Syyrian armeijan (Syrian Arab Army, SAA) mukaan Israelin operoima ilmaisku on aiheuttanut viime keskiyöllä valtavia räjähdyksiä ja tulipalon Al-Mazzehin sotilaslentokentällä (Almassa Airport) lähellä Syyrian pääkaupunkia Damaskosta.
Lentokenttä sijaitsee vain muutaman kilometrin päässä Syyrian presidentin, Bashar Al-Assadin, palatsista. Hallintoon kytköksissä olevan uutistoimisto Syrian Arab News Agencyn (SANA) mukaan iskut eivät vaatineet uhreja.
Syyrian armeijan komentaja varoitti lausunnossaan, että Israelin ”törkeillä” iskuilla on jälkiseuraamuksensa, sekä vakuutti Syyrian armeijan jatkavan taistelua terrorismia vastaan ja ”katkaisevan sen tukijoiden kädet”. Asiasta on ehtinyt kertomaan myös Yle tiukasti Reutersin jalanjäljissä.
Israel ei vastaa syytökseen
Al-Masdar News kirjoittaa Syyrian armeijan upseerin kertoneen tänä aamuna, että iskujen hienostunut tekotapa viittaa siihen, etteivät asialla olleet Al-Assadin hallintoa vastaan taistelevat kapinalliset. Israel ei ole kommentoinut Syyrian armeijan väitteitä. Maata on aiemminkin syytetty ilmaiskuista Syyrian alueelle.
Useimmiten Israelin spekuloidaan pyrkivän tämäntyyppisillä iskuilla Iranin tukeman aseellisen järjestön Hezbollahin heikentämiseen. Israel haluaa ylläpitää sotilaallista mahtiasemaansa alueella muun muassa säilyttääkseen otteen vuonna 1967 Syyrialta miehittämillään (öljyisillä?) Golanin kukkuloilla (Golan Heights). Viimeksi syyskuussa YK vahvisti, että Israelilla ei ole oikeutta Golanin miehitykseen.
Rauha Lähi-idässä ei onni kaikille?
Myöhään torstai-iltana – juuri ennen Al-Mazzehin lentokentän räjähdyksiä – itsemurhaiskussa Kafr Sousan alueella Damaskoksessa kuoli ainakin seitsemän ihmistä. Uutistoimisto Al-Jazeeran mukaan tällaiset iskut ovat harvinaisia Damaskoksessa, joka on jo vuosia ollut Al-Assadin hallinnon tärkeä tukikohta sen taistelussa kapinallisia vastaan.
Perjantaiaamuna tehtiin itsemurhaisku Syyrian armeijan joukkoja vastaan myös Syyrian maakunnan Haman pohjoisosassa, kertoo Al-Masdar News. SAA epäilee kahden sotilaan hengen vaatineen iskun tekijäksi syyrialaista Al-Qaida-ryhmittymää nimeltä Jund Al-Aqsa.
Vajaa viikko aiemmin muun muassa Jerusalem Post kertoi ensimmäisestä Israeliin kohdistetusta iskusta, jossa tekijä on yhdistetty ISIS-lyhenteellä tunnettuun islamistiarmeijaan. Jerusalemin kaakkoisosassa tapahtuneen iskun tekotapa muistuttaa huomattavan paljon Berliinin joulutoritragediaa, jolloin kuorma-auto ajettiin tuhoisin seurauksin väkijoukkoon ”islamistiseksi” luokitellussa iskussa (jossa tekijän jäljille päästiin kaksi päivää iskun jälkeen, kun kuorma-autosta löydettiin kuin ihmeen kaupalla epäillyn henkilötiedot). Jerusalemin isku tosin kohdistettiin Palestiinaa(kin) miehittäviin Israelin puolutusvoimien (Israel Defence Force, IDF) sotilaisiin siviilien sijaan. Iskussa kuoli 4 ja haavoittui 17 sotilasta.
