Eilen illalla sängyssä pohdiskellessani maailmaa ja sitä pyörittävää voimaa, mikä kieltämättä aiheuttaa välillä hyvinkin negatiivisia viboja elämästä ja siitä kuinka väärin kaikki voikaan olla, mieleeni muistui Ville Iivarisen kirjoittama Raha-kirja. Kirjaa voin tältä istumalta suositella kaikille, joita raha ylipäätään omana ”elementtinään” kiinnostaa ja mietityttää.
Alkuun kirjasta otettu lainaus, joka mielestäni hyvin pohjustaa koko raha-aiheen ympärillä pyörivää keskustelua ja niitä ikuisuusongelmia, joita raha mielestäni aiheuttaa. Seuraava lainaus on raha-aktivisti Charles Eisensteinin käsialaa:
”Mikä on se, joka on kaikkialla läsnä, joka ei tunne mitään rajoja, joka on olemukseltaan aineeton ja näkymätön, mutta joka kuitenkin ohjaa kaikkea ihmisten toimintaa ja jonka voi sanoa jopa pyörittävän koko maailmaa, joka määrää jokaiselle hänen paikkansa, josta kaikki alkaa ja johon kaikki lopulta palautuu.
Onko se A.) Jumala, B.) henki vai C.) raha?”
Mitä siis on raha? Jokapäiväisessä elämässä raha on meille ostovoimaa — eri valuuttamuodoissa. On dollareita, euroja, ruplia ja yenejä. Se on arkikäsityksen mukaan rahaa. Raha on myös painettuja seteleitä ja kiliseviä kolikoita. Nykypäivänä raha on kuitenkin enemmän ja enemmän muuttunut vain virtuaaliseksi, erilaisiksi numeroiksi näyttöpäätteillä, pilkkuineen ja pisteineen. Liikkeellä oleva raha on velkaan sitoutunutta rahaa. Fyysistä rahaa on enää hyvin vähän suhteessa kaikkeen liikkeellä olevaan rahaan.
Raha on rikkauden ja köyhyyden mittari. Mitä enemmän sitä on, sitä paremmat mahdollisuudet sinun on menestyä yhteiskunnassa ja osallistua sen toimintaan. Mitä vähemmän sitä on, sitä huonommat ja vajavaisemmat osallistumismahdollisuutesi ovat. Harmittavan usein ihmiset myös tuomitsevat lähimmäisensä sen perusteella, kuinka varakkaalta tämä rahallisesti vaikuttaa. Allekirjoittanut voi tunnustaa aika useinkin tulleensa kohdelluksi ala-arvoisemmin työpaikallaan sen takia, ettei tehnyt työtä, jolla pystyisi enemmälti rikastumaan. Raha on siis nykypäivänä eräänlainen ihmisyyden arvon mittari.
Joskus timanteista käytetään nimitystä veritimantit, mutta vastaavasti voisi puhua verirahastakin. Rahan vuoksi soditaan, konflikteja syntyy ääretön määrä ympäri maailman, mantereelta toiselle se aiheuttaa kismaa ja hankausta ihmisten välille. Läpi vuosikymmenten, vuosisadoista puhumattakaan, rahan takia on syntynyt yhteentörmäyksiä eri kulttuurien ja maiden välille. Usein sodat ja muut konfliktit naamioidaan luonnonvarojen ja muiden maanpäällisten rikkauksien usvaiseen verhoon, joita vain on saatava, jotta talous saadaan taas nousuun. Eli loppujen lopuksi mahtavat markkinavoimat muuttavat väistämättä nämä ryöstetyt ja voitetut luonnonvarat rahaksi, verirahaksi. Poliittista temellyskenttää ja maailman kriisipesäkkeitä katsellessa ei ole väärin todeta, että rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät.
Rahaa tunnutaan pidettävän nyky-yhteiskunnassa eräänlaisessa jumalasemassa. Aivan kuin raha olisi omanlaisensa luonnonvoima, kuin pyörremyrsky, joka ilmaantuu ja katoaa ihmisen voimatta tehdä tilanteelle juurikaan mitään. Sitä ei pysty hallitsemaan, se on irrallaan muusta maailmasta. Se on kaiken elämän perusta. Siihen ei voi vaikuttaa. Jos olen köyhä, niin sitten olen köyhä — ellen sitten onnistu hankkimaan riittävästi rahaa.
