuslipilaari. Vielä on verotuloja yksityistämättä. Siihen tähtää mm. sote-uudistus. Maa- ja metsähallituksen maat ja vedet on jo varmaan yhtiöitetty. Odottavat yksityistämistä ja sehän käy yhtiöittämisen jälkeen käden käänteessä. Liikenne- ja veronkiertoministeri Berner on keksinyt rautateiden ja maantieiden yksityistämisen. Taitavat olla ne viimeiset. Sitten pysytellään kotona ja sairastellaan, jos vielä koti on.

    Nyt aikuistuva sukupolvi ei saa työtä tekemällä enää irti edes omaa kotia, ellei vanhemmilta saa apua. Tähän on tultu kaukaaviisailla poliittisilla päätöksillä. On fokusoitu pitkässä juoksussa, kuten sanoi moni suurempi johtaja jo 90-luvun palavereissa.

  2. Hei Tavis ja muut! Kirjoitin tekstin jo yli 22 vuotta sitten, silloin kun meille annettiin muodollinen oikeus äänestää EU:hun liittymisestä eli tämän yhteiskunnallisen iltalypsyn aloittamisesta, mistä johtajamme jo olivat puolestamme päättäneet. Kirjan nimi oli tuolloin vuonna 1994 ”EU vai elävä maailma” ja koko kirja tulee olemaan osa uutta valmisteilla olevaa kirjaani ”Kun Suomen sydän avautuu”.

    Tieto, että teksti on niin vanha antaa sille toisen perspektiivin, sillä siinä kuvattu prosessi, jossa Suomi myytiin ulkomaille, oli silloin vasta alkamassa. Juttelin eilisiltana erään naapurin kanssa, joka oli tehnyt lähes viidenkymmenen vuoden uran erilaisten ympärillään vaihtuvien sähkön tuottamiseen ja jakeluun liittyvien yritysten palveluksessa. Hänkin sattui mainitsemaan, että noin 20 vuotta sitten alkoi aina vain hullumpien yrityskauppojen ja väkivaltaisen toiminnan tehostamisen kausi, joka on johtanut esim. siihen, että suuri osa suomalaista sähkönjakeluverkostoa on nykyään ulkomaisten sijoittajien omistuksessa. Iltalypsy on varsin tehokasta…kunhan vaan saadaan tiestökin vielä myytyä…

  3. Kiitos Klaus R, hieno kirjoitus. Siinä on kansantajuisesti sanottu koko tarina ja loppuun voisi panna sanat: … sen pituinen se.
    Moni voi sanoa, ehkä enemmistö kansaa, ettei olisi tällaista halunnut. Mutta tähän on tultu emmekä voi syyttää vain maamme johtoa vaikka se kaiken takana onkin. Se on pettänyt, syönyt sanansa ja lupauksensa, jopa huijannut ja vain oman etunsa takia. Vain pieni eliitti on korjannut tästä kaikesta sadon ja kansa on jätetty pulaan ja ahdinkoon jolle ei näy pohjaa.
    Kuitenkin pitää muistaa että me olemme oman maamme johdon valinneet ja sallineet itseämme harhautettavan. Olemme olleet hyväuskoisia, naiiveja. Menneet mukaan katteetomiin lupauksiin ja ehkä itsekin sortuneet ahneuteen niin tehdessämme.
    Kun karvas totuus (velkavankeus) on nyt edessämme niin ei kannata syyttää vain sitä globalistieliittiä jolle olemme antaneet vallan tehdä kaikki tämä. On aika katsoa peiliin ja kohdata oma vastuu. Siitä vasta voi muutos alkaa. Kuten kriisit ylipäätään niin tämäkin kriisi voi herättää meidät näkemään tosiasiat, joita emme voi loputtomiin paeta ilman että joudumme perikatoon.
    Nyt on syytä lopettaa itsepetos ja hyväksyä tosiasiat. Kaikki alkaa siitä että teemme maastamme jälleen itsenäisen maan joka voi itse päättää asioistaan ja valitsemme sen johtoon ihmisiä joita ohjaa sydän eikä isänmaaton raha ja ahneus.

  4. Hyvää pohdintaa Klaus!

    Tämä sairas, vinoutunut maailma ja elämäntyyli jota nykyään elämme on omiaan tekemään meistä kaikista sairaita itsekeskeisiä ja moniriippuvaisia ihmisiä.