Lähteet
H. Said | Syrian Arab News Agency (13.1.2017): New Israeli missile attack on Mezzeh military airport west of Damascus http://sana.sy/en/?p=98200
Al Jazeera (13.1.2017): Syria warns Israel after rockets hit air base http://www.aljazeera.com/news/2017/01/syria-israel-rockets-air-base-170113040217588.html
Kuva: TUBS [CC BY-SA 3.0] via Wikimedia Commons
Lähi-Idän selkkausten tarkempi tutkiskelu johtaa väistämättä Israelin roolin ja tekemisten tarkempaan arviointiin.
Israelilla on alueella paljon menetettävää, tärkeimpinä USA:n tukema (sotilaallinen) valta ja muilta mailta vallatut suuret maa-alueet. Lähi-Itään (eli lähinnä Iraniin) kohdistunut ydinaseettomuusvalvonta ja -vaatimus on syytä ulottaa koko alueelle ja riisua Israel ydinaseestaan.
USA:n tuleva kehitys on tässäkin mielessä hyvin mielenkiintoinen.
On oikeastaan logista odottaa Israelin laajentavan elintilaansa Syyyrian suuntaan,kun se on parhailaan sisällisodan heikentämä.
Israel on oikeastaan eräänlainen antiteesi natsisaksalle, eli se itse käyttäytyy tuota vihollistaan kopioivalla tavalla.
Nolte, the real German Historian was quicker than others to see Israel for what it is. In his 1991 book “Historical Thinking in the 20th Century,” he referred to Israel as an“extraordinary state” and warned that it could become fascist and commit genocide against Palestinians.
http://www.gilad.co.uk/writings/2016/8/21/ernst-nolte-the-last-german
Israeliin on ilmeisesti suunnattu kymmeniä tuhansia ohjuksia. Niitä pattereita on saatu asettaa paikalleen vuosikaudet. Eli on vähän enemmänkin menetettävää kuin jokin ”sotilaallinen valta-asema” tai se että Israel olisi vain niin paha, että kiusallaan räjäyttelee pommeja. Syyrialla on oikeasti kemiallisia aseita ja Hezbollah on Iranin käsikassara, Iranin joka havittelee ydinaseita ja lähi-idän mahtiasemaa syyrian ja venäjän? leirissä. Sanon vaan, että analyysi voisi olla pikkaisen syvällisempi.
US Intelligence Report (1943) Compared Zionism to Nazism
A report by US Intelligence in the Middle East, dated the 4th of June, 1943, entitled “Latest Aspects of the Palestine Zionist-Arab Problem” described “Zionism in Palestine” as a type of nationalism which in any other country would be stigmatized as retrograde Nazism, and stated that anti-Semitism was essential to it. Whereas assimilated Jews in Europe and America are noted for being … stout opponents of racialism and discrimination, Zionism has bred the opposite mentality in Palestine, a spirit closely akin to Nazism, namely, an attempt to regiment the community, even by force, and to resort to force to get what they want.
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=145556
Jos joku Lähi-idän maa havittelisi ydinasetta (josta ei käsittääkseni ole kiistattomia todisteita, vaan kyse on Israelin ja USA:n ym. väitteistä), niin voisikohan syynä olla pelko siitä, että lähialueelta löytyy arvaamaton ydinasevaltio Israel?
Mikäli Kennedy olisi onnistunut pyrkimyksissään evätä Israelilta ydinaseet (ja päätös olisi pitänyt vielä Kennedyn jälkeen), niin saattaisihan Lähi-idän tilanne nykysyin olla joiltain osin erilainen.
Eikö ole myös kummallista, että tämä ”rauhaa rakastava” ydinasevaltio on mm. tarjonnut taloudellista tukea terroristijärjestöksi luokittelemalleen Hamasille?
http://www.upi.com/Business_News/Security-Industry/2002/06/18/Analysis-Hamas-history-tied-to-Israel/82721024445587/
Israelilaisprofessori Israel Shahak on kirjassaan Open Secrets esittänyt, että Israelin politiikan sanelevat sotilas- ja tiedustelueliittiä hallitsevat uskonnollisesti fanaattiset fundamentalistit. Nämä uskovat maan selviytymisen nojaavan sen sotilaalliseen vahvuuteen, joka pysyy yllä vain, jos sillä on tarvetta vastata pysyvään sodan uhkaan. Ilmeisesti Hamasia maltillisempi järjestö PLO ei tarjonnut heidän mielestään riittävän vakuuttavaa uhkakuvaa.