Köyhyydestä ja kurjuudesta olisi kuitenkin toisenlainenkin ulospääsy: ihmisten kollektiivinen voima, halu muutokseen ja tasa-arvoisempaan elämään.
Mutta toistaiseksi markkinoiden annetaan jyllätä vapaasti, eikä tavallinen kaduntallaaja voi asialle mitään tehdä. Luotetaan mieluummin paljon puhuttuihin asiantuntijoihin ja politiikoihin, joiden uskotaan osaavan asiansa. He kyllä pelastavat meidät jälleen markkinavoimien kurimukselta. Niinpä niin, kunnes se uusi kupla taas puhkeaa, velkaannumme entisestään ja raha taas katoaa jonnekin, minne Matti tai Maija Meikäläinen ei näe eikä kuule.
On vaarallista pitää rahaa ylijumalallisessa asemassa, niin meidän kuin tulevienkin sukupolvien kannalta.
Samu Seppälä on Vantaalla asuva, maailmaa avoimin silmin tutkiva kansalainen.

Hyvä ja paljonpuhuva kirjoitus Mammonan vaarallisesta mahdista.
Raha on sekä arvonmitta että arvonkantaja. Raha on tiivistettyä hikeä. Ainut todellisen arvon luoja on työ. Työvoimatavara on ainoa tuotannontekijä, joka luo enemmän arvoa kuin on sen oma arvo. Tämän lisäarvon kapitalisti riistää itselleen ja realisoinsen voittoina, vuokrina ja korkoina. Raha itsessään on ilmiö. Ilman sen olemuksen selvittämistä, taloutta ei voi ymmärtää.
Noin oli sata vuotta sitten, jos silloinkaan. Nyt tehdään rahaa rahasta ilman hikeä, ilman työn ja tuotannon vaivaa. Rahaa on tehty ilman hikeä jo yli kymmenen kertaa koko maapallon bruttokansantuotteen verran. Reaalitalouteen sitä ei vaan riitä. Reaalitaloutta ja hikeä tarvitaan vain silloin, kun rahaa rahasta tehneiden tappioita siirretään reaalitalouden maksettavaksi.
Hyvin sanoit.
Suurin osa maailman rahasta syntyy yksityisissä finanssilaitoksissa velasta, ja se käytetään osake- ymv. kaupoissa. Ei se reaalitalouteen tihku.
EKP:n taulukoinnin perusteella kvantitatiivisesta kevennyksestä (rahapohjan laajennus), jolla piti nostaa talous kasvuun (lue: pelastaa rahoituslaitokset), ei ole ollut suurtakaan iloa
https://www.ecb.europa.eu/press/pdf/md/md1611.pdf
Nollakorolla ja negatiivisella korolla, huom. https://www.ecb.europa.eu/stats/monetary/rates/html/index.en.html
Son kuulemma tämä ”talouden elvytysrahakin” mennyt enemmän omien osakkeiden ostoon ja mitätöintiin, että pomot saavat tulospalkkionsa laakaistua maksuun. Että semmoista elvytystä tämä ”meidän” EKP.
Täältä näkee etteivät kuluttajat kuluta eivätkä hallitukset investoi http://sdw.ecb.europa.eu/reports.do?node=10000053
Täällä kaikkia tilastoja https://www.ecb.europa.eu/stats/html/index.en.html
Viimeisintä dataa investoinneista http://ec.europa.eu/eurostat/statistics-explained/index.php/Foreign_direct_investment_statistics
Ihmisillä on vielä sellainen käsitys, että työllä syntyy (uutta) rahaa. Siis rahaa syntyy työtä tekemällä. Eipä ihme, koska näin on opetettu sadat vuodet. Tämä vanhakantainen käsitys on niin syvällä, että sitä höpöttävät johtavat politikotkin, saati vähemmän vaikutusvaltaiset. Siksi he yrittävät, tai ainakin lupaavat, luoda ”työpaikkoja”.