    Olemme vieraantuneet luonnosta ja varsinkin luonnonmukaisesta elämäntyylistä.

    Meillä ei ole aikaa pysähtyä ja rentoutua. Pakko mennä ja tehdä, tehdä ja taas lisää suorittaa….

    Ei ihme että henkiset sairaudet, riippuvuudet ja kaikenlaiset vinoutumat lisääntyvät kuin kärpäset.

    • Hyviä tiivistettyjä kommentteja Diabolik.

      Esittämäsi asiat valkenivat minulle jo -60 luvulla. Sen jälkeen ei ole ko. sektorilla tullut kehityksen kehityksen lisäksi varsinaisesti mitään muuta uutta kuin se, että ihmisten kärsimyklsistäkin on tehty biznestä.

      Ehkä se on aina ollutkin niin, mutta onhan meillä ” valtionviisaat”, joiden olisi pitänyt nähdä nämä asiat ajoissa, sen sijaan, että ovat nyt hilsettään myöten kusessa ko. asioiden kanssa.

      Näköpiirissä ei ole pienintäkään kykyä ratkaisuihin….

    • Tässä resepti parempaan maailmaan
      Valtio-opin dosentti Pertti Timonen kirjoittaa HS 8.1.2000: Kansanäänestys neuvoo päätöksentekijää muiden muassa:
      ”Kansanäänestystä voidaan puoltaa monin näkökannoin. Se toteuttaa demokratian ihannetta, antaa päätökselle legitimaation, hyväksynnän, torjuu kansalaisten poliittista apatiaa ja vieraantumista, tuo päätöksenteon ruohonjuuritasolle ja lisää sen avoimuutta.
      Ehkä meidänkin olisi tulevaisuudessa syytä lisätä valtiollisia kansanäänestyksiä, sallia kansanäänestysaloite myös valtakunnan tasolla ja kunnallinen kansan-äänestys myös kunnallisvaalien yhteydessä.
      Kohti sitovaa, päättävää kansanäänestystä voitaisiin siirtyä siten, että neuvoa-antavan kansanäänestyksen tulos olisi sitova, jos äänestykseen osallistuisi riittävä määrä äänioikeutettuja ja jos jokin vaihtoehto saisi äänestystuloksessa selvän määräenemmistön
      http://novahierosolyma.fi/vainovalkea/2016/10/28/elavassa-demokratiassa-toteutuu-kansan-tahto-ei-poliitikkojen/

  5. Kehitystä?

    Maps Reveal How Global Consumption Hurts Wildlife
    As international trade threatens vulnerable species and natural resources, new maps show some unexpected connections.

    http://news.nationalgeographic.com/2017/01/maps-reveal-how-global-consumption-hurts-wildlife/

    http://news.nationalgeographic.com/2017/01/maps-reveal-how-global-consumption-hurts-wildlife/#/02_global_routes_map.ngsversion.1483540202517.jpg

    NG kuuluu muuten tiedustelupalvelujen ”kumppanimedioihin”

  6. Aika profeetta olet, Klaus. Tämän kehityksen aavisti moni muukin, Pentti Linkola ainakin. Myös monet hengellisen puolen näkijät ovat aavistaneet kehityksen, tämän materialistisen vankilan kehittymisen ja demonisoidun rahajärjestelmän orjuuttavan voiman. Nyt olemme tulossa johtopäätösten ja ’puolen valitsemisen’ aikaan.

  7. Myös Britannia vaarassa kirjoittaa Gilad Atzmon

    The Plot Against Britain… By Gilad Atzmon
    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=145463
    Embarrassingly enough and, plotting against other people’s political institutes is deeply rooted in Judaic teaching. In fact, the Book of Esther is a biblical prototype, teaching Jews how to infiltrate and subvert the Goyim’s political affairs.  This Book of Esther* is a biblical story that is the basis of Purim, probably the most joyous Jewish festival.
    Interestingly, the Book of Esther is one of only two books of the Bible that do not directly mention God (the other is Song of Songs). In the Book of Esther, it is the Jews who believe in themselves, in their own power, in their uniqueness, in their sophistication, in their ability to conspire, in their ability to take over kingdoms, in their ability to save themselves and in their ability to ‘take down’ Sir Alan Duncan, Jeremy Corbyn and NUS leader Malia Bouattia. 
    The only remaining question is how long will it take before the Brits and the British government grasp what they are up against.

JÄTÄ VASTAUS