Israelin puolesta lobannut kolumnisti Jack Anderson onkin kehunut maan olevan taitava hyödyntämään arabien välistä kilpailua kääntääkseen nämä toisiaan vastaan.
Yhdessä kolumnissaan Anderson viittasi erääseen Yhdysvaltain ulkoministeriön raporttiin, jossa spekuloitiin, että mikäli PLO:n johtaja Jasser Arafat saataisiin syrjäytettyä, liike pirstoutuisi erinäisiksi radikaaliryhmiksi, jotka muodostaisivat vakavan uhan hillitymmille arabihallituksille. Kaksi ”hyvin sijoittunutta tiedustelupalvelulähdettä” selittivät Israelin tavoitteena olevan ”hajottaa ja hallita”, ja siksi se olisi salaisesti rahoittanut myös vaarallisena terroristijohtajana tunnetun Abu Nidalin ryhmää.
https://news.google.com/newspapers?id=VqEiAAAAIBAJ&sjid=HKoFAAAAIBAJ&pg=3291%2C9348697
Tarkoittaako tämä sitten, että Israel on ”paha”? Siitä voi jokainen tehdä omat johtopäätöksensä, mutta ei kai se ainakaan ”hyvyyttään” ole terrorismia tukenut?
Israelin vajoaminen moraaliseen rappioon — Israel’s Descent Into a Moral Abyss
The majority of Israelis and their supporters are faced with a moral ”fait accompli.” Having been deceived about the holocaust and ”War of Independence”, they have been tainted by a moral abomination. Many have built their lives accordingly. What can they do now? This is the Masonic way. Compromise people morally.
When you have travelled down the wrong road, there is no use pretending it is the right one. You have to make a U-turn and retrace your steps, the sooner the better.
I believe Zionists should acknowledge the truth and pursue a two-state solution providing apologies and generous restitution to the Palestinians. There should be a limited right of return.
– See more at: https://www.henrymakow.com/001978.html#sthash.BfuV9qq9.dpuf
https://www.henrymakow.com/cgi-bin/mt-5/mt-search.cgi?search=greater+israel&IncludeBlogs=1&limit=20
’…Nämä uskovat maan selviytymisen nojaavan sen sotilaalliseen vahvuuteen, joka pysyy yllä vain, jos sillä on tarvetta vastata pysyvään sodan uhkaan.’
Ikävä kyllä Israel ei vain puolusta itseään vaan käy jatkuvaa hyökkäyssotaa jossa tavoite on suur-Israel (ns. Yinon plan) ja hegemonia Lähi-idässä.
The Infamous ”Oded Yinon Plan”. Introduction by Michel Chossudovsky
http://www.globalresearch.ca/greater-israel-the-zionist-plan-for-the-middle-east/5324815
Ja kiistatta sionisteilla on myös hyvin merkittävä rooli koko NWO-hankkeessa eli mistään ’vain sodan uhkaan vastaamisesta’ ei ole kyse.
The Stubborn Reality of Jewish-Zionist Power
… What’s crucial in determining the really important policies and long-term trends of a nation are rarely individual politicians, whatever they may promise, or whatever their fans may hope or believe — but rather the goals and agenda of those who hold real power. Serious politics is about power … During this year’s election campaign, the two major presidential candidates, along with all other prominent U.S. politicians, have made very clear, time and again, their loyalty and devotion to Jewish-Zionist power. And that means that, no matter who wins on election day, there will not be — and there cannot be — any substantive shift in this country’s power alignment, and therefore no real change in basic direction or policy.
http://www.ihr.org/other/oct2016webertalk
Nämä ”suuret maa-alueet” ovat niin suuret, että Israel on noin uudenmaan kokoinen maapläntti 😉 Eli Golanista kiisteleminen on kuin muu pääkaupunkiseutu kiistelisi Kirkkonummesta. Jos Israel haluaisi vallata Syyrian se olisi voinut tehdä sen jo kauan sitten.