Työllä voi tienata rahaa (jos enää voi), mutta uutta rahaa ei työtä tekemällä tule. Raha joka luo kysyntää ja työpaikkoja, syntyy liikepankkien lainatiskeillä. Siellä kulmahuoneissa päätetään kuinka paljon rahaa tehdään ja minne se ”annetaan”. Vika on siis rahan syntymekanismissa, koska sellaista rahaa ei synny, joka loisi kysyntää ja työpaikkoja. Rahaa syntyy ja paljon, mutta se pyörii jossain joka ei meitä hyödytä. Me vain joudumme vastaamaan jokaisesta eurosta.
Yhdyn edelliseen. Mutta se on jo mielestäni tragikoomista kun meidän maan yksi johtavista ministereistä ( Alex Stubb, liekö oli valtiovarainministeri tuolloin, kun häneltä asiasta kysyttiin) ei tiedä miten rahaa luodaan ja mistä. Toisaalta, en yhtään ihmettele tuommoista tietämättömyyttä ja suoraan sanoen tyhmyyttä, kun katsoo miehen ansioluettelon historiaa.
Aleksin ja politikoiden mielestä, ministereiden varsinkin, uutta rahaa syntyy verottamalla. Siitä rahasta heille voidaan maksaa palkkaa, antaa taksisetelit ja autoetuja kuljettajineen. Siksi politikot keksivät koko ajan uusia veroja.
Varsinainen talouden ongelmien aiheuttaja ei itse asiassa ole euro, vaan julkisen sektorin keskuspankkirahoituksen kielto. Selkokielellä, valtio, kunnat, yms julkiset toimijat eivät saa lainata rahaa omalta keskuspankiltaan, vaan liikepankki pitää olla siinä välissä. Se on liikepankeille raha-automaatti. Typerä direktiivi joka liittyi emun eli euroon liittymisen kakkosvaiheeseen.
Suomessa keskuspankkirahoitus julkiselle sektorille lakkautettiin 1985 ja kun sen jälkeen ”rahoitusmarkkinat” vapautettiin, eli liikepankeille annettiin oikeus luoda rahaa rajattomasti, se johti 90-luvun ”finanssikriisiin”. Siitä ei opittu yhtään mitään, vaan keskuspankkirahoituskiellon sääti laiksi Lippiksen hallitus vielä 1998.
Eikä siitä ole opittu mitään vieläkään, koska ”talouskriisit” jatkuvat ja toistuvat yhä tihenevällä syklillä. Se on vain sitä samaa ”finanssikriisiä”. Hauskintahan tässä on se, että finassikriisin aiheuttajat eivät joudu teoistaan vastaamaan, vaan kuittaavat siitä vielä muhkeat bonukset. Tappiot kaadetaan veronmaksajille, kuten Suomessa tehtiin jo 90-luvun alussa. Tämä tehdään politikkojen päätöksillä, niiden jotka olemme valinneet itseämme edustamaan. Näillä päätöksillä politikot saavat hyväpalkkaisia virkoja itselleen. Siis meidän rahoilla ostettuna ja senkin jälkeen me joudumme vielä nuo virkapalkat maksamaan. Siksi finanssiala voi huoletta käyttää miljardeja lainsäätäjien loppaukseen.
Raha on vallan väline, jolla ohjataan ihmisten mahdollisuuksia tehdä ja hallitaan ihmisiä valtapelin hengessä.
Siinä joku määrää mitä tehdään ja se mitä tehdään on tarkoitettu auttamaan niitä päämääriä, joita määrääjä haluaa. Tekemisen syy ei synny ihmisten sisältä, vaan sitä ohjataan ihmisten ulkopuolelta.
Rahavaa voisi hyvin käsitellä energiana, vaikka se ei energiaa varsinaisesti olekaan.
Sillä liikutellaan ihmisiä, rajoitetaan ihmisiä, vapautetaan ihmisiä ulkoisesti ja niin edelleen. Ja sitä käytetään ahkerasti valtapelin välineenä.
–Alkuajatus