Haiskahtaa vähän siltä kuin olisi zionismimyrkky jo tuhonnut oman järjen juoksua sinulta kun et näytä ymmärtävän kummasta päästä trumpettiin ilmaa puhalletaan.
Nimenomaan!
On jotenkin ”tragikoomista” että Israelilta vaaditaan rauhanomaista rinnakkaiseloa muslimivaltioiden keskellä juutalaisten kokemukset huomioiden vain muutaman vuosikymmenen takaa puhumattakaan menneistä vuosisadoista Euroopassa ja Venäjällä.
Varsinkin kun huomioidaan, minkälaiset ongelmat meillä eurooppalaisilla on ja tulee vielä olemaan muslimeiden kanssa. He ovat sentään vielä vähemmistönä täällä, Israelin ympärillä heitä on n. miljardi.
Ja kyllä, vaikka Ahtisaari muuta väittää, niin uskonnoilla on siellä todellakin merkitystä. Arabien tahto ajaa juutalaiset mereen ei ole muuttunut vuosisatojen aikana mihinkään, joten minkäänlaisia kahden valtion ratkaisua ilman juutalaisten kansallista itsemurhaa on turha odottaa.
”(tekijän jäljille päästiin kaksi päivää iskun jälkeen, kun kuorma-autosta löydettiin kuin ihmeen kaupalla epäillyn henkilötiedot).”
Kovin usein näissä ns. isosti uutisoiduissa terrori-iskuissa tuntuvat nämä islamistit jättävän passinsa tai muuta henkilöön viittaavaa materiaalia ”rikospaikalle”.
”kuorma-autosta löydettiin kuin ihmeen kaupalla epäillyn henkilötiedot”
Ainahan ne löytyy, mikäli lehtiä on uskominen, joka ainoan terrori-iskun jälkeen 😀
Ja seuraavaksi huomataan että tekijä oli turvallisuuspalvelujen seurannassa. Sitten ISIS (tai mikä kulloinkin ajankohtainen, mediaseksikkäin vaeltavien terroristien porukka) ottaa vastuun iskusta jonka jälkeen kiristetään turvallisuustoimia terrori-iskun kohteen väestön suhteen ja ilmoitetaan että nyt me länsimaisten arvojen kannattajat lähdetään sotaan terrorismia vastaan pommittamalla (siviilikohteita) valtiossa X ennaltaehkäisevästi.
Juuri noin, tuohan se yksinkertainen logiikka on hommassa. Luulisi jo ihmisten pääsevän kärryille kun näin yksinkertaisesta asiasta on kyse ja päästävän pashaisen naurun valhemedialle.
Juutalaisethan vaan toteuttavat juutalaista rasistista uskoaan suur-Israelin luomiseksi:
”Minä lähetän kauhun kulkemaan edelläsi ja saatan sekasortoon kaikki kansat, joiden maahan sinä tulet. Minä ajan pakoon kaikki vihollisesi.
Minä lähetän herhiläisparvia karkottamaan hivviläiset, kanaanilaiset ja heettiläiset sinun tieltäsi.
Silti minä en karkota heitä yhtenä ainoana vuotena, ettei maa autioituisi ja etteivät villieläimet lisääntyisi ja tulisi sinulle vaivaksi, vaan minä ajan heidät pois vähä vähältä, kunnes teitä on niin paljon, että voitte ottaa haltuunne koko maan.
Minä ulotan sinun rajasi Kaislamerestä filistealaisten mereen ja Siinain autiomaasta Eufratvirtaan saakka. Minä annan sen maan asukkaat teidän käsiinne, ja te voitte karkottaa heidät tieltänne.
Älä tee mitään liittoa heidän ja heidän jumaliensa kanssa. He eivät saa jäädä sinun maahasi asumaan, etteivät he viettelisi sinua tekemään syntiä minua vastaan. Jos alat palvella heidän jumaliaan, joudut niiden pauloihin.”
Juutalaisuutta on monenlaista, kuten suurin osa uskonnoista on juutalaisuus (ja etnisyytenä vielä kulttuurillisestikin) haaroittunut eri oppisuuntiin.
Kuvailemasi uskonnollisuus edustaa ortodoksijuutalaisuutta, ääriuskonnollisuutta, fundamentalismia.
Israelin takana ei ole uskonto vaan ismi. Zion siihen eteen ja taakse Rothschild-suvun vaikutusvalta.
Joka kerta, kun eurooppalaiset levittävät keskuuteensa juutalaisvihaa anti-siionismin sijaan, he pelaavat täysin panoksin siionistien (ja Israelin) pussiin. Mikään ei ole herkullisempaa Israelin hallinnolle kuin se, että tavalliset ( = ei siionismia kannattavat) juutalaiset katsovat Euroopan olevan niin turvaton ”anti-semitismissään”, että kannattaa muuttaa Israeliin. Ja siionistinen Israelin hallinto hieroo käsiään, kun voi oikeuttaa laittomat miehityksensä ja apartheidpolitiikkansa väestökäyrillä, jotka osoittavat juutalaisten väestöosuuden kasvavan siinä missä arabien.
Siionistien unelma puhtaasta juutalaisvaltiosta ei ole realistinen synnyttämisen avulla, joten jokainen juutalaisvihaa levittävä teko Euroopassa tukee siionistien sekopääagendaa Israelissa.
Ei minulla muuta.
Totta tuo kaikki on mutta faktoista puhumista ei tule sotkea vihaan.
Sionistien strategia on juuri se, että faktatkin ovat vihaa ja kun me goimit lankeamme siihen ja annamme syyttää itseämme siitä kun tuomme totuuden esiin niin meiltä menee oikeus nostaa faktat esiin. Jo nyt esim. Google ei anna oikeaa tietoa juutalaisten toimia tutkivista koska se ei sovi sionisteille.
Ja kannattaa muistaa että sionistit ovat vain osa juutalaisista, eivät siis edusta kuin osaa kansasta, eivät edes Israelissa.
Esim. holokaustin objektiivinen tutkimus on leimattu viharikokseksi nimenomaan sionistien toimesta ja se jos mikä kertoo oman alitajuisen syyllisyyden synnyttämän aggression projisoinnista muihin. Kukaan muu kansa tai ihmisryhmä ei taida olla mennyt näin pitkälle että kieltää historian tutkimisen.
A Glimpse into Jewish Guilt and Aggression
http://www.gilad.co.uk/writings/2016/10/16/a-glimpse-into-jewish-guilt-and-aggression
Ovela strategia. Kannattaa lukea juutalaisia kirjoittajia jotka tuovat tämän esiin. Heitä on paljon ja he ovat kaikki antisionisteja. Itse olen alkanut ymmärtää asioita paremmin kun olen lukenut heitä.
http://www.gilad.co.uk/writings/
We are all Palestinians
http://www.gilad.co.uk/writings/2016/12/18/we-are-all-palestinians
https://www.henrymakow.com
Does Google basically work for the White House?
http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=130699
Who Controls the White House? — kuka Amerikkaa kontrolloi:
https://thezog.wordpress.com/who-controls-the-white-house/
Aika ’hurjaa tekstiä’ … voisiko olla näin ?
It turned out that it was the Jewish masonic lodge B’nai B’rith, in co-operation with the Zionist organization, LICA (Ligue International contre l’Antisemitisme) in Paris that was behind the so called Kristallnacht on 9 November 1938. The aim of the LICA provocation was to encourage the emigration of German Jews to Palestine. B’nai B’rith had previously infiltrated the Nazi movement’s vital parts: the SS, the SA and the party. The Nazi leadership took no legal action against B’nai B’rith, which was allowed to continue its subversive activities. It had 12 000 members in 80 lodges in Germany, three of them in Berlin. B’nai B’rith was the only Jewish organization allowed by Hitler to remain active and open during the Nazi regime after 1933. — Lisää linkistä
– See more at: https://www.henrymakow.com/2017/01/were-nazis-greatest-hoax.html#sthash.SESr54kV.dpuf
Johanna, voisi kiinnostaa sinua tämä jonka juuri luin. Haastateltava on maailmankuulun viulisti Yehudi Menuhin in poika
The Intellectual Death of “Anti-Semitism”—Interview with Jewish Writer and Novelist Gerard Menuhin (Part I)
http://www.veteranstoday.com/2016/04/14/the-intellectual-death-of-anti-semitism-interview-with-jewish-writer-and-novelist-gerard-menuhim-part-i/
Trumpetisti soittelee uhriutuvan Israelin sonaattia.
Muutama tosiasia kannattanee kerrata:
1. Uhriutumistarina on tässä muotoa ”Israeliin on ilmeisesti suunnattu kymmeniä tuhansia ohjuksia”; sentään ”ilmeisesti” eli tarinaan ei usko edes sen kertoja,
2. Israelin valtaamat maa-alueet ovat moninkertaistaneet sen pinta-alan, alueella on lisäksi paljon öljyä, joka nostaa varastetun maan arvoa.
3. Israelilla on jo ydinase, joka unohtuu kun kohkataan Iranin tai jonkin muun valtion ydinaseohjelmasta,
4. ”Syyrialla on oikeasti kemiallisia aseita”; onko tämä Colin Powellin antama tieto?, eli eiköhän ne putsattu pois Venäjän aloitteesta idän ja lännen yhteisvoimin,
5. hizbollahilla on oma syntyhistoriansa, joka on muutamaa kertaluokkaa kunniallisempi kuin USA:n synnyttämällä ISISillä, jota Israel nyt hyödyntää,
6. USA:n hallinto on ollut Israelin ”taskussa”, ja vasta Obaman viimeisillä metreillä tähän on havaittu tulleen hiukan tolkkua,
7. Israel ei piittaa YK:n päätöslauselmista koskivatpa ne sitten Golania tai siirtokunta-asuttamista; Israel on kansainvälistä oikeutta rikkova hylkiövaltio ja USA:n rinnalla suurin valtioterrorin toteuttaja (yhteistyössä mm. ISISin kanssa),
8. Israel toteuttaa natsi-Saksan ja apartheidin tyyppistä etnistä puhdistuspolitiikkaa maassaan.
Mielellään kuulen kumoamisyritykset näiden kohtien osalta.
Israelin puolustusstrategian lähtökohtana on se että se sillä ei ole varaa hävitä yhtään sotaa eikä se hyväksy vihamielisiä joukkotuhoasein varustettuja arabinaapureita tai terroristijärjestöjä kuten Hizbollah.
Israelin ilmavoimien tunnetuimpia ennaltaehkäiseviä operaatioita ovat Syyrian ydinohjelman lopettaminen syyskuussa 2007, Israelin ilmavoimien F-15I ”Ra`am” rynnäkköhävittäjien kohteena oli tuolloin syyrialainen Dir-Al-Zurin ydinlaitos joka tuhoutui ilmaiskussa täysin.
Kesäkuussa 1981 Irakin diktaattori Saddam Husseinin haaveet ydinaseesta haihtuivat ilmaan Israelin ilmavoimien F-15 ”Baz” ja F-16 ”Netz” hävittäjien iskiessä Osirakin ydinlaitokseen. Ydinlaitos vaurioitui korjauskelvottomaksi.
”Trumpetisti soittelee uhriutuvan Israelin sonaattia.
Muutama tosiasia kannattanee kerrata:
1. Uhriutumistarina on tässä muotoa ”Israeliin on ilmeisesti suunnattu kymmeniä tuhansia ohjuksia”; sentään ”ilmeisesti” eli tarinaan ei usko edes sen kertoja,
2. Israelin valtaamat maa-alueet ovat moninkertaistaneet sen pinta-alan, alueella on lisäksi paljon öljyä, joka nostaa varastetun maan arvoa.
3. Israelilla on jo ydinase, joka unohtuu kun kohkataan Iranin tai jonkin muun valtion ydinaseohjelmasta,
4. ”Syyrialla on oikeasti kemiallisia aseita”; onko tämä Colin Powellin antama tieto?, eli eiköhän ne putsattu pois Venäjän aloitteesta idän ja lännen yhteisvoimin,
5. hizbollahilla on oma syntyhistoriansa, joka on muutamaa kertaluokkaa kunniallisempi kuin USA:n synnyttämällä ISISillä, jota Israel nyt hyödyntää,
6. USA:n hallinto on ollut Israelin ”taskussa”, ja vasta Obaman viimeisillä metreillä tähän on havaittu tulleen hiukan tolkkua,
7. Israel ei piittaa YK:n päätöslauselmista koskivatpa ne sitten Golania tai siirtokunta-asuttamista; Israel on kansainvälistä oikeutta rikkova hylkiövaltio ja USA:n rinnalla suurin valtioterrorin toteuttaja (yhteistyössä mm. ISISin kanssa),
8. Israel toteuttaa natsi-Saksan ja apartheidin tyyppistä etnistä puhdistuspolitiikkaa maassaan.
Mielellään kuulen kumoamisyritykset näiden kohtien osalta.”
Näinpä. Ainoastaan itse lisäisin tuohon semmoisen, että natsi-Saksan väitetyt juutalaisvainot ovat mielestäni(lukemani&näkemäni) perusteella paljolti liioiteltuja(6milj. järjestelmällisesti tapettua juutalaista , mistä koko luku on revitty, jota usein virallisista lähteistä saa lukea?) Siis varmasti on juutalaisia kuollut, siinä missä kristittyjäkin ja muita eri uskontokuntiin kuuluvia. Tai tapettu. Kuinka vaan. Nykypäivänä vain tuota juutalaisten vainoamis ”tarinaa” saa kuulla lehdistä, uutisista ja elokuvista aivan älyttömän määrän, lienee kovempaa ja suurempaa tuo meuhkaaminen kyseisestä ”vainosta” kuin itse sodantapahtumien jälkeen. No, tämäkin lienee ikuisuusasia johon ei koskaan tulla kuulemaan koko totuutta.
”Maailmassa ei ole toista kansaa, joka valittaisi yhtä kovaan ääneen kohtalostaan [kuin juutalaiset]. Ei ole toista kansaa, joka jatkuvasti puhuisi kärsimyksestään, nöyryyttämisestään ja marttyyriasemastaan. Onkin kummallista, että sama ryhmä hallitsee Eurooppaa. Pörssin kautta he vaikuttavat suoraan Euroopan valtioiden politiikkaan, kulttuuriin ja arvomaailmaan.”
– Fjodor Dostojevski
jatko-osa
Pankkiirisuvun perustaja Mayer Amschel Rothschild on tunnettu lauseestaan: ”Antakaa minulle oikeus painaa rahaa ja hallita pankkeja, niin en välitä siitä, kuka säätää lait.” Hän ei sallinut sukuunsa lainkaan ei-juutalaisia. Rothschildit aloittivat pankkitoiminnan Ranskan suuren vallankumouksen sekoittamassa Euroopassa.
Sombartin mukaan Rothschildien valta kasvoi 50 vuodessa niin suureksi, ettei monissa maissa enää päässyt valtiovarainministeriksi, mikäli ei ollut luonut hyviä suhteita juutalaissukuun. ”Euroopassa oli vain yksi voima – Rothschild.”
Ja tarkoitukseni ei ole mitenkään puolustella natsi-Saksaa saati vaikuttaa miltään juutalaisvihaajalta.
Ei. Mutta kaikkeen pitäisi yrittää suhtautua rationaalisesti, ilman suurempia ”tunteita”.
Seuraavilla seikoilla voi otaksua olevan tietty vaikutus Israelin toimiin:
”Report: Netanyahu Promises Talmud Will Be Israeli Law”,
http://www.israelnationalnews.com/News/News.aspx/180440
Talmudin mukaan gojimit eli ei-juutalaiset eivät olen eläimenkään arvoisia ja parhaimmatkin heistä pitäisi tappaa – palestiinalaisten lahtaustahan he ovat tehneet kansanmurha-mittakaavassa ja heidän Mossadinsa oli osallisena ’9/11′-massamurhassa, ks. ”9/11 gjordes av Mossad och CIA med skalärvågsteknologi’, http://whitetv.se/en/911/1664-911-gjordes-av-mossad-och-cia-med-skalaervagsteknlogi.html
Sionisteilla on tukeva selkänoja, koska Yhdysvaltain kongressiedustajien on allekirjoitettava vakuutus tuesta Israelille:
”Cynthia McKinney Drops Bombshell: Candidates to sign pledges of support for “Israel””
Posted on November 19, 2012″, https://jhaines6.wordpress.com/2012/11/19/cynthia-mckinney-drops-bombshell-candidates-to-sign-pledges-of-support-for-israel/
Mainittakoon vielä, että kasaarimafian johtaja, läntistä velkaponzi-rahajärjestelmää hallitseva Rotschild on myös johtava sionisti.
Israel on Rotschildien ja saksalaisilta kynittyjen holokausti-korvausten varoilla sionistien perustama valtio Palestiinaan. Jo sen syntyminen, olemassaolo ja toiminta kertovat ettei rahalla ja aseilla saa maahan demokratiaa.
Sionistit ovat pieni vähemmistö juutalaisia mutta he ovat keinoja kaihtamatta valloittaneet palestiinalaisten maan ja ajaneet heidät pois omilta asuinsijoiltaan. Ja tämä ajojahti on koko ajan meneillään maailman laajasta paheksunnasta huolimatta.
Esim. Einstein ja Freud monen muun ohella suhtautuivat kielteisesti koko hankkeeseen. Kaikki juutalaiset rauhanaktivistit, joita on suuri määrä maailmalla, tuomitsevat Israelin julmuudet ja rikokset ihmisyyttä vastaan ja tukevat yhtenäisvaltiota ja palestiinalaisten oikeutta tasavertaisuuteen.
Yleensä ne jotka eivät hyvsksy Israelin harjoittamaa terroria palestiinalaisia ja naapurivaltioita kohtaan saavat antisemitistin leiman – kuten ylipäätään kaikki jotka arvostelevat sionisteja ja heidän sotaisia ja rikollisia puuhiaan, erityisesti heidän ’holokoausti-uskontoaan’. Varsin erikoista. Kuitenkin muita saamme arvostella myös heidän pahoista teoista vapaasti ja ilman syytöksiä.
Holokausti-uskonnon luominen ja ylläpito dogmina, jota ei saisi vapaasti tutkia ja kyseenalaistaa, on ollut sionisteille varsin tärkeä sekä taloudellinen että poliittinen asia Israelin valtion luomisessa ja sitä rakennettaessa ja ylläpidettäessä kuten tämä linkki paljastaa:
http://www.ihr.org/jhr/v08/v08p243_Weber.html
Lähes jokaisen maan veneet keikkuvat Israelilaisten aallokossa, joko myönteisenä taikka vastaan. Ilman Israelin valtion aloitusta USA-kaan ei olisi nyt valloittamassa maapalloa. Israel aikoo hallita koko maapalloa, mutta sitä se ei voisi tehdä ilman USAn juutalaisten apua. Totuus on päivän selvää, mutta sitä ei saa ilmaista, joutumatta siitä vastuuseen ”vihanlietsojana”, sentähden pidän sen omana tietonani, julistamatta sitä? Heh.LOL.